Ehdonalaisen vapautumisen sääntelyn muutos

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että rikoslain 2 c luvun 5 §:ää muutetaan siten, että vanki, joka rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet tai kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tehdyn rikoksen perusteella tuomitusta rangaistuksesta yksi kolmasosa. Voimassa olevan lainsäädännön mukainen määräaika on kolme vuotta. Ehdotus merkitsee näin rikosoikeudellisen järjestelmän ankaroitumista ehdonalaisen vapauttamisen suhteen. Sääntely koskee tilannetta, jossa ehdonalaisen vapautumisen osalta vankia voidaan pitää niin sanottuna ensikertalaisena. 

Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa siihen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosehdotuksin. 

Esitys perustuu pääministeri Sipilän hallituksen strategiseen ohjelmaan. Esityksen perustelujen mukaan (HE, s. 18) ehdotetun muutoksen tavoitteena on parantaa ehdonalaisen vapautumisen järjestelmää siten, että se on oikeudenmukainen ja uskottava. Perustelujen mukaan oikeudenmukaisuuden kannalta voimassa olevan lainsäädännön mukaista kolmen vuoden rikoksetonta aikaa on pidetty liian lyhyenä. Tätä on esityksen mukaan pidetty myös uskottavuuden kannalta hankalana. 

Rikosoikeusjärjestelmässä on vakiintuneesti pidetty hyväksyttävänä sitä, että ensikertainen vanki vapautuu suoritettuaan lyhyemmän osan vankeusrangaistuksestaan kuin useamman kerran vankeusrangaistusta suorittanut. Esityksen tavoin (HE, s. 17) lakivaliokunta pitää edelleen perusteltuna myös sitä, että henkilöt, jotka edellisen vankilasta vapautumisen jälkeen eivät pitkään aikaan ole syyllistyneet ehdottomaan vankeusrangaistukseen johtavaan rikokseen, vapautetaan ehdonalaisesti suoritettuaan lyhyemmän ajan rangaistuksestaan. 

Määräaikaista vankeusrangaistusta suorittavan vangin ehdonalainen vapauttaminen on voimassa olevan lain mukaan pääsääntö. Ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmä on keskeinen osa hallittua ja suunnitelmallista vapauttamisprosessia. Vankien asteittaisen vapauttamisen tavoitteena on luoda vapautuvalle vangille niin sanottu vapautumispolku, jota seuraten hän voi jatkossa elää rikoksetonta elämää. Tällä pyritään edesauttamaan rikoksentekijöiden sijoittumista takaisin yhteiskuntaan (vankeuslain (767/2005) 1 luvun 2 §). Asteittaisella vapauttamisella lisätään myös yhteiskunnan turvallisuutta, kun rikoksentekijän valvonnan intensiivisyyttä lasketaan portaittain ja samalla hänen vastuunsa ja valmiutensa elää rikoksetonta elämää lisääntyvät (ks. HE, s. 3). Lakivaliokunta pitää ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmää tärkeänä osana toimivaa rangaistusjärjestelmää. 

Esityksessä todetaan (s. 17), että järjestelmää tarkasteltaessa tulee kuitenkin arvioida, onko voimassa olevaa kolmen vuoden aikaa edellisen vapautumisen ja uuden ehdottomaan vankeuteen johtavan rikoksen välissä pidettävä oikeudenmukaisena ja oikeasuhtaisena. Kysymys on vankilassa suoritettavan rangaistuksen pituudesta, joten sillä on olennainen merkitys paitsi yksilön myös seuraamusjärjestelmän kannalta. Kolmen vuoden aikaa on esityksen mukaan pidetty lyhyenä esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa henkilö syyllistyy vakavaan rikokseen ja vapautuu suoritettuaan rangaistuksestaan puolet. Varsinkin pitkissä rangaistuksissa määräosien ero, kahden kolmanneksen ja puolen rangaistusajan suorittamisen välillä, on tuntuva. Tästä aiheutuvia epäkohtia voidaan esityksen mukaan vähentää pidentämällä edellisen vapautumisen ja uuden ehdottomaan vankeusrangaistukseen johtavan rikoksen välistä aikaa. Esityksestä ilmi käyvin tavoin (HE, s. 18) säännönmukaisen ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä määräosien ja niiden soveltamisen edellytysten oikeasuhtaisuus korostuvat. 

Esityksestä ilmi käyvin tavoin (s. 4 ja 17) voimassa olevaa kolmen vuoden rikoksettoman ajan vaatimusta ei ole yksityiskohtaisesti perusteltu. Ennen vuotta 1976 mainittu määräaika oli nyt esityksessä ehdotettu viisi vuotta. 

Perustuslakivaliokunnan esityksestä antamassa lausunnossa (PeVL 56/2018 vp, s. 2) todettua vastaavasti lakivaliokunta pitää valitettavana, että esitys on osin pintapuolisesti perusteltu. Edellä selostetun valossa sekä hallituksen esityksen ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta kuitenkin kokonaisuutena arvioiden pitää ehdotettua muutosta lähtökohtaisesti hyväksyttävänä. Valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotettu muutos ei myöskään muuta rangaistuksen täytäntöönpanoa siinä määrin ankaraksi, että sääntely muodostuisi oikeasuhtaisuuden kannalta ongelmalliseksi. 

Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 56/2018 vp, s. 2) todennut, että lakivaliokunnan on syytä tarkastella, johtaako lakiehdotus ongelmalliseen sanktiokumulaatioon. 

Lakivaliokunta toteaa, että hyväksyttäviin rikosten ennaltaehkäisyä koskeviin perusteisiin sekä oikeasuhtaisuusnäkökohtiin perustuen on asianmukaista, että lainsäädännössä mahdollistetaan rikoksen uusijoihin sovellettavan ankarampaa rikosoikeudellista kohtelua kuin ensikertalaisiin. Sanktiokumulaatio merkitsee nyt käsiteltävän esityksen yhteydessä sitä, että rikoksen uusiminen voi vaikuttaa rikosoikeudellista kohtelua ankaroittavasti usealla eri tavalla. 

Rikoksen uusiminen on rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettu rangaistuksen koventamisperuste. Uusiminen huomioidaan myös rikoslain 2 c luvun 12 §:ssä tarkoitetuin tavoin yhdistelmärangaistukseen liittyen koventamisperusteena. Uusiminen voi vaikuttaa myös siihen, että tekijälle tuomitaan lajissaan ankarampi rangaistus, koska tekijän aikaisempi rikollisuus voi vaikuttaa rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentissa tarkoitettuna ehdollisen vankeuden esteperusteena. Uusiminen vaikuttaa myös rangaistuksen täytäntöönpanovaiheessa, esimerkiksi nyt käsiteltävän esityksen kohteena olevan ehdonalaisen vapauttamisen ajankohtaa arvioitaessa. Uusiminen on sinällään merkityksellinen seikka myöskin rikoslain 2 c luvun 14 §:ssä tarkoitetuissa jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevissa tilanteissa. 

Edellä mainitut rangaistuksen ankaroittamismahdollisuudet sisältyvät jo voimassa olevaan lainsäädäntöön. Sama koskee edellä todetuin tavoin useamman vuoden rikoksettoman ajan vaatimusta pääsääntöä lyhyemmän ehdonalaisen vapauttamisen määräajan soveltamiseksi rikoksenuusijoihin. Esitystä ja saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta katsoo, että mahdollinen sanktiokumulaation riski sisältyy uudistuksiin, joilla rikosoikeudelliseen seuraamusjärjestelmään tehdään yksittäisiä järjestelmää ankaroittavia muutoksia. Tämä koskee myös nyt käsiteltävää esitystä. Edellä todetuin tavoin lakivaliokunta ei kuitenkaan pidä ehdotettua kahden vuoden rikoksettoman ajan pidennystä tässä yhteydessä perusteettomana tai suhteettomana järjestelmän ankaroittamisena. Asiaa arvioituaan lakivaliokunta katsoo, että ehdotettu muutos ei johda myöskään sellaiseen sanktiokumulaation riskiin, jota olisi pidettävä esityksen hyväksymisen kannalta ongelmallisena. 

Lakivaliokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä arvioidaan tulevaisuudessa kokonaisuudessaan. Arvioinnissa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että eri seuraamusjärjestelmän osatekijät muodostavat johdonmukaisen ja oikeasuhtaisen kokonaisuuden ja seuraamusjärjestelmää koskeva sääntely muodostuu kokonaisuudessaan selkeämmäksi. Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomioita rangaistusjärjestelmän kokonaisvaltaisen tarkastelun tarpeeseen myös aiemmin (LaVM 10/2018 vp, s. 11 ja LaVM 9/2018 vp, s. 9). Valiokunnan saaman selvityksen mukaan seuraamusjärjestelmän kokonaistarkastelu sisältyy oikeusministeriön tulostavoitteisiin vuosille 2019—2022. Valiokunta pitää tätä myönteisenä. Valiokunta pitää tärkeänä, että kokonaistarkastelussa arvioidaan seuraamusjärjestelmää ja kriminaalipolitiikkaa kokonaisuutena ottaen huomioon myös ennaltaehkäisevien toimien, kuten päihdehoidon, merkitys. 

Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneet

Rikoslain 2 c luvun 5 § on rakennettu siten, että alle 21-vuotiaana rikoksen tehneisiin sovelletaan lievempiä määräosia ehdonalaisen vapauttamisen suhteen kuin muihin. Tähän ei esityksessä ehdoteta muutosta. Lakivaliokunta painottaa, että voimassa olevassa säännöksessä omaksutulle ratkaisulle on hyväksyttävät nuorten rikosoikeudelliseen erityiskohteluun liittyvät perusteet. Esityksen perusteluissa (s. 5) tuodaan esiin se, että vankeusrangaistus merkitsee nuorelle vakavaa syrjäytymisuhkaa. Jos nuorena rikoksen tehnyt henkilö kuitenkin tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vankilassaoloaika on syrjäytymisen ja laitoskierteen ehkäisemiseksi pyrittävä rajoittamaan niin lyhyeksi kuin se rangaistusjärjestelmän yleisen hyväksyttävyyden kannalta suinkin on mahdollista (HE, s. 5). 

Ehdotettu muutos johtaisi kuitenkin käytännössä siihen, että myös nuorten ja lasten ehdonalaista vapauttamista koskeva sääntely ankaroituisi. Valiokunnan mielestä tätä voidaan pitää ongelmallisena ottaen huomioon lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 60/1991) 37 artiklan b kohta, jonka mukaisesti lapsen vangitsemiseen on turvauduttava vasta viimesijaisena ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona. 

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että perustuslakivaliokunta on aiemmin tämän vuoksi pitänyt ongelmallisena hallituksen esitykseen HE 262/2004 vp sisältynyttä ehdotusta, jolla olisi ankaroitettu nuorten rikoksentekijöiden pääsyä ehdonalaiseen vapauteen. Mainitussa esityksessä ehdotettiin, että kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tehdystä rikoksesta tuomittu olisi päästetty ehdonalaiseen vapauteen, kun hän olisi suorittanut puolet rangaistuksesta. Perustuslakivaliokunta katsoi tuolloin, että lakivaliokunnan oli syytä harkita sääntelyn tarkistamista niin, että ainakaan lapsiin sovellettaviksi tulevat säännökset eivät johda tosiasiallisten vapaudenmenetysaikojen pitenemiseen nykyisestä (PeVL 21/2005 vp, s. 4). Tuolloin lakivaliokunta katsoi perustuslakivaliokunnan tavoin, että hallituksen esityksessä ehdotettua ei ollut syytä toteuttaa. Lakivaliokunta päätyi katsomaan, että alle 21-vuotiaana tehdystä rikoksesta tuomitun tuli päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksesta yhden kolmasosan, jos hän ei rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, tai jos mainittu edellytys ei täyty, suoritettuaan rangaistuksesta puolet (LaVM 9/2005 vp, s. 4). 

Nyt käsiteltävänä oleva ehdotus muuttaa myös alle 21-vuotiaana rikoksen tehneiden suhteen rikoksettoman määräajan vaatimuksen viiteen vuoteen. Muutos vaikuttaa suhteellisesti enemmän nimenomaan nuoriin rikoksentekijöihin, koska viiden vuoden ajanjakso saattaa kattaa suhteellisesti melko suuren osan nuoren henkilön elämästä, myös rikosoikeudellista vastuuikärajaa koskeva rikoslain 3 luvun 4 §:n 1 momentin sääntely huomioon ottaen. Tämän vuoksi muutos käytännössä johtaisi siihen, että alle 21-vuotiaana rikoksen tehneiden suhteen ehdonalaista vapauttamista lievemmän määräosan suorittamisen jälkeen koskevalle sääntelylle jäisi melko vähäinen soveltamisala tilanteissa, joissa nuori on aiemmin tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneen viiden rikoksettoman vuoden määräaika kattaisi ikävuodet 15—20. Alle 21-vuotiaaseen rikoksenuusijaan ei näin käytännössä voisi enää juuri soveltaa ehdonalaista vapauttamista yhden kolmasosan suorittamisen jälkeen. Toteutuessaan esitys johtaisi tilanteeseen, jossa lapsiin ja nuoriin sovellettaviksi tulevat säännökset johtaisivat tosiasiallisten vapaudenmenetysaikojen pitenemiseen nykyisestä, mitä eduskunnan perustuslakivaliokunta on aiemmin pitänyt ongelmallisena (PeVL 21/2005 vp, s. 4/II). 

Nyt käsillä olevaa esitystä tarkastellessaan eduskunnan perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan (PeVL 21/2005 vp) esittämäänsä sekä lapsen oikeuksien yleissopimuksen 37 artiklan b kohtaan viitaten todennut, että käsillä oleva hallituksen esitys johtaisi tilanteeseen, jossa lapsiin ja nuoriin sovellettaviksi tulevat säännökset johtaisivat tosiasiallisten vapaudenmenetysaikojen pitenemiseen nykyisestä (PeVL 56/2018 vp, s. 2—3). Lausunnon mukaan lakivaliokunnan olisi syytä harkita sääntelyä rajattavaksi siten, että ehdotettua muutosta ei sovellettaisi alle 21-vuotiaana rikoksen tehneisiin. 

Edellä selostetun valossa lakivaliokunta katsoo, että ehdotettu muutos tulee rajata siten, että sitä ei sovelleta alle 21-vuotiaana rikoksen tehneisiin henkilöihin. Tämä vuoksi lakivaliokunta ehdottaa, että lakiehdotuksessa tarkoitettua rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentin sääntelyä tarkistetaan tältä osin. Tämä merkitsee sitä, että ehdotettua säännöstä muutetaan siten, että alle 21-vuotiaana tehdyn rikoksen osalta rikoksettoman ajan vaatimus on edelleen kolme vuotta. Muilta osin vaatimus on esityksessä ehdotettu viisi vuotta. 

Nykyinen sekä esityksessä ehdotettu rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentti on melko pitkä ja lainsäädäntöteknisesti monimutkainen. Momentti sisältää ehdonalaisen vapauttamisen osalta säännökset sekä pääsääntöisistä määräosista että lievemmistä rikoksettoman ajan perusteella suoritettavista määräosista sekä aikuisten että alle 21-vuotiaana rikoksen tehneiden osalta. Edelleen momentti sisältää tarkempia säännöksiä määräosia koskevien säännösten soveltamiseen ja niiden laskemiseen liittyen. Hallituksen esityksessä momentin rakenteeseen ei ehdoteta muutosta. 

Ymmärrettävyyden lisäämiseksi lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin selostetuin tavoin koko rikoslain 2 c luvun 5 §:n muuttamista siten, että esityksessä muutettavaksi ehdotettu pykälän 2 momentti jaetaan kolmeksi momentiksi. Valiokunnan ehdottamassa muodossa pykälän 2 momentti sisältää ehdonalaista vapauttamista koskevat säännökset sekä pääsääntöisestä määräosasta että lievemmästä rikoksettoman ajan perusteella suoritettavasta määräosasta aikuisten osalta. Tältä osin rikokseton aika on esityksen mukaisesti viisi vuotta. Pykälän uusi 3 momentti puolestaan sisältää ehdonalaisen vapauttamisen osalta säännökset sekä pääsääntöisestä määräosasta että lievemmästä rikoksettoman ajan perusteella suoritettavasta määräosasta alle 21-vuotiaana rikoksen tehneiden osalta. Tälle kohderyhmälle rikokseton aika on esityksestä poiketen voimassa olevan lain mukaisesti kolme vuotta. Pykälän uusi 4 momentti sisältää voimassa olevaa sääntelyä sisällöltään asiallisesti vastaavat tarkemmat säännökset määräosia koskevien säännösten soveltamiseen ja niiden laskemiseen liittyen. Lakivaliokunnan edellä ehdottaman lainsäädäntöteknisen muutoksen johdosta voimassa oleva 3 momentti siirtyy uudeksi 5 momentiksi. Pykälän 1 momentti säilyy muuttumattomana. 

Lakivaliokunnan edellä ehdottama muutos edellyttää myös rikoslain 2 c luvun 6 §:n sekä 7 §:n 1 momentin tarkistamista. Kyseisissä säännöksissä tulee viitata 2 c luvun 5 §:n 2 momentin lisäksi uuteen 3 momenttiin. 

Lakivaliokunnan edellä ehdottamat muutokset edellyttävät tarkistuksia myös lakiehdotuksen johtolauseeseen sekä lakiehdotuksen nimikkeeseen.