Perustelut

Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.

Hallituksen esitys on lähtökohdiltaan suppeahko välitarkistus autoverolakiin. Siinä on pyritty ottamaan huomioon pakettiautojen verotukseen liittyvät selvimmät epäkohdat ja ratkaisemaan kysymys käytettyjen autojen verotusarvon määräytymisestä silloin, kun markkinoilta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa verotuksen kohteena olevan auton yleisestä vähittäismyyntiarvosta. Lisäksi työsuhdeautojen käyttö on tarkoitus tehdä mahdolliseksi eräissä rajan ylittävissä työskentelytilanteissa. Esityksellä ei siis tavoitella vielä periaatteellisia muutoksia esimerkiksi tuontiarvopohjaisen verotuksen piirissä edelleen olevien pakettiautojen verotukseen eikä muuta verotuksen rakenteen uudistusta.

Valiokunta pitää esityksen sisältämien ehdotusten voimaansaattamista kaikesta huolimatta mahdollisimman nopeasti tärkeänä, koska pakettiautojen verotukseen ja työsuhdeautojen käyttömahdollisuuksien laajentamiseen liittyvät muutostarpeet ovat ilmeisiä. Lisäksi käytettyjen autojen verotusarvon määräytymistä koskenut ja väliaikaisesti voimassa oleva ns. kuuden kuukauden sääntö on kyetty nyt ratkaisemaan valiokunnan käsityksen mukaan kestävällä tavalla pysyväissäännöksellä. Tämä on verotuksen ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden kannalta erityisen tärkeää.

Näitä kolmea aihealuetta käsitellään tarkemmin jäljempänä. Valiokunnalla ei ole huomautettavaa esitykseen siltä osin kuin se koskee Tullin ylläpitämän verotusarvotilaston muutosten voimaantuloajankohtaa tai muita teknisluontoisia tai käytännön verotustyötä helpottavia pienehköjä muutosehdotuksia.

Pakettiautojen veromuutokset

Hallitus esittää kolmea käytännönläheistä muutosta pakettiautojen verotukseen. Niistä ensimmäinen koskee ns. täyden veron pakettiautoja, joiden veroprosenttia on tarkoitus alentaa nykyisestä 85 prosentista 72 prosenttiin. Alennettu prosentti vastaisi esityksen mukaan silloin suunnilleen samaa verotasoa kuin henkilöautoverotuksessa eli, kun sama auto verotettaisiin kuluttajahintapohjaisessa verojärjestelmässä henkilöautoihin sovellettavilla verotusperusteilla.

Toinen muutos koskisi puolestaan alennetun veron pakettiautoja, joiden avoimen tavaratilan vähimmäispituutta ehdotetaan lyhennettäväksi 1,85 metristä 1,75 metriin. Riittävää olisi vaihtoehtoisesti myös se, että avoimen tavaratilan pinta-ala olisi vähintään 2,25 neliömetriä.

Kolmas muutosesitys koskee umpinaisella tavaratilalla varustettuja pakettiautoja. Ne voitaisiin mitata esityksen mukaan jatkossa siinä varustuksessa, jossa valmistaja on ne toimittanut ennen kuin niihin on asennettu kuormatilan suojia tai lämpö- tai muita vastaavia eristeitä.

Näiden suoraan vaikuttavien säännösmuutosten lisäksi hallitus esittää lähinnä ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa muutosta myös autoverolain 10 a §:ään. Muutoksen taustalla on se, että samalla korimallilla varustettu auto voidaan luokitella ja rekisteröidä nykyisin useissa tapauksissa tieliikennesäännösten mukaan joko henkilö- tai pakettiautoksi. Koska näiden autoluokkien verotus poikkeaa toisistaan, tarkoitus on, että verotus toimitetaan autojen tosiasiallisen luonteen mukaisesti. Pakettiautoiksi luokitellut henkilöautot verotettaisiin siten henkilöautoina, jos vastaavia ajoneuvoja on verotettu vähittäismyyntiarvon perusteella henkilöautoina.

Valiokunta puoltaa kaikkia esitettyjä muutoksia.

Veronalennus on perusteltu ensinnäkin yleisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Henkilöautojen verotasoa korkeampi verotus ei ole ollut lain tavoitteena, ja tätä koskeva epäkohta tuleekin korjata. Muutoksella arvioidaan olevan myös myönteisiä vaikutuksia taajamissa tapahtuvaan tavarankuljetukseen, koska veronalennus vähentää todennäköisesti tarvetta hankkia ylisuuria pakettiautoja vain verotussyistä. Vaikka tämä ei ole ollut muutoksen perusteena, ennakoitu kehitys on suotava niin ympäristösyistä kuin taajama-alueiden liikenneturvallisuuden kannalta.

Esitys on jossain määrin ongelmallinen sikäli, ettei veronalennuksen riittävyyttä voi tarkistaa luotettavasti hankinta-arvoihin perustuvan verotuksen tietopohjan puutteellisuuden vuoksi. Kaikki kuullut asiantuntijat ovat pitäneet esitystä kuitenkin lähtökohtaisesti perusteltuna, oikeudenmukaisena ja oikeasuuntaisena. Valiokunta pitää ehdotusta asiantuntijakuulemisen perusteella ja esityksen perustelujen valossa toteuttamiskelpoisena.

Avolavan vähimmäismittoja koskevat muutokset merkitsevät käytännössä sitä, että kaikki ns. pick up -ajoneuvot voidaan myydä vastedes tehdaskuntoisina ilman, että niiden lavaa joudutaan pidentämään Suomessa verotuksen takia. Nyt siis tarve tällaiseen turhaan ja kustannuksia aiheuttavaan muutostyöhön poistuu.

Pakettiautojen mittamääräysten muutos on sekin käytännön kannalta suotava ja perusteltu. Verotussäännökset eivät ole jatkossa esteenä sille, että pakettiautoihin voidaan sijoittaa esimerkiksi kiinteät lämpö- ja kylmälaitteet. Tämä helpottaa mm. kunnallista vanhusten huoltoa palvelevaa ruoka-annosten jakelua. Muutokset ovat näin tärkeitä myös yleiseltä kannalta.

Ehdotettu 10 a §:n täydennys estää turhaa keinottelua eri veroperusteilla ja on siten luonteeltaan ennaltaehkäisevä ja verotuskäytäntöä selventävä.

Käytetyn auton verotusarvo

Esitys koskee siis käytetyn auton verotusarvon määräämistä niissä tilanteissa, joissa markkinoilta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa auton yleisestä vähittäismyyntiarvosta. Tällainen tilanne voi syntyä lähinnä silloin, kun on kysymys uudehkosta käytetystä autosta tai muutoin harvinaisesta ajoneuvosta. Koska autoverotuksen perusteena on aina ja kaikissa tilanteissa nimenomaan yleinen arvostustaso, esitykseen sisältyy näitä erityistilanteita varten oma viimesijainen arvostusohjeensa. Sen perusteena on vastaavan uuden ajoneuvon yleinen vähittäismyyntiarvo, jota alennettaisiin iän perusteella yhdellä prosentilla kuukautta kohden kunkin edellisen kuukauden loppuun lasketusta jäännösarvosta. Yhden prosentin on katsottu vastaavan yleistä arvon alenemaa näissä tilanteissa.

Esityksessä ei puututa autoverolain 10 §:ssä olevaan rajaukseen uuden ja käytetyn auton välillä. Lähtökohta on siten edelleen sama kuin vuoden 2002 uudistuksessa, jolloin käytetyn auton määritelmäksi säädettiin se, että ajoneuvo on ollut rekisteröitynä ja käytössä. Käytöllä tarkoitettiin sellaista tosiasiallista käyttöä, joka vaikuttaa auton arvoon ja jonka jälkeen autoa ei voida pitää enää uutena (VaVM 46/2002 vp — HE 271/2002 vp)Valiokunta pitää tähän nähden liian kapeana hallituksen esityksen perusteluissa esitettyä kantaa, jonka mukaan yhdenkin päivän ikäinen rekisteröinti ja käyttö olisi riittävää. Olennaista on, että käyttö on edellä kuvatuin tavoin tosiasiallista. Rajaus sulkee pois esimerkiksi sellaiset keinotekoiset järjestelyt, joilla tosiasiallisesti uudelle autolle pyritään saamaan käytetyn auton status. Lainsäätäjän tahto on tältä osin selvä.. Rajauksen katsottiin täyttävän yhteisöoikeuden vaatimukset lähtökohtaisesti syrjimättömästä verotuksesta, niin kuin tarkoitus oli. Säännöstä ei ole kuitenkaan sovellettu toistaiseksi, vaan siirtymäjärjestelyin on haluttu varata aikaa uuden kuluttajahintapohjaisen verojärjestelmän käyttöönotolle. Voimassaoleva siirtymäsäännös päättyy tämän vuoden lopussa. Esityksen tarkoituksena on korvata se nyt pysyvällä arvostussäännöllä.

Valiokunta pitää esitystä perusteltuna. Myös ehdotettu arvon alenema, yksi prosentti kuukaudessa, vastaa valiokunnan saaman selvityksen perusteella yleistä arvon alennusta vähän käytetyillä autoilla. Tästä on tehty vielä erillisselvitys asian valiokuntakäsittelyn aikanaTullihallitus: Ajoneuvojen arvon aleneminen, verotusosaston selvitys 27.11.2006 Selvityksessä tarkasteltiin alle vuoden ikäisten ajoneuvojen yleistä arvon alenemista Suomen markkinoilla. Erityisesti tutkittiin, miten mahdollinen kuukausittainen arvon alenema sopii Suomen automarkkinoihin käytettävissä olevan aineiston perusteella. Selvityksessä ei ollut mukana moottoripyöriä eikä pakettiautoja, vaan selvitys tehtiin henkilöautomarkkinoiden perusteella. Aineisto sisälsi autoliikkeiden hintailmoituksia Suomen markkinoilla vuonna 2006. Hintailmoitukset oli toimittanut Tullille NetWheels Oy, joka ylläpitää pääliiketoimintanaan hintojen keräys- ja ilmoituspalvelua autoliikkeitä varten. Aineistosta tarkasteltiin ajoneuvoja, joiden ikä oli enintään 12 kuukautta. Aineistossa oli kaiken kaikkiaan enintään 12 kuukauden ikäisiä autoja yli 20 000 kappaletta. Aineisto koostui pyyntihintahavainnoista, jotka olivat olleet julkisesti esillä eri Internet-portaaleissa. Tulli poisti aineistosta käyttöönottopäivältään virheellisesti tallennetut ilmoitukset sekä alle 500 euroa ja yli 500 000 euroa maksavaksi ilmoitetut havainnot. Lisäksi poistettiin ne mahdolliset havainnot, joissa ilmoitettu ajosuorite on yli 150 000 km.. Johtopäätös siitä oli se, etteivät autojen hinnat muutu merkittävästi ensimmäisten kuukausien aikana. Samaan tulokseen päädyttiin myös toisen, hieman suppeamman selvityksen perusteellaSelvitys tehtiin Tuulilasi/Turbo-lehden numeron 3/2006 lokakuun käytettyjen autojen hinnaston perusteella. Tapausjoukko oli 486 ajoneuvoa. Keskimääräinen prosentti tällä aineistolla muodostui hieman alle yhdeksi (0,988 %). Ylä- ja alarajojen ero oli keskimäärin 0,35 prosenttiyksikköä..

Olennaista asian tarkastelussa on se, että arviointi tehdään nimenomaan yleisen hintatason perusteella eikä esimerkiksi yksittäisen autonomistajan henkilökohtaisen myyntitilanteen perusteella. Yhtä olennaista on muistaa, että arvostus tapahtuu pääsäännön mukaan aina, kun on selvyys verotuksen kohteena olevan ajoneuvon yleisestä vähittäismyyntiarvosta. Jos siis voidaan todeta, ettei keskimääräinen prosentti vastaa tietyn automallin osalta markkinoilta saatua näyttöä, verotus toimitetaan kyseistä automallia koskevien tietojen perusteella. Jos tällaista tietoa ei ole, ei voida myöskään osoittaa tai muutoin varmistua siitä, että edellä mainituin tavoin yleisen arvonalennuksen perusteella määräytyvä verotusarvo olisi liian suuri tai pieni. Verotus on toimitettava kuitenkin myös tällöin lain yleisten periaatteiden mukaisesti eli yleisen vähittäismyyntiarvon perusteella. Tämä on tärkeää ennen muuta verovelvollisten yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi. Asiantuntijakuulemisessa on huomautettu jo nyt siitä, että käytettyjä autoja verotetaan meillä yleisesti lievästi ja että päätökset ovat merkinneet asiallisesti kotimaisten käytettyjen autojen syrjintää.

Valiokunta ei siis yhdy niihin asiantuntijakuulemisessa esitettyihin näkemyksiin, joiden mukaan ehdotettu alenemaprosentti johtaisi syrjivään verotukseen. Väite siitä, että keskimääräisten arvojen käyttö johtaisi lähtökohtaisesti syrjivään lopputulokseen, koska keskiarvoa alempia ja korkeampia tapauksia esiintyy, ei ole valiokunnan mielestä ratkaiseva. — Kaavamaisen säännön sallittavuudesta ei sinänsä vallitse eri näkemyksiä; tällaisia sääntöjä voidaan käyttää, kunhan ne eivät ole syrjiviä.

Syrjimättömyyden kannalta on viime kädessä ratkaisevaa, mitä EYT tarkoittaa päätöksiinsä sisältyvällä maininnalla, jonka mukaan kannettavan veron määrä ei saa missään tapauksessa ylittää vastaavan jäsenvaltiossa jo rekisteröidyn auton arvoon sisältyvää jäljellä olevaa veroa.

Valtiovarainministeriö on katsonut muun muassa EYT:n ratkaisuun C-387/01 (Weigel & Weigel) viitaten, että keskimääräisyyteen perustuva arvonmääritys vastaa EY-oikeudellisessa mielessä todellista arvonalennusta, jos se on riittävän hyvin tehty ja sitä sovelletaan objektiivisesti ja oikein. Tuomiossa todetaan, että jäsenvaltio voi vahvistaa käytetylle ajoneuvolle kaavamaisesti arvon. Tämän laadinnassa jäsenvaltion viranomaiset voivat tukeutua muun muassa autoalan lehtiin, joista ilmenevät käytettyjen ajoneuvojen keskihinnat kansallisilla markkinoilla tai luetteloon autoalalla viitteenä käytettävistä keskimääräisistä käyvistä hinnoista. Näillä tuomion kohdilla ei olisi merkitystä, jos syrjimättömyyden kriteerin katsottaisiin esimerkiksi edellyttävän, että on käytettävä sitä kaikkein alinta hintaa, joka markkinoilta on saatavilla.

Samaan keskimääräisyyskäsitteeseen viittaa myös tuore EYT:n ratkaisu yhdistetyissä asioissa C-290/05 ja C-333/05 (Nádasdi & Németh). Vaikka se ei koske välittömästi samaa asiaa kuin nyt käsiteltävä kysymys, siitä on luettavissa muun muassa mahdollisuus yhteen verokantaan käytettynä tuotaville autoille siitä riippumatta, että niin sanottu historiallinen vero olisi tästä poikkeava. Tällainen tulkinta ei olisi mahdollinen, jos ehtoa "missään tapauksessa" tulkittaisiin ahtaan kirjaimellisesti.

Työsuhdeautojen verotus rajan ylittävässä työskentelyssä

Autoverolaissa on otettu huomioon myös joukko tilanteita, joissa ajoneuvoa tulee voida käyttää Suomessa liikenteeseen ilman autoveron suorittamisvelvollisuutta. Nämä ovat kapea-alaisia poikkeuksia pääsääntöön, jonka mukaan ajoneuvosta on suoritettava vero ennen sen rekisteröintiä tai käyttöönottoa Suomessa. Kaikki säädetyt poikkeukset ovat erityistilanteita, joissa autoa käytetään väliaikaisesti Suomen alueella.

Hallitus esittää, että väliaikainen veroton käyttö ulotetaan koskemaan rajatusti myös Suomessa vakinaisesti asuvan työntekijän käytössä olevaa ulkomailla rekisteröityä työsuhdeautoa. Verottoman käytön edellytyksenä olisi lisäksi se, että autoa käytettäisiin vähemmän Suomessa kuin ulkomailla. Arvio tehtäisiin aikaperusteisesti käyttöpäivien mukaan riippumatta esimerkiksi ajon tarkoituksesta. Jos autoa käytetään samana päivänä sekä Suomessa että ulkomailla, päivä luettaisiin ulkomaan käyttöpäiviin.

Esityksen taustalla on Suomen saama tuomio asiassa C-232/02, jossa EYT otti kantaa autoverolain säännöksiin suhteessa työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen. Hallituksen esitys myötäilee tuomiossa määriteltyä sallitun rajaa tarkasti ja on sikäli lähtökohtaisesti moitteeton EY-oikeuden kannalta.

Lupamenettely.

Verottomaan käyttöön ehdotetaan liitettäväksi lisäksi tulliviranomaisen lupa, joka tulisi hakea ennen kuin veroton käyttö alkaa. Tätä on pidetty esityksessä tarpeellisena niin valvonnallisista syistä kuin auton käyttäjän oikeusaseman turvaamiseksi. Lupamenettely olisi valtiovarainministeriön mukaan käytännössä lähellä nykyistä ilmoitusmenettelyä, jota sovelletaan muualla rekisteröidyn yritysajoneuvon käytössä Suomessa. Luvan saadakseen auton käyttäjän tulisi ilmoittaa tulliviranomaiselle autoa sekä sen käyttöä ja omistajaa koskevat tiedot. Luvan antamiseen ei liittyisi muuta tullin harkintaa kuin lainkohdassa on mainittu. Auton käyttäjä saisi kuitenkin valituskelpoisen päätöksen.

Valtiovarainministeriön ja komission kesken käydyissä keskusteluissa ei ole ilmennyt, että ehdotettu lupamenettely olisi liian raskas tai auton käyttöä kohtuuttomasti vaikeuttava. Keskusteluissa ei ole tullut esille myöskään muita merkittäviä muutos- tai kehittämistarpeita.

Kilpailuvirasto on todennut osaltaan, että tässä tapauksessa oikeusvarmuus ja viranomaisvalvonnan selkeys voivat olla riittävinä perusteina lupakäytännölle, vaikka erilaisten lupien käyttöönottoa markkinataloudessa tulee pitää perusteltuna vain hyvin painavista syistä. Kilpailuvirasto on pitänyt kuitenkin tärkeänä sitä, että lupamenettely on käytännössä selkeä ja kevyt.

Valiokunta katsoo asiassa saadun selvityksen perusteella, että ehdotettu lupamenettely on hyväksyttävä ja käytännön kannalta riittävän joustava. Valiokunta pitää sitä perusteltuna myös auton käyttäjän oikeusturvan kannalta, kun otetaan huomioon ne ankarat seuraamukset, joita verottoman käytön vastaisesta auton käytöstä voi aiheutua. Käytännössä tulee painottaa Kilpailuviraston esiin tuomia näkökohtia menettelyn selkeydestä ja keveydestä. Lisäksi vähäisissä ja tahattomissa laiminlyöntitapauksissa tulee ottaa huomioon suhteellisuusperiaatteen asettamat rajoitteet ja mahdollisissa kohtuuttomissa tilanteissa on voitava soveltaa autoverolain 50 §:n huojennussäännöstä.

Verotuksen uudistaminen

Nykyinen autoverolaki on muodostunut lukuisten osittaisuudistusten seurauksena varsin vaikeaselkoiseksi. Verotusperusteet eivät ole myöskään vieläkään kaikin osin läpinäkyviä. Auto- ja ajoneuvoverotuksesta puuttuvat lisäksi myös ympäristötekijät. Tarve lainsäädännölliseen kehittämistyöhön on siten ilmeinen. Tähän ovat viitanneet myös kaikki valiokunnan kuulemat asiantuntijat.

Valiokunta pitää auto- ja ajoneuvoverotuksen kehittämistä nykyistä yksinkertaisempaan ja läpinäkyvämpään suuntaan välttämättömänä. Uudistus edellyttää kuitenkin paitsi laajaa ja huolellista valmistelua myös riittävän selkeitä poliittisia päätöksiä kehityksen suunnasta ja aikataulusta.

Nyt käsiteltävänä olevien ongelmien ratkaisua ei voida kuitenkaan lykätä niin pitkälle. Hallituksen esitys tulisi sen vuoksi hyväksyä ja saattaa voimaan mahdollisimman pian.

Toimenpidealoite

Valiokunta on päätynyt käsittelemänsä toimenpidealoitteen suhteen kielteiselle kannalle.