Yleisperustelut

Yleistä

Lastensuojelun tarve ja esimerkiksi kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä ovat kasvaneet viime vuosina, ja pienelle osalle lapsia kasautuu entistä vaikeampia ongelmia. Hallituksen esityksen tavoitteena on varmistaa lapsen hyvinvointia ja kehitystä uhkaavissa tilanteissa lapsen ja hänen perheensä tarvitsemien tukitoimien ja palveluiden saaminen. Esityksen sisällöllinen painopiste on lastensuojelun järjestämisvelvollisuuden täsmentämisessä. Tavoitteena on mahdollisimman varhainen puuttuminen ongelmiin muun muassa ilmoitusvelvollisuutta ja avohuoltoa kehittämällä. Laintasoisilla säännöksillä täsmennetään muun muassa tukitoimia ja henkilöstömitoituksia koskevia kuntien velvoitteita. Sekä lasten että vanhempien oikeusturvaa pyritään kehittämään menettely- ja päätöksentekosäännöksiä täsmentämällä. Valiokunta pitää lastensuojelulain uudistusta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Ehkäisevät toimet

Esityksen perustelujen mukaan uudistuksella pyritään suuntamaan lastensuojelutyön painopistettä avohuoltoon ja entistä varhaisempaan tukeen. Lasten hyvinvointia edistävät ja ongelmia ennalta ehkäisevät toimet jäävät kuitenkin esityksessä yleiselle tasolle ja sisällöllisesti pääasiassa ennalleen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoo, että jatkossa on tarpeen panostaa erityisesti ehkäisevään lastensuojelutyöhön sosiaali-, terveys- ja opetustoimessa. Käytännössä mahdollisuuksia vastuullisen vanhemmuuden tukemiseen ja ongelmien ehkäisemiseen on muun muassa perhetyössä, kotipalveluissa, neuvoloissa, päivähoidossa ja oppilashuollossa. Myös muilla sektoreilla tehtävillä toimilla on huomattava vaikutus lastensuojelun tarpeeseen.

Valiokunta pitää asianmukaisina ja tarpeellisina lastensuojelulain 26 ja 27 §:ssä ehdotettuja määräaikoja lastensuojelun tarpeen arvioimiselle. Kiireellisen lastensuojelun tarve on arvioitava välittömästi ja on ratkaistava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä, onko lastensuojeluilmoituksen johdosta ryhdyttävä lastensuojelutarpeen selvittämiseen. Selvitys puolestaan on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä, ja sen on valmistuttava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa vireille tulosta. Määräaikojen asettamisella pyritään tehostamaan puuttumista jo ilmenneisiin vakaviin ongelmiin.

Lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle tehdään ehdotuksen 30 §:n mukainen asiakassuunnitelma. On tärkeää, että asiakassuunnitelmaan kirjataan muun muassa lapsen ja hänen perheensä tuen tarve sekä palvelut ja muut tukitoimet, joilla tuen tarpeeseen pyritään vastaamaan.

Valiokunta korostaa, että esimerkiksi lasten vanhemmille suunnattujen mielenterveys- ja päihdehuollon palvelujen tarve on jo lapselle tehtävän asiakassuunnitelman yhteydessä syytä arvioida ja pyrkiä ohjaamaan vanhemmat tarvitsemiensa palvelujen piiriin. Varsinkin äitiysneuvolakäyntien yhteydessä on tarvittaessa aktiivisesti tarjottava päihdehuoltolain mukaisia ja muita sosiaalihuollon palveluja. Jatkossa on myös syytä selvittää tarvetta ja mahdollisuuksia edelleen vahvistaa lasten vanhempien ja raskaana olevien naisten oikeutta saada päihdehuollon palveluja.

Lastensuojelutyön voimavarat

Uudistuksen käsittelyn yhteydessä on toistuvasti tullut esiin huoli sosiaalityön voimavarojen riittävyydestä ja tarkoituksenmukaisesta käytöstä. Lastensuojelussa työskentelevän henkilöstön riittämättömyys on monin paikoin johtanut henkilöstön väsymiseen ja vaihtuvuuteen. Henkilöstövoimavarojen määrä vaihtelee huomattavasti myös alueellisesti. Huostaanottoasiat ovat nykyisin usein varsin monimutkaisia oikeudellisia prosesseja, ja niiden valmistelussa tulee ottaa huomioon lapsen edun ohella hyvän hallinnon sekä perheen ja lapsen oikeusturvaan liittyvät näkökohdat. Esityksessä on arvioitu, että mikäli lapselle ja perheelle pystyttäisiin antamaan varhaisempaa tukea avohuollossa, voitaisiin esimerkiksi yhden kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen vuosittaisen hoitomaksun hinnalla palkata 1—4 uutta lastensuojelun sosiaalityöntekijää (s. 100/II).

Esityksen vaikutusten arvioinnissa on todettu henkilöstön lisätarpeeksi avohuollossa 155, kunnallisissa laitoksissa 240 ja yksityisissä laitoksissa 200—300 työntekijää. Uudistus lisää myös henkilöstön koulutustarvetta. Uudistuksen kokonaiskustannuksiksi kunnille on arvioitu 18,8—20,2 miljoonaa euroa, josta valtionosuus on 6,3—6,7 miljoonaa euroa. Valiokunta pitää tärkeänä, että uudistuksen vaikutuksia sosiaalityön voimavarojen tarpeeseen seurataan huolellisesti ja arvioidaan tarvittavat muutokset niin pian kuin uudistuksen käytännön toteutumisesta on riittävä kokemus (Valiokunnan 1. lausumaehdotus).

Ilmoitusvelvollisuus

Lastensuojeluilmoituksen tekemiseen velvoittavia säännöksiä on pidetty tulkinnanvaraisina eikä niitä ole käytännössä aina sovellettu tarkoitetulla tavalla. Lainsäädännön uudistustarvetta tältä osin on käsitelty Eduskunnan oikeusasiamiehen erilliskertomuksessa (K 1/2006 vp), josta muun muassa sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi lausuntonsa (StVL 8/2006 vp). Kertomuksessa ja siitä annetuissa lausunnoissa todettuja epäkohtia on lakiehdotuksen 25 §:ssä pyritty korjaamaan täsmentämällä säännöksiä ja laajentamalla ilmoitusvelvollisten piiriä.

Ilmoitusvelvollisuus sosiaaliviranomaisille on ehdotuksen mukaan säännöksessä mainituilla tahoilla, jos nämä tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Ilmoitusvelvollisia ovat esimerkiksi avioliittolaissa tarkoitetut perheasioiden sovittelijat. Valiokunta ehdottaa säännöksen ilmoitusvelvollisiin tahoihin lisättäväksi koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestävät yksiköt.

Kuten lakivaliokunta esityksestä antamassaan lausunnossa toteaa, ei sosiaaliviranomaisille ole kuitenkaan ehdotettu velvollisuutta ilmoittaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tai lapseen kohdistuneen väkivallan epäilystä poliisille. Tätä on perusteltu sillä, että velvoite saattaisi merkitä perusteettomien ilmoitusten tekemistä esimerkiksi vanhempien välisten riitaisuuksien vuoksi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kannattaa lakivaliokunnan ehdottamaa säännöstä, jonka mukaan lastensuojeluviranomaisilla on velvollisuus saattaa asia poliisin tutkittavaksi, jos epäilty rikos on vakava ja jos epäily lisäksi on perusteltu. Tällöin ilmoitusvelvollisuus ei syntyisi pelkän väitteen perusteella, ellei viranomaisella ole käytettävissään olevien tietojen perusteella syytä pitää rikosepäilyä perusteltuna. Valiokunta korostaa, että sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 18 §:n perusteella sosiaalihuollon järjestäjällä on lainkohdassa säädetyissä tapauksissa oikeus oma-aloitteisesti ilmoittaa rikosepäilyistä poliisille.

Lapsen kuuleminen

Voimassa olevan lastensuojelulain mukaan 12 vuotta täyttänyttä lasta on kuultava hallintolain 34 §:n mukaisesti häntä itseään koskevissa lastensuojeluasioissa. Hallintolain 34 §:n mukaisen kuulemisen yhteydessä lapselle on annettava mahdollisuus tutustua kaikkiin asiaan liittyviin asiakirjoihin. Säännöksen tulkinnassa on esityksen mukaan ollut ongelmia sen suhteen, missä asioissa 12 vuotta täyttäneitä lapsia olisi kuultava. Käytännössä heitä yleensä kuullaan hallintolain mukaisesti ainoastaan keskeisissä asioissa, kuten huostaanotto, sijaishuoltoon sijoittaminen, sijaishuoltopaikan muutos, huostassapidon lopettaminen sekä yhteydenpidon rajoittaminen.

Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä ehdotti lapsen hallintolain 34 §:n mukaisen kuulemisen ikärajan nostamista 15 vuoteen lukuun ottamatta huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista sekä yhteydenpitoa sijaishuollon aikana, joissa olisi kuultava hallintolain mukaisesti jo 12 vuotta täyttänyttä lasta. Tätä nuoremmankin lapsen mielipide olisi työryhmän mukaan aina selvitettävä. Lakiehdotuksen mukaan hallintolain mukainen kuuleminen koskisi 12 vuotta täyttäneitä lapsia huostaanottoa, sijaishuoltoon sijoittamista, sijaishuoltopaikan muuttamista, huostassapidon lopettamista sekä yhteydenpitoa koskevissa asioissa. Muissa asioissa hallintolain mukaisesti olisi kuultava 15 vuotta täyttänyttä lasta. Esityksen perustelujen mukaan säännös käytännössä vastaisi asiallisesti muutoin voimassa olevaa lakia, mutta hallintolain mukaisen kuulemisen tilanteet olisi lueteltu laissa.

Perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta kiinnittivät lausunnoissaan huomiota ikärajan nostamiseen. Perustuslakivaliokunta katsoi, että ehdotus 15 vuoden ikärajaan perustuvasta kuulemissääntelystä ei parhaalla mahdollisella tavalla toteuta lapsen oikeutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Ikäraja on perustuslakivaliokunnan mielestä verraten korkea tällaisessa yhteydessä, jossa ikärajasääntely sopii kaavamaisuudessaan kaiken kaikkiaan huonosti yhteen perustuslain ja lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen lähtökohtien kanssa.

Yleissopimuksen toimeenpanoa valvova lapsen oikeuksien komitea on lausunnon mukaan kehottanut Suomea ryhtymään lainsäädännöllisiin ja muihin toimenpiteisiin varmistaakseen yleissopimuksen 12 artiklan täysimääräisen toteutumisen erityisesti niin, että lapsella on häntä koskevia päätöksiä tehtäessä oikeus esittää käsityksensä suoraan tuomioistuimelle. Perustuslakivaliokunta piti tärkeänä lakiehdotuksen lapsen kuulemista, puhevallan käyttöä ja muutoksenhakuoikeutta koskevien 15 vuoden ikärajojen muuttamista koskemaan jo 12 vuotta täyttänyttä lasta.

Lakivaliokunta katsoi, ettei esityksessä ole esitetty riittäviä perusteluita sille, miksi ikärajaa tulisi korottaa nykyisestä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan käsityksiin ja ehdottaa mainittujen ikärajojen muuttamista 15 vuodesta 12 vuoteen. Valiokunta korostaa lisäksi velvollisuutta selvittää lapsen mielipiteet ja toivomukset kaikissa lastensuojelutoimenpiteissä riippumatta lapsen iästä.

Hallintotuomioistuimessa voidaan ehdotetun 86 §:n mukaan lasta kuulla henkilökohtaisesti, jos kuuleminen on välttämätöntä asian ratkaisemiseksi. Edellytyksenä on lapsen suostumus ja se, ettei kuulemisesta saata aiheutua lapselle haittaa. Valiokunta ehdottaa myös tämän ikärajan alentamista 12 vuoteen. Kuuleminen voi tapahtua suullisessa käsittelyssä tai muulla tuomioistuimen harkitsemalla tavalla. Säännös jättää tuomioistuimen harkittavaksi sen, onko lapsen kuuleminen oikeuden istunnossa välttämätöntä asian ratkaisemisen kannalta. Valiokunta korostaa, että lapsen todellisen mielipiteen selville saamiseksi kuuleminen on järjestettävä lapsen kehitysaste huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla esimerkiksi lapsen sijoituspaikassa.

Huostassapidon kesto

Nykyisen lastensuojelulain 20 § velvoittaa viranomaiset oma-aloitteisesti tarkistamaan huostaanoton edellytysten voimassa olon. Lakkaamisedellytysten tarkistaminen tapahtuu yleensä huoltosuunnitelmaneuvotteluiden yhteydessä. Perustelujen mukaan käytännössä on kuitenkin esiintynyt tilanteita, joissa ei aktiivisesti työskennellä lapsen kotiuttamiseksi eikä huostassapidon lopettamisen edellytyksiä tarkisteta pitkiin aikoihin, jopa vuosiin.

Lakiehdotuksen 47 §:n mukaan huostaanotto olisi edelleen voimassa toistaiseksi ja huostassapidon lopettamisen edellytykset säilyisivät asiallisesti vastaavina kuin nykyisin. Siten päätös huostassapidon lopettamisesta tulee tehdä, kun ehdotetun 40 §:n mukaista huostaanoton ja sijaishuollon tarvetta ei enää ole. Huostassapitoa ei kuitenkaan saisi lopettaa, jos lopettaminen on selvästi vastoin lapsen etua. Lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä olisi velvollisuus tarkistaa huostassapidon edellytysten olemassa olo säännöllisesti pidettävien asiakassuunnitelmaneuvotteluiden yhteydessä tai muulloinkin, kun se osoittautuu tarpeelliseksi. Päätös huostassapidon lakkaamisesta on tarvittaessa tehtävä viranomaisaloitteisesti. Harkinnassa tulee ottaa huomioon sijaishuollon kestoaika, lapsen ja sijaishuoltoa antavan välillä vallitsevan suhteen laatu, lapsen ja hänen vanhempiensa välinen kanssakäyminen sekä lapsen mielipide.

Perustuslakivaliokunta totesi, että perustuslain 10 §:n 1 momentin lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla suojaa jokaisen oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään korostanut huostaanoton luonnetta väliaikaisena toimenpiteenä, joka on lopetettava niin pian kuin olosuhteet sen sallivat ja jonka aikana käytettävien erityistoimenpiteiden tulee olla sopusoinnussa perheen jälleenyhdistämiseen tähtäävän perimmäisen päämäärän kanssa. Perustuslakivaliokunta totesi, että huostaanoton kestettyä pitkään voivat lapsen elämäntilanteen uusia muutoksia vastaan puhuvat seikat painavampina syrjäyttää hänen vanhempiensa odotuksen saada perhe jälleenyhdistettyä.

Esityksen perusteluissa todetaan, että vaikka huostassapidon aikana viranomaisten ratkaisujen tulee, huostaanoton väliaikaisesta luonteesta johtuen, edesauttaa perheen yhdistämistä ja lapsen palaamista kotiin, on päätöksenteossa löydettävä oikeudenmukainen tasapaino lapsen intressissä olevan huostassapidon ja toisaalta vanhempien intressissä olevan huostassapidon lopettamisen välillä (s. 174/I). Tällöin erityistä merkitystä on annettava lapsen edulle ja sen toteutumiselle. Huostassapidon jatkamiselle on säännöksessä asetettu korkeahko kynnys. Huostassapitoa voidaan jatkaa vain, jos toimenpiteen lopettaminen on "selvästi" lapsen edun vastaista.

Perustuslakivaliokunta ei pitänyt 47 §:n säännöksiä ihmisoikeustuomioistuimen käytännön valossa eikä esityksen perustelujen mukaisesti sovellettuna perustuslain kannalta ongelmallisina. Perustuslakivaliokunta piti kuitenkin puutteena, ettei perheen jälleenyhdistämisen päämäärää mainita 47 §:ssä tai muualla laissa oikeudellisena seikkana, joka tulee ottaa huomioon harkittaessa huostaanoton kestoa ja sen aikana toimeenpantavissa olevia rajoituksia.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti perheen jälleenyhdistämistavoitteen ottamista lain 4 ja 30 §:ään. Kuten esityksen perusteluissa todetaan, on turvallisten ja pysyvien ihmissuhteiden merkitys huostaanotetulle lapselle erityisen suuri, koska hänellä on usein jo sijaishuollon alkaessa taustallaan epävakaat ja epäsuotuisat ihmissuhteet ja kasvuolosuhteet. Mitä useampia muutostilanteita lapsi kohtaa, sitä huonommin hän yleensä pystyy selviytymään niistä. Huostassapidon lopettamista on siitä syystä valmisteltava vähintään yhtä huolellisesti kuin huostaanottoa. Valiokunta korostaa, että pitkään jatkuneen huostassapidon ja sijaishuoltosijoituksen päättymisen vaikutukset lapsen kehitykselle on arvioitava erityisen huolellisesti.

Päätöksenteko

Päätöksentekojärjestelmän keskeisin muutosehdotus hallituksen esityksessä on tahdonvastaisten huostaanottoasioiden siirtäminen hallinto-oikeuksissa ratkaistavaksi. Lakiehdotuksen 43 §:n 1 momentin mukaan huostaanotosta ja sijaishuollosta päättää 13 §:n 1 momentissa tarkoitettu viranhaltija, jos huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi ei kumpikaan vastusta huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista. Muussa tapauksessa päätöksen tekee hallinto-oikeus 13 §:n 1 momentin mukaan määräytyvän viranhaltijan hakemuksesta. Nykyisin tahdonvastaisten huostaanottoasioiden ratkaisijana on kunnan sosiaalihuollosta vastaava toimielin, jonka päätös alistetaan hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.

Sekä perustuslakivaliokunta että lakivaliokunta arvioivat päätöksentekojärjestelmän ehdotetun muutoksen puolesta ja sitä vastaan esitettyjä näkökohtia. Lakivaliokunta katsoi, että nykyiseen järjestelmään liittyy vakavia puutteita eikä se ainakaan kaikissa kunnissa takaa riittävällä tavalla lasten ja perheiden oikeusturvaa. Erityisenä ongelmana lakivaliokunta mainitsee sen, että päätöksentekoon huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevissa asioissa ovat voineet osaltaan vaikuttaa myös kunnan talouteen liittyvät seikat. Lakivaliokunta katsoi, että esityksen tavoitteet voidaan turvata joko esitetyllä ratkaisulla tai siten, että päätöksenteko osoitetaan kunnan tai useamman kunnan yhdessä asettamalle moniammatillista asiantuntemusta edustavalle toimielimelle.

Ehdotetun sääntelyn haittapuolena on pidetty sen aiheuttamaa muutosta hallinto-oikeuksien toimintaan. Kuten lakivaliokunta toteaa, olisi hallinto-oikeuksien asema ja tehtävä ensiasteen päätöksentekijöinä ja siihen liittyvien väliaikaismääräyksien antajana täysin toinen kuin hallinto-oikeuksien toimiessa alistus- ja muutoksenhakuviranomaisena. Lausunnon mukaan menettely monimutkaistuisi ja etääntyisi paikallistasosta. Lakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että päätöksenteko tapahtuisi nykyistä useammin myös maantieteellisesti etäällä asiakkaiden asuinpaikasta ja matkat tuomioistuimen suullisiin käsittelyihin voisivat muodostua pitkiksi.

Tahdonvastaisissa huostaanottoasioissa korkein hallinto-oikeus jäisi ainoaksi muutoksenhakuasteeksi, kun taas viranhaltijan tekemästä huostaanottopäätöksestä olisi kaksiportainen muutoksenhakujärjestelmä. Lakivaliokunnan mielestä voidaan pitää perusteltuna, että tahdonvastaisissa huostaanottoasioissa muutoksenhakujärjestelmän tulisi olla kaksiportainen. Tahdonvastaisia huostaanottoja oli noin 400 vuonna 2005. Ehdotetussa järjestelmässä ensimmäinen päätös tehdään oikeusturvavaatimukset nykyistä paremmin täyttävässä menettelyssä, minkä vuoksi oikeusministeriö on arvioinut valitusten tarpeen vähentyvän. Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että lapsen ja huoltajan oikeusturvan kannalta muutoksenhaun yksiportaisuus ei ole huomattava puute, koska ainoaksi jäävä muutoksenhakuaste näissä tapauksissa on ylin hallintoasioita käsittelevä tuomioistuin.

Esityksen perustelujen mukaan valmistelussa oli esillä tuomioistuinmallin vaihtoehtoina kunnan toimielimen asiantuntemuksen kehittäminen tai päätöksenteon siirtäminen joko viranhaltijatasolle taikka kunnalliseen tai seudulliseen asiantuntijaryhmään. Hallintotuomioistuimet voisivat tässä mallissa toimia edelleen nykyisessä roolissaan alistus- ja muutoksenhakuasteena. Kunnallisessa tai seudullisessa asiantuntijaryhmässä voidaan taata riittävä asiantuntemus, mutta on esitetty epäilyjä mahdollisuuksista järjestää se alueellisenakaan kokoonpanoltaan riippumattomaksi. Maantieteellinen etäisyys seudulliseen päätöksentekoelimeen voi myös muodostua pitkäksi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että hallituksen esityksessä ehdotettu menettely takaa nykyistä paremmin oikeusturvan toteutumisen huostaanottoasioissa. Valiokunta katsoo kuitenkin, että moniammatillisen yhteistyön kehittäminen ja sosiaalityön asiantuntemuksen turvaaminen lastensuojelutyössä kokonaisuudessaan ja erityisesti lapsen huostaanotto- ja sijoitusasioissa on otettava ehdotettua paremmin huomioon.

Valiokunta ehdottaa, että kunnalla on velvollisuus joko yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa asettaa lakiehdotuksen 14 §:ssä tarkoitettu asiantuntijaryhmä. Osassa kunnista tällaisia asiantuntijaryhmiä on jo perustettu vapaaehtoisesti nykyisen lain perusteella. Lastensuojelun asiantuntijaryhmä avustaa sosiaalityöntekijää lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevien asioiden valmistelussa ja muussa lastensuojelun toteuttamisessa. Lisäksi asiantuntijaryhmä antaa lausuntoja lastensuojelutoimenpiteitä koskevan päätöksenteon tueksi. Asiantuntijaryhmän kautta myös hallinto-oikeuksilla on mahdollisuus saada nykyistä kattavammin huostaanottopäätösten arvioinnissa välttämätöntä tietoa.

Päätöksentekojärjestelmän uudistaminen edellyttää huomattavia voimavaralisäyksiä hallintotuomioistuimille. Kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan huomauttaa, voi muussa tapauksessa asioiden joutuisa ja samalla moniammatilliseen asiantuntemukseen perustuva sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset täyttävä käsittely vaarantua. Lakivaliokunta kiinnitti huomiota myös vireillä olevaan valtionhallinnon tuottavuusohjelmaan, joka uhkaa johtaa myös oikeuslaitoksen henkilöstön vähentämiseen. Lakivaliokunta on vakavasti huolissaan siitä, että lisääntyneet tehtävät jouduttaisiin hallinto-oikeuksissa hoitamaan riittämättömillä voimavaroilla. Suurin lisävoimavarojen tarve on Helsingin hallinto-oikeudella, joka käsittelee noin kolmanneksen kaikista huostaanottoasioista. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tärkeänä, että hallinto-oikeuksien näitä asioita käsittelemään erikoistuneiden jaostojen tuomarit ja esittelijät voivat saada riittävästi lisäkoulutusta lastensuojeluun liittyvän asiantuntemuksensa vahvistamiseksi. Valiokunta yhtyy lausuntovaliokuntien näkemyksiin hallintotuomioistuinten voimavarojen turvaamisen tärkeydestä ja ehdottaa voimavarojen turvaamisesta ja uudistuksen vaikutusten seurannasta myös tältä osin lausumaa (Valiokunnan 2. ja 3. lausumaehdotus).

Lapsen huolto

Huostassapidon aikana tapahtuvasta lapsen huollosta päättämisestä ehdotetaan säädettäväksi 46 §:ssä voimassa olevaa lakia vastaavasti. Palkkiota voitaisiin kuitenkin maksaa nykyisestä poiketen myös huollon siirron jälkeen. Perustelujen mukaan säännöstä on tarkoitus soveltaa tilanteissa, joissa lapsen huostaanotto voidaan lakkauttaa uskomalla lapsen huolto esimerkiksi sijaishuollosta vastanneelle perhehoitajalle. Selvitysten mukaan taloudelliset syyt ovat usein olleet esteenä huollon siirrolle, koska siirto on merkinnyt perhehoitajan palkkion menettämistä.

Huollon siirtämiselle asetetut tiukat edellytykset säilyvät lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa ennallaan. Siirrolle on lain 9 §:n mukaan oltava lapsen kannalta painavia syitä.

Lakivaliokunta korosti sitä periaatteellista lähtökohtaa, että tarkoituksena ei voi olla se, että huostaanottotapauksissa säännönmukaiseksi menettelyksi muodostuu huostaan otetun lapsen huollon siirtäminen vanhemmilta perhehoitajalle. Lakivaliokunta puoltaa säännösten muuttamista ehdotuksen mukaisesti. Lakivaliokunta totesi, että yksittäistapauksessa huollon siirtäminen perhehoitajalle saattaa olla lapsen kannalta perustelluin ratkaisu. Säännökset turvaavat lakivaliokunnan mukaan osaltaan sen, että tällaisissa tilanteissa rahaan liittyvät kysymykset eivät estä huollon järjestämistä lapsen edun mukaisesti.

Perustuslakivaliokunta totesi, että säännösehdotuksesta voi syntyä mielikuva mahdollisuudesta siirtää lapsen huolto vanhemmilta muille henkilöille palkkiota vastaan. Perustuslakivaliokunta totesi myös, että asiaa harkitessaan tuomioistuimen tulee ottaa asianmukaisesti huomioon myös perustuslaista ja Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johtuvat vaatimukset perhe-elämän suojasta. Perustuslakivaliokunnan mukaan säännösehdotuksessa käytetystä ilmaisusta "sen jälkeen, kun lapsen huolto on uskottu" voi välittyä virheellinen käsitys huollon siirron tavanomaisuudesta. Perustuslakivaliokunta piti aiheellisena tarkistaa säännöksen sanamuotoa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että lastensuojelulain mukaisen huostaanoton on lähtökohtaisesti tarkoitus olla väliaikainen. Valiokunta yhtyy lausuntovaliokuntien esittämiin näkökohtiin huollon siirron arvioinnista lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa asetettujen edellytysten mukaisesti ja ehdottaa 46 §:n 1 momentin tarkistamista perustuslakivaliokunnan ehdotuksen mukaisesti. Valiokunta korostaa lisäksi, että huollon siirron yhteydessä on erityisesti arvioitava erillisen edunvalvojan asettamisen tarve.

Sijaishuolto

Perhehoidosta säädetään nykyisin sosiaalihuoltolaissa ja perhehoitajalaissa. Perhehoidon ja perhekotien määritelmistä ja hoidettavien henkilöiden enimmäismääristä on säädetty sosiaalihuoltolaissa. Lastensuojelulaissa ehdotetaan säädettäväksi lastensuojelulaitoksen paikkalukua, henkilöstön määrää ja koulutusta koskevista vaatimuksista. Laitoshuollossa lapsiryhmän enimmäiskoko olisi nykyisen kahdeksan sijasta seitsemän lasta asuinyksikköä kohden. Lastensuojelulain uudistuksessa korostetaan lapselle sopivan sijaishuoltopaikan valintaa, jotta sijaishuoltopaikka ei määräytyisi käytännössä pelkästään sen perusteella, mitä paikkoja kunnalla sattuu olemaan vapaana ja käytettävissä. Perhehoidon ja lastensuojelulaitosten valvontaa kehitetään lakiehdotuksen 76 §:n mukaisella tietojen luovuttamisella kuntien ja lääninhallitusten välillä sijaishuoltopaikan toiminnassa havaituista epäkohdista.

Käytännön ongelmia sijaishuollon järjestämisessä on ollut esimerkiksi sijoituskunnan jättäessä toisesta kunnasta kotoisin olevan lapsen perusopetuksen järjestämättä. Joissakin tapauksissa tämä on voinut aiheutua kuntien välisen tiedonkulun puutteista. Kunnan sosiaalitoimessa ei aina ole ollut tietoa kunnassa asuvista lapsista, jotka toinen kunta on sijoittanut. Tiedonkulkua parantaa lakiehdotuksen 78 §:n mukainen kunnan velvollisuus ilmoittaa sijoitettavasta lapsesta sijoituskunnalle. Lisäksi toiseen kuntaan sijoitetun lapsen perusopetuksen kustannusvastuu siirtyy ehdotuksen mukaan valtionosuuden ylittävältä osalta lapsen sijoittaneelle kunnalle, jolloin oleskelukunta saa järjestämästään perusopetuksesta korvauksen lapsen kotikunnalta.

Sijaishuollossa suurimmat ongelmat liittyvät esityksen perustelujen mukaan lapsille sopivien sijaishuoltopaikkojen puutteeseen ja hoidon laadun takaamiseen. Pitkällä tähtäimellä tarkoituksena on esityksen mukaan ohjata sijaishuollon painopistettä laitoshuollosta perhehoitoon. Tällöin myös lasten sijoittamisessa tulisi ottaa huomioon lapsen hoidon tarve siten, että laitos- huoltoon sijoitettaisiin ainoastaan vaikeimmin hoidettavia lapsia. Lastensuojelulain mukaisen rajoitustoimivallan mahdollista laajentamista on esityksen mukaan tarkoituksenmukaista pohtia jatkossa perhehoitolainsäädännön ja yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain uudistamisen yhteydessä. Valiokunta pitää tärkeänä hallituksen esityksen perustelujen mukaan vireillä olevaa perhehoitolainsäädännön ja sosiaalihuollon valvontalainsäädännön uudistamista (Valiokunnan 4. lausumaehdotus).