Perustelut
Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Eduskunta hyväksyy perustuslain 94 §:n 1 momentin
mukaan sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset
velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön
alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat
muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat
perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.
Euroopan patenttisopimuksen 65 artiklan soveltamista koskevan ns.
Lontoon sopimuksen 1 ja 2 artikla sisältävät määräyksiä,
joiden kuulumisesta lainsäädännön alaan
on esityksen perusteluissa tehty perustuslakivaliokunnan käytännön
pohjalta asianmukaisesti selkoa.
Sopimusmääräysten suhde perustuslakiin
Lontoon sopimus sisältää määräyksiä,
jotka liittyvät siihen kieleen, jolla sopimusvaltioilla
on oikeus edellyttää käännösten
toimittamista (1 artikla) sekä käännöksistä riitatilanteissa
(2 artikla). Sopimuksen tällaiset määräykset
ovat merkityksellisiä perustuslain 17 §:n
kannalta. Sen 1 momentin mukaan Suomen kansalliskielet ovat
suomi ja ruotsi. Pykälän 2 momentin nojalla lailla
turvataan jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa
ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään,
joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä.
Erityisesti kolmannen osapuolen kannalta merkitystä on
myös perustuslain 21 §:n säännöksillä oikeusturvasta.
Lontoon sopimuksen Suomea koskevan 1 artiklan 2 kappaleen mukaan
sopimusvaltion, jolla ei ole Euroopan patenttiviraston kanssa yhtään
yhteistä virallista kieltä, tulee luopua Euroopan
patenttisopimuksen 65 artiklan 1 kappaleessa tarkoitetuista käännösvaatimuksista,
jos eurooppapatentti on myönnetty jollakin kyseisen maan
nimeämällä Euroopan patenttiviraston virallisella
kielellä tai käännetty tälle
kielelle. Sopimusvaltiot voivat kuitenkin saman artiklan 3 kappaleen
mukaisesti jatkossakin vaatia patenttivaatimusten toimittamista
käännettyinä yhdelle maan virallisista
kielistä.
Lontoon sopimuksen mukainen mahdollisuus käännösten
vaatimiseen koskee ainoastaan patenttivaatimuksia. Tässä mielessä se
on jossain määrin suppeampi kuin patenttisopimuksen 65 artiklan
mahdollistama kaikkiin patenttiasiakirjoihin kohdistettava kääntämisvelvoite.
Tätä voidaan kuitenkin asian erityisluonne huomioon ottaen
pitää riittävänä, koska
patenttisuojan laajuuden patenttilain 39 §:n perusteella
määräävät patenttivaatimukset
muodostavat patentin oikeudellisesti merkittävimmän
osan. Lisäksi perustuslain 17 §:n kielellisten
oikeuksien ja 21 §:n oikeusturvasäännösten
näkökulmasta merkityksellistä on, että sopimusvaltio
voi sopimuksen 2 artiklan b alakohdan perusteella säätää siitä,
että toimivaltaiset tuomioistuimet tai tuomioistuinten
luonteiset toimivaltaiset viranomaiset voivat velvoittaa patentinhaltijan
toimittamaan käännöksen koko eurooppapatentista sitä koskevan
riita-asian yhteydessä.
Kaiken kaikkiaan Lontoon sopimus sallii sellaiset jäsenvaltion
toimet, jotka täyttävät perustuslain
vaatimukset. Sopimukseen ei siten sisälly sellaisia määräyksiä,
jotka koskevat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai
95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Sopimus voidaan näin
ollen hyväksyä äänten enemmistöllä ja
ehdotus voimaansaattamislaiksi voidaan käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Eurooppapatentteja koskeva kielisääntely
Patenttilakiehdotuksen 70 h §:ssä säädetään eurooppapatentin
saamisen edellytyksistä Suomessa. Patenttivaatimuksista
on pykälän 2 momentin pääsäännön
mukaan annettava käännös suomeksi. Jos
patentinhaltijan oma kieli on ruotsi, voivat säännöksessä tarkoitetut
käännökset kuitenkin olla ruotsiksi.
Sääntely vastaa näiden kielijärjestelyjen
osalta perusteiltaan perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella
(PeVL 19/1995 vp) säädettyä patenttilain
voimassa olevaa 70 h §:ää, eikä se
muodostu perustuslain 17 §:n vastaiseksi. Valiokunta
on kiinnittänyt huomiota siihen, että ehdotettu
säännös poikkeaa kuitenkin
kielilain 10 §:n 1 momentin säännöksestä.
Talousvaliokunnan on vielä syytä selvittää kielilaista
poikkeavan järjestelyn tarkoituksenmukaisuus.
Eurooppapatenttia koskevassa riita-asiassa tuomioistuin voi
patenttilakiehdotuksen 70 p §:n perusteella velvoittaa
patentinhaltijan toimittamaan patenttijulkaisusta käännöksen
suomeksi tai ruotsiksi silloinkin, kun sitä ei ole kokonaisuudessaan
saatavilla patenttiviranomaiselta. Sääntely toteuttaa
Lontoon sopimuksen edellä mainitun 2 artiklan b alakohdan
mahdollistaman järjestelyn ja turvaa asianmukaisesti asianosaisen
oikeusturvan oikeudenkäynnissä.
Kansallisen patentin kielijärjestely
Esitys sisältää myös eräitä Lontoon
sopimuksesta riippumattomia muutosehdotuksia. Näistä merkittävin
on kansallisen patentin kielijärjestelyä koskeva
muutos, jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa kielisääntelyä kansallisten
patenttien ja eurooppapatenttien välillä.
Patenttihakemus voidaan patenttilakiehdotuksen 8 §:n
5 momentin perusteella laatia kansalliskielten lisäksi
myös englannin kielellä. Patentinhaltijalla on
lisäksi oikeus 8 d §:n nojalla saada englanniksi
laadittua hakemusta koskevat patenttiviranomaisen päätökset
tällä kielellä koko hakemusprosessin
ajan eli patentin myöntämiseen asti.
Esitys merkitsee käytännössä sitä,
että asian käsittelykieleksi viranomaisessa tulee
jokin muu kuin kansalliskieli. Tämä on merkityksellistä perustuslain
17 §:n kannalta. Sääntelyä on
tältä osin syytä arvioida sekä patentinhakijan
että kolmansien osapuolien näkökulmasta.
Patentinhakijan kannalta ehdotus merkitsee mahdollisuutta valita
käsittelykieleksi kansalliskielen asemesta englannin kieli.
Se ei siten heikennä kenenkään oikeutta
käyttää perustuslain 17 §:n
2 momentin mukaisesti omaa kieltään viranomaisessa.
Tällaisen perustuslain takaamaa laajemman oikeuden myöntäminen
lainsäädännössä ei
valiokunnan mielestä ole ongelmallista (vrt. PeVM
9/2002 vp, s. 3/II) etenkään,
kun otetaan huomioon patenttiasioiden erityisluonne.
Kansalliskielten käytön kannalta ehdotus johtaa
eräisiin heikennyksiin. Englannin kielellä laadittua
patenttihakemusta ei asian käsittelyn aikana ole välttämätöntä kääntää kokonaisuudessaan
kummallekaan kansalliskielelle. Kolmansien osapuolten näkökulmasta
ehdotus merkitsee sitä, että näillä ei
ole kaikissa asian käsittelyvaiheissa mahdollisuutta saada
keksinnön selitystä suomeksi tai ruotsiksi. Näillä on
kuitenkin patenttilakiehdotuksen 8 §:n 5 momentin perusteella
jatkossakin mahdollisuus saada patenttien oikeudellisesti merkityksellisimmästä osasta
eli patenttivaatimuksista tieto omalla kielellään
siitä lähtien, kun patenttihakemus on tullut julkiseksi.
Kolmansien osapuolten oikeusturvan ja kielellisten oikeuksien suojan
kannalta olennaista on, että myönnettyä patenttia
vastaan tehdyssä väitemenettelyssä (patenttilakiehdotuksen
24 §:n 2 momentti ja 27 a §:n 3 momentti) ja tuomioistuinmenettelyssä (65
b §) patentinhaltija voidaan velvoittaa toimittamaan käännös myös
patentin selityksestä suomeksi tai ruotsiksi. Sääntely
ei muodostu perustuslain kannalta ongelmalliseksi.
Patenttiviranomaisen pitämän päiväkirjan julkisuus
Patenttiviranomainen pitää patenttilakiehdotuksen
7 §:n 1 momentin mukaan päiväkirjaa saapuneista
patenttihakemuksista. Lakiehdotuksen 7 a §:n
1 momentissa on lueteltu päiväkirjaan kustakin
hakemuksesta merkittävät tiedot. Saman pykälän
2 momentti sisältää puolestaan säännöksen
eräiden 1 momentissa tarkoitettujen tietojen salassapidosta
siihen asti, kunnes merkintää koskeva patenttihakemus
on tullut julkiseksi.
Sääntelyä on arvioitava perustuslain
12 §:n 2 momentin kannalta. Sen mukaan viranomaisen
hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei
niiden julkisuutta ole välttämättömien
syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu.
Salassapidon piiriin kuuluvat tiedot ovat sellaisia, että ne
voisivat paljastaa asiantuntevalle ulkopuoliselle henkilölle
liike- ja ammattisalaisuuksia ja tuotekehitystyön tuloksia
ennen kuin patenttihakemus julkistetaan. Perustuslakivaliokunnan
myötävaikutuksella säädetyn
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999)
24 §:n 1 momentin 20 kohdan nojalla salassa pidettäviä ovat
tietyin edellytyksin asiakirjat, jotka sisältävät
tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta. Edelleen
21 kohdan mukaan salassa pidettäviä ovat mm. asiakirjat,
jotka koskevat teknologista tai muuta kehittämistyötä.
Päiväkirjamerkintöjen salassapidolle
on siis laissa säädetty välttämätön
syy (ks. PeVL 43/1998 vp, s. 3/II
ja PeVL 19/2010 vp, s. 6).
Julkisuusrajoituksen oikeasuhtaisuuden kannalta on tärkeää,
että salassapidolle on asetettu laissa patenttihakemukseen
julkiseksi tuloon sidottu aikaraja, jonka jälkeen asiakirjat
tulevat julkisiksi (vrt. PeVL 19/2009 vp,
s. 6/II).
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota lakiehdotuksen
7 a §:n 2 momentin sanamuotoon, jonka mukaan merkintä on
salassa pidettävä, kunnes merkintää koskeva
patenttihakemus on tullut julkiseksi "tai jollei patentinhakijan
pyynnöstä muuta johdu". Esityksen perustelujen (s. 36)
perusteella tällä muotoilulla näytettäisiin tarkoitettavan
ainoastaan sitä, että patentinhakija voisi pyytää päiväkirjaan
merkittävien salassapidettävien tietojen julkistamista
jo ennen patenttihakemuksen julkiseksi tuloa. Sanamuotonsa mukaisesti
säännöstä voidaan kuitenkin
tulkita myös niin, että salassapito voisi patentinhakijan
pyynnöstä jatkua myös hakemuksen julkiseksi
tulon jälkeen. Salassapidon perustuminen tällä tavoin
yksinomaan asianosaisen pyyntöön ei täyttäisi
perustuslain 12 §:n 2 momentin vaatimuksia. Sääntelyä on
siten tältä osin välttämätöntä täsmentää niin,
että merkinnän julkistaminen patentinhakijan pyynnöstä voi
tapahtua vain ennen patenttihakemuksen julkiseksi tuloa. Vaihtoehtoisesti
säännöksestä voidaan poistaa kokonaan
patentinhakijan pyyntöön viittaava maininta. Tällöinkin
salassapidosta voidaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain
26 §:n 1 momentin nojalla poiketa patentinhakijan suostumuksella
ennen hakemuksen julkistamista. Edellä mainitun kaltainen
2. lakiehdotuksen 7 a §:n 2 momentin muuttaminen on edellytyksenä sille,
että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä. Sama
huomio kohdistuu 3. lakiehdotuksen 6 a §:n
2 momentin sääntelyyn hyödyllisyysmallihakemuksia
sisältävän päiväkirjan
merkintöjen salassapidosta.
Väitteentekijän maksuvelvollisuus
Kuka tahansa voi patenttilain 24 §:n 1 momentin perusteella
tehdä väitteen myönnettyä patenttia
vastaan. Väitteen tekeminen tulee ehdotuksen myötä maksulliseksi.
Valtion viranomaisten virkatoimien, palvelujen ja muun toiminnan
maksullisuuden perusteista säädetään
perustuslain 81 §:n 2 momentin mukaan lailla. Ehdotettu
lain 24 §:n 1 momentin viimeinen virke, jonka mukaan väitteen
tekijän tulee suorittaa vahvistettu maksu, näyttää jäävän
tämän perustuslain säännöksen
valossa täysin riittämättömäksi.
Tarkoituksena ilmeisesti kuitenkin on, että maksu määräytyy
patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista
annetun lain (1032/1992) ja sen nojalla annetun työ-
ja elinkeinoministeriön asetuksen (1085/2009)
mukaisesti. Talousvaliokunnan on syytä asian jatkokäsittelyssä varmistua
tästä seikasta ja lisätä säännökseen
viittaus edellä mainittuun lakiin. Muussa tapauksessa säännöstä on perustuslain
81 §:n 2 momentista johtuvista syistä olennaisesti
täsmennettävä.