Yleistä
Komission asetusehdotuksessa on kyse eurooppalaisen syyttäjänviraston (EPPO) perustamisesta. Ehdotuksen tavoitteena on puuttua nykyistä tehokkaammin unionin taloudellisia etuja vahingoittaviin rikoksiin, erityisesti unionin varoihin kohdistuviin avustus- ja tulliveropetoksiin. Kyseisiä rikoksia ei kaikissa jäsenvaltioissa tutkita riittävästi, mistä on karkeasti arvioitu aiheutuvan unionille ja jäsenvaltioille puolesta miljardista viiteen miljardiin euron vahingot vuosittain.
Valtioneuvoston järjestyksessään toisessa jatkokirjelmässä informoidaan eduskuntaa siitä, miten asetusehdotusta koskevat neuvottelut ovat edenneet ja miten Suomelle tärkeät kysymykset on puheenjohtajiston viimeisimmässä tekstiehdotuksessa otettu huomioon. Puheenjohtajavaltion ehdotus käsittää 29 artiklaa, joista 1—16 artiklat on tarkoitus periaatteellisesti hyväksyä 15.6.2015 pidettävässä oikeus- ja sisäasiain neuvostossa. Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan artikloihin voidaan kuitenkin palata myöhemmin, kun ehdotuksen muiden artiklojen sisältö on tiedossa. Valiokunta pitää tätä tärkeänä, koska ehdotuksen muilla artikloilla voi olla vaikutuksia alkupään artiklojen sisältöön.
Lakivaliokunta on antanut asetusehdotuksesta aiemmin kaksi lausuntoa (LaVL 23/2013 vp ja LaVL 11/2014 vp). Lisäksi valiokunta on antanut lausunnon asian ennakkovaikuttamisvaiheessa (LaVL 2/2013 vp). Valiokunta arvioi tämänhetkistä neuvottelutilannetta mainittujen lausuntojen valossa. Kantaa otetaan erityisesti OSA-neuvoston käsiteltäviksi meneviin 1—16 artikloihin, jotka koskevat EPPO:n rakennetta ja tutkinnanjohtajuutta. Lisäksi lausunnossa arvioidaan muita neuvoston työryhmässä neuvoteltavina olevia artikloja, jotka ovat Suomen kannalta tärkeitä.
Lakivaliokunta toteaa, että ehdotus eurooppalaisesta syyttäjänvirastosta on hyvin merkityksellinen, koska se merkitsee huomattavasti pitemmälle menevää rikosoikeudellista yhteistyötä kuin vastavuoroiseen tunnustamiseen ja aineellisen rikosoikeuden lähentämiseen perustuva nykyinen yhteistyö. Valiokunta on aikaisemmissa lausunnoissaan suhtautunut asetusehdotukseen varsin kriittisesti ja pitänyt ehdotuksen useita artikloja ongelmallisina. Nyt käsiteltävänä olevassa ehdotuksessa on eräissä artikloissa edetty Suomen kannalta myönteiseen suuntaan ja ehdotus on täsmentynyt, mutta ehdotukseen liittyy edelleen myös avoimia ja selvitettäviä kysymyksiä.
EPPO:n rakenne
Komission alkuperäisen ehdotuksen mukaan EPPO olisi ollut päällikkövirasto. Nyt käsillä olevassa ehdotuksessa EPPO:n keskustasolla on Euroopan pääsyyttäjä ja lisäksi jäsen eli Euroopan syyttäjä kustakin EPPO:on osallistuvasta jäsenvaltiosta. Tämä kollegio päättäisi strategisista linjauksista. Lisäksi keskustasoon kuuluvat pysyvät jaostot, joissa käsitellään yksittäisiin tapauksiin liittyviä kysymyksiä. Keskustason alataso muodostuu vuorostaan jäsenvaltioissa toimivista valtuutetuista syyttäjistä, joiden valtuudet olisivat lähtökohtaisesti samat kuin kansallisten syyttäjien.
Lakivaliokunta on aikaisemmin katsonut, että toimivin vaihtoehto EPPO:n organisaatioksi olisi Eurojustin pohjalta kehitetty kollegiaalinen malli (LaVL 2/2013 vp). Kollegiaalisen mallin etu on, että sen avulla voidaan edistää EPPO:n keskustason asiantuntemusta kustakin jäsenvaltiosta. Tähän nähden ehdotus on edennyt myönteisesti. Samalla valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että valtuutetun syyttäjän asema EPPO:ssa pysyy keskeisenä ja mahdollisimman itsenäisenä suhteessa keskustasoon.
Lakivaliokunta on aiemmin korostanut, että EPPO:ssa tulisi mahdollisimman pitkälti hyödyntää nykyisiä rakenteita (Eurojust ja OLAF). Saadun selvityksen mukaan neuvottelujen kuluessa on kuitenkin käynyt ilmeiseksi, ettei Eurojustin kansallinen jäsen voi samanaikaisesti toimia EPPO:n kollegion jäsenenä, sillä kyseisten tehtävien hoitaminen saman henkilön toimesta voi osoittautua joidenkin jäsenvaltioiden kannalta hankalaksi. Tämä on valitettavaa, koska Suomen kannalta tällainen tehtävien yhdistäminen olisi ollut mahdollista. Ratkaisusta myös seuraa, että EPPO:n rakenne on aiemmin esillä ollutta raskaampi, millä on vuorostaan kustannusvaikutuksia. Lakivaliokunta pitääkin tärkeänä, että EPPO:n hallinnossa ja toiminnassa pyritään muutoin mahdollisimman paljon hyödyntämään Eurojustia ja muita nykyisiä rakenteita. Pienen jäsenvaltion kannalta on myös tärkeää, että EPPO:n kollegion jäsenen tehtävät ja työmäärä ovat järkeviä.
Tutkinnanjohtajuus
Se, miten asetusehdotuksessa säännellään tutkinnanjohtajuutta, on Suomen kannalta erittäin merkityksellistä. Komission alkuperäisen ehdotuksen mukaan valtuutettu syyttäjä oli muodollisesti tutkinnanjohtaja ("shall be led") EPPO:n toimivaltaan kuuluvissa rikosasioissa. Tämä oli erittäin ongelmallinen Suomen kansallisen järjestelmän kannalta, sillä Suomessa tutkinnanjohtajana toimii pääsääntöisesti poliisin, tullin tai rajavartiolaitoksen virkamies. Tämän vuoksi lakivaliokunta katsoi aikaisemmassa lausunnossaan, että neuvotteluissa tuli pyrkiä ratkaisuun, joka mahdollistaisi valtuutetun syyttäjän sopeuttamisen Suomen järjestelmään (LaVL 23/2013 vp).
Neuvottelujen kuluessa säännöksen sanamuotoa muutettiin siten, että valtuutettu syyttäjä on vastuussa ("shall be responsible for") tutkinnasta ja syyttämisestä. Sanamuodon muutoksesta huolimatta lakivaliokunta piti ehdotuksen yhteensopivuutta Suomen kansallisen järjestelmän kanssa erittäin tulkinnanvaraisena ja katsoi, että ennen neuvottelujen päättymistä tulee resitaalikirjauksella tai muuten saada nimenomainen varmistus sen tulkinnan pitävyydestä, että valtuutetun syyttäjän rooli ja toimivaltuudet voidaan sovittaa yhteen Suomen kansallisen järjestelmän kanssa ilman, että lainsäädäntöä on tarpeen muuttaa (LaVL 11/2014 vp).
Nyt käsillä olevasta jatkokirjelmästä ilmenee, että säännöksen (12 artikla) sanamuoto on säilynyt ennallaan, mutta ehdotuksen muihin tutkinnan toteuttamista koskeviin artikloihin on lisätty viittauksia kansalliseen lakiin. Muun muassa 23 artiklan 1 kohdan mukaan valtuutetut syyttäjät voivat kansallisen lain mukaisesti joko toteuttaa tutkintatoimia itse tai ohjeistaa kansallisia viranomaisia. Lisäksi on selvennetty, että valtuutetuilla syyttäjillä on samat toimivaltuudet kuin kansallisilla syyttäjillä ottaen huomioon asetusehdotuksen mukaiset valtuutetun syyttäjän erityiset toimivaltuudet. Valtioneuvoston kannan mukaan ehdotus mahdollistaa sen, että valtuutetun syyttäjän asema on aikaisempaa selkeämmin sovitettavissa Suomen esitutkintajärjestelmään ilman, että toimivaltajärjestelyjä syyttäjän ja esitutkintaviranomaisten välillä tarvitsee muuttaa.
Lakivaliokunta pitää ehdotuksen tutkinnan toteuttamista koskeviin artikloihin tehtyjä selvennyksiä ja viittauksia kansalliseen lakiin myönteisinä. On kuitenkin huomattava, että eräät muut artiklat (esimerkiksi 25 ja 26 artiklat) on edelleen muotoiltu siten, että ne heijastavat valtuutetun syyttäjän toimimista tutkinnanjohtajana. Tämän vuoksi ja mahdollisten tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi siitä, mitä 12 artiklassa tarkoitettu kirjaus "shall be responsible" tarkoittaa luettuna yhdessä muiden artiklojen kanssa, valiokunta pitää edelleen tärkeänä, että Suomessa vallitsevan tulkinnan pitävyydestä pyritään saamaan vähintään kirjaus asetuksen resitaaliin.
Muita kysymyksiä
Asetusehdotuksen 17 artiklan mukaan EPPO:n toimivalta kattaa ns. unionipetosdirektiivissä tarkoitetut rikokset. Näiden lisäksi toimivalta kattaa 18 artiklassa määritellyt liitännäisrikokset eli samoihin tosiasioihin perustuvat tai tekoihin erottamattomasti liittyvät muut rikokset, edellyttäen että 17 artiklassa mainitut rikokset ovat ensisijaisia. Ehdotuksen tarkoituksena on varmistaa, että unionipetosdirektiivissä tarkoitetut rikokset ja liitännäisrikokset voidaan käsitellä samassa menettelyssä.
Lakivaliokunta on aikaisemmassa lausunnossaan pitänyt liitännäisrikoksia koskevaa artiklaa hyvin ongelmallisena Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen (SEUT) 86 artiklan oikeusperustasäännöksen valossa (LaVL 23/2013 vp). Lakivaliokunta on katsonut, että liitännäisrikoksia koskeva artikla laajentaa EPPO:n toimivaltaa merkittävästi SEUT 86 artiklassa määritellyistä rikoksista.
Saadun selvityksen mukaan neuvoston oikeuspalvelu on kuitenkin vastikään valmistuneessa lausunnossaan pitänyt liitännäisrikoksia koskevaa artiklaa pääosin SEUT 86 artiklan mukaisena.
Lakivaliokunta kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei 18 artiklassa lainkaan määritellä niitä rikoksia, jotka voivat tulla kyseeseen liitännäisrikoksina. Tämä laajentaa EPPO:n toimivaltaa merkittävästi ja tekee siitä epäselvän. Väljä sanamuoto on myös rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta ongelmallinen. Lakivaliokunta pitääkin tärkeänä, että liitännäisrikokset määritellään artiklatasolla tarkemmin EPPO:n toimivallan selkeyttämiseksi. Lisäksi valiokunta toteaa, että asetusehdotuksen 18 artikla laajentaa EPPO:n toimivaltaa myös valtiosääntöoikeudelliselta kannalta merkityksellisellä tavalla, minkä vuoksi on tärkeää, että ennen kuin Suomi tekee ratkaisun EPPO:on osallistumisesta asetusta arvioidaan huolellisesti myös valtiosääntöoikeudelliselta kannalta.
On kannatettavaa, että kansallisilla viranomaisilla on viime kädessä toimivalta ratkaista mahdolliset tulkintaerimielisyydet siitä, kuuluuko rikos EPPO:n vai kansallisten viranomaisten toimivaltaan. Tällainen ratkaisu voi toisaalta johtaa siihen, että toimivaltaristiriitoja ratkaistaan eri tavalla eri jäsenvaltioissa.
Pääsäännön mukaan EPPO ei käytä toimivaltaansa vähäisissä, alle 10 000 euron rikoksissa (21 a artikla). Tämä on lakivaliokunnan aikaisempien kantojen mukaista. Vähäiset rikokset kuuluvat kuitenkin EPPO:n toimivaltaan, jos tapauksella on unionintason vaikutuksia, jotka edellyttävät EPPO:n tutkintaa. Lakivaliokunnan mielestä tältä osin artiklan sanamuoto ei ole riittävän täsmällinen EPPO:n toimivallan määrittelemiseksi, ja valiokunta katsoo, että asiaa on syytä selventää esimerkiksi resitaalilla.
Komission alkuperäisessä ehdotuksessa tutkintatoimia koskeva sääntely oli laajaa ja sääntely mahdollisti pakkokeinojen käytön lieviinkin tekoihin. Lakivaliokunta katsoi aikaisemmassa lausunnossaan, että säännöstä olisi merkittävästi rajattava, jotta se olisi oikeasuhtainen (LaVL 23/2013 vp). Ehdotus on tältä osin edennyt myönteiseen suuntaan, sillä pääosa tutkintatoimista jää kansallisen lainsäädännön varaan. Lisäksi on lueteltu toimenpiteitä (mm. telekuuntelu), joiden tulee olla käytettävissä törkeämpien rikosten tutkinnassa. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, ettei tässä vaiheessa ole vielä selvää, mitä rikoksia ja liitännäisrikoksia EPPO:n toimivalta tulee lopullisesti kattamaan. Tämän vuoksi tutkintatoimia koskevaa sääntelyä ja sen suhdetta kansallisiin pakkokeinoihin tulee jatkossa vielä arvioida, kun EPPO:n toimivalta täsmentyy.
Rajat ylittäviä tutkintatoimia koskeva ehdotus (26 a artikla) on saadun selvityksen mukaan osoittautunut neuvotteluissa erityisen hankalaksi ja sääntelystä on komission ja jäsenvaltioiden välillä erilaisia näkemyksiä. Valtioneuvoston kirjelmän mukaan selkeintä olisi, että asetusehdotuksessa viitattaisiin suoraan kaikkiin rikosoikeudellista yhteistyötä koskeviin EU:n vastavuoroisen tunnustamisen instrumentteihin, joiden tulisi olla myös EPPO:n käytettävissä. Komissio ja enemmistö jäsenvaltioista haluaisivat kuitenkin säännökset kirjattaviksi itse asetukseen. Saadun selvityksen mukaan pyrkimyksenä on virtaviivaistaa ja nopeuttaa rajat ylittävää yhteistyötä.
Lakivaliokunta toteaa, että jäsenvaltioiden välistä rikosoikeudellista yhteistyötä helpotetaan jo nykyisin useiden eri instrumenttien avulla, minkä vuoksi neuvotteluissa on lähtökohtaisesti perusteltua pyrkiä siihen, että rajat ylittävissä tilanteissa EPPO käyttäisi nykyisiä rikosoikeudellisen yhteistyön muotoja. Lakivaliokunta on muutoinkin aiemmissa lausunnoissaan usein korostanut vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen tärkeyttä ja ensisijaisuutta unionin rikosoikeudellisessa yhteistyössä (ks. esim. LaVL 8/2008 vp). Uusien, erityisten toimintamallien luomiseen pelkästään EPPO:n toimivaltaan kuuluvia rikoksia varten on syytä suhtautua varauksella.
Suomelle ongelmallinen on ollut myös sovintomenettelyä koskeva artikla (29), jonka mukaan käsittely voitaisiin määrätyin edellytyksin päättää kiinteämääräisen sakon maksamisella syytetyn ja EPPO:n sopimuksin normaalin oikeudenkäyntimenettelyn ulkopuolella. Ottaen huomioon, ettei Suomen järjestelmässä tunneta tällaista mahdollisuutta, valiokunta pitää myönteisenä, että nyt käsiteltävänä olevan asetusehdotuksen artiklaan ei enää sisälly velvollisuutta sovintomenettelyn käyttöön.
Lopuksi
EPPO:a koskevat neuvottelut tulevat vielä jatkumaan. Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että Suomi osallistuu näihin neuvotteluihin aktiivisesti ja rakentavasti. On kuitenkin selvää, että ennen kuin voidaan päättää, osallistuuko Suomi EPPO:on vai ei, on asetusehdotuksen lopullisen sisällön ja vaikutusten oltava tiedossa. Vasta tällöin voidaan arvioida EPPO:on osallistumisen hyödyt ja haitat. Keskeistä on, että EPPO:n perustamisesta ja siihen liittymisestä on Suomelle lisäarvoa.