Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut mietintönsä yksimielisenä kansaneläkevaltuutettujen toimintakertomuksesta 2014. Kansaneläkelaitoksesta annetun lain mukaanhan Kelan valtuutettujen tehtävänä on valvoa Kansaneläkelaitoksen hallintoa ja toimintaa, ja valtuutetut tuovat sitten raporttinsa aina eduskunnalle. Valiokunta korostaa, että on hyvä, että tietosisältöä on tässä raportissa kehitetty siihen suuntaan kuin aiemmissa mietinnöissä on edellytetty. Nyt on saatu parempi kuva toiminnasta.
Valiokunta myös korostaa, että sähköisen reseptin ja sähköisen potilastiedon arkiston toimivuutta ja kehittämistä olisi syytä jatkossa edelleen seurata valtuutettujen toimesta. Tämähän on iso muutos, joka vaikuttaa monella tapaa palvelujärjestelmään.
Valiokunta toteaa myös, että Kansaneläkelaitoksessa tehty hallinnonuudistus on keskeinen ja myös sitä tulisi seurata nyt sitten jatkossa. Kansaneläkelaitoksessa on nyt sitten kertomusvuonna saatu päätökseen kolme vuotta jatkunut Kohti uutta Kelaa ‑ohjelma, jolla on pyritty parantamaan palveluja ja lisätty myös toiminnan tehokkuutta. Kertomuksessa todetaan, että verkkoasioita onkin lisääntynyt ja nyt jo puolet hakemuksista on tehty verkkopalvelun kautta. Tätä voidaan pitää myönteisenä asiana, ja siihen suuntaan pitäisi edelleenkin kehittää toimivuutta. Valiokunta totesi myös, että hallinnon kehittämisen tulisi näkyä myös palvelujen parantumisessa ja siinä, että hakemusten läpimenoajat voivat pysyä kohtuullisina. Tämä on haasteellista varsinkin nyt, kun on taloudellisesti vaikeat ajat ja hakemusten määrä todennäköisesti lisääntyy ja on jo lisääntynyt.
Taloudelliset säästöpaineet ovat vaikuttaneet myös Kansaneläkelaitoksen toimintaan sekä toimintamenojen että etuuksien leikkausten kautta. Valiokunta korostaa, että matkakorvausten osalta tämä omavastuun lisääminen korostaa sitä tarvetta, että voidaan kehittää matkojen yhdistelyä ja saada sitä kautta kuitenkin palveluja säilytettyä.
Valiokunta otti esille myös tutkimustoiminnan. Tämä yleinen tutkimuslaitosten voimavarojen vähentäminen näkyy myös Kelan tutkimustoiminnassa, ja valiokunta korostaakin, että päätösten vaikutuksia koskevan ajantasaisen tutkimustiedon saatavuudesta pidetään kuitenkin huolta. Valiokunta totesi myös, että henkilöstön hyvinvointi ja sairauspoissaolot ja työolobarometri ovat kutakuinkin olleet hyvällä tasolla, mutta korostettiin, että tässä hallinnonuudistuksen ja näitten säästöjen keskellä on syytä myös työhyvinvointiasioihin kiinnittää huomiota.
Erityisesti se, kun uusia, muun muassa toimeentulotukeen liittyviä, tehtäviä aletaan toteuttaa nyt siis Kelassa, edellyttää henkilöstölle suunnattavaa laajaa tiedottamista ja myös tämän toiminnan huolellista suunnittelua. Valiokunta myös totesi, että verkkoasioinnin lisääntymisestä vapautuvia henkilöstövoimavaroja pitäisi voida käyttää sitten uusien tehtävien edellyttämän osaamisen kehittämiseen ja myös asiakkaiden neuvontaan ja henkilökohtaiseen palveluun.
Valtuutetut ovat kertomuksessaan käsitelleet myös syrjäytymisvaarassa olevia nuoria koskevaa Kansaneläkelaitoksen tietojenanto-oikeutta eri viranomaisille, ja valtuutetut ovat tehneet tähän esityksen lainsäädännön täydentämiseksi. Valiokunta keskusteli tästä ja piti tärkeänä, että hallitus arvioi näitä tehtyjä ehdotuksia huolellisesti ja antaa sitten myös eduskunnalle lainsäädännön tarvittaessa lainsäädännön muuttamiseksi.
Mutta näillä sanoilla valiokunta siis yksimielisesti on hyväksynyt tämän kannanoton kertomukseen. — Kiitos.