Perustelut
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu,
että vuoden 2004 hallitusten välisen konferenssin
(HVK) prosessissa syntyneen perustuslakiluonnoksen, jota ei eräissä maissa
järjestetyissä kansanäänestyksissä hyväksytty,
ja Lissabonissa 13.12.2007 allekirjoitetun uudistussopimuksen
(Lissabonin sopimus) keskeinen ero on se, että perustuslakisopimus
olisi ollut kokonaan uusi sopimus. Lissabonin sopimus, jolla muutetaan
Euroopan unionista tehtyä sopimusta (SEU) ja Euroopan yhteisön
perustamissopimusta (EY-sopimus tai SEY, uudistettuna EUT-sopimus
tai SEUT) taas on rakennettu vanhojen sopimusten pohjalle vain muuttamalla
ja täydentämällä vanhojen määräysten
sisältöä. Siten perustuslakisopimuksen
luonnoksesta poiketen vanhoja liittymissopimuksia ei Lissabonin
sopimuksessa kumota, vaan ne jäävät sellaisinaan
voimaan.
Valiokunta on lausunnossaan valtioneuvoston selonteosta Euroopan
unionin perustuslakisopimuksesta (MmVL 1/2006
vp — VNS 6/2005 vp)
ja lausunnossaan hallituksen esityksestä Euroopan unionin
perustuslaista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja
laiksi sen lainsäädännön alaan
kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
(MmVL 12/2006 vp — HE
67/2006 vp) ottanut kantaa tuolloin esillä olleeseen
perustuslakisopimukseen. Ensiksi mainitussa lausunnossaan
valiokunta kiinnitti erityistä huomiota vuoden 1994 liittymisasiakirjojen
artikloiden 141 ja 142 huomioon ottamiseen ehdotetussa perustuslakisopimuksessa.
Edellä esitettyyn viitaten valiokunta toteaa nyt, että liittymissopimus
jää sellaisenaan voimaan.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu,
että Lissabonin sopimuksen määräykset maatalous-
ja kalastusasioiden osalta noudattavat hyvin pitkälle HVK-prosessissa
syntyneen perustuslakisopimuksen luonnoksen määräyksiä.
Määräyksiin tehtiin vain muutamia teknisluonteisia
tarkennuksia ja muutoksia, jotka seurasivat koko sopimuksen sisältöön
tehdyistä muutoksista (esim. säädösten
nimien muutokset). Maatalouteen tai kalastukseen liittyvät asiakysymykset
eivät nousseet keskusteluun vuoden 2006 aikana, kun Lissabonin
sopimusta valmisteltiin. Valiokunta viittaakin toimialansa osalta
soveltuvin osin edellä mainituissa lausunnoissaan esittämiinsä näkökantoihin.
Määräykset unionin politiikasta,
joka koskee maataloutta ja kalastusta, ovat EY-sopimuksen kolmannen
osan II osastossa (SEUT III osasto). Valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että Lissabonin sopimuksessa, kuten perustuslakisopimuksessakin,
keskeinen muutos on siirtyminen pääsääntöisesti
tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen
(= yhteispäätösmenettely) maatalouden
ja kalastuksen aloilla. Lisäksi maataloutta ja kalastusta
koskeviin artikloihin on tehty teknisiä tarkistuksia, erityisesti
sanamuotojen ja määräysten sijainnin
osalta. Maatalouden lisäksi artiklat koskevat nyt erikseen
mainittuna myös kalastusta.
Valiokunta toteaa, että SEUT artikloihin 39—41
(aiemmat artiklat 33—35) ei esitetä muutoksia.
SEUT 39 artikla määrittelee yhteisen maatalouspolitiikan
tavoitteet sekä näkökohdat, jotka pitää ottaa
huomioon yhteisen maatalouspolitiikan toimenpiteiden täytäntöönpanossa.
SEUT 40 artikla määrittelee maataloustuotteita
koskevien ns. yhteisten markkinajärjestelyiden sisällön
hyvin yleisellä tasolla. SEUT 41 artiklan mukaan yhteisen
maatalouspolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi voidaan myös
sovittaa yhteen toimenpiteitä ammatillisen koulutuksen,
tutkimuksen, maatalousneuvonnan sekä maataloustuotteiden
menekinedistämisen aloilla.
Sopimuksella SEY 37 artiklaan (uusi SEUT 43 artikla) lisätään
myös uudet 2 ja 3 kohta. Uudessa 2 kohdassa määrätään
tavallista lainsäätämisjärjestystä koskevasta
pääsäännöstä sekä talous-
ja sosiaalikomitean pakollisesta kuulemisesta. Tätä menettelyä noudatetaan
säädettäessä yhteisistä maatalouden
markkinajärjestelyistä sekä muista yhteisen
maatalous- ja kalastuspolitiikan tavoitteiden toteuttamisessa tarvittavista säännöksistä.
Nykyisen 37 artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto antaa määräenemmistöllä,
komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan asetuksia
ja direktiivejä sekä tekee päätöksiä.
Uudessa 43 artiklan 3 kohdassa määrätään
kuitenkin, että neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta
hintojen, maksujen, tukien ja määrällisten
rajoitusten vahvistamiseen sekä kalastusmahdollisuuksien
vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet. Valiokunta
kiinnittää huomiota siihen, että näistä kysymyksistä tehtäviin
päätöksiin Euroopan parlamentti ei siten
osallistu.
Valiokunta totesi mainitussa lausunnossaan MmVL 1/2006
vp, että hintojen, maksujen, tukien
ja määrällisten rajoitusten vahvistamisessa sekä kalastusmahdollisuuksien
vahvistamista ja jakamista koskevassa sääntelyssä ei
kuitenkaan käytettäisi tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä,
vaan tarvittavat toimenpiteet toteutettaisiin eurooppa-asetuksilla
tai -päätöksillä, jotka neuvosto
hyväksyisi määräenemmistöllä komission
ehdotuksesta. Valiokunta kiinnitti tuolloin huomiota siihen, että rajanveto
tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen
alaan kuuluvien ja alemmanasteisilla säädöksillä säänneltävien
kysymysten välillä oli valiokunnan saaman selvityksen
mukaan epäselvä ja tulkinnanvarainen ja sen toimivuus
selviäisi vasta kun sopimusta sovelletaan käytännössä. Valiokunta
pitikin mahdollisena, että nykyiset yhteiset markkinajärjestelyasetukset
jouduttaisiin pilkkomaan osiin päätösvallan
kuuluessa osittain neuvostolle ja osittain neuvostolle ja parlamentille
yhdessä. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa,
että tältä osin kyseisen rajanvedon tulkinnanvaraisuus
ei ole nyt esillä olevallakaan sopimuksella poistunut.
Valiokunta toteaa, että Lissabonin sopimus merkitsee
myös eläinlääkintä-
ja kasvinsuojelualalla siirtymistä kokonaan tavalliseen
lainsäätämisjärjestykseen SEUT
43 artiklan 2 kohdan mukaisesti, kun tällä hetkellä yhteispäätösmenettelyä noudatetaan
vain silloin, kun säädökset annetaan
kansanterveyttä koskevan SEY 152 artiklan 4 kohdan b alakohdan
nojalla. Eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualalla
säilyy kuitenkin säädösperustan
kaksijakoisuus, sillä jos toimenpiteiden välittömänä tarkoituksena
on kansanterveyden suojeleminen, annetaan säädökset kansanterveyttä koskevan
uuden 168 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla (aiempi
152(4)b-kohta).
Lissabonin sopimuksessa todetaan uudessa 290 artiklassa, että lainsäätämisjärjestyksessä
hyväksyttävässä säädöksessä voidaan
siirtää komissiolle valta antaa muita kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä,
soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä,
joilla täydennetään tai muutetaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn
säädöksen tiettyjä, muita kuin
sen keskeisiä osia. Valiokunta toteaa saamansa selvityksen
perusteella, että sopimus on tältäkin
osin tulkinnanvarainen ja uuden säännöksen
tuleva soveltamisala on vielä epäselvä.
Se voinee kuitenkin tulla sovellettavaksi aloilla, joilla annetaan
huomattavan paljon yksityiskohtaista sääntelyä,
kuten maataloudessa ja kalastuksessa. Valiokunnalle toimitetussa
selvityksessä on kuitenkin kiinnitetty huomiota siihen,
että kyse ei ole nykyisestä toimeenpanosääntelystä (komiteamenettelyt), jota
koskevat määräykset pysyvät
pitkälti ennallaan.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Lissabonin
sopimuksessa vuotuisen talousarvion vahvistamismenettelyä koskevista
määräyksistä poistuu
pakollisten ja ei-pakollisten menojen välinen erottelu,
joka nykyisin määrittää Euroopan
parlamentin ja neuvoston keskinäisen vallan päättää viime
kädessä menoista. Vuotuisen talousarvion vahvistamismenettely
muuttuu pakollisten ja ei-pakollisten menojen välisen erottelun
poistumisen myötä. Lissabonin sopimuksen määräysten
mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto käyttävät
budjettivaltaa yhdessä. Menettely koostuu nykyisen menettelyn tavoin
kahdesta käsittelystä Euroopan parlamentissa ja
neuvostossa. Lisäksi talousarvioesitystä käsiteltäisiin
uudessa menettelyssä Euroopan parlamentin ja neuvoston
välisessä sovittelukomiteassa, ellei
ensimmäisessä käsittelyssä päästä yhteisymmärrykseen.
Myös komissio osallistuisi sovittelukomitean työskentelyyn. Komiteakäsittely
on uuden menettelyn keskeinen vaihe, jossa Euroopan parlamentin
ja neuvoston tulisi sopia talousarvion sisällöstä.
Jos sovittelukomitea hyväksyy yhteisen tekstin, Euroopan
parlamentti ja neuvosto päättävät
toisessa käsittelyssä sen mukaisen budjetin hyväksymisestä.
Toisessa käsittelyssä Euroopan parlamentin asemaa
voidaan pitää jonkin verran neuvoston asemaa vahvempana,
sillä se voi hylätä sovittelukomitean
hyväksymän yhteisen tekstin, vaikka neuvosto sen
hyväksyisi. Euroopan parlamentti voi toisaalta vahvistaa
talousarvioesitykseen tekemänsä tarkistukset erityisellä määräenemmistöllä jo
ensimmäisessä käsittelyssä siinä tapauksessa,
että neuvosto hylkää sovittelukomitean
yhteisen tekstin. Valiokunta kiinnittääkin huomiota
siihen, että Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan
parlamentin asema vahvistuu myös maatalouden budjettikysymyksissä huomattavasti
nykyisestään.