7.1
Laki Finanssivalvonnasta
8 §.Pankkivaltuusto. Pykälän 3 kohtaan lisättäisiin säännös, jonka mukaan pankkivaltuusto voi päättää johtokunnan jäsenen tai varajäsenen erottamisesta tehtävästään. Erottamisen perusteet säädettäisiin johtokuntaan koskevan 9 §:n 6 momentissa. Muutoksella pantaisiin osittain täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 2 kohdan toisen alakohdan säännös erottamisesta.
Pykälän 9 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos pisteestä puolipisteeksi.
Pykälään lisättäisiin uusi 10 kohta, jonka mukaan pankkivaltuusto päättää johtajalle, johtokunnan jäsenelle ja varajäsenelle määrättävästä 17 b §:n mukaisesta karenssista ja 17 d §:n mukaisesta karenssin korvauksesta.
Pykälään lisättäisiin uusi 11 kohta, jonka mukaan pankkivaltuusto päättää johtajan, johtokunnan jäsenen ja varajäsenen rikkomusmaksusta, josta on säädetty 17 e §:ssä.
9 §.Johtokunta. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin säännös nimitysperusteiden julkaisemisesta Finanssivalvonnan nettisivuilla. Lisäyksellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 2 kohdan toisen alakohdan säännös julkistetuista perusteista.
Luottolaitosdirektiivin mukaan jäsenet on nimitettävä objektiivisin ja avoimin julkistetuin perustein. Hallintolaki, tasa-arvolaki sekä yhdenvertaisuuslaki asettavat yleiset säännökset nimityksen tasapuolisuudelle. Tämä momentti sisältää myös yleisen pätevyysvaatimuksen, jonka mukaan johtokunnan jäsenellä on oltava hyvä perehtyneisyys finanssimarkkinoiden toimintaan. Luottolaitosdirektiivillä tähdätään avoimuuden lisäämiseen sekä riippumattomuuden vahvistamiseen. Pätevyysvaatimuksen täyttäminen voidaan nähdä perusteena nimitykselle. Pätevyysvaatimuksen tosiasiallinen sisältö konkretisoituu kuitenkin vasta käytännön soveltamistilanteessa, kun perustellaan, miksi juuri tietty henkilö nimitetään johtokuntaan. Tästä syystä luottolaitosdirektiivin tarkoitusta parhaiten toteuttavaksi katsotaan se, että konkreettisessa nimitystilanteessa nimityksen perusteet julkaistaan avoimesti. Näin ollen tässä pykälässä nimitysperusteiden julkaisemisella tarkoitettaisiin, että julkiset tiedot jäsenten nimityksen perusteista julkaistaisiin nettisivuilla. Perusteluihin liittyvistä tiedoista osa saattaa olla salassa pidettäviä, erityisesti arkaluonteisten tai yksityisyyttä koskevien seikkojen osalta. Tämän momentin säännöksen perusteella ei ole tarkoitettu, että tällaiset salassa pidettävät tiedot julkaistaisiin nettisivuilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että julkinen nimityspäätös julkaistaisiin nettisivuilla.
Henkilötietojen käsittely tapahtuisi tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain sekä julkisuuslain perusteella. Tietosuoja-asetuksen 86 artiklan säätää henkilötietojen käsittelystä ja virallisten asiakirjojen julkisuudesta. Tietosuojalain 28 §:ssä säädetään julkisuusperiaatteesta. Julkisuuslain 20 §:ssä säädetään viranomaisen velvollisuudesta tuottaa ja jakaa tietoa. Henkilötietojen käsittelyn ensisijainen oikeusperuste olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka perusteella rekisteröidyn oikeudet määräytyisivät. Tietosuoja-asetuksen liikkumavaraa on kuvattu tarkemmin luvussa 12.4.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin säännös riippumattomuudesta. Uuden säännöksen mukaan johtokunnan sekä jokaisen johtokunnan jäsenen olisi oltava tehtävässään valvottavasta, ulkomaisesta valvottavasta ja muusta finanssimarkkinoilla toimivasta riippumaton eikä johtokunta tai johtokunnan jäsen saisi ottaa vastaa tai pyytää ohjeita tai määräyksiä miltään julkiselta tai yksityiseltä elimeltä tai toimijalta. Nimenomaisella säännöksellä selkeytetään voimassa olevaa oikeustilaa johtokunnan jäsenten riippumattomuudesta. Lisäyksellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan säännös riippumattomuudesta.
Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan johtokunnan jäsen ja varajäsen voi toimia tehtävässä enintään 14 vuotta. Säännöstä sovellettaisiin niihin jäseniin ja varajäseniin, jotka on nimitetty lain voimaantulon jälkeen. Näin ollen enimmäisajan laskentaan ei oteta mukaan niitä vuosia, jotka henkilö on ollut tehtävässä ennen lain voimaantuloa. Enimmäisaika laskettaisiin kumulatiivisesti, joten sillä ei ole merkitystä, onko tehtävässä oloaika yhtäjaksoista vai ei. Muutoksella pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 4 a artiklan 2 kohdan toisen alakohdan säännös enimmäisajasta.
Pykälän 6 momenttiin lisättäisiin säännös, että johtokunnan jäsen tai varajäsen voidaan erottaa tehtävästään, jos hän on tuomittu rikoksesta tai hän ei enää täytä pätevyysvaatimusta. Erottamisen perusteet olisi julkaistava Finanssivalvonnan nettisivuilla, jos erotettu henkilö ei tätä vastusta. Pätevyysvaatimuksella tarkoitetaan pykälän 2 momentin viimeisen lauseen vaatimusta hyvästä perehtyneisyydestä finanssimarkkinoihin. Momentissa tarkoitetun päätöksen tekisi ehdotetun 8 §:n 3 kohdan nojalla pankkivaltuusto. Muutoksella pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 4 a artiklan 2 kohdan toisen alakohdan säännös jäsenen irtisanomisesta.
Erottamisen perusteiden julkaisemisella tarkoitetaan, että julkiset tiedot erottamisen perusteista julkaistaisiin nettisivuilla. Perusteluihin liittyvistä tiedoista osa saattaa olla salassa pidettäviä, erityisesti arkaluonteisten tai yksityisyyttä koskevien seikkojen osalta. Tämän momentin säännöksen perusteella ei ole tarkoitettu, että tällaiset salassa pidettävät tiedot julkaistaisiin internetsivuilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että julkinen erottamispäätös julkaistaan internetsivuilla.
Henkilötietojen käsittely tapahtuisi tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain sekä julkisuuslain perusteella. Tietosuoja-asetuksen 86 artiklan säätää henkilötietojen käsittelystä ja virallisten asiakirjojen julkisuudesta. Tietosuojalain 28 §:ssä säädetään julkisuusperiaatteesta. Julkisuuslain 20 §:ssä säädetään viranomaisen velvollisuudesta tuottaa ja jakaa tietoa. Henkilötietojen käsittelyn ensisijainen oikeusperuste olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka perusteella rekisteröidyn oikeudet määräytyisivät. Tietosuoja-asetuksen liikkumavaraa on kuvattu tarkemmin luvussa 12.4.
Pykälän osalta on huomioitava se, että luottolaitosdirektiivin 4a artiklan 1 kohdan mukaan riippumattomuutta koskevat säännökset eivät koske kansallisten keskuspankkien pääjohtajia. Suomen vakiintunen käytännön mukaan Suomen Pankin pääjohtaja ei ole Finanssivalvonnan johtokunnan jäsen. Johtokunnan jäseniä koskevat säännökset eivät näin ollen sovellu Suomen Pankin pääjohtajaan. Laissa ei kuitenkaan säädetä, että Suomen Pankin pääjohtaja ei saisi olla johtokunnan jäsen. Jos siis vakiintunut käytäntö Suomessa muuttuisi, pitäisi Finanssivalvonnasta annettuun lakiin säätää poikkeussäännös, jonka mukaan tietyt riippumattomuutta koskevat säännökset eivät koskisi Suomen Pankin pääjohtajaa.
10 §. Johtokunnan tehtävät. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin.Momentin 13 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos pisteestä puolipisteeksi.
Momenttiin lisättäisiin uusi 14 kohta, jonka mukaan johtokunta päättää nimittämänsä virkamiehen 17 b §:n mukaisesta karenssista ja 17 d §:n mukaisesta karenssin korvauksesta. Tämän kohdan mukaan päätettäisiin myös korvauksen takaisinperinnästä.
Momenttiin lisättäisiin uusi 15 kohta, jonka mukaan johtokunta päättää Finanssivalvonnan virkamiehen rikkomusmaksusta, josta on säädetty 17 e §:ssä. Johtokunta siis päätäisi sekä Finanssivalvonnan ylimpien virkamiesten että muidenkin virkamiesten rikkomusmaksusta. Tarkoituksena on, että rikkomusmaksun määrää monijäseninen elin.
11 §.Johtaja. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan johtaja voi toimia tehtävässä enintään 15 vuotta. Säännöstä sovellettaisiin johtajaan, joka on nimitetty tehtävään lain voimaantulon jälkeen.
12 §.Johtajan tehtävät. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin. Momentin 7 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos pisteestä puolipisteeksi. Kohta 7 vastaa muutoin sitä, mitä on ehdotettu hallituksen esityksessä HE 46/2025 vp.
Momenttiin lisättäisiin uusi 8 kohta, jonka mukaan johtokunta päättää nimittämänsä virkamiehen 17 b §:n mukaisesta karenssista ja 17 d §:n mukaisesta karenssin korvauksesta. Korvauksella tarkoitetaan myös korvauksen takaisinperintäpäätöstä.
16 §.Eturistiriitailmoitus. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan siten, että pykälästä poistettaisiin tarpeettomaksi käyneet säännökset ja sitä täydennettäisiin luottolaitosdirektiivin panemiseksi täytäntöön. Pykälän otsikkoa muutettaisiin ilmoitusvelvollisuudesta eturistiriitailmoitukseksi. Näin ollen pykälässä säädettäisiin yhdestä eturistiriitailmoituksesta, joka korvaisi voimassa olevan lain mukaisen sidonnaisuusilmoituksen ja velkaluettelon. Sisäpiiri-ilmoitusta koskevat säännökset siirtyisivät 16 a ja 16 b §:ään. Sisäpiiri-ilmoituksella on selkeästi oma tarkoituksensa ja taustansa markkinoiden väärinkäyttöä koskevassa sääntelyssä. Eturistiriitailmoituksen tarkoituksena puolestaan on, että Finanssivalvonta saa tietoa mahdollisesti eturistiriitaa aiheuttavista seikoista Finanssivalvonnassa toimivan henkilön osalta. Eturistiriitailmoituksessa ilmoitettujen tietojen perusteella Finanssivalvonta voi valvoa ja arvioida, onko henkilön ja hänen tehtäviin liittyen olemassa eturistiriitatilanne tai mahdollisuus eturistiriitatilanteeseen. Esityksessä ei ehdoteta hallinnollisia seuraamuksia ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta. Finanssivalvonta voi kuitenkin toteuttaa esimerkiksi työnjohto-oikeuteen perustuvia toimia, jos eturistiriitaa havaitaan. Finanssivalvonnan mahdollisuus arvioida ja valvoa eturistiriitatilanteita viranomaisen näkökulmasta ei vaikuta hallintolain 27–29 §:n mukaisiin virkamiehen velvollisuuksiin.
Pykälän on tarkoituksena panna täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 7 kohta. Ehdotetun pykälän ilmoitusvelvollisuus olisi direktiivin vähimmäisvaatimuksia laajempi, sillä valmistelussa ei nähty perusteita voimassa olevien säännösten kaventamiselle. Direktiivi sisältää vaatimuksen, joka vastaa osittain 1 momentin 1 kohtaa. Direktiivi vaatii ilmoittamaan vain tietyistä rahoitusvälineistä, mutta kansallisesti katsottiin tarkoituksenmukaisemmaksi, että ilmoitus koskee kaikkia rahoitusvälineitä eikä vain tiettyjä, sillä kaikenlaiset rahoitusvälineet voivat aiheuttaa eturistiriitatilanteita. Momentin muut kohdat ovat kansallista sääntelyä, joka vastaa pitkälti jo voimassa ollutta sääntelyä.
Henkilötietojen käsittelyn ensisijainen oikeusperuste olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka perusteella rekisteröidyn oikeudet määräytyisivät. Tietosuoja-asetuksen liikkumavaraa on kuvattu tarkemmin luvussa 12.4. Henkilötietojen käsittelyä on arvioitu suhteessa ihmis- ja perusoikeuksiin luvussa 12.4.
Pykälän 1 momentin johdantokappale vastaisi osittain voimassa olevan lain 16 §:n 1 momentin johdantokappaletta, mutta sitä muutettaisiin siten, että johdantokappaleeseen lisättäisiin mukaan kaikki Finanssivalvonnan virkamiehet eli enää ei johtokunta päättäisi niitä virkamiehiä, joiden tulisi antaa ilmoitus. Tämän muutoksen myötä voimassa olevan 16 §:n 2 ja 3 momentti olisivat tarpeettomia eikä pankkivaltuuston tarvitsisi erikseen määritellä niitä henkilöitä, jotka kuuluvat ilmoituksen piiriin. Muutoksella pantaisiin täytäntöön osittain luottolaitosdirektiivin uuden 4 a artiklan 7 kohta, jonka mukaan kaikkien henkilöstön jäsenten on annettava ilmoitus. Johdantokappaletta täydennettäisiin myös siten, että ilmoitus olisi annettava vuosittain. Muutoksella pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 7 kohdan vaatimus vuosittain annettavasta ilmoituksesta. Momentin 1 kohta vastaisi osittain voimassa olevan momentin 2 kohtaa. Kohtaan kuitenkin täydennettäisiin ilmoittaminen myös sellaisista rahoitusvälineiden omistusosuuksista, jotka voivat aiheuttaa eturistiriitoja. Rahoitusvälineellä tarkoitetaan sijoituspalvelulain 14 §:ssä määriteltyä rahoitusvälinettä. Ilmoitetut tiedot saattavat olla samoja, jotka henkilö ilmoittaisi uuden 16 a §:n tarkoittamassa sisäpiiri-ilmoituksessa. Tämän 1 kohdan tietojen osalta merkityksellistä kuitenkin on se, onko omistuksilla potentiaalia aiheuttaa eturistiriitaa. Kohdalla pantaisiin täytäntöön osittain luottolaitosdirektiivin uuden 4 a artiklan 7 kohta.
Voimassa olevan lain ja Finanssivalvonnan sisäisten ohjeiden mukaan sidonnaisuusilmoitusvelvolliset ilmoittavat sidonnaisuutena rahoitusvälineet, jotka ilmoitetaan sisäpiiri-ilmoituksella, sekä muun merkittävän varallisuuden, kuten merkittävän rahasto-omaisuuden. Näin ollen sidonnaisuusilmoituksella on siis jo nyt ilmoitettu rahoitusvälineitä, mutta sidonnaisuusilmoitusvelvollisuus ei ole koskenut koko Finanssivalvonnan henkilöstöä. Tämä tarkoittaa, että rahoitusvälineiden ilmoittaminen muutetun 16 §:n mukaan olisi uutta ainoastaan niiden henkilöiden osalta, jotka eivät ole aiemmin kuuluneet soveltamisalan piiriin.
Momentin 2 kohta vastaisi osittain voimassa olevan momentin 2 kohtaa eli ilmoittaminen merkittävästä muusta varallisuudesta siirrettäisiin omaksi kohdakseen. Kohtaa muutettaisiin myös siten, että vain sellaisesta merkittävästä muusta varallisuudesta ilmoitettaisiin, joka voi aiheuttaa eturistiriitoja. Tällaista varallisuutta voisi esimerkiksi olla merkittävä sijoitusvakuutus, eläkevakuutus, osuuskuntien osuudet ja kantarahasto-osuudet sekä kryptovarat, jotka eivät lukeudu rahoitusvälineiksi.
Momentin 3 kohta vastaisi osittain voimassa olevan momentin 3 kohtaa, mutta sanamuotoja selkeytettäisiin siten, että kohta sisältäisi nyt sellaiset velat, takaukset ja vastuusitoumukset, jotka henkilö on itse antanut sekä sellaiset, jotka hän on itse ottanut tai joku on antanut hänen puolestaan. Lisäksi tällaisistakin ilmoitettaisiin vain sellaiset, jotka voi aiheuttaa eturistiriitoja.
Momentin 4 kohta vastaisi voimassa olevan momentin 5 kohtaa. Tämän kohdan mukaisesti tulisi ilmoittaa kaikki muut sidonnaisuudet, jos niillä voi olla merkitystä henkilön edellytyksiin hoitaa tehtäviään. Tämän kohdan mukaisesti esimerkiksi johtokunnan jäsenet ilmoittaisivat elinkeinotoiminnastaan tai sivutoimistaan, jos niillä on merkitystä kohdassa tarkoitetulla tavalla. Virkamiesten osalta sivutoimi-ilmoituksen antamisesta on säädetty laissa Suomen Pankin virkamiehistä. Tämän kohdan mukaisesti ilmoitettavia asioita voisi olla myös esimerkiksi hallituksen jäsenyydet tai poliittiset tehtävät, jos niillä on merkitystä kohdassa tarkoitetulla tavalla. Lisäksi ilmoitettavia sidonnaisuuksia voisivat olla esimerkiksi henkilösuhteet tai entinen työnantaja. Entinen työnantaja on erityisesti merkityksellinen tilanteissa, jossa henkilö on siirtynyt Finanssivalvonnan valvottavalta Finanssivalvontaan.
Tämän momentin mukaisesti ilmoitettavilla tiedolla tarkoitetaan vain johtokunnan jäsenen ja varajäsenen, johtajan sekä virkamiehen omia tietoja. Läheisten tietoja ei tämän momentin perusteella ilmoitettaisi. Tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, miten johtokunnan jäsen tai varajäsen, johtaja taikka virkamies voi olla esteellinen läheisen perusteella hallintolain mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eturistiriidasta. Momentin mukaan eturistiriidalla tarkoitettaisiin tilannetta, jossa 1 momentissa tarkoitettu henkilö on esteellinen hallintolain 28 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Hallintolain esitöissä todetaan, että säännösehdotuksessa käytetyt ilmaisut käsittelyyn osallistumisesta ja läsnäolosta asiaa käsiteltäessä ovat sisällöltään laajoja. Niillä ei esitöiden mukaan tarkoiteta pelkästään ratkaisun tekemistä vaan myös toimia, jotka välittömästi edeltävät asian ratkaisemista. Näitä ovat asian esittely ja valmistelu. Esteellinen virkamies ei esitöiden mukaan saisi millään tavalla osallistua sellaisiin asian käsittelyyn liittyviin toimiin, jotka vaikuttavat asian ratkaisuun. Tällaisia ovat esimerkiksi lausuntojen pyytäminen, asianosaisten kuuleminen sekä muiden selvitysten hankkiminen. Tavanomainen toimistotyö ja siihen verrattavat toimet eivät sen sijaan ole esteellisyyden kannalta merkityksellisiä. Hallintolain esteellisyyden perusteet soveltuvat siis jo nykyisin sellaiseen valvontatyöhön (valmisteluvaihe) Finanssivalvonnassa, joka johtaa hallintoasian ratkaisemiseen.
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että esteellisyyssäännösten ulottuvuus erityyppiseen hallinnolliseen toimintaan ei ole kaikilta osin aivan selvä. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että esteellisyyssäännökset ulottuvat laajemmalle kuin vain hallintopäätöksen tekemiseen, vaikka ne onkin kirjoitettu ensisijaisesti kirjallisen hallintopäätöksen tekemistä ajatellen. Oikeuskirjallisuudessa on myös katsottu, että hallintoasian käsittelyä koskevat hallintolain säännökset ovat sovellettavissa varsinaiseen hallintopäätöksen tekemiseen ja myös muun muassa julkisen palvelun toteuttamiseen ja muunlaisiin tosiasiallisiin toimiin. Apulaisoikeuskansleri (OKV/111/10/2020) on myös todennut, että hallintoasian käsite ei ole tyhjentävästi määritelty eikä hallintolain menettelysäännösten ja siten muun muassa esteellisyyttä koskevien säännösten soveltuminen muuhunkin toimintaan kuin hallintopäätökseen johtavaan hallintoasian käsittelyyn ole poissuljettua. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että ennemminkin menettelysäännöksiä tulisi oikeusturvan ja hyvän hallinnon toteuttamiseksi hallintoasian käsitettä laajasti tulkiten soveltaa soveltuvin osin myös tosiasiallisessa toiminnassa. Edellä mainittujen myötä voitaisiin jo nykyisin tulkita, että Finanssivalvonnassa suoritettavaan muuhunkin kuin hallintopäätöksen tekemiseen liittyvään työhön sovellettaisiin esteellisyyssäännöksiä. Finanssivalvonnassa tehtävän valvontatyön osalta tarkka rajanveto hallintopäätöksen valmisteluun tai muuhun hallintotoimintaan on ylipäätään hankalaa, sillä jatkuva valvontatyö ja sen yhteydessä havaitut seikat ovat yleensä perusteena mahdolliseen hallintopäätökseen.
Tämän momentin säännös eturistiriidan sisällöstä tarkoittaisi sitä, että henkilön on arvioitava omia mahdollisia eturistiriitojaan eli esteellisyysseikkojaan suhteessa siihen työhön, mihin hän osallistuu. Momentti siis selventää Finanssivalvonnassa tehtävän työn osalta sen, että henkilöiden on arvioitava omia työtehtäviään hallintolain esteellisyysperusteiden näkökulmasta. Nyt ehdotetun eturistiriitailmoituksen myötä henkilön on ilmoitettava ne seikat Finanssivalvonnalle, joiden hän arvioi olevan potentiaalisia esteellisyyden aiheuttajia. Pykälän mukaisen ilmoituksen kynnys on siis matalampi kuin hallintolain esteellisyyden täyttyminen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että henkilön on arvioitava omaa työtään suhteessa hallintolain esteellisyyteen ja ilmoitettava sellaiset seikat Finanssivalvonnalle, jotka voivat nousta niin merkittäviksi, että ne täyttävät jonkin esteellisyysperusteen. Finanssivalvonta voi tarvittaessa tehdä direktio-oikeuden perusteella järjestelyjä, jotka ehkäisevät esteellisyystilanteen syntymistä. Jos hallintolain esteellisyysperusteet täyttyvät, on henkilön kuitenkin itse viimesijaisesti purettava esteellisyys hallintolain mukaisesti, esimerkiksi jääväämällä itsensä tietyistä työtehtävistä. Hallintolain esteellisyyttä on hallintolain mukaisesti henkilön itse arvioitava.
Ehdotetun 1 momentin mukaisesti siis ilmoitus tulisi tehdä sellaisista seikoista, jotka voivat aiheuttaa eturistiriidan eli virkamies, johtokunnan jäsen tai varajäsen taikka johtaja on arvioinut mahdollisuuden sille, että kyseinen seikka lähenee esteellisyyden perusteita tai on olennainen arvioidessa esteellisyyttä. Käytännössä tilanne voisi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että rahoitusvälineen tai luoton summa on määrältään merkityksellinen sellaiseen toimialaan tai toimijaan liittyen, jonka valvontatyön parissa henkilö työskentelee Finanssivalvonnassa. Ilmoitettava on myös ne tiedot, jonka myötä henkilö on jo todennut eturistiriidan olemassaolon.
Tavanomaisten pankkiasiakkuuksien, pankkien jäsenosuuksien taikka määrältään ja ehdoiltaan tavanomaisten asuntoluottojen ja muiden luottojen sekä tyypillisten pitkäaikaissäästämistuotteiden ei voida katsoa aiheuttavan hallintolain mukaista esteellisyyttä ilman erityistä syystä. Samoin tavanomaisen omistusosuuden omistaminen rahoitusvälineestä ei voida katsoa aiheuttavan hallintolain mukaista esteellisyyttä. Ilmoitettavien tietojen osalta olennaista on kytkös siihen valvottavaan tai muuhun finanssimarkkinoilla toimivaan, jota kyseinen henkilö valvoo.
Pykälän 3 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan 16 §:n 4 momenttia eli momentissa säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa tiedoissa tapahtuneista muutoksista. Momenttia muutettaisiin kuitenkin siten, että kyseinen velvollisuus koskisi kaikkia 1 momentissa tarkoitettuja henkilöitä eikä vain Finanssivalvonnan virkamiehiä. Säännös ilmoituksen täydentämisestä tarvittaessa poistettaisiin ensimmäisestä virkkeestä, sillä se on osin päällekkäinen momentin toisen virkkeen kanssa ja osin tarpeeton, sillä 1 momentissa ehdotetaan vuosittaista ilmoitusvelvollisuutta. Lisäksi momentissa säädetty määräyksenantovaltuus siirrettäisiin omaksi momentikseen.
Pykälän 4 momentti vastaisi osittain voimassa olevan 16 §:n 4 momentissa säädettyä määräyksenantovaltuutta. Momentin mukaan Finanssivalvonnan määräyksellä annettaisiin tarkempia määräyksiä 1 momentissa tarkoitetuista tiedoista, 3 momentissa tarkoitetuista olennaisista muutoksista ja ilmoituksen antamisen tavasta.
Pykälän 5 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan 16 §:n 7 momenttia. Säännöstä muutettaisiin kuitenkin siten, että kaikki 1 momentissa tarkoitetut tiedot ovat salassa pidettäviä. Erityissäännöksellä suhteessa julkisuuslakiin varmistetaan, että henkilön toimintaan yksityiselämässä ja taloudelliseen asemaan liittyvät tiedot ovat salassa pidettäviä. Muutos tarkoittaisi, että myös 1 momentin 4 kohdan tiedot muista sidonnaisuuksista kuuluisivat salassapidon piiriin. Ilmoitettujen tietojen käsittelemiseen sovelletaan julkisuuslain salassa pidettävään tietoon liittyviä säännöksiä.
Luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 9 kohdan mukaan näiden ilmoitukseen liittyvien säännösten oikeasuhtainen soveltaminen varmistetaan Euroopan pankkiviranomaisen ohjeistuksella eturistiriitojen ehkäisemisestä toimivaltaisessa viranomaisessa. Ohjeistuksia ei kuitenkaan sovellettaisi, jos ne ovat ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, esimerkiksi, jos ohjeistuksessa on kansallista sääntelyä pidemmälle meneviä rajoituksia perusoikeuksien näkökulmasta.
16 a §.Sisäpiiri-ilmoitus. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan, mutta se vastaisi pääosin voimassa olevan lain 16 a §:ää.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 16 a §:n 1 momenttia. Selkeyden vuoksi momenttiin lisättäisiin nimenomaisesti johtaja, vaikka hän on virkasuhteessa Finanssivalvonnassa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sisäpiiri-ilmoitusvelvollisuudesta myös niiden henkilöiden osalta, jotka suorittavat työtehtäviä Finanssivalvonnan lukuun. Momentti olisi uusi suhteessa voimassa olevaan 16 a §:ään, mutta se vastaisi osittain sisällöltään voimassa olevaa 16 §:n 2 momenttia. Säännöksen mukaan sitä, mitä 1 momentissa säädetään, sovellettaisiin myös henkilöön, joka Finanssivalvonnan lukuun suorittamiensa työtehtäviensä myötä saa säännöllisesti haltuunsa 3 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja osakkeita tai muita rahoitusvälineitä koskevaa sisäpiiritietoa. Sisäpiiri-ilmoitusvelvollisuuden piiriin olisi tarkoitus tuoda muut henkilöt, jotka ulkoistus- tai palvelusopimuksen perusteella voivat saada pääsyn sisäpiiritietoa sisältäviin järjestelmiin tai tiedostoihin. Tällaisia henkilöitä voi esimerkiksi olla Suomen Pankin tietyt virkamiehet. Sisäpiiri-ilmoitusvelvollisuus on kuitenkin vain, mikäli henkilöllä on jatkuva pääsyoikeus sisäpiiritietoa sisältävään järjestelmään tai tiedostoon eli ilmoitusvelvollisuus ei koskisi henkilöitä, joilla on vain satunnainen pääsyoikeus tietoihin.
Pykälän 3 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 16 a §:n 2 momenttia. Momentin 1 kohtaan kuitenkin lisättäisiin mukaan myös muu henkilö, jonka edunvalvoja tai vahvistettu edunvalvontavaltuutettu ilmoitusvelvollinen on. Edunvalvontavaltuutetulla tarkoitetaan henkilöä, jonka Digi- ja väestötietovirasto on vahvistanut valtuutetuksi hoitamaan henkilön taloudellisia asioita. Momentin 2 kohdan viittaus päivitettäisiin 1 kohdan muutoksen myötä. Momentin 2 kohdan viittauksella 1 kohdassa tarkoitettuun henkilöön tarkoitetaan sekä vajaavaltaista että muuta henkilöä.
Henkilötietojen käsittelyn ensisijainen oikeusperuste olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka perusteella rekisteröidyn oikeudet määräytyisivät. Tietosuoja-asetuksen liikkumavaraa on kuvattu tarkemmin luvussa 12.4. Henkilötietojen käsittelyä on arvioitu suhteessa ihmis- ja perusoikeuksiin luvussa 12.4.
Pykälän 4 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 16 a §:n 3 momenttia. Momenttia selkeytettäisiin lisäämällä viittaukset 3 momenttiin. Viittauksella 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun henkilöön tarkoitetaan sekä vajaavaltaista että muuta henkilöä.
Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevan lain 16 a §:n 4 momenttia. Momentin viittaus kuitenkin päivitettäisiin.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevan lain 16 a §:n 5 momenttia. Momentin 1 kohdan viittaus kuitenkin päivitettäisiin.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan määräyksenantovaltuudesta. Finanssivalvonta voisi antaa tarkempia määräyksiä sisäpiiri-ilmoituksen antamisen tavasta, ilmoitettavista tiedoista sekä niistä henkilöistä, jotka kuuluvat 2 momentissa tarkoitettuihin henkilöihin.
16 b §.Sisäpiirirekisteri. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan ylläpitämästä sisäpiirirekisteristä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sisäpiirirekisteristä. Momentin mukaan Finanssivalvonta pitäisi saaduista ilmoituksista sisäpiirirekisteriä, josta ilmenevät kunkin ilmoitusvelvollisen kohdalla ilmoitusvelvollisen 16 a §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitetun vajaavaltaisen tai muun henkilön ja 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön tai säätiön omistamat sanotussa momentissa tarkoitetut osakkeet ja rahoitusvälineet sekä omistusten muutokset. Lisäksi momentissa olisi säännös rekisterin muodostamisesta arvo-osuusjärjestelmästä saatujen tietojen perusteella. Säännöksen mukaan, jos 16 a §:n 3 momentin 3 kohdassa tarkoitetut osakkeet tai rahoitusvälineet olisi liitetty arvo-osuusjärjestelmään, sisäpiirirekisteri voitaisiin tältä osin muodostaa arvo-osuusjärjestelmästä saatavista tiedoista, jotka ovat välttämättömiä 16, 16 a ja 16 c§:ssä säädettyjen velvoitteiden valvomiseksi. Säännöksen perusteella Finanssivalvonta voisi saada ilmoitusvelvollisten sekä lähipiirin tiedot arvo-osuusjärjestelmästä ja käyttää niitä ilmoitusvelvollisuuden ja kaupankäynnin rajoitusten noudattamisen valvontaan suoraan lain nojalla eli ilman erillistä suostumusta.
Arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetun lain (348/2017) 8 luvun 1 §:n perusteella arvopaperikeskuksella on oikeus salassapitosäännösten estämättä luovuttaa arvo-osuusjärjestelmästä tietoja sisäpiirin omistusta koskeviin rekistereihin. Luovutus tapahtuu suoraan kyseisen lainkohdan perusteella eikä luovutuksesta tarvitse erikseen säätää laissa. Luovutuksen harkintavalta on annettu arvopaperikeskukselle. Tässä esityksessä 16 b §:ään ehdotettu säännös ei olisi siis välttämätön. Arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetun lain 8 luvun 2 §:n 1 momentissa kuitenkin säädetään, että arvopaperikeskuksella on velvollisuus salassapitosäännösten estämättä antaa 1 §:ssä tarkoitettuja sekä muita arvo-osuustiliä ja arvo-osuuksien omistajia koskevia tietoja viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Ehdotetulla säännöksellä 16 b §:ään varmistetaan siis, että arvopaperikeskuksella on 2 §:n mukainen velvollisuus tietojen luovuttamiseen Finanssivalvonnalle.
Henkilötietojen käsittelyn ensisijainen oikeusperuste olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka perusteella rekisteröidyn oikeudet määräytyisivät. Tietosuoja-asetuksen liikkumavaraa on kuvattu tarkemmin luvussa 12.4. Henkilötietojen käsittelyä on arvioitu suhteessa ihmis- ja perusoikeuksiin luvussa 12.4.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiettyjen henkilötietojen julkisuudesta. Momentin mukaan Luonnollisen henkilön henkilötunnus ja osoite sekä muun luonnollisen henkilön kuin ilmoitusvelvollisen nimi eivät kuitenkaan ole julkisia. Kyseessä olisi erityissäännös suhteessa julkisuuslakiin ja tietosuojasääntelyyn. Erityissäännös varmistaa sen, että tietyt tiedot ovat salassa pidettäviä. Säännöksen mukaan suuremman suojan saavat henkilön edunvalvottavan henkilötiedot.
Luonnollisten henkilöiden yksityisyyden suojaamisen näkökulmasta on oikeasuhtaista, että henkilötunnukset, osoitteet ja muut vastaavat yksilöintitiedot ovat salassa pidettäviä. Näiden tietojen julkisuus voisi aiheuttaa merkittävän riskin henkilön ja hänen lähipiirinsä turvallisuudelle sekä yksityiselämälle. Lisäksi tietojen avoin saatavuus ei ole tarpeen rekisterin tarkoituksen toteuttamiseksi tai yleisen riippumattomuuden vahvistamaiseksi. Tiedot palvelevat pääsääntöisesti teknistä yksilöintiä. Salassapito on linjassa muiden vastaavien rekisterien käytäntöjen kanssa.
16 c §.Hankinta- ja luovutuskielto. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin hankinta- ja luovutuskiellosta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin hankinta- ja luovutuskiellonsoveltamisalasta. Momentin mukaan johtokunnan jäseneltä ja varajäseneltä, johtajalta sekä Finanssivalvonnan virkamieheltä sekä 16 a §:n 2 momentissa tarkoitetulta on kielletty 1–6 kohdassa lueteltujen rahoitusvälineiden hankinta ja luovutus. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohta kiellon osalta. Momentissa rahoitusvälineellä tarkoitetaan sijoituspalvelulain 14 §:ssä määriteltyä rahoitusvälinettä.
Kansallista liikkumavaraa käytettäisiin siten, että myös 16 a §:n 2 momentissa tarkoitetut henkilöt kuuluisivat rajoitusten soveltamisalaan, sillä kyseiset henkilöt saavat työssään valvottavista sisäpiiritietoa ja myös muuta luottamuksellista tietoa. Soveltamisalan henkilöpiiri vastaisi pääosin Finanssivalvonnan nykyisen ohjeistuksen henkilöpiiriä.
Kohdan 1 mukaan kiellettyä on sellaisten rahoitusvälineiden hankinta ja luovutus, jotka ovat Finanssivalvonnan valvottavan eli 4 §:ssä määritellyn valvottavan tai Euroopan keskuspankin valvottavan liikkeeseen laskemia. Kohdan 2 mukaan kiellettyä on sellaisten rahoitusvälineiden hankinta ja luovutus, joiden kohde-etuutena on 1 kohdassa tarkoitettu rahoitusväline. Säännöksissä käytettäisiin kansallista liikkumavaraa siltä osin, että kielto ei koske ainoastaan luottolaitoksia, vaan kaikkia Finanssivalvonnan valvottavia. Valvonnan riippumattomuus on yhtä olennaista turvata myös muun kuin luottolaitoksia koskevan valvonnan osalta. Tarkoituksena on, että rajoitusten piiriin kuuluvat sellaiset kaupankäyntitilanteet myös muihin kuin luottolaitoksiin liittyen, joissa voitaisiin hyödyntää valvonnassa saatua luottamuksellista tietoa. Tästä syystä soveltamisalassa olisi mukana luottolaitosten lisäksi muutkin Finanssivalvonnan valvottavat. Lisäksi liikkumavaraa käytettäisiin siltä osin, että kielto koskee kaikkia rahoitusvälineitä eikä vain tiettyjä rahoitusvälineitä. Liikkumavaraa käytetään myös siten, että säännöstä on yhdenmukaistettu EKP:n eettisten suuntaviivojen kanssa, jotka sisältävät myös samankaltaisen kiellon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että soveltamisalaan on otettu mukaan myös EKP:n yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa valvottavat. Finanssivalvonnan tietyillä virkamiehillä on nimittäin osittain pääsy EKP:n suorassa valvonnassa olevien luottolaitosten valvontatietoihin.
Kohdan 3 mukaan kiellettyä on sellaisten rahoitusvälineiden hankinta ja luovutus, jotka ovat Finanssivalvonnan tai Euroopan keskuspankin valvottavan suoran tai välillisen emoyrityksen, tytäryrityksen tai sidosyrityksen (affiliates of those institutions) liikkeeseen laskemia. Sidosyrityksellä tarkoitetaan talletuspankkien yhteenliittymiä. Kohdan 4 mukaan kiellettyä on kaupankäynti rahoitusvälineillä, joiden kohde-etuutena on 3 kohdassa tarkoitettu rahoitusväline. Kansallista liikkumavaraa on käytetty EKP:n valvottavien osalta samoin kuin kohdan 1 osalta.
Kohdissa 1 ja 3 Euroopan keskuspankin valvottavalla tarkoitetaan Euroopan keskuspankin asetuksessa (EU) N:o 468/2014 määriteltyä Euroopan keskuspankin yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa suoraan valvottavaa toimijaa, joka on luokiteltu merkittäväksi laitokseksi. Euroopan keskuspankki ylläpitää luetteloa niistä luottolaitoksista, joita se valvoo suoraan.
Kohdan 5 mukaan kiellettyä on hankkia tai luovuttaa rahoitusvälineitä, jotka ovat ryhmävalvonnan piiriin kuuluvan liikkeeseen laskemia. Ryhmävalvonta on määritelty lain 6 §:ssä. Tarkoituksena on ulottaa kiellon piiriin myös sellaisten yhteisöjen liikkeeseen laskemat rahoitusvälineet, jotka kuuluvat ryhmävalvonnan piiriin, mutta eivät ole kuitenkaan Finanssivalvonnan valvottavia. Tällaisilla yhteisöillä voi olla merkittävä vaikutus ryhmän toimintaan tai esimerkiksi riskiprofiiliin, mikä tarkoittaa, että yhteisöt ovat olennaisia myös valvonnan riippumattomuuden näkökulmasta. Tämä kohta on kansalliseen liikkumavaraan perustuva ja sen on tarkoitus vastata kohdan 3 tarkoitusta muiden kuin luottolaitosten osalta.
Kohdan 6 mukaan kiellettyä on hankkia ja luovuttaa muita kuin 1–5 kohdassa tarkoitettuja luottolaitosten oman pääoman ehtoisia sijoituksia. Tällaisilla tarkoitetaan esimerkiksi osuuskuntalain (421/2013) 12 luvun mukaisia tuotto-osuuksia sekä säästöpankkilain (1502/2001) 7 §:ssä tarkoitettuja kantarahasto-osuuksia. Tällaiset osuudet rinnastetaan jo nykyisin tietyissä tilanteissa rahoitusvälineisiin. Osuudet voivat olla summaltaan merkittäviä ja siten vaikuttaa valvonnan riippumattomuuteen. Tämä kohta on kansalliseen liikkumavaraan perustuva.
Kielto alkaisi siitä hetkestä, kun henkilö aloittaa virassaan tai tehtävässään. Osakkeiden ja muiden rahoitusvälineiden, joiden arvo määräytyy osakkeiden perusteella, omistusaika lasketaan niiden osto-, merkintä- tai vaihtopäivästä.
Tässä momentissa hankinnalla ja luovutuksella ei tarkoitettaisi vastikkeetonta saantoa tai luovutusta, kuten perintöä, ositusta, lahjoitusta tai maksutonta osakeantia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kiellon soveltamista myös tiettyihin järjestelyihin. Momentin mukaan 1 momentissa säädettyä kieltoa sovellettaisiin myös sellaisiin järjestelyihin, jossa henkilö on sijoitussidonnaisen vakuutuksen, kapitalisaatiosopimuksen tai muun vakuutusjärjestelyn osapuoli. Säännöksen tarkoituksena on estää kiellon kiertäminen erinäisiä järjestelyjä hyödyntämällä. Momentti on kansalliseen liikkumavaraan perustuva.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta 1 ja 2 momentin kieltoon. Momentin mukaan kielto ei koskisi kaupankäyntiä rahoitusvälineillä, jotka ovat kolmansien osapuolten hallinnoimia eikä rahoitusvälineen omistajilla ole mahdollisuutta osallistua salkunhoitoon, tai sijoittamista sijoitusrahastoihin tai vaihtoehtorahastoihin. Edellytyksenä on, että kolmannet osapuolet ja yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset eivät pääasiallisesti sijoita 1 momentissa tarkoitettuihin rahoitusvälineisiin. Pääasiallisen sijoittamisen edellytystä voidaan arvioida esimerkiksi sen mukaan, mihin rahastoyhtiö ilmoittaa rahaston sijoittavan rahastoesitteessä. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 3 kohdan ensimmäisenä alakohdan a alakohdan i ja ii alakohdat sekä 3 kohdan toinen alakohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kiellosta lähipiirin kuuluvien osalta. Momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saisi tehdä 1 tai 2 momentissa tarkoitettua hankintaa tai luovutusta sellaisen henkilön lukuun, jonka edunvalvojana tai vahvistettuna edunvalvontavaltuutettuna hän toimii tai sellaisen yhteisön lukuun, jossa hänellä on määräysvalta, taikka muulla tavalla omaan lukuun toisen henkilön tai yhteisön kautta. Edunvalvontavaltuutetulla tarkoitetaan henkilöä, jonka Digi- ja väestötietovirasto on vahvistanut valtuutetuksi hoitamaan henkilön taloudellisia asioita. Momentti on kansalliseen liikkumavaraan perustuva.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan toimivallasta myöntää lupa rahoitusvälineen tai sijoituksen myymiseen tai luovuttamiseen. Momentin mukaan Finanssivalvonta voisi sallia 1, 2 tai 4 momentissa tarkoitetun rahoitusvälineen myymisen tai luovuttamisen, joka omistetiin, kun 1 momentissa tarkoitettu henkilö nimitettiin virkaan tai tehtävään. Omistuksella tarkoitetaan siis sekä 1 momentissa tarkoitetun henkilön että 4 momentissa tarkoitetun tahon omistusta. Kaupankäyntiin olisi tällöin pyydettävä lupa Finanssivalvonnalta. Luovuttamisella tarkoitetaan esimerkiksi rahoitusvälineen luovuttamista kolmannen osapuolen hallinnoimaksi siten, että rahoitusvälineen omistajilla ei ole mahdollisuutta osallistua salkunhoitoon (3 momentin poikkeus). Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 8 kohta sallimisen osalta.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan määräyksenantovaltuudesta. Finanssivalvonta antaisi tarkempia määräyksiä luvan hakemisesta.
Luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 9 kohdan mukaan näiden säännösten oikeasuhtainen soveltaminen varmistetaan Euroopan pankkiviranomaisen ohjeistuksella eturistiriitojen ehkäisemisestä toimivaltaisessa viranomaisessa. Ohjeistuksia ei kuitenkaan sovellettaisi, jos ne ovat ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, esimerkiksi, jos ohjeistuksessa on kansallista sääntelyä pidemmälle meneviä rajoituksia perusoikeuksien näkökulmasta.
16 d §.Rahoitusvälineen pakkomyynti ja -luovutus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan toimivallasta vaatia rahoitusvälineen myymistä tai luovuttamista. Momentti ei siis koskisi 16 c §:n 1 momentin 6 kohtaa. Momentti ei myöskään koskisi 16 c §:n 4 momentin mukaista hankintaa tai luovutusta. Momentin mukaan Finanssivalvonta voisi vaatia sellaisen rahoitusvälineen myymistä tai luovuttamista kohtuullisen ajan kuluessa, joka omistettiin sinä hetkenä tai sen jälkeen, kun 16 c §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö nimitettiin virkaan tai tehtävään, ja kyseisen rahoitusvälineen omistaminen voisi aiheuttaa eturistiriidan. Luovuttamisella tarkoitetaan rahoitusvälineen luovuttamista kolmannen osapuolen hallinnoimaksi siten, että rahoitusvälineen omistajilla ei ole mahdollisuutta osallistua salkunhoitoon (16 c §:n 3 momentin poikkeus). Finanssivalvonnalla olisi ainoastaan oikeus vaatia rahoitusvälineen myymistä tai luovuttamista poikkeuksen mahdollistamalla tavalla. Finanssivalvonta ei kuitenkaan määrittelisi sitä, miten tai kenelle rahoitusväline myydään tai luovutetaan, vaan itse myynnin tai luovutuksen suorittaminen on rajoituksen alaisen henkilön päätettävissä. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 8 kohta vaatimuksen osalta. Tässä pykälässä tarkoitettuna luovutuksena ei tarkoiteta henkilön vapaaehtoisesti antamaa lahjaa tai ennakkoperintöä.
Valtuuden käyttäminen on sidottu eturistiriitaan, jonka rahoitusvälineen omistaminen voi aiheuttaa. Eturistiriidalla tarkoitetaan hallintolain esteellisyyttä, jota koskevat säännökset jo nykyisin tietyiltä osin soveltuvat Finanssivalvonnan virkamiesten työhön. Luottolaitosdirektiivissä käytetty muotoilu ”voi aiheuttaa” tarkoittaisi tilannetta, jossa virkamies ei vielä ole hallintolain 28 §:n mukaisesti esteellinen, mutta esteellisyyden perusteet voisivat täyttyä tulevaisuudessa. Rahoitusvälineen omistamisen on siis oltava sellainen, että esteellisyyden perusteet voisivat täyttyä. Esteellisyyden ei voida katsoa syntyvän tavanomaisesta ja merkitykseltään vähäisestä rahoitusvälineen omistamisesta ilman erityistä syytä. Finanssivalvonnan on arvioitava tapauskohtaisesti, täyttyykö valtuuden käyttämiselle säädetyt edellytykset.
Momentin säännöksen mukaan Finanssivalvonnan olisi otettava huomioon mahdollisen eturistiriidan luonne ja vakavuus, omistuksen merkittävyys ja 1 momentissa tarkoitetun henkilön rooli Finanssivalvonnassa. Finanssivalvonnan käyttäessä toimivaltuuttaan sen olisi otettava huomioon valtuuden käyttämisestä aiheutuvat vaikutukset henkilön perusoikeuksiin, kuten perustuslain 15 §:n mukaiseen omaisuudensuojaan. Valvontavaltuuden käyttäminen on oltava suhteellisuusvaatimuksen mukaista. Hallintolain 6 §:n mukaisesti valtuuden käyttäminen on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Rajoituksen kohteena olevaa henkilöä on myös hallintolain mukaisesti kuultava, jotta voidaan arvioida eturistiriidan olemassaoloa.
Momentissa 2 säädettäisiin rahoitusvälineen omistajan oikeudesta täyteen korvaukseen. Finanssivalvonnan vaatimus myydä rahoitusväline on rinnastettavissa tosiasiallisilta vaikutuksiltaan valtiosääntöoikeudelliseen pakkolunastukseen, minkä vuoksi rahoitusvälineen omistaja on oikeutettu täyteen korvaukseen. Finanssivalvonta voi vaatia, että rahoitusväline myydään tai luovutetaan. Luovutusta ei kuitenkaan käsiteltäisi pakkolunastukseen rinnastuvana, sillä luovutuksessa henkilön omistus säilyy, jos hän siirtää rahoitusvälineen kolmannen osapuolen hallinnoitavaksi (16 c §:n 3 momentin poikkeus). Ehdotetun 16 c §:n osalta on tarkemmin avattu poikkeussäännöstä.
Momentin ensimmäisen säännöksen mukaan rahoitusvälineen omistajalla on oikeus saada 1 momentissa tarkoitetun myynnin vuoksi aiheutuvista taloudellisista menetyksistä omaisuuden markkina-arvoa vastaava täysi korvaus. Täysi korvaus koostuisi markkina-arvoa vastaavasta korvauksesta sekä tarvittaessa tapauskohtaisesti vahingonkorvauksesta.
Momentin toisen säännöksen mukaan markkina-arvo on määritettävä sellaisella luotettavalla menetelmällä, joka johtaa omaisuuden korkeimpaan arvoon. Tämä tarkoittaa, että markkina-arvo on määritettävä arvioitavan omaisuuden parhaan ja tuottavimman käytön mukaan. Parhaalla ja tuottavimmalla käytöllä tarkoitetaan rahoitusvälineen kaikkein todennäköisintä käyttöä, joka on tarkoituksenmukaiseksi harkittu, laillisesti sallittu, taloudellisesti toteuttamiskelpoinen ja johtaa arvioitavan rahoitusvälineen korkeimpaan arvoon.
Huomioon voidaan ottaa vain sellaiset vaihtoehtoiset käyttötavat ja näiden toteutumismahdollisuudet, jotka ovat nähtävissä tarkasteluhetkellä. Estettä ei ole useidenkaan vuosien päähän ulottuvan käyttömahdollisuuden huomioon ottamiselle, jos tämä on konkreettisesti nähtävissä arviointihetkellä. Jos esimerkiksi rahoitusvälineellä on myyntihetkeä myöhäisempi takaisinmaksuaika, erääntymispäivä tai muu vastaava, markkina-arvo on arvioitava sen mukaan, mikä ajankohta sillä hetkellä tiedossa olevilla tiedoilla johtaisi korkeampaan arvoon. Tulevaisuudessa mahdollisesti aktualisoituville spekulatiivisille käyttömahdollisuuksille ei kuitenkaan voida antaa merkitystä, jos sellaista ei ole selvästi nähtävissä myyntihetkellä käytössä olevilla tiedoilla. Vaihtoehtoisen käyttömahdollisuuden toteutumiselta ei voida edellyttää ehdotonta varmuutta, mutta toteutumiseltaan epävarmalle tai suoranaisesti spekulatiiviselle käyttömahdollisuudelle ei voida antaa merkitystä. Sille, kuinka suurta todennäköisyyttä vaihtoehtoisen käyttötarkoituksen toteutumiselta edellytetään, ei ole mahdollista antaa yksiselitteistä vastausta. Tämä jää tapauskohtaisesti harkittavaksi. Hintasuhteiden muutosten arviointi täydellä varmuudella etukäteen on käytännössä liki mahdotonta. Rationaalinen ostaja tai myyjä ottaa todennäköiset hintamuutokset huomioon omaisuutta arvostaessaan. Erillisen hintasuhteiden muutosarvion sisällyttäminen korvauksen perusteisiin on siten tarpeetonta. Tyypillisesti markkinoilta saatava myyntihinta sisältää jo spekulatiivisiakin odotuksia tulevaisuudesta. Lähtökohtaisesti rahoitusvälineen täyttä korvausta vastaava markkina-arvo on se arvo, jolla rahoitusväline myydään toimivilla markkinoilla, esimerkiksi säännellyllä markkinalla.
Arviointimenetelmäksi on valittava vakiintuneesti kohteeseen parhaiten soveltuva arviointimenetelmä. Arviointimenetelmiä ovat esimerkiksi markkinaperusteiset menetelmät, tuotto- ja kassavirta-analyysit, kirjanpito- ja arvotusmenetelmät ja muut malliperusteiset menetelmät. Menetelmä tulee kussakin yksittäistapauksessa valita sen mukaan, joka luotettavimmin johtaa täyden korvauksen takaavaan markkina-arvoon. Erityisesti tilanteissa, joissa rahoitusväline on luonteeltaan sellainen, että sille ei käytännössä ole markkinoita, on arviointimenetelmällä merkitystä.
Vaihtoehtojen selvittäminen tapahtuisi Finanssivalvonnan toimesta ja asianosaisten esittämien vaatimusten ja selvitysten pohjalta. Viran puolesta huomioon on vähintään otettava voimassa olevan lainsäädännön mahdollistamat vaihtoehtoiset käyttötavat. Jos asianosaisen esittämää vaihtoehtoista käyttötapaa ei pidetä todennäköisenä, tätä koskeva ratkaisu tulisi perustella päätöksessä.
Momentin kolmannen säännöksen mukaan korvauksesta vähennetään summa, jonka rahoitusvälineen omistaja on saanut rahoitusvälineen myynnistä. Tyypillisesti rahoitusvälineet myydään markkinoilla toiselle osapuolelle, esimerkiksi pörssissä. Finanssivalvonta ei siis lunasta rahoitusvälinettä itselleen. Tästä syystä korvauksessa otettaisiin huomioon jo se summa, jonka henkilö on saanut myytyään rahoitusvälineen. Jos kyseessä on toimivalla markkinalla myyty rahoitusväline, katsotaan hänen saama summa markkina-arvoa vastaavaksi korvaukseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä, että Finanssivalvonta ei maksa erillistä korvausta myynnistä saadun rahasumman lisäksi.
On kuitenkin tilanteita, joissa markkinat eivät ole toimivat käytännössä eli markkinoita ei joko ole lainkaan tai markkinoilla ei ole ostajia rahoitusvälineelle vaaditussa kohtuullisessa ajassa. Jos osto toteutetaan tällöin siten, ettei rahoitusvälineen omistaja saa myynnistä hintaa, joka vastaisi rahoitusvälineen todellista markkina-arvoa, maksaa Finanssivalvonta omistajalle summan, jonka myötä omistaja saa yhteensä markkina-arvoa vastaavan täyden korvauksen. Tällaisia tilanteita voidaan pitää harvinaisina, sillä rahoitusvälineille pääsääntöisesti löytyy toimivat markkinat.
Korvaukseen liittyen säädettäisiin myös, että korvausta ei makseta siltä osin, kuin rahoitusvälineen omistaja tai hänen lähipiiriinsä kuuluva henkilö saisi perusteetonta taloudellista etua myynnin järjestelyistä. Korvauksen määrää arvioitaessa otetaan huomioon myynnin ehdot ja osapuolten välinen suhde siten, ettei kokonaiskorvaus ylitä omaisuuden todellista markkina-arvoa. Säännösten tarkoituksena on estää tilanteita, jossa henkilö myy rahoitusvälineen esimerkiksi lähipiirilleen markkina-arvoa alhaisempaan hintaan ja saisi Finanssivalvonnalta korvauksen, joka vastaisi myyntihinnan ja markkina-arvon välistä eroa. Tällöin myyjä hyötyisi siitä, että hän myy rahoitusvälineen alihintaan, sillä rahoitusvälineen omistaja saa puuttuvan hinnan Finanssivalvonnalta ja uusi rahoitusvälineen omistaja pystyy kuitenkin myymään rahoitusvälineen eteenpäin täydellä markkina-arvolla. Järjestely johtaisi tällaisessa tilanteessa täyttä korvausta parempaan tilanteeseen ilman yhdenvertaista perustetta.
Momentti sisältäisi säännöksen, jonka mukaan vahinko on korvattava, jos myynnistä aiheutuu tappiota, kustannuksia tai muuta vahinkoa rahoitusvälineen omistajalle. Lähtökohtaisesti markkina-arvoa vastaavaa korvausta pidettäisiin täyttä korvausta vastaavana korvauksena. Tapauskohtaisesti saattaa kuitenkin olla tarpeen korvata aiheutuneita taloudellisia vahinkoja, jotka syntyvät myyntivaatimuksen vuoksi. Tappiolla tarkoitetaan esimerkiksi sellaisen tuoton menettämistä, jonka henkilö olisi saanut, jos myyntiä ei olisi tehty Finanssivalvonnan vaatimuksesta. Tällä tarkoitetaan sellaisia menetettyjä tuottoja, jotka ovat selvästi todennettavissa ja välittömässä syy-yhteydessä myyntiin. Korvattavina ei pidetä luonteeltaan epävarmoja, hypoteettisia tai spekulatiivisia tuottoja. Korvaus ei siten ulotu laskennallisiin tai oletuksenvaraisiin arvonnousuihin, vaan rajoittuu ainoastaan konkreettisiin ja objektiivisesti arvioitavissa oleviin taloudellisiin menetyksiin. Kustannuksilla tarkoitetaan myyntiin välittömästi liittyviä sellaisia kuluja, joilta henkilö olisi välttynyt ilman myyntiä. Tällaisena kustannuksena ei esimerkiksi pidettäisi myyntivoitoista maksettua veroa. Vahingonkorvaus vaatii syy-yhteyttä menetyksen ja myynnin välillä.
Luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 9 kohdan mukaan oikeasuhtainen soveltaminen varmistetaan Euroopan pankkiviranomaisen ohjeistuksella eturistiriitojen ehkäisemisestä toimivaltaisessa viranomaisessa. Ohjeistuksia ei kuitenkaan sovellettaisi, jos ne ovat ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, esimerkiksi, jos ohjeistuksessa on kansallista sääntelyä pidemmälle meneviä rajoituksia perusoikeuksien näkökulmasta.
Pykälän 3 momentin mukaan korvauksen suuruudesta päättää Finanssivalvonta rahoitusvälineen omistajan hakemuksesta.
2 a luku Karenssi
Lakiin lisättäisiin uusi 2 a luku, jossa säädettäisiin karenssista.
17 a §. Sovellettava lainsäädäntö. Pykälä olisi uusi ja sen 1 momentissa säädettäisiin, että Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain sijasta Finanssivalvonnan virkamiehiin sovelletaan sitä, mitä säädetään uudessa 2 a luvussa. Ehdotettu 2 a luku perustuu samoille tarkoitusperille ja periaatteille kuin valtion virkamieslain karenssisopimus. Osa säännöksistä eroaa luottolaitosdirektiivin vähimmäisvaatimusten vuoksi valtion virkamieslain muotoiluista tai säännöksistä. Lähtökohtaisesti kuitenkin karenssin soveltamiskäytännön olisi tarkoitus olla mahdollisimman lähellä valtion virkamieslain soveltamis- ja tulkintakäytäntöä, silloin kun se on mahdollista säännösten yhdenmukaisuuden myötä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin informatiivinen säännös, jonka mukaan kansainvälisiin tai eurooppalaisiin finanssivalvontajärjestelmiin liittyvistä viranomaisten oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään asetuksessa (EU) N:o 1093/2010, YVM-asetuksessa ja yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 806/2014. Esimerkiksi tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sellaisiin henkilöihin, jotka Finanssivalvonnassa ovat sellaisissa tehtävissä, joihin sovelletaan Euroopan keskuspankin menettelysäännöksiä karenssista, sovelletaan Euroopan keskuspankin säännöksiä ja ohjeistuksia. Tällainen tehtävä on esimerkiksi kansallisen valvontaviranomaisen edustajana tai varajäsenenä toimiminen EKP:n valvontaelimessä.
Voimaantulosta ei ole erityisiä säännöksiä, mikä tarkoittaa, että karenssisäännökset koskevat kaikkia virkasuhteessa ja johtokunnan jäsenen tehtävässä olevia. Tämä tarkoittaa, että ne koskevat myös henkilöitä, jotka ovat irtisanoutuneet ennen lain voimaantuloa, mutta irtisanomisaika ei ole vielä päättynyt.
17 b §.Karenssin määräämisen edellytykset. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin karenssista eli kiellosta, jonka mukaan henkilö ei voisi tiettynä rajoitusaikana virkasuhteen päättymisen jälkeen työskennellä uuden työnantajan palveluksessa tai tarjota ammatillisia palveluita. Pykälän soveltamisalaan kuuluvat kaikki Finanssivalvonnan virkamiehet, johtokunnan jäsenet ja varajäsenet sekä johtaja. Karenssia sovellettaisiin kuitenkin ainoastaan, jos kyseinen henkilö siirtyy tai tarjoaa palveluita 1 momentissa määritellyille tahoille. Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 3 kohta osittain sekä 4–6 kohta, mutta osa säännöksistä olisi vähimmäisvaatimuksien lisäksi säädettävää kansallista sääntelyä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonnan virkamies, johtokunnan jäsen tai varajäsen taikka johtaja ei saa siirtyä tiettynä rajoitusaikana eli 17 b §:n 4 momentissa määriteltynä karenssiaikana toisen työnantajan palvelukseen tai tarjota ammatillisia palveluita aloittamalla elinkeinon- tai ammatinharjoittajana taikka muun vastaavan toiminnan perusteella tarjota ammatillisia palveluita tietyille tahoille, kuten toimia toimitusjohtajana tai hallitusammattilaisena. Momentin kohdassa 1–6 lueteltaisiin kyseiset tahot.
Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohta. Kansallista liikkumavaraa käytettäisiin siten, että karenssi koskee kaikkia Finanssivalvonnan virkamiehiä sekä kaikkia Finanssivalvonnan valvottavia. Karenssi ei siis koskisi pelkästään luottolaitoksien valvontaa tekeviä virkamiehiä, sillä yhtäläiset karenssin perusteet on olemassa muidenkin valvottavien osalta.
Pykälässä tarkoitettu virkamies voi olla määräaikaisessa tai vakituisessa virkasuhteessa.
Kohdan 1 mukaan karenssiaikaa sovellettaisiin sellaisen 4 §:ssä tarkoitetun valvottavan osalta, jonka suoraan valvontaan tai päätöksentekoon virkamies, johtokunnan jäsen tai varajäsen taikka johtaja on osallistunut. Päätöksentekoon osallistuviksi katsotaan myös ne tahot, jotka tosiasiallisesti osallistuvat päätöksentekoon tai päätöksenteon valmisteluun tai esittelyyn, esimerkiksi Finanssivalvonnan työjärjestyksen mukaisen johtoryhmän jäsenet, jotka ovat mukana päätöksenteossa.
Kohdan 2 mukaan karenssia sovellettaisiin kohdassa 1 tarkoitetun yrityksen kanssa samaan konserniin kuuluvan yrityksen osalta sekä sidosyrityksen osalta. Samaan konserniin kuuluvalla tarkoitetaan suoraa tai välillistä emoyritystä, tytäryritystä, sisaryritystä ja omistusyhteisöä. Sidosyrityksellä tarkoitetaan esimerkiksi yhteenliittymiä.
Kohdan 3 mukaan karenssiaikaa sovellettaisiin sellaisen yhteisön osalta, joka tarjoaa palveluita kohdassa 1 tarkoitetulle yritykselle. Tällaisia toimijoita voi esimerkiksi olla konsultointipalveluita, kirjanpitopalveluita tai oikeudellista neuvontaa tarjoavat yritykset, jotka ovat olennaisia suoritetun valvontatyön riippumattomuuden kannalta.
Kohdan 4 mukaan karenssiaikaa sovellettaisiin sellaisen yhteisön osalta, joka harjoittaa eturyhmä- tai edunvalvontatoimintaa asioissa, joista virkamies, johtokunnan jäsen tai varajäsen taikka johtaja oli vastuussa. Eturyhmä- tai edunvalvontatoiminnan on liityttävä Finanssivalvonnan suorittamaan rahoitusmarkkinoita koskevaan valvontatyöhön. Tämän kohdan soveltamisen ulkopuolella ovat esimerkiksi vain virkamiesoikeudellista edunvalvontaa suorittavat tahot, joiden edunvalvontatyö ei liity valvonnan sisältöön.
Kohdan 5 mukaan karenssiaikaa sovellettaisiin sellaisen yhteisön osalta, joka on kohdassa 1 tarkoitetun yrityksen kilpailija. Kohdalla 5 otettaisiin kansallisesti käyttöön kansallinen liikkumavara, josta säädetään luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa.
Kohdan 6 mukaan karenssia sovellettaisiin muissa tilanteessa silloin, kun henkilö siirtyy tai tarjoaisi palveluita yhteisölle ja rajoitusaika katsottaisiin tarpeelliseksi tilanteessa, jossa henkilöllä on virassaan, tehtävässään tai asemassaan pääsy sellaiseen salassa pidettävään tai julkisuutta muuten rajoittavien säännösten suojaamaan tietoon, jota voidaan olennaisella tavalla käyttää uudessa palvelussuhteessa tai toiminnassa omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi, kuten toisen valvottavan tai Finanssivalvonnan vahingoksi. Tämän kohdan mukaan karenssia voitaisiin esimerkiksi soveltaa Finanssivalvonnan harkintaan perustuen kaikissa muissa kuin 1–5 kohdan tilanteissa, joissa karenssi katsotaan tarpeelliseksi.
Arvioitaessa sitä, onko kyseessä 1 momentin kohdassa 1–6 tarkoitettu tilanne, tulisi ottaa huomioon, voisiko henkilö käyttää hyödyksi esimerkiksi tietoja kilpailevista yrityksistä tai kyseisen toimialan olosuhteista tai markkinoista. Tarkoituksena on, että karenssin soveltamisala ulottuu niihin kaikkiin tilanteisiin, joissa henkilön virassaan, tehtävässään tai asemassaan saamaa salassa pidettävää tai julkisuutta muuten rajoittavien säännösten suojaamaa tietoa voidaan käyttää olennaisella tavalla omaksi tai toisen hyödyksi tai toisen haitaksi. Niiltä osin, kun Finanssivalvonnalla on harkintavaltaa, soveltamiskäytännössä tulisi pyrkiä valtion virkamieslaissa säädetyn karenssin soveltamiskäytäntöä vastaaviin linjauksiin.
Luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 9 kohdan mukaan oikeasuhtainen soveltaminen varmistetaan Euroopan pankkiviranomaisen ohjeistuksella eturistiriitojen ehkäisemisestä toimivaltaisessa viranomaisessa. Ohjeistuksia ei kuitenkaan sovellettaisi, jos ne ovat ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, esimerkiksi, jos ohjeistuksessa on kansallista sääntelyä pidemmälle meneviä rajoituksia perusoikeuksien näkökulmasta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta 1 momentin 3 kohtaan. Momentin mukaan karenssiaikaa ei sovellettaisi, jos Finanssivalvonnan virkamiehenä, johtokunnan jäsenenä tai varajäsenenä taikka johtajana toimineen henkilön osallistuminen kohdassa 3 tarkoitettujen palveluiden tarjoamiseen estetään täysin. Estäminen voi esimerkiksi tapahtua siten, että henkilö sopii uuden työnantajan kanssa, ettei tee karenssiajan enimmäisaikaa vastaavana aikana tietynlaisia tai tiettyihin tahoihin liittyviä työtehtäviä, jos kyseisen yrityksen asiakkaana sattuisi olemaan Finanssivalvonnan valvottava. Tämän momentin mukainen estäminen ei vaadi sitä, että yritys kertoisi liikesalaisuuksien piiriin kuuluvia tietoja siitä, mitkä tahot ovat heidän asiakkaita. Finanssivalvonnan virkamiehen, johtokunnan jäsenen, varajäsenen ja johtajan on esitettävä todiste Finanssivalvonnalle siitä, että hänen osallistumisensa palveluiden tarjoamiseen on estetty täysin.
Jos henkilö karenssiajan enimmäisaikaa vastaavana aikana, suorittaa tehtäviä, jotka kuuluvat eston piiriin, arvioitaisiin henkilön toimintaa 1 momentin 3 kohdan rikkomuksena, josta voisi seurata 17 e §:n mukainen rikkomusmaksu. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 3 kohdan toinen alakohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että karenssi tulee voimaan, jos Finanssivalvonta arvioi, että kyseessä on 1 momentissa tarkoitettu tilanne. Finanssivalvonnan olisi tehtävä arvio ja karenssia koskeva päätös kuukauden kuluessa saatuaan 17 c §:n 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen. Päätöksessä on todettava, että henkilöllä, jolle karenssi on määrätty, on oikeus korvaukseen 17 d §:n mukaisesti. Finanssivalvonnan on annettava päätös myös siitä, jos se ei katso karenssin määräämisen edellytysten täyttyvän. Hallintolain 34 §:n mukaan sille henkilölle, jota karenssipäätös koskee, on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta. Viranomaisen selvitysvastuusta säädetään hallintolain 31 §:ssä. Mainitun säännöksen mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin karenssiajan pituudesta. Finanssivalvonta määrittää karenssiajan keston tapauskohtaisen harkinnan mukaan. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 4 kohta osittain, minkä lisäksi otettaisiin käyttöön 5 kohdan kansallinen liikkumavara lyhyemmästä karenssiajasta.
Karenssiaika on 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa virkamiehen osalta vähintään 3 kuukautta ja enintään 6 kuukautta, johtoryhmän jäsenen osalta vähintään 3 kuukautta ja enintään 12 kuukautta sekä johtokunnan jäsenen, varajäsenen ja johtajan osalta 12 kuukautta. Karenssiaika on 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa virkamiehen osalta vähintään 3 kuukautta ja enintään 6 kuukautta, johtoryhmän jäsenen osalta vähintään 3 kuukautta ja enintään 12 kuukautta sekä johtokunnan jäsenen, varajäsenen ja johtajan osalta vähintään 3 kuukautta ja enintään 12 kuukautta. Karenssiaika on 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa virkamiehen osalta vähintään 3 kuukautta ja enintään 6 kuukautta, johtoryhmän jäsenen osalta vähintään 3 kuukautta ja enintään 12 kuukautta sekä johtokunnan jäsenen, varajäsenen ja johtajan osalta vähintään 6 kuukautta ja enintään 12 kuukautta. Karenssiaika on 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa virkamiehen osalta enintään 6 kuukautta sekä johtoryhmän jäsenen, johtokunnan jäsenen tai varajäsenen ja johtajan osalta enintään 12 kuukautta. Esityksen luvussa 4.1.15 on esitetty karenssiajat taulukkomuodossa.
Momentin mukaan karenssia ei saa määrätä kestoltaan pidemmäksi kuin se on karenssin tavoitteen saavuttamiseksi välttämätöntä. Karenssiajan keston harkinnassa on otettava huomioon, voisiko henkilö käyttää hyödyksi tai toisen vahingoksi saamiaan tietoja esimerkiksi kilpailevista yrityksistä tai kyseisen toimialan olosuhteista tai markkinoista, ja onko hänellä sellaista tietoa, jota alalla toimivilla yrityksillä ei ole yleisesti käytössä. Karenssisajan kestoa harkittaessa huomioitaisiin myös missä vaiheessa hänen tiedossaan olevat salassa pidettävät tai julkisuutta muuten rajoittavien säännösten suojaama tieto on menettänyt sellaisen merkityksen, että sitä voitaisiin olennaisella tavalla käyttää uudessa palvelussuhteessa tai toiminnassa omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi. Keston arvioinnissa tulisi ottaa huomioon kuitenkin myös perustuslain 18 §:n 1 momentin mukainen oikeus työhön ja elinkeinovapaus.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin karenssiajan laskennasta. Momentin mukaan karenssi lasketaan siitä hetkestä alkaen, kun osallistuminen suoraan valvontaan tai päätöksentekoon taikka karenssin perusteena oleviin tietoihin pääseminen on päättynyt. Esimerkiksi johtokunnan varajäsenen osalta laskenta lähtee siitä hetkestä, jolloin varajäsen on aktiivisesti toiminut johtokunnan jäsenenä varsinaisen jäsenen puolesta. Karenssiaika voi siis alkaa jo ennen kuin virkasuhde tai toimikausi on päättynyt, mutta edellytyksenä on, että henkilö siirtyy Finanssivalvonnassa sellaiseen muuhun tehtävään tai esimerkiksi vuosilomalle taikka virkavapaalle, jossa karenssin perustetta ei enää ole. Henkilö voi esimerkiksi työskennellä koko karenssiajan muiden tehtävien parissa taikka siirtyä toiseen yksikköön Finanssivalvonnassa ja sen jälkeen siirtyä tai tarjota palveluita heti virkasuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitetulle taholle. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että karenssiaikana henkilöllä ei saisi olla pääsyä luottamuksellisiin tai arkaluonteisiin tietoihin, jotka ovat olennaisia määrätyn karenssin näkökulmasta taikka jotka voisivat synnyttää uuden karenssitilanteen. Jos henkilö siirtyy muihin tehtäviin Finanssivalvonnassa karenssiajalla, ei hänellä saa siis olla pääsyä enää karenssin kannalta olennaiseen salassa pidettävään tai julkisuutta muuten rajoittavien säännösten suojaamaan tietoon tai sellaiseen tietoon, joka voisi aiheuttaa uuden karenssiperusteen. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 4 kohta osittain.
17 c §.Velvollisuus ilmoittaa uuteen tehtävään siirtymisestä tai ammatillisten palveluiden tarjoamisesta.Pykälän 1 momentin mukaan virkamiehellä, johtokunnan jäsenellä tai varajäsenellä taikka johtajan olisi ilmoitettava Finanssivalvonnalle siirtymisestä toiseen palvelussuhteeseen tai tehtävään taikka elinkeinon- tai ammatinharjoittamisen tai muun toiminnan aloittamisesta. Ilmoitus olisi tehtävä viipymättä siitä hetkestä, kun henkilö tietää siirtyvänsä toisen palvelukseen tai aloittavansa palveluiden tarjoamisen. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä hetkeä, kun henkilö on päättänyt ottaa vastaan työtarjouksen tai antaa irtisanomisilmoituksen aikomuksenaan siirtyä karenssin soveltamisalan piiriin kuuluvalle taholle. Henkilö halutessaan voisi tehdä ilmoituksen myös aikaisempana ajankohtana.
Pykälän 2 momentin mukaan ilmoitus olisi tehtävä virkasuhteen tai toimikauden aikana tai karenssiaikaa vastaavana aikana, jos virkasuhde tai toimikausi on jo päättynyt. Momentti mahdollistaa myös poikkeuksen, jonka mukaan Finanssivalvonta voi kuitenkin määrätä karenssiajan enimmäisaikaa lyhyemmän ilmoitusajan. Lähtökohtaisesti ilmoitusaika olisi siis karenssiajan enimmäisaika. Finanssivalvonta voisi kuitenkin tapauskohtaisesti määrätä lyhyemmän ilmoitusajan, jos enimmäisaikaa vastaava ilmoitusaika muodostuisi kohtuuttomaksi karenssin perusteeseen nähden. Poikkeuksen tarkoituksena on luoda oikeasuhtaisuutta, sillä suoraan sovellettavat karenssin perusteet ovat tietyiltä osin kategorisia ja saattavat yksittäisissä tapauksissa johtaa tilanteisiin, jossa enimmäisaikaa vastaava ilmoitusaika on kohtuuttoman pitkä ottaen huomioon, millaista tietoa henkilö on saanut Finanssivalvonnassa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ilmoitettavista tiedoista. Ilmoituksen tulisi sisältää asian käsittelemiseksi tarpeelliset yhteystiedot sekä tieto 1 momentissa tarkoitetusta yhteisöstä, selvitys uuteen tehtävään siirtymisen ajankohdasta sekä uuden tehtävän pääasiallisesta sisällöstä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa olosuhteiden muutoksista. Sen, jolle karenssi on määrätty Finanssivalvonnan 17 b §:n 3 momentin mukaisesti, olisi viipymättä ilmoitettava Finanssivalvonnalle sellaisista olosuhteissa tapahtuneista olennaisista muutoksista, jotka voivat vaikuttaa hänelle määrättyyn karenssiin tai sen ajalta maksettavaan korvaukseen. Tällainen muutos olisi esimerkiksi irtisanomistilanteet.
17 d §.Korvaus karenssin ajalta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sille, jolle karenssi on määrätty, maksetaan säännöllisen työajan palkkausta vastaava rahamääräinen korvaus. Momentin mukaan johtokunnan jäsenelle ja varajäsenelle maksetaan palkkaa vastaa korvausta kohtuulliseen määrään asti. Johtokunnan jäsen tai varajäsen ei ole virkasuhteessa Finanssivalvontaan eikä saa palkkaa Finanssivalvonnalta. Jäsenten osalta palkkaa vastaava korvaus pitäisi pyrkiä määrittelemään esimerkiksi sen palkan perusteella, mitä jäsen saa voimassa olevan virka- tai työsuhteen perusteella tai sen palkan perusteella, mitä henkilö on viimeisimmäksi saanut taikka sen palkan perusteella, mitä henkilö uudessa työssään saisi. Säännöksen tarkoituksena on asettaa korvaus kuitenkin kohtuulliselle tasolle tilanteessa, kun Finanssivalvonta joutuu arvioimaan tapauskohtaisesti, mikä on palkkaa vastaava korvaus. Kohtuullisella määrällä tarkoitetaan määrää, joka on oikeassa suhteessa henkilön osaamiseen ja kokemukseen yleisellä tasolla arvioiden sekä vastaa tavanomaisesti kyseisen osaamisen ja kokemuksen omaavalle maksetun palkan määrää. Kohtuullisuussäännös asettaa myös katon maksettavalle määrälle.
Korvausta maksettaisiin siitä ajankohdasta alkaen, kun virkasuhde tai toimikausi on päättynyt tai henkilö lopettaa tehtävässään. Korvaus maksettaisiin kuukausierissä. Korvaus tarkoittaa maksettavaa korvausta, eikä se ole maksettavaa palkkausta, mutta korvausta olisi kuitenkin pidettävä korvauksena tulojen vähentymisestä. Karenssikorvauksessa olisi siten kyse ennakonpidätyksen alaisesta korvauksesta, josta ei kuitenkaan maksettaisi työnantajan sairausvakuutusmaksua. Jos henkilö on siirretty ilmoituksen myötä muihin tehtäviin Finanssivalvonnassa karenssiajaksi, hänelle maksetaan tältä ajalta virkasuhteensa mukaisesti palkka eikä tämän momentin mukaista korvausta. Karenssin korvaukseen on oikeutettu koko karenssiajalta riippumatta siitä, milloin karenssi on määrätty. Jos karenssiaika olisi korvauksen määräämisajankohtana alkanut kulua, Finanssivalvonta myöntäisi korvauksen takautuvasti. Korvaus maksettaisiin takautuvasti esimerkiksi myös siltä ajalta, kun määräaikaisen virkasuhteen tai vakituisen virkasuhteen päättymisen jälkeen henkilö on ollut työttömänä. Tällä säännöksellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 4 a artiklan 6 kohta.
Momentissa säädettäisiin myös siitä, mitkä erät vähennettäisiin maksettavasta korvauksesta. Korvauksesta vähennettäisiin palkka, palkkio, etuus tai muut palkkaa vastaava korvaus, jonka henkilö saa karenssiaikana taikka karenssiaikana tehdyn työn perusteella, jos palkka, palkkio tai muu korvaus maksettaisiin vasta karenssiajan päätyttyä. Muu palkkaa vastaava korvaus voi esimerkiksi tarkoittaa karenssin perusteella saatavaa korvausta, jota henkilö saa karenssisopimuksen taikka muualla laissa säädetyn karenssin perusteella (niin sanotut tuplakarenssitilanteet).
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin korvauksen takaisinperinnästä. Jos karenssin ajalta on maksettu korvausta aiheettomasti tai liikaa, Finanssivalvonta voi määrätä korvauksen maksamisen lopetettavaksi sekä jo maksetun korvauksen tai sen osan takaisinperittäväksi.
Pykälän 3 momentti sisältäisi lisäksi takaisinperinnän kohtuullistamista koskevan säännöksen. Sen mukaan Finanssivalvonta voisi jättää korvauksen tai sen osan takaisin perimättä, jos perinnän suorittaminen täysimääräisenä olisi kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta tai perittävä määrä olisi vähäinen. Harkintaa ohjaisi erityisesti hallintolain 6 §:stä ilmenevä suhteellisuusperiaate.
Pykälän 4 momentti sisältäisi myös takaisinperinnän vanhentumista koskevan säännöksen. Sen mukaan Finanssivalvonta ei saisi ryhtyä takaisinperintään enää sen jälkeen, kun viisi vuotta on kulunut korvauksen maksamisesta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin takaisinperittävälle määrälle maksettavasta korosta. Takaisinperittävälle määrälle olisi maksettava korvauksen maksupäivästä korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukaista vuotuista korkoa lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä. Korkoa olisi maksettava Finanssivalvonnan määräämään eräpäivään saakka. Jos takaisin perittävää määrää ei maksettaisi viimeistään Finanssivalvonnan asettamana eräpäivänä, sille on maksettava vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Viivästyskoron korkokanta olisi korkolain mukainen yleinen viivästyskoron määrä.
17 e §.Karenssia koskeva rikkomusmaksu. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnalle toimivaltuus määrätä hallinnollisessa menettelyssä rikkomusmaksu, jos ilmoitusvelvollisuus tai velvollisuus olla siirtymättä tai tarjota palveluita laiminlyödään tai rikotaan. Ehdotettu rikkomusmaksua koskeva sääntely on tarkoitettu ennen kaikkea ennaltaehkäiseväksi ja riittävän korkeaksi asetetulla maksun enimmäismäärällä on tarkoitus ohjata lain soveltamisalaan kuuluvia henkilöitä lain velvoitteiden noudattamiseen. Rikkomusmaksu olisi hallintolain 67 §:ssä tarkoitettu muu hallinnollinen seuraamus.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonta voisi määrätä rikkomusmaksun Finanssivalvonnan virkamiehelle, johtokunnan jäsenelle tai varajäsenelle taikka johtajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö tai rikkoo 17 c §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuutensa tai 17 b §:n 1 momentissa säädetyn velvollisuutensa olla siirtymättä toisen työnantajan palvelukseen tai tarjoamatta ammatillisia palveluita aloittamalla elinkeinon- tai ammatinharjoittamisen karenssin aikana.
Hallinnollisten sanktioiden määräämisessä noudatetaan hallintolain säännöksiä hallintoasian käsittelystä. Hallintolain soveltaminen päätöstä annettaessa tarkoittaa yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden ja käytäntöjen mukaisten menettelyjen noudattamista. Rikkomusmaksun määrääminen edellyttäisi lähtökohtaisesti hallintolain 34 §:n 1 momentin mukaisesti henkilön kuulemista, jolloin hän voisi esittää menettelyynsä vaikuttaneet syyt ja muita asiaan vaikuttavia seikkoja. Myös muut hallintolain säännökset tulisivat sovellettaviksi. Esimerkiksi rikkomusmaksua koskeva päätös olisi perusteltava hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaisesti. Hallintotoiminnan suhteellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusvaatimukset olisi täytettävä ja hyvän hallinnon ja oikeusturvan vaatimukset otettava huomioon maksua määrättäessä. Päätös annettaisiin henkilölle tiedoksi siten kuin hallintolaissa säädetään.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rikkomusmaksun enimmäismäärästä. Seuraamusmaksu saisi olla enintään 17 d §:n mukaisesti henkilölle maksettavaa korvausta vastaava määrä, jos henkilö laiminlyö tai rikkoo 17 b §:n 1 momentissa säädetyn velvollisuutensa olla siirtymättä toisen työnantajan palvelukseen tai tarjoamatta ammatillisia palveluita taikka17 c §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuutensa. Määrä vastaisi siis enintään sitä kokonaissummaa, joka korvauksena maksettaisiin eikä sitä määrää, joka henkilölle on jo ehditty maksaa.
Valmistelussa on tarkasteltu nykyisin vastaavantyyppiseen sääntelyyn liittyvien hallinnollisten seuraamusten suuruutta. Suoraan lakiin perustuvan karenssin osalta sopimussakko ei ole mahdollinen väline eli on käytettävä hallinnollisia seuraamuksia. Esityksessä on päädytty ratkaisuun, jossa hallinnollinen seuraamus karenssin tai ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta koostuu takaisinperinnästä sekä seuraamusmaksusta. Valtion virkamieslain mukainen sopimussakko on kaksi kertaa se määrä, joka henkilölle maksettaisiin karenssin vuoksi. Kaksinkertaisen summan taustalla on ajatus siitä, että sakko ei olisi riittävän sanktioiva, jos henkilö vain palauttaisi hänen saamansa korvaussumman. Tämä mahdollistaisi myös tilanteen, jossa henkilö voisi karenssin alussa vain palauttaa saamansa korvaussumman eikä karenssin rikkomisesta seuraisi muuta sanktiota. Nyt ehdotetussa sääntelyssä haluttiin tehdä selkeä ero sille, että aiheettomasti maksettu korvaus peritään takaisin, minkä lisäksi on erillinen sanktio rikkomisesta. Takaisinperinnän ja rikkomusmaksun yhteissumma vastaa yhdessä pääsääntöisesti valtion virkamieslain kaksinkertaista sopimussakkoa. Tapauskohtaisesti on kuitenkin mahdollista, että yhteissumma jää sopimussakon enimmäismäärää alhaisemmaksi, jos karenssia rikotaan alkuvaiheessa eikä takaisinperittävää ole kertynyt. Valtion virkamieslain karenssisopimuksen osaltakin kuitenkin erikseen tapauskohtaisesti karenssia koskevassa päätöksessä arvioidaan, vaaditaanko sopimussakkoa. Näin ollen valmistelussa arvioitiin, että näiden kahden eri lain seuraamukset karenssin rikkomisesta olisivat riittävän johdonmukaiset keskenään tapauskohtaisessa tilanteessa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rikkomusmaksun määrän kokonaisarvioinnista. Rikkomusmaksun suuruus perustuisi kokonaisarviointiin. Maksun suuruutta arvioitaessa olisi otettava huomioon menettelyn laatu, laajuus ja vahingollisuus. Maksu voitaisiin jättää määräämättä tai määrätä maksettavaksi enimmäismäärää pienempänä, jos menettelyä voidaan pitää vähäisenä ja maksun määräämättä jättäminen tai määrääminen pienempänä on kohtuullista menettelyn laatu, suunnitelmallisuus ja muut olosuhteet huomioon ottaen.
Laatu ja laajuus käsittäisivät sekä sen, millaisesta laiminlyönnistä tai rikkomuksesta olisi kyse, että sen, kuinka moitittavaa käyttäytyminen on ollut. Laatua arvioitaessa voitaisiin ottaa huomioon myös menettelyn tahallisuus ja laajuutta arvioida myös ajallisesti. Esimerkiksi osittainen karenssin rikkominen olisi laadultaan vähemmän moitittavaa kuin karenssin noudattamatta jättäminen kokonaisuudessaan.
Rikkomusmaksun tulee olla oikeasuhtainen teon moitittavuuteen nähden. Maksun enimmäismäärä olisi korkeampi silloin, kun henkilö ei noudata hänelle määrättyä karenssia. Määrätyn karenssin rikkomisen on arvioitu olevan moitittavampaa kuin ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättävän maksun tulisi kuitenkin suuruudeltaan olla riittävän lähellä karenssin rikkomisesta määrättävää maksua, jotta sääntelyllä ohjattaisiin vaikuttavasti kummankin velvoitteen noudattamiseen.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kaksoisrangaistavuuden kiellosta. Momentti sisältäisi kaksoisrangaistavuuden kiellon, jonka mukaan samasta teosta ei voisi määrätä luonnolliselle henkilölle useampia rangaistusluonteisia seuraamuksia. Kielto kattaisi myös samaa tekoa koskevat rangaistusluonteiset hallinnolliset seuraamukset. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa määritelty kaksoisrangaistavuuden kielto on seuraamusmaksua koskevissa säännöksissä vakiintuneen lainsäädäntökäytännön mukaan otettu huomioon ottamalla lakiin säännökset rikosoikeudellisen ja hallinnollisen seuraamuksen välisestä suhteesta.
Pykälän 5 momenttiin sisältyisi vanhentumissäännös. Rikkomusmaksua ei saisi määrätä, ellei maksun määräämistä koskeva asia olisi tullut vireille kahdessa vuodessa siitä, kun henkilö on aloittanut uudessa tehtävässä, jota ilmoitusvelvollisuus tai karenssi koskee. Rikkomusmaksun täytäntöönpanosta säädettäisiin sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002).
17 f §.Finanssivalvonnan velvollisuus tiedottaa karenssista. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta tiedottaa karenssista. Finanssivalvonnan olisi tiedotettava karenssista Finanssivalvonnan virkamiehiä, johtokunnan jäseniä ja varajäseniä sekä johtajaa nimityksen yhteydessä. Finanssivalvonnan on myös tiedotettava karenssista irtisanomisilmoituksen yhteydessä tai viimeistään virkasuhteen tai toimikauden päättyessä.
26 §. Toimiluvan ja rekisteröitymisen peruminen ja siihen rinnastettava toiminnan määrääminen lopetettavaksi.Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan. Voimassa olevia säännöksiä jäsenneltäisiin joiltain osin uudestaan, mutta aineellisesti pykälä pysyisi pääosin voimassa olevaa vastaavana. Pykälän otsikko vastaisi voimassa olevan 26 §:n otsikkoa.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan 26 §:n 1 momenttia, mutta johdantokappaleesta poistettaisiin säännös, jonka mukaan Finanssivalvonnan on esitettävä EKP:lle tai muulle toimilupaviranomaiselle toimiluvan perumista silloin, kun EKP tai muu viranomainen on toimivaltainen asiassa. Säännös siirrettäisiin omaksi momentikseen. Tässä momentissa säädettäisiin sellaisesta toimiluvan perumisesta, joka edellyttää, ettei lain 1 §:ssä säädettyjen tavoitteiden toteutumista voida riittävästi turvata muilla toimenpiteillä.
Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan 26 §:n 2 momenttia, mutta johdantokappaleeseen tehtäisiin vastaava muutos kuin 1 momentin osalta. Momenttiin lisättäisiin uusi 5 kohta, jossa säädettäisiin luottolaitoksen toimiluvan perumisesta, jos luottolaitos ei täytä asetuksen (EU) N:o 575/2013 kolmannessa, neljännessä tai kuudennessa osassa säädettyjä vakavaraisuusvaatimuksia taikka luottolaitostoiminnasta annetun lain 11 luvun 6 §:ssä tarkoitettua harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta tai 9 §:ssä tarkoitettuja maksuvalmiutta koskevia lisävaatimuksia. Kohdan lisäyksellä täsmennettäisiin luottolaitosdirektiivin 18 artiklan d kohdan täytäntöönpanoa.
Momenttiin lisättäisiin uusi6 kohta, joka vastaisi voimassa olevan 26 §:n 2 momentin 2 kohdan toista säännöstä. Selkeyden vuoksi siis selvitystilaa koskeva säännös irrotettaisiin omaksi kohdakseen.
Momenttiin lisättäisiin myös uusi 7 ja 8 kohta. Kohdassa 7 säädettäisiin siitä, että Finanssivalvonta voisi perua toimiluvan tilanteessa, jossa Rahoitusvakausvirasto on tehnyt päätöksen olla asettamatta luottolaitoksen kriisihallintoon, kun luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain 4 luvun 1 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaiset edellytykset luottolaitoksen asettamiselle kriisihallintoon täyttyisivät, mutta mainitun momentin 3 kohdan vaatimus yleisen edun turvaamisen tarpeellisuudesta ei täyty. Kriisihallintoon asettamisen sijaan tällaisissa tilanteissa Rahoitusvakausviraston on liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain 23 a §:n 2 momentin, osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain 33 §:n 2 momentin, säästöpankkilain 120 a §:n 3 momentin sekä luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain 19 luvun 1 a §:n mukaan määrättävä luottolaitos selvitystilaan tai haettava tuomioistuimessa sen asettamista konkurssiin. Lisäämällä 7 kohta Finanssivalvonnan valtuuksiin perua toimilupa varmistettaisiin, että luottolaitos lopettaa toimintansa, kun se on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa ja se tultaisiin käsittelemään kansallisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Finanssivalvonnalla olisi toimiluvan perumisessa harkintavaltaa, mikä mahdollistaisi myös luottolaitostoiminnan jatkamisen esimerkiksi tilanteissa, joissa selvitystilassa oleva luottolaitos pystyisi itse maksamaan talletukset takasin talletussuojakorvausten käyttämisen sijasta. Harkintavalta olisi vastaava kuin muidenkin 26 §:n 1 ja 2 momentin säännösten osalta.
Voimassa olevaan oikeustilaan nähden toimiluvan peruminen selkeytyisi koskemaan suoraan Rahoitusvakausviraston päätöksellä selvitystilaan määrättyjä sekä tilanteita, joissa konkurssihakemus on vasta vireillä, jos hakemus on laitettu vireille Rahoitusvakausviraston tekemän päätöksen perusteella edellä kuvattujen edellytysten mukaisesti. Voimassa olevan lain mukaan toimilupa tulee perua vasta, kun konkurssiin asettaminen on tehty. Toimiluvan peruminen vastaavassa vaiheessa on kuitenkin voimassa olevan lain mukaan mahdollista, jos joku muu 26 §:n edellytyksistä täyttyy. Tässä esityksessä ehdotettu nimenomainen säännös tarkoittaisi, että toimilupa voitaisiin peruuttaa suoraan, jos Rahoitusvakausvirasto on tehnyt päätöksen olla asettamatta luottolaitosta kriisihallintoon, koska luottolaitos täyttäisi muut kriisihallintoon asettamiselle säädetyt edellytykset paitsi edellytyksen kriisihallinnon tarpeellisuudesta yleisen edun turvaamiseksi.
Kohdassa 8 säädettäisiin siitä, että Finanssivalvonta voi perua toimiluvan myös silloin, kun 7 kohdassa tarkoitettua vastaavan päätöksen on tehnyt yhteinen kriisinratkaisuneuvosto yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 mukaisesti.
Pykälän 3 momentti säädettäisiin niistä tilanteista, kun Finanssivalvonnan on peruttava toimilupa. Momentin 1 kohta vastaisi voimassa olevan 26 §:n 4 momentin sisältöä. Momentin 1 kohdasta poistettaisiin kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeet tarpeettomana, sillä kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen toimiluvan perumisestä säädetään luottolaitoslain 17 luvun 7 §:ssä. Momentin 2 kohta vastaisi voimassa olevan 26 §:n 10 momenttia. Momentin 3–5 kohta vastaisi voimassa olevan 26 §:n 5 momenttia, mutta säännös muotoiltaisiin kohtamuotoiseksi lain selkeyttämiseksi.
Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan 26 §:n 9 momenttia.
Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevan 26 §:n 3 momenttia.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevan 26 §:n 1 ja 2 momentin säännöksiä siitä, että jos EKP tai muu viranomainen on toimivaltainen toimilupaviranomainen, Finanssivalvonnan on esitettävä EKP:lle tai muulle toimilupaviranomaiselle toimiluvan perumista sen sijaan, että se itse peruisi toimiluvan.
Pykälän 7 momentti vastaisi voimassa olevan 26 §:n 6 momenttia.
Pykälän 8 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan 26 §:n 8 momentin sisältöä siltä osin kuin siinä on viitattu voimassa olevaan 1–3 momenttiin. Viittaus päivitettäisiin samaan säännökseen kuin voimassa olevassa 26 §:ssä. Pykälän 8 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että pykälässä toimiluvan perumisesta säädettyä sovelletaan myös rekisteröitymisvelvollisen luotonvälittäjän rekisteröitymisen perumiseen. Muutosta on alun perin ehdotettu hallituksen esityksessä HE 120/2025 vp. Hallitusten esitysten yhteensovittamisesta lisää luvussa 11.
Pykälän 9 momentti vastaisi voimassa olevan 26 §:n 4 momentin informatiivisia viittauksia.
Pykälän 10 momentti vastaisi voimassa olevan 26 §:n 7 momentin informatiivista viittausta. Momenttiin lisättäisiin myös poikkeussäännös kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen toimiluvan perumisesta. Säännöksen mukaan poiketen siitä, mitä säädetään 1–3 momentissa, kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen toimiluvan perumiseen sovellettaisiin luottolaitoslain 17 luvun 7 §:ssä säädettyä. Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen toimiluvan perumiseen sovellettaisiin 26 §:ää sen mukaisesti, mitä säädetään luottolaitoslain 17 luvun 7 §:ssä.
Pykälän 11 momentti vastaisi voimassa olevan 26 §:n 11 momentin informatiivista viittausta.
28 §.Johdon toiminnan rajoittaminen. Pykälään lisättäisiin uusi 15 momentti. Momentin mukaan sen lisäksi, mitä säädetään 1 momentissa, Finanssivalvonta voi määräajaksi kieltää luottolaitoksen ylimpään johtoon tai toimivaan johtoon kuuluvaa henkilöä, avainhenkilöä, henkilöä, jonka ammatillisella toiminnalla on olennainen vaikutus luottolaitoksen riskiprofiiliin tai muuta luonnollista henkilöä taikka omistusyhteisössä tai sijoituspalveluyrityksessä vastaavassa asemassa olevaa henkilöä hoitamasta tehtäviään rikkomuksesta tai laiminlyönnistä vastuussa olevassa yrityksessä. Henkilön on pitänyt olla vastuussa luottolaitoslain 20 luvun 1 §:n 1, 2, 4 ja 5 momentissa tarkoitetun tai sijoituspalvelulain 15 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun säännöksen tai päätöksen rikkomisesta tai laiminlyönnistä, jotta henkilöä voidaan rajoittaa. Sijoituspalvelulain 3 luvun 1 a §:n 1 momentin rikkomukseksi tai laiminlyönniksi ei katsota tilannetta, jossa Finanssivalvonta on myöntänyt 1 a §:n 4 momentin mukaisesti poikkeuksen.
Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 2 kohdan c alakohdan iv alakohta sekä 67 artiklan 2 kohdan c alakohdan iv alakohta.
32 a §. Omistusosuuden hankinnan kieltäminen. Pykälän 1 momentin 4 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että se vastaa paremmin luottolaitosdirektiivin 23 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan muutettua e luetelmakohtaa. Mainittu luetelmakohta edellyttää, että omistusosuuden hankinta voidaan viranomaisen toimesta kieltää myös silloin, kun on perusteltua syytä epäillä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskin kohoamista. Muutoin kohtaan ei ehdoteta muutoksia, sillä voimassa oleva sanamuoto ”hankinnan liittymistä rahanpesun ja terrorismin rahoitukseen” on laaja ja kattaa mainitun direktiivikohdan tarkoittamat rahanpesun ja terrorismin rahoittamiseen liitännäiset seikat kattavasti. Kohtaan ei ehdoteta nimenomaista viittausta rahanpesudirektiiviin tämän ollessa tarpeetonta, koska rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskeva sääntely on EU:ssa harmonisoitu, jolloin rahanpesua joka tapauksessa tarkastellaan EU-tasoisen lainsäädännön vaatimukset täyttävällä tavalla. Ehdotetulla laveammalla sanamuodolla huomioidaan myös direktiivissä viitattua viidettä rahanpesudirektiiviä uudemmat kuudes rahanpesudirektiivi eli jäsenvaltioissa käyttöön otettavista mekanismeista rahoitusjärjestelmän käytön estämiseksi rahanpesuun ja terrorismin rahoitukseen, direktiivin (EU) 2019/1937 muuttamisesta sekä direktiivin (EU) 2015/849 muuttamisesta ja kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2024/1640 sekä uusi rahanpesuasetus eli rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1624.
Pykälän ehdotettu sanamuoto kattaa myös luottolaitosdirektiivin 23 artiklan 1 kohdan uudessa kolmannessa alakohdassa säädetyt vaatimukset. Nämä kohdat edellyttävät, että toimivaltaisella viranomaisella on oltava toimivalta vastustaa omistusosuuden hankintaa, jos omistusosuuden hankkija on sijoittautunut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen kannalta korkeariskiseen kolmanteen valtioon tai jos kyseinen valtio on EU:ssa asetettujen pakotteiden alainen, ja että tämä arvioidusti vaikuttaa heikentävästi rahanpesun ja terrorismin rahoittamiseen liittyvien velvoitteiden hoitamiseen. Nimenomaista säännöstä mainitun alakohdan täytäntöönpanemiseksi ei ehdoteta, koska ehdotettu 1 momentin 4 kohta on sikäli laaja, että se kattaa myös nämä direktiivin nimenomaisesti edellyttämät tilanteet.
32 b §. Omistusosuuden hankinnan arvioinnissa noudatettava menettely. Pykälän 1 momenttiin sisältyvää määräaikaa omistusosuuden hankintaa koskevan ilmoituksen vastaanottovahvistuksesta ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 22 artiklan 2 muutettua ensimmäistä alakohtaa vastaavasti siten, että vahvistus on lähetettävä kymmenen arkipäivän kuluessa. Voimassa olevan sääntelyn mukaan vahvistus on lähetettävä viimeistään toisena arkipäivänä.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Finanssivalvonnan on tehtävä päätösesitys EKP:lle siten, että EKP voi tehdä omistusosuuksien hankintaa koskevan päätöksen momentissa säädetyssä määräajassa, eli 60 arkipäivän kuluessa. Voimassa olevan momentin mukaan päätösesitys olisi tehtävä 60 päivässä, joka on myös päätöksen tekemisen määräaika. Koska päätöstä valmisteleva esitys on käytännössä tehtävä huomattavasti tätä aiemmin, momenttia ehdotetaan muutettavaksi esitettyyn muotoon. Lisäksi momenttiin tehtäisiin tekninen kielimuutos.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jolla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 23 artiklan 1 kohdan uusi toinen alakohta ja 2 kohdan uusi toinen alakohta. Momentissa säädettäisiin mainittuja alakohtia vastaavasta kuulemismenettelystä pankkivalvontaviranomaisen ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä valvovan viranomaisen välillä, jos Finanssivalvonta ei toimi molempina viranomaisina. Koska toimivaltaisena viranomaisena omistusosuuden hankintaa koskevissa päätöksissä on EKP, momentti koskisi Finanssivalvonnan tehtäviä EKP:lle tehtävän päätösesityksen valmistelussa. Jos Finanssivalvonta vastaa näistä molemmista valvontatehtävistä, Finanssivalvonnan tulee järjestää sisäisesti tarpeellinen tietojenvaihtomenettely eri valvontatoimintojen välillä. Erillistä säännöstä tästä ei katsota tarpeelliseksi Finanssivalvonnan hoitaessa näitä molempia tehtäviä. Mikäli rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä vastaava viranomainen katsoo, että omistusosuuden hankintaa tulisi vastustaa, vastustuksesta on ilmoitettava Finanssivalvonnalle 30 päivän kuluessa siitä, kun Finanssivalvonta on lähettänyt toiselle viranomaiselle kuulemispyynnön. Finanssivalvonnan tulee ehdotetun momentin mukaan ottaa tällainen lausunto nimenomaisesti huomioon arvioidessaan omistusosuuden hankinnan kieltämisperusteiden täyttymistä. Direktiivin mukaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyvien velvoitteiden valvonnasta vastaavan viranomaisen lausunto hankinnan kieltämiseksi voi olla perusteena omistusosuuden hankinnan kieltämiselle. Nimenomaista säännöstä tästä ei ehdoteta sisällytettäväksi lainsäädäntöön, sillä ehdotetut säännösmuutokset ja olemassa olevat säännökset jo sellaisenaan sisältävät mahdollisuuden omistusosuuden hankinnan kieltämiseen tällaisella perusteella sitä mitenkään rajoittamatta.
33 a §.Uhkasakko. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 ja 5 momentti. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin uhkasakon määräytymisestä ja laskentatavasta markkinarakennetoimija-asetuksen artiklan 7 a rikkomisesta. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin uhkasakon määräytymisestä ja laskentatavasta markkinarakennetoimija-asetuksen ilmoitusvelvollisuutta koskevan 9 artiklan rikkomisesta. Markkinarakennetoimija-asetuksen 12 artiklan 1 a kohdan mukaisesti toimivaltaisen viranomaisen on määrättävä hallinnollisia seuraamuksia tai uhkasakkoja 9 artiklan mukaisen ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta, jos ilmoitetut tiedot sisältävät toistuvasti järjetelmällisiä ilmeisiä virheitä.
Uusien momenttien myötä nykyinen 4 momentti siirtyisi 6 momentiksi.
Muutoksilla annettaisiin kansallista sääntelyä, joka täydentää EMIR-muutosasetusta. Täydennys koskee EMIR-muutosasetuksen 1 artiklan 7 kohdan tarkoittaman markkinarakennetoimija-asetuksen 7a artiklan 9 kohdan 2–4 alakohtaa sekä 11 kohdan tarkoittaman markkinarakennetoimija-asetuksen 12 artiklan 1 a kohtaa.
Lain 3 lukuun ennen ehdotettavaa 35 b §:ää lisättäisiin uutena väliotsikkona Luottolaitosvalvontaan liittyvät erityiset tehtävät ja valvontavaltuudet.
35 b §. Luottolaitostoimintaan liittyvien kelpoisuusvaatimusten valvonta ja valvontavaltuudet. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin uudistetun 91 artiklan 1 f kohdan mukaisesta nimenomaisesta tehtävästä luottolaitosten ja omistusyhteisöjen johdon kelpoisuusvaatimusten valvonnassa. Mainitussa artiklakohdassa säädetyt velvoitteet ennakkoilmoituksesta ja tietojen toimittamisesta sisältyisivät luottolaitostoiminnasta annetun lain 7 luvun 4 b §:ään. Momentissa säädettäisiin lisäksi 91 artiklan 1 g kohdan mukaisesta velvollisuudesta arvioida johdon kelpoisuusvaatimusten täyttyminen epäiltäessä rahanpesua tai terrorismin rahoittamista tai jos tällaisen riski on kohonnut.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin uudistetun 91 artiklan 1 f kohdan toisen alakohdan edellyttämistä valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeuksista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 91 a artiklan 5 kohdan mukaisista valvonnallisista erityistehtävistä eräiden avainhenkilöiden kelpoisuusvaatimusten valvonnassa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 1 h kohdan ja 91 a artiklan 6 kohdan edellyttämistä valvonnallisista toimivaltuuksista. Mainittuihin artiklakohtiin sisältyviä ennakkoarviointiin (ex ante) sovellettavia säännöksiä ei ehdoteta pantavaksi täytäntöön, koska tässä esityksessä ei ehdoteta säädettäväksi kelpoisuusvaatimusten ennakkoarviointia.
Pykälän 5 momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 9 kohdan mukainen pankkivalvontaviranomaisen tehtävä monimuotoisuuskäytänteiden vertailemiseksi ja tähän liittyvä velvollisuus luovuttaa tietoja Euroopan pankkiviranomaiselle.
38 §.Rikemaksu. Pykälän 1 momentin 4 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi. Rikemaksu voitaisiin määrätä myös markkinarakennetoimija-asetuksen 4 b artiklan 4 kohdan kaupan jälkeisen riskienvähennyspalvelun tarjoajan velvoitteiden, 7 c artiklan 1–3 kohdan tiedotus- tai ilmoitusvelvollisuuden, 7 d artiklan 1 kohdan ilmoitusvelvollisuuden sekä 7 e artiklan 1 kohdan ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta. Näiden säännösten olennaisuuden vuoksi pelkästään mahdollisuutta määrätä uhkasakko niiden rikkomisesta ei voida pitää riittävänä, vaan on tarpeen mahdollistaa myös rikemaksu hallinnollisena seuraamuksena. Muutoksilla annettaisiin kansallista sääntelyä, joka täydentää EMIR-muutosasetusta. Täydennys koskee markkinarakennetoimija-asetuksen 12 artiklaa niiltä osin kuin on tarkoituksenmukaista huomioida EMIR-muutosasetuksen tuomat muutokset.
Pykälän 1 momentin 4 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi viittaus markkinarakennetoimija-asetuksen 5 artiklaan. Kyseinen artikla asettaa velvollisuuksia ainoastaan Suomen toimivaltaisena viranmaisena toimivalle Finanssivalvonnalle ja Euroopan arvopaperi-markkinaviranomaiselle, eikä seuraamusten asettaminen ole siten tarkoituksenmukaista.
39 §.Julkinen varoitus. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti. Momentin mukaan sen lisäksi, mitä säädetään 1 momentissa, Finanssivalvonta voi antaa julkisen varoituksen myös luottolaitoksen ylimpään johtoon tai toimivaan johtoon kuuluvalle henkilölle, avainhenkilölle, henkilölle, jonka ammatillisella toiminnalla on olennainen vaikutus luottolaitoksen riskiprofiiliin sekä muulle luonnolliselle henkilölle taikka omistusyhteisössä tai sijoituspalveluyrityksessä vastaavassa asemassa olevaa henkilölle. Henkilön on pitänyt olla vastuussa luottolaitoslain 20 luvun 1 §:n 1, 2, 4 ja 5 momentissa tarkoitetun tai sijoituspalvelulain 15 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun säännöksen tai päätöksen rikkomisesta tai laiminlyönnistä, jotta varoitus voidaan antaa.
Luottolaitosdirektiivin 66 sekä 67 artiklassa tarkoittama julkinen ilmoitus voitaisiin siis antaa oikeushenkilölle eli esimerkiksi luottolaitokselle tai omistusyhteisölle voimassa olevan 39 §:n 1 momentin perusteella. Luonnolliselle henkilölle, kuten luottolaitoksen ylimpään johtoon kuuluvalle, julkinen ilmoitus voitaisiin antaa perustuen ehdotettuun uuteen 2 momenttiin.
Sijoituspalvelulain 3 luvun 1 a §:n 1 momentin rikkomukseksi tai laiminlyönniksi ei katsota tilannetta, jossa Finanssivalvonta on myöntänyt 1 a §:n 4 momentin mukaisesti poikkeuksen. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohta sekä 67 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohta sekä osittain luottolaitosdirektiivin 65 artiklan 2 kohta. Uuden momentin myötä voimassa olevan 2 momentti siirtyisi 3 momentiksi.
40 §.Seuraamusmaksu. Pykälän 2 momentin 1 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että seuraamusmaksu voitaisiin määrätä myös markkinarakennetoimija-asetuksen 4 a artiklan 3 kohdan positiolaskelmiin liittyvien säännöksien, 7 a artiklan 1–4 kohdan säännöksiä aktiivista tiliä koskevien velvoitteiden, 7 b artiklan 1 tai 2 kohdan laskenta- tai ilmoitusvelvollisuuden tai 10 artiklan 3 kohdan positiolaskentaa koskevien velvoitteiden rikkomisesta. Artikloiden 7 a ja 7 b aktiiviseen tiliin liittyvät velvoitteet ovat EMIR-muutosasetuksen olennaisin osa, joten niiden rikkomisesta on syytä olla mahdollisuus määrätä seuraamusmaksu.
Muutoksilla annettaisiin kansallista sääntelyä, joka täydentää EMIR-muutosasetusta. Täydennys koskee markkinarakennetoimija-asetuksen 12 artiklaa niiltä osin kuin tarkoituksenmukaista on huomioida EMIR-muutosasetuksen tuomat muutokset. Markkinarakennetoimija-asetuksen 12 artikla edellyttää, että muutosasetuksessa lisättyjen säännösten rikkomisesta säädetään seuraamukset, erityisesti hallinnolliset seuraamusmaksut.
Pykälän 3 momentti kumottaisiin ja säännöksen sisältö siirrettäisiin 42 §:ään.
Pykälän 6 momentti muutettaisiin siihen lisättäisiin myös säännösten nojalla annettavat määräykset ja päätökset. Tarkoituksena on, että laista selviää selkeästi, että seuraamusmaksu voidaan määrätä myös Finanssivalvonnan määräyksen taikka valvontaviranomaisen päätöksen rikkomisesta tai laiminlyönnistä.Momentin uusi säännös olisi osittain päällekkäinen sektorilaeissa olevien vastaavien säännösten kanssa. Tällä selkeyttävällä säännöksellä varmistettaisiin, että 41 a ja b §:t voitaisiin muotoilla mahdollisimman selkeästi sen osalta, että seuraamusmaksun enimmäismääriä koskevat säännökset koskevat myös säännösten nojalla annettuja määräyksiä, asetuksia sekä päätöksiä.
40 b §.Liikevaihdon määritelmä. Lakiin lisättäisiin uusi 40 b §, jossa säädettäisiin liikevaihdon määritelmästä. Liikevaihdon määritelmät siirrettäisiin lain selkeyttämiseksi 41 ja 41 a §:stä samaan pykälään. Voimassa olevan lain 41 §:ssä säädetään seuraamusmaksujen enimmäismääristä ja liikevaihdon laskentatavasta niistä rikkomuksista, joista voidaan säätää kansallisesti. Voimassa olevassa 41 a §:ssä puolestaan säädetään seuraamusmaksujen enimmäismääristä ja liikevaihdon laskentatavasta EU-sääntelyn mukaisesti. EU-sääntely edellyttää konserniliikevaihdon olevan seuraamusmaksun lähtökohtana, jos rikkomuksen tehnyt yritys on osa konsernia. Tästä syystä ehdotetussa 40 b §:ssä on kaksi eri momenttia, jotka eroavat toisistaan konserniliikevaihtoa koskevan säännöksen osalta.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 41 §:n 7 momenttia, joka on muutettu lailla 1279/2015. Kyseistä momenttia on sen jälkeen muutettu laeilla 524/2021 ja 954/2021. Momentin johdantokappaleessa selkeytettäisiin, että momentin määritelmiä sovellettaisiin silloin, kun Finanssivalvonta määräisi seuraamusmaksun, jonka enimmäismäärä asetetaan 41 §:n mukaisesti. Kohdan 1 liikevaihdon määritelmää päivitettäisiin. Kohdan 1 päivittämisellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 3 kohta sekä 67 artiklan 3 kohta.
Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 41 a §:n 26 momenttia, joka alun perin on muutettu lailla 524/2021. Kyseistä momenttia on sen jälkeen muutettu lailla 954/2021. Momentin johtokappaleessa selkeytettäisiin, että momentin määritelmiä sovellettaisiin silloin, kun Finanssivalvonta määräisi seuraamusmaksun, jonka enimmäismäärä asetetaan 41 a–41 c §:n mukaisesti. Kohdan 1 liikevaihdon määritelmää päivitettäisiin. Kohdan 1 päivittämisellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 3 kohta sekä 67 artiklan 3 kohta. Kohtaan 2 siirrettäisiin voimassa olevan 26 momentin 1 kohdan loppuosaa konserniin kuuluvista toimijoista. Kohta 3 vastaisi voimassa olevan 24 momentin 2 kohtaa. Kohta 4 vastaisi voimassa olevan 26 momentin 2 kohtaa.
41 §.Seuraamusmaksun määrääminen. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan seuraamusmaksun määräämisessä on otettava huomioon myös rikosoikeudellinen seuraamus, jos kyse on luottolaitostoiminnasta annetun lain 20 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen säännösten rikkomisesta.
Pykälän 7 momentti kumottaisiin tarpeettomana, sillä määritelmä siirrettäisiin uuteen 40 b §:ään.
41 a §.Seuraamusmaksu enintään kaksi kertaa saavutetun hyödyn määrä. Voimassa olevan lain 41 a § muutettaisiin kokonaisuudessaan sekä muutettaisiin otsikko. Pykälässä säädettäisiin seuraamusmaksun enimmäismäärästä niissä tilanteissa, kun vaihtoehtoinen enimmäismäärä voi olla enintään kaksinkertainen kuin teolla tai laiminlyönnillä saatu hyöty.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että poiketen 41 §:ssä säädetystä 2 ja 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa sovelletaan seuraamusmaksujen enimmäismäärissä tätä pykälää. Pykälässä tarkoitettu seuraamusmaksu saisi olla 2 ja 3 momentin estämättä kuitenkin enintään kaksi kertaa niin suuri kuin teolla tai laiminlyönnillä saatu hyöty, jos hyöty on määritettävissä. Tämä tarkoittaa, että mikäli teolla tai laiminlyönnillä saatu määritettävissä oleva hyöty tai sillä vältetty tappio kuitenkin ylittäisi 2 ja 3 momentissa asetettujen enimmäisseuraamusten rajat, voitaisiin tämä ottaa huomioon seuraamusmaksua määrätessä. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 12 momenttia.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 1–11 momenttia. Momentin 1 kohta vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 1 momenttia (muutettu laeilla 1279/2015, 352/2017 ja 192/2023). Kohta 2 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 2 momenttia (muutettu laeilla 1279/2015 ja 524/2021). Kohta 3 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 3 momenttia (muutettu laeilla 176/2016 ja 524/2021). Kohta 4 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 4 momenttia (muutettu laeilla 241/2018 ja 524/2021). Kohta 5 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 5 momenttia (muutettu laeilla 228/2017 ja 524/2021). Kohta 6 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 6 momenttia (muutettu lailla 524/2021). Kohta 7 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 7 momenttia (muutettu lailla 214/2022). Kohta 8 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 8 momenttia (muutettu lailla 205/2022). Kohta 9 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 9 momenttia (muutettu lailla 403/2024). Kohta 10 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 10 momenttia (muutettu lailla 403/2024). Kohta 11 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 11 momenttia (muutettu lailla 697/2024).
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös kyseisiä säännöksiä tarkentavien tai täsmentävien säännösten, määräysten ja päätösten rikkomiseen tai laiminlyöntiin. Toisin sanoen siis tämän pykälän 1 ja 2 momentissa säädettyä sovellettaisiin myös 40 §:n 6 momentissa tarkoitettuihin säännöksiin, määräyksiin ja päätöksiin, jos ne on annettu tämän pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen säännösten nojalla.
41 b §.Seuraamusmaksu enintään kolme kertaa saavutetun hyödyn määrä. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan ja muutettaisiin myös otsikko. Pykälässä säädettäisiin seuraamusmaksun enimmäismäärästä niissä tilanteissa, kun vaihtoehtoinen enimmäismäärä voi olla enintään kolminkertainen kuin teolla tai laiminlyönnillä saatu hyöty.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että poiketen 41 §:ssä säädetystä 2 ja 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa sovelletaan seuraamusmaksujen enimmäismäärissä tätä pykälää. Pykälässä tarkoitettu seuraamusmaksu saisi olla 2 ja 3 momentin estämättä kuitenkin enintään kolme kertaa niin suuri kuin teolla tai laiminlyönnillä saatu hyöty, jos hyöty on määritettävissä. Tämä tarkoittaa, että mikäli teolla tai laiminlyönnillä saatu määritettävissä oleva hyöty tai sillä vältetty tappio kuitenkin ylittäisi 2 ja 3 momentissa asetettujen enimmäisseuraamusten rajat, voitaisiin tämä ottaa huomioon seuraamusmaksua määrätessä. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 23 momenttia.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 13–22 momenttia. Momentin 1 kohta vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 13 momenttia (muutettu laeilla 520/2016 ja 524/2021). Kohta 2 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 14 momenttia (muutettu laeilla 520/2016 ja 524/2021). Kohta 3 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 15 momenttia (muutettu lailla 520/2016 ja HE 184/2025 vp). Kohta 4 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 16 momenttia (muutettu HE 184/2025 vp). Kohta 5 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 17 momenttia (muutettu HE 184/2025 vp). Kohta 6 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 18 momenttia (muutettu lailla 524/2021). Kohta 7 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 19 momenttia (muutettu lailla 697/2024 ja HE 184/2025 vp). Kohta 8 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 20 momenttia (muutettu laeilla 524/2021). Kohta 9 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 21 momenttia (muutettu lailla 403/2024). Kohta 10 vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 22 momenttia (muutettu lailla 403/2024).
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös kyseisiä säännöksiä tarkentavien tai täsmentävien säännösten, määräysten ja päätösten rikkomiseen tai laiminlyöntiin. Toisin sanoen siis tämän pykälän 1 ja 2 momentissa säädettyä sovelletaan myös 40 §:n 6 momentissa tarkoitettuihin säännöksiin, määräyksiin ja päätöksiin, jos ne on annettu tämän pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen säännösten nojalla.
41 c §.Seuraamusmaksun enimmäismäärä eräissä muissa tapauksissa. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan. Otsikkoa muutettaisiin. Pykälän sisältö vastaisi pääosin voimassa olevaa. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 41 a §:n 25 momenttia (muutettu lailla 83/2025).
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että mitä 1 momentissa säädetään, sovelletaan myös kyseistä säännöstä tarkentavien tai täsmentävien säännösten, määräysten ja päätösten rikkomiseen tai laiminlyöntiin. Toisin sanoen siis tämän pykälän 1 momentissa säädettyä sovelletaan myös 40 §:n 6 momentissa tarkoitettuihin säännöksiin, määräyksiin ja päätöksiin, jos ne on annettu tämän pykälän 1 momentissa tarkoitettujen säännösten nojalla.
41 d §.Yhteinen seuraamusmaksu. Pykälä olisi uusi, mutta se vastaisi voimassa olevan lain 41 b §:ää.
41 e §.Hallinnollisen seuraamuksen määrääminen yritysjärjestelytilanteessa. Pykälä olisi uusi, mutta se vastaisi voimassa olevan lain 41 c §:ää. Viitaukset kuitenkin päivitettäisiin.
42 §.Hallinnollisen seuraamuksen määräämättä jättäminen. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 42 §:n 1 momenttia (HE 32/2012 vp).
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan lain 42 §:n 2 momenttia (HE 32/2012 vp).
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan lain 40 §:n 3 momenttia (HE 39/2014 vp). Siirretty säännös koskee Finanssivalvonnan poikkeusmahdollisuutta määrätä asiassa seuraamusmaksu ja olla ilmoittamatta asian ilmoittamatta esitutkintaviranomaiselle, jos teko tai laiminlyönti on sen haitallisuus, siitä ilmenevä tekijän syyllisyys sekä siitä saatu hyöty ja muut tekoon tai laiminlyöntiin liittyvät seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvioiden vähäinen.
Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan lain 42 §:n 3 momenttia (HE 32/2012 vp).
Pykälän 5 momentti olisi sisällöltään uusi. Uusi momentti sisältäisi poikkeuksen 4 momentissa säädetystä kaksoisrangaistavuuden kiellosta. Poikkeussäännöksen mukaan Finanssivalvonta voisi määrätä seuraamusmaksun luottolaitoslain 20 luvun 1 §:n säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä sille, jota epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa taikka jolle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio. Seuraamusmaksun voisi määrätä ainoastaan seuraavien edellytysten täyttyessä: 1) seuraamusmaksun määrääminen on täysin välttämätöntä yleisen edun suojaamiseksi; 2) suojattava yleinen etu on eri kuin rikosseuraamuksella suojattava yleinen etu; 3) suojattava yleinen etu täydentää rikosseuraamuksella suojattavaa yleistä etu; 4) seuraamusmaksun määrääminen on oikeasuhtaista 5) seuraamusmaksun määräämistä koskeva menettely on sovitettu yhteen rikosasian käsittelyn kanssa.
Momentin poikkeussäännöksellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 70 artiklan 3 kohta. Poikkeussäännös vastaisi Euroopan unionin tuomioistuimen sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kehittynyttä oikeuskäytäntöä siitä, että ne bis in idem -periaate ei tiettyjen edellytysten täyttyessä estä hallinnollisen seuraamuksen ja rikosoikeudellisen seuraamuksen määräämistä samasta teosta. Euroopan unionin tuomioistuin on käsitellyt asiaa tapauksissaan C-524/15 (Menci) sekä C-596/16 ja C-597/16 (Di Puma ja Zecca). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on käsitellyt asiaa esimerkiksi tapauksissaan A and B v. Norway (2016) ja Tsonyo Tsonev v. Bulgaria (2021).
Kaksoisrangaistavuuden kielto on ollut Suomessa hyvin vakiintunut, eikä sen osalta ole havaittu erityisiä tarpeita poikkeuksen säätämiselle. Poikkeus on kuitenkin välttämätön säätää luottolaitosdirektiivin täytäntöönpanemiseksi. Yksittäisiä esimerkkejä voidaan rajoitetusti esittää havainnollistamaan, millaisessa käytännön tilanteessa poikkeus voisi tulla mahdollisesti sovellettavaksi, jos edellytykset täyttyvät. Poikkeussäännöksen tarkoittama tilanne voisi esimerkiksi olla käsillä, kun toimija harjoittaa luottolaitostoimintaa ilman toimilupaa. Kyseisestä toiminnasta on säädetty rikosseuraamus, mutta Finanssivalvonnalla on myös mahdollisuus määrätä hallinnollinen seuraamus annetun päätöksen vastaisesti menettelystä. Tällöin hallinnollisen seuraamuksen ja rikosseuraamuksen taustalla olevien yleisten etujen pitäisi myös erota toisistaan. Pelkästään ajallinen ero seuraamuksissa ei kuitenkaan tarkoita, että yleinen etu katsottaisiin eriksi. Toisenlainen esimerkkitilanne voisi olla sellainen, jossa yritys rikkoo säännöksiä luottolaitoksen hallinto- ja ohjausjärjestelmistä siten, että vakavaraisuusvaatimuksia ei pystytä laskemaan. On mahdollista, että sama teko täyttäisi esimerkiksi kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön. Tällöin rikosseuraamuksen taustalla oleva yleinen etu painottuisi luotettavan taloudellisen informaation saatavuuden varmistamiseen ja esimerkiksi sijoittajansuojaan. Finanssivalvonnan määräämän seuraamuksen yleinen etu painottuisi puolestaan luottolaitosten sääntelyn noudattamiseen ja rahoitusjärjestelmän vakauteen.
Momentin mukainen välttämätön yleinen etu voisi olla esimerkiksi edellä kuvatusti rahoitusjärjestelmän vakauden suojaaminen tai tarkemmin esimerkiksi tallettajien suojaaminen tilanteessa, jossa toimija harjoittaa luottolaitostoimintaa ilman lupaa. Tällainen tilanne saattaisi olla käsillä erityisesti silloin, kun on tarvetta rikosoikeudellista prosessia nopeammin saatava määrättyä hallinnollinen seuraamus esimerkiksi Finanssivalvonnan kieltopäätöksen rikkomisesta. Hallinnollisen seuraamuksen määrääminen ei kategorisesti estäisi rikosoikeudellista prosessia luottolaitosrikoksesta, jos edellytykset yhteensovitetusta menettelystä täyttyy siten, että eri seuraamukset katsotaan yhteiseksi kokonaisuudeksi.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevan lain 42 §:n 4 momenttia (HE 39/2014 vp).
44 §.Tietojenvaihto menettelyiden yhteensovittamiseksi. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta olla yhteistyössä rikosprosessiin liittyvien viranomaisten ja tuomioistuimen kanssa. Pykälän mukaan Finanssivalvonnan olisi toimittava yhteistyössä poliisin, syyttäjän sekä tuomioistuimen kanssa varmistaakseen, että kyseiset viranomaiset saavat oikea-aikaisesti asianmukaiset tiedot käynnissä olevista hallinnollisista menettelyistä ja että Finanssivalvonta saa vastaavasti tiedot rikosoikeudellisista menettelyistä. Tietojen välittäminen on tärkeää erityisesti silloin, kun samaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä vastaan käynnistetään hallinnollisia menettelyitä tai rikosoikeudellisia menettelyitä ja saman henkilön voidaan molemmissa menettelyissä katsoa olevan vastuussa samasta toiminnasta. Finanssivalvonta voisi täyttää velvollisuutensa esimerkiksi tekemällä yhteisymmärryspöytäkirjan kyseisten viranomaisten kanssa. Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 70 artiklan 4 kohta.
Pykälällä turvataan ne bis in idem -periaatteen toteutumista, sillä koordinoidulla yhteistyöllä varmistetaan riittävä tietojenvaihto hallinnollisten ja rikosoikeudellisten seuraamusten menettelyistä. Yhteistyöllä varmistetaan, että lähtökohtaisesti vältetään päällekkäiset menettelyt kaksoisrangaistavuuden kiellon mukaisesti. Viranomaisten yhteistyö ja koordinointi ovat keskeisiä erityisesti silloin, kun samasta teosta voi seurata sekä hallinnollisia että rikosoikeudellisia menettelyjä tai seuraamuksia poikkeussäännöksen mukaisesti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan kaksoisrangaistavuuden poikkeuksen soveltamisen yksi edellytys on, että menettelyt on toteutettu tavalla, jolla vältetään päällekkäisyys todisteiden keräämisessä ja arvioinnissa niin pitkälti kuin se on mahdollista. Yhteistyön on oltava riittävää eri viranomaisten kesken, jotta tällainen edellytys täyttyisi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kaksoisrangaistavuutta koskevassa soveltamisohjeessaan todennut, että yhteistyötä on tehtävä erilaisten toimivaltaisten viranomaisten kesken (adequate interaction between the various competent authorities). Tästä syystä katsotaan, että kaikki tahot, joilla voi olla tapauskohtaisesti merkitystä yhteensovittamisen kannalta, ovat mukana yhteistyövelvoitteessa ja mahdollisessa tietojenluovutuksessa.
Pykälässä säädettäisiin selkeyden vuoksi erikseen myös oikeudesta saada ja luovuttaa tietoja yhteistyön piirissä olevien viranomaisten ja tuomioistuimen kesken. Tietojenluovutuksen kohteena on luottolaitosdirektiivin mukaan asianmukaiset tiedot. Tietojenvaihto mahdollistaa sen, että hallinnollisten ja rikosoikeudellisten seuraamusten menettelyt pystytään todella sovittamaan yhteen edellä kuvatulla tavalla. Säännöksellä tarkoitetaan sitä, että yhteistyön piirissä olevilla viranomaisilla ja tuomioistuimilla on oikeus saada tietoja toisiltaan, ja niillä on velvollisuus luovuttaa tietoja toisilleen.
Henkilötietojen käsittelyn ensisijainen oikeusperuste olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka perusteella rekisteröidyn oikeudet määräytyisivät. Tietosuoja-asetuksen liikkumavaraa sekä henkilötietojen käsittely suhteessa perus- ja ihmisoikeuksiin on kuvattu tarkemmin luvussa 12.4.
71 §.Oikeus ja velvollisuus luovuttaa tietoja. Finanssivalvonnalla on, sen lisäksi, mitä julkisuuslaissa säädetään, oikeus luovuttaa salassa pidettäviä tietoja muille viranomaisille niin kuin Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:n 1 momentissa tarkemmin säädetään. Finanssivalvonnasta annetun lain 71 § tulee sovellettavaksi verolainsäädännön tietojenluovutusta koskevien säännösten sijaan.
Pykälän 1 momentin 16 kohtaan lisättäisiin säännös, jonka mukaan Finanssivalvonta voi luovuttaa Verohallinnolle myös verotuksen toimittamisen kannalta välttämättömiä tietoja salassapitosäännösten estämättä. Luovutettujen tietojen on siis oltava välttämättömiä verotusmenettelystä annetun lain velvoitteiden valvonnan kannalta. Käyttötarkoitukseltaan tietoja saataisiin luovuttaa vain verotusmenettelystä annetun lain velvoitteiden valvontaan. Välttämättömyyskriteeri katsotaan erityissäännökseksi suhteessa Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan Finanssivalvonnan luovuttamien tietojen tulee olla tarpeellisia Verohallinnon tehtävien suorittamiseksi. Näin ollen tietojen luovuttaminen vaatii välttämättömyyskriteerin täyttämistä, joten pelkän 2 momentin tarpeellisuuskriteerin täyttämistä ei katsota riittäväksi.
Luovutetut tiedot voivat olla vain sellaisia, joita Finanssivalvonta on havainnut luottolaitosdirektiivin ja EU:n vakavaraisuusasetuksen noudattamisen valvonnassa. Luottolaitosdirektiivi ja EU:n vakavaraisuusasetus täydentävät toisiaan merkittävällä tavalla ja siten luovat sellaisen kokonaisuuden, että tietojenluovutus olisi mahdotonta rajata ainoastaan direktiivin säännösten valvontaan. Tietosisällöltään ehdotuksessa tarkoitetut tiedot eivät lähtökohtaisesti ole perustuslain 10 §:ssä tarkoitettuja henkilötietoja.
Säännöksellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 53 artiklan 1 kohdan toinen alakohta ja 56 artiklan 4 kohta. Voimassa oleva säännös tietojen luovuttamisesta Verohallinnolle koskee vain rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyviä tietoja. Näin ollen 16 kohdan soveltamisala laajenisi koskemaan myös kaikkia muita verotusmenettelylain velvoitteita.
Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan e alakohta edellyttää, että käsittelyperusteesta säädetään kansallisesti. Erityislainsäädäntöä ei pidetä tarpeellisena, sillä henkilötietojen käsittelyyn ei liity erityisen suuria riskejä. Näin ollen henkilötietojen käsittely perustuisi luovutuksen osalta tietosuojalain 4 §:n 2 kohtaan. Käsittely voi perustua myös 6 artiklan c alakohtaan, jos muualla lainsäädännössä on säädetty luovutusvelvollisuudesta.
Pykälän 5 momenttia muutettaisiin siten, että Finanssivalvonta ei saa luovuttaa ilman suostumusta toisessa valtiossa sijaitsevalta valvonta- tai muulta viranomaiselta saatuja salassa pidettäviä tietoja edelleen. Voimassa oleva muotoilun mukaan toisen valtion valvonta- tai muulta viranomaiselta saatuja tietoja ei saa luovuttaa edelleen ilman suostumusta. Muotoilu ”toisen valtion” muutettaisiin siis muotoon ”toisessa valtiossa sijaitsevalta”, mikä varmistaisi sen, että säännöksen soveltamisalassa on kyseisen valtion omilta viranomaisilta saatujen tietojen lisäksi myös sellaiset tiedot, jotka on saatu EU:n viranomaisilta. Tyypillisimmin kyseessä voisi olla EKP:ltä tai ESA-viranomaisilta saadut tiedot.
71 e §.Tietojen luovuttaminen eräille kansainvälisille toimielimille. Pykälä olisi uusi ja sillä saatettaisiin kansallisesti voimaan luottolaitosdirektiivin 58 a artikla, joka koskee tietojen luovuttamista Kansainväliselle valuuttarahastolle, Maailmanpankille, Kansainväliselle järjestelypankille ja Rahoitusmarkkinoiden vakausneuvostolle. Pykälässä säädettäisiin direktiiviä vastaavalla tavalla tietojen luovuttamisen edellytyksistä näille kansainvälisille toimielimille. Pykälä täydentäisi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 30 §:ää ja Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:ää. Direktiivin 58 a artiklan täytäntöönpanoa varten ehdotetaan uutta säännöstä, koska siinä säädetyt tietojen luovuttamisen edellytykset jonkin verran poikkeavat muista tietojen luovuttamiseen liittyvistä tilanteista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin direktiivin 58 a artiklan 1 kohtaa vastaavalla tavalla niistä toimielimistä, joille luovutettavia tietoja koskevat mainittua artiklaa koskevat lisäedellytykset. Pykälässä käytettäisiin käsitettä tietojen luovuttaminen, joka kattaa mainitun artiklakohdan sanamuodon mukaiset tilanteet tietojen luovuttamiselle ja jakamiselle. Pykälässä säädettäisiin tietojen luovuttamisen edellytyksistä, kun tieto olisi muutoin salassa pidettävää. Pykälä ei rajoittaisi sellaisen tiedon luovuttamista, joka on luonteeltaan julkista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tietojen luovuttamisen edellytyksistä direktiivin 58 a artiklan 2 kohtaa vastaavalla tavalla. Momentin johdantokappaleen mukaan tietojen luovuttaminen edellyttäisi aina nimenomaista pyyntöä. Momentin 1 kohta vastaisi mainitun direktiivikohdan a alakohtaa. Sen mukaan tietopyyntöä tulisi arvioida sen mukaan, onko pyyntö perusteltu tietoja pyytävän toimielimen tehtävien kannalta. Toimielimen tehtäviä arvioitaisiin sen mukaan, millainen toimivalta toimielimelle on annettu esimerkiksi valtio- tai perustamissopimuksessa tai toimielimen säännöissä. Momentin 2 kohta vastaisi b alakohtaa ja sisältäisi tietopyynnön yksilöitävyysvaatimuksen. Yksilöitävyyttä arvioitaisiin tietopyynnössä mainitun tiedon luonteen, laajuuden ja muodon perusteella. Tietopyynnössä olisi yksilöitävä myös se, millä nimenomaisella tavalla tietoja tullaan käyttämään. Momentin 3 kohta vastaisi c alakohtaa ja sisältäisi mainitun alakohdan edellyttämän välttämättömyysvaatimuksen. Tietojen tulee olla tämän mukaisesti välttämättömiä toimielimen tehtävien hoitamisen kannalta, eikä tätä tehtävää pidemmälle menevien tietojen luovuttaminen olisi sallittua. Momentin 4 kohta vastaisi d alakohtaa ja sisältäisi vaatimuksen siitä, että tiedot luovutetaan vain niille henkilöille, joiden tehtäviin kuuluu käsitellä pyydettyä tietoa. Momentin 5 kohta vastaisi e alakohtaa ja sisältäisi edellytyksen vastaavasta salassapitovaatimuksesta kuin mitä sovellettaisiin tietojen ollessa Finanssivalvonnan hallussa. Momentin 6 kohta vastaisi 58 a artiklan 4 kohtaa. Kohdan mukaan henkilötietojen käsittelyssä tietoja pyytävässä organisaatiossa olisi noudatettava tietosuoja-asetusta ja tietosuojalakia vastaavia vaatimuksia.
Henkilötietojen käsittely Finanssivalvonnassa perustuisi tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan e alakohtaan. Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan e alakohta edellyttää, että käsittelyperusteesta säädetään kansallisesti. Erityislainsäädäntöä ei pidetä tarpeellisena, sillä henkilötietojen käsittelyyn ei liity erityisen suuria riskejä. Näin ollen henkilötietojen käsittely perustuisi luovutuksen osalta tietosuojalain 4 §:n 2 kohtaan. Käsittely voi perustua myös 6 artiklan c alakohtaan, jos muualla lainsäädännössä on säädetty luovutusvelvollisuudesta. Tiedot tämän pykälän perusteella saanut taho on 2 momentin 6 kohdan mukaan velvoitettu käsittelemään tietoja EU:n tietosuoja-asetuksen sekä tietosuojalain säännösten mukaisesti. Tällöin käsittelyperuste olisi lähtökohtaisesti tietosuoja-asetuksen 6 artiklan c alakohta.
Pykälän 3 momentti vastaisi direktiivin 58 a artiklan 3 kohtaa. Ainostaan yleiselle tasolle karkeistettuja (eli aggregoituja) tietoja ja tilastotyyppistä tietoa olisi mahdollista luovuttaa pykälässä tarkoitetuille kansainvälisille toimielimille. Muussa muodossa olevaa pykälässä tarkoitettua tietoa olisi sallittua antaa ainoastaan tutustuttavaksi Finanssivalvonnan toimitiloissa.
73 §.Muutoksenhaku. Voimassa olevan 3 momentin mukaan päätöksistä, jotka koskevat johtokunnan jäseniä tai virkamiehen virkasuhdetta, säädetään erikseen. Muutoksenhaku tällaisiin päätöksiin riippuu siitä, mitä niistä on Suomen Pankkia koskevassa lainsäädännössä säädetty. Tässä esityksessä lakiin tuodaan kuitenkin uusia säännöksiä, joiden perusteella Finanssivalvonta antaa päätöksiä, jotka ovat olennaisia johtokunnan jäsenten, johtajan sekä virkamiesten osalta.
Voimassa olevan pykälän 1 momentin perusteella Finanssivalvonnan päätökseen, joka koskee Finanssivalvonnan johtokunnan jäsentä tai varajäsentä, johtajaa, 16 a §:n 2 momentissa tarkoitettua henkilöä taikka virkamiestä, haetaan muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Tällaisia päätöksiä olisivat myös esimerkiksi 2 a luvun karenssia sekä 16 c ja 16 d §:ää koskevat päätökset, joista ehdotetaan säännöksiä tässä esityksessä. Voimassa olevan säännöksen mukaisesti siis Finanssivalvonnan johtajalla, johtokunnan jäsenellä ja varajäsenellä, Finanssivalvonnan virkamiehellä sekä 16 a §:n 2 momentissa tarkoitetulla henkilöllä on oikeus hakea muutosta häntä koskevaan päätökseen, jota ehdotetaan tässä esityksessä. Virkasuhteeseen liittyvien päätösten, kuten nimitysten, valituksista säädetään edelleen Suomen Pankin virkamiehistä annetussa laissa.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin viemällä siihen säännös, jonka mukaan asia on käsiteltävä kiireellisenä hallinto-oikeudessa, jos se koskee Finanssivalvonnan 17 b §:ssä tarkoitettua päätöstä, jolla on määrätty karenssi. Tarkoituksena on varmistaa, että päätös, jonka perusteella on rajoitettu henkilön elinkeinovapautta, saataisiin käsiteltyä nopeammassa aikataulussa. Kiireellisten asioiden käsittelyajat ovat muutamia kuukausia, joten merkittävin vaikutus kiireellisyydessä olisi erityisesti pitkien karenssiaikojen osalta. Säännöksellä ei arvioida olevan vaikutusta muiden kiireellisten asioiden käsittelyä pidentävästi, sillä ehdotetun säännöksen mukaisia uusia kiireellisiä asioita olisi arviolta yksittäisiä vuosittain.
Momentin toisen uuden säännöksen mukaan muutosta ei saisi hakea Finanssivalvonnan 17 b §:ssä tarkoitettuun päätökseen, jonka mukaan Finanssivalvonnan virkamiehelle, johtokunnan jäsenelle ja varajäsenelle tai johtajalle ei määrätä karenssia. Kyseessä olisi poikkeussäännös, joka määrittelee valituskiellon kielteisen karenssipäätöksen osalta. Esityksessä on 17 b §:n yhteydessä todettu, että Finanssivalvonta antaisi päätöksen myös silloin, kun henkilölle ei määrätä karenssia. Tämä tarkoittaa, että Finanssivalvonta arvioi ja antaa päätöksen karenssista heillä työskentelevien virkamiesten osalta. Päätöstä siitä, että karenssia ei määrätä, pidetään tärkeänä yksittäisen virkamiehen näkökulmasta. Tällaiseen päätökseen ei kuitenkaan liity aitoa oikeusturvaintressiä virkamiehen näkökulmasta.
Momentin kolmannen säännöksen mukaan poiketen 1 momentista virkasuhdeasioita koskevaan päätökseen, josta säädetään Suomen Pankin virkamiehistä annetussa laissa, haetaan muutosta kuitenkin mainitussa laissa säädetyllä tavalla. Säännöksellä on tarkoituksena tehdä mahdollisimman selkeäksi se, että Suomen Pankin virkamieslakiin perustuvista päätöksistä virkasuhdeasioissa haetaan muutosta nimenomaan Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain muutoksenhakusäännösten mukaisesti. Viittaus vastaa sisällön puolesta voimassa olevan pykälän 3 momenttia.
7.2
Laki luottolaitostoiminnasta
1 luku Yleiset säännökset
3 §. Valvonta.Pykälän 2 momenttiin täydennettäisiin mukaan uusi 3 a luku, sillä EKP toimii valvontaviranomaisena kyseisen luvun mukaisissa tilanteissa, kun kyse on EKP:n suorassa valvonnassa olevista laitoksista.
4 §. Konsolidointiryhmän valvonnasta vastaava viranomainen. Pykälä ehdotetaan kokonaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 111 artiklan täytäntöönpanon täsmentämiseksi. Pykälään ehdotettavilla muutoksilla tarkennettaisiin sijoituspalveluyritysten asemaa konsolidointiryhmien valvonnassa, kun samaan konsolidointiryhmään kuuluu sekä luottolaitoksia että sijoituspalveluyrityksiä.
Pykälän 1 momentti vastaisi direktiivin 111 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa.
Direktiivin 111 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan täytäntöönpanemiseksi ei ehdoteta nimenomaisia säännöksiä luottolaitoslakiin, koska mainittu alakohta koskee tilanteita, joissa yksikään konsolidointiryhmän yhteisö ei ole luottolaitos. Konsolidointiryhmän valvonnasta vastaavan viranomaisen määrittämisestä sijoituspalveluyritysliitännäisissä konsolidointiryhmissä on säädetty mainitun alakohdan täytäntöönpanon kannalta riittävällä tavalla sijoituspalvelulain 6 c luvun 12 §:ssä.
Pykälän 2 momentti vastaisi asiasisällöllisesti direktiivin 111 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa sekä artiklan 2 ja 3 kohtaa. Sikäli kuin 111 artiklan 2 ja 3 kohta koskee ainoastaan sijoituspalveluyrityksiä, konsolidoidusta valvonnasta vastaavan viranomaisen määräytymiseen sovelletaan sijoituspalvelulain 6 c luvun 12 §:ää, eikä näiltä osin ehdoteta säännöksiä luottolaitoslakiin.
Pykälän 3 momentti vastaisi direktiivin 111 artiklan 4 kohtaa ja pykälän 4 momentti mainitun artiklan 5 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Pykälän 5 momentti vastaisi direktiivin 111 artiklan 6 kohtaa.
Pykälän 6 momentti sisältäisi talletuspankkien yhteenliittymän konsolidoidun valvonnan osalta viittauksen talletuspankkien yhteenliittymästä annettuun lakiin. Momentti vastaisi voimassa olevan 4 §:n 1 momentin toista virkettä.
15 §. Omistusyhteisö. Pykälän 2 momentti kumottaisiin tarpeettomana, sillä luvun 3 §:ään ehdotetaan lisättäväksi 3 momentti, jossa säädettäisiin luettelosta, joka sisältäisi myös tämän poistettavan luettelon toimijat. Momentin määritelmä ETA-valvontaviranomaisen osalta siirrettäisiin 1 luvun uuteen 22 §:ään.
20 §.Johdon määritelmät. Pykälä ehdotetaan uudistettavaksi kokonaan. Pykälän otsikko olisi voimassa olevasta pykälästä poiketen muodossa johdon määritelmät, koska pykälässä säädettäisiin useista eri määritelmistä.
Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi terminologisesti siten, että käsite johto muutettaisiin muotoon ylin johto, joka kuvaa ehdotettua määritelmää asiasisällöllisesti paremmin. Luottolaitoksen ylimmällä johdolla tarkoitettaisiin hallitusta ja 2 momentissa tarkemmin määriteltävää liiketoiminnasta vastaavaa johtoa. Voimassa olevasta määritelmästä poiketen hallintoneuvosto katsottaisiin luottolaitoslain näkökulmasta ylimpään johtoon kuuluvaksi ainoastaan silloin, kun sille on annettu hallitukselle kuuluvia tehtäviä. Vastaava periaate on kuitenkin sisältynyt jo useisiin voimassa oleviin luottolaitoslain säännöksiin.
Voimassa olevaan 2 momenttiin sisältyvä toimivan johdon määritelmä ehdotetaan jaoteltavaksi liiketoiminnasta vastaavaan johtoon, toimivaan johtoon ja avainhenkilöön. Muutos katsotaan tarpeelliseksi, koska luottolaitosdirektiivin muutosdirektiivin myötä nämä eri johdon kategoriat on määritelty aiempaa tarkemmin. Lisäksi voimassa oleva toimivan johdon käsitteen tulkinta ja soveltaminen on käytännössä osoittautunut ongelmalliseksi.
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi liiketoiminnasta vastaavan johdon määritelmä. Määritelmä olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan uuden 8 a alakohdan mukainen hallintotehtävää hoitavan ylimmän hallintoelimen määritelmä. Määritelmän mukaan tällaiseen toimielimeen on kuuluttava ne henkilöt, jotka tosiasiallisesti vastaavat luottolaitoksen liiketoiminnan johtamisesta. Direktiivi ei edellytä, että tällaisen toimielimen tulisi olla luonteeltaan hallituksen kaltainen kollektiivinen elin, vaan kyse on henkilöpiirin määrittelystä. Liiketoiminnasta vastaavalle johdolle ei ehdotetakaan säädettäväksi omaa kollektiivista toimielintä. Muun liiketoiminnasta vastaavan johdon kuin toimitusjohtajan nimittäminen tehtäviinsä ei voimassa olevan yhteisöoikeuden mukaan ole hallituksen pakollinen tehtävä, eikä hallituksen lakisääteisiä velvollisuuksia olla luottolaitoslainsäädännössä laajentamassa tältä osin. Liiketoiminnasta vastaava johto ei olisi luonteeltaan kollegiaalinen toimielin, vaan se ainoastaan määrittelisi sen henkilöpiirin, joita liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluu.
Määritelmän mukaan liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluisi aina luottolaitoksen toimitusjohtaja. Tätä on pidettävä lähtökohtana myös yhtiöoikeudellisen tehtävänjaon näkökulmasta, jossa toimitusjohtaja vastaa yhtiön operatiivisesta johtamisesta (eli hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa) hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Luottolaitosdirektiivin mukainen hallintotehtävää hoitavan toimielimen määritelmä kuitenkin edellyttää, että siihen on sisällytettävä luottolaitoksen toimintaa tosiasiallisesti johtavat henkilöt, ollen siten muodollista yhtiöoikeudellista lähestymistapaa laajempi. Tämän vuoksi ehdotetaan, että liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluisivat myös sellaiset toimitusjohtajan välittömässä alaisuudessa toimivat henkilöt, jotka tosiasiallisesti johtavat luottolaitoksen toimintaa toimitusjohtajan ohella ja jotka luottolaitoksen hallinto- ja ohjausjärjestelmässä on määritelty tällaisiksi henkilöiksi.
Kaikkia toimitusjohtajan välittömässä alaisuudessa toimivia henkilöitä, jotka tyypillisesti muodostavat luottolaitoksen johtoryhmän, ei olisi katsottava kuuluvaksi luottolaitoksen liiketoiminnasta vastaavaan johtoon pelkästään organisaatiohierarkkisen aseman perusteella. Momentissa tarkoitetun liiketoiminnasta vastaavan johdon ulkopuolisia ylimmän johdon tehtäviä ovat tyypillisesti esimerkiksi viestintäjohtajan ja henkilöstöjohtajan tehtävät. Tehtävien sisällöstä ja vastuista riippuen tällaiset tehtävät voivat kuulua 4 momentissa ehdotettavan avainhenkilön määritelmän piiriin.
Liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluvat henkilöt vastuualueineen ja tehtävänkuvauksineen olisi määriteltävä luottolaitoksen hallinto- ja ohjausjärjestelmässä ehdotetussa 7 luvun 4 e §:ssä säädetyllä tavalla. Ehdotetun liiketoiminnasta vastaavan johdon määritelmän tavoitteena on direktiivin täytäntöönpanon lisäksi varmistaa, että luottolaitoksilla on mahdollisuus järjestää operatiivinen toimintansa delegoimalla liiketoimintajohtoon lukeutuvia vastuita tarvittaessa myös muille ylimpään johtoon kuuluville henkilöille. Liiketoiminnasta vastaavan johdon määritelmä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi siten, että sillä vähennetään toimitusjohtajalle kuuluvaa yhtiöoikeudellista toimivaltaa ja vastuuta. Jos liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluva henkilö, kuten toimitusjohtaja, kuuluu joko sääntöjen tai yhtiöjärjestyksen perusteella samanaikaisesti hallitukseen tai tämä on nimitettynä hallituksen jäseneksi, tällaista henkilöä pidettäisiin lakia sovellettaessa liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluvana henkilönä riippumatta samanaikaisesta hallitusjäsenyydestä sen sijaan, että hänen kelpoisuuttaan arvioitaisiin osana muuta hallitusta.
Kaikkia toimitusjohtajan välittömässä alaisuudessa toimivia henkilöitä, jotka tyypillisesti muodostavat luottolaitoksen johtoryhmän, ei olisi katsottava kuuluvaksi luottolaitoksen liiketoiminnasta vastaavaan johtoon pelkästään organisaatiohierarkkisen aseman perusteella. Momentissa tarkoitetun liiketoiminnasta vastaavan johdon ulkopuolisia ylimmän johdon tehtäviä ovat tyypillisesti esimerkiksi viestintäjohtajan ja henkilöstöjohtajan tehtävät. Tehtävien sisällöstä ja vastuista riippuen tällaiset tehtävät voivat kuulua 4 momentissa ehdotettavan avainhenkilön määritelmän piiriin.
Liiketoiminnasta vastaava johto ei olisi luonteeltaan kollegiaalinen toimielin, vaan se ainoastaan määrittelisi sen henkilöpiirin, joita liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluu. Koska Suomen yhteisölainsäädännön mukaan yhtiön operatiiviselle johdolle ei ole asetettava monijäsenistä toimielintä, ei sellaista ehdoteta säädettäväksi pakolliseksi nytkään. Liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluvien henkilöiden välillä eri tehtävät voitaisiin jakaa vastuualueittain ilman, että liiketoiminnasta vastaavan johdon edellytetään tekevän päätökset kollegiaalisesti. Mitä esimerkiksi EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetään luottolaitosdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan 8 alakohdassa tarkoitetulle ylimmälle hallintoelimelle raportoinnista, raportointi asianomaiselle liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluvalle henkilölle lähtökohtaisesti täyttää nämä vaatimukset siltä osin kuin raportointi on toteutettava mainitun direktiivikohdan 8 a alakohdassa tarkoitetulle hallintotoimintoa hoitavalle ylimmälle hallintoelimelle. Jos luottolaitos järjestää toimintansa tavalla, jossa operatiivinen johtaminen painottuu hallituksessa ja puolestaan hallituksen keskeisiä tehtäviä on siirretty hallintoneuvostolle, noudatettaisiin hallituksen osalta kollegiaalista päätöksentekoa myös operatiivisen toiminnan johtamisen osalta. Tämän kaltaiset hallintorakenteet ovat olleet aiemmin yleisiä osuus- ja säästöpankkiryhmittymissä, mutta niistä on kuitenkin Suomen luottolaitossektorilla toistaiseksi laajasti luovuttu.
Pykälän 3 momenttiin sisältyisi toimivan johdon määritelmä. Se vastaisi luottolaitosdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan 9 alakohdan mukaista toimivan johdon määritelmää. Toimivaan johtoon kuuluvalla tarkoitettaisiin muuta liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluvan henkilön välittömässä alaisuudessa toimivaa henkilöä, joka vastaa luottolaitoksen päivittäisestä johtamisesta kuin liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluvaa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan uuden 9 a alakohdan mukaisesta avainhenkilön määritelmästä. Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin direktiivin määritelmän mukaisesti tehtävistä, jotka tulee vähintään lukea määritelmän piiriin. Näitä ovat luottolaitoksen talousjohtaja sekä sisäisistä valvontatoiminnoista (säännösten ja sisäisten toimintaperiaatteiden noudattamisesta vastaava toiminto, riskienvalvontatoiminto ja sisäinen tarkastus) vastaavat henkilöt. Jos tällaiset henkilöt kuitenkin ovat luettavissa luottolaitoksen liiketoiminnasta vastaavaan johtoon tehtävänsä ja tehtävään liittyvien vastuiden perusteella, avainhenkilöä pidettäisiin lakia sovellettaessa liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluvana. Avainhenkilöiksi lukeutuisivat lähinnä sellaiset johtoryhmätason tehtävät, jotka eivät ole luokiteltavissa liiketoiminnasta vastaavan johdon tehtäviin.
Avainhenkilön määritelmä olisi osin päällekkäinen toimivan johdon määritelmän kanssa. Avainhenkilö eroaisi kuitenkin toimivasta johdosta siten, että siihen liittyvät johtamisvastuut ovat muuta toimivaa johtoa keskeisimpiä. Toimivasta johdosta vain avainhenkilöt kuuluisivat direktiivin edellyttämällä tavalla lakisääteisten luotettavuus- ja pätevyysvaatimusten piiriin, joista säädettäisiin 4 ja 4 a §:ssä.
Ehdotettuun 2 ja 3 momenttiin sisältyvät määritelmät yhdessä asiasisällöllisesti kattaisivat pääosin voimassa olevan lain 20 §:n 2 momentin mukaisen toimivan johdon määritelmän, mutta kuitenkin tarkemmin eriteltynä. Ehdotetun 4 momentin mukainen avainhenkilön määritelmä täsmentää, että sisäisistä valvontatoiminnoista vastaavaa henkilöä pidettäisiin aina luottolaitoksen avainhenkilönä ja siten muun muassa luotettavuus- ja pätevyysvaatimusten soveltamisen piiriin kuuluvana. Tämä kuitenkin vastaa jo nykyistä toimivan johdon määritelmän soveltamiskäytäntöä. Ehdotetuilla säännöksillä ei ole siten tarkoituksena laajentaa voimassa olevia johtoa koskevia velvoitteita, vaan määritelmissä on kyse luonteeltaan eri vastuutehtäviin kuuluvien vaatimusten selkeyttämisestä. Lisäksi tarkoituksena on, että vaatimuksia sovelletaan tosiasiallisten roolien ja tehtävien perusteella riippumatta niiden muodollisesta yhtiöoikeudellisesta tai organisaatiohierarkkisesta asemasta.
21 §.Kryptovara. Lukuun 1 lisättäisiin uusi 21 pykälä, jossa säädettäisiin kryptovaran määritelmästä. Kryptovaralla tarkoitettaisiin EU:n kryptovaramarkkina-asetuksen 3 artiklan 1 kohdan 5 alakohdassa tarkoitettua kryptovaraa, joka ei ole digitaalista keskuspankkirahaa. Uuden pykälän määritelmällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan uusi 70 alakohta. EU:n kryptovaramarkkina-asetuksessa on erillinen soveltamisalasäännös, jonka mukaan asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät muun muassa EKP ja julkisoikeudelliset kansainväliset järjestöt. Asetusta ei sovelleta kryptovaroihin, jotka ovat ainutkertaisia, eivätkä ole korvattavissa muilla kryptovaroilla. Asetusta ei myöskään sovelleta kryptovaroihin, joita pidetään esimerkiksi rahoitusvälineinä, talletuksina, strukturoituina talletuksina tai vahinko- ja henkivakuutustuotteina EU:n voimassa olevan sääntelyn mukaisesti. Luottolaitosdirektiivissä vastaavia rajauksia ei ole tehty, vaan luottolaitosdirektiivin määritelmä sisältää ainoastaan soveltamisalarajauksen, jonka mukaan kryptovaralla ei tarkoiteta sellaista, joka on digitaalista keskuskpankkirahaa.
22 §.ETA-valvontaviranomainen. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin ETA-valvontaviranomaisen määritelmästä. ETA-valvontaviranomaisella tarkoitettaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 6 §:n 5 kohdassa tarkoitettua ulkomaista ETA-valvontaviranomaista. Määritelmä vastaa voimassa olevan lain 1 luvun 15 §:n 2 momentin määritelmää.
2 a luku Omistusyhteisöt
Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi muotoon omistusyhteisöt informatiivisuuden parantamiseksi, koska luvussa säädetään myös muista omistusyhteisötoiminnalle asetettavista vaatimuksista kuin ainoastaan luvanvaraisuudesta.
1 §.Omistusyhteisön luvanvaraisuus. Pykälän 2 momentin3 kohtaan lisättäisiin mukaan myös tytäryhteisönä toimiva omistusyhteisö, millä pantaisiin täytäntöön uuden luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 4 kohdan c alakohta. Hakiessa momentissa tarkoitettua vahvistusta poiketa omistusyhteisön lupavaatimuksesta yhtenä edellytyksenä olisi siis se, että tytäryhteisönä toimiva luottolaitos tai tytäryhteisönä toimiva omistusyhteisö, jolle on myönnetty omistusyhteisön lupa, on nimetty vastaamaan konsolidoitujen vaatimusten täyttämisestä. Lisäksi kohtaan lisättäisiin voimassa olevan luottolaitosdirektiivin täytäntöönpanon täsmentämiseksi vaatimus siitä, että nimetylle yhteisölle on annettava kaikki tarpeelliset keinot ja valtuudet tehtävän tehokkaaseen hoitamiseen.
Pykälän 3 momentin säännöstä samanaikaisten käsittelyiden sovittamisesta yhteen Finanssivalvonnassa täydennettäisiin. Vaatimus koskisi tilannetta, jossa omistusyhteisön lupa on käsittelyssä samaan aikaan luottolaitoksen toimilupahakemuksen, 3 luvussa tarkoitetun ilmoitusvelvollisuuden perusteella annetun ilmoituksen tai 3 a luvun 1 §:n 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen kanssa. Vaatimus koskee myös tilanteita, joissa omistusyhteisö on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon. Näissä tilanteissa Finanssivalvonnan on tarvittaessa sovitettava toimintansa yhteen konsolidointiryhmän valvojan ja toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa. Voimassa olevassa laissa ei ole säännöstä menettelyiden yhteensovittamisesta muiden viranomaisten kanssa.
Lisäksi 3 momentinsäännöstä omistusosuuden hankinnan arviointimenettelyn käsittelyajan keskeyttämisestä laajennettaisiin koskemaan myös toimilupahakemusta ja yritysjärjestelyitä koskevaa ilmoitusta. Säännöstä muutettaisiin myös siten, että keskeyttäminen alkaisi heti eikä vasta 20 arkipäivän ylittävältä osalta. Muutoksilla pannaan täytäntöön uuden luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 2 kohdan toinen alakohta.
2 §.Omistusyhteisöä koskevan luvan myöntämisen edellytykset. Pykälän 1 momentin 1 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 3 kohdan a alakohdan aiemman täytäntöönpanon täydentämiseksi. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin tarkennus, että neljän kuukauden vaatimus saada päätös aikaan omistusyhteisön luvasta koskee myös 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua vahvistusta siitä, ettei lupaa tarvita. Tarkennus panee täytäntöön uuden luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 10 kohtaan lisätyn tarkennuksen.
3 §.Lupaedellytysten valvonta. Pykälän 1 momenttia tarkennettaisiin luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 6 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen täytäntöönpanon täsmentämiseksi lisäämällä säännös siitä, että valvonnallisissa toimenpiteissä on otettava huomioon vaikutukset ryhmittymän toimintaan. Ryhmittymällä tarkoitettaisiin mainitun direktiivikohdan mukaista finanssikonglomeraattia.
Pykälään lisättäisiin uusi3 momentti, jossa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta ylläpitää verkkosivuillaan luetteloa toimijoista, joille on myönnetty omistusyhteisön lupa tai vahvistus siitä, että omistusyhteisön lupaa ei tarvita. Luettelossa tulisi ilmoittaa vahvistuksen saaneiden yhteisöjen osalta se yhteisö, joka on nimetty vastaamaan sen varmistamisesta, että ryhmä noudattaa vakavaraisuusvaatimuksia konsolidoidulla tasolla. Luetteloa on päivitettävä vähintään vuosittain. Uudella momentilla pantaisiin täytäntöön uuden luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 1 kohdan neljäs alakohta.
Pykälään lisättäisiin uusi4 momentti, jolla pantaisiin täytäntöön uuden luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 1 kohdan toinen alakohta. Uuden momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi vähintään vuosittain suoritettava laitosten emoyhtiöiden tarkastelua siitä, ovatko luottolaitokset, luottolaitoslain nojalla luottolaitostoiminnan toimilupaa vasta hakeva yhteisö tai luottolaitoslain 2 a luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettu nimetty yhteisö tunnistaneet asianmukaisesti omistusyhteisön kriteerit täyttävät yritykset. Säännöksellä varmistetaan, että omistusyhteisöksi luokiteltavat yhteisöt, joiden tulee hakea omistusyhteisön lupaa, on tunnistettu asianmukaisesti. Lisäksi momentissa säädettäisiin uuden luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan vaatimuksen mukaisesti toimivaltaisten viranomaisten yhteistyöstä tarkastelua toteuttaessa, jos emoyritykset sijaitsevat muissa jäsenvaltioissa. Finanssivalvonnan tulisi tehdä tiivistä yhteistyötä toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa tarkastelun suorittamiseksi.
4 §.Omistusyhteisöön sovellettavat säännökset. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan laajennettavaksi soveltamisalaltaan siten, että säännöksiä konsolidoitujen vaatimusten osalta sovelletaan omistusyhteisön luvan saaneeseen, omistusyhteisön tytäryhteisönä toimivaan luottolaitokseen, joka on nimetty vastaamaan konsolidoitujen vaatimusten täyttämisestä, sekä valvontatoimenpiteenä nimettyyn luottolaitokseen tai toiseen omistusyhteisöön. Voimassa olevan momentin mukaan vaatimuksia sovelletaan ainoastaan luvanvaraisiin emoyhteisöinä toimiviin omistusyhteisöihin sekä valvontatoimenpiteenä nimettyyn luottolaitokseen tai toiseen omistusyhteisöön. Näin ollen ehdotettu momentti vastaisi luottolaitosdirektiivin 3 artiklan 3 kohdan mukaista direktiivin soveltamisalaa. Ehdotetulla muutoksella täydennettäisiin luottolaitosdirektiivin täytäntöönpanoa.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan 4 §:n 2 momenttia.
Pykälään lisättäisiin 3 momentti, jolla pantaisiin täytäntöön uuden luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 4 a kohta. Momentissa säädettäisiin omistusyhteisön luvasta vapautettujen sulkemisesta konsolidoinnin ulkopuolelle. Konsolidoinnin ulkopuolelle jättämisen edellytyksenä on, että ulkopuolelle sulkeminen ei vaikuta tytäryrityksenä toimivan luottolaitoksen tai ryhmän valvonnan tehokkuuteen; omistusyhteisöllä ei ole muita oman pääoman ehtoisia sijoituksia kuin oman pääoman ehtoinen sijoitus tytäryrityksenä toimivassa luottolaitoksessa tai väliyhtiönä ja emoyrityksenä toimivassa omistusyhteisössä, jonka määräysvallassa tytäryrityksenä toimiva luottolaitos on ja omistusyhteisö ei merkittävästi rahoita eikä sillä ole omaisuuseriä, jotka eivät liity sen omistukseen tytäryrityksenä toimivassa luottolaitoksessa tai väliyhtiönä ja emoyrityksenä toimivassa omistusyhteisössä, jonka määräysvallassa tytäryrityksenä toimiva luottolaitos on.
5 §.Omistusyhteisöä koskeva yhteinen päätöksenteko konsolidointiryhmässä. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan. Pääosin pykälä vastaisi voimassa olevan lain 5 §:n sisältöä. Voimassa olevaan lakiin nähden pykälään tehdyillä muutoksilla sekä lisäyksillä pantaisiin täytäntöön uuden luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 8 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta. Voimassa olevan lain pykälässä käytetty termi kotivaltio vaihdettaisiin sijoittautumisvaltioon selkeyden lisäämiseksi. Sijoittautumisvaltiolla tarkoitetaan valtiota, johon omistusyhteisö on sijoittautunut.
Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 5 §:n 1 momenttia. Momentissa säädettäisiin konsolidointiryhmän valvojan ja omistusyhteisö sijoittautumisvaltion valvontaviranomaisen välisestä yhteistyöstä omistusyhteisön luvan, vahvistuksen sekä valvontatoimenpiteiden osalta. Voimassa olevaan lakiin nähden momentin yhteistyövelvollisuuden piiriin lisättäisiin mukaan myös konsolidoinnin ulkopuolelle jättäminen uuden luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 8 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi siitä, että viranomaisten tulee pyrkiä yhteiseen päätökseen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun omistusyhteisön sijoittautumisvaltionvalvontaviranomainen on vastaanottanut arvioinnin. Finanssivalvonta antaa konsolidointiryhmän valvonnasta vastaavana viranomaisena päätöksen tiedoksi omistusyhteisölle hallintolain mukaisesti. Oikeustila vastaa voimassa olevan lain 5 §:n 2 momenttia, mutta selvyyden vuoksi päätökseen käytettävästä ajasta säädettäisiin omassa momentissaan. Yhteistä päätöstä voidaan soveltaa suoraan, esimerkiksi yhteisymmärryspöytäkirjassa sovitun nojalla tai Finanssivalvonta voi vahvistaa päätöksen, jonka jälkeen sitä sovelletaan kansallisesti. Asiassa sovelletaan hallintolakia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että tarvittaessa rahoitus- ja vakuutusryhmittymän valvonnasta vastaavalta valvontaviranomaiselta on saatava suostumus yhteistä päätöksentekoa varten. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 5 §:n 1 momentin viimeistä virkettä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Euroopan pankkiviranomaisen käsittelystä niissä tilanteissa, kun konsolidointiryhmän valvojan ja omistusyhteisö sijoittautumisvaltion valvontaviranomaisen välillä ei saavuteta yhteistä päätöstä kahden kuukauden kuluessa. Momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 5 §:n 2 momenttia. Momentista kuitenkin korjattaisiin viittaukset vastaamaan yhteisen päätöksen laajennettua sisältöä. Lisäksi momenttia muutettaisiin toteamalla, että Finanssivalvonnan ja sijoittautumisvaltion valvontaviranomaisen yhteisen päätöksen on vastattava Euroopan pankkiviranomaisen antamaa päätöstä asiassa. Muutoksella täydennettäisiin luottolaitosdirektiivin 21 a artiklan 8 kohdan 3 alakohdan aiempaa täytäntöönpanoa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin siitä, että yhteistä päätöstä koskevat säännökset soveltuvat myös silloin, kun Finanssivalvonta toimii omistusyhteisön sijoittautumisvaltionvalvontaviranomaisena ja konsolidointiryhmän valvonnasta vastaa toisen jäsenmaan viranomainen. Momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 21 a artikla 8 kohdan ensimmäinen alakohta sijoittautumisvaltionvalvontaviranomaista koskevien säännösten osalta ja täydennettäisiin aiempaa täytäntöönpanoa toisen alakohdan osalta.
3 lukuOikeus omistaa luottolaitoksen osakkeita tai osuuksia
1 §. Osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskeva ilmoitusvelvollisuus. Pykälän 7 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä huomioidaan luottolaitosdirektiivin 23 artiklan uuden 6 kohdan mukaiset tekniset standardit.
3 a lukuYritysjärjestelyjen, merkittävän omistusosuuden hankkimisen sekä merkittävien varojen ja velkojen luovutuksen valvonta
Luku olisi uusi ja siinä säädettäisiin luottolaitosdirektiivin edellyttämistä säännöksistä yritysjärjestelyjen ja muiden merkittävien liiketoiminnan ja tase-erien järjestelyiden valvonnasta.
1 §. Ilmoitusvelvollisuus Finanssivalvonnalle. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentilla täytäntöön pannaan yleiset yritysjärjestelyiden ja muiden keskeisten liiketoimintajärjestelyiden ilmoitusvelvollisuutta koskevat säännökset, jotka perustuvat luottolaitosdirektiivin 27 a artiklan 1 kohtaan, 27 f artiklan 1 kohtaan, ja 27 i artiklan 1 kohdan ensimmäiseen alakohtaan. Ehdotettuun 2 kohtaan sisältyvä velvollisuus ilmoittaa kirjallisesti merkittävästä omistusosuudesta luopumisesta perustuu puolestaan direktiivin 27 d artiklaan. Merkittävien varojen ja velkojen luovutusta koskisi ainoastaan ilmoitusvelvollisuus Finanssivalvonnalle, kun taas merkittävän omistusosuuden hankkimiseen sekä sulautumiseen ja jakautumiseen sovellettaisiin ilmoitusmenettelyn ohella jäljempänä säädettävää arviointimenettelyä ja pankkivalvonnallista päätöksentekomenettelyä. Momentin 1 kohdassa tarkoitettu varojen tai velkojen luovutus tarkoittaisi minkä tahansa tyyppistä luovutusta riippumatta siitä, onko kyseessä kauppa tai muu luovutustoimi. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat direktiivin 27 f artiklan 1 kohdan toisen alakohdan edellyttämällä tavalla myös konsernin ja talletuspankkien yhteenliittymän sisäiset varojen tai velkojen luovutukset, koska niitä ei ole rajattu ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle. Momentin 1 kohdan mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee sekä luovuttavaa että vastaanottavaa luottolaitosta, jolloin se täyttää samalla 27 f artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan vaatimuksen.
Liiketoiminnan luovutuksesta ei ehdoteta erityissäännöksiä, vaan koska liiketoiminnan luovutuksessa on kyse varojen ja velkojen luovutuksesta ilman sulautumis- tai jakautumisprosessia, kyse olisi momentin 1 kohdassa tarkoitetusta varojen ja velkojen luovutuksesta, johon liittyy ilmoitusvelvollisuus, jos järjestely on luonteeltaan merkittävä jäljempänä säädettyjen kynnysarvojen mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 27 i artiklan 1 kohdan mukaisesta täsmennyksestä siitä, että sulautumis- tai jakautumissuunnitelman hyväksyminen luottolaitoksen hallituksessa aiheuttaa ilmoitusvelvollisuuden Finanssivalvonnalle. Ilmoitus olisi tehtävä ennen kuin velkojille annettavaa julkista kuulutusta haetaan. Sulautumisiin ja jakautumisiin liittyen on haettava julkinen kuulutus osakeyhtiölain (624/2006) 16 luvun 6 §:n ja 17 luvun 6 §:n, osuuskuntalain (421/2013) 20 luvun 6 §:n ja 21 luvun 6 §:n sekä säästöpankkilain 65 ja 85 §:n perusteella. Edellä mainittu direktiivikohta edellyttää, että ilmoitus on tehtävä aina ennen järjestelyn loppuunsaattamista. Julkisen kuulutuksen hakeminen osakeyhtiölain, osuuskuntalain ja säästöpankkilain perusteella edeltää joka tapauksessa sulautumisen ja jakautumisen täytäntöönpanoa, eikä rekisteriviranomainen saa panna järjestelyä täytäntöön ennen julkisen kuulutuksen toimittamista. Siten ehdotuksen mukainen velvollisuus tehdä ilmoitus Finanssivalvonnalle ennen kuulutuksen hakemista täyttää myös direktiivin asettamat vaatimukset. Ehdotettu ajankohta on myös yhdenmukainen sen kanssa, miten ilmoitusvelvollisuudesta on tällä hetkellä säädetty liikepankki-, osuuspankki- ja säästöpankkilaeissa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 27 a artiklan 6 kohdan toista alakohtaa vastaavasti siitä, että jos kyse on merkittävän omistusosuuden hankinnasta luottolaitoksessa, sovelletaan lisäksi mainittuihin järjestelyihin sovellettavaa erityissääntelyä, joka on kansallisesti pantu täytäntöön lain 3 luvussa.
Pykälän 4 momentti sisältäisi perussäännöksen siitä, että luottolaitoksen on ilmoituksessa annettava tieto omistusosuuden, varojen tai velkojen suuruudesta sekä muut asiaankuuluvat ja merkitykselliset tiedot, jotka ovat tarpeellisia 5 ja 6 §:ssä säädetyn arvioinnin suorittamiseksi. Momentin toisen säännöksen mukaan Finanssivalvonta voisi pyytää tarvittavia lisätietoja arviointien suorittamiseksi. Tässä momentissa tarkoitetuista arvioinnissa tarvittavista tiedoista säädettäisiin tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella. Asetuksenantovaltuudesta säädettäisiin 5 momentissa. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 27 a artiklan 1 kohta, 27 b artiklan 5 kohta, 27 i artiklan 1 kohta ja 27 j artiklan 5 kohta. Direktiivin 27 b artiklan 5 kohta edellyttää, että sellaisia tietoja, jotka eivät ole tarpeellisia omistusosuuden hankinnan arvioimiseksi, ei ole sallittua pyytää. Tämän edellytyksen katsotaan sisältyvän jo sellaisenaan oikeasuhtaisuuden ja asianmukaisuuden vaatimukseen sekä hallintolain 6 §:ssä säädettyihin yleisiin hallinnon oikeusperiaatteisiin ilman nimenomaista säännöstä.
Pykälän 5 momentti sisältäisi viittaussäännöksen luottolaitosdirektiivin 27 b artiklan 7 kohdan nojalla annettaviin teknisiin standardeihin. Lisäksi momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden, jonka mukaan tarkempia säännöksiä ilmoitusmenettelystä, arviointimenettelyssä tarvittavista tiedoista ja ilmoitusmenettelyssä noudatettavista määräajoista annettaisiin valtiovarainministeriön asetuksella. Ilmoitusmenettelyä koskevia verraten yksityiskohtaisia säännöksiä sisältyy luottolaitosdirektiivin 27 a artiklaan, 27 f artiklaan ja 27 i artiklaan. Nämä säännökset katsotaan tarkoituksenmukaisemmaksi panna täytäntöön asetustasolla lain sijasta.
2 §. Säännösten soveltaminen omistusyhteisöihin ja keskusyhteisöihin. Pykälässä säädettäisiin siitä, että luvun luottolaitoksia koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös luvanvaraisiin omistusyhteisöihin ja talletuspankkien yhteenliittymien keskusyhteisöihin. Soveltamisala perustuu direktiivin 27 a artiklan 1 kohtaan, 27 f artiklan 1 kohtaan ja 27 j artiklan 1 kohdan ensimmäiseen alakohtaan. Selkeyssyistä ehdotetaan, että säännösten soveltaminen omistusyhteisöihin ja talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisöihin eriytetään omaksi säännöksekseen.
Luottolaitoksia koskevia säännöksiä sovellettaisiin ehdotetun pykälän perusteella omistusyhteisöjen ohella talletuspankkien yhteenliittymien keskusyhteisöihin. Ratkaisua pidetään direktiivin vaatimuksen mukaisena Suomen kansallisen lainsäädännön erityispiirteiden näkökulmasta, koska talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain (599/2010) mukaiset yhteenliittymän ohjaus- ja valvontatehtävät ovat verraten laajoja ja jopa pidemmälle meneviä kuin mitä omistusyhteisön luvanvaraisuus edellyttää. Lisäksi keskusyhteisöt ovat luottolaitosten valvonnan näkökulmasta konsolidoidun valvonnan emoyrityksiä, ja yhteenliittymän on laadittava konsernitilinpäätöstä pitkälle vastaava yhdistelty yhteenliittymän tilinpäätös.
3 §. Merkittävät varat ja velat. Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 27 f artiklan 2 kohdassa säädetyt tarkemmat kriteerit siitä, milloin varojen tai velkojen luovutusta olisi pidettävä pankkivalvonnallisesti merkittävänä ja siten sellaisena, jonka perusteella luottolaitokselle syntyy ilmoitusvelvollisuus. Pykälässä, samoin kuin muuallakin tässä luvussa, käytettäisiin käsitteitä varat ja velat. Tällä tarkoitettaisiin direktiivin 27 f artiklan tarkoittamassa merkityksessä laajasti erilaisia omaisuuseriä ja velvoitteita. Artiklan 3 kohtaa ei ehdoteta pantavaksi täytäntöön lailla, vaan ehdotetun 1 §:n 4 momentin mukaisella valtiovarainministeriön asetuksella.
4 §. Merkittävä omistusosuus. Pykälän ensimmäisellä virkkeellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 27 a artiklan 2 ja 3 kohdissa säädetyt merkittävyyskriteerit. Pykälän toisella virkkeellä pantaisiin täytäntöön direktiivin 27 a artiklan 4 kohtaan sisältyvä säännös merkittävyyden määrittämisestä, kun kyseessä on omistusyhteisö. Säännöksen kansallisessa täytäntöönpanossa ehdotetaan tätä laajennettavaksi myös talletuspankkien yhteenliittymien keskusyhteisöihin.
5 §. Merkittävän omistusosuuden hankinnan arviointimenettely. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 27 b artiklan 1 kohdan mukaisista arviointikriteereistä. Arviointi soveltuisi ainoastaan merkittävien omistusosuuksien hankintoihin. Omistusosuuksista luopumiseen sovellettaisiin direktiivin 27 d artiklan mukaan ainoastaan ilmoitusmenettelyä. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa käytettäisiin käsitettä luottolaitoksen taloudelliselle asemalle, riskienhallinnalle ja toiminnan järjestämiselle asetetut vaatimukset. Tällä tarkoitettaisiin laajasti kaikkia sellaisia erityisvaatimuksia, joita liittyy luottolaitostoimintaan. Määritelmä vastaisi edellä mainitun direktiivikohdan a alakohdassa tarkoitettuja vakavaraisuusvaatimuksia (prudential requirements).
Pykälän 2 momentti perustuisi mainitun artiklan 2 kohtaan ja 3 kohdan toiseen alakohtaan.
Pykälän 3 momentti sisältäisi viittauksen direktiivin 27 b artiklan 7 mukaisiin teknisiin standardeihin sekä asetuksenantovaltuuden tarkempien säännösten antamiseksi. Momentti sisältäisi lisäksi määräyksenantovaltuuden Finanssivalvonnalle ja arviointikriteerejä koskevan julkistamisvelvollisuuden, jotka perustuvat direktiivin 27 b artiklan 5 kohtaan. Finanssivalvonnan norminantovalta on alisteista ylemmän asteiselle asetuksenantovallalle, joka rajaa Finanssivalvonnan valtuuksia antaa tarkempia määräyksiä kysymyksessä olevista asioista. Julkistettavien arviointiperusteiden tulisi olla direktiivin edellyttämällä tavalla oikeasuhtaisia ja asianmukaisia.
6 §. Yritysjärjestelyn arviointimenettely. Pykälässä säädettäisiin luottolaitosdirektiivin edellyttämästä yritysjärjestelyiden (sulautumiset ja jakautumiset) arviointimenettelystä.
Pykälän 1 momentti vastaisi luottolaitosdirektiivin 27 j artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa luetelmakohtineen. Momentin 3 kohdassa käytettäisiin käsitettä luottolaitoksen taloudelliselle asemalle, riskienhallinnalle ja toiminnan järjestämiselle asetetut vaatimukset. Tällä tarkoitettaisiin laajasti kaikkia sellaisia erityisvaatimuksia, joita liittyy luottolaitostoimintaan. Määritelmä vastaisi edellä mainitun direktiivikohdan c alakohdassa tarkoitettuja vakavaraisuusvaatimuksia (prudential requirements).
Pykälän 2 momentti vastaisi direktiivin 27 j artiklan 1 kohdan toista alakohtaa.
Pykälän 3 momentti vastaisi mainitun artiklan 2 kohtaa ja 3 kohdan toista alakohtaa.
Pykälän 4 momentti sisältäisi direktiivin 27 i artiklan 2 kohdassa säädetyn poikkeuksen konsernin tai yhteenliittymän sisäisten sulautumisten arviointimenettelystä. Mainitun direktiivikohdan mukaan toimivaltaiset viranomaiset eivät ole velvoitettuja toteuttamaan arviointimenettelyä, kun kyseessä on konserniin kuuluvien yritysten tai yhteenliittymän jäsenluottolaitosten keskinäisestä järjestelystä. Direktiivi ei kuitenkaan kategorisesti rajaa pois viranomaisen toimesta tapahtuvaa arviointimenettelyä. Koska direktiivi on tältä osin minimiharmonisoiva, kansallisesti ei ole myöskään mahdollista kokonaan poissulkea konsernien ja yhteenliittymien sisäisiin sulautumisiin liittyvää pankkivalvonnallista arviointia. Yhteenliittymien ja konsernien sisälle voi sulautumisten myötä syntyä taloudelliselta asemalta ja riskiprofiililtaan merkittäviä luottolaitoksia tai muita yrityksiä, mistä syystä tällaisten järjestelyiden pankkivalvonnallisten toimivaltuuksien poissulkemista kokonaan ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi siitäkään huolimatta, että taloudellista asemaa valvottaisiin myös konsolidoidulla tasolla. Direktiivin täytäntöön panemiseksi ehdotetaankin, että lähtökohtaisesti konsernin ja yhteenliittymän sisäiset sulautumiset toteutettaisiin ilman arviointimenettelyä. Finanssivalvonta voisi kuitenkin ottaa sulautumisen arvioitavaksi, jos sillä olisi ennalta käytössä olevan tiedon pohjalta perusteltua aihetta epäillä, että sulautuminen voisi vaarantaa taloudelliset tai muut toimintaedellytykset.
Pykälän 4 momentin viimeinen virke sisältäisi direktiivin 27 i artiklan 3 kohdassa säädetyn poikkeuksen luottolaitoksen toimiluvan tai omistusyhteisön luvan edellyttämistä järjestelyistä. Tällöin arviointi tapahtuisi yritysjärjestelyn arviointimenettelyn sijasta osana toimilupaprosessia noudattaen toimiluvan myöntämistä koskevia edellytyksiä.
Pykälän 5 momentti sisältäisi viittauksen teknisiin standardeihin sekä asetuksenantovaltuuden tarkempien säännösten antamiseksi. Momentti sisältäisi lisäksi määräyksenantovaltuuden Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonnan norminantovalta on alisteista ylemmän asteiselle asetuksenantovallalle, joka rajaa Finanssivalvonnan valtuuksia antaa tarkempia määräyksiä kysymyksessä olevista asioista. Momentin viimeinen virke sisältäisi direktiivin 27 j artiklan 5 kohdan mukaisen edellytyksen arviointiperusteiden julkistamisesta. Perusteiden julkistamisvelvollisuutta koskeva velvollisuus ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnan nimenomaiseksi tehtäväksi. Arviointiperusteiden tulee olla oikeasuhtaisia ja asianmukaisia. Tähän kuuluisi asiasisällöllisesti myös direktiivin 27 j artiklan 5 kohtaan sisältyvä kielto käyttää epäolennaisia arviointikriteerejä.
7 §. Viranomaisyhteistyö. Pykälällä pantaisiin osittain täytäntöön luottolaitosdirektiivin 27 c ja 27 k artiklat. Ehdotetussa 1 momentissa säädettäisiin viranomaisten välisestä yhteistyövelvoitteesta yleisellä tasolla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta luovuttaa tietoja viranomaisten välillä direktiivin 27 c artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 27 k artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan edellyttämällä tavalla. Luovutettava on arvioinnin kannalta olennaisia, merkityksellisiä tai asiaan vaikuttavia tietoja. Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka perusteella rekisteröidyn oikeudet määräytyisivät. Tietosuoja-asetuksen liikkumavaraa on kuvattu tarkemmin luvussa 12.4.
Pykälän 3 momentti sisältäisi direktiivin 27 c artiklan 4 kohdan toisen alakohdan ja 27 k artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisen velvollisuuden varmistaa päätöksenteon johdonmukaisuus.
Pykälän 4 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden, jolla olisi määrä panna täytäntöön mainittujen artiklojen sisältämät yksityiskohtaisemmat säännökset. Ottaen huomioon direktiivin säännösten yksityiskohtaisuus tältä osin, katsotaan alemman asteisen sääntelyn olevan tarkoituksenmukaisempi ratkaisu direktiivin täytäntöönpanolle. Lisäksi pykälä sisältäisi viittauksen teknisiin standardeihin, jotka perustuvat direktiivin 27 c artiklan 5 kohtaan ja 27 k artiklan 3 kohtaan.
8 §. Finanssivalvonnan toimivalta vastustaa merkittävän omistusosuuden hankintaa tai yritysjärjestelyä. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 27 b artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 27 j artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisista perusteista, joiden nojalla Finanssivalvonta voi vastustaa järjestelyä. Vastustamista koskeva päätös voisi perustua ainoastaan järjestelyyn liittyviin erinäisiin riskeihin, mutta ei esimerkiksi markkinoihin liittyvään tarveharkintaan. Säännös siten kattaa asiasisällöllisesti myös 27 j artiklan 4 kohdan mukaisen edellytyksen kiellosta käyttää tarveharkintaa yritysjärjestelyn vastustamista koskevan päätöksen perusteena. Pykälä tulisi sovellettavaksi konsernin tai yhteenliittymän sisäiseen sulautumiseen ainoastaan silloin, kun sitä koskeva arvio on tehty ehdotetun 6 §:n 4 momentin mukaisesti.
9 §. Arviointimenettelyä koskeva päätös. Pykälässä säädettäisiin merkittävän omistusosuuden hankintaa sekä yritysjärjestelyjä koskevista päätöksistä luottolaitosdirektiivin edellyttämällä tavalla. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin direktiivin 27 a artiklan 13 ja 14 kohtien mukaisesta velvollisuudesta antaa päätös hankintaan liittyen. Säännöksen mukaan päätös on annettavan kahden päivän kuluessa arvioinnin valmistumisesta, mutta viimeistään silloin kun arvioinnin määräaika umpeutuu. Lisäksi viimeisessä virkkeessä säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 27 a artiklan 15 kohtaa vastaavasti, että Finanssivalvonta voi asettaa myönteiselle päätökselle voimassaoloajan ja tarvittaessa pidentää sitä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 27 i artiklan 7 ja 8 kohtien mukaisesta velvollisuudesta antaa päätös yritysjärjestelyihin liittyen sekä siitä, että järjestelyä ei saa panna täytäntöön ennen kuin Finanssivalvonta on antanut myönteisen päätöksen. Säännöksen mukaan päätös on annettavan kahden päivän kuluessa arvioinnin valmistumisesta, mutta viimeistään silloin kun arvioinnin määräaika umpeutuu, jos arviointi ei ole valmistunut määräaikaan mennessä. Momentin viimeinen virke perustuisi direktiivin 27 i artiklan 10 kohtaan, jonka mukaan valvontaviranomainen voi asettaa myönteiselle päätökselle määräajan, jonka kuluessa järjestely on pantava täytäntöön.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 27 i artiklan 9 kohdan mukaisesta olettamasäännöstä.
6 lukuSivuliikkeen perustaminen, palvelujen tarjoaminen ja kotipaikan siirto ulkomaille
5 §. Luottolaitoksen tytär- tai omistusyrityksenä olevan rahoituslaitoksen sijoittumisoikeus ja palveluiden tarjoamisoikeus. Pykälä ehdotetaan uudistettavaksi kokonaisuudessaan luottolaitosdirektiivin 34 artiklan täytäntöönpanon täsmentämiseksi. Pykälän otsikkoa muutettaisiin paremmin sen asiasisältöä vastaavaksi. Voimassa olevaan säännökseen nähden rahoituslaitoksen vapaa sijoittumisoikeus toiseen jäsenvaltioon olisi kapeampi, ja vastaa nykyistä säännöstä paremmin direktiivin mukaista vähimmäistasoa.
Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin direktiivin 34 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan johdantokappaletta.
Pykälän 2 momentti vastaisi direktiivin 34 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a–c ja e alakohtia. Momentin 1 kohta vastaisi mainitun artiklakohdan a ja c alakohtia, momentin 2 kohta vastaisi mainitun artiklakohdan b alakohtaa ja momentin 3 kohta vastaisi mainitun artiklakohdan e alakohtaa.
Pykälän 3 momentti vastaisi direktiivin 34 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaa. Momentin viimeinen virke vastaisi direktiivin 34 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan johdantokappaleeseen sisältyvää säännöstä siitä, että harjoitettu toiminta tulee olla sallittua rahoituslaitoksen säännöissä tai yhtiöjärjestyksessä.
Pykälän 4 momentti vastaisi direktiivin 34 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa.
Pykälän 5 momentti vastaisi direktiivin 34 artiklan 2 kohtaa.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin siitä, että palveluiden tarjoamiseen tai sivuliikkeen perustamiseen toiseen ETA-valtioon sovellettaisiin samaa menettelyä kuin mitä on luottolaitosten osalta säädetty. Momentti vastaisi direktiivin 34 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan johdantokappaletta siltä osin kuin siinä viitataan direktiivin 35 artiklaan, 36 artiklan 1–3 kohtaan sekä 39 artiklan 1 ja 2 kohtaan. Direktiivin 34 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan johdantokappaleeseen sisältyvät viittaukset 40–46 artikloihin on saatettu kansallisesti voimaan voimassa olevan lain 16 luvun 1 §:n 2 momentilla
Pykälän 7 momentti vastaisi direktiivin 34 artiklan 3 kohtaa.
7 lukuHallinto- ja ohjausjärjestelmät
1 §. Hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevat yleiset vaatimukset. Pykälän 1 momentista poistettaisiin viimeinen virke ja siirrettäisiin 9 luvun 3 §:ään, joka on jo osittain päällekkäinen 7 luvun 1 §:n kanssa. Kyseessä olisi tekninen siirto. Pykälän 3 momentista ehdotetaan poistettavaksi mahdollisuus luottolaitoksen hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävien yhdistämisestä valvojan antamalla poikkeusluvalla. Ehdotetun muutoksen myötä näiden tehtävien yhdistäminen ei olisi enää lainkaan sallittu. Muutos perustuu luottolaitosdirektiiviin. Mainittu tehtäväyhdistelmä on tullut kokonaan kielletyksi luottolaitosdirektiivin 88 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan muutetun e alakohdan myötä. Mainitusta kohdasta on poistettu mahdollisuus pankkivalvontaviranomaisen myöntämään poikkeuslupaan.
2 §. Luottolaitoksen hallituksen kokoonpanoa ja työskentelyä koskevat vaatimukset. Pykälän 1 momentin viimeinen virke ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin uudistetun 91 artiklan 7 kohtaa vastaavalla tavalla siten, että siinä nimenomaisesti mainittaisiin myös ESG-tekijöihin liittyvät riskit ja tietojärjestelmäriskit. Virkkeessä todetuilla voimavaroilla tarkoitettaisiin mainitun direktiivikohdan mukaisia taloudellisia voimavaroja ja henkilöstövoimavaroja. Momentin aiemmat virkkeet poistettaisiin, sillä kelpoisuusvaatimuksista ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin jäljempänä 4 ja 4 a §:ssä.
Pykälän 3 momentin viimeistä virkettä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että hallituksen valvonta kohdistuu johdon toimintaan. Voimassa olevan säännöksen mukaan hallituksen toteuttaman valvonnan on kohdistuttava toimivaan johtoon. Koska 1 luvun 20 §:ään sisältyvät määritelmät ehdotetaan uudistettavaksi kokonaisuudessaan, virkkeessä säädetty valvontatehtävä muodostuisi toimivan johdon käsitettä käyttämällä liian suppeaksi. Ehdotuksen mukaan hallituksen valvonta koskisi johtoa, jota on pidettävä yleiskäsitteenä kuvaamaan operatiivista johtoa. Säännös vastaisi luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 2 a kohtaa. Mainitussa direktiivikohdassa ei käytetä tarkempaa määritelmää kuvaamaan sitä, mihin henkilöpiiriin hallituksen valvonta tarkalleen ottaen kohdistuu, vaan kyseessä on joustava normi. Valvonnan kytkeminen tarkemmin esimerkiksi ehdotetun 1 luvun 20 §:n mukaisiin määritelmiin ei olisi tarkoituksenmukainen ratkaisu, koska se kategorisoisi hallituksen valvontatehtävää ennalta määrättyyn johdon henkilöpiiriin. Säännöksen mukaisena johtona olisi pidettävä voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavalla tavalla ainakin toimitusjohtajaa ja sen välittömässä alaisuudessa toimivia henkilöitä, jotka toimivat luottolaitoksen ylimmissä johtotehtävissä. Säännös korostaa luottolaitoksen keskeisen operatiivisen toiminnan valvontaa riippumatta siitä, millä organisaatiohierarkkisella tasolla johtaminen tapahtuu, kuitenkaan vaikuttamatta hallinto- ja ohjausjärjestelmässä tarkemmin määriteltyihin vastuualueisiin ja raportointisuhteisiin.
3 §. Nimitysvaliokunta. Pykälän 3 momentin 2 kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi luottolaitosdirektiivin 88 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan c alakohdan täytäntöönpanon varmistamiseksi. Mainitun direktiivikohdan mukaan nimitysvaliokunnan on arvioitava vähintään vuosittain hallituksen kokoonpanon sekä yksittäisten hallitusten jäsenten tietämystä, taitoja ja kokemusta. Näiden edellytysten on aiemmin katsottu sisältyvän voimassa olevan kohdan mukaiseen hallituksen kokoonpanon arviointiin, mutta kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että tehtäviin kuuluu nimenomaisesti hallituksen sekä sen yksittäisten jäsenten pätevyyden arviointi. Pätevyydellä tarkoitettaisiin direktiivissä tarkoitettua tietämystä, taitoja ja kokemusta (knowledge, skills and experience).
4 §. Luottolaitoksen ylimmän johdon ja avainhenkilöiden luotettavuus- ja riippumattomuusvaatimukset. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaan luottolaitosdirektiivin kokonaan muutetun 91 artiklan ja uuden 91 a artiklan pohjalta. Mainituissa artikloissa säädetään luottolaitoksen ylimpään johtoon ja avainhenkilöihin lukeutuvien henkilöiden ammatillisista vaatimuksista ja vaatimusten arvioinnista. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin ainoastaan luotettavuusvaatimuksista. Pätevyysvaatimuksista säädettäisiin jäljempänä kokonaan uudessa 4 a §:ssä. Vaatimusten soveltamisala niin ikään laajenisi direktiiviä vastaavalla tavalla luottolaitoksen avainhenkilöihin.
Pykälän 1 momentin ensimmäiseen virkkeeseen ehdotettavat luotettavuusvaatimukset vastaisivat asiasisällöltään luottolaitosdirektiivin uudistetun 91 artiklan 2 a kohdan mukaisia vaatimuksia hallintoelimen jäsenen (management body) hyvämaineisuudesta sekä rehellisestä ja lahjomattomasta toiminnasta. Momentin mukaisesti näitä vaatimuksia sovellettaisiin sekä hallitukseen että liiketoiminnasta vastaavaan johtoon. Samoja luotettavuusvaatimuksia sovellettaisiin lisäksi luottolaitoksen avainhenkilöön. Voimassa olevan lain mukaan vaatimuksia sovelletaan hallitukseen ja voimassa olevan lain mukaiseen toimivaan johtoon (eli toimitusjohtajaan ja tämän alaiseen ylimpään johtoon sekä niihin, jotka tosiasiallisesti johtavat luottolaitoksen toimintaa). Soveltamiskäytännössä luotettavuus- ja pätevyysvaatimuksia on sovellettu hallituksen lisäksi toimitusjohtajaan ja johtoryhmätasoisiin tehtäviin. Näin ollen luotettavuusvaatimusten soveltamisen piiri säilyisi käytännössä nykyisen lainsäädännön ja soveltamiskäytännön mukaisena.
Vaatimukset soveltuisivat kaikkiin edellä mainittuihin vastuuhenkilöihin yksilöllisesti. Luottolaitoksen johdon osalta riippumatonta toimintaa (independence of mind) edellytettäisiin nimenomaan hallitukselta, jonka tehtävänä on kollegiaalisena toimielimenä valvoa toimitusjohtajan ja muun liiketoiminnasta vastaavan johdon toimintaa. Hallituksen jäsenen olisi tehtävässään kyettävä riippumattomaan toimintaan ja itsenäisesti arvioimaan luottolaitoksen toimintaa ja riskejä sekä tarvittaessa haastamaan liiketoiminnasta vastaavaa johtoa sen tekemissä päätöksissä ja arvioissa. Riippumattomalla toiminnalla tarkoitettaisiin myös sitä, että jokainen hallituksen jäsen kykenee tuomaan oman näkökulmansa esille hallitustyöskentelyssä. Momentin mukainen ja direktiivissä omaksuttu riippumattomuusvaatimus, joka on sellaisenaan ollut jo pidemmän aikaa voimassa, on soveltamiskäytännössä katsottu osin pidemmälle meneväksi kuin esimerkiksi pörssiyhtiöiden itsesääntelyn mukainen muodollinen riippumattomuus yhtiöstä ja osakkeenomistajista.
Ehdotetut luotettavuusvaatimukset kattavat myös avainhenkilöitä koskevat luottolaitosdirektiivin 91 a artiklan 1 kohdan mukaiset luotettavuusvaatimukset. Avainhenkilöiden osalta ehdotettu luotettavuusvaatimus on direktiivin 91 a artiklan 1 kohdan mukaista minimitasoa hieman tiukempi. Hallintoelimen jäsenen ja avainhenkilön direktiiviin perustuvien luotettavuusvaatimusten välinen ero on sikäli vähämerkityksinen, että näille vastuuhenkilökategorioille ei ehdoteta erillisiä luotettavuusvaatimuksia sääntelyn selkeyden vuoksi. Direktiivin 91 artiklan 2 a kohdan mukaiset vaatimukset hallituksen työskentelystä saatettaisiin voimaan 7 luvun 2 §:ssä.
Pykälän 1 momentinviimeiseen virkkeeseen sisältyisivät yleiset rajoitukset luottolaitoksen eräissä vastuutehtävissä toimimiseen. Voimassa oleva luottolaitoslain 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan rajoitukset soveltuvat vakiintunutta yhteisölainsäädäntöä laajemmin myös voimassa olevan lain mukaiseen toimivaan johtoon. Voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti vaatimuksia sovellettaisiin laajasti luottolaitoksen eri vastuutehtäviin, eli kaikkiin ylimpään johtoon lukeutuviin tehtäviin ja avainhenkilöihin. Sääntelyä on pidettävä tarpeellisena myös luottolaitosdirektiivissä asetettujen luotettavuusvaatimusten täytäntöönpanolle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin muutetun 91 artiklan 2 a kohdan viimeisen virkkeen täytäntöönpanemiseksi, että talletuspankkien yhteenliittymän jäsenluottolaitoksen johtoon kuuluvan toimimiselle samanaikaisesti yhteenliittymän keskusyhteisön hallituksessa tai hallintoneuvostossa ei sellaisenaan vaaranna henkilön riippumattomuutta. Jäsenluottolaitosten edustus keskusyhteisön hallintoelimissä on käytännössä tarpeen, jotta yhteenliittymän hallinto ja ohjaus voidaan järjestää tarkoituksenmukaisella tavalla. Ehdotettu momentti olisi direktiiviä vastaavalla tavalla olettamasääntö. Jos momentissa tarkoitetussa tehtäväyhdistelmässä kuitenkin ilmenisi sellainen erityinen eturistiriitatilanne, jota ei voida muulla tarkoituksenmukaisella tavalla hallita, jäsenluottolaitoksen johtoon kuuluva henkilö ei saisi toimia myöskään keskusyhteisön hallituksessa tai hallintoneuvostossa. Tämän kaltainen tilanne voi syntyä esimerkiksi, jos jäsenluottolaitos on ajautunut vaikeuksiin ja jäsenluottolaitokseen on kohdistettava tavanomaista kattavampia ohjauksellisia ja valvonnallisia toimenpiteitä. Arvioinnissa olisi otettava huomioon myös keskusyhteisön hallintojärjestelmälle asetettavat yleiset vaatimukset.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin uudistetun 91 artiklan 1 kohtaa vastaavasti siitä, että luottolaitoksen on varmistettava luotettavuusvaatimusten täyttyminen. Direktiivin mukaan vaatimusten täyttymisestä vastaa ensisijaisesti luottolaitos. Tältä osin direktiivin tarkoituksena on, että vaatimusten täyttymisestä varmistuminen ei ole ainoastaan luottolaitoksen valvontaviranomaisen tehtävänä, vaikka vaatimusten täyttämiseen kohdistetaankin viranomaisvalvontaa. Siksi ehdotetaan säädettäväksi, että luottolaitoksen on itse varmistettava vaatimusten täyttyminen. Konkreettiset toimenpiteet, joilla vaatimusten täyttymisestä tulee varmistua, on määriteltävä tapauskohtaisesti ja riippuen nimitettävän henkilön organisatorisesta asemasta. Momentissa säädettäisiin lisäksi luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 1 kohdan mukaisista poikkeuksista, jotka liittyvät asiamiesten nimittämiseen osana erityishallintoon asettamista tai kriisinratkaisutoimenpiteitä. Näissä tilanteissa asiamies käyttää johdolle kuuluvaa toimivaltaa. Koska asiamies asetetaan näissä tilanteissa pankkivalvonta- tai kriisinratkaisuviranomaisen päätöksellä, asiamiehen kelpoisuuskriteerien täyttymisestä varmistuminen kuuluu vastaavasti asiamiehen nimittävän viranomaisen tehtäviin.
Pykälän 4 ja 5 momentti luotettavuuden ja hyvämaineisuuden tarkemmasta määrittelystä vastaisivat voimassa olevaa 7 luvun 4 §:n 2 ja momenttia sillä täsmennyksellä, että vaatimuksia ehdotetaan sovellettavaksi johdon ohella avainhenkilöihin. Luotettavuuden ja hyvämaineisuuden arviointi olisi luonteeltaan kokonaisarviota. Vähimmäisedellytys luotettavuudelle ja hyvämaineisuudelle olisi edelleenkin, että johtoon kuuluva tai avainhenkilö ei ole tuomittu rikoksista 4 momentin 1 kohdan mukaisella tavalla. Momentin 2 kohdan mukaan luotettavana ja hyvämaineisena ei olisi pidettävä henkilöä, joka muutoin aikaisemmalla toiminnallaan on osoittanut olevansa sopimaton luottolaitoksen johtoon tai avainhenkilöksi. Tämä merkitsisi, että arvioinnissa olisi otettava huomioon myös muita seikkoja kuin ainoastaan rikolliset teot, eikä yksistään sitä, että henkilö ei ole syytetty tai tuomittu rikoksista tai ole esitutkinnan kohteena, ole sellaisenaan pidettävä osoituksena luotettavuudesta ja hyvämaineisuudesta. Näin ollen momentit asiasisällöllisesti täyttävät myös direktiivin 91 artiklan 1 kohdan ja 91 a artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset siitä, että rikostuomioiden puuttuminen tai se, että syytteitä rikoksista ei ole nostettu, ei ole sellaisenaan katsottava täyttävän luotettavuuteen ja hyvämaineisuuteen liittyviä kelpoisuusedellytyksiä.
4 a §. Luottolaitoksen johdon ja avainhenkilöiden pätevyysvaatimukset. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin luottolaitoksen johdon ja avainhenkilöiden pätevyysvaatimuksista, eli luottolaitosdirektiivin 91 ja 91 a artiklojen mukaisista tehtävään tarvittavasta osaamisesta, taidoista ja kokemuksesta (knowledge, skills and experience). Nämä vaatimukset ehdotetaan eriytettäväksi selkeyssyistä omaksi säännöksekseen poiketen voimassa olevasta 4 §:stä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luottolaitoksen hallitusta koskevista kollektiivisista pätevyysvaatimuksista. Vaatimukset perustuvat direktiivin 91 artiklan 1 ja 2 b kohtiin. Momentissa, samoin kuin pykälässä muutoinkin, osaamisella ja kokemuksella tarkoitettaisiin direktiivin sanamuodon mukaista tietämystä, taitoa ja kokemusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luottolaitoksen liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluvien henkilöiden ja avainhenkilöiden pätevyysvaatimuksista direktiivin 91 artiklan 1 ja 2 b kohtien sekä 91 a artiklan 1 kohdan mukaisesti. Luottolaitoksen liiketoiminnasta vastaavan johdon, johon kuuluvat toimitusjohtajan ohella muut luottolaitosta tosiasiallisesti johtavat henkilöt, tulee osaamiseltaan ja kokemukseltaan olla kokonaisuudessaan sellainen, että se kykenee ymmärtämään luottolaitoksen toimintaa ja luottolaitoksen ottamia riskejä laajasti. Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin, että jokaisella liiketoiminnasta vastaavaan johtoon kuuluvalla ja avainhenkilöllä tulee olla yksilöllisellä tasolla riittävä osaaminen ja kokemus, jota arvioidaan nimenomaan kyseisen henkilön tehtävien kannalta. Ehdotetulla yhdistelmällä tarkasteltaessa vaatimuksia paitsi kokonaisuutena, myös yksilöllisellä tasolla huomioitaisiin erilaiset organisaatiorakenteet ja luottolaitoksen johtamiseen liittyvät erityistehtävät. Esimerkiksi luottolaitoksen toimitusjohtajalta vaadittavat osaamis- ja kokemusvaatimukset luottolaitostoiminnan ja sen riskien osalta painottuvat kaikkiin keskeisiin luottolaitostoiminnan osa-alueisiin, kun taas esimerkiksi luottolaitoksen henkilöstöjohtajalta edellytettävät vaatimukset voivat edelleen painottua tähän kyseiseen erityisosa-alueeseen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 1 kohtaa ja 91 a artiklan 2 kohtaa vastaavasti siitä, että luottolaitoksen on varmistettava pätevyysvaatimusten täyttyminen sekä ennen tehtävässä aloittamista että koko tehtävässäoloajan. Direktiivin sanamuodon mukaan ensisijainen velvollisuus pätevyysvaatimusten täyttämisestä tulee olla luottolaitoksilla. Direktiivin täytäntöönpanemiseksi ehdotetaankin säädettäväksi, että velvollisuus pätevyysvaatimusten täyttämiseksi asetetaan luottolaitoksille. Puolestaan Finanssivalvonnan (ja soveltuvin osin EKP:n) tehtävänä on osana valvontatoimintaansa ja ehdotettavien uusien Finanssivalvonnasta annetun lain säännösten pohjalta valvoa, että nämä vaatimukset täyttyvät. Tällä tavoin velvollisuus vaatimusten täyttämisestä on aina ensisijaisesti luottolaitoksilla, pankkivalvontaviranomaisten valvonnan ollessa luonteeltaan vaatimusten täyttämisen varmentavaa toimintaa. Pätevyysvaatimuksien varmistamisessa voitaisiin osin huomioida myös suunniteltu tehtävään perehdyttäminen, jolla on määrä omaksua tehtävässä vaadittavaa osaamista tehtävässä aloittamisen jälkeen. Luottolaitoksen on kuitenkin huolehdittava siitä, että valittavan henkilön pätevyys on olennaisissa määrin riittävällä tasolla jo tehtävässä aloittamisen yhteydessä. Luottolaitokseen asetettavaa asiamiestä koskevat poikkeukset perustuvat direktiivin 91 artiklan 1 kohtaan.
4 b §. Kelpoisuusvaatimusten arviointi. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin luottolaitoksen velvollisuudesta arvioida johtoon kuuluvien ja avainhenkilöiden kelpoisuus.
Pykälän 1 momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 1 a kohdan ensimmäisen alakohdan ja 91 a artiklan 2 kohdan mukaiset vaatimukset arvioinnin toteuttamisesta luottolaitoksen toimesta. Ehdotetun 4 a §:n 3 momentin mukaan luottolaitoksen velvollisuutena ei kuitenkaan olisi varmistaa valvontaviranomaisen nimittämän asiamiehen kelpoisuutta, jolloin luottolaitoksen omasta toimesta tapahtuvaa arviointia ei sovellettaisi näissä tilanteissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 1 c kohtaa ja 91 a artiklan 4 kohtaa vastaavasta velvollisuudesta pitää kelpoisuusvaatimusten arviointiin liittyvät tiedot ajan tasalla. Sen lisäksi, mitä Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:n 1 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta saada tietoja valvottavalta, tässä momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että luottolaitoksen on pyynnöstä toimitettava kelpoisuuteen liittyvät tiedot Finanssivalvonnalle. Lisäksi momentissa annettaisiin mainittujen artiklakohtien täytäntöönpanemiseksi Finanssivalvonnalle määräyksenantovaltuus tarkempien tietojen toimittamisesta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 91 artiklan 1 a kohdan toisen alakohdan mukaisesta jäsenvaltio-optiosta sen sallimiseksi, että hallituksen enemmistön vaihtuessa kerralla kelpoisuusvaatimusten täyttämisen arviointi voidaan poikkeuksellisesti tehdä vasta tehtävässä aloittamisen tai nimittämisen jälkeen, jos ennen nimittämistä tai tehtävässä aloittamista koskeva arviointi johtaisi siihen, että hallituksesta eroavat tai hallitustehtävän jättävät hallituksen jäsenet olisivat vastuussa kelpoisuusarvion tekemisestä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin luottolaitoksen velvollisuudesta ilmoittaa ennakkoon Finanssivalvonnalle henkilön nimittämisestä hallituksen puheenjohtajaksi tai liiketoiminnasta vastaavaan johtoon lukeutuvaan tehtävään. Vaatimus perustuu luottolaitosdirektiivin muutetun 91 artiklan 1 d kohtaan. Ennakkoilmoitusta koskeva vaatimus koskisi vain pykälässä tarkoitettuja tehtäviä. Muissa kelpoisuusarvioinnin piiriin kuuluvissa tehtävissä ennakkoilmoitusta ei edellytetä. Lisäksi momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 1 e kohdan kolmatta alakohtaa vastaavasta toimivaltuudesta Finanssivalvonnalle tarvittaessa lykätä nimitettävän henkilön tehtävässä aloittamista, kunnes kelpoisuusvaatimusten arvioimista koskevat riittävät tiedot on toimitettu. Lykkäystä ei kuitenkaan voi tehdä, jos Finanssivalvonta arvioi, että tällaisia tietoja ei ole mahdollista toimittaa. Riittävien lisätietojen pyytämistä rajaa erityisesti hallinon oikeusperiaatteet.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lisäksi asetuksenantovaltuudesta, jonka mukaan tarkemmat ilmoitusmenettelyä koskevat säännökset annettaisiin valtiovarainministeriön asetuksella. Asetuksella olisi tarkoitus panna täytäntöön kansallisesti tarkemmat luottolaitosdirektiivin uudistetun 91 artiklan 1 d ja 1 e kohdissa säädetyt vaatimukset. Näiden vaatimusten teknisyys ja yksityiskohtaisuus huomioiden on tarkoituksenmukaisempaa sisällyttää ne alemmanasteiseen lainsäädäntöön.
4 c §. Kelpoisuusvaatimusten täyttämättä jättäminen. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin luottolaitosdirektiivin uudistetun 91 artiklan 1 b kohdan ja uuden 91 a artiklan 3 kohdan mukaisista toimenpiteistä, joihin luottolaitoksen on ryhdyttävä sen havaitessa, että luottolaitoksen johtoon kuuluvan tai avainhenkilön jättää täyttämättä säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Pykälä korvaisi voimassa olevan 6 a §:n.
4 d §. Omistusyhteisön johdon ja avainhenkilöiden kelpoisuusvaatimukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin uudistetun 91 artiklan 1 kohdan mukaisesta vaatimuksesta ulottaa vaatimukset koskemaan luvanvaraisia ja nimettyjä omistusyhteisöjä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 121 artiklaa vastaavista muiden omistusyhteisöjen johdon kelpoisuusvaatimuksista.
4 e §. Yksilölliset tehtävänkuvaukset sekä roolien ja vastuiden kokonaiskartoitus. Pykälä olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 88 artiklan 3 kohdan mukainen velvollisuus laatia yksilölliset tehtäväkuvaukset keskeisistä vastuutehtävistä sekä yleisempi kartoitus raportointi- ja vastuusuhteista. Finanssivalvonnan tiedonsaantioikeudesta ei ehdoteta erillistä säännöstä, sillä Finanssivalvonnan laaja tiedonsaantioikeus myös näistä seikoista sisältyy voimassa olevaan Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:ään.
5 §. Luottolaitoksen johdon ajankäyttö. Pykälää ehdotetaan uudistettavaksi siten, että siinä huomioidaan toimitusjohtajan tehtävän ohella muu luottolaitoksen liiketoiminnasta vastaava johto 1 luvun 20 §:ään ehdotettavien muutosten mukaisella tavalla. Muutoksilla varmistetaan myös direktiivin 91 artiklan 3 ja 4 kohtien täytäntöönpano.
Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi terminologisesti siten, että ajankäyttövaatimukset soveltuvat 1 luvun 20 §:n 1 momentissa tarkoitettuun ylimpään johtoon. Momentin mukaiset vaatimukset perustuvat luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 3 kohtaan.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi sisällöltään vastaava muutos kuin 1 momenttiin. Momentissa säädetty johtotehtävien lukumääräinen rajoitus perustuu luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 3 kohtaan. Lisäksi momenttiin ehdotetaan tehtäväksi luottolaitosdirektiivin täytäntöönpanoa täsmentävä selkeytys siitä, että ajankäyttövaatimukseen liittyviä johtotehtävien lukumääräisiä rajoituksia laskettaessa hallituksen jäsenyytenä pidettäisiin sen tyyppistä hallitusjäsenyyttä, johon ei sisälly samanaikaisesti liikkeenjohdollisia vastuita (non-executive).
Pykälän 3 momenttiin, joka perustuu luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 4 kohtaan, tehtäisiin puolestaan sanamuodollinen täsmennys siten, että siinä viitattaisiin 2 momentissa tarkoitettuihin johtotehtäviin.
Pykälän 6 momentista ehdotetaan poistettavaksi toinen virke, jossa säädetään Finanssivalvonnan ilmoitusvelvollisuudesta Euroopan pankkiviranomaiselle, jos Finanssivalvonta myöntää luvan vastaanottaa momentissa tarkoitettu lisäjäsenyys. Muutos perustuu luottolaitosdirektiivin muutetun 91 artiklan 6 kohtaan. Direktiivissä ei enää säädetä mainitusta ilmoitusvelvollisuudesta, mistä johtuen vastaava kansallinen säännös on tarpeen purkaa.
6 a §. Luottolaitoksen johtoa koskevien vaatimusten täyttämättä jättäminen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Vastaavat asiasisällölliset säännökset muutettuna direktiivin muutosta vastaavalla tavalla sisältyisivät edellä ehdotettuihin 7 luvun säännöksiin.
8 luku Palkitseminen
1 §. Säännösten soveltaminen. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi virke, jolla täsmennetään lisäeläke-etuuksien lukeutuminen palkitsemisjärjestelmien piiriin. Muutos perustuu luottolaitosdirektiivin 92 artiklan 2 kohdan johdantokappaleen täytäntöönpanon täsmentämiseen.
3 §. Palkitsemisjärjestelmiä koskevat yleiset vaatimukset. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin luottolaitosdirektiivin 74 artiklan täytäntöönpanemiseksi. Momentin toisen virkkeen loppuun lisättäisiin lain luettavuuden selkeyttämiseksi informatiivinen viittaus 9 luvun 2 §:ään, jossa säädetään riskienhallinnan hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevasta yleissäännöksestä. Momentin loppuun lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 74 artiklan 1 kohdan e alakohdan täytäntöönpanemiseksi uusi virke, jonka mukaan laitosten ja sen konsolidointiryhmän riskiottohalukkuus ESG-riskien osalta on otettava huomioon. ESG-riskeillä tarkoitettaisiin uudessa 9 luvun uuden 17 a §:n 1 momentissa määriteltyjä riskejä. Momentin viimeiseksi virkkeeksi lisättäisiin myös vaatimus siitä, että palkitsemisjärjestelmissä henkilöstöä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan sukupuolen perusteella. Tällä varmistetaan luottolaitosdirektiivin 92 artiklan 2 kohdan aa alakohdan täytäntöönpano, jossa säädetään palkitsemisjärjestelmien neutraliteetista sukupuolen suhteen. Aineellisesti sukupuoleen perustuva syrjintä on kielletty naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/1986) perusteella. Säännös ehdotetaan kuitenkin sisällytettäväksi luottolaitoslakiin, jotta myös pankkivalvontaviranomaisella on toimivaltuus valvoa tämän kriteerin täyttymistä, mitä direktiivi vastaavasti edellyttää. Vastaava säännös sisältyy sijoituspalveluyritysten osalta sijoituspalvelulain 6 b luvun 1 a §:n 2 momenttiin.
9 §. Muuttuvia palkkioita koskevat vaatimukset. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin nimenomaisesti maininta kaikista olennaisista riskeistä, joiden hallinta (treatment) tulisi ottaa huomioon muuttuvaan palkkioon liittyvässä suorituksen arvioinnissa. Muutoksella pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin muutetun 94 artiklan 1 kohdan a alakohta.
9 luku Riskien hallinta
1 §. Sisäisen pääoman riittävyyden arviointi. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös ESG-riskien huomioon ottamisesta omien varojen riittävyyttä arvioidessa. Säännöksen mukaan luottolaitosten olisi otettava huomioon ESG-riskien kattaminen, kun ne arvioivat ja ylläpitävät omien varojen riittävyyttä riskien kattamiseksi. ESG-riskit olisi sen vuoksi sisällytettävä momentissa tarkoitettuihin strategioihin ja menettelytapoihin. ESG-riskien luonne ja taso olisi otettava huomioon lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Muutoksella pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 73 artiklan ensimmäisen kohta.
2 §. Riskienhallintajärjestelmälle asetettavat yleiset vaatimukset. Pykälän 1 momentin 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 74 artiklan aiemman täytäntöönpanon täsmentämiseksi. Pykälään ehdotettavilla muutoksilla tarkennettaisiin ja laajennettaisiin vaatimusta tehokkaiden prosessien osalta siten, että vaatimus kattaa kaikki prosessit, joilla tunnistetaan, hallitaan, seurataan ja raportoidaan riskejä. Riskeillä tarkoitetaan sellaisia riskejä, joita luottolaitoksen toimintaan kohdistuu tai saattaa kohdistua. Voimassa olevan lain mukainen vaatimus koskee prosessien osalta ainoastaan raportointiprosesseja. Kohtaan 2 tehtävien muutosten myötä momentinjohdantokappaletta selkeytettäisiin, sillä se on tarpeettomasti osittain päällekkäinen kohdan 2 kanssa.
3 §.Hallituksen tehtävät riskien hallinnassa. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että riskejä koskevia strategioita ja menettelytapoja on arvioitava uudelleen vähintään joka toinen vuosi. Luottolaitokset määrittelisivät itse arvioinnin säännöllisen syklin vähimmäisvaatimuksen rajoissa. Vähintään-kriteeri tarkoittaisi, että arviointi tulisi suorittaa luottolaitoksen tavanomaisen syklin lisäksi myös silloin, kun laitoksen liiketoiminnassa tai liiketoimintaympäristössä tapahtuu merkittäviä muutoksia.
Lisäksi momenttiin lisättäisiin säännös, jossa todetaan, että riskeihin kuuluvat myös luottolaitoksen makrotaloudellisesta toimintaympäristöstä johtuvat riskit suhteutettuina luottolaitoksen liiketoimintasykliin sekä riskit, jotka johtuvat ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvien tekijöiden nykyisistä, lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin vaikutuksista. Kyseessä on luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 1 kohdan mukainen ei-tyhjentävä luetelma. Euroopan pankkiviranomaisen ohjeistus ESG-riskeihin liittyen tarkentaa esimerkiksi käytettäviä menetelmiä ja vaikutusten arviointia. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 1 kohta.
Lisäksi momenttiin tuotaisiin 7 luvun 1 §:stä säännös, jonka mukaan hallituksen on myös huolehdittava, että strategioiden ja menettelytapojen noudattamista valvotaan luotettavasti, koska 7 luvun 1 §:n säännös katsotaan päällekkäiseksi tämän momentin säännösten kanssa.
3 a §.Kestävyyteen liittyvien taloudellisten riskien hallinnan suunnittelu. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin erityisistä suunnitelmista kestävyyteen liittyvistä taloudellisista riskeistä. Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 2 kohdan uudet alakohdat.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vaatimuksesta, jonka mukaan luottolaitoksen hallituksen on hyväksyttävä yksi tai useampi suunnitelma, joka sisältää määrällisiä tavoitteita ja prosesseja sellaisten taloudellisten riskien seuraamiseksi ja käsittelemiseksi, joita aiheutuu lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvistä tekijöistä. Lakien voimaan tullessa, säännös velvoittaisi luottolaitoksia laatimaan suunnitelmia.
Direktiivin 76 artiklan 2 kohdan uudessa toisessa alakohdassa säädetään, että mainitut velvoitteet ovat ylimmän hallintoelimen (management body) tehtävinä. Ylimmällä hallintoelimellä on direktiivin mukaan valvontatoiminto (management body in its supervisory function), johon kuuluvat sellaiset luottolaitoksen johtoon kuuluvat, jotka eivät osallistu luottolaitoksen päivittäiseen johtamiseen, sekä hallintotoiminto (management body in its management function), johon kuuluvat luottolaitoksen operatiivisesta toiminnasta ylimmällä tasolla vastaavat henkilöt. Suunnitelmien käytännön valmistelu määritellään luottolaitoksissa tarkoituksenmukaiseksi katsotulla tavalla.
Lisäksi momenttiin lisättäisiin säännös, jossa todetaan, että riskeihin kuuluvat myös mukauttamisprosessista ja siirtymään liittyvistä muutostrendeistä aiheutuvat riskit, jotka aiheutuvat sääntelytavoitteista ja säädöksistä, erityisesti tavoitteesta ilmastoneutraaliuden saavuttamisesta, sekä kolmansien maiden oikeudellisista ja sääntelytavoitteista, jos niillä on merkitystä kansainvälistä toimintaa harjoittavien laitosten kannalta. Kyseessä on luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukainen ei-tyhjentävä luetelma. Euroopan pankkiviranomaisen ohjeistus ESG-riskeihin liittyen tarkentaa esimerkiksi käytettäviä menetelmiä, vaikutusten arviointia ja suunnitelmien sisältöä. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 2 kohdan toinen alakohta.
Tarkoituksena on, että tässä pykälässä tarkoitetut suunnitelmat laaditaan yhdessä niiden suunnitelmien kanssa, jotka luottolaitos laatii kestävyyteen liittyen muun lainsäädännön perusteella, kuten kestävyysraportissa olevat suunnitelmat kirjanpitolain mukaisesti. Tämän pykälän suunnitelmien on sen vuoksi vähintään oltava 3 momentissa säädetyllä tavalla johdonmukaisia kestävyysraportoinnin suunnitelmien kanssa, jotta esimerkiksi tavoitteet, toimintasuunnitelmat ja käytetyt mittarit olisivat johdonmukaisia eri suunnitelman välillä. Johdonmukaisuus koskee myös yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta ja direktiivin (EU) 2019/1937 ja asetuksen (EU) 2023/2859 muuttamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2024/1760 säädettyjä suunnitelmia. Luottolaitosdirektiiviin perustuvalla, kestävyysraportointiin liittyvällä sekä yritysvastuuseen liittyvillä suunnitelmilla on toisiaan täydentävät tarkoituksensa ja omat näkökulmansa, mutta ne liittyvät keskeisesti kaikki kestävyyteen, joten luottolaitosten on varmistettava kokonaisvaltainen sisäinen lähestymistapa johdonmukaisuuden varmistamiseksi. Luottolaitosten on huolehdittava, että eri suunnitelmien erityisvaatimukset täyttyvät, sillä eri suunnitelmat sisältävät oman erityisen näkökulmansa.
Suunnitelman pohjana olevan luottolaitosdirektiivin nojalla annetun Euroopan pankkivalvontaviranomaisen ohjeen (EBA GL 2025/01) mukaisen olennaisuusarvioinnin (financial materiality) laadinnassa voidaan hyödyntää kestävyysraportointisääntelyn mukaista kaksoisolennaisuusanalyysia (double materiality). Näiden arviointien on oltava johdonmukaisia keskenään. Olennaisuusarviointi sisältää kuitenkin oman erityisen näkökulmansa ja omat vaatimuksensa, jotka eroavat kaksoisolennaisuusanalyysistä, minkä vuoksi tässä pykälässä tarkoitettu suunnitelma ei voi perustua ainoastaan kaksoisolennaisuusarvioinnin tuloksiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että 1 momentissa tarkoitettuihin suunnitelmiin olisi sisällytettävä luottolaitoksen liiketoimintamallia ja -strategiaa koskevia toimia. Toimenpiteet voidaan asettaa liiketoiminnan laatu ja laajuus sekä ESG-riskien laatu ja laajuus huomioiden. Lisäksi momentti sisältää säännöksen, jonka mukaan suunnitelmien ja niitä koskevien toimien olisi oltava johdonmukaisia kestävyysraportoinnin yhteydessä esitettyjen suunnitelmien ja niitä koskevien toimien kanssa. Säännös suunnitelmien yhdenmukaisuudesta koskee niitä luottolaitoksia, jotka laativat kestävyysraporttiin liittyvän suunnitelman. Kestävyysraportissa esitettävistä suunnitelmista säädetään kirjanpitolain 7 luvun 4 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa. Kirjanpitolain 7 luvun 19 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan myös konsernikestävyysraportissa on esitettävä 4 §:n mukaiset suunnitelmat. Tämän ehdotetun pykälän 1 momentissa tarkoitettujen suunnitelmien olisi oltava johdonmukaisia myös konsernikestävyysraportissa esitettävien suunnitelmien kanssa. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta osittain.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tarkemmin määrällisistä tavoitteista ja prosesseista, joissa olisi otettava huomioon ilmastonmuutosta käsittelevän eurooppalaisen tieteellisen neuvottelukunnan (European Scientific Advisory Board on Climate Change) viimeisimmät raportit ja ehdottamat toimenpiteet, erityisesti unionin ilmastotavoitteiden saavuttamisen osalta. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta osittain.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vaatimuksesta, että luottolaitoksen hallituksen on seurattava suunnitelmien täytäntöönpanoa. Direktiivin 76 artiklan 2 kohdan uudessa toisessa alakohdassa säädetään, että mainitut velvoitteet ovat ylimmän hallintoelimen (management body) tehtävinä. Ylimmällä hallintoelimellä on direktiivin mukaan valvontatoiminto (management body in its supervisory function), johon kuuluvat sellaiset luottolaitoksen johtoon kuuluvat, jotka eivät osallistu luottolaitoksen päivittäiseen johtamiseen, sekä hallintotoiminto (management body in its management function), johon kuuluvat luottolaitoksen operatiivisesta toiminnasta ylimmällä tasolla vastaavat henkilöt. Suunnitelmien käytännön seuranta määritellään luottolaitoksissa tarkoituksenmukaiseksi katsotulla tavalla. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 2 kohdan toinen alakohta osittain.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin yksinkertaistetuista menettelyistä, joita pienet ja rakenteeltaan yksinkertaistetut luottolaitokset voivat soveltaa suunnitelmiin liittyen. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 2 kohdan neljäs alakohta, joka velvoittaa jäsenvaltiot osoittamaan, missä suunnitelmien osalta voi soveltaa poikkeusta tai yksinkertaistettua menettelyä. Oikeasuhtaisuuden soveltaminen pohjautuisi käytännössä Euroopan pankkiviranomaisen ohjeistuksessa kuvattuihin menettelyihin.
3 b §.Keskittymäriskien hallinnan suunnittelu. Pykälä olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön EMIR-direktiivin 2 artiklan mukainen lisäys luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 2 kohtaan. Pykälän mukaan luottolaitoksen hallituksen olisi hyväksyttävä yksi tai useampi suunnitelma, joka sisältää määrällisiä tavoitteita, markkinarakennetoimija-asetuksen 7 a artiklassa säädettyjen vaatimusten mukaisesti seuratakseen ja käsitelläkseen keskittymäriskiä, joka aiheutuu Euroopan unionille tai sen yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle järjestelmän kannalta huomattavan merkittäviä palveluja tarjoaviin keskusvastapuoliin liittyvistä vastuista.
4 §.Riskivaliokunta. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin täsmennys, että palkitsemisjärjestelmän kannalta huomioon otettaviin riskeihin kuuluvat ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvien tekijöiden vaikutuksista johtuvat riskit. Kyseessä on luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukainen ei-tyhjentävä luetelma. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 4 kohdan toinen alakohta.
9 §.Luottoriskin, vastapuoliriskin ja markkinariskin arvioiminen sisäisin arviointimenetelmin. Pykälän otsikkoa muutettaisiin lisäämällä siihen mukaan myös markkinariski selkeyden vuoksi. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan 9 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että siihen jätettäisiin ainoastaan luottoriskiä koskeva säännös. Muotoilua täydennettäisiin luottolaitosdirektiivin 77 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon täydentämiseksi.
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, joka koskisi kaupankäyntivarastoon kuuluvien riskien arviointia ja menetelmiä. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 77 artiklan 3 kohdan uusi muotoilu.
10 §.Luotto- ja vastapuoliriski. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti luottolaitosdirektiivin 79 artiklan täytäntöönpanemiseksi. Momentissa säädettäisiin velvollisuudesta suorittaa arviointi kryptovaroihin liittyvistä vastapuoliriskeistä. Arviointi on suoritettava ennen kryptovaroihin liittyvien vastuiden ottamista. Arviointi suoritettaisiin kaikista niistä kryptovaroihin liittyvistä vastuista, jotka luottolaitos aikoo ottaa. Momentissa vaadittaisiin myös luottolaitoksia arvioimaan sitä, ovatko riskienhallinnan prosessit sekä toimintaperiaatteet ja menettelytavat riittäviä vastapuoliriskin hallitsemiseksi. Lisäksi momentissa vaaditaan luottolaitoksia raportoimaan molemmista arvioinneistaan toimivaltaiselle viranomaiselle. Raportointi kattaa arvioinnin sisällön, kuten käytetyt menetelmät ja oletukset sekä arvion lopputuloksen. Raportointi tapahtuisi Finanssivalvonnan määräysten mukaan, jotka on annettu Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:n 2 momentin perusteella.
12 §.Keskittymäriski. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan. Selkeyden vuoksi voimassa olevan 12 §:n säännökset jaettaisiin kahteen momenttiin.
Pykälän 1 momentin ensimmäinen virke vastaisi voimassa olevan lain 9 luvun 12 §:n enimmäistä virkettä. Momenttiin lisättäisiin säännös keskittymäriskin tunnistamisesta, hallitsemisesta, seuraamisesta ja raportoimisesta luottolaitoslain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisilla prosesseilla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tekijöistä, jotka on otettava huomioon, ja momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 9 luvun 12 §:n toista ja kolmatta virkettä. Momenttiin kuitenkin lisättäisiin, että luottolaitosten on otettava huomioon myös markkinarakennetoimija-asetuksen 7 a artiklassa säädetyt edellytykset.
Pykälän 1 ja 2 lisäyksillä pantaisiin täytäntöön EMIR-direktiivin 2 artiklan mukainen muutos luottolaitosdirektiivin 74 artiklan 1 kohdan b alakohtaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että keskittymäriski on arvioitava samanlaiset piirteet omaaviin kryptovaroihin liittyvien vastuiden mukaisesti sellaisten kryptovarojen osalta, joilla ei ole tunnistettavissa olevaa liikkeeseenlaskijaa. Finanssivalvonta voi arvioida piirteitä esimerkiksi hyödyntäen vertailua. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 81 artikla
14 §.Markkinariski. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti luottolaitosdirektiivin 83 artiklan täytäntöönpanemiseksi. Momentissa säädettäisiin velvollisuudesta suorittaa arviointi kryptovaroihin liittyvistä markkinariskeistä. Arviointi on suoritettava ennen kryptovaroihin liittyvien vastuiden ottamista. Arviointi suoritettaisiin kaikista niistä kryptovaroihin liittyvistä vastuista, jotka luottolaitos aikoo ottaa. Momentissa vaadittaisiin myös luottolaitoksia arvioimaan sitä, ovatko riskienhallinnan prosessit sekä toimintaperiaatteet ja menettelytavat riittäviä markkinariskin, kuten arvostamisriskin, hallitsemiseksi. Lisäksi momentissa vaaditaan luottolaitoksia raportoimaan molemmista arvioinneistaan toimivaltaiselle viranomaiselle. Raportointi kattaa arvioinnin sisällön, kuten käytetyt menetelmät ja oletukset sekä arvion lopputuloksen. Raportointi tapahtuisi Finanssivalvonnan määräysten mukaan, jotka on annettu Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:n 2 momentin perusteella.
16 §.Operatiivinen riski. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin luottolaitosdirektiivin 85 artiklan täytäntöönpanemiseksi. Momentin toiseen virkkeeseen lisättäisiin mukaan maininta kryptovaroista. Muutoksen myötä laitosten olisi varauduttava myös suorista ja välillisistä kryptovaroihin ja kryptovarapalvelujen tarjoajiin liittyvistä vastuista aiheutuviin riskeihin osana operatiivisen riskin arviointia ja hallintaa. Tällaisia riskejä ovat muun muassa teknologiariskit, yleiset tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät riskit ja kyberriskit, oikeudelliset riskit sekä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskit.
17 a §.ESG-riskit. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin ESG-riskin määritelmästä, ESG-riskeihin liittyvistä vaatimuksista hallinto- ja ohjausjärjestelmien osalta sekä häiriönsietokyvyn testauksesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ESG-riskien määritelmästä. ESG-riskeillä tarkoitettaisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 52 d alakohdassa tarkoitettuja ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä riskejä. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan 68 alakohta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että luottolaitoksilla on oltava osana hallintajärjestelmiään vankat strategiat, toimintatavat, prosessit ja järjestelmät ESG-riskien tunnistamista, mittaamista, hallintaa ja seurantaa varten. Momentin mukaan näihin kuuluisivat myös ESG-riskien tunnistaminen, hallitseminen, seuraaminen ja raportoiminen 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisilla tehokkailla riskienhallinnan prosesseilla. Kyseessä on ei-tyhjentävä lista. Momentissa pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 87 a artiklan 1 kohta sekä 74 artiklan 1 kohdan b alakohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin oikeasuhtaisuudesta. Momentin mukaan strategioiden, toimintatapojen, prosessien ja järjestelmien olisi oltava oikeassa suhteessa laitoksen liiketoimintamalliin ja sen toiminnan laajuuteen liittyvien ESG-riskien laajuuteen, luonteeseen ja monimutkaisuuteen. Tällä momentilla pantaisiin täytäntöön osittain luottolaitosdirektiivin 87 a artiklan 2 kohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että edellä 1–3 momentissa tarkoitettuja ESG-riskejä on seurattava ja ne on tunnistettava, mitattava, hallittava, arvioitava ja otettava huomioon kolmella eri aikahorisontilla eli lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Pitkän aikavälin horisontti on oltava vähintään kymmenen vuotta. Tällä momentilla pantaisiin täytäntöön osittain luottolaitosdirektiivin 3, 73, 74 ja 87 a artiklat, joissa on vaatimus näiden kolmen eri aikahorisontin käyttämisestä. Euroopan pankkiviranomaisen ohjeistus tarkentaa ESG-riskejä koskevien säännösten soveltamista käytännössä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin häiriönsietokyvyn testausprosessista. Säännöksen mukaan luottolaitosten olisi testattava kykyään kestää ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvien tekijöiden pitkän aikavälin kielteisiä vaikutuksia. Testaus olisi aloitettava ilmastoon liittyvistä tekijöistä, kunnes mahdollisuus muiden osa-alueiden testaukseen kehittyy. Momentissa säädetään lisäksi edellytyksistä, joiden mukaisesti testaus on suoritettava. Tällä momentilla pantaisiin täytäntöön osittain luottolaitosdirektiivin 87 a artiklan 3 kohta.
Euroopan pankkiviranomaisen ohjeistus ESG-riskeihin liittyen tarkentaa esimerkiksi käytettäviä menetelmiä ja vaikutusten arviointia.
19 §.Maksuvalmiusriskin vähentämismenetelmät. Pykälään tehtäisiin ainoastaan kielellinen muutos siten, että kuormitustapahtuma korvattaisiin stressitilanteella, joka on nykyisin vakiintuneempi ja käytännössä käytetty käsite.
20 §.Maksuvalmiusasemaa koskevien vaihtoehtoisten toteutumisnäkymien säännöllinen tarkastelu. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin ainoastaan kielellinen muutos siten, että kuormitustilanne korvattaisiin stressitilanteella, joka on nykyisin vakiintuneempi ja käytännössä käytetty käsite.
23 §.Laskelmista ja menetelmistä ilmoittaminen Finanssivalvonnalle. Pykälä muutettaisiin kohtamuotoiseksi ja siihen lisättäisiin uusia säännöksiä. Pykälän 1 momentin johdantokappaleessa säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti, että luottolaitosten on ilmoitettava Finanssivalvonnalle laskelmien tulokset, laskelmissa käytetyt sisäiset menetelmät sekä Euroopan pankkiviranomaisen pyytämät laadulliset tiedot. Uutena mukaan lisättäisiin Euroopan pankkiviranomaisen pyytämät laadulliset tiedot, jotka olisi ilmoitettava. Poikkeus operatiivisen riskin osalta poistettaisiin tarpeettomana. Kohdassa 1–3 määriteltäisiin ne luottolaitokset, joiden on ilmoitus tehtävä.
Momentin 1 kohta vastaa voimassa olevan pykälän säännöstä, jonka mukaan luottolaitoksen, joka on saanut EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisen luvan käyttää sisäisen luokituksen menetelmiä riskipainotettujen vastuuerien tai omien varojen vaatimuksen laskemiseen on ilmoitettava tiedot.
Momentin 2 kohdan mukaan tiedot ilmoittaa myös luottolaitos, joka käyttää EU:n vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 1 a luvussa säädettyä vaihtoehtoista standardimenetelmää, jos laitosten tase-eriin ja taseen ulkopuolisiin eriin sisältyvä markkinariskille altistuva liiketoiminta on vähintään 500 miljoonaa euroa kyseisen asetuksen 325 a artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.
Momentin 3 kohdan mukaan luottolaitos, jolla on lupa käyttää sisäisiä menetelmiä EU:n vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 3 luvun nojalla, sekä olennainen luottolaitos, joka soveltaa standardimenetelmää kyseisen asetuksen kolmannen osan II osaston 2 luvun nojalla raportoi niiden menetelmiensä laskelmien tulokset, joita käytetään odotettavissa olevien luottotappioiden määrän määrittämiseen viiteportfoliossa olevien vastuidensa tai positioidensa osalta, jos jokin a–c kohdan edellytyksistä täyttyy. Olennaisella luottolaitoksella tarkoitetaan luottolaitosdirektiivin 78 artiklan nojalla annetun teknisen täytäntöönpanostandardin mukaiseen luetteloon kuuluvia luottolaitoksia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että 1 momentin tiedot on ilmoitettava säännöllisesti, mutta kuitenkin vähintään kerran vuodessa.
Muutoksilla täytäntöön pantaisiin luottolaitosdirektiivin 78 artiklan 1 kohdan lisäykset. Muutoksen myötä poistettaisiin myös voimassa olevan 11 luvun 5 §:n 3 momentti tarpeettomana.
10 luku Taloudellista asemaa koskevat vaatimukset
1 a §. Omia varoja koskevien vaatimusten keskinäinen suhde. Pykälän 2 momenttiin esitetään tehtävän tekninen muutos, jossa viittaus eräisiin luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain (1194/2014) 8 luvun tiettyihin pykäliin muutettaisiin viittaukseksi 8 lukuun, jossa säädetään omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimuksesta.
1 c §. Kokonaisriskipainolattian voimaantuloa koskeva siirtymäjärjestely. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 465 artiklan 5 kohdan mukaisesta jäsenvaltio-optiosta sisäisiä riskimalleja käyttävien luottolaitosten erillissiirtymäajasta kokonaisriskipainolattian laskennassa sekä tarkemmista option soveltamista koskevista edellytyksistä mainitun artiklan 6–9 kohdan mukaisella tavalla. Pykälän mukainen siirtymäaika koskisi ainoastaan kokonaisriskipainolattian määrittämistä, eikä rajoittaisi pankkivalvontaviranomaisen toimivaltuuksia lisäpääomavaatimusten asettamista 10 tai 11 luvussa säädetyllä tavalla tai erillisten riskipainolattioiden asettamista EU:n vakavaraisuusasetuksen 458 artiklassa säädetyllä tavalla. Suomessa sijaitsevana asuinkiinteistövakuudellisena luottona pidettäisiin pykälän tarkoittamalla ja edellä mainitussa EU:n vakavaraisuusasetuksen artiklassa tarkoitetulla tavalla sellaista luottoa, jonka asuinkiinteistövakuus sijaitsee Suomessa.
Pykälän 1 momentin johdantokappaleessa säädettäisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 465 artiklan 5 ja 8 kohtien mukaisista edellytyksistä. Momentin 1 kohta vastaisi mainitun artiklan 5 kohdan a alakohdan ja 6 kohdan mukaisia edellytyksiä ja momentin 2 kohta puolestaan mainitun artiklan 5 kohdan b alakohdan ja 7 kohdan mukaisia edellytyksiä. Momentin 3 kohdassa säädettäisiin mainitun artiklan 9 kohdan mukaisesta edellytyksestä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asetuksen 465 artiklan 8 kohdan f alakohdan mukaisesta edellytyksestä, jonka mukaan toimivaltaisen valvontaviranomaisen on varmennettava asetuksessa tarkemmin säädettyjen edellytysten täyttyminen ennen siirtymäjärjestelyn mukaista matalamman riskipainolattian soveltamista. Nämä edellytykset koskevat muun muassa asuinkiinteistövakuudellisten luottojen luottotappiohistoriaa. Siirtymäajan soveltaminen ja sen valvonta lisäksi edellyttävät luottolaitoksilta lisäraportointia. Tästä ei ehdoteta säädettäväksi erikseen, sillä Finanssivalvonnalla on voimassa olevan Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:ään perustuva oikeus saada valvottavilta ja muilta finanssimarkkinoilta toimivilta pyytämiään tietoja ja selvityksiä, jotka ovat tarpeen Finanssivalvonnalle laissa säädetyn tehtävän toteuttamiseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin jäsenvaltio-option vastavuoroisesta tunnustamisesta tilanteissa, joissa Suomessa toimiluvan saaneella luottolaitoksella on toimintaa toisessa ETA-valtiossa. Tällöin vastaavaa siirtymäjärjestelyä sovellettaisiin myös kyseisessä ETA-valtiossa sijaitseviin asuinkiinteistövakuudellisiin luottoihin edellyttäen, että kyseinen valtio on päättänyt vastaavan option soveltamisesta.
3 §. Lisäpääomavaatimusten määrä. Pykälän 5 momentin kahteen viimeiseen virkkeeseen sisältyviä säännöksiä järjestelmäriskipuskurivaatimuksen enimmäismäärästä ehdotetaan poistettavaksi luottolaitosdirektiivin 133 artiklan täytäntöönpanon täsmentämiseksi erityisesti sen vuoksi, että muutetun artiklan mukaan järjestelmäriskipuskurivaatimuksen määräämismahdollisuudesta tulee pakollinen sisällytettäväksi kaikkien jäsenvaltioiden lainsäädäntöön. Artiklan 12 kohta nimenomaisesti mahdollistaa järjestelmäriskipuskurivaatimuksen asettamisen viittä prosenttia korkeammalle tasolle, mutta asettaa komission hyväksymisen sekä siihen liittyvän erillisen lausuntomenettelyn edellytykseksi vaatimuksen asettamisen tälle tasolle. Momentin muutoksella siten mahdollistetaan direktiivin 133 artiklan 12 kohdan täytäntöönpano. Menettelystä asetettaessa järjestelmäriskipuskuri säädettäisiin tarkemmin 4 e §:ssä. Komission hyväksynnän sekä siihen liittyvä Euroopan järjestelmäriskikomitean ja Euroopan pankkiviranomaisen lausuntomenettely rajaavat ja asettavat tiettyjä lisäedellytyksiä Finanssivalvonnan yksinomaiselle harkinnalle, mistä syystä lainsäädännössä asetettuja erillisrajoituksia ei ole pidettävä perusteltuna direktiivin asianmukaisen täytäntöönpanon näkökulmasta.
Pykälän 7 momenttia ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 5 a kohdan täytäntöönpanon täsmentämiseksi. Kyseinen artiklakohta edellyttää säännöstä siitä, että muita rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä luottolaitoksia (ns. O-SII-luottolaitokset) koskeva lisäpääomavaatimus voi olla tietyin edellytyksin asetettuna 3 prosenttiyksikköä korkeammalle tasolle. Mainitun artiklakohdan soveltamiseen liittyvistä tarkemmista edellytyksistä säädettäisiin jäljempänä 8 §:ssä.
4 a §.Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen määrääminen. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin momentin viimeinen virke järjestelmäriskipuskuria koskevan päätöksen tekemisvelvollisuudesta kuuden kuukauden sisällä kalenterivuoden päättymisestä. Aikarajan katsotaan olevan tarpeeton, koska pykälässä säädetään järjestelmäriskipuskurin asettamista koskevasta vähimmäisfrekvenssistä, eikä mainittu aikaraja siten käytännössä vaikuta Finanssivalvonnan valvonnallisen toimivaltaan vaatimuksen asettamisessa. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jossa säädettäisiin järjestelmäriskipuskurivaatimuksen tason uudelleenarviointiin liittyvästä luottolaitosdirektiivin 133 artiklan 8 kohdan d alakohdan mukaisesta velvoitteesta, kun luottolaitokseen ryhdytään soveltamaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklassa tarkoitettua kokonaisriskipainolattiaa.
4 b §. Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteet. Pykälään ehdotettavat muutokset perustuvat siihen, että pykälä saatetaan asiasisällöllisesti paremmin vastaavaksi luottolaitosdirektiivin 133 artiklaa. Koska luottolaitosdirektiivin uusimman muutosdirektiivin yhteydessä rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävästä lisäpääomavaatimuksesta, eli niin sanotusta järjestelmäriskipuskurista, tulee aiemmasta jäsenvaltio-optiosta kaikille jäsenvaltiolle pakollinen lainsäädännöllinen elementti, on vastaavasti kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että säännös on pantu täytäntöön direktiivin edellyttämällä tavalla.
Pykälän 2 momentin johdantokappaletta muutettaisiin paremmin vastaamaan luottolaitosdirektiivin 133 artiklan 1 kohdan mukaisia edellytyksiä siitä, että lisäpääomavaatimuksen asettaminen olisi mahdollista, jos riskejä ei ole katettu EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisilla keinoilla tai direktiivin 130 tai 131 artiklojen mukaisilla vaatimuksilla. Johdantokappaleella pantaisiin täytäntöön myös direktiivin 133 artiklan 8 kohdan muutettu c alakohta.
Pykälän 2 momentin 1 kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi luottolaitosdirektiivin muutetun 133 artiklan 1 kohtaa vastaavasti siten, että myös ilmastonmuutoksesta aiheutuva makrovakaudellinen riski tai järjestelmäriski voisi olla lisäpääomavaatimuksen asettamisen perusteena. Lisäksi 1 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi sanamuodoltaan paremmin direktiivin asiasisältöä vastaavasti siten, että pitkäaikaisten ja suhdannevaihteluista riippumattomien riskien sijasta kohdassa puhutaan makrovakaudellisesta riskistä tai järjestelmäriskistä.
Pykälän 2 momentin 2 kohta vastaisi voimassa olevaa lakia.
Pykälän 2 momentin 3 kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi luottolaitosdirektiivin 133 artiklan 8 kohdan a alakohtaa paremmin vastaavaksi siten, että järjestelmäriskipuskurin asettamisen esteenä olevat vaikutukset muiden jäsenvaltioiden rahoitusjärjestelmiin arvioitaisiin sekä jäsenvaltioiden että koko unionin tasolla ja että tätä vaikutusta arvioitaisiin sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan näkökulmasta. Sanamuoto ”vähäistä suurempia kielteisiä vaikutuksia” muutettaisiin myös muotoon ”suhteettoman kielteisiä vaikutuksia” direktiivin sanamuotoa paremmin vastaavaksi, jotta kansallinen säännös ei sanamuodoltaan olisi esteenä lisäpääomavaatimuksen mahdollisimman yhdenmukaiselle soveltamiskäytännölle.
Pykälän 2 momentin4 kohta ehdotetaan kumottavaksi, koska siihen sisältyvät edellytykset sisällytettäisiin momentin johdantokappaleeseen.
4 d §. Ulkomaisen lisäpääomavaatimuksen hyväksyminen. Pykälän 1 momentin toiseksi virkkeeksi ehdotetaan lisättävän luottolaitosdirektiivin 134 artiklan 4 kohdassa säädetty edellytys vaatimusten päällekkäisyyden huomioimisesta: jos sekä Finanssivalvonnan että muun ETA-valtion valvontaviranomaisen tekemillä lisäpääomavaatimusta koskevilla päätöksillä katetaan samoja riskejä, tältä osin sovelletaan vain korkeampaa tasoa tai ulkomainen lisäpääomavaatimus jätetään soveltamatta kokonaan tai siltä osin kuin se on päällekkäinen, eikä vaatimusten tule olla kumulatiiviset niiden kattaessa samaa riskiä. Pykälän 1 momentin viimeiseksi virkkeeksi ehdotetaan lisättäväksi ne perusteet, jotka Finanssivalvonnan olisi otettava päätöksenteossaan huomioon luottolaitosdirektiivin 134 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
4 e §.Lisäpääomavaatimuksesta ilmoittaminen ja hyväksyminen. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi luottolaitosdirektiivin 133 artiklan muutetun 11 kohdan ensimmäisen alakohdan muutoksia vastaavaksi siten, että Finanssivalvonnan olisi järjestelmäriskipuskuria koskevan ilmoituksen yhteydessä pyydettävä komission kannanoton ohella nimenomaisesti myös Euroopan järjestelmäriskikomitean lausuntoa. Mainittua alakohtaa on tarkennettu siten, että menettelyä on sovellettava myös järjestelmäriskipuskurivaatimuksen uudelleenasettamiseen ja ennallaan pysyttämiseen. Tämä muutos ei aiheuta muutoksia momentin sanamuotoon, koska sanamuotonsa mukaisesti momentti kattaa kaikki järjestelmäriskipuskuria koskevat päätökset, mukaan lukien vaatimuksen uudelleenasettamista, jatkamista ja muuttamista koskevat päätökset. Momentista ehdotetaan poistettavaksi ilmoitusvelvollisuus niissä tilanteissa, kun kyse on vaatimuksen kokonaan poistamisesta, koska direktiivi ei tällaista velvoitetta sisällä, eikä tällainen menettely ole käytännössä havaittu tarpeelliseksikaan. Mainitun artiklakohdan toisen alakohdan mukaisesti Euroopan järjestelmäriskikomitean lausunto annettaisiin komissiolle, joka puolestaan harkintansa mukaan ottaisi huomioon omassa kannanotossaan Euroopan järjestelmäriskikomitean antaman lausunnon. Momentin viimeinen virke vastaisi asiasisällöllisesti voimassa olevan momentin kahta viimeistä virkettä, mutta ehdotetulla virkkeellä säännöksen sanamuotoa tarkistettaisiin direktiivin sisältöä selkeämmin kuvaavaksi. Virkkeestä kävisi ilmi direktiivin 133 artiklan muutetun 11 kohdan kolmannen alakohdan mukainen velvollisuus noudattaa tai olla noudattamatta komission kielteistä kannanottoa noudata tai selitä -periaatteen mukaisella tavalla. Direktiivin 133 artiklan muutetun 11 kohdan kuudennen alakohdan mukaan kolmen ja viiden prosentin kynnysarvoja laskettaessa ei huomioitaisi vastavuoroisesti tunnustettua järjestelmäriskipuskuria. Pykälän 2 momentti koskisi ainoastaan saman luvun 4 a §:n mukaisesti asetettua lisäpääomavaatimusta. Koska vastavuoroisesti tunnustetusta lisäpääomavaatimuksesta säädetään erillisessä säännöksessä, ei vastavuoroisesti tunnustettua lisäpääomavaatimusta oteta huomioon 2 momentin mukaisissa kynnysarvoissa.
Pykälän 3 momentin viimeiseksi virkkeeksi ehdotetaan lisättäväksi poikkeus lisäpääomavaatimuksen hyväksymismenettelystä, jos yhteenlaskettu lisäpääomavaatimus säilyisi ennallaan tai sen tasoa madalletaan. Muutos perustuu luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 15 kohdan toisen alakohdan muutokseen. Momentti kattaisi myös direktiivin 133 artiklan 12 kohdan ensimmäisen alakohdan täytäntöönpanon viiden prosentin ylittävän järjestelmäriskipuskurivaatimuksen asettamisessa noudatettavasta menettelystä. Lisäksi momenttiin ehdotetaan nimenomaista säännöstä siitä, että Finanssivalvonta ei saa asettaa lisäpääomavaatimusta kokonaisriskiin tai riskikeskittymään nähden viittä prosenttia ylittävälle tasolle ilman Euroopan komission hyväksyntää. Momentista ehdotetaan poistettavaksi ilmoitusvelvollisuus niissä tilanteissa, kun kyse on vaatimuksen kokonaan poistamisesta, koska direktiivi ei tällaista velvoitetta sisällä, eikä tällainen menettely ole käytännössä havaittu tarpeelliseksikaan.
Pykälän 6 momenttia ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 133 artiklan muutetun 11 kohdan viidennen alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Ehdotettu momentti poikkeaisi voimassa olevasta momentista siten, että asia voitaisiin saattaa Euroopan pankkiviranomaisen käsiteltäväksi myös silloin, kun Euroopan komission kanta ja Euroopan järjestelmäriskikomitean antama lausunto lisäpääomavaatimusta koskevan päätöksen suhteen ovat kielteisiä.
7 §.Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä luottolaitoksia koskeva lisäpääomavaatimus. Pykälän 6 momenttia ehdotetaan selvyyden vuoksi tarkennettavaksi luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 2 ja 2 a kohtien täytäntöönpanon täsmentämiseksi siten, että momentissa viitattaisiin nimenomaisesti mainittuihin artiklakohtiin, joihin tekniset standardit perustuvat.
Pykälään lisättäisiin uusi 7 momentti, joka perustuu luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 10 kohtaan. Kyse olisi luottolaitosdirektiivin aiemman version täsmentämisestä. Mainittua direktiivikohtaa ei ole pantu aikaisemmin täytäntöön nimenomaisella säännöksellä, sillä asiasisällöllisesti sen on katsottu sisältyvän Euroopan komission asetuksella tai päätöksellä annettaviin teknisiin standardeihin. Direktiivin asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi mainitulle direktiivikohdalle ehdotetaan nimenomaista säännöstä. Direktiivin mukaan makrovakausvalvonnasta vastaavalla viranomaisella tulee olla mahdollisuus kokonaisharkinnan puitteissa nostaa luottolaitoksen luokitusta ns. O-SII-laitoksesta G-SII-laitokseksi sekä korottaa tai madaltaa luokitusta teknisillä standardeilla asetetun luokituksen mukaisesta kaavamaisesta luokituksesta. Momentissa tarkoitettu päätös olisi perusteltava siten, että päätöksestä käy ilmi, mistä eri tekijöistä kokonaisharkinta koostuu ja mitkä tekijät ratkaisevasti vaikuttivat lopputulokseen.
Pykälään lisättäisiin uusi 8 momentti luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 12 kohdan täytäntöönpanemiseksi sikäli kuin se koskee G-SII-luottolaitoksia.
8 §. Muita rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä luottolaitoksia koskeva lisäpääomavaatimus. Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi luottolaitosdirektiivin 131 artiklan täytäntöönpanon varmistamiseksi.
Pykälän 6 momentin 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi mainitun artiklan 8 kohdan b alakohdan mukaisesti siten, että siinä huomioitaisiin mahdollinen Euroopan komission hyväksymä kolmea prosenttiyksikköä korkeampi lisäpääomavaatimuksen arvo. Muutoksella täsmennettäisiin luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 8 kohdan b alakohdan täytäntöönpanoa.
Pykälän 8 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 7 kohdassa säädetyllä ilmoitusvelvollisuudella Euroopan järjestelmäriskikomitealle. Muutos ei käytännössä vaikuttaisi nykyisiin käytäntöihin, sillä tähän saakka mainitun direktiivikohdan mukainen ilmoitus on tehty ja ilmoituksen tekemiseen liittyvät menettelytapaohjeet ovat olleet sisällytettynä Finanssivalvonnan sisäisiin toimintaohjeisiin. Nimenomaisilla ilmoitusvelvollisuutta koskevilla säännöksillä varmistetaan, että kansallinen lainsäädäntö täyttää direktiivin asettamat vaatimukset. Momenttia muutettaisiin myös paremmin vastaavaksi direktiivin 131 artiklan 12 kohtaa, jossa säädetään tarkemmin päätöksestä ilmoittamisesta Euroopan järjestelmäriskikomitealle.
Pykälään ehdotetaan luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 5 a kohdan ensimmäisen alakohdan täytäntöönpanon varmistamiseksi lisättäväksi uusi 9 momentti. Pykälässä säädettäisiin mainittua alakohtaa vastaavasti siitä, että pykälässä tarkoitettu lisäpääomavaatimus voidaan Euroopan komission hyväksyessä asettaa 3:a prosenttia korkeammalle tasolle. Lisäpääomavaatimuksen asettamisen edellytyksiin sovellettaisiin vastaavia perusteita kuin millä lisäpääomavaatimus asetetaan tavanomaiselle tasolle 5 momentin perusteella. Vaatimus voitaisiin 3 §:n 8 momentin perusteella asettaa yksilöllisellä, alakonsolidointiryhmän tai konsolidoidulla tasolla. Euroopan komission, Euroopan järjestelmäriskikomitean ja Euroopan pankkiviranomaisen keskinäisestä lausuntomenettelystä ja komission hyväksymispäätökseen sovellettavista lisäpääomavaatimuksen hyväksymisen edellytyksistä säädetään tarkemmin luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 5 a kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa. Näiltä osin direktiivi ei edellytä kansallisia täytäntöönpanotoimia.
Pykälään ehdotetaan luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 6 kohdan uuden c alakohdan täytäntöönpanemiseksi uutta 10 momenttia, jossa säädettäisiin lisäpääomavaatimuksen tason uudelleenarviointiin liittyvästä direktiivin mukaisesta velvoitteesta, kun luottolaitokseen ryhdytään soveltamaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklassa tarkoitettua kokonaisriskipainolattiaa.
10 §. Varojenjaon rajoittaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 141 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanon täsmentämiseksi. Pykälän 1 momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana, koska kokonaislisäpääomavaatimuksen alittumistilanteisiin sovellettavat varojenjakorajoitukset ilmenevät selkeästi voimassa olevasta 2 momentista eteenpäin.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi edellä mainitun artiklakohdan täytäntöönpanon täsmentämiseksi siten, että siinä nimenomaisesti viitataan 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuun kokonaislisäpääomavaatimukseen.
10 a §. Varojenjaon rajoittaminen alitettaessa vähimmäisomavaraisuusasteen lisävaatimus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jolla täsmennetään luottolaitosdirektiivin 141 b artiklan täytäntöönpanoa. Momentin ensimmäisellä virkkeellä pannaan täytäntöön mainitun artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukainen ilmoitusvelvollisuus, jonka mukaan luottolaitoksen olisi aina toimitettava varojenjaon enimmäismäärää koskeva laskelma, jos vähimmäisomavaraisuusasteen lisävaatimus ei täyty. Momentin toisella ja kolmannella virkkeellä pantaisiin täytäntöön edellä mainitun artiklan 8 kohta, jonka mukaan luottolaitoksen olisi ilmoitettava valvontaviranomaiselle varojenjaosta ja liitettävä ilmoitukseen mainitussa kohdassa tarkemmin eritellyt tiedot. Varojenjaon enimmäismäärää koskevasta laskelmasta erillisestä ilmoituksesta ei ehdoteta säädettäväksi, sillä ilmoitusta ja laskelmaa voidaan pitää tosiasiallisesti samana toimenpiteenä.
Lisäksi pykälään ehdotetaan uutta7 momenttia, jolla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 141 b artiklan 9 kohdan mukainen velvollisuus ylläpitää järjestelyitä, joilla varojenjakorajoitusten soveltuminen voidaan tarvittaessa määrittää tarkasti. Mainitun kohdan mukaan luottolaitosten tulee myös kyetä pyydettäessä osoittamaan laskelman tarkkuus toimivaltaiselle viranomaiselle. Tästä velvoitteesta ei ehdoteta säädettäväksi erikseen, sillä tämän kaltaisten selvitysten antamisvelvollisuus perustuu muun muassa Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:ään, jonka mukaan Finanssivalvonnalla on oikeus saada valvottaviltaan selvityksiä Finanssivalvonnalla olevan valvontatehtävän hoitamiseksi.
10 b §.Omien varojen kartuttamissuunnitelma. Pykälän 4 momentin2 kohtaan lisättäisiin tarkennus, että mikäli Finanssivalvonta ei hyväksy omien varojen kartuttamissuunnitelmaa, Finanssivalvonnan on rajoitettava luottolaitoksen varojenjakoa 11 luvun 10 §:n 14 kohdan nojalla enemmän kuin, mitä säädetään 10 luvun 10 ja 10 a §:ssä. Varojenjaon rajoittamisen olisi kuitenkin rajoituttava tilanteisiin, joissa luottolaitos ei täytä omien varojen vähimmäisvaatimuksen ja luottolaitokseen sovellettavien lakisääteisten ja harkinnanvaraisten (11 luvussa säädetty niin sanottu Pilari II -vaatimus ja 10 luvussa säädetyt lisäpääomavaatimukset) lisäpääomavaatimusten yhteenlaskettua määrää. Lisäyksellä täytäntöön pantaisiin luottolaitosdirektiivin 142 artiklan 4 kohtaan tehty muutos.
11 luku Luottolaitoksen valvonta
2 §.Valvojan arvio. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan, mutta se vastaisi pääosin sisällöltään voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 1 ja 2 momenttia. Suhteessa voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 2 momenttiin siihen lisättäisiin 12 ja 13 kohta. Pykälän 2 momentin 12 ja 13 kohdalla sekä pykälän 3 momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 98 artiklan 9 ja 10 kohta sekä osittain 87 a artiklan 4 kohta. Voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 3–6 momentti siirrettäisiin uuteen 2 a tai 2 b §:ään. Voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n jakamisella kolmeen pykälään pyritään lain selkeyttämiseen.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 2 momenttia. Momentin 1 kohtaan tehtäisiin kielellinen muutos siten, että kuormituskoe korvattaisiin stressitestillä, joka on nykyisin vakiintuneempi ja käytännössä käytetty käsite.
Momentin 2 kohtaan tehtäisiin muutos, jonka myötä valvojan arviossa tulisi ottaa huomioon kaikkien riskien maantieteellinen jakauma eikä pelkästään vastapuoliriskien maantieteellinen jakauma. Muutos tehtäisiin luottolaitosdirektiivin 98 artiklan 1 kohdan h alakohdan aiemman täytäntöönpanon täsmentämiseksi.
Momentin 11 kohdan piste muutettaisiin puolipisteeksi, sillä listaukseen lisättäisiin uusi 12 ja 13 kohta.
Momentin uudessa 12 kohdassa pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 98 artiklan 1 kohdan uusi k alakohta ja uusi 9 kohta osittain, ja siinä säädettäisiin niistä ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvistä arvioista ja tiedoista, jotka olisi otettava huomioon valvojan arviossa. Tällaisia tietoja ja arvioita olisivat tieto siitä, missä määrin luottolaitos on ottanut käyttöön asianmukaiset toimintaperiaatteet ja operatiiviset toimet, jotka liittyvät 9 luvun 3 a §:ssä tarkoitetuissa suunnitelmissa asetettuihin määrällisiin tavoitteisiin ja välitavoitteisiin; arvio luottolaitoksen hallinto- ja riskinhallintaprosesseista, joilla käsitellään 9 luvun 17 a §:ssä tarkoitettuja ESG-riskejä, suhteuttaen ne luottolaitoksen 9 luvun 3 a §:ssä tarkoitetuissa suunnitelmissa asetettuihin tavoitteisiin; arvio luottolaitoksen altistumisista 9 luvun 17 a §:ssä tarkoitetuille ESG-riskeille, missä on myös avioitu altistumista ESG-riskeille 9 luvun 3 a §:ssä tarkoitettujen suunnitelmien perusteella; arvio 9 luvun 3 a §:ssä tarkoitetuista suunnitelmista ja suunnitelmien tehokkuudesta (robustness) sekä arvio luottolaitoksen edistymisestä 9 luvun 17 a §:ssä tarkoitettujen ESG-riskien käsittelyssä, joita aiheutuu mukautumisesta ilmastoneutraaliutta koskevaan tavoitteeseen sekä muihin Euroopan unionin sääntelytavoitteisiin, jotka koskevat ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä tekijöitä.
Momentin 13 kohdassa säädettäisiin, että valvojan arviossa on otettava huomioon arvio luottolaitoksen hallinto- ja riskinhallintaprosesseista kryptovaroihin liittyvien vastuiden ja kryptovarapalvelujen tarjoamisen osalta, sisältäen myös tarkastelun luottolaitosten toimintaperiaatteista ja menettelytavoista, joilla riskejä tunnistetaan, sekä 9 luvun 10 §:n 4 momentissa ja 9 luvun 14 §:n 5 momentissa tarkoitettujen arviointien tulosten riittävyydestä. Kohdalla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 98 artiklan uusi 10 kohta
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että 2 momentin 12 kohdan mukaisia arvioita tehdessään Finanssivalvonnan olisi otettava huomioon luottolaitosten liiketoimintamallit, kun se määrittää luottolaitosten prosessien ja vastuiden riittävyyttä (adequacy). Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 98 artiklan 9 kohta osittain.
2 a §.Valvojan arvion oikeasuhtaisuus. Pykälä olisi uusi. Pykälän sisältö vastaisi voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 3 momenttia, mutta se jaettaisiin kahdeksi erilliseksi momentiksi, joista ensimmäiseen lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 97 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan edellytykset, joita valvoja voisi arvioida suhteellisuusperiaatteen toteuttamiseksi. Voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n jakamisella kolmeen pykälään pyritään lain selkeyttämiseen.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 3 momentin ensimmäistä lausetta, mutta siihen lisättäisiin alkuun viittaus 2 §:ään. Momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että arvio on tehtävä suhteellisuusperiaatetta noudattaen niiden kriteerien perusteella, jotka Finanssivalvonta on julkaissut 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti. Momenttiin lisättäisiin myös 1–4 kohta edellytyksistä, joita Finanssivalvonta voisi tarkastella arvion yhteydessä suhteellisuusperiaatetta toteuttaen. Säännöksen mukaan Finanssivalvonta voi tarkastella erityisesti, täyttyvätkö kaikki seuraavat edellytykset: 1) Luottolaitos ei ole EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 133 alakohdassa tarkoitettu maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä luottolaitos, EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 134 alakohdassa tarkoitettu EU:n ulkopuolinen maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä luottolaitos taikka EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 136 alakohdassa tarkoitettu yhteisö; 2) luottolaitos ei ole 10 luvun 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä luottolaitos; 3) laitos on osa konsernia, jossa emoyrityksenä toimiva laitos ja suurin osa tytäryrityksenä toimivista laitoksista ovat yhteydessä toisiinsa kirjanpitolain 6 luvussa tarkoitetun konsernitilinpäätöksen perusteella, taikka, jos laitos kuuluu talletuspankkien yhteenliittymään; 4) kohdassa 3 tarkoitetut tytäryritykset täyttävät a ja b alakohtien edellytykset. Kohdan a alakohdan edellytyksen mukaan tytäryritykset katsotaan tai valtaosa niistä katsotaan keskinäisiksi yhtiöiksi, osuuskunniksi tai säästöpankeiksi EU:n vakavaraisuusasetuksen 27 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti, ja sovellettavassa kansallisessa laissa asetetaan yläraja tai rajoitus niiden voitonjaon enimmäismäärälle. Kohdan b alakohdan edellytyksen mukaan tytäryritysten kokonaisvarat yksittäisinä yrityksinä tai alakonsolidointiryhmän tasolla ovat enintään 30 miljardia euroa. Lista edellytyksistä ei ole tyhjentävä listaus niistä kaikista tekijöistä, joita Finanssivalvonta voi arvioida. Listaus ei siis tyhjentävästi määrittele sitä, milloin suhteellisuusperiaatetta voidaan soveltaa.
Pykälän 2 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 3 momentin toista, kolmatta, neljättä ja viidettä lausetta. Tekstiin kuitenkin lisättäisiin tekniset viittaukset 2 §:n valvojan arviointiin.
2 b §.Valvojan arvioon perustuvat toimenpiteet. Pykälä olisi uusi. Pykälän sisältö vastaisi voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 4–6 momenttia. Voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n jakamisella kolmeen pykälään pyritään lain selkeyttämiseen.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 4 momenttia, mutta siihen lisättäisiin tarkempi tekninen viittaus 2 §:ssä tarkoitettuun valvojan arvioon.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 5 momenttia, mutta siihen korjattaisiin viittaus uuteen momenttiin.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan lain 11 luvun 2 §:n 6 momenttia, mutta siihen korjattaisiin viittaus uuteen momenttiin.
3 §.Valvontaohjelma. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin kielellinen muutos siten, että kuormituskoe korvattaisiin stressitestillä, joka on nykyisin vakiintuneempi ja käytännössä käytetty käsite. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin myös lisäämällä listaukseen kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeet. Lisäyksen myötä Finanssivalvonnan olisi sisällytettävä kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeet valvontaohjelmaan. Lisäyksellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 m artiklan 2 kohta.
4 §.Stressitestit. Pykälän otsikko muutettaisiin siten, että kuormituskoe korvattaisiin stressitestillä, joka on nykyisin vakiintuneempi ja käytännössä käytetty käsite.
Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin kielellinen muutos siten, että kuormituskoe korvattaisiin stressitestillä, joka on nykyisin vakiintuneempi ja käytännössä käytetty käsite.
Pykälän uudessa2 momentissa säädettäisiin, että luottolaitoksen ja kolmansien osapuolten, jotka toimivat luottolaitoksen konsultoinnissa, on stressitestien yhteydessä pidättäydyttävä toimista, jotka voivat haitata stressitestiä. Momentissa lueteltaisiin sellaiset tilanteet, joista ainakin on pidättäydyttävä. Luettelon mukaan tällaisia toimia olisivat vertailuanalyysi, keskinäinen tietojenvaihto, yhteistä käyttäytymistä koskevien sopimusten tekeminen ja stressitesteissä esittämien tietojen optimointi. Luettelo ei ole tyhjentävä. Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 100 artiklan 3 kohta.
4 a §.ESG-riskeihin liittyvien käytäntöjen valvonta. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin ESG-riskeihin liittyvien käytäntöjen valvonnasta ja seuraamisesta. Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 87 a artiklan 4 kohta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonnan olisi arvioitava ja seurattava: 1) luottolaitosten ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvien strategioiden sekä riskinhallintaan liittyvien käytäntöjen kehitystä ja 2) luottolaitosten 9 luvun 3 a §:ssä tarkoitettuja suunnitelmia ja niihin sisältyviä määrällisiä tavoitteita ja prosesseja. Strategioilla tarkoitetaan 9 luvun 3 ja 17 a §:ssä tarkoitettuja strategioita sekä muita ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä strategioita, jos luottolaitoksella sellaisia on. Riskienhallintaan liittyvillä käytännöillä tarkoitetaan 9 luvun 2 §:ssä tarkoitettuihin riskienhallinnan prosesseihin liittyviä käytäntöjä sekä muita ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä riskienhallinnan käytäntöjä, jos luottolaitoksella sellaisia on.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä tekijöistä, joita Finanssivalvonnan olisi otettava huomioon arviota tehdessään. Tällaisia huomioon otettavia asioita olisivat luottolaitosten kestävyyteen liittyvä tuotetarjonta, niiden siirtymärahoituspolitiikka, lainojen myöntämisperiaatteet sekä ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät tavoitteet ja rajoitukset.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonta voisi tehdä yhteistyötä ilmastonmuutoksesta ja ympäristövalvonnasta vastaavien viranomaisten tai muiden julkisten elinten kanssa. Yhteistyöllä tarkoitetaan esimerkiksi tiedonhankintaa ilmastoon ja ympäristöön liittyvistä asioista sekä yleisen tason neuvontaa, mikä auttaa Finanssivalvontaa toteuttamaan arvioinnin. Finanssivalvonnan tiedonluovutusoikeus määräytyy yhteistyön osalta Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:n perusteella.
4 b §.Keskittymäriskeihin liittyvien käytäntöjen valvonta. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin keskittymäriskeihin liittyvien käytäntöjen valvonnasta. Pykälän mukaan Finanssivalvonnan olisi arvioitava ja seurattava luottolaitosten keskittymäriskiin liittyvien käytäntöjen kehitystä, luottolaitosten 9 luvun 3 b §:ssä tarkoitettuja suunnitelmia ja niihin sisältyviä määrällisiä tavoitteita sekä luottolaitoksen edistymisestä niiden liiketoimintamallien mukauttamisessa markkinarakennetoimija-asetuksen 7 a artiklassa säädettyihin vaatimuksiin. Pykälällä pantaisiin täytäntöön EMIR-direktiivin 2 artiklan mukainen lisäys luottolaitosdirektiivin 81 artiklaan.
5 §.Sisäisten menetelmien käytön jatkuva valvonta. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 1 momenttia, mutta siihen lisättäisiin säännös, jonka mukaan Finanssivalvonnan on erityisesti tarkasteltava ja arvioitava sitä, soveltavatko laitokset kehittyneitä ja ajan tasalla olevia tekniikoita ja käytäntöjä näissä menetelmissään. Lisäyksellä täsmennettäisiin aiempaa luottolaitosdirektiivin 101 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanoa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin menetelmien seuraamisesta ja valvonnasta omien varojen vaatimusten laskemista koskevien menetelmien vertailusta saatujen tulosten perusteella. Momentin ensimmäinen virke vastaisi voimassa olevan pykälän 3 momentin enimmäistä virkettä siitä, että luottolaitosten on laskettava vaatimukset Euroopan pankkiviranomaisen määrittelemälle viiteportfoliolle. Lisäksi momentissa mainittaisiin, että tuloksista ilmoittaminen olisi tehtävä 9 luvun 23 §:n mukaisesti. Momentissa olisi myös säännös, jonka mukaan Finanssivalvonnan olisi seurattava 9 luvun 23 §:ssä tarkoitettujen tietojen perusteella riskipainotettujen vastuuerien tai omien varojen vaatimusten vaihtelua sekä arvioitava sisäisten menetelmien laatua. Arvioinnissa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota; 1) menetelmiin, jotka osoittavat omien varojen vaatimuksissa merkittäviä eroja saman vastuun kohdalla; 2) menetelmiin, joiden osalta on erityisen suurta tai pientä vaihtelevuutta; ja 3) menetelmiin, joiden osalta omien varojen vaatimukset on arvioitu merkittävällä ja järjestelmällisellä tavalla liian pieniksi. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 78 artiklan 3 kohdan muutos ja täydennettäisiin kohdan aiempaa täytäntöönpanoa.
Pykälän 3 momentin mukaan, jos Finanssivalvonta havaitsee olennaisia puutteita siinä, miten laitos mittaa riskejä sisäisillä menetelmällään, Finanssivalvonnan olisi huolehdittava, että luottolaitos korjaa puutteet, tai toteutettava puutteiden vaikutusten vähentämiseksi asianmukaiset toimenpiteet, esimerkiksi korottamalla kertoimia tai asettamalla lisäpääomavaatimuksia tai toteuttamalla muita asianmukaisia ja tehokkaita toimenpiteitä, Momentilla täsmennettäisiin aiempaa luottolaitosdirektiivin 101 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanoa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa viiteportfoliolle lasketut tulokset poikkeavat muiden luottolaitosten tuloksista tai johtavat useisiin erilaisiin tuloksiin. Säännöksen mukaan, jos 2 momentissa tarkoitetun laskennan tulos Euroopan pankkiviranomaisen määrittelemälle viiteportfoliolle poikkeaisi merkittävästi muiden luottolaitosten vastaavista tuloksista tai jos menetelmien erot johtaisivat useisiin erilaisiin tuloksiin, Finanssivalvonnan olisi selvitettävä syyt tuloksille ja toteutettava asianmukaiset toimenpiteet, jos on selvää, että luottolaitoksen menetelmä johtaa vaatimusten arvioimiseen liian pieneksi. Asianmukaiset toimenpiteet olisi toteutettava siten, että otetaan huomioon sisäisten menetelmien käytön yleiset tavoitteet ja että toimenpiteet eivät johda yhdenmukaistettujen menetelmien käyttämiseen, luo vääriä kannustimia taikka aiheuta markkinoiden laumakäyttäytymistä. Momentti vastaisi sisällöltään osittain voimassa olevan pykälän 2 momenttia. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 78 artiklan 5 kohdan muutos ja täydennettäisiin 4 ja 5 kohdan aiempaa täytäntöönpanoa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa sisäisten menetelmien soveltamista koskevia vaatimuksia ei täytetä. Momentin mukaan, jos tässä pykälässä tarkoitetut sisäiset menetelmät eivät täyttäisi EU:n vakavaraisuusasetuksen menetelmän soveltamista koskevia vaatimuksia, Finanssivalvonnan olisi vaadittava luottolaitosta osoittamaan, että noudattamatta jättämisen vaikutus on vähäinen EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesti tai esittämään suunnitelma vaatimusten noudattamisesta ja määräaika, mihin mennessä suunnitelman toteutetaan. Finanssivalvonnan olisi vaadittava parannuksia suunnitelmaan, jos vaatimusten noudattaminen on sen perusteella epätodennäköistä tai jos määräaika ei ole asianmukainen. Jos luottolaitos ei täyttäisi vaatimuksia suunnitelman määräajan jälkeen tai olisi todennäköistä, että se ei täytä vaatimuksia määräaikaan mennessä eikä luottolaitos ole osoittanut noudattamatta jättämisen olevan vähäinen, Finanssivalvonnan olisi peruttava lupa tai rajoitettava lupa koskemaan ainoastaan sellaista laskentaa, jossa vaatimuksia noudatetaan tai on mahdollista noudattaa asianmukaisesti asetettuun määräaikaan mennessä. Momentilla täsmennettäisiin aiempaa luottolaitosdirektiivin 101 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanoa.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin sisäisten menetelmien valvonnasta markkinariskin laskennan osalta. Momentti sisältäisi edellytyksen, jonka perusteella Finanssivalvonnan olisi vaadittava muutoksia menetelmiin tai tarkasteltava luvan myöntämisedellytyksiä, jos sisäiset menetelmät eivät olisi riittävän tarkkoja EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisen toteutumatestauksen tai voiton ja tappion kohdistamistestin tulosten perusteella. Tällä tarkoitettaisiin myös tilannetta, jossa mallit eivät ole enää riittävän tarkkoja. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 101 artiklan 3 kohdan muutos ja täydennettäisiin kohdan aiempaa täytäntöönpanoa.
5 a §.Varhaisen puuttumisen yleiset edellytykset. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin kielellinen muutos siten, että kuormituskoe korvattaisiin stressitestillä, joka on nykyisin vakiintuneempi ja käytännössä käytetty käsite. Lisäksi momentin johdantokappaleeseen lisättäisiin täsmennys, että Finanssivalvonnan on vaadittava luottolaitoksia toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet. Täsmennys täydentää luottolaitosdirektiivin 102 artiklan 1 kohdan aiempaa täytäntöönpanoa.
5 b §. Rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen epäily tai kohonnut riski. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 97 artiklan 6 kohdan ensimmäisen ja toisen virkkeen täytäntöönpanon täsmentämiseksi siten, että epäiltäessä rahanpesun tai terrorismin rahoittamista tai rahanpesun tai terrorismin rahoittamiseen liittyvästä kohonneesta riskistä on ilmoitettava Euroopan pankkiviranomaiselle välittömästi. Myös kohonnutta riskiä koskeva riskiarvio olisi toimitettava Euroopan pankkiviranomaiselle välittömästi riskiarvion valmistuttua.
6 a §.Harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettamisen edellytykset. Pykälään lisättäisiin uusi3 momentti luottolaitosdirektiivin 104 a artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan täytäntöönpanemiseksi ja aiemman täytäntöönpanon täydentämiseksi. Momentissa selvennettäisiin direktiiviä vastaavalla tavalla se taso, jonka mukaisesti harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen olisi määräydyttävä, kun vaatimus on asetettu muiden kuin ylivelkaantumisriskin perusteella. Direktiivin edellä mainitun säännöksen mukaan harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus olisi määrättävä valvontaviranomaisen riittäväksi arvioiman omien varojen tason, EU:n vakavaraisuusasetuksessa sekä yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/2402 tarkemmin määriteltyjen omien varojen vaatimuksen erotuksena.
Pykälään lisättäisiin uusi4 momentti luottolaitosdirektiivin 104 a artiklan 3 kohdan uudistetun toisen alakohdan täytäntöönpanemiseksi ja aiemman täytäntöönpanon täydentämiseksi. Momentissa selvennettäisiin direktiiviä vastaavalla tavalla se taso, jonka mukaisesti harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen olisi määräydyttävä, kun vaatimus on asetettu ylivelkaantumisriskien perusteella. Direktiivin edellä mainitun säännöksen mukaan harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus olisi määrättävä valvontaviranomaisen riittäväksi arvioiman omien varojen tason ja EU:n vakavaraisuusasetuksessa tarkemmin määriteltyjen omien varojen vaatimuksen erotuksena.
Pykälään lisättäisiin uusi5 momentti, jossa säädettäisiin siitä, että Finanssivalvonta ei saa asettaa harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta, jolla laskettaisiin kahteen kertaan riskit, jotka jo kokonaan katetaan sillä, että EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu kokonaisriskipainolattia sitoo luottolaitosta. Tätä rajoitetta sovelletaan niin kauan kuin luottolaitos on sidottu kokonaisriskipainolattiaan. Luottolaitoksen katsotaan olevan sidottu kokonaisriskipainolattiaan, kun asetuksen EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti laskettu laitoksen kokonaisriskin määrä ylittää sen kyseisen asetuksen 92 artiklan 4 kohdan mukaisesti lasketun riskin kokonaismäärän, jolla ei ole alarajaa. Lisäyksellä täytäntöön pantaisiin luottolaitosdirektiivin 104 a artiklan 8 kohta.
6 c §.Harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen kattaminen. Pykälään lisättäisiin 4 ja 5 momentti direktiivin 104 a artiklan 6 kohdan täytäntöönpanemiseksi. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen määrä, joka on asetettu muun kuin ylivelkaantumisriskin kattamiseksi, ei saisi kasvaa sen seurauksena, että luottolaitos tulee sidotuksi EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun kokonaisriskipainolattiaan.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tilanteesta Finanssivalvonnan velvollisuudesta suorittaa lisäpääomavaatimuksen uudelleenarviointi. Säännöksen mukaan, jos EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu kokonaisriskipainolattia tulee luottolaitosta sitovaksi, Finanssivalvonnan olisi viipymättä ja joka tapauksessa viimeistään seuraavan valvojan arvion päättymispäivänä tarkasteltava sen asettamaa harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta ja poistettava vaatimuksesta kaikki ne osat, jotka laskettaisiin kahteen kertaan riskeiksi, jotka jo kokonaan katetaan sillä, että laitos on sidottu kokonaisriskipainolattiaan. Lisäksi säädettäisiin siitä, että harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen määrä voi poiketen 4 momentista kasvaa kokonaisriskipainolattian myötä, sen jälkeen, kun Finanssivalvonta on suorittanut tarkastelun ja poistanut ne osat, jotka on laskettu kahteen kertaan riskeiksi.
Pykälän 4 ja 5 momenttien osalta määrällä tarkoitetaan lisäpääomavaatimuksen nimellismäärää. Luottolaitoksen katsotaan olevan sidottu kokonaisriskipainolattiaan, kun asetuksen EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti laskettu laitoksen kokonaisriskin määrä ylittää sen kyseisen asetuksen 92 artiklan 4 kohdan mukaisesti lasketun riskin kokonaismäärän, jolla ei ole alarajaa. Lisäyksillä täytäntöön pantaisiin luottolaitosdirektiivin 104 a artiklan 6 kohta.
6 d §.Ohjeellinen lisäpääoma. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi luottolaitosdirektiivin 104 b artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan täytäntöönpanon täsmentämiseksi. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi direktiiviä täsmällisemmin vastaavaksi siten, että ohjeellisen lisäpääoman asettamisen perusteena olevat arviot ovat nimenomaisesti sisäisen pääoman riittävyyttä koskeva arvio ja mahdollisten stressitestien tulokset, ja että Finanssivalvonnan on arvioitava näitä seikkoja säännöllisesti osana valvojan arviota ja sisäisten menetelmien käytön jatkuvaa valvontaa. Direktiivin 104 b artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa viitatut 97 ja 101 artiklassa tarkoitetut tarkastelut ja arvioinnit on pantu täytäntöön luottolaitoslain 11 luvun 2 §:ssä säädetyllä valvojan arviolla ja 5 §:ssä säädetyllä sisäisten menetelmien jatkuvalla valvonnalla. Mainitussa direktiivikohdassa viitattu 100 artikla on puolestaan pantu kansallisesti täytäntöön luottolaitoslain 11 luvun 4 §:ssä säädetyillä stressitesteillä.
Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin siitä, että Finanssivalvonta voisi tarkistaa ohjeellisen lisäpääoman tason ja varmistaa, että sen mitoitus on edelleen asianmukainen, jos EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdassa säädettyyn kokonaisriskipainolattia tulee luottolaitosta sitovaksi. Luottolaitoksen katsotaan olevan sidottu kokonaisriskipainolattiaan, kun asetuksen EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti laskettu laitoksen kokonaisriskin määrä ylittää sen kyseisen asetuksen 92 artiklan 4 kohdan mukaisesti lasketun riskin kokonaismäärän, jolla ei ole alarajaa. Lisäyksellä täytäntöön pantaisiin luottolaitosdirektiivin 104 b artiklan 4 a kohta.
10 §.Finanssivalvonnan muu erityinen toimivalta vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden valvonnassa. Pykälän 1 momentin johdantokappaletta muutettaisiin siten, että voimassa olevan lain lisäedellytys valvontavaltuuksien käyttämisestä poistettaisiin. Johdantokappaleeseen kirjoitettaisiin puolestaan auki ne luottolaitosdirektiivin 104 artiklaa vastaavat tilanteet, joiden perusteella Finanssivalvonta voi käyttää valvontavaltuuksia. Säännöksen mukaan Finanssivalvonta voi käyttää pykälän 1 momentissa listattuja valvontavaltuuksia, jos 2 §:ssä tarkoitetun arvion, 5 §:ssä tarkoitetun sisäisten menetelmien valvonnan, 5 a §:ssä tarkoitetun varhaisen puuttumisen, EU:n vakavaraisuusasetuksen noudattamisen valvonnan tai 8 a luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitetun päätöksen perusteella Finanssivalvonta katsoo tarkoituksenmukaiseksi. Finanssivalvonnan toimivaltuuksien käyttämisen olisi tapahduttava tapauskohtaisesti hallintolain 6 §:n mukaisesti siten, että valittu toimivaltuus on oikeassa suhteessa havaittuun puutteeseen nähden. Lievempien puutteiden osalta Finanssivalvonta käyttäisi lievempiä toimivaltuuksia, kuten lisäraportointia ja riskienhallintaa koskevien laadullisten muutosten vaatimista. Vakavampien puutteiden osalta Finanssivalvonta käyttäisi ankarampia toimivaltuuksia, kuten määrällisten lisävaatimusten asettamista, liiketoiminnan rajoittamista tai valvottavan oikeudellisen tai hallinnollisen rakenteen muuttamista.
Momentin 2 kohtaan ehdotetaan lisäystä, jossa täsmennetään, että luottolaitokselta ei voida vaatia tietoja, jos luottolaitos on jo toimittanut tiedot taikka Finanssivalvonta voi tuottaa tiedossaan olevien tietojen perusteella tarvitsemansa lisätiedot riittävän luotettavasti ja laadukkaasti. Lisäyksellä täsmennettäisiin luottolaitosdirektiivin 104 artiklan 2 täytäntöönpanoa.
Momentin 13 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi, että Finanssivalvonta voisi vaatia luottolaitosta myös soveltamaan erityistä varauksia koskevaa politiikkaa riskeiltä suojautumiseksi. Lisäyksellä täsmennettäisiin luottolaitosdirektiivin 104 artiklan 1 kohdan d alakohdan täytäntöönpanoa.
Momentin 14 kohtaan lisättäisiin täydennys, että kohdassa tarkoitettu rajoittaminen sisältää myös luottolaitoksen osakkeenomistajille, jäsenille tai ensisijaiseen lisäpääomaan luettavien instrumenttien haltijoille tapahtuvan varojenjaon tai koronmaksun rajoittamisen. Lisäksi lisättäisiin säännös, jonka mukaan tilannetta, jossa varojenjako tai koronmaksu rajoitetaan kokonaan tai osittain, ei voida katsoa luottolaitoksen sopimusrikkomukseksi tai laiminlyönniksi. Lisäyksellä täydennettäisiin aiempaa luottolaitosdirektiivin 104 artiklan 1 kohdan i alakohdan täytäntöönpanoa.
Momenttiin lisättäisiin uusi15 kohta, jossa säädettäisiin Finanssivalvonnan valtuudesta rajoittaa tai supistaa luottolaitoksen liiketoimintaa, mukaan lukien talletusten vastaanottamisen osalta, toimintoja tai verkostoa tai kehottaa sitä lopettamaan sellainen toiminta, josta aiheutuu liian suuria riskejä laitoksen vakaudelle. Lisäyksellä pantaisiin täytäntöön artiklan uudistettu 104 artiklan 1 kohdan e alakohta.
Momenttiin lisättäisiin uusi16 kohta, jossa säädettäisiin Finanssivalvonnan valtuudesta vaatia luottolaitosta vähentämään riskejä, jotka aiheutuvat lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvistä tekijöistä, mukauttamalla niiden liiketoimintastrategioita, hallintoa ja riskienhallintaa, mitä varten voitaisiin luottolaitosta vaatia vahvistamaan 9 luvun 3 a §:ssä tarkoitettuihin suunnitelmiin sisältyviä tavoitteita, toimenpiteitä ja toimia. Suunnitelmiin sisältyvien tavoitteiden, toimenpiteiden ja toimien vahvistaminen ei ilmaise kohdassa tyhjentävästi sitä, millaisilla keinoilla liiketoimintastrategioiden, hallinnon tai riskienhallinnan mukauttamista voidaan toteuttaa. Tässä kohdassa tarkoitettuihin riskeihin lukeutuvat mukaan ne, jotka aiheutuvat mukauttamisprosessista ja siirtymäsuuntauksista unionin, jäsenvaltioiden tai kolmansien maiden asiaankuuluvien oikeudellisten ja sääntelytavoitteiden puitteissa. Lisäyksellä täytäntöön pantaisiin artiklan 104 artiklan 1 kohdan m alakohta.
Momenttiin lisättäisiin uusi17 kohta, jossa säädettäisiin Finanssivalvonnan valtuudesta vaatia luottolaitosta suorittamaan stressitestejä tai eri toteutumavaihtoehtoja koskevia arvioita arvioidakseen riskejä, jotka aiheutuvat kryptovaroihin liittyvistä vastuista ja kryptovarapalvelujen tarjoamisesta. Lisäyksellä täytäntöön pantaisiin artiklan 104 artiklan 1 kohdan n alakohta.
Momenttiin lisättäisiin uusi18 kohta, jossa säädettäisiin Finanssivalvonnan valtuudesta vaatia luottolaitoksia vähentämään keskusvastapuoleen liittyviä vastuitaan tai järjestämään vastuitaan uudelleen määritystileillään markkinarakennetoimija-asetuksen 7 a artiklan mukaisesti, jos Finanssivalvonta katsoo, että kyseiseen keskusvastapuoleen liittyvistä vastuista aiheutuu liiallinen keskittymäriski. Lisäyksellä pantaisiin täytäntöön EMIR-direktiivin 2 artiklan mukainen luottolaitosdirektiivin muutos, jolla lisätään 104 artiklan 1 kohtaan uusi o alakohta.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti ja voimassa oleva 2 ja 3 momentti siirtyisi 3 ja 4 momentiksi. Uudessa 2 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonta voi lisäksi asettaa muille kuin pienille ja rakenteeltaan yksinkertaisille luottolaitoksille määräajat, joiden kuluessa niiden on toimitettava tiedot Euroopan pankkiviranomaiselle tietojen julkaisemista varten Euroopan pankkiviranomaisen verkkosivustolla sekä vaatia luottolaitoksia käyttämään erityisiä tiedotusvälineitä ja muita julkaisupaikkoja kuin Euroopan pankkiviranomaisen verkkosivustoa tietojen keskitettyyn julkaisemiseen tai laitosten tilinpäätösten julkaisemiseen. Uudella säännöksellä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 106 artiklan 1 kohdan b ja c alakohta. Artiklan 1 kohdan a alakohta ei vaadi muutoksia, sillä kyseinen kohta lukeutuu 1 momentin 2 kohdan valtuuteen.
Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jonka mukaan tilannetta, jossa 1 momentin 14 kohdan varojenjako tai koronmaksua rajoitetaan kokonaan tai osittain, ei voida katsoa luottolaitoksen sopimusrikkomukseksi tai laiminlyönniksi. Lisäyksellä täydennettäisiin aiempaa luottolaitosdirektiivin 104 artiklan 1 kohdan i alakohdan täytäntöönpanoa.
13 §. Valvonta-arvioita koskeva yhteinen päätöksenteko konsolidointiryhmässä. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 113 artiklan 1 kohdan a alakohdan täytäntöönpanon täsmentämiseksi siten, että siinä viitataan myös 9 luvun 1 §:n mukaiseen velvoitteeseen sisäisen pääoman riittävyyden arvioinnista, jolla on pantu täytäntöön luottolaitosdirektiivin 73 artikla, sekä 9 luvun 17 §:n mukaiseen maksuvalmiusriskin hallintaa koskeviin velvoitteisiin, jolla on pantu täytäntöön luottolaitosdirektiivin 86 artikla. Lisäksi 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi direktiivin 113 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa vastaava nimenomainen maininta siitä, että yhteisymmärryksen saavuttamista koskevassa menettelyssä on tarkasteltava muiden valvontaviranomaisten tekemiä arvioita. Näillä arvioilla tarkoitettaisiin luottolaitosdirektiivin 73, 97, 104 a ja 104 b artikloja vastaavien säännösten perusteella tehtyjä arvioita. Direktiivi edellyttää, että ainoastaan konsolidointiryhmän tytäryrityksistä tehdyt arviot on otettava huomioon, mutta ottaen huomion konsolidointiryhmien rakenteiden monimuotoisuus, ehdotetaan käytettäväksi sanamuotoa ”konsolidointiryhmään kuuluvista luottolaitoksista”, koska se kattaa myös tytäryhtiöt.
Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosdirektiivin 113 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanon täsmentämiseksi. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi mainitun artiklakohdan ensimmäistä virkettä täsmällisemmin vastaavaksi siten, että ulkomaisen ETA-valvontaviranomaisen pyynnön on liityttävä harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen (joka liittyy direktiivin 104 artiklan 1 kohdan a alakohtaan), ohjeellisen lisäpääoman (joka liittyy direktiivin 104 b artiklaan) tai maksuvalmiusvaatimuksen lisävaatimuksen (joka liittyy direktiivin 105 artiklaan) määrittämiseen, ja että pyynnön tulee olla kirjallinen ja siitä on ilmettävä pyyntöön liittyvät perustelut. Momentin viimeiseksi virkkeeksi ehdotetaan lisättäväksi direktiivin 113 artiklan 4 kohdan viimeistä virkettä vastaavalla tavalla, että pyynnön perusteella tapahtuva lisävaatimusten määrittäminen voidaan toteuttaa kahdenvälisesti pyynnön esittäneen viranomaisen ja pyynnön vastaanottavan konsolidoidusta valvonnasta vastaavan viranomaisen kesken. Pykälän viimeisellä virkkeellä päätöksen toimittamista koskien tarkennettaisiin luottolaitosdirektiivin 113 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan toisen virkkeen täytäntöönpanoa.
17 luku Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen perustaminen ja edustuston avaaminen Suomeen
Luku muutetaan kokonaisuutena.
1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että luvun säännöksiä sovellettaisiin myös yritykseen, jonka kotipaikka on kolmannessa maassa ja jonka tarkoituksena on harjoittaa talletusten ja muiden takaisinmaksettavien varojen vastaanottamista. Lisäksi luvun säännöksiä sovellettaisiin sellaiseen yritykseen, jonka kotipaikka on kolmannessa maassa ja jonka tarkoituksena on harjoittaa luottolaitosdirektiivin liitteen I kohdissa 2 ja 6 tarkoitettua toimintaa ja jota voitaisiin pitää luottolaitoksena, jos se olisi perustettu Euroopan unionissa. Samoin säännöksiä sovellettaisiin sellaiseen yritykseen, jonka kotipaikka on kolmannessa maassa ja jonka tarkoituksena on harjoittaa 2 §:n 2 ja 3 kohdassa tarkoitettua toimintaa ja joka voisi täyttää EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan b alakohdassa säädetyt perusteet (suuren sijoituspalveluyrityksen velvollisuus hakea luottolaitoslupaa), jos se olisi perustettu Euroopan unionissa. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 47 artiklan 1 ja 3 kohta osittain.
Momentti tarkoittaisi sitä, että edellä mainittujen yritysten on siis perustettava 3 §:n mukaisesti sivuliike ja haettava toimilupaa 5 §:n mukaisesti, jotta ne voisivat harjoittaa Suomessa 3 §:n 1–3 kohdan mukaista toimintaa. Ilman sivuliikettä ja toimilupaa tällainen toimija ei voi tarjota palveluita Suomessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta sijoituspalveluyritysten osalta. Momentin mukaan, mitä tässä luvussa säädettäisiin ei kuitenkaan sovellettaisi, kun kolmanteen maahan perustettu yritys tarjoaa rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU liitteen I A osassa lueteltuja toimintoja ja palveluja tai mitä tahansa oheispalveluja, joiden tarkoituksena on tarjota kyseisen direktiivin mukaisia palveluja. Oheispalveluita talletukset taikka luottojen tai lainojen takaus. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 47 artiklan 2 kohta sekä 21 c artiklan 4 kohta. Sijoituspalvelujen tarjoamiseen tai sijoitustoiminnan harjoittamiseen, sovelletaan sijoituspalvelulain ja EU:n rahoitusvälineiden markkinat -asetuksen säännöksiä.
2 §.Määritelmät. Pykälässä säädettäisiin pääyrityksen määritelmästä. Pääyrityksellä (head undertaking) tarkoitetaan tässä luvussa yritystä, jonka kotipaikka on kolmannessa maassa ja joka on perustanut Suomeen kolmannen maan sivuliikkeen, sekä tapauskohtaisesti konsernin emoyhteisöä (ultimate) ja alakonsernien emoyhteisöinä toimivaa väliyhtiötä (intermediate). Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 47 artiklan 3 kohdan 2 alakohta.
3 §.Sivuliikkeen perustaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edellytys sivuliikkeen perustamiselle. Sivuliike on perustettava Suomeen, jos kolmannen maan luottolaitos aikoo harjoittaa talletusten ja muiden takaisinmaksettavien varojen vastaanottamista; luotonantoa, kuten kulutusluotot, kiinnitysluotot, myyntilaskujen rahoitus takautumisoikeuksin ja ilman takautumisoikeutta (factoring), kauppatapahtumien rahoitus (mukaan lukien forfaiting-rahoitus) taikka takauksia ja sitoumuksia. Ilman sivuliikettä ei kolmannen maan luottolaitos voi tarjota palveluita tai harjoittaa toimintaa Suomessa. Luottolaitosdirektiivin säännösten myötä sivuliikkeen perustaminen sidotaan luottolaitosdirektiivin liitteen I 1, 2 ja 6 kohdassa tarkoitettujen palveluiden tarjoamiseen. Edellytys sivuliikkeen perustamisesta vastaa osittain voimassa olevan 17 luvun 1 §:n 1 momentin säännöstä. Pykälä muuttuu kuitenkin siltä osin, että sivuliikkeen perustaminen on aiemmin sidottu luottolaitoslain 5 luvun 1 §:n listaukseen palveluista. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 21 c artiklan 1 kohta osittain.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että kolmannen maan luottolaitoksella voi lisäksi olla Suomessa edustusto. Momentti vastaa voimassa olevan 17 luvun 1 §:n 2 momenttia.
4 §.Sivuliikkeen toimilupa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vaatimuksesta hakea toimilupaa sivuliikkeen perustamiselle. Tämän luvun 3 §:ssä siis säädetään, milloin kolmannen maan luottolaitoksen on perustettava sivuliike Suomeen, jotta se voisi tarjota palveluita. Jotta kolmannen maan luottolaitos voisi perustaa sivuliikkeen Suomeen, sen olisi haettava tämän pykälän mukaisesti sivuliikkeelle toimilupaa Finanssivalvonnalta. Vaatimus toimiluvasta vastaa voimassa olevan lain 17 luvun 2 §:n 1 momenttia. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 c artiklan 1 kohta sekä 21 c artiklan 1 kohta osittain.
Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan 17 luvun 2 §:n 1 momentin toista virkettä. Pykälän termi talletussuojarahastolta päivitettäisiin Rahoitusvakausvirastoon.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan 17 luvun 2 §:n 2 momenttia. Listaukseen lisättäisiin uusi 7 kohta. Kyseisen kohdan mukaan kolmannen maan luottolaitoksen olisi liitettävä tiedot siitä, miten se täyttää 6 §:ssä säädetyt edellytykset.
Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan 17 luvun 2 §:n 3 momenttia.
Pykälän 5 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan 17 luvun 2 §:n 4 momenttia, mutta sen muotoilu päivitettäisiin vakiintuneen lakitekniikan mukaiseksi. Asetuksenantovaltuuden nojalla on voimassa eräisiin luottolaitostoimintaa koskeviin lupahakemuksiin liitettävistä selvityksistä annettu valtiovarainministeriön asetus (871/2023).
5 §.Poikkeus sivuliikkeen perustamisvaatimuksesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, milloin kolmannen maan luottolaitoksen ei tarvitse perustaa sivuliikettä. Ilman sivuliikettä voisi tarjota 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun toiminnan mukaista palvelua Euroopan unioniin sijoittautuneelle tai Euroopan unionissa sijaitsevalle asiakkaalle tai vastapuolelle, joka on yksityisasiakas, hyväksyttävä vastapuoli tai rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin liitteessä tarkoitettu ammattimainen asiakas ja joka on omasta yksinomaisesta aloitteestaan lähestynyt kolmannen maan luottolaitosta palveluiden tarjoamisesta. Ilman sivuliikettä voisi myös tarjota 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun toiminnan mukaista palvelua Euroopan unioniin sijoittautuneelle tai Euroopan unionissa sijaitsevalle luottolaitokselle tai kolmannen maan luottolaitoksen kanssa samaan ryhmään kuuluvalle yritykselle. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 21 c artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että kolmannen maan luottolaitos voi tarjota sivuliikettä perustamatta sellaisia palveluita, toimintaa tai tuotteita, jotka ovat tarpeellisia tai jotka liittyvät läheisesti asiakkaan tai vastapuolen 1 momentin 1 kohdan mukaisesti pyytämän palvelun, toiminnan tai tuotteen tarjoamiseen. Tarjoaminen voidaan tehdä myös sen jälkeen, kun asiakkaan tai vastapuolelle on jo tarjottu hänen pyytämiään palveluita, toimintaa tai tuotteita. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 21 c artiklan 3 kohta osittain.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, siitä, kun kolmannen maan luottolaitos ottaa yhteyttä asiakkaaseen tai vastapuoleen toisen tahon välityksellä. Momentin mukaan, jos kolmannen maan luottolaitos ottaa yhteyttä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun asiakkaaseen tai vastapuoleen taikka mahdolliseen asiakkaaseen tai vastapuoleen sellaisen yhteisön välityksellä, joka toimii omaan lukuunsa tai jolla on tiiviit yhteydet kolmannen maan luottolaitokseen, tai jonkin muun kolmannen maan luottolaitoksen puolesta toimivan henkilön välityksellä, tätä ei katsota asiakkaan tai vastapuolen taikka mahdollisen asiakkaan tai vastapuolen omasta yksinomaisesta aloitteesta tarjotuksi palveluksi. Säännöksellä ei rajoiteta 1 momentin c alakohdan poikkeuksen soveltamista. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 21 c artiklan 2 kohdan toinen alakohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin markkinointikiellosta. Momentin mukaan kolmannen maan luottolaitos ei saa markkinoida tuotteita vapaasti ilman sivuliikettä silloin, kun asiakas tai vastapuoli on 1 momentin 1 kohdan mukaisesti aloitteesta lähestynyt kolmannen maan luottolaitosta. Kolmannen maan luottolaitos saa tällaisessa tilanteessa markkinoida ainoastaan sellaisia tuotteita, joita asiakas tai vastapuoli on pyytänyt. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 21 c artiklan 3 kohta osittain.
6 §.Sivuliikkeen toimiluvan myöntäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edellytykset toimiluvan myöntämiselle. Kaikkien edellytysten on täytyttävä, jotta toimilupa voidaan myöntää. Jos edellytyksiä ei täytetä, toimilupahakemus evätään. Kohdan 1 mukaan sivuliikkeen on täytettävä 18 luvussa säädetyt vaatimukset. Kohdan 2 mukaan pääyrityksellä on oltava kolmannessa maassa toimilupa sellaiseen toimintaan, johon pääyritys hakee toimilupaa Suomessa. Kohdan 3 mukaan toiminta, johon pääyritys hakee toimilupaa Suomessa, on kolmannessa maassa valvonnan alaista toimintaa. Kohdan 4 mukaan kolmannen maan pääyrityksen valvontaviranomaista on tiedotettu sivuliikkeen perustamisesta ja sille on toimitettu sivuliikkeen perustamista koskeva 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu toimilupahakemus ja 5 §:n 3–5 momentin mukaisesti hakemukseen liitetyt selvitykset. Kohdan 5 mukaan Finanssivalvonnalla on oltava pääsy valvontatehtäviensä hoitamiseksi kaikkiin tarpeellisiin tietoihin pääyrityksestä kyseisen pääyrityksen valvontaviranomaisilta sekä mahdollisuus sovittaa valvontatoimensa tehokkaasti yhteen kolmannen maan valvontaviranomaisten valvontatoimien kanssa, erityisesti kriisi- tai rahoitusvaikeuksissa, jotka vaikuttavat pääyritykseen, sen ryhmään tai kolmannen maan rahoitusjärjestelmään. Kohdan 6 mukaan ei ole perusteltua syytä epäillä, että kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikettä käytettäisiin rahanpesuun tai sen harjoittamisen helpottamiseen tai terrorismin rahoitukseen. Kohdassa 6 ei ehdoteta nimenomaista viittausta rahanpesudirektiiviin tämän ollessa tarpeetonta, koska rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskeva sääntely on EU:ssa harmonisoitu, jolloin rahanpesua joka tapauksessa tarkastellaan EU-tasoisen lainsäädännön vaatimukset täyttävällä tavalla. Ehdotetulla laveammalla sanamuodolla huomioidaan myös direktiivissä viitattua viidettä rahanpesudirektiiviä uudemmat kuudes rahanpesudirektiivi (EU) 2024/1640 sekä uusi rahanpesuasetus (EU) 2024/1624. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 c artiklan 4 kohdan a–c, e ja f alakohta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pyydettävästä lausunnosta. Finanssivalvonnan olisi pyydettävä toimivaltaiselta valvontaviranomaiselta, joka vastaa Suomessa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyvien velvoitteiden valvonnasta, lausunto 1 momentin 6 kohdan edellytyksen täyttymisestä. Jos Finanssivalvonta vastaa näistä molemmista valvontatehtävistä, Finanssivalvonnan tulee järjestää sisäisesti tarpeellinen tietojenvaihtomenettely eri valvontatoimintojen välillä. Erillistä säännöstä tästä ei katsota tarpeelliseksi Finanssivalvonnan hoitaessa näitä molempia tehtäviä.
Finanssivalvonta voi myöntää toimiluvan ainoastaan, jos lausunnossa vahvistetaan se, että 1 momentin 6 kohdan edellytys täyttyy. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 c artiklan 5 kohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että toimiluvassa olisi mainittava, että kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike voi harjoittaa toimiluvan mukaista toimintaa ainoastaan Suomessa ja että kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeeltä on kielletty palvelujen tarjoaminen tai toiminnan harjoittaminen yli rajojen muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike voi kuitenkin tarjota palveluita tai harjoittaa toimintaa 5 §:n 1 momentin mukaisesti. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 c artiklan 4 kohdan d alakohta.
7 §.Sivuliikkeen toimiluvan perumisen tai hylkäämisen edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, jolloin Finanssivalvonnan on peruttava toimilupa.
Finanssivalvonnan olisi peruttava kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen toimilupa, jos kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike ei täytä 6 §:ssä säädettyjä toimilupavaatimuksia taikka pääyritys tai sen ryhmä ei täytä siihen kolmannen maan lainsäädännön nojalla sovellettavia vakavaraisuusvaatimuksia tai on perusteltua syytä epäillä, että se ei täytä kyseisiä vaatimuksia tai että se rikkoo niitä seuraavien 12 kuukauden aikana. Kohdalla 1 ja 2 pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 d artiklan 1 kohdan b alakohta.
Kohta 3 vastaisi voimassa olevain 17 luvun 4 §:n 1 momentin toista virkettä. Kohdan mukaan toimilupa on peruttava, jos kolmannen maan luottolaitoksen kotivaltion viranomainen on peruuttanut luottolaitoksen toimiluvan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, jolloin Finanssivalvonta voi myös perua toimiluvan. Kohdassa 1–7 säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 48 d artiklan 2 kohdan a–g alakohdan mukaisesti. Kohdassa 6 säädettäisiin niistä Finanssivalvonnasta annetun lain 26 §:ssä säädetyistä tilanteista, jolloin myös kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen toimilupa peruttaisiin. Kohdassa 7 ei ehdoteta nimenomaista viittausta rahanpesudirektiiviin tämän ollessa tarpeetonta, koska rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskeva sääntely on EU:ssa harmonisoitu, jolloin rahanpesua joka tapauksessa tarkastellaan EU-tasoisen lainsäädännön vaatimukset täyttävällä tavalla. Ehdotetulla laveammalla sanamuodolla huomioidaan myös direktiivissä viitattua viidettä rahanpesudirektiiviä uudemmat kuudes rahanpesudirektiivi (EU) 2024/1640 sekä uusi rahanpesuasetus (EU) 2024/1624.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kolmannen maan luottolaitoksen ilmoitusvelvollisuudesta. Momentin mukaan, jos 1 momentin 2 tai 3 kohdan edellytys täyttyy, kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen on ilmoitettava siitä viipymättä Finanssivalvonnalle. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 d artiklan 1 kohdan toinen alakohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pyydettävästi lausunnosta. Kun Finanssivalvonta arvioi, täyttyykö 2 momentin 7 kohdan edellytys, sen on pyydettävä lausunto toimivaltaiselta valvontaviranomaiselta, joka vastaa Suomessa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyvien velvoitteiden valvonnasta. Jos Finanssivalvonta vastaa näistä molemmista valvontatehtävistä, Finanssivalvonnan tulee järjestää sisäisesti tarpeellinen tietojenvaihtomenettely eri valvontatoimintojen välillä. Erillistä säännöstä tästä ei katsota tarpeelliseksi Finanssivalvonnan hoitaessa näitä molempia tehtäviä. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 d artiklan 3 kohta.
Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevan 17 luvun 5 §:n 1 momenttia.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevan 17 luvun 5 §:n 2 momenttia.
8 §.Sivuliikkeen toimilupaa koskeva menettely. Pykälän 1–4 momentissa säädettäisiin toimiluvan myöntämiseen liittyvästä menettelystä.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan 17 luvun 3 §:n 2 momenttia.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan 17 luvun 3 §:n 3 momenttia.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan 17 luvun 3 §:n 4 momenttia.
Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan 17 luvun 3 §:n 5 momenttia.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin menettelystä liittyen toimiluvan perumiseen. Finanssivalvonnan on annettava päätös toimiluvan perumisesta kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeelle. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 d artiklan 4 kohta.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevan 17 luvun 4 §:n 2 momenttia. Euroopan pankkikomitea ja talletussuojarahasto päivitettäisiin Rahoitusvakausvirastoon.
9 §.Yhteistyö kolmannen maan viranomaisen kanssa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin hallinnollisista sopimuksista ja muista järjestelyistä. Momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi pyrittävä tekemään hallinnollisia sopimuksia tai muita järjestelyjä asianomaisten kolmannen maan toimivaltaisten viranomaisten kanssa, ennen kuin kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike aloittaa toimintansa asianomaisessa jäsenvaltiossa. Sopimusten olisi perustuttava Euroopan pankkivalvonta-asetuksen 33 artiklan 5 kohdan mukaisesti laadittuihin hallinnollisten järjestelyjen malleihin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta toimittaa tiedot Euroopan pankkiviranomaiselle. Momentin mukaan Finanssivalvonnan on toimitettava Euroopan pankkiviranomaiselle viipymättä tiedot kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa tehdyistä hallinnollisista sopimuksista tai muista järjestelyistä.
Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 c artiklan 2 kohta.
10 §.Syrjinnän kielto. Pykälässä säädettäisiin syrjintäkiellosta. Pykälän mukaan kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeitä koskevia säännöksiä ei saa soveltaa tavalla, jonka takia ne saavat edullisemman kohtelun kuin ulkomaisen ETA-luottolaitoksen sivuliikkeet. Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 artikla.
11 §.Sivuliikkeiden luokittelu. Pykälän 1 momentissa todettaisiin, että kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeet luokitellaan kahteen eri luokkaan: I ja II luokkaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin I luokasta. Momentin mukaan Luokan I sivuliikkeellä tarkoitetaan sivuliikettä, joka täyttää jonkin seuraavista edellytyksistä: 1) kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen Suomessa kirjaamien tai siltä peräisin olevien varojen kokonaisarvo on vähintään 5 miljardia euroa välittömästi edeltävältä raportointikaudelta 18 luvun 8 a §:n mukaisesti; 2) kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike ottaa toimiluvan mukaisesti vastaan talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja vähittäisasiakkailta ja tällaisten talletusten ja muiden takaisinmaksettavien varojen määrä on vähintään 5 prosenttia kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen kokonaisveloista tai tällaisten talletusten ja muiden takaisinmaksettavien varojen määrä ylittää 50 miljoonaa euroa; 3) kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike ei ole 11 §:ssä tarkoitettu vaatimukset täyttävä kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 a artikla 1 kohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin II luokasta. Tähän luokkaan kuuluisivat muut kuin I luokkaan kuuluvat sivuliikkeet eli sellaiset sivuliikkeet, jotka eivät täytä mitään 2 momentin 1–3 kohdasta. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 a artikla 2 kohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vaatimukset täyttävistä sivuliikkeistä. Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikettä pidetään vaatimukset täyttävänä sivuliikkeenä, jos pääyrityksellä on kotipaikka maassa, jossa sovelletaan sellaisia vakavaraisuussäännöksiä ja valvontaa, jotka vastaavat vähintään luottolaitosdirektiiviä ja EU:n vakavaraisuusasetusta; pääyrityksen valvontaviranomaisiin sovelletaan salassapitovaatimuksia, jotka vastaavat vähintään luottolaitosdirektiivin VII osaston 1 luvun II jaksossa säädettyjä vaatimuksia ja jos pääyrityksellä on kotipaikka maassa, jota ei ole luokiteltu suuririskiseksi kolmanneksi maaksi, jolla on strategisia puutteita rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntajärjestelmässään rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 9 artiklan mukaisesti. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 b artikla 1 kohta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin informatiivisesta säännöksestä, että Euroopan pankkiviranomainen ylläpitää julkista rekisteriä niistä kolmansista maista ja kolmannen maan viranomaisista, jotka täyttävät 4 momentissa säädetyt edellytykset. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 b artikla 4 kohta.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin luokitteluun liittyvästä menettelystä. Saatuaan toimilupahakemuksen 5 §:n mukaisesti Finanssivalvonnan on arvioitava, täyttyvätkö 4 momentin edellytykset vaatimukset täyttävästä kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeestä ja 2 momentissa säädetyt edellytykset I luokasta. Arvion perusteella Finanssivalvonta luokittelee kolmannen maan luottolaitoksen luokkaan I tai II. Jos kolmatta maata, jossa pääyrityksellä on kotipaikka maassa, ei ole kirjattu julkiseen rekisteriin, Finanssivalvonnan on pyydettävä komissiota arvioimaan kolmannen maan pankkialan sääntelykehystä ja luottamuksellisuutta koskevia vaatimuksia, jos 4 momentin 3 kohdan edellytys täyttyy. Finanssivalvonnan on luokiteltava kolmannen maan sivuliike luokkaan 1, kunnes komissio tekee päätöksen tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 b artikla 5 kohta.
Luottolaitosdirektiivin 48 b artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi hyväksyä täytäntöönpanosäädöksillä päätöksiä siitä, täyttyvätkö artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa säädetyt edellytykset kolmannen maan pankkialan sääntelykehyksen osalta. Täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 147 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. Luottolaitosdirektiivin 48 b artiklan 3 kohdan mukaan komissio voi pyytää Euroopan pankkiviranomaiselta asetuksen (EU) N:o 1093/2010 33 artiklan mukaisesti apua arviointiin. Euroopan pankkiviranomainen julkaisee arviointinsa tulokset verkkosivustollaan.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta päivittää sivuliikkeiden luokittelu. Momentin mukaan, jos luokkaan I kuuluva kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike ei enää täytä 2 momentissa säädettyjä edellytyksiä, sitä on välittömästi pidettävä luokkaan II kuuluvana. Puolestaan, jos luokkaan II kuuluva kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike alkaa täyttää jonkin 2 momentissa säädetyistä edellytyksistä, sen katsotaan kuuluvan luokkaan I vasta neljän kuukauden kuluttua päivästä, jona täytti edellytyksen. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 48 a artikla 3 kohta.
12 §.Vaatimus tytäryhtiön perustamisesta. Pykälän 1 momentin 1–4 kohdassa säädettäisiin Finanssivalvonnan toimivallasta vaatia kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikettä hakemaan 4 luvun 1 §:n mukaisesti luottolaitoksen toimilupa. Toimiluvan hakeminen edellyttää tytäryhtiön perustamista Suomeen. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 i artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, milloin Finanssivalvonta voi vaatia kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikettä hakemaan toimilupaa 1 momentin mukaisesti. Finanssivalvonnan olisi ennen 1 momentissa tarkoitetun vaatimuksen tekemistä sovellettava 13 §:ssä ja 18 luvun 12 §:ssä säädettyjä toimenpiteitä. Jos Finanssivalvonta voi muista kuin 1 momentissa luetelluista syistä perustella, että kyseiset toimenpiteet eivät riitä olennaisten valvontaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseen, Finanssivalvonnan ei tarvitsisi soveltaa muita toimenpiteitä ennen 1 momentissa tarkoitettua vaatimusta. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 i artiklan 1 kohdan toinen alakohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kuulemisprosessista. Ennen 1 momentissa tarkoitetun vaatimuksen tekemistä Finanssivalvonnan olisi kuultava Euroopan pankkiviranomaista ja niiden Euroopan unionin jäsenmaiden toimivaltaisia viranomaisia, joihin kolmannen maan luottolaitoksen ryhmä on perustanut muita kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeitä tai tytäryrityksenä toimivia laitoksia. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 i artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta.
13 §.Järjestelmän kannalta merkittävä sivuliike. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta suorittaa arviointi sivuliikkeen merkittävyydestä järjestelmän kannalta. Finanssivalvonnan olisi arvioitava kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen merkittävyyttä järjestelmän kannalta ja sitä, aiheuttaako kyseinen sivuliike merkittäviä riskejä Euroopan unionin ja Suomen rahoitusvakaudelle, jos sivuliikkeen 18 luvun 8 a §:n mukaisesti raportoitujen Euroopan unionissa olevien varojen kokonaismäärä on kaikilla samaan ryhmään kuuluvilla Euroopan unionissa olevilla sivuliikkeillä vähintään 40 miljardia euroa välittömästi edeltäviltä kolmelta tilikaudelta keskimäärin tai vähintään (absoluuttisena lukuna) kolmen tilikauden osalta välittömästi edeltävien viiden tilikauden ajalta. Varojen kokonaismäärään ei laskettaisi mukaan varoja, jotka ovat kolmannen maan luottolaitosten sivuliikkeiden hallussa sellaisten markkinaoperaatioiden yhteydessä, joita keskuspankit tekevät Euroopan keskuspankkijärjestelmään kuuluvien keskuspankkien kanssa. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 j artiklan 1 ja 2 kohta.
Pykälän 2 momentin 1–10 kohdassa säädettäisiin tekijöistä, jotka Finanssivalvonnan on otettava huomioon tehdessään arviota. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 i artiklan 2 kohdan toinen alakohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Euroopan pankkiviranomaisen ja muiden jäsenmaiden toimivaltaisten viranomaisten kuulemisesta. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 j artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin arvioinnin toimittamisesta Euroopan pankkiviranomaiselle ja toisen jäsenmaan toimivaltaiselle viranomaiselle. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 j artiklan 3 kohdan toinen alakohta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan ja toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen yhteistyöstä silloin, jos toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen antaa eriävän näkemyksen Finanssivalvonnan arvioinnista 18 luvun 12 §:n 3 momentissa tarkoitetuista toimista. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 j artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin ilmoituksesta, joka Finanssivalvonnan on toimitettava, jos Finanssivalvonta arvioi, että kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeellä on merkitystä järjestelmän kannalta, mutta päättää jättää toteuttamatta 18 luvun 12 §:ssä tarkoitettuja valvontatoimia. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 j artiklan 4 kohdan toinen alakohta.
14 §.Edustuston avaaminen ja toiminta. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 17 luvun 6 §:ää.
15 §.Edustuston toimintaoikeuksien peruminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 17 luvun 7 §:ää. Pykälässä oleva viittaus kuitenkin päivitettäisiin.
18 luku Ulkomaisia luottolaitoksia koskevat erityissäännökset
4 §.Sisäinen hallinto ja asiakastietojärjestelmä. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan siten, että voimassa olevan 4 §:n sisältö jaettaisiin osittain uusiin 4 a–4 c §:iin. Tässä pykälässä säädettäisiin sisäisestä hallinnosta ja asiakastietojärjestelmästä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeeseen sovellettaisiin, mitä 7 luvun 1 §:ssä, 8 luvussa ja 9 luvun 2 §:ssä säädetään. Sisäisen valvontatoiminnon osalta sovellettaisiin luokan I sivuliikkeisiin, mitä 9 luvun 8 §:ssä säädetään ja luokan II sivuliikkeisiin edellä mainittua pykälää siltä osin kuin kyse on ainoastaan liiketoiminnasta riippumattomien valvontatoimintojen perustamisesta. Lisäksi Finanssivalvonta voisi kuitenkin vaatia luokan II sivuliikettä nimittämään erilliset vastuuhenkilöt liiketoiminnoista riippumattomille valvontatoiminnoille 9 luvun 8 §:ssä säädetyllä tavalla, jos Finanssivalvonta arvioi sen tarpeelliseksi sivuliikkeen koon, sisäisen organisaation sekä toiminnan luonteen, laajuuden ja monimuotoisuuden perusteella. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 g artiklan 2 ja 3 kohdat.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin raportointisuhteista, järjestelmistä ja valvonnasta. Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeellä olisi oltava pääyrityksen ylimmälle hallintoelimelle raportointisuhteet, jotka kattavat kaikki olennaiset riskit ja riskinhallintapolitiikat ja niiden muutokset. Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeellä olisi myös oltava riittävät tieto- ja viestintätekniset järjestelmät sekä valvonta sen varmistamiseksi, että toimintaperiaatteita noudatetaan asianmukaisesti. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 g artiklan 4 kohta.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan lain 18 luvun 4 §:n 5 momenttia. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 g artiklan 5 kohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kriittisistä tai tärkeistä toiminnoista. Momentin mukaan, jos kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen kriittisiä tai tärkeitä toimintoja hoitaa sen pääyritys, kyseiset toiminnot olisi suoritettava sisäisten järjestelyjen tai ryhmän sisäisten sopimusten mukaisesti. Finanssivalvonnalla olisi oltava pääsy kaikkiin tietoihin, joita ne tarvitsevat valvontatehtävänsä hoitamiseksi kyseisten toimintojen osalta. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 g artiklan 7 kohta.
Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevan lain 18 luvun 4 §:n 4 momenttia.
4 a §.Riskienhallinta. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin riskienhallinnasta.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 18 luvun 4 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vastapuoliriskin tunnistamisesta ja hallitsemisesta. Momentin mukaan kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeillä, jotka toteuttavat kahden konsernin välisiä (back-to-back-transaktio) tai ryhmän sisäisiä toimia, olisi oltava riittävät resurssit vastapuoliluottoriskinsä tunnistamiseksi ja hallitsemiseksi asianmukaisesti silloin, kun kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen kirjaamiin varoihin liittyvät olennaiset riskit siirretään vastapuolelle. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 g artiklan 6 kohta.
4 b §.Pääomavaatimus. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin pääomavaatimuksesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pääomavaatimuksen määrästä. Pykälä koskee ainoastaan kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeitä. Momentin 1 kohdan mukaan luokkaan I kuuluvan sivuliikkeen osalta 2,5 prosenttia sivuliikkeen keskimääräisistä veloista välittömästi edeltäviltä kolmelta tilikaudelta. Jos kyseessä on äskettäin toimiluvan saanut sivuliike, lasketaan 2,5 prosenttia sivuliikkeen 8 a §:n mukaisesti raportoimista veloista toimiluvan myöntämisen aikaan. Molemmissa tapauksissa pääomavaatimus on kuitenkin vähintään 10 miljoonaa.
Momentin 2 kohdan mukaan luokkaan II kuuluvan sivuliikkeen osalta 0,5 prosenttia sivuliikkeen keskimääräisistä veloista välittömästi edeltäviltä kolmelta tilikaudelta. Jos kyseessä on äskettäin toimiluvan saanut sivuliike, lasketaan 0,5 prosenttia sivuliikkeen 8 a §:n mukaisesti raportoimista veloista toimiluvan myöntämisen aikaan. Molemmissa tapauksissa pääomavaatimus on kuitenkin vähintään 5 miljoonaa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, millaisilla varoilla vähimmäispääomavaatimus on täytettävä. Momentin mukaan 1 momentin vähimmäispääomavaatimus on täytettävä käteisvaroilla tai EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 60 alakohdassa määritellyillä käteiseen verrattavilla välineillä, Euroopan unionin jäsenvaltion tai Euroopan unionin jäsenvaltion keskuspankin liikkeeseen laskemalla vieraan pääoman ehtoisella arvopaperilla taikka millä tahansa muulla välineellä, joka on kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen käytettävissä rajoittamattomaan ja välittömään käyttöön riskien tai tappioiden kattamiseksi heti, kun riskejä tai tappioita ilmenee.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin varojen tallettamisesta. Momentin mukaan varat, joilla täytetään 1 momentin vaatimus, on talletettava tilille (escrow account) sellaiseen luottolaitokseen, jolla on Suomessa luottolaitoksen toimilupa ja joka ei ole osa kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen pääyrityksen ryhmää. Tilille talletettujen varojen on oltava käytettävissä ainoastaan kriisinratkaisulain 15 luvun 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 e artikla.
4 c §.Maksuvalmiusvaatimus. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin maksuvalmiusvaatimuksista. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin voimassa olevaa lain 18 luvun 4 §:n 2 momenttia siten, että vaatimus sivuliikkeen pitämistä varoista Suomessa siirrettäisiin 2 momenttiin. Pykälän 2–4 momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 f artikla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen määrällisestä maksuvalmiusvaatimuksesta. Voimassa olevan lain 18 luvun 4 §:n 2 momentin toisen virkkeen mukaan kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen on pidettävä varoja Suomessa viisi miljoonaa euroa. Voimassa oleva vaatimus vastaa osittain luottolaitosdirektiivin 48 e artiklan pääomavaatimusta, josta säädettäisiin uudessa 4 b §:ssä. Tässä momentissa puolestaan pantaisiini täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 f artiklaa vastaava maksuvalmiusvaatimus. Momentin mukaan kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeellä on lisäksi oltava Suomessa jatkuvasti vähintään kiinnittämättömiä ja likvidejä varoja sellainen määrä, joka riittää kattamaan likviditeetin ulosvirtaukset vähintään 30 päivän. Luokan I sivuliikkeen on täytettävä EU:n vakavaraisuusasetuksen kuudennen osan I osastossa ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 täydentämisestä luottolaitosten maksuvalmiusvaatimuksen osalta annetun komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/6 säädetty maksuvalmiusvaatimus.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin varoista, joilla maksuvalmiusvaatimus täytetään. Varat, joilla 2 momentin maksuvalmiusvaatimus täytetään, olisi talletettava tilille sellaiseen luottolaitokseen, jolla on Suomessa luottolaitoksen toimilupa ja joka ei ole osa kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen pääyrityksen ryhmää. Jos tilillä on likvidejä varoja sen jälkeen, kun niitä on käytetty kattamaan likviditeetin ulosvirtaukset, jäljellä olevien likvidien varojen olisi oltava käytettävissä kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen kriisinratkaisuun kriisinratkaisulain 15 luvun mukaisesti.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta, jonka mukaan Finanssivalvonta voi päättää, että 2 momentin vaatimusta ei sovelleta kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeeseen, jos sitä pidetään vaatimukset täyttävänä 17 luvun 11 §:n 4 momentin mukaisesti.
Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevan lain 18 luvun 4 §:n 3 momenttia.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevan lain 18 luvun 4 §:n 6 momenttia.
8 §.Tilinpäätös ja kirjanpito. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan, mutta se vastaisi osittain voimassa olevaa lain 18 luvun 8 §:ää. Tässä pykälässä säädettäisiin vain tilinpäätöksestä ja kirjanpitokäytännöistä. Voimassa olevan 8 §:n raportointia koskevat 2 ja 3 momentit siirrettäisiin uuteen 8 a §:ään, jossa säädettäisiin ainoastaan raportoinnista.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 18 luvun 8 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kolmannen maan luottolaitoksen velvollisuudesta pitää kirjaa varoista ja veloista. Kirjanpidossa olisi annettava kaikki tarvittavat ja riittävät tiedot kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen aiheuttamista riskeistä ja siitä, miten niitä hallitaan. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 h artiklan 1 kohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin menettelyperiaatteista, jotka kolmannen maan luottolaitoksen olisi kehitettävä 2 momentissa tarkoitettua kirjanpidon hallinnointia varten menettelyperiaatteet, joita tarkastellaan ja päivitetään säännöllisesti. Pääyrityksen hallintoelimen on dokumentoitava ja hyväksyttävä menettelyperiaatteet. Menettelyperiaatteissa on esitettävä selkeät perustelut kirjanpitokäytännöille ja esitettävä, miten kyseiset käytännöt ovat kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen liiketoimintastrategian mukaisia. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 h artiklan 2 kohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kirjallisesti lausunnosta. Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen olisi laadittava säännöllisesti riippumaton, kirjallinen ja perusteltu lausunto havaintoineen ja päätelmineen Finanssivalvonnalle tässä pykälässä säädettyjen vaatimusten täytäntöönpanosta ja jatkuvasta noudattamisesta. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 h artiklan 3 kohta.
8 a §.Raportointivaatimukset. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen raportointivaatimuksista
Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 18 luvun 8 §:n 3 momenttia ja siinä säädettäisiin niistä tiedoista, joita sivuliikkeen toiminnasta pitäisi toimittaa Finanssivalvonnalle. Momentin 3 kohtaa muutettaisiin siten, että voimassa oleva muotoilu muutettaisiin laajempaan muotoiluun, joka vastaisi luottolaitosdirektiivin 48 k artiklan 1 kohdan a alakohdan muotoilua. Momentin 8 kohtaa muutettaisiin siten, että voimassa oleva säännös siirrettäisiin 9 kohdaksi ja 8 kohdassa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 48 k artiklan 1 kohdan b alakohtaa vastaavasti, että sivuliikkeen on toimitettava tiedot siitä, noudattaako kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike niihin tässä laissa säädettyjä vaatimuksia. Kohtaan 9 lisättäisiin täsmennys, joka vastaisi luottolaitosdirektiivin 48 k artiklan 3 kohtaa. Muutoksilla pantaisiin siis täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 k artiklan 1 kohta osittain ja 3 kohta. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 k artiklan 2 kohta.
Pykälän 2 momentin 1–6 kohdassa säädettäisiin niistä tiedoista, joita kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen pitäisi toimittaa pääyritykseen liittyen. Momentin 7 kohdassa olisi vastaava säännös kuin 1 momentin 9 kohdassa, mikä mahdollistaisi muun tiedon Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 k artiklan 2 kohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, kuinka usein raportointi tulisi tehdä. Finanssivalvonnalle on toimitettava 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot vähintään kahdesti vuodessa, jos kyseessä on luokan I sivuliike, ja vähintään kerran vuodessa, jos kyseessä on luokan II sivuliike. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 l artiklan 2 kohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta raportointivaatimuksiin. Momentin mukaan Finanssivalvonta voisi päättää, että kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen ei tarvitse toimittaa osaa tai mitään 2 momentissa tarkoitetuista tiedoista, jos kyseessä on 17 luvun 11 §:n 4 momentin mukainen vaatimukset täyttävä sivuliike ja Finanssivalvonta voi saada tiedot suoraan kyseisen kolmannen maan luottolaitoksen valvontaviranomaisilta. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 l artiklan 3 kohta.
Pykälän 5 momentissa säädetäisiin kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta tietoja raportoidessa. Momentin mukaan, kun kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike toimittaa tiedot kirjanpidossaan olevista varoista ja veloista 1 momentin 3 kohdan mukaisesti, sen olisi sovellettava kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1606/2002 säännöksiä. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 l artiklan 1 kohdan toinen alakohta.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevan lain 18 luvun 8 §:n 2 momenttia.
10 §.Ulkomaisen luottolaitoksen sivuliikkeen johto. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännökset, jonka mukaan kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeellä olisi oltava kuitenkin vähintään kaksi henkilöä, jotka tosiasiallisesti johtavat sivuliikkeen liiketoimintaa. Näiden kahden henkilön olisi oltava hyvämaineisia, heillä olisi oltava riittävät tiedot, taidot ja kokemus, heidän olisi käytettävä riittävästi aikaa tehtäviensä hoitamiseen ja Finanssivalvonnan olisi hyväksyttävä heidät kyseiseen tehtävään. Lisäyksillä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 g artiklan 1 kohta.
14 §.Kolmannen maan luottolaitosten sivuliikkeiden valvonta ja arviointi. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi varmistettava, että riippumaton kolmas osapuoli arvioi säännöllisesti, miten kolmannen maan sivuliike panee täytäntöön 4 §:n 1–4 momentissa ja 4 a §:n 2 momentissa säädettyjen vaatimusten täytäntöönpanoa ja niiden jatkuvaa noudattamista kolmannen maan sivuliikkeessä ja toimittaa Finanssivalvonnalle kertomuksen havainnoistaan ja päätelmistään. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 g artiklan 8 kohta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta suorittaa tarkastelu sekä arviointi. Finanssivalvonnan olisi tarkasteltava uudelleen järjestelyjä, strategioita, prosesseja ja mekanismeja, joita kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike on ottanut käyttöön noudattaakseen tässä laissa säädettyjä vaatimuksia. Finanssivalvonnan olisi tarkastelun perusteella arvioitava, varmistaako kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike soveltamillaan järjestelyillä, strategioilla, prosesseilla ja mekanismeilla sekä niiden hallussa olevalla pääomalla ja maksuvalmiudella niiden olennaisten riskien vakaan hallinnan ja kattamisen sekä sivuliikkeen elinkelpoisuuden. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 n artiklan 1 ja 2 kohdat.
Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi suoritettava 2 momentissa tarkoitettu tarkastelu ja arviointi niiden valvontaperiaatteiden mukaisesti, jotka se on julkaissut 11 luvun 12 §:n 1 kohdan mukaisesti. Lisäksi Finanssivalvonnan olisi vahvistettava 2 momentissa tarkoitetun tarkastelun tiheys ja intensiteetti, joka on oikeassa suhteessa luokkiin I ja II sivuliikkeiden luokitteluun ja joissa otetaan huomioon muut asiaankuuluvat perusteet, kuten kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen toiminnan luonne, laajuus ja monimuotoisuus. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 n artiklan 3 kohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin yhteistyöstä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä vastaavan viranomaisen kanssa. Finanssivalvonnan olisi välittömästi ilmoitettava Euroopan pankkiviranomaiselle sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä vastaavalle viranomaiselle, jos uudelleentarkastelu, erityisesti sellainen, joka koskee ohjaus- ja hallintajärjestelmiä, liiketoimintamallia tai arvioidun sivuliikkeen toimintaa, antaa toimivaltaisille viranomaisille perustellun syyn epäillä, että kyseisen kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen yhteydessä syyllistytään tai pyritään tai on syyllistytty tai rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen tai että sen riski on kasvanut. Jos rahanpesun tai terrorismin rahoituksen riski on kasvanut, Finanssivalvonnan sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä vastaavan viranomaisen olisi pidettävä yhteyttä ja ilmoitettava yhteinen arviointinsa välittömästi Euroopan pankkiviranomaiselle. Finanssivalvonnan olisi tarvittaessa toteutettava 15 §:n mukaisia valvontatoimia tai peruttava toimilupa 17 luvun 7 §:n mukaisesti. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 n artiklan 4 kohta.
Pykälän 5 momentin mukaan Finanssivalvonnan, rahanpesun selvittelykeskuksen ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä vastaavan viranomaisen olisi tehtävä tiivistä yhteistyötä toimivaltansa puitteissa ja vaihdettava merkityksellisiä tietoja, jos yhteistyö ja tietojenvaihto eivät vaikuta rikos- tai hallintolainsäädännön nojalla meneillään olevaan tiedusteluun, tutkintaan tai menettelyihin. Euroopan pankkiviranomainen voi omasta aloitteestaan avustaa kyseisiä viranomaisia, jos valvontatoimien koordinoinnista on erimielisyyttä. Tällaisessa tapauksessa Euroopan pankkiviranomainen toimii asetuksen (EU) N:o 1093/2010 19 artiklan mukaisesti. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 n artiklan 5 kohta.
15 §.Finanssivalvonnan toimivalta valvonnassa. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, missä tilanteessa Finanssivalvonnan olisi ryhdyttävä toimiin. Finanssivalvonnan olisi ryhdyttävä 2 momentin mukaisiin valvontatoimiin, jotta se voi varmistaa, että kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike toteuttaa varhaisessa vaiheessa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sivuliikkeet täyttävät niihin tämän direktiivin ja kansallisen lainsäädännön nojalla sovellettavat vaatimukset, tai palauttavat kyseisten vaatimusten täyttymisen ja sen varmistamiseksi, että olennaiset riskit, joille sivuliikkeet altistuvat, katetaan ja niitä hallitaan järkevällä ja riittävällä tavalla ja että kyseiset sivuliikkeet pysyvät elinkelpoisina. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 o artiklan 1 kohta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan toimivaltuuksista. Finanssivalvonta voisi vaatia kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikettä pitämään hallussaan 4 b §:ssä säädettyä vähimmäisvaatimusta ylittävä pääomamäärä tai täyttämään muu lisäpääomavaatimus, joka täyttää 4 b§:ssä säädetyt vaatimukset; täyttämään 4 c §:ssä säädetyn vaatimuksen lisäksi muun erityisen maksuvalmiusvaatimuksen siten, että varat täyttävät 4 c §:ssä säädetyt vaatimukset; vahvistamaan hallinto-, riskienhallinta- tai kirjausjärjestelyjään; rajoittamaan liiketoimintansa tai harjoittamansa toiminnan laajuutta sekä kyseisten toimintojen vastapuolia; vähentämään toimintoihinsa, tuotteisiinsa ja järjestelmiinsä, myös ulkoistettuihin toimintoihin, liittyvää riskiä ja lopettamaan tällaisten toimintojen harjoittaminen tai tällaisten tuotteiden tarjoaminen; noudattamaan 8 a §:n 1 momentin 9 kohdan tai 2 momentin 7 kohdan mukaisia lisäraportointivaatimuksia tai tihentämään säännöllistä raportointia sekä julkistamaan tietoja. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 o artiklan 2 kohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan toimivaltuuksista tilanteessa, jossa Finanssivalvonta arvioi, että kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeellä on merkitystä järjestelmän kannalta 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Finanssivalvonta voisi tällöin vaatia kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikettä järjestelemään uudelleen varojaan tai toimintojaan siten, että se lakkaa olemasta järjestelmän kannalta merkittävä 13 §:n mukaisesti tai aiheuttamasta aiheetonta riskiä Euroopan unionin tai Suomen rahoitusvakaudelle, taikka asettaa kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeelle vakavaraisuutta koskevia lisävaatimuksia. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 j artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vaatimuksesta toimittaa tietoa sellaisten palvelujen tarjoamisesta, joita tarjotaan asiakkaan tai vastapuolen yksinomaisen aloitteen myötä. Suomessa sijaitsevien luottolaitosten ja sivuliikkeiden on siis toimitettava tietoja, jos niiden kanssa samaan ryhmään kuuluva kolmannen maan luottolaitos tarjoaa palveluita. Kohdalla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 21 c artiklan 2 kohdan kolmas alakohta.
16 §.Valvontaviranomaisten yhteistyö. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valvontayhteistyöstä ja valvontasopimuksista. Finanssivalvonnan olisi tehtävä yhteistyötä ja vaihdettava tietoa niiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa, jotka valvovat saman kolmannen maan luottolaitoksen ryhmän sivuliikkeitä ja tytäryrityksinä toimivia laitoksia. Lisäksi Finanssivalvonnan olisi tehtävä muiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa kirjalliset sopimukset Finanssivalvonnasta annetun lain 67 §:n mukaisesti yhteensovittamis- ja yhteistyöjärjestelyistä. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 p artiklan 1 kohta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valvontakollegiosta. Finanssivalvonnan olisi osallistuttava valvontakollegion työhön tai perustettava valvontakollegio momentin 1–3 kohdan mukaisesti. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 p artiklan 2 kohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin johtavasta toimivaltaisesta viranomaisesta. Edellä 2 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa viranomaisten olisi varmistettava, että on olemassa johtava toimivaltainen viranomainen, jolla on sama tehtävä kuin konsolidointiryhmän valvojalla Finanssivalvonnasta annetun lain 67 §:n valvontakollegiossa. Finanssivalvonta on johtava toimivaltainen viranomainen, jos Suomessa on suurin kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike kirjattujen varojen kokonaisarvon perusteella.
Pykälän 4 momentin 1–3 kohdassa säädettäisiin tehtävistä, joita valvontakollegion on tehtävä. Valvontakollegion olisi laadittava kertomus ryhmän rakenteesta ja toiminnasta Euroopan unionissa ja saattaa kyseinen kertomus vuosittain ajan tasalle, vaihdettava tietoja 14 §:ssä tarkoitetun vakavaraisuuden arviointiprosessin tuloksista sekä pyrittävä yhdenmukaistamaan 15 §:ssä tarkoitettujen valvontatoimien soveltamista. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 p artiklan 4 kohta.
Pykälän 5 momentin mukaan valvontakollegion olisi tarvittaessa varmistettava asianmukainen koordinointi ja yhteistyö asiaankuuluvien kolmannen maan valvontaviranomaisten kanssa. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 p artiklan 5 kohta.
17 §.Tietojen ilmoittaminen Euroopan pankkiviranomaiselle. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta ilmoittaa Euroopan pankkiviranomaiselle kaikki kolmannen maan luottolaitoksien sivuliikkeille myönnetyt toimiluvat ja niiden myöhemmät muutokset; toimiluvan saaneiden kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeiden kirjaamat varat ja velat yhteensä, sellaisina kuin ne on ilmoitettu määräajoin sekä sen kolmannen maan luottolaitoksen ryhmän nimi, johon toimiluvan saanut kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike kuuluu. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 q artiklan 1 kohta.
Pykälän 2 momentti sisältäisi informatiivisen säännöksen, jonka mukaan Euroopan pankkiviranomainen julkaisee verkkosivustollaan tiedot EU:ssa sijaitsevista kolmannen maan luottolaitosten sivuliikkeistä ja siitä, missä EU:n jäsenmaassa kyseiset sivuliikkeet ovat saaneet toimiluvan. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 48 q artiklan 2 kohta.
20 luku Hallinnolliset seuraamukset
1 §.Seuraamusmaksu. Pykälän 2 momentin3 kohdan viittaukset päivitettäisiin 7 lukuun tehtyjen muutosten myötä.
Momenttiin lisättäisiin uusi 8–10 kohta. Kohtaan 8 tuotaisiin 2 a luvun säännökset omistusyhteistöistä luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 1 kohdan f alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Kohtaan 9 tuotaisiin 11 luvun säännökset harkinnanvaraisesta lisäpääomavaatimuksesta ja maksuvalmiutta koskevasta lisäpääomavaatimuksesta luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan q alakohdan osittaiseksi täytäntöönpanemiseksi sekä aiemman täytäntöönpanon täydentämiseksi. Kohtaan 10 tuotaisiin 3 a luvun uudet säännökset luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 1 kohdan g–j alakohtien täytäntöönpanemiseksi. Uusien kohtien vuoksi 7 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että viittaus 2 momentin 4 ja 6 kohtaan poistettaisiin. Kohtaan 4 viittaus poistettaisiin luottolaitosdirektiivin 65 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanemiseksi. Kohta 6 poistettaisiin tarpeettomana, sillä 2 momentin 6 kohta on kumottu.
Pykälän 4 momentin 1, 2, 4, 5, 8 ja 9 kohtaa muutettaisiin ja lisättäisiin uusi 10–15 kohta. Kohtaa 1 omien varojen vaatimuksesta muutettaisiin luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan e alakohdan kumoamisen ja uuden r alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Kohta 2 korvattaisiin uudella säännöksellä luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan f alakohdan kumoamisen ja uuden z alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Kohta 4 korvattaisiin uudella säännöksellä luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan k alakohdan kumoamisen ja uuden w alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Kohta 5 korvattaisiin uudella säännöksellä luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan l alakohdan kumoamisen ja uuden y alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Kohtaa 8 muutettaisiin luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan i alakohdan kumoamisen ja uuden x alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Uusien kohtien vuoksi 9 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos.
Uusi kohta 10 lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan j alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Uusi kohta 11 lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan aa alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Uusi kohta 12 lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan ab alakohdan täytäntöönpanemiseksi. Uusi kohta 13 lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan n alakohdan täytäntöönpanon täydentämiseksi siten, että osa alakohdasta on pantu täytäntöön myös 2 momentin 4 kohdalla. Uusi kohta 14 lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan q alakohdan osittaiseksi täytäntöönpanon täydentämiseksi, sillä osa alakohdasta on pantu täytäntöön 2 momentin 9 kohdalla. Uusi kohta 15 lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan v alakohdan täytäntöönpanemiseksi.
Pykälän 5 momenttia muutettaisiin siten, että se jäsenneltäisiin kohtamuotoiseksi siten, että johdantokappale sekä 1 ja 2 kohta vastaisivat voimassa olevan 5 momentin sisältöä. Lisäksi lisättäisiin 3 kohtaan uusi säännös, jonka mukaan Finanssivalvonnan päätökset, jotka on annettu tämän lain tai EU:n vakavaraisuusasetuksen säännösten perusteella, ovat myös 40 §:n 1 momentissa tarkoitettuja säännöksiä. Muutoksella pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 65 artiklan 1 kohta ja 67 artiklan 1 kohdan uuden s alakohta. Tämä tarkoittaisi, että myös Finanssivalvonnan päätösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä voitaisiin määrätä seuraamusmaksu.
Pykälään lisättäisiin uusi 6 momentti, jossa säädettäisiin henkilökohtaisesta vastuusta tietyssä tilanteessa. Momentin mukaan Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n 4 momentin lisäksi seuraamusmaksu voitaisiin määrätä 1, 2, 4 ja 5 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa myös luottolaitoksen ylimpään johtoon tai toimivaan johtoon kuuluvalle, avainhenkilölle tai henkilölle, jonka ammatillisella toiminnalla on olennainen vaikutus luottolaitoksen riskiprofiiliin tai muulle luonnolliselle henkilölle, joka on ollut vastuussa rikkomisesta sovellettavan lain mukaan taikka omistusyhteisössä vastaavassa asemassa olevalle henkilölle.
22 luku Valvontavaltuudet
2 §.Uhkasakko. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että tietyissä 2 momentin mukaisissa tilanteissa uhkasakko asetettaisiin tämän pykälän eikä 33 a §:n mukaan. Finanssivalvonta ei voisi enää asettaa uhkasakkoa 33 a §:n perusteella 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa, vaan Finanssivalvonnalla olisi ainoastaan toimivalta tämän pykälän mukaisesti. Finanssivalvonta voisi kuitenkin asettaa uhkasakon luottolaitoksille tai omistusyhteisöille voimassa olevan Finanssivalvonnasta annetun lain 33 a §:n mukaisesti, jos luottolaitos rikkoo esimerkiksi Finanssivalvonnan tietojensaanti- ja tarkastusvaltuuksia eli oikeustila ei tältä osin muuttuisi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonta voisi uhkasakolla velvoittaa luottolaitosta taikka omistusyhteisöä täyttämään velvollisuutensa sitä, joka laiminlyö tai rikkoo luottolaitoslain 20 luvun 1 §:n 1, 2, 4 ja 5 momentissa tarkoitettuja säännöksiä. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 1 kohta sekä 67 artiklan 1 kohta osittain.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin niistä luonnollisista henkilöistä, joille uhkasakko voitaisiin asettaa. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 65 artiklan 2 kohta osittain.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin uhkasakon enimmäismäärästä. Uhkasakon enimmäismäärä yhden päivän ajalta voisi olla enintään oikeushenkilön osalta viisi prosenttia keskimääräisestä päiväkohtaisesta nettoliikevaihdosta ja luonnollisen henkilön osalta 50 000 euroa. Päiväkohtainen nettoliikevaihto määräytyy Finanssivalvonnasta annetun lain 40 b §:n 2 momentin 1 tai 2 kohdan perusteella riippuen siitä, kuuluuko yritys ryhmään. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 2 kohdan b alakohta sekä 67 artiklan 2 kohdan b alakohta osittain. Lisäksi pantaisiin täytäntöön myös luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 4 kohta sekä 67 artiklan 4 kohta liikevaihdon määritelmästä.
Uhkasakon enimmäismäärä laskettaisiin aina päiväkohtaisen enimmäismäärän mukaisesti, vaikka uhkasakko asetettaisiin viikko- tai kuukausikohtaisesti.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin uhkasakon pituudesta. Momentin mukaan Uhkasakko voitaisiin tuomita maksettavaksi enintään kuuden kuukauden ajalta. Momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 2 kohdan b alakohta sekä 67 artiklan 2 kohdan b alakohta osittain.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin uhkasakon tuomitsemisesta maksettavaksi sekä uhkasakkolain soveltamisesta. Uhkasakko asetettaisiin juoksevana uhkasakkona. Uhkasakon asettamiseen ei sovelleta uhkasakkolain 9 §:ää. Tarkoituksena siis on, että uhkasakko määrätään juoksevana uhkasakkona eli asetetaan määrätty ajanjakso, jonka kuluessa uhkasakossa määriteltyä velvoitetta on noudatettava. Uhkasakkoa ei kuitenkaan aseteta uhkasakkolain 9 §:n mukaisesti käyttämällä kiinteää peruserää ja lisäerää. Uhkasakkoja voidaan määrätä tiettynä päivänä, ja niiden soveltaminen voi alkaa jonakin myöhempänä päivänä.
Lisäksi momentin mukaan uhkasakon tuomitsemisesta päättäisi Finanssivalvonta. Uhkasakon tuomitsemiseen ei sovelleta uhkasakkolain 10 §:n 2 momenttia eli lisäerää koskevaa säännöstä. Uhkasakon asettamiseen ja tuomitsemiseen sovelletaan muilta osin sitä, mitä säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990).
Uhkasakkolain soveltamisella otettaisiin käyttöön luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan sekä 67 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan liikkumavara soveltaa uhkasakkoja viikko- tai kuukausikohtaisesti. Lisäksi momentilla pantaisiin täytäntöön 66 artiklan 2 kohdan neljäs alakohta sekä 67 artiklan 2 kohdan neljäs alakohta.