KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2013 vp
KK 399/2013 vp - Leena Harkimo /kok
Tarkistettu versio 2.0
Liikunnan asema varhaiskasvatustyössä
Eduskunnan puhemiehelle
Liikunnan tila päiväkodeissamme vaihtelee
suuresti. Nykyisessä lasten päivähoitolaissa
todetaan ainoastaan, että päivähoidon
tulee edistää lapsen fyysistä kasvatusta
lapsen iän ja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti,
ilman tarkempaa määrittelyä liikunnan
asemasta.
Lapsen liikunnan keskeisin pysäyttäjä on
varhaiskasvattajan asenne. Tällä hetkellä ammattiin valmistavien
eri oppilaitosten (yliopistot, ammattikorkeakoulut ja toisen asteen
ammatilliset oppilaitokset) opetuksen määrä ja
sisältö vaihtelevat suuresti. Näin ollen
kaikilla varhaiskasvattajilla ei ole riittäviä taitoja
suunnitella ja toteuttaa lapsen kasvua ja kehitystä tukevaa
liikuntakasvatusta.
Varhaiskasvatustyössä liikunnan aseman vahvistaminen
on välttämätöntä. Suositusten
mukaan alle kouluikäiset tarvitsevat päivittäin
vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa.
Tutkimusten mukaan suositeltava määrä ei
kuitenkaan toteudu valtaosalla 3-vuotiaista eikä kolmasosalla 3—6-vuotiaista
lapsista. Hoitopäivän aikana lähes 60
prosenttia lapsen leikkimiseen käyttämästä ajasta
on inaktiivista paikallaanoloa.
Lasten yleisimmät kansanterveyshaasteet ovat ylipaino-ongelmat
ja epäterveellisten elintapojen kasautuminen. Liian vähäisestä fyysisen
aktiivisuuden määrästä on tullut
monelle lapselle este motoristen perustaitojen oppimiselle. Tuoreiden
tutkimusten perusteella liikunnalla on vaikutuksia myös
motorisiin ja kognitiivisiin taitoihin, pätevyyden kokemuksiin,
oppimisvalmiuksiin sekä käyttäytymiseen.
Myös varhaiskasvatuksen fyysiset olosuhteet ja varustukset
liikuntamahdollisuuksiin ovat heikot. Tällä hetkellä vain
alle 20 % piha-alueista ja alle 40 % sisätiloista
voidaan katsoa liikkumisen näkökulmasta hyvätasoisiksi.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Millä keinoin hallitus aikoo varmistaa varhaiskasvattajien
pätevyyden liikunnallisten toimintojen ohjaamisessa sekä
mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy turvatakseen jokaisen
varhaiskasvatuksen piirissä olevan lapsen oikeuden riittävään
päivittäiseen liikuntaan?
Helsingissä 15 päivänä toukokuuta
2013
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Leena Harkimon /kok näin kuuluvan kirjallisen
kysymyksen KK 399/2013 vp:
Millä keinoin hallitus aikoo varmistaa varhaiskasvattajien
pätevyyden liikunnallisten toimintojen ohjaamisessa sekä
mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy turvatakseen jokaisen
varhaiskasvatuksen piirissä olevan lapsen oikeuden riittävään
päivittäiseen liikuntaan?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Lasten päivähoidossa annettavaa varhaiskasvatusta
ohjataan lainsäädännön ohella
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen, nykyisen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, laatimilla Varhaiskasvatussuunnitelman
perusteilla (Stakes, oppaita 2003:56, 2. tarkistettu painos 2005).
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa tuodaan esiin päivittäisen
liikunnan merkitys lapsen hyvinvoinnin ja terveen kasvun perustana.
Perusteissa myös painotetaan sitä, että kasvattajien
tehtävänä on luoda lapsille liikuntaan virittävä ympäristö ja
poistaa liikunnan esteitä. Perusteiden mukaan vähän
liikkuvien lasten kannustaminen liikkumiseen on tärkeää.
Perusteissa ohjataan myös varhaiskasvatusympäristön
luomiseen liikuntaa suosivaksi ja kannustavaksi.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteita on liikunnan osalta vielä täydennetty
sosiaali- ja terveysministeriön, opetusministeriön
ja Nuori Suomi ry:n yhteistyönä laatimilla Varhaiskasvatuksen
liikunnan suosituksilla (STM oppaita 2005:17). Varhaiskasvatuksen
liikunnan suosituksissa kuvataan, kuinka lasten kasvua, kehitystä ja
oppimista sekä hyvinvointia edistetään
liikunnan ja leikin keinoin. Suositukset antavat ohjeita liikkumisen
kokonaismäärästä, laadusta, ympäristöstä sekä sopivista
välineistä.
Varhaiskasvatusalan koulutusten arviointia toteutetaan parhaillaan.
Kansallinen varhaiskasvatuksen koulutuksen arviointi toteutetaan
vuosina 2012—2013 Korkeakoulujen arviointineuvoston ja
Koulutuksen arviointineuvoston yhteisarviointina. Arviointi kohdentuu
yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä toisella asteella
toteutettavaan varhaiskasvatuksen koulutukseen. Arvioinnin tulokset
julkaistaan vuoden 2013 syksyllä. Arvioinnin tavoitteena
on tuottaa kokonaiskuva ja tieto varhaiskasvatuksen koulutuksen
tilasta sekä antaa tietoa eri koulutusten vahvuuksista
ja kehittämishaasteista suhteessa varhaiskasvatustyön
kehittyviin ja muuttuviin osaamisvaatimuksiin. Liikunnan tärkeys
lasten hyvinvoinnille on laajasti tiedostettu, ja sen merkitys alan
henkilöstön koulutuksessa tulee ottaa huomioon.
Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry ja
Tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumiskäytäntöihin
-verkosto valmistelevat valtakunnallista hyvinvointi- ja liikkumisohjelmaa
varhaiskasvatukseen. Kehittämistyö on alkanut
vuonna 2012, ja vuonna 2013 toteutetaan ensimmäiset kokeilut
ja luodaan kenttäpäiväkotien ja ohjaajien
verkosto ohjelmatyön tueksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö on
mukana ohjelman valmistelussa.
Varhaiskasvatusta koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan.
Hallitusohjelman mukaisesti säädetään
laki varhaiskasvatuksesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on
asettanut varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön
uudistamistyöryhmän toimikaudelle 7.12.2012—28.2.2014.
Työryhmän työssä pyritään
tekemään esitys, joka loisi edellytykset laadukkaalle
lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista edistävälle
varhaiskasvatukselle. Valtion liikuntaneuvosto on antanut kokouksessaan
15.5.2013 kannanoton liikunnan aseman vahvistamisesta osana varhaiskasvatusta.
Kannanotto saatetaan työryhmän tietoon. Valtioneuvoston
15.12.2011 päättämän Koulutuksen
ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman mukaisesti hallituksen
esitys varhaiskasvatusta koskevien säädösmuutosten
osalta annetaan eduskunnalle kevätistuntokaudella
2014.
Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta
2013
Opetusministeri Krista Kiuru
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 399/2013 rd undertecknat
av riksdagsledamot Leena Harkimo /saml:
På vilket sätt ämnar regeringen
säkerställa personalens kompetens inom småbarnsfostran
i fråga om ledning av motionsinriktad verksamhet och
vilka åtgärder vidtar regeringen för
att trygga varje barns rätt till tillräcklig daglig
motion inom småbarnsfostran?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
Den småbarnsfostran som ges inom barndagvården
leds förutom genom lagstiftning också med hjälp
av Grunderna för planen för småbarnsfostran
(Stakes, handböcker 2003:56, andra reviderade upplagan
2005), utgiven av Forsknings- och utvecklingscentralen för
social- och hälsovården, numera Institutet för
hälsa och välfärd. I Grunderna för
planen för småbarnsfostran tar man upp den dagliga
motionens betydelse som en grund för att barnet ska må bra
och växa normalt. Där betonas även att
det är fostrarnas uppgift att skapa en miljö som
inspirerar barnen till motion och att avlägsna hindren
för motionen. Enligt grunderna är det viktigt
att uppmuntra de barn som inte rör på sig tillräckligt
att motionera. Där ges det också anvisningar för
hur man skapar en miljö för småbarnsfostran
som gynnar och inspirerar till motion.
Grunderna för planen för småbarnsfostran
har för motionens del dessutom kompletterats med Motionsrekommendationer
för förskoleverksamheten (SHM handböcker
2005:17) som utarbetats i samarbete mellan social- och hälsovårdsministeriet,
undervisningsministeriet och Ung i Finland (Nuori Suomi ry). I
Motionsrekommendationer för förskoleverksamheten
beskrivs det hur man genom motion och lek stöder barnens
uppväxt, utveckling, inlärning samt välmående.
Rekommendationerna ger råd om den totala mängden
motion, kvalitet, miljö och lämpliga redskap. Utbildningen
på området småbarnsfostran utvärderas
som bäst. En riksomfattande utvärdering av utbildningen
inom småbarnsfostran genomförs 2012—2013
gemensamt av Rådet för utvärdering av
högskolorna och Rådet för utbildningsutvärdering.
Utvärderingen gäller den utbildning inom småbarnsfostran
som ges i universitet och yrkeshögskolor samt på andra
stadiet. Resultaten av utvärderingen offentliggörs
hösten 2013. Syftet med utvärderingen är
att ta fram en helhetsbild av och information om situationen inom
utbildningen för småbarnsfostran, de olika utbildningarnas
styrka och utmaningarna i utvecklingen i förhållande
till de växande och föränderliga kraven
på kompetens inom småbarnsfostran. Motionens betydelse
för barnens välbefinnande är man i stor
utsträckning medveten om, och denna betydelse ska beaktas
i utbildningen av personal i branschen.
Den riksomfattande motions- och idrottsorganisationen Valo,
Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry och nätverket
Tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumiskäytäntöihin (På upptäcktsfärd
mot ny motionspraxis inom dagvården) bereder ett nationellt
program för välbefinnande och motion inom småbarnsfostran.
Utvecklingsarbetet påbörjades 2012, och 2013 genomförs
de första försöken. Ett nätverk av
daghem på fältet och ledare kommer att skapas
som stöd för arbetet med programmet. Undervisnings-
och kulturministeriet deltar i beredningen av programmet.
Lagstiftningen som gäller förskolepedagogik ska
förnyas. I enlighet med regeringsprogrammet ska det stiftas
en lag om förskolepedagogik. Undervisnings- och kulturministeriet
har tillsatt en arbetsgrupp som ska bereda en reform av lagstiftningen
som gäller förskolepedagogik med mandatperioden
7 december 2012—28 februari 2014. Arbetsgruppen strävar
efter att ge ett förslag som skapar förutsättningar
för en kvalitativ förskolepedagogik som främjar
barnets tillväxt, utveckling och lärande. Statens
idrottsråd har på sitt möte den 15 maj
2013 meddelat sitt ställningstagande om att motionens ställning
som en del av förskolepedagogiken ska stärkas.
Ställningstagandet ska meddelas arbetsgruppen. I enlighet
med statsrådets Utvecklingsplan för utbildning
och forskning av den 15 december 2011 lämnas regeringens
proposition om ändringar i lagstiftningen om förskolepedagogik
till riksdagen under vårsessionen 2014.
Helsingfors den 6 juni 2013
Undervisningsminister Krista Kiuru