Suuri valiokunta päätti tänään eduskunnan kannan valtioneuvostolta saamaansa selvitykseen eurooppalaisen ilmastolain muutosten jatkokäsittelystä. EU:n neuvosto päätti kannastaan 5.11. ja kolmikantaneuvottelut Euroopan parlamentin ja komission kanssa on tarkoitus käydä lähiaikoina.
Eduskunta yhtyy maa- ja metsätalousvaliokunnan ja ympäristövaliokunnan lausuntojen mukaisesti valtioneuvoston kantaan. Se tukee neuvostossa sovittua ratkaisua, jonka mukaan 90 %:n nettopäästövähennystavoite EU:ssa vuodelle 2040 toteutetaan niin, että EU:n sisäisillä toimilla katetaan 85 %:n nettopäästövähennykset ja EU:n ulkopuolelta hankittavien ilmastoyksiköiden käytöllä korkeintaan 5 %:n vähennykset.
Suomelle on erittäin tärkeää, että neuvoston kannassa on kattavasti huomioitu maankäyttösektoriin liittyvät epävarmuudet sekä teknologianeutraalius, kustannustehokkuus ja kannustimien luominen teknisille nieluille komission jatkotyötä ohjaavina periaatteina.
Osana kokonaisratkaisua Suomi voi hyväksyä ETS2-päästökauppajärjestelmän päästöjen hinnoittelun lykkäämisen vuodesta 2027 vuoteen 2028 toteutettuna neuvoston yleisnäkemyksen mukaisesti.
Vasemmistoliiton ja vihreän eduskuntaryhmän edustajat tekivät vastaehdotuksen eduskunnan kannaksi ympäristövaliokunnassa ja maa- ja metsätalousvaliokunnassa tehtyjen eriävien mielipiteiden mukaisesti.
U 37/2025 Eurooppalaisen ilmastolain muuttaminen – käsittelytiedot ja asiakirjat
Päätösasioiden ohella suuri valiokunta jatkoi valmistavaa keskustelua EU:n rahoituskehysehdotusta koskevasta lausunnostaan, joka sen on tarkoitus hyväksyä perjantaina 12.12.
Eduskunta käsittelee kokonaisuutta valtioneuvoston selvityksen E 73/2025 sekä erillisiä säädösehdotuksia koskevien valtioneuvoston U-kirjelmien pohjalta.
E 73/2025 EU:n monivuotinen rahoituskehys 2028–34 – käsittelytiedot ja asiakirjat
Eduskunnan kirjaston tietopaketti: EU:n rahoituskehys vuosille 2028–34
Suuren valiokunnan kokousten pöytäkirjat valiokunnan sivulla
EU:n neuvoston kokouskalenteri (consilium.europa.eu)