Yksityiskohtaisessa käsittelyssä valiokunta hyväksyi mietintöluonnoksen muutettuna.
Yksityiskohtaisessa käsittelyssä suorittettiin seuraavat äänestykset ja tehtiin seuraavat muutokset mietintöluonnokseen.
Ed. Kemppi ed. Mattilan kannattamana ehdotti, että 1. lakiehdotuksen 6 §:n 2 momentti hylätään. Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 12—2, 1 tyhjä.
Lisättiin kappaleen 14 viidennen virkkeen jälkeen seuraava uusi virke: ”Valiokunta ei esimerkiksi pidä sähköistä puolesta asiointia sellaisenaan asianmukaisena perusteena sille, että henkilöt tulevat suoraan sähköisen asioinnin piiriin, koska näissä tilanteissa päätöksen kohteena oleva henkilö ei mahdollisten puuteellisten digivalmiuksiensa vuoksi välttämättä saa tiedoksi häntä koskevia päätöksiä.”
Lisättiin uuden virkkeen jälkeen kappalejako.
Muutettiin kappaleen 17 viimeinen virke kuulumaan seuraavasti: ”Valiokunta pitää Kansaneläkelaitoksen henkilöstöön kohdistuvien häiriö- ja uhkatilanteiden torjumiseksi ja työturvallisuuden varmistamiseksi välttämättömänä, että sosiaali- ja terveysministeriössä käynnissä olevassa Kansaneläkelaitoksesta annetun asetuksen (1137/2001) valmistelussa sääntelyä muutetaan siten, että Kansaneläkelaitoksen antamassa päätöksessä ei enää näy päätöksen tehneen henkilön nimi.”
Lisättiin kappaleen 19 loppuun seuraavat virkkeet: ”Valiokunta korostaa, että ehdotetun 2 b §:n 3 momentin mukaan säännöksen mukaan avustavia tehtäviä hoitava henkilö toimii avustavia tehtäviä hoitaessaan rikosoikeudellisella virkavastuulla. Lisäksi valiokunta pitää välttämättömänä, että Kansaneläkelaitos huolehtii parlamentaarisen työryhmän ehdotuksen mukaisesti tehtävien siirron yhteydessä siitä, että tietosuojaa koskevat vaatimukset ja asiakkaiden perusoikeuksien turvaaminen otetaan asianmukaisesti huomioon.”
Lisättiin kappaleen 21 jälkeen seuraava uusi kappale: ”Valiokunta toteaa selkeyden vuoksi, että lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä ennen lain voimaantuloa. Näin ollen Kansaneläkelaitoksen kokoonpanon muuttamista koskevia säännöksiä voidaan soveltaa ehdotetun lain vahvistamisen jälkeen jo ennen lain voimaantuloa asetettaessa Kansaneläkelaitoksen hallitusta seuraavalle kolmivuotiskaudelle vuoden 2026 alusta.”
Kokous keskeytettiin klo 12.00 ja sitä jatkettiin klo 12.30.
Ed. Kemppi ed. Mattilan kannattamana ehdotti, että kappaleen 22 viimeisessä virkkeessä muutetaan sana ”tärkeänä” sanaksi ”välttämättömänä”. Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 8—5, 1 tyhjä.
Lisättiin kappaleen 22 loppuun seuraava virke: ”Parlamentaarisessa työryhmässä ei ollut yksimielisyyttä Kansaneläkelaitoksen hallituksen kokoonpanosta. ”
Muilta osin mietintöluonnos hyväksyttiin sellaisenaan.