Yleisperustelut

Yleisiä näkökohtia

Hallituksen esityksen tavoitteena on saattaa Suomessa kansallisesti voimaan Prümin sopimus, joka luo oikeudelliset puitteet sen sopimusosapuolina olevien valtioiden lainvalvontaviranomaisten välisen rajat ylittävän käytännön yhteistyön syventämiselle. Sopimuksella tehostetaan ja helpotetaan sopimusvaltioiden yhteistyötä erityisesti terrorismin, rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman muuttoliikkeen torjumiseksi.

Rikollisuus ylittää yhä enenevässä määrin valtioiden rajat. Perustuslakivaliokunnan lausunnon tavoin hallintovaliokunta katsoo, että vastaavasti rikollisuuden torjuntaan on perusteltua ryhtyä valtioiden välisin yhteistyöjärjestelyin. Perustuslakivaliokunta on pitänyt sisällöltään vastaavanlaisia kansainvälisiä velvoitteita perustuslain 1 §:n 3 momentin tarkoittamana kansainvälisenä yhteistyönä, joka on paitsi tavanomaista myös kannatettavaa.

Hallintovaliokunta, jonka toimialaan Prümin sopimus keskeisesti kuuluu, on valtioneuvoston selvityksen (E 97/2005 vp) pohjalta antanut unioniasiana aiemmin Prümin sopimuksesta laajahkon lausunnon HaVL 22/2006 vp (ks. myös SuVL 7/2006 vp ja LaVL 4/2006 vp). Hallintovaliokunta on yhtynyt lausunnossaan valtioneuvoston arvioon Prümin sopimuksen merkityksestä vakavan kansainvälisen rikollisuuden torjunnan ja unionin sisäisen turvallisuuden kehittämisen kannalta. Suomen näkökulmasta sopimuksen lisäarvo on ennen kaikkea lainvalvontaviranomaisten välisen tietojenvaihdon tehostamisessa sekä siitä koituvassa rikostutkinnallisessa ja -torjunnallisessa hyödyssä. Valiokunta on katsonut, että valmisteluja Prümin sopimukseen liittymistä koskevan hallituksen esityksen valmistelemiseksi voidaan jatkaa edellyttäen, että hallintovaliokunnan lausunnossaan esiin nostamat kysymykset perusteellisesti selvitetään. Hallintovaliokunta toteaa, että käsiteltävänä oleva hallituksen esitys on laadittu ottaen asianmukaisesti huomioon mainitussa lausunnossa HaVL 22/2006 vp esiin nostetut seikat. Myöskin sopimuksen sisällöstä saatu selvitys on hallituksen esityksessä täsmentynyt aiempaan E-kirjelmään verrattuna.

Prümin sopimus on tullut voimaan Espanjan, Itävallan ja Saksan välillä 1 päivänä marraskuuta 2006. Lisäksi sopimus on saadun tiedon mukaan Belgian, Luxemburgin ja Alankomaiden osalta tulossa voimaan vuoden 2007 ensimmäisen puoliskon aikana. Suomen ohella kiinnostuksensa Prümin sopimukseen liittymiseen ovat ilmaisseet Italia, Portugali ja Slovenia.

Tietojen vaihdon merkitystä yhteistyön kannalta on saadun selvityksen mukaan arvioitu EU:n sisäministerien kokouksessa 15 päivänä tammikuuta 2007. Esitettyjen tietojen mukaan Saksan ja Itävallan DNA-rekisteritietojen vertailussa on löytynyt yli 3 000 osumaa. Näiden joukossa on tietoja yli 30 henkirikoksesta, yli 20 vakavasta seksuaalirikoksesta sekä lähes 150 ryöstöstä. Tietojen vaihdon merkitystä voidaan jo näiden Prümin sopimuksen soveltamisen alkuvaiheessa saavutettujen tulosten perusteella pitää huomattavana.

Valiokunta korostaa, että keskeiset toimivaltasäännökset sekä niiden perusteella ja puitteissa tapahtuva viranomaisten toimivalta on sidottu kansalliseen lainsäädäntöön. Näin ollen sopimusmääräykset eivät sellaisenaan ja välittömästi perusta poliisille tai muullekaan viranomaiselle itsenäistä toimivaltaa, vaan toimivaltuudet määritellään kansallisella lainsäädännöllä.

EU:n jäsenvaltiot ovat unionisopimuksen 29 artiklassa sitoutuneet tekemään kattavaa yhteistyötä ehkäisemällä ja torjumalla järjestäytynyttä tai muuta rikollisuutta, erityisesti terrorismia, ihmiskauppaa ja lapsiin kohdistuvia rikoksia, laitonta huumausainekauppaa ja laitonta asekauppaa, lahjontaa ja petoksia. Poliisiyhteistyön avulla pyritään tehostamaan jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten operatiivista yhteistyötä rikosten ehkäisemisessä, paljastamisessa ja tutkinnassa. Lisäksi unionisopimuksen mukaan tehdään yhteistyötä rikollisuuteen liittyvien tietojen keräämisessä, tallettamisessa, käsittelyssä, analysoinnissa ja vaihdossa.

Näiden unionisopimuksen periaatteiden konkretisoinnista on sovittu vuonna 2004 Haagin ohjelmassa. Unionissa tulisi ohjelman mukaan vuoden 2008 alusta soveltaa niin sanottua saatavuusperiaatetta. Tämä tarkoittaa sitä, että jäsenvaltion lainvalvontaviranomainen, joka tarvitsee tietoja toisesta jäsenvaltiosta tehtäviensä suorittamiseen, saa tämän toisen jäsenvaltion viranomaiselta kyseiset tiedot. Saatavuusperiaatteen mukaan tietoja voidaan vaihtaa vain lakisääteisten tehtävien suorittamista varten.

Komissio on vuoden 2005 lopussa antanut neuvostolle ehdotuksen puitepäätöksestä, joka koskee tietojen saatavuusperiaatteen toteuttamista. Komission ehdotuksen käsittely on edennyt neuvoston työryhmässä hitaasti. Käytettävissä olevan tiedon perusteella on epätodennäköistä, että tietojen saatavuusperiaatteen käyttöönotto kyetään toteuttamaan asetetussa määräajassa eli vuoden 2008 alusta lukien. Tietojen saatavuusperiaatteen toteutuminen on riippuvainen kolmannen pilarin yhteisten tietosuojasäännösten vahvistamisesta ja niiden voimaantulosta. Viimeksi mainitun hankkeen valmistelu näyttää kangertelevan. Henkilötietojen suojan kannalta neuvotteluissa ei ole tapahtunut pelkästään myönteistä kehitystä (HaVL 54/2006 vp — U 48/2005 vp). Hallituksen esityksen mukaan on arvioitavissa, että tietojen saatavuusperiaate tullaan unionissa toteuttamaan Prümin sopimuksen määräysten ja teknisten ratkaisujen mukaisesti.

Prümin sopimus on tehty seitsemän EU-jäsenvaltion kesken. Suomi ei ole osallistunut sopimuksen valmisteluun. Sopimusta ei ole valmisteltu unionin toimielimissä eikä siihen ole sovellettu perussopimusta tiiviimpää yhteistyötä koskevia määräyksiä. Tällaista valmistelutapaa voidaan arvostella. Joka tapauksessa tosiasia on, että Prümin sopimus on voimassa osassa allekirjoittajavaltioita ja että siitä on saatu jo tähän mennessä myönteisiä kokemuksia. Sopimuksen johdantokappaleessa allekirjoittajavaltiot ilmaisevat ottavansa edelläkävijän roolin tavoitteenaan eurooppalaisen yhteistyön edelleen kehittäminen.

EU:n nykyinen puheenjohtajavaltio Saksa on ottanut esille kysymyksen Prümin sopimuksen määräysten liittämisestä osaksi unionin sääntelyjärjestelmää. Saksan aloite on saanut laajaa periaatteellista tukea. Sopimuksen 47 artiklan mukaan sopimuksen sijasta sovelletaan Euroopan unionin lainsäädäntöä, jos unioni sellaista sopimuksen alalla hyväksyy. Sopimuksessa on siis jo itsessään varauduttu siihen, että se myöhemmin syrjäytyy. Valiokunta toteaa tältä osin aikataulukysymysten olevan avoinna sekä samalla viittaa esimerkinomaisesti niihin vaikeuksiin, jotka liittyvät saatavuusperiaatteen toteuttamiseen.

Valiokunta tähdentää, että Suomen liittyminen sopimukseen on integrointiprosessista huolimatta tärkeää myös sen vuoksi, että Suomi pääsee Prüm-valtiona täysimääräisesti vaikuttamaan sopimuksen soveltamiseen ja edelleen kehittämiseen. Suomi on Prümin sopimuksen allekirjoittajavaltioiden 5.12.2006 tekemän poliittisen julistuksen perusteella jo nyt mukana Prümin valtioiden kehittämisyhteistyössä. Täydet oikeudet Suomella on kuitenkin vasta, kun liittyminen on tapahtunut kansainvälisoikeudellisesti sitovana.

Prümin sopimus on osoittautumassa merkittäväksi edistysaskeleeksi EU:n oikeus- ja sisäasioiden kehityksessä. Sen avulla jäsenvaltiot voivat konkreettisella tavalla tiivistää käytännön tietojen vaihtoa ja yhteistyötä erityisesti vakavan rikollisuuden torjumiseksi. Sopimuksen avulla kyetään käytännössä toteuttamaan Haagin ohjelman mukaista saatavuusperiaatetta. Suomen näkökulmasta ei myöskään ole noussut esiin asiasisältöisiä epäkohtia, jotka puoltaisivat sitä, että Suomi tässä vaiheessa pidättäytyisi sopimukseen liittymisestä.

Prümin sopimus perustuu Suomen perustuslain ja ylipäätään oikeusjärjestyksen kannalta hyväksyttäviin vaatimuksiin ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamisesta. Tässä yhteydessä voidaan mainita perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kannalta, että kaikki sopijaosapuolet ovat Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen sitomia. Hallintovaliokunta tähdentää sitä periaatetta, että Prümin sopimuksen määräyksiä tulkitaan ja sovelletaan perus- ja ihmisoikeusmyönteisellä tavalla konkreettisissa sopimuksen soveltamistilanteissa.

Kansainvälinen sopimus tulee Suomessa voimaan sopimuksessa mainituilla todistusvoimaisilla kielillä, tässä tapauksessa saksan, espanjan, ranskan ja hollannin kielellä. Hallituksen esitykseen sisältyvät sopimuksen suomen- ja ruotsinkieliset käännökset ovat eduskunnan hyväksymis- ja voimaansaattamispäätöksen kannalta oikeudellisesti merkityksettömiä.

Perustuslakivaliokunnan tavoin hallintovaliokunta katsoo, että käännösten oikeellisuus on erityisen tärkeää Prümin sopimuksen sisältäessä perusoikeusherkkiä määräyksiä. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota Prümin sopimuksen suomenkielisen käännöksen lukuisiin virheellisyyksiin ja epätarkkuuksiin. Käännös on tarkistettava vielä kauttaaltaan ennen sopimuksen julkaisemista Suomen säädöskokoelman sopimussarjassa.

Rikosten estämiseen ja selvittämiseen liittyvästä kansainvälisestä tietojen vaihdosta ja operatiivisesta yhteistyöstä eri valtioiden välillä määrätään tyypillisesti joko kahdenvälisissä sopimuksissa, joita Suomi on tehnyt yhteistyön kannalta tärkeiden valtioiden kanssa, tai monenvälisissä sopimuksissa. Hallituksen esityksen perusteluihin sisältyy esimerkinomaisia mainintoja monenvälisistä kansainvälisistä sopimuksista. Sopimusten muodostamaa verkostoa täydentää kansallinen lainsäädäntö. Myös Prümin sopimuksen kansallisessa voimaansaattamisessa on omaksuttu säädöspoliittinen ratkaisu, jossa varsinainen sopimus, voimaansaattamislaki ja muu kansallinen lainsäädäntö muodostavat kokonaisuuden. Hallintovaliokunta on saanut erikseen selvitystä Prümin sopimuksen sisällöllisistä suhteista voimassa oleviin eräisiin muihin kansainvälisiin sopimuksiin.

Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa Prümin sopimuksen hyväksymistä. Lisäksi valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä tästä mietinnöstä ilmenevin kannanotoin ja muutosehdotuksin.

DNA-tunnisteet, sormenjälkitiedot ja muut henkilötiedot (12—15 artiklat)

Prümin sopimuksen mukaan kukin sopimuspuoli perustaa kansallisen DNA-analyysitiedoston rikosten tutkimiseksi ja ylläpitää sitä. Tietojen kysely, käyttö ja muu käsittely tapahtuu kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Jokainen sopimuspuoli nimeää tietojen etsintää ja vertailua varten kansallisen yhteyspisteen, jolle annetaan pääsy toisen sopimuspuolen DNA-tietojärjestelmän viitetietoihin rikosten tutkimista varten yksittäistapauksissa. Haku tapahtuu automaattisen hakurobotin avulla. Sopimuspuolilla on pääsy ainoastaan sellaisiin DNA-tietueisiin, joista ilmenee vain DNA-profiili ja viitenumero. Viitetiedot eivät saa sisältää kohdehenkilön välittömän tunnistamisen mahdollistavia tietoja. Viitetiedot, joita ei voida yhdistää kehenkään henkilöön, on oltava tunnistettavissa sellaisiksi. Vastaavalla tavalla toimitaan sormenjälkitietojen haun osalta. Mikäli löytyy tieto-osuma eli haettu tieto löytyy, tapahtuu varsinainen henkilötietojen pyytäminen sekä DNA-tietojen että sormenjälkitietojen osalta rikosoikeudellista yhteistyötä koskevien sopimusten ja säännösten mukaisesti. Asiantuntijakuulemisessa on pidetty omaksuttua kaksiportaista järjestelyä henkilötietojen suojan kannalta esimerkillisenä ratkaisumallina.

Valiokunta korostaa, että sopimuksen 2—15 artiklat, jotka sisältävät määräyksiä DNA-tunnisteiden, sormenjälkitietojen, ajoneuvotietojen ja muiden henkilötietojen keräämisestä, käsittelystä ja lähettämisestä eivät perusta poliisille tai muulle viranomaiselle itsenäistä toimivaltaa tällaisten tietojen käsittelemiseen, vaan toimivalta määräytyy kansallisen lainsäädännön mukaan. Esimerkiksi DNA-tunnisteiden määrittämisestä ja tallentamisesta säädetään pakkokeinolain (450/1987) 5 luvun 11 §:ssä ja 6 luvun 5 §:ssä. Sormenjälkitietojen keräämisestä, säilyttämisestä ja rekisteröinnistä on puolestaan säädetty pakkokeinolain 6 luvun 4 §:ssä.

Menettely tehostaa ja nopeuttaa rikostutkintaa, kun oikeusapupyyntö osataan viitetieto-osuman perusteella lähettää suoraan oikealle valtiolle. Samalla kiinnijäämisriski kasvaa. Sopimuspuolten välillä tapahtuva rikosten torjuntaan ja selvittämiseen liittyvä tietojen vertailu on perusteltua EU:n piirissä toteutetun vapaan liikkuvuuden periaatteen vastapainona.

Valiokunta toteaa, että DNA-tietoja voidaan hyödyntää vain rikosten tutkimiseksi eli vasta siinä vaiheessa, kun rikos on jo tapahtunut. Sormenjälkitietoja sopimuspuolet voivat pyytää toisiltaan ja käyttää niitä rikosten tutkimisen lisäksi myös rikosten estämiseksi.

Valiokunta toteaa, että Prümin sopimuksen määräykset DNA-tietojen vaihdosta eivät tee eroa sen suhteen, onko henkilö rikoksesta epäilty vai esimerkiksi asianomistaja tai sivullinen. Varsinaista ongelmaa ei kuitenkaan synny, koska henkilötietojen luovuttaminen tapahtuu kansallisten säännösten ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevien sopimusten mukaisesti.

Ajoneuvorekisteritietoja voidaan Prümin sopimuksen nojalla käyttää paitsi rikosten estämiseksi ja selvittämiseksi, myös yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi. Ajoneuvorekisteritietojen kohdalla luodaan suora pääsy itse tietoihin.

Rikosten estämiseksi ja suurten tapahtumien, kuten suuret urheilutapahtumat ja Eurooppa-neuvoston kokoukset, järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi sopimuspuolten tulee toimittaa toisilleen tietoja ja henkilötietoja kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Tämä velvoite koskee sekä pyynnöstä tapahtuvaa että oma-aloitteista tietojen luovuttamista (13—14 artikla). Tässä yhteydessä on syytä todeta, että Schengenin yleissopimuksen 46 artiklassa määrätään oma-aloitteisesta tietojen vaihdosta sellaisissa tilanteissa, joissa sopimuspuoli voi katsoa tiedoilla olevan vastaanottajalle tärkeää merkitystä rikostorjunnan tai yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta. Saadun selvityksen mukaan Prümin sopimuksen 13 ja 14 artiklat ovat tältä osin päällekkäisiä jo olemassa olevan sääntelyn kanssa. Prümin sopimuksen merkitys tässä kohden on lähinnä korostaa tietojen antamisvelvollisuutta suurten tapahtumien yhteydessä.

Tietojen lähettäminen terrorismirikosten torjumiseksi (16 artikla)

Sopimuspuolet voivat 16 artiklan nojalla lähettää muiden sopimuspuolten kansallisille yhteyspisteille terrorismirikosten torjumiseksi kansallista lainsäädäntöä noudattaen yksittäistapauksessa myös ilman pyyntöä henkilötietoja ja muita tietoja, jos tiettyjen käytettävissä olevien tietojen perusteella on syytä olettaa, että asianomaiset henkilöt tulevat syyllistymään terrorismirikoksiin. Näillä rikoksilla tarkoitetaan sellaisia rikoksia, joista säädetään Euroopan unionin neuvostossa 13 päivänä kesäkuuta 2002 hyväksytyn terrorismin torjuntaa koskevan puitepäätöksen 1—3 artiklassa.

Hallintovaliokunta toteaa, että tietojen lähettäminen on sidottu väljään "syytä olettaa" edellytykseen tietojen kohteena olevan henkilön tulevasta rikollisesta toiminnasta. Olennaista kuitenkin on, että määräystä sovelletaan kansallista lainsäädäntöä noudattaen. Suomessa tämä tarkoittaa lähinnä henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (761/2003) 37 §:ää, jonka mukaisia tietojen luovuttamisen edellytyksiä ei esityksessä ehdoteta väljennettäväksi.

Sopimuksen 16 artiklan kattamien tietojen osalta hallintovaliokunta painottaa perustuslakivaliokunnan tavoin, että muihin kuin todennettaviin tosiasioihin perustuvien tietojen rekisteröinti ja edelleen luovuttaminen saattavat muodostua rekisteröidyn yksityiselämän suojan ja oikeusturvan kannalta ongelmallisiksi. Tällaisten tietojen virheettömyyteen ja luotettavuuteen kohdistuu siksi erityisiä vaatimuksia. Tähän on syytä kiinnittää huomiota päätettäessä yksittäistapauksessa tietojen lähettämisestä. Hallintovaliokunta viittaa lisäksi siihen, että tietoja luovuttava viranomainen voi 16 artiklan 4 kohdan nojalla määritellä ehdot, joiden mukaan vastaanottava viranomainen voi käyttää tietoja.

Lennon turvahenkilöt (17 ja 18 artikla)

Jokainen sopimuspuoli päättää 17 artiklan mukaan itsenäisesti kansallisen lentoturvallisuuspolitiikkansa perusteella lennon turvahenkilöiden käyttämisestä maassaan rekisteriöidyissä ilma-aluksissa. Näiden lennon turvahenkilöiden käytössä noudatetaan 7 päivänä joulukuuta 1944 tehtyä Chigagon kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimusta ja sen liitteitä sekä muita alan kansainvälisoikeudellisia sopimuksia ja sääntöjä. Lennon turvahenkilöt ovat poliisivirkamiehiä tai vastaavan koulutuksen saaneita valtion palveluksessa olevia henkilöitä, joiden tehtävänä on ylläpitää ilma-aluksien turvallisuutta. Turvahenkilön käytöstä on ilmoitettava hyvissä ajoin kirjallisesti toiselle sopimuspuolelle.

Sopimuksen 18 artiklan perusteella Suomi myöntää pyynnöstä toisen sopimuspuolen turvahenkilölle luvan kantaa asetta lennoilla Suomeen ja Suomesta. Aseita ja ampumatarvikkeita kantava lennon turvahenkilö saa kuitenkin poistua koneesta ainoastaan suomalaisen viranomaisen seurassa, ja tarvikkeet varastoidaan välittömästi Suomen viranomaisen määrittämään valvottuun luovutuspaikkaan. Lennon turvahenkilöitä ei hallituksen esityksen perustelujen mukaan ole tarkoitus ottaa käyttöön suomalaisissa ilma-aluksissa. Valiokunnan käsityksen mukaan tätä voidaan pitää etenkin matkustajaturvallisuuden realiteettien kannalta perusteltuna ratkaisuna.

Voimaansaattamislain 2 §:stä ilmenee, että Prümin sopimuksen 17 ja 18 artiklan nojalla Suomen alueella toimivalle lennon turvahenkilölle voidaan antaa oikeus kantaa ilma-aluksessa ja lentoasemalla ampuma-aseita ja muita voimankäyttövälineitä. Päätöksen oikeudesta kantaa ampuma-asetta tai muuta voimankäyttövälinettä tekee poliisi.

Avustaminen palauttamistoimenpiteissä (23 artikla)

Prümin sopimuksen 23 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että sopimuspuolet avustavat toisiaan maahanmuuttajien palauttamistoimenpiteissä ottaen huomioon artiklassa mainitun neuvoston päätöksen ja neuvoston direktiivin. Sopimuspuolet tiedottavat ajoissa suunnitelluista palauttamisista ja tarjoavat, sikäli kuin mahdollista, toisille sopimuspuolille mahdollisuuden osallistua niihin.

Sopimuspuoli saa 23 artiklan 2 kohdan mukaan kuljettaa palautettavia henkilöitä toisen sopimuspuolen alueen kautta, jos se on tarpeellista.

Ulkomaalaislakiin on hallituksen esityksessä ehdotettu lisättäväksi 23 artiklaa koskeva pykälä. Lakiehdotus on muotoiltu siten, että luvan toisen valtion viranomaiselle toteuttaa kauttakulkutoimenpide antaisi poliisi- tai rajavartiolaitos. Poliisi- tai rajavartiomies myös pääsääntöisesti vastaisi kauttakulun toteuttamisesta ja antaisi toisen valtion viranomaisille mahdollisuuden osallistua siihen. Vain poikkeuksellisissa tilanteissa toisen valtion virkamiehille voitaisiin antaa lupa toteuttaa kauttakulkutoimenpide itsenäisesti. Lakiehdotuksessa myös määritellään vieraan valtion viranomaiselle annettava toimivalta.

Valiokunta pitää tärkeänä, että lakiehdotuksesta ja sen perusteluista käy selkeästi ilmi se, mistä kauttakulussa on kysymys, ja ne viranomaiset, jotka Suomessa voivat antaa toisen valtion viranomaisille luvan kauttakulkuun. Lisäksi on tarpeen säännellä toisen valtion viranomaisen toimivaltuudet kauttakulkutilanteessa. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa 7. lakiehdotuksen muuttamista.

Toimenpiteet välittömän vaaran uhatessa (25 artikla)

Sopimuspuolen virkamiehet voivat kiireellisessä tilanteessa ilman toisen sopimuspuolen ennakkosuostumusta ylittää yhteisen rajan suorittaakseen toisen sopimuspuolen rajan läheisyydessä isäntävaltion kansallisen lainsäädännön mukaisia väliaikaisia toimenpiteitä, joita tarvitaan torjumaan välitön vaara hengelle tai terveydelle.

Rajan ylittämisestä on välittömästi ilmoitettava isäntävaltiolle. Toimenpiteet on keskeytettävä, kun isäntävaltio on ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin vaaran torjumiseksi.

Artiklan soveltamista sääntelee tarkemmin voimaansaattamislain 4 §. Toisen valtion toimivaltaisella virkamiehellä on pykälän nojalla oikeus käyttää sellaisia poliisilain (493/1995) 2 luvussa säädettyjä valtuuksia, joiden kiireellinen käyttäminen on välttämätöntä henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Edellytyksenä on lisäksi, että suomalainen toimivaltainen virkamies ei voi välittömästi käyttää valtuuksia.

Virka-aseiden ja varusteiden käyttö (28 artikla)

Prümin sopimuksen 28 artiklasta ilmenee, että sopimuspuolen virkamiehet, jotka oleskelevat yhteisen operaation puitteissa toisen sopimuspuolen alueella, voivat käyttää siellä kansallista virkapukuaan. He voivat pitää hallussaan lähtövaltion kansallisen lainsäädännön mukaisia virka-aseita, ammuksia ja muita tarvittavia varusteita. Jokainen sopimuspuoli voi kieltää lähtövaltion virkamiehiltä tiettyjen virka-aseiden, ammusten ja muiden tarvittavien varusteiden mukana pitämisen.

Artiklan 2 kohta koskee virka-aseiden ja varusteiden käyttöedellytyksiä. Siinä ei ole nimenomaisesti rajoitettu käyttöä yhteisiin operaatioihin. Sanottu tarkoitus käy kuitenkin ilmi sopimuksen sääntely-yhteydestä. Lisäksi voimaansaattamislain 3 §:n 2 momentissa aseen käyttö on Suomessa selkeästi rajattu yhteiseen operaatioon.

Sopimuspuolen virkamies saisi sopimuksen 28 artiklan 2 kohdan mukaan käyttää virka-asetta, ammuksia ja varusteita "vain oikeutetussa itsensä tai toisen puolustamisessa". Toimivaltuuden näin määritellyt edellytykset eivät vastaa saksankielistä, täsmällisempää määrittelyä, joka rajoittaa käytön itsepuolustukseen ja hätävarjeluun. Toimivallan käyttöön sovellettavan voimaansaattamislain 3 §:n 2 momentissa voimankäyttövälineen käyttövaltuus on joka tapauksessa asianmukaisesti rajoitettu hätävarjelutilanteeseen ja Suomen poliisimiehen toimivaltansa puitteissa antamaan yksittäistapaukselliseen valtuutukseen.

Tietosuoja

Sopimuksen mukaan henkilötietojen käsittelyssä tulee taata vähintään Euroopan neuvoston vuoden 1981 yleissopimuksen ja siihen liittyvän vuoden 2001 lisäpöytäkirjan mukainen tietosuojan taso ja ottaa huomioon myös vuoden 1987 suositus henkilötietojen käsittelystä poliisialalla. Lisäksi sopimuspuolet ovat Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen velvoittamia.

Hallintovaliokunta korostaa, että mainitut sopimus ja perusoikeuskirja muodostavat tietosuojan vähimmäistakeet Prümin sopimuksen piiriin kuuluvassa yhteistyössä. Kansallisesti merkityksellinen on lisäksi perustuslain 10 §:n 1 momentin sääntely.

Ellei Suomen kansallinen lainsäädäntö salli joidenkin henkilötietojen keräämistä tai muuta käsittelyä viranomaisten toimesta, niitä ei voida myöskään Prümin sopimuksen perusteella käsitellä.

Oikeusturvanäkökohtia (40 artikla)

Kansallisen viranomaisen toimivallan käyttöä nimenomaisesti koskevia oikeusturvasäännöksiä sisältyy lähinnä tietosuojamääräysten soveltamista koskevaan 40 artiklaan. Artiklan saksankielinen sanamuoto edellyttää oikeutta saattaa oikeusturvan epäiltyä loukkausta koskeva asia riippumattoman tuomioistuimen ja riippumattoman valvontaviranomaisen käsiteltäväksi. Sen sijaan 40 artiklan 1 kohdan suomenkielisessä käännöksessä ei riittävästi tuoda esiin tuomioistuinkontrollin ja tehokkaan oikeusturvakeinon merkitystä.

Saksankielinen sopimusteksti edellyttää oikeutta saattaa asia tehokkaalla valituksella käsiteltäväksi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan tarkoittamassa riippumattomassa ja puolueettomassa, lakiin perustuvassa tuomioistuimessa sekä Prümin sopimuksen 40 artiklassa mainitun direktiivin 28 artiklan tarkoittamassa riippumattomassa valvontaviranomaisessa. Samoin alkuperäinen teksti edellyttää, että asianosaiselle annetaan mahdollisuus saattaa tuomioistuimessa käsiteltäväksi vahingonkorvausta tai muuta korvausta koskeva vaatimus. Etenkin perustuslain 21 §:n vaatimukset huomioon ottaen ja koska kysymys on perusoikeuksiin kohdistuvasta viranomaisen toimivallasta, on tärkeää, että oikeus saattaa 40 artiklan 1 kohdassa mainitut asiat tuomioistuimen käsiteltäväksi ilmaistaan selkeästi myös suomenkielisessä sopimustekstissä.