Yksityiskohtaiset perustelut

2.1. EU:n ja USA:n välisen luovuttamissopimuksen voimaansaattamislaki

1 §.

Lakiehdotuksen 1 §:n mukaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa "sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut". Tällaista muotoilua käytetään Suomen valtiosopimuksia koskevien voimaansaattamislakien blankosäännöksissä. Kysymyksessä oleva sopimus ei kuitenkaan ole Suomen tekemä valtiosopimus, vaan se on Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 24 ja 38 artiklan nojalla tehty EU:n ja USA:n välillä. Suomi ei siis muodollisesti ole sopimuksen osapuoli. Sopimuksen määräykset tulevat Suomea sitoviksi EU:n jäsenvaltiona ja unionin neuvoston päätösten perusteella, vaikka neuvoston lopullinen päätös sopimukseen sitoutumisesta edellyttääkin Suomessa valtiosäännön mukaisten menet-telyjen noudattamista. Valiokunta ehdottaa tämän vuoksi pykälän sanamuotoa tarkistettavaksi siten, että sopimuksen määräykset ovat lakina voimassa "sellaisina kuin ne sitovat Suomea Euroopan unionin jäsenvaltiona". Ehdotus vastaa perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitettyä.

2.2. Suomen ja USA:n välisen pöytäkirjan voimaansaattamislaki

2 §.

Ehdotettu pykälä sisältää mm. säännöksen, jonka mukaan luovutetulle luovuttamisen johdosta aiheutunut vapaudenmenetysaika on vähennettävä luovutetun Suomessa suoritettavasta vapausrangaistuksesta noudattaen soveltuvin osin, mitä rikoslain 6 luvun 13 §:ssä säädetään.

Säännös on sinänsä asianmukainen. Valiokunta on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen mahdollisuuteen, että myös Amerikan yhdysvaltojen viranomaiset saattavat tehdä saman vähennyksen. Tällöin luovutettu voisi aiheettomasti saada kaksinkertaisen vähennyksen edukseen. Siksi valiokunta pitää tarpeellisena, että Suomen viranomaiset tällaisessa tapauksessa selvittävät Amerikan yhdysvaltojen viranomaisten menettelyn. Tarvittaessa molempien maiden viranomaisten tulee neuvotellen varmistua siitä, että vapaudenmenetysaika tulee vähennetyksi vain kerran.

3 §.

Ehdotetun pykälän 2 momentti koskee tilannetta, jossa Suomi vastaanottaa samaa henkilöä koskevan luovuttamispyynnön Amerikan yhdysvalloilta ja toiselta Pohjoismaalta. Tällaisessa tapauksessa oikeusministeriö päättäisi siitä, mihin valtioon henkilö luovutetaan, sen estämättä, mitä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annetun lain (270/1960) 20 §:n 1 momentissa säädetään.

Eduskunta on 27.11.2007 hyväksynyt hallituksen esityksen HE 51/2007 vp ja lakivaliokunnan mietinnön LaVM 8/2007 vp pohjalta uuden lain rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä. Laki korvaa vuoden 1960 pohjoismaisen luovuttamislain. Uuden lain 31 §:n 2 momentissa on säännös, jonka mukaan kilpailevista luovuttamispyynnöistä Pohjoismaiden ja EU:n ulkopuolisen valtion välisessä tilanteessa päättää oikeusministeriö. Tämän johdosta nyt käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen 3 §:n 2 momentti on käynyt tarpeettomaksi ja se on poistettava lakiehdotuksesta.

2.3. EU:n ja USA:n välisen oikeusapusopimuksen voimaansaattamislaki

1 §.

Pykälään on tehtävä vastaava tarkistus kuin 1. lakiehdotuksen 1 §:ään.

2.5. Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 12 §:n 1 momentin 3 kohdan kumoamisesta (Uusi lakiehdotus)

1 §.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa on todettu, että vieraan valtion esittämään luovuttamispyyntöön suostuminen edellyttää riittäviä takeita siitä, ettei kuolemanrangaistusta määrätä. Pelkkä täytäntöönpanosta luopuminen ei siten perustuslakivaliokunnan kannan mukaan poista luovuttamiselle perustuslaista johtuvia esteitä siinä tapauksessa, että henkilön luovuttamista pyydetään oikeudenkäyntiä varten.

Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain (456/1970) 12 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan suostuttaessa henkilön luovuttamiseen Suomesta vieraaseen valtioon on luovuttamispyyntöön suostuttaessa soveltuvilta osin asetettava ehto, että luovutetulle henkilölle tuomittua kuolemanrangaistusta ei saa panna täytäntöön. Säännös näyttää mahdollistavan sen, että henkilö luovutetaan oikeudenkäyntiä varten kuolemanrangaistuksen uhasta huolimatta, kunhan vain asetetaan ehto, että tuomittua kuolemanrangaistusta ei saa panna täytäntöön. Kun otetaan huomioon edellä selostettu perustuslakivaliokunnan kannanotto, säännös ei ole sopusoinnussa perustuslaista johtuvien vaatimusten kanssa.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa on nimenomaisesti otettu kantaa vain tapauksiin, joissa luovuttamista pyydetään oikeudenkäyntiä varten. On kuitenkin mahdollista, että kuolemanrangaistukseen jo tuomitun henkilön luovuttamista pyydetään rangaistuksen täytäntöönpanoa varten ja luovuttamista pyytävä valtio ilmoittaa, että kuolemanrangaistusta ei tulla panemaan täytäntöön sellaisenaan, vaan se muunnetaan esimerkiksi vapausrangaistukseksi. Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevät periaatteet huomioon ottaen lakivaliokunta pitää välttämättömänä sitä, että tällaisissa tapauksissa luovuttamiseen suostuminen edellyttää, että kuolemanrangaistus on sitovasti muunnettu muuksi rangaistukseksi jo ennen luovuttamista koskevan päätöksen tekemistä. Jos näin ei ole tehty, lakivaliokunnan mielestä ei ole asianmukaista, että luovuttamiseen olisi mahdollista suostua edes asettamalla käsillä olevassa lainkohdassa tarkoitettu ehto. Luovuttamisesta on sen sijaan kieltäydyttävä perustuslain 9 §:n 3 tai 4 momentin nojalla.

Edellä esitetyillä perusteilla ja koska asialla on läheinen asiallinen yhteys esityksessä tarkoitettuun luovuttamista koskevaan sopimukseen ja pöytäkirjaan sekä niiden voimaansaattamiseen, valiokunta ehdottaa, että rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 12 §:n 1 momentin 3 kohta tässä yhteydessä kumotaan.

2 §.

Pykälä sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen.