Perustelut
Sisällys
-
Taustaa
-
Tulevaisuusselonteon ennakointiosion perusviesti
-
Tulevaisuusselontekoon liittynyt kansainvälinen
selvitys
-
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko
-
Tulevaisuusselonteosta lausuneiden muiden valiokuntien
esille nostamaa
-
Lävistäviä ja rakenteita
liikuttavia tekijöitä
1. Taustaa
Sisällöllisten teemojen lisäksi valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa Kestävällä kasvulla
hyvinvointia huomion arvoista oli tapa, jolla selonteko toteutettiin.
Valmistelu oli pitkäkestoinen ja monivaiheinen prosessi,
joka osallisti vahvasti ja monipuolisesti erilaisia sidosryhmiä ja
kansalaisia uusilla toimintamalleilla ja välineillä. Prosessi
oli myös tavanomaista kansainvälisempi. Siksi
eduskunnan tulevaisuusvaliokunta tarkastelee tulevaisuusmietinnössään
koko valtioneuvoston tulevaisuusselontekoprosessia; tulevaisuusselontekoa
sekä lisäksi siihen kiinteästi liittynyttä ennakointiosiota
(www.2030.fi) ja professori Pekka Himasen kansainvälisen
työryhmän kahta raporttia Sininen kirja (2012)
ja Kestävän kasvun malli, globaali näkökulma (2013).
Valtioneuvosto on tulevaisuusselontekoprosessista saatujen kokemusten
perusteella valmistellut myös uutta kansallista ennakoinnin
toimintatapaa (Yhteistä ja jatkuvaa ennakointia — Ehdotus
kansalliseksi toimintatavaksi, VNKR 1/2014). Uudella
toimintatavalla halutaan varmistaa, että oikea ennakointitieto
on oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Samalla kehitetään
ennakointitiedon käyttäjien ja tuottajien yhteistyötä.
Ehdotuksen taustalla on myös valtioneuvoston 2030-ennakointiosiosta
teettämä ulkoinen arviointi (2013).
Tulevaisuusvaliokunnan tässä tulevaisuusmietinnössä esille
nostamat näkökulmat perustuvat valiokunnan vuosina
2011—2014 toteuttamiin selvityshankkeisiin, asiantuntijakuulemisiin
sekä muiden valiokuntien tulevaisuusselonteosta antamiin
lausuntoihin.
Tulevaisuusvaliokunta kuuli hallituskauden alussa, syksyllä 2011
lukuisia asiantuntijoita ja vieraili muuan muassa Yhdysvalloissa,
Kanadassa, Virossa ja Venäjällä. Kuulemisissa
korostuivat nopea teknologinen muutos, tietoyhteiskunnan käytännön
läpimurto, uudet toimintamallit, tutkimuksen ja koulutuksen
kehittäminen, kasvua ja yrittäjyyttä tukeva
ympäristö ja ilmapiiri, hyvinvointiyhteiskunnan
haasteet ja kansainvälisen toimintaympäristön
riskit ja mahdollisuudet (Kiina, Venäjä, Euroopan
rajat ja islamin tulevaisuus) sekä yllätykset
eli mustat joutsenet. Erityisesti näitä teemoja
selvittämään perustettiin seitsemän
jaostoa: 1) Kestävä kasvu, 2) Uusi oppiminen,
3) Innostunut yhteiskunta, 4) Kestääkö hyvinvointiyhteiskunta,
5) Joukkoistaminen, 6) Radikaalit teknologiat ja 7) Mustat joutsenet.
Myöhemmin käynnistettiin yhteistyössä Aleksanteri-instituutin
kanssa Venäjä naapureiden silmin -selvitys,
joka on jatkoa valiokunnan aiemmin tekemille Venäjä-skenaarioille.
Tulokset julkaistaan marraskuussa 2014. Valiokunta tutustui Euroopan
rajoihin ja islamin tulevaisuuteen vieraillessaan Turkissa. Globaalin
talouden ja varsinkin cleantech-toimialan tulevaisuuden näkymiin
valiokunta perehtyi tehdessään yhteistyötä uudella
toimintamallilla Kiinan kansan neuvoa-antavan poliittisen konferenssin (CPPCC)
ja muiden kiinalaisten yhteistyötahojen ja suomalaisten
teknologiayritysten kanssa. Parlamentaarikot ja yritykset toimivat
saumattomasti yhdessä.
Mietinnössään tulevaisuusvaliokunta
painottaa kolmea teemaa
-
Kestävä kasvu
-
Koulutus ja tutkimus
-
Kansallisen ennakoinnin toimintamallin kehittäminen
ja neljää poikkileikkaavaa, yhteiskuntaa lävistävää ja
rakenteita liikuttavaa teemaa
-
demokratia
-
talous
-
valtion tehtävät
-
teknologian läpimurrot.
Ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä tulevaisuusmietinnössä korostuu
Suomen ennakoinnin toimintamallin kehittäminen. Valtion
uudesta roolista kertovat jotakin puolestaan mahdollistaminen, osallisuuden
ja kumppanuuden vahvistaminen sekä kokeiluyhteiskunnan
edistäminen. Näilläkin on ennaltaehkäisevä vaikutus,
myös pitkän aikavälin kasvuun ja hyvinvointiin
sekä kriiseistä toipumiskykyyn (resilienssi).
Teknologian yhteiskunnallisen merkityksen arviointi on yksi
tulevaisuusvaliokunnan perustehtävistä. Valiokunta
näkee teknologian voimakkaana talouden moottorina ja koko
yhteiskuntaa ravistelevana voimana. Valiokunnan toimesta tuotettu
teknologian kehityksen ennakointimalli, joka on kuvattu tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa
Suomen sata uutta mahdollisuutta: radikaalit teknologiset ratkaisut
(TuV 6/2013), avaa paljon uusia näkökulmia
teknologian ja talouden tulevaisuuteen.
Tällä hallituskaudella on vietetty sekä tulevaisuusvaliokunnan
20-vuotisjuhlaa että Suomen valtiopäivien 150-vuotisjuhlaa.
Näiden tapahtumien yhteydessä tulevaisuusvaliokunta
on pohtinut demokratian historiaa ja tulevaisuutta sekä koonnut
ajatuksia kirjaan Uusi ja vanha demokratia (TuV 7/2013
vp). Kevätkaudella 2014 tulevaisuusvaliokunta lausui valtioneuvoston demokratiapoliittisesta
selonteosta (TuVL 1/2014 vp — VNS
3/2014 vp). Koska demokratian ja politiikan tulevaisuus
on tärkeä kysymys maailmassa, yhtenäistyvässä Euroopassa
ja hyvinvointiyhteiskuntaa uudistavassa Suomessa, demokratian tulevaisuutta
ei voi ohittaa tulevaisuusmietinnössä.
Talous on tulevaisuuden rakentamisen perusta. Talouden kehityksestä,
mutta erityisesti siitä, mitä politiikka voi ja
mitä sen pitää talouteen tehdä,
vallitsee paljon erimielisyyttä. Joka tapauksessa talouden
heikentyminen ja ihmisiä syvästi koskettava massatyöttömyys
lähes koko EU-alueella on asettanut uudet vaateet myös
valtioille, poliittiselle järjestelmälle ja demokratialle.
On pakko tarkastella uudelta pohjalta valtion roolia ja tehtäviä.
Julkisen sektorin koko on kritiikin kohteena varsinkin pohjoismaisessa
mallissa. EU on talouden kehityksen ohjaajana saanut lainsäädäntövallan
lisäksi entistä tiukemman otteen valtioiden budjettivallasta.
Pitkällä aikavälillä on kysymys
niin EU-tason kuin kansallisen tason demokratian rakenteiden kestävyydestä,
kansalaisten luottamuksesta ja yhteiskuntasopimuksesta.
2. Tulevaisuusselonteon ennakointiosion perusviestit
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon ennakointiosiossa käsiteltyjä teemoja
olivat muun muassa hallinto mahdollistajaksi, yritysten uudistuminen,
tulevaisuuden työelämä, niukkuuden mahdollisuudet,
kansalaisten hyvinvointi ja osallisuus sekä uusi pohjoisen
maantiede. Poikkileikkaavina kysymyksinä tarkasteltiin
osaamisia ja kyvykkyyksiä, digitaalitalouden tuomia muutoksia,
globalisaatiota ja joustavuutta sekä kriisinsietokykyä.
Ennakointiosion ydinviestiksi nousi kokeilukulttuurin istuttaminen
Suomeen. Motivoituneille toimijoille on annettava mahdollisuus hakea
uusia ratkaisuja kansantalouden, toimintaympäristön
ja yksilöiden tarpeisiin. Muita ennakointiosiossa vahvasti
esille nousseita teemoja olivat ihmisten arjen tarpeiden näkökulma
sekä lasten ja nuorten hyvinvointi.
Tulevaisuusvaliokunta yhtyy tulevaisuusselonteossa ja
sen ennakointiosiossa esitettyyn tavoitteeseen kokeiluyhteiskunnan
edistämisestä. Tulevaisuusvaliokunta on ehdottanut
tätä myös itse raportissaan Kokeilun
paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa (TuV 1/2013).
Tulevaisuusvaliokunta korostaa, että kestävä kasvu
edellyttää entistä rohkeampaa tuotantorakenteen
uudistumista tukevaa politiikkaa sekä uusiin mahdollisuuksiin tarttumista.
Tätä voidaan edistää muun muassa
kokeiluilla, piloteilla ja kotimaisilla vertailulaitoksilla, lupakäytäntöjä helpottamalla,
tarpeetonta sääntelyä purkamalla ja sääntelyä järkevöittämällä sekä verotuksellisin
keinoin.
Tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että:
1. laaditaan ohjelma ja sitoudutaan valtioneuvoston periaatepäätöksellä poliittisesti
kokeilujen edistämiseen,
2. perataan ja puretaan tarpeetonta sääntelyä ja
3. velvoitetaan valtio ja kunnat edistämään
julkisissa hankinnoissa ja palveluiden kehittämisessä innovaatioiden
käyttöönottoa ja kokeiluja.
Ohjelmalla ja näkyvällä poliittisella
sitoumuksella muutetaan kansallista asenneilmastoa nykyistä innostuneemmaksi
ja positiivisemmaksi sekä rohkaistaan myös viranomaisia
ja päätöksentekijöitä kokeiluihin.
Tarvitaan valtakunnallisia ja alueellisia kokeilualueita
maaseudulle, kaupunkiseuduille, kehityskäytäviin
sekä myös kouluihin, terveyskeskuksiin ja muihin
julkisiin organisaatioihin.
Ennakointiosion arviona tulevaisuusselonteossa todetaan, että suomalaisen
ennakoinnin kenttä on vahva ja siinä on paljon
toimijoita niin tiedon tuottajina, välittäjinä kuin
käyttäjinäkin sekä julkisella
että yksityisellä sektorilla. Samalla kansallinen
ennakointi on myös pirstoutunutta, toimijat tekevät
päällekkäistä työtä,
tieto on huonosti saatavilla ja sen käytettävyys
on heikkoa. Ennakointitoiminta on myös epäjatkuvaa,
ja jotkin päätöksenteon kannalta merkittävät
tulevaisuuden kysymykset voivat jäädä katveeseen. Valtioneuvoston
mukaan päätöksenteossa tarvitaan jatkossa
entistä parempaa tietoa muun muassa isoista, globaaleista
trendeistä ja analyysiä niiden heijastumisesta
Eurooppaan ja Suomeen. Megatrendien ohella tarvitaan myös
tilannetietoa näitä nopeampitempoisista ilmiöistä sekä niihin
liittyvistä mahdollisuuksista ja riskeistä. Tarvetta
on sekä asiantuntijatiedolle että myös
kansalaisten arvioille ja avoimelle tulevaisuuskeskustelulle. Tällä perusteella
tulevaisuusselonteossa ehdotetaan uutta kansallista ennakoinnin
toimintamallia, jossa avoimessa verkostossa organisoidaan, arvioidaan
ja välitetään maailmalla ja meillä tuotettua
ennakointitietoa hyödynnettäväksi päätöksenteossa.
Hyvin toimiessaan tällainen ennakointiprosessi on valtioneuvoston
mukaan kilpailuetu ja Suomen edelläkävijyyden
perusta.
Valtioneuvosto on ehdottanut kansallisen ennakoinnin toimintamallin
kehittämistä seuraavalla tavalla (VNKR 1/2014):
-
Valtioneuvosto asettaa ennakointiluotsin,
jossa on sekä pysyviä että vaihtuvia
jäseniä. Ennakointiluotsin tehtävä on
yhteensovittaa ja innovoida suomalaista ennakointitoimintaa. Ennakointiluotsin
päätöksiä valmistelee ja työtä tukee
valtioneuvoston kansliaan nimitettävä pääsihteeri.
Kansliapäälliköille raportoidaan tuloksista
säännöllisesti.
-
Kansallinen ennakointiverkosto tulee olemaan laajapohjainen,
ja sen mandaatista tulee tehdä konkreettinen. Verkoston
jäsenet muodostavat tahoillaan tarpeen mukaan verkostoja,
jotka voivat olla sekä organisaatio- että teemapohjaisia
ja joihin osallistuu useamman eri tahon edustajia.
-
Ennakoinnin toimijat kutsutaan yhteen säännöllisten
ennakointifoorumien kautta jakamaan ja keskustelemaan ajankohtaisista
tulevaisuuden teemoista sekä luomaan uutta. Foorumien
tuloksista viestitään laajasti, ja ne muodostavat
tiiviin kommunikoivan verkoston.
-
Kotimaisen ennakoinnin ohella kootaan säännöllisesti
raportti kansainvälisen tason ennakointiin kotimaisilta
tai ulkomaisilta tutkijoilta tilattavan tutkimuksen kautta. Tutkimus
voi perehtyä ennalta annettuun teemaan tai haarukoida uusia
ilmiöitä.
-
Kansallista ennakointiosaamista tuetaan järjestämällä ja
jakamalla koulutusta laajalti. Koulutuksen järjestämisestä vastaa
VNK:n ennakointisihteeristö.
-
Uuden toimintatavan avulla luodun ymmärryksen
ja näkemyksen pääasiallinen kohderyhmä on
poliittiset toimijat, joille tuotetaan säännöllisesti
ennakointikatsauksia. Ennakointikatsauksissa ei pyritä toimijoiden
väliseen yhteisymmärrykseen vaan luomaan kokonaiskuvaa
tulevaisuuden mahdollisuuksista ja riskeistä.
-
Ennakointitietoa, -analyysiä ja -keskustelun
välittämistä varten tarkastellaan mahdollisuutta
luoda Tulevaisuuskartasto.fi-niminen internet-portaali.
-
Toimintatavan vaikuttavuutta, ajankohtaisuutta, objektiivisuutta
ja laatua on seurattava ja arvioitava säännöllisesti.
Haasteena ei niinkään ole ennakointitiedon
lisääminen, vaan jatkuvasti syntyvän
runsaan tiedon yhteen kerääminen ja tiedon käytön
edistäminen: tarvitaan järjestelmä, joka
kerää oikean tiedon, oikeaan paikkaan ja oikeaan
aikaan.
Tulevaisuusvaliokunta kannattaa kansallisen ennakoinnin
toimintamallin kehittämistä valtioneuvoston ehdotuksen
mukaisesti.
Valiokunta korostaa näyttöperusteisen päätöksenteon
tärkeyttä.
Erilaisten trendien tunnistamisen lisäksi on
varauduttava myös yllätyksiin: villeihin kortteihin
ja mustiin joutseniin eli tapahtumiin, jotka ovat epätodennäköisiä, mutta
mahdollisia ja joilla toteutuessaan olisi suuri vaikutus.
Tulevaisuusvaliokunnan Mustat joutsenet -jaoston raportissa
(TuV 4/2013) korostuu negatiivinen ajattelu, nopea teknologinen
muutos, ympäristöongelmat, talouden romahtaminen,
sodat ja levottomuudet Suomen lähialueilla sekä erilaiset
arjen haasteet muun muassa elintarvikkeiden, lääkkeiden
ja energian saatavuudessa.
Tulevaisuusmietintöä valmistellessaan tulevaisuusvaliokunta
kuuli myös alueellisia ennakointiverkostoja. Tässä yhteydessä nousi
vahvasti esille se, että vaikka elämme yhteisessä maailmassa
ja megatrendit ovat samoja kaikille, niiden vaikutukset ovat hyvin
erilaisia eri toimijoille. Metropolialueen, muiden suurten kaupunkien,
maakuntien ja maaseudun mahdollisuudet, haasteet ja resurssit ovat
varsin erilaisia. Siksi tarvitaan alueellisia ennakointiverkostoja
kansainvälisten ja kansallisten megatrendien sovittamisessa
paikalliseen yhteyteen. Kuulemisessa alueelliset ennakointiverkostot
toivat esille muun muassa seuraavanlaisia tarpeita ja näkökulmia
alueellisen ennakoinnin kehittämiseksi.
Ennakointi liittyy uudistumiseen ja rakennemuutokseen
-
Vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin
varautuminen lisää häiriöstä palautumiskykyä ja joustavuutta.
-
Tarvitaan toimijoita yhteen kokoavia toimintamalleja,
verkostoja, tiedon tuottamista ja jakamista.
-
Alueellinen ennakointi on osallistumista ja vuoropuhelua,
ja sillä on kiinteä yhteys myös lähidemokratiaan.
-
Tarvitaan yhteinen kansallinen tietopohja ja lisäksi
visionääristä tulkintaa alueiden näkökulmasta.
-
Parhaimmillaan ennakointi on aktiivista alueellisiin
vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin tukeutuvaa tulevaisuuden tekemistä.
Ennakointi vaatii uusia työkaluja ja yhteistä tietopohjaa
-
Tietoa on liikaa, ja siksi
se hukkuu: olemassa olevaa tietoa on koottava.
-
Tarvitaan entistä parempaa yhteistyötä kansallisen
ja alueellisen ennakoinnin välillä.
-
Ennakoinnin lisäksi tarvitaan myös
päätöksiä, panostuksia ja konkreettisia
toimenpiteitä.
-
On siirryttävä suunnittelun kulttuurista
tekemisen kulttuuriin.
-
Tarvitaan yhteen kokoavia pilotteja, kokeiluja ja
kehittämisalustoja älykkään
alueellisen erikoistumisen konkretisoimiseksi ja verkostojen yhteen
keräämiseksi (esimerkiksi lääketeollisuudessa
ja bioalalla).
-
Älyttömät normit / turhat
esteet on purettava — valtio mahdollistaa eikä vain
käske ja kiellä.
-
Alueellisen ennakoinnin laatua on kehitettävä järjestelmällisesti.
-
Nykyisen hallituksen koulutuspoliittisen suunnitelman
tukea on jatkettava, jotta varmistetaan yhtenäinen ja vertailukelpoinen tieto
ja voimavarojen suunnittelu.
Tulevaisuusvaliokunta korostaa, että alueelliset
ennakointiverkostot on otettava mukaan ja osallistettava kansallisen ennakoinnin
toimintamallin kehittämiseen. Kansallisen ja alueellisen
ennakoinnin vuorovaikutusta on parannettava. Ei riitä,
että tunnistamme kansalliset ja kansainväliset
trendit, ne on myös tulkittava alueellisesti, jotta ennakointi
johtaa proaktiivisiin päätöksiin, sitoutumiseen
ja toimenpiteisiin.
3. Tulevaisuusselontekoon liittynyt kansainvälinen
selvitys
Professori Pekka Himasen työryhmän väliraportti
(Sininen kirja) alkaa toteamuksilla: "Meillä on
kehitysmalli, joka ei tee meitä onnellisiksi mutta tuhoaa
planeettamme" ja "Viimeiset 50 vuotta on keskitytty
siihen, miten vähentää pahoinvointia.
Seuraavat 50 vuotta on keskityttävä siihen, miten
varsinaisesti edistetään hyvinvointia." Työryhmän
loppuraportissa uutta kestävän kasvun mallia tarkastellaan
kolmesta eri teemasta: 1) kestävä ekologisuus,
2) kestävä hyvinvointi ja 3) kestävä talous.
Kehityksen lopullinen päämäärä on
4) arvokas elämä. Tämän analyysin
perusteella Himasen työryhmä esittää Suomen
kestävän kasvun mallin 2.0 hyvän kehänä, jossa
kestävä ekologisuus, kestävä talous,
kestävä hyvinvointi ja arvokas elämä ruokkivat
toinen toisiaan. Mallin toteuttaminen käytännössä nostaa
esille kolme suurta haastetta:
1. Taloudellisen kestävyyden eli aineellisen niukkuuden
näkymät
-
Hitaan kasvun näkymä Euroopassa
globaalin talouden rakennemuutoksessa
-
Julkisen talouden rajallisuus
-
Ekologisesti kestävän aineellisen
kasvun rajat
2. Hyvinvoinnillisen kestävyyden eli uudet elämäntavat
-
Ikääntyminen:
seurauksena elämäntavasta, jossa hankitaan vähemmän
lapsia ja eletään pidempään
-
Fyysinen hyvinvointi: seurauksena elämäntavasta,
johon liittyy ylipaino ja liikkumattomuus
-
Psyykkinen hyvinvointi: seurauksena elämäntapaan
liittyvien psyykkisen hyvinvoinnin kysymysten, kuten depression
tai työhyvinvoinnin, noususta keskiöön
3. Ekologisen kestävyyden eli erityisesti ilmastonmuutokseen
vastaamisen
-
Ilmastonmuutos sekä muut
luonnon kestävyyden rajat
-
Informationaalisen ekologisen talouskasvun mahdollisuudet
-
Hyvinvoinnin aineettomat tekijät.
Askeleita kohti uutta hyvinvointiyhteiskunta 2.0:aa Himasen
työryhmä kutsuu Viideksi jättiläiseksi:
-
Positiivinen vs. negatiivinen,
-
Proaktiivinen vs. reaktiivinen,
-
Subjekti vs. objekti,
-
Holistinen vs. partiaalinen ja
-
Valtio vs. yhteiskunta.
Askeleet muodostuvat vastakohtapareista, jotka ilmentävät
siirtymisen suuntaa. Loppuraportin yhteenvedossa esitetään
myös kuudes vastakohtapari: unelma vs. pelko. Himasen työryhmän viesti
on eettinen: tavoitteeksi asetetaan hyvän kehä ja
siitä kumpuava arvokas elämä. Tähän päästäksemme
yhteiskunnastamme on tehtävä positiivisempi, proaktiivisempi
ja holistisempi. Himasen sanoin: "Suomen yhteiskunnan hyvinvoinnin
ja talouden kestävyysvajettakin suurempi haaste on lopulta
maan henkinen kestävyysvaje. Nyt tarvitaan suurempia tulevaisuusvisioita ja
niissä onnistumiseen vievää henkistä kulttuuria." Samalla
on vahvistettava kansalaisyhteiskuntaa valtion sijasta niin, että ihmisistä/kansalaisista
tulee subjekteja objektin sijasta.
Myös tulevaisuusvaliokunnan mielestä yhteiskunnallinen
ilmapiiri on avainasemassa. Tarvitsemme nykyistä innostuneempaa,
myönteisempää, kokeilevampaa ja yritteliäämpää suhtautumista. Tämä edellyttää kansalaisyhteiskunnan,
uuden
demokratian ja joukkoistamisen voimistamista.
Tulevaisuusvaliokunnan Innostunut yhteiskunta -jaosto
tutki sosiaalisen ympäristön suhdetta yrittäjyyteen,
erityisesti kasvuyrittäjyyteen. Selvityksen tuloksena syntyi
raportti Sisäinen motivaatio (TuV 3/2014), jota
on hyödynnetty myös eduskunnan sisäisessä koulutuksessa.
Innostus on tulevaisuusvaliokunnan mielestä kestävä tapa
lisätä työn tuottavuutta ja ehkäistä hyvinvointiyhteiskunnan
kestävyysvajetta. Työpaikoilla haasteena on luoda
yksilön sisäistä motivaatiota ja innostusta
tukeva työnteon ja johtamisen kulttuuri. Kansallisesti
ja alueellisesti on samaan aikaan vahvistettava hallintokulttuuria,
joka mahdollistaa aktiivisen kansalaisuuden ja yrittäjyyden.
Tulevaisuusvaliokunnan uudenlaista oppimista selvittävä jaosto
tutki vastaavasti keskimääräistä paremmin
ja heikommin menestyvien koulujen välisiä eroja
julkaisten kirjan Uusi oppiminen (TuV 8/2013). Jaoston
ydinteemaksi nousi avoimen/kestävän kasvun
malli, jolla tarkoitetaan sitä, että vaikka kaikki
eivät voikaan olla erittäin hyviä esimerkiksi matematiikassa,
niin kaikki voivat olla mahdollisimman hyviä — ja
myös sitä, että jokaisella ihmisellä on
jokin asia, jossa juuri hän on parhaimmillaan.
Tätä yksilöllistä,
jatkuvaa ja avointa osaamista, motivaatiota, ahkeruutta ja innostusta
on tuettava sekä varhaiskasvatuksessa että myös
kouluissa muun muassa luovilla tiloilla, uudella teknologialla ja
uusilla oppimateriaaleilla sekä niihin liittyvällä pedagogiikalla,
oppilaitosten johtamisen kehittämisellä sekä opettajien/henkilökunnan
perus- ja täydennyskoulutuksella.
Kansanvälisen vertailun (USA/Piilaakso, Kiina, Etelä-Afrikka
ja Chile) ja teoreettisen tarkastelun perusteella Himasen työryhmä tiivisti
tutkimuksensa merkittävimmät johtopäätökset
kolmeen isoon asiaan:
-
siirtymä teollisesta
hyvinvointivaltiosta informaatioajan hyvinvoinnin yhteiskuntaan
-
siirtymä informaatioajan ekologiseen talouteen
ja
-
henkinen kulttuuri, joka tukee siirtymiä oppimismaailmassa,
työkulttuurissa sekä poliittisessa johtajuudessa.
Kyse on inhimillisen kehityksen ja informaationaalisen kehityksen
sekä niitä tukevan kulttuurisen yhteyden synnyttämisestä niin,
että ne muodostavat kestävän kehityksen
positiivisen kehän. Kansainvälisen vertailun osalta
työryhmä toteaa, että kaikkien tutkittujen
mallien menestyminen tulevaisuudessa riippuu tästä samasta kestävyyden/positiivisen
kehän haasteesta — riippumatta siitä,
miten menestyneitä alueet ja kansantaloudet ovat tähän
asti olleet.
Konkreettisella tasolla työryhmä on ehdottanut
muun muassa seuraavanlaisia toimenpiteitä:
Elämäntavan haasteet:
elämäntavasta, jossa ihmiset hankkivat vähemmän
lapsia ja elävät pidempään,
seuraa väestön ikääntyminen.
Lisäksi elämäntapaan liittyvät
psyykkisen hyvinvoinnin haasteet nousevat uudella tavalla keskiöön.
Elämäntavan haasteisiin kuuluvat myös
ns. elämänhallinnan ja valinnan ongelmat koko
ajan monimutkaistuvassa elämässä.
Talouden haasteet:
huoltosuhteen eli työtä tekevien ja huollettavien
välisen suhteen muuttuessa hyvinvointivaltio kohtaa kestävyysvajeen.
Ratkaisevaa on se, mikä on kokonaistyöpanoksen tuottavuuden
suhde hyvinvointipalveluiden aikaansaamisen tuottavuuteen. Samalla
täytyy pitää huoli myös vähemmän
puhutusta kantosuhteen kestävyydestä eli siitä,
että julkisen sektorin osuus BKT:sta on kestävä suhteessa
sen kantavaan yksityissektoriin.
Teknologian haasteet:
uusi informaatioteknologia mahdollistaa sekä tuottavuuden
parantamisen että uudenlaisia hyvinvointiratkaisuja. Tuottavuus
ja hyvinvointi kohenevat kuitenkin vain, jos teknologian käyttöönottoon
yhdistyy uusi johtamis- ja työkulttuuri.
Yksityiskohtaisella tasolla työryhmä on ehdottanut
työurien pidentämistä kahdella vuodella,
työllisyysasteen nostamista kahdella prosentilla, julkisten
palveluiden tuottavuuden parantamista kahdella prosentilla, työhyvinvoinnin
parantamista prosentilla ja ohjelmaa tuotantopotentiaalin nostamiseksi
puolellatoista prosentilla. Näiden toimenpiteiden toteuttaminen
edellyttää uuden teknologian hyödyntämistä sekä johtamis-
ja työkulttuurin muutosta työhyvinvoinnin ja tuottavuuden
kehittämiseksi — sekä hyvinvointiyhteiskunnan
eettisen vision täsmentämistä. Filosofi
John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaan tukeutuen Himasen työryhmä painottaa yhtäläisten
mahdollisuuksien periaatetta, jonka mukaan valtio on viime kädessä vastuussa:
1) jokaisen yhtäläisistä mahdollisuuksista,
2) jokaisen yhtäläisen suojan toteutumisesta ja
3) jokaisen mukaan otosta hyötymään kehityksestä.
Tulevaisuusvaliokunta pitää tärkeänä Himasen
työryhmän raportissa esille nostettua yhtäläisten
mahdollisuuksien periaatetta. Tulevaisuusvaliokunnan Kestääkö hyvinvointiyhteiskunta
-jaosto on käsitellyt samaa asiaa (TuV 4/2014)
ja tiivistänyt näkemyksensä seuraavalla
tavalla: jokaisella on oikeus ja velvollisuus olla hyödyksi.
Näkemys korostaa muun muassa osatyökyvyn merkitystä:
kaikilla tulee olla mahdollisuus osallistua ja kokea itsensä tarpeelliseksi.
Hyvinvointiyhteiskunta määritellään
oikeuksien ja velvollisuuksien sekä osallisuuden kautta.
Siksi tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että suomalaista
hyvinvointiyhteiskuntaa kehitetään kumppanuusohjelmalla,
jolla tuetaan ensimmäisen, toisen, kolmannen ja
neljännen sektorin yhteistyötä sekä autetaan
alueita ja ihmisiä erilaistumaan omien vahvuuksiensa ja
tarpeidensa mukaisesti. Tätä voidaan edistää muun muassa
joukkoistamisella.
4. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko
Varsinaisessa tulevaisuusselonteossa valtioneuvosto painottaa
teknologista muutosta, digitaalista taloutta, ikääntymistä sekä kestävää kehitystä.
Suomella arvioidaan olevan vahvuuksia muun muassa arktisessa osaamisessa,
puhtaassa luonnossa, biotaloudessa ja vihreässä kasvussa (cleantech).
Tärkeinä kestävän kasvun elementteinä mainitaan
myös yrittäjyys, houkutteleva kaupunkiympäristö,
vireä ja innostunut ilmapiiri, yhteiskunnan toimivuus,
vakaus ja turvallisuus sekä luotettava infrastruktuuri.
Erityisinä huolenaiheina tulevaisuusselonteossa nostetaan
esille nuorten syrjäytyminen, lasten ja lapsiperheiden
eriarvoistuminen sekä syrjäytymisen siirtyminen
yli sukupolvien. Arvioiden mukaan noin 30 000 nuorta on kokonaan
työelämän tai opiskelujen ulkopuolella. Hyvin
pienelläkin varhaisella tuella voidaan estää isojen
ongelmien syntyminen.
Tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että työuria
pidennetään varsinkin alkupäästä.
Tähän päästään
kehittämällä nuorisotakuuta, panostamalla
oppilaan ohjaukseen, työharjoitteluun, opintojen aikaiseen
työhön ja kesätöihin sekä parantamalla
perehdytystä ja tukemalla hyvää vastaantuloa
ensimmäisillä työpaikoilla esimerkiksi
vanhemman ohjaus (Mentor) -toiminnalla ja mestari-kisällimallilla. Syrjäytymisvaarassa
olevien nuorten työhön kiinnittymistä on
tuettava erityisillä toimenpiteillä. Tulevaisuusvaliokunta kannattaa
myös varhaisen puuttumisen periaatetta. Esimerkiksi oppimisvaikeudet
ovat havaittavissa jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Toimintaympäristön muutosten, kuten esimerkiksi
ilmastonmuutoksen, digitaalisen talouden kehittymisen ja suomalaisen
yhteiskunnan ikääntymisen, perusteella valtioneuvosto
on muotoillut tulevaisuusselonteossaan uutta, Himasen työryhmän
esittämään hyvän kehään
perustuvaa kestävän kasvun mallia. Kasvun on valtioneuvoston
mukaan oltava kestävää ja työllistävää ja
sen on edistettävä myös kansalaisten
hyvinvointia. Malliin liittyy olennaisesti julkishallinnon uusi
rooli mahdollistajana sekä yrittäjyyteen houkuttelevan
ja innovatiivisuutta edistävän kokeiluyhteiskunnan
rakentaminen. Tulevaisuusselonteko nostaa menestyksen ja hyvinvoinnin
perustaksi myös työn, oppimisen ja yrittämisen
uuden liiton sekä sivistyksen, yhteisöllisyyden
ja osallisuuden monipuolistamisen sekä lähidemokratian
ja kansalaisyhteiskunnan edistämisen. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon mukaan
kolmannen sektorin merkitys kasvaa tulevaisuudessa.
Kansalaisyhteiskuntaa ja kansalaisten mahdollisuuksia
voidaan edistää muun muassa joukkoistamisella.
Tulevaisuusvaliokunnan Joukkoistaminen-jaosto selvitti joukkoistamiseen
liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita ja teki myös
itse kaksi konkreettista pilottia valiokunnan omalla www.suomijoukkoistaa.fi-alustalla:
1. valtiovarainministeriön Suomen Open Government Partnership
-ohjelma (TuV 2/2012) ja 2. ympäristöministeriön/hallituksen
esitys maastoliikennelaiksi (TuV 1/2014).
Kokemustensa perusteella tulevaisuusvaliokunta esittää,
että joukkoistamisen kokeilemista ja kehittämistä demokratian
ja osallistamisen apuvälineenä sekä uusien ideoiden
foorumina jatketaan hallinnon eri tasoilla. Tavoite joukkoistamisen
hyödyntämisestä on syytä kirjata
seuraavan hallituksen ohjelmaan. Joukkoistamistyölle pitää nimetä valtioneuvostossa
vastuutaho.
Hyvinvoinnin ongelmat vähenevät, ja hyvinvointivaltion
kestävyysvaje poistuu, jos onnistumme luomaan uutta työtä.
Tämä huomioidaan myös tulevaisuusselonteossa,
jonka mukaan työvoiman tarjontaa ja kysyntää on
lisättävä työuran kaikissa vaiheissa;
alussa, lopussa ja keskellä. Tämä tavoite
edellyttää tulevaisuusselonteon mukaan nykyistä enemmän
joustoa työn ja oppimisen lomittamiseksi yli eri elämänvaiheiden. Myös
työhyvinvointiin, työssä jaksamiseen
ja elinikäiseen oppimiseen on kiinnitettävä entistä enemmän
huomiota. Tarvitaan joustavaa siirtymistä työelämään
ja työelämästä pois, työn
osa-aikaisuutta ja osatyökyvyn hyödyntämistä sekä työn,
opiskelun ja yrittämisen yhdistelmiä. Sosiaaliturva
on rakennettava siten, että on parempi ansaita edes osa
tuloista työnteolla kuin olla kokonaan sosiaaliturvan varassa.
Tulevaisuusvaliokunta on samaa mieltä valtioneuvoston
kanssa siitä, että työllä on
suuri merkitys sekä yksilön hyvinvoinnin että myös
hyvinvointivaltion veropohjan kannalta. Uusi teknologia, uudet toimintamallit
sekä maailman moninapaistuminen muuttavat parhaillaan työn
rakennetta ja Suomen asemaa kansainvälisissä arvoketjuissa.
Tuotantorakenteen uudistumisen, työllistämisen
ja työllistymisen mahdolliset esteet on tunnistettava ja
purettava.
Myös pitkäaikaistyöttömyyden
syntyyn ja kasvuun on puututtava koulutusta, kuntoutusta sekä erilaisia
työntekijöille ja työnantajille suunnattuja
kannustimia, kuten esimerkiksi palkkatukea ja osallistumispalkkioita,
lisäämällä. Tulevaisuusvaliokunta
ehdottaa, että seuraavan hallitusohjelman keskeiseksi tavoitteeksi ja
myös hallituksen tulevaisuusselonteon aiheeksi otetaan
työelämän uudistaminen ja suomalaisten
työllistyminen niin, että teema sisältää myös
yrittäjyyden edistämisen, osatyökyvyn
hyödyntämisen sekä sosiaaliturvan kehittämisen
näitä tavoitteita tukevaan suuntaan.
5. Tulevaisuusselonteosta lausuneiden muiden valiokuntien esille
nostamaa
Tulevaisuusvaliokunta sai tulevaisuusselontekoa koskevan lausunnon
valtiovarainvaliokunnalta, liikenne- ja viestintävaliokunnalta,
maa- ja metsätalousvaliokunnalta, puolustusvaliokunnalta,
sivistysvaliokunnalta, sosiaali- ja terveysvaliokunnalta, talousvaliokunnalta
sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalta.
Valtiovarainvaliokunta (VaV) keskittyy lausunnossaan tulevaisuusselonteon
yleisiin lähtökohtiin ja tavoitteisiin sekä joihinkin
julkisen talouden kestävyyden kannalta keskeisiin näkökohtiin.
VaV arvioi lausunnossaan myös selonteon antia ja sen tuottaman
tiedon uutuusarvoa.
VaV pitää hyvänä sitä,
että tulevaisuusselonteko kiinnittää huomiota
sellaisiin Suomen pitkän aikavälin tulevaisuuden
kannalta keskeisiin kysymyksiin, jotka jäisivät
muutoin liian pienelle tai hajanaiselle huomiolle. Lisäksi
kestävä kasvu on VaV:n mukaan ymmärretty
selonteossa riittävän laajasti taloudellisena,
ekologisena ja sosiaalisena ulottuvuutena sekä yli sukupolvien
velvoittavana kehityksenä. VaV pitää kokeilun
arvoisena tapaa, jolla selonteko on toteutettu laajoja piirejä osallistamalla,
ja yhtyy myös selonteon tavoitekuvaan myönteisestä Suomesta,
jossa hyvinvoinnin perusta on turvattu ja jossa kaikkien on hyvä elää vuonna
2030.
Samalla VaV kuitenkin huomauttaa, että selontekoa heikentää se,
että siinä vain linjataan kestävän
kasvun edellytyksiä ilman toimenpideohjelmaa. VaV kiinnittää puolustusvaliokunnan
(PuV)
ja talousvaliokunnan (TaV) tavoin huomiota myös siihen,
että selonteko ei sisällä eri vaihtoehtojen
tarkastelua eikä riskianalyysiä. Työelämä-
ja tasa-arvovaliokunnan tavoin VaV kaipaa myös esitettyjen
tavoitteiden onnistumisen kriteerien arviointia.
Selonteossa on VaV:n mukaan tunnistettu oikein globaalien keskinäisriippuvaisuuksien
kasvu ja edessä olevien muutoksien nopeus sekä keskeiset
megatrendit, kuten globalisaatio, ilmastonmuutos, digitalisointi
sekä arvojen muutos. Suomella on VaV:n mukaan haasteista
huolimatta hyvät lähtökohdat luoda uutta
kestävää kasvua. Sen perusteena pidetään
toimivaa, vakaata ja turvallista yhteiskuntaa, korkeaa osaamistasoa
sekä kansainvälisesti vertaillen vahvaa luottamuksen
ilmapiiriä. Lisämahdollisuuksia on avautumassa
muun muassa arktisella alueella sekä yleisesti kestävän
kehityksen edelläkävijänä vihreän
kasvun aloilla. Lisäksi selonteossa on VaV:n mukaan tuotu
asianmukaisesti esiin Suomen julkisen talouden nykyiset haasteet,
kestävyysvaje ja sen olennaiset taustatekijät,
hidas talouskasvu sekä työikäisen väestön
supistuminen, huoltosuhteen heikentyminen ja ikäsidonnaisten
menojen kasvu.
Tämän tilannekuvan perusteella VaV olisi kuitenkin
toivonut tarkempaa muotoilua julkisesta palvelulupauksesta tuleville
sukupolville. Myös talouskasvun keskeiset peruslähteet,
tuottavuuden kasvu ja työn tarjonnan lisäys, työelämän
sisällön muutokset ja työvoiman niukkuuden
edellyttämät toimet työhyvinvointiin
ja työssä jaksamiseen panostaminen sekä työ-
ja perhe-elämän yhteensovittaminen ovat VaV:n mukaan
jääneet selonteossa liian vähälle
huomiolle.
VaV pitää selonteon perimmäistä päämäärää taata
hyvinvointi ja arvokkaan elämän mahdollisuus jokaiselle
vuoden 2030 Suomessa hyvänä. Julkiseen talouteen
liittyvinä yksittäiskysymyksinä VaV nostaa
lopuksi esille kestävän verojärjestelmän,
työhyvinvoinnin merkityksen, työn kannustavuuden,
alhaisen työllisyysasteen, korkean työkyvyttömyysasteen,
eriarvoistumiskehityksen sekä esimerkiksi digitalisoitumisesta johtuvat
yrityskulttuurin muutostarpeet. Muun muassa näitä teemoja
tulisi tarkastella tarkemmin selonteon tavoitteiden toteuttamiseksi.
Esimerkkinä myönteisestä muutoksesta
VaV nostaa esille sen, että ikääntyvät
sukupolvet ovat aiempaa koulutetumpia, parempikuntoisia ja varakkaampia.
Myös koulutustaustan on todettu nostaneen eläköitymisikää ja
lisäävän terveitä elinvuosia.
Yleinen vaurastuminen puolestaan vaikuttaa kulutukseen ja muun muassa
vapaa-ajan kysyntään ja sitä kautta talouteen.
Ikääntymiseen liittyy siksi myös kasvupotentiaalia,
ei vain kustannuksia. Kysymys ikääntymisen vaikutuksista
on siis monitahoinen, etenkin, kun jatkossa on elossa yhä useammin
neljä-viisi sukupolvea samanaikaisesti.
Kestävällä kasvulla hyvinvointia
-tulevaisuusselonteko keskittyy edellytyksiin luoda kestävää kasvua
tulevaisuuden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tulevaisuusselonteossa
todetaan, että selontekotyössä ei ole
täsmällisesti poimittu lupaavimpia kasvualueita,
vaikka oikeaan osuville veikkauksille olisikin ollut kysyntää. Tavoitteena
on ollut tuottaa periaatelinjauksia, joiden pohjalle voidaan jatkotyössä rakentaa
konkreettisia
uudistuksia. Selonteko itse ei ole toimenpideohjelma. Tulevaisuusselonteossa
todetaan, että kasvu- ja työllisyysmahdollisuuksien
tunnistaminen ja niihin tarttuminen on yritysten, kuntien tai vaikkapa
kansalaisjärjestöjen tehtävä.
Tulevaisuusselonteon mukaan Suomen kaltaisen maan on yhä vähemmän
perusteltua valtion tasolla määritellä tai
valita kasvun aloja. Siksi julkishallinnon tehtävänä on
luoda edellytyksiä kasvulle ja varmistaa kasvun kestävyys luomalla
mahdollistava toimintaympäristö ja -kulttuuri
sekä pelisäännöt.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä pelkkä toimintaympäristön
muutosten ja haasteiden sekä toimenpidelinjausten kuvaaminen
yleisellä tasolla ei ole riittävä toimenpide
rohkeampien visioiden ja innostuneemman yhteiskunnan aikaansaamiseksi.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä ei myöskään
riitä, että tarkempien toimenpiteiden todetaan
olevan jonkun muun vastuulla.
Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan selontekoa
vaivaava konkretian puute on heikkous. Mahdollistaminen ei tarkoita
tekemättä jättämistä ja
kantaa ottamattomuutta. Myös mahdollistamiseen liittyy
aktiivisia tekoja ja rohkeita päätöksiä.
Tulevaisuusvaliokunta on siksi omassa tulevaisuusmietinnössään
pyrkinyt konkretisoimaan tulevaisuusselonteossa esitettyjä,
sinänsä oikeansuuntaisia linjauksia. Lisäksi
tulevaisuusvaliokunta nostaa mietinnössään
esille joitakin sellaisia muiden valiokuntien ja kuultujen asiantuntijoiden
esille tuomia asioita, joita ei ole riittävästi
huomioitu tulevaisuusselonteossa.
Liikenne- ja viestintävaliokunta (LiV) käsitteli lausunnossaan
liikenneinfrastruktuurin kunnossapitoa, digitaalisuuden hyödyntämistä ja
kyberturvallisuutta. LiV korosti lausunnossaan haja-asutusalueiden,
taajamien ja suurten kaupunkien erilaisia kehittämistarpeita.
Liikenneinfrastruktuurin näkökulmasta suurin uhka
on nopeasti kasvava korjausvelka (2—2,5 miljardia euroa).
Samaan aikaan älyliikenne tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia
varsinkin kestävyyteen ja turvallisuuteen liittyville sovelluksille. Uutta
liiketoimintaa voidaan edistää muun muassa avoimella
datalla, tutkimukseen panostamalla ja turhaa säätelyä purkamalla
(esimerkiksi joukkorahoituksen ja kokeilujen helpottamiseksi).
LiV toteaa lausunnossaan, että tulevaisuudessa autoilun
kasvu voi jopa taittua suurissa kaupungeissa ja taajamien välillä.
Tähän vaikuttavat muun muassa ikääntyminen,
nuorten ikäluokkien kulutustottumukset sekä digitalisoituminen.
Kehitystrendi edellyttää joukkoliikenteeseen panostamista.
Myös haja-asutusalueilla tarvitaan erityistä tukea
sekä joukkoliikenteessä että myös
tietoliikenneverkoissa. Kyberriskien osalta on LiV:n mukaan panostettava
sekä riskien ehkäisyyn että myös
häiriöistä toipumiseen. Samalla on varmistettava
myös kansalaisten oikeudet esimerkiksi yksityisyyden suojassa.
Tulevaisuusvaliokunta korostaa liikenneinfrastruktuurin
ja tietoverkkojen tärkeyttä kestävän
kasvun ehtona. Alueiden taloudelle ja hyvinvoinnille tärkeät
pääväylät on pidettävä kunnossa.
Kestävän kehityksen näkökulmasta
erityisen tärkeätä on joukkoliikenteen
ja älyliikenteen määrätietoinen
kehittäminen.
Tulevaisuusvaliokunta on todennut lausunnossaan liikennepoliittisesta
selonteosta (TuVL 3/2012 vp), että sähköautojen
kasvun edellyttämiin määrätietoisiin toimenpiteisiin
on ryhdyttävä välittömästi.
Tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että:
1. vauhditetaan sähköautojen ja muiden vähäpäästöisten
autojen hankintaa määräaikaisilla verohelpotuksilla
2. valtio ja kunnat hankkivat sähköautoja ja
muita vähäpäästöisiä autoja
omaan käyttöönsä
3. kunnat käynnistävät koehankkeita
ja antavat määräaikaisia helpotuksia
esimerkiksi pysäköinnissä
4. perustetaan kansallisia älyliikenteen kokeilualueita
kaupunkiseuduille ja kehityskäytäviin
5. haetaan suomalaisia älyratkaisuja liikenteeseen
muun muassa verotuksessa
6. ohjataan julkista rahoitusta älyliikenteen
ratkaisujen kehittämiseen ja kaupallistamiseen
7. laaditaan tiekartta virtuaaliympäristöjen
ja lisätyn todellisuuden kaupallistumisnäkymistä sekä valmistellaan
luovan digitaalisen teollisuuden kasvustrategia tukemaan päätöksentekoa
8. kannustetaan yrityksiä mm. verokannustimin
investoimaan digitaalisten palveluiden tuotekehitykseen ja huolehditaan
näihin palveluihin liittyvien aineettomien oikeuksien (IPR)
suojasta ja tietosuojasta
9. tuetaan lisätyn ja virtuaalisen todellisuuden
teknologioiden käyttöönottoa julkisissa
hankkeissa (esim. Kalasatama ja Keski-Pasila) ja selvitetään
mahdollisuutta rakentaa Virtuaali-Suomi portaaliksi valtion julkistamalle
avoimelle datalle
10. tuetaan alan perustutkimusta ja soveltavaa kehitystä korkeakouluissa
ja tutkimuslaitoksissa sekä lisätään
3D-mallinnuksen ja visualisointisovellusten opetusta
11. tutkitaan virtuaali- ja lisätyn todellisuuden
yhteiskunnallisia ja lainsäädännöllisiä ongelmia
ja tuetaan yleisten standardien kehittymistä.
Maa- ja metsätalousvaliokunta (MmV) on samaa mieltä tulevaisuuselonteossa
esitetystä perusvisiosta, jonka mukaan talouskasvu on välttämätöntä,
samalla kun kasvun tulee tulevaisuudessa nojata kestävään
kehitykseen. Vuonna 2014 valmistuneen Suomen Biotalousstrategian johtoajatuksena
on, että Suomessa luodaan kilpailukykyisiä ja
kestäviä biotalouden ratkaisuja maailmanlaajuisiin
ongelmiin ja synnytetään sekä kotimaahan
että kansainvälisille markkinoille uutta liiketoimintaa,
joka tuo hyvinvointia koko Suomelle. Biotalousstrategian tavoitteena
on nostaa biotaloutemme tuotos 100 miljardiin euroon vuoteen 2025
mennessä ja luoda 100 000 uutta työpaikkaa.
Maatalouden osalta MmV painottaa lausunnossaan myös
huoltovarmuutta ja elintarvikevientiä. MmV muistuttaa,
että elintarvikeala on jo nyt huomattava työllistäjä ja
myös yksi tulevaisuuden potentiaalisista kasvualoista.
Määrällisten tavoitteiden ohella tärkeitä laatutekijöitä elintarvikealalla
ovat maku, terveellisyys, kestävyys sekä turvallisuus
ja kansallisesti myös lähituotanto.
Biotaloudessa eri toimialojen välille syntyy uudenlaista
yhteistyötä ja teollisia symbiooseja muun muassa
metsä-, energia-, rakennus- ja kemianalalla. Kestävän
kasvun esimerkkeinä MmV nostaa esille puuraaka-aineen monipuolisen
käytön (muun muassa nestemäisenä polttoaineena,
energiahakkeena, kemikaalien valmistuksessa, komposiiteissa, tekstiileissä jne.)
sekä puurakentamisen. Oikein käytettynä puu
soveltuu lähes kaikkeen, mihin myös betoni ja
teräs soveltuvat. Myös tulevaisuusvaliokunta tutki asiantuntijoiden
kanssa puun monikäyttöä ja julkisti laajalti
hyödynnetyn selvityksen Kaikkea muuta puusta (TuV
3/2013).
Energian osalta MmV nostaa esille European Renewable Energy
Councilin (EREC) laskelman, jonka mukaan nostamalla uusiutuvan energian
osuus 20 prosenttiin EU:n energiankulutuksesta vuoteen 2020 mennessä voi
EU-tasolla syntyä yli 2 miljoonaa vihreätä työpaikkaa.
Samat mahdollisuudet liittyvät myös vesivarojen
ja -osaamisen hyödyntämiseen.
Uuden liiketoiminnan vauhdittamiseksi MmV ehdottaa, että Suomen
kotimarkkinoita voidaan käyttää kokeilemiseen
ja pilotointiin: "Laajan maan hajautettu yhdyskuntarakenne
on mahdollista kääntää tässä eduksi.
Elämme tulevaisuuden hajautettujen ratkaisujen koelaboratoriossa." Julkisen
vallan osalta kokeilujen, pilottien ja innovaatioiden edistäminen
tarkoittaa ennen kaikkea kustannuksia ja/tai hallinnollista
taakkaa lisäävän sääntelyn
välttämistä ja toisaalta toimintaedellytysten
parantamista. Kuten LiV edellä, niin myös MmV
korosti lausunnossaan myös toimivan tieverkoston keskeistä merkitystä maaseudun
kaikkien toimintojen kannalta.
Tulevaisuusvaliokunta jakaa maa- ja metsätalousvaliokunnan
näkemyksen siitä, että biotalouden merkitystä kestävälle kasvulle
ei ole riittävästi tarkasteltu tulevaisuusselonteossa.
Tulevaisuusvaliokunnan Kestävä kasvu -jaoston
tavoitteena oli tuottaa kymmenen konkreettista toimenpide-ehdotusta,
joilla samaan aikaan lisätään talouskasvua
ja ratkaistaan kestävän kehityksen ongelmia. Kuulemisten
perusteella jaosto päätyi nostamaan esille seitsemän
tuotetta/toimialaa ja kolme toimintamallia: nettomittaroinnin,
sähköautot, älyliikenteen, lääketeollisuuden,
puun uudet käytöt, agritalouden, virtuaaliympäristöt
sekä joukkorahoituksen, kokeiluyhteiskunnan ja teolliset
symbioosit.
Kestävä kasvu -jaoston esille nostamia, erityisesti
biotalouteen liittyviä toimenpide-ehdotuksia olivat:
1. Itä-Suomen yliopiston osaksi perustetaan
puuyliopisto, joka kokoaa ja yhdistää puuraaka-aineeseen
liittyvän kansallisen ja kansainvälisen osaamisen
monialaisiksi tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja
innovaatioprosesseiksi yhteistyössä muiden korkeakoulujen,
sektoritutkimuslaitosten ja yritysten kanssa.
2. Suomi asettaa puun uudet käyttömahdollisuudet
korkealle omissa strategisissa valinnoissaan siten, että se
näkyy mm. sektoritutkimuslaitosten sekä Tekesin
tutkimus- ja kehitysvarojen kohdentamisessa.
3. Yritysten kasvuvaiheen rahoituksen turvaamiseksi perustetaan
hyvin resursoitu uuden kasvun rahasto, jonka pääomasta
riittävä osuus kohdennetaan biotalouteen keskittyvään
yritystoimintaan.
4. Hallitusohjelmassa esitettyä tavoitetta "Suomesta
ravinteiden kierrätyksen mallimaa" on edistettävä konkreettisilla
toimenpiteillä edistämällä teollista
ekologiaa ja hajautettua energian tuotantoa maataloudessa.
5. Sähkön pientuotannon rajoitteita
on vähennettävä.
6. Kestävyys, jäljitettävyys
ja turvallisuus ovat suomalaisten elintarvikkeiden kilpailukykytekijöitä,
ja siksi myös näitä vahvuuksia on edistettävä koko
elintarvikeketjussa.
7. Myös luomuviljelyä on edistettävä ja sen
esteitä on poistettava.
8. Elintarviketeollisuusliitto on yhdessä TEM:n,
MMM:n, UM:n, VNK:n ja Finpron kanssa käynnistänyt
elintarvikealan vientiohjelman laadinnan, jota ehdotetaan osaksi
Team Finland 2015 -strategiaa.
9. Toteutetaan teollisen ekologian, ravinnekierron ja
hajautetun energiantuotannon referenssilaitoksia ja pilotteja sekä järjestetään
näille riskirahoitusta.
10. Nopeutetaan teollisen ekologian tuotantolaitosten
lupaprosesseja ja selvitetään mahdollisuutta kansalliseen
asiakaslupaukseen, joka takaa lupaprosessin päätökseen
vuodessa.
11. Jätelainsäädäntöä on
kehitettävä siten, että jätettä voidaan
paremmin hyödyntää raaka-aineena tuotestatuksella
eri tarkoituksiin, esimerkiksi jalostettuina polttoaineina, kemianteollisuuden
raaka-aineina tai rakennusteollisuuden komponentteina.
Puolustusvaliokunta (PuV) käsitteli omassa lausunnossaan
kokonaisturvallisuutta, puolustusta, valtion globaalia toimintaympäristöä,
kyber-teemaa sekä digitalisaatiota ja arktisia alueita.
Kokonaisturvallisuus on PuV:n mukaan sidoksissa kaikkiin tulevaisuusselonteon
tavoitteisiin. Tästä huolimatta selonteosta puuttuu
PuV:n mukaan riskien, haavoittuvuuden ja keskinäisriippuvuuksien
käsittely. PuV korostaa, että sotilaallisella
voimankäytöllä uhkaaminen ja pahimmassa
tapauksessa jopa sen käyttö ovat niin nykyhetkellä kuin
tulevaisuudessakin tosiasiallisia välineitä poliittisten
tavoitteiden saavuttamiseksi ja Suomen uskottava puolustuskyky on
jatkossakin Pohjolan turvallisuuspoliittista vakautta ylläpitävä keskeinen
tekijä. Vuoden 2014 tapahtumat Ukrainassa sekä erilaiset
Suomenkin kokemat rajaloukkaukset ovat korostaneet PuV:n esille
nostamia tarpeita entisestään.
Arktinen alue on eräs keskeisistä tulevaisuuden
toimintaympäristöistä. Arktisen alueen
uhkina ovat ympäristöonnettomuudet sekä lisääntyneen
kalastuksen, laivaliikenteen ja turismin aiheuttamat onnettomuudet.
Tulevaisuusvaliokunta korostaa, että lähtökohtaisesti
arktinen alue on tulevaisuuden kaupan, elinkeinojen, tieteen ja
teknologian, monialaisen osaamisen ja yhteistyön suuri
mahdollisuus. Valiokunta järjesti aiheesta vuonna 2013
Kittilässä kansainvälisen konferenssin
osana parlamentaarista teknologian arviointia (European Parliamentary
Technology Assesment, EPTA).
Sisäistä ja ulkoista turvallisuutta on PuV:n
mukaan käytännössä mahdotonta
erottaa toisistaan. Valtioiden kriittiset järjestelmät
ovat alttiina hyökkäyksille sekä valtiollisten
että ei-valtiollisten toimijoiden tahoilta. Muutos uhkakuvien monimuotoistumisessa
on aiheuttanut käytännössä tilanteen,
jossa perinteiset tavat ymmärtää turvallisuus
tai uhkakuvat eivät enää riitä.
Turvallisuusasioiden monimutkaistuessa myös ennakoinnin
ja hallinnonalat ylittävän tilannekuvan tarve
lisääntyy. Yhteiskunnan turvallisuuden takaaminen
edellyttää nykyistä tiiviimpää kansainvälistä sekä myös
eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä.
PuV:n mukaan turvallisuuskäytännöt ovat
kehittymässä yhä enemmän joustokestävyyden
tuottamiseksi. Joustokestävyyden lähtökohtana
on kyky palautua takaisin alkuperäiseen tilaan yllättävän
häiriötilanteen iskiessä. Tulevaisuudessa
on olennaista, että Suomi on yhteiskunta, jonka keskeisin
turvallisuutta tuottava ominaisuus on sen kyky ottaa vastaan iskuja
ilman keskeisten toimintojen halvaantumista (resilienssi).
Tulevaisuusvaliokunta toteaa, että Suomen kokonaisturvallisuuteen
on kiinnitettävä entistä enemmän
huomiota. Tähän liittyy sekä uskottavan
puolustuskyvyn turvaaminen että myös yhteiskunnan
yleinen häiriöistä toipuminen ja huoltovarmuus.
Kokonaisturvallisuuden toimijoiden alueellista, kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä
ja
osaamista on kehitettävä määrätietoisesti.
Tulevaisuusvaliokunta jakaa myös puolustusvaliokunnan
sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan esittämän
huolen kyberturvallisuuden turvaamisesta ja kiirehtii kyberturvallisuuden
koordinaatioon ja tilannekuvan ylläpitämiseen
liittyvien lainsäädännöllisten
kehittämistarpeiden selvittämistä.
Tulevaisuusvaliokunta kiirehtii julkishallinnon sekä muiden
huoltovarmuuden kannalta keskeisten toimijoiden tietojärjestelmien
ohjelmistojen ja tietoturvan päivittämistä ajan
tasalle.
Lisäksi tulevaisuusvaliokunta korostaa, että Suomen
on tutkittava ja selvitettävä tarkoin arjen tietoyhteiskuntaan
liittyvät uudet kyberriskit ja -mahdollisuudet.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä myös kansalaiset
on saatava mukaan kyberturvallisuuden kehittämiseen ja
kyberturvallisuudesta on tehtävä modernin suomalaisen
arjen tietoyhteiskunnan kansalaistaito.
Tulevaisuusvaliokunta korostaa, että kyberturvallisuusstrategian
toteuttaminen edellyttää myös tutkimukseen,
koulutukseen ja tuotekehitykseen panostamista.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä Suomen tulee
varautua myös kyber-kriisinsietokykyyn, häiriöistä palautumiseen
ja toipumiseen sekä elintärkeiden toimintojen kykyyn
sietää kyberturvallisuuden varsin erilaisia ja
erimittaisia häiriötilanteita.
Tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että eri toimijat,
yksityiset ja julkiset, laativat seuraavassa vaiheessa myös
mahdollisuuksista lähtevän kyberstrategian.
VaV:n tapaan myös PuV käsitteli lausunnossaan tulevaisuusselonteon
rakennetta. PuV muistutti, että huolimatta perinteisen
yhden teeman valinnasta valtioneuvoston tulevaisuusselontekoon on
tulevien selontekojen valmistelussa muistettava, että vaihtoehtoisia
tulevaisuuksia ei ole yksi vaan useampia. Sen tulisi PuV:n mukaan näkyä jatkossa
myös tulevaisuusselonteossa. Samalla on painotettava riskianalyysin
merkitystä ja sitä, mitkä realistisesti
saavutettavat kriittiset menestystekijät ovat välttämättömiä toivotun
tulevaisuuskuvan toteuttamisessa. Koko valtionhallinnon kattavan
ennakointiyhteistyön edelleen kehittäminen on
myös PuV:n mielestä tuettava tavoite.
Tulevaisuusvaliokunta yhtyy puolustusvaliokunnan kantaan
ja korostaa vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien ja skenaarioiden tarvetta
sekä kansallisesti että myös alueellisen
ennakoinnin näkökulmasta. Vaihtoehtoiset tulevaisuuskuvat
ja niihin varautuminen lisäävät joustavuutta,
häiriöstä toipumista sekä riskien
hallintaa, ja ne auttavat myös mahdollisuuksiin tarttumisissa.
Lisäksi on varauduttava myös yllätyksiin
(villeihin kortteihin ja mustiin joutseniin).
Sivistysvaliokunnan (SiV) lausunnon pääteemoja
olivat 1) koulu nykyajassa — sivistystehtävä, 2)
oppimisen ja ajattelun uudistaminen, 3) varhaiskasvatuksen merkitys,
4) yrittäjyysilmapiirin luominen, 5) opettajien tukeminen,
6) liikunnallinen elämäntapa, 7) taidekasvatus
ja kulttuurin merkitys hyvinvointitekijänä, 8)
aktiivinen kansalaisyhteiskunta, 9) maahanmuuttajat voimavarana
sekä 10) aikuiskoulutuksen herkkyys ja 11) digitaalisuuden
haasteet.
SiV yhtyy tulevaisuusselonteossa esitettyyn käsitykseen
siitä, että kestävän kasvun
ja kansalaisten hyvinvoinnin perustana on sivistys, yhteisöllisyys
ja osallisuus, ja muistuttaa lausunnossaan, että Suomen
poikkeuksellisen nopea nousu tuottavuuden ja teknologian eturintamaan ei
olisi ollut mahdollista ilman pitkäjänteistä panostamista
inhimilliseen pääomaan ja osaamiseen kaikilla
yhteiskunnan tasoilla. SiV:n mukaan osaamisen, koulutuksen ja tieteen
merkitys korostuu entisestään tulevaisuudessa.
Tasa-arvoisella ja yhtenäisellä perusopetuksella
on SiV:n mukaan luotu hyvä järjestelmä.
Sen täydennykseksi tarvitaan laadukas varhaiskasvatus ja
peruskoulun jälkeiset, hyvin toimivat koulutusreitit.
Lausunnossaan SiV korostaa koulun monia erilaisia merkityksiä ja
hyötyjä. Riittävästi resursoitu
koulu ei vain opeta tietoja ja taitoja, vaan suojaa myös
lapsen ja nuoren kehitystä ja tasaa terveyseroja. Erityinen
tulevaisuuden huoli SiV:n mukaan on liikkumaton elämäntapa, joka
heikentää työelämän
tuottavuutta ja kilpailukykyä ja on voimakkaasti yhteydessä väestöryhmien
välisiin terveys- ja hyvinvointieroihin sekä syrjäytymiskehitykseen.
Onnistumisen kokemukset koulussa tai harrastuksissa ovat lapselle
ja nuorelle tärkeitä ja tukevat heidän
kehitystään luomalla arkeen positiivisen oppimisen kehän.
Hyötyjä voidaan lisätä paikallistason
toimijoiden sektorirajat ylittävää yhteistyötä kehittämällä.
Puutteet oppimisvalmiuksissa ovat SiV:n mukaan pääosin
tunnistettavissa jo paljon ennen kouluikää. Siksi
varhaiskasvatuksen ja sen tukitoimien avulla voidaan ennaltaehkäistä merkittävässä
määrin
kouluiässä kasautuvia ongelmia ja oppimisessa
epäonnistumisen kierteitä. Selonteossa vedotaan
monessa kohtaa luottamuksen merkitykseen suomalaisessa yhteiskunnassa
tulevaisuuden tekijänä.
Koulu ja koulutusjärjestelmä luovat merkittävällä tavalla
pohjaa luottamusyhteiskunnalle. Erilaiset lähidemokratian
muodot ja paikallisvaikuttaminen kasvattavat merkitystään.
Kolmannen sektorin merkitys tulee yleisesti kasvamaan. Erilaiset
vaikuttamisen ja osallisuuden muodot monipuolistuvat. Vapaa sivistystyö on tulevaisuudessakin
tärkeä osa kansallista ja alueellista
sivistysjärjestelmää.
Opetuksen sisällön näkökulmasta
SiV pohti lausunnossaan taitoja, jotka ovat tarpeen tulevaisuudessa.
Niitä ovat SiV:n mukaan muun muassa kyky ymmärtää ja
käsitellä tietoa, vuorovaikutustaidot, kuten kyky
argumentoida, väittelytaito, kuuntelemisen taito, kyky
peilata itseä suhteessa muihin ja ryhmätyötaidot,
empatiataito, kuten kyky myötätuntoon, ja yrittäjyystaidot,
laajasti ajateltuna yritteliäisyys sekä demokratiataidot.
Toinen SiV:n lausunnossaan esille nostama sisällöllinen
näkökulma liittyy Suomen Yrittäjien tekemään
selvitykseen, jonka mukaan peruskoulupohjaisten yrittäjien
osuus on vuosina 2004—2013 pudonnut 20 prosentista 12 prosenttiin.
Suuntana on ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulutuksen ja
yliopistotasoisen koulutuksen osuuden selvä lisääntyminen.
Tästä syystä SiV pitää välttämättömänä,
että kaikilla koulutusasteilla kiinnitetään
huomiota siihen, että oppilaat ja opiskelijat voivat omaksua
sisäisen yrittäjyysasenteen.
Tulevaisuusvaliokunta pitää tärkeänä erityisesti
sivistysvaliokunnan näkemystä tulevaisuuden taidoissa
maailman muutoksen hallintakykyä.
Sivistysvaliokunnan lausunnon ja tulevaisuusvaliokunnan
Uusi oppiminen -jaoston selvitysten (TuV 8/2013) perusteella tulevaisuusvaliokunta
toteaa, että:
1. Pedagogisen uudistamisen on lähdettävä kasvun
ajattelutavasta. Lapsen tulee koulussa saada välineet vahvan
identiteetin rakentamiseen, jotta hänelle syntyy terve
käsitys itsestään ja taidoistaan.
2. Uudet pärjäämistaidot liittyvät
oppimiseen, digitaaliseen lukutaitoon sekä työelämän
taitoihin, kuten esimerkiksi luovuuteen, kriittiseen ajatteluun,
vuorovaikutukseen, tieto- ja viestintäteknologian taitoihin,
oma-aloitteellisuuteen, itseohjautuvuuteen, sosiaalisiin taitoihin
ja johtamiseen.
3. Kansainvälisessä kouluvertailussa
(Pisa) menestyminen velvoittaa meitä kehittämään
kouluopetusta investoimalla uusiin oppimisympäristöihin
ja oppimismalleihin.
4. Sosiaalisten taitojen oppiminen on otettava vahvasti
osaksi oppimista.
5. Varhaiskasvatuksen asemaa ja merkitystä on
vahvistettava.
6. Oppilaille on opetettava eettistä herkkyyttä eli
kykyä hahmottaa oman elämänsä suunta:
taitoa asettaa itselle pitkäkestoinen tavoite, joka tuottaa
iloa itselle ja samalla voi auttaa toisia.
7. Opetuksen ja oppimisen tulisi painottaa oma-aloitteisuutta
ja vuorovaikutusprosesseja. On opetettava taitoja etsiä tietoa,
motivoida kavereita, ymmärtää ja tuottaa
uuttaa tietoa.
8. Koulun tulee antaa lapselle kasvun ajattelutapa eli
usko, kuinka itse voi vaikuttaa oppimiseensa, taito ohjata omaa elämäänsä.
Koulun on tuotettava lapselle onnistuneita oppimisen kokemuksia
sekä elämänhallintaa. Myös liikunnalla
ja taideaineilla on suuri merkitys nuorten identiteetille sekä elämäntaidoille.
9. Tulevaisuusvaliokunta puoltaa yrittäjyyskasvatuksen
huomioimisesta kaikilla koulutusasteilla.
10. Opettajien kansainvälistä urakehitystä ja
koulutusvientiä tulee kehittää.
Lisäksi SiV pitää valitettavana sitä,
että tulevaisuusselonteon tarkastelussa ei ole huomioitu juuri
lainkaan taiteen ja muun kulttuurin keskeistä merkitystä ihmisen
hyvinvoinnille. Tämä tarkoittaa sitä,
että tulisi ylläpitää ja tukea
kirjastoja, museolaitosta, ns. yleissivistäviä tarpeita varten
perustettuja oppilaitoksia ja mahdollisuuksia nuorisotyöhön
sekä kulttuurin ja liikunnan harrastamiseen.
Tulevaisuusvaliokunta on samaa mieltä sivistysvaliokunnan
kanssa kulttuurin ja taiteen sekä vapaan sivistystyön
tärkeydestä.
Tulevaisuusselonteossa puhutaan kyllä runsaasti ennakoinnin,
avoimuuden, yrittäjyyden, luottamuksen, luovuuden, työnteon,
kateuden ja häpeän kulttuurista sekä varsinkin
Himasen työryhmän esille nostamasta henkisestä kulttuurista.
Mutta varsinaisten kulttuuripalvelujen ja taiteen tulevaisuutta
ei tulevaisuusselonteossa juurikaan käsitellä.
Vastaavasti tutkimustoiminnan tärkeys ja siihen liittyvät
kansainvälisyyden haasteet kyllä mainitaan, ohimennen,
mutta tieteen tulevaisuuden näkymiä ja tarpeita
ei tulevaisuusselonteossa varsinaisesti käsitellä.
Sen sijaan innovaatioista puhutaan runsaasti.
Väestöltään ja taloudeltaan
pienen Suomen kestävän kasvun tärkeimpiä peruskiviä ovat
kuitenkin sivistys ja osaaminen. Kulttuuri, taide, tiede ja maailmanluokan
koulujärjestelmä ovat kestävän
kasvun ja hyvinvoinnin ehdoton edellytys.
Yliopistojen rahoituksen ja toiminnan kerääminen
suurempiin kokonaisuuksiin sekä yliopistojen kansallisen
ja kansainvälisen yhteistyön lisääminen
ovat tärkeitä toimenpiteitä tieteen ja tutkimuksen
kehittämiseksi. Monet suomalaisten yliopistojen laitokset
ja oppiaineet ovat erittäin pieniä, ja tällaisissa
yksiköissä laadukkaan opetuksen tarjoaminen sekä korkeatasoisen
tutkimuksen tekeminen on monin verroin hankalampaa kuin suurissa
yksiköissä.
Tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että seuraava
hallitus valmistelee Suomelle tiedestrategian. Myös tieteen
perusrahoitus on turvattava nyt ja tulevaisuudessa.
Valiokunnan mielestä kestävän,
innovaatioihin ja osaamiseen perustuvan kasvun edistämiseksi
opetuksen ja tutkimuksen resurssien kehitystrendiä ei saa
kääntää vähenevään
suuntaan vaan niiden kasvu tulee turvata.
Lisäksi yliopistojen mahdollisuuksia koulutusvientiin
on lisättävä.
Valtioneuvosto teki 5.9.2013 periaatepäätöksen
valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen uudistamisesta. Päätöksen
mukaan rahoitusta kohdennetaan tutkimukseen, jonka tarkoituksena on
etsiä ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin.
Lisäksi tavoitteena on vahvistaa tietoon perustuvaa toimintapolitiikkaa
ja strategista kokonaisnäkemystä sekä hyödyntää systemaattisesti
tutkimus-, arviointi-, ennakointi- ja selvitystietoa päätöksenteossa.
Periaatepäätös sisältää myös
rakenteellisia uudistuksia.
Tulevaisuusvaliokunta kannattaa tätä uudistusta,
mutta samalla on varmistettava myös kilpaillun tutkimusrahoituksen
riittävyys sekä riittävät resurssit
EU:n tutkimusohjelmiin osallistumiseen.
Vuonna 2010 tehtyyn yliopistouudistukseen liittyi tavoite
siitä, että yliopistot fokusoituvat vahvuusalueilleen
ja että yhteistyön avulla voidaan kerätä yhteen
nyt hajallaan olevia pieniä yksikköjä.
Yliopistojen yhteistyötä on tulevaisuusvaliokunnan
mielestä vauhditettava. Hyvä esimerkki yhteistyön
kehittämisestä on tulevaisuusvaliokunnan Kaikkea
muuta puusta -raportissa (TuV 3/2013) tekemä ehdotus
Puuyliopiston perustamisesta Itä-Suomen yliopistoon. Yhteistyön
avulla myös maakuntayliopistot voivat kehittyä kansallisesti
ja kansainvälisesti merkittäviksi osaamiskeskittymiksi
omilla vahvuusalueillaan.
Tutkimustulosten hyödyntämiseen ja
kaupallistamiseen on panostettava. Nykyisin liian suuri osa tutkimustuloksia
jää hyödyntämättä.
Muuttuva oppiminen vaatii muutosta opettajankoulutukseen. SiV
ehdottaa, että opettajien täydennyskoulutusta
tulee lisätä niin, että kaikilla opettajilla
on mahdollisuus saada riittävästi osaamisen päivitystä.
Koulujen hallinto on jo hyvin pitkälle digitalisoitunut
ja muuttanut käytänteitä osin joustavammiksi
ja helpommin hallittaviksi. Digitaalisuus on myötävaikuttanut
siihen, että koti ja koulu ovat voineet esimerkiksi sähköisten
reissuvihkojen avulla jakaa kasvatusvastuuta.
Vuonna 2013 toteutetun Euroopan koulujen tieto- ja viestintätekniikan
käyttöä koskeneen tutkimuksen mukaan
suomalaiset koulut luokiteltiin tutkimuksessa parhaiten varusteltujen joukkoon.
Laitteiden käyttömäärissä suomalaiskoulut
kuitenkin olivat viimeisten joukossa, kun asiaa kysyttiin oppilailta
itseltään. Oppilailla ei ole riittäviä mahdollisuuksia
hyödyntää tieto- ja viestintäteknisiä välineitä kouluissa
oppimisensa tukena. Suurimpana esteenä tieto- ja viestintätekniikan
opetuskäytölle suomalaiset opettajat pitivät
pedagogisia syitä, kuten hyvien mallien puuttumista, vähäistä täydennyskoulutusta
ja digitaalisten oppimateriaalien puutetta. Täydennyskoulutukseen
osallistuneiden opettajien määrä kahden
edellisen vuoden aikana olikin Suomessa Euroopan alhaisimpia. SiV
pitää välttämättömänä,
että tieto- ja viestintätekniikan käyttöä ja
hyödynnettävyyttä opetuksessa ja uusien oppimistapojen
käyttöönotossa edistetään
kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen on panostettava ja
on laajemmin tartuttava käytännössä hyviksi havaittuihin
uusiin digitalisoituvan oppimisen ja opetuksen kehittämiskäytäntöihin.
Suomen kansainvälisesti arvostetun koulujärjestelmän
perustana on hyvä opettajankoulutus. Uuden oppimisen, avoimen kasvun
pedagogiikan sekä uuden teknologian jalkauttaminen suomalaisten
koulujen arkeen edellyttää siksi merkittävää panostusta
myös opettajankoulutukseen sekä osaamisen johtamiseen
kouluissa. Pitkällä aikavälillä juuri
tästä taidosta ja kyvystä voi kasvaa
myös merkittävää koulutusvientiä.
Tulevaisuusvaliokunta katsoo, että erityisesti
opettajien täydennyskoulutusta on lisättävä.
Täydennyskoulutus edellyttää resursseja.
Opetushenkilökunnalla voisi olla myös henkilökohtaisia
kehittymis- ja täydennyskoulutussuunnitelmia.
Tulevaisuusvaliokunta ehdottaa myös uuden teknologian,
kuten esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologian, virtuaalisten
oppimisympäristöjen ja pelien, ohjelmoinnin, robotiikan,
3D-tulostamisen ja bioteknologian, määrätietoista
hyödyntämistä opetuksessa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan (StV) lausunnon mukaan sosiaali-
ja terveyssektorilta erityisenä huolena tulevaisuusselonteossa
on nuorten syrjäytyminen, lasten ja lapsiperheiden eriarvoistuminen
ja syrjäytymisen siirtyminen yli sukupolvien. Tulevaisuusselonteossa
korostuva digitalisaatio tarkoittaa sosiaali- ja terveydenhuollossa
asiakkaita ja potilaita koskevan tiedon saattamista sähköiseen
muotoon ja tiedon siirtämistä sähköisessä muodossa
tietoa käyttävien kesken. StV nostaa lausunnossaan
esimerkiksi sähköisen lääkemääräyksen
käytön, joka on laajentunut koko maahan. Myös
sähköisen potilasarkiston toimeenpano
etenee aikataulussa. Uuden teknologian, kuten esimerkiksi robotiikan,
hyödyntämisessä sosiaali- ja terveyspalveluissa
on kuitenkin StV:n mukaan edetty Suomessa odotettua hitaammin.
Terveyspalveluissa hyödynnetään StV:n
mukaan jo älypuhelimia, tietokoneita, erilaisia testejä,
sensoreita ja monitoreja, jolloin palveluiden ja tiedon saavutettavuus
on parantunut merkittävästi. Samalla terveydenhuolto
siirtyy entistä enemmän sairaaloista ja vastaanotoilta
potilaan luona tapahtuvaksi. Potilaat ottavat myös entistä enemmän
vastuuta oman terveytensä ylläpitämisestä.
StV muistuttaa, että teknologian kehittyminen ei kuitenkaan
saa johtaa kansalaisten eriarvoistumiseen ja niiden syrjäytymiseen, joilla
ei ole mahdollisuuksia tekniikan käyttöön. Sosiaali-
ja terveydenhuollossa osa asiakkaista ja potilaista on yhteiskunnan
vähäosaisimpia, joilla ei ole lähtökohtaisesti
yhdenvertaisia taloudellisia tai osaamiseen liittyviä mahdollisuuksia
digitalisaation hyödyntämiseen.
StV korostaa, että uudet palvelujen tuotantomuodot
on otettava huomioon myös ammattihenkilöiden perus-
ja täydennyskoulutuksessa sekä kaavoituksessa
ja palvelurakenteen suunnittelussa. Lisäksi uusien teknologioiden
sääntelyssä on varmistettava tietoturvan
ja tietosuojan asianmukainen toteutuminen ja arvioitava henkilöä koskevien
tietojen hallinnoinnin täsmentämistarpeet. Esimerkkinä lääketieteellisen
kehityksen edellyttämästä lainsäädännöstä StV
mainitsee biopankkeja koskevan sääntelyn, jonka tarkoituksena
on edistää ihmisperäisten näytteiden
tutkimuskäyttöä henkilöiden
yksityisyyden suojan turvaavalla tavalla. Biopankkilainsäädännöllä vahvistettiin
myös suostumusta ja tutkimuseettistä ennakkoarviointia
näytteiden säilyttämisen ja käytön
edellytyksenä. Näytteen antajalle annettiin oikeus
saada tieto siitä, mihin tutkimuksiin hänestä otettuja
näytteitä on käytetty, mitä niistä on
tutkittu ja mistä rekistereistä häntä koskevia
tietoja on kerätty, samoin kuin oikeus saada terveydentilaansa
koskeva näytteestä määritetty
tieto.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä sosiaali- ja
terveyspalveluiden palvelurakenteen uudistusta on kiirehdittävä ja
tuottavuutta parantavat sähköiset järjestelmät on
otettava viipymättä käyttöön
sosiaali- ja terveysalalla. Sosiaali- ja terveysalan — kuten
koulujenkin — tulisi olla edelläkävijä uuden
teknologian soveltamisessa ja käyttöön
otossa. Tämä edellyttää myös alan
henkilöstön perus- ja täydennyskoulutuksen
kehittämistä. Lisäksi on huolehdittava
potilasturvallisuudesta sekä tietoturvasta ja -suojasta.
Hallituksen on purettava mahdolliset hallinnolliset esteet uusien
toimintamallien tieltä.
1. Perustetaan yliopistoihin bio- ja lääketieteen
innovaatioyksiköitä auttamaan tutkijoita tutkimushavaintojen
jalostamisessa ja yhteistyöhankkeiden rakentamisessa yritysten
kanssa.
2. Laaditaan ministeriöiden yhteinen lääkealan
innovaatiostrategia, toteutetaan Lääketutkimus
Suomen kasvun tukijalkana -selvityksen ehdotukset ja tuetaan Terveysalan
tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian toimeenpanoa.
3. Perustetaan terveysteknologian ja lääkealan
kasvurahastojen rahasto pääomasijoitusmarkkinoiden
vipuvoimaksi, suunnataan rahoitusta lähemmäksi
varsinaista lääketutkimusta ja parannetaan pörssilistautumisen
houkuttelevuutta kasvurahoituksen lähteenä.
4. Perustetaan erikoistuneet yksiköt osaamisen
vahvuusalueille (esim. kansallinen syöpäkeskus
ja hyvän näkemisen kehittämiskeskus SILK)
ja toteutetaan uusia poikkitieteellisiä tutkimusyksiköitä ja
tutkimushankkeita (esim. lääkkeen täsmäannostelu).
5. Varmistetaan biopankkien ja terveysrekisterien tehokäyttö tutkimuksessa
ja kehityksessä sekä karsitaan innovaatioita jarruttavaa
sääntelyä.
Talousvaliokunta (TaV) pitää tulevaisuusselonteon
fokusta onnistuneena: kestävän kasvun ja hyvinvoinnin
taustatekijöiden analyysi on oikea lähtökohta
myös tulevaisuuden kilpailukykytekijöiden ennakoinnille.
Yhteiskunnan rakenteellisen uudistumisen kannalta tärkeitä avauksia
ja kannustimia olisi TaV:n mielestä kuitenkin voitu nostaa
selvemmin esiin. Myös tarkempi riskianalyysi yhdistettynä skenaarioanalyysien käyttöön
olisi ollut tarpeen. Tässä kohden TaV:n viesti
on yhdenmukainen PuV:n ja VaV:n huomioiden kanssa.
Tulevaisuusselonteossa peräänkuulutetun mahdollistavan
toimintaympäristön luomisessa on tärkeää kehittää julkishallinnon
kykyä toimia edistyksellisenä asiakkaana kotimarkkinoilla sekä uusien
avausten omaksujana ja kokeilijana. Esimerkkeinä TaV nostaa
esille cleantech-toimialan sekä kotimaisen biotalouden
lisäämisen. Uusia mahdollisuuksia voisi löytyä TaV:n
mukaan myös logistiikan, sensoriteknologian ja tekoälyn
kehittämisessä. Lisäksi TaV kiinnittää huomiota
robotiikkaan yhtenä uutena esille nousevana kasvunalana.
Palvelurobotiikan uusien tuotteiden myötä voidaan
saada myös täysin uusia kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia.
Robotisaatiolla voidaan lisäksi vaikuttaa teollisuuden
työpaikkojen säilymiseen ja jopa palaamiseen korkeiden
henkilöstökustannusten maihin.
TaV kiirehtii lausunnossaan toimenpiteitä, joilla koulutuksen
ja tieteellisen tutkimuksen tuottamaa osaamista ja sovelluksia voitaisiin hyödyntää
ja
kaupallistaa nykyistä tehokkaammin. TaV toteaa myös,
että nykyistä suurempi osa väestöstä on
saatava mukaan yhteiskunnan toimintaan aktiivisiksi kansalaisiksi.
Kuten LiV ja MmV edellä, niin myös TaV pitää tärkeänä edistää koko
maan kattavan tietoliikenneverkon rakentamista.
Yksi yrittäjyyden toimintaympäristön
keskeisimmistä elementeistä on toimivat rahoitusmarkkinat.
Markkinoilla on TaV:n mukaan tarvetta sekä nykyisin käytössä olevien
instrumenttien tehokkaammalle käytölle että myös
täysin uudenlaisille rahoitusmuodoille. Pörssilistautumisen
houkuttelevuuden lisääminen tulisi selvittää ja
toteuttaa mahdollisesti tarvittavat lainsäädännölliset
muutokset.
TaV pitää perusteltuna, että nykyinen
yritystukijärjestelmä arvioitaisiin kokonaisuudessaan.
Järjestelmä tulee kehittää selkeämmäksi, läpinäkyvämmäksi
ja vähemmän byrokraattiseksi.
Kuten LiV ja MmV, niin myös TaV nostaa kriittiseksi
menestystekijäksi talouden kyvyn uudistua. Julkishallinnon
roolin tulee olla ensisijaisesti mahdollistaja ja vasta toissijaisesti markkina-aukkojen
paikkaaja.
Tulevaisuusvaliokunta painottaa erityisesti bioenergiaan
ja -materiaaleihin, älykkäisiin energiaverkkoihin, älyliikenteeseen
sekä jätehuoltoon liittyviä globaaleja
kestävän kasvun mahdollisuuksia. Näitä kärkialoja
on tuettava aktiivisesti ja määrätietoisesti
kokeiluilla, referenssilaitoksilla, standardeilla, taloudellisella
ohjauksella sekä uusilla rahoitusinstrumenteilla
ja toimintamalleilla.
Biopolttoaineiden ja -nesteiden, biohiilen ja biokaasun
tuotantoa sekä metsäpohjaisen biomassan (pellettien,
lämpökuivatun eli torrefioidun puun tai muiden biomassapohjaisten
jalosteiden) käyttöä kivihiilen korvaamiseksi
esimerkiksi kivihiilipölykattiloissa on lisättävä hallituksen
energia- ja ilmastopoliittisessa selonteossa esitetyillä tavoilla
tai mahdollisuuksien mukaan jopa esitettyä nopeammin. Monipolttoainekattiloissa
metsähakkeen käyttö voi korvata myös
turpeen käyttöä.
Tulevaisuusvaliokunta korostaa erityisesti älymittarointiin
liittyvän osaamisen kaupallistamista ja viennin edistämistä. Tätä osaamista
voidaan hyödyntää sekä älykkäissä sähköverkoissa
että myös älyliikenteessä ja
rakentamisessa. Infrastruktuurin ja palveluiden automatisoitumiskehitys
avaa älymittarointiin liittyvälle osaamiselle
monipuolisia sovellutusmahdollisuuksia, joilla on vaikutusta myös
kestävyyteen.
Useat tulevaisuusvaliokunnan kuulemat asiantuntijat nostivat
esille niin kutsutun kuudennen aallon, jonka mukaan teknologian
seuraava kehitysaalto ja talouden seuraava kasvuaalto perustuvat
ihmiskunnan kiperimpien ongelmien ratkaisemiseen. Merkkejä tästä nähtiin
myös tulevaisuusvaliokunnan Kiinan-matkalla, jolloin Kiina
esitteli ajatuksiaan seuraavien vuosikymmenten panostuksista ekotehokkuuteen
ja ympäristön puhdistamiseen.
Ympäristöteknologialla (cleantech)
on suuret mahdollisuudet globaaliin kasvuun. Haasteena ovat pikemminkin
kotimarkkinat ja referenssilaitokset.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä kansalliset
panostukset muun muassa ympäristöön,
jätehuoltoon, energiaan, liikenteeseen, rakentamiseen sekä hyvinvointiin
ja opetukseen on järkevää kohdentaa niihin teknologioihin,
joilla uskomme olevan myös viennin mahdollisuus. Sillä tavalla kotimarkkinoiden
arkiset, välttämättömät
hankinnat tukevat myös tuotekehitystä ja toimivat
referenssinä viennissä.
Lisäksi tulevaisuusvaliokunta esittää,
että:
1. Valtioneuvosto selvittää joukkorahoituksen
edistämistä keinona madaltaa kynnystä sijoittaa
start up- ja kasvuyrityksiin.
2. Finanssivalvonta laatii osakepohjaisen joukkorahoituksen
määritelmän ja tulkintaohjeet siitä,
mitä voi tehdä ilman sijoitusneuvojan toimilupaa.
3. Vastikkeen määritelmää höllennetään niin,
että vastikkeeksi käy myös esimerkiksi
yleishyödyllinen tai kolmatta osapuolta hyödyttävä asia
tai palvelu.
4. Arvioidaan uudelleen joukkorahoituksen pääomien
keräämisen 1,5 miljoonan euron ja 150 henkilön
rajoja.
5. Julkinen sektori käynnistää ja
tukee joukkorahoitusta soveltavia kokeiluhankkeita.
Tulevaisuusvaliokunta ehdottaa myös, että valtioneuvosto
käynnistäisi toimenpiteitä, jotka lisäävät
ihmisten innostusta bisnesenkelitoimintaan. Valiokunnan mielestä esimerkiksi
epäsymmetristen mallien ja verotuksen toimivuutta ja yksityisen
riskisijoittamisen edistämistä on selvitettävä kokeiluilla
ja piloteilla. Epäsymmetrisissä malleissa valtio
kantaa sijoitustoiminnassa suuremman riskin.
Tulevaisuusvaliokunta esittää myös,
että valtioneuvosto selvittää, voidaanko
esimerkiksi lainsäädännöllä,
verotuksella, suomalaisen omistajuuden edistämisellä sekä esimerkiksi
epäsymmetrisillä malleilla vaikuttaa siihen, että start
up- ja kasvuyrityksiin sijoittamisen riski vähenee sille
tasolle, että suuret ankkurisijoittajat voivat investoida
entistä enemmän myös start up- ja kasvuyrityksiin.
Tulevaisuusvaliokunta pitää erityisen tärkeänä,
että valtio helpottaa joukkovelkakirjamarkkinoiden ja muiden
oman pääoman sijoittamista helpottavien instrumenttien
luomista pienten ja keskisuurten yritysten rahoitukseen Suomessa ja
esimerkiksi verotuksellisin keinoin madaltaa keskisuurten yritysten
kynnystä listautua ns. monenkeskiselle markkinapaikalle,
jotta oman pääoman kerääminen helpottuu.
Tulevaisuusvaliokunta on tehnyt vuosina 2013 ja 2014
yhteistyötä myös Kiinan kansan neuvoa-antavan
poliittisen konferenssin (CPPCC) kanssa. Ehdotus vihreän
kasvun mallin kehittämiseen yhteistyössä tuli
CPPCC:ltä. Tulevaisuusvaliokunta otti mukaan yhteistyöhön
myös suomalaiset cleantech-alan vientiyritykset ja teki
yhteistyötä myös Tekesin Beautiful Beijing
-verkoston sekä Finpron kanssa. Yhteistyöhön
liittyi useita tilaisuuksia Kiinassa ja Suomessa. Kokemukset eduskunnan
ja kansanedustajien osallistumisesta viennin edistämiseen
olivat hyviä, ja tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että eduskunta
huomioi tulevaisuudessa yleisemminkin viennin edistämisen
kansainvälisessä toiminnassaan.
Työelämä ja tasa-arvovaliokunnan
(TyV) lausunnon teemoja ovat: 1) kasvu- ja työllisyysmahdollisuuksien
tunnistaminen, 2) työelämän muutos, 3)
työhyvinvointi ja työn mielekkyys, 4) koulutus
ja elinikäinen oppiminen, 5) sukupuolten tasa-arvo, 6)
yhteisöllisyys ja eriarvoistuminen ja 7) julkisen sektorin
rooli. Kuten PuV ja TaV, niin myös TyV ottaa lisäksi
kantaa myös selontekomenettelyyn. TyV:n mukaan selontekomenettelyn
vaikuttavuuden kannalta tulisi jatkossa kiinnittää huomiota
myös tuloksellisuuden seurantaan.
Tulevaisuusselonteon tavoin myös TyV katsoo, että Suomen
tulevaisuuden merkittävä haaste on kyky luoda
ja ylläpitää riittävää taloudellista
vaurautta, ja toteaa, että taloudellisen vaurauden keskeinen
tekijä on korkean työllisyysasteen saavuttaminen.
Tulevaisuusselonteossa keskeisessä asemassa olevalla digitalisaatiolla on
TyV:n mukaan suuri merkitys kasvun- ja työllisyyden kannalta.
Toimintaympäristöä olisi tulevaisuudessa
kuitenkin vahvistettava myös muilla työllisyyden
kannalta keskeisillä lupaavilla kasvualoilla, esimerkiksi
ruoan tuotannolla, biotekniikalla ja -taloudella, kaivosteollisuudella,
cleantech-alalla sekä matkailuteollisuudella. Samalla yhteiskunnan
kansainvälisyyttä olisi TyV:n mielestä vahvistettava
lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa,
ulkomaisten opiskelijoiden määrää ja
suomalaisten kansainvälistä liikkuvuutta.
Säännöllisen kokopäiväisen
palkkatyön merkitys voi TyV:n mukaan vähentyä nykyisestään ja
tulevaisuudessa voi olla vaikeampaa erottaa toisistaan työssäoloa,
työttömyyttä, palkkatyösuhdetta,
yrittäjyyttä ja vapaa-aikaa. Työssä tapahtuu
myös laadullisia muutoksia. Työurista tulee monimuotoisia,
ja yksittäisen työntekijän vapaus oman
työn suunnittelusta kasvaa samalla kuin myös vastuu
tuloksista lisääntyy. TyV muistuttaa, että monipaikka-,
moniansio-, osa-aika- ja yrittäjätyön
lisääntyessä ja säännönmukaisuuden
ja samankaltaisuuden vähetessä tarvitsemme uudenlaista
ajattelua, joka tuottaa pelisääntöjä,
turvaa ja tuottavuutta muuttuneissa työelämän
olosuhteissa. Tarvitsemme myös nykyistä joustavampia
tapoja sovittaa yhteen työntekoa, oppimista, yrittämistä ja
muuta elämää. Muutos asettaa haasteita
myös koulutukselle. Kuten SiV, niin myös TyV katsoo,
että tiedon sisäistäminen ei enää riitä,
vaan työelämä edellyttää myös
tiedon kokonaisvaltaista hallintaa ja sen luovaa soveltamista, kykyä kriittiseen
arviointiin, neuvottelu- ja yhteistyötaitoja,
tunteisiin, etiikkaan ja yhteisöllisyyteen liittyviä taitoja
sekä tietoyhteiskunta-ajan vaatimaa teknologian hallintaa.
Lapsille ja nuorille on annettava riittävästi
tukea eri nivelvaiheissa. Elinikäisen oppimisen ympäristössä ja
työurien moninaistuessa myös aikuiset joutuvat
nykyistä enemmän uudistamaan ja kehittämään
ammatillisia taitojaan työuransa eri vaiheissa. Työelämän muutokset
asettavat uudenlaisia haasteita myös työhyvinvoinnille
ja työterveydelle.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä Suomen tulee
Ruotsin tapaan harjoittaa entistä aktiivisempaa työllisyyspolitiikkaa. Työllistämisen
ja yrittämisen esteitä ja rasitteita on vähennettävä ja
työllistämisestä on tehtävä yksinkertaisempaa.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä Suomessa tarvitaan
aktiivisia tekoja 1) työpaikkojen ja suomalaisen omistajuuden lisäämiseksi
sekä työllistämisen riskien vähentämiseksi,
2) työurien pidentämiseksi, 3) nuorten saamiseksi
aikaisemmin työelämään sekä 4)
maahanmuuttajien työllistymisen edistämiseksi.
Tulevaisuusvaliokunta katsoo, että Suomen on
panostettava erityisesti uusien yritysten synnyttämiseen,
työelämän muuttuviin koulutustarpeisiin,
kotimarkkinoiden kehittämiseen, uusien teknologioiden vertailulaitosten
yms. kokeilujen edistämiseen sekä yritysten kansainvälistymiseen
ja lainsäädännöllisten hidasteiden
poistamiseen.
TyV toteaa lausunnossaan, että työmarkkinamme
ovat edelleen vahvasti jakautuneet naisten ja miesten aloihin ja
työelämä näyttää edelleen
erilaiselta sukupuolesta riippuen. Esimerkiksi samanpalkkaisuuden
tavoitteen saavuttamisessa on edelleen haasteita. Vastaavasti koulutus-
ja ammatinvalintakysymyksissä sukupuoleen perustuvat jakolinjat
ovat edelleen olemassa. Jakolinjoja muodostavat myös miesvaltaisten
alojen työpaikkakato, naisten määräaikaisten
työsuhteiden suuri määrä ja
nuorten naisten heikompi asema työmarkkinoilla. Naiset
kohtaavat työssään myös väkivaltaa
miehiä useammin. Tästä syystä TyV
katsoo, että sukupuolen merkityksen tunnistaminen olisi
tullut viedä läpileikkaavana näkökulmana
selontekoon.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan tavoin myös TyV:n erityisenä huolena
on nuorten syrjäytyminen, lasten ja lapsiperheiden eriarvoistuminen
ja syrjäytymisen siirtyminen yli sukupolvien. Erityisesti
peruskoulujen oppilashuolto ja oppilaanohjaus ovat merkittävässä roolissa,
jotta jokaiselle lapselle ja nuorelle voidaan taata tasa-arvoiset
lähtökohdat. Sellaisten alueiden kouluoloihin,
joiden koulunkäyntialueella on korkea työttömyysaste,
keskimääräistä alhaisempi koulutustaso
ja suuri vieraskielisten maahanmuuttajataustaisten asukkaiden määrä,
on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Myös TyV (kuten LiV, MmV ja TaV) pitää selonteossa
esitettyjä näkemyksiä ennakkoluulottomienkin
kokeilujen tarpeellisuudesta oikeansuuntaisina — mutta
painottaa samalla, että tällaiset kokeilut eivät
kuitenkaan voi korvata suunnittelua ja laajapohjaista valmistelua.
Hallinnon keventäminen ja toimintojen ulkoistaminen eivät
saa vaarantaa hallinnon toimintakykyä, toiminnan ennakoitavuutta
tai kansalaisten oikeusturvaa ja tasavertaisuutta.
Tulevaisuusvaliokunta on samaa mieltä tasa-arvokysymysten
merkityksestä kestävälle kasvulle, hyvinvoinnille
ja luottamusyhteiskunnan vahvistamiselle. Mahdollisuuksien ja sukupuolten
korkea tasa-arvo on noussut esille onnellisuustutkimuksissa hyvinvointia
selittävänä tekijänä ja
luottamusyhteiskunnan edellytyksenä. Toisaalta tasa-arvo
on myös kyettävä yhdistämään
alueiden ja yksilöiden älykkääseen
erilaistumiseen: alueiden ja yksilöiden kyvyt ja tarpeet
ovat erilaisia eikä tasa-arvoa saa tulkita tasapäistämiseksi.
6. Lävistäviä ja rakenteita liikuttavia
tekijöitä
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa ei juurikaan tarkastella
demokratian tulevaisuutta eikä valtion uutta roolia — vaikka
myös Himasen johtama kansainvälinen työryhmä nostaa
tämän tarpeen esille loppuraportissaan. Himasen
työryhmän mukaan Suomen ja Euroopan nykyisissä ongelmissa
ei ole kyse taloudellisesta taantumasta tai finanssikriisistä,
vaan laajemmasta "taloudellis-sosiaalis-kulttuuris-poliittisesta" kriisistä.
Siksi kriisiä ei myöskään voida
hoitaa pelkästään talouspoliittisilla
keinoilla, vaan kestävä kasvu edellyttää myös
politiikan, yhteiskunnan ja talouden rakenteiden muuttamista.
Demokratia
Yhteiskunnallisessa keskustelussa korostuu valtion rooli ja
sen tehtävien muutos. Tämän taustalla
on kysymys arvopohjasta, yhteiskuntasopimuksesta ja luottamuksesta.
On siis pohdittava käsityksiämme demokratiasta
ja sen tulevaisuudesta.
Demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioitus
on suomalaisen yhteiskunnan perusta. Hallituksen tulevaisuusselonteko
sen paremmin kuin aiemmin tehty pitkän aikavälin demokratiapoliittinen
selontekokaan (VNS 3/2014 vp) ei käsittele
tulevaisuuden rakentamisen kannalta demokratian eri alueita ja ilmenemismuotoja
tai arvioi sen toimivuutta eri tasoilla. Suomalaisesta demokratian
tarkastelusta ja ymmärryksestä puuttuu monia elintärkeitä yhteisten
asioiden hoidon aloja ja tasoja, jotka vaikuttavat jokaisen suomalaisen
elämään. Politiikan alakin on varsin
rajattu. Vaikka rajoituttaisiin tarkastelussa vain ns. valtiollisiin
asioihin, toimivaa demokratiaa on tavoiteltava entistä selvemmin
tulevaisuudessa myös niillä vallan ja vaikuttamisen
tasoilla ja tahoilla, joissa olemme mukana ja jotka vaikuttavat
jo nyt olennaisesti omiin ratkaisuihimme.
Tulevaisuusvaliokunta katsoo, että demokratia
ymmärretään Suomessa liian kapeasti.Vanhaa
demokratiaa on syytä vahvistaa ja uutta demokratiaa ennakoida. On
uskallettava kokeilla uutta. On huomioitava heikot signaalit.
On varauduttava myös mustiin joutseniin ja yllätyksiin niin
hyvässä kuin pahassa.
Tulevaisuudentutkijat korostavat, että tulevaisuuksia
on monta. Demokratiantutkijat korostavat, että demokratiaa
on monenlaista. Suomessa on viime vuosikymmeninä kavennettu
demokratian käsite koskemaan vain joko ylimpien valtioelinten
suhteiden yksityiskohtia, äänestystekniikkaa tai
ruohonjuuritason kansalaisaktiviteettien kokeiluja. Esimerkiksi
jo 1970- ja 1980-luvuilla valtiosäännön
uudistamista myöten demokratiasta puhuttiin monen tasoisena:
globaalina, eurooppalaisena, alueellisena, maakunnallisena ja paikallisena.
Demokratia koski laajasti varsin erityyppisiä instituutioita:
valtiota, kuntia, hallintoa, järjestöjä,
työmarkkinoita, yrityksiä, virastoja, kouluja,
yliopistoja, laitoksia, taloyhtiöitä ja jopa perheitä.
Sisällöltään demokratia ymmärrettiin
poliittisena, sosiaalisena ja taloudellisena. Demokratian muotoja
olivat välillinen ja suora demokratia erilaisine sovellutuksineen.
Demokratian kehittäminen oli vahvaa osin siksi, että laajojen
yhteiskunnallisten asioiden kohdalla lainvalmistelussa ja muutoinkin
käytettiin parlamentaarista komitealaitosta apuna. Toisin
kuin Ruotsissa komitealaitoksesta on paljolti Suomessa luovuttu.
Selvitysmiehet eivät ole korvanneet parlamentaarikkojen,
tutkijoiden, virkamiesten, etujärjestöjen ja muiden
intressiryhmien yhteistä pohdintaa, analyysia ja ratkaisuehdotuksia.
Luottamukseen perustuvaan konsensus-ajatteluun on tullut aukko.
Osana valtiopäivien 150-vuotisjuhlaa tulevaisuusvaliokunta
järjesti Oulussa 13.10.2013 demokratian tulevaisuutta käsittelevän
kansalaisseminaarin ja julkisti kirjan Uusi ja vanha demokratia
(TuV 7/2013). Siihen kirjoittaneiden asiantuntijoiden kirjoitukset
muodostavat hyvän taustan tarkastella sitä, miten
suoran ja muun uuden demokratian eri muodot kohtaavat vanhan edustuksellisen
demokratian.
Suomessa on eri päätösvallan
muodoissa ja vaikuttamisen tahoilla ja tasoilla varsinkin tulevaisuuden
kehitystrendit huomioiden selvästi kasvava demokratiavaje.
Ongelma on tunnistettava, tunnustettava ja siihen on pyrittävä vaikeudestaan huolimatta
myös löytämään ratkaisuja.
Globaalisaatio on lisännyt demokratiaa ja tasa-arvoa.
Se on tarjonnut työtä ja vaurastumista sadoille
miljoonille ja antanut nopean talouskasvun myötä useille
valtioille mahdollisuudet erittäin nopeasti kehittää koulutusta,
terveydenhuoltoa, infrastruktuuria ja muita tulevan talouskasvun
ja samalla ihmisten hyvinvoinnin perusteita. Samalla erityisesti
kehittyneiden maiden kansalaisten lähtökohdista
ja demokratialle asetettujen yhä korkeampien tavoitteiden
näkökulmasta globalisaatio on loitontanut ihmisiä heitä koskevasta
päätöksenteosta. Legitimaation ja luottamuspohjan
heikkous, todellisena tai koettuna, on heijastunut myös
kansalaisten suhtautumiseen oman maansa johtajiin.
Globaalin demokratian ratkaisut eivät ole helppoja.
Demokratian tulevaisuutta koskevassa keskustelussa tätä tasoa
ei voida kuitenkaan ohittaa. Demokraattista ratkaisua odottavat
sellaiset 2000-luvun ongelmat kuin ilmastonmuutos, väestönkasvu
ja köyhyys, mutta myös erilaiset poliittis-taloudelliset
kriisit ja viime aikojen kehityksestä jopa demokratian
ydinkysymys — sodanuhka — niin lähellä kuin
Ukrainassa.
EU:n tehtäviä, organisaatioita taikka toimintatapoja
ei ole rakennettu nimenomaisesti demokratian lähtökohdista.
Kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia on erityisesti 2000-luvulla
pyritty nostamaan esille, mutta demokratia järjestelmätason
asiana on edelleen eräs EU:n perusongelmista. Kysymys on
valtarakennelman legitimiteetistä. Kansallisten parlamenttien
valtaoikeuksien kannalta aiemmin on arvosteltu lainsäädäntövallan
jakoa EU:n ja kansallisten parlamenttien välillä,
kun 2010-luvulla on kritiikin kohteeksi noussut budjettivalta. Rahoitus-
ja finanssikriisit ovat lisänneet erityisesti EU:n ennakollista
finanssivalvontaa, EU:n komission ohjausvaltaa ennen kuin hallitukset
ovat vuosittaista budjettiaan edes kansallisille parlamenteille
antaneet.
Suurimmat ongelmat ylikansallisen tason demokratian kehittämisessä ovat
sosiologisia ja kulttuurisia: Eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan
ja julkisuuden heiveröisyys sekä EU-kansalaisten
heikko identiteetti ja hauras solidaarisuus. Euroopan taloudellisella
kriisillä on ollut joitain demokratian kannalta myönteisiä vaikutuksia — lisääntynyt
tietoisuus eurooppalaisesta tai ainakin euroalueen kohtalonyhteydestä niin
mediassa kuin suuren yleisön keskuudessakin. Tietoisuus
eurooppalaisesta yhteenkietoutumisesta on välttämätön
edellytys ylikansalliselle, EU-tason demokratialle.
Valtiollisen demokratian taso, jossa Suomella on vajetta lähes
ainoana Euroopassa, on valtion ja kunnan väliin jäävä vallankäyttö,
jota nimitetään väliasteen hallinnoksi,
seutuhallinnoksi tai maakunnalliseksi itsehallinnoksi. Suomessa
on toisin kuin muissa maissa hallinto rakennettu vahvan valtiollisen
keskushallinnon ja voimakkaiden peruskuntien varaan. Demokratialla tarkoitettiin
itsenäisyyden alussa pelkistäen vaaleilla valittuja
omia toimielimiä ja oikeutta kerätä veroja
omaan toimintaansa. Onko niin, että laajojen uudistusten,
ml. meneillään oleva sosiaali- ja terveydenhoidon
rakenteiden tarkistus (Sote) tai kuntauudistus, ongelmien taustalla
on osin demokratian vaje? Vaaleissa luottamusmiehet saavat kansalta
vallan yhteisten asioiden hoitoon, ja tämän valtuutuksen
nojalla he voivat legitiimisti jossain määrin
siirtää valtaa alaspäin, mutta eivät
ylöspäin.
Yritys- ja virastodemokratiasta on Suomessa keskusteltu vain
osana yleiseurooppalaista liikehdintää 1960—1970-luvuilla.
Suomessa istui useita näihin demokratian aloihin syventyviä parlamentaarisia
komiteoita, mutta niiden ehdotukset eivät edenneet. Monessa
maassa, kuten Saksassa ja Ruotsissa, henkilöstö sai
edustuksensa muun muassa yrityksen ja virastojen johtoelimiin. Onko
eräs selitys näiden maiden parempaan talouskriisien
hoitoon, eläkeiän nostamisen onnistumiseen taikka
työtyytyväisyyden parempaan tasoon työpaikoilla
löydettävissä yritys- ja virastodemokratiasta?
Useat tutkijat ovat katsoneet, että demokraattisen
järjestelmän uskottavuuden ja tulevaisuuden mahdollisuuksien
takia olisi syytä alkaa arvioida taloudellista valtaa demokratian
näkökulmasta. Olisi puhuttava demokratiasta ja
taloudesta samoilla kriteereillä, samoilla voimakkuuksilla,
samaan aikaan ja samoilla foorumeilla.
On erotettavissa viisi trendiä demokratian, politiikan
ja talouden voimasuhteiden muutoksessa: 1) taloudellinen valta on
kasvanut talouden kasvun takia verrattuna politiikkaan, jossa kullakin äänestäjällä
on
edelleen vain yksi ääni, 2) taloudellinen valta
on keskittynyt pienelle eliitille, 3) markkinoiden ja talouden liberalisoinnissa
yksityinen on tullut julkisen areenoille, 4) poliittinen valta on
työnnetty pois talouden areenoilta; poliittisen toiminnan
rahoitus on siirtynyt niille, joilla on kykyä, halua ja
intressiä kustantaa poliittisia aktiviteettejä,
ja 5) pääomamarkkinat ovat globalisaation, deregulaation
ja tietotekniikan myötä karanneet kansallisvaltioilta.
Haitoista huolimatta Suomi kuuluu kokonaisuutta arvioitaessa
globalisaation voittajiin. Globalisaation, kansainvälisten
sopimusten, talouden integraation, lisääntyneen
tiedon saavutettavuuden ja avoimuuden kautta politiikka on saanut
uusia välineitä ja demokratia on vahvistunut.
Kansalaisten suoran vaikuttamisen kanavat ovat vahvistuneet.
Taloutta on perinteisesti mitattu paljon ja tarkkaan. Nyt myös
sellaiset talouden ja hyvinvoinnin vaikeasti mitattavat osa-alueet
kuin köyhyys ja onnellisuus ovat yhä tarkempien
mittausten kohteena. Uutena herättävänä,
hiljaisena signaalina siitä, että talous, demokratia
ja tasa-arvo kuuluvat yhteen, on yritys määrittää ahneutta. 2010-luvulla
Kirkkojen Maailmanneuvosto on nostanut ensimmäistä kertaa
julkiseen keskusteluun ahneus-ilmiön erittelyn ja valmistelee
mittareita sen eri muotojen mittaamiseen.
Poliittiset instituutiot ovat melko voimattomina joutuneet myöntämään,
että politiikan vastuulle on asetettu yhä vaikeampia
ongelmia, mutta ratkaisun avaimet ovat osin siirtyneet muualle — yksinkertaistaen
kansallisvaltioilta ylikansallisille elimille ja politiikalta taloudelle. On
havaittavissa muutama kaikissa demokratioissa kansallista
lainsäädäntövaltaa vähentävä kehityspiirre.
Isot talouden toimijat ovat osana globalisaatiota saaneet uuden
mahtavan vallan käytön välineen: mahdollisuuden
siirtää pääomia, tuotantoa,
työpaikkoja, pääkonttoreita, veroja,
innovaatioita, tutkimus- ja kehitystyötä, uutta
ajattelua pois. Tämä mahdollisuus on ollut aiemminkin,
mutta nyt tämä veto-oikeus on todellinen ja uskottava.
Ylikansallinen lainsäädäntö ja
erilaisten normien anto (EU, YK, WTO, EN, MP, IMF, G8 jne.) on lisääntynyt.
Tulevaisuusvaliokunta katsoo, että demokratiaa
eri muodoissa, tahoilla ja tasoilla on voimistettava. Kansalaiset
olettavat parlamentaarisen demokratian nimenomaan huonoina aikoina
käyttävän voimakkaasti valtaansa. Parlamentille
ja sen luottamusta nauttivalle hallitukselle keskitetyn poliittisen
vallan ja kansalaisten kasvaneiden odotusten välillä on
aukko, joka aiheutuu politiikan ja talouden epäsuhdasta.
Tarvitaan uusia politiikan teon välineitä demokratian
vahvistamiseksi.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä laajoissa yli
vaalien ulottuvissa suurissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä,
joissa vaaditaan uutta ajattelua, tarvitaan parlamentaarista valmistelua.
Parlamentaarinen komitea tulisi asettaa selvittämään
demokratian ja päätöksenteon muutosta
yhteiskunnan eri aloilla ja tasoilla ja pohtimaan yhteiskuntasopimuksen
vahvistamista.
Talous
Hyvä, toimiva ja kestävä talous on
yhteiskunnan perusta. Vaikka talouden ja politiikan suhteesta tai
talouspolitiikan sisällöstä ja tulevaisuuden suunnasta
mielipiteet ovat varsin erilaisia, tulevaisuuspolitiikkaa ei voida
ajatella tehtävän ilman taloutta.
Suomen ulkomaankauppapolitiikka rakentuu osallistumiselle kansainväliseen
integraatioon, jonka viimeisintä vaihetta kutsutaan globalisaatioksi.
Se on pienelle maalle elinehto. Vaikka globalisaation hyödyt
ovat jakautuneet epätasaisesti, Suomi kuuluu sen kiistattomiin
voittajiin.
Suomen kansantalouden tilanne on ollut alavireinen ja harmaa
erityisesti vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin ja sitä seuranneen
euromaiden valtioiden velkakriisin jälkeen. Itsenäisyyden
alun vuosikymmeniin ja varsinkin 1960-luvun jälkeiseen
aikaan verrattuna Suomen talouden tulevaisuutta varjostavat epävakaat
ja hitaan kasvun näkymät. Suomen talouden ongelmat
ryhmitetään suhdanneluonteisiin ja rakenteellisiin.
Suhdanteiden kääntyessä osa ongelmista
ratkeaa, mutta vain osa. Rakenteelliset ongelmat eivät
ratkea suhdanteiden kääntyessä kasvun
suuntaan.
Jo 1990-luvulta alkaen on selkeästi tiedostettu, että väestökehitys
hidastaa talouden kasvua 2010-luvulta alkaen. Rajusti supistuvan
työikäisen väestön aiheuttamaa
kasvun rajoitetta on yritetty korjata pyrkimällä parantamaan
työllisyysastetta pidentämään
työuria ja edistämällä maahanmuuttoa.
Talouden suotuisan kehityksen johdosta korjausesitykset eivät
ole tuottaneet kunnolla tuloksia. Vielä aivan viime vuosiin
saakka on ajateltu, että suhdannekäänteen
jälkeen pääsemme perinteisen nopean kasvun
uralle, ilman että meidän tarvitsee tehdä kovin
suuria muutoksia vakiintuneisiin järjestelmiin.
Nokian ongelmat ja lopulta myyminen Microsoftille paljasti ongelmia
Suomen tuotantorakenteessa. 1990-luvulta lähtien teknologiateollisuuden
nopea laajeneminen ja nousu metsäteollisuuden rinnalle
Suomen teollisuuden toiseksi kivijalaksi metsään
perustuvan teollisuuden rinnalle tuotti hyviä tuloksia
ja vakaata kasvua. Globalisaatio, josta Suomi on suuresti hyötynyt, osoitti
finanssikriisin jälkeen nurjat puolensa. Suomen keskeiset
teollisuuden kasvualat, metsä- ja elektroniikkateollisuus,
alkoivat hiipua. Havaittiin, että suhdanneongelman sijasta
Suomessa on talouden rakenteellinen kriisi.
Keskeisten teollisuuden kasvualojen uusiutuminen on jo vauhdissa,
mutta tästä huolimatta hallitus on joutunut painimaan
julkisen talouden tasapainottamisen parissa. 1960-luvulta alkaen rakennettu
hyvinvointiyhteiskunta on joutunut rahoituskriisiin. Suomessa on
vanhastaan oltu ylpeitä siitä, että julkisten
menojen kasvu on pidetty kurissa ja menoja on kasvatettu talouden kasvun
asettamissa rajoissa. Julkinen velka on pysynyt kansainvälisesti
vertaillen alhaisena, ja julkisen talouden alijäämät
ovat olleet maltilliset. Kansainväliset luottoluokittajat
ovat luottaneet Suomen julkisen talouden kestävyyteen.
Raportissa Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset (2014)
on analysoitu erilaisia keinoja talouskasvun vauhdittamiseksi. Punaisena
lankana on talouden pyörien vauhdittaminen.
Valiokunta yhtyy ajatukseen siitä, että yritykset
ovat talouskasvun moottori, mutta valtiolla on vastuu siitä,
että yrityksillä on edellytykset työllistämiselle
ja kannattavalle yritystoiminnalle. Uutta luovan innovatiivisen
ympäristön rakentamisessa valtiolla on erityisen
keskeinen rooli, mutta vain yritysten kyky vastata markkinoiden
odotuksiin varmistaa kannattavuuden. Yritystukien painopistettä on
siirrettävä säilyttävistä uudistumista tukeviin.
Finanssikriisin paljastama ja pahentama rakennekriisi on osoittanut
heikkojen talouden kasvunäkymien vallitessa suuren julkisen
sektorin heikon tuottavuuden aiheuttamat ongelmat. Rahoituspohjan
pettäminen ja Suomen aseman heikkeneminen kansainvälisessä työnjaossa
osoittaa, että julkinen talous ei ole kestävällä uralla.
Julkisen talouden kehitykselle asetettu keskipitkän aikavälin
tavoitteen saavuttaminen suunnitellussa aikataulussa saattaa osoittautua
vaikeaksi. Julkisen talouden velkaantumisen taittuminen voi pahimmassa
tapauksessa lykkääntyä. Hallituksen rakennepoliittisen
ohjelman toteuttaminen ei riitä edessä olevan
kestävyysvajeen pysyvään korjaamiseen
lähivuosina. Hyvinvointipalvelujen turvaaminen edellyttää julkisen
talouden kestävyyttä. Se puolestaan ei onnistu
ilman ikääntymisen aiheuttaman ongelman ratkaisua, työllisyysasteen
kohottamista ja huolehtimista työvoiman riittävyydestä,
liikkuvuudesta sekä kohtaannosta. Verotuloja syntyy vain,
jos kyetään turvaamaan veropohja niin, että se
samalla turvaa suomalaisen tuotannon kansainvälisen kilpailukyvyn.
Kun Suomi on Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen, meillä ei
ole käytettävissä perinteisiä raha-
ja valuuttapolitiikan välineitä, joita muuten
olisi käytetty nykyisen rakenteellisen kriisin olosuhteissa.
Talouspolitiikan institutionaalisen välineistön
muututtua ratkaisun avaimet ovat hallituksella ja työmarkkinajärjestöillä.
Suomen kilpailukykyä turvaavat vero- ja palkkaratkaisut
saavat aiempaa keskeisemmän aseman talouspolitiikassa.
Lisäksi tulee varautua epäsymmetrisiin shokkeihin.
Talous- ja rahaliiton jäsenenä Suomi on päässyt
hyötymään suuren talousalueen tuomista eduista,
muun muassa talouden vakaudesta ja talouden skaalaeduista.
Globaalitalouden rakennemuutos osoittaa, että automaatio,
robotiikka ja digitalisaatio muuttavat talouden kansainvälistä työnjakoa.
Valtion on tuettava Suomen talouden sopeutumista muutokseen. Koulutusjärjestelmä tulee
saada hyödyntämään digitalisaatiota.
Julkisen vallan on kiirehdittävä sähköisen
palveluväylän rakentamista. Julkiset rekisterit
ja tietovarannot on avattava kaikkien käyttöön.
Työvoiman tarjontaa ja liikkumista on edistettävä.
Kohtuuhintaista asuntotuotantoa on aktivoitava eri keinoin. Työttömät
työnhakijat on saatava nopeasti työmarkkinoille.
Työnteon tulee aina kannattaa. Tehdyt ratkaisut työn
vastaanottovelvoitteista ovat olleet perusteltuja.
On lyhennettävä Suomen pitkiä opintoaikoja
esimerkiksi kehittämällä opintotukia suuntaan,
joka lyhentää opintoja. Hallitus on jo keväällä rakennepaketin
yhteydessä linjannut, että virkojen kelpoisuusehtoja
on löysennettävä.
Suomen talouden rakenteen uudistamiseksi hallituksen
tulee sen käytettävissä olevin keinoin
tukea uutta luovia kasvuyrityksiä ja, jos tarpeen, kohdistaa
riski- ja kasvuraha niihin.
Hallitus on rakennepaketissa päättänyt karsia
kuntien tehtäviä niin, että kuntien toimintamenot
laskevat miljardilla eurolla. Julkisen talouden tasapainottamista on
jatkettava.
Valtion tehtävät
Valtion tehtävien oikea määrittely
on julkisen vallan käytön ja toiminnan perusta.
Selonteossa nähdään yhteiskunnan monessa
uusiutuvan, mutta siinä ei käsitellä valtion
tehtävien muutosta eikä näin ollen oteta
kantaa asiaan tulevaisuuden rakentamisessa. Valtion perustehtävät
on määritelty perustuslaissa ja muussa lainsäädännössä.
Lisäksi valtio hoitaa tehtäviä, jotka
perustuvat poliittisiin päätöksiin. Lainsäädännössä määritellyt
tehtävät ovat kaikkein pysyvimmät ja
kaikkein vaikeimmin muutettavissa. Suomen valtion nykyiset tehtävät
ovat syntyneet vuosisatojen ja vuosikymmenten mittaan ja niitä on muunneltu
kulloisenkin yhteiskunnallisen ja taloudellisen tilanteen mukaisesti.
Julkisen vallan tehtävät heijastavat kansalaisten
käsityksiä ihmiselämän järjestämisen
instituutioista.
Perustuslaissa on kansalaisten tarpeet ja julkisen vallan vastuu
niiden tyydyttämiseen asetettu tärkeysjärjestykseen.
Julkinen valta on vastuussa perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamisesta.
Tähän vastuuseen kuuluu oikeuksien kunnioittaminen,
suojaaminen ja toteuttaminen. Julkisen vallan ensisijainen tehtävä on
huolehtia perustuslain määrittämistä perusoikeuksista.
Kaikki muu tulee sen jälkeen. Julkisen vallan perimmäinen vastuu
on kytketty selkeästi perustavamman laatuisiin vastuisiin:
mitä perustavanlaatuisemmat inhimilliset tarpeet ovat uhattuina
ja mitä heikommat ovat yksilön omat voimavarat
selvitä, sitä vahvemmat ovat yksilön
oikeudet ja sitä selkeämpi on julkisen vallan
velvollisuus järjestää toimeentuloa ja
turvaa.
Perustuslaki sisältää 1) suoraan
subjektiivisia oikeuksia, kuten oikeus välttämättömään
toimeentuloon ja huolenpitoon sekä oikeus maksuttomaan
perusopetukseen; 2) tavallisella lailla säädettäviä subjektiivisia
oikeuksia, erityisesti oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden,
sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana
sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella;
ja lopulta 3) julkisen vallan velvoite a) edistää työllisyyttä ja
pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön,
b) tukea perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia
turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu, c) edistää jokaisen
oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä ja
d) pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön
sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään
koskevaan päätöksentekoon.
Perustuslaki jättää julkisen vallan
rajat subjektiivisia oikeuksia lukuun ottamatta melko avoimiksi.
Valtion tehtävät ovat 1900-luvulla jatkuvasti laajentuneet.
Finanssikriisi ja Euroopan unionin valtioiden velkakriisi on osoittanut,
että julkisen vallan nykyinen tehtävärakenne
on kriisitilanteessa haavoittuva. Valtio pystyy vastaamaan nykyisistä tehtävistään
normaalioloissa, mutta kriisin kohdatessa valtion hallintakapasiteetti
ja toimintakyky heikkenevät oleellisesti. Toisena valtion
nykyistä tehtäväkenttää uhkaavana
vaarana voidaan pitää jo 1990-luvulta voimakkaasti edennyttä maailmankaupan
ja globaalitalouden rakenteellista kehitystä, joka on kyseenalaistanut
eurooppalaisen talous- ja hyvinvointimallin perusoletukset.
Suomessa keskustelu julkisen sektorin roolista on ollut vilkasta
1990-luvulta alkaen, sillä vuosikymmenen alun lama pakotti
hallituksen leikkaamaan menoja. Keskustelun lähtölaukauksena
toimi budjettipäällikkö Raimo Sailaksen syksyllä 1992
valmistelema ehdotus talousneuvostolle Julkisen talouden tasapainon
parantaminen (VM 13.9.1992). Siinä pohdittiin julkisen
sektorin tehtävien uudelleenarvioinnin periaatteita. Sailaksen
käynnistämä keskustelu julkisen talouden
menoperusteista siirtyi julkisten meno-ohjelmien taustalla oleviin
arvoihin eli julkisen toiminnan arvopohjaan pääministeri Ahon
asettaman ns. filosofiryhmän julkaiseman muistion pohjalta
(Suomen henkinen tila ja tulevaisuus, VNK 1993).
Sittemmin julkisen sektorin tehtävien periaatteellinen
pohdinta hiipui, kun siihen ei ollut 2000-luvun alussa pakottavaa
tarvetta. Julkinen talous tasapainottui melko nopeasti 1990-luvulla.
Suomen kilpailukyky säilyi hyvällä tasolla. Talouden
kasvun ylläpitämä veropohja on riittänyt
ylläpitämään suomalaisen hyvinvointimallin
edellyttämät valtion tehtävät.
Nokian menestys piti pitkään laajalti ja syvältä yhteiskunnassamme
huolen innovatiivisesta vireestä. 2000-luvun alussa käydyssä keskustelussa
valtion tehtävistä on painotettu demografisen
rakennemuutoksen tuomia paineita julkisen sektorin pitkän aikavälin
kestävyyteen, erityisesti eläkerahoituksessa.
Ratkaisuksi on esitetty eläkeiän kohottamista,
julkisen palvelutuotannon tehokkuuden lisäämistä,
uudenlaisia malleja hyvinvointiohjelmien menojen rahoittamiseen
ja sosiaaliturvajärjestelmien nykyaikaistamista. Yksityistäminen
ja yksityinen palvelutuotanto ovat jakaneet mielipiteitä.
Nykyisen hallituksen vaikuttavuus- ja tuottavuushankkeen osana
kartoitettiin valtion ydintehtävät. Hanke oli
vaativa ja näyttävä. Lopputulos oli vaatimaton.
Virkamiehiltä kerättiin esityksiä siitä,
mitä pienehköjä hallinnon päällekkäisyyksiä ja
raskaita hallinnollisia menettelyjä voitaisiin purkaa ja
supistaa. Hanke muistutti niin näkyvyydessä kuin
tuloksissa 1980-luvun alussa toteutettuja byrokratiatalkoita.
Muiden maiden vastaavista julkisten menojen uudelleenarviointimenettelyistä voidaan
mainita
Kanadassa vuosina 1994—1999 toteutettu Program Review,
Alankomaissa 2009—2010 toteutettu Fundamental Expenditure Reviews
-ohjelma ja Isossa-Britanniassa 2010 toteutettu Spending Review
Framework -ohjelma. Niissä on selvitetty sitä,
ovatko valtiolle sillä hetkellä kuuluvat tehtävät
edelleen julkisen edun piirissä, sen mukaisia ja onko valtion
rooli oikeutettu ja välttämätön.
Lisäksi on selvitetty toimintojen organisoinnin vaihtoehtoja — yksityinen,
julkinen tai välillinen julkinen toiminta, voiko valtiolle
nykyisin kuuluvan tehtävän hoitaa valtion ulkopuolinen
taho tai tulisiko se siirtää kansalaisille itselleen
kokonaan tai yhteistoiminnassa valtion kanssa. Hankkeissa on kehitetty
myös tehtävien erilaisia rahoitusmalleja.
Hyvinvointipalvelut tuotetaan Suomessa kunnissa. Valtio on siirtänyt
niin myöhään kuin vielä 1990-luvulla
huomattavan määrän uusia lakisääteisiä tehtäviä kunnille.
Tämä on hämärtänyt käsityksen
valtion koosta.
Tulevaisuusvaliokunta katsoo, että valtion tehtävien
uudelleenarviointiin kohdistuu runsaasti erilaisia paineita monelta
suunnalta. On tehtävä poliittinen arvio julkisen
vallan roolista ja tehtävistä tulevaisuudessa.
Tämä arviointitehtävä soveltuu
parhaiten tehtäväksi parlamentaarisesti.
Valtion tehtävämäärittelyn
lähtökohtana on, että valtion tulee kyetä hoitamaan
sille määritellyt tehtävät laadukkaasti.
Sen on myös arvioitava jatkuvasti yksityisten ja julkisten
toimijoiden välistä työnjakoa ja instituutioiden
toimintaperiaatteiden toimivuutta taloudellisen, kansainvälisen
ja teknologisen kehityksen asettamien vaateiden, mahdollisuuksien
ja rajoitteiden pohjalta. Valtioneuvoston rooliin kokonaisuuden
hallinnassa kuuluu vastuu vakaudesta ja resurssien tehokkaasta allokaatiosta.
Finanssikriisi on osoittanut selkeästi, että valtiolla
on edelleen viimekätinen vastuu talouden vakaudesta, toimivuudesta
sekä kriisien ja riskien hallinnasta.
Tulevaisuusvaliokunta katsoo, että jotta valtio
pystyy vastamaan voimakkaasti ja nopeasti muuttuvassa tulevaisuudessa
perustuslaissa määritellyistä tehtävistään, tulee
luoda menettely, joka velvoittaa uusia tehtäviä säädettäessä arvioimaan
tehtävän etuja ja haittoja esimerkiksi viiden vuoden
sisällä tehtävän säätämisestä (EU:ssa
yleinen malli), sekä tarvittaessa luopua yhteiskunnan kokonaisuuden
näkökulmasta vähämerkityksellisistä tehtävistä.
Uusia tehtäviä määriteltäessä tulee
aina tutkia tehtävän tarpeellisuutta. Lisäksi
tulee selvittää, miten kansalaisyhteiskunta voisi
yhdessä julkisen sektorin kanssa hoitaa ja kehittää näitä.
Julkisia palveluja, etuuksia ja tulonsiirtojärjestelmiä on
kehitettävä kannustavaksi ja yksilön
vastuuta tukevaan suuntaan.
Valtiolla on viimekätinen vastuu julkisista
palveluista, vaikka ne tuotetaan eri tavoin kunnissa tai järjestöjen,
säätiöiden ja kaupallisten yritysten
hoitamana palvelutuotantona. Ylimmän säätelyvallan haltijana
valtio ei voi luovuttaa kokonaisuuden hallintavaltaansa.
Julkisten tehtävien rahoitus- ja ohjausmekanismien
tulee olla selkeät. Niiden on turvattava laadukas palvelutuotanto
taloudellisimmalla tavalla.
Teknologia
Suomi on perinteisesti ollut uudisraivaajien ja nopeiden omaksujien
maa. Jo 1800-luvulla Suomi kuului uuden omaksujien kärkeen.
Sähkölamppu ja puhelin otettiin käyttöön
ensimmäisten joukossa. Harrastajat rakensivat lentokoneita.
Nokian menestys puhelintekniikan kehittäjänä ei
ollut vain onnekas sattuma. Taustalla oli innokkaiden tieto- ja
puhelintekniikan harrastajien joukko. Jopa maailman ensimmäisen
kaupallisen mikrotietokoneen rakensi Digelius Elektroniikka 1973.
Suomalainen teknologisen kehittelyn pioneerihenki eli vielä voimakkaana
1980- ja 1990-luvuilla. 1990-luvulla Suomi oli maailman näyteikkuna
omaksuttuaan muita nopeammin internetin ja mobiiliteknologian. Nokia
menestyi ja Suomi loisti kilpailukykyvertailujen kärjessä. Lähes
huomaamatta pioneerihenki kuitenkin taantui 2000-luvulla, vaikka
innovaatioista paljon puhuttiinkin. Menestyksen huumassa näkökulma
teknologiaan ja sen mahdollisuuksiin kaventui ja Nokian ohella moni
yritys keskittyi nauttimaan teknologisista saavutuksistaan. Muut pääsivät
meidän rinnallemme ja ohi erityisesti uusien radikaalien
teknologisten mahdollisuuksien hyödyntäjinä.
Pioneerihengen hiipuminen ja näkökulman kaventuminen
on havaittu tulevaisuusvaliokunnassa, jonka perustehtäviin
teknologian vaikutusten arviointi ja teknologian ennakointi kuuluvat.
Tulevaisuusvaliokunnalla on nyt työväline, jolla
pioneerihenki on ehkä jälleen herätettävissä.
Vuosina 2012—2013 tulevaisuusvaliokunnan Radikaalit teknologiat
-jaostossa kehitetyssä teknologian ennakoinnin mallissa
yhdistyvät kattava internetlähteisiin perustuva
uusien radikaalien teknologisten mahdollisuuksien tunnistaminen
ja näiden mahdollisuuksien systemaattinen arviointi. Apuna
mahdollisuuksien tunnistamisessa on käytetty muun muassa
facebook-sivustoa. Tätä kautta tapahtuneeseen
joukkoistamiseen on osallistunut noin 600 henkeä.
Teknologian ennakointimalli luotiin kahdessa vaiheessa. Esiselvityksessä (TuV
2/2013) selvitettiin, missä muualla tehdään
merkittävää ja järjestelmällistä teknologisten
läpimurtojen ennakointia ja miten se tehdään.
Seuraavassa vaiheessa jaosto kehitti oman ennakointimallinsa ja julkaisi
mallin avulla tehdyt arviot lupaavimmista radikaaleista teknologisista
sovelluksista (TuV 6/2013).
Tulevaisuusvaliokunnan teettämä selvitys on merkittävä,
mutta vasta lähtökohta työvälineelle,
jota voivat käyttää Suomen teknologiapolitiikan
suunnittelijoiden ohella mitä moninaisimmat toimijat, kuten
yritykset, järjestöt, business-enkelit ja alueelliset
kehittämisorganisaatiot. Kuka tahansa kansalainen voi työvälineen
avulla muodostaa ajankohtaisen näkemyksen teknologisen
kehityksen kärjistä. Pioneerihenkeä luo myös
mahdollisuus osallistua työvälineen päivittämiseen.
Työvälineen kiinnostavuudesta kertoo mm. se, että valmisteilla
on väitöskirja sen soveltamisesta yritysympäristöön.
Malli on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta.
Uuden teknologian ennakointimallin avulla tehdyssä ensimmäisessä arviointikierroksessa
radikaaleja
teknologisia ratkaisuja arvioitiin kaikkiaan kahdessakymmenessä eri
arvonluontiverkossa eli asiakastarpeen kautta muodostuvissa globaaleissa
kysyntäryppäissä. Teknologioita arvioitiin
myös niiden kypsyyden mukaan eli kysymällä,
kuinka pitkällä kehitystyö on. Samoin
arvioitiin merkittävyyttä, esimerkiksi suomalaisen
vientiteollisuuden näkökulmasta.
Selvityksen tuloksena nousi esille 100 radikaalia teknologista
ratkaisua, joiden arvioitiin silloisen ajankohtaistiedon varassa
muuttavan maailmaa eniten seuraavaksi. Nämä sata
teknologiaa voidaan pisteyttää sekä yleisesti
(globaali malli) että Suomen näkökulmasta.
Lisäksi malli mahdollistaa listan häntäpään
teknologioiden tarkastelun heikkoina signaaleina ja tulevaisuuden
osaamistarpeina.
Tulevaisuusvaliokunnan mielestä Suomella tulee
olla ajankohtaista osaamista niissä teknologioissa, joilla
on edellytykset muuttaa maailmaa merkittävästi
lähivuosikymmeninä. Kehitystä radikaalien teknologioiden
mahdollisuuksissa on seurattava jatkuvasti ja valppaasti ja kehitettävä menettelyjä,
joilla ajankohtaiset arviot nopeasti ja innostavasti leviävät
yhteiskuntaan johtaen uusien mahdollisuuksien kokeiluihin ja nopeaan
reagointiin toimintaympäristön muuttuessa.
Suomen tulisi olla erityisen aktiivinen niissä teknologioissa,
joilla on merkitystä Suomen suurimmille toimialoille ja etenkin
vientialoille. Lisäksi Suomen tutkimus- ja koulutusjärjestelmän
tulisi luoda jo hyvissä ajoin osaamista niissä teknologioissa,
joiden ennakoidaan yleistyvän vasta 20—30 vuoden
kuluttua.
Esimerkiksi Tekniseen korkeakouluun perustettiin jo 1950-luvulla
teoreettisen sähkötekniikan professuuri ja 1960-luvulla
ensimmäinen tietoliikennetekniikan professuuri. Samaan
aikaan perustettiin Tampereen yliopistoon (1965) ja Helsingin yliopistoon
(1967) tietojenkäsittelytieteen professuurit ja Oulun yliopistoon
(1965) sähkötekniikan osasto. Näistä investoinneista tietotekniikkaan
(ml. radiotekniikka) ja tietoliikenteeseen sai alkunsa suomalainen
tietotekninen osaaminen. Suomen viennistä sähkötekniikan
ja elektroniikan osuudet olivat vuonna 1970 2 %, 1980 4 %,
1990 11 %, 2000 31 %, 2010 15 %. Tiede
ja perustutkimus muuttuvat siis liiketoiminnaksi ja teollisuudeksi,
mutta aikajänteet voivat olla hyvin pitkiä.
Jos ryhdytään toimimaan vasta silloin, kun
uudet teknologiat ovat jo kypsiä ja varmoja, niin olemme
auttamatta myöhässä. Teknologinen edelläkävijyys
edellyttää visionäärisyyttä ja
rohkeutta, ja tätä tulevaisuusvaliokunta on pyrkinyt luomaan
omalla teknologian ennakoinnin mallillaan.
Tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että mallin
kehittämistä jatketaan Suomen Akatemiassa, Aalto-yliopistossa
ja/tai muissa teknillisissä yliopistoissa, Tekesissä,
VTT:ssä, Sitrassa ja/tai muissa vastaavissa organisaatioissa
yhteistyössä tulevaisuusvaliokunnan kanssa. Erityisesti suomalaiset
yritykset ja elämässään suuntaa
hakevat nuoret tulee innostaa uusien teknologisten mahdollisuuksien
kokeilijoiksi.
Tulevaisuusvaliokunta järjesti tunnistamansa radikaalit
teknologiat mallinsa avulla tärkeysjärjestykseen.
Suomen näkökulmasta tärkeimpien teknologioiden
lista näytti vuonna 2013 seuraavanlaiselta:
Radikaalit teknologiset ratkaisut vahvimpien vientivalmiuksien
alueella
- Antibakteeriset ja muut likaa hylkivät materiaalit
ja pinnat
- Nanosellu ja mikrokuitusellu
- Langaton siirto 2.5 terabittiä sekunnissa (vortex
beam)
- Nestemäisten polttoaineiden tuotanto entsyymien,
bakteerien ja levien avulla.
Radikaalit teknologiset ratkaisut olennaisten vientivalmiuksien
alueella Top Ten
- Yhteistyön ja yhteiskunnan pelillistäminen
- Robottiauto
- Tavaroiden 3D-tulostus
- Painettavat yms. halvat sensorit
- Nopeasti halventuva aurinkoenergia
- Henkilökohtainen oman kehon analysaattori
- Dementiaa ehkäisevä lääkitys
- Kevyet tehokkaat nopeasti ladattavat akut ja kondensaattorit
- Haptiset käyttöliittymät
- Liikkeisiin perustuvat käytönohjaimet.
Radikaalit teknologiset ratkaisut kapeiden vientivalmiuksien
alueella Top Ten
- Avoin data ja Big data
- Vapaasti organisoituva etätyö ja netissä muodostuvat
organisaatiot
- Laajennetun todellisuuden välineet
- Oppimisen uudelleenorganisointi
- Tauteja, fysiologisia tiloja ja organismien ominaisuuksia
nopeasti ja halvalla tunnistavat biosirut tai biosensorit
- Pilvilaskenta, massiivinen keskitetty data ja prosessointiteho
- Rutiinimainen kattava DNA-luenta
- Materiaalitutka
- Modulaarinen robotiikka
- Ympäristön reaaliaikainen 3D-mallinnus.
Tieteellisesti kiinnostavimpien alueiden radikaalit teknologiset
ratkaisut Top Ten
- Äärimmäisen tiheät,
kvantti-ilmiöt huomioon ottavat prosessorit
- Tauteja, fysiologisia tiloja ja organismien ominaisuuksia
nopeasti ja halvalla tunnistavat biosirut tai biosensorit
- Rutiinimainen kattava DNA-luenta
- Dementiaa ehkäisevä lääkitys
- Geenitietoon perustuvat lääkkeet
- Elämän simulointi solutasolla ja keinosolu
- Geenimuunnellut organismit monikäyttöisten
materiaalien tuottajina
- Eliniän pidentäminen ja ikääntymisen
hidastaminen
- Elinten korjaaminen ja takaisinkasvatus, soluviljely
- Nanohiilet suolan tai bakteerien poistossa ja muussa erotustekniikassa.
Laboratorioprototyyppitason radikaalien lupausten Top Ten
- Langaton siirto 2.5 terabittiä sekunnissa (vortex
beam)
- Elämän simulointi solutasolla ja keinosolu
- Piezosähköiset energialähteet,
kineettisen energian talteenotto
- Eliniän pidentäminen ja ikääntymisen
hidastaminen
- Rakennusten 3D-tulostus
- Aivojen korjaaminen ja kykyjen kasvattaminen
- Tehokkaat kevyet aurinkopaneelit
- Materiaalin 3D-tulostus ja 4D-tulostus
- Elinten korjaaminen ja takaisinkasvatus, soluviljely
- Itseorganisoituva virtuaalimaailma verkon 3D-datasta.
Tulevaisuusvaliokunta esittää, että Suomi
on aktiivinen teknologian kehittämisessä ja käyttöönotossa
ja panostaa varsinkin yllä mainittujen teknologioiden edistämiseen
ja soveltamiseen tutkimuksessa, tuotekehityksessä ja koulutuksessa.
Yhtä tärkeää on jatkuvasti
seurata ja ennakoida muutoksia radikaalien teknologisten ratkaisujen
lupaavuudessa ja yleistymisessä. Tätä varten
tulevaisuusvaliokunnassa kehitettyä teknologian ennakoinnin
mallia on ylläpidettävä ja kehitettävä yhteistyössä erilaisten
ennakointitiedon tuottajien ja käyttäjien kanssa
osana uutta kansallista ennakoinnin toimintatapaa.
Tulevaisuusvaliokunta on lausunnossaan (TuVL 3/2013vp)
hallituksen talousarviosta vuodelle 2014 todennut, että panostukset
tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat Suomessa melko korkealla tasolla:
tutkimus-, koulutus- ja innovaatiomenojen (TKI) osuus Suomen bruttokansantuotteesta
oli
3,65 % vuonna 2012. Samaan aikaan Suomen julkisen sektorin
panostus yritysten TKI-toiminnan kannusteisiin on kuitenkin yksi OECD-maiden
alimmista. Suomessa yritysten saama julkinen tutkimus- ja kehitysrahoitus
on vajaat 3 % (2010) yritysten omista panostuksista, kun
se OECD-maissa on noin 7 %. Ristiriita johtuu siitä,
että Suomen julkisesta rahoituksesta suurin osa kohdistuu
sellaiseen tutkimukseen, jossa ei tavoitella hyötyä elinkeinoelämälle. Noin
2 miljardin euron julkisesta rahoituksesta vain noin 40 % tavoittelee
suoraan kansantaloudellisia hyötyjä ja elinkeinoelämän
menestymistä. Bruttokansantuotteeseen suhteutetut julkiset tutkimus-
ja kehityskannusteet yrityksille ovat Suomessa vain kolmasosan Yhdysvaltojen,
kaksi kolmasosaa Ruotsin ja puolet EU:n tasosta. Toisin kuin useimmissa
kilpailijamaissamme, Suomessa nämä panostukset
ovat viime vuosina olleet myös entisestään
laskussa.
Hallitusohjelmassa tutkimus-, kehittämis- ja
innovaatiotoiminnan tavoitteeksi on asetettu 4 % BKT:stä.
Tätä tavoitetta ei ole vielä saavutettu.
Tulevaisuusvaliokunta kiirehtii tavoitteen toteuttamista. Lisäksi
tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että tutkimus-, kehittämis-
ja innovaatiopanostusta kohdistetaan erityisesti kasvuhakuisiin
yrityksiin ja perustutkimukseen.