Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Media

Lehtikuvaajat työssään Eduskuntatalossa istuntosalin lehdistöparvella.
Kuva: Esa Hilli / Eduskunta

Media – neljäs valtiomahti

Politiikkaa seurattiin 1950-luvulla radion välityksellä, kunnes television yleistyminen toi poliitikkojen puhuvat päät olohuoneisiin. Kansanedustajat tarvitsevat julkisuutta ja toimittajat uutisia politiikasta.

Medialla on tärkeä rooli vallan vahtikoirana, joka vaikuttaa politiikan painotuksiin ja kansanedustajista hahmottuvaan kuvaan. Olisiko eduskuntalehden perustaminen toimiva ratkaisu riippumattoman ja tasapuolisen tiedonvälityksen takaamiseksi? 

Pienoisparlamentti opetti imitoimaan poliitikkoja
Kun Vennamo puhui tv:ssä, isäntä ei pysynyt tuolillaan
Pääministeri Paasio viittasi kintaalla vaalilupauksilleen
Ruotsin ”kuningas Silvia”
Ehdotus eduskuntalehden perustamiseksi
Median mustamaalaamat kansanedustajat
Vaalien tulosillan huikea tunnelma


Kertoja 68: Pienoisparlamentti opetti imitoimaan poliitikkoja
Uusi vaihe politiikan seuraamisessani tuli, kun äitini osti 1950-luvun alussa naapurin isännältä Fenno-radion. Pienoisparlamentin kuuntelu oli tärkeä ohjelma kotonani. Mieleeni jäivät erikoisesti Urho Kekkosen ja Hertta Kuusisen värikkäät kannanotot ja napakat lausunnot. Isä rauhoitteli minua sanomalla, ettei myrskyisinkään sananvaihto kansanedustajien kesken johda käsirysyyn. Arvostelevien puheiden perusteella minusta tuntui, että kohta istunnossa tulee riita. Isäni kertoi, että kun ohjelma on ohi, edustajat juovat kaikessa rauhassa kahvia ja puhelevat leppoisasti toistensa kanssa. Eduskunnassa vain asiat riitelevät, eivät sivistyneet ihmiset.

Pienoisparlamentin kuunteleminen ja tupailloissa käynnit saivat minut politiikkoja imitoimaan. Opettelin Veikko Vennamon, Hertta Kuusisen, Juho Kusti Paasikiven ja Urho Kekkosen puheita matkimaan. Olin kuullut aikuisten viisastelevan, että Paasikivellä on kuuma pottu suussa, kun hän puhuu. Siksi Paasikiveä oli helpointa matkia. Jopa nauhoitin omia esityksiäni. Kerran onnistuin matkimaan Vennamoa niin hyvin, että erääseen kuulijaan imitointini meni todesta. Huumori, matkiminen ja hauskuus olivat päällimmäisinä esityksissäni, joilla kotiväkeäni ja kavereitani ennen eduskuntavaaleja hauskutin. Joskus nauroimme vitseillemme vedet silmissä. Mutta koskaan emme kavereiden kesken herjanneet kenenkään kodin poliittista vakaumusta. Puheemme olivat vain hurttia huumoria ja leikin laskua nuoren mielemme iloksi.
Nimimerkki ”Koulutytön muisteluja”


Kertoja 24: Kun Vennamo puhui tv:ssä, isäntä ei pysynyt tuolillaan
Veikko Vennamon puolue oli kovassa huudossa 1960-luvulla: siitä puhuttiin ja katsottiin TV:stä. Poutiainen oli Vennamon apulainen. Menimme äidin kanssa kylässä käymään naapurissa. TV oli auki ja istuimme äidin kanssa tuoleilla vierekkäin. Sitten oli välissä tyhjä tuoli ja isäntä istui seuraavalla tuolilla. Mutta hän oli niin innoissaan Vennamon puheesta, että ei pysynyt tuolillaan vaan hyppäsi siihen tyhjälle tuolille, hyväksyi kaikki Vennamon puheen riemuiten. Kun tulimme kotiin, äitini sanoi, hän luuli, että se istuu sinun syliisi.

Vennamolle lähetettiin Jämsästä uudet sahajauhot. Huvilarakentaja Tenkanen, joka oli paikallislehdessä kuvan kanssa, kun mies kantaa säkkiä selässään junaan. Enempää ei ole tietoa menikö perille…

Kerran Vennamo kannettiin miesvoimin ulos eduskunnasta. Erään kerran oli toisessa naapurissa Vennamon puolueen puhujia. Ne lupasivat kuivamustekynän jokaiselle, joka äänestää Vennamoa. Äitini sanoi: ”minä en kynän takia äänestä.” 


Kertoja 69: Pääministeri Paasio viittasi kintaalla vaalilupauksilleen
Puheet takinkäännöistä on edennyt jopa siihen pisteeseen, että olisi aika selvittää, mitenkä toimittiin esim. vuonna 1966. Silloin oli eduskuntavaalit, sdp voitti vaalit ja Rafael Paasiosta tuli pääministeri. Suorassa TV-lähetyksessä toimittaja kysyi, koska puolue aikoo lunastaa vaalilupauksensa. Pääministeri Paasio huitaisi kädellään ja sanoi, ettei niitä ole aikomustakaan noudattaa; ne olivat vain vaalilupauksia. Toimittaja esitti toisen kysymyksen, mitä hallitus aikoo tehdä työttömien hyväksi – silloin Pohjanmaalla ja Lapissa oli paljon työttömiä. Pääministeri huitaisi kädellään ja sanoi: ”muuttakoon sieltä pois, jos eivät pärjää”. Niinä vuosina 300000 suomalaista muutti Ruotsiin.

Tämä tapahtuma oli suora TV lähetys, olisi mielenkiintoista, jos joku kaivaisi sen esille. Aiheesta ei muistaakseni paljoa puhuttu, oli ilmeisesti sensuroitu aihe. Jää nähtäväksi onko aihe vieläkin tabu.


 
Kansanedustajia eduskunnan kahvilassa 1960-luvulla. Pöydän päässä Rafael Paasio.
Kuva: Olavi Laine / Eduskunta


Kertoja 55: Ruotsin ”kuningas Silvia”
Keväällä 2015 meitä lähti Tampereelta bussilastillinen aktiivisia aikuisen ikään ehtineitä kansalaisia tutustumaan eduskuntataloon ja sen täysistuntoon juuri ennen kuin remontti eduskuntatalossa alkoi. Sattumalta retkemme ajoittui Ruotsin kuningasparin vierailupäiväksi. Kun kierros eduskuntatalossa oli tehty, siirryimme innokkaina lehterille seuraamaan kansan valitsemien kansanedustajien työskentelyä. Ihmeeksemme istunnon alkaessa paikalla oli tuskin paria kymmentä edustajaa enempää ja koko istunnon aikanakaan heitä ei paikalle ilmaantunut kuin selvästi alle sata.  Olivatkohan vaalikiireet menneet ohi eduskuntatyön?

Istunnon kuluessa paikalle tuli Ruotsin kuningaspari puhemies Heinäluoman kanssa. Varapuhemies Joutsenlahti toivotti tervetulleeksi Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Kustaan ja kuningas Silvian! Ja samma på svenska, mutta onneksi siinä Silviaa tituleerattiin kuningattareksi. Jännityksellä oli varmaankin osuutta asiaan, mutta meitä se lievästi sanottuna kotimatkalla huvitti.

Seuraavana aamuna hyökkäsimme eri medioiden uutisten ääreen katsoaksemme, miten lehdistö "riepottelisi" k.o. lipsahduksen tehnyttä varapuhemiestä. Ihmetyksemme oli suuri, sillä ensimmäistäkään kommenttia asiasta ei lehdissä eikä nettiuutisissa näkynyt.  Herää kysymys, miksi tässä kohtaa ns. "neljäs valtiomahti" eli lehdistö oli täysin hiljaa.


Kertoja 61: Ehdotus eduskuntalehden perustamiseksi
Nykyään yksi näkyvä eduskunnan toimintamuoto on eduskunnan kyselytunnit, joita jo kauan on myös televisioitu ja sitä kautta viikon tärkeät poliittiset asiat tulevat sekä hallituksen että opposition ja koko eduskunnan kautta kansalaisten tietoon, sikäli kuin joku haluaa poliittista suoraa tietoa. Usein kysymykset ovat kovin negatiivissävyisiä, mutta parhaan lopputuloksen kysyjäkin saa, jos jättää viimeiset ärsytyksen koukerot alitajuntaansa ja puhuu asiaa sellaisena kuin se on. Sama koskee ministereitä. Onneksi viime aikoina suorasanaisuus on päässyt voitolle ja sisälukutaitoa on harjoiteltu täysistunnossa enää vähemmän. Kehityssuunta on hyvä.

Muutoin vaikka eduskunta on vuosi vuodelta lisännyt erilaista tiedonjakoa kansalaisille, sitä tulee entistä vähemmän. Printtimedian katoaminen on yksipuolistanut perille menevää tietoa ja erilaisilla sensaatiotavoitteisilla uutisilla on liian näkyvä sija. Poliittinen uurastava kansanedustaja on jäänyt lööppien varjoon, mikä antaa liian kielteisen kuvan yhteiskunnan korkeammista päättäjistä. Kansan Uutisten jo perivuosikymmentä sitten kuollut toimittaja Unto Järvinen on jäänyt historiaan viimeisenä tasapuolisesti eri puolueiden näkökantoja selostavana eduskuntatoimittajana.

Ehdotin Aatos Erkolle vuosituhannen alussa, että hän olisi taloudellisesti riittävän riippumaton luomaan sellaisen eduskuntalehden, jossa eri mielipidesuunnat saisivat sanansa kuuluviin ja ihmiset ajanmukaisen todellisen kuvan eduskunnan ja muun yhteiskunnallisesti merkittävän elämän kulusta. Hän sanoi tuollaisen pyrkimyksen olevan hyvän, mutta siitä ei saisi kannattavaa. Ja silloin oli vielä maassa edes jonkinlainen poliittinen lehdistö. Nyt todellisen tiedon löytyminen eduskunnan tapahtumista on entistä hankalampaa, varsinkin kun Yleisradiokin kuvittelee, että sen pitää tiedon värikkyydessä kamppailla lähinnä niiden kanssa, jotka pyrkivät kertomaan siitä "toimittajan näkemyksen" kansalaisten elämäntarpeet unohtaen.

 
Toimittaja Sanna Ukkola haastattelee varapuhemies Pekka Ravia Eduskuntatalon valtiosalissa 2011.


Kertoja 59: Median mustamaalaamat kansanedustajat
Se, mikä minua erityisesti on harmittanut ja harmittaa, on median ruokkima kuva edustajista, jotka vain nostavat isoa palkkaa, ovat aina lomalla, eivätkä tee mitään hyödyllistä työtä! Tällaisia kommentteja ja viittauksia ao. uutisointeihin saa kuulla ihan fiksuiltakin ihmisiltä. Näin eläkeläisenä rakkaasta työpaikasta kuulemiini kommentteihin kyllästyneenä toivoisin eduskunnan tiedotuksen ryhdistäytyvän ja keksivän jonkun kanavan, jota kautta eduskunnasta, korkeimman lainsäädäntövallan käyttäjästä ja sen tekemästä lainsäädäntötyöstä kerrottaisiin asiatietoja kansalaisille, koska toimittajien halu / ammattitaito ei siihen näytä riittävän. Olen mm. korjannut Ylen uutistoimitusta, kun uutisissa moneen kertaan kerrottiin rantakaavaan liittyvästä asiasta ikään kuin olisi ollut kyse jo hyväksytystä laista, vaikka asiasta oli käyty vain lähetekeskustelu ja asia vasta menossa valiokuntakäsittelyyn. Asia sattui näet minua kiinnostamaan ja siksi kävin tarkistamassa verkkosivuilta asian. Taas joku olisi voinut sanoa, ettei se eduskunta mitään saa aikaan, kun lakia ei ollut olemassakaan! Eduskunnan verkkosivut eivät valitettavasti kansalaisvalistamiseen alkuunkaan riitä!


Kertoja 70: Vaalien tulosillan huikea tunnelma
Taidan olla vähän outo tyyppi, mutta muistan jo joskus kymmenvuotiaana, siis kauan ennen äänestysikää, seuranneeni kaikenlaisten vaalien tuloslähetyksiä. Minua ei kannustanut siihen kukaan. Pikemminkin päinvastoin, kotonani ei koskaan oltu kauhean poliittisia eikä politiikasta puhuttu. Koska olin kuitenkin aina kiinnostunut uutisista ja luin paljon lehtiä, ymmärsin asioista jotain jo melko nuorena.

Tuloslähetysten kiihkeä, suoran lähetyksen ilmapiiri kiehtoo minua yhä. Voittajien riemu, häviäjien järkytys, jymy­yllätykset (jytkyt) ja pettymykset.

Ehdoton ykkönen minulle on aina Ylen tulosilta. En suostu ajattelemaankaan muiden kanavien vaihtoehtoja, vaikka ne ihan varmasti onkin tehty yhtä suurella ammattitaidolla. Pääsyitä on kaksi:Ylellä ei ole mainoksia (ainoastaan välissä aidosti hyödylliset lyhyet uutiskatsaukset) ja Ylellä on ollut jo useana vuonna juontajana Matti Rönkä. Sanavalmis, karismaattinen ja asiansa osaava Rönkä on todellinen kapteeni ja kannattelee monen tunnin urakkaa harteillaan äärimmäisen hienosti kerta toisensa jälkeen.

Koska olen Vihreiden jäsen, saan kahdeksan kertaa vuodessa sen jäsenlehden, Vihreän Langan. Sitä seuraamalla pysyn aika kivasti ajan tasalla Vihreiden politiikasta. Vihreän Langan nettisivuja tai podcastia en ole kuitenkaan seurannut, vaikka voisin. En oikein tiedä miksi, mutta ehkä siksi, että jostain syystä haluan uutiseni edelleen “analogisesti”, siis lehdestä tai radiosta.

Minulle ei tule itselleni Helsingin Sanomia, mutta käyn aika usein (viikoittain) kahviloissa tai pubeissa, joihin se tulee. Helsingin Sanomia, etenkin sunnuntainumeroa, seuraamalla pysyn siis aika hyvin perillä politiikan kiemuroista, sillä Hesari on todella ansiokas politiikan uutisoinnissaan. Hesarin Kuukausiliite on myös usein aivan omaa luokkaansa, kun puhutaan poliittisesta journalismista ja poliitikkojen henkilökuvista.

Fanitan!

 
Eduskuntavaalien 2015 tulosilta eduskunnan Pikkuparlamentissa. Selin suurimpien puolueiden puheenjohtajat, oikealta Antti Rinne, Timo Soini, Alexander Stubb, Juha Sipilä sekä toimittaja.