1.1  Tausta

Esityksen valmistelun taustalla on kansallista täytäntöönpanoa edellyttävät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2023/2225 kuluttajaluottosopimuksista ja direktiivin 2008/48/EY kumoamisesta (jäljempänä kuluttajaluottodirektiivi ) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2023/2673 direktiivin 2011/83/EU muuttamisesta rahoituspalveluja koskevien etäsopimusten osalta ja direktiivin 2002/65/EY kumoamisesta (jäljempänä kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivi ). Valmistelulla toteutetaan lisäksi pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjausta ylivelkaantumisen torjumisesta (Vahva ja välittävä Suomi, 2023, s. 32, 102 ja 191, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-763-8 ).  

1.2  Valmistelu

2.1  Kuluttajaluottodirektiivin sisältö

Kohde, soveltamisalat ja määritelmät

Kuluttajaluottodirektiivissä vahvistetaan yhteinen kehys jäsenvaltioiden kuluttajaluottosopimuksia koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten tiettyjen näkökohtien yhdenmukaistamiseksi (1 artikla). Direktiiviä sovelletaan luottosopimuksiin 2 artiklan 2–8 kohdassa esitetyin rajoituksin (2 artikla). Direktiiviä ei siten sovelleta esimerkiksi luottosopimuksiin, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen (2 artiklan 2 kohdan a alakohta), ja sitä sovelletaan ainoastaan osittain esimerkiksi luottosopimuksiin, joissa luotto myönnetään tili- tai luottorajan ylityksenä (2 artiklan 4 kohta). Direktiivin mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että tiettyihin luottosopimuksiin sovelletaan ainoastaan direktiivissä yksilöityjä säännöksiä (2 artiklan 6–8 kohta) sekä jättää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle tietyt maksuaikakortin muodossa olevat luottosopimukset (2 artiklan 5 kohta). 

Direktiivin 3 artikla sisältää direktiivin säännöksiin liittyvät määritelmät, kuten kuluttajan, luotonantajan, luottosopimuksen ja lisäpalvelun määritelmän.  

Jäsenvaltiot eivät saa pitää kansallisessa lainsäädännössään voimassa tai ottaa käyttöön direktiivissä olevista yhdenmukaistetuista säännöksistä poikkeavia säännöksiä direktiivissä säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta (42 artiklan 1 kohta). Direktiivin säännökset ovat kuluttajan hyväksi pakottavia, eikä säännöksiä voida kiertää antamalla sopimuksille erityinen muoto (43 artikla). Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että luoton myöntämisen edellytykset eivät syrji unionissa laillisesti asuvia kuluttajia. Säännöksellä ei rajoiteta mahdollisuutta tarjota erilaisia luotonsaannin edellytyksiä, jos erilaiset edellytykset perustellaan asianmukaisesti objektiivisin kriteerein. (6 artikla) 

Jäsenvaltioiden on lisäksi edellytettävä, että kun kuluttajille annetaan direktiivin mukaisia tietoja, tällaiset tiedot annetaan heille maksutta riippumatta siitä, millä välineillä tiedot toimitetaan (5 artikla). 

Ennen luottosopimuksen tekemistä annettavat tiedot

Ennen luottosopimuksen tekemistä annettavia tietoja koskevat säännökset sisältyvät direktiivin 7–13 artiklaan. Direktiivin 7 artiklassa säädetään luottosopimusten mainonnasta ja markkinoinnista, jota koskevan viestinnän tulee olla asiallista ja selkeää eikä se saa olla harhaanjohtavaa. Mainonta- ja markkinointiviestinnässä on kiellettävä sellaisten sanamuotojen käyttö, jotka voivat herättää kuluttajassa vääriä odotuksia luoton saatavuudesta tai kustannuksista tai kuluttajan maksettavaksi tulevasta kokonaismäärästä. 

Luottosopimusten mainonnassa ilmoitettavia vakiotietoja koskevat säännökset sisältyvät direktiivin 8 artiklaan. Luottosopimuksia koskevaan mainontaan tulee ensinnäkin sisältyä selkeä ja näkyvä varoitus, jolla kuluttajat tehdään tietoisiksi lainan ottamisen maksullisuudesta (8 artiklan 1 kohta). Lisäksi mainonnan, jossa ilmoitetaan korko tai kuluttajalle aiheutuvia luoton kustannuksia koskevia lukuja, tulee sisältää 8 artiklan mukaiset vakiotiedot (8 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta). 

Vakiotietojen on oltava helposti luettavissa tai tarvittaessa selvästi kuultavissa, ja niiden tulee olla mukautettuja mainonnassa käytettävän viestimen teknisiin rajoitteisiin (8 artiklan 3 kohta). Velvollisuutta vakiotietojen esittämiseen ei kuitenkaan ole, jos kansallisessa lainsäädännössä vaaditaan ilmoittamaan todellinen vuosikorko luottosopimuksia koskevassa mainonnassa, jossa ei ilmoiteta korkoa tai kuluttajalle aiheutuvia luoton kustannuksia koskevia lukuja (8 artikla 2 kohdan toinen alakohta). 

Vakiotiedoissa tulee mainita kaikki 8 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan a–f alakohdissa esitetyt tiedot selkeästi, tiiviisti ja näkyvästi, ja tiedot on esitettävä edustavan esimerkin avulla (8 artiklan 4 kohta). Jos edellytyksenä luoton saamiseksi tai sen saamiseksi markkinoiduin ehdoin on luottosopimukseen liittyvää lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen, tulee vakiotietoihin sisällyttää tieto tällaisen sopimuksen pakollisuudesta (8 artiklan 5 kohta). 

Tavaroiden tai palveluiden maksun lykkäyksenä myönnettävän luoton osalta käteishintaa ja mahdollisten ennakkomaksujen määrää sekä kuluttajan maksettavaksi tulevaa kokonaismäärää ja maksuerien määrää ei kuitenkaan tarvitse erityisissä ja perustelluissa tapauksissa esittää, jos vakiotietojen toimittamiseen käytetty viestin ei mahdollista tietojen visuaalista esittämistä (8 artiklan 3 kohta). Lisäksi erityisissä ja perustelluissa tapauksissa, joissa vakiotietojen toimittamiseen käytetty sähköinen viestin ei mahdollista tietojen visuaalista esittämistä näkyvällä ja selkeällä tavalla, kuluttajan on päästävä käteishintaa ja ennakkomaksujen määrää sekä kuluttajan maksettavaksi tulevaa kokonaismäärää ja maksuerien määrää koskeviin tietoihin napauttamalla, vierittämällä tai pyyhkäisemällä (8 artiklan 6 kohta). 

Direktiivin 8 artiklan 7 ja 8 kohdassa säädetään kielletystä luottotuotteiden mainonnasta. Direktiivissä edellytetään kiellettäväksi luottotuotteiden mainonta, jossa kannustetaan kuluttajia hakemaan luottoa ehdottamalla, että luotto parantaisi kyseisten kuluttajien taloudellista tilannetta, mainonta, jossa mainitaan, että maksamatta olevilla luottosopimuksilla tai tietokantoihin rekisteröidyillä luotoilla on vain vähän vaikutusta tai niillä ei ole lainkaan vaikutusta luottohakemuksen arviointiin ja mainonta, jossa annetaan väärä kuva siitä, että luotto johtaa taloudellisten resurssien kasvuun, korvaa säästöt tai voi nostaa kuluttajan elintasoa (8 artiklan 7 kohta). Lisäksi 8 artiklan 8 kohdassa esitetään esimerkkejä luottotuotteiden mainonnasta, jonka jäsenvaltiot voivat kieltää.  

Luotonantajien tai tapauksen mukaan luotonvälittäjien on aina asetettava kuluttajan saataville luottosopimuksia koskevat selkeät ja ymmärrettävät, ainakin 9 artiklan 2 kohdassa eritellyt yleiset tiedot. Luotonantajan tai luotonvälittäjän tiloissa saataville asetettavat tiedot on asetettava saataville vähintään paperilla tai kuluttajan valitsemalla muulla pysyvällä välineellä (9 artiklan 1 kohta). 

Säännökset ennen sopimuksen tekoa annettavista tiedoista sisältyvät direktiivin 10 artiklaan. Artiklan säännöksiä ei sovelleta sivutoimisesti luotonvälittäjinä toimiviin tavaroiden toimittajiin tai palveluiden suorittajiin (10 artiklan 10 kohta). 

Luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän on toimitettava kuluttajalle hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tai –tarjouksen sitovuutta luotonantajan tarjoamien luottoehtojen ja tarvittaessa kuluttajan ilmaisemien toiveiden ja antamien tietojen pohjalta selkeät ja ymmärrettävät ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot, jotka ovat tarpeen eri tarjousten vertailemiseksi. Tiedoilla varmistetaan, että kuluttaja voi tehdä tietoon perustuvan päätöksen luottosopimuksen tekemisestä. Tiedot on annettava hyvissä ajoin myös etäviestintävälinettä käytettäessä. (10 artiklan 1 kohta) 

Jos tiedot toimitetaan myöhemmin kuin yhtä päivää ennen kuin luottosopimus tai -tarjous sitoo kuluttajaa, luotonantajalla ja luotonvälittäjällä on velvollisuus lähettää kuluttajalle muistutus luottosopimuksen peruuttamismahdollisuudesta sekä siinä noudatettavasta menettelystä (10 artiklan 1 kohta). 

Direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa säädetään ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen antamistavasta ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot”-lomakkeella, ja 10 artiklan 6 kohdassa asetetaan lomakkeessa esitettävien tietojen esittämistapaa koskevia vaatimuksia. Artiklan 3 kohta sisältää luettelon tiedoista, jotka tulee esittää näkyvästi lomakkeen ensimmäisessä osassa, ja 4 kohdassa säädetään tilanteesta, jossa tietoja ei voida esittää näkyvästi yhdellä sivulla. Direktiivin 10 artiklan 5 kohdassa esitetään tiedot, jotka ennen sopimuksen tekoa annettavissa tiedoissa on mainittava ja jotka on esitettävä 3 kohdassa lueteltujen tietojen jälkeen ja niistä selvästi erillään. Puhelinviestintää käytettäessä rahoituspalvelun pääasiallisten ominaisuuksien kuvauksessa on ilmoitettava ainakin artiklan 3 kohdassa tarkoitetut tiedot poikkeuksena 5 kohdassa esitettyihin vaatimuksiin (10 artiklan 7 kohta). 

Luotonantajan ja luotonvälittäjän tulee toimittaa kuluttajalle kuluttajan pyynnöstä ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomakkeen lisäksi maksutta jäljennös luottosopimusluonnoksesta paperilla tai muulla pysyvällä välineellä (10 artiklan 8 kohta). 

Jos kyse on luottosopimuksesta, jonka mukaan kuluttajan suorittamat maksut eivät johda välittömään luoton kokonaismäärän vastaavaan lyhenemiseen, tulee tietoihin sisällyttää tieto siitä, ettei luoton kokonaismäärän takaisinmaksua taata, jos tällaista takuuta ei nimenomaisesti anneta (10 artiklan 9 kohta). 

Direktiivin 11 artiklassa säädetään poikkeuksista ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen esittämistapaan 2 artiklan 6 ja 7 kohdassa tarkoitettujen luottosopimusten osalta (11 artiklan 1, 3 ja 5 kohta) sekä tiedoista, joita tällaisten luottosopimusten osalta on ennen sopimuksen tekoa annettavissa tiedoissa täsmennettävä (11 artiklan 2 kohta). Tiedot on esitettävä 10 artiklasta poiketen ”Eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” –lomakkeella (11 artiklan 1 kohta). Myöskään 11 artiklan säännöksiä ei sovelleta sivutoimisesti luotonvälittäjinä toimiviin tavaroiden toimittajiin tai palveluiden suorittajiin (11 artiklan 8 kohta). 

Direktiivin 11 artiklan 4 kohta sisältää säännökset tällaisten sopimusten osalta ennen sopimuksen tekoa annettavista tiedoista, jotka on esitettävä 2 kohdan tietojen jälkeen ja niistä selvästi erillään. Puhelinviestintää käytettäessä rahoituspalvelun pääasiallisten ominaisuuksien kuvauksessa on ilmoitettava ainakin 11 artiklan 2 kohdassa esitetyt tiedot poikkeuksena 4 kohdassa esitettyihin vaatimuksiin (11 artiklan 6 kohta). Myös tässä artiklassa tarkoitettujen sopimusten osalta luotonvälittäjän on kuluttajan pyynnöstä toimitettava kuluttajalle ”Eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomakkeen lisäksi maksutta jäljennös luottosopimusluonnoksesta (11 artiklan 7 kohta). 

Luottosopimuksia ja lisäpalveluita koskevista riittävistä selvityksistä säädetään 12 artiklassa. Luotonantajien ja tapauksen mukaan luotonvälittäjien on annettava kuluttajalle maksutta ja ennen luottosopimuksen tekemistä riittävät selvitykset ehdotetuista luottosopimuksista ja mahdollisista lisäpalveluista, jotta kuluttaja voi arvioida, soveltuvatko ehdotetut luottosopimukset ja lisäpalvelut kuluttajan tarpeisiin ja taloudelliseen tilanteeseen (12 artiklan 1 kohta). Perustelluissa tapauksissa jäsenvaltiot voivat mukauttaa vaatimusta selvitysten antamistavasta ja laajuudesta luoton tarjoamistilanteen olosuhteiden, henkilön, jolle luottoa tarjotaan ja tarjotun luoton tyypin osalta (12 artiklan 2 kohta). 

Kun kuluttajille esitetään henkilötietojen automaattiseen käsittelyyn perustuva yksilöllinen tarjous, luotonantajien ja luotonvälittäjien on ilmoitettava siitä kuluttajille selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla (13 artikla). 

Kytkykauppa ja yhdistetyt tarjoukset, päätelty suostumus ja ei-pyydetty luottojen myöntäminen

Direktiivin mukaan yhdistetyt tarjoukset on sallittava, mutta kytkykauppa on kiellettävä (14 artiklan 1 kohta). Jäsenvaltiot voivat sallia, että luotonantaja edellyttää kuluttajaa avaamaan tai pitämään voimassa maksu- tai säästötilin, kun tällaisen tilin ainoa tarkoitus on pääoman kokoaminen luoton takaisinmaksua varten, luoton hoito, varojen yhdistäminen luoton saamista varten tai lisävakuuden tarjoaminen luotonantajalle maksujen laiminlyönnin varalta (14 artiklan 2 kohta). 

Jäsenvaltiot voivat sallia luotonantajien edellyttävän, että kuluttajalla on luottosopimukseen liittyvä asiaankuuluva vakuutussopimus, ottaen huomioon oikeasuhteisuutta koskevat näkökohdat. Tällöin jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantajan on hyväksyttävä muun vakuutuksenantajan kuin luotonantajan ensisijaisen yhteistyötahon tarjoama vakuutussopimus, mikäli tällaisen vakuutussopimuksen sisältämä vakuutusturva on tasoltaan vastaava kuin luotonantajan ehdottamassa vakuutussopimuksessa, muuttamatta kuluttajalle tarjotun luoton ehtoja. (14 artiklan 3 kohta) Vakuutussopimuksessa ei saa käyttää kuluttajan syöpätautidiagnooseja koskevia henkilötietoja jäsenvaltioiden määrittämän, enintään 15 vuoden pituisen ajanjakson jälkeen kuluttajan lääketieteellisen hoidon päättymisestä (14 artiklan 4 kohta). Kuluttajille on annettava vähintään kolme päivää aikaa verrata vakuutustarjouksia ilman, että niitä muutetaan, ja tästä on lisäksi ilmoitettava kuluttajille (14 artiklan 5 kohta). 

Kuluttajille ei saa myöntää luottoa ilman kuluttajan etukäteen esittämää pyyntöä ja nimenomaista hyväksyntää (17 artikla). Luotonantajat eivätkä luotonvälittäjät saa päätellä kuluttajan suostumusta luottosopimuksen tekemiseen tai lisäpalvelujen ostamiseen, jotka esitetään oletusvaihtoehdoilla, esimerkiksi rastitetuilla ruuduilla (15 artiklan 1 kohta). Ruutujen avulla esitetty suostumus on annettava yksiselitteisesti ja selkeästi suostumusta ilmaisevalla toimella (15 artiklan 2 kohta). 

Neuvontapalvelut ja velkaneuvontapalvelut

Neuvontapalveluista säädetään direktiivin 16 artiklassa. Luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän on ilmoitettava kuluttajalle kunkin liiketoimen yhteydessä siitä, tarjotaanko kuluttajalle neuvontapalveluja tai voidaanko niitä tarjota (16 artiklan 1 kohta). Neuvontapalveluja saavat tarjota ainoastaan luotonantajat ja luotonvälittäjät tietyin, jäsenvaltioiden harkinnassa olevien 16 artiklan 6 kohdassa esitetyin poikkeuksin. 

Direktiivin 16 artiklan 2 kohdassa säädetään luotonantajan ja luotonvälittäjän velvollisuudesta ennen neuvontapalvelujen tarjoamista tai tällaisten palvelujen tarjoamista koskevan sopimuksen tekemistä toimittaa paperilla tai kuluttajan valitsemalla muulla pysyvällä välineellä ilmoitus siitä, perustuuko suositus vain niiden omaan tuotevalikoimaan vai markkinoilla tarjolla olevaan laajaan tuotevalikoimaan. Lisäksi luotonantajan ja luotonvälittäjän on toimitettava tapauksen mukaan tieto maksusta, joka kuluttajan on maksettava neuvontapalveluista tai tällaisen maksun laskentamenetelmästä. 

Direktiivin 16 artiklan 3 kohdassa säädetään luotonantajien ja luotonvälittäjien toiminnan edellytyksistä tilanteessa, jossa kuluttajille tarjotaan neuvontapalveluja. Luotonantajilla ja luotonvälittäjillä on lisäksi velvollisuus varoittaa kuluttajaa, kun luottosopimus voi aiheuttaa erityisen riskin kuluttajan taloudellinen tilanne huomioon ottaen (16 artiklan 5 kohta). 

Jäsenvaltioilla on mahdollisuus kieltää tiettyjen neuvontaan liittyvien ilmausten käyttö luotonantajien ja luotonvälittäjien markkinoidessa ja tarjotessa neuvontapalveluja kuluttajille, tai vaihtoehtoisesti niiden tulee rajoittaa riippumattomaan neuvontaan ja riippumattomaan neuvojaan liittyvien ilmausten käyttöä säännöksessä tarkoitetulla tavalla (16 artiklan 4 kohta). 

Direktiivin 36 artikla sisältää velkaneuvontapalveluja koskevat säännökset. Riippumattomia velkaneuvontapalveluja, joista peritään maksu vain rajoitetusti, on tarjottava kuluttajille, joilla on tai saattaa olla vaikeuksia täyttää taloudelliset sitoumuksensa (36 artiklan 1 kohta). Luotonantajien on ohjattava kuluttajat, joilla on vaikeuksia täyttää taloudelliset sitoumuksena, helposti saatavilla oleviin velkaneuvontapalveluihin (36 artiklan 3 kohta). Luotonantajilla tulee olla käytössään menettelyt ja toimintaperiaatteet, joiden avulla kuluttajien taloudelliset vaikeudet voidaan havaita varhaisessa vaiheessa (36 artiklan 2 kohta). 

Talousvalistuksen antaminen ja tuki taloudellisissa vaikeuksissa oleville kuluttajille

Kuluttajille annettavasta talousvalistuksen antamisesta säädetään direktiivin 34 artiklassa. Jäsenvaltioilla on velvollisuus edistää toimenpiteitä, joilla tuetaan kuluttajille annettavaa valistusta vastuullisesta lainanotosta ja velanhoidosta erityisesti luottosopimusten yhteydessä (34 artiklan 1 kohta). 

Direktiivin 35 artikla sisältää säännökset maksamattomista lainoista ja lainanhoitojoustotoimenpiteistä. Luotonantajilta edellytetään kohtuullista pidättyvyyttä ennen täytäntöönpanomenettelyjen käynnistämistä (35 artiklan 1 kohta). Lainanhoitojoustotoimenpiteitä koskevista esimerkeistä säädetään 35 artiklan 1 kohdan luettelossa, mutta luettelo ei rajoita kansallisen lainsäädännön soveltamista eikä edellytä, että jäsenvaltiot säätävät kaikista kyseisistä toimenpiteistä kansallisessa lainsäädännössä (35 artiklan 2 kohta). 

Jäsenvaltiot voivat sallia, että luotonantajat määrittelevät kuluttajalle maksulaiminlyönnistä aiheutuneet maksut ja veloittavat ne, ja lisäksi jäsenvaltiot voivat vaatia, etteivät maksulaiminlyönnistä aiheutuvat maksut ylitä sitä, mikä on tarpeen luotonantajalle aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi (35 artiklan 3 kohta). Jos jäsenvaltiot sallivat luotonantajien määrätä lisämaksuja kuluttajalle maksulaiminlyönnin tilanteessa, tulee lisämaksuille asettaa yläraja (35 artiklan 4 kohta). Jäsenvaltioilla ei ole oikeutta estää luottosopimuksen osapuolia sopimasta nimenomaisesti, että liitännäisen luottosopimuksen tarkoittamien tavaroiden tai tällaisten tavaroiden myymisestä saatavan tulon palauttaminen tai siirtäminen luotonantajalle riittää luoton takaisinmaksuksi (35 artiklan 5 kohta). 

Luottokelpoisuuden arviointi ja pääsy tietokantoihin

Luotonantajan tulee tehdä perusteellinen kuluttajan luottokelpoisuuden arviointi kuluttajan edun mukaisesti ennen luottosopimuksen tekoa (18 artiklan 1 kohta). Jos luottohakemuksen jättää yhdessä useampi kuin yksi kuluttaja, luotonantajan on tehtävä luottokelpoisuuden arviointi kuluttajien yhteisen takaisinmaksukyvyn perusteella (18 artiklan 5 kohta). Luotonantajat saavat myöntää luottoa ainoastaan, jos luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että luottosopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täyttyvät kyseisessä sopimuksessa vaaditulla tavalla (18 artiklan 6 kohta). Ennen luoton kokonaismäärän merkittävää lisäämistä luotonantajan on arvioitava kuluttajan luottokelpoisuus uudelleen päivitettyjen tietojen perusteella (18 artiklan 10 kohta). 

Luottokelpoisuuden arviointia ei tarvitse suorittaa, kun luottosopimuksen voimassa olevia ehtoja muutetaan 35 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan b alakohdan mukaisesti edellyttäen, että kuluttajan maksettavaksi tuleva kokonaismäärä ei nouse merkittävästi luottosopimuksen muuttamisen yhteydessä (35 artiklan 1 kohta). 

Direktiivin 18 artiklan 3 kohdassa säädetään tiedoista, joiden pohjalta luottokelpoisuuden arviointi on tehtävä, niistä lähteistä, joista tiedot on hankittava sekä näiden tietojen todentamisesta. Jäsenvaltiot voivat edellyttää, että luottokelpoisuutta arvioidaan asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella, joskaan arviointi ei saa perustua yksinomaan kuluttajan luottotietoihin (18 artiklan 11 kohta). Direktiivin 18 artiklan 8 kohdassa säädetään eräistä kuluttajan oikeuksista tilanteissa, joissa luottokelpoisuuden arviointiin liittyy henkilötietojen automatisoitu käsittely. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonvälittäjät toimittavat kuluttajalta saadut tarvittavat tiedot virheettömästi asianomaiselle luotonantajalle asetuksen (EU) 2016/679 mukaisesti luottokelpoisuuden arvioinnin mahdollistamiseksi (18 artiklan 2 kohta). 

Luotonantajilla on velvollisuus vahvistaa ja dokumentoida menettelyt luottokelpoisuuden arviointia varten sekä pitää niitä yllä, ja lisäksi luotonantajan on dokumentoitava ja säilytettävä luottokelpoisuuden arviointiin liittyvät tiedot (18 artiklan 4 kohta). Jos luotonantaja on suorittanut luottokelpoisuuden arvioinnin virheellisesti, se ei saa jälkikäteen peruuttaa tai muuttaa luottosopimusta kuluttajan vahingoksi (18 artiklan 7 kohta). 

Jos luottohakemus hylätään, tulee luotonantajan viipymättä ilmoittaa hylkäämisestä kuluttajalle ja tarvittaessa ohjata kuluttaja velkaneuvontapalveluihin. Kuluttajalle tulee tarvittaessa ilmoittaa luottokelpoisuuden arvioinnin perustumisesta tietojen automaattiseen käsittelyyn sekä oikeudesta pyytää, että arvioinnin suorittaa luonnollinen henkilö. Lisäksi kuluttajalle tulee ilmoittaa tiedot päätöksen riitauttamismenettelystä (18 artiklan 9 kohta). 

Direktiivin 19 artiklassa säädetään luotonantoon liittyvistä tietokannoista. Luotonantajilla tulee olla rajatylittävien luottojen yhteydessä pääsy kyseisessä jäsenvaltiossa käytettyihin yksityisiin tai julkisiin tietokantoihin kuluttajien luottokelpoisuuden arvioimiseksi, ja pääsyn edellytysten on oltava syrjimättömiä (19 artiklan 1 ja 3 kohta). Pääsy tietokantoihin on kuitenkin myönnettävä ainoastaan kansallisen toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa oleville sekä täysimääräisesti asetusta (EU) 2016/679 noudattaville luotonantajille (19 artiklan 2 kohta). 

Kuluttajaluottosopimuksista tietoja sisältävissä tietokannoissa on oltava vähintään tiedot kuluttajien maksuviivästyksistä luoton takaisinmaksussa, luottotyypistä ja luotonantajan henkilöllisyydestä (19 artiklan 4 kohta). Luotonantajat eivätkä luotonvälittäjät saa käsitellä tietokantoihin mahdollisesti sisältyviä erityisiä tietoryhmiä eivätkä sosiaalisista verkostoista käsiteltyjä henkilötietoja (19 artiklan 5 kohta). Tietokantojen pitäjillä on oltava käytössään menettelyt, joilla varmistetaan, että niiden tietokantoihin sisältyvät tiedot ovat ajantasaisia ja paikkansapitäviä (19 artiklan 7 kohta). 

Jos luottohakemus hylätään tietokantaan tehdyn haun perusteella, luotonantajan on ilmoitettava kuluttajalle ilman aiheetonta viivytystä ja maksutta tällaisen haun tulos sekä tarkemmat tiedot käytetystä tietokannasta ja huomioon otetuista tietoryhmistä (19 artiklan 6 kohta). Lisäksi edellytetään, että kuluttajille tiedotetaan 30 päivän kuluessa mahdollisten takaisinmaksurästien kirjaamisesta tietokantaan sekä heidän asetuksen (EU) 2016/679 mukaisista oikeuksistaan (19 artiklan 7 kohta). 

Jäsenvaltioilla on velvollisuus varmistaa, että luottosopimusten osalta käytössä on kuluttajille suunnattuja valitusmenettelyjä (19 artiklan 8 kohta). 

Luottosopimusten muoto ja sisältö sekä luottosopimusta ja lainakorkoa koskevat muutokset

Direktiivin 20 artiklan 1 kohdassa säädetään luottosopimusten ja niitä koskevien muutosten laatimistavasta sekä velvollisuudesta antaa luottosopimuksesta jäljennös kaikille sopimuspuolille. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus ottaa käyttöön tai pitää voimassa kansallisia säännöksiä, jotka koskevat luottosopimusten tekemisen pätevyyttä (20 artiklan 2 kohta). 

Direktiivin 21 artiklan 1 kohta sisältää listauksen kaikista niistä tiedoista, jotka luottosopimuksessa on mainittava selkeästi ja tiiviisti, ja jotka on esitettävä asianmukaisella ja sopivalla tavalla eri kanavissa. Tietojen on oltava selvästi luettavissa ja niissä on otettava huomioon sen välineen tekniset rajoitukset, jolla ne esitetään. Jos kuluttajan suorittamat maksut eivät johda välittömään luoton kokonaismäärän vastaavaan lyhenemiseen, on tietojen lisäksi ilmaistava selkeästi ja tiiviisti, ettei tällaisissa luottosopimuksissa taata luottosopimuksen mukaisesti nostetun luoton kokonaismäärän takaisinmaksua, paitsi jos tällainen takuu nimenomaisesti annetaan (21 artiklan 3 kohta). 

Kun kyseessä on sellaisen luottosopimuksen pääoman lyhennys, jossa luottoaika on kiinteä, luotonantajalla on velvollisuus asettaa kuluttajan saataville maksutta ja milloin tahansa luottosopimuksen koko keston aikana lyhennystaulukon muodossa esitettävä tiliote (21 artiklan 2 kohta). Lyhennystaulukossa ilmoitettavista tiedoista säädetään direktiivin 21 artiklan 2 kohdassa. 

Luotonantajan on ennen luottosopimuksen ehtojen muuttamista toimitettava kuluttajalle paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä välineellä selkeä kuvaus ehdotetuista muutoksista ja tarvittaessa siitä, edellyttävätkö ne kuluttajan suostumusta, tai selitys lain perusteella tehdyistä muutoksista, muutosten toteuttamisaikataulu, kuluttajan käytettävissä olevat valituskeinot, mahdollisen valituksen tekemiseen käytettävissä oleva määräaika sekä sen toimivaltaisen viranomaisen nimi ja osoite, jolle valitus voidaan tehdä (22 artikla). 

Luotonantajan tulee tiedottaa luottosopimuksen lainakoron muutoksesta hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä välineellä (23 artiklan 1 kohta). Tiedot voidaan antaa määräajoin, jos kaikki 23 artiklan 2 kohdassa esitetyt edellytykset täyttyvät. 

Tilinylitysmahdollisuudet ja tili- tai luottorajan ylitys

Direktiivin 24 artiklassa säädetään tilinylitysmahdollisuudesta. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus hyväksyä tai pitää voimassa tilinylitysmahdollisuutta koskevia säännöksiä tiukempia säännöksiä (24 artiklan 5 kohta). 

Jos luotto on myönnetty tilinylitysmahdollisuutena, luotonantajan on annettava kuluttajalle säännöllisesti luottosopimuksen koko keston aikana paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä välineellä toimitetun tiliotteen avulla 24 artiklan 1 kohdassa esitetyt tiedot. Lainakoron tai mahdollisesti suoritettavien maksujen korotuksista on hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa tiedotettava kuluttajalle paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä välineellä, mutta tiedot voidaan antaa määräajoin tilanteessa, jossa kaikki 24 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät. 

Tilinylitysmahdollisuuden rajoittamisesta tai peruuttamisesta on ilmoitettava vähintään 30 päivää ennen rajoituksen tai peruutuksen voimaantuloa (24 artiklan 3 kohta). Luotonantajan on tarjottava kuluttajalle mahdollisuus maksaa lisäkuluitta rajoitusta tai peruuttamista vastaava tosiasiallisesti nostettu määrä ennen täytäntöönpanomenettelyn aloittamista (24 artiklan 4 kohta). 

Tili- tai luottorajan ylitystä koskevat säännökset sisältyvät direktiivin 25 artiklaan. Jos tili- tai luottorajan ylitys on kestoltaan huomattava, ei artikla rajoita sellaisten kansallisen lainsäädännön säännösten soveltamista, joilla luotonantaja velvoitetaan tarjoamaan muunlaista luottotuotetta (25 artiklan 3 kohta). Myös tili- tai luottorajan ylityksen osalta jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus hyväksyä artiklassa tarkoitettuja säännöksiä tiukempia säännöksiä (25 artiklan 6 kohta). 

Direktiivin 25 artiklan 1 kohdassa esitetyt tiedot on esitettävä kuluttajalle säännöllisesti paperilla tai kuluttajan valitsemalla ja käyttelytilin avaussopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä välineellä. Jos tili- tai luottorajan ylitys on huomattava ja kestää yli kuukauden, on luotonantajan ilmoitettava kuluttajalle kaikki 25 artiklan 2 kohdassa esitetyt tiedot. 

Kun tili- tai luottorajan ylitys ei ole enää sallittua tai kun tili- tai luottorajan ylitysmahdollisuuden ylärajaa vähennetään, luotonantajan on ilmoitettava siitä sovitulla tavalla kuluttajalle vähintään 30 päivää ennen peruutuksen tai vähennyksen voimaantuloa (25 artiklan 4 kohta). Luotonantajan on tarjottava kuluttajalle mahdollisuus maksaa lisäkuluitta takaisin kyseistä rajoitusta tai peruuttamista vastaava tosiasiallisesti nostettu määrä ennen täytäntöönpanomenettelyjen aloittamista (25 artiklan 5 kohta). 

Sopimuksen peruuttaminen, sopimuksen päättäminen ja ennenaikainen takaisinmaksu

Direktiivin 26 artiklassa säädetään luottosopimuksen peruuttamisoikeudesta, joka kuluttajalla on 14 kalenteripäivän ajan siitä päivästä, jona luottosopimus tehdään tai, jos kyseinen päivä on luottosopimuksen tekemispäivää myöhäisempi, päivästä, jona kuluttaja saa 20 ja 21 artiklan mukaiset sopimusehdot ja tiedot (26 artiklan 1 kohta). Jos kuluttaja ei ole saanut sopimusehtoja ja tietoja, peruuttamisaika päättyy joka tapauksessa kohdassa esitettyä poikkeusta lukuun ottamatta 12 kuukautta ja 14 päivää luottosopimuksen tekemisen jälkeen (26 artiklan 2 kohta). 

Jos kyseessä on liitännäinen luottosopimus tavaran ostamiseksi ja palautusehdoissa taataan maksettujen maksujen täysimääräinen palautus tietyn yli 14 kalenteripäivän pituisen ajan, peruuttamisoikeuden kesto pidennetään vastaamaan tällaisen palautusoikeuden kestoa (26 artiklan 3 kohta). Kun kyse on liitännäisestä luottosopimuksesta eikä kansallisen lainsäädännön mukaan varoja saa asettaa kuluttajan saataville ennen tietyn määräajan päättymistä, jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus säätää, että ajanjakso voidaan kuluttajan nimenomaisesta pyynnöstä lyhentää samaksi kyseisen määräajan kanssa (26 artiklan 4 kohta). 

Tarkemmista peruuttamisoikeuden käyttöön liittyvistä toimintatavoista säädetään 26 artiklan 5 kohdassa. Jos kuluttaja käyttää peruuttamisoikeutta, ei luottosopimukseen liittyvä lisäpalvelua koskeva sopimus enää sido kuluttajaa (26 artiklan 6 kohta). 

Jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus olla soveltamatta artiklan 1–6 kohtaa, kun kyse on luottosopimuksista, jotka on kansallisen lainsäädännön mukaan tehtävä notaarin palveluja käyttäen (26 artiklan 8 kohta), ja lisäksi jäsenvaltiot voivat soveltaa kansallisia säännöksiään, jotka koskevat sellaisen määräajan, jonka kuluessa sopimuksen toteuttaminen ei voi alkaa, vahvistamista (26 artiklan 9 kohta). Jos kuluttajalla on 1, 5 ja 6 kohdan nojalla peruuttamisoikeus, direktiivin 2002/65/EY 6 ja 7 artiklaa ei sovelleta (26 artiklan 7 kohta). 

Direktiivin 27 artikla sisältää säännökset liitännäisistä luottosopimuksista. Liitännäinen luottosopimus ei sido enää kuluttajaa, jos kuluttaja on peruuttanut tavaroiden toimittamista tai palveluiden suorittamista koskevan sopimuksen (27 artiklan 1 kohta). 

Kuluttajalla on oikeus vaatia liitännäisen luottosopimuksen tarkoittamia tavaroita ja palveluita koskevien oikeuksiensa täyttämistä luotonantajalta, mikäli tavaran toimittaja tai palvelun suorittaja ei ole kuluttajan vaatimuksesta huolimatta tehnyt suoritustaan (27 artiklan 2 kohta). Jäsenvaltioilla on mahdollisuus soveltaa kansallista lainsäädäntöä, jonka mukaan luotonantaja on yhteisvastuussa kuluttajan tavaroiden toimittajalle tai palveluiden suorittajalle mahdollisesti esittämistä vaatimuksista, kun tavaroiden tai palveluiden hankinta tältä on rahoitettu luottosopimuksella (27 artiklan 3 kohta). 

Kuluttajalla on milloin tahansa oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva luottosopimus maksutta, jos irtisanomisajasta ei ole sovittu. Irtisanomisaika voi olla enintään yksi kuukausi. Sen sijaan luotonantaja voi irtisanoa luottosopimuksen ilmoittamalla siitä vähintään kaksi kuukautta ennen irtisanomista paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä välineellä, jos luottosopimuksessa sovitaan irtisanomisesta. (28 artiklan 1 kohta) Lisäksi luotonantajalla on oikeus luottosopimuksessa sovitun perusteella objektiivisesti perustelluista syistä lakkauttaa kuluttajan oikeus tehdä nostoja toistaiseksi voimassa olevan luottosopimuksen perusteella. Luotonantajan on ilmoitettava oikeuden lakkauttamisesta ja sen syistä kuluttajalle paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä välineellä mahdollisuuksien mukaan ennen lakkauttamista ja viimeistään välittömästi sen jälkeen. (28 artiklan 2 kohta) 

Luoton ennenaikaista takaisinmaksua koskevat säännökset sisältyvät 29 artiklaan. Kuluttajalla on milloin tahansa oikeus maksaa luotto ennenaikaisesti takaisin sekä oikeus vähennykseen kuluttajalle aiheutuvista luoton kokonaiskustannuksista sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana. Kyseistä vähennystä laskettaessa on otettava huomioon kaikki luotonantajan kuluttajalle määräämät kustannukset. (29 artiklan 1 kohta) Luotonantajalla on oikeus oikeudenmukaiseen ja objektiivisesti perusteltuun korvaukseen mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan ennenaikaiseen takaisinmaksuun edellyttäen, että ennenaikainen takaisinmaksu tapahtuu ajanjaksolla, jonka osalta on sovittu kiinteästä lainakorosta (29 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta). Korvaus ei saa olla enempää kuin 1 prosentti ennenaikaisesti takaisinmaksetun luoton määrästä, jos ennenaikaisen takaisinmaksun ja luottosopimuksen sovitun päättymisajankohdan välinen ajanjakso on yli vuoden mittainen. Jos kyseinen ajanjakso on alle vuoden pituinen, korvauksen määrä ei saa ylittää 0,5:tä prosenttia ennenaikaisesti takaisin maksetun luoton määrästä. (29 artiklan 2 kohdan toinen alakohta) 

Direktiivin 29 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädetään luotonantajan korvausoikeutta koskevista poikkeuksista ja korvausoikeuteen liittyvistä jäsenvaltio-optioista. Artiklan 2 kohdassa ja 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettu korvaus ei missään tapauksessa saa olla suurempi kuin koron määrä, jonka kuluttaja olisi maksanut ennenaikaisen takaisinmaksun ja luottosopimuksen sovitun päättymisajankohdan välisenä ajanjaksona (29 artiklan 5 kohta). 

Todellinen vuosikorko ja toimenpiteet korkojen ja kustannusten rajoittamiseksi

Direktiivin 30 artikla sisältää säännökset todellisen vuosikoron laskemisesta. Todellinen vuosikorko lasketaan liitteessä III olevassa I osassa esitetyn matemaattisen kaavan mukaisesti (30 artiklan 1 kohta), ja todellisen vuosikoron laskemista varten tulee määrittää kuluttajalle aiheutuvat kokonaiskustannukset 30 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Direktiivin 30 artiklan 3 ja 4 kohdassa esitetään oletukset, joita todellista vuosikorkoa laskettaessa käytetään. Lisäksi 30 artiklan 5 kohdassa säädetään lisäoletuksista, joita on tarvittaessa käytettävä. 

Toimenpiteistä lainakorkojen, todellisten vuosikorkojen tai kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten rajoittamiseksi säädetään 31 artiklassa. Direktiivin 31 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot ottavat käyttöönsä sellaisia toimenpiteitä, kuten ylärajoja, joilla väärinkäytöksiä tehokkaasti estetään ja joilla varmistetaan, että kuluttajilta ei voida periä liian korkeita lainakorkoja, todellisia vuosikorkoja tai kuluttajalle aiheutuvia liian korkeita luoton kokonaiskustannuksia. Jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus hyväksyä kieltoja tai rajoituksia, jotka koskevat luotonantajien niiden alueella soveltamia erityisiä maksuja tai palkkioita (31 artiklan 2 kohta). 

Menettelytapavelvoitteet ja henkilöstöä koskevat vaatimukset

Direktiivin 32 artiklan 1 kohdassa säädetään luotonantajien ja luotonvälittäjien menettelytapavelvoitteista heidän harjoittaessaan luottotuotteiden kehittämistä ja mainostamista, luottojen myöntämistä, välittämistä tai myöntämisen helpottamista, neuvontapalvelujen tarjoamista, lisäpalvelujen tarjoamista tai luottosopimuksen toimeenpanoa. 

Henkilöstön palkitsemista koskevat tavat eivät saa estää täyttämästä menettelytapavelvoitteita (32 artiklan 2 kohta), ja palkitsemispolitiikkaa laatiessa ja soveltaessa luotonantajien tulee noudattaa 32 artiklan 3 kohdassa esitettyjä periaatteita. Neuvontapalveluja tarjottaessa henkilöstön palkitsemisrakenne ei saa vaarantaa heidän kykyään toimia kuluttajan edun mukaisesti eikä olla riippuvainen myyntitavoitteista (32 artiklan 4 kohta). Lisäksi jäsenvaltiot voivat kieltää luotonantajaa tai luotonvälittäjää perimästä kuluttajalta maksuja ennen luottosopimuksen tekemistä tai asettaa maksujen perimistä koskevia rajoituksia (32 artiklan 5 kohta). 

Direktiivin 33 artikla sisältää säännökset henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevista vaatimuksista. Luotonantajien ja luotonvälittäjien on vaadittava henkilöstöltään luottosopimuksiin ja lisäpalveluihin liittyvää 33 artiklan 1 kohdassa esitettyä tietämystä ja pätevyyttä, ja jäsenvaltioiden tulee vahvistaa henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset (33 artiklan 2 kohta). Lisäksi on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset valvovat vaatimusten noudattamista ja että niillä on valtuudet vaatia luotonantajilta ja luotonvälittäjiltä tarpeellisia todisteita valvonnan toteuttamiseksi (33 artiklan 3 kohta). 

Luotonantajat ja luotonvälittäjät

Direktiivin 37 artiklan säännökset koskevat muiden kuin luottolaitosten ja maksulaitosten hyväksyntää, rekisteröintiä ja valvontaa. Luotonantajiin ja luotonvälittäjiin on sovellettava asianmukaista hyväksyntämenettelyä ja riippumattoman toimivaltaisen viranomaisen laatimia rekisteröinti- ja valvontajärjestelyjä (37 artiklan 1 kohta), joskaan näitä ei sovelleta 37 artiklan 2 kohdassa mainittuihin tahoihin. Jäsenvaltiot voivat päättää olla soveltamatta hyväksyntä- ja rekisteröintivaatimuksia eräisiin mikroyrityksiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (37 artiklan 3 kohta). 

Direktiivin 38 artikla sisältää säännökset luotonvälittäjiä koskevista erityisistä velvoitteista. Luotonvälittäjillä on esimerkiksi velvollisuus ilmoittaa kuluttajalle kaikki maksut, jotka kuluttajan on maksettava luotonvälittäjälle tarjottavista palveluista (38 artiklan b kohta). 

Oikeuksien siirto, riidanratkaisumenettelyt ja toimivaltaiset viranomaiset

Direktiivin 39 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kuluttajalla on oikeus esittää väitteitä myös sitä kolmatta osapuolta kohtaan, jolle luottosopimus tai luotonantajan oikeudet on siirretty alkuperäisen luotonantajan sijaan. Alkuperäisen luotonantajan on ilmoitettava kuluttajalle siirtämisestä, lukuun ottamatta tapauksia, joissa alkuperäinen luotonantaja toimii edelleen siirronsaajan suostumuksella luotonantajana suhteessa kuluttajaan (39 artiklan 2 kohta). 

Direktiivin 40 artiklassa säädetään tuomioistuimen ulkopuolisista riidanratkaisumenettelyistä. Kuluttajilla tulee olla käytettävissään riittävät, nopeat ja tehokkaat tuomioistuimen ulkopuoliset riidanratkaisumenettelyt kuluttajien ja luotonantajien tai luotonvälittäjien välisten, luottosopimuksiin liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia koskevien riitojen ratkaisemista varten (40 artiklan 1 kohta). Jäsenvaltioilla on velvollisuus kannustaa tuomioistuimen ulkopuolisia riidanratkaisuelimiä tekemään yhteistyötä luottosopimuksia koskevien rajatylittävien riitojen ratkaisemiseksi (40 artiklan 2 kohta). 

Direktiivin 41 artiklan 1 kohdassa esitetään jäsenvaltioille velvollisuus nimetä kohdassa esitettyjen vaatimusten mukaiset kansalliset toimivaltaiset viranomaiset, jotka huolehtivat direktiivin soveltamisesta ja täytäntöönpanosta. Jäsenvaltioilla on velvollisuus huolehtia tällaisten viranomaisten riittävistä valtuuksista ja resursseista. Direktiivin 41 artiklan 2 kohdassa säädetään toimivaltaisten viranomaisten salassapitovelvollisuudesta, ja viranomaisten toimivallan käytön perusteista säädetään 41 artiklan 6 kohdassa. 

Toimivaltaiset viranomaiset voivat olla vain 41 artiklan 3 kohdassa esitettyjä viranomaisia, ja niiden tulee täyttää asetuksen (EU) 2017/2394 (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2394 kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä ja asetuksen (EY) N:o 2006/2004 kumoamisesta, jäljempänä CPC-asetus ) 5 artiklassa vahvistetut perusteet (41 artiklan 4 kohta). Jos jäsenvaltioiden alueella toimii useita toimivaltaisia viranomaisia, jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että kyseisten viranomaisten tehtävät on määritelty selvästi ja että kyseiset viranomaiset toimivat tiiviissä yhteistyössä, jotta ne voivat suorittaa tehtävänsä tehokkaasti (41 artiklan 7 kohta).  

Jäsenvaltioilla on mahdollisuus soveltaa kansallista lainsäädäntöä antaakseen kansallisille toimivaltaisille viranomaisille valtuudet toteuttaa tuotteita koskevia interventiotoimia luottotuotteiden poistamiseksi markkinoilta perustelluissa tapauksissa (41 artiklan 9 kohta). 

Seuraamukset

Direktiivin määräysten rikkomiseen sovellettavien seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia (44 artiklan 1 kohta). Jos seuraamuksia määrätään CPC-asetuksen 21 artiklan mukaisesti, niihin tulee sisältyä joko mahdollisuus määrätä sakkoja hallinnollisilla menettelyillä tai aloittaa sakkojen määräämistä koskeva oikeudellinen menettely. Vaihtoehtoisesti mahdollisuuden tulee sisältää molemmat menettelyt. (44 artiklan 2 kohta) Jäsenvaltioiden tulee säätää, että toimivaltaiset viranomaiset voivat julkistaa hallinnollisen seuraamuksen, jollei tällainen julkistaminen vakavasti vaaranna finanssimarkkinoita tai aiheuta suhteetonta vahinkoa asianomaisille osapuolille (44 artiklan 3 kohta). 

2.2  Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivi (rahoituspalvelujen etäsopimuksia koskevat säännökset)

Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin soveltamisala

Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivillä lisätään kuluttajaoikeusdirektiiviin rahoituspalvelujen etämyyntiä koskevia säännöksiä. Muutosdirektiivillä muutetaan lisäksi tietyiltä osin kulutushyödykkeiden etämyyntiä koskevaa yleistä sääntelyä. 

Kuluttajaoikeusdirektiivin 3 artiklaan lisätyn 1 b kohdan ensimmäisessä alakohdassa luetellaan ne artiklat, joita sovelletaan rahoituspalvelujen suorittamista koskeviin elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin etäsopimuksiin. Rahoituspalvelujen suorittamista koskeviin elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin etäsopimuksiin sovelletaan ainoastaan 1 ja 2 artiklan, 3 artiklan 2, 5 ja 6 kohdan, 4 artiklan, 6 a artiklan, 8 artiklan 6 kohdan, 11 a artiklan, 16 a–16 e artiklan, 19 artiklan, 21–23 artiklan, 24 artiklan 1 ja 6 kohdan sekä 25–27 ja 29 artiklan säännöksiä. 

Kohdan toisen alakohdan mukaan kun ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun kaltainen yksittäinen sopimus käsittää alkuperäisen palvelusopimuksen, jonka jälkeen suoritetaan sarja peräkkäisiä tai erillisiä, ajan mittaan toteutettavia ja luonteeltaan samankaltaisia liiketoimia, ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja säännöksiä sovelletaan 21 artiklaa lukuun ottamatta ainoastaan alkuperäiseen sopimukseen. Edelleen kolmannen alakohdan mukaan jos alkuperäistä palvelusopimusta ei ole, mutta samojen sopimuspuolten välillä suoritetaan ajan mittaan luonteeltaan samankaltaisia peräkkäisiä tai erillisiä liiketoimia, 16 a ja 16 d artiklaa sovelletaan ainoastaan ensimmäiseen liiketoimeen. Neljännen alakohdan mukaan jos luonteeltaan samankaltaista liiketointa ei kuitenkaan suoriteta yhden vuoden kuluessa, seuraavan liiketoimen suorittaminen katsotaan uuden liiketoimien sarjan ensimmäisen palvelun tarjoamiseksi, ja näin ollen 16 a ja 16 d artiklaa sovelletaan. 

Kuluttajaoikeusdirektiivin muutetun 6 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaan jos kuluttajalla on peruttamisoikeus, hänelle on annettava kyseisen oikeuden käyttämiseen liittyvät ehdot, määräajat ja menettelyt 11 artiklan 1 kohdan mukaisesti, sekä liitteessä I olevassa B osassa vahvistettu malliperuuttamislomake ja tarvittaessa tiedot 11 a artiklassa tarkoitetun peruuttamistoiminnon olemassaolosta ja sijainnista. 

Peruuttamisoikeuden käyttäminen verkkorajapinnalla tehtyjen etäsopimusten yhteydessä

Kuluttajaoikeusdirektiivin uuden 11 a artiklan mukaan verkkorajapinnalla tehtyjen etäsopimusten yhteydessä elinkeinonharjoittajan on varmistettava, että kuluttaja voi myös peruuttaa sopimuksen käyttämällä peruuttamistoimintoa. Peruuttamistoiminto on merkittävä sanoilla ”Peruuta sopimus tästä” tai vastaavalla yksiselitteisellä ilmaisulla helposti luettavalla tavalla. Peruuttamistoiminnon on oltava jatkuvasti käytettävissä koko peruuttamisen määräajan. Sen on oltava näkyvästi esillä verkkorajapinnassa ja helposti kuluttajan saatavilla. (11 a artiklan 1 kohta) 

Peruuttamistoiminnon on oltava sellainen, että kuluttaja voi lähettää verkossa tehtävän peruuttamisilmoituksen, jossa elinkeinonharjoittajalle ilmoitetaan hänen päätöksestään peruuttaa sopimus. Kyseisen verkossa tehtävän peruuttamisilmoituksen on oltava sellainen, että kuluttaja voi helposti antaa tai vahvistaa nimensä, yksityiskohtaiset tiedot sopimuksesta, jonka hän haluaa peruuttaa ja tiedot sähköisestä menetelmästä, jolla peruuttamisvahvistus lähetetään kuluttajalle. (11 a artiklan 2 kohta) 

Kun kuluttaja on täyttänyt verkossa tehtävän peruuttamisilmoituksen 2 kohdan mukaisesti, elinkeinonharjoittajan on annettava kuluttajalle mahdollisuus toimittaa se elinkeinonharjoittajalle vahvistustoiminnon avulla. Kyseinen vahvistustoiminto on merkittävä helposti luettavalla tavalla ja ainoastaan sanoilla ”Vahvista peruuttaminen” tai vastaavalla yksiselitteisellä muotoilulla. (11 a artiklan 3 kohta) 

Kun kuluttaja on aktivoinut vahvistustoiminnon, elinkeinonharjoittajan on ilman aiheetonta viivytystä lähetettävä kuluttajalle pysyvällä välineellä peruuttamista koskeva vastaanottoilmoitus, joka sisältää tiedot peruutuksen sisällöstä sekä sen toimittamispäivästä ja -ajankohdasta (11 a artiklan 4 kohta). Kuluttajan katsotaan käyttäneen peruuttamisoikeuttaan asiaankuuluvan peruuttamisen määräajan kuluessa, jos hän toimittaa tässä artiklassa tarkoitetun verkossa tehtävän peruuttamisilmoituksen ennen kyseisen määräajan päättymistä (11 a artiklan 5 kohta). 

Kuluttajille tarkoitetuista rahoituspalveluista tehtäviä etäsopimuksia koskevat tietovaatimukset

Kuluttajaoikeusdirektiivin uudessa 16 a artiklassa säädetään palveluntarjoajan tiedonantovelvollisuudesta kuluttajalle ennen rahoituspalvelua koskevan etäsopimuksen solmimista. Artiklan 1 kohdassa luetellaan tiedot, jotka elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla hyvissä ajoin ennen kuin kuluttaja sitoutuu etäsopimukseen tai mihin tahansa vastaavaan tarjoukseen. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi elinkeinonharjoittajan henkilöllisyys, yhteystiedot, kuvaus rahoituspalvelun pääasiallisista ominaisuuksista, rahoituspalvelun hinta, tapauksen mukaan tieto siitä, että hinta on yksilöity automaattisen päätöksenteon perusteella, jos rahoituspalvelun sijoitusstrategiaan on sisällytetty ympäristöön liittyviä tai sosiaalisia tekijöitä, tiedot rahoituspalvelun mahdollisista ympäristöön liittyvistä tai sosiaalisista tavoitteista, ilmoitus peruuttamisoikeuden olemassaolosta tai sen puuttumisesta ja, jos peruuttamisoikeus on olemassa, tiedot peruuttamisen määräajasta ja kyseisen oikeuden käyttöä koskevista ehdoista, mukaan lukien tiedot maksusta, joka kuluttajaa voidaan vaatia maksamaan, ja seuraukset tämän oikeuden käyttämättä jättämisestä. 

Jäsenvaltiot voivat kansallisessa lainsäädännössään pitää voimassa 1 artiklassa tarkoitettuja tietoja koskevat kielivaatimukset sen varmistamiseksi, että kuluttaja ymmärtää annetut tiedot helposti, tai hyväksyä tällaisia kielivaatimuksia (16 a artiklan 2 kohta). Puheitse tapahtuvassa puhelinviestinnässä elinkeinonharjoittajan henkilöllisyys ja puhelun kaupallinen tarkoitus on aina elinkeinonharjoittajan aloittaman puhelun alussa tehtävä täsmällisesti selväksi kuluttajan kanssa. Kun puhelua tallennetaan tai saatetaan tallentaa, elinkeinonharjoittajan on myös ilmoitettava tästä kuluttajalle. (16 a artiklan 3 kohta) 

Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, 3 kohdassa tarkoitettua puheitse tapahtuvaa puhelinviestintää varten elinkeinonharjoittaja voi kuluttajan nimenomaisella suostumuksella antaa ainoastaan 1 kohdan a, f, g, k ja p alakohdassa tarkoitetut tiedot ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen. Tässä tapauksessa elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava kuluttajalle muiden 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen luonteesta ja saatavuudesta. Elinkeinonharjoittajan on toimitettava nämä muut 1 kohdassa vaaditut tiedot pysyvällä välineellä välittömästi etäsopimuksen tekemisen jälkeen. (16 a artiklan 4 kohta) 

Jos 1 kohdassa tarkoitetut tiedot annetaan myöhemmin kuin yksi päivä ennen kuin kuluttaja tulee etäsopimuksen sitomaksi, jäsenvaltioiden on vaadittava, että elinkeinonharjoittaja lähettää kuluttajalle muistutuksen mahdollisuudesta peruuttaa etäsopimus ja peruuttamista varten noudatettavasta menettelystä 16 b artiklan mukaisesti. Kyseinen muistutus on toimitettava kuluttajalle pysyvällä välineellä aikaisintaan yhden ja viimeistään seitsemän päivän kuluessa etäsopimuksen tekemisen jälkeen. (16 a artiklan 5 kohta) 

Edellä 1 kohdassa tarkoitetut tiedot on toimitettava kuluttajalle pysyvällä välineellä ja helppolukuisella tavalla. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut tiedot on pyynnöstä toimitettava vammaisille, mukaan lukien näkövammaisille, kuluttajille soveltuvassa ja saavutettavassa muodossa. (16 a artiklan 6 kohta) 

Kun tiedot toimitetaan sähköisesti, elinkeinonharjoittaja voi esittää ne upotettuina, 1 kohdan a, f, g, k ja p alakohdassa tarkoitettuja tietoja lukuun ottamatta. Jos tiedot esitetään upotettuina, 1 kohdassa tarkoitetut tiedot on voitava nähdä, tallentaa ja tulostaa yhtenä asiakirjana. Tällöin elinkeinonharjoittajan on varmistettava, että kuluttajalle esitetään kaikki 1 kohdassa tarkoitetut ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot ennen etäsopimuksen tekemistä. (16 a artiklan 7 kohta) Elinkeinonharjoittajalla on todistustaakka määritettäessä, onko artiklassa säädettyjä tietovaatimuksia noudatettu (16 a artiklan 8 kohta). 

Jäsenvaltiot voivat hyväksyä tai pitää voimassa tässä artiklassa tarkoitettua tiukempia säännöksiä ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevista vaatimuksista, kun kyseiset säännökset ovat unionin oikeuden mukaisia (16 a artiklan 9 kohta). 

Kun johonkin toiseen, tiettyjä rahoituspalveluja koskevaan unionin säädökseen sisältyy sääntöjä kuluttajalle ennen sopimuksen tekoa annettavista tiedoista, kyseisiin rahoituspalveluihin on sovellettava ainoastaan kyseisessä unionin säädöksessä olevia sääntöjä riippumatta kyseisten sääntöjen yksityiskohtaisuudesta, jollei kyseisessä unionin säädöksessä toisin säädetä. Kun kyseiseen toiseen unionin säädökseen ei sisälly sääntöjä peruuttamisoikeuteen liittyvistä tiedoista, elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava kuluttajalle tällaisen oikeuden olemassaolosta tai puuttumisesta 1 kohdan p alakohdan mukaisesti. (16 a artiklan 10 kohta) 

Peruuttamisoikeus

Kuluttajaoikeusdirektiiviin lisätyssä uudessa 16 b artiklassa säädetään kuluttajan oikeudesta peruuttaa rahoituspalveluja koskeva etäsopimus. 

Artiklan 1 kohdassa säädetään 14 päivän peruuttamisajasta. Peruuttamisaika alkaa joko etäsopimuksen tekopäivänä (a alakohta) tai päivänä, jona kuluttaja saa sopimusehdot ja tiedot direktiivin 16 a artiklan mukaisesti, jos tämä päivä on edellä mainittua, a alakohdassa tarkoitettua päivää myöhäisempi (b alakohta). Artiklan 1 kohdassa säädetään edelleen, että jos kuluttaja ei ole saanut sopimusehtoja tai tietoja 16 a artiklan mukaisesti, peruuttamisen määräaika päättyy joka tapauksessa 12 kuukautta ja 14 päivää etäsopimuksen tekemisen jälkeen. Tätä ei sovelleta, jos kuluttajalle ei ole ilmoitettu hänen peruuttamisoikeudestaan 16 a artiklan 1 kohdan p alakohdan mukaisesti. 

Artiklan 2 kohdassa luetellaan poikkeukset peruuttamisoikeuteen. Peruuttamisoikeutta ei sovelleta esimerkiksi sellaisiin kuluttajille tarkoitettuihin rahoituspalveluihin, joiden hinta riippuu rahoitusmarkkinoilla peruuttamisen määräaikana tapahtuvista mahdollisista muutoksista, joihin elinkeinonharjoittaja ei voi vaikuttaa, kuten palvelut, jotka liittyvät esimerkiksi ulkomaanvaluuttaan tai rahamarkkinavälineisiin. Peruuttamisoikeutta ei myöskään ole matka- ja matkatavaravakuutussopimuksissa tai vastaavissa lyhytaikaisissa vakuutussopimuksissa, jotka ovat voimassa alle yhden kuukauden, eikä sopimuksissa, jotka kumpikin osapuoli on täyttänyt kokonaisuudessaan kuluttajan nimenomaisesta pyynnöstä ennen kuin kuluttaja käyttää peruuttamisoikeuttaan. 

Edelleen artiklan mukaan kuluttajan katsotaan käyttäneen peruuttamisoikeuttaan 1 kohdassa tarkoitetussa peruuttamisen määräajassa, jos hän on lähettänyt peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevan ilmoituksen ennen kyseisen määräajan päättymistä (16 b artiklan 3 kohta). Jos elinkeinonharjoittaja tai kolmas osapuoli tarjoaa rahoituspalveluista tehtävään etäsopimukseen liittyvää oheispalvelua kyseisen kolmannen osapuolen ja elinkeinonharjoittajan välisen sopimuksen perusteella, liitännäissopimus ei sido kuluttajaa, jos kuluttaja käyttää peruuttamisoikeuttaan tämän artiklan mukaisesti. Jos kuluttaja peruuttaa liitännäissopimuksen, häneltä ei saa periä siitä maksua. (16 b artiklan 4 kohta) 

Artiklan 6 kohdan mukaan kun johonkin toiseen, tiettyjä rahoituspalveluja koskevaan unionin säädökseen sisältyy sääntöjä peruuttamisoikeudesta, kyseisiin tiettyihin rahoituspalveluihin sovelletaan ainoastaan kyseisessä unionin säädöksessä olevia, peruuttamisoikeutta koskevia sääntöjä, jollei kyseisessä toisessa unionin säädöksessä toisin säädetä. Jos kyseisessä toisessa unionin säädöksessä annetaan jäsenvaltioille oikeus valita peruuttamisoikeuden ja jonkin toisen vaihtoehdon, kuten harkinta-ajan, välillä, kyseisiin tiettyihin rahoituspalveluihin sovelletaan ainoastaan kyseisen unionin säädöksen vastaavia sääntöjä, jollei kyseisessä toisessa unionin säädöksessä toisin säädetä. 

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin edellisestä poiketen päättää soveltaa peruuttamisoikeuden osalta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/EU 14 artiklan 6 kohtaa luottosopimuksiin, jotka on jätetty kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sen 3 artiklan 2 kohdan nojalla sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2023/2225 26 ja 27 artiklaa luottosopimuksiin, jotka on jätetty kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sen 2 artiklan 2 kohdan nojalla. (16 b artiklan 7 kohta) 

Ennen peruuttamista toimitetun palvelun maksaminen

Kuluttajaoikeusdirektiivin uudessa 16 c artiklassa säädetään ennen peruuttamista toimitetun palvelun maksamisesta. Artiklan 1 kohdan mukaan kuluttajan käyttäessä 16 b artiklan mukaista peruuttamisoikeuttaan kuluttajaa voidaan vaatia maksamaan ainoastaan palvelusta, jonka elinkeinonharjoittaja on tosiasiallisesti toimittanut etäsopimuksen mukaisesti. Kuluttajan on maksettava kyseisestä palvelusta ilman aiheetonta viivytystä. Maksettava määrä ei saa ylittää summaa, joka on oikeassa suhteessa jo toimitetun palvelun laajuuteen, kun vertauskohtana ovat etäsopimuksen kattamat palvelut kokonaisuudessaan taikka olla missään tapauksessa sellainen, että sitä voidaan pitää seuraamusmaksuna. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että kuluttajia ei voida vaatia maksamaan mitään maksua vakuutussopimuksen irtisanomisen johdosta. Edelleen 3 kohdan mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa vaatia kuluttajalta mitään maksua 1 kohdan perusteella, ellei hän pysty osoittamaan, että kuluttajalle on asianmukaisesti ilmoitettu maksettavasta summasta 16 a artiklan 1 kohdan p alakohdan mukaisesti. Elinkeinonharjoittaja ei kuitenkaan saa vaatia maksua, jos hän on aloittanut sopimuksen täyttämisen ennen 16 b artiklan 1 kohdassa säädetyn peruuttamisen määräajan päättymistä ilman kuluttajan nimenomaista pyyntöä. 

Edelleen artiklassa säädetään, että elinkeinonharjoittajan on ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään 30 kalenteripäivän kuluessa päivämäärästä, jona hän on vastaanottanut peruuttamisilmoituksen, palautettava kuluttajalle kaikki maksut, jotka elinkeinonharjoittaja on tältä etäsopimuksen mukaisesti perinyt, 1 kohdassa tarkoitettua määrää lukuun ottamatta (16 c artiklan 4 kohta). Kuluttajan on viipymättä ja viimeistään 30 kalenteripäivän kuluessa päivämäärästä, jona hän on irtisanonut sopimuksen, palautettava elinkeinonharjoittajalle kokonaisuudessaan tältä saamansa maksut (16 c artiklan 5 kohta). 

Riittävät selvitykset

Kuluttajaoikeusdirektiivin uudessa 16 d artiklassa säädetään riittävistä selvityksistä. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että elinkeinonharjoittajia vaaditaan antamaan kuluttajalle tarjotuista rahoituspalvelusopimuksista riittävät selvitykset, joiden perusteella kuluttaja voi arvioida, soveltuvatko tarjottu sopimus ja lisäpalvelut hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Tällaiset selvitykset on annettava kuluttajalle maksutta ja ennen sopimuksen tekemistä. Selvityksissä on oltava seuraavat seikat: vaaditut ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot; tarjotun sopimuksen keskeiset ominaisuudet, mukaan lukien mahdolliset lisäpalvelut; tarjotusta sopimuksesta kuluttajalle mahdollisesti aiheutuvat erityiset vaikutukset, mukaan lukien soveltuvissa tapauksissa kuluttajalle maksulaiminlyönnistä tai maksuviivästyksestä aiheutuvat seuraamukset. (16 d artiklan 1 kohta) 

Edelleen saman artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat määritellä riittävien selvitysten antamistavan ja laajuuden. Jäsenvaltiot voivat mukauttaa antamistapaa ja laajuutta rahoituspalvelun tarjoamistilanteen olosuhteisiin, siihen henkilöön, jolle rahoituspalvelua tarjotaan, ja tarjotun rahoituspalvelun luonteeseen. (16 d artiklan 2 kohta) Jäsenvaltioiden on edelleen varmistettava, että jos elinkeinonharjoittaja käyttää verkkotyökaluja, kuluttajalla on oikeus vaatia ja saada asiointia ihmisen kanssa etäsopimusta edeltävässä vaiheessa, ja perustelluissa tapauksissa etäsopimuksen tekemisen jälkeen, samalla kielellä, jota käytettiin 16 a artiklan 1 kohdan mukaisten tietojen antamiseen ennen sopimuksen tekemistä (16 d artiklan 3 kohta). 

Artiklan 4 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajalla on todistustaakka määritettäessä, onko artiklassa säädettyjä riittävän selvityksen vaatimuksia noudatettu. Artiklan 5 kohdan mukaan kun johonkin toiseen, tiettyjä rahoituspalveluja koskevaan unionin säädökseen sisältyy sääntöjä kuluttajille annettavista riittävistä selvityksistä, kyseisiin tiettyihin rahoituspalveluihin sovelletaan ainoastaan kyseisessä unionin säädöksessä olevia, riittäviä selvityksiä koskevia sääntöjä, jollei kyseisessä unionin säädöksessä toisin säädetä. 

Verkkorajapintoja koskeva lisäsuoja

Kuluttajaoikeusdirektiivin uudessa 16 e artiklassa säädetään verkkorajapintoja koskevasta lisäsuojasta, joka koskee rahoituspalvelujen etämyyntiä. Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että elinkeinonharjoittajat eivät rahoituspalveluja koskevia etäsopimuksia tehdessään suunnittele, järjestä tai operoi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2022/2065 (jäljempänä digipalvelusäädös ) 3 artiklan m alakohdassa määriteltyjä verkkorajapintojaan tavalla, jolla harhautetaan tai manipuloidaan kuluttajia, jotka ovat elinkeinonharjoittajien palvelun vastaanottajia, tai muutoin olennaisesti vääristetään tai haitataan kyseisten kuluttajien kykyään tehdä vapaita ja tietoon perustuvia päätöksiä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 2005/29/EY ja asetuksen (EU) 2016/679 soveltamista.  

Jäsenvaltioiden on erityisesti toteutettava toimenpiteitä, jotka unionin lainsäädännön mukaisesti koskevat vähintään yhtä seuraavista elinkeinonharjoittajien käytännöistä: tiettyjen valintojen korostaminen, kun elinkeinonharjoittajat pyytävät ratkaisua kuluttajilta, jotka ovat elinkeinonharjoittajien palvelun vastaanottajia; kuluttajien, jotka ovat elinkeinonharjoittajien palvelun vastaanottajia, pyytäminen toistuvasti tekemään valinta, joka on jo tehty, erityisesti esittämällä ponnahdusikkunoita, jotka häiritsevät käyttäjäkokemusta; tai palvelun käytön lopettamismenettelyn tekeminen palveluun liittymismenettelyä vaikeammaksi. 

Jäsenvaltiot voivat artiklan 2 kohdan mukaan antaa tai pitää voimassa tiukempia säännöksiä, jotka koskevat 1 kohdassa säädettyjä elinkeinonharjoittajille asetettuja vaatimuksia, kun kyseiset säännökset ovat unionin oikeuden mukaisia. 

3.1  Nykytila

3.2  Nykytilan arviointi

4.1  Keskeiset ehdotukset

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

5.2  Muiden jäsenvaltioiden suunnittelemat tai toteuttamat keinot

7.1  Kuluttajansuojalaki

1 luku Yleiset säännökset 

1 § . Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että säännöksen loppuun lisättäisiin soveltamisalarajoitusta koskeva poikkeus. Ehdotuksen mukaan laki ei koske lakisääteisiä vakuutuksia eikä työntekijän ryhmähenkivakuutusta tai sitä vastaavaa Kevan myöntämää etuutta, ellei muualla laissa toisin säädetä. Muutos on tarpeen liikennevakuutusten osalta muualla lainsäädännössä olevien soveltamisviittausten vuoksi.  

6 luku Kotimyynti ja etämyynti 

9 §.Ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot . Pykälän 1 momentin 10 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että kyseiseen kohtaan lisättäisiin tiedot 14 a §:ssä tarkoitetusta peruuttamistoiminnosta ja sen sijainnista. Pykälään ei ehdoteta muilta osin muutoksia. Muutetulla kohdalla pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin muutettu 6 artiklan 1 kohdan h alakohta.  

14 a §.Peruuttamisoikeuden käyttäminen verkkorajapinnalla tehtyjen etäsopimusten yhteydessä . Pykälä olisi uusi. Pykälällä pantaisiin täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin uusi 11 a artikla.  

Pykälän 1 momentin mukaan jos kuluttajalla on oikeus peruuttaa verkkorajapinnalla tehty etäsopimus, elinkeinonharjoittajan olisi tarjottava kuluttajalle mahdollisuus peruuttaa sopimus peruuttamistoiminnon avulla. Peruuttamistoimintoa hyödynnettäessä kuluttajan tulee voida helposti antaa tai vahvistaa momentissa määritellyt tiedot. Nämä tiedot pitäisivät sisällään kuluttajan nimen, tiedot sen sopimuksen yksilöimiseksi, jonka kuluttaja haluaa peruuttaa, ja tiedot pysyvästä tavasta, jolla elinkeinonharjoittaja lähettää peruuttamisilmoituksen vastaanottamista koskevan vahvistuksen kuluttajalle.  

Pykälän 2 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan olisi pidettävä 1 momentissa tarkoitettu peruuttamistoiminto helposti kuluttajan saatavilla ja käytettävissä sekä näkyvästi esillä verkkorajapinnassa koko peruuttamisajan. Peruuttamistoiminto olisi merkittävä selkeästi ja helposti luettavalla tavalla.  

Edelleen pykälän 3 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan olisi edellytettävä, että kuluttaja vahvistaa peruuttamisilmoituksen lähettämisen. Vahvistaminen olisi merkittävä selkeästi ja helposti luettavalla tavalla. Käytännössä vahvistaminen olisi esimerkiksi toteutettavissa siten, että sen jälkeen, kun kuluttaja on valinnut peruuttamisilmoituksen lähettämisen, hän saa vielä valintaruudun tai ilmoituksen, jossa hänen on vahvistettava peruuttamisilmoituksen lähettäminen.  

Pykälän 4 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan olisi sen jälkeen, kun kuluttaja on vahvistanut peruuttamisilmoituksen lähettämisen, ilman aiheetonta viivytystä lähetettävä kuluttajalle pysyvällä tavalla peruuttamisilmoituksen vastaanottamista koskeva vahvistus, joka sisältäisi tiedot peruutuksen sisällöstä sekä sen toimittamispäivästä ja -kellonajasta.  

Ehdotetun säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että sopimuksen peruuttaminen on kuluttajille yhtä helppoa kuin sen tekeminen. Elinkeinonharjoittajan olisi tarjottava kuluttajalle helposti löydettävä peruuttamistoiminto, joka on selvästi havaittavissa ja jatkuvasti käytettävissä koko peruuttamisen määräajan. Peruuttamistoiminto voidaan merkitä esimerkiksi sanoilla ”Peruuta sopimus tästä” tai sellaisella vastaavalla yksiselitteisellä ilmaisulla, jonka perusteella kuluttaja ymmärtää, että sopimuksen voi peruuttaa kyseisen toiminnon kautta. Kuluttajan olisi voitava löytää toiminto ja käyttää sitä helposti ja yksinkertaisesti. Kuluttajan ei esimerkiksi pitäisi joutua toteuttamaan erityisiä menettelyjä toiminnon löytämiseksi tai käyttämiseksi, kuten lataamaan sovellusta, jos sopimusta ei ole tehty kyseisen sovelluksen kautta. (Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 37 kappale) 

Peruuttamisen helpottamiseksi elinkeinonharjoittaja voisi esimerkiksi tarjota hyperlinkkejä, joiden kautta kuluttaja pääsee peruuttamistoimintoon. Jos kuluttaja on esimerkiksi jo tunnistautunut kirjautumalla sisään verkkorajapintaan, hänen olisi voitava peruuttaa sopimus ilman uutta tunnistautumista tai tapauksen mukaan tarvetta yksilöidä peruutettava sopimus. Peruuttamistoiminnon on sijaittava samalla verkkorajapinnalla, jonka kautta kuluttaja on sopimuksen tehnyt. Estettä ei ole sille, että peruuttamistoiminto sijaitsee edellä mainitun verkkorajapinnan lisäksi myös muilla verkkorajapinnoilla. Jotta vältettäisiin se, että kuluttaja peruuttaa sopimuksen vahingossa, elinkeinonharjoittajan olisi vaadittava kuluttajaa vahvistamaan peruuttamispäätös tavalla, joka osoittaa kuluttajan toimivan tietoisena päätöksestään. Vahvistustoiminto on merkittävä helposti luettavalla tavalla, kuten sanoilla ”Vahvista peruuttaminen” tai vastaavalla yksiselitteisellä muotoilulla. Jos kuluttaja on tilannut samalla etäsopimuksella useita tavaroita tai palveluita, elinkeinonharjoittaja voi tarjota kuluttajalle mahdollisuuden peruuttaa koko sopimuksen sijaan ainoastaan sen osa. Kun kuluttaja käyttää toimintoa peruuttamisoikeutensa käyttämiseksi, elinkeinonharjoittajan olisi ilman aiheetonta viivytystä toimitettava kuluttajalle pysyvällä välineellä vahvistus peruutuksen vastaanottamisesta. (Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 37 kappale) Kyseinen vahvistus koskee ainoastaan sitä, että peruuttamisilmoitus on vastaanotettu, eikä se merkitse sitä, että elinkeinonharjoittaja olisi käsitellyt sopimuksen peruuttamisen. 

Peruuttamistoiminto ei estä elinkeinonharjoittajaa käyttämästä peruuttamistoiminnon lisäksi jotakin muuta peruuttamistapaa. Esimerkiksi jos kuluttaja on ostanut verkkorajapinnan kautta etämyynnistä tavaran, hän voisi edelleen peruuttaa sopimuksen palauttamalla tavaran elinkeinonharjoittajalle ja ilmoittamalla palautuksen yhteydessä paperilomakkeella sopimuksen peruuttamisesta ilman verkkorajapinnalla sijaitsevan peruuttamistoiminnon käyttämistä, jos elinkeinonharjoittaja käyttää kyseistä toimintatapaa. 

Sopimuksen peruuttamisesta etämyynnissä säädetään yleisesti kuluttajansuojalain 6 luvussa, eivätkä peruuttamisoikeus ja -toiminto vaikuta sopimuksen muihin mahdollisiin päättämistapoihin tai niiden esittämiseen. 

25 §.Seuraamukset luvun säännösten rikkomisesta . Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 14 a §, koska kyseinen pykälä tulee ehdotuksen mukaan seuraamusmaksusääntelyn piiriin.  

6 a luku Rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyynti 

1 §.Soveltamisala . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan ajantasaistettavaksi ja päivitettäväksi siten, että pykälässä lueteltaisiin eräitä luvun säätämisen jälkeen markkinoille tulleita uusia rahoituspalveluita. Momentin 1 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että kyseisessä kohdassa viitattaisiin ainoastaan talletustileihin. Momentin 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että kohdassa viitattaisiin yleisesti maksupalveluihin maksujenvälityspalvelujen sijaan. Maksupalveluista säädetään maksupalvelulaissa. Voimassa olevan pykälän 1 momentin 1 kohdassa mainitut asiakastilit sisältyisivät maksupalveluihin, minkä vuoksi ne ehdotetaan poistettavaksi edellä mainituin tavoin momentin 1 kohdasta. Edelleen momentin 5 kohdassa viitattaisiin jatkossa yleisesti sijoituspalveluihin.  

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusina rahoituspalveluina kryptovarapalvelut sekä joukkorahoituspalvelut. Kryptovarapalvelut mainittaisiin momentin 6 kohtana ja joukkorahoituspalvelut 7 kohtana . Sekä kryptovarapalveluista että joukkorahoituspalveluista säädetään muualla lainsäädännössä. Momentin 8 kohta , jossa viitataan muihin kuin 1–7 kohdassa tarkoitettuihin rahoituspalveluihin sekä rahoitusvälineisiin kattaisi myös voimassa olevassa 5 kohdassa mainitut rahasto-osuudet ja muut arvopaperit, jotka ovat rahoitusvälineitä. Muilta osin pykälään ei ehdoteta muutoksia.  

2 §.Säännösten soveltamisen rajoitukset eräissä tapauksissa . Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi viittaus uuteen 10 a §:ään, joka koskee riittävien selvitysten antamista. Lisäksi momenttiin tehtäisiin kielellisiä tarkistuksia.  

4 §.Määritelmät . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälän 1 momentti sisältäisi etäsopimuksen määritelmän nykyisten 1 ja 2 momentissa määriteltyjen etämyynnin ja etätarjontamenetelmän sijaan. Etäsopimuksella tarkoitettaisiin kuluttajaoikeusdirektiivin 2 artiklan 7 kohdan mukaisesti sopimusta, joka tehdään elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä etämyyntiä varten luodussa myynti- tai palveluntarjontajärjestelmässä ilman, että elinkeinonharjoittaja ja kuluttaja ovat samanaikaisesti fyysisesti läsnä, ja käyttäen vain etäviestimiä siihen asti, että sopimus on tehty. Pykälässä määriteltäisiin edelleen etäviestin sen 2 momentissa . Oikeustila ei muutoksen johdosta asiallisesti muutu.  

5 §.Tiedonantovelvollisuus ennen sopimuksen tekemistä . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa ei viitattaisi enää muualla laissa säädettäviin tiedonantovelvoitteisiin. Muilta osin momentti pysyisi voimassa olevan sääntelyn mukaisena. Momentin mukaan kuluttajalle on annettava hyvissä ajoin ennen sopimuksen tekemistä 6–9 §:ssä tarkoitetut tiedot elinkeinonharjoittajasta, tarjottavasta rahoituspalvelusta, etäsopimuksesta ja oikeussuojakeinoista. Tiedot on annettava käytettyyn etäviestimeen sopivalla tavalla, selkeästi, ymmärrettävästi ja niin, että tietojen kaupallinen tarkoitus käy selvästi ilmi.  

Tiedot olisi annettava kuluttajalle hyvissä ajoin. Se, milloin tiedot on annettu hyvissä ajoin, on arvioitava tapauskohtaisesti. Kuluttajalla on aina oltava aikaa rauhassa ja perusteellisesti tutustua annettuihin materiaaleihin. 

On huomattava, että rahoituspalvelujen etämyynnissä voi tulla sovellettavaksi kuluttajansuojalain 6 a luvun tiedonantovelvollisuussäännösten tai sektorikohtaisten erityissäännösten lisäksi muutakin tiedonantovelvollisuussääntelyä. Muutoksella ei ole tarkoitus vaikuttaa tällaisen sääntelyn soveltamiseen. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti . Uuden 2 momentin mukaan jos muualla laissa säädettäisiin kuluttajalle ennen tietyn rahoituspalvelua koskevan sopimuksen tekemistä annettavista tiedoista, tiedonantovelvollisuuksiin sovellettaisiin 6 a luvun 6–10, 10 b, 11 ja 11 c §:n sijasta mitä muualla laissa säädetään. Edelleen ehdotetun pykälän mukaan jos muualla laissa ei säädettäisi kuluttajalle annettavista rahoituspalvelun peruuttamisoikeuteen liittyvistä tiedoista, kuluttajalle olisi annettava peruuttamisoikeutta koskeva tieto 6 a luvun 8 §:n 1 kohdan mukaisesti.  

Ehdotetulla momentilla pantaisiin täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin uuden 16 a artiklan 10 kohta. Mainitun kohdan mukaan toiseen unionin säädökseen sisältyvät rahoituspalveluita koskevat tuotekohtaiset tiedonantovelvollisuudet syrjäyttävät 1 momentilla voimaan saatettavat yleiset rahoituspalveluiden etämyyntiin sovellettavat tiedonantovelvollisuudet. Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 17 kappaleessa todetaan, että tällaisia tiedonantovelvollisuuksia sisältyy esimerkiksi PEPP-asetukseen ((EU) 2019/1238), maksutilidirektiiviin (2014/92/EU), rahoitusvälineiden markkinat (MiFID II) -direktiiviin (2014/65/EU) ja vakuutusten tarjoamisesta annettuun direktiiviin ((EU) 2016/97). Johdanto-osassa mainittu esimerkinomainen luettelo ei ole tyhjentävä. Myös unionin lainsäädännön vähimmäistason ylittävät kansalliset säännökset, esimerkiksi kansallisten optioiden käyttäminen, syrjäyttävät 1 momentin mukaisen yleissäännöksen sikäli kuin ne liittyvät unionin lainsäädännön voimaansaattamiseen. Momentin toisen virkkeen mukaan kuluttajalle on kuitenkin annettava tieto mahdollisesta peruuttamisoikeudesta, ellei muussa rahoituspalvelusääntelyssä ole jo näin säädetty. 

Sopimuksen tekemistä koskevia erityisiä tiedonantovelvollisuuksia, jotka syrjäyttävät yleiset rahoituspalveluiden etämyyntiä koskevat tiedonantovelvollisuudet, ovat esimerkiksi kuluttajansuojalain 7 ja 7 a luvussa säädetyt kuluttajaluottoja ja asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevat tiedonantovelvollisuudet (7 luvun 9–11 § sekä 7 a luvun 4–6 ja 9 §), maksupalvelulain 2 luvussa säädetyt maksupalveluja koskevat tiedonantovelvollisuudet, sijoituspalvelulaissa (747/2012) säädetty sijoituspalveluyrityksen tiedonantovelvollisuus (10 luvun 5, 5 a ja 5 b §, 5 a §:ssä viitattu tiedonantovelvoiteasetus (EU) 2019/2088 sekä 11 luvun 12 ja 23 §), kestävän rahoituksen tiedonantoasetuksen (EU) 2019/2088 (SFDR-asetus) 6–11 artiklan mukaiset ennen sopimuksen tekemistä annettavat kestävyystiedot, EU:n joukkorahoitusasetuksen (EU) 2020/1503 19 artiklan mukaiset asiakkaalle annettavat tiedot sekä paketoituja sijoitustuotteita koskevan PRIIPS-asetuksen (EU) N:o 1286/2014 6–10 ja 13 artiklojen mukainen avaintietoasiakirja ja siihen sisällytettävät tiedot, sisältäen etämyyntiä koskevat erityissäännökset. 

Vakuutusten osalta tiedonantovelvollisuussääntelyä on vakuutussopimuslaissa (543/1994) sekä valtioneuvoston asetuksessa vahinkovakuutustietoja sisältävän asiakirjan laatimisesta, sen sisältämistä tiedoista, esitystavasta ja asiakkaalle antamisesta (294/2018). 

Huomioon otettavia tiedonantovelvoitteita sisältyy myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 12 ja 13 lukuun (12 luvun 4 §.n ja 13 luvun mukaiset menettelytapavelvoitteet, joilla on saatettu kansallisesti voimaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun direktiivin 43 artiklan mukainen kansallinen optio vaihtoehtorahastojen markkinoinnista ei-ammattimaisille asiakkaille sekä tälle asetettavista kansallisista lisävaatimuksista), sijoitusrahastolain (213/2019) 15 lukuun, EU:n kryptovara-asetukseen (EU) 2023/1114 (MiCAR) (4–8 artikla) sekä EU:n esiteasetukseen (EU) 2017/1129, jossa säädetään arvopapereihin liittyvän esitteen laatimisesta ja esitteen sisällöstä. 

Erityisiä tiedonantoa koskevia säännöksiä sisältyy myös eurooppalaisista pitkäaikaissijoitusrahastoista annettuun asetukseen (EU) 2015/760 (ELTIF) (23–25 ja 30 artikla), eurooppalaisista riskipääomarahastoista annettuun asetukseen N:o 345/2013 (EuVECA) (13 artikla) sekä eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista annettuun asetukseen N:o 346/2013 (EuSEF) (14 artikla). 

Jos rahoituspalvelun etämyyntiin sovelletaan sektorikohtaista lainsäädäntöä, joka perustuu EU-sääntelyyn, kuluttajansuojalain 6 a luvun 6–10, 10 b, 11 ja 11 c § eivät tule sovellettavaksi. Merkitystä ei ole sillä, kuinka laajaa tällainen sektorikohtainen tiedonantosääntely on. On huomattava, että Suomessa on myös täysin kansallista rahoituspalveluja koskevaa sääntelyä. Tällaista sääntelyä on esimerkiksi osakesäästötilistä annettu laki (680/2019) ja sidotusta pitkäaikaissäästämisestä annettu laki (1183/2009). Ensiksi mainitun lain 8 §:ssä säädetään tiedonantovelvollisuudesta ja jälkimmäisen lain 7 §:ssä säädetään tiedonantovelvollisuudesta. Jos kyseisiä rahoituspalveluita tarjotaan etämyynnissä, tulevat myös kuluttajansuojalain 6 a luvun tiedonantovelvollisuussäännökset sovellettavaksi. 

6 §.Ennakkotiedot elinkeinonharjoittajasta . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Pykälän 1 momentin1 kohtaa päivitettäisiin vastaamaan kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiiviä. Kohdasta poistettaisiin osoitetta koskevat tiedot ja lisättäisiin velvollisuus antaa tarvittaessa sen elinkeinonharjoittajan nimi ja päätoimiala, jonka puolesta elinkeinonharjoittaja toimii. Momentin 2 kohtaa ehdotetaan päivitettäväksi siten, että kyseisen kohdan mukaan kuluttajalle olisi annettava elinkeinonharjoittajan maantieteellinen osoite sijoittautumisvaltiossa sekä puhelinnumero ja sähköpostiosoite tai tarvittaessa tiedot muusta sellaisesta viestintävälineestä, jolla kuluttaja voi olla yhteydessä elinkeinonharjoittajaan sekä tarvittaessa sen elinkeinonharjoittajan maantieteellinen osoite sijoittautumisvaltiossa sekä puhelinnumero ja sähköpostiosoite tai muu viestintäväline, jonka puolesta elinkeinonharjoittaja toimii. Momentin 3 kohtaa ehdotetaan edelleen muutettavaksi siten, että kyseisen kohdan mukaan kuluttajalle olisi annettava asiaankuuluvat yhteystiedot, joiden avulla kuluttaja voi osoittaa mahdolliset valitukset elinkeinonharjoittajalle tai tapauksen mukaan sille elinkeinonharjoittajalle, jonka puolesta elinkeinonharjoittaja toimii. Momentin 1–3 kohdan muutoksilla pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 1 kohdan a ja c alakohta sekä b alakohta osittain.  

Pykälän 1 momentin 4 kohtaan ei ehdoteta muutoksia. Momentin 5 kohtaa ehdotetaan tarkennettavan valvontaviranomaisen yhteystietojen osalta siten, että kuluttajalle olisi annettava valvontaviranomaisen nimi, osoite, verkkosivusto ja muut yhteystiedot.  

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti . Kyseisen momentin mukaan 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen viestintävälineiden olisi oltava sellaisia, että kuluttaja voi niiden avulla ottaa nopeasti ja tehokkaasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ja säilyttää kaikki elinkeinonharjoittajan kanssa käyty kirjallinen viestintä pysyvällä tavalla. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 1 kohdan b alakohta osittain.  

7 §.Ennakkotiedot rahoituspalvelusta . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Pykälän 2 kohtaan lisättäisiin velvollisuus antaa kuluttajalle tarvittaessa tieto siitä, että hinta on yksilöllisesti määritetty automaattisen päätöksenteon perusteella. Lisäyksellä pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 1 kohdan i alakohta.  

Pykälän 3 kohtaan ehdotetaan tehtävän selvyyden vuoksi lisäys. Kohdassa viitattaisiin vastaisuudessa rahoituspalvelun hankkimiseen liittyvien verojen ja julkisten maksujen lisäksi rahoituspalvelun luovuttamiseen liittyviin veroihin ja julkisiin maksuihin. Pykälän 4 kohta vastaisi voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 5 kohta ehdotetaan muutettavaksi siten, että kyseisessä kohdassa säädettäisiin velvollisuudesta antaa tarvittaessa tiedot maksulaiminlyöntien tai maksuviivästysten seurauksista. Voimassa oleva 5 kohta siirtyisi 6 kohdaksi ja voimassa oleva 6 kohta siirtyisi 7 kohdaksi . Pykälään lisättäisiin uusi 8 ja 9 kohta.  

Uuden 8 kohdan mukaan kuluttajalle olisi annettava tiedot rahoituspalvelun mahdollisista ympäristöön liittyvistä tai sosiaalisista tavoitteista, jos rahoituspalvelun sijoitusstrategiaan on sisällytetty ympäristöön liittyviä tai sosiaalisia tekijöitä. Kohdalla pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 1 kohdan o alakohta.  

Pykälän voimassa oleva 7 kohta siirtyisi uudeksi 9 kohdaksi .  

8 §.Ennakkotiedot etäsopimuksesta . Pykälän 2 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi elinkeinonharjoittajan yhteystiedot sekä tiedot 12 a §:ssä tarkoitetusta peruuttamistoiminnosta ja sen sijainnista. Kohdalla pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 1 kohdan s alakohta.  

Pykälästä ehdotetaan kumottavaksi 5 kohta. Kyseisen kohdan mukaan kuluttajalle on annettava tiedot siitä, minkä valtion lainsäädännön mukaisesti ennakkotiedot on annettu. Tarjotessa rahoituspalveluja Suomessa asuville kuluttajille on noudatettava Suomen lainsäädäntöä. Tämän vuoksi kyseistä kohtaa pidetään tarpeettomana ja se ehdotetaan poistettavaksi. 

10 §.Ennakkotiedot puhelinmyynnissä . Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi velvollisuus ilmoittaa kuluttajalle, jos puhelu tallennetaan tai se saatetaan tallentaa. Lisäyksellä pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 3 kohta.  

Pykälän 2 momentin 1 kohtaa ehdotetaan päivitettäväksi siten, että kyseisen kohdan mukaan kuluttajalle olisi puhelimessa kerrottava elinkeinonharjoittajan nimi ja päätoimiala sekä tarvittaessa sen elinkeinonharjoittajan nimi ja päätoimiala, jonka puolesta hän toimii. Muutoksella pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 4 kohta osittain.  

Pykälän 2 momentin 4 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaava lisäys kuin 7 §:n 3 kohtaan. Kyseisessä kohdassa viitattaisiin vastaisuudessa selvyyden vuoksi rahoituspalvelun hankkimiseen liittyvien verojen ja julkisten maksujen lisäksi rahoituspalvelun luovuttamiseen liittyviin veroihin ja julkisiin maksuihin.  

10 a §.Riittävät selvitykset . Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan olisi ennen sopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle maksutta riittävät ja selkeät selvitykset sen arvioimiseksi, soveltuvatko tarjottu sopimus ja lisäpalvelut hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Selvitysten olisi sisällettävä ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot, tarjotun sopimuksen keskeiset ominaisuudet, mukaan lukien mahdolliset lisäpalvelut, sekä tarjotun sopimuksen mahdolliset erityiset vaikutukset kuluttajaan, mukaan lukien kuluttajalle maksulaiminlyönnistä tai maksuviivästyksestä aiheutuvat seuraamukset. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin uuden 16 d artiklan 1 kohta.  

Riittävien selvitysten antamisen ensisijaisena tavoitteena on varmistaa, että kuluttaja saa käsityksen elinkeinonharjoittajan tarjoamasta rahoituspalvelusta ennen sopimuksen allekirjoittamista. Jotta voidaan varmistaa tämän tavoitteen toteutuminen, riittävät selvitykset olisi annettava ajoissa siten, että kuluttajalle jää riittävästi aikaa sen läpikäyntiin ennen sopimuksen tekemistä. Pelkkä ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen toistaminen ei välttämättä riitä, joten sitä olisi vältettävä. (Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 38 kappale) 

Pykälän 2 momentin mukaan jos elinkeinonharjoittaja käyttää verkkotyökaluja, kuluttajalle olisi tarjottava mahdollisuus asioida luonnollisen henkilön kanssa ennen etäsopimuksen tekemistä ja perustellusta syystä myös etäsopimuksen tekemisen jälkeen. Kuluttajan tulee tällöin voida asioida samalla kielellä, jolla elinkeinonharjoittaja on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin uuden 16 d artiklan 3 kohta.  

Velvollisuus antaa riittävät selvitykset on erityisen tärkeä silloin, kun kuluttaja aikoo tehdä rahoituspalveluja koskevan etäsopimuksen ja elinkeinonharjoittaja toimittaa selvitykset täysin automatisoitujen verkkotyökalujen, kuten asiointibottien, robottineuvonnan, interaktiivisten työkalujen tai muiden vastaavien keinojen avulla. Jotta voitaisiin varmistaa, että kuluttaja ymmärtää sopimuksen mahdolliset vaikutukset taloudelliseen tilanteeseensa, kuluttajan olisi ennen sopimuksen tekoa aina voitava asioida elinkeinonharjoittajaa edustavan ihmisen kanssa maksutta elinkeinonharjoittajan työaikana. Kuluttajalla olisi myös oltava oikeus perustelluissa tapauksissa ja ilman elinkeinonharjoittajalle aiheutuvaa kohtuutonta rasitetta pyytää asiointia ihmisen kanssa sen jälkeen, kun sopimus on tehty. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi käsillä silloin kun sopimus uusitaan, kun kuluttaja kohtaa erityisiä vaikeuksia tai kun tarvitaan sopimusehtoja koskevia lisäselvennyksiä. (Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 40 kappale) 

Pykälän 3 momentin mukaan elinkeinonharjoittajalla olisi todistustaakka siitä, että se on täyttänyt tämän pykälän mukaiset velvoitteensa. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin uuden 16 d artiklan 4 kohta.  

Pykälän 4 momentin mukaan jos elinkeinonharjoittajan on muun Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvan sääntelyn nojalla annettava kuluttajalle riittävät selvitykset, kyseistä pykälää ei sovelleta. Momentilla saatettaisiin kansallisesti voimaan muutetun kuluttajaoikeusdirektiivin uuden 16 d artiklan 5 kohta. Mainitun kohdan mukaan toisiin unionin säädöksiin sisältyvät rahoituspalveluita koskevat velvoitteet kuluttajille annettavista riittävistä selvityksistä syrjäyttäisivät edellisillä momenteilla voimaansaatettavat yleissäännökset. Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 20 kappaleessa tuodaan esille, että tällaisia velvoitteita sisältyy muun muassa asuntoluottodirektiiviin (2014/17/EU), rahoitusvälineiden markkinat (MiFID II) -direktiiviin (2014/65/EU) ja vakuutusten tarjoamisesta annettuun direktiiviin ((EU) 2016/97). Myös unionin lainsäädännön vähimmäistason ylittävät kansalliset säännökset, esimerkiksi kansallisten optioiden käyttäminen, syrjäyttävät edellisten momenttien mukaiset yleissäännökset sikäli kuin ne liittyvät unionin lainsäädännön voimaansaattamiseen.  

Riittäviä selvityksiä koskevat velvoitteet, jotka luonteeltaan syrjäyttävät yleiset rahoituspalvelujen etämyyntiä koskevat velvoitteet, ovat esimerkiksi kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 2 momentin 5 kohdan velvollisuus antaa riittävät selvitykset kuluttajaluottojen tarjoamisessa, vakuutussopimuslain 4 b §:n mukainen vakuutustarpeen selvittämisvelvollisuus, sijoituspalvelulain 10 luvun 1 §:ssä säädetty velvoite asiakkaan luokitteluun ja asiakkaan asemasta sopimiseen ja saman luvun 4 §:ssä säädetty soveltuvuuden ja asianmukaisuuden arviointi, EU:n joukkorahoitusasetuksen 19 artiklan mukaiset asiakkaalle annettavat tiedot sekä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 12 luvun 4–6 §:n säännökset olennaisten ja riittävien tietojen saataville asettamiseksi ennen rahastoon sijoittamista. 

10 b §.Peruuttamisoikeutta koskeva muistutus . Pykälä olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 5 kohta. Ehdotetun pykälän mukaan jos 6–9 §:ssä tarkoitetut tiedot annetaan myöhemmin kuin päivää ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen, elinkeinonharjoittajan olisi lähetettävä kuluttajalle muistutus kuluttajan peruuttamisoikeudesta ja ohjeet peruuttamisoikeuden käyttämiseksi. Muistutus olisi toimitettava kuluttajalle pysyvällä tavalla aikaisintaan yhden ja viimeistään seitsemän päivän kuluttua etäsopimuksen tekemisestä.  

Jos elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuus perustuu 5 §:n 2 momentin mukaisesti muualla laissa säädettyyn, velvollisuutta toimittaa muistutus ei sovelleta.  

11 §.Ennakkotietojen ja sopimusehtojen toimittaminen kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla . Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtävän lisäys, jonka mukaan kuluttajalle toimitettavat tiedot on toimitettava helposti luettavassa muodossa. Momentin ensimmäisestä virkkeestä poistettaisiin myös pilkku ”henkilökohtaisesti” -sanan perästä.  

Luettavissa olevalla muodolla tarkoitetaan sellaisten kirjainten käyttöä, jotka ovat luettavassa koossa ja joiden värit eivät heikennä tiedon ymmärrettävyyttä, myöskään silloin, kun asiakirja esitetään tai tulostetaan tai siitä otetaan valokopio mustavalkoisena. Lisäksi olisi mahdollisuuksien mukaan vältettävä liian pitkiä ja monimutkaisia kuvauksia, pientä painatusta ja hyperlinkkien liiallista käyttöä, sillä nämä menetelmät heikentävät kuluttajien ymmärtämismahdollisuuksia. (Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 30 kappale) 

Pykälän 2 ja 3 momenttiin ei ehdoteta muutoksia. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi kuitenkin uusi 4 momentti , jonka mukaan ennakkotiedot ja sopimusehdot on pyynnöstä toimitettava kuluttajille soveltuvassa ja saavutettavassa muodossa.  

Lisäyksillä pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 6 kohta. Siltä osin kun 4 momentissa säädettäisiin sopimusehtojen toimittamisesta kuluttajille soveltuvassa ja saavutettavassa muodossa, kyse on kansallisesta lisäyksestä. 

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä tuotteiden ja palveluiden esteettömyysvaatimuksista EU 2019/882 (esteettömyysdirektiivi) säädetään tiettyjen tuotteiden ja palveluiden esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Direktiivi on täytäntöönpantu Suomessa muun muassa digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annettuun lakiin (306/2019). 

Digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain 3 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan lakia sovelletaan luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 1 luvun 7 §:ssä tarkoitettujen luottolaitosten, maksulaitoslain (297/2010) 5 §:n 2 kohdassa tarkoitettujen maksulaitosten, sijoituspalvelulain (747/2012) 1 luvun 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen sijoituspalveluyritysten, vakuutusyhtiölain (521/2008) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen vakuutusyhtiöiden ja vakuutusyhdistyslain (1250/1987) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen vakuutusyhdistysten digitaalisiin palveluihin siltä osin kuin niiden tarkoituksena on tarjota palvelua yleisölle. 

Saavutettavuudella tarkoitetaan, että verkkosivut ja mobiilisovellukset suunnitellaan niin, että ne olisivat paremmin käyttäjien, erityisesti vammaisten henkilöiden, käytettävissä. Saavutettavuus on määritelty digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain 2 §:n 4 kohdassa, jonka mukaan saavutettavuudella tarkoitetaan periaatteita ja tekniikoita, joita on noudatettava digitaalisten palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä, ylläpidossa ja päivittämisessä, jotta ne olisivat paremmin käyttäjien, erityisesti vammaisten henkilöiden, saavutettavissa. 

11 a §.Asuntoluotot . Pykälä ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Luvun muutettavaksi ehdotetussa 5 §:ssä säädettäisiin jo siitä, että toiseen unionin säädökseen sisältyvät rahoituspalveluita koskevat tuotekohtaiset tiedonantovelvollisuudet syrjäyttävät yleiset rahoituspalveluiden etämyyntiin sovellettavat tiedonantovelvollisuudet, ellei kyseisessä unionin säädöksessä toisin säädetä. Tämän vuoksi ei ole enää tarpeen säätää asuntoluottojen tiedonantovelvollisuudesta erikseen.  

11 c §.Ennakkotietojen antaminen sähköisesti . Pykälä olisi uusi. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan jos ennakkotiedot annetaan sähköisesti ja ne annetaan teknisesti eri tasoilla, elinkeinonharjoittaja saisi esittää tiedot upotettuina lukuun ottamatta luvun 6 §:n 1 kohdassa, 7 §:n 1–3 kohdassa ja 8 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja tietoja. Ehdotetun 2 momentin mukaan jos ennakkotiedot esitetään upotettuina, kuluttajan olisi voitava nähdä, tallentaa ja tulostaa 6–9 §:ssä tarkoitetut tiedot yhtenä asiakirjana. Elinkeinonharjoittajan on varmistettava, että kuluttajalle esitetään kaikki 6–9 §:ssä edellytetyt tiedot ennen sopimuksen tekemistä.  

Pykälällä pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 7 kohta. 

Kun ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot toimitetaan kuluttajalle sähköisesti, tiedot olisi esitettävä selkeästi ja ymmärrettävästi. Tätä varten tietoja voitaisiin korostaa tai kehystää ja merkitä ne näyttöruudulla tehokkaasti. Upotustekniikalla tarkoitetaan tässä tekniikkaa, jossa tietyt tiedot asetetaan tietojen merkittävyyden vuoksi näkyvästi ensimmäiselle tasolle ja muut ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen yksityiskohdat esitetään upotetuilla tasoilla. Jos elinkeinonharjoittaja käyttää upotustekniikkaa, sen olisi ilmoitettava sähköisen välineen ensimmäisellä tasolla ainakin elinkeinonharjoittajan henkilöllisyys ja pääasiallinen liiketoiminta, rahoituspalvelun tärkeimmät ominaisuudet, kuluttajan maksettavaksi tuleva kokonaishinta sekä tieto muiden verojen tai kustannusten mahdollisuudesta ja peruuttamisoikeuden olemassaolosta tai puuttumisesta. Muut ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevat vaatimukset voitaisiin esittää muilla tasoilla. Jos elinkeinonharjoittaja käyttää upotusta, kaikkien tietojen olisi oltava helposti kuluttajan saatavilla, eikä upotettujen tasojen käyttö saisi viedä kuluttajan huomiota pois asiakirjan sisällöstä tai hämärtää keskeisiä tietoja. (Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 32 kappale) 

Ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot voidaan esittää sähköisesti myös käyttäen apuna sisällysluetteloa, jonka otsikot voidaan laajentaa. Ylimmällä tasolla voisivat olla pääaiheet, joista kutakin voisi laajentaa napauttamalla aihetta, jolloin kuluttaja ohjattaisiin asiaankuuluvien tietojen tarkempaan esittelyyn. Näin kuluttajalla olisi kaikki tarvittava tieto yhdessä paikassa ja hän voisi päättää, mitä tietoja hän haluaa tarkastella ja milloin. Kaikki ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen eri osat olisi voitava tallentaa ja tulostaa yhtenä asiakirjana. (Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 32 ja 33 kappale). Kaikki upotetut tiedot on esitettävä kuluttajalle ennen sopimuksen solmimista. 

Jos elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuus perustuu 5 §:n 2 momentin mukaisesti muualla laissa säädettyyn, 11 c §:ää ei sovelleta. 

11 d §.Verkossa toimivan markkinapaikan tarjoajan tiedonantovelvollisuus . Pykälä olisi uusi, ja siinä säädettäisiin verkossa toimivan markkinapaikan tarjoajan tiedonantovelvollisuudesta ennen etämyyntisopimuksen tekemistä. Pykälällä pannaan täytäntöön rahoituspalvelujen etämyynnin osalta kuluttajaoikeusdirektiivin 6 a artikla rahoituspalvelujen etämyynnin osalta. Pykälä vastaa asiallisesti kuluttajansuojalain 6 luvun 9 a §:ää (HE 14/2022 vp, s. 74–75).  

Ehdotetun pykälän 1 kohdan mukaan verkossa toimivan markkinapaikan tarjoajan olisi annettava kuluttajalle ensinnäkin lain 2 luvun 8 d §:n 1 momentin mukaisesti esitetty tieto niistä keskeisistä muuttujista, jotka määrittävät kuluttajalle hakukyselyn tuloksena esitettävien kulutushyödykkeiden järjestyksen, ja tieto näiden keskeisten muuttujien suhteellisesta merkityksestä verrattuna muihin muuttujiin. Tarkoituksena on siis ennakkotiedoissa toistaa hakutulosten yhteydessä saatavilla ollut tieto. 

Ehdotetun pykälän 2 kohdan mukaan verkossa toimivan markkinapaikan tarjoajan olisi lisäksi annettava kuluttajalle tieto siitä, onko rahoituspalveluja tarjoava kolmas taho ilmoituksensa mukaan elinkeinonharjoittaja vai muu taho. Jos rahoituspalvelun tarjoava kolmas osapuoli ilmoittaa olevansa asemaltaan muu kuin elinkeinonharjoittaja, kuluttajalle olisi kohdan mukaan annettava tieto siitä, että tehtävää sopimusta eivät koske kuluttajansuojalainsäädäntöön perustuvat oikeudet. 

Pykälän 3 kohdan mukaan kuluttajalle olisi lisäksi annettava tarvittaessa tieto siitä, miten sopimukseen liittyvät velvoitteet jakautuvat rahoituspalvelua tarjoavan kolmannen tahon ja verkossa toimivan markkinapaikan tarjoajan välillä. Verkossa toimivalla markkinapaikalla oleva rahoituspalvelua tarjoava taho voi olla elinkeinonharjoittaja tai yksityishenkilö. Lisäksi on mahdollista, että verkossa toimivan markkinapaikan tarjoaja toimii itse rahoituspalvelun tarjoajana markkinapaikalla. Rahoituspalvelun myyjän henkilöllisyydellä on vaikusta siihen, koskevatko kuluttajansuojalainsäädännöstä johtuvat velvollisuudet myyjää vai ei. Jos myyjä on yksityishenkilö, hänellä ei ole velvollisuutta noudattaa kuluttajansuojalainsäädäntöä, ellei niin ole sovittu. 

Rahoituspalvelujen tarjoamisen osalta on kuitenkin huomattava, että useimmat rahoituspalvelut edellyttävät toimilupaa tai vähintäänkin ilmoitusta valvontaviranomaiselle. 

Tiedot olisi annettava kuluttajalle selvällä, ymmärrettävällä ja etäviestimeen soveltuvalla tavalla. Riittävää ei esimerkiksi olisi se, että tiedot annettaisiin vakioehdoissa. 

11 e §.Todistustaakka tietojen antamista koskevien velvoitteiden täyttämisestä . Pykälä olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 8 kohta. Pykälän mukaan elinkeinonharjoittajalla on todistustaakka siitä, että se on täyttänyt 6–10, 10 a, 10 b, 11, 11 b, 11 c ja 11 d §:n mukaiset velvoitteensa.  

12 §.Peruuttamisoikeus . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että jos kuluttaja ei ole saanut ennakkotietoja tai sopimusehtoja 6 a luvussa säädetyn mukaisesti, peruuttamisaika päättyy joka tapauksessa vuoden ja 14 päivän kuluttua etäsopimuksen tekemisestä. Tätä ei sovelleta, jos kuluttajalle ei ole ilmoitettu hänen peruuttamisoikeudestaan 8 §:n 1 ja 2 kohdassa säädetyllä tavalla. Lisäyksellä pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 b artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdan toinen alakohta.  

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kyseisen momentin mukaan jos muualla Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvassa laissa säädetään kuluttajan oikeudesta peruuttaa tiettyä rahoituspalvelua koskeva sopimus, peruuttamisoikeuteen sovelletaan 1 momentin ja 14–16 §:n sijaan mitä muualla laissa säädetään. Momentista poistettaisiin erityiset viittaukset kuluttajaluottoja koskevaan sääntelyyn. Viittauksen poistamisella ei muuteta kuitenkaan oikeustilaa. Momentista poistettaisiin myös vakuutuksia koskeva maininta siitä, ettei momentissa mainittuja peruuttamisoikeutta koskevia säännöksiä sovelleta vakuutuksiin. Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin tämän vuoksi nimenomaisesti, että vakuutuksenottajan oikeuteen peruuttaa ja irtisanoa vakuutussopimus sovelletaan kuitenkin, mitä vakuutussopimuslaissa säädetään.  

Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 b artiklan 6 kohta. Kyseisen kohdan mukaan jos tiettyjä rahoituspalveluja sääntelevä unionin säädös antaa kuluttajille aikaa tarkastella allekirjoitetun sopimuksen vaikutuksia, ja riippumatta siitä, miten tätä oikeutta nimitetään kyseisessä unionin säädöksessä, ainoastaan kyseisen unionin säädöksen vastaavia säännöksiä olisi sovellettava kyseessä oleviin kuluttajille tarkoitettuihin tiettyihin rahoituspalveluihin, jollei kyseisessä säädöksessä toisin säädetä. Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osassa esimerkkeinä tällaisista unionin säädöksistä annetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/138/EY sekä direktiivin 2014/17/EU säännökset (kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 18 kappale). 

Kuluttajansuojalain 6 a luvun 12 §:n 1 momentin sekä 14–16 §:n sijaan sovellettaisiin vastaisuudessakin kuluttajaluottojen osalta kuluttajansuojalain 7 ja 7 a luvun säännöksiä sekä vakuutusten osalta vakuutussopimuslain säännöksiä. Vakuutusten osalta tästä säädettäisiin edellä todetulla tavalla nimenomaisesti. Vakuutussopimuslain 13 a §:ssä säädetään vakuutuksenottajan oikeudesta peruuttaa eläkevakuutus tai säästöhenkivakuutus. Muiden vakuutusten osalta on katsottu, että vakuutussopimuslain 12 §:n mukainen vakuutuksenottajan irtisanomisoikeus rinnastuu rahoituspalvelujen etämyyntisäännösten tarkoittamaan peruuttamisoikeuteen. Vakuutuksenottajalla on oikeus milloin tahansa vakuutuskauden kuluessa irtisanoa vakuutus, ja vakuutuksenottaja on velvollinen irtisanomisoikeutta käyttäessään maksamaan vain saamastaan vakuutusturvasta. Vaikka kyseinen irtisanomisoikeus ei perustu Euroopan unionin lainsäädäntöön, irtisanomisoikeus vastaa asiallisesti rahoituspalvelujen etämyyntisäännösten mukaista peruuttamisoikeutta. Myös jatkossa vakuutuksiin sovellettaisiin siis vakuutussopimuslain mukaisia säännöksiä kuluttajansuojalain 6 a luvun peruuttamissäännösten sijaan. 

On huomattava, ehdotuksen 7 luvun 20 §:n mukaan kuluttajansuojalain 7 luvun mukaisten kuluttajaluottosopimusten peruuttamissäännökset tulisivat sovellettavaksi täysimääräisesti 7 luvun mukaisiin luottoihin riippumatta siitä, kuuluvatko kyseiset luotot kuluttajaluottodirektiivin soveltamisalaan. Kyseinen soveltamisalan laajennus perustuu kuluttajaoikeusdirektiivin 16 b artiklan 7 kohdan b alakohtaan. 

Peruuttamisoikeudesta taikka peruuttamisoikeutta vastaavasta harkinta-ajasta säädetään unionin lainsäädännössä lisäksi esimerkiksi joukkorahoitusasetuksen 22 artiklassa, ELTIF-asetuksen 30 artiklan 7 kohdassa, MiCA-asetuksen 13 artiklassa sekä esiteasetuksen 23 artiklan 2 kohdassa. 

Pykälän 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Panttilainauslaitosten myöntämät luotot kuuluvat kansallisen sääntelyn piiriin, ja kyseisten luottojen etämyynnissä sovelletaan vastaisuudessakin peruuttamisoikeuden osalta kuluttajansuojalain 6 a luvun säännöksiä.  

12 a §.Peruuttamisoikeuden käyttäminen verkkorajapinnalla tehtyjen etäsopimusten yhteydessä . Pykälä olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 11 a artikla. Pykälä vastaa asiallisesti edellä ehdotetun 6 luvun 14 a §:ää, minkä vuoksi perusteluiden osalta viitataan 6 luvun 14 a §:n perusteluihin. Rahoituspalvelujen etämyynnin osalta on kuitenkin erityisesti huomioitava peruuttamistoiminnon soveltuminen muihin vakuutussopimuksiin kuin eläke- ja säästöhenkivakuutussopimuksiin. Edellä 12 §:n perusteluissa on todettu, että vakuutuksiin sovelletaan vakuutussopimuslain mukaisia peruuttamis- ja irtisanomissäännöksiä kuluttajansuojalain 6 a luvun peruuttamissäännösten sijaan. Muiden vakuutusten kuin eläke- ja säästöhenkivakuutuksien osalta laissa ei säädetä peruuttamisajasta, vaan irtisanomisoikeudesta. Jotta kyseisiä vakuutuksia koskeva sääntely pysyisi tältä osin selkeänä, näissä vakuutuksissa peruuttamistoiminnon sijaan vakuutuksenantajan olisi pidettävä irtisanomistoimintoa 14 päivän ajan verkkorajapinnalla edellyttäen, että sopimus on tehty verkkorajapinnan kautta.  

13 §.Liitännäissopimuksen sitomattomuus . Pykälän otsikkoon ja sanamuotoon ehdotetaan pieniä muutoksia, jotta pykälän otsikko ja sanamuoto vastaisivat paremmin direktiivin sanamuotoa. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavan muotoon liitännäissopimuksen sitomattomuus.  

Pykälän ensimmäisen virkkeen mukaan rahoituspalvelun etämyyntiä koskevaan sopimukseen liittyvä muu etäsopimus ei sitoisi kuluttajaa tämän peruuttaessa pääsopimuksen, jos sama elinkeinonharjoittaja tarjoaa myös liitännäispalvelun. Vastaavasti pykälän toisen virkkeen sanamuoto muutettaisiin siten, ettei liitännäissopimus sitoisi kuluttajaa silloinkaan, jos kolmas tarjoaa liitännäispalvelun pääsopimuksen tehneen elinkeinonharjoittajan ja kolmannen välisen sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella. 

Ehdotetut muutokset ovat teknisiä, eivätkä ne muuta nykyistä oikeustilaa. Pykälän loppuun ehdotetaan selkeyden vuoksi lisättävän virke, jonka mukaan kuluttajalta ei saa periä peruuntumisesta maksua, jos liitännäissopimus peruuntuu. Säännös vastaa nykyistä oikeustilaa. Muutoksilla pannaan täytäntöön direktiivin 16 b artiklan 4 kohta. 

17 §.Lakiviittauksia koskeva rajoitus . Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Rahoituspalvelujen etämyyntidirektiivin antamisen jälkeen on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008 sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I), jossa säädetään sopimuksiin sovellettavista laeista. Siten 17 § on tarpeeton.  

18 §.Kuluttajan oikeus vaihtaa käytettävää etäviestintä . Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivissä ei säädetä kuluttajan oikeudesta vaihtaa käytettävää etäviestinä, minkä vuoksi pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Palveluntarjoaja ja kuluttaja voivat sopia etäviestimen vaihtamisesta.  

18 a §.Verkkorajapintoja koskeva kielletty menettely . Pykälä olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 16 e artikla.  

Pykälän ensimmäisen virkkeen mukaan elinkeinonharjoittaja ei saisi suunnitella, järjestää tai operoida digipalvelusäädöksen 3 artiklan m alakohdassa määriteltyjä verkkorajapintojaan tavalla, jolla harhautetaan tai manipuloidaan kuluttajia, joille elinkeinonharjoittaja tarjoaa rahoituspalveluja, taikka muutoin olennaisesti vääristetään tai haitataan kyseisten kuluttajien kykyä tehdä vapaita ja tietoon perustuvia päätöksiä. 

Säännöksen tarkoituksena on estää niin kutsutut pimeät käytännöt, joilla olennaisesti vääristetään tai haitataan, joko tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti, rahoituspalvelun vastaanottajana olevien kuluttajien kykyä tehdä itsenäisiä ja tietoon perustuvia valintoja tai päätöksiä. Tällaisia käytäntöjä voivat olla esimerkiksi eksploitatiiviset suunnitteluvalinnat, jotka ohjaavat kuluttajan valintoihin tai toimiin, jotka hyödyttävät elinkeinonharjoittajaa mutta eivät välttämättä ole kuluttajan etujen mukaisia, kun niissä esitetään valinnat ei-neutraalisti, esimerkiksi antamalla tietyille valinnoille parempi sijoitus visuaalisten, auditoristen tai muiden komponenttien avulla silloin, kun kuluttajaa pyydetään tekemään päätös. Digipalvelusäädöksessä verkkoalustoja ylläpitäviä välityspalvelujen tarjoajia kielletään käyttämästä pimeitä käytäntöjä verkkorajapintojensa suunnittelussa ja järjestämisessä, kun taas nyt ehdotettavalla sääntelyllä estetään rahoituspalveluja etäpalveluna tarjoavia elinkeinonharjoittajia käyttämästä pimeitä käytäntöjä palvelusopimusten tekemisen yhteydessä. Kyseisen asetuksen ja kuluttajaoikeusdirektiivin säännökset täydentävät toisiaan, koska niitä sovelletaan eri ominaisuudessa toimiviin elinkeinonharjoittajiin. (Kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan 41 kappale) 

Pykälän toisen virkkeen mukaan kiellettyä olisi erityisesti se, että elinkeinonharjoittaja toistuvasti pyytää kuluttajaa tekemään valinnan, jonka tämä on jo tehnyt, tai että elinkeinonharjoittaja tekee sopimuksen päättämisestä kuluttajalle vaikeampaa kuin sopimuksen tekemisestä. Kyseiset menettelytavat ovat esimerkinomaisia ja jo pykälän ensimmäisen virkkeen säännöksen perusteella kiellettyjä. Pykälässä luetellut menettelytavat voivat olla jo nyt voimassa olevan kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n nojalla lähtökohtaisesti kiellettyjä. 

Selvyyden vuoksi todettakoon, että sääntelyllä ei vaikuteta muusta lainsäädännöstä johtuviin elinkeinonharjoittajaa koskeviin velvoitteisiin. Vakuutuksenantajalla on vakuutussopimuslain 4 b §:n 1 momentin nojalla velvollisuus pyytää vakuutuksen hakijalta tietoja tämän vakuuttamiseen liittyvistä tarpeista ja vaatimuksista ja saadut tiedot huomioon ottaen määritettävä vakuutustarve. Vastaavasti sijoituspalvelulain 10 luvun 4 §:ssä velvoitetaan sijoituspalveluyritys arvioimaan sijoitustuotteen soveltuvuus tai asianmukaisuus asiakkaalle. Vastaavasta velvollisuudesta sijoitusvakuutusten osalta säädetään vakuutussopimuslain 5 c §:ssä. Ehdotetulla sääntelyllä ei ole vaikutusta edellä mainittuihin säännöksiin. Säännöksellä ei vaikuteta myöskään esimerkiksi vakuutussopimuslain 12 §:n mukaiseen sääntelyyn, jonka mukaan vakuutussopimus voidaan irtisanoa pätevästi vain kirjallisesti. 

19 §.Seuraamusmaksu rahoituspalvelujen etämyyntiä koskevien säännösten rikkomisesta . Pykälään ehdotetaan lisättäväksi viittaukset luvun 10 a ja 10 b §:ään, 11 §:n 4 momenttiin sekä 11 c, 11 d, 12 a, 13 ja 18 a §:ään, koska kyseiset pykälät tulevat ehdotuksen mukaan seuraamusmaksusääntelyn piiriin. Muilta osin pykälä vastaa asiallisesti voimassa olevaa pykälää.  

7 luku Kuluttajaluotot 

Yleiset säännökset 

1 §.Soveltamisala . Pykälän 5 momentin 1 kohta ehdotetaan kumottavaksi kuluttajaluottodirektiivin 2 artiklassa säädetyn soveltamisalan laajenemisen johdosta. Muutos merkitsee, että luvun säännöksiä sovellettaisiin jatkossa myös kuluttajaluottoon, josta ei peritä korkoa tai muita maksuja. Momentti vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia. Maksunlykkäyksiä koskevasta soveltamisalarajoituksesta säädettäisiin ehdotettavassa uudessa 1 a §:ssä.  

1 a §.Säännösten soveltamisen rajoitukset maksunlykkäyksinä myönnettävissä luotoissa . Pykälä olisi uusi ja se perustuu kuluttajaluottodirektiivin 2 artiklan 2 kohdan h alakohtaan. Pykälässä säädettäisiin tiettyjä maksunlykkäyksinä myönnettäviä kuluttajaluottoja koskevista soveltamisalarajoituksista. Nykyisin maksunlykkäystä ei pidetä kuluttajaluottona, jos kulutustavaran kaupassa tai kuluttajapalveluksissa kuluttajalla on mahdollisuus maksaa hinta lyhyehkön määräajan kuluessa laskua vastaan, ja tällainen laskutus- ja maksuaika on alalla tavanomainen (ks. HE 24/2010 vp, s. 25 ja HE 88/1985 vp, s. 21). Nyt ehdotetaan, että se, pidetäänkö maksunlykkäystä lain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvana kuluttajaluottona, arvioidaan ehdotettavan säännöksen perusteella. Jos maksunlykkäys ei täytä säännöksessä säädettyjä edellytyksiä tai täyttää ne ainoastaan osittain, sitä olisi pidettävä luvun soveltamisalaan kuuluvana kuluttajaluottona.  

Pykälän 1 momentin mukaan luvun säännöksiä ei sovellettaisi ensinnäkään maksunlykkäykseen, jonka myyjä tai palveluksen suorittaja myöntää kuluttajalle myymänsä tavaran tai suorittamansa palveluksen maksamiseksi edellyttäen, että maksunlykkäys täyttää momentin 1–3 kohdassa säädetyt edellytykset. Momentin 1kohdassa edellytetään, että luotto ei ole kolmannen osapuolen tarjoama. Kolmannen osapuolen tarjoamasta luotosta voi olla kyse esimerkiksi niin sanotussa ”osta nyt, maksa myöhemmin” -järjestelyssä (” buy now, pay later ”), jossa muu elinkeinonharjoittaja kuin myyjä tai palveluksen suorittaja tarjoaa maksunlykkäyksen kuluttajalle tavaran tai palveluksen hankkimiseksi. Momentin 2 kohdan mukaan, jotta kyse olisi momentissa tarkoitetusta luvun säännösten soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä maksunlykkäyksestä, siitä ei tulisi myöskään periä korkoa tai muita maksuja, lukuun ottamatta eräitä maksuviivästyksen vuoksi kuluttajan maksettavaksi tulevaa korkoa tai kuluja. Säännöksessä mainitulla sallitulla korolla ja sallituilla kuluilla tarkoitetaan korkolain (633/1982) nojalla sallittua kuluttajan maksettavaksi tulevaa viivästyskorkoa, provisiota, palkkiota tai vastaavaa suoritusta sekä saatavien perinnästä annetussa laissa (513/1999) säädettyjä perintäkuluja. Lisäksi momentin 3 kohdan mukaan edellytyksenä on, että maksunlykkäys on suoritettava kokonaisuudessaan 50 päivän kuluessa tavaran toimittamisesta tai palveluksen suorittamisesta.  

Pykälän 2 momentissa säädetään 1 momentissa säädettyä soveltamisalapoikkeusta koskevista tiukemmista edellytyksistä tilanteissa, joissa maksunlykkäyksen myöntävä myyjä tai palveluksen suorittaja on muu kuin mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä annetussa komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitettu mikroyritys tai pieni tai keskisuuri yritys ja se myöntää maksunlykkäyksen verkossa tehtävän etämyyntisopimuksen nojalla myytävän tavaran tai suoritettavan palveluksen maksamiseksi. Suosituksen liitteen 2 artiklan 1 kohdan mukaan mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) luokka koostuu yrityksistä, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa. Verkossa tehtävällä etämyyntisopimuksella tarkoitetaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 3 §:n 29 kohdan tietoyhteiskunnan palvelua, joka muodostuu etämyyntisopimuksen tekemisestä. Etämyyntisopimuksella puolestaan tarkoitetaan lain 6 luvun 7 §:n 1 momentissa määriteltyä etämyyntisopimusta. Käytännössä kyse on esimerkiksi säännöksessä tarkoitettujen yritysten verkkokaupassa myymiensä tavaroiden tai palvelujen ostamiseksi kuluttajalle myöntämästä maksunlykkäyksestä.  

Mainituissa tilanteissa maksunlykkäykseen ei sovellettaisi luvun säännöksiä, jos se täyttää momentin 1–3 kohdassa säädetyt edellytykset. Momentin 1 kohdan mukaan edellytetään, että kolmas osapuoli ei tarjoa eikä osta luottoa. Kolmannen osapuolen tarjoamaa luottoa koskeva edellytys vastaisi ehdotettua 1 momentin 1 kohtaa. Säännöksessä edellytettäisiin kuitenkin lisäksi, että kolmas osapuoli ei myöskään osta luottoa. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi laskurahoitusjärjestelyissä (niin sanottu factoring ), jossa elinkeinonharjoittaja myy kuluttajalta olevan saatavansa kolmannelle osapuolelle, kuten rahoituslaitokselle. Momentin 2 kohdassa säädettäisiin ehdotettua 1 momentin 2 kohtaa vastaavasti, että maksunlykkäyksestä ei tulisi periä muuta kuin säännöksessä mainittua korkoa tai kuluja. Momentin 3 kohdan mukaan maksu olisi suoritettava kokonaisuudessaan 14 päivän kuluessa tavaran vastaanottamisesta tai palveluksen suorittamisesta.  

Selvyyden vuoksi voidaan todeta, että jos pykälässä tarkoitetulla maksunlykkäyksellä myönnetään kuluttajalle säännöksessä mainittua maksuaikaa pidempi maksuaika, peritään muuta kuin säännöksessä tarkoitettua korkoa tai kuluja taikka jos kolmas osapuoli tarjoaa tai 2 momentin tapauksessa tarjoaa tai ostaa luoton, maksunlykkäys ei kuulu momentissa tarkoitetun soveltamisalapoikkeuksen piiriin. 

2 §.Säännösten soveltamisen rajoitukset käyttelytileihin liittyvissä luotoissa sekä maksujärjestelysopimuksissa . Pykälän 1 momentti kumottaisiin kuluttajaluottodirektiivin soveltamisalan laajenemisen johdosta. Muutos merkitsisi, että jatkossa luvun säännöksiä sovellettaisiin pääsääntöisesti myös sellaiseen käyttelytiliin liittyvään kuluttajaluottoon, jota koskevien sopimusehtojen mukaan luottoaika on enintään kolme kuukautta tai luotto on maksettava takaisin vaadittaessa.  

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Muutoksella pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 2 artiklan 4 kohta. Kuluttajaluottoon, jonka luotonantaja myöntää sallimalla käyttelytilin saldon tai luottorajan ylityksen ilman, että siitä on nimenomaisesti sovittu osapuolten välillä, sovellettaisiin jatkossa luvun 5–7, 47, 50 ja 51 §:n lisäksi myös luvun 13, 18, 25 ja 47 a §:ää. Momentissa hyödynnettäisiin kuluttajaluottodirektiivin 2 artiklan 4 kohdan b alakohdan jäsenvaltio-optiota, mikä merkitsee, että momentissa tarkoitettuun kuluttajaluottoon ei sovellettaisi luottokelpoisuuden arviointia koskevaa 14 §:ää. Momenttiin lisättäisiin myös maininta siitä, että säännöksessä mainitulla luotolla tarkoitetaan tili- tai luottorajan ylitystä, jota koskeva määritelmä sisältyy kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 19 kohtaan.  

Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin kirjoitusteknisiä muutoksia pykälänumerointiin ehdotetuista muutoksista johtuen, mutta sisällöllisesti säännös vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 2 artiklan 7 kohtaa.  

3 §.Säännösten soveltamisen rajoitukset eräissä muissa tapauksissa . Pykälän 1 momentti ehdotetaan kumottavaksi kuluttajaluottodirektiivin soveltamisalan laajenemisen johdosta.  

6 §.Luottokustannukset ja korko. Kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 5 alakohdan mukaan kuluttajalle aiheutuvilla luoton kokonaiskustannuksilla tarkoitetaan kaikkia kustannuksia, mukaan luettuina korko, palkkiot, verot ja muunlaiset maksut, jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja jotka ovat luotonantajan tiedossa, notaarikuluja lukuun ottamatta; kuluttajalle aiheutuviin luoton kokonaiskustannuksiin kuuluvat myös luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannukset, etenkin vakuutusmaksut, jos tällaisia lisäpalveluja koskevan sopimuksen tekeminen on pakollista luoton saamiseksi tai sen saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Asiallisesti samansisältöistä kuluttajaluottodirektiivillä kumottavan aiemman kulutusluottodirektiivin 3 artiklan g alakohdan kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten määritelmää on arvioitu useasti unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä (ks. esimerkiksi Soho Group , C-686/19, ECLI:EU:C:2020:582 ja ProfiCredit Bulgaria EOOD, C-714/22, ECLI:EU:C:2024:263 sekä niissä viitattu oikeuskäytäntö). Koska direktiivin määritelmän sanamuoto eroaa voimassa olevan 6 §:n 1 ja 2 momentin sanamuodosta, ja koska määritelmää on arvioitu myös useasti kansallisessa ja unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä, kansallisen säännöksen yhdenmukaistamista direktiivin kanssa pidetään tärkeänä. Pykälän sanamuotoa ehdotetaankin muutettavaksi, jotta säännös vastaisi paremmin kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 5 alakohdan määritelmää kuluttajalle aiheutuvista luoton kokonaiskustannuksista. Muutoksilla ei kuitenkaan ole asiallisesti tarkoitus muuttaa oikeustilaa siitä, mikä se voimassa olevan lain mukaan on.  

Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen yhteydessä kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää. Jatkossa määritelmässä käytettäisiin siis ilmaisua ”kuluttajaluottosuhteen yhteydessä” erotuksena voimassa olevassa momentissa käytetystä ilmaisusta ”kuluttajaluottosuhteen johdosta”. Luottokustannuksia ovat esimerkiksi korko, kulut ja muut maksut eli esimerkiksi luoton hakemisesta ja luottosopimuksen perustamisesta perittävät kulut ja palkkiot, maksuvälineen käytöstä perittävät maksut sekä maksut luotonvälittäjälle. Lisäksi korkein oikeus on edellä mainittuun unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön tukeutuen katsonut, että luottokustannuksina pidetään maksuja, jotka peritään palvelusta, jonka sisältö liittyy erottamattomasti luottosuhteeseen ja siihen liittyvien velvoitteiden täyttämiseen, kuten luottohakemuksen käsittelyyn, luoton nostoa koskeviin ehtoihin, laskun toimittamiseen tai luoton käytön kestoon (ks. ratkaisut KKO 2024:58 ja KKO 2024:59).  

Yleisenä edellytyksenä kustannusten pitämiselle luottokustannuksina olisi jatkossakin, että kustannukset ovat luotonantajan tiedossa. Kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 39 kappaleen mukaan luotonantajan todellista tietoa kustannuksista olisi arvioitava objektiivisesti ottaen huomioon direktiivissä säädetyt ammattimaisuuden vaatimukset. Oikeuskäytännössä on katsottu, että tietoisuus voi perustua esimerkiksi siihen, että kustannukset on mainittu luottosopimukseen sovellettavissa ehdoissa (ks. ratkaisu KKO 2024:58). Toisaalta ratkaisevana ei ole luottokustannusten määritelmän kannalta pidetty sitä, että sisältyvätkö ehdot teknisesti luottosopimuksesta erilliselle asiakirjalle, vaan merkitystä on ollut sillä, että palvelut, joiden kustannuksista on kysymys, ovat osa kuluttajaluottosuhteeseen perustuvaa sopimuskokonaisuutta, ja niistä suoritettavat maksut ovat luonteeltaan maksuja, jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja kuluttajaluottosuhteen johdosta (ks. ratkaisu KKO 2024:59). 

Momentin toisessa virkkeessä mainittaisiin jatkossa nimenomaisesti kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 4 alakohdan lisäpalvelun määritelmä, jonka mukaan kyse on kuluttajalle yhdessä luottosopimuksen kanssa tarjotusta palvelusta. Kuten nykyisin, edellytyksenä sille, että lisäpalvelun kustannukset luetaan luottokustannuksiin, on, että lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi joko ylipäätään tai markkinoiduin ehdoin. Olisi kuitenkin huomattava, että sanotulla edellytyksellä ei korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön mukaisesti ole katsottu olevan merkitystä sen kannalta, pidetäänkö maksuja luottokustannuksina, jos maksuja pidetään kuluttajaluottosuhteen johdosta tai luottosopimuksen yhteydessä kuluttajan maksettavaksi tulevina maksuina (ks. ratkaisun KKO 2024:58 kohta 17 ja 18). Momentin kirjoitustyyliä muutettaisiin myös siten, että puolipiste vaihdettaisiin pisteeseen, jolloin momentin ensimmäinen lause olisi jatkossa momentin ensimmäinen virke ja toinen lause momentin toinen virke. 

Voimassa oleva 2 momentti siirrettäisiin 1 momenttiin kolmanneksi virkkeeksi. Jatkossa säännöksessä ei enää, toisin kuin nykyisessä 2 momentin 1 kohdassa, nimenomaisesti mainittaisi luoton hoitamiseen käytettävästä tilistä perittäviä kustannuksia sellaisina kustannuksina, joita ei säännöksessä mainituin edellytyksin lueta luottokustannuksiin. Myös voimassa olevan 2 kohdan kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja koskevasta maininnasta luovuttaisiin. Nimenomaisen maininnan poistamisesta huolimatta tällaisia maksuja ei lähtökohtaisesti olisi pidettävä luottokustannuksina. 

Jatkossa 1 momentin kolmannessa virkkeessä mainittaisiin siis ainoastaan, että luottokustannuksiin ei lueta notaarikuluja. Muutoksen tarkoituksena on tältäkin osin yhdenmukaistaa luottokustannusten määritelmää kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 5 alakohdan määritelmän kanssa, sillä poistettavaksi ehdotetut kohdat perustuvat todellisen vuosikoron laskemista koskevassa kuluttajaluottodirektiivin 30 artiklassa säädettyihin olettamasääntöihin. Sitä, miten todellinen vuosikorko lasketaan, olisi arvioitava omana kysymyksenään, ja todellisen vuosikoron laskemistavasta ja laskennassa käytettävistä oletuksista säädettäisiinkin myös jatkossa oikeusministeriön asetuksella. 

Edellä mainitulla tavalla unionin tuomioistuin on antanut useita ratkaisuja, joissa se on ottanut kantaa muun muassa kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten määritelmään. On oletettavaa, että kuluttajaluottoihin liittyviä ratkaisuja annetaan useita myös jatkossa. Selvää on, että unionin tuomioistuimen kulutusluottodirektiiviä ja kuluttajaluottodirektiiviä koskevalla ratkaisukäytännöllä on tältä osin merkitystä myös nyt ehdotetun säännöksen tulkinnan kannalta. 

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 7 kohtaa.  

Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 8 kohtaa.  

7 §.Muut määritelmät . Pykälän 1–5 kohta vastaisi voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 6 kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 12 alakohtaa vastaavalla tavalla.  

Ehdotuksen mukaan luotonvälittäjällä tarkoitetaan muuta elinkeinonharjoittajaa kuin luotonantajaa, joka korvausta vastaan esittelee tai tarjoaa kuluttajille luottosopimuksia, avustaa kuluttajia muutoin tällaisten luottosopimusten tekemisessä tai tekee tällaisia luottosopimuksia kuluttajien kanssa luotonantajan puolesta. Luotonvälittäjän määritelmä olisi nykyiseen tapaan laaja kattaen myös sivutoimiset luotonvälittäjät. Määritelmää kuitenkin tarkennettaisiin voimassa olevaan lakiin nähden ensinnäkin siltä osin, että edellytyksenä olisi, että elinkeinonharjoittaja toimii korvausta vastaan. Tarkennusta pidetään selkeyssyistä tarpeellisena. Korvauksen käsite olisi määritelmässä laaja, ja sillä tarkoitettaisiin sekä rahallista että muuna taloudellisena etuna sovittua vastiketta. Sitä, keneltä ja milloin tällaisen vastikkeen olisi tultava, ei olisi määritelmässä rajattu. 

Jotta elinkeinonharjoittajaa pidettäisiin luotonvälittäjänä, sen toiminnan tulisi olla säännöksessä tarkoitettua. Luotonvälittäjän määritelmä kattaisi ensinnäkin luottosopimusten esittelemisen tai tarjoamisen kuluttajille. Tällaista toimintaa olisi esimerkiksi luotonantajien luottotarjousten esitteleminen kuluttajille tai kuluttajan ohjaaminen luottosopimuksen tekemiseen. Toiseksi määritelmän mukaan kyse voi olla muusta kuluttajien avustamisesta luottosopimuksen tekemisessä, millä tarkoitetaan luottosopimukseen liittyviä valmisteluja tai muita sopimuksen tekoa edeltäviä hallinnointitoimia. Tällaiset valmistelut tai muut sopimuksen tekoa edeltävät hallinnointitoimet kattaisivat muun muassa tilanteet, jossa elinkeinonharjoittaja välittää kuluttajan tietoja luotonhakutarkoituksessa luotonantajalle tai toiselle luotonvälittäjälle, tarjoaa omilla sivuillaan luottohakemuksen tekemistä ja välittää kuluttajan luottohakemuksen luotonantajalle tai pyytää kuluttajan puolesta luottotarjouksia luotonantajilta. Niin ikään luotonvälittäjän määritelmään olisi katsottava sisältyvän myös kuluttajan kanssa luottosopimuksen tekeminen luotonantajan puolesta. Sen sijaan mikäli elinkeinonharjoittaja ainoastaan suoraan tai välillisesti tutustuttaa kuluttajan luotonantajaan, sitä ei olisi vielä tällä perusteella pidettävä määritelmässä tarkoitettuna luotonvälittäjänä. 

Se seikka, onko muuta elinkeinonharjoittajaa kuin luotonantajaa, kuten myyjää tai palveluksen suorittajaa pidettävä luotonvälittäjänä, arvioitaisiin edellä mainittujen edellytysten perusteella. Edellytysten ei olisi katsottava täyttyvän, kun esimerkiksi myyjä tai palveluksen suorittaja suorittaa luotonantajalle korvausta voidakseen tarjota erilaisia maksutapoja verkkokaupassaan, vaikka näihin maksutapoihin sisältyisikin luotonantajan tarjoama kuluttajaluotto. On huomattava, että se, pidetäänkö myyjää tai palveluksen suorittajaa luotonvälittäjänä, ei kuitenkaan estä myönnettävän luoton kuulumista luvun soveltamisalaan. Luotonvälittäjäksi katsottavalla toimijapiirillä olisi aiempaa suurempi merkitys muun muassa sen vuoksi, että tällaisiin toimijoihin sovellettaisiin 3. lakiehdotuksessa ehdotettavalla tavalla rekisteröitymisvelvollisuutta. 

Pykälän 7 kohta vastaisi muutoin voimassa olevaa lakia, mutta kohtaan tehtäisiin kirjoitustekninen tarkistus uuden 8 kohdan lisäämisestä johtuen.  

Pykälän 8 kohta olisi uusi ja se sisältää neuvontapalvelujen määritelmän. Säännöksen mukaan neuvontapalvelulla tarkoitetaan kuluttajaluottoon liittyvän henkilökohtaisen suosituksen antamista kuluttajalle. Määritelmän kannalta olennaista on kuluttajalle annettava henkilökohtainen, luottosopimukseen liittyvää päätöksentekoa koskeva suositus, joka ei ole osa luotonmyöntöprosessia eikä luotonvälitystoimintaa. Se, että neuvontapalvelut eivät itsessään ole osa luotonmyöntöprosessia tai luotonvälitystoimintaa ei kuitenkaan merkitse, että sellaiset suositukset, jotka johtavat luoton myöntämiseen, eivät voisi olla määritelmässä tarkoitettuja neuvontapalveluja. Neuvontapalvelulla ei tarkoiteta tavanomaisena pidettävää luotonantajan tuotteiden esittelyä, asiakkaiden tarpeiden kartoittamista, markkinointia tai laissa säädettyjen tiedonantovelvoitteiden tai riittävien selvitysten antamisvelvollisuuden täyttämistä. Kohdalla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 17 kohta.  

Tiedonantovelvollisuudet 

7 a §.Yleinen tiedonantovelvollisuus . Pykälä olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 9 artikla. Pykälässä säädetään tiedoista, jotka luotonantajan ja luotonvälittäjän on pidettävä yleisesti saatavilla tarjoamistaan luotoista. Tiedot olisi pidettävä saatavilla paperilla esimerkiksi luotonantajan toimipisteissä tai sähköisesti esimerkiksi luotonantajan verkkosivuilla ladattavissa olevassa muodossa. Olennaista on, että säännöksessä tarkoitetut tiedot annetaan pysyvällä tavalla. Tietojen antaminen pysyvällä tavalla määritellään luvun 7 §:n 7 kohdassa. Kuluttajalla olisi myös oikeus valita, millä pysyvällä tavalla tämä haluaa pykälässä tarkoitetut tiedot. Kuluttajan valintaoikeus ei kuitenkaan koskisi sellaista pysyvää tapaa, joita ei käytetä yleisesti (kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 34 kappale). Luotonantajalla tai luotonvälittäjällä ei siis olisi velvollisuutta antaa säännöksessä tarkoitettuja tietoja esimerkiksi vanhentuneilla tavoilla.  

Tietojen on oltavat selkeät ja ymmärrettävät. Tiedoissa olisi mainittava pykälän 1 kohdan mukaan luotonantajan tai luotonvälittäjän nimi, käyntiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite sekä tarvittaessa tieto sellaisesta sähköisestä viestintäkeinosta, jolla kuluttaja voi olla nopeasti ja tehokkaasti yhteydessä luotonantajaan tai luotonvälittäjään ja jonka avulla kuluttajan on mahdollista tallentaa ja toisintaa luotonantajan tai luotonvälittäjän kanssa käymänsä viestinvaihto muuttumattomana. Käyntiosoitetta koskevan tiedon osalta riittävää on esimerkiksi se, että luotonantajan tai luotonvälittäjän verkkosivuilta löytyy listaus luotonantajan tai luotonvälittäjän konttoreista. Kuluttajan ja luotonantajan tai luotonvälittäjän välisen viestinnän osalta olisi huomattava, että tietoturvallisuusvaatimukset saattavat asettaa lisärajoituksia sille, millaisia viestintäkeinoja asioinnissa voidaan käyttää. Säännöksessä ehdotetaankin, että sähköpostia koskevan tiedon lisäksi olisi tarvittaessa annettava tieto muusta sähköisestä viestintäkeinosta, jolla kuluttaja voi olla nopeasti ja tehokkaasti yhteydessä luotonantajaan tai luotonvälittäjään ja joka täyttää säännöksen vaatimukset. Tällainen tieto voi olla esimerkiksi tieto henkilökohtaisessa verkkopalvelussa olevasta viestintäkeinosta, joka mahdollistaa kuluttajan tallentavan ja toisintavan viestit muuttumattomina. Tältä osin vaatimus ei perustu direktiiviin, vaan olisi kuluttajaluottodirektiivin 9 artiklan 2 kohdan mahdollistama kansallinen lisäys.  

Pykälän 2 kohdan mukaan tietoihin olisi sisällyttävä tieto tarkoituksesta, johon luottoa voi käyttää, ja pykälän 3 kohdan mukaan tieto luottosopimuksen kestosta. Pykälän 4 kohdan mukaan tiedoissa olisi mainittava tarjolla olevat lainakorkotyypit ja lyhyt kuvaus niiden ominaisuuksista ja merkityksestä kuluttajalle, ja pykälän 5 kohdan mukaan edustava esimerkki luoton määrästä tai luottorajasta, luotosta kuluttajalle aiheutuvista luottokustannuksista, kuluttajan maksettavaksi tulevan luoton ja luottokustannusten yhteismäärästä sekä luoton todellisesti vuosikorosta. Pykälän 6 kohdan mukaan tietoihin olisi sisällyttävä tieto luottosopimuksen yhteydessä kuluttajan maksettavaksi tulevista mahdollisista lisäkustannuksista, jotka eivät sisälly luottokustannuksiin. Pykälän 7 kohdan mukaan tiedoissa olisi mainittava luoton takaisinmaksua koskevat vaihtoehdot maksuerien lukumäärineen, suuruksineen ja maksuväleineen, ja pykälän 8 kohdan mukaan tieto ennenaikaiseen takaisinmaksuun liittyvistä mahdollisista ehdoista. Pykälän 9 kohdan mukaan tietoihin olisi sisällyttävä kuvaus peruuttamisoikeudesta, ja pykälän 10 kohdan mukaan tieto mahdollisista lisäpalveluista, jotka kuluttajan on ostettava saadakseen luoton markkinoiduin ehdoin. Viimeksi mainitun tiedon yhteydessä olisi mainittava myös, että tällaiset lisäpalvelut voi ostaa muultakin palveluntarjoajalta kuin luotonantajalta itseltään. Pykälän 11 kohdan mukaan tietoihin olisi myös sisällyttävä varoitus seurauksista, jotka aiheutuvat luottosopimukseen liittyvien velvoitteiden laiminlyönnistä.  

Selvyyden vuoksi on mainittava, että yleisissä tiedoissa mainituista seikoista voidaan sopia toisin yksittäisen kuluttajan kanssa. Pykälä täydentää muualla laissa säädettyjä tiedonantovelvoitteita, eikä sillä kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 35 kappaleessa mainitusti rajoiteta luotonantajan tai luotonvälittäjän velvollisuutta antaa kuluttajalle yksilöllisiä tietoja ennen luottosopimuksen tekemistä. 

8 §.Kuluttajaluoton mainonnassa annettavat tiedot . Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 2 kohtaa ja 8 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa.  

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että momentissa edellytettäisiin nykyisten vaatimusten lisäksi, että todellinen vuosikorko ja muut 1 momentissa mainitut tiedot ovat helposti luettavissa tai selvästi kuultavissa sekä mukautettuja mainonnassa käytettävän viestimen teknisiin rajoitteisiin. Vaatimus merkitsee, että esimerkiksi matkapuhelimessa esitettäväksi tarkoitetun mainonnan sisältämät tiedot olisi esitettävä niin, että ne näkyvät asianmukaisesti matkapuhelimen näytöllä siinä käytettävissä olevasta rajallisesta tilasta huolimatta (kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 33 kappale). Lisäys on tarpeen kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 3 kohdan 1 alakohdan täytäntöön panemiseksi tietojen helppolukuisuuteen, selvästi kuultavissa olemiseen ja mainonnassa käytettävän viestimen teknisiä rajoitteita koskevaan mukauttamiseen liittyvien vaatimusten osalta. Muilta osin momentti vastaa voimassa olevaa lakia ja lisäksi kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 4 kohtaa.  

Pykälän 3 momentti vastaa voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 5 kohtaa.  

Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 4 momentti , jossa säädettäisiin poikkeuksesta eräiden 1 momentissa tarkoitettujen tietojen esittämisvelvollisuuteen. Säännös koskee tilanteita, joissa mainonnassa käytettävä viestin on sellainen, ettei tietojen visuaalinen esittäminen ole mahdollista. Tällöin 1 momentin 4 ja 5 kohtaa ei sovelleta, eli mainonnassa ei tarvitsisi antaa tietoa hyödykkeen käteishinnasta ja mahdollisesta käsirahasta, jos kyse on tietyn hyödykkeen oston rahoittamiseksi mainostetusta luotosta eikä luoton ja luottokustannusten yhteismäärästä ja maksuerien määrästä. Edellytyksenä suppeampien tiedonantovelvollisuuksien soveltamiselle on, että mainonnassa käytettävä viestin ei mahdollista tietojen visuaalista esittämistä lainkaan. Mainitut tiedot voitaisiin jättää mainitsematta esimerkiksi käytettäessä sellaista viestintä, joka mahdollistaa mainonnan esittämisen yksinomaan ääniteitse, kuten radiota. Poikkeusta olisi tulkittava suppeasti ottaen huomioon, että sen on direktiivin johdanto-osan 33 kappaleessa sanottu soveltuvan erityisiin ja perusteltuihin tapauksiin. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 3 kohdan toinen alakohta.  

Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 5 momentti , jossa säädettäisiin poikkeuksesta 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitettujen tietojen esittämistapaan. Säännös koskee tilanteita, joissa 1 momentissa mainittujen tietojen toimittamiseen käytetty sähköinen viestin on sellainen, ettei tietojen visuaalinen esittäminen ole mahdollista näkyvällä ja selkeällä tavalla. Momentissa tarkoitettu sähköinen viestin voi olla esimerkiksi matkapuhelin, älykello tai muu digitaalinen viestintäväline. Erotuksena ehdotetusta pykälän 4 momentista, joka koskee tilanteita, joissa viestin ei mahdollista tietojen visuaalista esittämistä lainkaan, 5 momentissa tarkoitettu poikkeus soveltuisi silloin, kun siinä tarkoitettu viestin ei mahdollista 1 momentissa tarkoitettujen tietojen visuaalista esittämistä selkeästi ja näkyvästi. Selkeyttä ja näkyvyyttä koskevaa kriteeriä olisi tulkittava yhdenmukaisesti voimassa olevan 8 §:n 2 momenttiin sekä ehdotuksen 8 a §:ään sisältyvän selkeyttä ja näkyvyyttä koskevan vaatimuksen kanssa. Momentissa tarkoitettu tilanne voisi olla esimerkiksi käsillä, kun 1 momentissa tarkoitettuja tietoja ei ole mahdollista esittää matkapuhelimen näytöllä esitettävässä mainonnassa muutoin kuin niin pienellä kirjasinkoolla tai niin lyhyen ajan, ettei keskivertokuluttaja kykene niitä vaivatta havaitsemaan. Tällaisissa tilanteissa kuluttajalla tulee olla pääsy mainittuihin tietoihin käytettävissä olevin teknisin keinoin, kuten sähköistä viestintä napauttamalla, vierittämällä tai pyyhkäisemällä. Olennaista on, että kuluttajalla on vaivatta mahdollisuus päästä näkemään ensinäkymästä puuttuvat laissa säädetyt tiedot. Säännöksellä pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 6 kohta.  

8 a §.Kuluttajaluoton mainonnassa annettava varoitus . Pykälä olisi uusi, ja siinä säädettäisiin kuluttajaluoton mainonnassa annettavasta varoituksesta. Säännöksen mukaan kuluttajaluottoa koskevaan mainontaan tulisi sisältyä selkeä ja näkyvä varoitus siitä, että luoton ottamisesta aiheutuu kuluttajalle kustannuksia. Varoitusvelvollisuus olisi luonteeltaan yleinen, ja pykälä tulisi sovellettavaksi kaikessa kuluttajaluottoja koskevassa mainonnassa riippumatta siitä, ilmeneekö mainonnasta jokin luottosopimuksen ehtoa koskeva tieto tai viitataanko mainonnassa luoton hintaan vai ei. Tämä käy ilmi myös kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 33 kappaleesta, jonka mukaan luottosopimusten mainontaan olisi kaikissa tapauksissa liitettävä selkeä ja näkyvä varoitus, jolla kuluttajat tehdään tietoisiksi siitä, että lainan ottaminen maksaa. Selvyyden vuoksi voidaan todeta, että varoitusvelvollisuus koskisi myös sellaisten luvun soveltamisalaan kuuluvien kuluttajaluottojen mainontaa, joista ei peritä korkoa tai muita maksuja. Säännöksen soveltamisala olisi siis luvun 8 §:n soveltamisalaa laajempi. Varoitusvelvollisuus ei kuitenkaan soveltuisi tilanteissa, joissa ei ole kyse varsinaisesta kuluttajaluottojen mainonnasta, kuten sellaisen viestinnän yhteydessä, jossa käytetään ainoastaan luotonantajayrityksen logoa. Varoitus tulee esittää selkeästi ja näkyvästi. Vastaava vaatimus sisältyy mainonnassa annettavien tietojen osalta voimassa olevan 8 §:n 2 momenttiin. Sillä tarkoitetaan sitä, että varoitus on esitettävä asianmukaisesti siten, että kuluttajalla on tosiasiallinen mahdollisuus vaivatta nähdä tai kuulla varoitukseen sisältyvät seikat. Jo aikaisemmin kuluttaja-asiamiehen valvontakäytännössä ja tuomioistuinkäytännössä (esimerkiksi KKO 2011:65 ja KKO 2006:6) on katsottu, että mainonnassa ei saa esittää tietoja niin sanotulla pikkuprintillä. Selkeyttä ja näkyvyyttä koskevaa vaatimusta ei noudateta esimerkiksi silloin, jos pykälässä tarkoitetut tiedot tai jokin niistä esitetään tv-kuvan alalaidassa niin pienellä kirjasinkoolla tai niin lyhyen ajan, ettei keskivertokuluttaja kykene niitä vaivatta havaitsemaan. Samoin vaatimuksia ei noudatettaisi, jos lehtimainonnassa tai tienvarsimainonnassa käytettävä kirjasinkoko tai kirjasinkoko yhdistettynä taustan väriin johtaa siihen, ettei keskivertokuluttaja kykene vaivatta näkemään tekstiä. Varoituksen sisällöstä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella ja pykälä sisältäisikin sitä koskevan asetuksenantovaltuuden. Pykälällä ja sen nojalla annettavalla asetuksella pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 1 kohta.  

9 §.Ennen luottosopimuksen tekemistä annettavat tiedot . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Jatkossa säännöksessä mainittaisiin, että pykälässä tarkoitetut tiedot on annettava ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” –lomaketta käyttäen kuluttajalle paperilla tai kuluttajan valitsemalla muulla pysyvällä tavalla. Kuluttajan valintaoikeuden osalta viitataan ehdotuksen 7 luvun 7 a §:n perusteluihin. Näiden tietojen olisi myös oltava selkeät ja ymmärrettävät. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta ja 2 kohta.  

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Voimassa olevan 9 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan alle 100 euron hyödykesidonnaisissa kertaluotoissa ennakkotiedot voidaan lomakkeen sijasta antaa myös muulla pysyvällä tavalla. Momentin ensimmäinen virke ehdotetaan kumottavaksi, sillä uusi kuluttajaluottodirektiivi ei direktiivin aiempaa laajemman soveltamisalan vuoksi mahdollista sanotun poikkeuksen säilyttämistä. Momenttiin ehdotetaan myös lisättävän vaatimus siitä, että lomakkeella esitettävien tietojen on oltava yhdenmukaiset ja selvästi luettavissa, ja niissä on otettava huomioon sen välineen tekniset rajoitukset, jolla ne esitetään. Yhdenmukaisuudella tarkoitetaan ennen muuta sitä, että lomakkeessa esitettävät tiedot eivät saa olla keskenään ristiriitaisia. Tietojen esittämisessä käytettävän välineen teknisten rajoitusten huomioimisella viitataan puolestaan siihen, että lomakkeessa esitettävät tiedot olisi mukautettava käytettävään välineeseen, kuten matkapuhelimeen ja sen näytöllä oleva rajallinen tila huomioon ottaen. Momenttiin ehdotetaan myös lisättävän vaatimus siitä, että tiedot on esitettävä asianmukaisella ja sopivalla tavalla eri kanavissa yhteentoimivuus huomioon ottaen. Ennakkotiedoista ja lomakkeesta säädettäisiin jatkossakin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, joten asetuksenantovaltuutta koskevilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 6 kohdan ensimmäinen alakohta.  

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 5 kohdan toista alakohtaa.  

10 § . Ennakkotiedot puhelinmyynnissä . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Säännöksessä ei jatkossa enää viitattaisi 6 a luvun säännöksiin etämyynnissä annettavista tiedoista, sillä kuluttajaoikeusdirektiivin uusien rahoituspalvelujen etämyyntiä koskevien säännösten myötä etämyynnissä tulisi sovellettavaksi lähtökohtaisesti ainoastaan tuotekohtaiset ennakkotietoja koskevat säännökset, eli kuluttajaluottojen kyseessä ollessa kuluttajaluottodirektiivin säännökset. Soveltuvia tiedonantovelvoitteita voi kuitenkin tapauksesta riippuen johtua muustakin kuin kuluttajaluottoja koskevasta lainsäädännöstä, kuten maksupalvelulaista, joten säännöksessä mainitaan, että pykälässä tarkoitettuja tiedonantovelvoitteita sovelletaan sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään tiedonantovelvoitteista. Lain 6 a luvun säännöksiä koskevan viittauksen poistamisesta johtuen säännöksessä olisi tarpeen mainita nimenomaisesti kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 7 kohdan viittauksesta, yhdessä kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin vastaavuustaulukon kanssa luettuna, kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 4 kohtaan johtuva vaatimus siitä, että puhelinmyynnissä voidaan antaa säännöksessä tarkoitetut suppeammat ennakkotiedot ainoastaan, jos kuluttaja on antanut siihen nimenomaisen suostumuksensa. Ehdotus merkitsisi poikkeamismahdollisuutta ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomakkeen antamisesta 9 §:ssä säädetyllä tavalla hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä. Lomake olisi kuitenkin puhelinmyynnissäkin annettava kuluttajalle ehdotetun 11 §:n mukaisesti viimeistään viipymättä sopimuksen tekemisen jälkeen. Poikkeamismahdollisuus olisi rajattu kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 7 kohdan viittaussäännöksen mukaisesti ainoastaan tilanteisiin, joissa käytetään kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettua puheitse tapahtuvaa puhelinviestintää.  

Selvyyden vuoksi olisi todettava, että säännös ei merkitse poikkeamismahdollisuutta esimerkiksi luottosopimuksen muotoa koskevista vaatimuksista taikka luotonantajan velvollisuudesta arvioida kuluttajan luottokelpoisuus tai todentaa luotonhakijan henkilöllisyys. Säännöksessä tarkoitetut puhelinmyynnissä sovellettavat ennakkotiedonantovelvoitteet olisivat nykyistä laajempia pitäen jatkossa sisällään tiedot luotonantajasta ja luotonvälittäjästä, tarjottavasta luotosta, luottokustannuksista, maksuviivästyksestä aiheutuvista kuluista, luoton takaisinmaksusta sekä luototettavasta hyödykkeestä. Annettavat tiedot vastaisivat kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tietoja, ja niistä säädettäisiin jatkossakin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 7 kohta. 

11 §.Eräitä ennakkotiedonantovelvollisuuksia koskevia muita säännöksiä . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Ensinnäkin pykälän 1 momentin mukaan luotonantajan ja luotonvälittäjän on 10 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa toimitettava ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomake kuluttajalle pysyvällä tavalla viipymättä sopimuksen tekemisen jälkeen. Säännöksellä varmistettaisiin se, että kuluttaja saa kattavat ennakkotiedot kuluttajaluotosta silloinkin, kun kuluttaja on puhelinmyynnissä saanut suppeammat ensitiedot 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Momentin toinen virke kumottaisiin, sillä ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomakkeen antamisesta ei voida uuden kuluttajaluottodirektiivin mukaan säätää poikettavan nykyiseen tapaan alle 100 euron hyödykesidonnaisten kertaluottojen osalta. Jatkossa ennakkotiedot olisi annettava lomaketta käyttäen säännöksessä tarkoitetuissa tilanteissa myös tällaisten luottojen kyseessä ollessa. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 7 kohta.  

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Momentin ensimmäinen virke vastaisi muutoin voimassa olevaa lakia, mutta siihen lisättäisiin kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 8 kohdan mukaisesti vaatimus siitä, että luottosopimusluonnos on annettava paperilla tai muulla pysyvällä tavalla. Momentin toisen virkkeen sisältämä viittaussäännös lain 6 a lukuun kumottaisiin, sillä kuluttajaoikeusdirektiivin uusien rahoituspalvelujen etämyyntiä koskevien säännösten myötä etämyynnissä tulisi sovellettavaksi lähtökohtaisesti ainoastaan tuotekohtaiset ennakkotietoja koskevat säännökset, eli kuluttajaluottojen kyseessä ollessa kuluttajaluottodirektiivin säännökset.  

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti , jonka mukaan luotonantajan ja luotonvälittäjän olisi antaessaan kuluttajalle 9 ja 10 §:ssä tarkoitettuja tietoja samalla ilmoitettava, tarjoaako luotonantaja tai luotonvälittäjä neuvontapalveluja. Säännöksellä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 1 kohta.  

11 a §.Peruuttamisoikeutta koskeva muistutus . Pykälä olisi uusi ja se perustuu kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan. Ehdotuksen mukaan jos luvun 9–11 §:ssä tarkoitetut ennakkotiedot annetaan kuluttajalle myöhemmin kuin päivää ennen luottosopimuksen tekemistä, luotonantajan tai luotonvälittäjän olisi lähetettävä kuluttajalle muistutus kuluttajan peruuttamisoikeudesta ja ohjeet peruuttamisoikeuden käyttämisestä. Selvyyden vuoksi voidaan todeta, että säännöksessä tarkoitetaan nimenomaan kuluttajaluottosopimusta koskevaa peruuttamisoikeutta, ei esimerkiksi kuluttajaluotolla rahoitetun hyödykkeen kauppasopimusta koskevaa mahdollista peruuttamisoikeutta. Muistutus olisi toimitettava kuluttajalle paperilla tai kuluttajan valitsemalla ja luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä tavalla aikaisintaan päivän ja viimeistään seitsemän päivän kuluessa luottosopimuksen tekemisen jälkeen.  

11 b §.Tieto automatisoituun päätöksentekoon perustuvasta yksilöllisestä tarjouksesta . Pykälä olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 13 artikla. Säännöksen mukaan kun kuluttajalle esitetään automatisoituun päätöksentekoon perustuva yksilöllinen tarjous, luotonantajan ja luotonvälittäjän on ilmoitettava kuluttajalle selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla, että tarjous perustuu automatisoituun päätöksentekoon. Luotonantajat ja luotonvälittäjät saattavat määrittää tarjoustensa hinnan yksilöllisesti tietyille kuluttajille tai kuluttajaryhmille hyödyntäen automaattista päätöksentekoa, joten on tärkeää, että kuluttajille ilmoitetaan tästä seikasta.  

Selvää on, että säännöksen lisäksi sovellettavaksi tulevat muutkin relevantit yleisen tietosuoja-asetuksen säännökset, mutta säännöksen täytäntöönpanoa pidetään tarpeellisena, sillä direktiivin 13 artiklalla mukautetaan yleisen tietosuoja-asetuksen 14 artiklan 2 kohdan g alakohtaa. Yleisen tietosuoja-asetuksen 14 artiklassa säädetään rekisterinpitäjän velvollisuudesta antaa rekisteröidylle tiettyjä tietoja tilanteessa, jossa henkilötietoja ei ole saatu rekisteröidyltä. Tietoihin olisi kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 46 kappaleen mukaisesti sisällyttävä muun ohella artiklan 2 kohdan f alakohdan nojalla annettava tieto siitä, mistä henkilötiedot on saatu sekä tarvittaessa se, onko tiedot saatu yleisesti saatavilla olevista lähteistä. Asetuksen 22 artiklassa puolestaan säädetään automatisoiduista yksittäispäätöksistä. Automatisoidussa päätöksenteossa (kuten profiloinnissa) on kyse siitä, että menettely on täysin automatisoitu ilman, että luonnollinen henkilö osallistuu menettelyyn. Artiklan 1 kohta sisältää pääsäännön, jonka mukaan rekisteröidyllä on oikeus olla joutumatta sellaisen päätöksen kohteeksi, joka perustuu pelkästään automaattiseen käsittelyyn, kuten profilointiin, ja jolla on häntä koskevia oikeusvaikutuksia tai joka vaikuttaa häneen vastaavalla tavalla merkittävästi. Artiklan 2 kohdassa säädetään poikkeuksista, joiden perusteella 1 kohdassa säädetystä kiellosta voidaan poiketa. Nyt puheena olevassa tilanteessa voisi tapauksesta riippuen tulla sovellettavaksi artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetty poikkeus, jonka mukaan artiklan 1 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta, jos päätös on välttämätön rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän välisen sopimuksen tekemistä tai täytäntöönpanoa varten sekä artiklan 2 kohdan c alakohta, jonka mukaan kieltoa ei sovelleta, jos päätös perustuu rekisteröidyn nimenomaiseen suostumukseen. Näistä alakohdista seuraavat suoraan tietosuoja-asetuksen nojalla sovellettavat suojatoimet rekisteröidyn oikeuksien turvaamiseksi. 

12 §.Sivutoimisia luotonvälittäjiä koskeva poikkeus . Pykälään lisättäisiin viittaus ehdotuksen 7 luvun 11 a §:ään, sillä muistutusvelvollisuutta ei sovellettaisi sivutoimisiin luotonvälittäjiin. Kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 43 kappaleen mukaan luotonvälittäjiä voidaan pitää sivutoimisena esimerkiksi silloin, kun toiminta luotonvälittäjänä ei ole heidän elinkeino-, liike- tai ammattitoimintansa päätarkoitus. Lisäys on tarpeen kuluttajaluottodirektiivin 10 artiklan 10 kohdan täytäntöönpanemiseksi. Muutoin säännös vastaisi voimassa olevaa lakia.  

12 a §.Tietojen maksuttomuus . Pykälä olisi uusi, ja siinä kielletään maksujen periminen kuluttajalta luvussa edellytettyjen tietojen antamisesta. Lähtökohtana on muutoinkin, että elinkeinonharjoittajan lakisääteisten tiedonantovelvollisuuksien täyttämisestä ei saa periä kuluttajalta erillistä maksua, mutta oikeusvarmuuden vuoksi pidetään perusteltuna, että maksuttomuusvaatimus pannaan täytäntöön nimenomaisella säännöksellä. Selvyyden vuoksi on todettava, että maksuttomuusvaatimus koskee tiedonantovelvollisuuksien täyttämistä riippumatta siitä, millä pysyvällä tavalla nämä tiedot toimitetaan. Säännöksellä pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 5 artikla.  

Luotonantajan velvollisuus menetellä vastuullisesti 

13 §.Hyvä luotonantotapa . Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.  

Voimassa olevan pykälän 2 momentissa mainitaan menettelytapoja, joiden noudattamista luotonantajalta erityisesti edellytetään, jotta toimintaa voidaan pitää hyvän luotonantotavan mukaisena. Momentin 1 kohdassa säädetään tarkemmin siitä, minkä tyyppistä menettelyä ei luottoa markkinoitaessa pidetä hyvän luotonantotavan mukaisena. 

Pykälän 2 momentin 1 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi. Ensinnäkin kohtaan lisättäisiin uusi e alakohta , jonka mukaan edellytetään, että luotonantaja ei luottoa markkinoidessaan luo vaikutelmaa siitä, että luotonotto johtaa taloudellisten resurssien kasvuun, korvaa säästöt tai voi nostaa kuluttajan elintasoa. Kohdan vastaisena olisi siten pidettävä esimerkiksi markkinointia, jossa luoton ottamisen esitetään kasvattavan kuluttajan käytettävissä olevien resurssien määrää, vaikka on selvää, että luottosopimuksesta johtuu kuluttajalle velvoitteita. Säännös olisi osin päällekkäinen erityisesti voimassa olevan kohdan b ja d alakohdan kanssa, mutta lisäys on tarpeen kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 7 kohdan c alakohdan täytäntöön panemiseksi. Direktiivin mainitun alakohdan kieltoa antaa ”väärä kuva” olisi yhdessä direktiivin johdanto-osan 33 kappaleen kanssa tulkittava siten, että markkinointi, jossa annetaan ymmärtää, että luotto johtaa taloudellisten resurssien kasvuun, korvaa säästöt tai voi nostaa kuluttajan elintasoa ylipäänsä, tarkoittaa nyt puheena olevan ehdotuksen tavoin sitä, että tällaisen vaikutelman luomista luoton markkinoinnissa olisi pidettävä aina ehdotetun kiellon vastaisena. Uuden alakohdan lisäämisen myötä voimassa olevan kohdan e alakohta siirtyisi f alakohdaksi , f alakohta siirtyisi g alakohdaksi ja g alakohta h alakohdaksi .  

Toiseksi kohtaan lisättäisiin uusi i alakohta , jonka mukaan edellytetään, että luotonantaja ei luottoa markkinoidessaan esitä, että maksamatta olevilla luotoilla tai rekistereihin talletetuilla luottoja koskevilla tiedoilla on vain vähän tai ei lainkaan vaikutusta luottohakemuksen arviointiin. Luottohakemuksen arvioinnilla viitataan säännöksessä luoton myöntämiseen ylipäänsä sekä siihen, millaisilla ehdoilla kuluttaja voi luottoa saada. Kohdan vastaisena olisi pidettävä esimerkiksi markkinointia, jossa mainitaan, että kuluttajalla oleva maksuhäiriömerkintä ei vaikuta luoton myöntämistä koskevaan päätökseen tai esimerkiksi kuluttajalle tarjottavaan luoton korkoon. Ehdotetulla i alakohdalla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 7 kohdan b alakohta.  

Uusien alakohtien myötä voimassa olevan kohdan h alakohta siirtyisi uudeksi j alakohdaksi , minkä lisäksi alakohdassa viitattaisiin jatkossa myös lisättäväksi ehdotettuihin uusiin alakohtiin.  

Kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan 8 kohdan jäsenvaltio-option mukaisesti muilta osin kohta vastaisi voimassa olevaa lakia. 

Momenttiin lisättäisiin myös uusi 1 a kohta , jossa edellytettäisiin nimenomaisesti, että luotonantaja ei neuvontapalveluita tarjotessaan markkinoi neuvontapalveluita siten, että markkinointi on omiaan hämärtämään kuluttajan ymmärrystä siitä, että kyseessä on luotonannosta erillinen palvelu. Neuvontapalvelua koskevasta määritelmästä säädettäisiin luvun 7 §:n 8 kohdassa. Säännöksen vastaista olisi esimerkiksi markkinoida neuvontapalvelua siten, että neuvontapalvelu esitetään luotonantoon kuuluvaksi palveluksi. Ehdotettu säännös ei perustu direktiivin nimenomaiseen säännökseen, mutta on pidetty tärkeänä, että jatkossa nimenomaisesti säänneltyjä neuvontapalveluja ei tarjota tavalla, joka voisi heikentää kuluttajan kykyä ymmärtää neuvontapalvelun merkitystä suhteessa luotonantoon.  

Momentin 2 ja 3 kohta vastaisi voimassa olevaa lakia.  

Momenttiin lisättäisiin uusi 3 a kohta , jossa säädettäisiin kiellosta periä kuluttajalta luottohakemuksesta maksuja ennen luottosopimuksen tekemistä. Säännös täydentäisi voimassa olevan 3 kohdan kieltoa käyttää eräitä lisämaksullisia tekstiviestipalveluja ja muita vastaavia viestipalveluja. Ehdotuksen vastaista olisi periä esimerkiksi luottohakemuksen käsittelystä maksu ennen luottosopimuksen tekemistä tai silloinkin, kun luottosopimusta ei lopulta päädytä tekemään. Tällainen menettely voisi tulla arvioitavaksi jo voimassa olevan hyvää luotonantotapaa koskevan säännöksen nojalla, mutta nimenomaista kieltoa pidetään selkeyssyistä perusteltuna. Luottohakemuksesta perittäviä maksuja olisi jo voimassa olevan lain mukaan pidettävä luottokustannuksina, joita koskee muun ohella luvun 17 a §:n hintasääntely. Kohdassa hyödynnettäisiin kuluttajaluottodirektiivin 32 artiklan 5 kohdassa säädettyä jäsenvaltio-optiota.  

Momentin 4 kohta vastaisi voimassa olevaa lakia. Momentin 5 kohta vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 12 artiklan 1 kohtaa.  

Momentin 6 kohta vastaisi voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin kumoamalla momentin toinen virke. Muutos on tarpeen riittävien selvitysten antamisvelvollisuutta koskevan 12 artiklan 1 kohdan asianmukaiseksi täytäntöön panemiseksi ottaen huomioon, ettei kuluttajaluottodirektiivi mahdollista voimassa olevaan lakiin sisältyvää nimenomaista, tiettyjä luotonvälittäjiä koskevaa poikkeussäännöstä. Jatkossa riittävien selvitysten antamisvelvollisuus koskisi siis myös päätoimensa ohella luotonvälittäjänä toimivaa myyjää ja palveluksen suorittajaa. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.  

13 b §.Luotonantajan oikeus edellyttää luottosopimukseen liittyvää vakuutusta . Pykälä olisi uusi, ja siinä säädettäisiin tietyistä lisäedellytyksistä tilanteissa, joissa luotonantaja edellyttää kuluttajalta luottosopimukseen liittyvää vakuutussopimusta. Tällaiset vakuutussopimukset voivat koskea esimerkiksi luoton takaisinmaksun tai vakuuden arvon turvaamista.  

Ehdotuksen mukaan luotonantaja voisi edellyttää, että kuluttajalla on luottosopimukseen liittyvä asiaankuuluva vakuutus, jos tällaisen vakuutuksen edellyttämistä voidaan pitää oikeasuhteisena. Voimassa olevan luvun 13 a §:ssä säädetty kytkykaupan kielto ei estä luotonantajaa edellyttämästä, että kuluttajalla on vakuutus, kunhan kuluttajan ei edellytetä tekevän vakuutussopimusta tietyn vakuutuksenantajan kanssa. Tältä osin säännös vastaa nykyistä oikeustilaa. Uutta kuitenkin olisi, että tällaisen vakuutuksen edellyttämistä olisi lisäksi voitava pitää oikeasuhteisena. Säännöksen vastaista olisi esimerkiksi edellyttää haettavaan luottoon nähden suhteettoman laajaa vakuutusturvaa. Ehdotuksen mukaan luotonantaja ei saisi muuttaa luottotarjouksen ehtoja, jos kuluttaja on tehnyt tai tekee vakuutussopimuksen muun vakuutuksenantajan kuin luotonantajan ensisijaisen yhteistyötahon kanssa, edellyttäen, että tällaisen vakuutuksen vakuutusturva on laajuudeltaan vähintään luotonantajan ehdottamaa vakuutusta vastaava. Säännöksen tarkoituksena on ensinnäkin varmistaa, että luotonantajalla on velvollisuus hyväksyä myös kuluttajan valitsema vakuutus, kunhan vakuutusturva on laajuudeltaan vähintään luotonantajan ehdottamaa vakuutusta vastaava. Tämän luotonantajan velvollisuuden voidaan katsoa seuraavan jo voimassa olevan luvun 13 a §:ssä säädetystä kytkykaupan kiellosta. 

Voimassa olevalla kytkykaupan kiellolla ei sen sijaan kielletä yhdistettyjä tarjouksia. Yhdistetyillä tarjouksilla tarkoitetaan kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 16 kohdan mukaan luottosopimuksen tarjoamista tai myymistä samassa paketissa muiden erillisten finanssituotteiden tai -palvelujen kanssa siten, että luottosopimusta tarjotaan kuluttajalle myös erikseen mutta ei välttämättä samoin ehdoin kuin silloin, kun sitä tarjotaan yhdistettynä kyseisiin muihin tuotteisiin tai palveluihin. Yhdistetyllä tarjouksella tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa kuluttaja saa luoton edullisemmin ehdoin, kun hän hankkii samassa yhteydessä toisen rahoituspalvelun, kuten tilin. Yhdistetyt tarjoukset olisivat sallittuja myös jatkossa, mutta ehdotettavassa säännöksessä asetettaisiin tähän liittyvä lisäedellytys, jota olisi noudatettava pykälässä tarkoitetuissa tilanteissa. Uutta nimittäin olisi, että kuluttajalle tarjotun luoton ehtoja ei saisi muuttaa tilanteessa, jossa kuluttaja ei ota vakuutusta luotonantajan kanssa yhteistyössä toimivalta vakuutuksenantajalta, vaan ottaa vastaavan vakuutusturvan itse valitsemaltaan vakuutuksenantajalta. Käytännössä vaatimus merkitsee, ettei luotonantaja saa heikentää kuluttajalle tekemänsä luottotarjouksen ehtoja, jos kuluttaja päättää ottaa luotonantajan edellyttämän vakuutusturvan muulta vakuutuksenantajalta kuin siltä, joka tekee yhteistyötä luotonantajan kanssa. 

Pykälässä säädettäisiin lisäksi kuluttajan harkinta-ajasta, joka koskisi luottotarjouksen ehtona olevaa, luottosopimukseen liittyvää vakuutustarjousta. Ehdotuksen mukaan tällaisen vakuutustarjouksen olisi oltava muuttumattomana voimassa vähintään kolme päivää sen antamisesta. Ehdotetun harkinta-ajan tarkoituksena on antaa kuluttajille enemmän aikaa vertailla luottosopimuksiin liittyviä vakuutustarjouksia ennen vakuutussopimuksen tekemistä. Selvää on, että kuluttaja voi halutessaan tehdä vakuutussopimuksen ennen harkinta-ajan päättymistä. Vakuutuksenantajan olisi vakuutusta tarjotessaan ilmoitettava luottosopimukseen liittyvää vakuutusta koskevan tarjouksen voimassaoloajasta kuluttajalle. 

Pykälä perustuu kuluttajaluottodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa säädettyyn jäsenvaltio-optioon sekä 14 artiklan 5 kohtaan. 

13 c §.Kuluttajien luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävät menettelytavat ja luotonantajan henkilöstön palkitsemista koskevat linjaukset . Pykälä olisi uusi. Periaatteiltaan vastaava säännös sisältyy asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen osalta voimassa olevan lain 7 a luvun 10 §:ään.  

Pykälän 1 momentissa säädetään luotonantajan velvollisuudesta määritellä luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävät menettelytavat sekä ylläpitää näitä menettelytapoja. Luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävillä menettelytavoilla tarkoitetaan paitsi niitä konkreettisia toimia, joilla kuluttajan luottokelpoisuus arvioidaan, myös tapoja, joilla luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävien tietojen oikeellisuus varmistetaan. Momentti perustuu kuluttajaluottodirektiivin 18 artiklan 4 kohdan ensimmäiseen alakohtaan.  

Pykälän 2 momentissa säädetään sellaisen luotonantajan henkilöstön palkitsemisesta, jotka vastaavat luottokelpoisuuden arvioinnista. Momentin säännöksiä sovelletaan sekä niihin henkilöihin, jotka käytännössä vastaavat yksittäisten kuluttajien luottokelpoisuuden arvioinnista, että niihin, jotka määrittelevät 1 momentissa tarkoitetut tiedot ja menettelytavat. Momentin mukaan luotonantajan on varmistettava laatiessaan ja soveltaessaan palkitsemista koskevia linjauksia kuluttajien luottokelpoisuuden arvioinnista vastaavalle henkilöstölle, että linjaukset ehkäisevät eturistiriitojen syntymistä. Momentissa mainitaan erikseen, että henkilöstön palkkion määrä ei saa olla riippuvainen hyväksyttyjen luottohakemusten määrästä tai osuudesta. Momentin säännökset täydentävät luottolaitosten osalta luottolaitoslain 8 luvun säännöksiä, ja sillä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 32 artiklan 3 kohdan b alakohta.  

Pykälän 3 momentissa asetetaan lisäkriteerejä palkitsemista koskeville linjauksille, ja sillä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 32 artiklan 3 kohdan a ja b alakohta.  

14 §.Velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi.  

Voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaan luotonantajan on ennen luottosopimuksen tekemistä arvioitava, kykeneekö kuluttaja täyttämään luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa ( kuluttajan luottokelpoisuus ). Arviointi on tehtävä kuluttajan tuloja ja muita taloudellisia olosuhteita koskevien riittävien luottotietorekisteri- ja muiden tietojen perusteella.  

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi ensinnäkin siten, että luottokelpoisuuden arviointi olisi tehtävä huolellisesti ja kuluttajan edun mukaisesti. Ehdotuksen mukaan arviointi olisi tehtävä kuluttajan tuloja, menoja ja muita taloudellisia olosuhteita koskevien, kyseessä olevan luoton luonteeseen, kestoon, arvoon ja riskeihin nähden tarpeellisten ja oikeasuhteisten tietojen perusteella, jotka tulee hankkia kuluttajalta, luottotietorekisteristä ja tarvittavista muista lähteistä. Kuluttajan edun mukaisuutta koskevalla vaatimuksella viitataan ennen muuta vastuuttomien luotonantokäytäntöjen ja ylivelkaantumisen estämiseen ja siihen, että arvioinnissa otetaan asianmukaisesti huomioon seikat, joilla on merkitystä sen varmistamisessa, kykeneekö kuluttaja täyttämään luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa (kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 54 kappale). Säännöksessä mainittaisiinkin nimenomaisesti, että arvioinnin perusteena olevien tietojen olisi koskettava kuluttajan tuloja, menoja ja muita taloudellisia olosuhteita. Kuluttajan menoja ja muita taloudellisia olosuhteita koskevia tietoja voivat olla esimerkiksi tiedot kuluttajalla olemassa olevista muista luotoista, luotonhoitomenoista ja takausvastuista sekä toisaalta kuluttajan varallisuutta ja tulojen jatkuvuutta, kuten työ- tai virkasuhteen laatua, koskevat tiedot. Myös mahdolliset muutokset näissä olosuhteissa olisi huomioitava. Esimerkiksi opintolainojen ja muiden tarkoitukseltaan sosiaalisten luottojen kuin sosiaalisesta luototuksesta annetun lain (1133/2002) soveltamisalaan kuuluvien luottojen kohdalla arvioinnissa voitaisiin huomioida luotonhakijan odotettavissa oleva tuleva takaisinmaksukyky. Lisäksi kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 55 kappaleen mukaisesti tiedoissa olisi asianmukaisesti otettava huomioon muun muassa kuluttajan ja hänen kotitaloutensa elinkustannukset. Arvioinnin perusteena käytettäviin tietoihin ei sen sijaan tulisi sisältyä yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja erityisiä tietoryhmiä.  

Ehdotuksen mukaan näiden tietojen olisi oltava tarpeellisia ja oikeasuhteisia kyseessä olevan luoton luonteeseen, kestoon, arvoon ja riskeihin nähden. Käytännössä tämä esimerkiksi merkitsee, että mitä suurempi haettavan luoton määrä tai luottoraja tai luottoon muutoin liittyvä riski on, sitä seikkaperäisempiin tietoihin arvioinnin on perustuttava. Toisaalta tarpeellisuutta ja oikeasuhtaisuutta koskevaa edellytystä tulisi tulkita yhdessä yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn tietojen minimointiperiaatteen kanssa. Lähtökohtana voidaan pitää, että luotonantaja aina selvittäisi kuluttajan tuloja sekä muita luottoja koskevat tiedot positiivisesta luottotietorekisteristä ja maksuhäiriötiedot yksityisten luottotietotoiminnan harjoittajien ylläpitämistä luottotietorekistereistä. Näitä tietoja voidaan pitää tarpeellisina vähimmäistietoina kaikessa luotonmyönnössä. Jos luotonhakija on esimerkiksi yrittäjä, jonka tulotiedot, kuten elinkeinotoiminnan tulot tai osinkotulot, eivät näy positiivisessa luottotietorekisterissä, tai luotonhakija on jostakin toisesta maasta, ja häntä koskevia luottotietoja ei ole saatavissa edellä mainituista rekistereistä, tiedot olisi tarkistettava luotonhakijan tiedot sisältävästä rekisteristä, tai jos sellaisia ei ole, muilla keinoin. Säännöksessä tarkoitettuja tietoja olisi lisäksi hankittava kuluttajalta itseltään, ja näiden tietojen laajuus olisi arvioitava kyseessä olevan luoton perusteella. Esimerkiksi tietyissä vähäriskisemmissä korottomissa ja kuluttomissa pienissä kertaluotoissa oikeanlaajuista ja riittävää olisi rekisteritietojen lisäksi hankkia kuluttajalta tieto tämän mahdollisista muista olennaisista menoista. Kuten nykyisin, luotonantaja voi halutessaan arvioida kuluttajan luottokelpoisuutta myös muilla tavoilla, kuten tilastotietoihin pohjautuvilla menetelmillä edellyttäen, että tällaisten menetelmien käyttö on muun lainsäädännön nojalla sallittua. Tällaiset oletukset voivat koskea esimerkiksi kuluttajan yleisiä elinkustannuksia. Yksinomaan tällaisia tietoja käyttämällä ei kuitenkaan voisi täyttää säännöksessä tarkoitettua velvollisuutta arvioida kuluttajan luottokelpoisuus. 

Lisäksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi nimenomainen vaatimus siitä, että arvioinnissa käytettävien tietojen paikkansapitävyys on asianmukaisesti varmistettava. Tällainen varmistusvelvollisuus voisi koskea esimerkiksi kuluttajan ilmoittamia sellaisia tulotietoja, jotka eivät käy ilmi positiivisesta luottotietorekisteristä. Asianmukaista olisi tällöin pyytää kuluttajaa toimittamaan tarkempaa selvitystä tietojen paikkansapitävyydestä. Muutetulla 1 momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 18 artiklan 1 ja 3 kohta sekä saman artiklan 11 kohdassa säädetty jäsenvaltio-optio. 

Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 18 artiklan 10 kohtaa.  

Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 3 momentti , jossa säädettäisiin luotonantajan velvollisuudesta säilyttää tiedot kuluttajan luottokelpoisuuden arviointia koskevista toimista. Säilyttämisvelvollisuus kestäisi viiden vuoden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt maksettavaksi. Jos luottosopimuksesta syntyy erimielisyyksiä, tiedot olisi kuitenkin säilytettävä siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu. Säännös perustuu kuluttajaluottodirektiivin 18 artiklan 4 kohdan toiseen alakohtaan, mutta oikeusvarmuuden vuoksi pidetään perusteltuna säätää myös tietojen säilyttämisajasta. Säilyttämisaika vastaa henkilöllisyyden todentamista koskevien tietojen 7 luvun 16 §:ssä sekä asuntoluottojen osalta luottokelpoisuuden arvioinnissa tehtyjä toimia koskevien tietojen 7 a luvun 11 §:ssä säädettyä säilyttämisaikaa.  

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti , jossa säädettäisiin luotonantajan velvollisuudesta ilmoittaa kuluttajalle tietyistä seikoista tilanteessa, jossa luottokelpoisuuden arviointiin liittyy automaattista henkilötietojen käsittelyä. Luotonantajan olisi tällöin ilmoitettava kuluttajalle ensinnäkin siitä seikasta, että luottokelpoisuuden arviointiin liittyy henkilötietojen automaattista käsittelyä. Lisäksi luotonantajan olisi ilmoitettava kuluttajalle tämän oikeudesta saada selkeä ja ymmärrettävä selitys luottokelpoisuuden arvioinnista, esittää oma näkemyksensä luotonantajalle sekä pyytää luottokelpoisuuden arvioinnin ja luotonantajan luoton myöntämistä koskevan päätöksen uudelleentarkastelua. Vastaavan sisältöisistä tiedonantovelvoitteista säädetään yleisen tietosuoja-asetuksen 14 artiklan 2 kohdan g alakohdassa ja 22 artiklassa, ja selvää on, ettei säännöksellä rajoiteta muidenkaan yleisen tietosuoja-asetuksen säännösten soveltamista. Momentilla pannaan täytäntöön 18 artiklan 8 kohdan toinen alakohta sekä osaltaan saman artiklan 9 kohta.  

Pykälän 4 momentissa olisi kyse luotonantajia koskevasta velvoitteesta, joka mukauttaisi suoraan tietosuoja-asetuksesta johtuvia velvoitteita. Luottotietotoiminnan harjoittajiin sovelletaan sen sijaan luottotietolain 16 §:n säännöksiä, jotka koskevat automatisoitua luottokelpoisuuden arviointia näiden toimesta. Silloin, kun kyse on luottotietotoiminnan harjoittajien suorittamasta automatisoidusta luottokelpoisuuden arvioinnista, näillä on vastaavasti rekisterinpitäjinä suoraan tietosuoja-asetuksen 14 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukainen rekisteröidyn informointivelvollisuus. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti . Kuluttajaluottodirektiivillä kumottavan aiemman kulutusluottodirektiivin (2008/48/EY) seuraamuksia koskevan 23 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on annettava säännökset direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Voimassa olevan 7 luvun 50 §:n 1 momentissa säädetään kuluttaja-asiamiehen kieltomenettelystä, ja pykälän 2 momentissa sekä voimassa olevassa toimivaltuuslaissa seuraamusmaksumahdollisuudesta. Edellä mainitut seuraamukset ovat kuitenkin elinkeino-oikeudellisia, eikä niillä siis ole suoria oikeusvaikutuksia yksittäisiin sopimussuhteisiin.  

Unionin tuomioistuin on ratkaisukäytännössään (mm. OPR-Finance, C-679/18) katsonut, että kulutusluottodirektiivin kuluttajan luottokelpoisuuden arviointia koskevaa 8 artiklaa ja seuraamuksia koskevaa 23 artiklaa on tulkittava siten, että niissä velvoitetaan kansallinen tuomioistuin tutkimaan viran puolesta, onko kyseisen direktiivin 8 artiklassa säädettyä luotonantajan velvollisuutta tutkia kuluttajan luottokelpoisuus ennen sopimuksen tekemistä laiminlyöty, ja tekemään kyseisen velvollisuuden noudattamatta jättämisestä kansallisen oikeuden mukaan aiheutuvat johtopäätökset, edellyttäen että seuraamukset täyttävät mainitun direktiivin 23 artiklan vaatimukset. Seuraamusten osalta unionin tuomioistuin on pitänyt tällöin asianmukaisena ainakin sitä, ettei luotonantajalla ole enää oikeutta sovittuihin korkoihin ja kuluihin (ratkaisun C-679/18 kohta 30 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö). Toisaalta unionin tuomioistuin on mainitussa ratkaisussaan viitannut aiemmin toteamaansa siitä, että jos korkojen menettämistä koskeva seuraamus lievenee tai jopa mitätöityy, tästä seuraa väistämättä, että seuraamus ei ole todella varoittava (ks. ratkaisun C-679/18 kohta 31 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö). 

Ehdotuksessa säädettäisiin sopimusoikeudellisista seuraamuksista tilanteessa, jossa luotonantaja laiminlyö pykälän 1–3 momentissa säädettyjä luottokelpoisuuden arviointia koskevia velvoitteitaan. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jos luotonantaja rikkoo pykälän 1 tai 3 momentissa säädettyjä velvollisuuksiaan, kuluttajalla ei olisi velvollisuutta maksaa luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan. Kuluttaja vapautuisi velvollisuudesta maksaa luottokustannuksia koko laina-ajalta. Sen sijaan momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin erikseen, että jos luotonantaja rikkoo pykälän 2 momentissa säädettyä velvollisuuttaan varmistaa kuluttajaa koskevien tietojen ajantasaisuus tai velvollisuuttaan arvioida kuluttajan luottokelpoisuus uudelleen, kuluttajalla ei olisi velvollisuutta maksaa luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia korotuksesta lukien. Momentin toisessa virkkeessä tarkoitettu seuraamus koskisi luottokustannuksia korotuksesta lukien, mutta ei sitä edeltävältä ajalta. Luoton korko ja luottokustannukset määritellään ehdotuksen 7 luvun 6 §:ssä. 

Kuluttajan luottokelpoisuuden arviointia koskevan velvollisuuden rikkomisesta olisi kyse muun ohella silloin, kun luotonantaja on täysin laiminlyönyt selvittää kuluttajan maksukyvyn. Samalla tavoin olisi arvioitava tilannetta, jossa luotonantaja on sinänsä hankkinut asianmukaiset tiedot kuluttajan taloudellisista olosuhteista, mutta laiminlyönyt varsinaisen kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnin. Viimeksi mainitusta tilanteesta voisi olla kyse esimerkiksi silloin, kun arvioinnin perusteena olevien tietojen valossa olisi ollut selvästi pääteltävissä, ettei luottosopimuksesta johtuvia velvoitteita todennäköisesti tulla täyttämään luottosopimuksessa edellytetyllä tavalla. 

Selvyyden vuoksi todettakoon, että vaikka luotonantaja olisikin arvioinut kuluttajan luottokelpoisuuden asianmukaisesti ja myöntänyt luoton luvun 16 a §:n 2 momentissa säädetyin edellytyksin, on silti mahdollista, että kuluttaja joutuu maksuvaikeuksiin. Tämä huomioon ottaen toteutunut luottoriski ei itsessään merkitse, että luotonantaja olisi rikkonut luottokelpoisuuden arviointia koskevaa velvollisuuttaan. 

16 b §.Luottohakemuksen hylkääminen . Pykälä olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 18 artiklan 9 kohta. Ehdotuksen mukaan luottoa hakeneelle kuluttajalle on viipymättä ilmoitettava luottohakemuksen hylkäämisestä, minkä lisäksi kuluttaja olisi tarvittaessa ohjattava ottamaan yhteyttä talous- ja velkaneuvontaan.  

Luotonmyöntöprosessin läpinäkyvyyden lisäämiseksi momentissa ehdotetaan myös, että kuluttajalle on pyynnöstä ilmoitettava hylkäysperuste kirjallisesti. Tätä velvollisuutta ei kuitenkaan ole silloin, kun hylkäys perustuu rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain (444/2017) 4 luvun 5 §:ään. Luotonantajalta ei edellytettäisi yksityiskohtaisen selvityksen antamista hylkäysperusteesta jo siitä syystä, että hylkäysperusteeseen voi liittyä esimerkiksi liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa informaatiota. Ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi riittävää olisi, että kuluttajalle ilmoitetaan pääasiallinen syy tai pääasialliset syyt luottohakemuksen hylkäämiseen. Ilmoituksen on kuitenkin oltava yksilöllinen ja siinä määrin informatiivinen, että syy kuluttajan luottohakemuksen hylkäämiseen käy siitä selkeästi ilmi. 

Luottosopimuksen tekeminen ja varojen luovuttaminen 

17 §.Luottosopimuksen tekeminen . Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 20 artiklan 1 kohtaa.  

Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 21 artiklan 1 kohtaa.  

Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin kuluttajaluottodirektiivin 21 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan edellyttämiä tarkennuksia. Momenttiin ehdotetaan lisättävän vaatimus siitä, että sopimuksessa mainittavien tietojen on oltava selvästi luettavissa ja niissä on otettava huomioon sen välineen tekniset rajoitukset, jolla ne esitetään. Lisäksi ehdotetaan, että tiedot on esitettävä kullekin kanavalle asianmukaisella ja sopivalla tavalla. Muilta osin momentti vastaisi nykytilaa.  

Kuten nykyisin, sopimuksessa mainittavista tiedoista säädettäisiin jatkossakin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 

17 a §.Luottokustannusten enimmäismäärä. Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Momenttiin lisättäisiin maininta siitä, ettei 2–4 momentti koskisi myöskään kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja. Mainittuja maksuja ei voimassa olevan luvun 6 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan lueta luottokustannuksiin. Ehdotuksen mukaan 6 §:ää kuitenkin muutettaisiin siten, että näitä maksuja ei enää erikseen mainittaisi säännöksessä maksuina, joita luottokustannuksiin ei lueta. Muutos johtuu siitä, ettei kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 5 kohdassa nimenomaisesti mainita maksuja kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten ulkopuolelle jäävinä maksuina. Vaikka tällaisia maksuja ei olisi lähtökohtaisesti pidettävä luottokustannuksina, luottokustannusten enimmäismäärää koskevassa säännöksessä mainittaisiin kuitenkin selvyyden vuoksi, ettei pykälän 2 ja 3 momentissa säädetyt enimmäisrajat eikä 4 momentissa säädetty seuraamus koskisi näitä maksuja. Sopimusrikkomuksesta kuluttajan maksettavaksi tulevasta viivästyskorosta ja muusta seurauksesta säädetään korkolaissa. Perintäkuluista kuluttajasaatavien perinnässä säädetään saatavien perinnästä annetussa laissa.  

Luottosopimuksen peruuttaminen 

20 §.Peruuttamisoikeus . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. On syytä huomata, että voimassa olevan 7 luvun 22 § ehdotetaan kumottavaksi, mistä seuraa, että nyt puheena olevan pykälän säännöksiä sovellettaisiin jatkossa myös sellaisten 7 luvun soveltamisalaan kuuluvien kuluttajaluottojen etämyynnissä, jotka on kuluttajaluottodirektiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan jätetty direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Aikaisemmin kulutusluottodirektiivin (2008/48/EY) soveltamisalan ulkopuolelle jätettyjen luottojen etämyyntiin tuli soveltaa peruuttamisoikeuden osalta rahoituspalvelujen etämyyntidirektiivin säännöksiä, jotka on tältä osin pantu täytäntöön voimassa olevan 7 luvun 22 §:ään. Kuluttajaoikeusdirektiivin uuden 16 b artiklan 7 kohdan b alakohdan sisältämä jäsenvaltio-optio sen sijaan sallii, että jäsenvaltiot voivat jatkossa soveltaa kuluttajaluottodirektiivin peruuttamisoikeutta koskevia säännöksiä myös sellaisiin luottosopimuksiin, jotka on jätetty kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sen 2 artiklan 2 kohdan nojalla. Mainittua jäsenvaltio-optiota ehdotetaankin käytettävän, jolloin ehdotettua pykälää sovellettaisiin jatkossa myös silloin, kun kuluttaja peruuttaa etämyynnissä luottosopimuksen, joka ei ole kuluttajaluottodirektiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan direktiivin soveltamisalassa, kuten luottosopimuksen, joka on määrältään yli 100 000 euroa.  

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi ensinnäkin siten, että momentissa mainittaisiin jatkossa, että peruuttamisesta on ilmoitettava paperilla tai kuluttajan valitsemalla ja luottosopimuksessa yksilöidyllä pysyvällä tavalla. Lisäys on tarpeen kuluttajaluottodirektiivin 26 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan täytäntöön panemiseksi. Momentista poistettaisiin myös viittaus voimassa olevan luvun 45 §:ään, sillä mainittu pykälä ehdotetaan kumottavaksi.  

Momenttiin lisättäisiin myös uusi virke, joka koskisi peruuttamisoikeutta koskevan määräajan pidentymistä tiettyjen hyödykesidonnaisten luottojen osalta eräissä tilanteissa. Ehdotuksen mukaan jos kyse on yksinomaan tavaran hankkimiseksi myönnettävästä hyödykesidonnaisesta luotosta, kuluttajalla olisi kuitenkin oikeus peruuttaa tällaista luottoa koskeva sopimus vähintään niin kauan, kuin kuluttajalla on kauppasopimuksen ehtojen mukaan oikeus saada kauppahinta täysimääräisesti takaisin. Jos esimerkiksi sopimusehtojen mukaan kuluttajalla on oikeus saada kauppahinta täysimääräisesti takaisin 30 päivän ajan, säännöksessä tarkoitettua yksinomaan tavaran hankkimiseksi myönnettyä hyödykesidonnaista luottoa koskevan sopimuksen peruuttamisoikeutta koskeva määräaika pidentyisi vastaavan pituiseksi. Selvyyden vuoksi voidaan todeta, että koska ehdotettu lisäys koskisi sopimuksella kuluttajalle annettua kauppahinnan takaisin saamista koskevaa oikeutta, peruuttamisaika ei pidentyisi säännöksessä tarkoitetulla tavalla pelkästään sen vuoksi, että laissa, kuten koti- ja etämyynnin osalta lain 6 luvun 17 §:n 3 momentissa, säädetään elinkeinonharjoittajan velvollisuudesta palauttaa kuluttajalta saadut suoritukset koti- ja etämyyntisopimuksen peruuttamisajan päättymistä myöhemmin. Säännöksen soveltamisala on kapeampi kuin voimassa olevan luvun 7 §:n 3 kohdassa säädetty hyödykesidonnaisen luoton määritelmä. Säännöstä sovelletaan ainoastaan yksinomaan tavaran hankkimiseksi myönnettävään hyödykesidonnaiseen luottoon. Sitä ei sen sijaan sovelleta palvelun hankkimista varten myönnettävään luottoon taikka sellaiseen tavaran hankkimista varten myönnettävään hyödykesidonnaiseen luottoon, jonka perusteella kuluttajalla on oikeus nostaa rahavaroja tai käyttää luottoa muuhunkin tarkoitukseen, kuten on asian laita esimerkiksi yleis- ja erityisluottokorttien kyseessä ollessa. Mainituissa tilanteissa ei nimittäin ole kysymys yksinomaan tavaran hankkimiseksi myönnettävästä hyödykesidonnaisesta luotosta. Lisäyksellä pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 26 artiklan 3 kohta. Soveltamisalan rajaaminen ehdotetulla tavalla on tarpeen, sillä direktiivin säännös koskee ainoastaan liitännäisiä luottosopimuksia, joita koskeva 3 artiklan 20 kohdan määritelmäsäännös on lain 7 luvun 7 §:n 3 kohtaa suppeampi. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että säännös ei voi vaikuttaa kuluttajan peruuttamisoikeutta koskevaa määräaikaa lyhentävästi. 

Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuluttajan peruuttamisoikeutta koskevan määräajan viimesijaisesta päättymisestä. Ehdotuksen mukaan jos kuluttaja ei ole saanut luottosopimusta tässä luvussa säädetyn mukaisesti, 1 momentissa tarkoitettu peruuttamisaika päättyy joka tapauksessa vuoden ja 14 päivän kuluttua luottosopimuksen tekemisestä, paitsi jos kuluttajalle ei ole ilmoitettu hänen peruuttamisoikeudestaan 9 tai 41 §:ssä säädetyllä tavalla. Peruuttamisoikeus ei siis pääty lopullisesti tilanteessa, jossa kuluttajalle ei ole ilmoitettu hänen peruuttamisoikeudestaan luottosopimuksen tyypistä riippuen 9 tai 41 §:ssä säädetyllä tavalla. Säännöksen tarkoituksena on parantaa oikeusvarmuutta, ja se perustuu kuluttajaluottodirektiivin 26 artiklan 2 kohtaan. Periaatteiltaan vastaavaa säännöstä ehdotetaan rahoituspalvelujen etämyynnin osalta lain 6 a luvun 12 §:ään.  

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa 2 momenttia (HE 24/2010 vp, s. 37) ja osaltaan kuluttajaluottodirektiivin 26 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa, saman kohdan toista alakohtaa sekä direktiivin 21 artiklan 1 kohdan p alakohtaa.  

Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevaa 3 momenttia (HE 24/2010 vp, s. 37) ja osaltaan kuluttajaluottodirektiivin 26 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa.  

22 §.Etämyyntiä koskevia erityissäännöksiä. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana edellä 20 §:n perusteluissa mainituista syistä.  

23 a §.Luottosopimuksen muuttamisesta annettavat tiedot . Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että säännöksessä edellytettäisiin jatkossa luotonantajan ilmoittavan säännöksessä mainituista seikoista kuluttajalle paperilla tai kuluttajan valitsemalla ja luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä tavalla. Muutos on tarpeen kuluttajaluottodirektiivin 22 artiklan täytäntöön panemiseksi.  

24 §.Koron ja maksujen muutokset . Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että jatkossa koron muutoksista olisi ilmoitettava kuluttajalle paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä tavalla hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Muilta osin momentti vastaa voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 23 artiklan 1 kohdan ensimmäistä ja toista alakohtaa sekä toisen maksupalveludirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/2366 maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 2002/65/EY, 2009/110/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/64/EY kumoamisesta) 54 artiklan 3 kohtaa.  

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusia edellytyksiä sille, että 2 momentissa säädetyt tiedot voidaan antaa kuluttajalle sopimuksessa sovituin määräajoin, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Kun voimassa olevan pykälän 3 momentin mukaan edellytyksenä tälle on, että uutta viitekorkoa koskevat tiedot julkistetaan asianmukaisesti ja että ne ovat saatavilla myös luotonantajan toimitiloissa, jatkossa edellytettäisiin lisäksi, että tietojen olisi oltava saatavilla myös luotonantajan verkkosivustolla ja mobiilisovelluksessa. Selvää on, että vaatimuksia sovelletaan ainoastaan, jos luotonantajalla on verkkosivusto tai mobiilisovellus. Muutoksella pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 23 artiklan 2 kohdan d alakohdan ii ja iii alakohta. Muilta osin momentti vastaa voimassa olevaa lakia ja perustuu osaltaan kuluttajaluottodirektiivin 23 artiklan 2 kohtaan.  

Pykälän 4 momentissa puhuttaisiin jatkossa ”luottosopimuksen yhteydessä” perittävistä maksuista erotuksena voimassa olevassa laissa käytetystä ilmaisusta ”luottosopimuksen johdosta” perittävistä maksuista, jotta säännöksen sanamuoto vastaisi luvun 6 §:n 1 momenttiin ehdotettua muutosta. Muilta osin momentti vastaa voimassa olevaa lakia.  

25 §.Tiedonantovelvollisuus luottosopimuksen siirtymisestä . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Voimassa olevan pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jos luottosopimuksen mukaiset luotonantajan oikeudet tai itse luottosopimus siirretään kolmannelle osapuolelle, siirrosta on ilmoitettava kuluttajalle. Ehdotus merkitsisi muutosta nykytilaan, sillä siinä täsmennettäisiin ilmoitusvelvollisuutta niin, että ilmoitusvelvollisuus olisi säännöksen mukaan nimenomaan alkuperäisellä luotonantajalla. Muutos on tarpeen kuluttajaluottodirektiivin 39 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanemiseksi. Säännöksessä tarkoitetulla ilmoitusvelvollisuuden täyttämisellä tai sen laiminlyönnillä voi olla merkitystä myös sen arvioimisessa, onko kuluttajavelallinen tehnyt suorituksensa oikealle velkojalle siten, että kuluttaja vapautuu suoritusvelvollisuudestaan. On huomattava, että varsinaiset velallisen maksusuojaa koskevat kysymykset ratkeavat kuitenkin maksusuojaa koskevien muiden säännösten ja periaatteiden perusteella. Velkakirjalain (622/1947) 29 §:ssä säädetään velallisen luovuttajalle tekemän maksun pätevyydestä tavallisen velkakirjan luovutuksen jälkeen.  

27 §.Kuluttajan oikeus maksaa kuluttajaluotto ennen sen erääntymistä . Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia sekä kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 21 kohtaa.  

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Voimassa olevan momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jos kuluttaja maksaa luoton tai sen osan ennenaikaisesti, on jäljellä olevasta luotonantajan saatavasta vähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Virkkeen loppuosaa ehdotetaan selkeyssyistä muutettavaksi siten, että jäljellä olevasta luotonantajan saatavasta olisi jatkossa vähennettävä luottokustannusten se osuus, joka vastaa käyttämättä jäävää luottoaikaa. Voimassa olevan momentin toisen virkkeen mukaan luotonantaja saa kuitenkin periä kokonaisuudessaan luottosopimuksessa yksilöidyt, kyseisen luoton perustamiseen liittyvistä toimista aiheutuneet todelliset kulut. Sen sijaan nyt ehdotetaan, että kyseistä vähennystä laskettaessa on otettava huomioon kaikki luotonantajan kuluttajalle asettamat kustannukset. Ilmaisulla ”luotonantajan kuluttajalle asettamat kustannukset” ei ole tarkoitus tehdä asiallista eroa direktiivissä käytettyyn ilmaisuun ”luotonantajan kuluttajalle määräämät kustannukset”. Kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 70 kappaleen mukaan vähennykseen olisi sisällyttävä myös kustannuksia, jotka eivät ole riippuvaisia kyseisen luottosopimuksen kestosta, mukaan lukien kustannukset, jotka on luoton myöntämishetkellä kokonaan maksettu. Muutoksen myötä kuluttajan oikeus vähennykseen kattaisi jatkossa siis myös nykyisin tietyin edellytyksin vähennysoikeuden ulkopuolelle jäävät luoton perustamiseen liittyvistä toimista aiheutuneet kulut. Säännöksessä tarkoitettujen luotonantajan kuluttajalle määräämien kustannusten ulkopuolelle olisi kuitenkin katsottava jäävän kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 70 kappaleen mukaisesti kolmannen osapuolen soveltamat ja sille suoraan maksetut verot ja maksut, jotka eivät ole riippuvaisia luottosopimuksen kestosta, koska luotonantaja ei määrää kyseisiä kustannuksia eikä luotonantaja siten voi yksipuolisesti muuttaa niitä. Saman johdanto-osan kappaleen mukaisesti luotonantajan kolmannen osapuolen hyväksi perimät maksut olisi kuitenkin otettava huomioon vähennystä laskettaessa. Muutetulla 2 momentilla pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 29 artiklan 1 kohta.  

30 §.Jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen irtisanominen . Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 28 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa.  

Pykälän 2 momenttia täsmennettäisiin siten, että jatkossa irtisanomisilmoitus olisi toimitettava kuluttajalle paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä tavalla. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 28 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa.  

32 §.Luotonantajan oikeus lakkauttaa kuluttajan oikeus käyttää jatkuvaa luottoa . Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja osaltaan kuluttajaluottodirektiivin 28 artiklan 2 kohtaa.  

Pykälän 2 momenttia täsmennettäisiin siten, että jatkossa luotonantajan olisi ilmoitettava käyttöoikeuden lakkaamisesta ja sen syistä kuluttajalle paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä tavalla. Muutoksella pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 28 artiklan 2 kohta. Säännökseen tehtäisiin myös eräitä kielellisiä täsmennyksiä. Muilta osin säännös vastaa voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja osaltaan kuluttajaluottodirektiivin 28 artiklan 2 kohtaa.  

35 §.Eräännyttäminen. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin vastaavalla tavalla kuin ehdotettua 27 §:n 2 momenttia, ja perusteluiden osalta viitataan, mitä mainitun momentin yhteydessä on sanottu.  

Erityisiä luottotyyppejä koskevia säännöksiä 

41 §.Ennakkotiedot . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Pykälän 1 momentin mukaan jos luotonantaja tekee kuluttajan maksuvaikeuksien johdosta tämän kanssa maksujärjestelysopimuksen, joka ei ole ehdoiltaan kuluttajan kannalta epäedullisempi kuin alkuperäinen luottosopimus, luotonantajan ja luotonvälittäjän on sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään velvollisuudesta antaa tietoja, annettava kuluttajalle hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä paperilla tai kuluttajan valitsemalla muulla pysyvällä tavalla maksujärjestelysopimuksia koskevaa ”Eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” –lomaketta käyttäen selkeät ja ymmärrettävät tiedot luotonantajasta, tarjottavasta luotosta, luottokustannuksista ja luoton takaisinmaksusta, sopimusrikkomuksen seuraamuksista sekä kuluttajalle lain mukaan kuuluvista oikeuksista. Ensinnäkin on huomattava, että pykälän soveltamisalaa kavennettaisiin siten, että pykälässä säädettyjä tiedonantovelvoitteita sovellettaisiin jatkossa ainoastaan voimassa olevan pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa, eli kun luotonantaja tekee kuluttajan maksuvaikeuksien johdosta tämän kanssa maksujärjestelysopimuksen, joka ei ole ehdoiltaan kuluttajan kannalta epäedullisempi kuin alkuperäinen luottosopimus. Näiden tilanteiden kuuluminen pykälän soveltamisalaan mainittaisiin ehdotuksen 1 momentissa, jolloin voimassa oleva 2 momentti kävisi tarpeettomaksi. Voimassa olevaa pykälää sovelletaan edellä mainitun lisäksi sen 1 momentin mukaan sellaiseen käyttelytiliin liittyvään kuluttajaluottoon, jota koskevien sopimusehtojen mukaan luottoaika on enintään kolme kuukautta tai luotto on maksettava takaisin vaadittaessa. Tällaisiin luottoihin sovellettaisiin ehdotetun säännöksen sijasta jatkossa tapauksesta riippuen 9–11 §:ssä säädettyjä tiedonantovelvoitteita. Soveltamisalan rajauksella pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 2 artiklan 7 kohta. Tietojen antamistapaa koskevia säännöksiä sisältyy voimassa olevan luvun 43 §:n 1 momenttiin. Nämä säännökset ehdotetaan selkeyssyistä siirrettäväksi ehdotuksen 1 momenttiin. Säännöksessä mainitut tiedot olisi annettava kuluttajalle hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä paperilla tai kuluttajan valitsemalla muulla pysyvällä tavalla ja niiden olisi oltava selkeät ja ymmärrettävät. Vastaavista vaatimuksista säädettäisiin ehdotuksen 7 luvun 9 §:ssä. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia (HE 24/2010 vp, s. 44).  

Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin, että lomakkeella esitettävien tietojen on oltava yhdenmukaiset ja selvästi luettavissa, ja niissä on otettava huomioon sen välineen tekniset rajoitukset, jolla ne esitetään. Tiedot on esitettävä kullekin kanavalle asianmukaisella ja sopivalla tavalla yhteentoimivuus huomioon ottaen. Vastaavia vaatimuksia ehdotetaan 7 luvun 9 §:ään. Ennakkotiedoista ja säännöksessä tarkoitetusta lomakkeesta säädettäisiin jatkossakin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, ja ennakkotietoja ja lomaketta koskeva voimassa olevan pykälän 3 momentin ja voimassa olevan luvun 43 §:n 1 momentin asetuksenantovaltuutus ehdotetaan otettavaksi ehdotuksen 2 momenttiin.  

Muutetulla pykälällä pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 11 artiklan 1 kohta. 

42 §.Ennakkotietojen antaminen puhelimessa . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Pykälä vastaisi periaatteiltaan ehdotettua 10 §:ää, mutta koskisi ainoastaan 41 §:ssä tarkoitettuja maksujärjestelysopimuksia. Ehdotus merkitsisi poikkeamismahdollisuutta ”Eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomakkeen antamisesta 41 §:ssä säädetyllä tavalla hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä. Lomake olisi kuitenkin puhelinmyynnissäkin annettava kuluttajalle ehdotetun 43 §:n mukaisesti viimeistään viipymättä sopimuksen tekemisen jälkeen. Poikkeamismahdollisuus olisi rajattu kuluttajaluottodirektiivin 11 artiklan 6 kohdan viittaussäännöksen mukaisesti ainoastaan tilanteisiin, joissa käytetään kuluttajaoikeusdirektiivin 16 a artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettua puheitse tapahtuvaa puhelinviestintää. Säännöksessä tarkoitetut puhelinmyynnissä sovellettavat ennakkotiedonantovelvoitteet olisivat nykyistä laajempia pitäen jatkossa sisällään tiedot luotonantajasta, tarjottavasta luotosta, luottokustannuksista, maksuviivästyksestä aiheutuvista kuluista, luoton takaisinmaksusta sekä luototettavasta hyödykkeestä. Selvyyden vuoksi voidaan todeta, että luototettavaa hyödykettä koskevalla tiedolla viitataan mahdolliseen alkuperäisellä luottosopimuksella luototettuun hyödykkeeseen, johon liittyvien maksuvaikeuksien johdosta maksujärjestelysopimus myöhemmin tehdään. Annettavat tiedot vastaisivat kuluttajaluottodirektiivin 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tietoja, ja niistä säädettäisiin jatkossakin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 11 artiklan 6 kohta.  

43 §.Eräitä erityisiä luottotyyppejä koskevia ennakkotiedonantovelvollisuuksia koskevia muita säännöksiä . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi, ja se vastaisi periaatteiltaan ehdotettua 7 luvun 11 §:ää. Pykälän otsikko muutettaisiin, sillä se ei ehdotuksen mukaan koskisi enää ainoastaan ennakkotietojen toimittamista pysyvällä tavalla.  

Pykälän 1 momentin mukaan luotonantajan olisi 42 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa toimitettava maksujärjestelysopimuksia koskeva ”Eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomake kuluttajalle pysyvällä tavalla viipymättä sopimuksen tekemisen jälkeen. Säännöksellä varmistettaisiin se, että kuluttaja saa kattavat ennakkotiedot maksujärjestelysopimuksista silloinkin, kun kuluttaja on puhelimessa saanut suppeammat ensitiedot 42 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 11 artiklan 6 kohta.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin jatkossa voimassa olevan pykälän 3 momenttiin sisältyvästä vaatimuksesta antaa kuluttajalle pyynnöstä ja maksutta luottosopimusluonnos, jota jatkossa kutsuttaisiin erityisiä luottotyyppejä koskevien tiedonantovelvoitteiden soveltamisalan muuttumisen johdosta maksujärjestelysopimusluonnokseksi. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 11 artiklan 7 kohta.  

Pykälän 3 momentin mukaan luotonantajan ja luotonvälittäjän olisi antaessaan kuluttajalle 41 ja 42 §:ssä tarkoitettuja tietoja samalla ilmoitettava, tarjoaako luotonantaja tai luotonvälittäjä neuvontapalveluja. Säännöksellä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 1 kohta.  

45 §.Käyttelytiliin liittyvät luottosopimukset. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana edellä jaksossa REF _Ref202174930 \r \h 4.1.3 mainitusta syystä.  

46 §.Tiedonantovelvollisuus käyttelytiliin liittyvän luottosopimuksen voimassaoloaikana . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että säännöksessä mainitut tiedot olisi jatkossa toimitettava vähintään kerran kuukaudessa paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä tavalla. Muutos on tarpeen kuluttajaluottodirektiivin 24 artiklan 1 kohdan täytäntöön panemiseksi. Lisäksi momentin johdantokappaleeseen lisättäisiin selvyyden vuoksi maininta siitä, että käyttelytiliin liittyvällä luottosopimuksella tarkoitetaan tilinylitysmahdollisuuksia erotuksena tili- tai luottorajan ylityksestä. Tilinylitysmahdollisuuksia koskeva määritelmä sisältyy kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 18 kohtaan.  

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi ensinnäkin siten, että jatkossa koron ja muiden maksujen muutoksista olisi ilmoitettava kuluttajalle paperilla tai luottosopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä tavalla hyvissä ajoin ennen muutosten voimaantuloa. Momentin toisessa virkkeessä säädettyihin edellytyksiin, joiden täytyessä tiedot voidaan antaa kuluttajalle 1 momentissa tarkoitetulla tiliotteella, lisättäisiin kuluttajaluottodirektiivin 24 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan d alakohdan ii ja iii alakohdan vaatimus siitä, että viitekorkoa koskevien tietojen olisi oltava saatavilla myös luotonantajan verkkosivustolla ja mobiilisovelluksessa. Muutetulla 2 momentilla pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 24 artiklan 2 kohta.  

46 a §.Käyttelytiliin liittyvään luottosopimukseen perustuvan luoton käytön rajoittaminen tai peruuttaminen . Pykälä olisi uusi. Ehdotuksen mukaan jos luotonantaja rajoittaa kuluttajan oikeutta käyttää käyttelytiliin liittyvää luottoa taikka peruuttaa sen, luotonantajan on ilmoitettava tällaisesta rajoittamisesta tai peruuttamisesta kuluttajalle sovitulla tavalla viimeistään 30 päivää ennen rajoittamisen tai peruuttamisen voimaantuloa. Luotonantajan olisi tällöin annettava kuluttajalle ilman lisäkuluja mahdollisuus maksaa kyseistä rajoitusta tai peruuttamista vastaava tosiasiallisesti nostettu määrä takaisin 12 samansuuruisessa kuukausierässä. Säännös merkitsee, että kun luotonantaja alentaa kuluttajan käyttelytiliin liittyvän luoton luottorajaa tai peruuttaa käyttelytiliin liittyvän luoton kokonaan, luotonantajan tulee tarjota kuluttajalle ilman lisäkuluja mahdollisuus maksaa kyseistä rajoitusta tai peruuttamista vastaava tosiasiallisesti nostettu määrä 12 samansuuruisessa kuukausierässä. Kyseistä rajoitusta tai peruuttamista vastaavalla tosiasiallisesti nostetulla määrällä tarkoitetaan kuluttajan käyttelytiliin liittyvän luoton saldon määrää siltä osin kuin se ylittää tilinylitysmahdollisuuden määrän rajoittamisen tai peruuttamisen voimaantulon jälkeen. Selvää on, että kuluttaja voi halutessaan maksaa määrän aikaisemmin kuin 12 kuukausierässä, ja että toisaalta kuluttajalla voi esimerkiksi sopimuksen mukaan olla oikeus säännöksessä tarkoitettua edullisempiinkin takaisinmaksujärjestelyihin. Pykälällä pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 24 artiklan 3 ja 4 kohta.  

47 §.Käyttelytilisopimukseen sekä tili- tai luottorajan ylitykseen liittyviä tiedonantovelvoitteita . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Pykälä koskisi nykyiseen tapaan luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuja tili- tai luottorajan ylityksiä ja siihen tehtäisiin eräitä direktiivin edellyttämiä täsmennyksiä. Ensinnäkin pykälän otsikkoa muutettaisiin, jotta olisi selvää, että säännökset koskevat tili- tai luottorajan ylitystä, jota koskeva määritelmä on kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 19 kohdassa.  

Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että säännöksessä tarkoitetuissa tilanteissa käyttelytiliä koskevassa sopimuksessa olisi jatkossa mainittava käyttelytilin saldon ylitystä koskevasta mahdollisuudesta, ylityksestä perittävä korko, koron soveltamista koskevat ehdot ja alkuperäiseen korkoon sovellettava indeksi tai viitekorko sekä ylityksestä perittävät muut maksut ja ehdot, joiden mukaisesti näitä maksuja voidaan muuttaa. Momentin toista virkettä täsmennettäisiin siten, että tiedot olisi toimitettava lisäksi säännöllisesti kuluttajalle paperilla tai kuluttajan valitsemalla ja käyttelytilisopimuksessa yksilöidyllä pysyvällä tavalla. Muutetulla 1 momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 25 artiklan 1 kohta. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia (HE 24/2010 vp, s. 45).  

Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että huomattavan ja yli kuukauden kestäneen tili- tai luottorajan ylityksen yhteydessä säännöksessä tarkoitetut tiedot tulisi antaa kuluttajalle paperilla tai kuluttajan valitsemalla ja käyttelytilisopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä tavalla. Lisäksi momentissa säädettyihin tietoihin lisättäisiin tieto takaisinmaksupäivästä. Muutetulla 2 momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 25 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia (HE 24/2010 vp, s. 45).  

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti , jonka mukaan jos kuluttaja ylittää käyttelytilinsä saldon säännöllisesti, luotonantajan olisi tarjottava kuluttajalle neuvontapalveluja, jos niitä on saatavilla, sekä ohjattava kuluttaja talous- ja velkaneuvontaan. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 25 artiklan 2 kohdan toinen alakohta.  

Pykälän 4 momentti vastaisi muilta osin voimassa olevaa 3 momenttia (HE 24/2010 vp, s. 45), mutta siihen tehtäisiin uuden 3 momentin vuoksi kirjoitustekninen tarkennus, jonka myötä myös ehdotettu 3 momentti koskisi käyttelytiliin liittyvän luottosopimuksen luottorajan ylittämistä.  

47 a §.Tili- tai luottorajan ylitystä koskevan mahdollisuuden rajoittaminen tai peruuttaminen . Pykälä olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 25 artiklan 4 ja 5 kohta. Pykälä koskisi tili- tai luottorajan ylityksen ylärajan alentamisesta tai ylitysmahdollisuuden peruuttamisesta ilmoittamista sekä tosiasiallisesti nostetun määrän takaisinmaksua tili- tai luottorajan ylitystä koskevan mahdollisuuden rajoittamisen tai peruuttamisen yhteydessä. Periaatteiltaan vastaavaa säännöstä ehdotetaan tilinylitysmahdollisuutta koskien luvun 46 a §:ään, joten perustelujen osalta viitataan mainittuun lainkohtaan.  

48 a §.Kuluttajan olosuhteiden huomioiminen . Pykälän mukaan luotonvälityksen olisi perustuttava kuluttajan taloudellista tilannetta koskeviin tietoihin, kuluttajan ilmoittamiin luottoa koskeviin tarpeisiin ja odotuksiin sekä asianmukaisiin oletuksiin kuluttajan riskeistä luottosopimuksen voimassaoloaikana. Periaatteiltaan vastaava säännös sisältyy lain 7 a luvun 27 §:ään. Pykälällä pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 32 artiklan 1 kohdan toinen alakohta.  

49 §.Kuluttajalta perittävät maksut . Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 38 artiklan b alakohtaa.  

Pykälän 2 momenttia täsmennettäisiin siten, että maksun saamisen edellytyksenä olisi nykyisten edellytysten lisäksi jatkossa, että maksusta on sovittu ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan kanssa kirjallisesti tai sähköisesti siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa sopimuksen muuttumattomana. Muutetulla 2 momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 38 artiklan c alakohta.  

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia ja kuluttajaluottodirektiivin 38 artiklan d alakohtaa.  

Neuvontapalvelut 

49 a §.Kuluttajalle annettavat ennakkotiedot . Pykälässä säädetään neuvontapalveluja koskevasta tiedonantovelvollisuudesta. Periaatteiltaan vastaava säännös sisältyy lain 7 a luvun 28 §:ään. Oikeudesta neuvontapalvelujen tarjoamiseen säädetään 2. lakiehdotuksen 3 a §:ssä sekä 3. lakiehdotuksen 4 §:ssä.  

Neuvontapalvelujen tarjoajan olisi ehdotuksen mukaan annettava pykälässä säädetyt tiedot ennen neuvontapalvelun aloittamista tai neuvontapalvelua koskevan sopimuksen tekemistä. Kuluttajalle olisi annettava tieto luotonantajista, joiden tarjoamien luottojen arviointiin annettava suositus perustuu, sekä kuluttajalta neuvontapalvelusta perittävien maksujen yhteismäärä tai maksujen määräytymisperusteet. Tiedot olisi annettava paperilla tai kuluttajan valitsemalla muulla pysyvällä tavalla. Pykälällä pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta. 

49 b §.Oikeus saada maksu neuvontapalveluista . Ehdotuksen mukaan neuvontapalvelun tarjoajalla on oikeus saada maksu neuvontapalvelustaan tai suosittelemansa luottosopimuksen johdosta kuluttajalta vain, jos kuluttajalle on ilmoitettu maksusta laissa edellytetyllä tavalla ja siitä on sovittu kuluttajan kanssa pysyvällä tavalla. Säännös ei perustu direktiiviin. Asianmukaisena pidetään, että luvun neuvontapalveluja koskeva sääntely vastaa maksujen osalta luotonvälitystä koskevaa 49 §:ää, ja toisaalta asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen osalta neuvontapalveluja koskevaa 7 a luvun 29 §:ää.  

49 c §.Neuvontapalvelujen suorittaminen . Pykälässä säädettäisiin neuvontapalvelun tarjoajan velvollisuuksista neuvontapalvelun suorittamisessa. Periaatteiltaan vastaava säännös sisältyy lain 7 a luvun 30 §:ään.  

Pykälän 1 momentin mukaan neuvontapalvelun tulee perustua kuluttajan taloudellista tilannetta koskeviin tietoihin, kuluttajan ilmoittamiin luottoa koskeviin tarpeisiin ja odotuksiin sekä asianmukaisiin oletuksiin kuluttajan riskeistä luottosopimuksen voimassaoloaikana. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 3 kohdan a ja b alakohta sekä direktiivin 32 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta.  

Pykälän 2 momentin mukaan neuvontapalvelun tarjoajan on arvioitava riittävän suuri määrä tuotevalikoimassaan olevia luottosopimuksia. Neuvontapalvelun tarjoajan on tekemänsä arvioinnin perusteella suositeltava kuluttajan tarpeisiin ja odotuksiin sekä tämän taloudelliseen tilanteeseen sopivaa tai sopivia luottosopimuksia. Lisäksi edellytetään, että kuluttajalle annetaan kappale tehdystä suosituksesta paperilla tai tämän valitsemalla ja neuvontapalvelua koskevassa sopimuksessa yksilöidyllä muulla pysyvällä tavalla. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 3 kohdan c ja e alakohta.  

Pykälän 3 momentin mukaan neuvontapalvelun tarjoajan on toimittava kuluttajan edun mukaisesti neuvontapalvelua tarjotessaan sekä varoitettava kuluttajaa, jos luottosopimus voi kuluttajan taloudellinen tilanne huomioon ottaen aiheuttaa tälle erityisen riskin. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 3 kohdan d alakohta ja saman artiklan 5 kohta.  

49 d §.Riippumaton neuvonta . Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä luotonantaja ja luotonvälittäjä saisivat ilmoittaa tarjoavansa riippumatonta neuvontaa tai toimivansa riippumattomana neuvojana. Säännöksen mukaan edellytyksenä olisi ensinnäkin, että luotonantaja tai luotonvälittäjä arvioivat neuvontapalvelua tarjotessaan riittävän suurta määrää markkinoilla tarjolla olevia luottosopimuksia. Vaatimuksen täyttämiseksi riittävää ei olisi, että neuvontapalvelua tarjottaessa arvioitaisiin ainoastaan yhden luotonantajan tai konsernin tarjoamia luottoja. Luotonvälittäjiä koskien edellytyksenä olisi lisäksi, ettei luotonvälittäjä vastaanota korvausta neuvontapalvelusta eikä suosittelemansa luottosopimuksen johdosta muulta taholta kuin kuluttajalta.  

Pykälällä pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 4 kohdan toinen alakohta. Mainitun kohdan kolmannen alakohdan mukaan luotonvälittäjän korvauksen vastaanottamista koskevaa rajoitusta sovelletaan vain, jos huomioon otettujen luotonantajien lukumäärä on vähemmän kuin enemmistö markkinoilla toimivista luotonantajista. Ehdotuksen mukaan mainittua rajoitusta sovellettaisiin kuitenkin luotonvälittäjien osalta kaikissa tapauksissa, ja tältä osin säännös perustuu saman kohdan neljännen alakohdan jäsenvaltio-optioon. 

Tietämys ja pätevyys 

49 e §.Luotonantajalta ja luotonvälittäjältä vaadittava asiantuntemus . Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin luotonantajalta ja luotonvälittäjältä vaadittavasta asiantuntemuksesta. Ehdotuksen mukaan luotonantajan ja luotonvälittäjän henkilöstöllä ja, jos luotonantaja tai luotonvälittäjä on oikeushenkilö, sen ylimpään johtoon kuuluvilla on oltava luottotoimintaa koskeva riittävä tietämys ja pätevyys. Vaatimus koskisi ensinnäkin luotonantajan ja luotonvälittäjän henkilöstöä, jota koskeva määritelmä sisältyy voimassa olevan lain 7 luvun 7 §:n 4 kohtaan. Henkilöstöllä tarkoitetaan luotonantajan tai luotonvälittäjän palveluksessa olevia tai muutoin tämän lukuun toimivia, jotka osallistuvat kuluttajaluottojen myöntämiseen tai niiden välittämiseen, ja henkilöitä, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisena ensiksi tarkoitetut henkilöt toimivat. Lisäksi, jos luotonantaja tai luotonvälittäjä on oikeushenkilö, asiantuntemusta koskevia vaatimuksia sovellettaisiin myös sen ylimpään johtoon kuuluviin henkilöihin. Ylimpään johtoon olisi katsottava kuuluvan toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa, hallituksen jäsenet ja varajäsenet, hallitukseen rinnastettavan toimielimen jäsenet ja varajäsenet, vastuunalaiset yhtiömiehet sekä muut ylempään johtoon kuuluvat. Asiantuntemusvaatimus koskisi ylintä johtoa kollektiivina. Kaikilta ylimpään johtoon kuuluvilta ei siis välttämättä edellytetä luottotoiminnan tuntemusta, vaan riittää, että ylimmällä johdolla kokonaisuudessaan on tarvittava tietämys ja pätevyys ottaen huomioon luottotoiminnan luonne ja laajuus. Asiantuntemusvaatimuksen ulottaminen ylimpään johtoon on tarpeen, sillä asiantuntemusta koskevien vaatimusten kohteena olevaan henkilöstöön olisi kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 77 kappaleen mukaan kuuluttava sekä kaupankäyntiä hoitava henkilöstö että kauppojen toteuttamistoimintaa hoitava henkilöstö – mukaan lukien johtohenkilöstö sekä tapauksen mukaan luotonantajien ja luotonvälittäjien hallituksen jäsenet – joilla on merkittävä tehtävä luottosopimukseen liittyvässä prosessissa. Sen sijaan henkilöitä, jotka hoitavat luottosopimukseen liittyvään prosessiin kuulumattomia tukitoimia, henkilöstöasioita hoitava ja tieto- ja viestintäteknologian tukihenkilöstö mukaan lukien, ei olisi saman johdanto-osan kappaleen mukaan pidettävä henkilöstönä, jota asiantuntemusta koskevat vaatimukset koskevat.  

Asiantuntemusta koskevista vaatimuksista ehdotetaan säädettävän 2. lakiehdotuksen mukaisesti rekisteröityjen luotonantajien ja vertaislainanvälittäjien osalta mainitun lakiehdotuksen 10 §:n 4 momentissa, 3. lakiehdotuksen mukaisesti luotonvälittäjäksi rekisteröityjen osalta mainitun lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa ja 10 §:ssä sekä luottolaitosten osalta 9. lakiehdotuksen 15 luvun 12 a §:n 3 momentissa. Nyt ehdotettu säännös on kuitenkin tarpeen kuluttajaluottodirektiivin 33 artiklan asianmukaiseksi täytäntöönpanemiseksi sellaisten luotonantajien ja luotonvälittäjien osalta, jotka eivät 2. lakiehdotuksen 1 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan kuulu sanotun lakiehdotuksen soveltamisalaan tai joihin ei 3. lakiehdotuksen 3 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan sovelleta mainitun lakiehdotuksen rekisteröitymisvelvollisuutta koskevia säännöksiä. 

Luotonantajan ja luotonvälittäjän tulisi myös määritellä toiminnassaan soveltamansa henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset kirjallisesti. Vaatimukset olisi määriteltävä konkreettisesti esimerkiksi henkilöstön perehdytys- ja koulutusohjelmilla, ja niiden ajantasaisuutta olisi seurattava säännöllisesti ja niitä olisi päivitettävä tarvittaessa. 

Vaadittavasta asiantuntemuksesta säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Pykälällä ja sen nojalla annettavalla asetuksella pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 33 artikla. 

50 §. Seuraamukset . Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi sen johdosta, että lakiehdotuksen 7 luvun 7 a §, 8 a § ja sen nojalla annetut säännökset (valtioneuvoston asetus kuluttajalle luottosopimuksesta annettavista tiedoista), 11, 11 a, 11 b ja 12 a §:n, 13 §:n 2 momentin 1 kohdan uusi e ja i alakohta, saman momentin 1 a, 3 a, 5 ja 6 kohta sekä 4 momentti, 13 b, 13 c, 16 b ja 18 §, 20 §:n 2 momentti, 21 §:n 1 momentti, 23 ja 23 a §, 25 §:n 1 momentti, 27, 28, 30 ja 32 §, 41 § ja sen 2 momentin nojalla annetut säännökset (valtioneuvoston asetus kuluttajalle luottosopimuksesta annettavista tiedoista), 42 § ja sen nojalla annetut säännökset (valtioneuvoston asetus kuluttajalle luottosopimuksesta annettavista tiedoista), 43, 46, 46 a, 47, 47 a, 48 a, 49, 49 a, 49 b, 49 c ja 49 d sekä 49 e § ja sen nojalla annetut säännökset (valtioneuvoston asetus luotonantajien ja luotonvälittäjien ammatillisista vaatimuksista eräissä kuluttajaluotoissa) ehdotetaan otettavaksi seuraamusmaksusääntelyn piiriin. Lisäyksillä pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 44 artiklan 2 kohta.  

51 §.Valvontaviranomaiset. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin maininta luotonvälittäjistä. Jatkossa myös Finanssivalvonta valvoisi luvun säännösten noudattamista, kun luotonvälittäjä on Finanssivalvonnasta annetun lain 5 §:ssä tarkoitettu muu finanssimarkkinoilla toimiva. Tällaisia muita finanssimarkkinoilla toimivia olisivat 12. lakiehdotuksen 5 §:n 44 kohdan mukaan 3. lakiehdotuksen 5 §:n mukaan luotonvälittäjärekisteriin ilmoittautumisvelvolliset. Muutoksella pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 1 kohta. Muilta osin pykälää ei ehdoteta muutettavaksi.  

7 a luku Asunto-omaisuuteen liittyvät kuluttajaluotot 

9 §.Asuntovakuudellisia kuluttajaluottoja koskevat tiedonantovelvoitteet . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Asuntovakuudellisiin kuluttajaluottoihin sovellettaisiin jatkossa lisäksi ehdotuksen 7 luvun 11 a §:ää, mistä syystä pykälään tehtäisiin tätä koskeva tekninen muutos.  

31 §.Kuluttajaluottoja koskevien säännösten soveltaminen . Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 2 momentissa täsmennettäisiin, että jos asunto-omaisuuteen liittyvä luotto eräännytetään, luotonantajan vaatiessa maksueriä, jotka muuten eivät ole erääntyneet, luotonantajan saatavaa laskettaessa näistä maksueristä on vähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Lisäksi momentissa säädettäisiin siitä, että luotonantaja saa kuitenkin periä kokonaisuudessaan luottosopimuksessa yksilöidyt, kyseisen luoton perustamiseen liittyvistä toimista aiheutuneet todelliset kulut. Ehdotus merkitsisi poikkeusta ehdotuksen 7 luvun 35 §:n 1 momenttiin ja on tarpeen nykytilan säilyttämiseksi asunto-omaisuuteen liittyvien luottojen eräännyttämisen osalta.  

7.2  Laki eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä

1 §.Soveltamisala . Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Momentin 4 kohdan mukaan lain soveltamisalan ulkopuolella olisivat jatkossa elinkeinonharjoittajat, jotka ovat mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä annetussa komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitettuja mikroyrityksiä tai pieniä tai keskisuuria yrityksiä, ja jotka päätoimensa ohella myöntävät maksunlykkäyksiä vain myymiensä kulutushyödykkeiden oston rahoittamiseksi, jos tällaisista maksunlykkäyksistä ei peritä korkoa tai muita maksuja, lukuun ottamatta korkolain tai saatavien perinnästä annetun lain nojalla kuluttajan maksettavaksi tulevaa korkoa tai kuluja. Muutoksen myötä lain soveltamisala laajenisi, sillä soveltamisalarajaukselle asetettaisiin nykyistä tarkempia kriteerejä. Elinkeinonharjoittajan olisi soveltamisalarajaukseen kuuluakseen ensinnäkin oltava komission suosituksessa tarkoitettu mikroyritys tai pieni tai keskisuuri yritys. Suosituksen liitteen 2 artiklan 1 kohdan mukaan mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) luokka koostuu yrityksistä, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa. Lisäksi edellytyksenä olisi, että tällaisen elinkeinonharjoittajan ainoastaan myymiensä kulutushyödykkeiden oston rahoittamiseksi myöntämästä maksunlykkäyksestä ei peritä muuta korkoa tai muita maksuja kuin korkolain nojalla kuluttajan maksettavaksi tulevaa viivästyskorkoa tai saatavien perinnästä annetussa laissa säädettyjä perintäkuluja. Silloin, kun elinkeinonharjoittaja täyttäisi mainitut edellytykset, se kuuluisi soveltamisalarajauksen piiriin. Muutoksella pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 3 kohdan b alakohdan jäsenvaltio-optio.  

Eräitä sivutoimisia luotonvälittäjiä koskevasta soveltamisalapoikkeuksesta säädettäisiin 3. lakiehdotuksen 3 §:ssä. 

2 §.Säännösten soveltamisen rajoitukset eräissä tapauksissa . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Momentin mukaan lain 3–12 ja 23 § eivät koskisi Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 4 §:n 2 momentin 9 kohdassa tarkoitettuja maksulaitoksia, jotka myöntävät maksulaitoslain (297/2010) 10 §:ssä tarkoitettua maksupalveluun liittyvää luottoa. Selvyyden vuoksi voidaan mainita, että myös sähkörahayhteisöt ovat säännöksessä tarkoitettuja maksulaitoksia. Maksulaitoslain 10 §:ssä säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä maksulaitos saa myöntää maksupalveluun liittyvää luottoa. Jos maksulaitos myöntää muuta lain soveltamisalaan kuuluvaa luottoa kuin edellä tarkoitettua maksupalveluun liittyvää luottoa, mainittuja säännöksiä kuitenkin sovellettaisiin. Ehdotettu soveltamisalarajaus olisi kapeampi kuin voimassa olevan momentin soveltamisalarajaus, mistä johtuu, että muihin voimassa olevan lain säännöksessä mainittuihin elinkeinonharjoittajiin kuin säännöksessä mainittuihin maksulaitoksiin sovellettaisiin jatkossa muitakin lain säännöksiä. Momentilla pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 2 kohdan b ja c alakohta.  

3 a §.Oikeus tarjota kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja . Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja saisi tarjota kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja vain, jos se on rekisteröity tämän lain mukaisesti luotonantajaksi tai vertaislainanvälittäjäksi. Myös 1 §:n 3 momentin 1, 2, 4 ja 5 kohdan nojalla lain soveltamisalan ulkopuolelle rajatut toimijat saisivat tarjota neuvontapalveluja. Viimeksi mainittu lisäys on tarpeen ottaa lakiin, sillä lain soveltamisalan ulkopuolelle on sen 1 §:n 3 momentin nojalla rajattu muun muassa luottolaitokset, jotka kuitenkin ehdotuksessa säädetystä rekisteröitymisvelvollisuudesta vapautumisestaan huolimatta saavat kuluttajaluottodirektiivin mukaan kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvana luotonantajana toimiessaan tarjota tällaisia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. Sen sijaan esimerkiksi 1 §:n 3 momentin 3 kohdassa tarkoitetuilla panttilainauslaitoksilla ei olisi ehdotuksen mukaan oikeutta tarjota neuvontapalveluja, sillä niiden myöntämiin luottoihin ei sovelleta kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksiä. Neuvontapalvelun määritelmä sisältyisi 1. lakiehdotuksen 7 luvun 7 §:n 8 kohtaan. Lisäksi momentti sisältäisi selvyyden vuoksi viittauksen 3. lakiehdotukseen, jonka 4 §:ssä säädettäisiin luotonvälittäjän oikeudesta tarjota mainittuja luottoja koskevia neuvontapalveluja. Momentilla pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 6 kohdan ensimmäinen alakohta.  

Selvyyden vuoksi olisi todettava, että koska säännös koskee ainoastaan elinkeinonharjoittajien oikeutta tarjota kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja, sillä ei rajoitettaisi esimerkiksi talous- ja velkaneuvojien tai muiden julkisten tai vapaaehtoisten velkaneuvontaa harjoittavien toimijoiden, jotka eivät toimi kaupalliselta pohjalta, oikeutta antaa velkojen hoitamiseen liittyviä suosituksia, vaikka tällaiset toimijat myöntäisivätkin luottoa toiminnassaan. Tällaisilta toimijoilta ei siis edellytettäisi jatkossakaan luotonantajaksi tai vertaislainanvälittäjäksi rekisteröitymistä. Poikkeus perustuu kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan c alakohdan jäsenvaltio-optioon. 

Pykälän 2 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain (852/2016) 4 §:ään, jossa säädetään oikeudesta tarjota tällaisia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja.  

Neuvontapalveluja koskevaa sääntelyä ehdotetaan lisäksi 1. lakiehdotuksen 7 luvun 49 a–49 d §:ään. 

4 §.Luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteri ja rekisteri-ilmoitus . Rekisteri-ilmoitusta koskevaa pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Momentin 2 kohdan mukaan rekisteri-ilmoitukseen olisi voimassa olevassa laissa säädettyjen vaatimusten lisäksi sisällytettävä tieto siitä, aikooko luotonantaja tai vertaislainanvälittäjä tarjota kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. Lisäys ei perustu direktiiviin, mutta sitä pidetään valvonnan kannalta tarpeellisena. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa lakia.  

8 §.Rekisteriin merkittävät tiedot ja muutoksista ilmoittaminen . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Momenttiin lisättäisiin uusi 3 a kohta , jonka mukaan luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriin merkittäisiin jatkossa myös se, tarjoaako elinkeinonharjoittaja kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. Lisäys ei perustu direktiiviin, mutta sitä pidetään valvonnan kannalta tarpeellisena. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta siitä, että rekisteriin merkittäisiin tieto ehdotuksen 22 §:ssä tarkoitetusta kiellosta harjoittaa kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja koskevaa neuvontapalvelujen tarjoamista.  

10 §.Luotonantajan ja vertaislainanvälittäjän johdon velvoitteet . Pykälän 1–3 momentti vastaisivat voimassa olevaa lakia.  

Pykälään ehdotetaan otettavaksi uusi 4 momentti , jossa säädettäisiin luotonantajan palveluksessa olevien ja muutoin tämän lukuun toimivien henkilöiden tietämystä ja pätevyyttä koskevista vähimmäisvaatimuksista. Momentin mukaan 1. lakiehdotuksen 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja myöntävän luotonantajan tai vertaislainanvälittäjän palveluksessa olevilla ja muutoin sen lukuun toimivilla henkilöillä, jotka osallistuvat luottojen myöntämiseen tai vertaislainojen välittämiseen, olisi oltava luottotoimintaa koskeva riittävä tietämys ja pätevyys. Kyseiset vaatimukset koskevat myös henkilöitä, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisina edellä tarkoitetut henkilöt toimivat, eli käytännössä luoton myöntämiseen osallistuvien henkilöiden lähiesihenkilöitä. Luotonantajan ja vertaislainanvälittäjän tulisi määritellä toiminnassaan soveltamansa henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset kirjallisesti. Vaatimukset olisi määriteltävä konkreettisesti esimerkiksi henkilöstön perehdytys- ja koulutusohjelmilla, ja niiden ajantasaisuutta olisi seurattava säännöllisesti ja niitä olisi päivitettävä tarvittaessa. Tietämystä ja pätevyyttä koskevista vaatimuksista säädettäisiin momentin nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa. Momentilla ja sen nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 33 artikla.  

17 §.Vaitiolovelvollisuus . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä mainittaisiin jatkossa myös kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvien neuvontapalvelujen tarjoaminen. Lisäys ei perustu direktiiviin.  

21 §.Seuraamusmaksu . Pykälän 1 kohtaan lisättäisiin viittaus ehdotuksen 10 §:n 4 momenttiin. Lisäyksellä pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 44 artiklan 2 kohta.  

22 §.Erityinen kielto-oikeus . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Finanssivalvonnan kielto-oikeus kattaisi jatkossa myös kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja koskevien neuvontapalvelujen tarjoamisen, jota harjoitetaan ehdotetun lain vastaisesti ilman rekisteröintiä. Lisäys ei perustu direktiiviin.  

7.3  Laki eräiden kuluttajaluottojen välittäjistä

1 §.Soveltamisala . Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Pykälän 1 momentin mukaan laki koskisi 1. lakiehdotuksen 7 luvun soveltamisalaan kuuluvien kuluttajaluottojen välitystä sekä tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista. Mainitun luvun soveltamisalan ulkopuolelle jäävät luvun 1 §:n 5 momentin mukaan esimerkiksi panttilainauslaitoksen myöntämät luotot sekä sosiaalisesta luototuksesta annetun lain (1133/2002) nojalla myönnettävät luotot. Näiden luottojen välitys ei kuuluisi siten myöskään käsiteltävän lakiehdotuksen soveltamisalaan.  

Kuluttajaluottojen välitys määritellään 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja neuvontapalvelu kyseisen momentin 2 kohdassa. Kuluttajaluotolla tarkoitetaan 1. lakiehdotuksen 7 luvussa luottoa, jonka elinkeinonharjoittaja ( luotonantaja ) sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä. Momentilla pantaisiin luotonvälittäjien osalta täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 1 kohta.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että vertaislainanvälitykseen sovelletaan ehdotuksen sijaan eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annettua lakia (186/2023).  

2 §.Määritelmät . Pykälän 1 kohta sisältää kuluttajaluottojen välityksen määritelmän. Kuluttajaluottojen välityksellä tarkoitetaan muun kuin luotonantajan itsensä korvausta vastaan tekemää kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvien kuluttajaluottosopimusten esittelemistä tai tarjoamista kuluttajille, kuluttajien avustamista muutoin tällaisten luottosopimusten tekemisessä sekä tällaisten luottosopimusten tekemistä kuluttajien kanssa luotonantajan puolesta. Kohdalla pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 12 alakohta. Määritelmä vastaisi asiallisesti 1. lakiehdotuksen 7 luvun 7 §:n 6 kohtaan sisältyvää luotonvälittäjän määritelmää.  

Pykälän 2 kohta sisältää neuvontapalvelun määritelmän. Määritelmä vastaa 1. lakiehdotuksen 7 luvun 7 §:n 8 kohdassa säädettyä. Kohdalla pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 3 artiklan 21 alakohta.  

Pykälän 3 kohta sisältää henkilöstön määritelmän. Henkilöstöllä tarkoitettaisiin luotonvälittäjän palveluksessa olevia tai muutoin tämän lukuun toimivia, jotka osallistuvat kuluttajaluottojen välitykseen, ja henkilöitä, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisena ensiksi tarkoitetut henkilöt toimivat.  

Pykälän 4 kohta sisältää luotonvälittäjän määritelmän. Määritelmä kattaisi elinkeinonharjoittajat, jotka on rekisteröity ehdotuksen mukaisesti kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvien kuluttajaluottojen välittäjiksi sekä sellaiset kuluttajaluottojen välitystä harjoittavat tahot, joihin ei ehdotuksen 3 §:n 2 momentin mukaisesti sovellettaisi rekisteröitymisvelvollisuutta koskevia 5–9 §:n säännöksiä. Toiseksi mainittuihin tahoihin sovellettaisiin kuitenkin ehdotuksen muita säännöksiä.  

3 §.Oikeus välittää kuluttajaluottoja . Pykälässä säädettäisiin oikeudesta välittää kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajalla olisi oikeus välittää tällaisia kuluttajaluottoja vain, jos se on rekisteröity kuluttajaluottojen välittäjäksi tämän lain mukaisesti. Momentilla pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 1 kohta.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksista rekisteröitymisvelvollisuuteen. Momentin 1 kohdan mukaan rekisteröitymisvelvollisuutta koskevia lain 5–9 §:n säännöksiä ei sovellettaisi Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun luottolaitokseen ja kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeeseen. Momentin 2 kohdan mukaan rekisteröitymisvelvollisuutta koskevia säännöksiä ei sovellettaisi myöskään luottolaitostoiminnasta annetun lain 1 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitettuun ulkomaiseen ETA-luottolaitokseen. Momentin 1 ja 2 kohdalla pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 2 kohdan a alakohta.  

Momentin 3 kohdan mukaan rekisteröitymisvelvollisuus ei koskisi kulutushyödykkeitä tarjoavaa elinkeinonharjoittajaa, joka on mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä annetussa komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitettu mikroyritys tai pieni tai keskisuuri yritys, ja joka päätoimensa ohella välittää kuluttajaluottoja myymiensä kulutushyödykkeiden oston rahoittamiseksi. Suosituksen liitteen 2 artiklan 1 kohdan mukaan mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) luokka koostuu yrityksistä, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa. Rekisteröitymisvelvollisuutta koskevan poikkeuksen piiriin kuuluisivat siis sellaiset sivutoimiset luotonvälittäjät, kuten rahoitusyhtiön lukuun toimivat huonekalu- ja autokauppiaat, jotka kuuluvat edellä tarkoitettuun mikroyritysten tai pienten tai keskisuurten yritysten luokkaan. Poiketen siitä, mitä sivutoimisten luotonantajien osalta ehdotetaan 2. lakiehdotuksen 1 §:n 3 momentin 4 kohdassa, elinkeinonharjoittajien sivutoimisesti myymiensä kulutushyödykkeiden oston rahoittamiseksi välittämille luotoille ei kuitenkaan asetettaisi lisäedellytyksiä. Jos kyse on luotonvälittäjänä toimivasta elinkeinonharjoittajasta, joka ei täytä mainittuja kriteerejä, rekisteröitymisvelvollisuutta koskevia säännöksiä kuitenkin sovellettaisiin. Puheena olevaa rekisteröitymisvelvollisuutta koskevaa poikkeusta sovellettaessa olisi otettava huomioon lisäksi, että kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 84 kappaleen mukaisesti suuret yritykset eivät saisi käyttää kyseistä vapautusta välttääkseen direktiivissä säädetyt hyväksyntä- ja rekisteröintivaatimukset. Kohdalla pantaisiin täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 3 kohdan a alakohdan jäsenvaltio-optio.  

Momentin mukainen poikkeus koskisi vain rekisteröitymisvelvollisuutta koskevia 5–9 §:n säännöksiä. Poikkeuksen piirissä olevien toimijoidenkin olisi noudatettava 10–13 §:ssä säädettyjä velvoitteita, kun ne välittävät kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja tai tarjoavat näihin luottoihin liittyviä neuvontapalveluja. 

Lisäksi on syytä huomata, että momentissa tarkoitettu poikkeus ei koskisi 2. lakiehdotuksen soveltamisalaan kuuluvia luotonantajia tai vertaislainanvälittäjiä paitsi jos kyse on samalla jostakin momentin 1–3 kohdassa tarkoitetusta toimijasta. 

4 §.Oikeus tarjota neuvontapalveluja . Pykälässä säädettäisiin elinkeinonharjoittajan oikeudesta tarjota kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja, ja sillä pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 6 kohdan ensimmäinen alakohta. Ehdotuksen mukaan elinkeinonharjoittaja saisi tarjota mainittuja kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja vain, jos se on rekisteröity tämän lain mukaisesti luotonvälittäjäksi. Myös 3 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa rekisteröitymisvelvollisuuden ulkopuolelle säädetyillä toimijoilla olisi oikeus tarjota neuvontapalveluja. Viimeksi mainittu lisäys on, vastaavasti kuin 2. lakiehdotuksen 3 a §:n osalta, tarpeen ottaa lakiin, jotta olisi selvää, että rekisteröitymisvelvollisuuden ulkopuolelle säädetyillä toimijoilla, kuten luottolaitoksilla, on oikeus tarjota kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja välittäessään tällaisia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. Niin ikään ehdotuksen 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetuilla sivutoimisina luotonvälittäjinä toimivilla elinkeinonharjoittajilla olisi oikeus tarjota neuvontapalveluja ilman rekisteröitymistä. Tämä oikeus olisi myös elinkeinonharjoittajalla, joka tarjoaa neuvontapalveluja satunnaisesti muun toimilupaa, rekisteröintiä tai ennakollista hyväksyntää edellyttävän ammattitoiminnan yhteydessä. Viimeksi mainittujen elinkeinonharjoittajien sisällyttämisellä hyödynnettäisiin kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan jäsenvaltio-optiota sallia neuvontapalvelujen tarjoaminen luotonantajien ja luotonvälittäjien lisäksi myös satunnaisesti ammattitoimintansa yhteydessä neuvontapalveluja tarjoaville elinkeinonharjoittajille, joiden ammattitoimintaa säännellään lain säännöksin, hallinnollisin määräyksin tai eettisin säännöin, joissa ei suljeta pois näiden palvelujen tarjoamista. Tällainen elinkeinonharjoittaja voi olla esimerkiksi asianajaja tai muu henkilö, joka on saanut luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain (715/2011) mukaisen luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana. Neuvontapalvelun määritelmä sisältyisi ehdotuksen 2 §:n 2 kohtaan sekä 1. lakiehdotuksen 7 luvun 7 §:n 8 kohtaan. Lisäksi momentti sisältäisi selvyyden vuoksi viittauksen 2. lakiehdotukseen, jonka 3 a §:ssä säädettäisiin luotonantajan ja vertaislainanvälittäjän oikeudesta tarjota mainittuja luottoja koskevia neuvontapalveluja.  

Kuten 2. lakiehdotuksen 3 a §:n osalta, myös nyt ehdotetun säännöksen osalta olisi selvyyden vuoksi todettava, että sillä ei rajoitettaisi esimerkiksi talous- ja velkaneuvojien tai muiden julkisten tai vapaaehtoisten velkaneuvontaa harjoittavien toimijoiden, jotka eivät toimi kaupalliselta pohjalta, oikeutta antaa velkojen hoitamiseen liittyviä suosituksia. Tällaisilta toimijoilta ei siis edellytettäisi jatkossakaan luotonvälittäjäksi rekisteröitymistä. Poikkeus perustuu kuluttajaluottodirektiivin 16 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan c alakohdan jäsenvaltio-optioon. 

Neuvontapalveluja koskevaa sääntelyä ehdotetaan lisäksi 1. lakiehdotuksen 7 luvun 49 a–49 d §:ään. 

5 §.Välittäjärekisteri ja rekisteri-ilmoitus . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta pitää rekisteröidyistä luotonvälittäjistä rekisteriä.  

Pykälän 2 momentissa säädetään kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvien kuluttajaluottojen välitystä suunnittelevan velvollisuudesta tehdä Finanssivalvonnalle ilmoitus rekisteriin merkitsemistä varten. Lisäksi momentissa säädetään siitä, mitä rekisteri-ilmoitukseen olisi sisällytettävä.  

Momentin 1 kohdan mukaan ilmoituksessa olisi ensinnäkin mainittava yksityisen elinkeinonharjoittajan täydellinen nimi ja henkilötunnus. Jos yksityisellä elinkeinonharjoittajalla ei ole henkilötunnusta, hänen olisi ilmoitettava syntymäaikansa. Lisäksi olisi ilmoitettava toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta luotonvälitystä harjoitetaan tai neuvontapalveluja tarjotaan. Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, rekisteri-ilmoituksessa olisi puolestaan mainittava oikeushenkilön toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta luotonvälitystä harjoitetaan tai neuvontapalveluja tarjotaan. Lisäksi ilmoituksessa olisi annettava tieto siitä, mikäli ilmoituksen tekijä tarjoaa kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja.  

Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, momentin 2 kohdan mukaan ilmoituksessa olisi myös annettava selvitys niistä 7 §:n 2 momentissa tarkoitetuista henkilöistä, joiden luotettavuus tulee arvioitavaksi. Ilmoituksesta olisi siis käytävä ilmi esimerkiksi oikeushenkilön toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa sekä hallituksen jäsenet ja varajäsenet.  

Momentin 3 kohdan mukaan rekisteri-ilmoituksessa olisi lisäksi annettava selvitys niiden henkilöiden koulutuksesta ja työkokemuksesta, joilta lain 6 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan edellytetään luottotoiminnan tuntemusta. Tarpeellisia asiakirjoja voivat olla esimerkiksi ansioluettelo-, tutkinto- ja työtodistukset sekä todistukset osallistumisesta merkittäviin koulutusohjelmiin tai ammatillisiin kursseihin. Ehdotuksen 6 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla vaadittavasta asiantuntemuksesta säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta saada ilmoituksen tekijältä lisätietoja. Tietojen on oltava tarpeen rekisteröinnin edellytysten täyttymisen arvioimiseksi. Lisätietojen pyytäminen voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun Finanssivalvonta ei saa ilmoituksen tekijän luotettavuuden selvittämiseksi tarpeellisia tietoja suoraan rikosrekisteristä.  

Pykälän 4 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi antaa tarkempia määräyksiä pykälässä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä. Finanssivalvonta on luonteeltaan vastaavissa ilmoitusmenettelyissä pitänyt tarpeellisena antaa tarkempia määräyksiä esimerkiksi ilmoitukseen sisältyvien tietojen toimittamistavasta ja -muodosta. Vastaavaa lisäystä ehdotetaan yhdenmukaisuussyistä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjien osalta 4. lakiehdotuksen 5 §:n 4 momenttiin.  

6 §.Rekisteröinnin edellytykset . Pykälässä säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä Finanssivalvonnan olisi merkittävä ilmoituksen tekijä luotonvälittäjäksi rekisteriin. Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 1 kohta, mutta rekisteröinnin edellytysten sisältö on kansallista sääntelyä. Rekisteröinnin edellytykset vastaavat luotonantajien ja vertaislainanvälittäjien rekisteröinnille eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 6 §:ssä säädettyjä edellytyksiä.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan edellytyksenä olisi ensinnäkin, että ilmoituksen tekijällä on oikeus harjoittaa elinkeinoa Suomessa. Vastaavasta edellytyksestä säädetään eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta säädetään elinkeinotoimintalaissa (565/2023). Mainitun lain 2 §:n mukaan mainitussa laissa säädetyin edellytyksin elinkeinotoimintaa saa harjoittaa luonnollinen henkilö, jolla on asuinpaikka Euroopan talousalueella, suomalainen yhteisö tai säätiö sekä ulkomainen yhteisö tai säätiö, joka on perustettu Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion lainsäädännön mukaan ja jolla on sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Lisäksi oikeus elinkeinonharjoittamiseen on mainitun lain 3 §:n mukaan niillä, joille Patentti- ja rekisterihallitus on siihen erikseen myöntänyt luvan.  

Momentin 2 kohdassa edellytettäisiin, ettei ilmoituksen tekijä ole konkurssissa. Jos ilmoituksen tekijä on luonnollinen henkilö, hänen olisi lisäksi oltava täysi-ikäinen eikä hänen toimintakelpoisuuttaan saisi olla rajoitettu.  

Momentin 3 kohdassa edellytettäisiin, että ilmoituksen tekijä on luotettava. Luotettavuudesta säädettäisiin ehdotuksen 7 §:ssä.  

Momentin 4 kohdan mukaan ilmoituksen tekijällä olisi oltava luottotoimintaa koskeva riittävä tietämys ja pätevyys. Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, vaatimus koskee myös sen ylimpään johtoon kuuluvia henkilöitä. Vaatimus vastaisi pääpiirteissään asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädettyä rekisteröinnin edellytystä, mutta olisi laajuudeltaan rajatumpi koskien ainoastaan ilmoituksen tekijää sekä tapauksen mukaan oikeushenkilön ylimpään johtoon kuuluvia. Asiantuntemusvaatimus koskisi ylintä johtoa kollektiivina. Kaikilta ylimpään johtoon kuuluvilta ei siis välttämättä edellytetä luottotoiminnan tuntemusta, vaan riittää, että ylimmällä johdolla kokonaisuudessaan on tarvittava tietämys ja pätevyys ottaen huomioon luottotoiminnan luonne ja laajuus. Säännös liittyy kuluttajaluottodirektiivin 33 artiklan 1 ja 2 kohdan täytäntöönpanoon, mutta mainitut säännökset eivät edellytä tietämystä ja pätevyyttä koskevien vaatimusten asettamista rekisteröinnin edellytykseksi. Tältä osin sääntely olisi kansallista. Ottaen huomioon, että asiantuntemusta koskevien vaatimusten kohteena olevaan henkilöstöön olisi kuitenkin direktiivin johdanto-osan 77 kappaleen mukaan kuuluttava sekä kaupankäyntiä hoitava henkilöstö että kauppojen toteuttamistoimintaa hoitava henkilöstö – mukaan lukien johtohenkilöstö sekä tapauksen mukaan luotonantajien ja luotonvälittäjien hallituksen jäsenet – joilla on merkittävä tehtävä luottosopimukseen liittyvässä prosessissa, sekä luotonantajien ja erilaisten kuluttajaluottojen välittäjiä koskevan sääntelyn yhdenmukaisuuteen liittyvät tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat, tietämystä ja pätevyyttä koskevien vaatimusten asettamista rekisteröinnin edellytykseksi pidetään perusteltuna.  

Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetut oikeushenkilön ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt, joita olisivat toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa, hallituksen jäsenet ja varajäsenet, vastuunalaiset yhtiömiehet sekä muut ylimpään johtoon kuuluvat.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rekisteröinnin epäämisestä, jos olosuhteet huomioon ottaen on ilmeistä, että ilmoituksen tekijä aikoo harjoittaa kuluttajaluottojen välitystä toisen välikätenä. Vastaava säännös sisältyy eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 5 §:n 2 momenttiin sekä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 6 §:n 3 momenttiin.  

Ilmoituksen tekijältä ja ylimmältä johdolta edellytettävästä luottotoiminnan asiantuntemuksesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, ja 4 momentti sisältäisi tätä koskevan valtuuden.  

7 §.Luotettavuus. Pykälä ei perustu direktiiviin, mutta sen sisällyttämistä pidetään tärkeänä ehdotetun sääntelyn yhteneväisyyden kannalta luotonantajia ja muita luotonvälittäjiä koskevaan sääntelyn nähden.  

Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin, mitä luotettavuudella 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetaan. Ilmoituksen tekijää ei pidettäisi luotettavana, jos hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla viiden arviota edeltäneen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen arviota edeltäneen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan ilmeisen sopimaton välittämään kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja tai toimimaan tällaista toimintaa harjoittavan yhteisön toimitusjohtajana tai hänen sijaisenaan, hallituksen jäsenenä tai varajäsenenä, hallitukseen rinnastettavan toimielimen jäsenenä tai varajäsenenä taikka vastuunalaisena yhtiömiehenä. Vaikka henkilöä ei olisikaan tuomittu edellä tarkoitettuun vankeus- tai sakkorangaistukseen, häntä ei ehdotuksen mukaan voitaisi pitää luotettavana myöskään silloin, kun hän on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton toimimaan edellä kuvatussa tehtävässä. Vastaavanlainen säännös sisältyy eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 6 §:n 1 momenttiin sekä asunto-omaisuuteen liittyvistä kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 7 §:n 1 momenttiin, joten sen sisällyttämistä ehdotukseen pidetään sääntelyn yhdenmukaisuuden näkökulmasta perusteltuna. Nyt ehdotettu säännös olisi kuitenkin edellä mainittuja säännöksiä rajatumpi, sillä se ei koskisi luotonvälitystoimintaa harjoittavan yhteisön omistamista, jolloin myöskään luotettavuus ei tulisi säännöksen nojalla arvioitavaksi henkilöllä luotonvälitystä harjoittavassa yhteisössä olevan omistus- tai määräämisvallan perusteella.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, keitä 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu vaatimus koskisi silloin, kun ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö. Jotta luotettavuusvaatimus oikeushenkilön kohdalla täyttyisi, kaikkien säännöksessä lueteltujen tahojen olisi oltava luotettavia.  

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnalla olisi oikeus saada sakkorekisteristä tiedot, jotka ovat tarpeen 1 momentissa tarkoitetun henkilön luotettavuuden selvittämiseksi. Lisäksi momentissa olisi informatiivinen viittaus siitä, että Finanssivalvonnan oikeudesta saada tietoja rikosrekisteristä säädetään rikosrekisterilaissa (770/1993).  

8 §.Rekisteriin merkittävät tiedot ja muutoksista ilmoittaminen . Pykälä ei perustu direktiiviin, mutta sen sisällyttämistä pidetään tärkeänä ehdotetun sääntelyn yhteneväisyyden kannalta luotonantajia ja muita luotonvälittäjiä koskevaan sääntelyn nähden.  

Pykälän 1 momentissa säädetään rekisteriin merkittävistä tiedoista. Momentin 1 kohdan mukaan rekisteriin merkittäisiin yksityisen elinkeinonharjoittajan täydellinen nimi ja henkilötunnus. Jos yksityisellä elinkeinonharjoittajalla ei ole henkilötunnusta, rekisteriin merkitään hänen syntymäaikansa. Lisäksi rekisteriin merkitään toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta luotonvälitystä harjoitetaan tai neuvontapalveluja tarjotaan. Toimipaikalla tarkoitetaan rakennusta, huonetta tai muuta tilaa, jota luotonantaja käyttää asiakaspalvelun hoitamiseen.  

Jos luotonvälittäjä on oikeushenkilö, momentin 2 kohdan mukaan rekisteriin olisi merkittävä oikeushenkilön toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta luotonvälitystä harjoitetaan tai neuvontapalveluja tarjotaan.  

Momentin 3 kohdan mukaan rekisteriin olisi merkittävä myös niiden henkilöiden täydellinen nimi ja henkilötunnus, joiden luotettavuus on rekisteri-ilmoitusta käsiteltäessä selvitetty. Jos tällaisella henkilöllä ei ole henkilötunnusta, rekisteriin merkitään hänen syntymäaikansa.  

Momentin 4 kohdan mukaan rekisteriin merkittäisiin niiden henkilöiden täydellinen nimi ja henkilötunnus, joiden luottotoiminnan tuntemus on rekisteri-ilmoitusta käsiteltäessä selvitetty. Jos tällaisella henkilöllä ei ole henkilötunnusta, rekisteriin merkitään hänen syntymäaikansa.  

Momentin 5 kohdan mukaan rekisteriin merkittäisiin rekisteröinnin päivämäärä.  

Momentin 6 kohdan mukaan rekisteriin merkittäisiin tieto siitä, mikäli ilmoituksen tekijä tarjoaa kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. Luotonvälittäjän oikeudesta tarjota neuvontapalveluja säädetään ehdotuksen 4 §:ssä.  

Momentin 7 kohdan mukaan rekisteriin merkittäisiin luotonvälittäjälle määrätyt hallinnolliset seuraamukset sekä sellaiset kehotukset ja kiellot, joiden tehosteeksi on asetettu uhkasakko. Lisäksi rekisteriin merkittäisiin momentin 8 kohdan mukaan rekisteristä poistamisen syy ja ajankohta.  

Pykälän 2 momentin mukaan rekisteriin merkittäisiin myös tiedot niistä, joille Finanssivalvonta on määrännyt ehdotuksen 17 §:ssä tarkoitetun kiellon välittää kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja ilman rekisteröintiä tai tarjota tällaisiin luottoihin liittyviä neuvontapalveluja 4 §:n vastaisesti. Kieltoa koskeva tieto sekä tieto 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetuista seuraamuksista tulee poistaa viiden vuoden kuluttua sen vuoden päättymisestä, jona seuraamus tai kielto on määrätty. Tietoa rikosoikeudellisesta seuraamuksesta ei merkittäisi rekisteriin.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luotonvälittäjän velvollisuudesta ilmoittaa viipymättä Finanssivalvonnalle rekisteriin merkittyjen tietojensa muutoksista. Finanssivalvonnalle olisi ilmoitettava myös toiminnan lopettamisesta.  

9 §.Tietojen luovuttaminen . Pykälä ei perustu direktiiviin, mutta sen sisällyttämistä pidetään tärkeänä ehdotetun sääntelyn yhteneväisyyden kannalta luotonantajia ja muita luotonvälittäjiä koskevaan sääntelyn nähden.  

Pykälän 1 momentissa olisi informatiivinen viittaus Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:ään, joka koskee Finanssivalvonnan oikeutta luovuttaa tietoja salassapitosäännösten estämättä.  

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 §:n 3 momentin mukaan viranomaisten henkilörekisteristä saa antaa henkilötietoja sisältävän kopion tai tulosteen tai sen tiedot sähköisessä muodossa, jollei laissa ole toisin erikseen säädetty, jos luovutuksensaajalla on henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeus tallettaa ja käyttää sellaisia henkilötietoja. Tällaista ehtoa ei voida soveltaa pidettäessä tietoja yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon kautta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta luovuttaa henkilötietoja tulosteena taikka saattaa ne yleisesti saataville sähköisen tietoverkon kautta tai luovuttaa muutoin sähköisessä muodossa Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:n ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentin estämättä. Perustuslakivaliokunta on pitänyt henkilötietojen julkistamista perustuslain puitteissa mahdollisena toteuttaa julkisena tietopalveluna, jos sille on oikeusturvan takeiden ja perusoikeusjärjestelmän tavoitteiden kannalta hyväksyttävät perusteet (PeVL 2/2017 vp, s. 7, PeVL 65/2014 vp, s. 4/II—5/I, PeVL 32/2008 vp s. 2/I—3/II). Valiokunnan mukaan yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta on kuitenkin olennaista, että internetiin sijoitettavasta henkilörekisteristä tietoja ei voida hakea erilaisina massahakuina, vaan esimerkiksi ainoastaan yksittäisinä hakuina (PeVL 2/2017 vp, s. 7, PeVL 32/2008 vp, s. 3/I). Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiinkin siitä, että yleisen tietoverkon kautta tapahtuvan tiedonluovutuksen edellytyksenä olisi, että henkilötietoja voidaan hakea vain yksittäisinä hakuina. Momentin kolmannen virkkeen mukaan henkilötunnuksen saisi luovuttaa vain annettaessa tietoja tulosteena tai teknisenä tallenteena. Luovutuksen edellytyksenä olisi tällöin se, että luovutuksensaajalla on tietosuojalain 29 §:n tai muun lain nojalla oikeus käsitellä henkilötunnuksia koskevia tietoja. Pykälän 1 ja 2 momenttia vastaavat säännökset sisältyvät voimassa olevaan eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 9 §:ään.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tiedoista, jotka Finanssivalvonnan olisi pidettävä yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon kautta. Säännöstä pidetään tärkeänä, jotta on selvää, mitä tietoja rekisteriä pitävän viranomaisen olisi pidettävä yleisesti saatavilla. Periaatteiltaan vastaava säännös sisältyy asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 10 §:n 2 momenttiin, mutta nyt ehdotettu säännös on tietosisällöltään mainittua säännöstä suppeampi. Velvollisuus tietojen pitämiseen yleisesti saatavilla koskisi vain osaa rekisteriin merkittävistä tiedoista, kuten elinkeinonharjoittajan nimeä sekä tietoa ylimmästä johdosta. Lisäksi kuluttajan oikeusturvan kannalta pidetään tärkeänä, että Finanssivalvonta pitää yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon avulla myös tietoa ilmoituksen tekijälle määrätyistä julkisista varoituksista sekä sellaisista kielloista, joiden tehosteeksi on asetettu uhkasakko.  

10 §.Johdon velvoitteet . Pykälän 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädettäisiin luotonvälittäjän velvollisuudesta huolehtia, että toiminnassa noudatetaan hyvää luotonantotapaa. Hyvästä luotonantotavasta säädetään 1. lakiehdotuksen 7 luvun 13 §:ssä, ja se koskee mainitun pykälän 3 momentin nojalla soveltuvin osin myös luotonvälittäjiä. Jos luotonvälittäjä on oikeushenkilö, velvollisuus olisi ehdotuksen 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla ylimmällä johdolla. Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin, että luotonvälittäjä huolehtii siitä, että luottotoimintaan osallistuvilla henkilöillä on tehtävässä tarvittava riittävä ammattitaito. Vastaava säännös sisältyy eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 10 §:n 1 momenttiin.  

Pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan luotonvälittäjän tulisi määritellä toiminnassaan soveltamansa henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset kirjallisesti. Vaatimukset olisi määriteltävä konkreettisesti esimerkiksi henkilöstön perehdytys- ja koulutusohjelmilla, ja niiden ajantasaisuutta olisi seurattava säännöllisesti ja niitä olisi päivitettävä tarvittaessa. Vaadittavasta asiantuntemuksesta säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.  

Pykälällä ja sen 2 momentin nojalla annettavalla asetuksella pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 33 artikla. 

11 §.Asiakasvarat . Ehdotuksen mukaan luotonvälittäjä ei saisi vastaanottaa, pitää hallussa eikä välittää asiakkaalle kuuluvia varoja. Säännös ei perustu direktiiviin, mutta asianmukaisena pidetään, että luotonvälittäjiä koskevat säännökset vastaavat tältä osin toisiaan. Vastaava säännös sisältyy asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 12 §:ään.  

12 §.Luotonvälitykseen ja neuvontapalveluihin liittyvien asiakirjojen ja tietojen säilyttäminen . Pykälä ei perustu direktiiviin, mutta sen sisällyttämistä pidetään tärkeänä ehdotetun sääntelyn yhteneväisyyden kannalta luotonantajia ja muita luotonvälittäjiä koskevaan sääntelyn nähden. Säilytysaikoja koskevia säännöksiä sisältyy lisäksi muuhun lainsäädäntöön, kuten 1. lakiehdotuksen 7 lukuun, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annettuun lakiin (444/2017) ja kirjanpitolakiin (1336/1997).  

Pykälän mukaan luotonvälittäjän olisi säilytettävä luotonvälitykseen ja neuvontapalveluihin liittyvät asiakirjat ja tiedot viiden vuoden ajan siitä, kun asiakassuhde on päättynyt. Jos luotonvälityksestä tai neuvontapalvelusta on syntynyt erimielisyys, asiakirjat ja tiedot olisi kuitenkin säilytettävä siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu. Samoin luotonvälittäjän olisi noudatettava mahdollisesta muusta lainsäädännöstä johtuvaa velvollisuutta säilyttää pidempään asiakirjoja ja tietoja. Säännöksen tarkoituksena on turvata Finanssivalvonnan tiedonsaantioikeuksien toteutuminen sen valvoessa luotonvälittäjiä. 

Säännös kattaa kaikki asiakassuhteen vaiheet ja koskee kaikkea välittäjän toimintaa markkinoinnista mahdollisten ongelmien selvittämiseen. Luotonvälitykseen ja neuvontapalveluihin liittyvillä asiakirjoilla ja tiedoilla tarkoitetaan esimerkiksi palvelua koskevaa sopimusta ja kuluttajaa koskevaa aineistoa. 

13 §.Vaitiolovelvollisuus . Pykälä ei perustu direktiiviin, mutta sen sisällyttämistä pidetään tärkeänä ehdotetun sääntelyn yhteneväisyyden kannalta luotonantajia ja muita luotonvälittäjiä koskevaan sääntelyn nähden. Pykälässä säädettäisiin vaitiolovelvollisuudesta soveltuvin osin yhdenmukaisesti muun muassa eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 17 §:n sekä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 14 §:n kanssa. Vaitiolovelvollisuus koskisi kaikkia tahoja, jotka kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottojen välitystä harjoitettaessa tai tällaisiin luottoihin liittyviä neuvontapalveluja tarjottaessa ovat saaneet tietoonsa asiakkaan tai jonkun muun taloudellista asemaa tai henkilökohtaisia oloja, kuten terveydentilaa, koskevia seikkoja taikka liikesalaisuuksia. Vaitiolovelvollisuus sisältää sekä asiakirjojen salassapitovelvollisuuden että kiellon ilmaista muussa kuin kirjallisessa muodossa oleva tieto. Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, antaa suostumuksen tietojen ilmaisemiseen taikka jossa laissa säädetään asiasta toisin.  

14 §.Valvonta . Pykälän mukaan lain noudattamista valvoisi Finanssivalvonta. Pykälä liittyy osaltaan kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 1 kohdan ja 41 artiklan täytäntöönpanoon.  

15 §.Valvontavaltuudet . Pykälällä ehdotetaan selvennettävän, että Finanssivalvonnan valvontavaltuuksista säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvussa. Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 37 artiklan 1 kohta sekä 41 artiklan 1 kohta.  

16 §.Hallinnollisten seuraamusten määrääminen ja täytäntöönpano . Pykälällä täsmennettäisiin, että hallinnollisten seuraamusten määräämisestä, julkistamisesta ja täytäntöönpanosta säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa. Pykälä liittyy osaltaan kuluttajaluottodirektiivin 44 artiklan täytäntöönpanoon.  

17 §.Erityinen kielto-oikeus . Pykälä ei perustu direktiiviin, mutta sen sisällyttämistä pidetään tärkeänä ehdotetun sääntelyn yhteneväisyyden kannalta luotonantajia ja muita luotonvälittäjiä koskevaan sääntelyn nähden. Periaatteiltaan vastaavat säännökset sisältyvät eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 22 §:ään sekä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 19 §:ään.  

Pykälän 1 momentilla perustettaisiin Finanssivalvonnalle erityinen kielto-oikeus, jonka nojalla se voisi kieltää ehdotuksen vastaisesti ilman rekisteröintiä tapahtuvan kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvien kuluttajaluottojen välityksen ja tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisen. Kielto voitaisiin erityisestä syystä kohdistaa myös kiellettyä toimintaa harjoittavan palveluksessa olevaan henkilöön tai muuhun, joka toimii hänen lukuunsa.  

Finanssivalvonnasta annetun lain 33 a §:n mukaan Finanssivalvonnalla on toimivalta asettaa kiellon tehosteeksi uhkasakko. Mainitusta pykälästä poiketen pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonnalla on velvollisuus asettaa uhkasakko 1 momentissa tarkoitetun kiellon tehosteeksi, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta tai Finanssivalvonta katso, että tulisi saattaa arvioitavaksi, täyttääkö menettely 18 §:n 1 tai 2 momentissa säädetyn rikoksen tunnusmerkistön. Momentin kolmannessa virkkeessä olisi informatiivinen viittaus uhkasakkolakiin.  

18 §.Rangaistussäännökset . Pykälä ei perustu direktiiviin, mutta sen sisällyttämistä pidetään tärkeänä ehdotetun sääntelyn yhteneväisyyden kannalta luotonantajia ja muita luotonvälittäjiä koskevaan sääntelyn nähden. Periaatteiltaan vastaavat säännökset sisältyvät eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 23 §:ään sekä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 26 §:ään.  

Ehdotuksen mukaan kuluttajaluottojen välitysrikoksesta tuomitaan, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, pykälän 1 momentin mukaan se, joka tahallaan harjoittaa kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvien kuluttajaluottojen välitystä ilman rekisteröintiä. Rangaistusuhkana on sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.  

Ehdotetussa tunnusmerkistössä tarkoitettua menettelyä voidaan pitää niin moitittavana, että rikosoikeudellinen vastuu siitä on perusteltu. Myös elinkeino-oikeudellisen sääntelyn tehokkuuden varmistaminen puoltaa ehdotettua sääntelyä. Ehdotettu rangaistusasteikko vastaa rangaistavaksi säädettävän tekotyypin moitittavuutta, ja asteikko on myös linjassa muiden vastaavantyyppisiä tekoja koskevien elinkeino-oikeudelliseen toimintaan liittyvien rangaistussäännösten, kuten edellä mainittuja luotonantajarikosta, vertaislainanvälittäjärikosta ja asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitysrikosta koskevien säännösten kanssa. 

Vahva perussääntö on, että vankeusuhkaiset rangaistussäännökset tulee sijoittaa rikoslakiin. Tästä pääsäännöstä poikkeaminen edellyttää painavia perusteita. Ehdotetussa rangaistussäännöksessä tarkoitetun tyyppisiä, myös matalan vankeusrangaistusuhan käsittäviä rangaistussäännöksiä on nykyisellään aineellisoikeudellisessa lainsäädännössä, ja asianmukaisena pidetäänkin, että myös ehdotettu rangaistussäännös sijoitetaan aineelliseen lakiin, jonka vastaisesta menettelystä rikoksessa on kysymys. 

Pykälän 2 momentin mukaan rangaistus 13 §:n mukaisen vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta tuomittaisiin rikoslain (39/1889) 38 luvun 1 §:n mukaisena salassapitorikoksena tai 2 §:n mukaisena salassapitorikkomuksena, mikäli teosta ei muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.  

Jos Finanssivalvonta on tehostanut 17 §:n 1 momentin nojalla määrättyä kieltoa uhkasakolla, päällekkäisyyksien estämiseksi pykälän 3 momentissa säädetään, ettei rikkojaa tällöin voida tuomita samasta teosta rangaistukseen, jos uhkasakko on lainvoimaisella päätöksellä tuomittu maksettavaksi. Säännös vastaa eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 23 §:n 4 momenttia sekä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 26 §:n 2 momenttia.  

19 §.Muutoksenhaku . Säännös ei perustu direktiiviin, vaan olisi kansallista sääntelyä. Pykälä vastaa sisällöltään eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 24 §:ää.  

Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Muutoksenhaku vastaisi tältä osin Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:ää, jonka nojalla Finanssivalvonnan päätösten muutoksenhaku on keskitetty Helsingin hallinto-oikeuteen.  

Pykälän 2 momentin mukaan muutoin muutoksenhaussa hallintotuomioistuimeen sovelletaan, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään.  

Pykälän 3 momentin nojalla Finanssivalvonnan päätös voitaisiin panna täytäntöön ilman lainvoimaa. Päätöksestä valittamisesta huolimatta päätöstä olisi noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin päätä tai asiasta muualla laissa toisin säädetä.  

20 §.Voimaantulo. Pykälä sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen.  

21 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi ottaa rekisteri-ilmoituksen käsiteltäväksi ennen lain voimaantuloa ja ilmoituksen tekijä voidaan rekisteröidä luotonvälittäjärekisteriin lain tullessa voimaan.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi merkittävä ehdotuksen mukaan rekisteröintiä edellyttävää toimintaa harjoittava ja laissa säädetyt rekisteröinnin edellytykset täyttävä elinkeinonharjoittaja luotonvälittäjärekisteriin viimeistään 20 päivänä marraskuuta 2026, jos rekisteri-ilmoitus tehdään viimeistään 20 päivänä toukokuuta 2026. Säännöksen tarkoituksena on, että rekisteröinnin piirissä oleva luotonvälittäjä merkittäisiin Finanssivalvonnan toimesta rekisteriin rekisteröintivelvollisuuden soveltamisen alkamisesta, jos laissa tarkoitettu rekisteri-ilmoitus on tehty säädettyyn ajankohtaan mennessä.  

Pykälän 3 momentin mukaan tekoon ja laiminlyöntiin, joka on tehty ennen ehdotuksen voimaantuloa, sovelletaan ehdotuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.  

7.4  Laki asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä

5 §.Välittäjärekisteri ja rekisteri-ilmoitus . Pykälään lisättäisiin yhdenmukaisuussyistä 3. lakiehdotuksen 5 §:n 4 momenttia vastaava uusi 4 momentti , jonka mukaan Finanssivalvonta voisi antaa tarkempia määräyksiä pykälässä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä.  

7.5  Laki kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista

2 §.Yhteistyöasetuksen mukaiset toimivaltaiset viranomaiset. Pykälän 2 momentin 2 kohdan balakohta päivitettäisiin kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiiviksi ja saman kohdan d alakohta puolestaan uudeksi kuluttajaluottodirektiiviksi.  

13 §.Seuraamusmaksu eräiden kuluttajansuojalain säännösten rikkomisesta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Pykälään lisättäväksi ehdotetut säännökset perustuvat kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiiviin sekä kuluttajaluottodirektiiviin, ja lisäyksillä pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 24 artiklaan lisätty 6 kohta sekä kuluttajaluottodirektiivin 44 artiklan 2 kohta. Siltä osin kuin 1. lakiehdotuksen 7 luvun 13 §:n 2 momentin 1 a ja 3 a kohta ehdotetaan kytkettäväksi seuraamusmaksusääntelyyn, kyse olisi kuitenkin kansalliseen harkintaan perustuvasta ehdotuksesta.  

Pykälän 1 momentin 2 kohtaa ehdotetaan täydennettäväksi ensinnäkin siten, että kohdassa viitattaisiin kuluttajansuojalain 6 lukuun lisättävään uuteen peruuttamistoimintoa koskevaan 14 a §:ään. Saman momentin 3 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi kuluttajansuojalain 6 a lukuun lisättävät 11 §:n 4 momentti, joka koskee velvollisuutta toimittaa ennakkotiedot ja sopimusehdot kuluttajille soveltuvassa ja saavutettavassa muodossa sekä 11 c §, joka koskee ennakkotietojen antamista sähköisesti. Siltä osin kuin 6 a luvun 11 §:n 4 momentti koskee sopimusehtojen toimittamista, on kyse kansallisesta sääntelystä. Momentin 3 kohtaan lisättäisiin myös 12 a §, joka koskee peruuttamistoimintoa sekä 18 a §, joka koskee kiellettyjä menettelytapoja verkkorajapinnoilla.  

Momentin 4 kohtaa täydennettäisiin edelleen siten, että seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös, kun elinkeinonharjoittaja kuluttajien vahingoksi tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö 1. lakiehdotuksen 7 luvun 12 a §:n mukaista kieltoa periä maksuja luvussa edellytettyjen tietojen antamisesta, 13 §:n 2 momentin 1 kohdan a–i alakohtien säännöksiä hyvän luotonantotavan mukaisesta menettelystä luottoa markkinoitaessa, saman momentin 1 a kohdan kieltoa markkinoida neuvontapalvelua siten, että markkinointi on omiaan hämärtämään kuluttajan ymmärrystä siitä, että kyseessä on luotonannosta erillinen palvelu sekä saman momentin 6 kohdan velvollisuuden antaa kuluttajalle maksuviivästystilanteissa tietoa ja neuvoja ja tarjota kuluttajalle kohtuullisia maksujärjestelyjä luoton takaisinmaksun edistämiseksi. Mainittuja 1 kohdan säännöksiä sovelletaan mainitun pykälän 3 momentin nojalla myös luotonvälittäjään. Seuraamusmaksumahdollisuus koskisi ehdotuksen mukaan myös mainitun pykälän 4 momentissa säädettyä kieltoa järjestää henkilöstön palkitsemista koskevat järjestelmät siten, että ne estävät menettelemästä luotonannossa, luotonvälityksessä ja neuvontapalvelujen tarjonnassa hyvän luotonantotavan mukaisesti. Lisäksi 4 kohdassa mainittaisiin seuraamusmaksulla sanktioitavina säännöksinä jatkossa myös 1. lakiehdotuksen 7 luvun 13 c §:n 1 momentin mukainen velvollisuus määritellä luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävät menettelytavat ja ylläpitää niitä sekä saman pykälän 2 tai 3 momentin säännökset palkitsemista koskevista linjauksista. Seuraamusmaksu voisi tulla jatkossa kyseeseen myös rikottaessa 1. lakiehdotuksen 7 luvun 16 b §:n säännöksiä luottohakemuksen hylkäämisestä, saman luvun 18 §:n kieltoa ottaa kuluttajalta juokseva sitoumus, saman luvun 30 §:n säännöksiä jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen irtisanomisesta, saman luvun 48 a §:n säännöksiä kuluttajan olosuhteiden huomioimisesta luotonvälityksessä, saman luvun 49 b §:n säännöksiä neuvontapalvelusta kuluttajalta perittävästä maksusta, saman luvun 49 c §:n säännöksiä neuvontapalvelun suorittamisesta, saman luvun 49 d §:n säännöksiä riippumattoman neuvonnan tarjoamisesta tai riippumattomana neuvojana toimimisesta ilmoittamisesta sekä saman luvun 49 e §:n ja sen nojalla annettuja säännöksiä luotonantajalta ja luotonvälittäjältä vaadittavasta asiantuntemuksesta. Muilta osin kohta vastaisi nykytilaa.  

Myös pykälän 2 momentin 2 ja 3 kohtaa täydennettäisiin. Mainittuun 2 kohtaan lisättäisiin viittaus kuluttajansuojalain 6 a luvun 13 §:ään. Edelleen 3 kohdan osalta jatkossa seuraamusmaksun määräämismahdollisuus koskisi kohdassa nykyisin lueteltujen säännösten lisäksi tilanteita, joissa elinkeinonharjoittaja käyttää sopimusehtoa tai soveltaa käytäntöä, jolla poiketaan kuluttajien vahingoksi kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 2 momentin 3 a kohdan kiellosta periä kuluttajalta luoton hakemisesta maksuja ennen luottosopimuksen tekemistä, 13 b §:n säännöksistä luottotarjouksen ehtojen muuttamisesta ja vakuutusta koskevan tarjouksen voimassaolosta, 20 §:n 2 momentin mukaisesta oikeudesta peruuttaa kuluttajaluottosopimus, 21 §:n 1 momentin mukaisesta liitännäissopimuksen sitomattomuudesta, 27 §:n ennenaikaista takaisinmaksua koskevista säännöksistä, 28 §:n säännöksistä luotonantajan oikeudesta saada korvaus ennenaikaisesta takaisinmaksusta, 32 §:n käyttöoikeuden lakkauttamista koskevista säännöksistä, 46 a §:n käyttelytiliin liittyvään luottosopimukseen perustuvan luoton käytön rajoittamista tai peruuttamista koskevista säännöksistä taikka 47 a §:n tili- tai luottorajan ylitystä koskevan mahdollisuuden rajoittamista tai peruuttamista koskevista säännöksistä. Muilta osin kohta vastaisi nykytilaa.  

16 §.Seuraamusmaksu tietojen antamista koskevien säännösten rikkomisesta . Pykälän 1 momentin 3 kohtaan lisättäisiin kuluttajansuojalain 6 a luvun uusia säännöksiä. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä, jos elinkeinonharjoittajalle rikkoo tai laiminlyö kuluttajansuojalain 6 a luvun 10 a §:n mukaista velvollisuutta antaa riittäviä selvityksiä, 10 b §:n mukaista velvollisuutta lähettää peruuttamisoikeutta koskeva muistutus taikka 11 d §:n mukaista tiedonantovelvollisuutta.  

Momentin 4 kohtaa täydennettäisiin siten, että jatkossa seuraamusmaksu voisi tulla kohdassa nykyisin mainittujen säännösten lisäksi kyseeseen tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja rikkoo tai laiminlyö 1. lakiehdotuksen 7 luvun 7 a §:n mukaisen velvollisuuden antaa eräitä yleisiä tietoja tarjoamistaan luotoista, 8 a §:n ja sen nojalla annettujen säännösten mukaisen velvollisuuden antaa varoitus kuluttajaluoton mainonnassa, 11 §:n mukaisen velvollisuuden ennen luottosopimuksen tekemistä annettavien tietojen tai luottosopimusluonnoksen toimittamisesta, 11 a §:n mukaisen velvollisuuden lähettää kuluttajalle peruuttamisoikeutta koskeva muistutus, 11 b §:n mukaisen velvollisuuden antaa tieto automatisoituun päätöksentekoon perustuvasta yksilöllisestä tarjouksesta, 13 §:n 2 momentin 5 kohdan mukaisen velvollisuuden antaa kuluttajalle ennen luottosopimuksen tekemistä riittävät ja selkeät selvitykset, 23 §:n mukaisen velvollisuuden antaa kuluttajalle maksutta lyhennystaulukko, 23 a §:n mukaisen velvollisuuden antaa eräitä tietoja luottosopimusta muutettaessa, 25 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuuden ilmoittaa luottosopimuksen mukaisten oikeuksien tai itse luottosopimuksen siirtymisestä kolmannelle osapuolelle, 41 §:n ja sen 2 momentin nojalla annettujen säännösten mukaisen velvollisuuden antaa eräitä tietoja ennen maksujärjestelysopimuksen tekemistä, 42 §:n ja sen nojalla annettujen säännösten mukaisen velvollisuuden antaa ennakkotietoja puhelimessa, 43 §:n mukaisen velvollisuuden ennen maksujärjestelysopimuksen tekemistä annettavien tietojen tai maksujärjestelysopimusluonnoksen toimittamisesta, 46 §:n mukaisen velvollisuuden antaa eräitä tietoja käyttelytiliin liittyvän luottosopimuksen voimassaoloaikana, 47 §:n mukaisen velvollisuuden antaa eräitä tietoja käyttelytilisopimukseen sekä tili- tai luottorajan ylitykseen liittyen, 49 §:n mukaisen velvollisuuden ilmoittaa luotonvälityksestä perittävästä maksusta taikka 49 a §:n mukaisen velvollisuuden antaa eräitä tietoja ennen neuvontapalvelun aloittamista tai neuvontapalvelua koskevan sopimuksen tekemistä. Kohtaan lisättävät säännökset perustuvat kuluttajaluottodirektiiviin, ja lisäyksillä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 44 artiklan 2 kohta.  

7.6  Laki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta

6 a §.Kuluttaja-asiamiehen lainsäädännön valvontatehtävistä sekä eräistä muista Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttaja-asioista tiedottaminen . Pykälä olisi uusi, ja siinä säädettäisiin kuluttaja-asiamiehen valvontatehtävää koskevan tiedon julkaisemisesta. Pykälä liittyisi osin kuluttajaluottodirektiivin 44 artiklan 3 kohdan täytäntöön panemiseen, mutta se olisi soveltamisalaltaan laajempi. Syitä säännöksen sisällyttämiseen on arvioitu tarkemmin jaksossa 4.1.1. Pykälän 1 momentin mukaan kuluttaja-asiamies julkaisee tietoa tärkeimmistä päätöksistään, muista valvontatoimistaan, määräämistään kielloista, vireille panemistaan asioista tuomioistuimessa sekä niiden johdosta annetuista tuomioistuimen ratkaisuista sopivalla tavalla sen jälkeen, kun niistä on ilmoitettu niiden kohteena oleville henkilöille.  

Kuluttaja-asiamiehen päätöksellä tai muulla valvontatoiminnalla tarkoitetaan kaikenlaisia valvontatehtävän yhteydessä tehtäviä päätöksiä, asian käsittelyyn liittyviä välivaiheita ja kannanottoja, kuten henkilölle lähetettävää selvityspyyntöä, lainvastaista menettelyä koskevaa huomautuskirjettä tai kirjallista sitoumuspyyntöä lainvastaisen menettelyn lopettamiseksi. Tiedon julkaiseminen ei tarkoita tiedon julkaisemista kaikista käsiteltävää valvontatehtävää koskevista yksittäisistä käsittely- tai työvaiheista, eikä tiedon julkaiseminen edellytä, että asian käsittely olisi lopullisesti päätetty. Julkaistava tieto voi kuitenkin koskea myös yksittäistä valvontatehtävän käsittelyvaihetta, kuten selvityspyynnön lähettämistä henkilölle, mutta usein julkaistava tieto on kooste tai tiivistelmä valvontatehtävän käsittelyn yhteydessä syntyneestä kirjeenvaihdosta ja neuvotteluista. 

Kuluttaja-asiamies harkitsee itsenäisesti, mitä päätöksiään tai muita valvontatoimiaan se pitää julkaisemisen kannalta tärkeänä. Sopivalla tavalla tarkoitetaan sekä sitä, että valvontatehtävästä julkaistava tieto voi esimerkiksi olla tiivistelmä useista asiakirjoista sekä sitä, että julkaisukanava voi olla esimerkiksi lehdistötiedote, Kilpailu- ja kuluttajaviraston verkkosivuilla julkaistava verkkotiedote tai Kilpailu- ja kuluttajaviraston verkkosivuilla ylläpidettävä kuluttaja-asiamiehen päätöstietopankki. 

Poiketen 1 momentin pääsäännöstä tieto päätöksestä tai muusta valvontatoimesta voidaan julkaista tärkeän syyn ja asian nopean vaikutuksen vuoksi, vaikka sen julkaisemisesta ei olisi ensin ilmoitettu siinä yksilöidylle henkilölle. Vastaavasti, jos henkilöön ei saada yhteyttä, henkilöä ei tunneta tai henkilö välttelee kuluttaja-asiamiehen yhteydenottoa, tietoa voidaan julkaista ilman, että sen sisällöstä tai sen julkaisemisesta on ilmoitettu sen kohteena olevalle henkilölle. 

Pykälän 2 momentissa säädetään niistä seikoista, jotka saavat tilanteen mukaan käydä ilmi 1 momentissa tarkoitetusta julkaistavasta tiedosta. Jos jokin yksittäinen tieto ei ole saatavilla, kuten esimerkiksi menettelystä vastuussa oleva henkilö, tietoa ei luonnollisesti voida julkaista muiden tietojen yhteydessä. Yksittäisen tiedon puuttuminen ei kuitenkaan estä momentissa tarkoitettujen muiden tietojen julkaisemista. Tällöin voidaan esimerkiksi vastuussa olevan henkilön nimen asemesta julkaista tieto siitä, että henkilö ei ole tiedossa.  

Julkaistavasta tiedosta kävisi ilmi esimerkiksi valvontatehtävän kohteena olevan menettelyn tai lain rikkomisen luonne. Menettelyllä tarkoitetaan esimerkiksi kuluttajaluoton tarjontaa, auton etämyyntiä tai kaukojunavuoron viivästymistä. Lain rikkomisen luonteella tarkoitetaan esimerkiksi hyvän luotonantotavan vastaista menettelyä, harhaanjohtavaa markkinointia tai matkustajan oikeuden epäämistä kuluttomaan uudelleenreititykseen. 

Vastuussa olevalla henkilöllä tarkoitetaan lainsäädännön valvontatehtävän kohteena olevaa elinkeinonharjoittajaa ja elinkeinonharjoittajan palveluksessa olevaa luonnollista henkilöä tai muuta, joka toimii hänen lukuunsa. Muita julkaistavia tietoja voisivat olla sovelletut säännökset keskeisiltä osin, asian käsittelyn tila sekä päätöksen tai ratkaisun lainvoimaisuus. Jos asian käsittelyn tila tai lainvoimaisuus ilmenee jo julkaistavan tiedon sisällöstä, sitä ei tarvitse erikseen ilmoittaa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kuluttaja-asiamiehen käytettävissä olevista vaihtoehtoisista menettelyistä tilanteissa, jos päätöksen tai ratkaisun julkistaminen vaarantaisi meneillään olevan viranomaistutkinnan tai vaarantaisi finanssi- tai muiden markkinoiden vakauden. Kysymys olisi suppeasti tulkittavasta poikkeussäännöksestä.  

Kuluttaja-asiamiehen olisi kussakin yksittäistapauksessa arvioitava tapauskohtaisesti julkistamisen seurauksia ja julkistamisen eri vaihtoehtoja. Siltä osin kuin kyse on tiedottamatta jättämisestä finanssimarkkinoiden vakavaa vaarantamista koskevasta syystä, säännös perustuu kuluttajaluottodirektiivin 44 artiklan 3 kohtaan. Muilta osin sääntely on kansallista. 

Pykälän 4 momentin mukaan kuluttaja-asiamies ja Kilpailu- ja kuluttajavirastossa kuluttaja-asioita käsittelevät kuluttajaneuvonta, Euroopan kuluttajakeskus ja matkapakettien vakuusvalvonta voivat julkaista kuluttajille suunnattuja yksittäisiä henkilöitä nimeltä koskevia toimintaohjeita tai varoituksia ilman, että asiasta on ensin ilmoitettu niiden kohteina oleville, jos toimintaohjeen tai varoituksen julkaiseminen on asian merkityksellisyyden tai nopean vaikutuksen vuoksi tärkeää. Toimintaohjeen tarkoituksena on esimerkiksi auttaa kuluttajia tunnistamaan lainvastainen menettely sekä neuvoa, miten välttää joutumasta menettelyn kohteeksi tai miten toimia, jos on jo joutunut menettelyn kohteeksi. Toimintaohjeen tarkoituksena voi olla myös kuluttajien ohjeistaminen korvausten hakemiseksi konkurssitilanteissa tai kuluttajille osoitetut yhteydenottopyynnöt Kilpailu- ja kuluttajavirastoon tai muuhun tahoon, kuten poliisiin tai pesänselvittäjään asian jatkokäsittelemiseksi.  

Toimintaohjeessa voi olla kysymys myös kuluttajille annetuista asian käsittelyn etenemistä viranomaisessa koskevista väliaikatiedoista. Väliaikatietojen tarkoituksena on tyydyttää kuluttajien tiedontarve ja välttää lukuisat yksittäiset asian käsittelyn etenemistä koskevat tietopyynnöt, kunnes asiassa on jälleen uutta viranomaisen tiedotettavaa. 

Varoitukset voivat koskea esimerkiksi sellaisen henkilön toiminnasta varoittamista, jonka tiedetään todistettavasti lähettävän kuluttajille aiheettomia laskuja ja perintäkirjeitä tai varoittaminen asioimasta henkilön kanssa, joka ei toimita kuluttajien etukäteen maksamia tuotteita tai palauta kuluttajien rahoja. Varoitus voi myös koskea sellaisen henkilön toimintaa, joka hyväksyttävää vakuutta asettamatta harjoittaa matkapalveluyhdistelmistä annetun lain (901/2017) soveltamisalaan kuuluvien matkapalveluyhdistelmien tarjoamista tai asuntokauppalain (843/1994) soveltamisalaan kuuluvien asuntojen tarjoamista. Lisäksi varoitus voi koskea esimerkiksi kuluttajille vaarallisten tavaroiden tai palveluiden tarjontaa. 

Vaikka toimintaohjeen ja varoituksen tarkoitus on antaa kuluttajille käytännön ohjeita asian omatoimiseen hoitamiseen ja varoittaa näitä taloudellisilta menetyksiltä, toimintaohjeen tai varoituksen julkaisemisessa voi samalla olla kyse myös siitä, että viranomainen pyrkii toimintaohjeen tai varoituksen julkaisemisella saamaan menettelystä vastuussa olevan henkilön luopumaan vapaaehtoisesti lainvastaisesta toimenpiteestä. Koska rajanveto pelkän kuluttajien ohjeistamisen ja muussa tarkoituksessa julkistetun lainvastaisuuden välillä voi yksittäistapauksissa olla mahdotonta, on perusteltua, että momentissa tarkoitettu tiedottaminen kattaa molemmat tarkoitusperät. 

Momentin mukaan kuluttajille suunnattu toimintaohje tai varoitus voidaan julkaista menettelystä vastuussa olevan tai epäillyn henkilön nimi mainiten, vaikka toimintaohjeesta tai sen julkaisemisesta ei olisi ensin ilmoitettu siinä yksilöidylle henkilölle. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin siitä, että pykälässä tarkoitettuja henkilötietoja voidaan hakea sähköisen tietoverkon kautta vain yksittäisinä hakuina.  

7.7  Vakuutussopimuslaki

5 §.Tiedot ennen sopimuksen solmimista . Pykälästä ehdotetaan kumottavaksi 4 momentti , jossa viitataan vakuutusten etämyynnin tiedonantovelvollisuuden osalta kuluttajansuojalain 6 a luvun tiedonantovelvollisuutta koskeviin säännöksiin. Koska vakuutusten etämyynnissä sovelletaan jatkossa yleisen tiedonantovelvollisuuden osalta vain vakuutuksia koskevaa erityissääntelyä, viittaus kuluttajansuojalain 6 a lukuun on tarpeeton.  

5 a §.Tietojen toimittaminen pysyvällä tavalla taikka verkkosivustolla . Pykälän 3 momenttiin lisätään kuluttajansuojalain säädösnumero, sillä 5 §:ssä oleva viittaus kuluttajansuojalakiin poistetaan. Momenttiin tehtäisiin myös eräitä kielellisiä tarkistuksia.  

5 e §.Luotonantajan edellyttämää vakuutusta koskevan tarjouksen voimassaolo . Pykälä olisi uusi. Pykälässä olisi informatiivinen viittaus kuluttajansuojalain 7 luvun 13 b §:ään, jossa säädettäisiin luotonantajan kuluttajaluottoa varten edellyttämää vakuutusta koskevan tarjouksen voimassaoloajasta.  

6 §.Eräiden asiakirjojen antaminen . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentin toinen virke, jossa viitataan vakuutusten etämyynnin osalta kuluttajansuojalain 6 a luvun sopimusehtojen toimittamista koskeviin säännöksiin, poistettaisiin. Koska vakuutusten etämyynnissä sovelletaan jatkossa yleisen tiedonantovelvollisuuden osalta vain vakuutuksia koskevaa erityissääntelyä, viittaus kuluttajansuojalain 6 a lukuun on tarpeeton.  

13 a §.Vakuutuksenottajan oikeus peruuttaa eläkevakuutus tai säästöhenkivakuutus . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentin toisesta virkkeestä poistetaan viittaus kuluttajansuojalain 6 a luvun säännöksiin. Vastaisuudessa peruuttamisajan alkamisen osalta olisi huomioitava ainoastaan vakuutussopimuslain 6 §:ssä tarkoitettujen asiakirjojen toimittamisajankohta. Koska vakuutusten etämyynnissä sovelletaan jatkossa yleisen tiedonantovelvollisuuden osalta vain vakuutuksia koskevaa erityissääntelyä, viittaus kuluttajansuojalain 6 a lukuun on tarpeeton.  

7.8  Laki vakuutusten tarjoamisesta

5 luku Liiketoiminnan menettelytavat ja tiedonantovelvollisuus 

36 §.Vakuutusmeklarin tiedonantovelvollisuus . Pykälästä ehdotetaan kumottavaksi 3 momentti . Kyseisessä momentissa viitataan vakuutusten etämyynnin ja vakuutusmeklarin tiedonantovelvollisuuden osalta kuluttajansuojalain 6 a luvun tiedonantovelvollisuutta koskeviin säännöksiin. Koska vakuutusten etämyynnissä sovelletaan jatkossa yleisen tiedonantovelvollisuuden osalta vain vakuutuksia koskevaa erityissääntelyä, viittaus kuluttajansuojalain 6 a lukuun on tarpeeton.  

41 a §.Kuluttajan syöpätautidiagnooseja koskevia henkilötietoja koskevat rajoitukset kuluttajaluottoon liittyvässä vakuutuksessa . Pykälä olisi uusi, ja siinä säädettäisiin kuluttajan syöpätautidiagnooseja koskevien henkilötietojen käyttämistä koskevasta rajoituksesta. Säännöksellä pannaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 14 artiklan 4 kohta. Ehdotuksen mukaan jos kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvaa kuluttajaluottoa koskevan luottotarjouksen ehtona on, että kuluttaja ottaa luottosopimukseen liittyvän vakuutuksen, vakuutuksen tarjoamisessa ei saa käyttää kuluttajan syöpätautidiagnoosia koskevia henkilötietoja sen jälkeen kun 15 vuotta on kulunut diagnoosia koskevan lääketieteellisen hoidon päättymisestä.  

On tavallista, että vakuutuksentarjoajat ottavat vastuunvalinnassaan huomioon vakuutettavan henkilön terveydentilan ja sairaushistorian. Säännöksen taustalla on tavoite vähentää pitkäaikaisessa remissiossa olevien syöpäselviytyjien epäreilua kohtelemista rahoituspalvelujen saannissa, joka voi ilmetä esimerkiksi kohtuuttoman korkeiden maksujen muodossa (kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 48 kappale). Säännös merkitsisikin rajoitusta vakuutuksenantajan vastuunvalintaan syöpätautidiagnoosia koskevien henkilötietojen osalta sen jälkeen, kun 15 vuotta on kulunut diagnoosia koskevan lääketieteellisen hoidon päättymisestä. Henkilötietojen käyttämistä tulisi tulkita säännöksen yhteydessä laajasti. Koska säännöksen tarkoituksena on kieltää se, että säännöksen soveltamisalaan kuuluva vakuutussopimus perustuisi edellä mainitun rajauksen piiriin kuuluviin henkilötietoihin, säännöksen vastaista olisi, että tällaisia henkilötietoja ylipäänsä pyydettäisiin vakuutuksen tarjoamisen yhteydessä. Direktiivin säännös jättää jäsenvaltioiden määritettäväksi pituuden ajanjaksolle, jonka jälkeen säännöksessä mainittuja henkilötietoja ei saa käyttää. Ajanjakso ei saa kuitenkaan ylittää 15 vuotta kuluttajan syöpätautidiagnoosia koskevan hoidon päättymisestä. Asianmukaisena ajanjaksona pidetään 15 vuotta lääketieteellisen hoidon päättymisestä. Syitä valitulle ratkaisulle on avattu jaksossa 5.1.1. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että säännös ei koske kaikkia luottosopimukseen liittyviä vakuutuksia, vaan ainoastaan tilanteita, joissa luottotarjouksen edellytyksenä on, että kuluttajalla on luottosopimukseen liittyvä asiaankuuluva vakuutus. Luotonantajan oikeudesta edellyttää luottosopimukseen liittyvää vakuutusta säädetään 1. lakiehdotuksen 7 luvun 13 b §:ssä. 

9 luku Valvonta, hallinnolliset seuraamukset ja vahingonkorvausvastuu 

71 §. Seuraamusmaksu . Pykälän 1 momentin 1 kohtaa täydennettäisiin niin, että seuraamusmaksun piirissä olisi jatkossa myös ehdotettu uusi 41 a §. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa lakia. Lisäyksellä pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 44 artiklan 2 kohta.  

7.9  Laki luottolaitostoiminnasta

8 luku Palkitseminen 

3 §. Palkitsemisjärjestelmiä koskevat yleiset vaatimukset . Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus 1. lakiehdotuksen 7 luvun 13 c §:ään. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa lakia.  

15 luku Menettelytavat asiakasliiketoiminnassa 

12 a §. Ammatilliset vaatimukset . Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat voimassa olevaa lakia.  

Pykälään ehdotetaan otettavaksi uusi 3 momentti , jossa säädettäisiin luottolaitoksen palveluksessa olevien ja muutoin tämän lukuun toimivien henkilöiden tietämystä ja pätevyyttä koskevista vähimmäisvaatimuksista. Momentin mukaan 1. lakiehdotuksen 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja myöntävän luottolaitoksen palveluksessa olevilla ja muutoin sen lukuun toimivilla henkilöillä, jotka osallistuvat luottojen myöntämiseen, olisi oltava luottotoimintaa koskeva riittävä tietämys ja pätevyys. Kyseiset vaatimukset koskevat myös henkilöitä, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisina edellä tarkoitetut henkilöt toimivat, eli käytännössä luoton myöntämiseen osallistuvien henkilöiden lähiesihenkilöitä. Luottolaitoksen tulisi kirjallisesti määritellä ne henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset, joita se soveltaa toiminnassaan. Vaatimukset olisi määriteltävä konkreettisesti esimerkiksi henkilöstön perehdytys- ja koulutusohjelmilla, ja niiden ajantasaisuutta olisi seurattava säännöllisesti ja päivitettävä tarvittaessa. Tietämystä ja pätevyyttä koskevista vaatimuksista säädettäisiin momentin nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa. Momentilla ja sen nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 33 artikla.  

7.10  Laki positiivisesta luottotietorekisteristä

6 §.Tiedot luotoista. Pykälän 1 momentin 1 kohta ehdotetaan muutettavaksi. Ehdotuksen mukaan positiiviseen luottotietorekisteriin talletettaisiin laissa säädetyt tiedot sopimuksen mukaan myönnetystä kuluttajansuojalain 7 tai 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvasta kuluttajaluotosta sekä siihen mainitun lain 7 luvun 1 §:n 2 ja 3 momentin mukaan rinnastuvasta luotosta, paitsi jos luotosta ei peritä korkoa tai muita maksuja. Säännöksessä mainittua kuluttajaluottoa ja siihen rinnastuvaa luottoa koskevia tietoja ei siis talletettaisi rekisteriin, jos tällaisesta luotosta ei peritä korkoa tai muita maksuja. Muutoksen tarkoituksena on rajata positiiviseen luottotietorekisteriin talletettavista luottoa koskevista tiedoista pois tiedot koskien 1. lakiehdotuksen 7 luvun soveltamisalaan kuuluviksi ehdotettuja kuluttajaluottoja, joista ei peritä korkoa tai muita maksuja. Voimassa olevan lain mukaan mainitut korottomat ja kuluttomat kuluttajaluotot on rajattu kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalan ulkopuolelle luvun 1 §:n 5 momentin 1 kohdassa, joka ehdotetaan kuluttajaluottodirektiivin täytäntöön panemiseksi kumottavaksi. Ehdotetun rajauksen tarkoituksena onkin säilyttää nykytila positiiviseen luottotietorekisteriin talletettavia kuluttajaluottoja ja niihin rinnastuvia luottoja koskevien tietojen osalta.  

10 §.Lyhennystiedot. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, ettei 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuihin muihin luottokustannuksiin kuin korkoon sisältyisi kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja. Muutos johtuu siitä, että kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:ää luottokustannuksista ehdotetaan muutettavaksi siten, että säännöksessä ei enää nimenomaisesti mainittaisi kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja maksuina, joita luottokustannuksiin ei lueta. Vaikka tällaisia maksuja ei olisi lähtökohtaisesti pidettävä luottokustannuksina, säännöksessä mainittaisiin kuitenkin selvyyden vuoksi, ettei tällaisia maksuja koskevia tietoja talletettaisi rekisteriin.  

11 §.Tiedot leasing-sopimuksesta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti , jossa säädettäisiin 10 §:n tapaan ja samoin perustein siitä, ettei muihin luottokustannuksiin kuin korkoon sisältyisi kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja.  

16 §.Ilmoitusvelvollisuus. Pykälän 1 momentin 2 kohta ehdotetaan muutettavaksi. Voimassa olevan kohdan mukaan ilmoitusvelvollisia ovat eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain mukaisesti rekisteriin merkityt luotonantajat ja luotonvälittäjät. Esityksen 2. lakiehdotuksen mukaisesti mainittuun rekisteriin merkittäisiin jatkossa tietyin poikkeuksin nykyisin lain soveltamisalan ulkopuolella olevat elinkeinonharjoittajat, jotka myöntävät kuluttajaluottoja vain myymiensä kulutushyödykkeiden oston rahoittamiseksi. Ilmoitusvelvollisuuden asettamista tällaisille sivutoimisille luotonantajille ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena, mistä syystä ehdotuksen mukaan ilmoitusvelvollisia olisivat kohdan mukaan muut 2. lakiehdotuksen mukaisesti rekisteriin merkityt luotonantajat ja luotonvälittäjät kuin elinkeinonharjoittajat, jotka myöntävät kuluttajaluottoja vain myymiensä kulutushyödykkeiden oston rahoittamiseksi. Muutoksen myötä ilmoitusvelvollisuus säilyisi tältä osin voimassa olevan lain mukaisena. Lisäksi kohdan viittaus eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain numeroon päivitettäisiin vastaamaan voimassa olevaa lakia.  

23 §.Tiedon antaminen luonnolliselle henkilölle . Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Voimassa olevan momentin mukaan jos luonnollisen henkilön luottohakemus on hylätty positiivisesta luottotietorekisteristä saatujen tietojen perusteella, rekisteristä tietoja hankkineen on välittömästi päätöksen jälkeen ilmoitettava hänelle tällaisesta luottotiedon käytöstä ja siitä, mistä rekisteristä tiedot ovat peräisin. Ehdotuksen mukaan rekisteristä tietoja hankkineen olisi jatkossa ilmoitettava luonnolliselle henkilölle myös huomioon otetuista tietoryhmistä. Lisäyksellä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 19 artiklan 6 kohta.  

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti . Ehdotuksen mukaan rekisterinpitäjän olisi ilmoitettava kuluttajalle 12 §:ssä tarkoitetun maksuviivetiedon tallettamisesta positiiviseen luottotietorekisteriin 30 päivän kuluessa tiedon tallettamisesta. Momentilla pantaisiin osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 19 artiklan 7 kohdan a alakohta.  

7.11  Luottotietolaki

13 §.Maksuhäiriötiedot ja niitä täydentävät tiedot . Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Voimassa olevan lain mukaan luonnolliselle henkilölle, jota koskeva 1 momentissa tarkoitettu tieto on ensimmäistä kertaa merkitty luottotietorekisteriin, on annettava tieto saatavan suorittamisen vaikutuksesta tiedon säilytysaikaan. Tätä niin sanottua ensirekisteröintiä koskevaa ilmoitusvelvollisuutta täydennettäisiin lisäämällä momenttiin uusi virke, jonka mukaan jos kyse on 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetusta tiedosta, on lisäksi jokaisesta merkinnästä annettava tieto 30 päivän kuluessa tiedon merkitsemisestä luottotietorekisteriin. Ehdotuksella varmistetaan, että velallinen saa tiedon jokaisesta 14 §:ssä tarkoitettua kulutusluottosopimukseen perustuvan maksun laiminlyöntiä koskevasta maksuhäiriötiedosta. Lisäyksellä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 19 artiklan 7 kohdan a alakohta.  

19 §. Henkilöluottotietojen luovuttamisen ja käyttämisen yleiset edellytykset . Pykälän 6 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Voimassa olevan momentin mukaan luottotietorekisteristä henkilöluottotietoja hankkineen, joka hylkää luottohakemuksen 12 §:n 1 momentissa tai 13 §:ssä tarkoitettujen tietojen perusteella, on välittömästi päätöksen jälkeen ilmoitettava luonnolliselle henkilölle tällaisesta luottotiedon käytöstä ja siitä, mistä luottotietorekisteristä tiedot ovat peräisin. Ehdotuksen mukaan luottotietorekisteristä henkilöluottotietoja hankkineen olisi jatkossa ilmoitettava luonnolliselle henkilölle myös huomioon otetuista tietoryhmistä. Vastaavaa lisäystä ehdotetaan myös positiivisesta luottotietorekisteristä annettuun lakiin. Lisäyksellä pannaan osaltaan täytäntöön kuluttajaluottodirektiivin 19 artiklan 6 kohta.  

7.12  Laki Finanssivalvonnasta

5 §. Muut finanssimarkkinoilla toimivat . Pykälään lisättäisiin uusi 44 kohta , jonka mukaan 3. lakiehdotuksen 5 §:n mukaan luotonvälittäjärekisteriin ilmoittautumisvelvolliset ovat Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkoitettuja muita finanssimarkkinoilla toimivia, ja 43 kohtaan tehtäisiin tarvittava tekninen tarkistus.  

26 §.Toimiluvan ja rekisteröitymisen peruminen ja siihen rinnastettava toiminnan määrääminen lopetettavaksi . Pykälän 8 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että pykälässä toimiluvan perumisesta säädettyä sovelletaan myös 3. lakiehdotuksen 3 §:ssä tarkoitetun rekisteröitymisvelvollisen luotonvälittäjän rekisteröitymisen perumiseen.  

27 §.Toimiluvan ja rekisteröitymisen mukaisen toiminnan rajoittaminen. Pykälän 5 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että pykälässä toimiluvan ja rekisteröitymisen mukaisen toiminnan rajoittamisesta säädettyä sovelletaan myös 3. lakiehdotuksen 3 §:ssä tarkoitetun rekisteröitymisvelvollisen luotonvälittäjän toiminnan rajoittamiseen.  

45 §.Asiakkaansuojan valvontaa koskevien säännösten soveltamisala. Pykälän 1 momentti vastaa muutoin voimassa olevan 45 §:n 1 momenttia, mutta asiakkaansuojan valvontaa koskevien säännösten soveltamisalaan lisättäisiin eräiden kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain mukaiset luotonvälittäjät.  

7.13  Laki Finanssivalvonnan valvontamaksuista

1 §. Maksuvelvollinen . Pykälän 7 kohtaan lisättäisiin uusi r alakohta , jonka mukaan Finanssivalvonnan valvontamaksun olisivat velvollisia suorittamaan 3. lakiehdotuksen 6 §:n mukaisesti rekisteröity kuluttajaluottojen välittäjä. Samalla kohdan q alakohtaan tehtäisiin tarvittava tekninen muutos.  

10 §. Muiden toimijoiden maksut . Pykälän 9 kohtaa muutettaisiin siten, että asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 6 §:n mukaisesti rekisteröidyn suomalaisen luotonvälittäjän osalta perusmaksu olisi jatkossa 5 000 euroa. Muutosta pidetään perusteltuna, jotta perusmaksun suuruus vastaisi jäljempänä pykälän 20 kohdassa ehdotettua kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvien kuluttajaluottojen välittäjien perusmaksua. Lisäksi voimassa olevassa kohdassa oleva asiamiehenä toimivaa luotonvälittäjää koskeva poikkeus poistettaisiin.  

Pykälän 10 kohtaa muutettaisiin siten, että asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetun lain 2 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun ulkomaisen luotonvälittäjän, jolla on Suomessa sivuliike, osalta perusmaksu olisi jatkossa 1 500 euroa.  

Pykälään lisättäisiin uusi 20 kohta , jonka mukaan 3. lakiehdotuksen 6 §:n mukaisesti rekisteröidyn luotonvälittäjän osalta perusmaksu olisi 5 000 euroa. Samalla 19 kohtaan tehtäisiin tarvittava tekninen muutos.  

7.14  Maksupalvelulaki

27 §. Muualla laissa säädetty velvollisuus antaa tietoja. Pykälästä ehdotetaan kumottavaksi 2 momentti. Momentissa säädetään niistä kuluttajansuojalain 6 a luvun tiedonantovelvollisuutta koskevista säännöksistä, jotka eivät tule maksupalvelua tarjottaessa sovellettavaksi. Koska vastaisuudessa etämyynnissä tarjottavaa maksupalvelua koskevaan tiedonantovelvollisuuteen sovelletaan ainoastaan maksupalvelulainsäädäntöä, viittaus kuluttajansuojalain 6 a lukuun on tarpeeton.  

7.15  Laki yleiseurooppalaisen yksilöllisen eläketuotteen tarjoamista ja jakelua koskevan Euroopan unionin asetuksen täydentämisestä

3 §.PEPP-tuotteen tarjoamista koskevat poikkeukset sovellettaviin säännöksiin . Pykälän 1 momentin 3 kohta ehdotetaan kumottavaksi. Kyseisessä kohdassa viitataan vakuutusyhtiöiden ja vakuutusedustajien harjoittaman PEPP-tuotteen tarjoamisen osalta kuluttajansuojalain 6 a luvun tiedonantoa koskevaan säännökseen, joka ei tule mainitussa tarjoamisessa sovellettavaksi. Koska vastaisuudessa PEPP-tuotteen tarjoamiseen etämyynnissä sovelletaan tiedonantovelvollisuuden osalta PEPP-lainsäädäntöä, viittaus on tarpeeton.  

7.16  Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä

2 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentin 15 kohtaa muutettaisiin. Voimassa oleva kohta koskee nykyisellään kaikkia eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain soveltamisalaan kuuluvia elinkeinonharjoittajia. Kohdasta rajattaisiin muutoksella pois elinkeinonharjoittajat, jotka myöntävät kuluttajaluottoja vain myymiensä kulutushyödykkeiden oston rahoittamiseksi. Tällaiset elinkeinonharjoittajat ehdotetaan tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta otettavaksi 2. lakiehdotuksen soveltamisalaan, jolloin voimassa olevassa kohdassa mainittu viittaus käsittäisi ilman erillistä rajausta myös tällaiset toimijat. Muutoksen myötä kohdassa tarkoitettu soveltamisala säilyisi näin ollen voimassa olevan lain mukaisena.  

7.17  Liikennevakuutuslaki

4 b § . Kuluttajansuojalain soveltaminen . Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jonka mukaan kuluttajansuojalain 6 a luvun 18 a §:ää sovellettaisiin myös liikennevakuutuksiin. Lisäys on tarpeen kuluttajaoikeusdirektiivin muutosdirektiivin täytäntöön panemiseksi.