sellaisina kuin niistä ovat 3 b §:n 3 momentti
laissa 430/1998, 16 ja 21 § laissa 165/1992,
17 § mainitussa laissa 430/1998 ja laissa 217/2000,
18 § osaksi mainituissa laeissa 430/1998 ja 217/2000
ja 24 c § viimeksi mainitussa laissa, sekä
3 b §
Valtion tilinpäätöksen mukaisen ylijäämän
tai alijäämän huomioon ottaminen talousarviossa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Varainhoitovuoden lopun kumulatiivisella ylijäämällä tai
kumulatiivisella alijäämällä tarkoitetaan
17 a §:ssä tarkoitetun talousarvion toteutumalaskelman
mukaisen edellisen varainhoitovuoden lopun kumulatiivisen ylijäämän
tai alijäämän sekä asianomaisen
varainhoitovuoden ylijäämän tai alijäämän
yhteenlaskettua määrää.
12 §
Toiminta- ja taloussuunnittelu
Virastojen ja laitosten on suunniteltava toimintaansa ja talouttansa
sekä tuloksellisuuttaan usean vuoden aikavälillä.
Ministeriöiden on suunniteltava toimialansa toiminnan vaikuttavuutta
ja toiminnallista tuloksellisuutta usean vuoden aikavälillä.
Suunnittelusta voidaan säätää tarkemmin
valtioneuvoston asetuksella.
16 §
Laskentatoimi
Viraston ja laitoksen tulee järjestää toiminnan
kustannusten, toiminnallisen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden
seuraamista sekä muita ohjauksen, johtamisen ja tilivelvollisuuden
toteuttamisen tarpeita varten tuloksellisuuden ja johdon laskentatoimensa
sekä muu seurantajärjestelmänsä siten
kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään.
17 §
Valtion tilinpäätöskertomus
Hallitus antaa eduskunnalle kultakin varainhoitovuodelta seuraavan
vuoden kesäkuun loppuun mennessä perustuslain
46 §:ssä säädettynä kertomuksena
valtiontalouden hoidosta ja talousarvion noudattamisesta valtion
tilinpäätöskertomuksen.
Tilinpäätöskertomukseen otetaan valtion
tilinpäätös ja tarpeelliset muut tiedot
valtiontalouden hoidosta ja talousarvion noudattamisesta sekä tiedot
valtion toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja toiminnallisen
tuloksellisuuden kehityksen kannalta tärkeimmistä seikoista samoin
kuin tärkeimmät tiedot yhteiskunnallisen vaikuttavuuden
ja toiminnallisen tuloksellisuuden kehityksestä ministeriöiden
toimialoilla. Tilinpäätöskertomukseen
otetaan lisäksi valtion liikelaitosten tuloslaskelmat ja
taseet sekä talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen
tuotto- ja kululaskelmat tai tuloslaskelmat ja taseet samoin kuin
tiedot liikelaitosten ja rahastojen toiminnan, talouden ja tuloksellisuuden sekä niiden
kehityksen kannalta tärkeimmistä seikoista.
Tilinpäätöskertomuksen laadinnasta
voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston
asetuksella.
17 a §
Valtion tilinpäätös
Valtion tilinpäätös sisältää:
1) talousarvion toteutumista koskevan talousarvion
toteutumalaskelman talousarvion osaston tai pääluokan
sekä luvun ja momentin tarkkuudella;
2) tuottoja ja kuluja kuvaavan tuotto- ja kululaskelman;
3) varainhoitovuoden päättymisajankohdan taloudellista
asemaa kuvaavan taseen;
4) rahavirtoja kuvaavan rahoituslaskelman;
5) jäljempänä 18 §:ssä tarkoitettujen
oikeiden ja riittävien tietojen antamiseksi tarpeelliset liitetiedot.
Valtion tilinpäätöksen mukainen ylijäämä tai alijäämä varainhoitovuodelta
esitetään talousarvion toteutumalaskelmassa, jossa
esitetään myös kumulatiivinen ylijäämä tai
alijäämä edellisiltä varainhoitovuosilta.
Talousarvion toteutumalaskelman yhteydessä esitetään
lisäksi tiedot 10 §:ssä tarkoitettujen
valtuuksien käytöstä.
Valtion tilinpäätöksen laadinnasta
ja sisällöstä voidaan antaa tarkempia
säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
18 §
Oikeat ja riittävät tiedot
Valtion tilinpäätöksen ja tilinpäätöskertomukseen
otettavien valtiontalouden ja valtion taloudenhoidon sekä toiminnan
tuloksellisuuden kuvausten tulee antaa oikeat ja riittävät
tiedot talousarvion noudattamisesta, valtion tuotoista ja kuluista,
valtion taloudellisesta asemasta sekä tuloksellisuudesta
(oikea ja riittävä kuva).
21 §
Virastojen ja laitosten tilinpäätökset
ja toimintakertomukset
Viraston ja laitoksen tulee antaa tilinpäätöksessä ja
tulosvastuun toteuttamista varten laadittavassa toimintakertomuksessa
oikeat ja riittävät tiedot talousarvion noudattamisesta
sekä viraston ja laitoksen tuotoista ja kuluista, taloudellisesta
asemasta ja toiminnallisesta tuloksellisuudesta (oikea ja riittävä kuva).
Viraston ja laitoksen tilinpäätöksestä ja
toimintakertomuksesta sekä niiden käsittelystä ja hyväksymisestä samoin
kuin niiden johdosta annettavasta asianomaisen hallinnonalan ministeriön
kannanotosta säädetään tarkemmin
valtioneuvoston asetuksella.
21 a §
Lain soveltaminen valtion rahaston tilinpäätökseen,
kirjanpitoon ja laskentatoimeen
Talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston kirjanpitoon,
laskentatoimeen ja tilinpäätökseen sovelletaan,
mitä tässä laissa ja sen nojalla säädetään,
jollei muualla laissa toisin säädetä.
3 luku
Valtion varallisuuden- ja velanhoito
4 luku
Taloudenhoidon ohjaus ja sisäinen valvonta
24 c §
Määräystenantovaltuus
Valtiokonttori voi antaa määräyksiä virastojen,
laitosten ja talousarvion ulkopuolella olevien valtion
rahastojen kirjanpidon, maksuliikkeen ja laskentatoimen hoidon,
tilinpäätöksen laadinnan sekä muiden
taloushallinnon toimintojen ja menettelytapojen yksityiskohdista.
24 d §
Yhteistyö ja virka-apu
Viraston ja laitoksen on annettava maksutta toiselle virastolle
ja laitokselle toiminnan ja talouden suunnittelua ja talousarvion
toimeenpanemista, sisäistä valvontaa, tilinpäätöksen
ja toimintakertomuksen laatimista ja muuta lakiin perustuvaa valtiontaloudellista
raportointia varten tarpeelliset tiedot, asiakirjat ja selvitykset.
Viraston ja laitoksen on tehtävä toimivaltaansa
kuuluvat valtion taloudenhoitoon liittyvät valvontatoimet
ja tarkastukset, joita toinen valtion virasto tai laitos pyytää,
jos pyydetyn valvontatoimen tai tarkastuksen suorittaminen on perusteltua
pyynnön esittäneen viraston tai laitoksen kannalta.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin
1 momentissa tarkoitettujen tietojen antamisessa noudatettavista
menettelyistä ja annettavista tiedoista sekä 2
momentissa tarkoitetun valvontatoimen ja tarkastuksen suorittamista
toiselle virastolle ja laitokselle tämän pyynnöstä koskevan
velvoitteen ja sen täyttämisessä noudatettavien
menettelyiden yksityiskohdista.
24 e §
Valtiovarain controller -toiminto
Valtiovarainministeriössä on valtion talouden
ja toiminnan ohjaus- ja raportointijärjestelmän
laadun ja tilivelvollisuuden varmistamista ja kehittämistä varten
valtiovarain controller -toiminto
ja siinä valtioneuvoston controller sekä tämän
apuna ja sijaisena valtioneuvoston apulaiscontroller, jotka valtioneuvosto
nimittää. Valtioneuvoston controllerin ja apulaiscontrollerin
kelpoisuusvaatimuksista säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
24 f §
Valtiovarain controller -toiminnon tehtävät
ja valtuudet
Valtiovarain controller -toiminnon tehtävänä on:
1) varmistaa osana valtion tilinpäätöskertomuksen
valmistelua valtioneuvostolle esiteltäväksi, että kertomus
antaa 18 §:ssä säädetyllä tavalla
oikeat ja riittävät tiedot ja lisäksi
varmistaa, että valtion tilinpäätöstiedot
ja muut tärkeimmät valtiontaloutta ja tuloksellisuutta
koskevat tiedot ovat saatavilla ja hyödynnettävissä valtiontaloutta
ja toiminnan ohjausta koskevassa valmistelussa ja päätöksenteossa;
2) ohjata ja sovittaa yhteen sekä kehittää valtion
tilinpäätösraportointia ja muuta valtiontaloutta
ja tuloksellisuutta koskevaa raportointia ja arviointitoimintaa
sekä sisäisen valvonnan järjestämistä samoin
kuin neuvonnallaan ja havaintojen ja niihin perustuvien toimenpide-ehdotusten
esittämisellä varmistaa ja edistää valtion
talouden ja toiminnan ohjaus- ja raportointijärjestelmien
ja -menettelyiden toimivuutta asianmukaisella ja laadukkaalla tavalla;
3) sovittaa yhteen Suomen valtion vastuulla olevien
Euroopan unionin varojen sisäistä ja hallinnollista
valvontaa ja valmistella unionin varojen valvontaa ja tarkastusta
sekä varojen hoidon virheitä ja varoihin kohdistuneita
väärinkäytöksiä koskevat
kannanotot ja selvitykset Euroopan unionin toimielimille ja muille
elimille, jolleivät ne kuulu jonkin muun viranomaisen tehtäviin;
4) osallistua muiden valtiovarainministeriön toimialan
asioiden valmisteluun ministeriössä siten kuin
valtioneuvoston asetuksella tai valtiovarainministeriön
työjärjestyksessä säädetään tai
valtiovarainministeri määrää ja
lisäksi osallistua toimialansa kansainväliseen
yhteistyöhön.
Valtiovarain controller -toiminto voi esittää valtioneuvostolle
ja ministeriölle sekä valtion virastolle, laitokselle,
liikelaitokselle ja rahastolle raportin havainnoistaan ja esittää siinä mahdolliset
toimenpide-ehdotuksensa. Toiminto voi lisäksi asian laadun
mukaan saattaa havaintonsa ja toimenpide-ehdotuksensa valtiontalouden
tarkastusviraston ja muun asiassa toimivaltaisen viranomaisen tietoon
mahdollisia toimenpiteitä varten.
24 g §
Tietojensaantioikeus
Valtiovarain controller -toiminnolla on oikeus saada
maksutta tehtäviensä hoitamiseksi tarpeelliset
tiedot, asiakirjat ja selvitykset valtion virastolta ja laitokselta,
valtion liikelaitokselta sekä talousarvion ulkopuoliselta
rahastolta.
Valtiovarain controller -toiminnolla on oikeus saada
salassapitosäännösten estämättä valtion
virastolta ja laitokselta, valtion liikelaitokselta ja talousarvion
ulkopuolella olevalta valtion rahastolta tietoja ja asiakirjoja
valtion taloudesta ja toiminnasta sekä valtiontaloutta
tai valtion vastuulla olevia varoja tai omaisuutta koskevasta tai
niihin kohdistuvasta menettelystä, jos toiminnolle 24 f §:n
1 momentin 1—3 kohdassa säädetyn tehtävän
suorittaminen sitä välttämättä edellyttää.
24 h §
Valtiovarain controller -toiminnon asema ja ratkaisuvalta
Valtiovarain controller -toiminto on osa valtiovarainministeriötä ja
siihen sovelletaan, mitä valtiovarainministeriöstä ja
sen virkamiehistä säädetään.
Valtioneuvoston controller tai apulaiscontroller ratkaisee kuitenkin
esittelystä itsenäisesti toiminnon havaintojen
esittämistä ja tietojen pyytämistä ja
antamista koskevat asiat.
5 luku
Erinäiset säännökset
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 200 .
Lain 12, 16, 21 ja 21 a §:ää sovelletaan
ensimmäisen kerran varainhoitovuotta 2005 koskevaan toiminta-
ja taloussuunnitteluun, laskentatoimeen, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen
sekä toimintakertomukseen. Lain 3 b §:n 3 momenttia
ja 17, 17 a ja 18 §:ää sovelletaan ensimmäisen
kerran varainhoitovuoden 2004 kirjanpitoon ja tilinpäätökseen.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.