Perustelut
Natura 2000 -verkostoon sisällytettyä aluetta koskevien
luonnontieteellisten tietojen tarkistaminen
Lakiehdotuksen 64 §:ään sisältyy
Natura 2000 -verkostoa koskevia säännöksiä.
Esityksessä pykälään ehdotetaan
lisättäväksi uusi 2 momentti,
jonka mukaan Natura 2000 -verkostoon sisällytettyä aluetta
koskevien luonnontieteellisten tietojen tarkistamisesta päättäisi
ympäristöministeriö.
Valiokunta toteaa, että luontotyyppien ja luonnonvaraisen
eläimistön ja kasviston suojelusta annetun
neuvoston direktiivin (92/43/ETY), ns. luontodirektiivin,
luontotyypit ovat ominaispiirteiltään yleensä pysyviä,
kuten ensisijaisesti suojeltu luontotyyppi keidassuo. Näilläkin
luontotyypeillä lajisto kuitenkin muuttuu kaiken aikaa
populaatioekologisten lakien mukaisesti. Ensisijaisesti suojelluissa
luontotyypeissä on mukana myös ominaispiirteiltään muuttuvia
luontotyyppejä, kuten boreaalinen luonnonmetsä,
johon sisältyy erilaisia puuston luontaisia kehitysvaiheita.
Lajiston esiintyminen näillä alueilla muuttuu
luonnollisesti myös tämän kehityksen
myötä. Myös tietopohja Natura-alueista
lisääntyy koko ajan alueita koskevien
lajistoinventointitietojen tarkentuessa. Näin ollen luontotyyppi-
tai lajitietoja voidaan joutua tarkistamaan.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin erityistä huomiota
siihen, että muuttuneet tiedot ovat metsänomistajalle
hyvin merkityksellisiä ja ne vaikuttavat metsissä tehtäviin
toimenpiteisiin alueilla, joilla metsänkäsittely
voisi Natura-arvioinnin mukaan merkittävästi vaarantaa
niiden lajien tai luontotyyppien suojelua, joiden takia alue on otettu
valtioneuvoston hyväksymään suojeluohjelmaan.
Muuttuneet tiedot voivat syventää tai lieventää vaadittavan
suojelun tavoitetta ja ankaruusastetta.
Valiokunta katsoo, ettei päätöksenteon
siirtäminen ympäristöministeriölle
saa heikentää maanomistajien oikeusturvaa. Esityksen
perustelujen mukaisesti maanomistajia ja muita, joiden oikeuteen
tai etuun asia saattaa vaikuttaa, on kuultava hallintomenettelylain
(598/1982) mukaisesti ennen päätöksentekoa.
Lisäksi ympäristöministeriön
päätöksestä tulee voida valittaa, kuten
valtioneuvoston yleisistunnonkin päätöksestä,
korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälän 3 momentin
viittaussäännöstä onkin esityksessä ehdotettu
tältä osin täydennettäväksi.
Valiokunta viittaa ehdotetun säännöksen
osalta lisäksi perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 68/2002
vp — HE 251/2002 vp) esitettyihin näkökohtiin.
Euroopan yhteisön lajisuojelua koskeviin erityissäännöksiin
liittyvä korvaustarve
Valiokunta toteaa, että luonnonsuojelulain 49 §:ssä on
Euroopan yhteisön lajisuojelun erityissäännöksiä.
Pykälän mukaisesta suojelusta valtiolla ei ole
velvollisuutta korvata kiinteistön omistajalle tai erityisen
oikeuden haltijalle mahdollisesti aiheutuvaa haittaa toisin kuin
on esimerkiksi luonnonsuojelulain 47 §:n mukaisten erityisesti
suojeltavien lajien kohdalla. Metsätaloudessa 49 § on
tähän asti koskenut lähinnä liito-oravan
suojelua. Jatkossa asia saattaa jossain määrin
koskea myös esimerkiksi lepakoita tai vastaavia muita nisäkkäitä.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on tuotu esiin,
että liito-orava on ollut metsätaloudessa erityishuomion
kohteena jo 1990-luvun alusta alkaen. Sen elinolojen turvaamiseksi
on laadittu 1990-luvun lopulla käytäntöön
soveltuvat metsänkäsittelysuositukset säästöpuuryhmineen
ja ekologisine yhteyksineen. Ohjeet ovat olleet osa FFCS-metsäsertifiointijärjestelmää.
Kun Euroopan komissio käynnisti valvontamenettelyn
liito-oravan suojeluasiassa, maa- ja metsätalousministeriö kokosi
työryhmän (liito-oravatyöryhmä 2002),
joka jätti yksimielisen raportin asiasta 13.12.2002 (työryhmämuistio MMM
2002:21). Työryhmä korosti sitä, että liito-oravan
asema luontodirektiivin liitteen IV (a) lajiluettelossa on arvioitava
uudelleen muun muassa liito-oravan suojelutarpeita koskevan uusimman
tutkimustiedon perusteella.
Luontodirektiivin 12 artiklan tulkintaohjetta laaditaan parhaillaan
jäsenmaiden ja komission yhteistyönä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan on kuitenkin epävarmaa,
miten eri maissa suhtaudutaan esimerkiksi liito-oravan tyyppisen
lajin poistamiseen luontodirektiiviliitteestä IV. Liitteen
luettelo on EU-maiden yhteinen ja Suomi on nykyisistä EU-maista
ainoa, jossa liito-oravaa esiintyy. Näin ollen luontodirektiivin mukaan
Suomella on ainakin toistaiseksi vastuu liito-oravan suojelusta
koko nykyisen EU:n alueella.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan luontodirektiivin sanonta
lajien lisääntymis- ja levähdyspaikoista
on tullut sellaisenaan luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetusta
neuvoston direktiivistä (79/409/ETY)
eli ns. lintudirektiivistä. Siinä levähdyspaikalla
tarkoitetaan lintujen muuttoon liittyviä, yleisesti tunnettuja levähdysalueita.
Luontodirektiivin ao. kohta koskee etenkin nisäkkäitä.
Nisäkkäiden osalta levähdyspaikka on
kuitenkin käsitteenä epäselvä.
Näin ollen levähdyspaikan hävittäminenkin on
epäselvä käsite.
Liito-oravatyöryhmän muistiossa on korostettu
sitä, että liito-oravan lisääntymis-
ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja
heikentäminen estetään ja lajin suotuisa
suojelun taso turvataan käytännön metsätaloudessa
joustavasti ja tuloksellisesti ensi sijassa tehostamalla tiedonkulkua ja
toiminnan ohjausta kaikkien toimijoiden välillä,
metsä- ja ympäristöammattilaisten koulutusta
sekä metsänomistajien neuvontaa ja tiedotusta.
Muistiossa kiinnitetään kuitenkin huomiota siihen,
että luonnonsuojelulain mukaan liito-oravan lisääntymis-
ja levähdyspaikan suojelusta ei makseta korvauksia, mikä koetaan
usein epäoikeudenmukaiseksi. Rajauksissa ei aina ole ollut
kyse lain tarkoittamassa muodossa pienialaisista paikoista,
vaan toimintarajoitukset ovat saattaneet yksittäistapauksissa
käsittää jopa useita hehtaareita, kun
leimikossa on ollut useita liito-oravan lisääntymis-
ja levähdyspaikkoja. Tämä voi merkitä metsänomistajalle
useiden kymmenien tuhansien eurojen menetyksiä. Liito-oravametsikön
puuston tai metsäpalstan myynti saattaa vaikeutua tai alueen
arvo laskea käyttörajoitusten myötä.
Myös hakkuut saattavat keskeytyä pitkäksi
ajaksi, mikäli hakkuista tehdään esimerkiksi
tutkintapyyntö poliisille.
Edellä esitetyn perusteella valiokunta pitääkin
tarpeellisena, että luonnonsuojelulain säännöksiä liito-oravan
ja vastaavien lajien suojelua koskevissa tilanteissa, joissa taloudelliset
vaikutukset suojelusta ovat maanomistajille merkittävät,
tarkistetaan. Valiokunta katsoo, että liito-oravan suojelu
kuuluu ensisijaisesti luonnonsuojelulainsäädännön
piiriin ja liito-orava tulee ns. direktiivilajina (luonnonsuojelulain
49 §) saattaa rajaus- ja korvausperusteiden osalta samaan asemaan
kuin erityisesti suojellut lajit (luonnonsuojelulain 47 §).
Sen vuoksi on tärkeää, että asiaa
koskevia luonnonsuojelulain säännöksiä (luonnonsuojelulain
53 §:n korvaussäännökset mukaan
lukien) muutetaan tässä tarkoituksessa. Valiokunta
kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ympäristöhallinnossa
ei ole toistaiseksi osoitettu varoja liito-oravan suojelusta johtuviin korvauksiin.