Kirjallinen kysymys
KK
208
2019 vp
Johannes
Yrttiaho
vas
Kirjallinen kysymys työttömyysturvan karenssipäätösten määrän rajusta kasvusta
Eduskunnan puhemiehelle
Hallitus esittää työttömyysturvan ns. aktiivimallin 4,65 prosentin leikkurin poistamista. Varsin vähälle huomiolle työvoimapolitiikan kokonaisuudessa on jäänyt aktiivimallin leikkuria paljon kovempi leikkuri, nimittäin työttömyysturvan karenssit.  
Työvoimahallinto voi määrätä työttömälle kokonaan korvauksettoman ajan, jolloin työttömällä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Eri perusteita, joilla tällainen työvoimapoliittinen lausunto voidaan antaa, on lukuisia. 
Karenssien käyttö on kasvanut hälyttävästi. Vuonna 2008 karensseja määrättiin 33 468 kpl, vuonna 2018 jopa 118 636. Tänä vuonna määrä näyttää edelleen kasvavan. Elokuun loppuun mennessä karensseja oli määrätty 85 256. Korvauksetonta aikaa on mahdollista määrätä aina 90 päivään saakka tai jopa toistaiseksi. Karenssi on sadan prosentin työttömyysturvaleikkuri. Usein karenssipäätösten kohteiksi joutuvat työttömät nuoret. 
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo puuttua työttömyysturvan karenssipäätösten määrän hälyttävään kasvuun, 
miten päätökset jakautuvat ikäluokittain,  
mikä on karenssipäätösten vaikutus työttömyysturvamenoihin ja  
onko karenssien määrän lisäämisen todellinen tarkoitus säästää työttömyysturvamenoja?  
Helsingissä 10.10.2019 
Johannes
Yrttiaho
vas
Viimeksi julkaistu 11.10.2019 10:44