Perustelut

Yleistä

EU:n komissio julkisti 12.10.2011 ehdotuksensa yhteisen maatalouspolitiikan uudistamiseksi vuoden 2014 alusta. Valiokunta antoi ensimmäisen lausuntonsa asiasta 14.12.2011 (MmVL 18/2011 vp — E 87/2011 vp). Valiokunta uudistaa aikaisemmassa lausunnossaan esittämänsä.

Mainittuun lausuntoon viitaten valiokunta pitää hallitusohjelman mukaisesti tärkeänä, että edistetään kansallista mahdollisuutta varmistaa Suomen maatalouden erityistarpeiden mukaisesti maataloustuotannon monipuolisuus ja keskeisten tuotteiden tuotannolla kansallinen huoltovarmuus. Valiokunta katsoo, että uudistuksessa tulee turvata maamme eri alueille tyypillisten ja perinteisten tuotannonalojen toimintaedellytykset ottaen huomioon myös maamme ilmastolliset olosuhteet. Valiokunta pitää välttämättömänä, että uudistuksessa Suomen tavoitteena on tukitasojen säilyttäminen siten, että tuet mahdollistavat maatalouden kannattavuuden turvaamisen koko maassa.

Aikaisemman lausunnon mukaisesti valiokunta pitää erityisen välttämättömänä, että

• tuotantosidonnaisten tukien osuutta maamme suorista tuista lisätään nykyisestään
• Suomelle tulevaa (LFA) hehtaarikohtaista määrää korotetaan
• Suomen ympäristötukiohjelmaa vastaavat toimet muodostuvat jatkossakin laajapohjaisiksi ja viljelijöitä taloudellisesti kannustaviksi
• mahdollisuus kansallisten tukien maksamiseen säilyy
• sokerintuotannon kiintiöjärjestelmä säilyy
• maidontuotannon ohjausjärjestelmä säilyy
• luomu- ja lähiruoan tuotantoa edistetään ja helpotetaan tuotteiden markkinoillepääsyä, ja että
• maatalouspolitiikan yksinkertaistamistyössä edetään konkreettisesti byrokratian karsimiseksi.

Aikasempaan lausuntoon viitaten valiokunta pitää myös välttämättömänä, että uudistuksen lähtökohtana on perheviljelmiin perustuvan monipuolisen maataloustuotannon jatkuminen kaikilla Euroopan alueilla. Euroopan tulee panostaa maailman yhä heikkenevän ruokaturvan parantamiseen. Uudistus ei siten saa heikentää maamme eri alueille tyypillisten ja perinteisten tuotannonalojen toimintaedellytyksiä ottaen huomioon myös maamme ilmastolliset olosuhteet ja kasvien kasvuvyöhykkeet. Tuotanto-olosuhteissa olevat luonnonolosuhteista johtuvat erot tulee tasata tukijärjestelmien kompensaatioilla. EU tarvitsee luonnonolosuhde-eroja tasaavaa maatalouspolitiikkaa. Tämän lisäksi tarvitaan kansallisia tukia EU:n tukien rinnalle. Samalla valiokunta painottaa huoltovarmuuskysymystä eli sitä, että jokaisella valtiolla on oikeus ja velvollisuus huolehtia kansalaistensa elintarvikkeiden saatavuudesta.

Valiokunta korostaa sitä, että uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvalla vihreällä taloudella on tulevaisuudessa erittäin keskeinen asema talouden yleisen kehityksen kannalta ja myös talouden elvyttämisen kannalta, niin Suomessa kuin EU:ssa. Tarvitsemansa raaka-aineet maamme elintarviketeollisuus hankkii pääosin kotimaiselta maa- ja puutarhataloudelta. Kuljetuskustannusten takia merkittävä osa elintarviketeollisuudestamme on myös riippuvainen kotimaisesta raaka-aineesta. Elintarviketeollisuus on sekä tuotannon bruttoarvolla että arvonlisäyksellä mitattuna Suomen viidenneksi suurin teollisuudenala.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että biotalouteen keskeisesti kuuluvan maatalouden rahoituksesta huolehditaan. Elintarviketeollisuuden tulevaisuus niin Suomessa kuin EU:ssakin on turvattava. On tärkeää, että Suomen kannanotot EU:n rahoituskehyksiä koskevissa neuvotteluissa edistävät omalta osaltaan myös muiden jäsenmaiden hyväksynnän saamista maamme tavoitteille yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa.

Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta pitää erittäin keskeisenä yksinkertaistamisehdotusten huomioon ottamista. Siten yksinkertaistamisesta tulee käydä konkreettisia jatkokeskusteluja esimerkiksi yhtenäisestä ja nykyistä suuremmasta mittaustoleranssista sekä satunnaisotannan tulosten vaikutuksesta valvonnan lisäykseen ja vähentämiseen sekä vihertämistuen täydentäviä ehtoja vastaavasta valvontamäärästä. Näistä asioista tulee myös säätää perusasetuksessa. Valiokunta toteaa lisäksi tässäkin yhteydessä, että toimeenpanon näkökulmasta nyt kyseessä olevan uudistuksen toteuttamisen on arvoitu vaativan huomattavan suurta työpanosta. Työmäärän kasvun on arvioitu olevan osin pysyvää. Valiokunta pitää välttämättömänä, myös taloudellisista syistä, että niin yhteisen maatalouspolitiikan kuin maaseudun kehittämispolitiikankin yksinkertaistamistyössä edetään konkreettisesti (mm. maatalouden tuotantosidonnaisia tukia lisäämällä) byrokratian karsimiseksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että EU:n hallintoprosesseja kehitetään ja kevennetään säästöjen aikaansaamiseksi.

Valiokunta toteaa, että komission esityksen käsittelyssä monet esityksen yksityiskohdat ovat sinänsä edenneet Suomen kannalta myönteiseen suuntaan. Samalla valiokunta kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että esityksen jatkokäsittely on vahvasti riippuvainen EU:n rahoituspäätöksestä. Valiokunta uudistaakin ehdotuksesta EU:n rahoituskehyksiksi vuosille 2014—2020 lausunnossaan MmVL 16/2012 vp — U 40/2011 vp lausumansa.

Valiokunta pitää tärkeänä, että niin EU:n rahoituskehysten käsittelyssä kuin EU:n maatalouspolitiikan uudistamisessakin pysytään tavoiteaikataulussa eli lopullinen ratkaisu saavutetaan Eurooppa-neuvostossa lokakuussa ja loppuvuoden aikana päästään yhteisymmärrykseen Euroopan parlamentin kanssa. Valiokunta kuitenkin korostaa sitä, että tulee myös varautua tilanteeseen, jossa päätökset viivästyvät. Mahdolliset viivästykset päätöksenteossa eivät saa aiheuttaa katkoksia tai viivästyksiä tukien maksatukseen. Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että neuvottelut Etelä-Suomeen eli A- ja B-tukialueelle maksettavan kansallisen 141-tuen jatkosta käydään samanaikaisesti EU:n yhteisen maataloupolitiikan uudistuksen kanssa. Mikäli neuvottelut eivät etene, sopimusta on jatkettava sellaisenaan ainakin siihen saakka, kunnes uusi neuvottelutulos on saatettu voimaan. Valiokunta toteaa, että EU-tukien tasossa tai muodossa tapahtuvat muutokset voivat heijastua Suomen kansallisiin tukiin (liittymissopimuksen artiklat 141 ja 142). Suomen kansallisten tukien jatko ajoittuu vuoden 2013/2014 vaihteeseen. Nykyinen 141-päätös on voimassa vuoden 2013 loppuun saakka, ja 142 tuen maksuvaltuutta tarkastellaan vuonna 2014.

1 Suoria tukia koskeva asetus

A Yleistä

Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta katsoo, että jäsenmaille tulee antaa laaja päätösvalta myönnettäessä tukioikeuksia kansallisesta varannosta. Erityistilanteissa tukioikeuksia tulee aina voida myöntää.

Aktiiviviljelijän määritelmän (artikla 9) osalta puheenjohtajamaa on ehdottanut kompromissiehdotuksessaan poistettavaksi komission asetusehdotuksesta sen, että suoria tukia ei myönnetä, jos viljelijän vuotuiset suorat tuet ovat vähemmän kuin 5 prosenttia hänen muun kuin maataloustoiminnan kokonaistuloistaan edellisenä verovuonna. Näin ollen ehdoksi jäisi se, että suoria tukia ei myönnettäisi, jos viljelijän maatalousmaa on pääasiassa maita, jotka ovat luontaisesti laiduntamiseen tai viljelyyn sopivassa kunnossa eikä näillä aloilla noudateta jäsenmaan määrittämiä maan hoidon vähimmäisvaatimuksia. Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta pitää puheenjohtajamaan ehdotusta oikean suuntaisena. Valiokunta toteaa, että aktiiviviljelijän käsite on sinällään hyvä ja hyväksyttävä, mutta moni viljelijä on pakotettu monipuolistamaan yritystoimintaansa tai työskentelemään myös tilan ulkopuolella toimeentulonsa turvaamiseksi. Valiokunta korostaa tässäkin yhteydessä yleisenä huomiona sitä, että aktiiviviljelijän tarkempi määrittely maataloustoiminnan perusteella tulee jättää kansallisten viranomaisten toimivaltaan, jotta maatalouden erityispiirteet eri puolilla yhteisöä voidaan ottaa huomioon. Samasta syystä myös pienten tilojen tukijärjestelmän soveltamisen tulee olla kansallisesti päätettävissä.

Valiokunta toteaa, että Suomi saa nykyisin maksaa 10 prosenttia EU:n suorista tuista tuotantoon sidottuina. Valiokunta korostaa sitä, että tuotantosidonnaisen tuen merkitys on Suomessa erittäin suuri erityisesti kotimaisen naudanlihan tuotannossa. Emolehmäpalkkioiden irrottaminen tuotannosta katkaisisi emolehmien määrän kasvun, mikä nopeuttaisi naudanlihantuotannon vähenemistä. Tuotantosidonnainen lypsylehmäpalkkio on tärkeä myös AB-tukialueen maidontuotannolle, joka on naudanlihatuotannon tavoin ollut pitkään laskusuunnassa. Valiokunta toteaakin, että maamme tuotantosidonnaisten tukien osuutta tulee kasvattaa jatkoneuvotteluissa. Valtioneuvoston kannan mukaisesti tuotantosidonnaisten tukien enimmäisprosentin tulee määräytyä siten, että se ottaa huomioon myös Suomen kansallisesti maksaman EU:n lypsylehmäpalkkion osuuden.

Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta katsoo, että nuorten viljelijöiden tukeen käytettävää enimmäismäärää voidaan nostaa enintään 5 prosenttiin suorien tukien kansallisesta enimmäismäärästä. Nuorten viljelijöiden tukea tulee maksaa kaikkien nuoren viljelijän aktivoimien tukioikeuksien perusteella. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että luopumisjärjestelmää voidaan jatkaa vuoden 2014 jälkeen.

B Viherryttäminen

Valiokunta uudistaa lausunnossaan MmVL 18/2011 vp — E 87/2011 vp viherryttämisestä esittämänsä.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että komissio on jo rahoituskehystä koskevassa ehdotuksessaan poikkeuksellisesti ottanut voimakkaasti kantaa myös maatalouspolitiikan sisältöön tuomalla esille vaatimuksen, jonka mukaan 30 prosenttia tuesta tulee sitoa viherryttämiseen. Valiokunta toteaa, että toteutuessaan tämä ehdotus sitoisi merkittävän osan suorasta tuesta. Maamme tuotannon kannalta ongelmalliset (ottaen huomioon maamme tuotannon rakenne ja peltolohkojen pirstaleisuus) ehdotukset koskevat viljelyn monipuolistamista, pysyvää nurmea ja ekologista alaa. Viherryttäminen ei saa luoda pelkästään lisäbyrokratiaa, jonka ympäristönsuojelulliset vaikutukset jäävät vähäisiksi. Viherryttämisen suurimmat huolet liittyvät säännösten monimutkaistumiseen, lisääntyviin viljelykustannuksiin sekä valvontatarpeen lisääntymiseen. Lisäbyrokratian estämisen ohella tärkeää on myös, että tuotannonrajoitteita asetettaessa maailman ruokahuollon yhä paheneva tilanne otetaan huomioon, mitä on jo korostettu edellä.

Valiokunta toteaa, että komission ehdotuksen mukaisen maataloustukien viherryttämisen myönteiset vaikutukset voivat jäädä Suomessa joka tapauksessa kokonaisuutena pieniksi, sillä Suomessa on jo olemassa kattava ja melko laaja ympäristötukiohjelma. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että nyt ehdotetut ja Suomessa jo sovellettavat toimenpiteet voidaan yhteensovittaa mahdollisimman hyvin. Valiokunta kiinnittää toisaalta huomiota siihen, että suomalaisen maatalouden suhteellinen kilpailukyky voi jopa jossain määrin parantua yhteisen maatalouspolitiikan viherryttämisen myötä, kun maataloustuottajat myös muualla EU:ssa joutuvat sitoutumaan maatalouden ympäristökuormitusta vähentäviin toimenpiteisiin. Tuolloin viherryttämisehdot toimisivat tuotannon rajoitteina lähinnä EU:n suotuisimmilla, tehotuotantoa harjoittavilla alueilla, joissa lisäviherryttämiseen on todellista tarvetta. Kyseisillä alueilla Suomen ympäristötukiohjelmaa vastaavat toimet olisi pitänyt toteuttaa jo aikaisemmin.

Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta katsoo, että viherryttämisen osalta uuden byrokratian ja hallinnollisen lisätaakan välttämiseksi vaihtoehtona komission ehdotukselle tulee tutkia viherryttämistoimien ja täydentävien ehtojen yhdistämistä. Tällöin vältettäisiin ne hallinnolliset ongelmat, joita erillinen viherryttämistuki luo, ja siksi täydentävien ehtojen vahventaminen tältä osin olisi hallinnollisesti kevyempi ratkaisu.

Toisena tutkinnan arvoisena vaihtoehtoisena mallina komission ehdotukselle valtioneuvoston kannassa on tuotu esiin menettely, jossa jäsenmaat valitsevat kaikille EU-maille yhteisestä keinovalikoimasta tietyn määrän viherryttämistoimenpiteitä, joita heidän maansa kaikki viljelijät noudattavat. Yhtyen tältä osin valtioneuvoston kantaan valiokunta pitää ehdotusta tarpeellisena, jotta viherryttämistoimenpiteet saadaan paremmin paikallisiin olosuhteisiin soveltuviksi. Silloin niistä saadaan myös paras mahdollinen ympäristöhyöty.

Valiokunta pitää valtioneuvoston kannan mukaisesti välttämättömänä, että viherryttämistoimia joka tapauksessa yksinkertaistetaan. Siten valiokunta pitää valtioneuvoston kannan mukaisesti tarpeellisena seuraavia toimenpiteitä:

• viljelyn monipuolistamisvaatimuksessa ehtona LFA-alueella tulee olla kahden kasvin viljely komission esittämän kolmen kasvin vaatimuksen sijaan
• tilan pinta-alan alaraja toimenpiteelle tulee olla kolmea hehtaaria korkeampi, esimerkiksi 15 ha
• ekologisen alan vaatimus ei saa aiheuttaa lisää hallinnollista taakkaa ja kustannuksia, mm. pinta-alojen digitointivaatimuksista ja valvonnasta johtuen. Hallinnollisen taakan minimoimisen ja ympäristöhyötyjen saavuttamisen näkökulmasta ekologiseksi alaksi tulee lukea esimerkiksi ne kesannot ja suojakaistat, jotka sijaitsevat tukikelpoisella peltoalalla. Ekologisen alan vaatimuksen toteuttamiselle tulee asettaa vastaava vähimmäispinta-alaraja kuin viljelyn monipuolistamisvaatimuksessa
• viljelyn monipuolistamisvaatimuksesta ja ekologisen alan vaatimuksesta tulee vapauttaa ne tilat, joiden peltopinta-alasta huomattava osa on nurmella, viherkesannolla ja/tai pysyvillä kasveilla, kuten marjapensailla tai hedelmäpuilla
• pysyvän nurmen vaatimusta tulee toteuttaa kansallisella tai alueellisella tasolla lohkotason sijaan
• ne viljelijät, joiden tuotannossa on jo muutoin erityisesti otettu huomioon ympäristönhoito ja -suojelu, tulee oikeuttaa joustavasti viherryttämistukeen esim. siten, että näiltä tiloilta vaaditaan vain osa viherryttämistoimista
• joustavaa siirtymistä viherryttämistukeen on syytä arvioida niiden viljelijöiden osalta, jotka ovat sitoutuneet ympäristötuen ehtoihin.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että viherryttämisehtojen joustamaton soveltaminen johtaa kustannusten nousuun tiloilla, joilla on haettu kustannussäästöjä työtä jakamalla ja erikoistumalla. Uusien ehtojen täyttäminen voi aiheuttaa vaikeuksia ja lisäkustannuksia myös viljelysmaan saatavuuden takia, mikä hidastaa rakennekehitystä. Taloudelliset vaikutukset muodostuisivat suurimmiksi kotieläintiloilla, joilla maan käyttöä ohjaa rehu- ja lannanlevitysalan tarve. Erityisesti suurilla sika- ja siipikarjatiloilla, joilla pelto käytetään lähes kokonaan 1-2 rehukasvin viljelyyn, viherryttämisehdot lisäävät kustannuksia. Etenkin alueilla, joilla on runsaasti eläimiä suhteessa peltoalaan, lisämaata ei ole mahdollista saada vuokralle kohtuuetäisyydeltä muuten kuin korkeaan hintaan. Viherryttäminen todennäköisesti tuo karjatiloille paineen hankkia lisämaata eläintiheillä alueilla. Valiokunta pitää tarpeellisena, että edistetään akvtiivitilojen mahdollisuuksia hankkia lisämaata. Toisin kuin joissakin muissa EU-maissa, Suomessa peltoala ei sisällä pellon reuna-alueita, mikä vaikeuttaa viherryttämisehtojen täyttämistä.

Alueellisesti viherryttämiseen liittyvä kolmen kasvin viljelykiertovaatimus aiheuttaa suurimpia haasteita Kainuun ja Lapin ELY-keskusten alueiden viljatiloille (vuonna 2011 yhteensä 115 tilaa) sekä Pohjois-Pohjanmaan epäsuotuisimpien osien viljatiloille. Monilla näistä tiloista jo kahdenkin viljakasvin (ohra ja kaura) viljeleminen muodostuu suureksi haasteeksi. Lohkon kasvuolosuhteiden merkitys korostuu vehnän ja öljykasvien viljelyssä pohjoista kohti mentäessä, mistä syystä niillä alueilla, joilla toimitaan näiden viljelykasvien menestymisen pohjoisrajoilla, tarvitaan monivuotista tasausjaksoa, jolloin näitä kasveja voidaan paremmin viljellä niille parhaiten sopivilla lohkoilla.

Valiokunta pitää myönteisenä sitä, että toisaalta maatalouspolitiikan viherryttämisen voidaan arvioida parantavan luomutuotannon suhteellista asemaa suhteessa intensiivisesti viljeltyihin tavanomaisiin tiloihin. Luonnonmukaisessa viljelyssä (luomu) olevat tilat täyttäisivät komission esityksen mukaan automaattisesti viherryttämisen ehdot. Vuonna 2010 Suomen kaikista maatiloista noin 6 prosenttia oli luomutiloja. Luomutilojen osuus kaikista alueen tiloista on suurin Ahvenanmaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan maakunnissa. Vuonna 2010 luonnonmukaisesti viljellyn maatalousmaan osuus Suomen noin 2,3 miljoonan hehtaarin maatalousmaan määrästä oli 7,5 prosenttia eli noin 170 000 hehtaaria.

Valiokunta katsoo valtioneuvoston kannan mukaisesti, että koska kasvin määritelmä on viherryttämisen näkökulmasta keskeinen asia, se tulee antaa Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetuksen tasolla. Määritelmän tulee olla yksityiskohtainen ja eri kasvilajit sekä niiden syys- ja kevätkylvöiset muodot tulee luokitella erillisiksi kasveiksi.

Valiokunta katsoo myös, että viherryttämistukea koskevien mahdollisten viljelijäkohtaisten sanktioiden, jotka seuraavat tukikelpoisuusehtojen noudattamatta jättämisestä, tulee koskea vain viherryttämistukea, ei muita yhteisen maatalouspolitiikan mukaisia tukimuotoja, sillä niitä koskevat omat erilliset tukikelpoisuusehtonsa.

2 Yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus

Valiokunta toteaa, että markkinatoimenpiteet sokerin kiintiöjärjestelmän lakkauttamista lukuun ottamatta säilyisivät pääsääntöisesti käytössä. Valiokunta painottaa sitä, että sokerintuotannon kiintiöjärjestelmän mahdollinen lakkauttaminen vaarantaa Suomen sokerintuotannon jatkuvuuden ja keskittää tuotannon EU:n parhaille tuotantoalueille. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä kiintiöiden säilyttämistä. EU:n sokerin ja tärkkelysperunan tuotantokiintiöt ja kansallinen tuki ovat turvanneet suomalaisen sokerin ja perunatärkkelyksen tuotannon jatkumisen. Tuotannon jatkuminen näillä aloilla tulee turvata myös vireillä olevassa maatalousuudistuksessa.

Valiokunta on jo aikaisemmassa lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, että sokerikiintiöiden poistuminen johtaa EU:n perinteisen oman varan, sokerimaksujen, poistumiseen vuodesta 2015 lukien. Vastaava rahamäärä (n. 123 miljoonaa euroa/vuosi) tulee kerätä EU:n budjettiin normaalin jäsenmaksun kautta. Suomen osuus sokerimaksusta on ollut huomattavasti jäsenmaksuamme pienempi, joten muutos lisää Suomen maksuja EU:lle.

Valiokunta toteaa, että maitokiintiöjärjestelmän poistuminen luo epävarmuutta maitomarkkinoille. Maidontuotannossa ohjausjärjestelmä tuleekin säilyttää. Lisäksi maamme maidontuotannon toimintaedellytykset tulee turvata esim. alalle suunnattujen erityistukien muodossa.

Valiokunta pitää tärkeänä, että markkinatoimenpiteiden tehokas ja nopea soveltaminen varmistetaan. Jatkossakin vientitukea on voitava myöntää esim. kauralle. Lisäksi yksityisen varastoinnin tukien maksamisen mahdollisuus on tärkeä erityisesti meijeri- ja lihatuotteita ajatellen.

Komissio on korostanut alkutuotannon aseman vahvistamista elintarvikeketjussa. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että alkutuotannon asemaa elintarvikeketjussa parannetaan edistämällä tuotteiden pääsyä jakeluun ja kauppaan puuttumalla lainsäädännöllisesti kaupan määräävään rooliin. Monipuolista ja toimivaa kilpailutilannetta päivittäistavarakaupassa tulee edistää. Tavoitteena tulee olla markkinoiden nykyistä tasapainoisempi toiminta alkutuotannon kannalta. Valiokunta pitää myös tärkeänä, että tuottaja- ja toimialajärjestelmää kehitetään, alkuperämerkintöjä lisätään ja lähiruoan tuotantomahdollisuuksia edistetään.

3 Erillinen komission ehdotus neuvoston asetukseksi maatalouden yhteiseen markkinajärjestelyyn liittyvien tiettyjen tukien ja vientitukien vahvistamista koskevien toimenpiteiden määrittämisestä (KOM(2011) 629 lopullinen)

Komission ehdotusta ei ole käsitelty, koska se liittyy läheisesti Lissabonin sopimuksesta päätöksentekomenettelyihin seuraaviin muutoksiin. Keskustelu näistä muutoksista neuvoston ja Euroopan parlamentin välillä on yhä kesken. Valiokunta tulee palaamaan ehdotuksiin tältä osin asian käsittelyn edetessä.

4 Maaseudun kehittämisasetus

Valtioneuvoston kirjelmästä käy ilmi, että muotoiluja on tehty asetusehdotuksen yksinkertaistamiseksi ja selventämiseksi. Esimerkiksi ohjelman laatimisen vaatimuksia on vähennetty, vuosikertomuksen määräaikoja myöhennetty nykyistä vastaaviksi ja ennakkoehtoja vähennetty koskemaan vain niitä, jotka suoraan liittyvät ohjelman sisältöön tai tavoitteisiin. Lisäksi ohjelman prioriteetteihin on lisätty metsätalous ja eläinten hyvinvointi. Myös lukuisia toimenpiteiden ehtojen yksinkertaistamisia ja selvennyksiä on tehty. Valiokunta pitää asioiden etenemistä tältä osin myönteisenä.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että luonnonhaittakorvausten uudistaminen on erittäin herkkä aihe asetusehdotuksessa. Uudistus on tältä osin monelle maalle hyvin vaikea, sillä uudet kriteerit muuttaisivat merkittävästi nykyisiä LFA-aluejakoja monessa maassa. Valiokunta korostaa sitä, että korvauksen hehtaarikohtaista määrää tulee korottaa siten, että se ottaa nykyistä paremmin huomioon maamme erityisolosuhteet.

Valiokunta tuo voimakkaasti esiin, että jakokriteerien mahdollinen muuttuminen II pilarin tuissa voi EU-kokonaisrahoituksen pysyessä nykytasolla merkitä Suomen tukiosuuden pienenemistä. Tavoitteena tulee olla maamme tukien korottaminen EU:n rahoituksella. Jakokriteerien muuttuminen lisäisi painetta Suomen EU-osarahoitteisten maaseudun kehittämistukien, kuten ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen (LFA), kansallisten, kehysvaikutteisten rahoitusosuuksien kasvattamiseen, mikäli nykyinen rahoituksen taso halutaan säilyttää. Jo nykyisellään kansallisen osarahoituksen osuus on maassamme merkittävä. Osarahoituksen salliminen jatkossakin on tärkeää.

Yhteisen maatalouspolitiikan toimia on kehitettävä EU:n Itämeri-strategian ympäristönsuojelutavoitteiden toteuttamiseksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan kuuluva maatalouden ympäristöohjelma on jatkossakin laajapohjainen ja viljelijöitä taloudellisesti kannustava. Ympäristöohjelman kautta toteutettavien toimenpiteiden on oltava tilatasolla hyvin ja kustannustehokkaasti toteutettavissa.

Komission ehdotuksessa luonnonmukainen tuotanto on erotettu ympäristötuesta omaksi toimenpiteekseen. Valiokunta toteaa, että tämä lisää byrokratiaa, sillä rahoitussuunnittelu ja seuranta tulee tehdä tältä osin omana toimenpiteenään. Ehdotuksen mukaan luomutuotannosta sopimuksen tehnyt tila ei voisi saada ympäristötukea. Näin se ei voisi saada ympäristökorvausta esimerkiksi perustaessaan kosteikon tai suojavyöhykkeen tai hoitaessaan perinnebiotooppeja. Luomutilojen tulee saada jatkossakin ympäristökorvausta esimerkiksi perustaessaan kosteikon tai suojavyöhykkeen tai hoitaessaan perinnebiotooppeja. Valiokunta katsookin, että luonnonmukaisen tuotannon säilymiseksi maassamme ja sen kehittämiseksi on välttämätöntä, että kyseiselle tuotannolle voidaan maksaa ympäristötukea. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että erityisesti maamme luonnonmukaisen kotieläintuotannon ongelmana on luonnonmukaisesti tuotetun valkuaisen vaje, mikä johtuu pohjoisista luonnonolosuhteistamme. Luonnonmukaisessa tuotannossa edellytetään käytettäväksi luonnonmukaisesti tuotettuja rehuja. Luonnonmukaisesti tuotetun valkuaisen tuotantoon on voitava kannustaa tukitoimenpiteillä. Samalla valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että valkuaisrehuomavaraisuus maamme kotieläintuotannossa on muiltakin osin hyvin alhainen ja riippuvuus tuontirehusta erittäin suuri.

Valiokunta katsoo, että uusien riskinhallintavälineiden kehittämistä tulee selvittää. Tarvitaan joustavia ja Suomen olosuhteisiin soveltuvia järjestelmiä, joilla parannetaan maatilojen mahdollisuuksia suojautua muun muassa satovahinkoja sekä eläin- ja kasvitautivahinkoja vastaan.

Valiokunta toteaa, että se on antanut koheesiopolitiikan asetuspaketista aikaisemmin lausunnot MmVL 19/2011 vp — E 85/2011 vp ja MmVL 7/2012 vp — U 72/2011 vp. Asetuspaketin ehdotukset koskevat muun ohella maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan aluekehitysrahastoa. Valiokunta uudistaa kyseisissä lausunnoissaan esittämänsä kannanotot.

5 Horisontaaliasetus

Valtioneuvoston kirjelmästä käy ilmi, että puheenjohtajavaltio on antanut maaliskuun lopun ja toukokuun lopun välillä kolme kompromissiesitystä. Kompromissiesitykset sisältävät sekä teknisiä että sisällöllisiä muutoksia. Valiokunta pitää myönteisenä ehdotuksia, jotka yksinkertaistavat valvonnan sääntöjä ja edistävät mahdollisimman oikeudenmukaisen ja ymmärrettävän tukijärjestelmän toteuttamista ja vastaavaa valvontaa tilatasolla. Yksinkertaistamistyötä on kuitenkin jatkettava ehdotusten jatkokäsittelyssä.

Valiokunta vaatii, että uudistuksen yhteydessä viljelijöiden oikeusturvaa parannetaan valvontaa ja hallintoprosesseja yksinkertaistamalla ja selkeyttämällä. Virheistä johtuvat sanktiot eivät saa olla jatkossa kohtuuttomia.

Valiokunta on lausunnossaan MmVL 18/2011 vp — E 87/2011 vp todennut, että valiokunta vastustaa horisontaaliasetusehdotuksen ehdotuksia jäsenvaltioille määrättävistä seuraamuksista ja ehdotettua jäsenvaltioiden lisättyä vastuuta mahdollisista tahattomistakin tulkintavirheistä. Valiokunta korostaa tässäkin yhteydessä, että tarkastuksia tulee yksinkertaistaa. Valvontojen määrää tulee vähentää, jos valvonta toimii hyvin ja virheiden määrät ovat hyväksyttävällä tasolla. Valiokunta pitää välttämättömänä, että tukien valvontaa kohdennetaan riskipainotteisesti eri maiden, alueiden ja eri tuotantomuotojen välillä. Pienten rikkeiden seurannan sijaan tulee valvonnassa omaksua uusia yksinkertaisempia järjestelmiä. Peltoalaperusteisissa tuissa kasvupinta-alaa koskevat tarkastukset eivät saa vaihdella sattumanvaraisesti käytettävästä digitaalisesta kartta-aineistosta riippuen. Valiokunta katsoo myös, että nykyisenkaltaisesta jäsenvaltioihin kohdistettavasta kiinteämääräisestä rahoitusoikaisumenetelmästä tulee luopua. Rahoitusoikaisujen tulee aina perustua tarkkaan arvioon rahastoille aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta. Suomen osalta esimerkiksi kahden prosentin leikkaus kahden vuoden pinta-alatukiin merkitsee vähintään 28 miljoonan euron tulon menetystä valtion taloudessa.

Valiokunta on jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomen kaltaisessa pohjoisessa jäsenvaltiossa ongelmia aiheuttaa ehdotettu horisontaalinen lähestymistapa I ja II pilarin tukien maksatusaikoihin. Olosuhteidemme takia valvontoja ei voida käynnistää samassa aikataulussa kuin eteläisemmissä jäsenvaltioissa. Näin ollen valvontoja ei saada päätökseen myöskään samalla aikataululla. Myös pohjoisilla jäsenvaltioilla tulee olla mahdollisuus maksaa viljelijöille ennakoita. Ennakoiden maksuehdot tulee määritellä nykyistä ehdotusta merkittävästi joustavammin. Ennakot on voitava maksaa kaikille tiloille sen jälkeen, kun hallinnolliset tarkastukset on tehty. Valvontojen tekeminen keskieurooppalaisella aikataululla on mahdotonta Suomessa pitkien etäisyyksien ja rikkonaisten peltomaiden sekä tilarakenteen vuoksi.

Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta katsoo, että vaikka valvontaa tulee vähentää, mikä mahdollistaa myös ennakoiden maksamisen, valvonnan kokonaismäärän vähentämisen ei tule tapahtua valvontaotantaan valittujen tuen hakijoiden valvontataakkaa kasvattamalla. Lisäksi todentamisviranomaisen uusintavalvontojen määrän tulee kiinteiden määrien sijaan vastata paremmin valvonnan todellista tarvetta. Jäsenmaille pakollisen tilaneuvontajärjestelmän soveltamisalan laajentamisesta tarvitaan jatkokeskustelua sekä pilareiden I ja II välisen neuvonnan yhteensovittamista. Toimeenpanoon tarvitaan ainakin siirtymäaika, jos tilaneuvontajärjestelmää laajennetaan komission esittämällä tavalla.

Valiokunta toteaa, että horisontaaliasetuksen 29 artiklan periaatetta maaseuturahastosta maksettavista päällekkäisistä tuista on syytä tarkentaa. Artiklasta tulee käydä yksiselitteisesti ilmi, että kysymys on päällekkäisten samasta asiasta maksettavien tukien kiellosta.

Artiklassa 12 (tilaneuvontajärjestelmä) puheenjohtajavaltion ehdotuksena on, että komission pakollisiksi ehdottamat neuvontakohteet, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuteen, vesiensuojeluun, eläin- ja kasvitautien ilmoittamiseen ja innovaatioihin sekä pienten tilojen taloudelliseen neuvontaan, voisivat olla jäsenmaiden vapaaehtoisesti sovellettavissa. Valiokunta pitää ehdotusta kannatettavana.

Valiokunta katsoo, että komission ehdotus pienten tilojen järjestelmään kuuluvien tilojen jättämisestä pois täydentävien ehtojen järjestelmästä ei ole hyvä. Ehdotuksen hyväksyminen merkitsisi sitä, että tietyillä alueilla suuri osa maataloustuotannosta jäisi täydentävien ehtojen soveltamisen ulkopuolelle, mikä suosii osaa jäsenmaista.

Valiokunta on aiemmin kiinnittänyt huomiota niihin ongelmiin, jotka liittyvät ehdotukseen liittää vesipuitedirektiivi täydentävien ehtojen lakisääteisiin hoitovaatimuksiin. Hiilirikkaan maan suojelua edistävän ehdotuksen osalta valiokunta on kiinnittänyt huomiota turveperäisen maan suureen merkitykseen maamme maataloustuotannossa.

Artiklassa 93 (täydentävien ehtojen säännöt) puheenjohtajavaltion ehdotuksena on, että teksti vesipuitedirektiivin liittämisestä täydentäviin ehtoihin poistettaisiin. Valiokunta pitää ehdotusta hyvänä. Neuvoston pöytäkirjaan ehdotetaan kuitenkin lausumaa, jossa komissiota pyydettäisiin antamaan lainsäädäntöehdotus vesipuitedirektiivin viljelijöihin suoraan sovellettavien vaatimusten liittämisestä täydentäviin ehtoihin sen jälkeen, kun kaikki jäsenmaat ovat toimeenpanneet direktiivin. Valiokunta toteaa, että vesipuitedirektiiviä ei voida liittää täydentäviin ehtoihin kesken ohjelmakauden 2014—2020, koska tämä voisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa maatalouden ympäristötukeen sisällöllisiä muutoksia keskellä ohjelmakautta.

Hiilirikkaiden turvepeltojen osuus Suomen viljellystä peltoalasta on tällä hetkellä hiukan yli 10 prosenttia mutta nousee eräillä alueilla jopa puoleen viljellystä peltoalasta. Valiokunta vastustaa komission viljelyskelpoisille hiilirikkaille maille ehdottamia käyttörajoituksia. Ehto koskee Suomea voimallisemmin kuin muita jäsenmaita ehkä Irlantia lukuunottamatta. Komission ehdottama hiilirikkaan maan kyntökielto, jota valiokunta vastustaa, rajoittaisi toteutuessaan voimakkaasti tällaisten alueiden maatalouden kehittämistä. Näillä alueilla Suomessa on maito- ja nautakarjataloudessamme merkittävä osa. Kyntökielto vaikeuttaisi valvontoja. Erityinen ongelma olisi myös maalajien vaihtelu peruslohkojen sisällä. Ehdon toimeenpano olisi myös epäilemättä työläs ja kallis toteuttaa.

Valiokunta katsoo, että torjunta-aineiden kestävän käytön direktiivistä sovellettavien artiklojen lisäämistä täydentävien ehtojen listaan tulee harkita normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä, kun direktiivi on toimeenpantu.

Valiokunta pitää hyvinä puheenjohtajavaltion esityksessä olevia muutoksia, joiden mukaan valtuuksia antaa delegoituja säädöksiä ollaan muuttamassa valtuuksiksi antaa täytäntöönpanosäädöksiä. Olennaista on myös, että termien "hallinnollinen seuraamus" ja "hallinnollinen tarkastus" määritelmät sisällytetään perusasetukseen.

Valiokunta toteaa, että toimeenpanon näkökulmasta nyt kyseessä olevan uudistuksen toteuttamisen on arvioitu vaativan huomattavan suurta työpanosta. Työmäärän kasvun on arvioitu olevan osin pysyvää. Valiokunta pitää välttämättömänä, myös taloudellisista syistä, että niin yhteisen maatalouspolitiikan kuin maaseudun kehittämispolitiikan yksinkertaistamistyössä edetään konkreettisesti (mm. maatalouden tuotantosidonnaisia tukia lisäämällä) byrokratian karsimiseksi. Sekä hallinnon kuormitusta että viljelijöiden hallinnollista taakkaa on kevennettävä. Nykyistä hallintoa tulee jäntevöittää, jotta byrokratiaa voidaan karsia.