Perustelut

Komission ehdotus neuvoston puitepäätökseksi korvaisi vuoden 2004 puitepäätöksen lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta (2004/69/YOS). Jo nykyisessä puitepäätöksessä asetetaan velvollisuus kriminalisoida tietyt lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja lapsipornografiaan liittyvät rikokset sekä yllytys ja avunanto niihin ja niiden yritys. Lisäksi puitepäätöksessä on määräyksiä rangaistuksista ja ankarampaan rangaistukseen johtavista seikoista, oikeushenkilön vastuusta, oikeushenkilöön kohdistuvista seuraamuksista, lainkäyttövallasta ja syytteeseenpanosta sekä uhrien suojelusta ja auttamisesta.

Komissio ehdottaa puitepäätökseen lisättäväksi elementtejä, joita sisältyy Euroopan neuvoston sopimukseen lasten suojelemiseksi seksuaaliselta riistolta ja hyväksikäytöltä. Suomi on allekirjoittanut yleissopimuksen vuonna 2007, ja sopimuksen kansallinen voimaan saattaminen on parhaillaan valmisteltavana. Monet puitepäätöksestä aiheutuvat lainsäädäntötarpeet tulevat huomioiduiksi yleissopimuksen kansallisen voimaan saattamisen kautta. Joiltain osin komission ehdotus uudeksi puitepäätökseksi on kuitenkin velvoittavampi ja pidemmälle menevä kuin yleissopimus. Toteutuessaan puitepäätösehdotuksesta seuraisi muutostarpeita ainakin rikoslain 17 ja 20 lukuun.

Puitepäätösehdotuksen tavoitteena on lähentää jäsenvaltioiden lainsäädäntöä säätämällä rangaistaviksi kaikkein vakavimmat lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja riiston muodot, laajentamalla kansallista lainkäyttövaltaa ja säätämällä uhreille tarjottavan avun vähimmäistasosta. Ehdotuksen voidaan katsoa edistävän myös jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä puitepäätöksen alaan kuuluvien rikosten torjunnassa.

Lakivaliokunta pitää puitepäätöksen tavoitteita tärkeinä ja komission ehdotusta yleisesti ottaen kannatettavana. Toistaiseksi vain yksi EU:n jäsenvaltio on liittynyt Euroopan neuvoston yleissopimukseen. Puitepäätösehdotus on tämän vuoksi myös käytännön näkökulmasta tarpeellinen. Puitepäätösehdotuksessa on kuitenkin paljon yksityiskohtia, jotka vaativat jatkoselvittelyä ja hiomista, ennen kuin ehdotukseen voidaan ottaa tarkemmin kantaa.

Valiokunta katsoo valtioneuvoston tavoin, että puitepäätöksen tulisi asiallisesti vastata mahdollisimman pitkälle yleissopimusta. Siten voidaan välttää tulkintaongelmia mainittujen instrumenttien välillä sekä myös edistää jäsenvaltioiden liittymistä yleissopimukseen.

Valiokunnan mielestä puitesopimuksessa tarvitaan yleissopimuksen tapaan kansallista liikkumavaraa jäsenvaltioiden rikosoikeusjärjestelmien huomioon ottamiseksi. Selvityksen mukaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja riistoon liittyviä sääntelytarpeita on arvioitu laajasti yleissopimusta valmistelleessa asiantuntijaryhmässä. Siinä työssä kerättyä tietoa ja kokemusta tulisi hyödyntää myös puitesopimusta uudistettaessa.

Puitepäätöksen suurimmat ongelmat liittyvät rangaistuksia koskevaan 7 artiklaan. Sen mukaan puitepäätöksessä tarkoitetuista rikoksista enimmäisrangaistuksen olisi oltava vähintään kuusi vuotta vankeutta, eräissä tapauksissa 10 ja eräissä 12 vuotta vankeutta. Artiklassa ei tehdä eroa sen suhteen, onko kyseessä täytetty teko vai jääkö teko yritykseen tai onko kyseessä avunanto rikokseen. Puitepäätösehdotuksessa tarkoitetut rikokset ovat myös vakavuudeltaan hyvin eritasoisia. Komission ehdotus ei myöskään vaikuta olevan aivan johdonmukainen vuonna 2002 hyväksyttyjen neuvoston päätelmien kanssa, joissa lähtökohtana on, ettei yli 10 vuoden enimmäisrangaistuksia tulisi asettaa.

Lakivaliokunta korostaa rikosoikeudellisen suhteellisuusperiaatteen huomioon ottamista puitepäätöksessä ja katsoo, että enimmäisrangaistukset tulee käsillä olevaa ehdotusta paremmin jyvittää vastaamaan rikosten vakavuutta, vahingollisuutta ja vaarallisuutta. Valiokunta viittaa tässä yhteydessä yleissopimuksen vastaaviin määräyksiin, joissa ei ole asetettu enimmäisrangaistuksia, vaan tietyt rikoksen tekotavat voidaan ottaa huomioon rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten mukaisesti. Tällaista lähestymistapaa voidaan pitää varsin hyvänä ratkaisuna erilaisten kansallisten rikosoikeusjärjestelmien huomioon ottamiseksi.

Saadun tiedon mukaan yleissopimuksen kansallista voimaan saattamista valmistelevan työryhmän tehtävänä on myös arvioida lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistustason tehokkuutta ja oikeasuhtaisuutta. Asettamispäätöksen mukaan erityistä huomiota on kiinnitettävä ehdollisen vankeusrangaistuksen yleisyyteen rikoksesta tuomittuna rangaistuksena. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistustasoa koskevat kysymykset ovat siten pohdittavina edellä mainitussa työryhmässä.

Puitepäätösehdotuksessa asetetaan jäsenvaltioille myös muun muassa velvoite ryhtyä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomittua voidaan estää harjoittamasta toimintaa lasten kanssa (8 artikla). Suomessa ei ole artiklassa tarkoitettua ammattikieltojärjestelmää. Sen sijaan Suomessa on voimassa rikostaustan tarkastamismenettely, jonka tarkoituksena on vastaavalla tavalla estää tällaisista rikoksista tuomittujen työskentely lasten kanssa. Valiokunnan mielestä puitepäätöksessä tulisi sallia kansallista liikkumavaraa myös tältä osin, mikä mahdollistaisi rikostaustan tarkastamismenettelyn artiklassa tarkoitettuna toimenpiteenä.

Saadun selvityksen mukaan edellä mainittu puitepäätösehdotuksen 8 artikla ei koskisi vapaaehtoistoimintaa. Sen sijaan yleissopimukseen sitä koskeva määräys sisältyy. Kysymys rikostaustan selvittämisestä vapaaehtoistoiminnan yhteydessä on näin ollen yleissopimuksen kansallista voimaan saattamista valmistelevan työryhmän käsiteltävänä.