Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Kirjelmässä on kysymys Euroopan komission 29.3.2010 tekemästä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta sekä puitepäätöksen 2004/68/YOS kumoamisesta. Asiaa on aiemmin käsitelty komission maaliskuussa 2009 tekemän samansuuntaisen puitepäätösehdotuksen perusteella. Ehdotus kuitenkin raukesi Lissabonin sopimuksen voimaan tultua.

Kumottavaksi ehdotettavassa puitepäätöksessä asetetaan jo nykyisin velvollisuus kriminalisoida tietyt lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja lapsipornografiaan liittyvät rikokset. Lisäksi puitepäätöksessä on määräyksiä rangaistuksista ja ankarampaan rangaistukseen johtavista seikoista, oikeushenkilöiden vastuusta, oikeushenkilöihin kohdistuvista seuraamuksista, lainkäyttövallasta ja syytteeseenpanosta sekä uhrien suojelusta ja auttamisesta.

Direktiiviehdotukseen ehdotetaan sisällytettäviksi elementtejä, joita on Euroopan neuvoston yleissopimuksessa lasten suojelemiseksi seksuaaliselta riistolta ja hyväksikäytöltä. Suomi on allekirjoittanut mainitun yleissopimuksen vuonna 2007. Eräiltä osin direktiiviehdotus on velvoittavampi ja pidemmälle menevä kuin yleissopimus.

Valtioneuvoston kanta

Direktiiviehdotuksen oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 82 artiklan 2 kohta ja 83 artiklan 1 kohta. Oikeusperusta on valtioneuvoston mielestä asianmukainen.

Ehdotusta voidaan pitää yleisellä tasolla tarpeellisena ja kannatettavana huolimatta vastaavasta Euroopan neuvoston yleissopimuksesta, koska toistaiseksi ainoastaan kolme EU:n jäsenvaltiota on liittynyt sopimukseen. Yleissopimuksen valmistelun ja sen kansallisen voimaan saattamisen valmistelun yhteydessä aihealueen sääntelytarpeet ja -mahdollisuudet on monipuolisesti ja kattavasti arvioitu. Ehdotuksen tulisi asiallisesti vastata mahdollisimman pitkälle mainittua sopimusta. Direktiivin ja yleissopimuksen yhdenmukaisuudella voidaan välttää eri instrumenttien välillä olevia tulkintaongelmia ja edistää jäsenvaltioiden liittymistä yleissopimukseen.

Kriminalisointien ja niihin liittyvien yksilön oikeuksiin puuttuvien toimenpiteiden yhteydessä on varmistettava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Samoin teon rangaistusarvon ja rangaistusasteikkojen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oikeassa suhteessa tavoitteeseen ja rikoksen vakavuuteen. Kiinnijäämisriskin lisääminen esimerkiksi kansainvälistä viranomaisyhteistyötä tehostamalla toimii rikosten ennaltaehkäisyssä paremmin kuin rangaistusasteikkojen koventaminen. On tärkeää, että EU:n rikosoikeudessa otetaan riittävästi huomioon yksittäisen jäsenvaltion rangaistusasteikkokäytäntö eikä vaaranneta jäsenvaltion rikosoikeuden johdonmukaisuutta.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat erityisen moitittavia. Rangaistusasteikkoja määritettäessä on otettava kuitenkin huomioon niiden suhde muista rikoksista säädettyihin rangaistuksiin. Suomen kannalta ongelmallisena voidaan pitää vaatimuksia enimmäisrangaistusten vähimmäistasoista eräissä rikoksissa sekä sitä, että ehdotukseen sisältyy niin hienojakoisia kriminalisointeja, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Huomattava osa ehdotuksista on kuitenkin sellaisia, että niitä voidaan pitää perusteltuina kysymyksissä olevien rikosten vakavan ja vahingollisen luonteen perusteella. Toisaalta osa direktiiviehdotuksen edellyttämistä muutoksista tulee toteutetuiksi jo yleissopimuksen voimaan saattamisen yhteydessä.

Eräiltä osin olisi pyrittävä siihen, että direktiivissä olisi yleissopimuksen tapaan ehdotettua enemmän liikkumavaraa. Esimerkiksi ehdotettu ammattikieltojärjestelmä tulisi muotoilla siten, että se huomioi oikeusjärjestelmät, joissa samaan tavoitteeseen päästään toisin keinoin. Toisena esimerkkinä voidaan mainita kriminalisointivelvoitteisiin liittyvät aikaisemmin käsitellyt kysymykset, koska ne huomattiin ongelmallisiksi yleissopimuksen valmistelun yhteydessä. Viime vuonna puitepäätösneuvotteluissa kävi ilmi, että tällaisiin kysymyksiin liittyvät Suomen huolenaiheet vastaavat useiden muiden jäsenvaltioiden huolenaiheita.

Lainsäädännön selkeyden ja johdonmukaisuuden ylläpitämiseksi yksityiskohtaisia, vain yhtä rikoslajia koskevia menettelysäännöksiä ei tulisi tehdä yhtä rikosnimikettä varten, jos yleisillä säännöksillä tullaan toimeen. Kansallista joustonvaraa on sallittava, koska rikosasioiden käsittelyjärjestelmät vaihtelevat huomattavasti eri maissa. Tämä koskee rikosprosessia sekä uhrien auttamista ja suojelua. Direktiiviehdotusta ei voida kuitenkaan tältä osin pitää ongelmallisena erityisesti sen vuoksi, että näihin kysymyksiin liittyvät ehdotukset eivät edellytä lainsäädäntömuutoksia.