Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki rikoslain muuttamisesta

2 a luku. Sakosta, muuntorangaistuksesta ja rikesakosta

9 §. Rikesakkorikkomukset.

Pykälää on hallituksen esityksen antamisen jälkeen muutettu lailla 475/2008. Esitetyn pykälän yhteensovittamiseksi voimassa olevan lain kanssa lakiehdotuksen 2 a luvun 9 §:ään ja lain johtolauseeseen tulee tehdä tätä koskevat tarkistukset.

30 luku. Elinkeinorikoksista

12 §. Syyteoikeus.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen tehtävät ovat siirtyneet 1. tammikuuta 2009 alkaen uudelle Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle (laki 669/2008). Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että esitetyn pykälän 1 momentissa viraston nimi muutetaan laissa 669/2008 säädetyn mukaisesti Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoksi.

13 §. Oikeushenkilön rangaistusvastuu.

Oikeushenkilön rangaistusvastuuta sovelletaan nykyisin muun muassa markkinointirikokseen. Yhdenmukaisesti tämän kanssa oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevat säännökset esitetään ulotettaviksi myös alkoholijuoman markkinointirikokseen. Ehdotetun rikoslain 30 luvun 1 a §:n mukaan alkoholijuoman markkinointirikoksena rangaistavaa on se, jos alkoholilain 33 §:n tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti mainostaa suorasti tai epäsuorasti väkevää alkoholijuomaa tai muuten edistää väkevän alkoholijuoman myyntiä, kohdistaa alaikäisiin miedon alkoholijuoman mainontaa, epäsuoraa mainontaa tai muuta myynninedistämistä taikka liittää sen alaikäisiin kohdistuvaan muun tuotteen tai palvelun mainontaan tai myynninedistämistoimintaan taikka kuvaa alaikäisiä miedon alkoholijuoman markkinoinnissa. Esityksen mukaan oikeushenkilön vastuu ei sen sijaan ulotu alkoholirikkomuksena rangaistavaan miedon alkoholijuoman mainontaan eikä alkoholijuoman tai väkiviinan luvattomaan valmistukseen soveliaiden välineiden markkinointiin.

Esitettyyn säännökseen ei sisälly erityisiä soveltamisalan rajauksia. Siten rangaistusvastuu voi sen perusteella ulottua myös esimerkiksi sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa (460/2003, jäljempänä sananvapauslaki) tarkoitettuihin julkaisijoihin tai ohjelmatoiminnan harjoittajiin. Rikoslaissa on useita muitakin viestin sisältöön perustuvia rikoksia, joissa oikeushenkilön rangaistusvastuu tulee kysymykseen. Näiden joukossa on myös markkinointirikoksia, kuten rikoslain 17 luvun 20 §:ssä säädetty sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi sekä hyödykkeiden ammattimaista markkinointia koskeva rikoslain 30 luvun 1 §:ssä säädetty markkinointirikos, joissa julkaisijaa tai ohjelmatoiminnan harjoittajaa koskevaa rajausta ei myöskään ole tehty. Valiokunnan mielestä ei olisi asianmukaista, jos julkaisija ja ohjelmatoiminnan harjoittaja kokonaan suljettaisiin oikeushenkilön rangaistusvastuun piiristä, vaikka toimituksesta joku olisi osallinen kyseiseen rikokseen.

Oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään rikoslain 9 luvussa. Lukuun sisältyy useita säännöksiä, jotka mahdollistavat kohtuusnäkökohtien huomioon ottamisen. Oikeushenkilön rangaistusvastuu ei synny automaattisesti, vaan se voi tulla kyseeseen vain, jos 9 luvun 2 §:ssä säädetyt edellytykset sen käytölle täyttyvät. Lisäksi oikeushenkilöä koskeva rangaistusvaatimus voidaan eri syistä jättää luvun 7 §:n perusteella tekemättä. Luvun 4 §:ssä säädetään perusteista, joiden nojalla tuomioistuin voi jättää yhteisösakon tuomitsematta. Kohtuuton seuraamusten kasautuminen voidaan välttää myös yhteisösakkoa mitattaessa, jota koskevat säännökset sisältyvät rikoslain 9 luvun 6 §:ään.

Edellisen vaalikauden päättyessä rauenneeseen hallituksen esitykseen alkoholirikossäännösten uudistamisesta (HE 13/2004 vp) sisältyi vastaava säännös väkevän alkoholijuoman markkinointirikosta koskevasta oikeushenkilön rangaistusvastuusta. Käsitellessään mainittua esitystä perustuslakivaliokunta katsoi, ettei rangaistusvastuun laajentamiselle ehdotetulla tavalla ollut perustuslaista johtuvia esteitä (PeVL 53/2006 vp).

Lakivaliokunta puoltaa nyt käsiteltävänä olevaa ehdotusta alkoholijuoman markkinointirikosta koskevasta oikeushenkilön rangaistusvastuusta hallituksen esityksessä todetuin perustein.

50 a luku. Alkoholirikoksista

1 §. Alkoholirikos.

Pykälään sisältyvät säännökset alkoholirikossäännösten perustekomuodosta. Pykälän 1 momentin mukaan alkoholirikos on rangaistava tahallaan tehtynä. Teon seuraamukseksi esitetään säädettäväksi sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, mikä vastaa nykyistä rangaistustasoa. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentin 1—3 kohdassa tarkoitetun rikoksen yritys on rangaistava.

Yritystä koskevassa rikoslain 5 luvun 1 §:ssä lähdetään siitä, että yritykseen sovelletaan lievennettyä asteikkoa, jollei yritystä ole erityisessä rangaistussäännöksessä rinnastettu täytettyyn tekoon. Rikoslain yleisen osan uudistuksessa (HE 44/2002 vp, s. 131—132) todetaan, että Suomen rikosoikeudessa yrityksen rankaiseminen lievennetyn asteikon perusteella on pääsääntö ja yritys rinnastetaan rangaistuksen mittaamisessa täytettyyn tekoon vain harvassa rikoksessa. Periaatteella ei ole vaikutusta yrityksen rangaistavuuden alaan, ainoastaan siitä tuomittavan rangaistuksen määrään. Yleisen osan uudistuksessa todetaan myös, että Suomessa pannaan painoa teon objektiivisiin seikkoihin eli teon aiheuttamaan vaaraan ja seurauksiin tekijän subjektiivisen, moitittavan mielenlaadun sijasta.

Kun alkoholirikosten rangaistavuuden taustalla ovat pitkälti kansanterveydelliset näkökohdat ja sitä kautta terveydelle aiheutetut vaarat, yritysasteelle jäävästä teosta rankaiseminen lievennetyn asteikon perusteella asettaa yrityksen valiokunnan näkemyksen mukaan oikeaan suhteeseen sillä aiheutetun vaaran kanssa. Valiokunta katsoo, ettei nyt käsillä olevassa tapauksessa ole syytä poiketa rikoslain yleisessä osassa omaksutusta periaatteesta. Valiokunta pitää hallituksen esitykseen sisältyvää säännöstä perusteltuna.

2 §. Törkeä alkoholirikos.

Pykälässä säädetään alkoholirikosten törkeästä tekomuodosta. Esitettyyn pykälään ei sisälly säännöstä yrityksen rangaistavuudesta.

Silloin, jos yritys rinnastetaan täytettyyn tekoon, yrityksen rangaistavuutta ei ole tarpeen toistaa törkeässä tekomuodossa. Kun yrityksestä rangaistaan erikseen lievennetyn asteikon mukaan, yrityksen rangaistavuus on vakiintuneesti toistettu myös törkeää tekomuotoa koskevassa säännöksessä. Sen sijaan yrityksen rangaistavuutta ei ole näissä tapauksissa ulotettu lievään tekomuotoon.

Ehdotetun 50 a luvun 1 §:n mukaan alkoholirikoksen yritys on rangaistava ja yrityksestä rangaistaan lievennetyn asteikon perusteella. Saadun selvityksen mukaan tarkoituksena on ollut, että myös törkeän alkoholirikoksen yritys on rangaistavaa. Tästä syystä valiokunta ehdottaa, että 2 §:ään lisätään uusi 2 momentti yrityksen rangaistavuudesta.

Edellä mainitussa 1 §:ssä yritys on rangaistavaa vain 1 momentin 1—3 kohdassa tarkoitettujen tekojen yhteydessä. Kyseisen momentin 4—6 kohdassa tarkoitetut alkoholijuoman tai väkiviinan hallussapito ja kuljettaminen eivät ole yrityksenä rangaistavia. Valiokunta katsoo, että yrityksen rangaistavuuden ulottaminen koskemaan teon perusmuodossa tai törkeässä rikoksessa hallussapitoa ja kuljetusta ei ole tarpeellista. Kuljettamisen säätäminen rangaistavaksi yritysasteelle jääneenä ei ole tarpeen, koska tekijä syyllistyy näissä tapauksissa rangaistavaan hallussapitoon. Hallussapidon yrityksen säätäminen rangaistavaksi puolestaan ulottaisi rangaistavuuden liian pitkälle. Hallussapidon yritystä ei ole rikoslaissa säädetty rangaistavaksi muissakaan rikoksissa.

Edellä olevan perusteella valiokunta katsoo, että törkeän alkoholirikoksen yrityksen rangaistavuus tulee ulottaa vastaavasti kuin perustekomuodossa. Lakiehdotuksen 2 §:n uusi 2 momentti kuuluu valiokunnan ehdottamassa muodossa seuraavasti: "Yritykseen on vastaavasti sovellettava, mitä 1 §:ssä on yrityksestä säädetty."

3 §. Lievä alkoholirikos.

Esityksen mukaan jos alkoholirikos, huomioon ottaen alkoholijuoman tai väkiviinan vähäinen määrä taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä alkoholirikoksesta sakkoon. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että pykälän sanamuoto edellyttää jompaakumpaa edellytystä, toisin sanoen vähäistä määrää tai muita rikokseen liittyviä seikkoja, sekä lisäksi molemmissa tapauksissa kokonaisarviota vähäisyydestä. Säännöksen sanamuoto vastaa vakiintunutta kirjoitustapaa lievissä tekomuodoissa. Säännöksessä mainitun vähäisen määrän määrittäminen on syytä jättää oikeuskäytännön varaan, kuten muissakin lieviä tekotapoja koskevissa rikoslain rangaistussäännöksissä.

5 §. Oikeushenkilön rangaistusvastuu.

Pykälän mukaan alkoholirikokseen ja törkeään alkoholirikokseen sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään. Esitetty oikeushenkilön rangaistuvastuu ei ulotu lievään alkoholirikokseen.

Alkoholiin liittyvään taloudelliseen toimintaan kohdistuu hallinnollista valvontaa. Hallinnolliset seuraamukset, esimerkiksi luvan määräaikainen peruuttaminen, voivat olla vaikutukseltaan taloudellisesti hyvinkin merkittäviä. Hallinnollisilla seuraamuksilla ei kuitenkaan voida kaikissa tilanteissa tehokkaasti puuttua toimintaan. Tämän vuoksi on perusteltua säätää rikosoikeudellisen seuraamuksen uhkasta.

Oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään rikoslain 9 luvussa. Rikoslain 9 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että tuomioistuin voi jättää yhteisösakon tuomitsematta, jos rangaistusta olisi pidettävä kohtuuttomana ottaen huomioon oikeushenkilölle rikoksesta aiheutuneet muut seuraamukset. Valiokunta katsoo, ettei tämän yleissäännöksen lisäksi ole tarpeen säätää erityissäännöstä alkoholirikoslukuun. Lisäksi rikoslain 9 lukuun sisältyy useita muitakin säännöksiä, jotka mahdollistavat vastuun kohtuullistamisen, kuten valiokunta on edellä rikoslain 30 luvun 13 §:n yhteydessä todennut.

2. Laki alkoholilain muuttamisesta

50 a §. Rangaistussäännökset.

Pykälän 3 momentissa säädetään alkoholilaissa säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomista koskevasta rangaistuksesta. Selvyyden vuoksi valiokunta ehdottaa, että säännöksen muotoilua tarkistetaan vastaamaan salassapitosäännöksissä yleisemmin noudatettua kirjoitustapaa mainita yleissäännös ennen erityissäännöstä. Säännös kuuluu valiokunnan ehdottamassa muodossa seuraavasti: "Rangaistus tässä laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta."

50 b §. Kuulemisvelvollisuus.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen tehtävät ovat siirtyneet 1. tammikuuta 2009 lailla 669/2008 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle. Tämän johdosta valiokunta ehdottaa, että esitetyssä pykälässä viraston nimi muutetaan laissa 669/2008 säädetyn mukaisesti Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoksi.

60 §. Alkoholijuoman ja väkiviinan poisottaminen, haltuunotto ja hävittäminen.

Esitetyn pykälän 1 momentin mukaan poliisi voi ottaa pois ja hävittää henkilön hallussa olevan avatussa tai avoimessa astiassa olevan alkoholijuoman, jota hänellä tämän lain tai sen nojalla annetun säännöksen mukaan muutoin on oikeus pitää hallussaan, jos asianomainen nauttii sitä 58 §:n 1 momentin vastaisesti tai julkisella paikalla 58 §:n 2 momentin vastaisesti. Pykälän 2 momentin mukaan poliisi voi myös ottaa pois ja hävittää henkilön hallussa olevan alkoholijuoman, jos asianomainen on syyllistynyt 50 a §:n 4 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun rikkomukseen ja hallussa pidetyn alkoholijuoman arvo on vähäinen.

Voimassa olevan alkoholilain 60 §:n 1 momentin mukaan alkoholijuoman poisottamisen ja hävittämisen tulee tapahtua todisteellisesti asetuksella säädetyin edellytyksin. Alkoholijuoman poisottamisesta sekä hävittämisen todisteellisuudesta säädetään alkoholijuomista ja väkiviinasta annetun asetuksen (1344/1994) 31 §:ssä. Sen mukaan poisottaminen ja hävittäminen tapahtuu todistajan läsnäollessa ja siitä laaditaan asiakirja ja annetaan todistus asianosaiselle. Vastaavia säännöksiä alkoholipitoisesta aineesta on alkoholivalmisteista ja denaturoimisesta annetun asetuksen (1345/1994) 23 §:ssä.

Nyt käsiteltävänä olevan alkoholilain 60 §:ään esitetyn 3 momentin mukaan alkoholilain 60 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa poisottamiseen ja hävittämiseen sovellettaisiin jatkossa pakkokeinolain takavarikon toimittamista koskevia säännöksiä pöytäkirjan laatimisesta ja todistuksen antamisesta sille, jonka hallussa takavarikoitava ja hävitettävä esine on ollut. Lakivaliokunta pitää esitettyä menettelyä liian raskaana kysymyksessä oleviin tapauksiin sovellettuna.

Lakiehdotuksen 60 §:n 2 momentissa on perustelujen mukaan kyse tilanteesta, jossa alkoholijuoman hallussapitoa koskevia ikärajojen rikkomisesta määrätään rikesakko. Rikesakkomenettelyssä ei voida määrätä menettämisseuraamusta eikä siten tehdä sitä edeltävää alkoholijuomien takavarikkoa. Mainitusta rikkomuksesta ei kuitenkaan ole aina perusteltua määrätä rikesakkoa. Usein voi riittää huomautus ja esitutkinnan keskeyttäminen esitutkintalain 4 §:n 1 momentin nojalla. Alle 15-vuotiaalle ei myöskään voida määrätä rikesakkoa. Sen sijaan alle 15-vuotiaan osalta kyseeseen voi tulla lastensuojelutoimenpiteiden käynnistäminen. Kaikissa näissä tilanteissa olisi kuitenkin tärkeää, että poliisi voisi ottaa pois ja hävittää alle 18-vuotiaan laittomasti hallussa pitämät miedot alkoholijuomat ja alle 21-vuotiaan hallussa pitämät väkevät alkoholijuomat. Nykytila, jossa käytännöt voivat tapauskohtaisesti vaihdella, ei valiokunnan mielestä ole oikeusturvan kannalta paras vaihtoehto.

Valiokunta pitää sen sijaan tarkoituksenmukaisena, että nyt kyseessä olevissa alkoholilain 60 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa poliisin ottaessa alkoholijuoman pois ja hävitettäessä sen menettelynä noudatetaan, mitä poliisilain 23 §:n 3 momentissa säädetään omaisuuden haltuunotosta. Sen mukaan toimenpiteestä laaditaan pöytäkirja tai tehdään merkintä muuhun asiakirjaan. Muu asiakirja voi olla esimerkiksi rikesakko- tai rangaistusvaatimuslomake. Merkintä muuhun asiakirjaan voi tarkoittaa myös merkintää poliisin käyttämään tietojärjestelmään, jos asiassa esimerkiksi päädytään huomautukseen tai esitutkinnan rajoittamiseen taikka lastensuojeluilmoituksen tekemiseen.

Poliisin oikeus ottaa pois ja hävittää alkoholijuomat koskisi 60 §:n 1 momentin tapauksissa avoimessa astiassa olevaa juomaa ja 60 §:n 2 momentin tapauksissa vain vähäistä määrää alkoholijuomaa. Vähäisellä määrällä tarkoitetaan hallituksen esityksen perustelujen mukaan henkilön omaan kulutukseen yhden illan aikana tarkoitettua määrää. Jos 60 §:n 2 momentin tapauksissa kyse olisi vähäistä suuremmasta määrästä alkoholijuomaa, rikesakko, huomautus tai esitutkinnan rajoittaminen ei tulisi enää kysymykseen eikä ehdotettu 60 §:n 3 momentin menettely sovellettavaksi.

Pykälän 4 momentin mukaan milloin vastoin 58 §:n 1 momentissa mainittua kieltoa on nautittu alkoholijuomaa, on yleisön käytettävänä olevan kulkuneuvon päälliköllä, kuljettajalla ja junassa junailijalla oikeus ottaa kiellon rikkoneelta pois aine astioineen ja hävittää se todisteellisesti. Voimassa olevassa alkoholilain 58 §:n 1 momentissa ei ole kuitenkaan enää kieltonormia alkoholijuoman nauttimisesta julkisessa kulkuneuvossa. Sen sijaan järjestyslain (612/2003) 4 §:ssä säädetään kiellosta nauttia päihdyttävää ainetta julkisessa kulkuneuvossa.

Kielto nauttia alkoholijuomaa julkisessa kulkuneuvossa poistettiin alkoholilain 58 §:stä järjestyslain säätämisen yhteydessä. Lakivaliokunta kiinnitti järjestyslaista antamassaan lausunnossa huomiota vastaavaan kulkuneuvon päällikön, kuljettajan ja junailijan valtuuteen ottaa avoin juoma pois (LaVL 22/2002 vp — HE 20/2002 vp). Alkoholilain 60 §:ää ei kuitenkaan tuolloin muutettu. Järjestyslain 21 §:n 3 momentin mukaan päihdyttävän aineen poisottamista koskeva valtuus on julkisessa kulkuneuvossa vain poliisilla ja tietyissä tilanteissa rajavartiomiehellä. Lainsäätäjän tarkoituksena ei kuitenkaan ole ollut tehdä alkoholilain 60 §:ssä säädettyä kulkuneuvon päällikön, kuljettajan ja junailijan valtuutta tyhjäksi.

Lakivaliokunta katsoo, että kulkuneuvon päällikön, kuljettajan ja junailijan valtuus juoman poisottamiseen on jatkossakin tarpeellinen. Järjestyslain kieltoon perustuvasta valtuudesta avoimessa astiassa olevan alkoholijuoman poisottamiseen julkisessa kulkuneuvossa on valiokunnan mielestä luontevinta säätää järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetussa laissa (472/1977), jossa säädetään jo nykyisin kuljettajan ja eräiden muiden liikennehenkilökuntaan kuuluvien henkilöiden valtuuksista häiriötilanteissa. Voimassa olevaan lakiin järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä ei kuitenkaan sisälly valtuutta ottaa pois häiriötä aiheuttavan henkilön avoimessa astiassa olevaa alkoholijuomaa eikä valtuutta voimakeinojen käyttöön juomaa pois otettaessa. Tämän vuoksi lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä tätä koskevan uuden 4. lakiehdotuksen hyväksymistä.

Edellä mainitusta syystä valiokunta ehdottaa, että 2. lakiehdotuksen 60 §:n 4 momentista vastaavasti poistetaan kulkuneuvon päällikön, kuljettajan ja junailijan valtuuksia koskeva säännös.

60 b §. Tarkastus ja kotietsintä.

Edellä yleisperusteluissa esitettyyn viitaten lakivaliokunta ehdottaa pykälän 1 momenttia muutettavaksi niin, että jos alle kahdeksantoistavuotiasta epäillään todennäköisin syin alkoholijuoman laittomasta hallussa pitämisestä, poliisi voi laittomasti hallussa pidetyn alkoholijuoman etsimiseksi tarkastaa tällaisen henkilön mukana olevien tavaroiden ohella myös päällisin puolin hänen vaatteensa, jos se voi tapahtua puuttumatta loukkaavalla tavalla epäillyn henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.

Päällisin puolin tapahtuvalla tarkastamisella tarkoitetaan henkilön yllä olevien vaatteiden ulkopuolista käsin koettelemista. Tarkastusoikeus ei ulotu alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden ja ihon väliin kätkettyjen esineiden etsimiseen, joka on henkilöntarkastusta. Kyseessä on siten henkilön ruumiilliseen koskemattomuuteen henkilöntarkastusta vähäisemmin puuttuva tarkastus. Lisäksi säännöksessä edellytetään, että tarkastus voidaan tehdä vain, jos se voi tapahtua loukkaamatta epäillyn henkilökohtaista koskemattomuutta. Vastaavanlainen edellytys henkilöön kohdistuvassa etsinnässä on säädetty ulosottokaaren (705/2007) 3 luvun 50 §:ssä. Mainittu rajoitus on merkityksellinen etenkin niissä tilanteissa, joissa tarkastus tehdään perustuslakivaliokunnan mainitsemalla tavalla julkisella paikalla. Lakivaliokunta tähdentää pakkokeinojen käyttöön liittyvää hienotunteisuusperiaatetta, jolla on korostunut merkitys silloin, kun kohteena on alaikäinen. Edellytys henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamattomuudesta tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden päällisin puolin tapahtuva tarkastaminen olisi mahdollisuuksien mukaan pyrittävä tekemään sivullisten läsnä olematta.

Tarkastusvaltuuden rajaaminen koskemaan vain tilanteita, joissa alkoholijuomien hallussapidosta olisi ulkoisten seikkojen perusteella täysi varmuus, ei ole tarkoituksenmukaista. Pakkokeinovaltuuksien edellytyksenä on vakiintuneesti käytetty joko "on syytä epäillä" -kriteeriä taikka korkeampaa "on todennäköiset syyt epäillä" -kriteeriä. Todennäköiset syyt epäillä -kriteeri edellyttää vaatimusta jonkinlaisesta konkreettisesta tosiseikasta epäilyn perustana (PeVL 53/2006 vp). Lakivaliokunta ehdottaa, että hallituksen esityksessä tavaroiden tarkistamisoikeuden edellytykseksi ehdotettu korotettu näyttökynnys "todennäköiset syyt epäillä" olisi edellytys myös vaatteiden tarkastusvaltuudelle. Ehdotettu näyttökynnys ei mahdollistaisi "ratsiaksi" luonnehdittavia ilman konkreettista rikosepäilyä tapahtuvia tarkastuksia.

Vaatteiden päällisin puolin tapahtuva tarkastaminen kohdistuisi valtaosin 15—17-vuotiaisiin nuoriin. Pakkokeinolaki ei vakiintuneen tulkinnan mukaan estä henkilöntarkastuksen kohdistamista alle viisitoistavuotiaaseen, vaikka alle viisitoistavuotiasta ei voida määrätä teosta rangaistukseen. Pakkokeinolaissa ei ole asiasta säännöstä. Yhdenmukaisesti henkilöntarkastusta koskevan tulkinnan mukaan myös alle viisitoistavuotiaan vaatteet voitaisiin päällisin puolin tarkastaa valiokunnan ehdottamalla tavalla. Lapseen kohdistuvien pakkokeinojen käytössä on kuitenkin otettava huomioon pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n suhteellisuusperiaate sekä esitutkinnassa toimien oikeasuhteisuutta koskevat yleiset periaatteet. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä vahvemmin tulevat pakkokeinojen käytössä sovellettaviksi vähimmän haitan periaate, suhteellisuusperiaate sekä erityisesti säännöksessä säädetty edellytys henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamattomuudesta. Alle viisitoistavuotiaan lapsen kohdalla poliisin tulisikin pakkokeinojen käytön sijasta olla yhteistoiminnassa lastensuojelu- ja sosiaaliviranomaisten kanssa ja ensisijaisena toimenpiteenä olisi päihtyneen lapsen toimittaminen kotiin ja yhteydenotto vanhempiin. Tällaista yhteydenpitoa edellyttävät lapsen kohtelua koskevat erityissäännökset pakkokeino- ja esitutkintalainsäädännössä. Alle viisitoistavuotiaan huoltajalla, edunvalvojalla tai muulla laillisella edustajalla on muun muassa esitutkintalain 33 §:n mukaan lähtökohtaisesti oikeus olla läsnä, kun lasta kuulustellaan.

Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen lausuntokäytännön mukaan perusoikeutta rajoittavan tai siihen puuttuvan sääntelyn tulee olla perusteiltaan hyväksyttävää ja painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa sekä välttämätöntä hyväksyttävän tarkoituksen toteuttamiseksi. Lisäksi on otettava huomioon sääntelyn oikeasuhteisuutta koskevat vaatimukset siten, että perusoikeuteen puuttuminen ei saa johtaa yksilön kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Perustuslakivaliokunta hyväksyi lausunnossaan PeVL 53/2006 vp esitetyn sääntelyn tavoitteen tehostaa puuttumista alaikäisten laittomaan alkoholijuomien hallussapitoon. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi, että henkilöntarkastus ei ole sääntelyn tavoitteiden ja oikeasuhteisuuden kannalta asianmukainen tarkastusvaltuus. Lakivaliokunnan ehdottama tarkastusvaltuus olisi henkilön ruumiilliseen koskemattomuuteen henkilöntarkastusta vähäisemmin puuttuva tarkastus. Ehdotukseen sisältyvät rajoitukset alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden tarkastukselle eli tarkastusvaltuuden rajoittaminen vaatteiden päällisin puolin tapahtuvaan tarkastamiseen, edellytys henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamattomuudesta sekä "todennäköiset syyt epäillä" -näyttökynnys ovat mainittujen toimien tavoitteiden ja oikeasuhteisuuden kannalta keskeisiä. Ehdotus myös selventää lain tasolla alaikäisen vaatteisiin kohdistuvan tarkastusoikeuden rajoja ja siten parantaa sääntelyn selkeyttä ja tarkkarajaisuutta. Edellä todetun perusteella lakivaliokunnan muutosehdotuksessa on otettu huomioon perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 53/2006 vp mainitut rajoitusperusteet ja ehdotuksen voidaan katsoa olevan linjassa perustuslakivaliokunnan vakiintuneen lausuntokäytännön kanssa.

Lakiehdotuksen 60 b §:n toisen virkkeen mukaan tavaroiden tarkastuksessa ja valiokunnan ehdottamassa vaatteiden päällisin puolin tapahtuvassa tarkastuksessa noudatettaisiin muutoin, mitä pakkokeinolain 5 luvussa säädetään henkilöntarkastuksen toimittamisesta. Viittaus tarkoittaa muun muassa sitä, että tarkastuksesta laadittaisiin pakkokeinolain 5 luvun 7 §:ssä tarkoitettu pöytäkirja.

Valiokunta on edellä ehdottanut lakiehdotuksen 60 §:n 3 momenttia muutettavaksi siten, että muun muassa pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa, joissa on kysymys alkoholijuoman hallussapitoa koskevien ikärajojen rikkomisesta poliisin ottaessa alkoholijuoman pois ja hävittäessä sen, sovelletaan — pakkokeinolain 4 luvun takavarikkopöytäkirjaa koskevien säännösten sijaan — poliisilain 23 §:n 3 momenttia. Mainitun lainkohdan mukaan toimenpiteestä laaditaan pöytäkirja tai tehdään merkintä muuhun asiakirjaan. Merkintä muuhun asiakirjaan voi tarkoittaa esimerkiksi merkintää rikesakko- tai rangaistusvaatimuslomakkeelle tai merkintää poliisin käyttämään tietojärjestelmään.

Valiokunta toteaa, että tavaroiden ja vaatteiden tarkastuksen riittävän tarkka kirjaaminen on tärkeä niin tarkastettavan kuin tarkastuksen tekijänkin oikeusturvan kannalta. Henkilöön käyvien pakkokeinojen käyttöä koskevat suuremmat muotovaatimukset kuin pelkkää alkoholijuoman poisottamista. Myös tavaroiden tarkastuksen ja vaatteiden tarkastuksen välillä on aste-ero. Kirjaamisen tulee mahdollistaa toimenpiteen jälkikäteistarkastelu.

Alkoholijuoman poisottamista ja hävittämistä voi edeltää puheena olevassa 60 b §:n 1 momentissa tarkoitettu alaikäiseen kohdistuva tavaroiden ja vaatteiden tarkastus. Samoista syistä kuin alkoholin poisottamisen yhteydessä valiokunta ei pidä pakkokeinolaissa säädetyn henkilöntarkastuspöytäkirjan laatimista soveltuvimpana menettelynä tässä tarkoitettuihin tilanteisiin. Valiokunta ei myöskään pidä henkilöntarkastuspöytäkirjan laatimista välttämättömänä sen vuoksi, ettei tavaran tarkastuksessa, kuten ei myöskään valiokunnan ehdottamassa vaatteiden päällisin puolin tapahtuvassa tarkastuksessa, ole kyse pakkokeinolaissa tarkoitetusta henkilöntarkastuksesta.

Valiokunta pitää sen sijaan tarkoituksenmukaisena, että tarkastuksen kirjaamiseen sovelletaan menettelynä poliisilain 23 §:n 3 momenttia. Valiokunta korostaa, että sekä tavaroiden että vaatteiden tarkastus tulee kirjata riittävällä tarkkuudella, jotta toimenpide voidaan myöhemmin luotettavasti todentaa. Tällä on erityistä merkitystä juuri alaikäisen kohdalla. Keskeisiä seikkoja ovat muun muassa perusteet, joiden nojalla on katsottu "todennäköisin syin epäillä" -kriteerin täyttyneen, sekä se, mitä tarkastuksessa on tapahtunut. Samalla tavoin tulee tarkastus kirjata myös silloin, kun henkilöltä ei ole löytynyt poisotettavaa alkoholijuomaa.

Muutoin tarkastuksessa noudatetaan, mitä pakkokeinolain 5 luvussa säädetään henkilöntarkastuksen toimittamisesta.

4. Laki järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetun lain 3 ja 4 §:n muuttamisesta (Uusi lakiehdotus)

Lakivaliokunta on edellä 2. lakiehdotuksen yhteydessä todennut, että kulkuneuvon päälliköllä, kuljettajalla ja junailijalla on tarpeen olla järjestyslain kieltoon perustuva valtuus alkoholijuoman poisottamiseen julkisessa kulkuneuvossa. Valiokunta on katsonut, että valtuudesta on luontevinta säätää järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetussa laissa (472/1977), jossa säädetään jo nykyisin kuljettajan ja eräiden muiden liikennehenkilökuntaan kuuluvien henkilöiden valtuuksista häiriötilanteissa.

Järjestyslain 4 §:ssä säädetty kielto nauttia päihdyttävää ainetta julkisen liikenteen kulkuneuvossa tulee sovellettavaksi, vaikka nauttimisesta ei aiheudu häiriötä. Järjestyslaki kieltää siten päihdyttävän aineen, mukaan lukien alkoholijuoman, nauttimisen kaikissa tilanteissa siinä säädetyissä paikoissa. Järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetun lain 3 §:ssä on sen sijaan nykyisin säädetty kuljettajan valtuudet poistaa häiriötä aiheuttava matkustaja kulkuneuvosta tarvittaessa poliisin virka-avulla. Säännöksen soveltaminen edellyttää, että matkustaja aiheuttaa häiriötä. Järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetun lain 4 §:ssä säädetään kuljettajalle oikeus käyttää henkilön poistamiseksi tarpeellisia voimakeinoja.

Voimassa olevaan lakiin järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä ei sen sijaan sisälly kuljettajan oikeutta ottaa pois häiriötä aiheuttavalta henkilöltä avoimessa astiassa oleva alkoholijuoma. Tämän mahdollistamiseksi tulee lain 3 §:ään lisätä tätä koskeva säännös ja lisäksi lain 4 §:ään valtuus voimakeinojen käyttöön juoman poisottamiseksi.

Perustuslakivaliokunta on vakiintuneessa tulkintakäytännössään tarkastellut eri yhteyksissä perustuslain 124 §:ää julkisen hallintotehtävän siirtämisestä muulle kuin viranomaiselle. Sen mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. Merkittävänä julkisen vallan käyttönä on pidetty itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja ja puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Tällaisten valtuuksien antamista muulle kuin viranomaiselle on kuitenkin pidetty mahdollisena, jos voimakeinojen käyttö tapahtuu tarkasti rajatussa tilassa ja tilanteessa ja silloin, kun kysymys on konkreettisen virkatehtävän yhteydessä esille tulevasta ja siten viranomaisen tilapäisluonteisesta tarpeesta saada ulkopuolista apua (esim. PeVL 55/2005 vp, s. 2—3, PeVL 42/2005 vp, s. 3/I, PeVL 19/2005 vp, s. 8/II, PeVL 20/2002 vp, s. 3/I, PeVL 48/2005 vp, s. 4/I, PeVL 19/2005 vp, s. 8/II, PeVL 38/2004 vp, s. 3/I ja PeVL 20/2002 vp, s. 3/II).

Järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetun lain 4 §:ään lisättiin rikoslain yleisen osan uudistamisen yhteydessä voimakeinojen tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimusten selventämiseksi lailla 524/2003 vaatimus voimakeinojen tarpeellisuudesta sekä maininta voimakeinojen käytön puolustettavuudesta (HE 44/2002 vp, s. 241). Perustuslakivaliokunta ei mainitusta hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa PeVL 31/2002 vp kiinnittänyt säännökseen huomiota, mutta korosti voimakeinojen käytön yhteydessä niiden tarpeellisuus- ja suhteellisuusperiaatteen huomioon ottamisen tärkeyttä voimankäyttötilanteissa ja niiden arvioinnissa. Siksi ja sääntelyn tarkkuuden vuoksi on perustuslakivaliokunnan mukaan perusteltua, että näistä vaatimuksista säädetään rikoslain yleisen osan lisäksi myös voimankäyttöön oikeuttavissa erityislaeissa.

Lakivaliokunta katsoo, että kuljettajan valtuus avoimessa astiassa olevan juoman poisottamiseen tarvittaessa voimakeinoin on lievempi toimenpide kuin häiritsevän matkustajan poistaminen kulkuneuvosta. Tällä perusteella näistä kahdesta toimenpiteestä lievempää eli avoimen juoman poisottamista ja siihen liitettäviä valtuuksia voimakeinoihin voidaan pitää perustuslakivaliokunnan käytännössä edellytetyllä tavalla tarkoituksenmukaisena. Lisäksi on tässäkin yhteydessä syytä säätää edellä mainituista voimakeinojen käytön rajoituksista eli niiden käytön tarpeellisuusvaatimuksesta ja puolustettavuudesta.

Järjestyslain 16 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen rikesakko voidaan määrätä matkustajalle heti ilman ensin annettua nauttimiskieltoa, eikä järjestyslain 21 §:n 2 momentissa säädetty poliisin valtuus ottaa pois julkisessa kulkuneuvossa alkoholia nauttivalta avoimessa astiassa oleva juoma edellytä poliisin ensin antaman kehotuksen rikkomista. Lakivaliokunta pitää kuitenkin voimakeinojen käytössä noudatettava suhteellisuusperiaate huomioon ottaen perusteltuna, että kuljettajan valtuuksille ja voimakeinojen käytölle asetetaan korkeampi kynnys kuin voimakeinojen käyttöön koulutetulle poliisille. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että matkustajalle tulee varata mahdollisuus luopua avoimessa astiassa olevasta juomasta vapaaehtoisesti tai poistua juoman kanssa kulkuneuvosta ennen kuljettajan voimakeinojen käyttöä.

Järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetun lain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan rautateiden henkilöliikenteeseen sekä raitiotie-, metro- ja linja-autoliikenteeseen. Kuljettajaa koskevia säännöksiä sovelletaan myös konduktööriin, tarkastajaan, rahastajaan tai muuhun sellaiseen liikennehenkilökuntaan kuuluvaan henkilöön, jonka tehtäviin kuuluu huolehtiminen järjestyksen säilymisestä kulkuneuvossa ja jolla on tätä asemaa osoittava virkapuku tai virkalakki taikka muu vastaava selvästi havaittava tunnus. Laki kattaa siten voimassa olevassa alkoholilain 60 §:n 2 momentissa mainitut kulkuneuvon päällikön, kuljettajan ja junailijan sekä on osin henkilöpiiriltään nykyistä sääntelyä laajempi. Sääntelyn selkeyden vuoksi ja ottaen huomioon, että juoman poisottaminen on katsottava lievemmäksi toimenpiteeksi kuin laissa jo säädetty henkilön poistaminen kulkuneuvosta, lakivaliokunta katsoo, ettei henkilöpiiriä ole tarpeen rajata juoman poisottamisen osalta suppeammaksi kuin se henkilön poistamiseen oikeutettujen osalta on laissa nykyisin säädetty.

Selvyyden vuoksi lakivaliokunta toteaa, että ilmailun ja vesiliikenteen osalta sovelletaan asianomaista erityislainsäädäntöä sekä alaa koskevia kansainvälisiä sopimuksia. Yleissäännös järjestyksestä ja pakkokeinoista ilmailun alalla sisältyy ilmailulain 65 §:ään. Vastaava merenkulkua koskeva yleissäännös sisältyy merilain 74 §:ään.

Järjestyslain 4 §:ssä säädetty kielto koskee päihdyttäviä aineita eikä yksinomaan alkoholijuomaa. Poisottamista koskeva valtuussäännös järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetussa laissa on tarkoituksenmukaista säätää vastaamaan järjestyslaissa säädettyä kieltoa kokonaisuudessaan eli päihdyttävää ainetta. Siten lakivaliokunnan ehdottama säännös kattaa sekä alkoholijuoman että väkiviinan ja myös esimerkiksi avatussa astiassa olevan liiman.