Perustelut
         
         Yleistä
         
         Pienen, voimakkaasti ulkomaankaupasta riippuvaisen maan kannalta
            kansainvälisen kaupan vapaus ja sitä koskeva yhteinen
            kansainvälinen sääntely-, valvonta- ja
            konfliktinratkaisujärjestelmä ovat ehdottoman
            välttämättömiä. Suomi kykenee
            vain monenvälisen kauppajärjestelmän avulla
            ja osana Euroopan unionia vaikuttamaan omien kaupallisten etujensa
            sekä kansainvälisen kaupan järjestelmään
            liittyvien muiden tavoitteidensa saavuttamiseen. 
         
         
         Suomi ei ole tässä asemassa yksin. Yhteisesti sovittuihin
            sääntöihin perustuvan kauppajärjestelmän
            ajautuminen kriisiin ei olisi yhdenkään valtion
            edun mukaista, vain harvan valtion voima riittäisi etujensa
            tehokkaaseen ajamiseen ilman sitä. Erityisesti köyhimpien
            maiden kannalta tämä olisi valitettavaa. 
         
         
         
            Valiokunta katsoo, että Maailman kauppajärjestö WTO
               on välttämätön — joskaan
               ei yksinään riittävä — osa
               kansainvälistä järjestelmää,
               jolla globalisoituvaa taloutta pyritään hallitsemaan,
               eikä WTO:ta korvaavaa järjestelmää ole
               olemassa. Siksi pyrkimykset WTO:n edelleen kehittämiseen
               ovat lähtökohtaisesti kannatettavia.
            
         
         
         
            Valiokunta kuitenkin korostaa, että tulevaisuudessa
               ei enää ole kysymys yksinomaan kaupan vapaudesta
               (free trade) vaan myös kaupankäynnin ehdoista,
               kaupan reiluudesta (fair trade). Muun muassa sellaiset kysymykset
               kuin ympäristönsuojelu, työelämän
               normit, tuotantomenetelmien eettisyys ja kehitysmaiden vapaasta maailmankaupasta
               saama hyöty ja näiden hyötyjen oikeudenmukainen
               jakautuminen ovat osa maailmankaupan vapaudesta käytävää keskustelua.
            
         
         
         Kaupan vapauttamisen suhde muihin päämääriin
         
         Kaupan vapauttamiseen tähtääviä neuvotteluita ei
            voi käydä irrallaan muista globaalin maailmantalouden
            ongelmien ratkaisuun tähtäävistä toimista.
            Kestävä kehitys, ilmastonmuutoksen pysäyttäminen,
            kehitysmaiden sosiaalinen kehitys mm. terveydenhuollon, koulutuksen
            ja työelämän alalla sekä ihmisoikeuksien,
            oikeusvaltiokehityksen ja hyvän hallinnon maailmanlaajuinen
            turvaaminen edellyttävät niin ikään
            kansainvälistä yhteistyötä ja
            sopimuksia. WTO:n sopimusjärjestelyjä maailmankaupan
            vapauttamiseksi ei voi käyttää perusteluna
            muiden jo olemassa olevien sopimusjärjestelmien heikentämiselle
            taikka esteenä niiden kehittämiselle. WTO:n toiminnan
            kehittämisessä on kiinnitettävä huomiota
            WTO:n sääntöjen ja niiden soveltamisen
            yhteensopivuuteen muiden kansainvälisten sopimusjärjestelmien
            ja niiden puitteissa hyväksyttyjen tavoitteiden kanssa.
         
         
         Sama argumentti toimii myös vastakkaiseen suuntaan.
            On virhe kuvitella, että esimerkiksi kaikkiin edellä mainittuihin
            ongelmiin voitaisiin löytää ratkaisu
            pelkästään WTO:n kautta. WTO on kauppajärjestö,
            eikä sen neuvotteluagendalle voida ongelmitta ottaa kysymyksiä, jotka
            eivät kuulu järjestön toimialaan. Haasteellisuudestaan
            huolimatta kaupan sosiaalisen ulottuvuuden huomioon ottamisen ja
            sen, miten kauppapolitiikka tukee kestävän kehityksen
            päämääriä, tulee kuitenkin
            jo nyt olla WTO:n piirissä käsiteltäviä asioita.
         
         
         
            Valiokunta pitää tärkeänä,
               että WTO:ta kehitettäessä otetaan lähtökohdaksi
               laaja, eri kansainvälisten instrumenttien ja järjestelmien
               toisiaan täydentävää luonnetta
               korostava lähestymistapa. WTO-neuvotteluissa tulee ottaa
               huomioon mm. ihmisten terveyden ja ympäristön suojeluun
               sekä työelämän normeihin ja
               kehitysmaiden velkaantumiseen liittyviä kysymyksiä, mutta
               niiden ratkaisussa voidaan ottaa huomioon myös muita järjestelyjä.
               Tärkeää on, että eri järjestelyt
               on sovitettu yhteen.
            
         
         
         Kehitysmaiden asema
         
         WTO:ssa tulee pohtia keinoja, joilla kehitysmaat voivat sitoutua
            sopimusneuvotteluihin ja kansainvälisiin kauppasääntöihin.
            WTO:n jäsenkunnasta jo 70 prosenttia on kehitysmaita. Kaupankäynnillä on
            kehitysmaiden taloudelliselle kehittymiselle suuri merkitys ja WTO
            on niille yhtä tärkeä organisaatio kuin
            teollisuusmaillekin.
         
         
         Kuten suuren valiokunnan aikaisemmassa lausunnossa (SuVL
               1/1999 vp) todetaan, kehitysmaiden integrointi
            maailman kauppajärjestelmään oikeudenmukaisin
            ehdoin on ollut keskeinen osa Suomen ulkopolitiikan yleistavoitteita. Valiokunta
            katsoi, että Suomen tulee edistää tätä tavoitetta
            myös osana maailmanlaajuisen kestävän
            kehityksen strategiaa. 
         
         
         Euroopan unionin helmikuussa 2001 tekemä "kaikki paitsi
            aseet" -päätös, on ollut merkittävä edistysaskel
            vähiten kehittyneiden maiden aseman parantamiseksi. Kehitysmaiden
            tuotteet kohtaavat kuitenkin yhä protektionismia kehittyneiden
            maiden markkinoilla. Lisäksi teollisuusmaiden maatalouden
            vientituki syrjäyttää kehitysmaiden tuotantoa
            niiden kotimarkkinoilla ja vääristää kilpailua
            maailmanlaajuisesti, myös muiden kehitysmaiden markkinoilla.
            Monet kehitysmaat näkevät teollistuneiden maiden pyrkimykset
            työelämän normien alalla sekä ympäristönsuojelussa
            tavoitteiltaan piiloprotektionistisina. 
         
         
         
            Valiokunta katsoo, että EU:n ja Suomen on WTO:n
               Dohan ministerikokoukseen valmistauduttaessa edelleen pyrittävä ratkaisuihin,
               jotka hälventävät epäluuloja
               ja luovat edellytyksiä päätöksille,
               jotka koetaan hyväksyttäviksi ja oikeudenmukaisiksi
               myös kehitysmaiden piirissä. Huomiota tulee kiinnittää myös
               kehitysmaiden taholta esitettyyn oikeutettuun vaatimukseen siitä,
               että edellisillä neuvottelukierroksilla tehdyt
               sopimukset on pantava viipymättä täytäntöön. 
            
         
         
         Tässä lausunnossa käsitellään
            kehitysmaiden erityisasemaa myös useissa erityiskohdissa.
         
         
         Laajan kauppaneuvottelukierroksen aloittaminen
         
         WTO ei kolmannessa ministerikokouksessaan Seattlessa kyennyt
            sopimaan uuden neuvottelukierroksen aloittamisesta. Päätös
            kierroksen aloittamisesta Seattlessa kaatui ennen kaikkea merkittävien
            maiden ja maaryhmittymien, kuten Euroopan unionin, Yhdysvaltojen
            ja kehitysmaiden välisiin erimielisyyksiin neuvottelukierroksen
            asialistasta. Myös kansalaisjärjestöjen
            toiminta ja kansalaisliikehdintä oli Seattlen kokouksen
            yhteydessä voimakasta, ja tällä liikehdinnällä on
            epäilemättä ollut vaikutuksensa siihen,
            ettei kokouksen onnistumiselle ollut laajaa poliittista painetta,
            pikemminkin päinvastoin. 
         
         
         Valiokunnan saaman selvityksen mukaan USA:n uusi hallitus on
            nyt myönteisempi neuvottelukierroksen aloittamiseen. Heikkenevillä talousnäkymillä
            on
            ollut tapana muuttaa Yhdysvaltain asennoitumista myönteisemmäksi
            maailmankaupan vapauttamiselle.
         
         
         Myös Euroopan unioni pyrkii edelleen laaja-alaisen
            ja kattavan neuvottelukierroksen käynnistämiseen.
            Viimeksi tämän vahvisti Göteborgin Eurooppa-neuvosto
            todetessaan, että unionin tavoitteena on edelleen monenkeskisten kauppaneuvotteluiden
            uuden kunnianhimoisen ja tasapainoisen neuvottelukierroksen aloittaminen
            Dohassa marraskuussa pidettävässä WTO:n neljännessä ministerikokouksessa.
            Huippukokous totesi, että neuvottelukierroksen tulisi palvella
            kaikkien WTO:n jäsenten etuja, erityisesti kehitysmaiden
            etuja, ja osoittaa, että kauppajärjestelmä voi
            vastata kansalaisyhteiskunnan huoliin. 
         
         
         Ulkoasiainvaliokunta pitää suurelle valiokunnalle
            antamassaan lausunnossa (UaVL 2/2001 vp)
            uuden neuvottelukierroksen aloittamista kokonaisuuden huomioon ottaen
            Suomen kannalta kannatettavana. 
         
         
         
            Suuri valiokunta yhtyy tähän kantaan,
               mutta korostaa, että kaikilta osapuolilta, myös
               Euroopan unionilta, on edellytettävä joustavuutta
               ja niiden syiden huolellista analysointia, jotka johtivat Seattlen
               kokouksen epäonnistumiseen. EU:n helmikuussa tänä vuonna
               hyväksymä "kaikki paitsi aseet" -päätös,
               jossa tietyin siirtymäjärjestelyin tuonti vähiten
               kehittyneistä maista vapautetaan kokonaan, on askel tähän
               suuntaan. Myös laajempi, eri kansainvälisten sopimusjärjestelyjen
               ja instrumenttien täydentävyyttä korostava
               lähestymistapa voisi edesauttaa yhteisen neuvotteluagendan
               hyväksymistä.
            
         
         
         Maataloutta koskevat neuvottelut
         
         Maataloutta koskevat neuvottelut on aloitettu maaliskuussa 2000
            edellisellä Uruguayn kierroksella tehtyjen päätösten
            perusteella. Maataloutta koskevien neuvottelujen avaaminen on ollut
            välttämätöntä jo siksi,
            että maataloustuen käsittelyä WTO:n eri
            sopimusten nojalla koskevat erityisjärjestelyt päättyvät
            vuonna 2003. Tämän jälkeen EU:n yhteiseen
            maatalouspolitiikkaan liittyvät kysymykset voisivat nykyistä laajemmin
            tulla WTO:n sitovien riitojenratkaisumenettelyjen kohteeksi, jollei
            sopimukseen päästä. On kuitenkin varmaa,
            että aloitetut maatalousneuvottelut tulevat osaksi WTO:n
            kokonaispakettia, johon myös kysymys uuden laajan neuvottelukierroksen
            avaamisesta kuuluu.
         
         
         Maaliskuussa 2001 pidetyssä WTO:n maatalouskomitean
            arviointikokouksessa päätettiin neuvottelujen
            jatkamisesta ja niiden työohjelmasta. Myös EU
            on toimittanut neuvotteluehdotuksensa neuvotteluiden eri aihepiireistä. Valiokunta
               tukee Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella vahvistettuja neuvottelukantoja
               seuraavin huomautuksin:
         
         
         Markkinoillepääsy
         
         EU:n neuvotteluehdotuksessa jatketaan varovaista markkinoiden
            avaamista. Ehdotuksessa pyritään suojaamaan maataloustuotteiden
            ja elintarvikkeiden nimityksiä väärinkäyttöä vastaan
            ja oikeutta käyttää maantieteellisiä alkuperänimityksiä.
            Myös pakkausmerkintöjen sääntelyä pidetään
            tärkeänä kuluttajansuojan ja reilun kilpailun
            takaamiseksi.
         
         
         
            Valiokunnan käsityksen mukaan viimeaikaiset elintarviketalouden
               kriisit Euroopassa antavat tukea EU:n varovaiselle linjalle markkinoillepääsyssä.
               Euroopan maatalous- ja elintarviketuotantoa on voitava juuri nyt
               kehittää ilman, että tuottajat ja teollisuus
               joutuvat samanaikaisesti kohtaamaan nykyistä voimakkaampaa
               tuotantoedellytykset murentavaa kilpailua ja siitä aiheutuvaa
               sopeutumispainetta. Valiokunta katsoo myös, että yhdensuuntaisesti
               Euroopan oman tuotannon kehittämisen kanssa neuvotteluissa
               olisi tutkittava mahdollisuuksia rajoittaa ihmisten ja eläinten
               hyvinvoinnin, oikeuksien ja terveyden sekä kuluttajansuojan
               ja ympäristön kestävän kehityksen
               kannalta kyseenalaisilla menetelmillä tuotettujen maataloustuotteiden
               ja elintarvikkeiden pääsyä markkinoille.
            
         
         
         Sisäiset tuet ja vientituet
         
         Maatalousneuvotteluissa Agenda 2000 -päätökset
            rajoittavat EU:n neuvotteluvaraa. Saadun selvityksen mukaan EU on
            valmis neuvottelemaan vientitukien alentamisesta sillä edellytyksellä,
            että kaikki vientituen muodot saavat saman kohtelun. Tällä tarkoitetaan
            erityisesti USA:n ja Kanadan käyttämien vientiluottojärjestelmien,
            elintarvikeavun ja viennistä huolehtivien valtion kauppayhtiöiden
            käytön kriittistä tarkastelua. Sisäisten
            tukien osalta tukijärjestelmien reformia halutaan jatkaa
            erityisesti tuotantomääriin sidotun tuen osalta.
            Nk. vihreän tuen eli esimerkiksi maatalouden ympäristötuen
            osalta EU:n neuvottelutavoitteissa pyritään laajentamaan
            tuen mahdollisia käyttöalueita kattamaan ei-kaupallisia
            näkökohtia.
         
         
         Viimeaikaiset maatalous- ja elintarvikesektoria kohdanneet kriisit
            ovat saattaneet EU:n hankalaan neuvottelutilanteeseen, tuen tarve
            on pikemminkin nousussa. Valiokunta toteaa, että pitkälle
               menevät myönnytykset sisäisten tukien osalta
               johtaisivat Suomenkin kohdalla vaikeuksiin. Ulkoasiainvaliokunnan
               lausunnossa olleeseen kantaan yhtyen valiokunta korostaa, että kestävän
               kehityksen periaatteen mukaisen maatalouden harjoittaminen tulee
               olla mahdollista koko Euroopan unionin alueella, Suomi mukaan lukien,
               myös mahdollisen uuden neuvottelukierroksen jälkeen.
         
         
         Ei-kaupalliset kysymykset ja kehitysmaiden erityiskohtelu
         
         EU:n neuvottelutavoitteissa on lähdetty siitä, että WTO-sopimuksen
            on mahdollistettava ympäristön ja maaseutualueiden
            elinvoiman turvaavia toimia, joiden kuitenkin tulee olla avoimia, kohdistettuja
            ja mahdollisimman vähän kilpailua vääristäviä.
            Maataloudella on moninaistehtävä, joka tulee ottaa
            asianmukaisesti huomioon.
         
         
         Maatalouden ei-kaupallisiin kysymyksiin luetaan myös
            elintarviketurvallisuuden varmistaminen. Vaikka EU:n ajamaa varovaisuusperiaatetta
            onkin viime aikoina käytetty — osin ilman perusteita
            ja yhteisesti sovittujen sääntöjen vastaisesti — myös
            EU:n tuotteita vastaan, periaatteen soveltaminen on tärkeää. On
               myös varmistettava, että kuluttajilla on asianmukaisten
               merkintöjen avulla mahdollisuus saada tietää tuotteiden
               sisältö ja alkuperä.
         
         
         Eläinten hyvinvoinnin ja eettisesti kestävien tuotantomenetelmien
            korostamisessa EU on saadun selvityksen mukaan jäänyt
            neuvotteluissa yksin. Tämä on ymmärrettävää erityisesti
            kehitysmaiden näkökulmasta, mutta valiokunta katsoo,
            että asian pitäminen esillä on perusteltua
            tulevaisuuden vaatimuksia ja jo nyt EU:n sisäisiä toimia
            silmällä pitäen.
         
         
         Helmikuussa 2001 tehty "kaikki paitsi aseet" -päätös
            on EU:n puolelta merkittävä aloite kaikkein vähiten
            kehittyneiden maiden erityiskohtelun saralla. On kuitenkin todettava,
            että erityisesti sokerisektorilla päätöksen
            vaikutukset EU-maiden omaan tuotantoon tulevat vastaisuudessa olemaan
            tuntuvia. Valiokunta tunnustaa, että EU:n yhteisen
               maatalouspolitiikan ja EU:n kehityspolitiikan tavoitteiden yhteensovittaminen käytännön
               ratkaisuissa on haasteellinen tehtävä ja vaatii
               osin ristikkäisten intressien välistä tasapainoa.
               Valiokunta tukee EU:n positioon sisältyviä pyrkimyksiä tullietuuksien
               tarjoamiseksi myös muille kehitysmaille. Valiokunta yhtyy vaatimukseen
               elintarvikeavun sallimisesta vain humanitaarisena apuna. Valiokunta
               korostaa lisäksi sitä, että maatalouden
               moninaistehtävä on tärkeä myös
               kehitysmaissa, missä köyhyyden vähentäminen
               ja ympäristönsuojelu liittyvät olennaisesti
               maaseudun elinvoimaan.
            
         
         
         Palveluita koskevat neuvottelut
         
         Myös palveluita koskevat neuvottelut on aloitettu nykyisten
            WTO-säännösten perusteella vuonna 2000.
            Maaliskuussa 2001 pidetyssä arviointikokouksessa on sovittu
            neuvotteluohjeista ja nk. sidontalistojen laadintaohjeista.
         
         
         Palveluiden vapauttamista koskevat neuvottelut ovat poliittisesti
            erittäin arkoja. Periaatteessa palveluiden vapauttaminen
            voi koskea mitä tahansa palvelusektoria, mukaan lukien
            infrastruktuuripalvelut, joiden yksityistämisestä on joitakin
            huonoja kokemuksia. Esimerkiksi veden hinnan nousu on monissa kehitysmaissa
            johtanut jopa laajoihin levottomuuksiin. Palveluteollisuuden rakenne
            on hyvin erilainen teollistuneissa maissa ja kehitysmaissa ja vapauttamisen
            pelätään suosivan kohtuuttomasti teollisuusmaiden
            yrityksiä. Lisäksi myös teollisuusmaissa monet
            palvelusektorit ovat olleet julkisia tai puolijulkisia monopoleja,
            joten yhtenäistä poliittista linjaa on vaikea
            löytää edes näiden maiden kesken.
            Kysymykseen liittyvät myös oikeutetut huolet hyvinvointiyhteiskunnan
            peruspalveluiden, mm. terveys- ja koulutuspalveluiden kohtalosta.
         
         
         Valiokunnan saaman selvityksen mukaan palveluita koskevat neuvottelut
            ovat olleet edelleen varsin teknisessä, joskin tärkeässä vaiheessa.
            EU on toimittanut yksitoista ehdotusta palvelusektoreiden avaamiseksi
            (liike-elämän palvelut, ammattipalvelut, telekommunikaatio,
            jakelupalvelut, rakennuspalvelut, liikennepalvelut, rahoituspalvelut,
            ympäristöpalvelut, turismi, posti- ja kuriiripalvelut
            sekä energiapalvelut). Valiokunnan saaman selvityksen mukaan
            EU ei tule tässä vaiheessa tekemään
            ehdotuksia opetus-, kulttuuri- eikä terveyspalveluista.
         
         
         Yksityiset palvelut
         
         EU:n tekemissä ehdotuksissa korostuvat palvelut, jotka
            perinteisesti ovat olleet avoimella sektorilla tuotettuja ja jo
            EU-sääntöjen perusteella kilpailulle
            avattuja. Erityisesti telekommunikaatiosektorilla suomalaisille
            yrityksille on tarjolla merkittäviä mahdollisuuksia
            palveluiden vapautuessa. Tältä osin valiokunnalla
            ei ole huomauttamista valtioneuvoston toimintalinjaan asian valmistelussa.
         
         
         Julkiset palvelut, jäsenvaltioiden toimivalta
         
         Valiokunnan ulkoasiainministeriöltä saaman selvityksen
            mukaan GATS-sopimuksen I artiklan 3 kohdan nojalla julkiset palvelut
            jäävät jo nyt GATS-sopimuksen ulkopuolelle.
            Selvityksen mukaan jokainen valtio itse määrittelee
            sen, mitä pidetään julkisena palveluna.
            WTO:n jäseniä ei näin ollen voida pakottaa
            yksityistämään palveluita eikä myöskään
            tekemään sitoumuksia palveluiden avaamisesta kilpailulle
            enempää kuin ne itse haluavat. GATS-sopimus tunnustaa WTO:n
            jäsenten oikeuden säännellä palvelualoja
            kansallisten lähtökohtien pohjalta.
         
         
         Toisaalta on esitetty, että vaikka julkiset palvelut
            on edellä mainitulla tavalla suljettu pois GATS-sopimuksen
            piiristä, niiden määritelmä on
            kapea, eikä se välttämättä vastaa
            sitä, mitä Suomessa tarkoitetaan yhteiskunnallisilla
            peruspalveluilla. Tämän mukaan on vaara, että esimerkiksi
            ostopalveluiden, liikelaitosten ja nk. kolmannen sektorin kautta
            tuotetut, usein kunnalliset palvelut jäävät
            tai voisivat jäädä palveluiden kaupan
            vapauttamisvelvoitteiden piiriin. On myös todettu, että osaa
            sellaisista palveluista, jotka Suomessa mielletään
            yhteiskunnallisiksi peruspalveluiksi, voidaan WTO:n piirissä tarkastella
            muiden sektoreiden lähtökohdista. Huomiota tulisikin
            kiinnittää esimerkiksi vakuutuspalveluihin (eläke-
            ja työtapaturmavakuutus), sosiaali- ja terveydenhuollon
            sekä koulutuksen ammatillisiin palveluihin sekä tiettyihin
            ympäristöpalveluihin.
         
         
         Opetus, terveydenhoito, sosiaalipalvelut sekä kulttuuri
            ja ympäristönsuojelu ovat aloja, jotka tulee jatkossakin
            järjestää ennemminkin kansallisten sivistys-,
            kansanterveys-, ympäristö- ja kulttuuripoliittisten
            kuin kauppapoliittisten tai liiketaloudellisten linjausten pohjalta. Suuri
               valiokunta on ennen Seattlen ministerikokousta antamassaan lausunnossa
               (SuVL 1/1999 vp) korostanut sitä, että palvelusektorin
               liberalisointivelvoitteiden ulkopuolelle on jätettävä sosiaaliset,
               terveydelliset, sivistykselliset ja kulttuuriset peruspalvelut.
               Valiokunnalla ei ole syytä muuttaa tätä kantaa,
               vaan se korostaa, että myös koulutuksen peruspalvelut
               ja ympäristönsuojelu tulisi pitää näiden
               velvoitteiden ulkopuolella. Neuvotteluissa tulisi varmistua myös
               siitä, että sellaiset palevelut, jotka Suomessa
               mielletään yhteiskunnallisiksi peruspalveluiksi — niiden tuottamisen
               muodosta riippumatta — eivät joudu palveluiden
               vapauttamisvelvoitteiden piiriin ilman, että asiasta tehdään
               kansallisella tasolla tietoinen päätös.
         
         
         Aikuisille, erityisesti työntekijöille, suunnattu
            jatko- ja täydennyskoulutus on yksi eniten laajentuneita
            toimialueita palvelusektorilla koko maailmassa viime vuosina. Yritykset
            ovat kiinnostuneita tällaisesta koulutuksesta liiketoimintana,
            sillä koulutuksessa liikkuu runsaasti sekä yksityistä että julkista
            rahaa. USA:ssa yritykset osittain jo hoitavat julkista koulutusta
            ja tuottavat oheispalveluita. Eräillä suurilla
            liikeyrityksillä on jo omia korkeakouluja tai erittäin
            kiinteää yhteistoimintaa korkeakoulujen kanssa.
            Erityisesti USA on ollut kiinnostunut koulutuspalvelujen kaupasta.
            Myös EU on ollut asiasta kiinnostunut, mutta rajoittanut
            kiinnostuksensa palvelujen vientiin. Valiokunta kuitenkin korostaa, että suomalaisen
               koulutuksen tasa-arvovaatimusta, johon liittyy myös tietyt
               koulutuksen laatuun ja opettajien pätevyyteen liittyvät
               vaatimukset, voi olla vaikea sovittaa yhteen vapaakaupan kanssa.
               Sivistyksen perustan globaali vahvistaminen kansainvälisen
               yhteistyön kautta ja informaatioteknologian käytön
               maailmanlaajuinen edistäminen ovat kuitenkin Suomen kehityspolitiikan
               kannalta tärkeitä kysymyksiä.
            
         
         
         Nizzan sopimuksella täsmennettiin EY:n yhteisen kauppapolitiikan
            rajoja suhteessa julkisiin palveluihin, kuten opetuspalveluihin
            sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Näiden palveluiden
            kauppaan liittyvien kansainvälisten sopimusten todetaan
            EY:n perustamissopimuksen 133 artiklan 6 kohdassa kuuluvan yhteisön
            ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Yhtyen ulkoasianvaliokunnan
               lausunnossa esitettyyn kantaan valiokunta pitää erityisen
               tärkeänä, että julkisia palveluita
               koskevista rajauksista pidetään neuvotteluissa
               Euroopan unionin taholta kiinni eikä näiden palveluiden
               kauppaa avata osana WTO:n sopimusjärjestelmää jäsenmaiden
               julkisten palvelujen tarjontaa ja sen periaatteita vaarantavalla
               tavalla.
         
         
         Henkinen omaisuus ja immateriaalioikeuksien suoja
         
         Lähtökohtaisesti henkisen omaisuuden ja immateriaalioikeuksien
            suoja on Suomen kaltaiselle korkean teknologian ja tietotaidon käyttöön
            perustuvan ulkomaankaupan maalle tärkeää.
            Jotta investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen olisivat mahdollisia,
            niille tarvitaan maailmanlaajuista suojaa. Tämä ei
            koske yksin Suomea, vaan koko Eurooppaa. Valiokunnan käsityksen mukaan
               henkisen omaisuuden ja immateriaalioikeuksien asianmukaisen suojan
               tuleekin kauppanäkökohtien osalta olla tärkeässä asemassa WTO:n
               sopimusjärjestelmässä, ja suojan tason on
               oltava merkittävä kysymys arvioitaessa uusien
               jäsenkandidaattien (ml. Venäjä ja Kiina) hyväksymistä.
            
         
         
         Henkisen omaisuuden ja immateriaalioikeuksien suojasta on tullut
            kuitenkin myös kehitysmaiden ja siirtymätalouksien
            terveydenhuoltoon, lääkehuoltoon ja elintarviketuotantoon
            liittyvä polttava kysymys. Samalla kun tunnustetaan innovaatioihin
            perustuvan lääketeollisuuden merkitys maailman
            lääketieteen kehityksessä ja uusien tehokkaiden
            lääkkeiden synnyssä, on tunnustettava
            kehitysmaiden oikeus voida tuottaa lääkkeitä hinnalla,
            joka on kohtuullinen näiden maiden tulotasoon nähden.
            Ei myöskään voida hyväksyä,
            että patenttisuojaa antamalla vaikeutettaisiin esimerkiksi
            maatalouden harjoittamista ja elintarviketuotanto. WTO-sopimuksissa
               tulee ottaa huomioon, että ihmiskunnan ja luonnon geeniperimä sekä luonnolliset organismit
               eivät ole patentoitavissa samalla tavoin kuin tekniset
               innovaatiot, mukaan luettuna bioteknologiset innovaatiot, joiden
               kohdalla on hiljattain hyväksytty ja voimaansaatettu yhteisön
               lainsäädäntöä. 
         
         
         
            Valiokunta katsoo, että WTO:n puitteissa on löydettävä keinoja,
               joilla esim. lääketieteellisen ja muihin ihmisten
               perustarpeisiin, esimerkiksi elintaviketuotantoon, liittyvän
               tiedon siirto kehitysmaihin voitaisiin toteuttaa — tarvittaessa myös
               ratkaisuilla, jotka ovat poikkeuksia keksintöjen suojasta.
               WTO:n jäsenvaltioiden ja kansainvälisten järjestöjen
               on kannettava kehitysavun ja tarvittaessa myös yritysten
               kanssa tehtävien sopimusten kautta vastuunsa siitä,
               että kehitysmaiden lääkehuolto voidaan
               turvata peruslääkkeiden ja rokotteiden, sekä myös
               uusien kalliiden lääkkeiden osalta. Valiokunta
               korostaa, että erityisesti lääkkeiden
               saatavuuteen ja geneettisesti muunneltujen tuotteiden patentointiin
               liittyvissä kysymyksissä kokonaisvaltainen eri
               kansainväliset järjestelmät yhteen sovittava lähestymistapa
               on tarpeellinen.
            
         
         
         Kauppa ja terveys 
         
         Viime vuosien aikana vilkastunut globalisaatiokeskustelu on
            nostanut "kauppa ja terveys" -teeman esille kauppapoliittisessa
            keskustelussa, joskin kysymys sellaisenaan ei vielä toistaiseksi
            ole virallisesti WTO:n asialistalla. Vaatimus ruoan turvallisuudesta
            on esimerkki tarpeista terveysnäkökohtien huomioon
            ottamiseksi tavara- ja palvelukaupassa. Muita ajankohtaisia keskustelunaiheita
            WTO:ssa ovat tällä hetkellä lääkeaineiden
            saatavuus ja patenttisuoja etenkin peruslääkkeiden
            ja rokotteiden osalta (ks. yllä). Yleisen terveyden edistäminen
            ja terveyden ja kaupan välinen vuorovaikutus on nostettu
            kauppapoliittiselle asialistalle myös Maailman terveysjärjestön
            (WHO) toimesta.
         
         
         Valiokunta katsoo, että ruoan turvallisuuteen liittyvän
            sääntelyn osalta on pyrittävä parantamaan
            monenkeskisen kauppajärjestelmän sääntöjä ja
            edellytyksiä puuttua ilmeneviin epäkohtiin. Nykyiset
            WTO-säännöt, kuten terveyttä ja kasvien
            suojelua koskeva SPS-sopimus (Sanitary and Phytosanitary Agreement),
            luovat perustan, jota tulisi täsmentää ja
            kehittää. Ongelmana on se, että nykyisiä sääntöjä rikotaan
            ja niiden valvonta on puutteellista. SPS-sopimus kattaa vain ihmisten,
            eläinten ja kasvien sairaudet, mutta se ei kata tiettyjä ongelmallisina
            tai epäeettisinä pidettyjä tuotantomenetelmiä (hormonit,
            GMO:t) eikä puutu tuotantotapoihin, jotka eivät
            ota huomioon eläinten hyvinvointia. Varovaisuusperiaatteen
            noudattaminen on tärkeää näillä sääntelyn
            alueilla. Aikaisempaan lausuntoonsa viitaten suuri valiokunta
               edellyttää, että Suomella ja EU:lla on
               oltava oikeus estää hormoneilla tai antibiooteilla
               kasvatetun lihan markkinoille saattaminen, että säteilyttämisen tai
               dekontaminaation käyttöä elintarvikeketjun puutteellisen
               hygienian korvikkeena ei tarvitse hyväksyä ja
               että kukin sopimuspuoli voi noudattaa geneettisesti muunneltujen
               organismien ja niiden avulla tuotettujen elintarvikkeiden markkinoille
               päästämisessä sitä suojelutasoa,
               jota se harkitsee ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden
               suojelun sekä ympäristönsuojelun edellyttävän. 
            
         
         
         Viimeisen vuoden aikana on Maailman terveysjärjestö WHO
            aktivoinut omaa rooliaan kansainvälisen yhteisön
            kestävää kehitystä ja globalisoitumiskehitystä koskettavassa
            vuorokeskustelussa. Samaan aikaan se on tehostanut yhteistyötään
            erityisesti WTO:n kanssa, mutta myös muiden kansainvälisten
            taloudellis-kaupallisten järjestöjen kanssa. Valiokunta
            katsoo, että tämä kehitys on myönteistä,
            ja pitää tärkeänä,
            että Suomi tukee sitä.
         
         
         Kauppa ja ympäristö
         
         WTO on kauppajärjestö, ei ympäristöjärjestö. Ympäristönsuojelusta
            päättäminen ei kuulu eikä sen
            tulekaan kuulua WTO:n tehtäviin. Tätä varten
            ovat olemassa ympäristöalan omat organisaatiot
            ja prosessit. WTO:n tulee kaupan alalla ja omalla toiminnallaan
            kuitenkin edistää kestävän kehityksen
            ja ympäristönsuojelun tavoitteita. Kestävä kehitys
            ja ympäristönäkökulma tulisikin
            sisällyttää horisontaalisesti osaksi
            WTO:n neuvottelukierroksia ja kaikkien WTO-elinten toimintaa. Valiokunnan
               mielestä WTO:n suhdetta kauppaa sääteleviin
               kansainvälisiin ympäristösopimuksiin
               tulee selkeyttää siten, että kauppatoimia
               säätelevät ympäristösopimukset
               tunnustetaan tasavertaiseksi kansainvälisen oikeuden osaksi
               ja että niitä ei nähdä alisteisina WTO-sopimuksille. 
         
         
         WTO:n ympäristökomitea perustettiin Uruguayn
            kierroksen lopulla vuonna 1994. Sen tehtävänä on
            tarkastella kauppatoimien ja ympäristötoimien
            suhdetta ja pyrkiä sovittamaan niitä yhteen toisiaan
            ja kestävää kehitystä tukevalla tavalla.
            Lisäksi komitealla on oikeus antaa tältä pohjalta
            suosituksia WTO:n sääntöjen muuttamistarpeista.
            Kauppa ja ympäristö -aiheeseen liittyy suuria
            poliittisia eturistiriitoja. Karkea linjanjako on, että EU
            ja eräät muut teollisuusmaat (mm. Norja ja Sveitsi)
            ajavat yleistä ympäristönäkökulmaa.
            USA, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti ovat ympäristömyönteisiä lähinnä kysymyksissä,
            joissa niillä on kauppapoliittista saavutettavaa (esim.
            maatalouden alalla). Kehitysmaat pitävät kauppaan
            vaikuttavaa ympäristönsuojelua uutena keinona
            rajoittaa kehitysmaiden tuotteiden pääsyä teollisuusmaiden
            markkinoille. 
         
         
         
            Valiokunta katsoo, että ympäristönsuojelun kannalta
               merkittäviä kaupan kysymyksiä ovat samankaltaisen
               tuotteen määritelmä (like product), merkintäjärjestelmät
               sekä varovaisuusperiaate. Tuotemääritelmässä tulisi
               huomioida myös tuotteen ympäristövaikutukset,
               joilla tarkoitetaan raaka-aineen hankinnan ympäristövaikutusten
               ohella tuotteen tuotannosta aiheutuvaa kuormitusta. Näin
               tuotteen ympäristövaikutukset voisivat erottaa
               ne toisistaan. Merkintäjärjestelmin tulisi varmistaa,
               että kuluttajilla on mahdollisuus erottaa eri tavoin tuotetut
               tavarat toisistaan. Varovaisuusperiaatteen määritelmä ja
            merkittävyys uuden tuotteen markkinoille saattamisessa
            näyttelevät suurta roolia ja aiheuttavat kiistaa
            mm. EU:n ja USA:n välillä. 
         
         
         Kauppa ja työelämän normit
         
         Aikaisemmassa lausunnossaan (SuVL 1/1999 vp) suuri
               valiokunta on todennut, että "pakkotyö, lapsityövoiman
               käyttö, syrjintä työhönotossa
               ja ammattiyhdistysoikeuksien puuttuminen ovat asioita, joiden käyttöä kilpailukeinona
               maailmankaupassa ei voida hyväksyä" ja että "työelämän
               vähimmäisnormien sääntely on edellytys
               kestävälle maailmankaupan järjestelmälle".
               Valiokunta yhtyy edelleen näihin kantoihin. 
         
         
         Suuri valiokunta ja työasiainvaliokunta ovat katsoneet,
            että ensisijainen vastuu työelämän normien
            kansainvälisestä kehittämisestä kuuluu Kansainväliselle
            työjärjestölle ILO:lle. Kauppapoliittisia
            instrumentteja voidaan ja tulisi kytkeä ILO:n normien hyväksymiseen
            ja niiden valvottuun noudattamiseen. 
         
         
         Työelämän kysymykset nousivat yhdeksi kynnyskysymykseksi
            Seattlen kokouksessa. Kehitysmaat vastustavat niiden mukaan ottoa
            neuvotteluihin peläten niiden tarjoavan teollisuusmaille
            perusteen peitellylle protektionismille.
         
         
         Valiokunnan saaman selvityksen mukaan myös EU:ssa on
            tunnustettu tarve arvioida uudelleen omaksuttua linjaa. Valiokunta
               tukee pyrkimyksiä löytää uusi
               laajempi ja eri instrumenttien toisiaan täydentävän
               roolin tunnustava lähestymistapa, jossa nimenomaan ILO:n
               konventioiden normeille ja valvontamekanismeille annetaan merkitystä.
               Työelämän normien kehitystä voidaan
               tukea myös YK:n taloudellisen kehityksen järjestön
               UNCTADin työllä, kehitysavun ja muiden rahoitusmekanismien
               kautta, esim. kehittämällä hyvää hallintoa
               avun vastaanottajamaissa.
         
         
         
            Valiokunnan mielestä on välttämätöntä,
               että WTO-neuvotteluihin liittyen löydetään
               mekanismit, joilla yllä mainitut tavoitteet voidaan ottaa huomioon
               kansainvälisen kaupan pelisäännöissä.  
            
         
         
         Tuotteen määritelmä — terveys,
            ympäristö ja työelämän
            normit
         
         
         Edellä käsitellyillä kysymyksillä on
            kiinteä yhteys erääseen keskeiseen maailmankaupan
            sääntelyn käsitteeseen, nimittäin
            samankaltaisen tuotteen (like product) määritelmään.
            Samankaltaisen tuotteen käsite sisältyy GATT-sopimuksen
            I artiklaan ja on perusta mm. kansallisen kohtelun periaatteen ja
            syrjintäkiellon toteuttamiselle.
         
         
         Samankaltaisen tuotteen määritelmä lähtee tuotteiden
            fyysisten ominaisuuksien vertailusta. Sen sijaan tuotteen alkuperä,
            valmistusmaa, tuotantomenetelmä tai muu vastaava ominaisuus
            ei ole perinteisesti saanut vaikuttaa tuotteen samankaltaisuuden
            arviointiin eikä siten ole voinut olla perustana esimerkiksi
            markkinoille pääsyn rajoituksille.
         
         
         Kuluttajat kuitenkin tiedostavat yhä voimakkaammin
            tuotteiden terveydellisten, ympäristöllisten,
            sosiaalisten ja eettisten ominaisuuksien vaikutukset, ja niistä on
            tullut monissa tapauksissa myös tuotteen keskeinen osa,
            osa tuotteen kuvaa ja tuotemerkkiä, brandia. 
         
         
         Myös yleisessä globalisaatiokeskustelussa tuotteiden
            valmistuksen ja käytön vaikutukset on nostettu
            esiin, kuten edellä olevissa kappaleissa kaupan suhteesta
            terveyteen, ympäristöön ja työelämän
            normeihin on kuvattu. Oikeutetusti on vaadittu mahdollisuuksia rajoittaa
            tuotteen markkinoille pääsyä taikka vaatia
            tuotteiden ominaisuuksista kertovia pakkausmerkintöjä, silloin
            kun kysymyksessä ovat tuotanto-olosuhteet valmistusmaassa
            (ml. lapsityövoiman käyttö), työntekijöiden
            oikeudet, tuotteen ympäristö- ja kehitysvaikutukset
            valmistusprosessissa ja käytön päättyessä,
            tuotteen mahdolliset vaikutukset kuluttajien terveyteen sekä muut
            tuotantomenetelmiin liittyvät eettiset kysymykset, mm. eläinten
            suojelu ja eläinkokeiden käyttö tuotteiden
            testauksessa.
         
         
         Kehitysmaissa nämä vaatimukset ovat herättäneet
            vastustusta, koska niiden on pelätty sisältävän
            peiteltyjä protektionistisia pyrkimyksiä. Tämä on
            ymmärrettävää. Tilanteeseen
            tulisikin löytää ratkaisu, joka ottaa
            huomioon myös kehitysmaiden näkemykset ja intressit.
         
         
         
            Valiokunta pitää tärkeänä,
               että WTO-neuvotteluissa käsitellään
               myös samankaltaisen tuotteen määritelmään
               liittyviä kysymyksiä yllä esitettyjen
               huomautuksien valossa.
            
         
         
         Kauppa ja investoinnit
         
         Kansainvälisen kaupan vapauttamiseen liittyy läheisesti
            kysymys rajat ylittävien investointien yhteisistä pelisäännöistä ja
            niiden suojasta. OECD:n piirissä valmisteilla olleen, mutta
            sittemmin hyväksymättä jääneen
            MAI-sopimuksen tarkoituksena oli koota yhteen kansainväliseen
            sopimukseen investointien suojelua, investointien vapauttamista
            ja riitojen ratkaisua koskevat säännöt.
            MAI-sopimuksen kaatuminen johtui pitkälti siitä kritiikistä,
            jota kohdistettiin mahdollisesta sopimuksesta aiheutuvien sosiaalisten
            sekä kehitysyhteistyöpolitiikkaa, ympäristöä ja
            immateriaalioikeutta koskevien kysymysten selkiintymättömyyteen.
            Keskustelussa esille nostetuista ongelmista voidaan mainita kansallisvaltioiden
            itsemääräämisoikeuden säilyttäminen
            suhteessa kansainväliseen pääomaan, maailman
            elinympäristön ja luonnonvarojen säilyttäminen
            ja kehittäminen yhtäältä koko
            ihmiskunnan ja toisaalta paikallisten asukkaiden yhteisenä perintönä sekä työntekijöiden
            suojaan liittyvät näkökohdat. WTO:ssa
            toimii kauppaa ja investointeja käsittelevä työryhmä.
         
         
          Eduskunnan talousvaliokunta katsoi MAI-sopimuksesta antamassaan
            lausunnossa (TaVL 7/1998 vp), että kansainvälisten
            investointien monenkeskinen sääntely olisi ollut
            tarpeellista useasta eri syystä. Syinä mainittiin
            mm. se, että globalisoitumiskehityksen haitallisia seurauksia voidaan
            rajoittaa vain mahdollisimman monta valtiota kokoavan kansainvälisen
            sopimuksen kehyksissä ja se, että maailmankaupan
            kehittymisen ja etenkin kehitysmaiden elintason nostamisen edellytyksenä olevan
            sijoituspääoman saanti voidaan turvata vain, jos
            sijoituksille voidaan taata kansainvälisesti hyväksyttyjen
            oikeussäännösten mukainen suojelu.
         
         
         MAI-sopimuksen kaatumisen jälkeen EU:n tavoitteena
            on edelleen ollut monenvälinen järjestely, joskin
            yrityksistä elvyttää MAI-sopimushanke
            ottamalla se osaksi WTO-järjestelmää on
            luovuttu. Aiemmassa lausunnossaan (SuVL 1/1999 vp)
               valiokunta on ottanut esiin tavoitteen saada aikaan kehitysmaiden
               ja kehittyneiden maiden intressit tasapuolisesti huomioon ottava
               ratkaisu, jonka elementtinä olisi muun ohessa ulkomaisten
               sijoittajien vastuuta sijoittautumismaata kohtaan ("good corporate citizenship")
               koskevien käytännesääntöjen
               luominen.
         
         
         
            Valiokunnan saaman selvityksen mukaan EU:ssa on monenvälisten
               investointisopimusten osalta omaksuttu viime aikoina pragmaattisempi
               lähestymistapa erityisesti suhteessa kehitysmaihin. Tämä tarkoittaa
               sitä, että erilaisin opt-out-järjestelmin
               voitaisiin monenvälistä järjestelmää tehdä joustavammaksi
               ja syntyviä aukkoja voitaisiin vastaavasti paikata kahdenvälisin sopimuksin. 
            Valiokunta
               yhtyy tältä osin EU:n peruslinjauksiin.
         
         
         
         
         Kauppa ja kilpailu
         
         Kaupan esteiden vähentyessä perinteisen kauppapolitiikan
            ulottumattomiin jäävien, usein yritysten toiminnasta
            johtuvien kilpailunrajoitusten suhteellinen merkitys kaupan esteinä on
            kasvanut. Kansainvälistyminen ja globalisaatio ovat johtaneet
            rajojen yli ulottuvien kilpailunrajoitusten lisääntymiseen:
            kansainvälisiin kartelleihin, järjestelyihin,
            joilla pyritään sulkemaan ulkomaisia kilpailijoita
            markkinoilta, kansainvälisen määräävän
            markkina-aseman väärinkäyttöön
            ja kansainvälisiin yrityskeskittymiin, jotka rajoittavat
            kilpailua. Myös kansallisten kilpailulainsäädäntöjen
            erilaisuudet tai niiden puuttuminen aiheuttavat ongelmia. Noin kolmasosalta WTO-maista
            puuttuu kokonaan kilpailulainsäädäntö.
         
         
         WTO:n sopimusjärjestelmä ei sisällä varsinaisia
            horisontaalisia kilpailusääntöjä.
            Vuonna 1996 asetettu työryhmä pohtii kauppa- ja
            kilpailupolitiikan suhdetta ja tutkii alueita, jotka voitaisiin
            myöhemmin ottaa tarkemman käsittelyn kohteeksi.
            Eräs keskeisistä aiheista on liittynyt kehitysmaiden
            asemaan. Kilpailulainsäädännön ja
            -politiikan rooli kestävän taloudellisen kehityksen
            edistäjänä on tunnustettu. Esimerkiksi kansainväliset
            paljaat kartellit vaikuttavat suoraan kehitysmaiden markkinoilla.
         
         
         
            Saadun selvityksen mukaan EU on esittänyt monenvälisten
               neuvotteluiden aloittamista kansainvälisten kilpailusääntöjen
               peruskehikosta osana WTO:n seuraavaa neuvottelukierrosta. EU:n ehdotuksen
               mukaan puitesopimus sisältäisi kolme elementtiä:
               velvoitteen säätää kilpailulainsäädäntö,
               joka sisältäisi paljaiden kartellien kiellon,
               kilpailuviranomaisten yhteistyön perussäännöt
               ja joustavuuden, joka ottaa huomioon eri maiden kehityserot. Valiokunta
               yhtyy näihin tavoitteisiin ja toteaa, että tämä järjestely
               olisi myös suomalaisten yritysten kannalta tärkeä,
               koska sen avulla voitaisiin edistää markkinoillepääsyä EU:n
               ulkopuolisessa kaupassa.
         
         
         WTO:n päätöksenteon ja riitojenratkaisujärjestelmän
            kehittäminen
         
         
         WTO:n sopimukset muodostavat kansainvälisen kaupan
            oikeudellisen säännöstön. Sopimukset
            ovat sitovia ja velvoittavat siten valtioita toimimaan kansainvälisen
            kaupan sääntöjen mukaisesti. WTO:n ensisijainen
            tarkoitus on edistää vapaata kaupankäyntiä sovittujen
            sääntöjen puitteissa. Niin kansalaisten,
            yritysten kuin hallitustenkin on voitava luottaa kaupankäynnin sääntöihin,
            joita vastapuolenkin tulee kunnioittaa. WTO:n toinen merkittävä tehtävä on
            toimia kansainvälisten kauppaneuvottelujen julkisena foorumina.
            Tärkeää roolia WTO:n toiminnassa edustaa
            myös riitojenratkaisumenettely. Kauppasuhteisiin liittyy
            usein ristiriitatilanteita ja kansainvälisten sopimusten
            tulkinta ei ole yksiselitteistä. 
         
         
         WTO:n riitojenratkaisumenettelyssä jäsenvaltio
            voi käynnistää prosessin, kun toinen
            jäsenvaltio rajoittaa kauppaa sopimusten vastaisesti ja
            aiheuttaa kantajalle vahinkoa. Osapuolet käyvät
            kahdenvälisiä neuvotteluja ja, jos sopimukseen
            ei päästä, ne asettavat paneelin ratkaisemaan
            riitaa. Esitys paneelin asettamisesta tehdään
            riitojenratkaisuelimelle (DSB), jossa ovat edustettuina hallitusten
            edustajat. WTO:n sihteeristö tekee ehdotuksen paneelin
            jäsenistä riidan osapuolille osapuolia kuultuaan.
            Ehdotetut henkilöt valitaan WTO-jäsenten esittämien
            pätevien henkilöiden listalta. Jos osapuolet eivät
            voi hyväksyä ehdotusta, jää nimeämistehtävä WTO:n
            pääsihteerille. Osapuolet voivat myös pyytää pääsihteeriä nimeämään
            panelistit suoraan ilman ehdotusmenettelyä. Paneelin jäsenet ovat
            yleensä kauppapoliittisia asiantuntijoita, nykyisiä tai
            entisiä WTO:n sopimuksiin perehtyneitä diplomaatteja.
            Paneeli selvittää perusteellisesti kanteen puitteissa,
            onko sopimusrikkomuksia tapahtunut, ja antaa asiasta raportin. Paneelien
            päätöksistä on oikeudellisin
            perustein valitusoikeus vetoomuselimeen. Vetoomuselimessä on
            pysyvinä jäseninä seitsemän
            jäsenvaltioiden edustajien valitsemaa kansainvälisesti
            arvostettua ja hallituksista riippumatonta lainoppinutta.
         
         
         WTO:n päätöksentekoon ja riitojenratkaisumenettelyyn
            liittyy kuitenkin lukuisia ongelmia, joihin neuvotteluissa olisi
            valiokunnan käsityksen mukaan syytä puuttua.
         
         
         Ensinnäkin ongelmana on jäsenvaltioiden ratkaisevasti
            erilaiset resurssit edunvalvontansa hoitamiseksi. Tämä on
            erityisesti kehitysmaiden ongelma, joilla on vaikeuksia jopa edustautua asianmukaisesti
            WTO:n elimissä. WTO-lakiasiainkeskus, joka on perustettu
            virallisesti 15.7.2001 ja jonka rahoitukseen myös Suomi
            on osallistunut, on askel eteenpäin tässä suhteessa.
         
         
         Ongelma on myös WTO:n päätöksenteossa
            ja riitojenratkaisussa sovellettavan asianosaiskäsitteen
            kapeus. Laajemmat, esimerkiksi ympäristönsuojelun
            globaalit intressit eivät tule edustetuiksi WTO:n elimissä,
            koska niillä ei ole jäsenvaltiota asianajajanaan. Kansainvälisille,
               esimerkiksi YK:n alaisille järjestöille ja YK:iin akkreditoiduille
               kansalaisjärjestöille voitaisiin harkita mahdollisuutta
               saada myös virallisesti äänensä kuuluviin
               WTO:n elimissä väliintulijana esimerkiksi oikeudelle
               toimitettavin kirjelmin ("amicus curiae") .
         
         
         Riitojenratkaisujärjestelmässä ongelmia
            ovat sanktioiden toimeenpano ja niiden vaikutukset. Sanktiot kohtelevat
            jäsenvaltioita hyvin eriarvoisesti riippuen kyseisen jäsenvaltion
            maailmankaupan laajuudesta. Pienten jäsenvaltioiden asema
            on huomattavasti heikompi kuin suurten kauppamahtien, joille pienten
            jäsenmaiden asettamista sanktioista ei välttämättä aiheudu
            todellista taloudellista haittaa. Ongelman ratkaisuksi on ehdotettu
               kollektiivisia sanktoita. Valiokunta pitää tärkeänä,
               että tätä mahdollisuutta kehitetään
               tulevaisuudessa.
         
         
         Ongelmana on myös se, että paneelien hyvin perusteellisiin
            selvityksiin pohjautuvista ratkaisuista valitetaan lähes
            pääsääntöisesti vetoomuselimeen,
            ja tämä rasittaa järjestelmää kohtuuttomasti.
            Lisäksi on esitetty, että yksittäisillä riitojenratkaisupaneeleilla
            on itse asiassa liikaa tulkintavaltaa WTO-sääntöihin,
            jolloin itse sopimusmääräykset menettävät
            merkitystään. Kehitysmahdollisuuksina nähdään
            rajattu valitusoikeus paneelien ratkaisuista. 
         
         
         Neuvotteluprosessin avoimuus ja kansalaisjärjestöjen
            osallistuminen
         
         
         Maailman kauppajärjestöön liittyvien
            kysymysten laajat vaikutukset useilla yhteiskunnallisen elämän
            aloilla ja kaikilla toiminnan tasoilla asettavat valiokunnan mielestä erityisiä vaatimuksia
            neuvottelujen
            valmistelulle sekä Suomen että EU:n taholta. Tämä on
            ilmeistä myös yhä voimakkaamman globalisaatiokriittisen
            kansalaisliikehdinnän vuoksi. Avoimen ja vuorovaikutteisen
            valmistelun ja päätöksenteon tarve koskee
            yhtä hyvin kansallista kuin EU:nkin valmistelua. Valtioneuvoston
            on noudatettava mahdollisimman suurta avoimuutta neuvottelujen valmistelussa
            ja myös niiden käymisessä suhteessa kansalaisyhteiskuntaan
            ja eri etujärjestöihin. WTO:n omia avoimuuspyrkimyksiä perustiedon jakamiseksi
            esimerkiksi Internetin välityksellä on valiokunnan
            mielestä tuettava voimakkaasti. 
         
         
         
            Valiokunta edellyttää, että valtioneuvosto
               luo omalta osaltaan riittävällä tiedottamisella
               ja lausuntojen pyytämisellä edellytyksiä monipuoliselle
               kansalaiskeskustelulle asiassa. 
         
         
         Neuvottelukierroksen ja sen valmisteluiden parlamentaarinen
            seuranta
         
         
         WTO:ta tulisi järjestönä kehittää myös
            sen parlamentaarisen seurannan osalta. Kehitettäessä neuvottelujärjestelmää avoimemmaksi
            on korostettava parlamentaarisen seurannan tärkeyttä, sillä edustuksellisessa
            demokratiassa parlamentit muodostavat keskeisimmän elimen,
            joka edustaa kansalaismielipidettä suhteessa hallitustenvälisiin
            järjestöihin. Kansallisten parlamenttien kautta
            myös kansalaisjärjestöt voivat helposti
            tuoda esiin kantansa.
         
         
         Parlamentaarinen seuranta voidaan järjestää kahdella
            eri tavalla: painottamalla ja tehostamalla kansallisella tasolla
            tapahtuvaa seurantaa suhteissa WTO-maiden hallituksiin tai perustamalla
            WTO:lle oma erillinen parlamentaarinen elin. Valiokunnan mielestä Suomen
            eduskunnan kannalta kansallisen seurannan kehittäminen
            on ensisijaista. On kuitenkin pantava merkille, että Parlamenttien
            välisen liiton IPU:n ja Euroopan parlamentin piirissä on
            esiintynyt aloitteellisuutta myös laajemman parlamentaarisen
            foorumin perustamiseksi. IPU järjesti 7.—8.6.2001
            maailmankauppaa käsittelevän parlamentaarikkokonferenssin.
            Sen perusteella voidaan arvioida, että WTO-prosessin yhteisparlamentaarinen
            seuranta tehostuu ja että seurannalle syntyy rakenne. IPUa
            pyydettiin järjestämään parlamentaarinen kokous
            Dohan ministerikokouksen yhteydessä.
         
         
         Kansallinen parlamentaarinen seuranta sisältää kaksi
            elementtiä. Parlamenteille on annettava mahdollisuus seurata
            kansallista valmistelua ja vaikuttaa siihen. Valiokunta katsoo,
            että tältä osin Suomen perustuslain säännökset
            ovat riittäviä. Valiokunta kuitenkin edellyttää,
               että valtioneuvosto antaa eduskunnalle säännöllisesti
               tietoja Maailman kauppajärjestön neuvottelukierroksen
               valmisteluista sekä toimittaa eduskunnalle tiedot merkittävistä Suomen
               ja EU:n kannoista siinä vaiheessa, kun niitä valmistellaan.
         
         
         Parlamentaarikot voisivat myös olla mukana kansallisissa
            delegaatioissa ja huolehtia sitä kautta neuvottelujen parlamentaarisesta
            seurannasta. Näin toimittiin useissa WTO-maissa jo Seattlen
            ministerikokouksen yhteydessä ja tätä käytäntöä noudatetaan
            esimerkiksi kansainvälisissä ympäristökokouksissa
            ja eräissä YK:n elimissä. Valiokunta
               esittää, että eduskunnalle varataan
               mahdollisuus osallistua Suomen kansalliseen valtuuskuntaan
               WTO:n neljännessä ministerikokouksessa   Dohassa   Qatarissa 9.— 13.11.2001.