Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan
mietinnöstä ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta on käsitellyt asiaa ainoastaan lain
säätämisjärjestyksen kannalta
ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin teknisin
muutosehdotuksin.
Työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain
12 §:n mukaan työnantaja, joka tapaturmavakuutuslain
(608/1948) mukaan on velvollinen vakuuttamaan
työntekijänsä, on velvollinen maksamaan
työnantajan työttömyysvakuutusmaksun.
Valtio ei ole tapaturmavakuutuslain (608/1948)
9 §:n mukaan vakuuttamisvelvollinen. Tämän
vuoksi valtion tilivirastoina toimivat yliopistot eivät
ole olleet velvollisia maksamaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksua. Ensi
vuoden alusta lukien yliopistot ovat itsenäisiä julkisoikeudellisia
laitoksia tai säätiölain mukaisia säätiöitä ja
siten velvollisia maksamaan työttömyysvakuutusmaksua.
Muutettavaksi ehdotettu laki on aikoinaan säädetty
perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL
18/1998 vp). Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu
on porrastettu kahteen luokkaan työnantajan maksaman palkkasumman
mukaan. Esityksessä ehdotetaan, että yliopistot
maksaisivat muihin vastaavassa asemassa oleviin työnantajiin
nähden alennettua työnantajan työttömyysvakuutusmaksua
vuosina 2010 ja 2011.
Työnantajan työttömyysvakuutusmaksua
on vakiintuneesti pidetty valtiosääntöoikeudelliselta
luonteeltaan verona (PeVL 18/1998 vp,
s. 2/I, PeVL 17/2007 vp, s.
2/I). Valtion verosta säädetään
perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan lailla, joka sisältää säännökset
verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen
oikeusturvasta. Ehdotus ei tältä osin ole valtiosääntöoikeudellisesti
ongelmallinen.
Lakiehdotusta on arvioitava lisäksi perustuslain 6 §:stä ilmenevän
yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta. Yhdenvertaisuus kohdistuu perusoikeusuudistuksen
esitöiden mukaan myös lainsäätäjään.
Perustuslakivaliokunnan käytännössä on
vakiintuneesti korostettu, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta voi
johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän
harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen
vaatimaan sääntelyyn (PeVL 59/2002
vp, s. 2/II, HE 309/1993 vp,
s. 43/I). Valiokunta on eri yhteyksissä johtanut
perustuslain yhdenvertaisuussäännöksistä vaatimuksen,
etteivät henkilöihin kohdistuvat erottelut saa
olla mielivaltaisia eivätkä erot saa muodostua
kohtuuttomiksi (ks. esim. PeVL 60/2002 vp,
s. 4, PeVL 46/2002 vp, s. 6, PeVL
18/2006 vp, s. 2).
Työttömyysvakuutusmaksun alennus rinnastuu
veronhuojennuksiin, joita on pidetty perustuslain estämättä verolainsäädännössä mahdollisina.
Perustuslain yhdenvertaisuussääntely asettaa tällaisille
kohdennetuille veronhuojennuksille kuitenkin määrättyjä rajoja.
Erilaiselle verokohtelulle tulee olla perusoikeusjärjestelmän kannalta
hyväksyttävät perusteet, erottelu ei
saa olla mielivaltainen eikä se saa loukata suhteellisuusperiaatetta.
Yhdenvertaisuusperiaatteesta poikkeamista perustelevan yhteiskunnallisen intressin
ja poikkeamisen merkittävyyden on oltava keskenään
oikeasuhtaisia.
Lakiehdotusta perustellaan sillä, ettei yliopistouudistuksesta
aiheutuva maksuvelvollisuus heikentäisi yliopistojen taloudellista
tilannetta. Esityksellä turvataan osaltaan yliopistojen
taloutta siirtymävaiheen aikana. Ilman yliopistojen
työttömyysvakuutusmaksun alentamista yliopistojen
maksuvelvollisuus olisi noin 10,5 miljoonan euron sijasta noin 40
miljoonaa euroa vuodessa.
Yliopistot ovat yliopistolaissa tarkoin määriteltyjä työnantajia,
joilla on muihin työnantajiin verrattuna erityispiirteitä.
Yliopistoilla on perustuslain 123 §:n 1 momentissa turvattu
itsehallinto, jonka sisältöä ja ulottuvuutta
määrittelee myös tieteen, taiteen ja
ylimmän opetuksen vapautta koskeva perustuslain 16 §:n
3 momentti. Arvioidessaan yliopistojen verotusta valiokunta on pitänyt
tärkeänä, ettei valtio esimerkiksi lainsäädännöllisin
toimin heikennä yliopistojen edellytyksiä toteuttaa
yliopistolaissa säädettyjä tehtäviä (PeVL
37/2009 vp, s. 4/I).
Työnantajien erilaisen kohtelun perusteena on turvata
yliopistojen itsehallintoa ja niiden taloudellisia edellytyksiä toteuttaa
niille yliopistolaissa säädettyjä tehtäviä.
Työnantajien erilaiselle verokohtelulle on perusoikeusjärjestelmän kannalta
hyväksyttävät perusteet. Alennettua työnantajamaksua
maksavat yliopistot on selkeällä tavalla
laissa täsmällisesti määriteltyjä. Yliopistojen
oikeudellisen aseman muutoksesta aiheutuva täysimääräinen
työttömyysvakuutusmaksu aiheuttaisi tässä tilanteessa
yliopistoille merkittäviä taloudellisia ongelmia.
Nykyiseen lakiin sisältyy vapautuksia työnantajien
maksuvelvollisuudesta ja maksuporrastuksia. Kokonaisuus huomioon
ottaen kahden vuoden määräaikainen maksualennus
ei muodostu kohtuuttomaksi muille maksuvelvolliselle. Lakiehdotus voidaan
käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Voimaantulosäännös.
Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010. Valiokunta ehdottaa, että laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta
2010 ja että sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta
2010 alkaen.