Yleisperustelut

Esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi rikoslain talousrikoksia koskevien 30, 32 ja 39 lukujen säännöksiä sekä oikeushenkilön rangaistusvastuun pääperiaatteita ja soveltamisalan laajentamista. Uudistusten tavoitteena on korjata käytännössä havaittuja epäkohtia ja tehostaa taloudellisen rikollisuuden sekä harmaan talouden vastaista toimintaa. Muutoksilla on myös tarkoitus saattaa lainsäädäntö vastaamaan Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan velvoitteita. Esitystä laadittaessa on lisäksi huomioitu OECD:n alaisen toimielimen rahanpesusäännöksiä koskevat suositukset.

Valiokunta pitää talousrikos- ja yhteisösakkosäännösten uudistamista tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin sekä muutosehdotuksin.

Oikeushenkilön rangaistusvastuu

Oikeushenkilön rangaistusvastuu on otettu käyttöön vuonna 1995. Yhteisösakko on harkinnanvarainen seuraamus, eli tuomitseminen tai tuomitsematta jättäminen on tuomioistuimen vapaassa harkinnassa silloinkin, kun tuomitsemisen edellytykset ovat täyttyneet. Tuomioistuimen harkintaa ohjaavat rikoslain 9 luvun 4 §:n säännökset.

Hyväksyessään oikeushenkilön rangaistusvastuun käyttöönottamista tarkoittavat lait eduskunta hyväksyi ponnen, jolla hallitus velvoitettiin seuraamaan lainsäädännön soveltamista tuomioistuimessa ja arvioimaan, onko myöhemmin aihetta muuttaa yhteisösakko pakolliseksi seuraamukseksi.

Lakivaliokunta otaksui yhteisösakon tehostavan rikosoikeudellista järjestelmää (LaVM 23/1994 vp). Käsiteltävänä olevan esityksen perusteluista ilmenee, ettei tehostumista ole tapahtunut, jos sitä arvioidaan sillä, kuinka paljon yhteisösakkoa on käytetty. Noin viiden vuoden tarkastelujakson aikana tuomioistuimet ovat tuominneet kuusi yhteisösakkoa.

Esityksessä arvioidaan yhteisösakon vähäisen käytön johtuvan ensisijaisesti siitä, ettei Suomessa ole kovin paljon yhteisösakolla rangaistavaksi tarkoitettua rikollisuutta. Valiokunnan käsityksen mukaan ei ole kuitenkaan perusteltua sivuuttaa käsitystä, jonka mukaan yhteisösakon vähäiseen käyttöön vaikuttaa myös seuraamuksen poikkeuksellinen harkinnanvaraisuus, rangaistuksen suhteellinen uutuus sekä esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisten aktiivisuus.

Yhteisösakon harkinnanvaraisuutta on perusteltu joustavuudella, kohtuuttomien tuomioiden välttämisellä ja sillä, ettei rangaistusta käytetä liian runsaasti. Huoli rangaistuksen liiallisesta käytöstä on osoittautunut tarpeettomaksi. Sen sijaan muut perusteet ovat edelleen painavia. Ne on kuitenkin mahdollista ottaa huomioon myös silloin, kun seuraamus on pakollinen. Seuraamuksen pakollisuutta puoltavat puolestaan oikeuskäytännön yhtenäisyys ja ennustettavuus sekä rangaistuksen yleisestävä vaikutus.

Yhteisösakon muuttamista harkinnanvaraisesta pakolliseksi rangaistukseksi on vastustettu mm. siksi, että se heikentäisi yhteisöjen oikeusturvaa. Se voisi johtaa rangaistuksen tuomitsemiseen, vaikka yhteisö olisi tehnyt kaikkensa ehkäistäkseen rikosten tekemistä toiminnassaan. Näiden käsitysten johdosta valiokunta pitää tarpeellisena korostaa, ettei oikeushenkilön rangaistusvastuu ole pakollisenakaan luonteeltaan objektiivista. Rangaistusvastuun edellytyksenä on rikoslain 9 luvun 2 §:n mukaan se, että oikeushenkilön johto on ollut osallisena rikokseen tai sallinut sen tekemisen taikka ettei oikeushenkilön toiminnassa ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta tai varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. Rangaistusvastuu ei siis kohtaa oikeushenkilöä, joka on järjestänyt oman toimintansa ja sen valvonnan olosuhteiden edellyttämällä tavalla ja muutenkin huolehtinut siitä, mitä siltä kohtuuden mukaan voidaan edellyttää sen puolesta tai hyväksi tehtävien rikosten ehkäisemiseksi. Tämä periaate on kirjattu oikeushenkilön rangaistusvastuun käyttöönottoa koskeneeseen hallituksen esitykseen (HE 95/1993 vp, s. 16/II), eikä yhteisösakon muuttaminen pakolliseksi sitä muuta.

Yhteisösakon muuttaminen pakolliseksi merkitsee sitä, että tuomioistuimen on tuomittava rangaistus, jos rangaistusvastuun edellytykset täyttyvät, eikä tuomioistuin jätä rangaistukseen tuomitsematta laissa säädetyin perustein. Lisäksi syyttäjä voi jättää rangaistusvaatimuksen tekemättä laissa säädetyin perustein.

Valiokunta pitää tärkeänä, että rikoksen esitutkinnassa selvitetään oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevat seikat ja että syyttämis- ja tuomitsemiskäytäntö on yhtenäistä ja johdonmukaista. Yhteisösakon muuttaminen muiden rangaistusten tavoin pakolliseksi korostaa sen asemaa rikosoikeudellisessa seuraamusjärjestelmässä.

Yhteisösakon suuruus ja mittaamisperusteet

Yhteisösakon pakollisuuden on arveltu voivan johtaa yksittäistapauksissa yrityksen taloudellisen aseman kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Tämän johdosta valiokunta toteaa, että rikoslain 9 luvun 5 §:n mukaan yhteisösakon alin rahamäärä on 850 ja ylin 850 000 euroa. Luvun 6 §:ssä säädetään varsin tarkoin yhteisösakon mittaamisperusteista. Yhteisösakon rahamäärä vahvistetaan oikeushenkilön laiminlyönnin laadun ja laajuuden tai johdon osuuden sekä oikeushenkilön taloudellisen aseman mukaan siten kuin siitä tarkemmin säädetään pykälän 2 ja 3 momentissa.

Pykälän perusteluissa todetaan periaatteellisena lähtökohtana olevan, että laiminlyönnillä tai johdon osuudella ja oikeushenkilön taloudellisella asemalla on suunnilleen sama painoarvo yhteisösakon suuruutta määrättäessä (HE 95/1993 vp, s. 39/II). Taloudellista asemaa arvioitaessa otetaan 3 momentin mukaan huomioon oikeushenkilön koko, vakavaraisuus, toiminnan taloudellinen tulos sekä muut oikeushenkilön talouden arvioimiseen olennaisesti vaikuttavat seikat.

Valiokunnan käsityksen mukaan säännökset ohjaavat tuomioistuimia mittaamaan yhteisösakon siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vakavuuteen ja oikeushenkilön taloudelliseen asemaan nähden. Vuoden 2001 loppuun mennessä tuomitut kuusi yhteisösakkoa ovat olleet selkeästi asteikon alarajan lähellä vaihdellen 5 000 markasta 50 000 markkaan.

Yhteisösakon soveltamisala

Oikeushenkilön rangaistusvastuun piiriin kuuluvat rikokset on rajattu varsin tiukasti. Alunperin yhteisösakko ulotettiin vain 16 rikoslajiin eikä soveltamisalaa ole olennaisesti laajennettu. Soveltamisalan suppeutta perustellaan sillä, että yhteisösakko on tarkoitettu suhteellisen vakavien rikosten seuraamukseksi. Esityksessä ehdotetaan yhteisösakko ulotettavaksi eräisiin veropetoksiin ja työturvallisuusrikoksiin.

Soveltamisalan laajentaminen on valiokunnan mielestä perusteltua, ja se katsoo laajentamisen olevan varsin varovaista. Valiokunta on EU:n rikosoikeudellisia säädösehdotuksia käsitellessään havainnut, että niihin sisällytetään lähes rutiininomaisesti oikeushenkilön rangaistusvastuu. Myös tämän vuoksi on tärkeää, että soveltamisalan ulottuvuutta arvioidaan oma-aloitteisesti.

Työturvallisuuslain mukaan työnantajan yleisenä velvoitteena on huolehtia tarpeellisin toimenpitein työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Koska valtaosa työturvallisuusrikoksista tehdään oikeushenkilömuotoisessa yritystoiminnassa, on oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottaminen niihin perusteltua. Oikeushenkilön rangaistusvastuun piiriin tulee ainoastaan vakavimmat teot. Vähäisimmät työturvallisuusmääräysten rikkomiset eivät ole rangaistavia työturvallisuusrikoksina, vaan nykyisin voimassa olevan työturvallisuuslain 49 §:n ja ensi vuoden alusta lähtien uuden työturvallisuuslain 63 §:n mukaisena työturvallisuusrikkomuksena tai työterveyshuoltolain rikkomuksena. Oikeushenkilön rangaistusvastuu ei koske näitä rikkomuksia.

Yhteisösakon ulottamista työturvallisuusrikokseen on vastustettu, koska sen on katsottu hämärtävän yksilöllistä rikosoikeudellista vastuuta ja johtavan perusteettoman rikosoikeudellisen vastuun kohdistumiseen oikeushenkilöön. Perusteet ovat samoja, joita esitettiin otettaessa yhteisösakko käyttöön.

Arvioitaessa oikeushenkilön rangaistusvastuun vaikutuksia työturvallisuusrikosten osalta, voidaan vertailukohtana käyttää ympäristörikoksia, joihin oikeushenkilön rangaistusvastuuta on sovellettu alusta alkaen. Sekä työturvallisuus- että ympäristörikokset saavat tarkemman sisältönsä erityislainsäädännöstä ja alemman tasoisista säännöksistä. Työturvallisuusrikos voidaan tehdä mm. rikkomalla työturvallisuusmääräyksiä, joita sisältyy työturvallisuuslakiin, työterveyshuoltolakiin tai muuhun työturvallisuutta koskevaan lakiin tai tällaisen lain nojalla annettuihin työn turvallisuutta ja terveellisyyttä koskeviin säännöksiin, joita on noudatettava toisen suojelemiseksi.

Esityksen työturvallisuusrikosta koskevissa perusteluissa viitataan nykyisin voimassa olevaan työturvallisuuslakiin ilman, että mainittaisiin ensi vuoden alussa voimaan tuleva uusi työturvallisuuslaki. Puute koskee ainoastaan perusteluita, sillä työturvallisuuslainsäädännön uudistuksella ei ole vaikutusta ehdotettuihin yhteisösakkoa koskeviin säännöksiin.

Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, ettei yhteisösakon yhteensopivuutta EY:n työturvallisuussäädösten kanssa ole selvitetty. Valiokunta huomauttaa, ettei kyse ole työturvallisuusrikoksen soveltamisalan laajentamisesta tai uuskriminalisoinnista, vaan yhteisösakon soveltamisalan laajentamisesta. Mikäli oikeushenkilön rangaistusvastuu olisi yhteisön lainsäädännön kannalta ongelmallista, olisi ongelmien pitänyt esiintyä myös luonnollisten henkilöiden syyllistyessä työturvallisuusrikokseen. Valiokunnan tiedossa ei myöskään ole, että oikeushenkilön rangaistusvastuun soveltaminen työturvallisuusrikoksiin olisi aiheuttanut ongelmia muissa EU:n jäsenmaissa.