Yksityiskohtaiset perustelut

Perustuslakisopimuksen valmistelu

Perustuslakisopimus valmisteltiin Euroopan tulevaisuuskonventissa vuosina 2002—2003. Konventin tulokset muodostivat pohjan vuosina 2003—2004 pidetylle hallitustenväliselle konferenssille, jossa perustuslakisopimus neuvoteltiin. Perustuslakisopimus allekirjoitettiin 29.10.2004, ja sen voimaantulo edellyttää ratifiointia kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa.

Eduskunta on ollut tiiviisti perustuslakisopimuksen neuvotteluissa mukana. Ensin konventtivaiheessa, jolloin eduskunnan edustajat osallistuivat konventin työskentelyyn, ja myöhemmin tiiviissä vuorovaikutuksessa valtioneuvoston kanssa hallituksen neuvotellessa perustuslakisopimuksesta hallitustenvälisessä konferenssissa. Valtioneuvosto on antanut perustuslakisopimuksen eri vaiheista yhteensä kolme selontekoa eduskunnalle (VNS 3/2001 vp, VNS 2/2003 vp, VNS 6/2005 vp). Eduskunnan kanta eri neuvotteluvaiheista on ilmaistu valtioneuvostolle ulkoasiainvaliokunnan mietinnöissä konventin valmistelusta (UaVM 18/2001 vp) sekä konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (UaVM 4/2003 vp).

Ulkoasiainvaliokunta katsoo, että valtioneuvosto on huolehtinut asianmukaisesti eduskunnan vaikutusmahdollisuuksista kaikissa perustuslakisopimuksen neuvotteluprosessin vaiheissa neuvoteltavina olevien asiakysymysten osalta.

Yleisarvio perustuslakisopimuksesta

Ulkoasiainvaliokunta on käsitellyt Euroopan unionin perustuslakisopimuksen sisältöä yksityiskohtaisesti mietinnössään (UaVM 2/2006 vp) valtioneuvoston selonteosta (VNS 6/2005 vp). Käsiteltävänä oleva hallituksen esitys vastaa asiallisesti valtioneuvoston syksyllä 2005 antamaa selontekoa (VNS 6/2005 vp), mutta se on luonnollisesti yksityiskohtaisempi sisältäen myös sopimuksen yksityiskohtaiset perustelut. Myös yleisperusteluja on tarkennettu mm. Eurooppa-neuvoston, sopimuksen muuttamismenettelyjen ja turvallisuuspolitiikan osalta. Turvallisuuspolitiikan osalta esitys sisältää myös uusia kantoja.

Ulkoasiainvaliokunta arvioi tämän vuoden huhtikuussa (UaVM 2/2006 vp), että perustuslakisopimus muodostaa kokonaisuuden, joka on tasapainoinen ja Suomen kannalta hyväksyttävä. Selonteon eduskuntakäsittelyn ja hallituksen esityksen antamisen välisenä ajanjaksona valiokunnan kanta ei ole muuttunut. Valiokunta ei siten katso aiheelliseksi eikä tarkoituksenmukaiseksi toistaa tässä mietinnössä aikaisemmin esittämiään yksityiskohtaisia kantoja — ja niihin liitettyjä huomautuksia — ne ovat edelleen voimassa. Myös muiden valiokuntien ytimekkäät ja myönteiset lausunnot (SuVL 8/2006 vp, PeVL 36/2006 vp, VaVL 24/2006 vp, HaVL 42/2006 vp, LaVL 16/2006 vp, LiVL 16/2006 vp, MmVL 12/2006 vp, PuVL 7/2006 vp, SiVL 14/2006 vp, StVL 16/2006 vp, TaVL 24/2006 vp, TuVL 4/2006 vp, TyVL 14/2006 vp, YmVL 26/2006 vp) ilmentävät aikaisempia kantoja. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 36/2006 vp) käsitellyt kattavasti sopimuksen hyväksymistä, käsittelyjärjestystä, muuttamismenettelyjä ja Eurooppa-neuvoston asemaa, ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä otetaan nämä kannat huomioon.

Ulkoasiainvaliokunta katsoo, että valiokunnan aikaisempi mietintö (UaVM 2/2006 vp) ja nyt valmisteilla oleva mietintö muodostavat eduskunnan kannanoton kokonaisuuden perustuslakisopimuksesta. Valiokunta pitää tärkeänä, että kun täysistunto keskustelee käsiteltävänä olevasta hallituksen esityksestä valiokunnan mietinnön pohjalta, myös valiokunnan aikaisempi mietintö (UaVM 2/2006 vp) liitteineen on kansanedustajien saatavilla.

Valiokunta on asiantuntijakuulemisissa keskittynyt valtioneuvoston ja tasavallan presidentin yhteistoimintaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa koskeviin käytännön kysymyksiin erityisesti EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta. Lisäksi mietinnössä käsitellään perustuslakisopimuksen kokonaisuutta, sopimuksen kansallista hyväksymisprosessia, yhteisvastuulauseketta ja hallituksen esityksessä esille tulleita uusia kannanottoja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Perustuslakisopimuksen keskeiset tavoitteet ja sisältö

Tutustuttuaan — pohdintatauon aikana — uudelleen sopimuksen sisältöön valiokunta korostaa, että perustuslakisopimuksen ratifioinnin pysähtyminen — ainakin väliaikaisesti Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestysten johdosta — oli takaisku. Perustuslakisopimus sisältää Suomen kannalta monia pitkään ajamiamme uudistuksia, joiden nopea voimaantulo olisi Suomen ja koko unionin kannalta myönteistä. Unohtamatta valiokunnan aiemmin (UaVM 2/2006 vp) yksityiskohtaisesti käsittelemiä sopimuksen ongelmakohtia ja haasteita, valiokunta pitää sopimuksen hyväksyttävyyden valossa tärkeänä tuoda tässä vaiheessa uudelleen esiin sopimuksen keskeisiä tavoitteita ja uudistuksia.

Perustuslakisopimus vahvistaa Euroopan unionin toiminta- ja päätöksentekokykyä tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi. Kansalaisten näkökannalta yksi yhtenäinen perustuslakisopimus selventää kuvaa unionista. Samaan suuntaan vaikuttavat unionin oikeushenkilöllisyys, unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivaltajaon tarkentaminen, päätöksentekomenettelyjen karsiminen ja päätöksenteon avoimuus.

Unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuuden vahvistaminen on eräs merkittävimmistä perustuslakisopimuksen sisältämistä uudistuksista. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen määritetään nyt unionin arvoksi ja tavoitteeksi, ml. vähemmistöt ja lapsen oikeudet, ja tavoitteena on unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Köyhyyden poistaminen on myös uusi tavoite, ja rauhan edistäminen on kirjattu sopimukseen aktiivisena tavoitteena. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on sopimuksen mukaan varmistettava kaikilla aloilla työelämä ja palkkaus mukaan lukien.

Sopimuksella vahvistetaan edellytyksiä EU:n sisäisen turvallisuuden lisäämiseksi. Keskeinen uudistus on unionille annettava toimivalta säätää vähimmäissäännöistä tiettyjen rikosten ja niihin liittyvien seuraamusten määrittelemiseksi. Toimenpiteet voivat koskea sopimuksessa lueteltuja, luonteeltaan vakavan, rajat ylittävän rikollisuuden muotoja: terrorismi, ihmiskauppa sekä naisten ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, laiton huumausainekauppa, laiton asekauppa, rahanpesu, lahjonta, maksuvälineiden väärentäminen, tietokonerikollisuus ja järjestäytynyt rikollisuus.

Ympäristö on sopimuksessa varsin hyvin esillä unionin toiminnan tavoitteita koskevissa määräyksissä. Tämä tukee ympäristönäkökohtien johdonmukaista huomioon ottamista unionin toiminnassa. Ympäristön kannalta on merkittävää myös, että energiapolitiikan yhtenä tavoitteena on energiatehokkuuden ja energiansäästön edistäminen sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittäminen. Ympäristöpolitiikan kannalta merkittäviä ovat myös perustuslakisopimuksen rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat määräykset ja niiden soveltaminen.

Sopimus vahvistaa demokratian toteuttamiseen liittyviä periaatteita: mm. määräykset kansalaisaloitteesta ja komission laajasta kuulemisvelvoitteesta sekä unionin toimielinten ja laitosten toiminnan avoimuutta lisäävät uudistukset. Viimeksi mainituista keskeisimpinä voidaan pitää lainsäädäntötyön avoimuuden vahvistumista neuvoston istuntojen kasvavan julkisuuden myötä sekä asiakirjajulkisuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisalan ulottamista kaikkiin unionin toimielimiin ja laitoksiin. Unionin toiminnan avoimuus nostetaan sopimuksessa muiden demokratian toteuttamista koskevien tavoitteiden ja periaatteiden rinnalle. Sopimus yksinkertaistaa unionin monimutkaista lainsäädäntöjärjestelmää tekemällä yhteispäätösmenettelystä pääasiallisen lainsäädäntömenettelyn ja siirtämällä uusia lainsäädäntötoimivaltoja sen piiriin, ja se laajentaa määräenemmistöpäätöksenteon alaa ministerineuvostossa ja vahvistaa unionin päätöksentekokykyä.

Sopimuksessa unionin varainhoitoa koskevilla määräyksillä tehostetaan ja selkeytetään päätöksentekomenettelyitä säilyttäen pääosin jäsenvaltioiden ja unionin sekä toisaalta unionin eri toimielinten välinen päätösvaltatasapaino. Muutoksissa korostuu myös pyrkimys taata varainhoidon suunnitelmallisuus ja budjettikuri. Euroopan parlamentin asema vahvistuu varainhoitoa koskevassa päätöksenteossa. Lähtökohtana on, että uudistus keventää nykyistä raskasta budjettimenettelyä.

Sopimuksella vahvistetaan jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehistä koostuvan Eurooppa-neuvoston asemaa ja se saa pysyvän puheenjohtajan. Siitä tulee unionin varsinainen toimielin, johon sovelletaan yleisiä EU:n toimielimiä koskevia sääntöjä. Ulkoasiainvaliokunta katsoi aiemmin, että Eurooppa-neuvoston vahvistaminen on osa institutionaalista kokonaisratkaisua ja siten hyväksyttävissä. Perustuslakisopimuksella perustetaan unionin ulkoasiainministerin tehtävä sekä hänen alaisuudessaan toimiva Euroopan ulkosuhdehallinto. Kyse ei ole uuden unionin toimielimen luomisesta, vaan olemassa olevien resurssien uudelleenorganisoimisesta. Osa ulkosuhdehallinnon henkilöstöstä rekrytoidaan kansallisista ulkoasiainhallinnoista, ja tämä voi tarjota uusia välineitä pienille jäsenvaltioille niiden hoitaessa ulkosuhteitaan, esimerkiksi poliittisen raportoinnin ja konsulipalvelujen hoitamisessa. Sopimus sisältää mahdollisuuden Euroopan syyttäjäviraston perustamiseksi Eurojustin toiminnan pohjalta.

Ministerineuvoston puheenjohtajuusjärjestelmä muuttuu, ja istuntojen julkisuutta lisätään. Kaksoismääräenemmistöpäätös otetaan käyttöön. Komission asema vahvistuu jossain määrin pilarijaon purkamisen myötä. Komission asema varmistetaan unionin ulkoisen edustuksen osalta suhteessa unionin ulkoista toimintaa koskeviin sopimusmuutoksiin. Avunantovelvoite yhdessä yhteisvastuulausekkeen kanssa vahvistaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta ja myös Suomen turvallisuutta.

Kansallisten parlamenttien asemaa on kehitetty vahvistamalla niiden mahdollisuuksia vaikuttaa hallitustensa kautta unionin päätöksentekoon ja suorilla vaikuttamistavoilla. Tärkeimpiä uudistuksia ovat kansallisten parlamenttien oikeus saada eräitä keskeisiä asiakirjoja ja lainsäädäntöaloitteita unionin toimielimiltä sekä mahdollisuus valvoa toissijaisuusperiaatteen toteutumista unionissa. Kansalliset parlamentit voivat osallistua vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen osalta eräisiin arviointijärjestelmiin sekä Europolin poliittiseen valvontaan ja Eurojustin toiminnan arviointiin. Yksikin kansallinen parlamentti voi eräissä tapauksissa estää Eurooppa-neuvoston sopimuksen yksinkertaistettua tarkistamista merkitsevän eurooppapäätöksen tekemisen. Myös kansallisten parlamenttien välisen yhteistyön muotoja vahvistetaan jossain määrin.

Valiokunta korostaa lopuksi, että sopimuksen pöytäkirjaan nro 8 sisältyy eräitä Suomen kannalta merkityksellisiä määräyksiä, jotka valiokunnan aiemman kannan mukaan on sisällytetty sopimukseen tyydyttävällä tavalla. Nämä neuvottelujen tuloksena saavutetut määräykset koskevat erityisesti Suomen työeläkejärjestelmän poikkeusasemaa; maatalouteen liittyviä määräyksiä; saamelaisia; pohjoisten, erittäin harvaanasuttujen alueiden pysyvän erityisaseman tunnustamista sekä Ahvenanmaan erityisasemaa.

Yhteisvastuuslauseke — solidaarisuuslauseke

Perustuslakisopimukseen sisältyy yhteisvastuulauseke (solidaarisuuslauseke), joka velvoittaa unionin ja sen jäsenvaltiot toimimaan yhteisvastuun hengessä, jos jäsenvaltio joutuu terrori-iskun, luonnonmullistuksen tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä toistaa lyhyesti aikaisemmat kantansa yhteisvastuulausekkeesta (UaVM 2/2006 vp), koska yhdessä turvatakuulausekkeen kanssa ne — voimassa olevina poliittisina velvoitteina — vahvistavat kansalaisten turvallisuutta jo nyt.

Yhteisvastuulausekkeen mukaiset avustamistoimet käsittävät kaikki unionin käyttöön annettavat voimavarat, mukaan lukien sotilaalliset voimavarat. Yhteisvastuulauseke toimeenpantiin Madridin terrori-iskun (11.3.2004) jälkeen siitä huolimatta, että perustuslakisopimus ei ole voimassa. Uusien uhkien valossa yhteisvastuulausekkeen merkitys on käytännössä yhä keskeisempi. Siviiliviranomaisten tiedonvaihto ja saumaton yhteistoiminta unionin alueella luovat sitä arjen turvallisuutta, jota kansalaiset myös EU:lta odottavat.

Yhteisvastuulauseke kohdistuu tilanteisiin ja toimiin, joiden pääasiallinen kohde on unionin omalla alueella. Tästä syystä yhteisvastuulausekkeen nojalla toteutettavat toimet eivät Suomen oloissa tule sotilaallisen kriisinhallinnan piiriin (UaVM 1/2006 vp). Yhteisvastuulausekkeen toteuttaminen on luonteeltaan rajat ylittävää virka-aputoimintaa, jonka toteuttajina ovat jäsenvaltioiden eri viranomaistahot, jotka toimivat kutsujavaltion pyynnöstä. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että kaikki jäsenvaltioiden resurssit — mukaan lukien sotilaalliset voimavarat — ovat käytettävissä yhteisvastuulausekkeen toteuttamisessa. Toisaalta on tärkeää, että yhteisvastuulausekkeen tarkoittamia tehtäviä ovat toteuttamassa myös esimerkiksi sisäasiainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön tai maa- ja metsätalousministeriön alaiset viranomaistahot.

Ulkoasiainvaliokunta pitää yhteisvastuulauseketta merkittävänä askeleena jäsenvaltioiden kansalaisten turvallisuuden vahvistamisessa. Suomella tulee olla asianmukaiset valmiudet yhteisvastuulausekkeen tarkoittaman avun antamiseen ja vastaanottamiseen.

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Valiokunta selvitti kattavasti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehitystä perustuslakisopimuksen valossa käsitellessään (UaVM 2/2006 vp) valtioneuvoston selontekoa. Käsiteltävänä oleva hallituksen esitys sisältää kuitenkin muutamia uusia turvallisuuspoliittisia kantoja, joten valiokunta katsoo aiheelliseksi käsitellä lyhyesti turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehitystä.

Valiokunta katsoi mietinnössään (UaVM 2/2006 vp), että perustuslakisopimus tehostaa unionin nykyistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Ulkoasiainvaliokunta totesi, että sopimuksen vaikeuksista ja muista unionin politiikkaa kohdanneista vaikeuksista huolimatta unioni on viime vuosina kehittänyt merkittävästi turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta on tullut unionin toiminnan nopeimmin kehittyviä alueita. Ulkoasiainvaliokunta totesi mietinnössään, että kriisien ennaltaehkäisyn ja kriisinhallinnan vahvistaminen on tarpeellista ja johdonmukaista unionin ulkoisen toiminnan ja unionin turvallisuuden vahvistamisessa. Valiokunta pitää edelleen tärkeänä, että EU:sta on kehittymässä yhä vahvempi turvallisuusyhteisö.

Valiokunta totesi myös, että rakenteellisen yhteistyön toteutuminen ei käytännössä ole ollut sidoksissa perustuslakisopimuksen voimaantuloon. Rakenteellinen yhteistyö on käytännössä osoittautunut joustavaksi ja nopeaksi välineeksi kehittää EU:n voimavaroja, vaikka siihen alkujaan suhtauduttiin Suomen taholta epäillen. Unionin on kyettävä toimimaan jäsenmaiden tärkeiksi arvioimissa kriiseissä. EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn nopea kehittäminen on osaltaan lisännyt unionin ulkopolitiikan uskottavuutta. EU nähdään yhä tärkeämpänä toimijana ja esimerkiksi YK haluaa tukeutua EU:n nopean toiminnan kykyyn alueellisten kriisien ratkaisussa. Rakenteellisen yhteistyön tarkoittaman toiminnan myönteisenä esimerkkinä on unionin nopean toiminnan joukkojen muodostaminen. Näiden ensimmäinen taisteluosasto, jossa myös Suomi on mukana, on valmiina vuoden 2007 alusta.

Turvatakuu — avunantovelvoite

Valiokunta käsitteli mietinnössään (UaVM 2/2006 vp) laajasti sopimukseen sisältyvää keskinäistä avunantovelvoitetta (turvatakuulauseke). Turvatakuu tarkoittaa, että mikäli jokin jäsenmaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi, on muilla unionin jäsenvaltioilla velvollisuus tulla hyökkäyksen kohteeksi joutuneen jäsenvaltion avuksi kaikin käytettävissä olevin keinoin. Turvatakuulauseke ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Turvatakuulausekkeessa todetaan, että Pohjois-Atlantin liitto (Nato) on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.

Valiokunta totesi mm. että turvatakuulauseke on sanamuodoiltaan varsin tyypillinen sotilaallista turvatakuuta ilmaiseva sopimusmääräys ja että takuun merkitys perustuu viime kädessä siihen sitoumuksensa antaneiden valtioiden aikomuksiin, kykyyn ja toimintaan. Valiokunta muistutti myös, että olisi epäjohdonmukaista, jos puolustusta ei koskisi samanlainen solidaarisuuden henki kuin kaikkea muutakin unionin toimintaa.

Hallituksen esityksessä viitataan ulkoasiainvaliokunnan mietintöön ja todetaan, että vaikka unionilla ei ole suunnitelmia yhteisen aluepuolustuksen toteuttamisesta, on samalla huomattava, että unionin jäsenvaltioina on sotilaallisesti kyvykkäitä maita, ml. kaksi ydinasevaltiota. Jäsenvaltioilla on hyvät keskinäiset yhteistoimintavalmiudet, joita on kehitetty myös kriisinhallinnan kautta. Myös käytännössä sotilaallista apua voidaan EU-maiden kesken antaa, ja tämän avun mahdollisuus itsessään muodostaa merkittävän unionin jäsenvaltioita suojaavan pelotteen. Unionin institutionaalisten rakenteiden kehittäminen tässä tarkoituksessa olisi omiaan lisäämään tämän valmiuden uskottavuutta.

Valiokunta pitää merkittävänä ja myönteisenä, että hallitus katsoo nyt — ulkoasiainvaliokunnan aiemmin esittämän kannan tavoin — että keskinäinen avunantovelvoite on jo nyt velvoittava poliittinen sitoumus ja sillä on tosiasiallista merkitystä. Turvatakuun todetaan vahvistavan Suomen turvallisuutta. Hallituksen mukaan Euroopan unionissa hyökkäys yhtä jäsenvaltiota kohtaan merkitsisi muiden apuun tuloa monin keinoin, mukaan lukien sotilaalliset toimet.

Ulkoasiainvaliokunta esitti aikaisemmassa mietinnössään, että turvatakuun käytännön merkitystä tulisi selventää. On johdonmukaista, että vastavuoroiset turvatakuut edellyttävät myös Suomessa konkreettisia toimenpiteitä, jotta ne saavat sen uskottavan käytännön merkityksen, jonka hallitus on niille nyt poliittisesti antanut. Valiokunta pitääkin selvänä puutteena, että hallituksen esityksestä ei käy ilmi, mitä sitoutuminen turvatakuisiin merkitsee operatiivisella tasolla ja miten turvatakuiden toteuttaminen on tarkoitus järjestää Suomessa. Vaikutusten arvioinnissa olisi tärkeää arvioida turvatakuulausekkeen toimeenpanoon liittyvää valmistautumista ja mahdollisia uusia lainsäädäntö- ja resurssitarpeita. Turvatakuiden merkitystä olisi valiokunnan mielestä ollut perusteltua arvioida myös unionin sotilaallisen valmiusjärjestelmän kehittämisessä. Ulkoasiainvaliokunta edellyttää, että hallitus arvioi seuraavan vaalikauden alussa eduskunnalle annettavassa selvityksessä yksityiskohtaisemmin turvatakuun — kuin myös yhteisvastuulausekkeen — merkitystä ja selvittää siitä johtuvia käytännön toimenpiteitä.

Valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välinen yhteistoiminta ja yhteistyö ulkopolitiikassa

Suomen ulkopolitiikan johtamiseen kiinteästi liittyvän yhteistoiminta- ja yhteistyövelvoitteen toteutuminen on osa johdonmukaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Valiokunta katsoo, että yhteistoimintaa ja yhteistyötä on tärkeää ja perusteltua tarkastella myös parlamentarismin vahvistamisen ja eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien toteutumisen kannalta. Perustuslain säännökset eduskunnalle tiedottamisesta ja unionin asioiden ennakkokäsittelystä eduskunnassa ja niiden seurannasta perustuvat nimenomaan valtioneuvoston ministerien poliittiseen vastuuseen.

Valiokunta piti sen vuoksi tarpeellisena kartoittaa ja selvittää käytäntöjä koskien perustuslain 96 ja 97 §:n tiedonsaantiin liittyviä säännöksiä ja valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välisiin suhteisiin liittyviä 93 §:n 1 ja 2 momentin säännöksiä erityisesti unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta.

Toimivallan perusteista

Perustuslain 93 §:n 1 momentin mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Valtioneuvosto kuitenkin vastaa saman pykälän 2 momentin perusteella Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. Valtioneuvostolle 93 §:n 2 momentin perusteella kuuluva toimivalta ulottuu Euroopan unionin koko toimialalle (HE 1/1998 vp, PeVM 10/1998 vp) eikä valtioneuvoston toimivallasta ole erotettu mitään asiaryhmää, eli siihen kuuluvat myös unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat asiat (PeVL 36/2006 vp). Muodostettaessa Suomen kantaa merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin unioniasioihin valtioneuvoston tulee kuitenkin toimia läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa (PeVL 36/2006 vp, HE 1/1998 vp). Eduskunta osallistuu Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansalliseen valmisteluun sen mukaan kuin perustuslaissa säädetään.

Perustuslain 93 §:n säännökset toimivallasta kansainvälisissä asioissa muodostavat perustuslain esitöissä korostetun lähtökohdan mukaisesti kokonaisuuden (HE 1/1998 vp), jossa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistoiminnan alaan 1 momentin perusteella kuuluvaa toimivaltaa rajoittavat yhtäältä perustuslain säännökset kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksymiseen liittyvästä eduskunnan toimivallasta sekä toisaalta 93 §:n 2 momentti eduskunnan ja valtioneuvoston toimivallasta Euroopan unionin asioissa (PeVL 54/2005 vp).

Perustuslain 96 ja 97 § turvaavat eduskunnan aseman ja osallistumisen Euroopan unionin asioiden kansalliseen valmisteluun ja eduskunnan tietojensaantioikeuden asioiden valmistelusta Euroopan unionissa. Perustuslain 97 §:n 2 momentin mukaan pääministerin tulee antaa eduskunnalle tai sen valiokunnalle tietoja Eurooppa-neuvoston kokouksessa käsiteltävistä asioista etukäteen sekä viipymättä kokouksen jälkeen. Samoin on meneteltävä valmisteltaessa muutoksia niihin sopimuksiin, joihin Euroopan unioni perustuu.

Menettelytavat ja käytäntö yhteistoiminnassa ja yhteistyössä

Valiokunnan kuulemisissa on painotettu valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välistä kiinteää yhteistoimintaa ja yhteistyötä ulkopoliittisen linjan johdonmukaisuuden ja yhtenäisyyden turvaamiseksi. Valiokunta pitää selvänä, että Suomella tulee olla yksi ja yhtenäinen ulkopolitiikka. Keskeinen yhteensovittamisen ja yhteistyön foorumi on valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunnan (VNOS 25 §)Jäsenet: pääministeri (pj), ulkoministeri, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä, puolustusministeri, sisäasiainministeri ja VN:n määrääminä jäseninä opetusministeri ja maa- ja metsätalousministeri ja ministeri, jonka toimialaan kuuluvaa asiaa käsitellään. Sihteeri: UM:n alivaltiosihteeri. Asiantuntijat: UM:n valtiosihteeri, PLM:n kansliapäällikkö, EU-asioiden valtiosihteeri. Läsnä: TPK:n kansliapäällikkö, PMI:n ulkopoliittinen avustaja, SM:n kansliapäällikkö, VN:n tiedotuspäällikkö ja muita PMI:n kutsumia. ja tasavallan presidentin yhteiskokous (ns. TP-UTVA). Uuden perustuslain voimaan tultua 1.3.2000 tasavallan presidentti ja pääministeri sopivat käytännöstä, jonka mukaan TP-UTVA-kokouksia järjestetään tarvittaessa (tiedote 45/2000/3.3.2000). Näitä yhteiskokouksia järjestetään saadun selvityksen mukaan noin kerran kuussa. Ensimmäisessä TP-UTVAkokouksessa pääministeri avattuaan kokouksen luovutti sen jälkeen puheenjohtajuuden presidentille. Tämä menettely loi pohjan käytännölle, jossa presidentti käytännössä johtaa puhetta. Saadun selvityksen mukaan ennen johtopäätösten tekemistä presidentti varmistaa pääministeriltä, että johtopäätösten sisältö on valtioneuvoston kannan mukainen. Kokoukset kutsuu käytännössä koolle pääministeri, ja hän hyväksyy valiokunnan sihteerin eli ulkoministeriön alivaltiosihteerin laatiman asialistan. Kokoukset pidetään yleensä perjantaisin EU-ministerivaliokunnan kokouksen ja tasavallan presidentin esittelyn jälkeen. Kokoukset pidetään symbolisestikin pyöreän pöydän ääressä. Kokouksista laaditaan pöytäkirjat ja kokouksen asiakirjat ovat julkisuuslain (24 §:n 1 kohta) nojalla salaisia, ellei niitä erikseen todeta julkisiksi.

Tämän lisäksi myös pääministeri ja ulkoasiainministeri tapaavat presidentin säännöllisesti vähintään kerran viikossa. Yhteydenpitoon ja valmisteluun kuuluvat olennaisesti myös virkamiesten väliset kontaktit, ml. presidentin kanslian, pääministerin ja ulkoministeriön kanslian säännölliset tapaamiset. Saadun selvityksen mukaan tasavallan presidentin kanslia saa yleisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella laajasti kirjallista valmisteluaineistoa myös EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta — ml. EU-ministerivaliokunnan asiakirjat — niin valtioneuvoston kansliasta kuin ulkoasiainministeriöstä ja edustustoistakin.

Valiokunnan saaman selvityksen perusteella valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välinen yhteistoiminta ja yhteistyö toimivat hyvin. Valiokunta toteaa, että yhteistoiminnan ja yhteistyön toteutuminen kansallisen politiikan yhteensovittamiseksi edellyttää eri toimijoilta luonnollisesti perustuslain toimivaltasäännösten noudattamista — mutta myös valtioelinten välistä kunnioitusta sekä yhteistyökykyä, jotta potentiaalisilta ongelmilta vältyttäisiin.

EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhteensovittaminen

EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on laajentunut ja laajenee edelleen, mikä asiantuntijakuulemisten perusteella kaventaa käytännössä sen "muun ulkopolitiikan" alaa, jossa presidentti on uuden perustuslain mukaan päätoimija. Unionin ulkosuhteiden ala on Suomen perustuslain voimaantulon jälkeen kokenut merkittävän muodonmuutoksen EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan laajennettua. Eräänä osoituksena tästä ovat valtioneuvoston perustuslain 97 §:n nojalla ulkoasiainvaliokunnalle antamien EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien selvitysten (ns. UTP-selvitykset) määrän merkittävä lisääntyminen.www.eduskunta.fi/ulkoasiainvaliokunta/UTP-selvitykset

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta kansallinen valmistelu ja poliittiset päätökset tehdään käytännössä EU-ministerivaliokunnassa osana normaalia EU-asioiden käsittelyä. Valtioelinten väliseen yhteistyöhön kuuluu kiinteä yhteydenpito, keskustelu ja tiedottaminen EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välillä, jotta perustuslain esitöiden mukainen "läheinen yhteistyö tasavallan presidentin kanssa" EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta toteutuu käytännössä. Kuten edellä on kuvattu, tähän yhteistyöhön on useita eri mahdollisuuksia — TP-UTVA, TP-UMI ja TP-PMI sekä presidentin tapaamiset muiden ministerien kanssa ja lukuisat virkamieskontaktit. Valiokunta pitää tärkeänä, että näitä kanavia käytetään tehokkaasti hyväksi, jotta keskeiset EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset ovat yhteistyön piirissä yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden turvaamiseksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Valiokunta haluaa kiinnittää huomiota myös julkisuusnäkökohtiin. Valiokunta ei pidä asianmukaisena, että EU-ministerivaliokunnassa julkisena käsitelty asiakirja käsiteltäisiin salaisena TP-UTVAssa, kuten asiantuntijakuulemisten perusteella näyttää joskus tapahtuneen. Valiokunta pitää tärkeänä, että toimintatapoja pyritään kehittämään julkisuutta vahvistavaan suuntaan.

Eduskunnan parlamentaarinen valvonta Eurooppa-neuvoston suhteen

Eurooppa-neuvoston päätöksenteossa valtioelinten suhteet konkretisoituvat yhtäältä siihen, miten ja kenen toimesta Suomen kannat Eurooppa-neuvoston päätöksentekoon määräytyvät, ja toisaalta siihen, mikä on eduskunnan asema sekä ohjaus- ja vaikutusvalta Suomen kantoihin. Valiokunta huomauttaa, että Eurooppa-neuvostossa — mukaan lukien sen epäviralliset kokoukset — tehdään jo nyt käytännössä hyvinkin yksityiskohtaisia poliittisia linjauksia.

Valtioneuvosto päättää tapauskohtaisesti Suomen osallistumisesta Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Valtioneuvosto päättää myös tasavallan presidentin osallistumisesta. Tasavallan presidentin osallistuminen tapahtuu presidentin kanslian ilmoituksen mukaan "käsiteltäessä hänen toimivaltaansa kuuluvia asioita". Saadun selvityksen mukaan nämä ovat sellaisia ulkopolitiikkaan liittyviä asioita, joiden katsotaan kuuluvan presidentille perustuslain 93 §:n 1 momentin mukaan — käytännössä siis EU:n perus- ja laajentumissopimusten muutoksiin liittyvissä kysymyksissä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuosina 2004—2006 pidettiin 11 Eurooppa-neuvoston kokousta; seitsemään kokoukseen osallistuivat sekä pääministeri että presidentti ja neljään vain pääministeri. Asiantuntijakuulemisissa on käynyt ilmi, että Suomen puhevaltaa on käyttänyt pääasiallisesti pääministeri ja presidentti on osallistunut pääsääntöisesti vain illalliskeskusteluihin. Myös presidentti pitää puheenvuoronsa valtioneuvostossa valmisteltujen linjausten pohjalta, ja ennen puheen pitämistä hän konsultoi pääministeriä.

Asiantuntijakuulemisissa on tuotu esiin, että Suomen kaksijakoinen edustautuminen Eurooppa-neuvostossa voi joskus aiheuttaa epäselvyyttä muiden valtioiden edustajille Suomen EU-politiikan johtajuudesta. Kuulemisissa on todettu, että presidentin läsnäolo voidaan nähdä myös myönteisenä Suomen kannalta. Kuulemisissa on epäkohtana tuotu esiin se, että asioita valmistellut ulkoasiainministeri, jolla eurooppaoikeuden (SEU 4 art 2 mom) mukaan on kokouksessa avustava rooli, joutuu pääministerin ja presidentin paikalla ollessa poistumaan kokouksesta.

Ulkoasiainvaliokunnan aiemman kannan (UaVM 2/2006 vp) mukaan Suomessa ainoastaan pääministerin ja valtioneuvoston jäsenten toimintaan voidaan ulottaa asianmukainen parlamentaarinen legitimiteetti ja vastuunalaisuus. Pääministeri kantaa eduskunnalle poliittisen vastuun valtioneuvoston osalta Eurooppa-neuvoston kokouksista. Sen vuoksi — ja ottamatta kantaa tasavallan presidentin osallistumiseen Eurooppa-neuvoston kokouksiin sinällään — valiokunta korostaa, että eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi ja valtioneuvostolle kuuluvan toimivallan laajuuden vuoksi on johdonmukaista, että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa, kuten perustuslakivaliokunta on todennut (PeVM 10/1998 vp).

Valiokunta korostaa, että Eurooppa-neuvoston kokouksista tiedottamiseen liittyvien käytäntöjen tulee olla sellaisia, että ne turvaavat myös käytännössä eduskunnan perustuslaillisen aseman ja vaikutusvallan. Nykykäytännön mukaan suuri valiokunta kuulee pääministeriä suullisesti ennen ja jälkeen Eurooppa-neuvoston kokousten. Ulkoasiainvaliokunta kuulee pääministeriä niinikään suullisesti ennen ja jälkeen Eurooppa-neuvoston kokouksia nimenomaan ulko- ja turvallisuuspoliittista kysymyksistä ja unionisopimukseen tai sen muuttamiseen liittyvistä kysymyksistä.

Viitaten perustuslain 97 §:n mukaiseen eduskunnan tietojensaantioikeuteen ulkoasiainvaliokunta korostaa tässä yhteydessä myös laajemmin eduskunnan tietojensaantioikeutta. Valiokunta muistuttaa, että tietojensaantioikeus on rajoittamaton ja se sisältää perustuslain esitöidenkin valossa velvoitteen valtioneuvostolle oma-aloitteisesti pitää ulkoasiainvaliokunta informoituna oikea-aikaisesti ja säännönmukaisesti kansainvälisistä asioista ja suuri valiokunta muista EU:ssa valmisteltavista asioista. Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että Eurooppa-neuvoston tekemien poliittisten linjausten valossa tiedottamisen kehittäminen on eduskunnan oikea-aikaisen ja riittävän tiedonsaannin kannalta välttämätöntä. Ulkoasiainvaliokunta katsoo Eurooppa-neuvoston valmistautumiseen liittyvien toimintatapojen, saadun selvityksen ja oman kokemuksensa perusteella, että pelkästään suulliseen tiedottamiseen perustuva menettely ei ole asianmukainen eikä riittävä menettely eduskunnalle tiedottamisessa. Muodollisesti ei ole estettä kirjallisen tiedottamisen aloittamiseksi eduskunnan suurelle valiokunnalle ja ulkoasiainvaliokunnalle, ja valiokunta pitää tällaista menettelyä perusteltuna.

Eurooppa-neuvoston aseman virallistaminen

Eurooppa-neuvosto muuttuu perustuslakisopimuksen määräysten perusteella unionin viralliseksi toimielimeksi. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 36/2006 vp) todennut, että muutoksen takia on aiheellista korostaa perustuslain 97 §:n säännöksiä eduskunnan oikeudesta saada tietoja Eurooppa-neuvostossa käsiteltävistä asioista samoin kuin säännöksiä eduskunnan osallistumisesta sen toimivaltaan 96 §:n mukaan kuuluvien Euroopan unionin asioiden kansalliseen valmisteluun.

Muutos Eurooppa-neuvoston asemassa ei perustuslakivaliokunnan mukaan voi olla merkityksetön seikka myöskään tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä noudatettavien käytäntöjen kannalta. Kysymys on perustuslakivaliokunnan aiemman kannan mukaan viime kädessä siitä, että perustuslain 93 §:n 2 momentissa osoitetaan valtioneuvoston toimivaltaan unionissa tehtävien päätösten kansallinen valmistelu ja että unionin perustuslakisopimuksen muutosten valmisteluun sovelletaan saman pykälän 1 momentin säännöksiä.

Muutos vahvistaa perustuslakivaliokunnan mielestä entisestään eduskunnalle vastuussa olevan valtioneuvoston toimintaa johtavan pääministerin asemaa Suomen eurooppapolitiikan johdossa ja Suomen edustajana Eurooppa-neuvostossa. Valtioneuvoston toimivalta ulottuu perustuslain 93 §:n 2 momentin perusteella Euroopan unionin koko toimialalle ja kattaa siten myös unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan. Eurooppa-neuvostossa käsiteltävät kaikki asiat kuuluvat näin ollen käytännössä valtioneuvoston toimivaltaan. Muodostettaessa Suomen kantaa merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin unioniasioihin valtioneuvoston tulee kuitenkin toimia läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa Suomen ulkopolitiikan yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden turvaamiseksi. Valtioneuvostosta annetun lain 24 §:ssä tarkoitettu valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteinen kokous on perustuslakivaliokunnan mielestä tähän tarkoitukseen käyttökelpoinen ja muodolliselta kannalta riittävä yhteistyön foorumi. Käytännössä tarpeellisia ja asianmukaisia yhteistyömuotoja ovat myös tasavallan presidentin epäviralliset tapaamiset pääministerin ja ulkoasiainministerin kanssa.

Ahvenanmaan erityisasema ja itsehallinto

Ahvenanmaalla on unionissa erityisasema, ja siihen sovelletaan tiettyjä poikkeuksia. Poikkeukset on vahvistettu vuoden 1994 liittymissopimukseen liitetyllä Ahvenanmaasta tehdyllä pöytäkirjalla (Ahvenanmaa-pöytäkirja, n:o 2). Ahvenanmaan erityisaseman säilyttäminen oli Suomelle tärkeä erityiskysymys nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välisen oikeudellisen jatkuvuuden järjestämisessä. Ahvenanmaan erityisasema on säilytetty perustuslakisopimuksessa.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 36/2006 vp) käsitellyt perussopimuksen voimaansaattamissäädöksen hyväksymistä Ahvenanmaalla ja sen merkitystä. Ahvenanmaan maakuntapäivien itsehallintolain 59 §:n mukainen voimaansaattamissäädöksen hyväksyminen on edellytys sille, että perustuslakisopimuksen määräykset tulevat voimaan Ahvenanmaalla siltä osin kuin määräykset koskevat maakunnan toimivaltaan kuuluvia asioita. Voimaansaattamissäädöksellä ei ole merkitystä valtakunnan toimivallan alaan kuuluvien sopimusmääräysten voimaantulolle maakunnassa.

Valtiosopimuksen hyväksyminen ja siihen sitoutuminen ovat sopimusmääräysten voimaansaattamisesta erillisiä asioita. Suomen sitoutumistahdon muodostamisesta päättävät perustuslain 93 ja 94 §:n perusteella eduskunta ja tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, minkä lisäksi presidentti päättää yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa Suomen sitoutumistahdon ilmaisemisesta. Perustuslain 95 §:n 1 momentissa tarkoitetun voimaansaattamislain tai -asetuksen taikka Ahvenanmaan itsehallintolain 59 §:ssä tarkoitetun voimaansaattamissäädöksen hyväksyminen eivät ole edellytyksiä päätösten tekemiselle Suomen sitoutumistahdon muodostamisesta tai sen ilmaisemisesta. Siten esimerkiksi nyt käsiteltävänä oleva perustuslakisopimus voidaan ratifioida, jos eduskunta hyväksyy sopimuksen.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että perustuslakisopimuksen voimaansaattamissäädöksen mahdollinen hyväksymättä jättäminen johtaisi toisaalta hyvin ongelmalliseen tilanteeseen Suomen ja myös Ahvenanmaan kannalta. Yhtyen perustuslakivaliokunnan kantaan valiokunta toteaa, että on aiheellista jatkaa kansallista valmistelua mahdollisuuksista välttää oikeudellisesti epäselvän tilanteen muodostuminen.

Esityksen taloudelliset vaikutukset

Perustuslakisopimuksen tavoitteena on selkeyttää unionin toimintaa ja lähentää sitä kansalaisiin. Uudistuksesta aiheutuvat kustannukset riippuvat tehtävien säädösten ja muiden päätösten sisällöstä. Hallituksen esityksen mukaan unionin tasolla aiheutuvien välillisten ja välittömien kustannusten vaikutuksia ei voida arvioida täsmällisesti. Sopimuksella voidaan esityksen mukaan odottaa olevan vain vähäisiä kansallisia kustannusvaikutuksia. Selviä välittömiä uusia vaikutuksia ei ole luotettavasti arvioitavissa. Välilliset vaikutukset liittyvät lähinnä hallinnosta aiheutuviin kustannuksiin, jotka ovat vastakkaissuuntaisia. Ne eivät esityksen mukaan vaikuttane havaittavissa määrin Suomen maksuosuuden kehitykseen EU:n budjettiin.

Kansanäänestys

Perustuslakivaliokunta on aiemmin tarkastellut kysymystä Euroopan unionin perustuslakisopimuksesta mahdollisesti järjestettävästä kansanäänestyksestä ja katsonut, etteivät sopimuksen sisältämät uudistukset ole välttämättä sellaisia, joiden vuoksi kansanäänestys olisi perusteltua järjestää. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan arvioihin (PeVL 7/2006 vp, PeVL 36/2006 vp). Sopimus ei merkitse ratkaisevan kaltaista eroa siihen unioniin, johon Suomi liittyi vuoden 1995 alusta. Unionin perussopimuksia on muutettu Suomen EU-jäsenyyden aikana jo kahdesti — vuonna 1997 allekirjoitetulla Amsterdamin sopimuksella ja vuonna 2001 allekirjoitetulla Nizzan sopimuksella — ilman, että kansanäänestystä olisi näiden, unionin tehtäviä ja instituutioita merkittävällä tavalla muuttavien sopimusten kohdalla arvioitu tarpeelliseksi.

Ulkoasiainvaliokunta pitää kuitenkin entistäkin tärkeämpänä käydä perusteellisempaa julkista keskustelua unionin toiminnasta ja tavoitteista. Kansalaisten kasvava kriittisyys ja etäisyys unionia kohtaan tulee ottaa vakavasti. Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että unionin keskeisiä hankkeita koskeva varhainen ja avoin keskustelu on omiaan luomaan kestävän pohjan politiikan eteenpäinviemiselle kansalaisten luottamuksen pohjalta. On olennaista, että unionin kansalaiset voivat vaikuttaa unionin toimintaan ja kokevat sen toiminnan hyödylliseksi.

Sopimuksen ratifiointi ja toiminta ennen sopimuksen voimaantuloa

Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että Euroopan unioni rakentuu jäsenvaltioiden tasa-arvon periaatteelle. Juuri jäsenvaltioiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta on tärkeää, että kukin jäsenmaa tekee itsenäisen päätöksen ratifioimisesta sopimuksen asiasisällön perusteella. Valiokunta on käsitellyt sopimuksen asiasisällön Suomen kannalta yksityiskohtaisesti (UaVM 2/2006 vp) ja kerrannut sopimuksen pääkohdat aiemmin tässä mietinnössä. Perustuslakisopimus muodostaa kokonaisuuden, joka on tasapainoinen, ja ulkoasiainvaliokunta puoltaa sopimuksen hyväksymistä.

Perustuslakisopimusta kohdanneet vastoinkäymiset useassa Euroopan maassa ovat todellisia, mutta ei tule unohtaa, että esim. Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestykset heijastelivat myös ao. maiden sisäpoliittisia ongelmia. Sopimuksen ongelmat eivät välttämättä ole syy, vaan seuraus laajemmista poliittisista ongelmista, jotka liittyvät unionin jäsenmaiden taloudellisiin ja rakenteellisiin ongelmiin, joihin ei ole kyetty tyydyttävästi vastaamaan. Valiokunta pitää Suomen kannalta huomionarvoisena, että EU-maiden enemmistö — 15 jäsenmaata — on jo hyväksynyt sopimuksen. Lisäksi Bulgaria ja Romania ovat hyväksyneet sopimuksen liittymissopimuksensa ratifioinnin yhteydessä.

Valiokunta toteaa, että perustuslakisopimuksen voimaantulo nykyisessä muodossa on epävarmaa. Ratifioinnin mielekkyys Suomessa onkin kyseenalaistettu sillä perusteella, että sopimus tulee joka tapauksessa joltain osin muuttumaan. Ulkoasiainvaliokunta katsoo saadun selvityksen perusteella, että Roomassa 29.10.2004 allekirjoitettu perustuslakisopimus on joka tapauksessa pohjana mahdollisille jatkoneuvotteluille. Ulkoasiainvaliokunta viittaa myös suuren valiokunnan lausuntoon (SuVL 8/2006 vp), jossa todetaan, että jokainen yksittäinen ratifiointipäätös osaltaan vahvistaa sopimuksen hyväksyttävyyttä mahdollisia jatkoneuvotteluja ajatellen. Ulkoasiainvaliokunta pitää perustuslakisopimusta hyväksyttävänä ja unionin toimintaa kehittävänä, ja on tärkeää, että Suomi osoittaa poliittista suuntaa unionin kehittämiseksi ratifioimalla sopimuksen. Valiokunta huomauttaa, että sopimuksen jatkoneuvottelujen tuloksesta ja uudistusten laajuudesta ja niiden teknisestä toteuttamistavasta riippuen uudelleenratifiointi Suomen osalta edellyttää ehkä vain tehtyjen muutosten ratifiointia.

Suuri valiokunta on perustellusti todennut, että sopimus on kokonaisuus. Yksikään jäsenvaltio — Suomi mukaan lukien — ei saavuttanut neuvotteluissa kaikkia tavoitteitaan. Tämän vuoksi sopimuksen hyväksyminen eduskunnassa merkitsee sitoutumista sopimukseen kokonaisratkaisuna. Se ei merkitse, että Suomen voitaisiin mahdollisissa jatkoneuvotteluissa katsoa sitoutuneen jokaiseen sopimuksen sisältämään yksittäiseen ratkaisuun tai määräykseen yhteydestään irrotettuna.

Suomi valmistelee puheenjohtajavaltiona selvitystä sopimuksen etenemismahdollisuuksista käymällä kahdenkeskisiä neuvotteluja jokaisen jäsenvaltion kanssa. Pääministerin tarkoituksena on antaa tilanteesta alustava suullinen tilannekatsaus joulukuun Eurooppa-neuvostossa. Suomi antaa arvion seuraavalle puheenjohtajalle Saksalle, jonka tehtävä on esittää tilannearvio perustuslakisopimuksesta ja eri vaihtoehdoista Eurooppa-neuvostolle todennäköisimmin kesäkuussa 2007. Ulkoasiainvaliokunnan saaman selvityksen perusteella Suomen käymät luottamukselliset neuvottelut ovat edenneet rakentavasti. Valiokunta yhtyy suuren valiokunnan näkemykseen ja korostaa, että hallituksen aktiivinen — vaikkakaan ei julkisuudessa näkyvä — toiminta on ollut tärkeää perustuslakisopimusprosessin käynnissä pitämiseksi. On tärkeää, että unioni ratkaisee perustuslakisopimuksen ongelmat, jotta se pystyisi keskittymään varsinaiseen toimintaansa ja sen kehittämiseen, erityisesti kilpailukyvyn ja työllisyyden edellytysten luomiseen ja kansalaisten turvallisuuden lisäämiseen.

Eduskunnan suostumus ja käsittelyjärjestys

Ulkoasiainvaliokunta viittaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon (PeVL 36/2006 vp), jossa on tehty yksityiskohtaisesti ja kattavasti selkoa eduskunnan suostumuksen tarpeellisuudesta ja hyväksymisen alasta sekä käsittelyjärjestyksestä.

Perustuslakivaliokunnan mukaan eduskunnan suostumus on tarpeen Roomassa 29 päivänä lokakuuta 2004 Euroopan perustuslaista tehtyyn sopimukseen.

Perustuslakivaliokunnan mukaan sopimus tulee hyväksyä päätöksellä, jota kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Lakiehdotus tulee perustuslakivaliokunnan mukaan käsitellä perustuslain 95 §:n 2 momentissa säädetyssä järjestyksessä (ns. supistettu perustuslain säätämisjärjestys).

Perustuslakisopimuksella kumotaan Euroopan unionin nykyiset perussopimukset lukuun ottamatta Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimusta (Euratom), joka on tarkoitettu jätettäväksi voimaan. Perustuslakivaliokunnan mukaan tämän seikan tulee käydä ilmi myös ehdotetun voimaansaattamislain 2 §:n 2 momentin 1 kohdasta. Ulkoasiainvaliokunta ehdottaa, että em. kohta muutetaan muotoon: "Tällä lailla kumotaan: 1) Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1540/1994) 2 §:n 1, 2 ja 4—15 kohta;".