TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2007 vp

TaVL 6/2007 vp - K 4/2007 vp

Tarkistettu versio 2.1

Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2006

Perustuslakivaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 18 päivänä huhtikuuta 2007 lähettäessään hallituksen toimenpidekertomuksen vuodelta 2006 (K 4/2007 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi perustuslakivaliokuntaan samalla määrännyt, että muiden erikoisvaliokuntien on annettava lausuntonsa perustuslakivaliokunnalle.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

yksikön päällikkö Jyrki Knuutinen, valtiovarainministeriö

neuvotteleva virkamies Erkki Eskola ja neuvotteleva virkamies Arto Rajala, kauppa- ja teollisuusministeriö

ylijohtaja Tarmo Pukkila, neuvotteleva virkamies Taru Koivisto, neuvotteleva virkamies Tiina Palotie-Heino, neuvotteleva virkamies Aune Turpeinen ja finanssisihteeri Jenni Eskola, sosiaali- ja terveysministeriö

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Poistettavaksi esitettävät lausumat

Talousvaliokunta ehdottaa, että seuraavien valiokunnan aloitteesta hyväksyttyjen lausumien johdosta suoritetut toimenpiteet on toteutettu niin, että näitä lausumia ei ole enää vastaisuudessa tarpeen sisällyttää kertomukseen:

Ulosottoperusteen määräaikaisuus ja Velan lopullinen vanhentuminen HE 187/2002 vpEV 278/2002 vp (s. 140)

Eduskunta on hyväksynyt ulosottokaaren, jossa säädetään saatavan lopullisesta vanhentumisesta. Saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Ulosottokaaren on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2008 alussa (EV 275/2006 vp).

Sähkömarkkinalain vakiokorvaussäännösten seuranta HE 218/2002 vpEV 303/2002 vp (s. 227—228)

Energiamarkkinavirasto on seurannut vakiokorvauslainsäädännön toimivuutta ja antanut siitä selvitykset.

Sähkömarkkinalakiin tehtyjen muutosten vaikutusten selvittäminen HE 127/2004 vpEV 217/2004 vp (s. 228)

Maakaasumarkkinoiden kehityksen seuraaminen HE 128/2004 vpEV 214/2004 vp (s. 229)

Kauppa- ja teollisuusministeriö on teettänyt ja toimittanut talousvaliokunnalle selvityksen sähkö- ja maakaasumarkkinoiden kehityksestä sekä sähkö- ja maakaasumarkkinalakien soveltamisesta saaduista kokemuksista (ktm:n julkaisuja 2/2007).

Rakentamisen laadunvalvonnan parantaminen ja kuntien rakennusvalvonnan voimavarat HE 21/2005 vpEV 90/2005 vp (s. 290)

Talousvaliokunta on saanut asiasta ympäristöministeriön selvityksen (MINS 7/2006 vp), saanut selvityksestä ympäristövaliokunnan lausunnon (YmVL 21/2006 vp) ja niiden pohjalta käsitellyt asian.

Muut lausumat

Talousvaliokunnan ehdottamissa, eduskunnan hyväksymissä muissa lausumissa edellytetyt toimenpiteet ovat edelleen vireillä, joten talousvaliokunta seuraa toimenpiteiden toteuttamista.

Lausunto

Talousvaliokunta esittää perustuslakivaliokunnalle,

että perustuslakivaliokunta ottaa huomioon, mitä edellä on esitetty.

Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2007

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Jouko Skinnari /sd
  • vpj. Antti Rantakangas /kesk
  • jäs. Janina Andersson /vihr
  • Hannu Hoskonen /kesk
  • Harri Jaskari /kok
  • Matti Kangas /vas
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Jouko Laxell /kok
  • Päivi Lipponen /sd
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Petteri Orpo /kok
  • Sirpa Paatero /sd
  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Markku Uusipaavalniemi /kesk
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • vjäs. Klaus Pentti /kesk

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Eelis Roikonen