Perustelut

Talousvaliokunta katsoo, että komission tavoite jatkaa talletussuojajärjestelmän harmonisointia on lähtökohdiltaan perusteltu. Unionin jäsenmaiden yhtenäinen sääntely lisää osaltaan rahoitusmarkkinoiden vakautta ja tallettajien luottamusta pankkijärjestelmään. Valiokunta pitääkin erittäin kannatettavana, että unionitasolla yhtenäistetään talletussuojavarojen etukäteistä kerryttämistä koskevat periaatteet. Tällä hetkellä vain osa jäsenmaista on varautunut talletussuojan maksamiseen keräämällä varoja etukäteen.

Esitys sisältää osin erittäin pitkälle meneviä ehdotuksia. Ottaen huomioon, että harmonisointiin lähdetään tilanteessa, jossa jäsenmaissa on käytössä 40 erilaista talletusten vakuusjärjestelmää, on perusteltua edetä asteittain ja komission esitystä maltillisemmin. Sääntelyn tulee olla linjassa muun rahoitusmarkkinasääntelyn, kuten valvontavastuiden, kanssa. Valiokunta nostaa erityisesti esille rahastojen yhteisvastuuseen (10 art.) ja isäntävaltion vastuuseen (12 art.) liittyvät säännösehdotukset, joita ei voi pitää Suomen kansallisten intressien mukaisina.

Esityksen mukaisesti, jos talletussuojarahaston varat eivät riitä kattamaan tarvetta eikä sitä myöskään pystytä täyttämään rahaston jäseniltä perittävällä lisämaksulla, voitaisiin turvautua kansallisten rahastojen yhteisvastuuseen. Muiden jäsenmaiden talletussuojarahastoille syntyisi tällöin velvoite lainata tietty osa varoistaan korvausvelvolliselle talletussuojarahastolle. Valiokunta katsoo, että Suomen on varauduttava tilanteeseen, jossa mahdollisen kriisin vaikutukset näkyvät meillä vasta viiveellä. Ehdotuksen mukaisesti toimien saattaisimme tällöin olla tilanteessa, jossa sekä kansallisen rahastomme että muiden jäsenmaiden talletussuojarahastojen varat olisi pääosin jo käytetty muissa jäsenmaissa sijaitsevien luottolaitosten talletussuojavastuiden kattamiseen. Rahoitusmarkkinoiden vakauden säilyttäminen voisi tässä tilanteessa käytännössä edellyttää, että valtio rahoittaa puuttuvan suojan. Lisäksi tulee ottaa huomioon, ettei tällä hetkellä ole mitään varmuutta siitä, että eri jäsenmaiden talletussuojarahastoihin, joista useat lähtevät vasta nyt kerryttämään perusvarantoaan, saadaan määräajassa kerättyä edellytetty rahastovarallisuus. Yhteisvastuusääntelyä on tarkoitus ryhtyä soveltamaan vasta vuodesta 2020 lukien. Talousvaliokunta katsookin, että mahdolliseen yhteisvastuusääntelyn tarpeeseen tulee palata vasta myöhemmässä vaiheessa.

Valiokunta suhtautuu erittäin kriittisesti myös ehdotukseen, jonka mukaisesti isäntävaltion talletussuojarahastolle tulisi velvoite lainoittaa kotivaltion talletussuojarahastoa ja maksaa sivuliikkeen tallettajille kuuluva korvaus kotivaltion talletussuojarahaston puolesta. Valiokunta katsoo, ettei esitys ole tältä osin linjassa rahoituslaitosten valvontaa koskevan sääntelyn kanssa. Isäntävaltio joutuisi osallistumaan sivuliikkeen mahdollisesta huonosta hoidosta aiheutuviin kustannuksiin ilman, että isäntävaltion viranomaisilla on ollut oikeus valvoa ja puuttua ennakolta sivuliikkeen toimintaan. Suomella on jo kokemusta niistä ongelmista, joihin sivuliikkeen ongelmat tositilanteessa voivat johtaa. Valiokunta katsookin, että Suomen tulee vastustaa nykymuotoista ehdotusta ja nostaa jälleen esille isäntävaltion valvontaoikeuksiin liittyvät puutteet. Nyt ehdotetussa muodossa yhteisösääntelyn vastuut ja velvollisuudet eivät ole lainkaan tasapainossa.

Valtioneuvoston tapaan valiokunta kiinnittää huomiota myös talletussuojavarojen maksuaikaa koskevaan ehdotukseen. Esityksen mukaan talletussuojan piiriin kuuluvat varat tulisi maksaa 7 päivän kuluessa nykyisen 20 päivän sijasta. Valiokunta pitää esitystä epärealistisena tilanteessa, jossa ei ole kokemusta edes kyvystä täyttää 20 päivän määräaikaa. Mikäli 7 päivän määräaikaa ei tositilanteessa kyettäisi täyttämään, saattaisi se johtaa täysin tavoitteensa vastaiseen lopputulemaan ja murentaa luottamusta rahoitusjärjestelmään. Lyhyt määräaika vähentäisi myös mahdollisuuksia löytää yksityissektorin ratkaisu kriisiin ilman, että talletussuojaan täytyy turvautua.

Valiokunta pitää hyvänä, että ehdotuksessa on pyritty täsmentämään talletuksen määritelmää (4 art.). Jatkotyössä on aiheellista selvittää, voitaisiinko talletussuojan piiriin kuuluvaa, vielä maksamatonta korkoa (6 art.) suhteellistuttaa siten, ettei keskimääräistä korkeampi korko-osuus kuulu suojan piiriin. Tältä osin tallettaja kantaisi osaltaan riskin.

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille jossain määrin eriäviä näkemyksiä siitä, pitäisikö talletussuojajärjestelmä kytkeä tiiviimmin laajempaan taloudellisten kriisien hallintajärjestelmään. Ehdotus sisältää jo yksittäisen tähän kytkeytyvän säännöksen (9 art. 5 kohta), joka mahdollistaa talletussuojarahaston varojen käyttämisen luottolaitoksen maksukyvyttömyyden estämiseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että tämänkaltaisen sääntelyn vaikutukset kokonaisjärjestelmän vakauteen samoin kuin sen suhde suunniteltuun pankkien vakautusrahastoon selvitetään tarkemmin. Samoin on tarpeen selvittää, mahdollistaako perussopimuksen 53 artiklan 1 kohta jäsenvaltion velvoittamisen toissijaisesti vastaamaan talletussuojan toteuttamisesta ilman neuvoston yksimielistä päätöstä.

Talletussuojan vähimmäistaso on maaliskuussa 2009 annetun direktiivin (2009/14/EY) mukaisesti nostettu 50 000 euroon ja vuoden 2010 loppuun mennessä suojan on oltava 100 000 euroa. Suojataso säilyisi 100 000 eurossa myös nyt käsiteltävänä olevan ehdotuksen perusteella. Vaikka talletussuojan taso ei ole varsinaisten keskusteltavien kysymysten joukossa, talousvaliokunta edellyttää, että mikäli keskustelu tältä osin avataan, Suomen tulee, aiemman linjansa mukaisesti, vaatia suojatason alentamista. Talletussuojan tavoitteena on, että kansalaisten normaalitalletukset, ml. asunnonvaihtoon liittyvät suuremmat lyhytaikaiset talletukset, turvataan. Voimaan tuleva 100 000 euron taso on tarpeeseen nähden ylimitoitettu.