Perustelut
Yleistä
Valiokunta viittaa lausunnosssaan valtioneuvoston selonteosta
EU-politiikasta 2013 (MmVL 30/2013 vp — VNS 6/2013
vp, E 113/2013 vp), valtioneuvoston selvityksestä Suomen
EU-politiikan avaintavoitteista 2014 (MmVL 37/2013 vp — E
156/2013 vp) ja valtioneuvoston selvityksestä EU-lainsäädännön
ja lainsäädäntöehdotusten arvioinnista
Suomen kannalta (MmVL 12/2014 vp — E 113/2013
vp) esittämäänsä.
Valiokunta painottaa sitä, että EU:n lainsäädäntötoiminnan
tulee kohdistua olennaisiin kysymyksiin ja olla tosiasiallisesti
tarpeellista ja hyväksyttävää.
EU:n tulee pidättäytyä sääntelystä,
jonka tavoitteet voidaan saavuttaa yhtä hyvin tai paremmin
kansallisella tasolla. Valiokunta korostaa lisäksi, että EU-asioiden
valmistelussa keskeistä on vaikuttaa aktiivisesti Suomelle
tärkeissä tai ongelmallisissa asioissa. Valiokunnan aikaisemmat
keskeiset linjaukset ja kehittämisalueet ovat yhä ajankohtaisia:
suurimmat kehittämistarpeet kohdistuvat tehokkaaseen ja
ennakolliseen vaikuttamiseen EU:n toiminnan ohjaamiseksi Suomen
kannalta olennaisiin asioihin. Suomen kansalliset edut tulee määritellä ja
EU:n politiikan vaikutukset Suomelle selvittää jo
valmistelun varhaisessa vaiheessa, jotta voidaan valita priorisoitavat
hankkeet ja panostaa niihin. Myös EU:ssa lainsäädäntöuudistuksia
koskevat päätökset tulee tehdä riittävän
ajoissa ennen niiden voimaantuloa, jotta toimeenpanossa voidaan
ottaa huomioon muun muassa jäsenmaiden erilaiset luonnonolosuhteet
(esim. tukikelpoisten viljelylohkojen määrittelyyn
liittyvät lentokuvaukset voidaan Suomessa suorittaa vain
sellaisena vuodenaikana, jolloin lunta ei ole maassa).
Vaikka yhä useampia asioita on saatettu Eurooppa-neuvoston
linjattaviksi, tämä ei kuitenkaan ole muuttanut
sitä tosiasiaa, että valtaosa EU-asioista valmistellaan
ja hoidetaan toimivaltaisten ministerien johdolla heidän
johtamiensa ministeriöiden toimesta. Tämä korostaa
neuvoston päätöksenteossa vaikuttamisen
merkitystä. Ministeriöt myös vastaavat
toimialaansa kuuluvien EU-asioiden yhteensovittamisesta, sidosryhmien
kuulemisesta ja yhteistyöstä eduskunnan kanssa.
Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota
siihen, että EU-asioissa yhteistyö ja näkemysten
koordinointi ministeriöiden välillä on välttämätöntä,
sillä EU-asiat koskevat usein useamman ministeriön
toimialaa.
EU-asiat valmistellaan toimivaltaisissa ministeriöissä,
ja kantojen yhteensovittaminen tapahtuu erityisesti jaostoissa ja
EU-ministerivaliokunnassa. Valiokunta korostaa sitä, että kantojen
yhteensovittamisessa on ilmennyt viime vuosina selviä puutteita.
Valiokunta pitääkin välttämättömänä,
että Suomen vaikutusvallan lisäämiseksi
ja maksimoimiseksi yhteensovittamisjärjestelmä tehdään
aukottomaksi ja että se tulee entistä etupainotteisemmaksi.
Järjestelmää ei pidä ohittaa
missään olennaisissa EU-politiikan kysymyksissä.
Myös virkamiestasolla yhteensovittamisen tulee tapahtua
ministeriöiden välillä heti valmistelun
alkuvaiheesta lähtien.
Ennakoivan, strategisen suunnittelun ja omien kansallisten aloitteiden
kehittäminen tulee olla keskeinen osa kansallista vaikuttamista. On
välttämätöntä tehdä omia
aloitteita Suomen etujen edistämiseksi. Vaikka yhteensovittamisjärjestelmä on
suunnattu pääosin kantojen muodostamiseen neuvoston
käsittelyä varten, yhteensovittaminen on välttämätön
osatekijä myös varhaisessa vaikuttamisessa.
Valiokunta korostaa, että vaikuttamisen kannalta keskeiset
tahot tulee identifioida myös komission sisältä kiinnittäen
erityisesti huomiota komission pääsihteeristön
koordinoivaan rooliin. Vaikuttaminen on ajoitettava riittävän
aikaiseen vaiheeseen, ja sen tulee olla jatkuvaa toimintaa. Myös
yhteydenpitoa muiden jäsenvaltioiden kanssa tulee lisätä ja
osoittaa suurempaa aktiivisuutta koalitioiden rakentamisessa ja vaikuttamisessa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Euroopan
parlamentin valta on entisestään kasvanut. Vaikka
keskeisin rooli Euroopan parlamentin suuntaan on neuvoston puheenjohtajamaalla,
on tärkeää seurata parlamentin kannanmuodostusta
sekä kertoa parlamentin keskeisille toimijoille Suomen
näkemyksistä ja mahdollisista kansallisista erityiskysymyksistä.
Yhteistyötä suomalaisjäsenten kanssa
tulee edelleen kehittää Suomen tavoitteiden edistämiseksi.
Valiokunta korostaa sitä, että EU:n jäsenmaiden
erilaiset olosuhteet tulee ottaa päätöksenteossa
huomioon. Muun muassa valiokunnassa käsiteltävänä oleva
ehdotus direktiiviksi tiettyjen keskisuurista polttolaitoksista
ilmaan johtuvien epäpuhtauspäästöjen
rajoittamisesta (KOM (2013) 919 lopullinen) on osoittanut, että vaikutusten
arviointi ainakin Suomen osalta on puutteellinen eikä siinä oteta
huomioon paikallisia olosuhteita.
Valiokunta toteaa, että maailmanlaajuinen kilpailu
luonnonvaroista kiristyy. Sen seurauksena tuottavasta maasta ja
vedestä muodostuu niukkuustekijöitä ja
biomassan kysyntä kasvaa. Jo nyt Suomen kansantalous perustuu
merkittävältä osin luonnonvaroihin ja
niistä saatavaan arvonlisään. Oman toimialansa
osalta valiokunta pitääkin välttämättömänä,
että Suomi vahvistaa biotaloutta koskevia tavoitteitaan
yli sektorirajojen ja edistää nykyistä painokkaammin
tavoitteiden toteutumista sekä EU- että kansainvälisissä prosesseissa.
Suomen ja EU:n tulee olla edelläkävijöitä biotalouden
alalla. Suomen tulee myös olla mukana suuntaamassa tutkimus-,
kehitys- ja innovaatiopolitiikkaa biotalouden edistämiseen.
Biotaloudella on erittäin keskeinen rooli etsittäessä ratkaisuja
globaaleihin ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen sekä energia- ja
raaka-ainevarojen ehtymiseen
Maatalous- ja maaseutupolitiikka
Valiokunta toteaa, että Suomessa maatalouspolitiikan
perustan muodostavat EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tukimuodot,
joita ovat unionin kokonaan rahoittamat I pilarin suorat tuet sekä unionin
osaksi rahoittamat II pilarin luonnonhaittakorvaus ja maatalouden
ympäristötuki. Edellä mainittujen EU-tukien
osuus on ollut viime vuosina noin 70 prosenttia maatalouden saamasta
kokonaistuesta. Valiokunta korostaakin sitä, että menestyminen
EU:n maatalouspolitiikassa on tärkeää suomalaiselle
maataloudelle. Tämän lisäksi liittymissopimuksen
141 artiklan (myöhemmin markkinajärjestelyasetus
149a artikla) ja 142 artiklan kansallisilla tukijärjestelmillä on
ollut ja on suuri merkitys kannattavuuden ja tuotantovolyymien ylläpitämisessä.
Valiokunta on lausunnossaan (MmVL 4/2013 vp — U
69/2011 vp) todennut, että yhteisen maatalouspolitiikan
sisäinen tukijakauma perustuu yli 20 vuoden tuotantohistoriaan
eikä se vastaa 27 erilaisen jäsenmaan muuttuvilla
markkinoilla toimivan maatalouden vaatimuksiin. Tämän
vuoksi hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena tulee olla, että tukijakaumaa
korjataan oikeudenmukaisemmin sekä paremmin eri jäsenmaiden
ja alueiden erityispiirteitä ja tuotanto-olosuhteita huomioivaan
suuntaan siten, että maamme erityisolosuhteet tulevat huomioon otetuiksi.
Suomen tavoitteena tulee olla EU:n ja kansallisten tukien suuntaaminen
Suomen maatalouden erityistarpeet huomioon ottaen ja varmistaa oma
kannattava ruoantuotanto myös EU:n mahdollisesti laajentuessa
tai muuttuessa. Valiokunta korostaa sitä, että maataloustuotannon
säilyttäminen unionin kaikilla alueilla, mukaan
lukien syrjäisimmät ja luonnonolosuhteiltaan vaikeat
alueet, on oltava maamme perustavoitteena yhteisessä maatalouspolitiikassa.
Valtioneuvoston kirjelmän perusmuistiossa on todettu,
että vuona 2014 toimintansa aloittava komissio valmistelee
vuonna 2021 alkavaa rahoituskehyskautta koskevat komission esitykset.
Rahoituskehysten kanssa samaan aikaan valmistellaan sektoripolitiikkoja
koskevia sisältöehdotuksia, mm. yhteisen maatalouspolitiikan (CAP)
seuraavaa rahoituskautta koskevat lainsäädäntöesitykset.
Valiokunta pitää tärkeänä, että vuonna
2021 alkavaa kautta koskevissa komission esityksissä yhteisestä maatalouspolitiikasta
edellä mainitut periaatteet ja tavoitteet otetaan huomioon.
Maataloustuotannon tulee voida jatkua kaikilla Euroopan alueilla,
ja rahoituskehyksissa, tulee varata siihen tarvittavat resurssit.
Tässä yhteydessä valiokunta viittaa vielä siihen,
mitä edellä on todettu uudistuksia koskevien päätösten
tekemisestä EU:ssa riittävän ajoissa
ennen niiden voimaantuloa, jotta toimeenpanossa voidaan ottaa huomioon
muun muassa jäsenmaiden erilaiset luonnonolosuhteet.
Valiokunta toteaa, että markkinoiden toimivuuden parantaminen
on edellytys mm. maatalouden tukiriippuvuuden pienentämiselle.
Komission työohjelmassa on ollut toimijoiden tasavertainen
neuvotteluasema elintarvikemarkkinoilla. Tätä työtä on
tulevan komissionkin jatkettava. Eräs keskeinen näihin
liittyvä keino on EU:n kilpailulainsäädännön
kehittäminen.
Valtioneuvoston kirjelmän perusmuistiossa on mainittu
eläinten hyvinvointia koskeva EU:n lainsäädäntöhanke,
joka perustuu komission alkuvuodesta 2012 antamaan eläinten
suojelua ja hyvinvointia koskevaan EU:n strategiaan vuosille 2012—2015.
Strategiassa komissio ehdottaa EU:n laajuisen eläinten
hyvinvointilainsäädännön säätämistä.
Lainsäädännön avulla on tarkoitus
parantaa eläinten hyvinvoinnin asemaa tuotteiden markkinoinnissa
luomalla EU-tasolla uskottava ja läpinäkyvä eläinten
hyvinvoinnin vapaaehtoinen laatujärjestelmä. Aiemmasta
poiketen laissa asetettavat vaatimukset perustuisivat eläinperäisiin
hyvinvointi-indikaattoreihin eikä niinkään
eläinten olosuhteita, hoitoa ja käsittelyä koskeviin
vaatimuksiin. Valiokunta pitää sinänsä myönteisenä hankkeen
tavoitetta. Valiokunta korostaa kuitenkin sitä, ettei lainsäädännöllä saa
lisätä byrokratiaa ja laatujärjestelmään osallistumisen
tulee olla vapaaehtoista.
Valiokunta toteaa, että EU:n maitokiintiöjärjestelmä on
päätetty lakkauttaa vuonna 2015. Valiokunta pitää välttämättömänä,
että maidontuotanto voi kiintiöjärjestelmän
lakkauttamisen jälkeenkin jatkua nykyisellään
EU:n epäedullisemmillakin tuotantoalueilla, joihin Suomi
kuuluu. Komission tulee löytää keinot,
joilla markkinoiden tasapaino EU:ssa voidaan säilyttää.
Valiokunta katsoo, että elintarviketurvallisuuden parantamisen
tulee olla jatkossakin keskeinen tavoite. Erityistä huomiota
tulee kiinnittää elintarvikkeiden pakkausmerkintöihin,
joilla todennetaan tuotteiden alkuperä ja tuotantoketju.
Valiokunta korostaa sitä, että nämä vaatimukset
on saatettava voimaan myös kolmansista maista tapahtuvalle
tuonnille. Pakkausmerkintöjen oikeellisuuden varmistamisessa
keskeistä on jäljitettävyyden toimivuus
valvontaketjussa yli kansallisten rajojen. Suomalaiselle yhteiskunnalle
ja kuluttajalle ruoan turvallisuus ja tuotannon eettinen kestävyys
ovat tärkeitä arvoja, joiden varmistamiseen on
voitava kaikilta osin luottaa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kauppapolitiikalla
on suuri merkitys maatalousmarkkinoiden toimivuuden kannalta. EU:n
maatalouspolitiikassa on varauduttava maataloustuotteiden maailmankaupan
vapautumisen jatkumiseen. Laajat tai kahdenväliset kauppasopimukset
eivät saa vaarantaa EU:n omaa maataloustuotantoa
ja ruokatuvallisuuden perusteita. Suomelle herkkien tuotteiden (muun
muassa liha, maito ja viljat) tuotanto on turvattava tuontikiintiöillä.
Ruoantuotannon turvallisuus ja eettinen kestävyys on otettava
huomioon kilpailutilannetta arvioitaessa. Lisäksi kauppapolitiikassa
kaikkia vientituen muotoja pitää käsitellä tasavertaisesti
eikä EU:n pidä yksipuolisesti luopua maatalouden
vientituistaan. Tässä yhteydessä valiokunta
viittaa valtioneuvoston selvitykseen komission suosituksesta neuvostolle
komission valtuuttamisesta aloittamaan neuvottelut transatlanttisesta
kauppa- ja investointisopimuksesta EU:n ja Yhdysvaltojen välillä (MmVL
8/2014 vp — E 34/2013 vp).
Valiokunta toteaa, että Suomen maatalouden kannalta
komission ilmasto- ja energiapaketti 2030 on erityisen haastava.
Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen
ei-päästökauppasektorilla 30 prosenttia
vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta luo paineita
maataloudelle. Viljelijöillä on potentiaalia vähentää kasvihuonekaasupäästöjä parantamalla
energiankäyttöä ja sitomalla hiilidioksidia
biomassaan pelloilla ja metsissään, mutta metaanin
ja dityppioksidin merkittävä vähentäminen
maataloudessa ei ole mahdollista ilman tuotannon rajoittamista.
Maatalouden ilmastopolitiikka tuleekin nähdä laajemmin.
Esimerkiksi maaperän CO2-päästöjen vähentäminen
on realistisempaa kuin karjan metaanipäästöjen
hillintä tai eloperäisten maiden typpidioksidin
vähentäminen. Tärkeää on,
että maatalouden energiankäytön tehostuminen
ja uusiutuvien energiamuotojen lisääminen luetaan
maatalouden hyväksi.
Valiokunta toteaa, että yhteinen maatalouspolitiikka
on EU:n voimakkaimmin yhdentynyt politiikkalohko. Käsittelyssä ollut
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus toimeenpannaan ensi vuoden
alusta. Valiokunnan tähän mennessä saaman
selvityksen mukaan uudistus on johtamassa toimeenpanon monimutkaistumiseen sekä maatalousyrittäjien
ja viranomaisten hallinnollisen taakan lisääntymiseen,
mikä on täysin vastoin maatalousuudistuksen alkuperäisiä tavoitteita.
Valiokunta pitääkin välttämättömänä, myös
taloudellisista syistä, että niin yhteisen maatalouspolitiikan
kuin maaseudun kehittämispolitiikankin yksinkertaistamistyössä siirrytään konkreettisesti
byrokratian karsimiseen. On huolehdittava sääntelyn
yksinkertaistamisesta ja tukijärjestelmän kustannustehokkuudesta.
Lainsäädännön rakennetta tulee
muuttaa nykyistä enemmän siihen suuntaan, että yhteisötasolla säädetään
periaatteista ja tavoitteista. Keinot tulee jättää nykyistä enemmän
jäsenvaltioiden päätettäviksi.
Valiokunta on lausunnossaan (MmVL 30/2013 vp — VNS
6/2013 vp, E113/2013 vp) tuonut esiin valvonnan
erityiskysymyksiä, jotka on korjattava välittömästi.
Valiokunta uudistaa tältä osin lausunnossaan esittämänsä.
Metsätalous
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että metsäteollisuuden
viennin arvo koko Suomen viennistä oli noin 20 prosenttia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan
yhteensä 42 000 ihmistä ja epäsuorasti
vielä enemmän. Näiden työpaikkojen
merkitys aluetaloudessa on suuri. Kansantalouden näkökulmasta
ja maamme vientitulojen turvaamiseksi on välttämätöntä edistää kestävää metsätaloutta
ja varmistaa tulevaisuuden puuntuotanto. Suomen metsävarat
ja metsiin perustuva elinkeinotoiminta ovat biotalouden perusta.
Valiokunta korostaa tässäkin yhteydessä sitä, että EU:n
metsäpolitiikassa tulee päätäntävallan edelleen
pysyä jäsenmailla. Mahdollisen EU-sääntelyn
on tuotettava selkeää lisäarvoa. EU:n onkin
lainsäädännössään
keskityttävä vain välttämättömiin
ja aidosti metsätalouden kannalta tarpeellisiin kysymyksiin.
Tältäkin osin toissijaisuusperiaatteen toteutumista
EU:n lainsäädännössä on
painotettava ja periaatetta on aidosti noudatettava.
EU:n vaikutusvalta metsiä koskevissa asioissa on kuitenkin
kasvanut lisääntyvän energia-, ilmasto-
ja ympäristösääntelyn kautta,
mikä uhkaa kaventaa EU-maiden metsäpoliittista
päätösvaltaa. Jotta komission päällekkäisiltä ja usein
ristiriitaisilta metsäsektoriin kohdistuvilta aloitteilta
vältytään, on Suomen otettava yhdessä muiden
merkittävien metsätaloutta harjoittavien jäsenmaiden
kanssa entistä aktiivisempi ote metsien kokonaisvaltaisen
kestävän käytön puolestapuhujana.
Valiokunta painottaa myös metsäasioiden osalta
ennakollisen EU-vaikuttamisen tehostamista. Koska metsiin ja metsäsektoriin
kohdistuvat odotukset ja haasteet ovat kasvaneet ja päätöksenteko
monimutkaistunut EU:ssa, on koordinaatiota ja yhteistyötä EU:n
metsiä koskevissa asioissa jatkuvasti kehitettävä.
Valiokunta korostaa erityisesti tarvetta kehittää komission
sisäistä koordinaatiota metsiä koskevissa
aloitteissa jo aloitteiden valmisteluvaiheessa. Suomen tulee erityisesti
varmistaa, että puun tuotanto on myös jatkossa
merkittävä ekosysteemipalvelu eikä sitä aseteta
tarkoitushakuisesti vastakkain muiden metsien tarjoamien palveluiden kanssa.
Valiokunta viitaten EU:n uudesta metsästrategiasta
antamaansa lausuntoon (MmVL 35/2013 vp — E 130/2013
vp ) painottaa sitä, että EU:n metsästrategialla
tulee ajaa metsäsektorin kilpailukyvyn parantamista ja
vahvistaa biotalouden merkitystä sekä edistää puun
käyttöä uusiutuvana, kierrätettävänä sekä ympäristö-
ja ilmastoystävällisenä raaka-aineena.
Valiokunta korostaa myös voimakkaasti, että metsien kestävän
käytön periaatteet tulee pitää erillään biopolttoaineiden
tuotannon aiheuttamasta epäsuorasta maankäytön
muutoksesta, koska Suomessa harjoitettava kestävä metsätalous
perustuu samoihin periaatteisiin puun loppukäytöstä riippumatta.
Energia- ja ilmastokysymyksissä Suomen kannalta tärkeä asia
on metsäbiomassan hyödyntäminen, koska
sen käyttö on kasvamassa olennaisesti. Tärkeää on
tältäkin osin turvata kestävän
metsänhoitomme harjoittaminen jatkossakin ilman EU:n ylimääräisiä valvontatoimenpiteitä.
Metsäasioita tulee tarkastella kokonaisuutena, ei pelkästään
yhden politiikkalohkon näkökulmasta. EU:n biomassan
kestävyyskriteerien laatimismenettely on osoittanut, että irrallisena kysymyksenä
puun
käyttö vain energiatuotantoon siirtäisi
metsänhoidon toimivaltaa komissiolle vain yhden
puun käyttötarkoituksen eli energiajakeiden valvonnan
kautta. Koska metsien hoidon kestävyyttä mitataan
jo riittävästi metsäsertifioinnin sekä FOREST
EUROPEn prosessin kestävän metsätalouden
mittareiden avulla, mitään uusia vaatimuksia ei
tarvita. Niistä syntyy lisäkustannuksia ja byrokratiaa,
ja ne vaikeuttavat käytännön työtä.
Valiokunta toteaa, että EU:n uudistuvan energian tuotannolle
asetettavien kestävyyskriteerien määrittäminen
on metsäenergian tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys.
Epäedullisessa muodossa kilpailuneutraliteetti ei toteudu uusiutuvien
energiavaihtoehtojen käytössä, ja pahimmassa
tapauksessa nykytilanteen tapaan edullisin energiavaihtoehto on
kivihiili poliittisten päätösten seurauksena.
Tässäkin yhteydessä valiokunta korostaa puun
asemaa hiilineutraalina raaka-aineena biopolttoaineiden ja -nesteiden
tuotannossa samoin kuin muiden lopputuotteiden tuotannossa. Puun ominaisuudet
hiilineutraalina raaka-aineena ovat hiilitaseessa samat riippumatta
puun loppukäytöstä tai riippumatta siitä,
minkä tuotteen kautta puu on päätynyt
loppukäyttöön.
Perusmuistioon sisältyy valtioneuvoston ilmastoa ja
energiaa koskeviin linjauksia. Valiokunta korostaa, että vasta
Pariisin ilmastokokouksen jälkeen tiedetään,
millaiseksi globaali ilmastosopimus muodostuu. Suomen tulee painottaa
sitä, että EU:n voimavarat keskitetään
ensisijaisesti maailmanlaajuisen ja kilpailukykyvaikutuksiltaan
tasapuolisen ilmastosopimuksen luomiseen. EU:n päästövähennystavoitteen tulee
olla ehdollinen kansainvälisesti kattavan ja vaikutuksiltaan
tasapuolisen ilmastosopimuksen syntymiselle. Yksipuolisesti sitova
tavoite ei ole ilmaston eikä eurooppalaisen hyvinvoinnin edun
mukaista. Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä,
että EU edistää teollista toimintaa osana
ilmastonmuutoksen torjuntaa. Ennen EU:n päätöstä päästövähennystavoitteesta
on tiedettävä, millaiseen maakohtaiseen tavoitteeseen
Suomi joutuu sitoutumaan (ns. burden sharing). Jäsenvaltioiden
välisestä taakanjaosta tarvitaan tarkat laskelmat,
jotta ilmastotoimet voidaan tehdä mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Valiokunta tuo esiin Euroopan talouden viimeaikaisen heikon
kehityksen kilpailijoihin nähden. EU:n kilpailukykyä ja
kestävää kasvua edistävinä tekijöinä on
korostettu toisaalta sisämarkkinoiden toimivuuden kehittämistä ja
toisaalta vapaakauppasopimusten luomista osana kauppapolitiikkaa.
Vaikka suomalaisen teollisuuden päämarkkina-alue
on EU, on EU:n ulkopuolisen viennin suhteellinen merkitys Suomelle
kuitenkin suurempi kuin useille kilpailijamaille. Yhteinen kauppapolitiikka
on avannut suomalaisyrityksille aivan uusia markkinoita kolmansissa
maissa. EU:n kauppapolitiikka on kuitenkin ollut ponnetonta. Siihen
on saatava ripeästi terävyyttä, ja vastavuoroisuuden
periaatteet tulee saattaa käytäntöön.
Kilpailukyvyn parantaminen on viennistä riippuvaisen teollisuuden
ja siten koko Suomen talouden kannalta keskeinen tavoite.
Kilpailukykyvaikutuksia tulee tarkastella laaja-alaisesti niin,
että eri sektoreilta tulevan lainsäädännön
yhteisvaikutukset yrityksille pystytään tunnistamaan.
Erityisesti tulee varmistaa, ettei EU-sääntelystä aiheudu
kohtuuttoman suurta taakkaa mikro- ja pk-yrityksille. Nämä tavoitteet
tulee huomioida myös komission uudistaessa vaikutusarviointeja
koskevaa ohjeistustaan. Valiokunta katsoo myös, että erityistä huomiota
kansallisella tasolla tulee kiinnittää siihen,
ettei mahdollista kansallista liikkumavaraa käytetä niin,
että se johtaa suhteettomaan hallinnolliseen taakkaan tai
muulla tavoin heikentää kilpailukykyä tai
työllisyyttä. EU-sääntelyn mahdollistamia
kilpailukykyä ja työllisyyttä turvaavia
poikkeusmenettelyjä tulee aina hyödyntää kansallisessa
toimeenpanossa.
Valiokunta katsoo, että EU:n tulee keskittyä erityisesti
EU:n kilpailukyvyn ja uusiutuviin luonnonvaroihin pohjautuvan kestävän
kasvun edistämiseen. Metsien merkitys erityisesti maamme
kansantaloudelle sekä maaseudun ja syrjäseutujen
elinkeinoille ja hyvinvoinnille on tunnustettava. Metsien taloudellinen
merkitys on nostettava myös EU:n metsiin liittyvien politiikkojen
keskiöön.