Perustelut
Yleistä
Eurojust on Haagissa sijaitseva Euroopan unionin jäsenvaltioiden
syyttäjäviranomaisista koostuva yksikkö,
jonka tehtävänä on avustaa ja koordinoida
jäsenvaltioiden viranomaisia erityisesti vakavien,
rajat ylittävien rikosten tutkinta- ja syytetoimissa. Eurojust
on perustettu vuonna 2002 annetulla neuvoston päätöksellä (2002/187/YOS),
joka on pantu Suomessa täytäntöön
lailla Eurojustia koskevan päätöksen eräiden
määräysten täytäntöönpanosta (1012/2008).
Hallituksen esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön
neuvoston vuonna 2008 antama uusi Eurojust-päätös
(2009/426/YOS), jonka tavoitteena on vahvistaa
Eurojustin asemaa ja kehittää sen toimintaa käytännön
kokemusten perusteella.
Kansallisen jäsenen toimivaltuudet
Uudessa Eurojust-päätöksessä määritellään aiempaa
täsmällisemmin ja velvoittavammin ne vähimmäistoimivaltuudet,
jotka jäsenvaltioiden on myönnettävä kansallisille
jäsenilleen. Tarve yhtenäisten vähimmäistoimivaltuuksien
määrittämiselle perustuu siihen, että eri
jäsenvaltioiden kansallisten jäsenten
toimivaltuudet ovat eronneet merkittävästi toisistaan,
mikä on vaikeuttanut yhteistyötä Eurojustissa.
Päätöksen mukaan kansallisella jäsenellä tulee
olla toimivalta päättää päätöksessä tarkemmin
määritellyistä toimenpiteistä toimivaltaisen
kansallisen viranomaisen pyynnöstä tai
suostumuksella (9 c artikla). Kiiretilanteessa, jossa kansallinen
jäsen ei voi riittävän nopeasti määritellä toimivaltaista
kansallista viranomaista tai olla tähän yhteydessä,
kansallisella jäsenellä tulee olla toimivalta
muun muassa myöntää lupa valvottuun läpilaskuun
(9 d artikla). Vähimmäistoimivaltuuksista
on sallittua poiketa, mutta vain, jos toimivallanjako on jäsenvaltion
valtiosäännön tai rikosoikeusjärjestelmän
perusperiaatteiden vastaista (9 e artikla).
Uuden Eurojust-päätöksen velvoitteiden
taustalla vaikuttaa osaltaan viimeaikainen kehitys eurooppalaisessa
rikosoikeudellisessa yhteistyössä (mm. neuvoston
puitepäätökset eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja
jäsenvaltioiden välisestä luovuttamisesta
2002/584/YOS sekä omaisuuden tai todistusaineiston
jäädyttämisestä 2003/577/YOS).
Syyttäjällä on oikeusviranomaisena tässä yhteistyössä vahva
asema perustuen siihen, että useissa unionin jäsenvaltioissa
syyttäjä tai tutkintatuomari päättää tutkintatoimenpiteistä.
Tämän kehityksen myötä myös
Suomessa syyttäjän asema on eurooppalaisessa rikosasian
yhteistyössä vahvempi kuin kansallisen rikosasian
käsittelyssä, jossa tutkinnanjohto kuuluu pääasiassa
esitutkintaviranomaisille.
Eurojustin Suomen kansallisella jäsenellä on nykyisin
valtionsyyttäjän toimivaltuudet, jotka suurelta
osin kattavat uudessa Eurojust-päätöksessä edellytetyt
vähimmäistoimivaltuudet. Eräät
päätöksessä tarkoitetut toimenpiteet
ovat kuitenkin sellaisia, joista nykyisin päättää esitutkintaviranomainen
tutkinnanjohtajana. Siksi päätöksen täytäntöönpanemiseksi
esitetään, että kansallinen jäsen
voisi nykyisten toimivaltuuksiensa lisäksi päättää toimivaltaisen
viranomaisen pyynnöstä tai suostumuksella muun
muassa Eurojustin koordinaatiokokouksessa tarpeelliseksi
katsotun esitutkintatoimenpiteen suorittamisesta Suomessa sekä luvan
myöntämisestä valvottuun läpilaskuun
tai sen koordinoimisesta Suomessa. Kiiretilanteissa kansallinen
jäsen voisi päättää esimerkiksi
luvan myöntämisestä valvottuun läpilaskuun,
jos hän ei saa yhteyttä toimenpiteestä päättävään
viranomaiseen. Ennen päätöksen tekoa
kansallisen jäsenen olisi kuitenkin oltava yhteydessä toimenpiteen
täytäntöönpanosta vastaavaan
viranomaiseen.
Lakivaliokunta puoltaa kansalliselle jäsenelle esitettyjä toimivaltuuksia.
Toimivaltuudet on rajattu siihen, mitä uuden Eurojust-päätöksen täytäntöönpanemiseksi
ja rajat ylittävän yhteistyön tehokkaaksi
toteuttamiseksi on tarpeen. Toimivaltuuksissa on myös tarkoituksenmukaisella
tavalla otettu huomioon syyttäjän ja esitutkintaviranomaisen
välinen toimivallanjako, sillä ne tilanteet, joissa
kansallinen jäsen voi esityksen mukaan tehdä tutkinnanjohtajalle
kansallisesti kuuluvia päätöksiä,
ovat varsin rajoitetut, ja tällaisissakin tilanteissa edellytetään
etukäteistä yhteydenottoa esitutkintaviranomaiseen. Vaatimus
yhteydenotosta on kiiretapauksissa tärkeä sen
varmistamiseksi, että toimenpiteen toteuttamiselle on käytännössä resurssit
ja toteuttaminen on turvallista. Näistä seikoista
varmistuminen on välttämätöntä erityisesti
valvotussa läpilaskussa. Ottaen huomioon, että Suomen
esitutkintajärjestelmässä toimii ympärivuorokautinen
päivystys, voidaan arvioida, että käytännössä syntyy
harvoin sellaisia kiiretilanteita, joissa kansallinen jäsen
ei saisi yhteyttä toimenpiteestä päättävään
viranomaiseen ja joutuisi siten tekemään
päätöksen itsenäisesti. Tällainen tilanne
voi syntyä lähinnä silloin, jos toimenpiteestä päättävä viranomainen
on eri kuin toimenpiteen käytännössä toimeenpaneva
viranomainen. Kansallisen jäsenen toimivaltuuksien merkitystä kiiretapauksissa
rajaa myös se, että päätöksestä on
viipymättä ilmoitettava toimenpiteestä päättävälle
viranomaiselle, joka päättää,
jatketaanko päätöksen toimeenpanoa vai keskeytetäänkö se.
Henkilötietojen luovuttaminen Eurojustilta kolmannelle
Esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen 11 §:ssä säädetään
niistä edellytyksistä, joilla kansallinen
jäsen voi antaa suostumuksensa Eurojustille luovutetun
henkilötiedon luovuttamiseen Eurojustilta Euroopan unionin
ulkopuoliselle valtiolle tai kansainväliselle järjestölle.
Säännöksen mukaan kansallinen jäsen
voi antaa tällaisen suostumuksen, jos tieto olisi lain
mukaan voitu luovuttaa mainituille tahoille Suomesta. Lisäksi edellytetään,
että ennen suostumuksen antamista jäsenen on tarvittaessa
neuvoteltava luovuttamisesta tiedot luovuttaneen viranomaisen kanssa.
Lakivaliokunta pitää esitettyä sääntelyä asianmukaisena
ja riittävänä Eurojust-päätöksen
täytäntöönpanemiseksi ja tietojen
luotettavan luovutuksen turvaamiseksi. Valiokunta ei puolla
säännöksen muuttamista niin, että tietojen
luovuttamiseen EU:n ulkopuoliselle valtiolle olisi aina pyydettävä tiedot
toimittaneen viranomaisen lupa ennen tietojen edelleen luovuttamista.
Tällainen lisävaatimus ei välttämättä olisi
yhteensopiva Eurojust-päätöksen kanssa,
ja se saattaisi käytännössä merkitä sitä,
että Suomen kansallisella jäsenellä olisi
rajoitetummat mahdollisuudet suostua tietojen luovuttamiseen kuin
muiden jäsenvaltioiden kansallisilla jäsenillä.
Voimaantulo
Esitykseen sisältyvään 2. lakiehdotukseen
ei sisälly voimaantulosäännöstä.
Lakivaliokunta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 13 §:n
1 momenttia vastaavan tavanomaisen voimaantulosäännöksen
lisäämistä 2. lakiehdotukseen.