Perustelut
Valiokunta toteaa, että komission ehdotus on osa EU:n
uutta ilmansuojelun lainsäädäntökokonaisuutta.
Ehdotuksen taustana on se, että 1—50 MW:n polttolaitosten
päästöraja-arvojen tiukentamisella voidaan
etenkin Keski- ja Etelä-Euroopassa saavuttaa mittavia terveys-
ja ympäristöhyötyjä. Valiokunta
korostaa sitä, että ehdotuksen terveydelliset
hyödyt eivät ole Suomessa jäljempänä esitettävin
perustein samaa tasoa kuin muualla Euroopassa, joten sääntelyn
kustannustehokkuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Komission ehdotuksen kansanterveydelliset hyödyt jäävät
kokonaisuudessaan Suomessa huomattavasti pienemmiksi kuin muualla EU:ssa.
Suomessa hyödyt direktiiviehdotuksen mukaisista päästöraja-arvojen
tiukentamisista saavutettaisiin lähinnä Etelä-Suomen
kaukokulkeuman pienenemisen kautta sekä eräiden
taajamien keskisuurten lämpölaitosten päästöjen
vähentymisen kautta. Taajamiin sijoitetut keskisuuret lämpölaitokset
ovat ajoittain heikentäneet päästöillään
väestön viihtyisyyttä sekä hengityssairaiden
terveyttä Suomessakin. Valiokunta painottaa tässä yhteydessä sitä,
että Suomessa polttoteknologia ja siihen liittyvä osaaminen
sinänsä on huippuluokkaa. Valiokunta toteaa myös,
että teknologia päästörajojen
saavuttamiseksi on jo olemassa. Referenssikannan ja laitostekniikan
kehityksen kannalta on tärkeää, että niiden
teknologinen taso vastaa muun Euroopan vaatimuksia. Tuotteiden teknologinen
kehitys tulee aina käytännössä tapahtumaan
pääosin kotimarkkinoilla.
Valiokunta toteaa, että komission direktiiviehdotuksessa
ehdotetaan nykykäytännöstä poiketen
lähes samoja vaatimuksia kaikenkokoisille polttolaitoksille.
Direktiiviehdotuksen velvoitteiden toteuttaminen päästöjen
vähentämiseksi — erityisesti hiukkaspäästöjen
osalta — olisi kustannustehotonta Suomessa. Erityisesti pienissä teholuokissa
ja vähän käytettävien laitosten
osalta ehdotettu sääntely ei todennäköisesti
Suomen osalta johda niihin päämääriin,
joita esityksellä tavoitellaan.
Pienten energiantuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista
säädetään nykyisin kansallisesti
polttoaineteholtaan alle 50 MW:n energiatuotantoyksiköiden
ympäristönsuojeluvaatimuksista annetussa valtioneuvoston
asetuksessa (750/2013) (pienten polttolaitosten asetus).
Kansallisessa asetuksessa on vaatimuksia porrastettu polttolaitosten
kokoluokan mukaan. Asetuksen päästöraja-arvot
vastaavat pääosin nykykäsitystä siitä,
mikä Suomessa on kustannustehokasta päästöjen
vähentämistä 1—50 MW:n polttolaitosten
kokoluokassa. Valiokunnan arvion mukaan etenkään
1—10 MW:n laitosten ehdotetulla sääntelyllä ei
saavutettaisi kustannuksiin nähden oleellisia hyötyjä varsinkaan
Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa, jossa ilmanlaatu on
tiettyjä kaupunkialueita lukuun ottamatta hyvä.
Valiokunta pitää välttämättömänä direktiiviehdotuksen
tarkempaa kansallista vaikutusten arviointia, sillä merkittävä osa
Suomen polttolaitoksista puuttuu komission direktiiviehdotuksen
vaikutusarvioinnista. Tämä on johtanut ehdotuksen
kustannusvaikutusten aliarviointiin. Myöskään
direktiivillä hyötynä tavoiteltavaa päästöjen
pienentymistä tai päästöjen
pienenemisen vaikutusta Suomessa ei ole erikseen arvioitu. Valiokunta
pitää edellä mainittujen vaikutusarviointien
puutteita keskeisenä ongelmana.
Metsäteollisuudessa direktiiviehdotus koskee lähinnä lukuisia
eri kokoluokan sahalaitosten polttolaitoksia, joiden polttoaineina
käytetään pääosin erilaisia
kiinteitä biopolttoaineita. Direktiivin voimaantulo edellyttäisi
sahoilta huomattavia investointeja polttolaitosten varustamiseksi
sähkö- tai kangassuodattimilla. Tämä tarkoittaisi
esimerkiksi noin puolen miljoonan euron investointeja tyypilliseen
sahan 10 MW:n laitokseen, ilman että vastaavia olennaisia
hiukkaspäästöjen vähenemisen
hyötyjä saavutettaisiin. Sahojen kannalta on yleisesti
arvioituna tärkeää, ettei nykyisten alle
20 megawatin polttolaitosten päästörajoja
kiristetä kohtuuttomasti. Lisäksi puhdasta puuta
polttaville laitoksille tulee varata esitettyä pitempi
siirtymäaika mahdollisten uusien vaatimusten toteuttamiseksi.
Maataloudessa erityisesti kasvihuonetiloilla on 1—50
MW:n lämpölaitoksia, ja kasvihuoneet ovat yhä enenevässä määrin
siirtymässä biomassapohjaisiin lämmitysratkaisuihin.
Valiokunta toteaa, että Suomessa on noin tuhat kaupallista
kasvihuoneyritystä. Kauppapuutarhaliiton arvion mukaan
lämpölaitokseltaan kokoluokkaan 1—5 MW
kuuluu satoja kasvihuoneyrityksiä. Lämpölaitoksen
mitoitusteho kasvihuoneille on tyypillisesti 1 MW noin 3 000 neliömetriä kohden.
Maa- ja metsätalousministeriön arvion
mukaan jo yli 40 prosenttia yritysten lämpöenergiasta
tuotetaan kotimaisella bioenergialla. Valiokunta toteaa, että vuosittain
kymmenet kasvihuoneyritykset vaihtavat öljystä bioenergiaan.
Valiokunta pitää esityksen mukaisia päästöarvoja
ylimitoitettuina ja kalliina ratkaisuina suomalaisille kasvihuoneyrityksille.
Direktiiviehdotuksen mukaisilla päästöarvoilla
lukuisat yritykset joutuisivat harkitsemaan lopettamista liian korkeiden
investointikulujen takia. Tässä yhteydessä tulee
ottaa huomioon, että Suomen oloissa yritykset sijoittuvat
lähes kaikkiin valtakunnan kuntiin ja ovat usein jopa kymmenien
kilometrien päässä toisistaan. Siten
yritysten päästövaikutukset ovat vähäisiä.
Valiokunta kiinnittää huomiota myös
direktiiviehdotukseen sisältyvään tarkennukseen
siitä, ettei direktiiviä sovelleta polttolaitoksiin,
jotka käyttävät palamistuotteita suoraan
esineiden tai aineiden lämmitykseen tai kuivaukseen, eikä jälkipolttolaitoksiin,
jotka on suunniteltu puhdistamaan savukaasuja polttamalla ja joita
ei käytetä erillisinä polttolaitoksina.
Valiokunta toteaa, että Suomessa tällaisia laitoksia
voisivat olla esimerkiksi sahoilla sahatavaran kuivaamiseen tarkoitetut
laitokset tai maatiloilla viljan kuivaamiseen käytettävät
kuivaamot. Valiokunta katsoo, ettei edellä mainittuja laitoksia
tule sisällyttää direktiivin soveltamisalaan.
Asiantuntijakuulemisessa on tullut esiin, että direktiivi
aiheuttaisi esityksen mukaisena toteutuessaan kohtuuttomia kustannusrasituksia
erityisesti 1—5 MW:n laitoskokoluokassa. Näiden arvioiden
mukaan 1 MW:n lämpökeskuksien investointikustannukset
voisivat jopa kaksinkertaistua ja 5 MW:n laitosten investointikustannukset
kasvaa useilla kymmenillä prosenteilla johtuen erityisesti
kalliista suodatinratkaisuista sekä suodatintekniikan aiheuttamista
automaatio- ja mittalaitevaatimuksista. Mikäli direktiiviehdotus
hyväksyttäisiin esitetyn kaltaisena, niin erityisesti
1—2 MW:n kokoluokassa biolämpölaitosten
investoinnit vähenevät merkittävästi
ja tarvittava kapasiteetti voi korvautua esimerkiksi fossiilisella
maakaasulla, kevyellä öljyllä tai sähkölämmityksellä taikka
talokohtaisilla puulämmitysratkaisuilla, joiden hiukkaspäästöt
ovat suuret.
Valiokunta huomauttaa siitä, että alle 10 MW:n
voimaloiden kokoluokassa on Suomessa noin 250 kohdetta, joita hoitavat
lämpöyrittäjät tai lämpöä tarvitsevat
yritykset itse. Lämpöyrittäjillä lisäinvestointi
ei tulisi maksamaan itseään takaisin, ja lisäksi
olemassa oleviin kohteisiin olisi erittäin vaikeata saada
rahoitusta. Näillä toimijoilla ei olisi myöskään
mahdollisuutta ylläpitää jatkuvaa savukaasupuhdistusjärjestelmien
valvontaa.
Valiokunta katsoo edellä todettuun viitaten, että direktiiviehdotuksen
soveltamisalan polttoainetehon alarajaa tulee korottaa tai pienemmille
kokoluokille tulee määritellä selvästi
lievemmät päästöraja-arvot. Myös
biopolttoaineita käyttävien laitosten hiukkaspäästöjen
raja-arvoja tulee korottaa.
Mikäli direktiiviehdotuksen jatkoneuvotteluissa ei
ole mahdollista saada direktiivin soveltamisalaa rajatuksi vain
uusiin polttolaitoksiin, on ehdottomasti varmistettava, että sääntelyn voimaantullessa
jo käytössä olevien polttolaitosten osalta
siirtymäaika on riittävän pitkä.
Valiokunta katsoo, että päästövähennyksiä voidaan tehdä pitkällä tähtäimellä uusinvestointien
kautta. Investointeja ei ole tarkoituksenmukaista suunnata teknisen
käyttöikänsä loppupuolella oleviin
laitoksiin.
Valiokunta pitää kohtuuttomana vaatimusta siitä,
että puhdistuslaitteistojen toimivuutta olisi tarkkailtava
jatkuvatoimisesti. Luotettava ja kattava tieto laitteistojen toiminnasta
on saatavissa myös pistemäisesti toteutetun seurannan kautta.
Ehdotukseen sisältyy määräys
polttolaitoksen toiminnan lopettamisesta tilanteessa, jossa vaatimuksia
ei pystytä noudattamaan. Valiokunta korostaa, että tämä ei
saa johtaa tilanteeseen, jossa tilapäinenkin häiriö tarkkailu-
tai puhdistuslaitteistossa merkitsisi polttolaitoksen toiminnan
alasajoa.
Direktiiviehdotuksen soveltamisalan piirissä on paljon
hajautettua ja pienimuotoista lämmöntuotantoa,
mutta myös teollisuuden yksinomaan kulutushuippujen ja
häiriötilanteiden varalta käytössä pidettäviä kattiloita. Valiokunta
pitää tarpeellisena, että direktiiviehdotuksen
mukainen laitosten vuotuisten käyttötuntien raja
nostetaan 500:sta esimerkiksi 1 500:aan, mikä vastaisi
Suomen talvikuukausien keskimääräistä kysyntähuipun
aikaa.
Ehdotuksen mukaan komissiolle siirrettäisiin valtaa
antaa delegoituja säädöksiä viideksi
vuodeksi liitteen IV (päästöjen tarkkailu)
mukauttamiseksi tekniikan ja tieteen kehitykseen. Valiokunta toteaa,
että laajojen delegoitujen säädösvaltuuksien
antaminen komissiolle heikentäisi lainsäädännön
ennakoitavuutta toiminnanharjoittajan näkökulmasta.
Valiokunta korostaa lopuksi sitä, että ehdotettu
sääntely voisi kokonaisuudessaan johtaa tilanteeseen,
jossa soveltamisalan kokoluokan polttolaitokset muodostuvat raskaiden
investointivaatimusten vuoksi taloudellisesti kannattamattomiksi. Pienten
yksiköiden poistuminen olisi vastoin kansallisia tavoitteitamme
lisätä hajautettua sähkön- ja
lämmöntuotantoa. Direktiiviehdotuksen ongelmana
on myös se, että energian hinta voi eriytyä maan
eri osissa.
Direktiiviehdotus keskittäisi tuotannon suuriin yksiköihin,
joiden toimintaa ei kyetä välttämättä kokonaan
turvaamaan varavoimalla. Tämä saattaisi voimistaa
myös sähkön ja lämmön
tuotannon häiriöiden vaikutusta ja laajuutta.
Valiokunta painottaa myös sitä, etteivät
päästöjen raja-arvoja koskevat säädökset
saa johtaa tilanteeseen, jossa raja-arvojen takia toiminnanharjoittajan
on helpompaa valita uusiutuvan biomassan sijasta fossiilinen polttoaine.