Perustelut

Valtioneuvoston pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa kuvataan kansainvälisen toimintaympäristön muutoksia viime vuosina sekä esitetään ne toimenpiteet, joihin Suomen tulee ryhtyä täyttääkseen ns. EU:n ilmasto- ja energiapaketin edellytykset erityisesti kasvihuonekaasujen vähennystavoitteiden, uusiutuvan energian lisäämisen ja energiatehokkuuden osalta.

Selonteossa linjataan Suomen strategiseksi tavoitteeksi pysäyttää energian loppukulutuksen kasvu ja kääntää kulutus laskuun vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi vuoteen 2050 ulottuvassa visiossa on tavoitteena alentaa energian loppukulutusta edelleen vähintään kolmanneksella vuoden 2020 tasosta.

Valtioneuvoston kansliassa valmisteltavana oleva, syksyllä eduskunnalle annettava tulevaisuusselonteko jatkaa ja täydentää ilmasto- ja energiastrategian linjauksia.

1. Toimintaympäristö

Kansainväliset energiamarkkinat

Taloutemme on erittäin riippuvainen kansainvälisten energiamarkkinoiden kehityksestä, sillä noin kaksi kolmasosaa energiansaannistamme on tuonnin varassa. Kansainvälinen energiajärjestö IEA (International Energy Agency) arvioiWorld Energy Outlook 2008 (WEO 2008), International Energy Agency, että nykyisten toimien puitteissa maailman energiankulutus tulee kasvamaan tasaisesti. Sähkönkulutuksen arvioidaan kaksinkertaistuvan vertailujaksolla niin, että sen osuus kokonaisenergiankulutuksesta nousee 17 %:sta 21 %:iin. Energian saanti perustuu vuoteen 2030 ulottuvassa näkymässä edelleen fossiilisiin polttoaineisiin (80 % kokonaiskäytöstä). Öljy säilyttää asemansa merkittävimpänä energianlähteenä, mutta kivihiilen käyttö kasvaa lähes öljynkäytön tasolle. Maakaasu pysyy nykyisellä 3. sijallaan. Energiankulutuksen kasvua hidastaa talouden laskusuhdanne sekä energian kohonnut hinta.

IEA:n arviona on, että uusiutuvan energian osuus kokonaisenergiankäytöstä lisääntyy vuoteen 2030 mennessä nykyisestä 7 %:sta 10 %:iin. Lisäyksen mahdollistavat teknologian kehittyminen, fossiilisen energian hinnannousu ja voimakkaat tukitoimet.

Erityisesti öljyn hintakehityksen arvioidaan säilyvän epävakaana, mutta noususuhdanteisena. IEA:n arviona on, että öljybarrelin hinta nousee yli 120 dollariin vuonna 2030. Maakaasun hintakehityksen arvioidaan seuraavan vuodesta 2015 lukien öljyn hintakehitystä. Kivihiilen hinnan arvioidaan puolestaan asettuvan tasolle noin 120 dollaria/tonni aina vuoteen 2015 asti ja laskevan hieman sen jälkeen (110 dollaria/tonni). Valtioneuvoston selonteon taustalaskelmissa öljyn keskihinnan on arvioitu asettuvan huomattavasti IEA:n arviota alemmalle tasolle (pitkällä aikavälillä 60 dollaria/barreli).

Nykyisin tiedossa olevien öljyvarantojen arvioidaan riittävän nykykulutuksella 40 vuotta ja maakaasuvarantojen 60 vuotta. Tiedossa olevien kivihiilivarantojen arvioidaan riittävän yli 140 vuodeksi.

Energiamarkkinat ja EU

Energia- ja ilmastokysymykset ovat vahvasti olleet EU:ssa esillä viime vuosina. EU on kehittänyt omia energiamarkkinoitaan sekä luonut oman päästökauppajärjestelmän, ja sillä on ollut johtava rooli myös kansainvälisissä ilmastosopimusneuvotteluissa.

Toimivat energian sisämarkkinat ovat olennainen edellytys kustannustehokkaille toimille ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Energian kohtuullinen hinta, riittävyys ja saatavuus ovat tärkeitä talouskasvun ja kilpailukyvyn edellytyksiä. Kyse on keskeisestä teollisuuden kilpailukykytekijästä, jolla on merkittävä vaikutus koko talouden ja unionin alueen vakauteen. On kuitenkin tärkeätä, että markkinoiden yhdentyminen tapahtuu hallitusti ja harmonisoidusti yhteisesti sovituissa puitteissa kansalliset erityisolosuhteet riittävässä määrin huomioiden (TaVL 4/2008 vp). Suomen osalta tämä tarkoittaisi muun muassa poikkeuksia maakaasumarkkinoiden osalta niin kauan kuin Suomeen toimitettava kaasu tulee yhdestä lähteestä.

Viime talvena osaan EU:n jäsenvaltioistakin kohdistuneet energian toimitushäiriöt ovat osoittaneet hajallaan olevien energiaverkkojen ongelmallisuuden ja korostaneet energiasektorin toiminnan turvaamisen merkittävyyttä sekä tarvetta yhteisesti turvata kaikkien jäsenmaiden riittävä energiansaanti. Niin sisämarkkinat kuin toimivat ulkosuhteetkin edellyttävät unionilta yhteistä energiapolitiikkaa. Toisaalta energiaa koskevat säännökset eivät saa rajoittaa kansallista päätäntävaltaa energiansaannin turvaamisessa. Jäsenmailla on edelleen oikeus itse määritellä energiavarojen hyödyntämisen ehdot, tehdä valinnat eri energianlähteiden välillä ja päättää energiahuollon yleisestä rakenteesta. Aiempien kannanottojensa mukaisesti valiokunta katsoo, että vaikka päävastuun kansallisesta energian toimitusvarmuudesta tulee edelleen olla kullakin jäsenmaalla itsellään, tämä ei poissulje EU:n mahdollisia yhteisiä toimia sisämarkkinoiden toiminnan turvaamiseksi (TaVL 15/2008 vp).

EU:n energiamarkkinoiden tuleva yhdentymiskehitys tulee tasoittamaan yhteisöalueella nyt vallitsevia energian hintaeroja. Suomen osalta tämä merkinnee, että energian hinta jossain määrin nousee. Toisaalta energian huoltovarmuus paranee uusien saantiväylien myötä. Oikein toimiessaan yhdentyvät markkinat lisäävät myös kilpailua, joka vakauttaa markkinoita ja ehkäisee nopeita hinnanmuutoksia. Tältä osin EU:n markkinat ovat kuitenkin vielä kaukana tavoitetilasta, jossa jäsenmaat ovat vastavuoroisesti avanneet energiamarkkinansa. On toisaalta aiheellista myös todeta, etteivät pohjoismaisetkaan sähkömarkkinat toimi tältä osin moitteettomasti, sillä markkinoiden pienuus on johtanut niiden keskittymiseen harvojen toimijoiden käsiin (oligopolisoitumiseen).

Talousvaliokunta katsoo, että Suomen tulee olla aktiivisesti mukana muokkaamassa yhteisösääntelyä siten, että se ottaa kansalliset tarpeemme huomioon. Tähän meillä on hyvä asiantuntemus ja kokemuspohja, sillä pohjoismaiset avoimet ja integroituneet sähkömarkkinat toimivat esimerkkinä EU:n sähkömarkkinoiden yhdentymiskehitykselle.

Taloudellinen tilanne

Kansainvälinen ja sen myötä myös Suomen taloustilanne on kehittynyt huomattavasti selonteossa arvioitua heikompaan suuntaan. Valtiovarainministeriön suhdannekatsauksen (24.3.2009/1) mukaan maailmantalouden laskusuhdanne on yhä voimistunut, eikä merkittävää käännettä ole vielä kuluvan vuoden aikana odotettavissa. Vuoden 2009 alussa lähes kaikki teollisuusmaat olivat taantumassa. OECD:n arviona on, että maailmankaupan arvo laskee kuluvana vuonna jopa 13 %.

Suomen kansantalouden kasvu hidastui 0,9 prosenttiin vuonna 2008 edeltävän vuoden yli neljästä prosentista. Vuoden kahden viimeisen vuosineljänneksen bruttokansantuotteen muutokset edellisestä neljänneksestä olivat negatiivisia. Marraskuussa kaikkien teollisuuden päätoimialojen tuotanto kääntyi laskuun. Globaali taantuma on vaikuttanut voimakkaasti Suomen vientiin, joka on alkuvuodesta laskenut yli kolmanneksen. Vuonna 2008 tavaroiden ja palvelujen viennin osuus Suomen bruttokansantuotteesta nousi lähelle 45:tä prosenttia kuvastaen taloutemme suurta riippuvuutta viennistä.

Valtiontalouden kehyksistä vuosille 2010—2013 annetussa valtioneuvoston selonteossa (VNS 3/2009 vp) arvioidaan, että kuluvana vuonna kokonaistuotanto tulee supistumaan 5 % ja vuonna 2010 edelleen 1½ %. Maailmantalouden elpymisen arvioidaan nostavan kokonaistuotannon kasvua vuonna 2011 kolmen prosentin tuntumaan, mutta väestön ikääntymisestä aiheutuvat tarjontarajoitteet painavat talouskasvua kehyskauden lopulla jälleen vajaaseen kahteen prosenttiin.

Ilmasto- ja energiaselonteon taustalaskelmat poikkeavat huomattavasti toteutuneesta talouskehityksestä ja uusimmista ennusteista. Laskelmissa arviona on ollut, että Suomen talouden kasvu on vuosina 2006—2020 yli 2 %/v.

Selonteon mukaan rahoitustarpeita koskevat asiat käsitellään ja niistä päätetään valtiontalouden kehyspäätös- ja talousarvioprosesseissa. Valtiovarainministeriön talousvaliokunnalle antaman tiedon mukaan tarkemmin vuoden 2010 talouspolitiikasta, myös ilmasto- ja energiastrategian osalta, päätetään talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä myöhemmin tänä vuonna. Menokehyksen sisällä toteutettavassa 200 miljoonan euron uudelleenkohdentamisessa ilmastopolitiikka on valtiovarainministeriön mukaan yksi tärkeimmistä painopistealueista.

Kuten talousvaliokunta on kehysselonteosta antamassaan lausunnossa todennut (TaVL 12/2009 vp), ovat energiapoliittiset päätökset kansantalouden suotuisan kehityksen ja työllisyyden kannalta olennaisen tärkeitä. Päätökset vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Energiamäärärahat tulee mitoittaa niin, että ilmasto- ja energiastrategian tavoitteet ja kansainväliset velvoitteet, joihin Suomi on sitoutunut, pystytään toteuttamaan nykyisen suhdannetilanteen aiheuttamista ongelmista huolimatta.

Ilmastosopimusneuvottelut

Ympäristövaliokunnan lausunnossa on tarkoin kuvattu viimeisimpiä ennusteita ilmastonmuutoksen kehityssuunnasta. Tieteelliset arviot näyttävät yhä synkemmiltä ja edellyttävät entistäkin nopeampia ja tehokkaampia toimia muutoksen hidastamiseksi.

Tilanteeseen pyritään löytämään kansainvälinen ratkaisu Kööpenhaminassa joulukuussa 2009 pidettävässä seuraavassa YK:n ilmastosopimuksen osapuolikokouksessa. Tavoitteena on saada aikaan vuonna 2013 voimaan tuleva sopimus kasvihuonekaasujen hillitsemisestä. Ympäristövaliokunnan lausunnossa on kuvattu tarkoin sopimusneuvottelujen taustaa ja lähtökohtia.

Alustavissa neuvotteluissa on ollut esillä malli, jonka mukaisesti teollisuusmaiden päästövähennystavoitteet vuoteen 2020 mennessä vaihtelisivat välillä 25—40 % vuoden 1990 tasoon verrattuna. Vuoteen 2050 ulottuvalla aikavälillä tavoitteeksi on esitetty päästöjen vähentämistä 80—95 prosentilla. Kehitysmaiden velvoitteet asettuisivat huomattavasti alemmalle tasolle. EU on esittänyt, että kehitysmaaryhmälle asetettaisiin 15—30 %:n tavoite normaaliin päästövähennykseen verrattuna.

Ilmeistä on, että sopimukseen, mikäli se saadaan aikaan, tulee sisältymään erilaisia rahoitusinstrumentteja. Esillä ovat olleet mm. teollisuusmaiden maakohtaiset rahoituspanokset (0,5—2,0 % bkt:sta), kansainvälisen meri- ja lentoliikenteen verottaminen ja yleinen hiilivero (2 dollaria/CO₂-tonni). Viimeisimpiä esillä olleita malleja ovat ns. Norjan-malli ja Meksikon-malli. Norjan-mallissa osa päästöoikeuksista huutokaupataan kansainvälisesti. Meksikon-mallissa osalle maista (ml. rikkaimmat kehitysmaat) määritettäisiin sovittaviin kriteereihin perustuvat rahoitusvelvoitteet.

YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) sihteeristö on arvioinutUNFCCC(2007). Investment and Financial Flows to Address Climate Change, että tarvittavat vuotuiset lisäinvestoinnit ilmastonmuutoksen torjuntaan ovat 200—210 miljardia dollaria vuonna 2030. Summasta noin 40 % suuntautuisi kehitysmaiden tarpeisiin. Lisäksi kansainvälistä rahoitusta tarvittaisiin noin 28—67 miljardia dollaria kehitysmaiden sopeuttamiseen ilmastonmuutokseen. Uuden ilmastosopimuksen kokonaiskustannuksiksi UNFCCC on arvioinut noin 0,3—0,5 % globaalista bkt:sta.

Taloudelliset vaikutukset ovat huomattavasti merkittävämmät, mikäli ilmastonmuutos etenee hillitsemättömästi. Sternin raportinStern Review on the Economics of Climate Change 2006 mukaan kustannusvaikutukset voivat tässä tapauksessa nousta 5—20 prosenttiin maailman bkt:sta vuoteen 2050 mennessä. Uudempi, konsulttiyritys McKinseyn julkaisema selvitysPathways to a Low-Carbon Economy (Version 2 of the Global Greenhouse Gas Abetement Cost Curve), McKinsey&Company 2009 kuvaa puolestaan niitä keinoja, joilla ilmastonmuutos voidaan pysäyttää alle vaarallisena pidetyn kahden asteen rajan. McKinseyn arviona on, että tarvittavista toimenpiteistä aiheutuvat lisäkustannukset jäisivät alle prosenttiin maailman bruttokansantuotteesta vuonna 2030.

Valiokunta on aiemmin (TaVL 11/2008 vp) todennut, että kansainvälisen, kaikki keskeiset toimijat kattavan ilmastosopimuksen aikaansaaminen on ainoa keino saavuttaa ilmastonmuutoksen kannalta riittävät vaikutukset ja taata samalla Suomen ja EU:n teollisuudelle kilpailukykyiset ja yhtäläiset toimintaedellytykset globaaleilla markkinoilla. Ilmastonmuutoksen ja sen taloudellisten vaikutusten torjuminen edellyttää nopeita ja voimakkaita kansainvälisiä toimia. Valiokunta muistuttaa, että ilmastonsuojelua ei tule nähdä vain taakkana vaan myös mahdollisuutena suomalaiselle teknologiaosaamiselle. (TaVM 8/2006 vp).

Ympäristövaliokunnan sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan tapaan talousvaliokunta kiinnittää huomiota myös metsien ja maaperän nielujen huomattavaan merkitykseen Suomen kannalta. Näiden nielujen koko on vaihdellut Suomessa viime vuosina välillä 23—41 miljoonaa hiilidioksiditonnia, mikä vastaa yhteensä 20—40 % Suomen kokonaispäästöistä. Suomen kannalta on tärkeää, että kansallisesti arvioidaan, miten nielut saadaan turvattua puupohjaisen energiankäytön lisääntyessä. Samoin on huolehdittava, että nielut otetaan asianmukaisesti huomioon myös ilmastosopimusneuvotteluissa.

Euroopan unioni

Ilmasto- ja energiapaketti.

Euroopan unioni hyväksyi joulukuussa 2008 laajan ilmasto- ja energiapaketin, jossa asetetaan EU-alueelle sitovat tavoitteet päästöjen vähentämiseksi ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi vuosina 2013—2020.

EU:n tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2020 mennessä 20 prosentilla vuoteen 1990 verrattuna. Lisäksi nyt tehdyt päätökset linjaavat, miten EU siirtyy tarvittaessa tiukempaan (maksimissaan 30 %) päästövähennysvelvoitteeseen osana kansainvälistä ilmastosopimusta.

Tavoitteena on myös lisätä uusiutuvan energian lähteiden osuus keskimäärin 20 prosenttiin EU:n energian loppukulutuksesta. Lisäksi energiatehokkuutta lisätään keskimäärin 20 prosentilla peruskehitykseen verrattuna vuoteen 2020 mennessä. Liikenteen uusiutuvan energian osuus nostetaan 10 prosenttiin.

Ilmasto- ja energiapaketti käsittää neljä direktiiviä eli päästökauppadirektiivin (ETS) uudistamisen, jäsenmaiden välinen taakanjako -päätöksen, direktiivin hiilen talteenotosta ja varastoinnista (CCS) sekä direktiivin uusiutuvan energian lähteistä (RES).

Taakanjakopäätös ja direktiivi uusiutuvan energian lähteistä sisältävät sitovat velvoitteet jäsenmaittain.

Päästökauppa.

Päästökauppajärjestelmää (ETS, Emission Trading Scheme) luodessaan EU on pyrkinyt löytämään mahdollisimman kustannustehokkaan ja markkinapohjaisen ratkaisun päästöjen vähentämiseksi. Päästökaupassa on mukana yli 10 000 teollisuuslaitosta EU:n alueelta. Nämä tuottavat lähes puolet Euroopan hiilidioksidipäästöistä ja 40 % kasvihuonekaasupäästöistä. Päästökaupalla on keskeinen rooli päästövähennystavoitteen saavuttamisessa.

EU:n päästökauppasektorin tulee vuosina 2013—2020 vähentää päästöjään 21 prosenttia vuoden 2005 päästömääristä. Päästökauppajärjestelmää kehitetään niin, että jatkossa ei aseteta enää kansallisia päästövähennysvelvoitteita, vaan päästökauppasektorilla on yhteinen yhteisötason päästökatto. Eri toimialojen päästöoikeudet jaetaan yhtenäisin perustein koko EU:n alueella. Pääosin jakotapana on huutokauppa. Sähköntuotannon päästöt ovat pääsääntöisesti huutokaupan piirissä vuodesta 2013 lähtien, ja muiden alojen osalta huutokaupan käyttö lisääntyy asteittain niin, että ilmaiset päästöoikeudet loppuvat kokonaan vuonna 2020.

Poikkeuksen tästä muodostavat alat, jotka ovat kansainvälisessä kilpailussa ja erityisen alttiita hiilivuotoriskille. Selonteon mukaan komissio tekee vuoden 2010 kesäkuun loppuun mennessä päätöksen siitä, mitkä toimialat luetaan ns. hiilivuotosektoriin, jolle myönnetään ilmaisia päästöoikeuksia kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Ilmaiset päästöoikeudet jaetaan Euroopan laajuisen arvioinnin (benchmarking) perusteella siten, että tehokkaimmat laitokset saavat päästöoikeuksia suhteessa enemmän kuin vähemmän tehokkaat laitokset.

Tällä hetkellä päästökaupan ulkopuolella oleva lentoliikenne tulee mukaan jo vuoden 2012 alusta.

Taakanjako.

Noin 60 % EU:n kasvihuonekaasupäästöistä tulee EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomilta toimialoilta. Näitä toimialoja ovat muun muassa rakentaminen, rakennusten lämmitys, asuminen, maatalous, liikenne ja jätehuolto sekä teollisuudessa käytettävät F-kaasut. Näitä aloja koskevat vähennysvelvoitteet on jaettu jäsenvaltioille. Suomen velvoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjään päästökauppasektorin ulkopuolisilla aloilla 16 prosenttia vuoden 2005 päästömääriin verrattuna. Jäsenmaat saavat itse harkita, miten vähennykset käytännössä toteutetaan.

Joustomekanismit.

Ilmasto- ja energiapaketin neuvottelujen myötä lisättiin toimeenpanon joustavuutta. Niin sanottujen Kioton mekanismien avulla hankituille päästöyksiköille sallitaan suurempi osuus. Kioton mekanismeja ovat päästökaupan lisäksi yhteistoteutus ja puhtaan kehityksen mekanismi. Lisäksi joustetaan peräkkäisten vuosien päästöjen vaihteluiden tasauksessa sekä jäsenmaiden mahdollisuudessa siirtää toisilleen päästöosuuksia. Uutena joustomenettelynä on otettu käyttöön myös päästöoikeuksien siirtomahdollisuus.

CCS.

Osana ilmastopakettia hyväksyttiin myös hiilidioksidin talteenottoa, kuljetusta ja varastointia koskeva direktiivi. Hiilidioksidin talteenotto (CCS) voimalaitosten savukaasuista ja sen varastoiminen maanalaisiin geologisiin muodostumiin, kuten tyhjentyneisiin öljykenttiin, on uutta, kehittymässä olevaa teknologiaa. Sen uskotaan olevan tulevaisuudessa merkittävä hiilidioksidipäästöjen vähentämismahdollisuus.

Paketin yhteydessä sovittiin myös, että hiilidioksidin talteenoton teknologiaa kehittäviä laitoksia tuetaan. Siitä, millä aikataululla hiilidioksidin talteenotto otetaan käyttöön, ei päätetty. Jäsenmaat voivat myös halutessaan kieltää hiilidioksidin geologisen varastoinnin alueillaan.

Uusiutuva energia.

Ilmasto- ja energiapaketti velvoittaa lisäämään uusiutuvan energian lähteiden osuutta kaikista energian lähteistä EU:ssa 20 prosenttiin. Kansallisissa toimintasuunnitelmissa vahvistetaan se, miten kukin jäsenmaa saavuttaa tavoitteensa ja kuinka edistymistä mitataan. Suomen tulee lisätä uusiutuvan energian lähteiden osuus 38 prosenttiin nykyisestä 28 prosentista.

Energiatehokkuus.

Ilmasto- ja energiapaketti velvoittaa lisäämään energiatehokkuutta 20 prosentilla 2000-luvun alun kehitykseen verrattuna. Energiatehokkuuden parantaminen onkin yksi tärkeimmistä keinoista, joiden avulla jäsenvaltiot pyrkivät täyttämään energiapaketin vaatimukset. Komissio arvioi, että energiatehokkuutta parantamalla päästöt saadaan vähenemään lähes 800 miljoonalla tonnilla vuodessa.

Yhteisösääntely, kuten energiaa käyttävien tuotteiden suunnittelun ja tuotekehityksen ekologisia vaatimuksia sääntelevä puitedirektiivi (ns. EuP-direktiivi), energiapalveludirektiivi (ns. ESD-direktiivi) ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, ohjaa osaltaan kansallisia toimia.

Liikenteen polttoaineet.

Lisäksi ilmasto- ja energiapaketti velvoittaa lisäämään uusiutuvan energian (ml. vihreä sähkö) osuutta liikenteessä 10 prosenttiin jokaisessa jäsenmaassa. Osana pakettia sovittiin myös kestävyyskriteereistä eli niin sanotuista vähimmäiskriteereistä biopolttoaineiden hiilidioksidipäästöille sekä kriteereistä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Taloudelliset vaikutukset.

Komission arvion mukaan päästökaupan huutokaupasta saatavat vuotuiset tulot ovat noin 50 miljardia euroa. Ilmasto- ja energiapaketin suorien kustannusten arvioidaan puolestaan olevan keskimäärin noin 0,6 prosenttia bruttokansantuotteesta.

2. Strategian lähtökohdat ja peruslinjaukset

Tavoitteet

Strategian lähtökohtana on täyttää EU:n asettamat velvoitteet päästövähennysten tekemiselle ja uusiutuvan energian osuuden lisäämiselle mahdollisimman kustannustehokkaasti. Energiaomavaraisuutta lisätään niin, että Suomen oma tuotantokapasiteetti pystyy kattamaan huipunaikaisen kulutuksen ja mahdolliset tuontihäiriöt. Sähkönhankinnassa tavoitteena on riittävän ja kohtuuhintaisen sähkönsaannin turvaaminen siten, että sähkön hankinta tukee samalla muita ilmasto- ja energiapoliittisia tavoitteita.

Ympäristövaliokunta on lausunnossaan pitänyt puutteena sitä, ettei strategiasta käy selkeästi ilmi päästöjen kokonaisvähentämistavoite. Myös talousvaliokunta katsoo, että strategian ensisijaisena tavoitteena tulee olla päästöjen vähentäminen. Yhteisön sääntely on kuitenkin johtanut siihen, että merkittävä osa kansallisista päästöistämme kuuluu EU:n yhteiseen päästökiintiöön ja päästöjen vähentäminen tapahtuu päästökauppajärjestelmän puitteissa. Kansalliset toimet on tarkoituksenmukaista kohdistaa ei-päästökauppasektoriin.

Talousvaliokunta pitää strategian tavoitteita kannatettavina. Ei-päästökauppasektorille asetettujen ilmastotavoitteiden saavuttamisen lisäksi tavoitteet ovat omiaan parantamaan Suomen energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Kotimaisen uusiutuvan energian käytön lisäämisellä voidaan arvioida olevan positiivisia työllisyysvaikutuksia. Uusiutuvan energian lisääntyvä käyttö ja energiatehokkuuden lisääminen luovat myös markkinoita uuden teknologian kehittämiselle ja viennille.

Sekä kansalaisten että Suomen elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta valiokunta pitää keskeisenä tavoitetta kohtuuhintaisen sähkön turvaamisesta.

Keinot

Tavoitteiden saavuttamisen keskeisenä keinona on energian loppukulutuksen kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun. Tähän liittyvät konkreettiset keinot kuvataan hyvin yleisellä tasolla, sillä merkittävä osa niistä on vielä selvitystyön alla. Valiokuntatyön loppuvaiheessa annettu energiatehokkuustoimikunnan mietintö on tuonut konkretiaa keinovalikoiman osalta. Toimikunnankin ehdotukset edellyttävät kuitenkin vielä monilta osin jatkotyöstämistä.

Koska keinovalikoimasta ei ole tarkempaa arviota, ei strategia sisällä myöskään selkeää analyysiä keinojen taloudellisesta vaikutuksesta. Tämä vaikeuttaa arvion tekemistä tavoitteiden saavutettavuudesta. Tarkkojen laskelmien tekeminen olisi tosin tässä vaiheessa vaikeaa, sillä päästöoikeuksien ja fossiilisten polttoaineiden tuleva hinta samoin kuin tarvittavan uuden teknologian saanti sanelevat pitkälle tarvittavat taloudelliset panostukset. Tässä vaiheessa näiden tekijöiden ennustaminen on vielä erittäin vaikeaa. Suuri vaikutus on myös sillä, mihin lopputulokseen kansainväliset ilmastosopimusneuvottelut päättyvät joulukuussa. Kiristyykö EU:n päästöjenvähennystavoite ja miten se vaikuttaa Suomen velvoitteisiin?

Valtiovarainvaliokunta on todennut lausunnossaan, että eri energiamuotoihin kohdistuu erilaisia tukitarpeita. Politiikkatoimissa ja kaavailluissa ratkaisuissa on otettava huomioon, etteivät vuosittaiset talousarviot yksinään riitä täyttämään kaikkea tuen tarvetta. Myöskään veroratkaisut eivät yksin riitä, vaan niiden ohella tarvitaan sekä yksityistä rahoitusta että syöttötariffien kaltaisia kustannustehokkaita ohjauskeinoja. Niiden tulee toimia markkinaehtoisesti, eivätkä ne saa vääristää sähkön hinnoittelua.

Talousvaliokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan näkemykseen. Valiokunta painottaa, että tavoitteiden toteuttamisen keinot tulee valita mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tavoitteiden saavuttamiseen tulee pyrkiä johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti. Valittavien keinojen tulee olla riippumattomia teknologiasta ja sisältää insentiivi tehokkaamman teknologian kehittämiseen. Keinoja valittaessa on lisäksi kiinnitettävä huomiota niiden yhteisvaikutuksiin. Valiokunta katsoo, että sekä syöttötariffin, investointitukien että mahdollisten vihreiden tai valkeiden sertifikaattien vaikutuksista tulee vielä saada selkeät vaikutusanalyysit ennen lopullista päätöksentekoa.

Vaikutukset

Mikäli strategian tavoiteura toteutuu, tulee energian kokonaiskulutus vähenemään, fossiilisten polttoaineiden osuus vähenee ja uusiutuvan energian kulutus kasvaa. Myös päästöt vähenevät ei-päästökauppasektorille asetetun 16 %:n tavoitteen mukaisesti, mutta Suomen kokonaispäästöjen vähenemisestä strategia ei anna tarkempaa arviota. Kokonaisvähennys on riippuvainen päästökauppasektorin päästöjen vähenemisestä.

Selonteon vaikutuksissa keskitytään kuvaamaan laajemmin strategian kansantaloudellisia vaikutuksia. VATT:n ja VTT:n tekemän taustaselvityksen mukaan strategia vaikuttaa vuonna 2020 koko kansantalouden rakenteeseen ja kokonaistuotannon tasoon. Kansantuote jää tutkimuksen peruslaskelmien mukaan noin 0,8 prosenttia alemmalle tasolle kuin perusuralla. Tämä aiheutuu pääosin energiakustannusten noususta ja sen ostovoimaa ja viennin hintakilpailukykyä heikentävästä vaikutuksesta.

Vaikutusarvio perustuu moniin makrotaloudellisiin oletuksiin, joista keskeisimmät koskevat valtiontaloutta, työmarkkinoita ja globaaleja markkinoita. Arviot on tehty ennen vallitsevaa taloudellista taantumaa, minkä vuoksi eräät oletukset ovat tasoltaan vanhentuneita.

Mallilaskelmissa politiikkatoimien on oletettu toteutuvan mahdollisimman kustannustehokkaasti. Ongelmana kuitenkin on, että Suomesta puuttuu toimien kustannustehokkuuden kattava arviointi. Päästövähennysten kustannustehokkuudessa on huomattavia eroja. Talousvaliokunta katsoo, että kustannustehokkuutta tulee arvioida laaja-alaisesti ja ottaa huomioon erilaiset toimesta koituvat hyödyt, kuten vaikutus työllisyyteen, teknologian kehittämiseen ja vientipotentiaaliin, energiaomavaraisuuden ja huoltovarmuuden kasvu, energian kulutuksen ja energiakulujen väheneminen sekä ympäristö- ja terveyshaittojen vähentyminen.

Edellä olevaan viitaten talousvaliokunta katsoo, että päätöksenteko tavoitteiden saavuttamisen keinoista tulee tehdä kattavan kustannus-hyötyanalyysin pohjalta.

3. Suomi

Energia

Tuotanto, kulutus, tuonti ja vienti

Energiaintensiivisen teollisuutemme vuoksi energiankulutus ja taloutemme kasvu ovat olleet hyvin kytköksissä toisiinsa. Mitä paremmin taloudella on mennyt, sitä suurempi on ollut myös energiankulutuksemme. Nyt on kuitenkin nähtävissä, etteivät bkt-käyrä ja energiankulutusluvut enää täysin seuraa toisiaan. Tulevan energiatehokkaamman teknologian ja jossain määrin mahdollisesti muuttuvan elinkeinorakenteemme myötä on perusteltua arvioida, että kansantaloutemme kasvun ja energiankulutuksen välinen korrelaatio saattaa vähetä entisestään.

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Tilastokeskuksen mukaanEnergiaennakko 2008; 24.3.2009 energian kokonaiskulutus vuonna 2008 oli 1 400 petajoulea (388 TWh), mikä oli 4,7 % vähemmän kuin vuonna 2007. Sähköä käytettiin 87 TWh eli 3,8 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syynä muutoksiin olivat teollisuustuotannon supistuminen ja lämmin sää samoin kuin hiililauhteen korvautuminen vesivoimalla sähkön tuotannossa. Teollisuuden sähkönkulutus väheni poikkeuksellisen paljon, yli 7 prosenttia. Erityisen paljon laski metsäteollisuuden sähkönkulutus (10,9 %).

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Paperintuotannon kapasiteetti on laskenut runsaalla miljoonalla tonnilla kolmen vuoden aikana. Leikkaukset ovat kohdistuneet erityisesti mekaanista massaa käyttäviin paperilaatuihin, ja tällä kehityksellä on ollut merkittävä vaikutus sähkön kysyntään. Massa- ja paperintuotannon kapasiteetin leikkaukset ovat vähentäneet sähkön tarvetta kaikkiaan 4—5 TWh.

Selonteon perusurassa primäärienergian kulutus kasvaisi 380 TWh:sta (v. 2005) 480 TWh:iin (v. 2020). Kasvua olisi noin neljännes. Samana ajanjaksona energian loppukulutus kasvaisi noin 300 TWh:sta 350 TWh:iin. Sähkönkulutus kasvaisi vastaavasti vuoteen 2020 mennessä 103 TWh:iin. Tavoiteurassa energian loppukulutus on vuonna 2020 enintään 310 TWh (tästä uusiutuvia 131 TWh) ja sähkön loppukulutus 98 TWh. Vuoteen 2050 ulottuvana visiona on, että energian loppukulutus vähenee edelleen kolmanneksella vuoden 2020 tasosta ja sähkönkulutus kääntyy laskuun.

Valiokunta katsoo, että sähkönkulutuksessa tapahtuneet muutokset edellyttävät kokonaislaskelmien tarkistamista. Asiaa käsitellään jäljempänä sähköosiossa.

Suomi on erittäin riippuvainen energian tuonnista, sillä enemmän kuin kaksi kolmasosaa energiantarpeestamme on tuonnin varassa. Strategia sisältää sähkön osalta tavoitteen, jonka mukaisesti sähkön nettotuonnista pyritään pääsemään eroon.

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Hinnat

Eurostatin tilastojen perusteella sähkön hinta on Suomessa noin kolmasosan halvempi kuin EU:ssa keskimäärin. Vuonna 2008 energian hinta vaihteli voimakkaasti. Alkuvuonna kohonneet öljytuotteiden, sähkön, kivihiilen ja maakaasun hinnat kääntyivät taantuman myötä vuoden loppupuoliskolla laskuun. Kivihiilen, maakaasun ja turpeen korkeat hinnat nostivat myös kaukolämmön hintaa. Myös päästöoikeuksien hinnat noudattivat samaa kaavaa.

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Energian hinnan tulevaa kehitystä on erittäin vaikeaa ennakoida. Siihen vaikuttavat mm. päästöoikeuden hinnan muotoutuminen, mahdollisesti aikaansaatavan kansainvälisen ilmastosopimuksen mukanaan tuomat velvoitteet, fossiilisten polttoaineiden hintakehitys ja vesivoiman riittävyys. Edellä on myös todettu, että sähkömarkkinoiden integroituminen tulee osaltaan vaikuttamaan sähkön hintaan.

Päästöt

Päästöjen vähentämisen pitäisi olla sekä EU:n toimien että ilmasto- ja energiastrategian päätavoite. Valiokunta on aiemmissakin lausunnoissaan todennut, että päästöjen vähentämistavoitteeseen olisi tullut EU-tasolla pyrkiä yhtä mekanismia eli päästökauppaa käyttäen. Yhteisötason päätösten vuoksi päästöjen kustannustehokkaiden vähentämiskeinojen etsinnän sijasta päätavoitteeksi nousee selonteossakin uusiutuvan energian lisäämisvelvoitteen täyttäminen. Päästöjen vähentämisen osalta todetaan vain, että ne toteutetaan tiukentamalla toimia päästökauppasektorin ulkopuolisilla alueilla.

Selonteon mukaan ilman ilmastopoliittisia toimenpiteitä Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat noin 90 miljoonaa tonnia CO₂-ekv. vuonna 2020 eli noin 20 prosenttia vuoden 1990 päästötasoa (71 milj. tonnia CO₂-ekv.) korkeammalla. Vuoteen 2050 ulottuvassa visiossa päästöt kasvaisivat nykymenolla jopa 30 % vuoden 1990 tasoon verrattuna. Päästöjen kasvu aiheutuu lähes yksinomaan päästökauppasektorin (eli lähinnä energiantuotanto ja teollisuusprosessit) päästöjen kasvusta.

Viimeisimpien tilastotietojen mukaan energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt, jotka muodostavat suurimman osan kasvihuonekaasupäästöistä, vähenivät 12,5 % vuonna 2008 edelliseen vuoteen verrattuna ja kokonaishiilidioksidipäästöt olivat 54 miljoonaa tonnia CO₂-ekv.

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Strategian tavoitteena on vähentää päästökaupan ulkopuolisen sektorin päästöt perusuran 36 milj. tonnia CO₂ ekv.:sta tavoiteuran arvoon 29,7 milj. tonnia CO₂ ekv. (vertailuvuonna 2005 ei-päästökauppasektorin päästöt olivat 35,4 milj. tonnia CO₂-ekv.). Suurimmat määrälliset päästövähennykset kohdistuisivat liikenteeseen (-2,2 tonnia CO₂-ekv.) ja lämmitykseen (-1,8 tonnia CO₂-ekv.).

Koska selonteon toimet kohdistuvat edellä todetuista syistä vain ei-päästökauppasektoriin, ei selonteko sisällä selkeää laskelmaa Suomen kokonaispäästöjen vähentämistavoitteesta vuonna 2020.

Sähkö

Suurimmat epävarmuudet tulevasta kehityksestä kohdistuvat tällä hetkellä sähkön kapasiteettitarpeeseen. Taantuman vuoksi poikkeuksellisen vuoden 2008 sähkönkulutus laski 87 TWh:iin (vrt. 90,3 TWh v. 2007), ja arviona on esitetty, että kulutus saattaa kuluvana vuonna laskea edelleen jopa lähelle 80 TWh:ia. Tällä hetkellä on epäselvää, kuinka pysyvästä ja minkäasteisesta kulutuksenlaskusta on kyse. Tilanne edellyttääkin sähkön kulutusennusteen uudelleenarviointia.

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Valiokunnan arviona on, että taantuma leikkaa hetkellisesti sähkönkulutusta, mutta pidemmällä aikavälillä ilmastotavoitteiden toteuttaminen merkinnee, että sähkön osuus kokonaisenergian kulutuksesta kasvaa. Ilmaston ja omavaraisuuden edellyttämät muutokset, kuten siirtyminen pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä, sekä uuden teknologian, kuten sähköautojen ja lämpöpumppujen, käytön lisääntyminen lisäävät osaltaan sähköntarvetta. Tuulivoiman merkittävä lisääminen edellyttää puolestaan säätövoimaa, johon liittyvät tarpeet tulee ottaa huomioon sähkön tuotantokapasiteetin riittävyyttä ja omavaraisuuden turvaamista arvioitaessa.

Selonteon tavoitteena on riittävän ja kohtuuhintaisen sähkön saannin turvaaminen siten, että sähkönhankinta samalla tukee muita ilmasto- ja energiapoliittisia tavoitteita. Lähtökohtana on, että sähkönkulutuksen kasvu pysäytetään ja käännetään pidemmällä aikavälillä laskuun. Tavoitteena on, että sähkönkulutus olisi vuonna 2020 noin 98 TWh, kun se perusuraa noudattaen olisi noin 103 TWh. Energiateollisuuden arvio sähkönkulutuksesta vuonna 2020 on samaa suuruusluokkaa.

Omavaraisuutemme lisääminen selonteon mukaisesti siten, että oma tuotantokapasiteettimme pystyy kattamaan myös huipun aikaisen kulutuksen ja mahdolliset tuontihäiriöt, on kannatettava. Tämäkin tavoite kasvattaa osaltaan kokonaiskapasiteettitarvetta. Vuonna 2008 sähkönkulutuksessa saavutettiin huipputeho tammikuussa, jolloin tunnin keskiteho oli 13 770 MW. Tarve katettiin siten, että sähkön ja lämmön yhteistuotantoa oli käytössä 4 568 MW, ydinvoimaa 2 729 MW, vesivoimaa 2 100 MW, lauhdutustuotantoa 1 268 MW, tuulivoimaa 49 MW ja tuontisähköä 3 056 MW. Tähänastinen Suomen korkein huipputeho on ollut 14 914 MW (8.2.2007). Strategiaa noudattaen tuontisähkön osuus pitäisi kyetä kattamaan omalla tuotannolla. Selonteossa todetaankin, että kapasiteetin mitoituksessa on varauduttava tavoiteuraa (98 TWh) selvästi suurempaan sähkönkulutukseen vuonna 2020.

Pöyry Energy Oy:n tekemän selvityksenSähkön tuotantoskenaariot vuoteen 2030, 20.2.2008 mukaan kapasiteetin vajeen arvioidaan vuonna 2020 olevan noin 5 000 MW ja vaje kasvaa edelleen vuoteen 2030 mentäessä. Uusiutuvan energian ja yhteistuotannon potentiaalin hyödyntämisen jälkeenkin arvioidaan tarvittavan erillistä sähköntuotantoa yhteensä noin 3 000 MW vuoteen 2020 mennessä.

Selonteon arviona on, että uutta, vielä rakenteilla olematonta kapasiteettia tarvitaan vuoden 2020 alkuun mennessä yhteensä 2 000 MW. Tämä ei sisällä 2010-luvulla poistuvaa vanhaa lauhdekapasiteettia, jonka oletetaan korvautuvan kaupallisin perustein uusilla, EU-normit täyttävillä laitoksilla. Mikäli käytössä olevien ydinvoimalaitosten käyttölupia ei uusita, poistuu vuosina 2018—2030 sähkön tuotantokapasiteettia käytöstä noin 2 700 MW eli lähes neljännes nykyisestä sähkönkulutuksesta.

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Selonteossa todetaan, että sähköenergian riittävyyden kannalta tarvitaan jo nykyisen hallituskauden aikana ydinenergialain mukainen periaatepäätös ydinvoiman lisärakentamisesta, jolloin päästöjä aiheuttavaa lauhdutusvoimakapasiteettia korvattaisiin päästöttömällä kapasiteetilla ja samalla kohennettaisiin sähkön hankinnan omavaraisuutta. Selonteon kapasiteettilaskelmassa (taulukko 6) lisäkapasiteettitarve esitetään katettavaksi lisäämällä erityisesti tuulivoimaa sekä CHP-kaukolämmön ja lauhdevoiman tuotantoa.

Tavoite sähkön kokonaiskulutuksen pysäyttämisestä ja kääntämisestä laskuun on erittäin kannatettava. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää monia toimia, joista ensisijainen on energiatehokkuuden lisääminen. Lisänä tarvitaan uusia keinoja, kuten kysyntäjoustoja. Uuden kapasiteetin tarpeesta on erilaisia arvioita. Mikäli teollisuuden sähkönkulutus palaa taantumaa edeltävälle tasolle, on laskelmien perusteella kuitenkin ilmeistä, että päästöttömälle tai vähäpäästöiselle lisäkapasiteetille on uusiutuvan energian lisäämisen ohella tarvetta, jotta omavaraisuustavoite, kohtuuhintaisen sähkön saannin turvaaminen ja ilmastotavoitteet kyetään saavuttamaan.

Riittävän kapasiteetin ja sähkön tuotantoreservien varmistamisen lisäksi omavaraisuuden lisääminen edellyttää kantaverkon toimintakyvystä huolehtimista. Suomen kantaverkosta vastaavan Fingrid Oyj:n pitkän aikavälin tavoitteena on investoida 1,6 miljardia euroa kantaverkkoon ja varavoimaan.

Valiokunta painottaa, että kantaverkkoa kehitettäessä on otettava huomioon pientuotannon verkkoonpääsy hajautetun tuotannon mahdollistamiseksi. Tähän liittyen on tarpeen tarkoin seurata maaliskuussa 2009 voimaan tulleiden pientuotannon verkkoonpääsyä edistävien säädösmuutosten vaikutuksia. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota syksyllä 2008 toimintansa aloittaneen energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymän CLEEN Oy:n hankkeisiin, kuten älykkäitä sähköverkkoja koskevaan kehitystyöhön.

Lähiaikoina tulee harkittavaksi, miten sisämarkkinadirektiivin edellyttämät omistusjärjestelyt otetaan Fingridin osalta huomioon. Ottamatta vielä kantaa tulevaan ratkaisuun talousvaliokunta pitää erityisesti sähkömarkkinoiden huoltovarmuuden kannalta tärkeänä, että myös valtio varautuu lisäämään omistustaan Fingridissä.

Energialähteet

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Kuva osoittaa, kuinka vahvasti energiansaantilähteemme edelleen painottuvat fossiilisiin polttoaineisiin. Öljy (osuus 25 %), maakaasu (11 %), hiili (10 %) ja turve (6 %) muodostavat noin puolet kokonaisenergiansaannistamme. Riippuvuuden vähentämistä puoltavat useat seikat. Emme kykene täyttämään jo vuoteen 2020 asetettuja päästövähennysvelvoitteitamme ilman, että fossiilisten polttoaineiden osuutta pienennetään merkittävästi. Paitsi ilmastollisista syistä tavoite fossiilisten polttoaineiden osuuden vähentämisestä on perusteltua myös energiaomavaraisuuden kasvattamiseksi. Tavoitetta puoltavat myös taloudelliset syyt. Nykyisten tuotantokäytössä olevien öljyvarantojen arvioidaan kääntyvän voimakkaaseen laskuun seuraavien parinkymmenen vuoden aikana. Vaikka uusia varastoja arvioidaan vielä löytyvän, IEA olettaa, että öljyn hinta kohoaa jyrkästi jo ensi vuosikymmenen kuluessa.WEO 2008

Kuten edellä on todettu, ovat maailman hiilivarannot erittäin laajat, ja mikäli hiilen talteenottoteknologia (Carbon Capture and Storage, CCS) saadaan laajamittaiseen käyttöön, on hiili erittäin varteenotettava energianlähde tulevaisuudessa. IEA:n arvioiden mukaan CCS-teknologia olisi laajamittaisemmin hyödynnettävissä 2020-luvulla. Samaan tähtäävät myös EU:n toimet CCS-demonstraatiolaitosten osalta. IEA:n arvioina on, että vuonna 2030 noin 14 % päästövähennyksistä perustuisi CCS-teknologiaan. Globaalilla tasolla sen käytön oletetaan kuitenkin vielä tuolloin olevan hyvin rajallista ja kohdistuvan noin 0,2 %:iin hiilen globaalista kokonaiskäytöstä.

Öljy

Selonteon tavoitteena on öljyriippuvuutemme vähentäminen. Perusuralla öljyn kulutus kasvaisi nykyisestä 97,8 TWh:sta vuoteen 2020 mennessä 108 TWh:iin. Selonteon tavoitteena on laskea kulutus 83 TWh:iin.

Suomessa öljyä käytetään liikennepolttoainekäytön ohella erityisesti lämmityspolttoaineena. Voimalaitoksissa öljyä on korvattu kotimaisilla polttoaineilla, kivihiilellä ja maakaasulla. Öljyä käytetään voimalaitoksissa lähinnä tuki- ja varapolttoaineena.

Vaikka öljyn osuus erityisesti sähköntuotannossa onkin vähäinen, on öljyllä merkittävä rooli Suomen energiahuollon turvaamisessa sekä varsinaisessa öljyhuollossa että muiden polttoaineiden, kuten maakaasun, varapolttoaineena. Huoltovarmuuden turvaamiseksi öljytuotteita pidetään varmuusvarastoissa.

Öljyn poltosta syntyy hiilidioksidia, rikkidioksidia, typpioksideja sekä jonkin verran raskasmetallipäästöjä. Hiilidioksidi kiihdyttää ilmastonmuutosta, kun taas rikkidioksidi ja typpioksidit lisäävät maan ja veden happamuutta.

Lyhyemmällä aikavälillä öljyriippuvuutta voidaan vähentää erilaisilla hybridiratkaisuilla, joissa öljyn rinnalla käytetään esimerkiksi pellettejä.

Kivihiili

Selonteon tavoitteena on vähentää kivihiilen kulutus nykyisestä 39 TWh:sta 28 TWh:iin. Perusuralla kivihiilen kulutus kasvaisi 51 TWh:iin. Öljyn tapaan kyseessä on merkittävä vähennystavoite.

Suomessa kivihiilen käyttö pääpolttoaineena on keskittynyt isoihin lauhde- ja kaukolämpövoimalaitoksiin. Lisäksi kivihiiltä käytetään vähäisessä määrin teollisuudessa sähkön ja lämmön tuotannossa.

Hiilen osuus primäärienergiasta on vaihdellut vuosien saatossa. Energiakriisin jälkeen öljyn osuus primäärienergiasta on laskenut merkittävästi ja polttoainejakauma on monipuolistunut. Nykyään hiilen osuus primäärienergiasta on yli 10 %.

Kivihiilellä tuotetun sähkön osuus on vaihdellut viime vuosina välillä 11—21 % sähkön kokonaishankinnasta. Kaukolämmön ja siihen liittyvässä sähkön tuotannossa kivihiilen osuus on vähentynyt 1990-luvun alun yli 40 %:sta viime vuosina välille 26—27 %. Vuonna 2003 erillinen sähkön tuotanto ja kivihiilen käyttö olivat ennätyksellisen suuria vähäisten pohjoismaisten vesivarantojen takia. Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla tavanomaisen lauhdevoiman eli pelkästään sähköä tuottavan kapasiteetin tuotanto vaihtelee merkittävästi vesivoiman tuotannon mukaan. Lauhdevoimaa tuotetaan pääosin varsinaisissa lauhdelaitoksissa, mutta myös useat sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset tuottavat lauhdevoimaa. Suomessa kivihiilen osuus lauhdevoiman tuotannosta (pois lukien ydinvoima) on 60—70 %.

Kivihiilen käytön kustannukset ovat kohonneet merkittävästi päästökaupan alettua. Sen kilpailuasema on heikentynyt esimerkiksi maakaasuun verrattuna. Kivihiilestä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää teknisillä keinoilla, joista yksi on laitosten hyötysuhteen parantaminen. Hyötysuhdetta voidaan parantaa muun muassa uuden laitosteknologian avulla sekä polttamalla hiiltä, jonka lämpöarvo on korkea. Näin pystytään tuottamaan enemmän energiaa samalla hiilidioksidimäärällä kuin polttamalla huonompaa hiiltä. Pidemmällä aikavälillä tutkitaan myös hiilidioksidipäästöjen talteen ottamista, jolla on kuitenkin, ainakin nykyteknologian puitteissa, merkittävä hyötysuhdetta pienentävä vaikutus, koska talteenotto kuluttaa sähköä. Myös ekologisesti järkevää sijoituspaikkaa talteen otetulle hiilidioksidille saattaa olla vaikea löytää.

Kivihiilen etu polttoaineena on sen hyvä saatavuus ja kohtuullinen hinta. Kivihiiltä on myös helppo varastoida poikkeustilanteiden varalle. Kivihiilen velvoitevarastot ovat merkittävä osa energiahuoltovarmuuttamme.

Kivihiiltä poltettaessa syntyy merkittäviä määriä rikkidioksidi- (SO₂), typenoksidi- (NOx) ja hiukkaspäästöjä sekä hiilidioksidia. Jotta nykyään voimassa olevat SO₂-, NOx- ja hiukkaspäästöjen päästömääräykset (päästöraja-arvot) voidaan saavuttaa, kivihiililaitokset on varustettu polttoteknisillä ja savukaasun puhdistukseen perustuvilla päästöjen vähennysmenetelmillä.

Maakaasu

Selonteon tavoitteena on vähentää maakaasun kulutus nykyisestä 41,4 TWh:sta 39 TWh:iin. Perusuralla maakaasun käyttö lisääntyisi 52 TWh:iin.

Maakaasun käyttöalue Suomessa ulottuu Kaakkois-Suomesta pääkaupunkiseudulle, Pirkanmaalle ja osaan läntistä Uuttamaata. Strategian perusuran arvioissa on oletettu, että maakaasuverkko laajenee Turun seudulle ensi vuosikymmenen puolivälin paikkeilla.

Maakaasuputkiverkoston kattamalla alueella maakaasun osuus lämmön- ja sähköntuotannon polttoaineista on noin 30 % primäärienergian käytöstä (noin 10 % koko maan primäärienergian käytöstä).

Euroopassa maakaasun osuuden koko energiankulutuksesta odotetaan nousevan lähes 30 %. Suomessa on odotettavissa myös kasvua, joskin hieman hillitympää. Maakaasun käytön lisääntymistä sekä Euroopassa että Suomessa voi rajoittaa kysynnän kasvun aiheuttama maakaasun hinnan nousu.

Maakaasu on energianlähteenä tehokas, sillä sen siirtohäviöt ovat pienet ja sitä voidaan käyttää erittäin korkealla hyötysuhteella eli kaasun energia pystytään hyödyntämään tuotannossa lähes kokonaan. Maakaasu sopii erityisen hyvin kombivoimalaitoksiin, joissa on sekä höyry- että kaasuturbiini.

Suomessa maakaasua varastoidaan ainoastaan putkiverkkoon vuorokausivaihteluiden tasaamiseksi. Huoltovarmuus tuleekin turvata muiden polttoaineiden avulla.

Maakaasun käytöstä eli poltosta ei aiheudu lainkaan rikkidioksidipäästöjä. Kaasumaisen olomuodon ansiosta ei liioin muodostu hiukkas- ja raskasmetallipäästöjä eikä tuhkaa. Syntyvän hiilidioksidin määrä ja typenoksidien määrä on vähäisempi verrattuna muihin fossiilisiin polttoaineisiin.

Ydinvoima

Strategian taustalaskelmissa on oletettu, että ydinvoimakapasiteetti kasvaa perusurassa 1 600 MW vuoteen 2012 mennessä, jonka jälkeen ydinvoimakapasiteetti ei nettomääräisesti kasvaisi. Olemassa olevan ydinvoimakapasiteetin käyttöluvat umpeutuvat tarkastelukaudella, mutta nykyisten voimaloiden oletetaan toimivan teknisen käyttöikänsä loppuun. Käyttöiän jälkeen ne oletetaan korvattavan uudella kapasiteetilla siten, että ydinvoiman tuotanto pysyisi ennallaan.

Reaktoriyksikkö	Sähköteho (brutto/netto, MW)	Käyttöönotto	Käyttölupa
Loviisa 1	510/488	v. 1977	vuoteen 2027
Loviisa 2	510/488	v. 1981	vuoteen 2030
Olkiluoto 1	890/860	v. 1979	vuoteen 2018
Olkiluoto 2	890/860	v. 1982	vuoteen 2018
Kaikki yksiköt yhteensä	2800/2696

Lisäksi käynnissä ovat Olkiluodon kolmannen ydinvoimalaitosyksikön (1 600 MW) rakennustyöt. Uusi yksikkö on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2011.

Selonteossa todetaan kuitenkin, että laskelmien mukaan sähköenergian riittävyyden kannalta tarvittaisiin lähivuosina eli jo nykyisen hallituskauden aikana ydinenergialain mukainen periaatepäätös ydinvoiman lisärakentamisesta, jolloin päästöjä aiheuttavaa lauhdutusvoimakapasiteettia korvattaisiin päästöttömällä kapasiteetilla ja samalla kohennettaisiin sähkön hankinnan omavaraisuutta. Periaatepäätöstä harkittaessa lähdetään siitä, ettei ydinvoimaa rakenneta maahamme sähkön pysyvää vientiä silmälläpitäen. Työ- ja elinkeinoministeriö on arvioinut, että mikäli mahdollinen kuudes ydinvoimala korvaisi hiililauhteen tuotantoa, Suomen hiilidioksidipäästöt vähenisivät noin 10 miljoonaa tonnia vuodessa.

Turve

Turpeen kulutus on vaihdellut viimeisten viiden vuoden aikana huomattavasti (19—28 TWh) riippuen mm. sääolosuhteista. Selonteossa esitetään, että turpeen käyttö asettuisi 20 TWh:iin, minkä lisänä olisi teollisuuden raaka-ainekäyttö.

Energiantuotannossa käytetään sekä jyrsin- että palaturvetta. Energiakäyttöön sopii pitkälle maatunut ja siten runsaasti energiaa sisältävä turve, jota on soiden keski- ja alakerroksissa.

Turvetta käytetään sähkön- ja lämmöntuotannossa suurimmassa osassa sisämaata sekä useissa länsirannikon kaupungeissa ja taajamissa. Turve on pääpolttoaineena sisämaan lämmitysvoimalaitoksissa. Turvetta käytetään myös useissa puupolttoainetta pääpolttoaineena käyttävissä kattiloissa tukemassa tai täydentämässä puupolttoaineiden käyttöä, kun puun saannissa tai laadussa ilmenee ongelmia. Kylmimpinä aikoina turpeella varmistetaan riittävä lämmönkehitys. Vuonna 2004 turpeen osuus kaukolämmön ja siihen liittyvän sähkön tuotannosta oli 19,8 %. Turpeen osuus Suomen sähköntuotannosta on noin 5—8 %.

Yhdyskuntien lämmitysvoimalaitoksissa ja lämpökeskuksissa turpeen käyttöön vaikuttaa luonnollisesti rakennusten lämmitystarve. Käyttömäärät ovat vaihdelleet välillä 8—12 TWh. Suurimmat vuosittaiset turpeen käyttövaihtelut tulevat lauhdutusvoimasta vallitsen sähkömarkkinatilanteen mukaan.

Vuoden 2005 alusta alkanut päästökauppa heikentää turpeen kilpailukykyä muihin polttoaineisiin nähden turpeen korkeiden hiilidioksidipäästöjen vuoksi. Päästöoikeuden hinta tulee nykyarvioiden mukaan vähentämään turpeen käyttöä etenkin lauhdutusvoiman osalta. Tavoitteena on kuitenkin säilyttää turve kilpailukykyisenä vaihtoehtona yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon kivihiiltä korvaavana polttoaineena.

Laki polttoturpeesta lauhdutusvoimalaitoksissa tuotetun sähkön syöttötariffista (322/2007) on tullut voimaan 1.5.2007, ja laki on voimassa 31.12.2010 saakka. Maa- ja metsätalousvaliokunta on lausunnossaan todennut, ettei turpeen syöttötariffi ole toiminut ongelmitta, koska turpeen hinta on osin muodostunut kivihiiltä korkeammaksi. Syöttötariffin toimivuuteen liittyviä mahdollisia puutteita on tarpeen selvittää ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin tuki-instrumentin tavoitteen saavuttamiseksi.

Turpeella on merkittävä, noin 6 %:n osuus energiataseessamme. Kotimaisena polttoaineena turpeella on huomattava aluepoliittinen ja energiahuollon varmuutta lisäävä vaikutus. Turvetuotannolla on myös alueellinen työllistävä vaikutus. Energiaturpeen käyttö hajauttaa energiantuotantoa ja sopii hyvin sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Turve sopii myös hyvin käytettäväksi yhdessä puun kanssa. Nykyään rakennettavat leijukerrostekniikkaan perustuvat polttolaitokset soveltuvatkin hyvin monen eri polttoaineen yhteiskäyttöön. Se tuo joustavuutta energiantuotantoon ja tekee mahdolliseksi puun käytön lisäämisen. Turve on yleensä tällaisten laitosten pääpolttoaine hyvän saatavuutensa, suhteellisen tasaisen laatunsa ja puuta paremman lämpöarvonsa vuoksi. Lisäksi turve soveltuu teholtaan pieniin ja suuriin kattiloihin.

Turve varastoidaan turvetuotantoalueelle suuriin aumoihin. Tämä lisää osaltaan energiahuoltovarmuutta. Turve kuuluu myös turvavarastoinnin piiriin. Turvavarastoinnin tavoitteena on ollut turvata lämmön- ja sähköntuotannossa tarvittavan polttoaineen saatavuus silloinkin, kun polttoturpeen tuotanto on huonojen sääolojen seurauksena puutteellista.

Suomessa on turvemaita yhteensä noin 9 miljoonaa hehtaaria. Turvetuotantoon soveltuvien soiden määräksi arvioidaan n. 1,4 miljoonaa hehtaaria. Turpeen energiavarat ovat suurimmat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan maakunnissa. Maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että alueita poistuu tällä hetkellä turvetuotannosta enemmän kuin uusia tuotantoalueita saadaan käyttöön. Sekä maakuntakaavoitusta että ympäristöluvitusta tulisi tämän vuoksi tehostaa ja nopeuttaa.

Hiilidioksidin lisäksi turpeen päästöt muodostuvat lähinnä rikkidioksidista, typenoksideista, pölymäisestä tuhkasta ja raskasmetalleista. Näiden pitoisuudet ovat pienemmät kuin kivihiilen, mutta suuremmat kuin puupolttoaineiden. Päästöjä voidaan hallita poltto- ja puhdistustekniikoilla, kuten muitakin polttoaineita käytettäessä. Muita energiaturpeen käytön haittoja ovat pöly-, hiukkas- ja maisemahaitat sekä ojituksen aiheuttamat haitat vesistölle ja suorat vaikutukset turvetuotantoalueen luontoon. Maa- ja metsätalousvaliokunta toteaa lausunnossaan, että kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen kannalta turpeen nostoa tulisi mahdollisuuksien mukaan ohjata ensisijaisesti maatalouskäytössä olleille turvemaille ja suopelloille. Ruokohelven viljely turpeentuotannosta vapautuvilla alueilla pienentää kasvihuonekaasuvaikutusta kokonaisuutena tuotettua energiamäärää kohti.

Selonteko asettaa tavoitteeksi, että turvetta voidaan käyttää liikennepolttonesteenä ja että turpeella voidaan näin täyttää EU:n Suomelle asettamaa biopolttoainevelvoitetta.

Uusiutuva energia

Yleistä.

Selonteon mukaan uusiutuvan energian lähteiden loppukulutuksen arvioidaan kasvavan perusurassa 86 TWh:sta (v. 2005) 106 TWh:iin (v. 2020). Ilman lisätoimia uusiutuvien osuus energian loppukulutuksesta nousisi vuoden 2005 28,5 %:sta 30—31 %:iin vuonna 2020. EU:n asettamana velvoitteena on lisätä uusiutuvan energian osuus 38 %:iin loppukulutuksesta. Lisäksi uusiutuvan energian osuuden on oltava vuonna 2020 vähintään 10 % myydyn moottoribensiinin ja dieselöljyn kokonaismäärästä.

Selonteossa (taulukko 4) on yleisellä tasolla arvioitu uusiutuvan energian lisäämispotentiaalia ja lisäämisestä aiheutuvia kustannuksia. Arvion lähtökohtana on ollut, että metsäteollisuuden prosessien sivutuotteena syntyvien biopolttoaineiden osuus kattaa lähes puolet uusiutuvan energian kokonaistavoitteesta. Valtiontaloudelle aiheutuvien kustannusvaikutusten osalta osuus on merkittävä, sillä sen on arvioitu syntyvän kaupallisin perustein, ilman valtion suoranaisia tukitoimia. Metsäteollisuuden tuotannon supistuminen on muuttanut merkittävästi selonteon lähtökohtia. Arviona on esitetty, että uusiutuvan energian kokonaismäärä on tuotannon vähenemisen myötä laskenut jo 1,5 prosenttiyksikköä. Tämä osuus pitäisi kattaa muilla uusiutuvan energian lähteillä. Tosin on otettava huomioon, että selonteonkin laskelmissa on ennakoitu teollisuuden osuuden vähenevän vuoteen 2020 mennessä huippuvuosien 2006 ja 2007 tasosta.

Talousvaliokunta toteaa, että nykytilanteessa on aiempaakin tärkeämpää kyetä löytämään kustannustehokkaat keinot uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi. Myös energiatehokkuuden merkitys ja energian kokonaiskulutuksen kasvun pysäyttäminen painottuvat entisestään.

Muun kuin teollisuuden sivutuotteena syntyvä uusiutuva energia on selonteossa jaoteltu sen mukaisesti, kuinka merkittävää tukitarvetta energianlähteen käytön lisääminen edellyttää. Arvioiden mukaisesti tukea ei tarvita lainkaan vesivoiman, kierrätyspolttoaineiden ja halvimpien biokaasujen määrän lisäämiseen. Ne muodostaisivat noin 13 % kokonaistarpeesta. Pientä tukea edellyttää metsähakkeen, puun pienkäytön, puupellettien ja peltobiomassojen sekä lämpöpumppujen käytön lisääminen. Ryhmä kattaisi noin 32 % tarpeesta. Eniten tukea tarvitsevaan ryhmään sisältyvät muut biokaasut, nestemäiset biopolttoaineet sekä tuulivoima ja aurinkoenergia. Niiden osuus kokonaistarpeesta olisi 9,5 %. Nykytilaan verrattuna pienen ja korkean tukitarveryhmän absoluuttiset määrät kasvaisivat eniten (pieni tukitarve +13,7 TWh ja suuri tukitarve +12,4 TWh). Suuren tukitarveryhmän suhteellinen osuus kasvaisi eniten. Metsähakkeen käyttö lähes kolminkertaistuisi, ja siitä tulisi tärkein yksittäinen uusiutuvan energian raaka-aine.

Selonteko ei anna tarkempaa arviota tukitarpeen suuruudesta. Myös tarkemmat ohjauskeinot ovat edelleen selvitettävinä. Talousvaliokunta toteaa, että tavoitteiden saavuttamisessa voidaan käyttää apuna useita erilaisia ohjauskeinoja ja niiden yhdistelmiä. Ohjauskeinoja ovat perinteinen normiohjaus, taloudelliset ohjauskeinot (esim. verot, maksut, syöttötariffit, vihreät ja valkoiset sertifikaatit, rahoitus ja erilaiset tuet) sekä koulutus, neuvonta ja viestintä. Nykyisin yhä enemmän painotettava ohjauskeino on myös julkisyhteisön oma edelläkävijyys, jota voi toteuttaa esimerkiksi kestävillä julkisilla hankinnoilla. Erilaisten toimien tulee kuitenkin aina perustua vaikutusarvioon, jossa otetaan huomioon kustannukset ja niillä saavutettavat hyödyt, kuten päästöjen vähentymä, energiamäärä ja työllisyysvaikutukset. Samoin on tärkeää arvioida toimen kokonaisvaikutukset huomioonottaen myös muut ohjauskeinot, kuten päästökauppa.

Talousvaliokunta toteaa, että yhteisön uusiutuvaa energiaa koskeva sääntely avaa aiempaa laajemmat markkinat uuden teknologian ja uusiutuvan energian tuotannolle. Myös uusiutuvan energian globaalit markkinat tulevat kasvamaan merkittävästi tulevina vuosina, ja Suomen tulee hyödyntää tämä potentiaali. Tämä ei kuitenkaan poista yhteisön Suomelle asettaman velvoitteen haasteellisuutta. Suurimpana ongelmana valiokunta näkee nykyisen teknologian rajalliset mahdollisuudet lyhyellä aikavälillä kustannustehokkaasti vastata ilmastonmuutoksen asettamiin tarpeisiin. Esimerkiksi joidenkin biopolttoaineiden ilmastovaikutukset on useissa tutkimuksissa kyseenalaistettu. Huolestuttavia ovat myös viimeisimmät tilastotiedot, joiden mukaan uusiutuvan energian tavoitteista on jääty jo nyt jälkeen, vaikka kuluvan vuoden aikana tuki on kaksinkertaistunut aiempaan verrattuna. On ilmeistä, etteivät nykyiset insentiivit ole, ainakaan nykyisillä energianhinnoilla, riittävän tehokkaita lisäämään uusiutuvan energian käyttöä.

Talousvaliokunta painottaakin, että uusiutuvan energian edistämis- ja tukikeinojen valinnan tulee perustua kattavaan vaikutusarviointiin. Samoin tulee varautua kiihtyvään tukikilpailuun yhteisöalueella ja pyrkiä vaikuttamaan yhteisön päätöksentekoon niin, etteivät erilaiset tuki- ja edistämistoimet johda uusiutuvan energian kuljettamiseen maasta toiseen. Laajamittaisista kuljetuksista aiheutuvat päästöt olisivat omiaan heikentämään ilmastotavoitteiden toteutumista.

Metsäbiomassa.

Noin 90 % uusiutuvan energian käytöstä perustuu bioenergiaan, josta noin 80 % muodostaa puuaineksen käyttö.

Puuperäisen energian osuus Suomen kokonaisenergiankulutuksesta oli vuonna 2008 kansainvälisestikin erittäin korkea eli 21 %. Puuenergian hiilidioksidipäästöt on määritelty kasvihuoneneutraaleiksi. Ne eivät lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, koska hiilidioksidi sitoutuu nopeasti uuteen kasvuun tai vapautuisi joka tapauksessa esimerkiksi hakkuutähteiden lahotessa. Suurin osa puupolttoaineesta käytetään sähkön ja lämmön yhteistuotannossa CHP-laitoksissa, joissa on korkea hyötysuhde. Puupolttoaineiden poltosta syntyy muita kiinteitä polttoaineita vähemmän rikki-, typpi- ja raskasmetallipäästöjä. Puussa on myös muita kiinteitä polttoaineita vähemmän tuhkaa, joten hiukkaspäästöt ovat hallittavissa puhdistustekniikoilla. Puun poltto pienissä tulisijoissa ja kattiloissa on kuitenkin merkittävä pienhiukkaslähde.

Kuten edellä on todettu, perustuu metsäenergian käyttö suurelta osin mahdollisuuteen hyödyntää metsäteollisuuden prosessien sivutuotteita energiantuotannossa. Strategiassa todetaan, ettei niiden lisääminen yli perusuran ole mahdollista. Metsäteollisuuden nykyisen tilanteen vuoksi ei ole todennäköistä, että perusuraakaan (ainespuun käyttö 65 milj. m³) saavutetaan. Selluteollisuuden tuotannon aleneminen vaikuttaakin erittäin voimakkaasti Suomen uusiutuvan energian tavoitteen saavuttamiseen. Kemijärven, Tervasaaren ja Kaskisen sellutehtaiden sulkeminen alentaa uusiutuvan energian lähteiden osuutta energian loppukulutuksesta noin 1,5 prosenttiyksikköä. Tämä vaje tulee kyetä täyttämään muiden uusiutuvan energian lähteiden käyttöä lisäämällä, jotta Suomen velvoite kyetään täyttämään.

Valiokunta katsoo, että vajetta tulisi pyrkiä täyttämään lisäämällä metsänhoidossa ja puunkorjuussa syntyvän harvennus- ja muun puuaineksen eli metsähakkeen käyttöä. Selonteossa tälle sektorille on jo kaavailtu merkittävää lisäystä (3,6 milj. kiinto-m³:stä 12 kiinto-m³:iin). Metsäntutkimuslaitoksen arvioiden mukaan metsäenergian teknistaloudellinen potentiaali saattaisi kuitenkin maksimissaan olla noin 15 milj. kiinto-m³. Valiokunta katsoo, että kasvua voitaisiin vielä etsiä erityisesti nuorten metsien energiapuuhakkuista. Tämä edistäisi myös kuitu- ja tukkipuun kasvatusta eikä näin ollen vaarantaisi teollisuuden puuraaka-aineen saantia. Tarvittavien puunkorjuuta edistävien tukitoimien tulee samalla tukea metsänhoidollisia tavoitteita (esim. Kemera).

Nuorten metsien hyödyntämismahdollisuuksia on aiheellista selvittää erilaisissa pilottihankkeissa. Yhtenä tällaisena on tuotu esille Pohjois-Suomen maakuntien ja metsätoimijoiden hanke, jonka tavoitteena on kehittää metsähakkeen tuotantoa ja pienpuulogistiikkaa.

MetlaArvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuosina 2015 ja 2020; Metlan työraportteja 122 kuvaa raportissaan puuraaka-aineen tulevia käyttömahdollisuuksia. Raportissa arvioidaan, että massa- ja paperitehtaiden yhteyteen suunnitellut biojalostamot ja sahojen biovoimalaitokset voivat avata uusia mahdollisuuksia puuenergian tuotannolle. Erityisesti puuhun perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kasvattaminen näyttää lupaavalta. Energiateollisuudesta on tulossa yhä merkittävämpi puunjalostaja. Valiokunta painottaa myös suomalaiseen puuosaamiseen (esim. puunkorjuu ja polttoteknologioiden kehittäminen) liittyvää vientipotentiaalia.

Muu bioenergia (lukuun ottamatta liikenteen biopolttoaineita).

Strategian arviona on, että maatalouspohjaisen bioenergian määrä saattaisi nousta noin 4—5 TWh:n tasolle.

Sekä ympäristövaliokunnan että maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnoissa on laajasti käsitelty peltoenergian, biokaasun ja nestemäisten biopolttoaineiden hyödyntämismahdollisuuksia. Valiokunnat toteavat, että maatalouspohjaisen bioenergian tuotanto on vasta alkuvaiheessa, mutta saattaa omata merkittävää kasvupotentiaalia. Esille nostetaan erityisesti ruokohelpi, olki, eläinten lanta ja energianurmet. Tuotannon kustannustehokas lisääminen edellyttää peltobioenergian osalta mm. korjuutekniikoiden ja jatkokäsittelyn kehittämistä. Biokaasutuotannon lisäämisen haasteena ovat mm. kaasun varastoimiseen liittyvät vaikeudet. Biokaasun käytön laajentaminen ajoneuvojen polttoaineeksi edellyttäisi jakeluverkoston merkittävää kehittämistä.

Liikenteen biopolttoaineet.

Liikenteen biopolttoaineiden osalta selonteon tavoitteena on täyttää EU:n 10 %:n velvoite nostamalla biopolttoaineiden osuus 6 TWh:iin. Toisen sukupolven biopolttoaineita ja ns. vihreän sähkön käyttöä edistetään RES-direktiivissä erityisillä kertoimilla, jolloin näiden energianlähteiden käyttäminen helpottaa uusiutuvan energian kokonaistavoitteen saavuttamista.

Talousvaliokunta toteaa, että teknologiakehitys on tältäkin osin vasta alkuvaiheessa. Asetetut velvoitteet luovat osaltaan markkinoita ja edistävät näin teknologista kehitystä. Tähän liittyvää tutkimustyötä tehdään myös Suomessa.

Valiokunta pitää tärkeänä kehittää edelleen biopolttoaineiden kestävän kehityksen kriteerejä. Tätä työtä tehdään parhaillaan eurooppalaisessa standardisointijärjestössä (CEN).

Pelletit ja lämpöpumput.

Selonteossa todetaan, että purusta ja muusta mekaanisesta puunjalostuksen tähteistä jalostettavien puupellettien käytön lisäämiseen on vielä mahdollisuuksia. Pellettien tuotanto on kasvanut kahdeksassa vuodessa noin 300 000 tonnia (yht. 375 000 tonnia v. 2008). Kapasiteettia olisi jo nyt lähes kaksinkertaistaa tuotanto. Ala itse arvioi, että pelleteistä saataisiin vuonna 2020 energiaa investointituen avulla noin 7 TWh. Valiokunta toteaa, että lähtökohtana tulee olla Suomen pellettituotannon hyödyntäminen kotimaassa.

Pellettien tapaan pientalojen lämmityksessä käytettävät lämpöpumput omaavat merkittävää lisäyspotentiaalia. Saadun selvityksen mukaan strategiassa lämpöpumpuille asetettu tavoite (5 TWh) on jo saavutettu. Nykyinen tilastointitapa ei tosin antane täysin luotettavaa kuvaa kokonaistilanteesta.

Vesivoima.

Vesivoiman tuotanto oli vuonna 2008 ennätyksellisen korkealla tasolla (17 TWh). Osuus vastasi 23 %:a koko sähköntuotannostamme. Vesivoima onkin merkittävin uusiutuva sähköntuotantomuoto Suomessa. Energiajärjestelmän toimivuuden ja käyttövarmuuden kannalta vesivoimalla on lisäksi erityinen asema säätövoimaominaisuutensa vuoksi. Selonteossa vesivoima on luokiteltu energianlähteisiin, joiden lisääminen ei edellytä valtion tukea.

Suomessa on yli 200 vesivoimalaitosta, joiden yhteenlaskettu teho on lähes 3 000 MW. Vesivoimatuotanto on riippuvainen sääolosuhteista. Vähäsateisina vuosina ja vuosina, jolloin lumen sulamisvettä kertyy vähän, varastoitavasta vedestä saattaa olla pulaa. Pohjoismaissa vesivoimaa on normaalivesivuonna noin 200 TWh. Kuivina vuosina tuotanto saattaa jäädä 170 TWh:iin.

Kannattavuudeltaan edullisimmat vesivoimakohteet Suomessa on jo rakennettu tai suojeltu uudelta vesivoimarakentamiselta. Lisäämismahdollisuus rakennetuissa vesistöissä on vajaat 400 MW ja suojelemattomissa vesistöissä rakennettavissa oleva lisäkapasiteetti on noin 270 MW. Selonteossa vesivoiman lisäyspotentiaaliksi lasketaan tehon korotusten lisäksi myös ilmastonmuutoksen aiheuttaman sateisuuden lisääntymisestä saatava lisäys. Ilmatieteen laitoksen arviona on, että sateisuuden lisääntyminen voi nostaa vesivoiman tuotantoa noin 10 % vuoteen 2050 mennessä.

Vesivoimasta ei aiheudu kiinteitä jätteitä eikä päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään. Vesivoiman ympäristövaikutukset ovat merkittävimmät rakennettaessa patoja ja säännöstelyaltaita. Vesivoiman tuotannonaikaiset ympäristövaikutukset aiheutuvat lähinnä säännöstelystä. Säännöstelyn seurauksena veden pinnankorkeuden vaihtelujen väli sekä virtaamat muuttuvat, millä voi olla vaikutuksia niin kalastoon, virkistystoimintaan kuin ekologiaankin. Sallitut säännöstelyrajat on määritetty vesivoimaloiden ympäristöluvissa.

Tuulivoima.

Tuulivoiman tuotanto lisääntyi 40 % vuonna 2008, mutta sen osuus kokonaissähköntuotannosta on edelleen vain 0,4 %. Selonteon tavoitteena on nostaa kokonaisteho nykyisestä noin 120 MW:n tasosta noin 2 000 MW:iin (6 TWh) v. 2020 mennessä.

Suomessa on tuulivoimaloille soveltuvia alueita rannikolla, merialueilla ja Lapin tuntureilla. Tuuliatlaksen valmistuminen tuo aikanaan esille, missä rakentaminen on kannattavinta. Tuulivoimakapasiteettia on teknisesti mahdollista lisätä merkittävästi nykyisestä. Energiateollisuuden arvion mukaan tuulivoiman tuotanto voisi olla Suomessa 4,5 TWh (1 500 MW) vuonna 2020 ja 7,5 TWh (2 500 MW) vuonna 2030. Teknologiateollisuus on puolestaan arvioinut, että tuulivoiman osuus voisi jo vuonna 2020 olla 3 000 MW.

Tuulivoima poikkeaa perinteisestä sähköntuotannosta lähinnä sen tuotannon ajallisen vaihtelun vuoksi. Tuulisähkön tuotanto vaihtelee päivittäin tuulisuuden mukaan. Tuulivoiman tuotannon vaihdellessa sähköverkon stabiilius on hoidettava säätämällä muiden voimalaitosten tehoa.

Tuulivoiman tuotannossa ei synny päästöjä ilmaan, veteen eikä maahan. Tuulivoimaa on pyritty edistämään nimenomaan sen ympäristöystävällisyyden vuoksi. Suurin haitta tuulivoiman rakentamisesta kohdistuu maisemaan. Yksittäinen tuulivoimalaitos ylittää taajamien meluohjearvon (40 db) 200—300 metrin etäisyydellä tuulen nopeuden ollessa 8 m/s.

Tuulivoimalat luokitellaan nimellistehonsa mukaan. Nykyään eniten myydyt tuulivoimalaitokset ovat nimellisteholtaan noin 2—3 MW:n suuruisia, mutta suurempien, jopa 5 MW:n, laitoksien markkinaosuus on pienoisessa kasvussa. Asiantuntijat ovat tuoneet esille kevyitä tuulia hyödyntämään kykenevän hajautetun ja asuinympäristöön paremmin soveltuvan pientuulivoiman kasvumahdollisuudet.

Tuulivoima on kehittymässä oleva sähköntuotantomuoto, joka ei vielä ole taloudellisesti kannattavaa ilman suurehkoja tukitoimia. Tuulivoimalan kustannukset painottuvat rakentamisaikaan. Käytönaikaiset kustannukset ovat pienet. Tuulivoiman lisärakentamista on merkittävästi hidastanut sekä kaavoitukseen että luvitukseen liittyvä hallinnollinen taakka.

Suomessa on merkittävää tuulivoimateknologian osaamista. Iso osa maailman tuulivoimaloiden vaihteistoista, generaattoreista ja torneista on valmistettu Suomessa.

Kierrätyspolttoaineet, jäte ja jätteenpoltto.

Selonteon ensisijaisena tavoitteena on ehkäistä entistä tehokkaammin jätteiden syntyä. Kierrätykseen soveltumattoman jätteen polttoa ja biokaasun tuotantoa edistetään pyrkimällä alueellisissa jätesuunnitelmissa riittävään ja alueellisesti tasapainoiseen jätteen energiahyödyntämiskapasiteettiin. Lisäksi kevennetään puhtaan jätepuun polton ympäristövaatimuksia sekä kehitetään jätehuollon ohjausta. Jätteiden mädätystä edistetään.

Talousvaliokunta toteaa, että ensisijaisesti on estettävä jätteen syntyminen, kierrätettävä materiaaleja tehokkaasti ja lopulta hyödynnettävä jäte energiantuotannossa.

Eurostatin tilastojen mukaan yhdyskuntajätteiden käyttö jakaantui vuonna 2006 Suomessa siten, että 33 % kierrätettiin, 9 % käytettiin energiantuotantoon ja suurin osa eli 56 % vietiin kaatopaikoille. Tehokkaimmin jätteitä energiantuotannossa hyödynsi Ruotsi, jossa 47 % jätteistä käytettiin energiantuotantoon.

Saadun selvityksen perusteella talousvaliokunta katsoo, että myös Suomessa on merkittävää potentiaalia kustannustehokkaasti lisätä jätteen hyötykäyttöä energiantuotannossa.

Uudet teknologiat

(aurinko, fuusio, hiilidioksidin talteenotto, vety)

Teknologinen kehitys saattaa suhteellisen nopeastikin mahdollistaa uusien energianlähteiden, kuten aurinko-, fuusio- tai vetyenergian taikka edellä jo mainitun hiilidioksidin talteenoton ja käyttöönoton. Selonteon vuoteen 2020 ulottuvalla aikaperspektiivillä näistä energianlähteistä ei vielä saatane apua ilmastonmuutoksen hillintään, mutta niihin liittyvän teknologian kehittämiseen tulee voimakkaasti panostaa erityisesti EU-tasolla.

Energiatehokkuus ja energian säästö

EU:lla on yleinen tavoite vähentää 20 prosentilla primäärienergian kulutusta. Energiatehokkuuden ja energian säästön lisääminen ovat keskeisin keino saavuttaa Suomelle asetetut tavoitteet niin päästöjen vähentämisen kuin uusiutuvan energian käytön lisäämisenkin osalta. Selonteossa on energiatehokkuuden lisäämiselle asetettu korkeat tavoitteet. Niiden mukaisesti tavoitteena on, että Suomi on vuonna 2020 kansainvälisesti johtava maa energiatehokkuudessa.

Strategiassa on asetettu tavoitteeksi pysäyttää energian loppukulutuksen kasvu ja kääntää se pidemmällä aikavälillä laskuun. Tämä merkitsee, että energian loppukulutusta on tehostettava vuoteen 2020 mennessä noin 37 TWh:lla perusuraan verrattuna. Vastaavasti sähkön käyttöä pitää tehostaa noin 5 TWh:lla. Pidemmän aikavälin vision toteuttaminen edellyttää, että energian loppukulutusta alennetaan edelleen vähintään kolmanneksella vuoden 2020 määrästä.

Tavoitteiden toteuttamiskeinoja selvittäneen Energiatehokkuustoimikunnan 9.6.2009 valmistuneessa mietinnössä on tarkoin kartoitettu sekä lyhyen että pidemmän aikavälin keinoja. Mietinnössä on kuvattu 125 toimenpidettä, jotka kohdistuvat yhteiskunnan kaikkeen energiankäyttöön. Vuoteen 2020 mennessä toteutettaviksi toimenpiteiksi on ehdotettu mm. uuden henkilöautoteknologian käyttöönottoa ja ajoneuvokannan uusiutumisen nopeuttamista, rakentamiseen liittyvän sääntelyn tiukentamista, energiatehokkuussopimusten katteen laajentamista sekä laitteiden energiatehokkuusvaatimuksien tiukentamista. Näillä keinoilla arvioidaan ei-päästökauppasektorilla saavutettavan puolet kokonaissäästötavoitteesta eli 18,3 TWh.

Toimenpiteiden avulla energian loppukulutuksesta arvioidaan voitavan säästää noin 30 TWh ja lisäksi sähköstä noin 6,4 TWh jo vuonna 2020. Säästetty energiamäärä vastaa keskimääräisillä päästökertoimilla laskettuna noin 9,3:a miljoonaa tonnia hiilidioksidia.

Ehdotusten toteuttaminen edellyttää niin tukea kuin pakotteitakin. Lähtökohtaisena edellytyksenä toimille kuitenkin on, että yhteiskunnan fundamentit (ns. kivijalka) ovat kunnossa. Mietinnössä tuodaan esille myös uusia edistämiskeinoja, kuten valkoiset sertifikaatit. Koska useat ehdotukset vaativat vielä jatkotyöstämistä, ei niiden kokonaiskustannuksia ole vielä tarkoin arvioitu. Työryhmän yleisempänä havaintona on, että energiatehokkuustoimenpiteet ovat osoittautuneet aiempia arvioita kannattavammiksi.

Selonteon mukaisesti valtioneuvosto päättää viimeistään syksyllä 2009 energiatehokkuustoimikunnan ehdotusten perusteella energiatehokkuuden toimenpideohjelman kiireellisesti käynnistettävistä energiatehokkuustoimista, toiminnan organisoinnista ja rahoituksen kohdentamisesta.

Liikenne

Liikenteen päästöt muodostavat noin 18 % Suomen kokonaiskasvihuonekaasupäästöistä. Kotimaan liikenteen CO₂-päästöistä noin 90 % on peräisin tieliikenteestä, ja näistä puolestaan henkilöautoliikenne muodostaa 60 % (kuorma-autoliikenteen osuus on 23 %). Suurimmat haasteet, mutta samalla myös suurin potentiaali, päästöjen vähentämiseen on suurilla, kasvavilla kaupunkiseuduilla. Selonteossa arvioidaan, että liikenteen päästöt kasvavat kehittyvään teknologiaan ja uusiutuvaan energiaan perustuvien polttoaineiden vuoksi liikenteen kasvua hitaammin.

Selonteossa asetettujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että EU:n velvoitteiden mukaisesti 10 % käytetyistä liikennepolttoaineista on biopohjaisia ja tämän lisäksi liikenteen päästöjä leikataan muilla toimin 2 milj. tonnia CO₂-ekv. nykytasoon verrattuna. Tämä merkitsee 3 miljoonan CO₂-ekv. tonnin leikkausta perusuraan verrattuna. Energiatehokkuustoimikunta on asettanut tavoitteeksi leikata liikenteen päästöjä 15 % (2,8 milj. tonnia) vuoteen 2020 mennessä.

Liikenne on myös yksi merkittävimmistä energiaa kuluttavista sektoreistamme. Suomen kotimaanliikenteen osuus energian kokonaiskulutuksesta oli vuonna 2007 noin 17 % (52 TWh). Tämän lisäksi liikennesektorille laskettavien työkoneiden energiankäyttö oli noin 3 TWh. Sektorin energiankulutus on kasvanut tasaisesti vuodesta 1996 lukien, ja kasvun arvioidaan jatkuvan. Liikenteen sähköistyminen toisi merkittävät päästövähennykset ja auttaisi irtautumista öljystä. Sähköautojen kehitystyö menee kovaa vauhtia eteenpäin, ja muutaman vuoden kuluttua ne voivat olla kuluttajalle realistinen valinta. Sähköautojen yleistymistä tuleekin edistää. Mahdollisia tukitoimenpiteitä suunniteltaessa on kuitenkin otettava huomioon teknologianeutraalisuus.

Liikenne- ja viestintävaliokunta on lausunnossaan edellyttänyt lyhyen aikavälin toimenpiteinä, että kestävän kehityksen kriteerit täyttävien biopolttoaineiden kehittämistä ja käyttöönottoa edistetään ja panostetaan voimakkaasti joukkoliikenteen toimivuuteen, liikenteen pääväylien välityskykyyn sekä erityisesti raideliikenteen ja sisävesiliikenteen kehittämiseen. Samoin kiinnitetään huomiota eri viranomaistahojen yhteistyön tarpeeseen sekä erilaisen ohjauksen, neuvonnan ja viestinnän tehostamiseen. Väylien kehittämistarpeeseen liittyen valiokunta viittaa lausunnossaan strategian tavoitteiden täyttämisen edellyttämään huomattavaan puunkäytön lisäämiseen ja siitä koituvaan kotimaisten puunkuljetusten kasvavaan määrään. Puunkuljetusten turvaaminen edellyttää paitsi tie- ja rataverkoston kehittämistä myös panostamista sisävesikuljetuksiin ja sisävesireitteihin nykyistä enemmän. Liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunnossa on esitetty selvitettäväksi sekä talviolosuhteiden sisävesikuljetuksille asettamat vaatimukset että uusien sisävesikanavien toteuttamismahdollisuudet.

Energiatehokkuustoimikunta on tunnistanut liikennesektorilla yhteensä 13 toimenpidekokonaisuutta, joilla tehokkuutta arvioidaan voitavan lisätä. Näitä ovat 1) maankäyttö ja liikennejärjestelmäsuunnittelu, 2) taloudellinen ajotapa, ajonopeudet ja ajoneuvon hallinta, 3) joukkoliikenteen edistäminen, 4) ajoneuvoteknologia, 5) ajoneuvoverotus, 6) merenkulun ja lentoliikenteen päästöjen vähentäminen, 7) tieliikenteen hinnoittelu, 8) työmatkaliikenne, 9) yritysten ja julkisen sektorin ajoneuvo- ja palveluhankinnat, 10) tutkimus, kehittäminen sekä teknologian kaupallistaminen, 11) työkoneet, 12) logistiikan kehittäminen ja 12) kevyen liikenteen edistäminen. Merkittävä osa toimenpiteistä arvioidaan voitavan toteuttaa jo vuoteen 2012 mennessä. Toimenpiteistä koituvaksi energiansäästöksi arvioidaan yhteensä lähes 13 TWh ja päästöjen vähentymäksi 3,6 miljoonaa tonnia CO₂-ekv.

Maatalous

Vuonna 2005 maataloussektorin kasvihuonekaasupäästöjen osuus Suomen kokonaispäästöistä oli noin 8,1 %. Lisäksi maatalouden maankäyttösektorin päästöjä ovat maatalousmaasta, viljelemättömästä maatalousmaasta ja kalkituksesta syntyvät hiilidioksidipäästöt, joiden osuus on noin 7,5 % Suomen kokonaispäästöistä. Strategiassa maatalouden päästöjen vähentämistavoitteeksi on asetettu 13 % vuoteen 2020 mennessä.

Maa- ja metsätalousvaliokunta toteaa lausunnossaan, että tavoite on erittäin haasteellinen. Kustannustehokkaasti arvioidaan voitavan saavuttaa noin 10—11 %:n vähennys. Valiokunta katsoo, että pidemmällä aikavälillä teknologian kehitys tarjoaa hyvät mahdollisuudet päästöjen kokonaisvaltaiseen vähentämiseen. Valiokunta pitää myös tärkeänä EU:n valtiontukisuuntaviivojen muuttamista siten, että kasvihuonekaasupäästöjä rajoittavien kansallisten toimenpiteiden käyttöönotto on mahdollista.

Maatilojen vuosittainen energiankulutus on noin 12 TWh, joka vastaa noin 4 %:a Suomen kokonaiskulutuksesta. Energiatehokkuustoimikunta on tunnistanut tehostamismahdollisuuksia mm. rakentamisessa, kuljetuksissa, energiatehokkaiden laitteiden käytön edistämisessä ja hankintojen kehittämisessä. Toimikunnan esittämin keinoin on arvioitu päästöjen vähentyvän 140 000 CO₂-tonnia ja energiaa säästyvän lämmityksessä ja polttoaineissa 490 GWh ja sähkössä 30 GWh.

Alueiden käyttö ja yhdyskuntarakenne

Suomalainen yhdyskuntarakenne on kahden viime vuosikymmenen aikana suuntautunut haja-asutusalueilta taajamiin. Samalla taajamat ovat laajentuneet ja esimerkiksi työmatkat pidentyneet. Alue- ja yhdyskuntarakenne vaikuttaa päästöjen määrään erityisesti liikenteen, mutta myös lämmitysjärjestelmien kautta. Valiokunta katsoo, että erityisesti kaavoitusta tehokkaasti apuna käyttäen kunnat voivat ohjata yhdyskuntarakennetta nykyistä energiatehokkaampaan suuntaan.

Selonteon tavoitteena on yhdyskuntarakennetta eheyttämällä luoda edellytykset toimivalle joukkoliikenteelle, tehokkaalle tavarankuljetusjärjestelmälle, kansalaisten tarvitsemien palvelujen paremmalle saatavuudelle ja päästöjen vähentämiselle.

Ympäristövaliokunta painottaa lausunnossaan, että yhdyskuntasuunnittelussa on luotava puitteet energiatehokkaille ja vähähiilisille yhdyskuntarakennekokonaisuuksille. Kuntia tulisi voimakkaammin kannustaa ohjaamaan kaavoitusta joukkoliikenteen varrelle erityisesti asemien läheisyyteen.

Talousvaliokunta pitää selonteon tavoitteita kannatettavina, mutta katsoo, että kaavoituksessa tulisi nykyistä paremmin ottaa huomioon energiantuotannon edellyttämä rakentaminen. Edellä on tuulivoimaan liittyen tuotu esille, että kaavoituksen puutteet hidastavat kohtuuttomasti rakentamishankkeita. Vastaavia ongelmia on ollut myös muun energiantuotannon rakentamisessa.

Rakentaminen

Rakentamiseen ja rakennuksiin liittyvä energiankäyttö kattaa noin 40 % Suomen loppuenergiankäytöstä ja noin 30 % hiilidioksidipäästöistä. Asuin- ja palvelurakennusten lämmittämiseen kuluu noin viidennes energian loppukäytöstä.

Rakennuskanta uusiutuu hyvin hitaasti (1,5 % vuodessa), joten lyhyellä aikavälillä merkittävimmät vaikutukset ovat saatavissa korjausrakentamisesta. Energiatehokkaan rakentamisen lisäksi huomattavia säästöjä on saatavissa käyttämällä ja ylläpitämällä kiinteistöjä oikein. Energiatehokkuustoimikunta on arvioinut, että rakennusten energiatehokkuutta sekä kiinteistöjen käyttöä ja ylläpitoa kehittämällä voidaan saavuttaa 1,4 miljoonan CO₂-tonnin päästövähenemä ja yhteensä noin 6,6 TWh:n suuruinen energian säästö.

Rakennusten energiatehokkuuden lisääminen omaa näin merkittävää potentiaalia sekä energian että päästöjen vähentämisessä. Myös kuluttajat ovat kiinnostuneita energiatehokkaasta rakentamisesta, joka parhaimmillaan maksaa itsensä takaisin pienentyvinä energiakuluina. Ongelmana on, että kuluttajainformaatiota on vaikeasti saatavissa ja se on osin hajanaista ja ristiriitaista. Huono rakentaminen näkyy mm. hometalojen kasvavana määränä.

Talousvaliokunta painottaakin, että sekä energiatehokkaassa uudisrakentamisessa että korjausrakentamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, ettei rakentaminen johda muiden ongelmien, kuten homevaurioiden, lisääntymiseen. Parhaillaan on käynnissä useita tutkimusohjelmia (Sitran Energiaohjelma 2008—2012 ja Tekesin Kestävä Yhdyskunta 2007—2012, Tila 2008—2012, Rakennettu ympäristö 2009—2014 sekä ARA:n Asumisen uudistaminen 2009—2012), ja toimintansa on aloittanut myös strategisen huippuosaamisen keskittymä RYM-SHOK Oy, jotka tulevat osaltaan antamaan lisää tutkittua tietoa energiatehokkuuden edistämiseksi. Tutkimukset luovat myös pohjaa uusille kaupallistettaville innovaatioille ja niiden viennille.

Energiatehokkuustoimikunta on listannut mietintöönsä useita kymmeniä kehittämiskohteita, joiden avulla tavoitellaan hiilineutraalia elinympäristöä. Merkittävä osa toimenpiteistä arvioidaan voitavan toteuttaa jo ennen vuotta 2012.

Energia- ja ympäristöteknologia

Päästöjen vähentäminen, siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan ja energiankäytön tehostaminen luovat mittavat tarpeet ja samalla myös kaupalliset markkinat uudelle teknologialle. Talousvaliokunta on viimeksi innovaatioselonteosta antamassaan mietinnössä (TaVM 6/2009 vp) painottanut sektorin merkitystä keskeisenä Suomen innovaatiopolitiikan prioriteettialueena. Valiokunta on samassa yhteydessä tuonut esille myös tarpeen priorisoida hankkeita ja lisätä kykyä riskinottoon valituilla alueilla.

Selonteossa todetaan, että tavoitteiden saavuttamisessa tutkimus, energia- ja ilmastoteknologia ja innovaatiotoiminta ovat avainasemassa. Panostusta lisätään tutkimukseen sekä uusien teknologioiden ja innovaatioiden kehittämiseen, käyttöönottoon ja kaupallistamiseen lähivuosina tuntuvasti siten, että rahoitus vähintään kaksinkertaistuisi vuoteen 2020 mennessä.

Julkista rahoitusta on tarkoitus suunnata entistä enemmän myös energiatehokkuutta parantavien teknologioiden ja innovaatioiden kehittämiseen ja käyttöönottoon. Samalla varmistetaan riittävä, energiankäyttöön liittyvä korkeatasoinen ja syvä osaaminen valituilla aloilla panostamalla pitkäjänteiseen tutkimustoimintaan. Tavoitteena on, että Suomi on näillä valituilla aloilla kansainvälisesti johtava maa energian käytön tehokkuusinnovaatioiden hyödyntämisessä ja että Suomi pystyy lisäämään tähän osaamiseen liittyvää vientiä merkittävästi.

Yksittäisinä kohdealueina selonteossa tuodaan esille teollisen tason bioenergiateknologian kehitystyö metsäteollisuuden prosessien sivutuotteiden hyödyntämiseksi ja liikenteen toisen sukupolven biopohjaisten polttoaineiden järjestelmällinen tutkimus-, tuotekehitys- ja demonstraatiotoiminta, jonka tavoitteena on mahdollistaa laajamittainen tuotanto Suomessa.

Kuten edellä on todettu, kehittämistyötä tehdään mm. strategisen huippuosaamisen keskittymänä (SHOK) toimivassa CLEEN Oy:ssä. Sen painopistealueet ovat 1) hiilineutraali energiantuotanto, 2) hajautetut energiajärjestelmät, 3) kestävät polttoaineet, 4) energiamarkkinat ja älykkäät sähköverkot, 5) tehokas energiankäyttö, 6) resurssitehokkaat tuotantoteknologiat ja palvelut, 7) materiaalien kierrätys ja jätteiden hallinta sekä 8) mittaus, monitorointi ja ympäristötehokkuuden arviointi.

Talousvaliokunta pitää tärkeänä varmistaa valtion riittävä t&k-rahoitus. Valtiovarainvaliokunnan tapaan valiokunta kuitenkin toteaa, että valtion toimien vaikuttavuuteen tulee kiinnittää huomiota. On varmistettava, että tutkimus- ja kehitystyön tulokset tulevat tehokkaasti hyödynnetyiksi. Tämä edellyttää, että innovaatioiden kaupallistamiseen ja vienninedistämiseen panostetaan aiempaa enemmän. Erilaisin demonstraatiohankkein ja huolehtimalla kotimarkkinoiden toimivuudesta voidaan olennaisesti helpottaa innovaatioiden tuotteistamista ja markkinoillepääsyä. Myös tulevaisuusvaliokunta toteaa lausunnossaan, että Suomi on maana sopivan kokoinen, teknisesti korkealle kehittynyt, turvallinen ja vauras maa toimimaan erityyppisten innovaatioiden kokeilualueena ja ns. ensimarkkina-alueena.

Valtio ja kunnat

Sekä valtiolla että kunnilla on monella tapaa ratkaiseva rooli ilmasto- ja energiasektoriin liittyvien toimien edistämisessä. Erilaisten ohjaus- ja tukitoimien sekä luvitukseen, alueiden käyttöön ja rakentamiseen liittyvän päätöksenteon lisäksi on tärkeää, että sekä valtio että kunnat osoittavat omalla toiminnallaan edelläkävijyyttä ilmasto- ja energiakysymyksissä.

Maa- ja seutukunnalliset ilmasto- ja energiastrategiat ovat yksi keino osoittaa, että julkinen valta kiinnittää näihin kysymyksiin huomiota. Saadun selvityksen mukaan suurimmassa osassa kuntia ilmasto-ohjelma on vielä tekemättä tai vasta tekeillä.

Hankintalakiuudistusta koskeneesta selonteosta antamansa mietinnön (TaVM 5/2009 vp) tapaan talousvaliokunta kiinnittää huomiota julkisten hankintojen tekemiseen kestävää kehitystä edistävällä tavalla. Valtioneuvoston periaatepäätös kestävien hankintojen tekemisestä antaa tähän toimivat puitteet. Julkisen sektorin hankinnat sekä toimivat esimerkkinä muille että luovat osaltaan markkinoita uudelle teknologialle.

Strategian tapaan valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota tarpeeseen tehostaa varautumista ilmastonmuutokseen. Asiantuntijoiden mukaan sopeutumista on käsitelty Suomessa osin virheellisesti. Tieteellinen tutkimus ei esimerkiksi tue käsitystä myrskyjen lisääntymisestä. Sen sijaan on tarpeen varautua nykyistä paremmin meritulviin ja meriveden pinnan nopeutuvaan nousuun. Tämänkaltaiset tekijät on otettava huomioon myös mm. kaavoituksessa. Edelleen on tarpeen panostaa sään ääri-ilmiöihin liittyvään tutkimukseen, kehittää havainnointi- ja varoitusjärjestelmiä sekä hyödyntää tehokkaasti päätöksenteossa näin saatavaa tietoa.

Kansalaiset

Selonteon mukaan kansalaisille taataan ajantasaisen tiedon saaminen kaikista ilmasto- ja energiapolitiikan osa-alueista. Valtakunnallisen pysyvän ilmasto- ja energianeuvonnan ja -koulutuksen järjestämiseksi ja kehittämiseksi varataan riittävät resurssit.

Talousvaliokunta pitää tavoitetta kannatettavana, mutta katsoo, että kansalaisten tarpeet tulisi muullakin tavoin ottaa huomioon. Energian hinnan nousu ja tietoisuus ilmastonmuutoksen etenemisestä ovat lisänneet ihmisten halukkuutta pyrkiä suosimaan energiatehokasta ja vähäpäästöistä kulutusta. Tätä voidaan tukea paitsi neuvontaa ja ohjausta lisäämällä myös ohjaamalla kulutusta verotuksen tai muiden insentiivien avulla kestävään suuntaan. Muita konkreettisia keinoja ovat mm. reaaliaikaiset sähkön kulutusmittarit ja niihin liittyvä sähkön hintaseuranta sekä selkeä ympäristömerkintäjärjestelmä.

4. Johtopäätökset

Strategia asettaa tavoitteet, joihin Suomen tulee pyrkiä täyttääkseen EU:n asettamat velvoitteet niin päästökaupan ulkopuolisen sektorin päästöjen vähentämiselle kuin myös uusiutuvan energian käytön lisäämiselle.

Talousvaliokunta toteaa, että asetetut tavoitteet ei-päästökauppasektorin päästöjen vähentämisestä, energian kokonaiskulutuksen kasvun pysäyttämisestä ja kääntämisestä pidemmällä aikavälillä laskuun, energiaomavaisuuden merkittävästä lisäämisestä ja kohtuuhintaisen sähkönsaannin turvaamisesta kaikissa olosuhteissa ovat kunnianhimoiset mutta saavutettavissa olevat.

Vielä kehitteillä olevat keinot, kuten energiatehokkuuden lisääminen, saattavat johtaa jopa ennakoitua suurempiin päästövähenemiin ja energiansäästöön. Saadun selvityksen perusteella myös uusiutuvan energian lisäämispotentiaali voi osoittautua merkittävästi arvioitua suuremmaksi.

Strategiassa hahmotettu pitkän aikavälin tavoitteenasetanta ja näkemys tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavista keinoista, joiden toteuttamiseen valtio sitoutuu, luovat markkinoille ennakoitavuutta ja pohjaa teollisuuden pitkän aikavälin investoinneille. Tavoitteiden toteuttamiseen on ryhdyttävä mahdollisimman pian.

Valittavien ohjauskeinojen on oltava yhdensuuntaisia ja hyvin koordinoituja. On myös tärkeää, että ohjauskeinot valitaan siten, että ne ovat teknologianeutraaleja sekä mahdollisimman kustannustehokkaita ja markkinaehtoisia kilpailunvääristymien ehkäisemiseksi. Ohjaustoimissa on varauduttava myös globaaliin tukikilpailuun. On tärkeää huolehtia siitä, että Suomessa tuotettu uusiutuva energia auttaa Suomea saavuttamaan uusiutuvan energian lisäämistavoitteensa.

Edellä on tuotu esille niitä epävarmuustekijöitä, joita tavoitteenasetantaan liittyy. Tiedossamme ei vielä ole, minkälaiseen ratkaisuun kansainvälisissä ilmastosopimusneuvotteluissa päädytään ja kasvaako EU:n ja Suomen päästövähennysvelvoite sopimuksen myötä. Myös talouden kehitys ja sen vaikutukset markkinoihimme edellyttävät, että energian- ja sähkönkulutusennuste arvioidaan uudelleen. Pitkäjänteisen energiapolitiikan toteuttamiseksi on arvioita tehtäessä kuitenkin nähtävä huomattavasti tämänhetkistä tilannetta pidemmälle. Sähkönsaannin turvaaminen kaikissa olosuhteissa edellyttää, että myös sähkön tuotantopasiteetin tarve arvioidaan tarkoin. Arvioissa on varauduttava siihen, että sähkön osuus kokonaisenergiankulutuksesta kasvaa. Tämä lisää tarvetta panostaa päästöttömään ja vähäpäästöiseen sähköntuotantoon.

Paperitehtaiden sulkeminen asettaa merkittäviä haasteita uusiutuvan energian velvoitteen kustannustehokkaalle täyttämiselle. Uusiutuvan energian lisäämisvelvoitteesta on pidettävä kiinni, mutta on oltava valmis uusiin lisäämiskeinoihin. Nykyisessä tilanteessa on aiempaakin tärkeämpää lisätä energiatehokkuutta ja energiansäästöä. Valiokunta katsoo, että Energiatehokkuustoimikunnan esitykset antavat tähän hyvän pohjan.

Uusiutuvan energian lisäystavoitteen saavuttaminen edellyttää myös liikenneverkoston kunnon parantamista ja logistiikan kehittämistä.

Vesivoimarakentamiseen liittyviä lainsäädännön kehittämistarpeita arvioidaan seuraavien hallitusneuvottelujen yhteydessä.

Päästövähennyksiin, energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian lisäämiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan lisäystä ilmasto-, energia- ja liikennerahoitukseen. Rahoitustarpeet tulee kartoittaa ja tehdä päätökset niiden kattamisesta vuosittain kehys- ja budjettipäätösten yhteydessä. Tavoitteena on oltava Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen mahdollisimman kustannustehokkaalla tavalla.

Ilmastonmuutoksen hillintä luo sekä velvoitteita että mahdollisuuksia. Sektori avaa mittavat globaalit markkinat energiatehokkaille tuotteilla ja uusiutuvalle energialle. Valiokunta katsoo, että energia- ja ympäristöteknologian kehittämiseen tulee suunnata merkittäviä kehittämispanostuksia ja huolehtia innovaatioiden tuotteistamisesta ja vienninedistämisestä.

Raaka-aineiden käytössä painottuu tulevaisuudessa nykyistäkin enemmän materiaalin tehokas hyödyntäminen, ekotehokkuus. Teknologiaa ja prosesseja tulee kehittää tätä suuntausta tukevasti.

Ilmasto- ja energiatavoitteiden toteutumisen tiivis seuranta niin kansallisesti kuin yhteisötasollakin on tärkeää. Eduskunta on pidettävä tarkoin informoituna tilanteesta.