Esityksen lähtökohdat
Hallitusohjelman mukaan pysyvän oleskeluluvan saamisen edellytykset muutetaan kotoutumiseen kannustaviksi. Kyse on pysyvän oleskeluluvan ehtojen tiukennuksista. Käsiteltävänä olevan pysyvää oleskelulupaa koskevan ulkomaalaislain (301/2004) muuttamisen tavoitteena on edistää kotoutumista kannustamalla Suomessa oleskelevia ulkomaalaisia kielitaidon hankkimiseen, työskentelyyn ja opiskeluun.
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan pysyvän oleskeluvan voi saada, kun on oleskellut Suomessa neljä vuotta. Lisäksi on oltava nuhteeton ja yleensä kyettävä elättämään itsensä. Hallituksen esityksessä todetaan (s.10), että vaikka neljän tai viiden vuoden Suomessa oleskelu lisää sen todennäköisyyttä, että henkilö on käytännössä kotoutunut Suomeen, pykälissä ei ole nimenomaisia vaatimuksia tämän osoittamisesta. Laissa ei esimerkiksi ole erillistä vaatimusta tietyn pituisesta työhistoriasta tai tietyntasoisesta kielitaidosta. Pysyvän tai pitkään oleskelleen oleskeluluvan voi saada myös hakija, joka ei osaa suomea tai ruotsia eikä ole tehnyt työtäUlkomaalaislain 39 §:n mukainen toimeentuloedellytys on mahdollista täyttää esimerkiksi puolison tuloilla ja useissa tapauksissa pysyvä oleskelulupa on myös mahdollista saada kokonaan ilman, että edellytys soveltuu. tai opiskellut Suomessa.
Esityksessä neljän vuoden oleskeluaikaa ehdotetaan pidennettäväksi kuuteen vuoteen ja myöntämisedellytyksiksi ehdotetaan lisättäväksi suomen tai ruotsin kielen taito, kahden vuoden työhistoria ja se, ettei henkilö ole pitkäaikaisesti turvautunut sosiaaliturvaan.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan edellä todettuun kuuden vuoden oleskelua edellyttävään pääsääntöön poikkeuksia, jolloin edellytysten täyttyessä henkilö voi saada pysyvän oleskeluluvan neljässä vuodessa tai nopeammin. Ehdotuksen mukaan tällaisia edellytyksiä ovat 40 000 euron vuositulot, Suomessa tunnustettu korkeakoulututkinto yhdessä kahden vuoden työhistorian kanssa, erinomainen kielitaito yhdessä kolmen vuoden työhistorian kanssa sekä Suomessa suoritettu korkeakoulututkinto yhdessä kielitaidon kanssa. Vastaavat muutokset ehdotetaan toteutettavaksi myös pitkään oleskelleen EU-lupaan siltä osin kuin niitä koskevan direktiivin muutokset ne sallivat.
Hallintovaliokunta korostaa, että ehdotuksessa on kyse pysyvän oleskelun sallimisesta. Pysyvään oleskeluun oikeuttava lupa eroaa määräaikaisesta oleskeluluvasta siinä, että pysyvän luvan myöntämisen jälkeen jatkolupaa ei tarvitse hakea eikä lupaa peruta, vaikka oleskelun perusteena oleva olosuhde päättyy. Kaikki määräaikaiseen oleskelulupaan liittyvät oikeudet säilyvät entisellään. Pysyvään oleskeluun oikeuttava lupa myönnetään maassa jo määräaikaisella luvalla oleskelevalle henkilölle, eikä kielteinen päätös pelkästään sitä koskevaan hakemukseen aiheuta velvollisuutta poistua maasta. Oleskelu jatkuu tällöin määräaikaisella luvalla.
Valiokunta on aiemmissa kannanotoissaan (esim. HaVM 19/2025 vp, HaVM 8/2024 vp ja HaVM 45/2022 vp) korostanut erityisesti suomen tai ruotsin kielen osaamisen keskeistä merkitystä maahanmuuttajien työllistymisessä ja yhteiskuntaan kotoutumisessa. Valiokunta toteaa tässäkin yhteydessä, että kotoutumispalveluihin kuuluvan kielikoulutuksen saatavuutta ja toimivuutta tulee jatkuvasti edistää. Valiokunta on jo aiemmin katsonut, että kotouttamistoimenpiteiden velvoittavuutta tulee edelleen lisätä ja että maahanmuuttajilta tulee edellyttää suomalaisen yhteiskunnan toimintatapojen, sääntöjen sekä arvojen tuntemusta. Lisäksi valiokunta on korostanut yksilön omaa aktiivisuutta ja vastuuta kotoutumisestaan.
Valiokunta pitää perusteltuna, että myös pysyvän oleskeluluvan saaminen edellyttää nykyistä vahvemmin sitä, että hakija osoittaa kotoutuneensa suomalaiseen yhteiskuntaan. Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta ehdottaa lakiehdotuksen hyväksymistä tästä mietinnöstä ilmenevin huomioin ja vähäisin muutosehdotuksin.
Pysyvä oleskelulupa kuuden vuoden jälkeen
Ulkomaalaislain 56 a §:n 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että pysyvä oleskelulupa myönnetään kuuden vuoden määräajan jälkeen, jos ulkomaalaisella on ehdotetussa 56 f §:n 2 momentissa tarkoitettu tyydyttävä suullinen ja kirjallinen suomen tai ruotsin kielen taito tai näiden sijasta vastaavan tasoinen suomalaisen tai suomenruotsalaisen viittomakielen taito ja kahden vuoden työhistoria. Iältään 65-vuotiaalle tai sitä vanhemmalle ulkomaalaiselle pysyvä oleskelulupa myönnetään ehdotuksen mukaan kuuden vuoden määräajan jälkeen riippumatta hänen suomen tai ruotsin kielen taidostaan. Pykälässä ehdotetun 2 momentin mukaan yhdestä tai useammasta 1 momentissa tarkoitetusta edellytyksestä voidaan yksittäistapauksessa poiketa, jos ulkomaalaisen sairaus, vamma tai häiriö pitkäaikaisesti estää edellytyksen täyttämisen.
Valiokunta pitää perusteltuna oleskeluajan pidentämistä neljästä vuodesta kuuteen vuoteen ja erityisesti sitä, että järjestelmä palkitsee siitä, että henkilö pyrkii kotoutumaan. Kielen oppiminen ja työmarkkinoille pääsy ovat keskeisiä edellytyksiä sille, että ulkomaalainen voi kotoutua vastaanottavaan yhteiskuntaan ja kokea itsekin olevansa osa sitä. Valiokunta katsoo, että Suomessa kuusi vuotta yhtäjaksoisesti asunut, suomen tai ruotsin kieltä tyydyttävästi osaava, Suomessa työskennellyt ja pääosin ilman työttömyysturvaa tai toimeentulotukea toimeen tullut ulkomaalainen on paitsi osoittanut kykyä sekä halua kotoutua Suomeen, myös omaa hyvät mahdollisuudet jatkaa sitä tulevaisuudessa.
Valiokunnan saamissa lausunnoissa eri tahot ovat kiinnittäneet huomiota toimeentulotuen perhekohtaisuuteen ja siihen, ettei sen saaminen aina kerro yksilön kyvyttömyydestä elättää itseään. Valiokunta toteaa, että työhistorian soveltamisen osalta kyse on kuitenkin sekä periaatteellisesti että käytännössä merkittävästä ratkaisusta, joka viime sijassa liittyy siihen, että toimeentulotuki on etuus, jonka saajina ovat suoraan lain nojalla kaikki perheenjäsenet riippumatta siitä, kuka heistä tukea hakee. Hallintovaliokunta katsoo, että ehdotetun työhistoriaedellytyksen kaltainen sääntely ei voi perustua perheen sisäisesti päätettävissä olevaan seikkaan siitä, kuka tukea muodollisesti hakee. Järjestelmä olisi tällöin ilmeisen vaillinainen, epätasapuolinen ja myös tietoiset väärinkäytökset mahdollistava. Lisäksi valiokunta toteaa, että lainsäädännön sisäisen loogisuuden vuoksi olisi epäjohdonmukaista käsitellä perhekohtaista etuutta toisessa laissa yksilökohtaisena.
Pysyvä oleskelulupa neljän vuoden määräajan jälkeen
Esityksen 56 a §:n 3 momentissa ehdotetaan poikkeuksia edellä mainittuun kuuden vuoden sääntöön. Edellä aiemmin selostetun mukaisesti momentissa ehdotetaan kolmea erillistä vaihtoehtoista edellytystä tai edellytyskokonaisuutta, joista yhden täyttämällä hakija voi saada pysyvän oleskeluluvan lyhyemmän oleskelun perusteella.
Hallintovaliokunta pitää tärkeänä ehdotukseen liittyvää tavoitetta vastata osaltaan osaavan ja koulutetun työvoiman vajeeseen parantamalla Suomen houkuttelevuutta ja pitovoimaa edellytykset täyttävien ulkomaalaisten silmissä. Samalla valiokunta myös toivoo, että Suomessa piilevänä olevaa ulkomaalaisten korkeakoulutusta saadaan tällä tavoin paremmin esiin. Lisäksi valiokunta pitää myönteisenä, että esityksellä kannustetaan henkilöä omaan aktiivisuuteen, esimerkiksi suomen tai ruotsin kielen opiskelussa taikka työnteossa, jolloin henkilölle avautuu mahdollisuus pysyvän oleskeluluvan nopeampaan saamiseen.
Valiokunnan saamissa lausunnoissa on pidetty ehdotettua 40 000 euron vuositulon rajaa korkeana ja että tietyt esimerkiksi verottomat apurahat tulisi rinnastaa tässä yhteydessä veronalaisiin tuloihin. Hallintovaliokunta toteaa, että ehdotetussa tulorajassa on kyse kuuden vuoden pääsääntöön tehtävästä poikkeuksesta. Sen tarkoituksena ei ole mahdollistaa pysyvän oleskeluluvan saantia kaikille tai suurimmalle osalle työtä tekevistä tai muilla tavoin itseään elättävistä. Hallintovaliokunta pitää ehdotettua tulorajaa tarkoituksenmukaisena.
Pysyvä oleskelulupa Suomessa suoritetun tutkinnon perusteella
Ehdotetun 56 c §:n mukaan pysyvä oleskelulupa myönnetään ulkomaalaiselle, jolla on ehdotetussa 56 §:n 1 momentissa tarkoitettu kehittyvä suullinen ja kirjallinen suomen tai ruotsin kielen taito ja joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon tai sen jatkotutkinnon sekä alemman yliopistotutkinnon suomalaisessa korkeakoulussa.
Hallintovaliokunnan saamissa lausunnoissa on laajasti esitetty, että myös Suomessa suoritetut ammattikorkeakoulututkinnot tulee lisätä säännöksessä edellytettyihin tutkintoihin. Erityisesti lausunnoissa pidetään epäyhdenvertaisena sitä, että ammattikorkeakoulututkintoja ei ehdoteta hyväksyttäviin tutkintoihin, kun taas alemmat yliopistotutkinnot niihin ehdotuksen mukaan kuuluvat.
Hallituksen esityksessä todetaan (s. 76), että pysyvän oleskeluluvan myöntäminen yliopistossa alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille perustuu ennen kaikkea siihen, että kandidaattitutkinto on Suomessa käytännössä välitutkinto, jonka suorittamisen jälkeen ei siirrytä työmarkkinoille, vaan opiskelua jatketaan suoraan maisteritutkintoon. Tutkinnon merkitys on suorittajalleen sen vuoksi erilainen kuin vastaavalla alemmalla ammattikorkeakoulututkinnolla, jonka suorittaneiden suuri enemmistö yleensä päätyy suoraan työmarkkinoille. Edelleen hallituksen esityksessä todetaan (s. 104), että ratkaisu edistäisi luvan saaneiden sitoutumista Suomeen jo maisterintutkinnon suorittamisen kuluessa ja kannustaisi pysyvällä oleskeluluvalla turvatun aseman vuoksi hakeutumaan Suomen työmarkkinoille, vaikka työllistyminen täällä olisi hitaampaa ja haastavampaa kuin kilpailijamaissa. Niissä edessä olisi uusi lupaprosessi ja vuosia kestävä Suomen tarjoamaa epävarmempi asema tilanteessa, jossa maahanmuuttoon kohdistuva asenneilmapiiri johtaa jatkuvasti uusiin ja yhä tiukempiin keinoihin maahanmuuton rajoittamiseksi. Hallituksen esityksessä myös arvioidaan asiaa yhdenvertaisuuden kannalta (s. 122).
Lisäksi valiokunnan saamassa selvityksessä on todettu, että esityksessä jää epäselväksi se, miten lakia sovelletaan eurooppalaisiin yhteisohjattuihin tohtorintutkintoihin, joissa osa tutkinnosta suoritetaan ulkomailla. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tällaisissa tilanteissa lähtökohtana voidaan pitää sitä, että tutkinto katsotaan Suomessa suoritetuksi ainakin, jos suurin osa siitä on tehty Suomessa, mutta tapauksiin liittyy välttämättä myös tapauskohtaista harkintaa esimerkiksi eri maissa vietetyn ajan ja muiden yksityiskohtien vaihdellessa.
Hallintovaliokunta yhtyy hallituksen esityksen perusteluihin tutkintojen erilaisesta luonteesta, ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden pääsystä työmarkkinoille ja tarpeesta kannustaa maisteriopiskelijoita sitoutumaan Suomeen jo ennen tutkinnon suorittamista ja hakeutumaan Suomen työmarkkinoille valmistumisen jälkeen. Hallintovaliokunta ei kuitenkaan pidä ratkaisua täysin ongelmattomana. Siksi valiokunta pitää tärkeänä, että muutoksen vaikutuksia ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkinnon suorittaneiden välillä seurataan.
Nuhteettomuus
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että pysyvän oleskeluluvan ja pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen oleskeluluvan rikosesteitä tiukennetaan säätämällä ehdottoman vankeusrangaistuksen vaikutuksesta oleskeluajan laskentaan. Jatkossa ehdoton vankeusrangaistus katkaisee oleskeluajan kertymisen. Esityksen mukaan ajan kuluminen alkaa alusta, kun rangaistus on suoritettu kokonaan, jos ulkomaalaisen oleskelu muutoin täyttää ajan kertymisen edellytykset. Tämä koskee hallituksen esityksen mukaan sekä pysyvää lupaa (56 §:n 6 momentti) että pitkään oleskelleen lupaa (56 d §:n 5 momentti).
Hallintovaliokunta toteaa, että kategorinen seuraus vankeusrangaistuksesta ei ole uusi asia pysyvän oleskeluluvan kohdalla. Voimassa olevan ulkomaalaislain 57 §:n 3 momentin nojalla ehdottomasta vankeudesta seurauksena on aina se, ettei pysyvää lupaa voida myöntää kolmeen vuoteen. Ehdotuksessa on siten kyse kansallisen pysyvän oleskeluluvan osalta ajan pidennyksestä ja pitkään oleskelleen oleskeluluvan osalta uudesta sääntelystä.
Hallintovaliokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että vankeusrangaistus ei ole rinnastettavissa fyysiseen poissaoloon ja että vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on edistää vangin yhteiskuntaan sijoittumista, mikä tukee myös kotoutumista. Vangit voivat osallistua esimerkiksi koulutukseen, työharjoitteluun ja muuhun toimintaan, joka tukee kotoutumista. Valiokunta ei kuitenkaan pidä kohtuuttomana sitä, että ehdottomaan vankeuteen johtaneesta rikoksesta tuomittu ja sittemmin vankilasta vapautunut henkilö osoittaa ennen pysyvään oleskeluun oikeuttavan luvan saamista olevansa tosiasiassa valmis kotoutumaan Suomeen oleskelemalla koko oleskeluajan nuhteettomasti. Valiokunta myös kiinnittää huomiota siihen, että pysyvään oleskeluun oikeuttavissa luvissa kyse ei ole siitä, saako henkilö jäädä Suomeen. Kyse on siitä, saako henkilö jäädä maahan pysyvästi ja tulla pysyvästi suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi. Samalla valiokunta toteaa, ettei ehdotettu seuraus ole henkilön kannalta myöskään kovin ankara. Se ei merkitse velvoitetta poistua, vaan ainoastaan velvollisuutta hakea määräaikaista lupaa.
Hallintovaliokunta tuo esiin, että esityksessä ei ole käsitelty vankeustuomion lainvoimaisuutta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tarkoitus on, että tuomion ei tarvitse olla lainvoimainen, jotta se voi vaikuttaa pysyvän tai pitkään oleskelleen oleskeluluvan oleskeluaikaan ehdotetulla tavalla. Valiokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisista perusteluista ilmenevällä tavalla asian kirjaamista lakiin.
Valiokunta toteaa samalla, että Maahanmuuttoviraston päätöksen perusteena ollut rikostuomio voi kumoutua myöhemmin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan asia on kuitenkin mahdollista korjata oleskelulupapäätöstä koskevassa muutoksenhaussa, hallintolain (434/2003) 50 §:n mukaisella asiavirheen korjaamisella tai uuden oleskelulupahakemuksen kautta. Valiokunta toteaa, että jos Maahanmuuttoviraston on odotettava päätöksenteossaan rikostuomion lainvoimaisuutta, merkitsee se huomattavaa viivettä ja epävarmuutta oleskelulupahakemuksen käsittelyyn. Tällöin ei ole myöskään mahdollista myöntää pysyvään oleskeluun oikeuttavaa lupaa tilanteessa, jossa hakija on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomiolla, joka ei kuitenkaan ole vielä lainvoimainen.