Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki rikoslain muuttamisesta

2 c luku. Vankeudesta

5 §. Ehdonalaisen vapauttamisen määritelmä ja määräytyminen.

Pykälän 1 momentissa on ehdonalaisen vapauden määritelmä. Lisäksi momentin toisessa virkkeessä on viittaus ehdonalaisen vapauden valvonnasta säädettävään lakiin. Koska luvun 13 §:ssä on sama viittaus, valiokunta on poistanut sen tästä pykälästä.

Pykälän 2 momentissa säädetään ehdonalaiseen vapauteen pääsemisestä. Pääsäännön mukaan ehdonalaiseen vapauteen pääsee, kun kaksi kolmasosaa rangaistuksesta on suoritettu. Kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tehdystä rikoksesta tuomittu samoin kuin vanki, joka rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet.

Voimassa olevan rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain 5 luvun 9 §:n mukaan nuorisovankilaan määrätty nuorisovanki voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu kolmannes. Näin ollen ehdotus merkitsisi käytännössä lainsäädännön kiristymistä useiden nuorten rikoksentekijöiden kohdalla. Ehdotusta on perusteltu (s. 41) lähinnä sillä, että nykyisin nuoret rikoksentekijät ovat eri asemassa sen mukaan, täyttyvätkö nuorisovankilaan määräämisen edellytykset heidän kohdallaan. Lisäksi hallituksen esityksen yleisperusteluissa (s. 32/I) on viitattu siihen, että nuorisovankeihin sovellettu ehdonalaisen vapauttamisen yhden kolmasosan sääntö on poikkeuksellinen ja että järjestelmän yksinkertaisuus puoltaa sitä, että kaikki alle 21-vuotiaat pääsevät ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksesta puolet.

Valiokunnan mielestä rangaistusjärjestelmän yksinkertaistamisella ei voida hyväksyttävästi perustella sen ankaroittamista varsinkaan, kun kohteena ovat nimenomaan nuoret. Nuorisovankilaan määräämisen edellytyksistä johtuvien yhdenvertaisuusongelmien korjaamisesta ei myöskään seuraa, että rangaistusjärjestelmää tulisi muuttaa juuri tiukempaan suuntaan. Valiokunta on pitänyt ehdotusta arvioidessaan lähtökohtana sitä hallituksen esityksenkin perusteluista (s. 27/I) ilmi käyvää tosiasiaa, että vankeusrangaistus merkitsee nuorelle vakavaa syrjäytymisuhkaa ja että tämän vuoksi erityiskohtelu on perusteltua 18—20-vuotiailla myös silloin, kun kysymys on vankilassa suoritettavan rangaistuksen pituudesta. Jos nuorena rikoksen tehnyt henkilö kuitenkin tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vankilassaoloaika on syrjäytymisen ja laitoskierteen estämiseksi pyrittävä rajoittamaan niin lyhyeksi kuin se — erityisesti tuomion perusteena oleva rikollinen teko huomioon ottaen — rangaistusjärjestelmän yleisen hyväksyttävyyden kannalta suinkin on mahdollista. Lakivaliokunta viittaa lisäksi perustuslakivaliokunnan lausunnossaan ilmaisemaan kantaan, jonka mukaan alle 18-vuotiaisiin lapsiin sovellettavan sääntelyn ankaroittaminen ei ole aivan asianmukaista lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59—60/1991) kannalta, koska sen 37 artiklan b kohdan mukaan lapsen vangitsemiseen on turvauduttava vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona.

Edellä esittämillään perusteilla lakivaliokunta ehdottaa, että alle 21-vuotiaana tehdystä rikoksesta tuomittu voi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksesta yhden kolmasosan edellyttäen, että hän ei rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa. Jos tämä edellytys ei täyty, tällaisen rikoksen perusteella vankeusrangaistusta suorittava voi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksesta puolet.

Momentin perusteluissa (s. 40/II) viitataan käytäntöön, jonka mukaan ehdonalaisen vapauden alemman määräosan soveltamisen esteenä ei ole se, että henkilö on rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana ollut vankilassa suorittamassa sakon muuntorangaistusta tai rangaistusta siviilipalvelusrikoksesta (1723/1991). Valiokunnan mielestä tällainen seikka on rangaistusta suorittavan henkilön oikeusaseman kannalta niin merkittävä seikka, että sen on syytä käydä ilmi laista. Siksi valiokunta ehdottaa sitä tarkoittavan säännöksen lisäämistä momenttiin.

6 §. Ehdonalainen vapauttaminen yhteisestä vankeusrangaistuksesta.

Pykälässä säädetään siitä, milloin vanki päästetään ehdonalaiseen vapauteen siinä tapauksessa, että hän suorittaa yhteistä vankeusrangaistusta rikoksista, jotka erikseen arvioituina johtaisivat 5 §:n mukaan ehdonalaiseen vapautumiseen eri aikana. Ehdotuksen mukaan tällöin sovellettavaksi tulee tuomitun kannalta ankarampi vaihtoehto. Valiokunnan edellä 5 §:ään ehdottamien muutosten vuoksi se ehdottaa pykälän sanamuotoa muutettavaksi.

Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että ehdotetun säännöksen vuoksi lukumäärältään ja laadultaan melko vähäisetkin yli 21-vuotiaana tehdyt rikokset saattavat joissakin tapauksissa johtaa vankilassaoloajan merkittäväänkin pitenemiseen, koska niiden vuoksi tuomittuun ei sovelleta nuoria rikoksentekijöitä koskevia erityisiä määräosia. Valiokunnan mielestä pykälän mukainen suurimman määräosan soveltamiseen perustuva ratkaisu onkin varsin kaavamainen. Valiokunta ei kuitenkaan pidä käsillä olevaa tietopohjaa riittävänä, jotta se voisi tässä yhteydessä ehdottaa pykälän muuttamista. Sen sijaan valiokunta pitää tarpeellisena, että oikeusministeriö erikseen selvittää, voisiko ehdonalaiseen vapauteen päästäminen pykälässä tarkoitetuissa tilanteissa perustua esimerkiksi siihen, mitä yhteistä vankeusrangaistusta tuomittaessa on pidetty ankarimman rangaistuksen ansaitsevana rikoksena, tai siihen, miten yhteiseen vankeusrangaistukseen johtaneiden rikosten painopiste jollain muulla tavalla arvioituna sijoittuu suhteessa ehdonalaisen vapautumisen määräosien perusteena oleviin seikkoihin. Jos selvitys osoittaa, että nyt ehdotetusta kaavamaisesta mallista voidaan luopua, tätä tarkoittava esitys on mahdollisimman nopeasti saatettava eduskunnan käsiteltäväksi.

8 §. Valvottu koevapaus.

Pykälän 1 momentissa säädetään vangin sijoittamisesta valvottuun koevapauteen. Valvotun koevapauden sisällöstä ei lakiin ehdoteta säännöksiä. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kuitenkin pitänyt tärkeänä, että sääntelyä täydennetään tällaisilla maininnoilla.

Hallituksen esityksen perusteluista (s. 33/I) käy ilmi, että tarkoituksena on valvonnan suorittaminen erilaisten teknisten välineiden avulla. Tekniikan nopean kehityksen vuoksi menetelmät on kuitenkin haluttu jättää laissa määrittelemättä. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa pykälää täydennettäväksi maininnalla valvonnan toteuttamisesta teknisin välinein tai muutoin erityisellä tavalla intensiivisesti. Viimeksi mainitun kaltainen erityisesti valvottu koevapaus on kyseessä esimerkiksi silloin, kun henkilö on koevapautensa aikana hoidettavana vankilan ulkopuolisessa laitoksessa päihdehoitoa saamassa. Valiokunta painottaa tässä yhteydessä myös sitä, että jos koevapauden valvonnassa käytettyjen teknisten välineiden valikoima myöhemmin vakiintuu, nyt hyväksyttävää säännöstä on valvontakäytäntöjen yhtenäisyyden turvaamiseksi välttämättä edelleen täsmennettävä.

Pykälän 2 momentissa säädetään valvottuun koevapauteen sijoittamisen edellytyksistä. Sen 1 kohdan mukaan koevapauden tulee perustua vankeuslain 4 luvun 6 §:n mukaiseen rangaistusajan suunnitelmaan. Perustuslakivaliokunta on vankeuslaista antamassaan lausunnossa (PeVL 20/2005 vp) katsonut, että rangaistusajan suunnitelman oikeudelliseen velvoittavuuteen viittaavat sanonnat eivät ole asianmukaisia. Mainittuun lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa 1 kohtaa myös tässä muutettavaksi niin, että koevapauteen sijoittamisen tulee edistää rangaistusajan suunnitelman toteutumista. Tällainen tilanne on käsillä ainakin silloin, kun koevapauteen sijoittaminen on nimenomaisesti mainittu rangaistusajan suunnitelmassa.

Edelleen 2 momentin 3 kohdassa valvotun koevapauden edellytykseksi asetetaan se, että vanki sitoutuu olemaan käyttämättä päihteitä ja dopingaineita ja sitoutuu vankeuslain 16 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitettuun päihteettömyyden valvontaan.

Valiokunnan mielestä on tulkinnanvaraista, mitä kulloinkin pidetään dopingaineena. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että säännöksessä viitataan rikoslain 44 luvun 16 §:ssä tarkoitettuihin dopingaineisiin. Tämä vastaa myös vankeuslakiehdotuksen perusteluista (HE 263/2004 vp, s. 155/I) ilmi käyvää tarkoitusta. Samalla valiokunta on korvannut "päihde"-sanan "päihdyttävä aine" -termillä, koska sitä käytetään myös säädettävässä vankeuslaissa.

Pykälän 6 momentti sisältää viittaussäännöksen vankeuslain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että ehdonalaista vapauttamista koskevaa säännöstä on syytä täydentää viittauksella vankeuslakiehdotuksen pykälään, jossa säädetään päätöksen tekevästä viranomaisesta. Lakivaliokunta pitää selkeyden vuoksi tarpeellisena, että myös nyt esillä olevaan pykälään otetaan viittaussäännös säädettävän vankeuslain päätöksentekotoimivaltaa koskevaan lukuun.

9 §. Ehdonalaisen vapauttamisen lykkääminen.

Pykälässä säädetään niistä perusteista, joilla vangin ehdonalaiseen vapauttamiseen päästämistä voidaan lykätä. Sen 4 momentti sisältää viittaussäännöksen muutoksenhakua koskevaan vankeuslakiehdotuksen 20 lukuun. Perustuslakivaliokunta on edellä esitetyin tavoin katsonut lausunnossaan, että säännöstä on selkeyden vuoksi syytä täydentää viittauksella vankeuslakiehdotuksen säännökseen lykkäyksestä päättävästä viranomaisesta. Lakivaliokunta ehdottaa, että momenttia muutetaan tämän mukaisesti.

10 §. Ehdonalainen vapauttaminen elinkautisesta vankeudesta.

Pykälässä säädetään niistä edellytyksistä, joilla elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittu henkilö voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen. Pääsääntöisesti rangaistuksesta tulee 1 momentin mukaan olla suoritettuna kaksitoista vuotta, mutta alle 21-vuotiaana tehdystä rikoksesta tuomittua rangaistusta suorittava vanki voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen hänen suoritettuaan rangaistuksesta kymmenen vuotta.

Momentissa käytetty ilmaisu "suoritettuaan rangaistuksesta" saattaa olla tulkinnanvarainen suhteessa joihinkin säädettävän vankeuslain säännöksiin. Vankeuslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan vankeusrangaistuksen suorittaminen alkaa sinä päivänä, jona täytäntöönpanon perusteena oleva tuomio on julistettu tai annettu, jos tuomittu on asian takia vangittuna. Mainitun säännöksen tarkoituksena on määrittää tutkintavankeuden ja vankeuden välinen raja. Elinkautiseen rangaistukseen tuomitut ovat säännönmukaisesti ennen rangaistuksen täytäntöönpanon aloittamista tutkintavankeudessa. Heidän oikeusasemansa kannalta on tarpeen, että tutkintavankeusajan huomioon ottamisesta ehdonalaiseen vapauteen päästämistä harkittaessa ei synny epäselvyyttä. Sen vuoksi lakivaliokunta ehdottaa "rangaistuksen suorittamisen" korvattavaksi "vankilassaoloaika"-sanalla, jota käytetään myös nyt säädettävän lain 12 §:ssä ja vankeuslain 14 luvun 3 §:ssä.

Pykälän 2 momentissa luetellaan ne arviointiperusteet, jotka otetaan huomioon, kun tehdään päätöstä elinkautiseen rangaistukseen tuomitun päästämisestä ehdonalaiseen vapauteen. Edellä 8 §:n 2 momentin kohdalla esitetyillä perusteilla valiokunta ehdottaa, että rangaistusajan suunnitelman noudattamisen sijasta käytetään ilmaisua "rangaistusajan suunnitelman toteutuminen".

Pykälän 3 momentissa säädetään mahdollisuudesta määrätä elinkautiseen vankeuteen tuomittu koevapauteen. Koska tällainen koevapaus edeltää ehdonalaista vapauttamista, valiokunta on tarkistanut momentin alkuosan sanamuotoa.

11 §. Koko rangaistusajan suorittaminen vankilassa.

Pykälässä säädetään niistä edellytyksistä, joilla tuomioistuin voi määrätä rikoksentekijän suorittamaan koko rangaistusaikansa vankilassa. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa luetellaan kyseeseen tulevat rikokset. Luettelossa mainitaan myös ihmisryöstö. Kyseinen rikossäännös on kuitenkin 1 päivänä elokuuta 2004 voimaan tulleella rikoslain muuttamisesta annetulla lailla korvattu törkeää ihmiskauppaa koskevalla säännöksellä. Viimeksi mainittu säännös on eräiltä osin ihmisryöstön tunnusmerkistöä laajempi, joskin niiden rangaistusasteikot ovat samat (ks. HE 34/2004 vp, s. 101 ss.). Valiokunta on tämän vuoksi korvannut luettelossa olevan "ihmisryöstön" viittauksella "törkeään ihmiskauppaan".

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota 1 momentin 2 kohtaan, jonka mukaan yhtenä edellytyksenä koko rangaistusajan suorittamiseen määräämiselle on se, että rikoksentekijä on rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana syyllistynyt 1 kohdassa mainittuun rikokseen taikka että 1 kohdassa nimetty rikos on tehty kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän on vapautunut suorittamasta koko rangaistusaikaa vankilassa tai elinkautista vankeutta tai hänet on päästetty ehdonalaiseen vapauteen 12 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Säännöksen sanamuodon valossa on jossain määrin tulkinnanvaraista, riittääkö kohdassa esitettyjen edellytysten täyttymiseen se, että henkilö on ylipäänsä tuomittu 1 kohdassa mainitusta rikoksesta, vai edellytetäänkö lisäksi, että siitä seurannut rangaistus on ollut vähintään kolme vuotta vankeutta. Valiokunta toteaa jo esimerkiksi yhteisen vankeusrangaistuksen määräämistä koskevista säännöksistä johtuvan, että siihen sisältyvien rikosten ns. yksikkörangaistuksia ei voida arvioida. Tämän vuoksi on valiokunnan mielestä johdonmukaista tulkita kohtaa niin, että siinä tarkoitettu edellytys täyttyy jo sillä, että henkilö on kohdassa mainituissa aikarajoissa syyllistynyt johonkin 1 kohdassa lueteltuun rikokseen.

Pykälän 2 momentissa säädetään 1 momentin soveltamisesta yhteisen vankeusrangaistuksen tapauksissa. Sen mukaan koko rangaistusajan suoritettavaksi määräämistä koskeva päätös voidaan tehdä yhteisen vankeusrangaistuksen tapauksissa, jos ainakin yksi rikoksista on 1 momentin 1 kohdassa lueteltu rikos. Säännös on tältäkin osin tulkinnanvarainen. Ottaen huomioon pykälässä tarkoitetun päätöksen merkitys rikoksentekijälle valiokunta pitää selvänä, että pelkästään yhteisen vankeusrangaistuksen määrääminen vähintään kolmen vuoden pituiseksi ei sinällään vielä riitä. Lisäksi täytyy edellyttää, että 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta rikoksesta — tai joistakin niistä — olisi erikseen tuomittuna seurannut määräaikainen, vähintään kolmen vuoden vankeusrangaistus. Valiokunta ehdottaa, että momenttia selvennetään tämän mukaisesti.

12 §. Uusi käsittely tuomioistuimessa.

Pykälän 1 momentin mukaan koko rangaistusaikaa suorittamaan määrätty päästetään ehdonalaiseen vapauteen hänen suoritettuaan rangaistuksesta viisi kuudesosaa, jos häntä ei enää ole pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Ehdonalainen vapauttaminen voi tällöinkin tapahtua aikaisintaan, kun vankilassaoloaikaa on kertynyt viisi vuotta.

Koko rangaistusaika suorittamaan voidaan tietyin lisäedellytyksin määrätä vain sellainen rikoksentekijä, joka on tuomittu vähintään kolmen vuoden määräaikaiseen vankeusrangaistukseen. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, että säännökset ehdonalaisesta vapaudesta ja mahdollisuudesta saattaa asia uudelleen tuomioistuimen harkittavaksi eivät ehdotetun sääntelyn mukaan tulisi näin ollen lainkaan sovellettaviksi, jos henkilö on tuomittu 3—5 vuoden vankeusrangaistukseen. Tällainen kaavamainen sääntö voi sen mielestä johtaa vankien yhdenvertaisuuden näkökulmasta erikoisiin tilanteisiin. Lisäksi sääntely saattaa perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tulla arvioitavaksi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten valvontaelimissä siksi, että 3—5 vuoden pituista vankeusrangaistusta suorittavalla henkilöllä ei ole mahdollisuutta saattaa osin hänen vaarallisuuttaan koskevaan arvioon perustuvan vapaudenmenetyksen laillisuutta tuomioistuimen uudelleen tutkittavaksi. Näistä syistä perustuslakivaliokunta on pitänyt aiheellisena, että lakivaliokunta vakavasti harkitsee viiden vuoden säännön poistamista tai sääntelyn tarkistamista niin, että 11 ja 12 §:ssä olevat aikamääreet vastaavat toisiaan.

Koko rangaistusajan määrääminen suoritettavaksi on poikkeuksellinen toimenpide, joka perustuu rikoksentekijän rikosten luonteeseen ja sen perusteella tehtävään vaarallisuusarvioon. Tähän rikoksentekijän vaarallisuuteen nähden lakivaliokunta ei pidä perusteltuna, että ehdonalaiseen vapauteen päästämisen aikaisinta ajankohtaa koskeva ehdoton säännös kokonaan poistettaisiin. Siksi valiokunta ehdottaa, että kyseinen ehdoton vuosimäärä yhtenäistetään 11 §:n 1 momentin kanssa kolmeksi vuodeksi.

13 §. Ehdonalaisen vapauden koeaika.

Valiokunta on muuttanut pykälän 2 momentissa käytetyn käsitteen muotoon "elinkautiseen vankeuteen tuomittu", joka vastaa 10 §:ssä käytettyä sanontaa.

14 §. Jäännösrangaistuksen määrääminen täytäntöönpantavaksi.

Pykälässä säädetään niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä tuomioistuin voi määrätä jäännösrangaistuksen pantavaksi täytäntöön joko kokonaan tai osittain taikka jättää antamatta tällaisen määräyksen.

Kuten hallituksen esityksen perusteluista (s. 25 ja s. 51/II) ilmenee, jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskeva käytäntö on Suomessa varsin kaavamaista. Lain sanamuodosta huolimatta jäännösrangaistusta suoritetaan vakiintuneen tulkinnan mukaan aina yksi kuukausi jäännösrangaistuksen pituudesta riippumatta. Tätä ei voida pitää hyväksyttävänä rangaistusten täytäntöönpanojärjestelmän yleisen uskottavuudenkaan kannalta. Nykyiseen tilanteeseen nähden hallituksen esityksessä ehdotettu uudenlainen tapa täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen pituuden määrittämiseksi on merkittävä uudistus palauttaessaan jäännösrangaistuksen todelliseksi osaksi rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää. Menettely sallii tarvittavan joustavuuden, jolloin tuomioistuin voi täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen pituutta määrätessään ottaa huomioon kaikki siihen vaikuttavat seikat. Tämän seurauksena jäännösrangaistuksen täytäntöönpano voi merkitä myös pitkiä rangaistusaikoja. Joustavuudessaan toteutettava uudistus on lisäksi omiaan parantamaan jäännösrangaistusta suorittavien keskinäistä yhdenvertaisuutta.

Hallituksen esityksen mukainen malli perustuu siihen, että koeaikana tehdystä rikoksesta tuomittavasta ehdottomasta vankeusrangaistuksesta ja täytäntöönpantavasta jäännösrangaistuksesta muodostetaan muiden samalla kertaa mahdollisesti tuomittavien vankeusrangaistusten kanssa yhteinen vankeusrangaistus noudattaen, mitä rikoslain 7 luvussa säädetään. Lakivaliokunta kannattaa hallituksen esityksen mukaista perusratkaisua muun muassa juuri sen joustavuuden vuoksi. Samalla valiokunta kuitenkin toteaa, että hallituksen esityksen perustelutkin huomioon ottaen jää epäselväksi, miten ehdotettua mallia on käytännössä tarkoitus soveltaa. Muodostettaessa koeaikana tehdystä uudesta rikoksesta ja jäännösrangaistuksesta yhteinen vankeusrangaistus kyse ei ole sellaisesta rikosten yhtymistilanteesta, jota silmälläpitäen rikoslain 7 luku aikoinaan säädettiin. Yhteisen rangaistuksen mittaamista koskevan 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteinen rangaistus on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Jäännösrangaistuksen kohdalla voi kuitenkin olla kyse useita vuosia sitten tehdystä rikoksesta, joten mainittujen mittaamissäännösten soveltaminen ei voi täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen pituutta määrättäessä olla samanlaista kuin varsinaista yhteistä rangaistusta mitattaessa.

Hallituksen esityksen perusteluista välittyy käsitys, jonka mukaan jäännösrangaistus ei rinnastu rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuun "rikoksesta tuomittavaan rangaistukseen". Näin ollen se ei myöskään voi olla siinä tarkoitettu ns. pohjarangaistus eli sellainen ankarin rangaistus, joka otetaan yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi. Jäännösrangaistuksesta täytäntöönpantavan määrän mittaaminen on siten aina tietyllä tavalla liitännäinen kysymys suhteessa uuteen, koeaikana tehtyyn rikokseen. Tämä on luonnollista jo sen vuoksi, että jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskeva kysymys ei — tiettyjä ehdonalaisen vapauden valvonta-aikaisia vakavia rikkomustilanteita lukuunottamatta — voi ylipäänsä tulla esille ilman uutta rikosta. Tämän seikan selventämiseksi valiokunta ehdottaa 1 momentissa nimenomaisesti todettavaksi, että jäännösrangaistusta ei voida pitää rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuna ankarimpana rangaistuksena.

Lakivaliokunnan mielestä jäännösrangaistuksen täytäntöönpantavan osan mittaaminen voidaan edellä ehdotetuin tavoin täydennetyn pykälän mukaan hahmottaa kolmivaiheisena harkintaprosessina, jossa ainoastaan lähtökohdan muodostaa rikoslain 7 luvun mittaamissäännöstö. Kuten pykälän rakennekin osoittaa, tämän jälkeen on harkittava sitä, tulisiko jäännösrangaistus jättää määräämättä täytäntöön ottaen huomioon pykälän 2 momentissa mainitut seikat. Näitä ovat koeajasta suoritettu osuus ennen uuden rikoksen tekemistä, jäännösrangaistuksen lyhyys, uudesta rikoksesta tuomittavan rangaistuksen lyhyys ja sanktiokumulaation estäminen eli rikoksesta tai tuomiosta aiheutuvan muun seurauksen huomioon ottaminen. Tuomioistuimen tulee jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa yksittäistapauksessa harkitessaan kiinnittää huomiota paitsi kuhunkin seikkaan erikseen myös niiden yhdessä muodostamaan kokonaisuuteen. Tässä yhteydessä lakivaliokunta korostaa erityisesti, että jäännösrangaistuksen täytäntöönpantavaksi määräämistä harkittaessa tulee ottaa huomioon se koeajan osa, joka on kulunut ilman rikoksia, koska näin menetellen ehdonalaisessa vapaudessa olevaa henkilöä voidaan osaltaan kannustaa rikoksettomaan elämäntapaan. Jotta mainittu harkintavelvollisuus kävisi säännöksestä selvästi ilmi, valiokunta ehdottaa, että 1 momentin lopussa nimenomaisesti viitataan 2 momenttiin.

Jos tuomioistuin harkinnassaan päätyy 2 momentissa säädetty huomioon ottaen siihen, että jäännösrangaistus on — esimerkiksi sen pituuden vuoksi — määrättävä täytäntöönpantavaksi, sen tulee vielä pykälän 3 momentin mukaan arvioida, kuinka paljon jäännösrangaistuksesta pannaan täytäntöön. Valiokunnan mielestä 2 momentissa mainittujen seikkojen tulee ohjata myös tätä harkintaa.

Valiokunta on edellä tarkasteltujen, jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvien aineellisten kysymysten lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen, että pykälään ei sisälly minkäänlaisia menettelyä koskevia säännöksiä. Pykälässä lähdetään siitä, että jäännösrangaistuksen määrääminen täytäntöönpantavaksi on tuomioistuimen harkinnan varassa. Valiokunnan näkemyksen mukaan tällainen ratkaisu ei sovi hyvin yhteen rikosprosessissa nykyisin vallitsevan ns. akkusatorisen menetelmän kanssa, jossa asian selvittäminen ja eteenpäin vieminen pääkäsittelyssä on nimenomaan syyttäjän velvollisuutena. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa pykälän 1 momentin alkuosaa täydennettäväksi niin, että jäännösrangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön syyttäjän vaatimuksesta. Tällainen ratkaisu on sopusoinnussa sen kanssa, että myös koko rangaistusajan määrääminen suoritettavaksi edellyttää ehdotetun 12 §:n mukaan syyttäjän esittämää vaatimusta.

Valiokunnan ehdottama lisäys parantaa syytetyn asemaa oikeudenkäynnissä. Haasteen tiedoksiantamisen yhteydessä syytetty saa ensinnäkin tiedon siitä, että siellä tullaan käsittelemään myös jäännösrangaistuksen täytäntöönpantavaksi määräämistä. Tällöin syytetty voi jo hyvissä ajoin etukäteen valmistautua vastaamaan vaatimukseen ja esittämään selvitystä etenkin nyt säädettävän pykälän 2 momentissa mainituista seikoista. Toiseksi syyttäjälle säädettävä velvollisuus vaatimuksen esittämiseen aiheuttaa sen, että syyttäjän tulee aina ennen oikeudenkäyntiä selvittää vaatimuksen käsittelyn kannalta merkitykselliset seikat. Ennen kaikkea syyttäjän tulee selvittää rikosasiain käsittelyjärjestelmästä, onko samalla henkilöllä samanaikaisesti jossain muualla käsiteltävänä muitakin rikosasioita, joissa voi tulla esiin kysymys saman jäännösrangaistuksen määräämisestä täytäntöönpantavaksi. Koska syyttäjillä on kyselyoikeus myös poliisin tietojärjestelmään, heillä on mahdollisuus saada tietoa myös sellaisista asioista, jotka ovat vasta tulossa syyteharkintaan. Tällaisella syyttäjälle säädettävällä toimintavelvollisuudella voidaan näin ollen mahdollisimman pitkälle pyrkiä turvaamaan se, että tuomioistuimet eivät samaan aikaan määrää täytäntöönpantavaksi samaa jäännösrangaistusta. Näin voidaan välttää mahdollisten purkutilanteiden syntymistä.

Voimaantulosäännös.

Valiokunta on tehnyt voimaantulosäännöksen 2 momenttiin sanonnallisen tarkistuksen.

Voimaantulosäännöksen 3 momentin mukaan yhteenlasketusta rangaistuksesta vapautetaan ehdonalaisesti nyt säädettävän lain mukaisesti, jos yhteenlaskettava rangaistus tulee täytäntöönpantavaksi lain voimaantulon jälkeen.

Hallituksen esityksessä (s. 52/II) ehdotettua siirtymäsääntelyä perustellaan lähinnä hallinnollisilla syillä. Säädettävää lakia ei näin ollen sovellettaisi sen voimaantullessa täytäntöönpantavina oleviin rangaistuksiin, vaikka uusi ehdonalaisen vapauden ajankohdan määräytymistapa on tuomitun kannalta edullisempi kuin nykyisin. Perustuslakivaliokunta on tämän vuoksi lausunnossaan kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (SopS 7—8/1976) sekä yhdenvertaisuusnäkökohtiin viitaten esittänyt, että lakivaliokunta harkitsisi voimaantulosäännöksen 3 momentin poistamista. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti lakivaliokunta ehdottaa, että momentti poistetaan. Tällöin jäljempänä olevien momenttien sijaluku muuttuu vastaavasti.

Valiokunta on tarkistanut 4 momenttia (HE:n 5 momentti) sanonnallisesti.

Voimaantulosäännöksen 5 momenttiin (HE:n 6 momentti) valiokunta on tehnyt lakiteknisen korjauksen.

Johtolause.

Valiokunta on tehnyt johtolauseeseen lakiteknisen korjauksen.

2. Laki pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä

1 §. Hakemus.

Pykälässä säädetään pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelyn vireilletulosta Helsingin hovioikeudessa. Sen 2 momentin mukaan Rikosseuraamusviraston on annettava vangin tekemästä hakemuksesta lausunto hovioikeudelle. Lausunnossaan Rikosseuraamusviraston on todettava, puoltaako vai vastustaako se vapauttamista. Lausuntoon on liitettävä myös Rikosseuraamusviraston arvio vapauttamisen edellytyksistä ja muu vankia koskeva selvitys.

Hallituksen esityksen perustelujen (s. 54/I) mukaan Rikosseuraamusviraston on otettava kantaa myös siihen, tulisiko vanki määrätä rikoslain 2 c luvussa tarkoitettuun valvottuun koevapauteen. Asian merkityksen vuoksi valiokunta ehdottaa, että siitä otetaan pykälään nimenomainen maininta.

2 §. Asian valmistelun aloittaminen.

Pykälän 1 momentin mukaan lain 1 §:ssä tarkoitettu vapauttamishakemus voidaan tehdä aikaisintaan kaksi vuotta ennen mahdollista vapauttamisajankohtaa. Jos hakemus hylätään, asia voitaisiin 2 momentin mukaan saattaa hovioikeuden uudelleen ratkaistavaksi kahden vuoden väliajoin. Hovioikeudessa valmistelu voitaisiin aloittaa kahden vuoden kuluttua edellisen valmistelun aloittamisesta.

Lakivaliokunnan mielestä mainituissa hylkäystapauksissa kahden vuoden väliaika ennen uuden hakemuksen käsiteltäväksi saamista on melko pitkä, kun kyseessä ovat aina jo varsin pitkään vankeusrangaistusta suorittaneet vangit. Jos hylkäyspäätöksen jälkeinen odotusaika ennen uutta käsittelyä olisi kahta vuotta lyhyempi, se voisi valiokunnan käsityksen mukaan osaltaan kannustaa vankia asialliseen käyttäytymiseen vankilassa hänen odottaessaan uutta mahdollisuutta vapautumiseen. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa pykälässä säädettäväksi, että uusi hakemus on oikeus tehdä vuoden väliajoin. Kyseinen aika lasketaan hovioikeuden aiemmasta hylkäävästä ratkaisusta. Lyhennettäessä odotusaika yhteen vuoteen momentin toisen virkkeen mukainen säännös valmistelun aloittamisesta hovioikeudessa käy valiokunnan mielestä tarpeettomaksi. Siksi valiokunta ehdottaa sen poistamista.

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota perusteluissa (s. 55/I) esitettyyn lausumaan, jonka mukaan hovioikeus voisi harkintansa mukaan määrätä vapauttamisajankohdan esimerkiksi puolta vuotta aikaisinta laissa säädettyä ajankohtaa myöhemmäksi silloin, kun vapauttaminen ei asian käsittelyn vaatiman ajan vuoksi ole mahdollista heti mainitun ajankohdan ollessa käsillä. Valiokunnan mielestä tällainen menettely tulee kyseeseen vain elinkautiseen vankeuteen tuomittua vapautettaessa. Jos kyse sen sijaan on koko rangaistusta suorittamaan määrätystä vangista, rikoslain 2 c luvun 12 §:n 1 momentin soveltaminen johtaa siihen, että tuomioistuimella ei ole vapauttamisajankohdan suhteen harkintavaltaa, vaan vanki on päästettävä ehdonalaiseen vapauteen heti kaikkien mainitussa pykälässä säädettyjen edellytysten täytyttyä.

3 §. Asian käsittely Helsingin hovioikeudessa.

Valiokunta on tehnyt pykälän 1 momenttiin lakiteknisen täsmennyksen.

5 §. Oikeusapu.

Pykälässä säädetään vangin oikeudesta saada asiaa käsiteltäessä oikeusapulain (257/2002) mukaista oikeusapua. Sen 2 momentin mukaan Rikosseuraamusviraston nimeämästä todistelusta aiheutuneet kustannukset maksetaan valtion varoista siten kuin valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetussa laissa (666/1972) säädetään.

Hallituksen esityksen perustelujen (s. 57/I) mukaan vankia ei voida velvoittaa korvaamaan valtion varoista maksettuja todistelukustannuksia takaisin valtiolle. Valiokunta ehdottaa, että tällaisesta vangin oikeusaseman kannalta tärkeästä seikasta otetaan momenttiin nimenomainen säännös. Valiokunta on lisäksi sanonnallisesti tarkistanut momenttia.

7 §. Hovioikeuden tuomio ja 8 §. Muutoksenhaku.

Pykälissä säädetään hovioikeuden ratkaisusta ja sitä koskevasta muutoksenhausta. Valiokunta katsoo, että hovioikeuden ratkaisua on asian laatu huomioon ottaen tuomion sijasta syytä kutsua päätökseksi. Valiokunta ehdottaa pykäliin tehtäviksi tätä tarkoittavat muutokset.

10 §. Täydentävät säännökset.

Pykälän mukaan säädettävän lain lisäksi noudatetaan oikeudenkäymiskaaren säännöksiä rikosasioiden käsittelystä käräjäoikeudessa. Perustelujen (s. 57/II) mukaan sovellettaviksi tulevat esimerkiksi tuomarin esteellisyyttä, järjestyksenpitoa, oikeudenkäyntiasiamiestä ja todistelua koskevat oikeudenkäymiskaaren luvut. Ehdotettu viittaussäännös ei kuitenkaan ole täsmällinen, koska mainitut luvut koskevat sekä riita- että rikosasioita. Lisäksi on huomattava, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa (689/1997) on säännöksiä muun muassa asian käsittelykielestä rikosasiaa käsiteltäessä. Näistä syistä valiokunta ehdottaa, että viittaus rikosasioiden käsittelystä voimassa oleviin säännöksiin muutetaan yleiseksi.

3. Laki ehdonalaisen vapauden valvonnasta

3 §. Valvoja.

Pykälän mukaan ehdonalaisen vapauden valvojana toimii Kriminaalihuoltolaitoksen virkamies. Lisäksi pykälässä säädetään hänen avukseen tarvittaessa määrättävästä henkilöstä ja tämän kelpoisuusvaatimuksista.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että valvojan avustajan tehtävä ei ole sillä tavoin itsenäinen, että sääntely muodostuisi ongelmaksi perustuslain 124 §:n kannalta. Samalla se on kuitenkin huomauttanut pykälän 2 momentin sanamuodon viittaavan virheellisesti siihen, että avustajan tehtävään määrääminen ei edellyttäisi määrättävän henkilön suostumusta. Perustuslakivaliokunta on pitänyt sen vuoksi tarpeellisena, että sääntelyä tältä osin selkeytetään.

Lakivaliokunta ehdottaa, että 2 momenttia muutetaan perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että pykälä muutoinkin muotoillaan vastaamaan nuorisorangaistuksesta annetun lain (1196/2004) 10 §:ää. Pykälän tarkempien perustelujen osalta lakivaliokunta viittaa nuorisorangaistuksesta antamaansa mietintöön (ks. LaVM 11/2004 vp, s. 6).

4 §. Valvontaan asettaminen.

Pykälässä säädetään niistä tapauksista, joissa ehdonalaiseen vapauteen päästettävä vanki on asetettava valvontaan.

Valiokunta on tehnyt pykälän 1 momenttiin kielellisen tarkistuksen.

Hallituksen esityksen mukainen pykälä on valvontaan asettamisen osalta varsin ehdoton. On kuitenkin ilmeistä, että valvontaan asettaminen ei ole aina tarpeen niissäkään tapauksissa, joissa vanki sinänsä kuuluisi säännöksen soveltamisalaan. Tällainen tilanne on käsillä esimerkiksi silloin, kun vanki aiotaan ulkomaalaislain (301/2004) 148 tai 149 §:n perusteella käännyttää tai karkottaa maasta. Valvontaan asettaminen on tarpeetonta myös silloin, kun vangilla on ehdonalaiseen vapauteen päästessään pitkäaikaista laitoshoitoa edellyttävä vakava sairaus. Myös joissakin muissa tilanteissa voi olla perusteltua jättää vanki asettamatta valvontaan. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun vanki esittää uskottavan selvityksen siitä, että hän ehdonalaiseen vapauteen päästyään aikoo muuttaa ulkomaille asumaan tai kun vapautuvan vangin jäännösrangaistus on hyvin lyhyt. Tällaisten tapausten huomioon ottamiseksi valiokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi 2 momentti, jossa säädetään poikkeuksista 1 momentissa ilmaistuun sääntöön.

5 §. Valvonnan sisältö.

Pykälän mukaan valvonta sisältää valvojan ja valvottavan säännöllisiä tapaamisia, minkä lisäksi siihen voi sisältyä myös sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä tai ohjelmia. Pykälässä säädetään myös valvontatapaamisten sisällöstä ja valvontasuunnitelman laatimisesta.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan huomauttanut siitä, että valvonnan sisältöä koskeva sääntely on perustuslain 8 §:ssä vahvistetun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta lain tasolla huomattavan väljää. Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyn täsmentäminen on edellytys sille, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 1 momenttiin lisätään säännös, jonka mukaan valvontatapaamisten sekä momentissa tarkoitettujen tehtävien ja ohjelmien yhteinen enimmäismäärä on 12 tuntia kuukaudessa. Saadun tiedon mukaan mainittu tuntimäärä riittää kattamaan käytännön valvontatoiminnan tarpeet. Samalla valiokunta ehdottaa selvyyden vuoksi säädettäväksi, että tämän enimmäismäärän rajoissa kuukausittainen tuntimäärä voi vaihdella sen mukaan kuin valvonnan tarkoituksenmukainen täytäntöönpano edellyttää.

Lisäksi valiokunta ehdottaa, että pykälän 4 momenttia tarkistetaan sanonnallisesti ja että siinä oleva maininta vankeusajan suunnitelmasta korvataan vankeuslakiehdotuksen mukaisella "rangaistusajan suunnitelma"-termillä.

6 §. Valvottavan velvollisuudet.

Pykälässä säädetään valvottavan velvollisuudesta osallistua valvontasuunnitelman laatimiseen, antaa valvojalle valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja sekä noudattaa valvojan antamia valvonnan toteuttamiseksi tarpeellisia määräyksiä. Lisäksi pykälään sisältyy kielto, jonka mukaan valvottava ei saa olla valvontatapaamisessa alkoholin tai muun päihdyttävän aineen vaikutuksen alainen.

Valiokunta on tarkistanut 1 momenttia kielellisesti.

Pykälän 5 momentin mukaan valvottavalle on valvonnan alkaessa ilmoitettava, että valvontatapaamisten laiminlyönti ja 4 momentissa tarkoitetun kiellon vastainen menettely voi johtaa noutoon ja 11 §:ssä tarkoitettu törkeä valvontavelvollisuuden rikkominen ehdonalaisen vapauden menetykseen. Säädettävän lain 10 ja 11 § sisältävät kattavat säännökset valvontaan sisältyvien velvollisuuksien rikkomisen seuraamuksista. Ne muodostavat rikkomuksen laadun mukaan ankaroituvan asteikon, jonka toisessa päässä on varoitus ja toisessa ääripäässä ehdonalaisen vapauden määrääminen menetetyksi. Valiokunta ei pidä valvottavan oikeusturvan kannalta riittävänä, että hänelle ilmoitetaan vain noutomahdollisuudesta ja ehdonalaisen vapauden menettämisestä rikkomuksen seuraamuksena. Valiokunta katsoo, että valvottavalle on sen sijaan perinpohjaisesti selvitettävä hänen velvollisuutensa, niiden rikkomisen seuraamukset sekä seuraamusten ankaroitumisjärjestelmä, minkä vuoksi se ehdottaa momentin tarkistamista.

7 §. Valvojan tehtävät.

Pykälä sisältää säännökset valvojan velvollisuudesta perehtyä valvottavan tilanteeseen samoin kuin velvollisuudesta järjestää valvonta niin, ettei se vaikeuta valvottavan elämää.

Pykälän 3 momentin mukaan valvojan apuna toimivan henkilön on lisäksi noudatettava Kriminaalihuoltolaitoksen hänelle valvonnan täytäntöönpanoa varten antamia määräyksiä ja ohjeita. Valiokunta ehdottaa, että momentista poistetaan velvollisuus ohjeiden noudattamiseen, koska velvoittaviksi tarkoitetut seikat tulee ilmaista määräysten muodossa.

Momentissa säädetään myös siitä, että tällainen valvojan apuna toimiva henkilö on velvollinen ilmoittamaan Kriminaalihuoltolaitokselle valvottavan velvollisuuksien ja valvontasuunnitelmaan liittyvien määräysten rikkomisesta. Viimeksi mainittu sanonta viittaa valiokunnan mielestä virheellisesti siihen, että valvontasuunnitelmaan voitaisiin erikseen liittää joitain velvoittavia määräyksiä. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa momentin loppuosaa muutettavaksi niin, että siitä selvästi käy ilmi valvottavan velvollisuuksien perustuminen joko suoraan säädettävään lakiin tai sen nojalla annettuihin määräyksiin. Viimeksi mainittuja voi 6 §:n 1 momentin mukaan sisältyä yhteydenpidon osalta valvontasuunnitelmaan, minkä lisäksi valvoja voi mainitun pykälän 3 momentin nojalla antaa valvottavalle valvonnan toteuttamiseksi tarpeellisia yksittäistapauksellisia määräyksiä.

Valiokunta on lisäksi kielellisesti selventänyt momentin alkuosaa.

8 §. Päihteiden käytön valvonta.

Valiokunta on korjannut pykälässä olevan virheen.

9 §. Nouto.

Pykälässä säädetään siitä, millä edellytyksillä valvottava voidaan noutaa valvontatapaamiseen ja miten nouto toteutetaan.

Nuorisorangaistuksesta säädettyä lakia koskevassa mietinnössään (LaVM 11/2004 vp, s. 8) lakivaliokunta huomautti, että noudolla ja siihen mahdollisesti liittyvällä säilöön ottamisella puututaan voimakkaasti noudettavan henkilökohtaiseen vapauteen. Sen vuoksi valiokunta tuolloin ehdotti noudon edellytyksiä tarkennettavaksi niin, että nouto tulee kyseeseen vain, jos esimerkiksi henkilön aiemman käyttäytymisen perusteella on todennäköistä, että hän ilman noutoa pyrkisi välttelemään myös myöhempään jo sovittuun tilaisuuteen saapumista. Valiokunta ehdottaa, että vastaava tarkennus tehdään myös tämän pykälän 1 momenttiin. Tällöin nouto ei tule kyseeseen esimerkiksi silloin, jos valvottava on yleensä saapunut valvontatapaamisiin ja hänen poissaoloaan voidaan siihen nähden pitää jossain määrin yllättävänä.

Valiokunta on tehnyt pykälän 2 momenttiin sanonnallisen tarkistuksen.

10 §. Valvontamääräysten rikkominen ja 11 §. Törkeä valvontavelvollisuuksien rikkominen.

Pykälät muodostavat kokonaisuuden, jossa säädetään valvottavalle kuuluvien velvollisuuksien rikkomisen seuraamuksista ja niiden määräämisestä.

Valiokunnan mielestä pykälien perusteella on melko vaikea hahmottaa, millainen valvottavaan säädettävän lain perusteella kohdistuva seuraamusjärjestelmä tarkkaan ottaen on. Yhtäältä tämä johtuu sääntelyn jakamisesta kahteen eri pykälään ja toisaalta myös pykälien mutkikkaasta kirjoitustavasta. Lisäksi eri seuraamusvaihtoehtojen erojen edellytykset ovat osittain varsin hienovaraisia ja sen vuoksi vaikeita soveltaa, kuten erottelu velvollisuuksien vakavaan ja törkeään rikkomiseen.

Valiokunta ehdottaa, että sääntely kootaan 10 §:ään, jolloin seuraamusten kokonaisuus ja asteittainen ankaroituminen on helpompi hahmottaa. Sääntelyn soveltamistilanteiden selkeyttämiseksi valiokunta ehdottaa myös, että pykälän 1 momentissa kirjallisen varoituksen antamisen edellytykseksi ei aseteta siinä tarkoitetun velvollisuuden "vakavaa" rikkomista vaan että sen sijasta viitataan sen "olennaiseen" rikkomiseen. Tällä myös osaltaan osoitetaan, että valvottavalle kuuluvien velvollisuuksien "törkeässä rikkomisessa" — joka saattaa viime kädessä johtaa jäännösrangaistuksen osan määräämiseen täytäntöönpantavaksi — on kyse aivan toisella tavalla velvollisuuksien ydinaluetta koskettavasta rikkomuksesta kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa.

Pykälän uudet 2 ja 3 momentti vastaavat asiallisesti hallituksen esitykseen sisältyvän 11 §:n 1 ja 2 momenttia. Valiokunta huomauttaa pitävänsä perusteltuna, että jäännösrangaistuksen täytäntöönpantavaksi määräämistä koskevan vaatimuksen esittää tuomioistuimelle nimenomaan virallinen syyttäjä, jolla on rikosasioiden ajamiseen pohjautuvaa tarvittavaa kokemusta myös tässä tarkoitetun asian hoitamiseksi. Ratkaisu vastaa perusteiltaan myös sitä, joka on omaksuttu nuorisorangaistuksesta annetun lain (1196/2004) 17 §:ssä.

Hallituksen esityksen mukaan tuomioistuin voisi määrätä pykälässä säädettävän osan jäännösrangaistuksesta täytäntöönpantavaksi pelkästään sillä perusteella, että se katsoo valvottavan menetelleen syyttäjän esittämällä tavalla. Valiokunnan mielestä tämä ei yksin ole riittävää, koska valvottavien tilanne voi olla hyvinkin erilainen. Tämä johtuu jo siitä, että valvontaan on lain 4 §:n mukaan asetettava muun muassa, jos koeaika on pitempi kuin yksi vuosi tai jos rikos on tehty alle 21-vuotiaana. Tämän vuoksi törkeissä velvollisuuksien rikkomistapauksissa tuomioistuimia tulee pykälän 4 momentissa valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotettua voimakkaammin ohjata tilanteen arvioimiseen kokonaisuutena. Valiokunta ehdottaakin, että jäännösrangaistusta voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi vain, jos siihen myös valvottavan henkilöön liittyvät ja rikkomukseen johtaneet syyt huomioon ottaen on erityistä syytä. Tällainen erityinen syy on yleensä käsillä silloin, kun valvottava on selvästikin tahallaan törkeästi rikkonut hänelle kuuluvia velvollisuuksia. Toisaalta valvottavan henkilöön liittyvät syyt voivat puhua täytäntöönpanomääräyksen antamista vastaan muun muassa silloin, kun valvottava on alle 21-vuotias. Tällaisissa tapauksissa on valiokunnan mielestä syytä mahdollisimman pitkälle pyrkiä välttämään sitä, että nuori joutuisi edes lyhyeksi ajaksi palaamaan vankilaan. Täytäntöönpanomääräyksen antamista harkittaessa on syytä ottaa huomioon myös mahdollisen vankila-ajan vaikutus valvottavan työsuhteeseen tai meneillään olevaan opiskeluun.

Valiokunta ehdottaa, että hallituksen esityksen mukaisen 11 §:n sisältö siirretään 10 §:ään, jolloin 11 § poistuu ja jäljempänä seuraavien pykälien numerointi muuttuu yhtä pienemmäksi.

13 (14) §. Tarkemmat säännökset.

Pykälä sisältää asetuksenantovaltuuden. Sen mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä muun muassa valvontamääräysten tai valvontavelvollisuuksien rikkomisesta. Saadun selvityksen mukaan tarkoituksena on kuitenkin vain antaa valiokunnan ehdottamaa 10 §:ää täsmentäviä säännöksiä siitä menettelystä, jossa mainitun pykälän mukaisia seuraamuksia määrätään. Valiokunta ehdottaa valtuutuksen sanamuotoa tältä osin muutettavaksi sen tarkoituksen mukaiseksi.

5. Laki eräisiin rangaistus-, huolto- ja hoitolaitoksiin otettujen henkilöiden tapaturmakorvauksesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta

1 §.

Pykälässä säädetään lain soveltamisesta henkilöön, joka on laitoksessa pitämisen sijasta määrätty tai sijoitettu työhön laitoksen ulkopuolelle tai joka suorittaa tiettyjä rangaistukseen kuuluvia tehtäviä. Pykälää on hallituksen esityksen antamisen jälkeen muutettu nuorisorangaistusta koskeneen uudistuksen yhteydessä 1 päivänä tammikuuta 2005 voimaan tulleella lailla (1198/2004). Tämän vuoksi "nuorisopalvelu" on nyt muutettava "nuorisorangaistukseksi". Lisäksi lakiehdotuksen johtolausetta on tarkistettava.

8. Laki Suomen ja pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanossa annetun lain 21 §:n muuttamisesta (Uusi lakiehdotus)

21 §.

Pykälän 1 momentissa on säännökset siitä, miten Suomessa menetellään siinä tapauksessa, että Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa ehdonalaiseen vapauteen päästetty henkilö määrätään Suomessa menettämään ehdonalainen vapautensa. Voimassa olevan sääntelyn mukaan oikeusministeriön on muunnettava vielä suorittamatta oleva rangaistuksen osa samanpituiseksi vankeusrangaistukseksi. Sen jälkeen muunnettu rangaistus on pantava täytäntöön Suomessa niin kuin asianomainen olisi täällä päästetty ehdonalaiseen vapauteen.

Tätä lakia ei hallituksen esityksessä ehdoteta muutettavaksi.

Voimassa oleva sääntely ei ole enää asianmukainen, koska sen mukaan täytäntöönpantava jäännösrangaistus määräytyy oikeusministeriön suorittaman muuntotoimenpiteen jälkeen. Kun ehdonalaista vapauttamista koskevat säännökset nyt kokonaisuudessaan uudistetaan, lakivaliokunta ehdottaa, että tässä yhteydessä hyväksytään uusi lakiehdotus, jolla jäännösrangaistuksen määräämistä koskeva rikoslain 2 c luvun 14 § säädetään sovellettavaksi myös niihin tapauksiin, joissa toisessa pohjoismaassa ehdonalaiseen vapauteen päästetty henkilö määrätään täällä menettämään ehdonalainen vapautensa.

Lakien voimaantulo

Hallituksen esityksen mukaan lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2006. Nyt säädettävillä laeilla on asiallinen yhteys hallituksen esitykseen HE 263/2004 vp sisältyvään vankeuslakiehdotukseen. Tämän vuoksi valiokunta huomauttaa, että jos vankeuslain voimaantulo lykkääntyisi myöhempään ajankohtaan, myös nyt säädettävien lakien voimaantuloa on asianmukaista vastaavasti siirtää perusteluissa esitetystä.