Perustelut

Valiokunta toteaa, että komission ehdotus on osa EU:n uutta ilmansuojelun lainsäädäntökokonaisuutta. Ehdotuksen taustana on se, että 1—50 MW:n polttolaitosten päästöraja-arvojen tiukentamisella voidaan etenkin Keski- ja Etelä-Euroopassa saavuttaa mittavia terveys- ja ympäristöhyötyjä. Valiokunta korostaa sitä, että ehdotuksen terveydelliset hyödyt eivät ole Suomessa jäljempänä esitettävin perustein samaa tasoa kuin muualla Euroopassa, joten sääntelyn kustannustehokkuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Komission ehdotuksen kansanterveydelliset hyödyt jäävät kokonaisuudessaan Suomessa huomattavasti pienemmiksi kuin muualla EU:ssa. Suomessa hyödyt direktiiviehdotuksen mukaisista päästöraja-arvojen tiukentamisista saavutettaisiin lähinnä Etelä-Suomen kaukokulkeuman pienenemisen kautta sekä eräiden taajamien keskisuurten lämpölaitosten päästöjen vähentymisen kautta. Taajamiin sijoitetut keskisuuret lämpölaitokset ovat ajoittain heikentäneet päästöillään väestön viihtyisyyttä sekä hengityssairaiden terveyttä Suomessakin. Valiokunta painottaa tässä yhteydessä sitä, että Suomessa polttoteknologia ja siihen liittyvä osaaminen sinänsä on huippuluokkaa. Valiokunta toteaa myös, että teknologia päästörajojen saavuttamiseksi on jo olemassa. Referenssikannan ja laitostekniikan kehityksen kannalta on tärkeää, että niiden teknologinen taso vastaa muun Euroopan vaatimuksia. Tuotteiden teknologinen kehitys tulee aina käytännössä tapahtumaan pääosin kotimarkkinoilla.

Valiokunta toteaa, että komission direktiiviehdotuksessa ehdotetaan nykykäytännöstä poiketen lähes samoja vaatimuksia kaikenkokoisille polttolaitoksille. Direktiiviehdotuksen velvoitteiden toteuttaminen päästöjen vähentämiseksi — erityisesti hiukkaspäästöjen osalta — olisi kustannustehotonta Suomessa. Erityisesti pienissä teholuokissa ja vähän käytettävien laitosten osalta ehdotettu sääntely ei todennäköisesti Suomen osalta johda niihin päämääriin, joita esityksellä tavoitellaan.

Pienten energiantuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista säädetään nykyisin kansallisesti polttoaineteholtaan alle 50 MW:n energiatuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (750/2013) (pienten polttolaitosten asetus). Kansallisessa asetuksessa on vaatimuksia porrastettu polttolaitosten kokoluokan mukaan. Asetuksen päästöraja-arvot vastaavat pääosin nykykäsitystä siitä, mikä Suomessa on kustannustehokasta päästöjen vähentämistä 1—50 MW:n polttolaitosten kokoluokassa. Valiokunnan arvion mukaan etenkään 1—10 MW:n laitosten ehdotetulla sääntelyllä ei saavutettaisi kustannuksiin nähden oleellisia hyötyjä varsinkaan Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa, jossa ilmanlaatu on tiettyjä kaupunkialueita lukuun ottamatta hyvä.

Valiokunta pitää välttämättömänä direktiiviehdotuksen tarkempaa kansallista vaikutusten arviointia, sillä merkittävä osa Suomen polttolaitoksista puuttuu komission direktiiviehdotuksen vaikutusarvioinnista. Tämä on johtanut ehdotuksen kustannusvaikutusten aliarviointiin. Myöskään direktiivillä hyötynä tavoiteltavaa päästöjen pienentymistä tai päästöjen pienenemisen vaikutusta Suomessa ei ole erikseen arvioitu. Valiokunta pitää edellä mainittujen vaikutusarviointien puutteita keskeisenä ongelmana.

Metsäteollisuudessa direktiiviehdotus koskee lähinnä lukuisia eri kokoluokan sahalaitosten polttolaitoksia, joiden polttoaineina käytetään pääosin erilaisia kiinteitä biopolttoaineita. Direktiivin voimaantulo edellyttäisi sahoilta huomattavia investointeja polttolaitosten varustamiseksi sähkö- tai kangassuodattimilla. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi noin puolen miljoonan euron investointeja tyypilliseen sahan 10 MW:n laitokseen, ilman että vastaavia olennaisia hiukkaspäästöjen vähenemisen hyötyjä saavutettaisiin. Sahojen kannalta on yleisesti arvioituna tärkeää, ettei nykyisten alle 20 megawatin polttolaitosten päästörajoja kiristetä kohtuuttomasti. Lisäksi puhdasta puuta polttaville laitoksille tulee varata esitettyä pitempi siirtymäaika mahdollisten uusien vaatimusten toteuttamiseksi.

Maataloudessa erityisesti kasvihuonetiloilla on 1—50 MW:n lämpölaitoksia, ja kasvihuoneet ovat yhä enenevässä määrin siirtymässä biomassapohjaisiin lämmitysratkaisuihin. Valiokunta toteaa, että Suomessa on noin tuhat kaupallista kasvihuoneyritystä. Kauppapuutarhaliiton arvion mukaan lämpölaitokseltaan kokoluokkaan 1—5 MW kuuluu satoja kasvihuoneyrityksiä. Lämpölaitoksen mitoitusteho kasvihuoneille on tyypillisesti 1 MW noin 3 000 neliömetriä kohden. Maa- ja metsätalousministeriön arvion mukaan jo yli 40 prosenttia yritysten lämpöenergiasta tuotetaan kotimaisella bioenergialla. Valiokunta toteaa, että vuosittain kymmenet kasvihuoneyritykset vaihtavat öljystä bioenergiaan.

Valiokunta pitää esityksen mukaisia päästöarvoja ylimitoitettuina ja kalliina ratkaisuina suomalaisille kasvihuoneyrityksille. Direktiiviehdotuksen mukaisilla päästöarvoilla lukuisat yritykset joutuisivat harkitsemaan lopettamista liian korkeiden investointikulujen takia. Tässä yhteydessä tulee ottaa huomioon, että Suomen oloissa yritykset sijoittuvat lähes kaikkiin valtakunnan kuntiin ja ovat usein jopa kymmenien kilometrien päässä toisistaan. Siten yritysten päästövaikutukset ovat vähäisiä.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös direktiiviehdotukseen sisältyvään tarkennukseen siitä, ettei direktiiviä sovelleta polttolaitoksiin, jotka käyttävät palamistuotteita suoraan esineiden tai aineiden lämmitykseen tai kuivaukseen, eikä jälkipolttolaitoksiin, jotka on suunniteltu puhdistamaan savukaasuja polttamalla ja joita ei käytetä erillisinä polttolaitoksina. Valiokunta toteaa, että Suomessa tällaisia laitoksia voisivat olla esimerkiksi sahoilla sahatavaran kuivaamiseen tarkoitetut laitokset tai maatiloilla viljan kuivaamiseen käytettävät kuivaamot. Valiokunta katsoo, ettei edellä mainittuja laitoksia tule sisällyttää direktiivin soveltamisalaan.

Asiantuntijakuulemisessa on tullut esiin, että direktiivi aiheuttaisi esityksen mukaisena toteutuessaan kohtuuttomia kustannusrasituksia erityisesti 1—5 MW:n laitoskokoluokassa. Näiden arvioiden mukaan 1 MW:n lämpökeskuksien investointikustannukset voisivat jopa kaksinkertaistua ja 5 MW:n laitosten investointikustannukset kasvaa useilla kymmenillä prosenteilla johtuen erityisesti kalliista suodatinratkaisuista sekä suodatintekniikan aiheuttamista automaatio- ja mittalaitevaatimuksista. Mikäli direktiiviehdotus hyväksyttäisiin esitetyn kaltaisena, niin erityisesti 1—2 MW:n kokoluokassa biolämpölaitosten investoinnit vähenevät merkittävästi ja tarvittava kapasiteetti voi korvautua esimerkiksi fossiilisella maakaasulla, kevyellä öljyllä tai sähkölämmityksellä taikka talokohtaisilla puulämmitysratkaisuilla, joiden hiukkaspäästöt ovat suuret.

Valiokunta huomauttaa siitä, että alle 10 MW:n voimaloiden kokoluokassa on Suomessa noin 250 kohdetta, joita hoitavat lämpöyrittäjät tai lämpöä tarvitsevat yritykset itse. Lämpöyrittäjillä lisäinvestointi ei tulisi maksamaan itseään takaisin, ja lisäksi olemassa oleviin kohteisiin olisi erittäin vaikeata saada rahoitusta. Näillä toimijoilla ei olisi myöskään mahdollisuutta ylläpitää jatkuvaa savukaasupuhdistusjärjestelmien valvontaa.

Valiokunta katsoo edellä todettuun viitaten, että direktiiviehdotuksen soveltamisalan polttoainetehon alarajaa tulee korottaa tai pienemmille kokoluokille tulee määritellä selvästi lievemmät päästöraja-arvot. Myös biopolttoaineita käyttävien laitosten hiukkaspäästöjen raja-arvoja tulee korottaa.

Mikäli direktiiviehdotuksen jatkoneuvotteluissa ei ole mahdollista saada direktiivin soveltamisalaa rajatuksi vain uusiin polttolaitoksiin, on ehdottomasti varmistettava, että sääntelyn voimaantullessa jo käytössä olevien polttolaitosten osalta siirtymäaika on riittävän pitkä. Valiokunta katsoo, että päästövähennyksiä voidaan tehdä pitkällä tähtäimellä uusinvestointien kautta. Investointeja ei ole tarkoituksenmukaista suunnata teknisen käyttöikänsä loppupuolella oleviin laitoksiin.

Valiokunta pitää kohtuuttomana vaatimusta siitä, että puhdistuslaitteistojen toimivuutta olisi tarkkailtava jatkuvatoimisesti. Luotettava ja kattava tieto laitteistojen toiminnasta on saatavissa myös pistemäisesti toteutetun seurannan kautta. Ehdotukseen sisältyy määräys polttolaitoksen toiminnan lopettamisesta tilanteessa, jossa vaatimuksia ei pystytä noudattamaan. Valiokunta korostaa, että tämä ei saa johtaa tilanteeseen, jossa tilapäinenkin häiriö tarkkailu- tai puhdistuslaitteistossa merkitsisi polttolaitoksen toiminnan alasajoa.

Direktiiviehdotuksen soveltamisalan piirissä on paljon hajautettua ja pienimuotoista lämmöntuotantoa, mutta myös teollisuuden yksinomaan kulutushuippujen ja häiriötilanteiden varalta käytössä pidettäviä kattiloita. Valiokunta pitää tarpeellisena, että direktiiviehdotuksen mukainen laitosten vuotuisten käyttötuntien raja nostetaan 500:sta esimerkiksi 1 500:aan, mikä vastaisi Suomen talvikuukausien keskimääräistä kysyntähuipun aikaa.

Ehdotuksen mukaan komissiolle siirrettäisiin valtaa antaa delegoituja säädöksiä viideksi vuodeksi liitteen IV (päästöjen tarkkailu) mukauttamiseksi tekniikan ja tieteen kehitykseen. Valiokunta toteaa, että laajojen delegoitujen säädösvaltuuksien antaminen komissiolle heikentäisi lainsäädännön ennakoitavuutta toiminnanharjoittajan näkökulmasta.

Valiokunta korostaa lopuksi sitä, että ehdotettu sääntely voisi kokonaisuudessaan johtaa tilanteeseen, jossa soveltamisalan kokoluokan polttolaitokset muodostuvat raskaiden investointivaatimusten vuoksi taloudellisesti kannattamattomiksi. Pienten yksiköiden poistuminen olisi vastoin kansallisia tavoitteitamme lisätä hajautettua sähkön- ja lämmöntuotantoa. Direktiiviehdotuksen ongelmana on myös se, että energian hinta voi eriytyä maan eri osissa.

Direktiiviehdotus keskittäisi tuotannon suuriin yksiköihin, joiden toimintaa ei kyetä välttämättä kokonaan turvaamaan varavoimalla. Tämä saattaisi voimistaa myös sähkön ja lämmön tuotannon häiriöiden vaikutusta ja laajuutta. Valiokunta painottaa myös sitä, etteivät päästöjen raja-arvoja koskevat säädökset saa johtaa tilanteeseen, jossa raja-arvojen takia toiminnanharjoittajan on helpompaa valita uusiutuvan biomassan sijasta fossiilinen polttoaine.