Perustelut
Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää lakiesitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen
hyväksymistä muutettuna.
Ehdotuksen mukaan tulojen muutoksen raja, joka aiheuttaa asumistuen
tarkistamisen kesken tukikauden, nostettaisiin 160 eurosta 300 euroon.
Tukea tarkistettaisiin, olivatpa kuukausitulot nousseet tai alentuneet
vähintään 300 euroa. Samalla asumistuen
tarkistamisajankohtaa täsmennettäisiin siten,
että tuki tarkistettaisiin sen kuukauden alusta, josta
muuttuneita tai uusia tuloja ansaitaan.
Valiokunta pitää ehdotusta kuukausitulojen nousua
koskevan tarkistusrajan osalta perusteltuna, sillä nykyinen
raja on aiheuttanut runsaasti tarkistuksia ja ollut hallinnollisesti
raskas. Nykyinen raja on niin alhainen, että varsinkin
usean hengen ruokakuntien on ollut vaikea seurata yhteenlaskettujen
tulojensa muutoksia ja sitä, milloin muutos aiheuttaisi
asumistuen tarkistuksen. Tästä on aiheutunut runsaasti
liikamaksuja ja tukien takaisinperintöjä. Tarkistusrajan
nosto selkeyttää tukijärjestelmää tuen
saajan kannalta. Nostolla voidaan myös kannustaa tuen saajaa hankkimaan
pieniä lisäansioita, koska ne eivät yhtä herkästi
kuin nykyisin johda välittömästi asumistuen
vähentämiseen. Saadun selvityksen mukaan työttömillä tilapäisen
työn hakemisen esteenä ei ole vain rahallisen
kannustinhyödyn suuruus, vaan erityisesti tulon jatkuvuuden
epävarmuus. Osa-aikaisen tai lyhytaikaisen työn vastaanottaminen
voi johtaa katkokseen asumistuen maksamisessa, mikä voi
sekoittaa kuukausiksi vähävaraisen perheen talouden.
Ympäristövaliokunta katsoo kuitenkin, että tulojen
aletessa tarkistusrajan tulee hallituksen esityksestä poiketen
olla edelleen 160 euroa 300 euron sijaan. Kun ruokakunnan tulot
alenevat esimerkiksi sairauden tai työttömyyden
takia, on tarve nopeasti tilannetta korjaavalle asumistuelle suuri.
Jos tuloja menettävien ruokakuntien asumistuen tarkistusraja
nostettaisiin 300 euroon, joutuisi moni perhe turvautumaan toimeentulotukeen.
Näin asumistukimäärärahojen säästö aiheuttaisi
kustannuksia kuntien toimeentulotukimäärärahoissa.
Hallituksen esityksen mukainen yhdenmukainen tarkistusraja sekä nousevien
että alenevien tulojen osalta on kustannusneutraali. Ympäristöministeriön
arvion mukaan valtion menot lisääntyisivät
noin miljoonalla eurolla, jos tarkistusrajaa nostetaan tulojen kasvaessa
300 euroon ja tarkistusraja pidettäisiin ennallaan tulojen
alentuessa. Tämä merkitsisi asumistuen määrärahoihin
noin 1 miljoonan euron eli 0,2 prosentin korotusta. Valiokunta pitää tätä poikkeamista
kustannusneutraaliuden periaatteesta varsin vähäisenä.
Aiheutuvaa kustannusvaikutusta on pidettävä kohtuullisena,
koska näin voitaisiin parantaa oleellisesti asumistuen
ja yhteen sovitetun toimeentuloturvajärjestelmän
toimivuutta kaikkein heikoimmassa asemassa olevan väestön osalta.
Muutoksen kannustava vaikutus työn vastaanottamiseen myös
kompensoisi osaltaan alenevien tulojen rajan ennallaan pitämisestä aiheutuvaa
kustannusta, mikä johtaisi muutoksesta aiheutuvan kokonaiskustannuksen
alenemiseen. Muutos johtaisi myös säästöihin
hallintokuluissa ja järjestelmän uskottavuuden
paranemiseen. Näillä perusteilla valiokunta ehdottaa, että tulojen
alentuessa tarkistusraja pidetään edelleen 160
eurossa.