Perustelut
Yleistä
Kotouttamisselonteko perustuu laajaan selvitykseen, ja siinä on
hyvin eritelty kotouttamislain toteutuksessa ilmenneitä ongelmia.
Selonteko sisältää 77 ehdotusta tilanteen
parantamiseksi. Valiokunnan käsityksen mukaan selonteon
laatiminen näin pian lain voimaantulon jälkeen
on ollut tarpeen, jotta ongelmiin voidaan puuttua nopeasti ja maahanmuuttajien
kotouttaminen saada mahdollisimman toimivaksi. Hyvin toimiva kotouttaminen
ja sen tuloksena tapahtuva maahanmuuttajien ripeä työllistyminen
ja sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan muokkaavat väestön
asenteita myönteisemmiksi maahanmuuttajia kohtaan ja ovat
siten parasta rasismin vastaista työtä.
Selonteon mukaan toimenpide-ehdotuksista keskeisimmät
ja kiireellisimmät liittyvät koulutuksen ja tulkkauksen
järjestämiseen. Valiokunta yhtyy tähän
näkemykseen ja pitää välttämättömänä näiden
ehdotusten välitöntä toteuttamista.
Kotouttaminen edellyttää valtion ja kunnan eri
viranomaisten toimivaa yhteistyötä. Kuten selonteosta
ilmenee, tässä yhteistyössä on
vielä monin osin kehittämisen tarvetta. Myös
vastuun- ja työnjakoa tulee selkiyttää sekä toiminnan
koordinointia ja seurantaa tehostaa.
Työvoimapula ja maahanmuuttajat
Suurten ikäluokkien ikääntyessä työvoimasta poistuu
vajaan viidentoista vuoden kuluessa lähes miljoona henkeä.
Työelämään tuleva ikäluokka
on jo vuonna 2004 pienempi kuin työelämästä poistuva.
Suuri työvoiman tarve tulee olemaan esimerkiksi hoitotyössä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että suurten ikäluokkien eläköitymisen
aiheuttamaan työvoiman tarpeeseen vastataan ensisijaisesti
ottamalla käyttöön kaikki kotimaiset
työvoimareservit. Erityisen tärkeää on
tehdä kaikki mahdollinen, jotta työttömät
saataisiin takaisin työelämään. Tätä kautta
pystytään valiokunnan käsityksen mukaan
parhaiten ehkäisemään syrjäytymistä ja mahdollista
ulkomailta tulevaan työvoimaan kohdistuvaa vihamielisyyttä.
Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden työttömyys
on noin kolminkertainen yleiseen työttömyyteen
verrattuna. Ulkomaan kansalaisten työttömyysaste
oli vuoden 2001 lopussa 31,6 %, joka oli 2 % vähemmän
kuin vuonna 2000. Myönteinen kehitys näkyi erityisesti
suurilla paikkakunnilla, joissa työnantajat ovat alkaneet nähdä maahanmuuttajat
työvoimaresurssina esimerkiksi kuljetus-, metalli- ja hoitoalalla.
Maahanmuuttajatyönhakijoista kahdella kolmasosalla on ammatillinen
tai korkeakoulututkinto.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että maahanmuuttajien työllisyysaste saadaan lähemmäksi
yleistä työllisyysastetta. Tämä on
tärkeää paitsi työvoiman saatavuuden
lisäämiseksi myös yleisen ulkomaalaisvastaisuuden
ennaltaehkäisemiseksi ja maahanmuuttajien sopeutumisen
ja kotoutumisen edistämiseksi.
Vaikka keinot työvoimareservien vetämiseksi
työvoimaan käytettäisiin, tullaan valiokunnan käsityksen
mukaan väestön ikääntymisestä aiheutuvaan
työvoimapulaan tulevina vuosina tarvitsemaan nykyistä enemmän
myös ulkomaista työvoimaa. Erityisesti ulkomaista
työvoimaa tullaan tarvitsemaan eräisiin erityisosaamista vaativiin
tehtäviin, kausiluonteisiin maa- ja puutarha-alan tehtäviin
sekä erilaisiin palvelualan tehtäviin.
Toimenpiteet hyvien etnisten suhteiden ja vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi
kantaväestön ja maahanmuuttajien kesken luovat
edellytyksiä hyvään työpaikkojen
ja työvoiman väliseen kohtaantoon pääsemiselle
tämän vuosikymmen loppupuolella. Tärkeää on
kiinnittää huomiota myös työsuhteiden
valvontaan ja hyväksyttyjen työehtojen noudattamiseen
ja estää näin kaksien työmarkkinoiden
synty ja maahanmuuttajien hyväksikäyttö.
Työlupien ehtojen valvonnan tehostaminen
Työlupien määrä on viime
vuosina ollut kasvussa. Vuonna 2001 työlupia myönnettiin
noin 15 000. Eniten työlupia myönnettiin puutarha- sekä atk-
ja elektroniikka-aloille. Valtaosa luvista oli tilapäisiä ja
lyhytaikaisia.
Työlupalausunnot annetaan pääasiassa
työnantajan pyynnöstä ja työhön,
jossa lausunnonpyytäjä toimii työnantajana.
Puoltavan lausunnon antaminen edellyttää, että hakemuksessa
ilmoitetut työsuhteen ehdot ovat asianmukaiset. Tämä tarkoittaa,
että palkka- ja muut työsuhteen ehdot vastaavat
Suomessa voimassa olevia lakeja, suomalaisia työehtosopimuksia
tai niiden puuttuessa suomalaisiin työntekijöihin
noudatettavaa käytäntöä.
Työsuhteen ehtojen valvonta kuuluu työsuojeluviranomaisille,
ja se tapahtuu lähinnä asiakkaan aloitteesta.
Ulkomaalainen työntekijä ei kuitenkaan yleensä tiedä oikeuksiaan
tai sitä, kenen puoleen hän voisi kääntyä.
Hän voi myös pelätä menettävänsä työpaikkansa
ja samalla myös oleskelulupansa, koska lupa on usein sidottu tiettyyn
työnantajaan.
Valiokunta käsitteli ulkomaalaisten työsuhteen
ehtojen valvontaa työ- ja elinkeinolupadirektiivistä antamassaan
lausunnossa (TyVL 9/2002 vp — U 79/2001
vp) ja piti välttämättömänä,
että työehtojen noudattamisen valvontaa tehostetaan.
Tämä edellyttää, että luodaan
järjestelmä, joka mahdollistaa työsuhteen
ehtojen valvonnan myös silloin, kun työntekijä itse
ei sitä halua. Tärkeää olisi,
että työluvat myönnettäisiin
alakohtaisina, jolloin työntekijä ei olisi sidottu
yhteen työnantajaan. Myös työlupien rekisteröinti
ja seuranta pitäisi järjestää ja
työsuojeluviranomaisten resursseja ja koulutusta lisätä.
Ulkomaalaisille työntekijöille tulisi myös
paremmin tiedottaa heidän oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan
sekä antaa kohtuulliset välineet, joilla he voisivat
hakea oikeuksiaan. Valiokunta piti tärkeänä myös
sen selvittämistä, voidaanko ns. harmaan työn
teettäminen säätää rangaistavaksi
ja miten vahvistetaan työsopimusten ehtojen noudattamisen
valvontaa esimerkiksi yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen
kanssa.
Kotouttamistoimenpiteiden ulottaminen koko maahanmuuttajaväestöön
Kotouttamissuunnitelman laatimisvelvoite ja sitä kautta
myös oikeus aktiivitoimenpiteisiin koskee vain työvoimatoimiston
tai sosiaalitoimiston asiakkaiksi ilmoittautuneita maahanmuuttajia.
Näin suurin osa maahanmuuttajista jää helposti
toimenpiteiden ulottumattomiin. Kuitenkin myös työssäkäyvät
samoin kuin kotiäidit ja puolisonsa vuoksi tänne
tulleet tarvitsisivat suomen tai ruotsin kielen taitoa ja perustietoja
suomalaisen yhteiskunnan rakenteista ja toiminnasta, jotta he viihtyisivät
täällä ja heidän olisi mahdollista
kommunikoida ja toimia suomalaisen yhteiskunnan jäseninä.
Työvoimapolitiikan perustuessa jatkossa myös kasvavaan
ulkomaisen työvoiman käyttöön,
on tärkeää, että heidän
kotoutumiseensa tähtäävä järjestelmä on kunnossa,
jotta Suomi voi menestyä kilpailussa työvoiman
saannista.
Selonteon mukaan kysymykseen työelämässä olevien
kotoutumisen tukemisesta on tarpeen palata tulevaisuudessa. Valiokunta
pitää tätä osa-aluetta ensiarvoisen
tärkeänä ja katsoo, että tulee
pikaisesti selvittää yhdessä työmarkkinaosapuolten
kanssa, miten työelämässä olevien
kotouttaminen tulisi järjestää ja miten
työnantajat voisivat olla mukana tässä toiminnassa.
Turvapaikanhakijat
Kotouttamislain mukaan turvapaikanhakijoita ei pyritä kotouttamaan,
vaan heille järjestetään tilapäinen
majoitus, toimeentulotuki, tulkkipalveluja ja muu välttämätön
perustarpeiden turvaaminen sekä työ- ja opintotoiminta.
Turvapaikanhakijat voivat joutua odottamaan päätöstään useita
vuosia. Käytännössä on havaittu,
että puolen vuoden odottelun jälkeen henkilöt
alkavat oirehtia turhautumisen, epävarmuuden ja toimettomuuden
seurauksena. Erityisen ongelmallinen on tilanne perheissä,
joissa koulua käyvät lapset oppivat kielen ja
kotiutuvat yhteiskuntaan, mutta vanhemmat eivät. Useiden
vuosien turhautumisen jälkeen henkilöiden kotiutuminen
on vaikeaa, vaikka he saisivat lopulta myönteisen päätöksen
turvapaikka-anomukseensa.
Valiokunta kiirehtii toimenpiteitä turvapaikkahakemusten
käsittelyn nopeuttamiseksi.
Valiokunta katsoo, että kielenopetus ja suomalaisen
yhteiskunnan toimintaan perehdyttäminen tulee aloittaa
myös turvapaikanhakijoiden osalta heti maahantulon jälkeen
tavoitteena saada heidät mukaan työelämään
mahdollisimman nopeasti. Näin vältytään
toimettomuuden aiheuttamilta psyykkisiltä ongelmilta ja
nopeutetaan olennaisesti kotiutumisprosessia. Vaikka osalle hakijoista
myöhemmin tulisikin kielteinen päätös,
aktiivinen mukanaolo koulutuksessa ja työelämässä pitää yllä terveyttä ja
työelämävalmiuksia ja voi auttaa myös
takaisin sopeutumisessa lähtömaahan.
Turvapaikan hakuprosessissa kerättävät
tiedot koulutuksesta, taustasta ja työkokemuksesta tulee
hyödyntää ja ottaa esimerkiksi suomen
tai ruotsin kielen kurssien tasossa ja opetuksen sisällössä nykyistä paremmin
huomioon henkilön erityiset tarpeet ja se ala, jolle hän
työmarkkinoilla pyrkii.
Maahanmuuttajien työllistymisen edistäminen
Selonteossa todetaan, että maahanmuuttajien koulutustaustan
ja työkokemuksen selvittämisessä on ollut
puutteita, minkä seurauksena hyvin koulutetut maahanmuuttajat
joutuvat usein koulutustaan vastaamattomiin tehtäviin.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että koulutustaustan ja työkokemuksen selvittämiseen
kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota
ja maahanmuuttajat ohjataan koulutustaustansa mukaiseen täydennys-
ja jatkokoulutukseen sekä parannetaan mahdollisuuksia näyttötutkintojen
suorittamiseen ja tutkintojen tunnustamiseen. Myös kielikoulutuksessa
tulee pyrkiä koulutuspohjan ja ammattialan huomioon ottaviin
opetusryhmiin.
Erityinen ongelma maahanmuuttajien työllistymisessä on
työelämäkontaktien puute. Maahanmuuttajien
työllistymisen tukemiseen tarvitaan useissa tapauksissa
yksilöllisiä, räätälöityjä palveluja
kuten oppisopimuskoulutusta, työharjoittelua ja työnetsijäpalveluja.
Hyviä kokemuksia on saatu myös ns. työvalmentajista,
jotka toimivat eräänlaisina välittäjinä työnhakijoiden
ja työpaikkojen välillä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus yhdessä työmarkkinajärjestöjen
kanssa luo malleja hyviksi käytännöiksi,
joilla työpaikoilla voidaan maahanmuuttajien työllistymisen
esteitä poistaa sekä kehittää monikulttuurista
henkilöstöpolitiikkaa ja parantaa erilaisen kulttuuritaustan omaavien
henkilöiden huomioon ottamista henkilöstöjohtamisessa.
Yrittäjyys voi parhaimmillaan tarjota paitsi työpaikkoja
myös mahdollisuuksia sosiaaliseen nousuun sekä maahanmuuttajayhteisön
ja koko yhteiskunnan auttamiseen. Yrittäjyys tuleekin nostaa
keskeiseen asemaan maahanmuuttajien kotouttamisessa ja tarjota maahanmuuttajille yrityksen
perustamiseen liittyvää koulutusta. Oman yrityksen
perustaneita maahanmuuttajia tulee tukea hyvänä ja
vastuullisena työnantajana toimimiseen. Tähän
toimintaan tulee saada mukaan myös yrittäjäjärjestöt.
Kotouttamiskoulutus
Työvoimapoliittisella maahanmuuttajakoulutuksella tarkoitetaan
kotouttamissuunnitelman piirissä työttöminä työnhakijoina
oleville maahanmuuttajille järjestettävää ei-ammatillista
koulutusta, jota TE-keskukset hankkivat alueellisesti tarjousten
perusteella koulutuksen järjestäjiltä. Kunnan
vastuulla on järjestää kotouttamiskoulutusta
omaehtoisena koulutuksena kotiäideille, vanhuksille ja
muille työvoimaan kuulumattomille aikuisille maahanmuuttajille
sekä työelämässä toimiville.
Pakolaisille suunnattuun maahanmuuttajakoulutukseen oli valtion
talousarviossa vuoteen 1999 saakka erillinen määräraha.
Kotouttamislain voimaan tulosta eli vuodesta 1999 lähtien maahanmuuttajakoulutuksen
hankinta on tapahtunut työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen määrärahoista,
jotka ovat työllisyystilanteen kohentumisen myötä vähentyneet
vuodesta 1999 vuoteen 2001 noin 166 miljoonalla markalla. Korvamerkityn
määrärahan puuttuminen ja työhallinnon
niukentuneet koulutusmäärärahat ovat johtaneet
siihen, että koulutusmäärät
ovat joillakin alueilla romahtaneet jopa puoleen aikaisemmasta tasosta
ja niukkuutta on jaettu ostamalla useammille asiakkaille lyhyempiä koulutusjaksoja.
Koulutuksen vähentyminen on johtanut pitkiin odotusaikoihin
paitsi ennen ensimmäistä kurssia myös
kurssien välillä.
Erityishuomiota tulee kiinnittää kotona
lapsiaan hoitaviin naisiin ja heidän erityistarpeisiinsa.
Maahanmuuttajanaiset kohtaavat usein syrjintää sekä maahanmuuttajataustansa
että sukupuolensa perusteella. Siksi on tärkeää kohdistaa
naisiin erillisiä tukitoimia, joilla voidaan edesauttaa
työllistymistä ja selviytymistä yhteiskunnassa.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että kaikille maahanmuuttajille turvataan opetushallituksen
suosittelema 40 opintoviikon pituinen opetus ja että maahanmuuttajat
pääsevät kielikoulutukseen heti maahan
tulon jälkeen. Kielenopetuksen ryhmät tulee pyrkiä muodostamaan
mahdollisimman yhtenäisiksi ja kielenopetuksen jatkuvuus
ja eteneminen taitojen mukaisesti ilman taukoja kurssien välillä pitää varmistaa.
Kokopäiväinen kielenopetus voi muodostua liian
rasittavaksi ja tehottomaksi. Maahanmuuttajien motivaation ja kielenopetuksen
tehokkuuden parantamiseksi opetus tulisi kytkeä yhteen
työharjoittelun, oppisopimuskoulutuksen tai työnteon kanssa.
Opetusministeriön maahanmuuttopoliittisia linjauksia
koskevassa työryhmän ehdotuksessa esitetään,
että maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen rahoitus siirrettäisiin
opetusministeriön hallinnonalalle. Valiokunnan mielestä on tärkeää,
että hallitus selvittää, voidaanko ei-ammatillisen
maahanmuuttajakoulutuksen järjestämisvastuun ja
rahoituksen keskittämisellä poistaa nykyisen järjestelmän
hajanaisuudesta, koulutushankintojen lyhytjänteisyydestä ja
koordinaation puutteesta johtuvia ongelmia ja parantaa koulutuksen
kattavuutta ja laatua.
Kotouttamissuunnitelmat
Kotouttamislain mukaan kotouttamissuunnitelmat tulee laatia
yhteistyössä asiakkaan, kunnan ja työvoimatoimiston
kesken. Valiokunnan saaman tiedon mukaan tämä ei
ole ainakaan suurissa kunnissa toiminut siten, että kaikki
kolme osapuolta olisivat olleet yhtä aikaa saapuvilla, vaan
suunnitelmien laatiminen ja hyväksyminen on tapahtunut
papereita lähettämällä. Maahanmuuttajat
eivät aina ole ymmärtäneet suunnitelman
tarkoitusta ja merkitystä eivätkä niitä oikeuksia
ja velvollisuuksia, joita heille on siinä kirjattu. Valiokunta
pitää tärkeänä, että työvoimatoimistoissa
ja kunnissa ohjataan riittävästi tulkkaus- ja
henkilöstöresursseja kotoutumissuunnitelmien huolelliseen
ja asiakaslähtöiseen valmisteluun ja että valmistelun
lähtökohdaksi otetaan maahanmuuttajan valmiudet
ja koulutuspohja sekä hänen elämäntilanteensa,
tarpeensa ja toiveensa.
Valiokunta yhtyy ehdotuksiin yksilöllisten kotoutumissuunnitelmien
laatimisesta nuorille ja työmarkkinoiden ulkopuolella oleville
pienten lasten äideille sekä kiirehtii maahanmuuttajanaisten
aseman parantamiseen tähtäävien toimenpide-ehdotusten
toteuttamista.
Kotouttamisen onnistumisessa tärkeä osuus on
maahanmuuttajien asuinpaikalla. Samaan etniseen ryhmään
kuuluvien maahanmuuttajien asuminen samalla asuinalueella voi edistää kotoutumista
antamalla mahdollisuuden saada tukea ja seuraa sekä välittää tietoa.
Eri etnisiin ryhmiin kuuluvien maahanmuuttajien asuttaminen samalle
alueelle saattaa kuitenkin johtaa leimallisten maahanmuuttaja-alueiden
syntyyn ja aiheuttaa konflikteja niin eri maahanmuuttajaryhmien
välillä kuin valtaväestönkin
kanssa. Valiokunta yhtyy ehdotukseen sosiaalisen asuntotuotannon
riittävästä hajauttamisesta ja asuntojen
hankkimisesta omistusasuntokannasta, niin että liian tiheitä maahanmuuttajakeskittymiä
ei syntyisi.
Tärkeitä kotoutumisessa ovat kontaktit valtaväestön
kanssa. Kontaktien luomisessa ja ystävyyssuhteiden saamisessa
hyväksi tavaksi on osoittautunut osallistuminen paikallisen
urheiluseuran toimintaan. Kuntien kotoutumisohjelmissa tulisikin
kiinnittää entistä enemmän huomiota
yhteistyöhön urheiluseurojen kanssa.
Neuvontapalvelut ja kotouttamisohjaajat
Monissa kunnissa on erilaisen projektirahoituksen turvin järjestetty
neuvontapalveluja tai neuvontapisteitä maahanmuuttajille.
Näissä pisteissä maahanmuuttajat ovat
saaneet tulkkipalveluja, heille on selvitetty heidän oikeuksiaan
ja velvollisuuksiaan sekä heidän saamiensa päätösten sisältöä,
annettu tietoa koulutus- ja harrastusmahdollisuuksista sekä muista
tarjolla olevista palveluista. Neuvontapisteet ovat toimineet myös
maahanmuuttajien kohtaamispaikkoina. Neuvontapalveluja ovat käyttäneet
jo pitkään maassa oleskelleetkin. Jotta neuvontatoiminnan jatkuvuus
ja kehittäminen voitaisiin taata, sen järjestäminen
tulisi saada kuntien normaalin toiminnan piiriin.
Lapsiperheiden kotouttamisessa hyviä kokemuksia on
saatu maahanmuuttajan oman äidinkielen opettajien käyttämisestä kotouttamisohjaajina.
He tuntevat lapset ja perheet hyvin ja heidän oma kotoutumisensa
on jo tapahtunut. Maahanmuuttajien kotouttamisessa tulisikin käyttää nykyistä enemmän
hyväksi heidän asiantuntemustaan
ja kokemustaan esimerkiksi nuorille laadittavien omien kotoutumissuunnitelmien
teossa sekä pyrittäessä selvittämään nuorten
ja vanhempien välisistä kulttuurieroista johtuvia
ongelmia maahanmuuttajaperheissä.
Valtion ja kuntien välinen kustannusten jako
Kunnalle maksetaan korvausta pakolaisten aiheuttamista
kustannuksista 3 vuoden ajalta ja paluumuuttajien osalta 6 kuukauden
ajalta heidän maahantulostaan. Muiden maahanmuuttajien osalta
valtio ei maksa kunnalle erityiskorvauksia. Kuntien tulisi kotouttamisohjelmissa suunnitella
maahanmuuttajien kotouttamisen edellyttämät toimenpiteet
kuten koulutuksen, opastuksen ja ohjauksen järjestäminen.
TE-keskusten tehtävänä on tämän
toiminnan seuranta ja ohjaaminen sekä koordinoiminen niin,
että esimerkiksi erilaista koulutusta olisi alueella tarjolla
tarvittava määrä. Ohjausta helpottaisi,
jos näiden palvelujen järjestämisen tukemiseen
myös muiden kuin pakolaisten ja paluumuuttajien osalta
olisi käytettävissä valtion rahoitusta.
Valiokunta pitääkin tärkeänä,
että kuntien ja valtion välistä kustannusten
jakoa kehitetään siten, että valtion
tuessa otetaan huomioon maahanmuuttajataustaisen väestön
määrä kunnassa.