2.2.1
Työperäinen hyväksikäyttö
Työperäiselle hyväksikäytölle ei ole vakiintunutta ja tarkkarajaista oikeudellista määritelmää. Kuitenkin esimerkiksi palkkaturvalain (866/1998) 5 a §:n otsikkona on vakava työperäinen hyväksikäyttö. Pykälässä mainitaan erikseen rikoslain 25 luvun 3 ja 3 a §:ssä, 36 luvun 6 ja 7 §:ssä sekä 47 luvun 3 ja 3 a §:ssä tarkoitetut rikokset. Työperäinen hyväksikäyttö voi tulla huomioiduksi useiden eri rikosnimikkeiden kautta riippuen esimerkiksi hyväksikäytön tekotavasta sekä teon kontekstista, seurauksista ja vakavuudesta. Hyväksikäyttö voi myös loukata useampia oikeushyviä eli rikosoikeudella suojeltavia intressejä.
Kiskonta
Oikeushyvien kautta tarkasteltuna työperäinen hyväksikäyttö voi loukata esimerkiksi perustuslain 15 §:n 1 momentissa turvattua omaisuuden suojaa. Hyväksikäyttö voi siten tulla arvioitavaksi muun muassa rikoslain 36 luvun 6 §:n mukaisena kiskontana. Rikoslain 36 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan kiskonnasta tuomitaan se, joka käyttämällä hyväksi toisen taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä tai ajattelemattomuutta jonkin sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä hankkii tai edustaa itselleen tai toiselle taloudellista etua, joka on selvästi epäsuhteessa vastikkeeseen, on tuomittava kiskonnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Momentti sisältää niin sanotun esinekiskonnan perustunnusmerkistön.
Kiskontasäännökset suojaavat ennen kaikkea alisteisessa asemassa olevan varallisuutta. Kiskontarikoksilla pyritään ehkäisemään hädänalaisessa tai muutoin sopimuskumppaniaan heikommassa asemassa olevan henkilön taloudellinen hyväksikäyttäminen sopimussuhteessa (HE 66/1988 vp, s. 127–128; HE 64/2009 vp, s. 7).
Systematiikaltaan rikoslain 36 luvun 6 §:n 1 momentti rakentuu viidestä tunnusmerkistötekijästä: toisen taloudellisen tai henkisen riippuvuussuhteen hyväksi käyttämisestä, hyväksikäytön ajoittumisesta sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteyteen, taloudellisen edun hankkimisesta tai edustamisesta itselle tai toiselle, taloudellisen edun selvästä epäsuhtaisuudesta vastikkeeseen nähden ja tahallisuudesta. Jotta vastuu kiskonnasta tulisi kyseeseen, täytyy kaikkien edellytyksistä täyttyä.
Kiskonnan luonne rikoksena kiteytyy hyväksikäyttövaatimukseen. Tekijä käyttää hyväksi olosuhteita, joiden vuoksi asianomistaja ei kykene tasapuolisesti neuvottelemaan oikeustoimen ehdoista. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää siis sitä, että tekijä on käyttänyt hyväksi asianomistajan taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä tai ajattelemattomuutta.
Taloudellinen tai muu ahdinko
Sitä, milloin kyse on kiskonnan tunnusmerkistössä tarkoitetusta taloudellisesta ahdingosta, arvioidaan tapauskohtaisesti. Olennaista on, että taloudellinen asema on heikentynyt siinä määrin, ettei hyväksikäytettävä pysty tasapuoliseen kaupankäyntiin tai muuhun oikeustoimeen. Taloudellinen ahdinko voi myös olla tilapäistä, kunhan se on olemassa tekohetkellä. Muu kuin taloudellinen ahdinko tarkoittaa kiskonnan tunnusmerkistössä tilannetta, jossa henkilö joutuu esimerkiksi hengen tai terveyden vaaraan, jota toinen henkilö käyttää taloudellisesti hyödyksi (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 36–37).
Riippuvainen asema
Kiskonnan tunnusmerkistö voi täyttyä, jos tekijä käyttää hyväksi asianomistajan riippuvaista asemaa. Tekijä voi käyttää hyväksi asianomistajan niin tekijästä kuin kolmannestakin riippuvaista asemaa. Riippuvuussuhteen perusta voi olla normatiivinen, kuten työsopimuksen perusteella syntyvä työnantajan ja työntekijän välinen suhde, tai tosiasiallinen, kuten kahden henkilön tuttavuuteen perustava suhde. Riippuvuussuhde voi perustua yksinomaan myös taloudellisiin seikkoihin. Riippuvuussuhde voi myös syntyä normatiivisten, toiminnallisten ja taloudellisten elementtien sekoituksena. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei taloudellisen ahdingon ja riippuvaisen aseman erottaminen toisistaan ole aina yksiselitteistä (KKO 2020:15, kohta 10; Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 18, 35–37.
Ymmärtämättömyys
Ymmärtämättömyydellä tarkoitetaan kiskonnan tunnusmerkistössä sitä, että henkilöltä puuttuu kyky arvioida oikeustoimeen liittyvien seikkojen merkitys. Kyse voi olla yleisestä arviointikyvyn heikkenemisestä, kuten dementiasta, tai tiettyyn erityisalueeseen liittyvästä ymmärtämättömyydestä. Ensimmäisessä tapausryhmässä on ennen kaikkea kyse henkilön psyykkiseen toimintakykyyn liittyvästä puutteesta, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla luonteeltaan pysyvä. Jälkimmäisessä tapausryhmässä on usein samanaikaisesti kyse myös kokemattomuuden synnyttämästä ymmärtämättömyydestä (Kaarlo Hakamies, RL 36: Petos ja muu epärehellisyys, s. 1195–1259 teoksessa Tapio Lappi-Seppälä – Kaarlo Hakamies – Dan Helenius – Sakari Melander – Kimmo Nuotio – Timo Ojala – Ilkka Rautio, Rikosoikeus. 5., uudistettu painos. Alma Talent 2022, s. 1246).
Ajattelemattomuus
Kiskonnan tunnusmerkistö voi täyttyä, jos tekijä on käyttänyt hyväksi asianomistajan ajattelemattomuutta. Ajattelemattomuudessa kiskonnan tunnusmerkistötekijänä on kiteytetysti kyse siitä, että asianomistaja suhtautuu välinpitämättömästi tai huolettomasti tekemäänsä sitoumukseen, vaikka on sinänsä tietoinen kaikista olennaisista seikoista, jotka vaikuttavat sitoumuksen sisältöön ja sen seurauksiin. Ajattelemattomuuden hyväksi käyttäminen voi kuitenkin johtaa kiskonnan soveltumiseen ainoastaan hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 40–42).
Ajattelemattomuus liitetään esimerkiksi humalatilaan, muuhun päihtymystilaan tai pelihimoon, jotka mahdollistavat taloudellisen hyväksi käyttämisen (KKO 2015:62, kohdat 7 ja 17). Usein ajattelemattomuus näyttäisikin liittyvän juuri tilapäiseen tajunnanhäiriöön, shokki- tai pakkotilaan tai vastaavaan, joita tekijä käyttää hyväksi. Ajattelemattomuus voi olla kuitenkin luonteeltaan myös pysyvämpää, ja esimerkiksi asianomistajan nuoruuden hyväksikäytön on tulkittu kuuluvan tunnusmerkistön piiriin (Hakamies 2022, s. 1246–1247).
Hyväksikäytön liityntä sopimukseen tai muuhun oikeustoimeen
Kiskonnan rangaistavuus edellyttää, että vastikkeeseen nähden epäsuhteessa oleva taloudellinen etu hankitaan tai edustetaan sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä. Se voi sisältyä itse sopimusehtoihin, mutta se voidaan saada myös sopimusneuvotteluissa tai muutoin sopimuksen tekemisen yhteydessä (HE 66/1988 vp, s. 139). Jos hyväksikäytöltä puuttuu tällainen liityntä sopimukseen tai muuhun oikeustoimeen, kiskonnan tunnusmerkistö ei täyty.
Taloudellisen edun hankkiminen tai edustaminen itselle tai toiselle
Kiskontarikokselle on tunnusomaista, että tekijä hankkii tai edustaa taloudellista etua itselleen. Kiskonta tulee kyseeseen kuitenkin myös silloin, kun taloudellinen etu hankitaan tai edustetaan toiselle, kuten esimerkiksi tekijän lähiomaiselle. On myös mahdollista, että asianomistaja tekee sopimuksen tekijän edustaman oikeushenkilön kanssa, jolloin oikeushenkilö saa tunnusmerkistössä tarkoitetun taloudellisen edun (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 45).
Lain esitöiden mukaan edun hankkiminen merkitsee edun lopullista haltuun ottamista. Edustamisella taas tarkoitetaan jostakin edusta sopimista, vaikkei etu välittömästi erääntyisikään suoritettavaksi. Lain esitöissä todetaan, että se voitaisiin sisällyttää sopimuksen ehtoihin, mutta se voitaisiin saada myös sopimusneuvotteluissa tai muutoin sopimuksen tekemisen yhteydessä. Kiskonta ei siten edellytä, että taloudellinen etu erääntyisi välittömästi maksettavaksi (HE 66/1988 vp, s. 139).
Hankittua tai edustettua taloudellista etua on pystyttävä vertaamaan suoritettuun vastikkeeseen eli vastasuoritukseen (KKO 2015:62, kohdat 7 ja 15). Taloudellisen edun tunnusmerkkiin sisältyy käsitteellisesti se, että osapuolten suorituksille pitää pystyä osoittamaan ainakin jonkinlainen taloudellinen arvo. Muussa tapauksessa suorituksia ei ole mahdollista verrata toisiinsa (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 45).
Taloudellisen edun selvä epäsuhtaisuus vastikkeeseen nähden
Kiskonta voi tulla kysymykseen vain, mikäli tekijän itselleen tai toiselle hankkiman taloudellisen edun ja vastasuorituksen välillä on selvä epäsuhta (KKO 2015:62, kohta 7). Mikäli taloudellisen edun ja siitä annetun vastikkeen välillä ei vallitse selvää epäsuhtaa, asiaa arvioidaan lähtökohtaisesti siviilioikeudellisena riita-asiana. Vaatimus taloudellisen edun selvästä epäsuhtaisuudesta vastikkeeseen nähden liittyy siihen, että kiskonnan kriminalisonnilla on tarkoitus puuttua vain karkeisiin väärinkäytöksiin vaihdantatilanteissa (HE 66/1988 vp, s. 131). Epäsuhtaisuuden arviointia ei kuitenkaan voida tehdä erillään kiskonnan muiden tunnusmerkistötekijöiden täyttymisen arvioinnista. Mitä vakavampaa hyväksikäyttö on ollut ja mitä useampia pykälässä mainituista olosuhteista on käytetty hyväksi, sitä pienempi taloudellinen etu voi olla selvässä epäsuhteessa vastikkeeseen nähden. Oikeustieteessä on katsottu, että kymmenissä euroissa mitattava taloudellinen etu voi olla selvässä epäsuhteessa suoritukseen nähden esimerkiksi silloin, kun käytetään hyväksi toisen hädänalaista tilaa (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 46–47).
Törkeä kiskonta
Törkeästä kiskonnasta säädetään rikoslain 36 luvun 7 §:ssä. Jos kiskonnassa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa, 3) rikoksentekijä käyttää häikäilemättömästi hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa tai 4) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja kiskonta on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiskonnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Kiskonta kvalifioituu törkeäksi, jos siihen soveltuu vähintään yksi 7 §:ssä mainituista ankaroittamisperusteista (kvalifiointiperusteista) ja tekoa pidetään kokonaisuutena arvostellen törkeänä.
Törkeän kiskonnan ensimmäinen kvalifiointiperuste on, että kiskontateolla tavoitellaan huomattavaa hyötyä. Hyödyn huomattavuutta arvioidaan kiskonnassa objektiivisesta näkökulmasta (HE 66/1988 vp, s. 135, 140). Ratkaisussa KKO 2015:52 (kohta 10) on lisäksi katsottu, että lakia säädettäessä tarkoituksena on ollut, että huomattavan hyödyn tunnusmerkin tulkinnan tulisi olla pitkälle samanlainen eri rikosten kohdalla.
Ratkaisussa KKO 2015:52 (kohta 15) 10 079,83 euron määräistä hyötyä ei pidetty vielä törkeän petoksen tunnusmerkistössä edellytetyllä tavalla huomattavana. Ratkaisussa KKO 2010:62 puolestaan 14 000 euroa pidettiin huomattavana taloudellisena hyötynä. Törkeää kavallusta koskevassa ratkaisussa KKO 2019:33 (kohdat 15–17) 17 333 euron rahavarojen kavaltamisen katsottiin koskevan suurta määrää varoja sekä aiheuttaneen asianomistajalle tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa. Huomioiden tarkoitus yhdenmukaistaa huomattavan hyödyn tunnusmerkin tulkintaa eri rikoksissa, myös kiskonta- ja petosrikoksissa 17 000 euron määrää on pidettävä huomattavana taloudellisena hyötynä (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 53–54; Kimpimäki 2021, s. 802; Luoto ym. 2024, s. 431–432).
Törkeän kiskonnan toisen kvalifiointiperusteen mukaan kiskontateon kvalifioi, jos teolla aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa. Vahingon huomattava tuntuvuus arvioidaan objektiivisesti samalla tavoin kuin ensimmäisen kvalifiointiperusteen hyödyn huomattavuus. Samoin kuin huomattavasta taloudellisesta hyödystä on edellä todettu, huomattavasta taloudellisesta vahingosta voi oikeuskirjallisuuden mukaan olla kyse, mikäli aiheutettu vahinko on 15 000–17 000 euron luokkaa (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 55–56).
Vahingon erityinen tuntuvuus arvioidaan sen sijaan kuitenkin suhteessa uhrin omiin varallisuusoloihin (HE 66/1988 vp, s. 135, 140). Erityisen tuntuvuuden arviointi saa siten subjektiivisia piirteitä, sillä asianomistajan henkilökohtainen taloudellinen tilanne vaikuttaa siihen, voidaanko vahinkoa pitää erityisen tuntuvana. Petoksen yhteydessä 7 500–9 000 euron suuruista vahinkoa pidetään usein sellaisena vahinkona, jota yksityishenkilön ollessa asianomistajana voi pitää kvalifiointiperusteen täyttävänä erityisen tuntuvana vahinkona. Pienituloisten kohdalla määrä voisi olla tätä pienempikin (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 55–56).
Kolmas ankaroittamisperuste liittyy kiskontarikoksen tekotavan erityiseen paheksuttavuuteen. Häikäilemättömyys ilmenee toisen taloudellisen tai muun ahdingon, riippuvaisen aseman, ymmärtämättömyyden tai ajattelemattomuuden hyväksi käyttämisen poikkeuksellisen räikeinä tapauksina. Rikoksentekijä voi käyttää hyväkseen paitsi oikeustoimen vastapuolen myös tälle läheisen henkilön erityisiä olosuhteita (HE 66/1988 vp, s. 140).
Neljäs ankaroittamisperuste eli erityinen suunnitelmallisuus kattaa muun muassa ammattimaisen tai tavanomaisen kiskonnan harjoittamisen tapaukset. Suunnitelmallisuus on kuitenkin edellä mainittua laajempi peruste, koska sellaista voi ilmetä myös ainutkertaisen kiskonnan yhteydessä. Erityinen suunnitelmallisuus voi ilmetä esimerkiksi rikoksen huolellisena valmisteluna ja sen ilmitulon välttämiseen tähtäävänä järjestelynä (HE 66/1988 vp, s. 140). Myös esimerkiksi menettelyn kesto kertoo suunnitelmallisuudesta, ja oikeuskäytännössä yli vuoden jatkunutta tekoa on jo pidetty suunnitelmallisena (Kristiina Koivukari – Heli Korkka-Knuts – Venus Mahmood – Sakari Melander, Ihmiskauppa ja sen lähirikokset. Säännösten soveltamiskäytäntö. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:18, s. 217).
Kokonaistörkeysarvioinnin sisältö määräytyy ensisijaisesti kyseisen rikoksen ja rikostyypin ominaispiirteiden perusteella. Teon pitämistä kokonaisuutena arvostellen törkeänä puoltaa se, jos siihen soveltuu useampi kuin yksi kvalifiointiperuste. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2020:15 (kohta 15) kiskonnan kokonaistörkeysvaatimus täyttyi sillä perusteella, että taloudellista hyötyä (24 800 euroa) oli pidettävä huomattavana ja rikos oli myös tehty erityisen suunnitelmallisesti. Oikeuskäytännössä törkeää kiskontaa on sovellettu myös silloin, kun tavoiteltu taloudellinen hyöty on ollut huomattava (objektiivisesta näkökulmasta arvioituna) ja teko samalla oli aiheuttanut erityisen tuntuvaa vahinkoa (subjektiivisesta näkökulmasta) asianomistajalle (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 58–59; ks. yleisesti kokonaistörkeysarvioinnista myös KKO 2013:57, kohdat 6–7; HE 66/1988 vp, s. 19).
Työsyrjintä
Rikoslain 47 luvun 3 §:n mukaan työnantaja tai tämän edustaja, joka työpaikasta ilmoittaessaan, työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työnhakijan tai työntekijän epäedulliseen asemaan 1) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka 2) uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Työsyrjintäsäännös suojaa ensi sijassa yhdenvertaisuutta (HE 151/2003 vp, s. 16). Lainsäädännössä olevien syrjintäkieltojen tarkoituksena on toteuttaa ihmisten oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun eri elämänalueilla. Syrjintäkieltojen valtiosääntöinen perusta on perustuslain 6 §:ssä, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä (HE 94/1993 vp, s. 25).
Työsyrjinnässä on kyse erityiskriminalisonnista rikoslain 11 luvun 11 §:n mukaiseen syrjintään nähden. Työsyrjintäsäännös syrjäyttää erityissäännöksenä yleisen syrjintäsäännöksen. Yleisellä tasolla syrjinnässä on kyse yhdenvertaisuutta loukkaavasta kohtelusta, jossa ihminen asetetaan muihin nähden erilaiseen tai epäedulliseen asemaan ilman hyväksyttävää syytä.
Rikoslain 47 luvun 3 §:n mukainen työsyrjintäsäännös sisältää kuvauksen niistä tilanteista, joissa kiellettyä syrjintää voi esiintyä. Nämä tilanteet ulottuvat työpaikkailmoittelusta palvelussuhteen päättymiseen asti. Lain esitöiden mukaan syrjintätilanteet liittyisivät useimmiten työntekijöiden kohteluun työnantajan käyttäessä valtaansa tulkita palvelussuhteen ehtoja ja järjestellä töitä ja työmenetelmiä (HE 94/1993 vp, s. 170).
Syrjintäsäännöksen soveltamiseen liittyy aina tietty vertailuasetelma, koska rangaistavuuden edellytyksenä on työnhakijan tai -tekijän asettaminen epäedulliseen asemaan. Lain esitöiden mukaan tavallisesti voidaan käyttää vertailukohtana muita työnhakijoita taikka työnantajan palveluksessa olevia toisia työntekijöitä, jotka työskentelevät samoissa tehtävissä tai muuten samanlaisissa oloissa kuin syrjitty. Toisaalta rangaistavuus ei aina edellytä, että yksilöity vertailukohta olisi osoitettavissa saman työnantajan muiden työntekijöiden joukosta. Tällaista vertailukohtaa ei ole esimerkiksi silloin, kun työnantaja kohdistaa kurinpitotoimia koko henkilökuntaansa lailliseen työtaisteluun osallistumisen vuoksi. Säännöksen sanontaa ”epäedulliseen asemaan” voidaan myös soveltaa pitäen vertailun mittapuuna niitä työnhakijoita ja työntekijöitä, joita muut työnantajat kohtelevat lainmukaisesti ja tasapuolisesti. Kaikissa tapauksissa edellytetään kuitenkin, että työnhakija tai työntekijä joutuu objektiivisesti arvostellen epäedullisempaan asemaan kuin muut. Pelkkä erilainen kohtelu ei siten perusta rangaistavuutta (HE 94/1993 vp, s. 171).
Pykälässä tarkoitettu epäedulliseen asemaan saattaminen ei ole rangaistavaa, jos siihen on painava, hyväksyttävä syy. Yleensä tällaisen syyn olisi oltava tavalla tai toisella työhön liittyvä. Joissakin tapauksissa hyväksyttävä syy voisi sisältyä menettelyyn, jolla työnantaja tietoisesti pyrkii parantamaan erityistä suojelua tarvitsevien työntekijöiden asemaa muiden kustannuksella. Oikeuskirjallisuudessa ja esitöissä on katsottu, että esimerkiksi sukupuolten välistä tasa-arvoa edistämään pyrkivä niin kutsuttu positiivinen erityiskohtelu voi tietyissä tapauksissa ja lainmukaisesti toteutettuna poistaa erilaiseen asemaan asettamisen rangaistavuuden (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 24–25). Eriarvoisen kohtelun perusteen olisi kaikissa tapauksissa oltava painava. Tässä suhteessa työsyrjinnän kriminalisointi eroaa rikoslain yleisestä syrjintäkriminalisoinnista ja ilmentää tehostetun syrjintäsuojan tarvetta tällä elämänalueella (HE 94/1993 vp, s. 171).
Epäedulliseen asemaan asettamisen on lisäksi täytynyt toteutua syrjintäperusteella. Esimerkiksi pelkkä taloudellisen hyödyn tavoittelu ei välttämättä viittaa syrjintäperusteeseen, jos työehtosopimuksen alittavaa palkkaa on maksettu koko henkilöstölle (HE 94/1993 vp, s. 171; Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 24–25). Pykälän 1 kohdassa mainitaan sellaiset syrjintäperusteet, jotka korostetusti työntekijän henkilöön liittyvinä ovat tavalla tai toisella työntekijän itsensä vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Pykälän 2 kohdan mukaan kiellettyjä syrjintäperusteita ovat erilaiset kansalaisvapauksien käyttöön liittyvät seikat. Yhteistä pykälän 1 ja 2 kohdassa mainittujen syrjintäperusteiden tulkinnalle olisi se, ettei rangaistavalta syrjinnältä edellytetä nimenomaista, kyseisistä perusteista johtuvaa syrjintätarkoitusta. Työnantajan tai tämän edustajan menettelyn motiivina voi olla esimerkiksi taloudellinen etu tai työn sujuvuuden turvaaminen, mutta siitä huolimatta esimerkiksi työntekijän irtisanominen raskauden takia olisi pykälän mukaan rangaistavaa. Tahallista ja 3 §:n mukaan rangaistavaa työsyrjintä voi olla kuitenkin vain silloin, kun tekijä on ollut tietoinen syrjintäperusteesta (HE 94/1993 vp, s. 171–172).
Kiskonnantapainen työsyrjintä
Rikoslain 47 luvun 3 a §:ssä tarkoitettu rikossäännös kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä suojaa työsyrjintäsäännöksen tapaan ensi sijassa yhdenvertaisuutta, mutta toisaalta se on laadittu nimenomaisesti heikomman osapuolen suojaksi ja heikommassa asemassa olevan hyväksikäyttämisen ehkäisemiseksi (HE 151/2003 vp, s. 10).
Rikoslain 47 luvun 3 a §:n mukaan, jos työsyrjinnässä asetetaan työnhakija tai työntekijä huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi työnhakijan tai työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä, tekijä on, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, tuomittava kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Kiskonnantapaisen työsyrjinnän soveltaminen siis edellyttää, että työsyrjintää koskevan rikoslain 47 luvun 3 §:n tunnusmerkistö täyttyy. Kiskonnatapaisen työsyrjinnän soveltuminen edellyttää toisin sanoen aina syrjintäperusteen olemassaoloa. Kiskonnantapaisen työsyrjinnän nimike voi tulla soveltuvaksi työsyrjinnän tavoin työsuhteen aikana, työpaikkailmoittelun aikana ja työntekijän valinnassa (HE 151/2003 vp, s. 16–17).
Kiskonnantapaisen työsyrjinnän tunnusmerkistön täyttymiselle on vielä kaksi lisäedellytystä: huomattavan epäedulliseen asemaan asettaminen sekä työnhakijan tai työntekijän taloudellisen tai muun ahdingon, riippuvaisen aseman, ymmärtämättömyyden, ajattelemattomuuden tai tietämättömyyden hyväksi käyttäminen.
Säännöksen soveltuminen edellyttää ensinnäkin, että työnhakija tai työntekijä asetetaan huomattavan epäedulliseen asemaan, kun taas työsyrjintää koskevassa luvun 3 §:ssä edellytetään epäedulliseen asemaan asettamista. Kiskonnantapaisen työsyrjinnän soveltamiskynnys on siis tältä osin korkeammalla (HE 151/2003 vp, s. 17). Epäedullinen asema voi ilmetä esimerkiksi muihin työntekijöihin verrattuna huomattavasti alhaisemman palkan maksamisena tai epäasiallisina työaikoina.
Kiskonnantapaisen työsyrjinnän erottaa ihmiskaupasta se, että kiskonnantapaista työsyrjintäsäännöstä on esitöiden perusteella tarkoitettu sovellettavaksi lähinnä palkanmaksua ja työaikojen noudattamista koskevissa tilanteissa, kun taas ihmiskaupassa on kyse pakkotyöhön tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin saattamisesta (HE 103/2014 vp, s. 35). Huomattavan epäedullisen aseman voidaankin arvioida viittaavan ennen kaikkea alipalkan maksamiseen.
Säännöksessä on lueteltu tyhjentävästi, millaisten työntekijää koskevien olosuhteiden hyväksikäyttäminen riittää tunnusmerkistön täyttymiseen. Lain esitöiden mukaan taloudellisesta ahdingosta ja sen hyväksikäyttämisestä on kysymys esimerkiksi silloin, kun työntekijällä ei ole mahdollisuutta toimeentuloon ilman vaadittua työtä. Muun ahdingon hyväksikäyttämistä voi olla työntekijän sairaudesta johtuvan lääkkeiden tarpeen tai asunnottomuuden hyödyntäminen. Rikoslain 47 luvun 3 a §:ssä tarkoitetulla taloudellisella tai muulla ahdingolla on yhteys ihmiskauppasäännöksessä mainittuun turvattomaan tilaan, jonka edellyttämä ahdinko vaikuttaa kuitenkin vakavammalta kuin kiskonnantapaisessa työsyrjinnässä tarkoitettu (HE 103/2014 vp, s. 13.)
Riippuvainen asema voi olla seurausta esimerkiksi sukulaisuus- tai perhesuhteesta, velkasuhteesta tai oleskelusta jossakin laitoksessa. Se voi myös olla huumausaineen käyttäjän riippuvuutta huumausaineen toimittajasta. Riippuvainen asema voi olla seurausta uhkauksesta paljastaa työnhakija tai työntekijä viranomaiselle esimerkiksi tehdyn rikoksen tai luvattoman maassa oleskelun vuoksi. Lisäksi riippuvainen asema voi syntyä esimerkiksi matkustusasiakirjojen luovuttamisella toiselle henkilölle. Rikoslain 47 luvun 3 a § ei edellytä sitä, että työnhakija tai työntekijä on riippuvuussuhteessa työnantajaan, vaan riippuvuussuhde voi olla olemassa myös toiseen henkilöön nähden (HE 103/2014 vp, s. 13.)
Ymmärtämättömyys liittyy ennen muuta ulkomaalaisen työntekijän työsuhteen ehtoihin ja työoloihin sekä Suomen työlainsäädäntöä koskevaan tietämättömyyteen ja kokemattomuuteen. Ymmärtämättömyys voi johtua myös siitä, että henkilö esimerkiksi vajavaisen kielitaidon vuoksi on kykenemätön arvioimaan tekemänsä työsopimuksen sisältöä ja merkitystä. Ajattelemattomuus rikoslain 47 luvun 3 a §:n yhteydessä tarkoittaa lähinnä sitä, että työnhakija tai työntekijä ei tule edes ajatelleeksi työsuhteen tarkempia ehtoja tai työoloja, koska on hyvillään saamastaan työstä ja sen mahdollisesti tuomista toimeentulon kohentumismahdollisuuksista. Tietämättömyys viittaa suoraan työoloja tai työehtoja koskevaan tietämättömyyteen (HE 103/2014 vp, s. 13.)
Säännöksen sanamuoto vastaa soveltuvin osin myös kiskontaa koskevan rikoslain 36 luvun 6 §:n sanamuotoa. Kiskonnantapaista työsyrjintää koskeva säännös on kuitenkin erityissäännös suhteessa kiskontaa koskevaan rikossäännökseen ja tulee näin ollen ensisijaisesti sovellettavaksi (HE 151/2003 vp, s. 16–17). Kiskonnantapaisen työsyrjinnän säännökseen sisältyy toissijaisuuslauseke, jonka mukaan säännöstä ei sovelleta, jos teosta muualla laissa säädetään ankarampi rangaistus. Kiskonnantapaista työsyrjintää koskeva säännös syrjäytyy toissijaisuuslausekkeen perusteella, jos tekoa olisi arvioitava esimerkiksi 36 luvun 7 §:ssä tarkoitettuna törkeänä kiskontana, 25 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna ihmiskauppana tai sen törkeänä tekomuotona.
Petos
Petossäännökset suojaavat ennen kaikkea varallisuutta. Petosrikosten on tulkittu suojaavan myös taloudellisen vaihdannan edellyttämää luottamusta. Lain esitöiden mukaan rikoslain 36 luvun rikossäännösten tarkoituksena on luoda edellytyksiä tällaiselle luottamukselle oikeuselämässä ja siten turvata tavaroiden ja palvelusten vaihdantaa sekä taloudellisten ja oikeudellisten asioiden hoitamista myös toisen puolesta (HE 66/1988 vp, s. 128).
Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Petoksen rangaistavuuden edellytyksenä on se, että tavoiteltava taloudellinen hyöty on luonteeltaan oikeudetonta. Pykälän soveltaminen ei edellytä hyödyn saamista, vaan jo hyötymis- tai hyödyttämistarkoitus on riittävä. Petos on rangaistava myös vahingoittamistarkoituksessa tehtynä (HE 66/1988 vp, s. 131).
Petos tehdään erehdyttämällä vastapuolena oleva henkilö sopimuksen tekoon taikka johonkin suoritukseen joko sopimussuhteessa tai sen ulkopuolella. Petoksen edellytyksenä olevat perustunnusmerkit ovat tällöin erehdyttäminen, erehdys, erehdyksen vallassa suoritettu määräämistoimi ja siitä aiheutunut vahinko (HE 66/1988 vp, s. 128).
Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan petoksen tekotapoja ovat ensinnäkin joko toisen erehdyttäminen tai toisen erehdyksen hyväksikäyttäminen. Lain esitöiden mukaan erehdyttäminen voi olla paitsi valheellisen asianlaidan esittämistä myös muuta sellaista suhtautumista, joka asianomaisessa tilanteessa on omiaan johtamaan toista harhaan. Erehdyksen hyväksikäyttäminen rinnastetaan erehdyttämiseen. Petoksesta voidaan näin ollen tuomita esimerkiksi se, joka havaittuaan saavansa nostaa liikaa rahaa on jättänyt huomauttamatta tuosta maksuerehdyksestä (HE 66/1988 vp, s. 131).
Petoksen rangaistavuuden edellytyksenä on myös se, että erehtynyt erehdyksen seurauksena ryhtyy johonkin toimeen taikka jättää tekemättä jotakin, johon hän muuten olisi ryhtynyt. Tästä tekemisestä tai tekemättä jättämisestä olisi seurattava taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai jollekin toiselle. Tekemättä jättäminen voisi ilmetä esimerkiksi siten, että velkoja erehdyksen vallassa luopuu laillisen saatavansa perimisestä (HE 66/1988 vp, s. 132).
Petoksessa edellytetään taloudellisen vahingon syntymistä. Taloudellinen vahinko on esitöiden mukaan ymmärrettävä rahan tai tavaran tappiota laajempana käsitteenä. Vahinko voi ilmetä joko varallisuuden suoranaisena vähentymisenä tai taloudellisen edun saamatta jäämisenä. Jo rahan tai tavaran tappion syntymisen välitön vaarakin saattaa usein merkitä sellaista taloudellisen aseman todellista heikentymistä, että sitä voidaan pitää tunnusmerkistössä tarkoitettuna taloudellisena vahinkona, vaikka lopullinen tappio ei vielä olisikaan syntynyt (ks. HE 66/1988 vp, s. 132–133).
Rikoslain 36 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan petoksen yritys on rangaistava. Petoksen yrityksestä on kysymys siitä alkaen, kun jonkun henkilön erehdyttämiseen on ryhdytty.
Törkeä petos
Rikoslain 36 luvun 2 §:n mukaan törkeästä petoksesta on kyse silloin, jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa, 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai 4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan yritys on rangaistava.
Törkeä petos rakentuu neljästä kvalifiointiperusteesta. Niistä vähintään yhden on täytyttävä, jotta tekijä voitaisiin tuomita törkeästä petoksesta. Lisäksi petoksen on oltava myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, jotta kyse olisi törkeästä petoksesta.
Esitöiden mukaan ensimmäisen kohdan mukaan riittää, että huomattavaa hyötyä on tavoiteltu. Tosiasiallista hyödyn saamista ei petoksen tunnusmerkistössä edellytetä (HE 66/1988 vp, s. 135). Ensimmäisen kvalifiointiperusteen tarkoittamana huomattavana taloudellisena hyötynä on oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa pidetty myös törkeän petoksen yhteydessä vähintään 17 000 euroa tai sen ylittävää hyötyä. Myös törkeän petoksen yhteydessä hyödyn huomattavuutta arvioidaan objektiivisesta näkökulmasta (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 71).
Toisessa kohdassa taas vaaditaan, että petoksella tosiasiallisesti aiheutettu vahinko on ollut huomattavan suuri tai erityisen tuntuva. Hyödyn tai vahingon huomattavaa suuruutta arvioitaessa olisi sovellettava yleistä mittapuuta eli kysymys olisi objektiivisesta arviosta. Myös törkeässä petoksessa huomattavan vahingon määrä on asetettava samalle tasolle huomattavan taloudellisen hyödyn kanssa. Huomattavana taloudellisena vahinkona voidaan siten pitää ainakin 17 000 euron suuruista ja sitä suurempaa vahinkoa. Erityisen tuntuvaa vahinko voisi sitä vastoin olla petoksen uhrin näkökulmasta, vaikka se edellä mainitun perusteen mukaan ei olisikaan huomattavan suurta. Vahingon erityinen tuntuvuus arvioidaan toisin sanoen suhteessa uhrin omiin varallisuusoloihin. Oikeustieteessä on katsottu, että 7 500–9 000 euron suuruista vahinkoa voitaisiin pitää sellaisena vahinkona, joka yksityishenkilön ollessa asianomistajana täyttää kvalifiointiperusteen (HE 66/1988 vp, s. 135, 140; Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 72).
Törkeän petoksen kolmas kvalifiointiperuste edellyttää vastuulliseen asemaan perustuvan erityisen luottamuksen hyväksikäyttöä. Vastuulliseen asemaan perustuvan erityisen luottamuksen hyväksikäyttöä voi lain esitöiden mukaan esiintyä esimerkiksi silloin, kun kysymys on tavalla tai toisella julkisen valvonnan alaisesta toiminnasta (HE 66/1988 vp, s. 135).
Toisen henkilön erityisen heikkouden tai muun turvattoman tilan hyväksikäyttö on puolestaan mahdollista esimerkiksi silloin, kun petoksen uhreiksi valitaan sairaita ja vanhuksia (HE 66/1988 vp, s. 135).
Korkein oikeus on katsonut arvioidessaan yleisesti kvalifiointiperusteita ja kokonaistörkeysarvostelua, että joskus kvalifiointiperusteen ilmenemistapa saattaa olla niin vahingollinen tai vaarallinen, että se jo sellaisenaan antaa aiheen arvioida rikoksen myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi.
Lievä petos
Rikoslain 36 luvun 3 §:n mukaan, jos petos, huomioon ottaen tavoitellun hyödyn tai aiheutetun vahingon määrä taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä petoksesta sakkoon.
Lain esitöiden mukaan lievän petoksen tyyppitapauksena pidetään vähäisiä ravintola- ja taksipetoksia sekä vastaavan tyyppisiä petoksia (HE 66/1988 vp, s. 136). Käytännössä lievää petosta sovelletaan lähtökohtaisesti silloin, kun tavoitellun hyödyn tai aiheutetun vahingon määrä jää alle 500 euron. Tavoitellun hyödyn ja aiheutetun vahingon määrä eivät kuitenkaan yksistään muuta rikosnimikettä lieväksi, vaan petoksen täytyy ollakseen lievä olla myös kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Lähtökohtaisesti tapauksia, joissa aiheutettu vahinko jää selvästi alle 500 euron, tuomitaan petoksina, jos esimerkiksi tekoon liittyy suunnitelmallisuutta (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 73).
Ihmiskauppa
Rikoslain 25 luvun 3 §:ssä säädetään ihmiskaupasta. Kyseisen pykälän 1 momentin mukaan se, joka 1) käyttämällä hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa taikka toista painostamalla, 2) erehdyttämällä toista tai tämän erehdystä hyväksi käyttämällä, 3) maksamalla korvauksen toista määräysvallassaan pitävälle henkilölle tai 4) ottamalla vastaan sellaisen korvauksen ottaa toisen määräysvaltaansa, värvää toisen taikka luovuttaa, kuljettaa, vastaanottaa tai majoittaa toisen hänen saattamisekseen 20 luvun 10 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tai siihen rinnastettavan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, pakkotyöhön, pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin taikka elimien tai kudoksien poistamiseksi, on tuomittava ihmiskaupasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Ihmiskaupan kriminalisoinnille on esitettävissä ennen muuta perustuslain 7 §:n 1 momenttiin palautuvia henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen palautuvia perusteita. Säännöksen keskeisenä tarkoituksena on suojella ihmisen vapautta, joka on erottamattomasti henkilöön liittyvä oikeushyvä. Olennaisena suojattavana oikeushyvänä on myös asianomistajan itsemääräämisoikeus (KKO 2022:2, kohdat 14–16).
Ihmiskaupan määritelmä sisältää kolme osa-aluetta: teossa käytetyt keinot, eri tekotavat ja teon tarkoituksen. Jotta kysymys olisi 3 §:n 1 momentissa tarkoitusta ihmiskaupasta, tunnusmerkistön kaikkien kolmen osatekijän — keinojen, tekotavan ja tarkoituksen — on täytyttävä. Lisäksi vaaditaan, että osatekijöiden välillä on oltava yhteys. Juuri momentissa tarkoitettujen keinojen on täytynyt johtaa momentin mukaisten tekotapojen käyttämiseen, jotta kysymys olisi ihmiskaupasta. Lisäksi tahallisuuden on ulotuttava kaikkiin osatekijöihin. Teon tarkoituksen kohdalla tahallisuusvaatimus on korkea: tekijän on täytynyt toimia nimenomaan toisen saattamiseksi momentin mukaisiin olosuhteisiin (HE 34/2004 vp, s. 92–93).
Teossa käytetyt keinot
Rangaistavana teossa käytettynä keinona mainitaan ensinnäkin toisen riippuvaisen aseman tai turvattoman tilan hyväksikäyttäminen. Ihmiskaupan kohteen riippuvainen asema voi johtua esimerkiksi perhe-, sukulaisuus-, työ-, vuokra- tai velkasuhteesta taikka oleskelusta jossain laitoksessa. Riippuvaiseen asemaan henkilö voi joutua myös esimerkiksi silloin, jos uhataan paljastaa viranomaiselle hänen tekemänsä rikokset tai se, että hän oleskelee maassa luvattomasti. Samoin riippuvuus toisesta henkilöstä syntyy, jos ihmiskaupan kohde on joutunut luovuttamaan tälle passinsa tai muun tärkeän asiakirjan. Riippuvuussuhteen hyväksikäyttämisestä on kysymys myös silloin, kun henkilö saatetaan ihmiskaupan kohteeksi hyödyntämällä hänen lähiomaisensa riippuvaista asemaa. Turvattomassa tilassa henkilö voi olla esimerkiksi vaikean taloudellisen tilanteen, asunnottomuuden, vakavan sairauden, päihteiden käytön, nuoren iän tai pakolaisuuden vuoksi. Yleisesti sekä haavoittuvalla asemalla että turvattomalla tilalla viitataan tekijän ja uhrin väliseen epätasapainoiseen valta-asemaan ja siihen pohjautuvaan uhrin haavoittuvuuden hyväksikäyttöön (HE 34/2004 vp, s. 93; HE 103/2014 vp, s. 6).
Myös kohdassa 1 mainittu painostaminen yleensä liittyy tilanteeseen, jossa rikoksentekijä on painostettua vahvemmassa asemassa ja siihen perustuen voimakkaasti taivuttaa tätä. Painostamisen on oltava voimakkuudeltaan sellaista, että teko-olosuhteet ja rikoksen asianomistajan henkilöön liittyvät seikat huomioon ottaen painostamisen voidaan katsoa vaikuttavan hänen tahdonmuodostukseensa. Painostaminen saattaa lähestyä 1 momentissa mainittua toisen riippuvaisen aseman tai turvattoman tilan hyväksikäyttöä. Painostamisen kohteet usein ovat sellaisessa asemassa tai tilassa, ja painostamisen voidaan arvioida olevan tuloksekasta nimenomaan sellaisessa asemassa tai tilassa oleviin kohdistettuna. Painostamista, kuten muitakaan momentin numeroiduissa kohdissa mainittuja keinoja, ei tarvitse käyttää alusta pitäen, vaan teko voi myöhemmin muodostua ihmiskaupaksi esimerkiksi toimintaan alun perin vapaaehtoisesti suostuneen halutessa lopettaa sen (HE 103/2014 vp, s. 50).
Toisena käytettynä keinona mainitaan toisen erehdyttäminen. Erehdyttämisellä tarkoitetaan myös erehdyksen hyväksikäyttämistä, joka esimerkiksi petosta koskevassa rikoslain 36 luvun 1 §:ssä on rinnastettu erehdyttämiseen. Erehdyttämisen on liityttävä kokonaisuuden kannalta olennaisiin seikkoihin. Esimerkiksi vähäinen poikkeama työstä luvatusta palkasta ei vielä merkitse sitä, että henkilöä olisi erehdytetty ja ihmiskaupan tunnusmerkistö täyttyisi (HE 34/2004 vp, s. 94).
Kolmantena käytettynä keinona mainitaan korvauksen maksaminen toista määräysvallassaan pitävälle henkilölle. Vaikka rikoksen nimike kansainvälisten asiakirjojen mukaisesti onkin ihmiskauppa, tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä, että henkilön hallinnan siirtämisestä maksettaisiin mitään korvausta. Toista määräysvallassaan pitävä luovuttaisi henkilön saamansa korvauksen vuoksi korvauksen maksajalle tai jollekin tämän käyttämälle välikädelle. Tässä tarkoitetusta korvauksesta olisi kysymys silloinkin, kun se luovutetaan jollekin muulle henkilölle kuin ihmiskaupan kohdetta vallassaan pitävälle, kunhan korvaus vaikuttaa niin, että tämä henkilö antaa suostumuksensa. Rangaistavuuden edellytyksenä on, että korvauksen antaminen on johtanut henkilön luovuttamiseen (HE 34/2004 vp, s. 94).
Neljäntenä mahdollisena tilanteena mainitaan se, että toista määräysvallassaan pitävä henkilö ottaa vastaan korvauksen ja antaa sen vuoksi suostumuksen henkilön hallinnan siirtämisestä, ja tämä johtaa henkilön luovuttamiseen.
Tekotavat
Tekotapoina mainitaan toisen ottaminen määräysvaltaan, värvääminen sekä luovuttaminen, kuljettaminen, vastaanottaminen ja majoittaminen. Teon vakavuuden ja paheksuttavuuden kannalta ei niinkään ole ratkaisevaa merkitystä sillä, onko asianomistaja menettänyt vapautensa, vaan sillä, että hän on menettänyt mahdollisuuden toimia haluamallaan tavalla. Ihmiskaupan keinoilla luotu määräysvalta on asianomistajan psyykkistä kontrolloimista. Ulkonaisista seikoista ei aina voida päätellä asianomistajan joutuneen rikoksentekijän määräysvaltaan. Psyykkisen kontrollin keinot eivät välttämättä näy ulospäin tai ilmene asianomistajan muuhun elämään liittyvinä rajoituksina. Alistaminen voi olla monitahoisempaa ja vaikeammin havaittavaa psyykkistä painostamista tai pakottamista, mistä syntyneen pelkotilan vuoksi uhri ei kykene toimimaan oman tahtonsa mukaisesti (HE 34/2004 vp, s. 95; HE 103/2014 vp, s. 51; LaVM 15/2014 vp, s. 3).
Värvääminen tarkoittaa henkilön houkuttelemista tai pyytämistä ihmiskaupan kohteeksi. Värvääminen toteutuu vasta, kun henkilö suostuu tähän. Henkilön voidaan katsoa suostuneen ihmiskaupan kohteeksi vasta kun hän ryhtyy joihinkin tätä tarkoittaviin toimiin, esimerkiksi lähtee matkalle, jonka tarkoituksena on siirtyminen ulkomaille seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Sitä aikaisemmin kyseessä voi olla rangaistava yritys (HE 34/2004 vp, s. 95).
Henkilön voi luovuttaa ihmiskauppaa varten häntä vallassaan pitävä tai joku kolmas henkilö. Luovuttaminen voi tapahtua korvausta vastaan tai ilman sitä. Kuljettaminen tarkoittaa kaikenlaista henkilön siirtämistä paikasta toiseen kaikissa matkan vaiheissa, siis myös esimerkiksi saattamista lähtöpaikasta johonkin välietappiin. Henkilön vastaanottaminen koskee yhtä lailla matkan välivaiheessa kuin lopullisessa kohteessa tapahtuvaa vastaanottamista. Henkilön majoittaminen tulisi kysymykseen matkalla tai perille saavuttua (HE 34/2004 vp, s. 95).
Teon tarkoitus
Kolmantena osana momentin mukaisessa tunnusmerkistössä mainitaan teon tarkoitus. Sellaisia ovat henkilön saattaminen 20 luvun 10 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tai siihen rinnastettavan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, pakkotyöhön, pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin taikka elimien tai kudoksien poistamiseen liittyvä tarkoitus.
Tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä, että henkilö olisi vielä joutunut esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi tai pakkotyöhön. Riittävää on, että tekijällä on ollut tarkoitus saattaa hänet tällaisiin oloihin (HE 34/2004 vp).
Toisena teon tarkoituksena mainitaan tarkoitus saattaa henkilö pakkotyön kohteeksi. Kyse on tällöin työperäisestä ihmiskaupasta. Säännöksessä tarkoitettu pakkotyön käsite kattaa kaikenlaisen työn tai palvelun, joka jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan joltain henkilöltä ja johon mainittu henkilö ei ole vapaaehtoisesti tarjoutunut (HE 34/2004 vp, s. 97).
Neljäntenä teon tarkoituksena mainitaan henkilön saattaminen ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Ihmisarvoa loukkaavien olosuhteiden käsitteen voidaan katsoa riippuvan ajankohdasta ja kulttuurista. Tällaisina olosuhteina voidaan pitää ainakin niitä orjuuteen verrattavia järjestelmiä ja käytäntöjä, jotka on mainittu Yhdistyneissä kansakunnissa vuonna 1956 hyväksytyssä lisäsopimuksessa orjuuden, orjakaupan ja orjuuteen verrattavien järjestelmien ja käytännön tukahduttamisesta (SopS 17/1959). Ihmisarvoa loukkaavat olosuhteet voivat liittyä myös työperäiseen ihmiskauppaan ja kysymys voi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa henkilö joutuu tekemään huomattavia ylityötunteja vähäisellä palkalla tai ilman palkkaa huonoissa työolosuhteissa, mutta jossa pakkotyön tunnusmerkit eivät täyty (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:18, s. 39). Ihmiskauppasäännöksen soveltuminen työperäiseen hyväksikäyttöön ei siis välttämättä edellytä, että asianomistaja on saatettu nimenomaisesti pakkotyöhön.
Pykälän 3 momentin mukaan ihmiskaupan yritys on rangaistava. Ihmiskaupan tunnusmerkistö toteutuu melko aikaisessa vaiheessa, sillä täytetyn teon rangaistavuus ei edellytä, että henkilö on tosiasiassa jo joutunut esimerkiksi prostituoiduksi tai pakkotyöhön. Yrityksen rangaistavuus ulottuu tätä kauemmaksi, mistä esimerkkinä voidaan mainita tuloksettomaksi jäänyt henkilön ostamisen yritys (HE 34/2004 vp, s. 99).
Törkeä ihmiskauppa
Rikoslain 25 luvun 3 a §:ssä säädetään törkeän ihmiskaupan kvalifiointiperusteista. Säännöksen 1 momentin 1 kohdan mukaan ihmiskaupan kvalifioi törkeäksi ensinnäkin se, jos ihmiskaupassa käytetään 3 §:ssä tarkoitettujen keinojen sijasta tai lisäksi väkivaltaa, uhkausta tai kavaluutta. Ei siis edellytetä, että 3 §:n mukaisten keinojen, kuten toisen riippuvaisen aseman hyväksikäyttämisen, lisäksi olisi käytetty vakavampia keinoja, vaan riittää, että vakavampia keinoja on yksinäänkin sovellettu (HE 34/2004 vp, s. 101).
Toisena mahdollisena kvalifiointiperusteena mainitaan 2 kohdassa se, että ihmiskaupparikoksella aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila taikka näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä. Perusteen soveltaminen edellyttää tällaisen seurauksen syntymistä. Aiheutettu erityisen tuntuva henkinen tai ruumiillinen kärsimys voi johtua esimerkiksi siitä, että ihmiskaupan uhri on joutunut poikkeuksellisen laajan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, erityisen näännyttävään pakkotyöhön tai poikkeuksellisen huonoihin asumisoloihin (HE 34/2004 vp, s. 102–103).
Kolmantena kvalifiointiperusteena mainitaan 3 kohdassa se, että rikos kohdistuu kahdeksaatoista vuotta nuorempaan lapseen tai henkilöön, jonka kyky puolustaa itseään on olennaisesti heikentynyt. Kuten 3 §:stä ilmenee, alle 18-vuotiaan ollessa kysymyksessä ihmiskaupan tunnusmerkistö ei edellytä, että olisi käytetty mitään epäasiallisia keinoja. Pelkkä alle 18 vuoden ikä ei riitä teon arviointiin törkeäksi, vaan teon on oltava lisäksi kokonaisuutena arvostellen törkeä. Ankaroittamisperuste soveltuu myös rikoksiin, jotka ovat kohdistuneet henkilöihin, joiden kyky puolustaa itseään on olennaisesti heikentynyt. Tällainen itsensä puolustamisen kyvyn olennainen heikentyminen voi liittyä esimerkiksi henkilön vammaan (HE 34/2004 vp, s. 103; LaVM 4/2004 vp, s. 8).
Neljäntenä kvalifiointiperusteena mainitaan 4 kohdassa, että rikos tehdään osana 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.
Kaikissa tapauksissa edellytetään lisäksi sitä, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Pykälän 2 momentin mukaan törkeästä ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka alistaa toisen orjuuteen tai pitää toista orjuudessa, kuljettaa orjia tai käy kauppaa orjilla, jos teko kokonaisuutena arvostellen on törkeä. Pykälän 3 momentin mukaan yritys on rangaistava. Törkeästä ihmiskaupasta on tuomittava vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Kiristys
Rikoslain 31 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan se, joka muulla kuin 1 §:ssä tarkoitetulla uhkauksella pakottaa toisen luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta, on tuomittava kiristyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan yritys on rangaistava.
Kiristämistyyppisissä rikoksissa tekotapana on kiskominen, joka tarkoittaa sitä, että kiristämisen kohteeksi joutunut henkilö pakotetaan luovuttamaan omaisuutta tai muuten päättämään omaisuuden tai edun siirtämisestä rikoksentekijälle. Kiristyksestä rangaistaan henkilöä, joka muulla kuin ryöstösäännöksessä (31 luvun 1 §) tarkoitetulla uhkauksella pakottaa toisen luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta (HE 66/1988 vp).
Kiristys voidaan toteuttaa esimerkiksi uhkaamalla toista joskus myöhemmin tehtävällä väkivallalla tai sellaisella rikoksella, joka ei sisällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa. Kiristys voi tapahtua myös esimerkiksi uhkaamalla paljastaa uhattua koskeva vahinkoa tai kärsimystä aiheuttava taikka muunlainen haitallinen tieto jollekin kolmannelle henkilölle, esimerkiksi uhatun aviopuolisolle, työnantajalle tai ystävälle. Kiristysrikoksen toteuttaa myös se, että toinen pakotetaan luovuttamaan rahaa uhkaamalla ilmiantaa tämä jostakin rikoksesta. Kiristyksessä käytettävän uhkauksen ei siis välttämättä tarvitse olla oikeudenvastainen. Uhkauksen ei myöskään tarvitse kohdistua siihen henkilöön, johon uhkauksella pyritään vaikuttamaan (HE 66/1988 vp, s. 100).
Kiristyksellä tavoitellun taloudellisen edun on oltava sellainen, johon joko rikoksentekijällä itsellään tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta. Oikeuskirjallisuudessa taloudellisella edulla ymmärretään ensi sijassa rahaa joko käteisenä tai tilillä olevina varoina. Toisentyyppinen uhrattava taloudellinen etu on kysymyksessä silloin, kun taivutaan epäedullisiin sopimuksiin. Tässä voidaan mainita sellainen työsopimus, jossa korvaus sovitaan selvästi vastaavasta työstä maksettavaa käypää palkkatasoa suuremmaksi (Heli Korkka-Knuts – Dan Frände – Markus Wahlberg, Kiristys, teoksessa Keskeiset rikokset. 5., uudistettu painos. Edita 2023, s. 604–605).
Törkeä kiristys
Rikoslain 31 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan, jos kiristyksessä 1) uhataan vakavanlaatuisella rikoksella, joka vaarantaisi toisen hengen tai terveyden tai aiheuttaisi huomattavaa vahinkoa toisen omaisuudelle, 2) rikoksentekijä käyttää häikäilemättömästi hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa, 3) taloudellinen etu, josta toinen pakotetaan luopumaan, on erittäin arvokas tai 4) aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa taloudellista vahinkoa ja kiristys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiristyksestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan yritys on rangaistava.
Kiristystä voidaan pitää törkeänä vain silloin, kun teko täyttää jonkin edellä tarkoitetuista edellytyksistä ja on lisäksi myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kokonaisarvostelussa painavimpia seikkoja ovat uhkauksen laatu ja voimakkuus, mutta huomiota on samalla kiinnitettävä myös rikoksella tavoiteltuihin taloudellisiin etuihin sekä sen aiheuttamiin menetyksiin ja vahinkoihin (HE 66/1988 vp, s. 101).
Pakottaminen
Rikoslain 25 luvun 8 §:n mukaan se, joka oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, pakottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Pakottamissäännös muistuttaa kiristyksen tunnusmerkistöä, mutta eroaa kiristyksestä siinä, että pakottamissäännöksellä suojataan ihmisen toimintavapautta yleensä. Pakottamissäännöksen soveltamisala ei sinänsä liity taloudellisiin etuihin kuten kiristyksessä, vaan pakottamisella pyritään saamaan toinen ”tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin”. Erityissäännöksenä kiristyssäännös kuitenkin syrjäyttää pakottamista koskevan yleissäännöksen (HE 66/1988 vp, s. 100).
Pakottamisen on tapahduttava väkivallalla tai uhkauksella. Väkivallan ei tarvitse olla väkivaltarikoksena rangaistavaa eikä uhkauksen merkitä henkilöön kohdistuvalla väkivallalla uhkaamista. Hyvin monet oikeudettomat painostuskeinot tulevat kysymykseen, myös taloudelliset. Pakottaminen on mahdollista myös uhkaamalla tehdä jotakin pahaa taivutettavan läheiselle henkilölle. Olennaista on se, että painostuskeinolla voidaan vaikuttaa toisen tahtoon siten, että hän tekee tai sietää jotakin pakottajan tahtomaa tai tällaisen pakon vuoksi jättää tekemättä itse tahtomansa (HE 94/1993 vp, s. 111).
Pakottamisen on tapahduttava oikeudettomasti. Oikeudettomuus koskee pakotuskeinoa, sitä mihin pakotetaan tai näiden suhdetta. Oikeudettomuutta on tulkittava nimenomaan siten, onko kiellettyä käyttää nimenomaan sitä pakotuskeinoa, jota on käytetty, juuri sen suhtautumisen aikaan saamiseksi, jota on tavoiteltu (HE 94/1993 vp, s. 111).
Pakottamista koskeva säännös on yleissäännös, joka syrjäytyy aina, jos teosta on muualla laissa säädetty ankarampi rangaistus.
Työaikasuojelurikos
Rikoslain 47 luvun 2 §:ssä säädetään työaikasuojelurikoksesta. Pykälän mukaan työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta 1) työntekijän vahingoksi laiminlyö työaika- tai vuosilomakirjanpidon, pitää sitä väärin, muuttaa, kätkee tai hävittää sen taikka tekee sen mahdottomaksi lukea tai 2) menettelee työaika- tai vuosilomalainsäädännössä rangaistavaksi säädetyllä tavalla työsuojeluviranomaiselta saadusta kehotuksesta, määräyksestä tai kiellosta huolimatta, on tuomittava työaikasuojelurikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Työaikasuojelurikokseen voi syyllistyä kahdella tavalla. Kiellettyä on ensinnäkin työaika- tai vuosilomakirjanpidon laiminlyönti tai siihen liittyvät muut säännöksessä luetellut väärinkäytökset. Toisekseen rangaistavaa on työaika- tai vuosilomalainsäädännössä rangaistavaksi säädetyllä tavalla toimiminen siitä huolimatta, että työsuojeluviranomainen on antanut kehotuksen, määräyksen tai kiellon. Rangaistavuus on tässä yhteydessä sidottu työsuojeluviranomaisen aiemmin antamaan toisintoimimisvelvoitteeseen. Työaikakirjanpitoa koskeva teko on rangaistava vain silloin, kun se on tehty työntekijän vahingoksi. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että esimerkiksi työntekijöiden omasta tahdosta tehty ylityö, josta on maksettu asianmukainen korotettu palkka, ei olisi tapahtunut työntekijöiden vahingoksi. Toisaalta työntekijän oma suostumus ei yksin riitä poistamaan työturvallisuutta loukkaavan teon oikeudenvastaisuutta, vaikka se voidaankin ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:19, s. 75–76).