Perustelut

Valiokunta viitaten aikaisempaan lausuntoonsa (YmVL 14/2012 vp — U 69/2011 vp) pitää edelleen asianmukaisena lähtökohtana valtioneuvoston kantaa, jonka mukaan hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksiin liitetyn hiilirikkaan maan suojelu on kannatettavaa, koska se hillitsee uusien hiilirikkaiden alueiden raivausta pelloiksi. Maatalouden turvemaat ovat merkittäviä maataloussektorin kasvihuonekaasulähteitä, joiden käyttöä pitäisi ilmastonäkökulmasta pystyä rajoittamaan. Eloperäisten maiden raivaus ja viljely tuottavat moninkertaisesti kasvihuonekaasupäästöjä verrattuna vastaaviin toimiin kivennäismailla. Eloperäisiä peltoja on Suomessa noin 12 prosenttia peltojen kokonaispinta-alasta, mutta ne tuottavat yli 60 prosenttia maatalouden kaikista päästöistä (N₂O, CH_4, CO₂). Ojitetun alueen turvevarat väistämättä menetetään ennemmin tai myöhemmin riippuen turvekerroksen paksuudesta. Tyypillisesti turvekerros ohenee maatalouskäytössä noin 1 cm vuodessa. Keinot päästöjen vähentämiseen jo ojitetuilla alueilla ovat hyvin rajalliset.

Valiokunta toteaa, että turvemaiden raivaaminen viljelykäyttöön heikentäisi ratkaisevasti mahdollisuuksia saavuttaa maatalouden kasvihuonekaasujen vähentämistavoitteet. Kansallisena tavoitteena on alentaa maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä 13 prosenttia vuosina 2005—2020. Tehtyjen selvitysten perusteella tavoitetta ei tulla saavuttamaan, ellei eloperäisten peltojen muokkausta vähennetä, eikä varsinkaan siinä tapauksessa, jos turvepeltoja raivataan lisää. Turvemaille kohdistuvan uusien turvepeltojen raivauspaineen arvioidaan koskevan joitakin kymmeniä tuhansia hehtaareja, mikä on alle kaksi prosenttia koko Suomen peltopinta-alasta.

Turvemaiden ojituksen välttämisellä on myös merkittäviä hyötyjä vesiensuojelun kannalta. Turvepeltojen kyntö aiheuttaa voimakkaan typpikuormituksen orgaanisen typen mineralisoitumisen seurauksena. Turvemaiden merkitys typpikuormituksen lähteenä on huomattavasti pinta-alaosuutta suurempi, koska turvepelloilta huuhtoutuu typpeä vesistöihin 2—3 kertaa enemmän kuin kivennäismaapelloilta. Huuhtoutuvan fosforin kokonaismäärä on turve- ja kivennäismailta likimain sama, mutta turvemailla fosforista suurempi osa on liukoisessa muodossa. Kivennäismailta tulevassa valunnassa fosfori on puolestaan pääosin sitoutunut kiintoaineeseen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan jo toteutetuista maatalouden vesiensuojelutoimenpiteistä huolimatta vesistöjen typpikuormitus ei ole viime aikoina alentunut. Tähän saattaa olla syynä orgaanisten maiden nopeutunut mineralisaatio viime vuosien sateisten syksyjen ja leutojen talvien takia. Valiokunta korostaakin sitä, että maatalouden ravinnekuormituksen alentamistavoitteet eivät puolla uusien turvepeltojen raivaamista viljelykäyttöön.

Valiokunta katsoo, että esitetyt hiilirikkaiden maiden suojelutoimet rajoittaisivat maatalouselinkeinojen laajentumismahdollisuuksia erityisesti Keski- ja Pohjois-Suomessa, jossa sijaitsee merkittävä osa maito- ja nautakarjataloudestamme. Lisäksi ehdotettuun hiilirikkaiden maiden suojeluun ja ensimmäisen kynnön kieltoon liittyy ongelmia viljelijöiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Esimerkiksi tuotantonsa laajentamista suunnitteleva maidontuottaja voi tietyillä alueilla joutua tilanteeseen, jossa tuotantoa ei voi laajentaa, koska lannanlevitykseen ja rehuntuotantoon tarvittavaa lisämaata ei ole saatavilla käyttöön muuten kuin turvemaata raivaamalla. Toisaalta valiokunta korostaa, että pitkällä tähtäimellä karjanlannan kestävä hyötykäyttö kasvien ravinteena ja ravinteiden tehokas kierrätys ei ole kestävästi ratkaistavissa uusien turvepeltojen raivauksella. Sen sijaan on nopeasti kehitettävä käyttöön lannan prosessointitekniikoita tilatasolla hyödynnettäväksi teknologiaksi. Lannan prosessointi vähentäisi pellon tarvetta etenkin sikatiloilla ja korkean eläintiheyden lypsy- ja nautakarjatiloilla. Kiintoaineen ja samalla fosforin erottaminen lietelannasta vähentäisi puolestaan tarvittavaa lannanlevitysalaa. Samalla tuotettaisiin edullisesti kuljetettavaa kiintojaetta fosforilannoitteeksi sitä tarvitseville tiloille ja peltolohkoille. Fosforin erottaminen lietelannasta voisi tulla kannattavaksi jo 2—3 suuren tilan yhteistyönä tai erillisissä biokaasulaitoksissa.

Kiinnostus lantafosforin erottamiseen on maataloudessa kasvamassa, ja varsin pienillä kannustimilla kehitystä voitaisiin ohjata oikeaan suuntaan. Lannan kuljetusta tai lannan vastaanottoa koskevan tuen käyttöönottoa tulee harkita. Täten vahvistettaisiin kotieläintuotannon jatkuvuutta niillä alueilla, joilla on merkittävästi turvemaita. Lisäksi pellonomistajia tulee myös kannustaa peltoresurssien siirtämiseen niitä tarvitseville. Lantaravinteiden tehokas hyödyntäminen tulisi nostaa myös keskeisempään osaan jo investointihankkeita arvioitaessa ja tuettaessa. Esimerkiksi lietelannan jakeistaminen ja kiintojakeen markkinointi maanparannusaineena ja fosforilannoitteena olisi hyvä potentiaalinen keino lisätä orgaanisen aineksen määrää kivennäismailla. Lannan tulisi olla jatkossa vastaanottajalle selvästi edullisempi vaihtoehto kuin kaupalliset epäorgaaniset lannoitteet.

Valiokunta katsoo komission ehdotuksessa jäävän epäselväksi se, onko viljelyssä mahdollista hyödyntää entisiä turvetuotantoalueita. Nämä alueet ovat useimmiten turpeen noston päättyessä luokiteltavissa kivennäismaiksi, koska turvetta on jäljellä vain vähän. Päästöt näiltä alueilta eivät ole kovin suuria. Valiokunta korostaakin maatalouskäytön sallimista näillä alueilla, koska viljelykäyttö vähentäisi pellonraivaustarvetta muualla.

Puheenjohtajamaa Kyproksen uudessa kompromissiehdotuksessa 13.11.2012 on tarkemmin määritelty, minkälaisten peltojen katsotaan jo olevan maatalouden piirissä. Jos pelto on ollut määriteltävissä pelloksi vuonna 2011, sillä tapahtuvaa kyntöä ei ehdotuksen mukaan katsottaisi ensimmäiseksi kynnöksi. Täten jo vuonna 2011 tapahtuneet ojitukset saattaisivat johtaa tukien menetykseen, koska käytännössä ojitus ja ensimmäinen kyntö eivät yleensä tapahdu saman vuoden sisällä. Valiokunta katsoo, että seuraukset viljelijöille ovat kohtuuttomat, jos he ovat tehneet ojituspäätöksen tietämättä tulevasta maanmuokkauskiellosta. Valiokunta edellyttääkin ehdotuksen muuttamista siten, ettei säännöstä sovelleta taannehtivasti.

Komission päätöksen toteutuessa sen kielteiset vaikutukset kohdistuisivat voimakkaimmin Keski- ja Pohjois-Suomeen. Jos päätös EU-tasolla tehdään, on kansallisesti tehtävä päätös niistä toimista, joilla tuotannon kehittäminen edelleen voisi jatkua näillä alueilla. Tilojen laajentumisen edellytyksenä alueilla, joilla eloperäisiä maita on runsaasti, on joko olemassa olevan peltoalan parempi hyödyntäminen tai sellaisten menetelmien saaminen käytäntöön, jotka mahdollistavat lannan nykyistä tehokkaamman kierrätyksen. Lannankäsittelyn tehostaminen esimerkiksi biokaasutus- ja jakeistusmenetelmin tekisi todennäköisesti kierrätyksestä taloudellisesti mahdollista ja toisi samalla myös muita hyötyjä, kuten lannan hajuhaittojen väheneminen ja fossiilisen energian korvaaminen bioenergialla. Valiokunta pitää tärkeänä pienten biokaasulaitosten toiminnan edistämistä esimerkiksi sopivalla syöttötariffilla tai vastaavilla toimilla.

Turvemaiden ensimmäisen kynnön kieltäminen on varsin suuri muutos vallitsevaan käytäntöön verrattuna. Se on kuitenkin välttämätön toimenpide, jolla on merkittävä vaikutus maatalouden ilmastopäästöihin ja vesistöjen tilaan tulevaisuudessa. Valiokunta korostaa, että kansallisilla toimilla ja hiilirikkaan maan tarkoituksenmukaisella kansallisella määrittelyllä voidaan vähentää asiaan liittyviä ongelmia. Komissio ei ole ehdotuksessaan määritellyt hiilirikasta maata, vaan sen tarkempi määrittely jää jäsenmaan vastuulle. Valiokunta katsoo, että hiilirikkaiksi maiksi tulisi kansallisesti määritellä ne alueet, joista muodostuvat päästöt ovat merkittäviä.