Perustelut

Talousvaliokunta esittää, että valtioneuvoston Teollisuuden Voima Oyj:n ydinvoimalaitosyksikön rakentamista, Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoksen rakentamista ja Posiva Oy:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamista laajennettuna koskevat periaatepäätökset jäävät voimaan.

Lähtökohdat

Periaatepäätösten hyväksymisen kannalta on olennaista arvioida, tarvitaanko esitettyä lisäkapasiteettia, ja jos tarvitaan, onko ydinvoiman lisärakentaminen oikea keino täyttää tarve. Mikäli vastaukset ovat myönteisiä, tulee harkittavaksi, täyttävätkö esitetyt hankkeet periaatepäätösvaiheen edellytykset. Yhteiskunnan kokonaisedun arviointi perustuu tähän kokonaisharkintaan, jolle ilmastotavoitteet asettavat tiukat reunaehdot.

Kuten valtioneuvoston pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa (VNS 6/2008 vp) todetaan, on ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta tullut aikamme suurimpia haasteita koko ihmiskunnalle. Ilmaston lämpenemistä aiheuttavista kasvihuonekaasupäästöistä noin 80 prosenttia on peräisin energian tuotannosta ja kulutuksesta mukaan lukien liikenne. Tästä syystä ilmasto- ja energiapolitiikka ovat viime vuosina kietoutuneet tiiviisti toisiinsa.

Valtioneuvosto on toukokuussa 2010 tehnyt energiasektorin jatkokehittämistä koskevan kokonaisratkaisunPääministerin ilmoitus eduskunnalle hallituksen energiaratkaisusta 11.5.2010, jonka keskeisiä osia ovat energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian merkittävä lisääminen sekä nyt käsiteltävänä oleva ydinvoiman lisärakentaminen.

Energiaratkaisu on vastaus eduskunnan hyväksymille (EK 19/2009 vp, TaVM 9/2009 vp) pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa linjatuille tavoitteille, joista keskeisimpiä ovat energian loppukulutuksen kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun sekä uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden lisääminen. Sähköenergiaan liittyen strategiassa todetaan, että sähkönhankintamme lähtökohtia ovat riittävän ja kohtuuhintaisen sähkön saaminen hyvällä toimitusvarmuudella siten, että sähkönhankinta samalla tukee muita ilmasto- ja energiapoliittisia tavoitteita. Oman tuotantokapasiteetin tulee pystyä kattamaan huipunaikainen kulutus ja mahdolliset tuontihäiriöt. Oman kapasiteetin rakentamisessa etusijalle asetetaan kasvihuonekaasuja päästämättömät tai vähäpäästöiset laitokset. Strategiassa todetaan, että sähköenergian riittävyyden kannalta tarvitaan ydinenergialain mukainen periaatepäätös ydinvoiman lisärakentamisesta, jolloin päästöjä aiheuttavaa lauhdutusvoimakapasiteettia korvataan päästöttömällä kapasiteetilla ja samalla kohennetaan sähkön hankinnan omavaraisuutta. Periaatepäätöstä harkittaessa on lähdettävä siitä, ettei ydinvoimaa rakenneta maahamme sähkön pysyvää vientiä silmällä pitäen.

Eduskunnan hyväksymät linjaukset ovat ohjanneet periaatepäätösten valmistelua. Niiden lähtökohtana on, että energiaratkaisuin voidaan taata sähköomavaraisuus ilmastotavoitteita edistävällä tavalla. Perusvoimaa (ml. ydinvoimaa) ei mitoiteta kattamaan kulutuspiikkejä, vaan niihin varaudutaan huippu- ja säätövoiman (eli kaasuturbiinien, vesivoiman ja lauhdevoiman) avulla. Lisäksi ylläpidettäisiin varavoimaa. Näin voidaan välttää tilanne, jossa ydinvoimaa valmistettaisiin pysyvästi vientiin.

Talousvaliokunta toteaa, että energian kohtuullinen hinta, riittävyys ja saatavuus ovat tärkeitä talouskasvun ja kilpailukyvyn edellytyksiä. Kyse on keskeisestä huoltovarmuus- ja elinkeinoelämän kilpailukykytekijästä, jolla on merkittävä vaikutus koko taloutemme vakauteen. Sähkön toimitusvarmuus ja kohtuullinen hinta antavat hyvän pohjan kotimaisille ja ulkomaisille investoinneille ja sijoituksille Suomeen ja tätä kautta yrittäjyydelle, työllisyyden kasvulle ja kansalaistemme hyvinvoinnin lisääntymiselle.

Energiaratkaisuja tehtäessä on otettava huomioon pitkä suunnittelujänne. Ydinvoimalaitokset rakennetaan 60 vuoden käyttöä varten. Laitoksen käyttöönottoa edeltää pitkä suunnittelu- ja rakentamisaika. Mikäli nyt käsiteltävänä olevat hankkeet etenevät, saataisiin uudet laitokset käyttöön aikaisintaan vuonna 2020. On kyettävä arvioimaan ja punnitsemaan eri vaihtoehtoja useita kymmeniä vuosia eteenpäin.

Tulevaan, useamman vuosikymmenen kehitykseen vaikuttavat useat tekijät, kuten ilmastonmuutoksen vastaiset toimet, uuden energiateknologian kehittäminen ja käyttöönotto, energiaraaka-aineiden riittävyys, mahdolliset kansainväliset konfliktit ja erityisesti EU:n piirissä sähkömarkkinoiden integraatiokehitys. Kansallisesti joudumme ennustamaan, miten kansantaloutemme ja tuotantorakenteemme kehittyvät. Ennustettava aikaväli on pitkä ja muuttujia on paljon, minkä vuoksi myös saadut asiantuntija-arviot ovat vaihdelleet merkittävästikin esimerkiksi sähkön kokonaiskulutusennusteiden ja sähkön hinnan kehittymisarvioiden osalta.

Yhteiskunnan kokonaisetua arvioidessaan valiokunta on tarkastellut periaatepäätöksiä laajasti energia- ja ilmastopoliittisesta sekä kokonaistaloudellisesta näkökulmasta. Harkinnassaan valiokunta on ottanut huomioon muilta erikoisvaliokunnilta saadut lausunnot, joiden pääkohtiin viitataan jäljempänä eri asiayhteyksissä.

Ilmastotavoitteet

Nyt tehtävien päätösten tavoitteena on turvata maamme sähkönsaanti siten, että se on linjassa ilmastonmuutoksen hillintää koskevien tavoitteiden kanssa. Päätösten tulee edistää siirtymistä kohti vähähiilistä taloutta.

Kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamisesta ja uusiutuvan energian lisäämisestä on sovittu EU-tasolla. Sen mukaisesti Suomen tulee vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2020 mennessä 20 %:lla vuoteen 1990 verrattuna. Suomi on myös sitoutunut nostamaan uusiutuvan energian osuuden 38 %:iin energian kokonaiskulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Samoin unioni on päättänyt ohjeellisesta 20 %:n energiatehokkuuden lisäämistavoitteesta. Eduskunnan käsiteltävänä olevassa valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa (VNS 8/2009 vp) linjataan Suomen tavoitteeksi leikata kansallisia päästöjä vähintään 80 %:lla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä.

Ympäristövaliokunnan tapaan talousvaliokunta katsoo, että ilmastotavoitteet asettavat raamit valittaville toimille. Noudatettavan energiapolitiikan kannalta tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, ettemme sulje mitään päästötöntä tai vähäpäästöistä energiantuotantomuotoa vaihtoehtojen ulkopuolelle. Kuten talousvaliokunta on aiemminkin todennut, nousee energiatehokkuuden kasvattaminen yhdeksi keskeisimmistä keinoista. Valtioneuvoston toukokuinen energiapaketti noudattaa hyvin näitä linjoja. Tarvetta on erityisesti uusiutuvan energian lisäämiselle ja energiatehokkuuden parantamiselle mutta myös ydinvoiman lisärakentamiselle.

Ydinenergian tuotannosta ei aiheudu kasvihuonekaasu- eikä pienhiukkaspäästöjä. Sen sijaan se jossain määrin jopa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Määrän on tältä osin arvioitu vaihtelevan noin 2—11 miljoonan hiilidioksiditonnin välillä riippuen siitä, missä määrin ydinvoimatuotanto korvaa hiililauhdetuotantoa. Kuten ympäristövaliokuntakin toteaa, periaatteessa lisäydinvoima vähentää fossiiliseen polttoaineeseen perustuvaa lauhdetuotantoa EU:n päästökauppa-alueella, koska ydinvoima on edullisempaa kuin hiilivoima ja laitoksia ajetaan kustannusjärjestyksessä.

Ydinenergialaki

Periaatepäätöksiin liittyvää harkintaa säätelee ydinenergialaki (990/1987). Sen lähtökohtana on (6 §), että ydinenergian käytön tulee olla turvallista eikä siitä saa aiheutua vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle.

Ydinenergian lisärakentamiseen liittyvästä periaatepäätösmenettelystä on säädetty ydinenergialain 11—15 §:ssä. Periaatepäätös on ensimmäinen askel kolmiportaisessa ja vaatimuksiltaan asteittain tiukentuvassa lisärakentamisen lupamenettelyssä. Myönteisen periaatepäätöksen saanut ydinvoimahanke edellyttää toteutuakseen vielä rakentamisluvan ja käyttöönottoluvan. Periaatepäätösmenettelyä edellyttää aina paitsi varsinaisen ydinvoimalaitoksen (lämpöteho yli 50 MW) rakentaminen myös ydinjätteiden loppusijoituslaitoksen rakentaminen.

Ydinenergialain mukaisesti periaatepäätösvaiheessa tulee tarkastella, täyttyvätkö lisärakentamisen ennakkoedellytykset. Mikäli esitetty ydinlaitoksen sijaintipaikkakunta vastustaa hanketta tai jo hankkeen periaatepäätösvaiheessa ilmenee seikkoja, jotka osoittavat, ettei ydinlaitoksesta voi tulla turvallista, on hankkeen eteneminen pysäytettävä jo tässä vaiheessa. Mikäli ennakkoedellytykset täyttyvät, kuten nyt esillä olevissa tapauksissa, tulee harkittavaksi, onko ydinvoimahanke yhteiskunnan kokonaisedun mukainen. Hallituksen esityksen (HE 16/1985 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 30/II) todetaan, että kokonaisetua harkittaessa tulee erityisesti ottaa huomioon ydinlaitoshankkeen tarpeellisuus maan energiahuollon kannalta, ydinlaitoksen sijaintipaikkakunnan sopivuus ja ympäristövaikutukset sekä ydinpolttoainehuollon ja ydinjätehuollon järjestäminen.

Ydinenergia-asetuksen (161/1988) 4 luvussa on säädetty niistä selvityksistä, joita hakijan tulee liittää periaatepäätöshakemukseen. Ydinenergialain lähtökohtana on, että periaatepäätösvaiheessa suhteellisen pääpiirteittäisten suunnitelmien pohjalta arvioidaan, onko hankkeella etenemismahdollisuuksia. Koska investoinnit ovat erittäin suuria, on laissa nimenomaisesti haluttu estää (15 § 2 mom.) hakijaa ryhtymästä pidemmälle meneviin valmistelutoimiin, ennen kuin eduskunta on hyväksynyt valtioneuvoston myönteisen periaatepäätöksen. Näin on haluttu taata päätöksentekijöille mahdollisuus vapaasti päättää hankkeen hyväksymisestä tai hylkäämisestä ilman, että päätöksentekoon vaikuttaisivat mahdollisesti jo pitkälle edenneet valmistelutoimet ja niihin sitoutuneet taloudelliset panokset. Tällä on toisaalta vaikutusta siihen, ettei hakijalta voida edellyttää hyvin yksityiskohtaisia suunnitelmia hankkeesta. Vaihtoehtoisia tapoja edetä voi olla periaatepäätösvaiheessa vielä useita. Yksityiskohtaisten selvitysten aika tulee, mikäli hanketta pidetään lähtökohdiltaan yhteiskunnan kokonaisedun mukaisena ja hanke etenee rakentamis- ja käyttöönottolupavaiheisiin.

Mikäli eduskunta pitää hanketta yhteiskunnan kokonaisedun mukaisena ja hyväksyy valtioneuvoston periaatepäätöksen, eduskunta antaa samalla hakijalle luvan aloittaa tarkemmat selvitykset lisärakentamisen eteenpäin viemiseksi.

Sähkömarkkinat

Sähkömarkkinat yhdentyvät yhä tiiviimmin keskenään. Markkinoiden integraatio merkitsee jo nyt, että sähkö liikkuu siirtoyhteyksien niin salliessa vapaasti maasta toiseen.

Siirtokapasiteetti Ruotsista (2 000 MW), Venäjältä (1 400 MW) ja Virosta (350 MW) Suomeen on yhteensä noin 3 750 MW. Vuonna 2011 Suomen ja Ruotsin välillä käyttöönotettava Fennoskan 2 ja vuonna 2014 Suomen ja Viron välillä käyttöönotettava Estlink 2 nostavat siirtotehoa edelleen.

Pohjoismaissa integraatiokehitys on edennyt jo pitkälle. Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska muodostavat yhteisen tukkusähkömarkkinan. Markkina-alueen yhteenlaskettu vuosittainen sähkönkulutus on noin 400 TWh, josta Suomen osuus on vaihdellut noin välillä 80—90 TWh. Tukkusähkömarkkinoilla sähkön markkinahinta muodostuu sähköpörssissä (Nord Pool). Siellä myydyn sähkön osuus on noin 70 % (vuosi 2008) kulutetusta sähköstä. Sähköpörssissä noteerataan spot-kaupassa osto- ja myyntitarjousten perusteella sähkön markkinahinta seuraavan päivän jokaiselle tunnille. Koko markkina-alueella on sama hinta, elleivät siirtoyhteyksien pullonkaulat muodosta esteitä sähkön siirrolle. Vähäisessä määrin käydään myös vuorokauden sisäistä Elbas-kauppaa.

Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden merkittävimpänä puutteena voidaan pitää sitä, että niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa sähkön tuotanto on melko keskittynyttä. Kolmen suurimman pohjoismaisen tuottajan osuus pohjoismaisesta sähköntuotannosta on lähes puolet. Suomessa Fortum Oyj:n osuus tuotannosta on noin 40 % ja Pohjolan Voima Oy:n noin 25 %. Fennovoima Oy:n tulo uutena sähköntuottajana markkinoille uuden ydinvoimalayksikön kautta lisää kilpailua ja parantaa siten sähkömarkkinoiden toimivuutta.

Pohjoismaiset sähkömarkkinat ovat mallina EU:n sähkömarkkinoiden integraatiolle. Euroopan yhtenäisilläkin markkinoilla lähdetään siitä, että kukin jäsenmaa kantaa omalta osaltaan vastuun energian riittävyydestä ja kapasiteetin rakentamisesta. Tällä hetkellä vain Suomi ja Luxemburg ovat kapasiteetin osalta tuontiriippuvaisia. Negatiivinen tehotase altistaa Suomen sähkömarkkinat tuonnista aiheutuville häiriöille.

EU:n sähkömarkkinoiden integraatiota säätelee ns. kaasun ja sähkön sisämarkkinoiden III lainsäädäntöpaketti- Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/72/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta - Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/73/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta - Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 713/2009, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston perustamisesta - Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 714/2009, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkön kaupassa ja asetuksen (EY) N:o 1228/2003 kumoamisesta - Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 715/2009, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, maakaasunsiirtoverkkoihin pääsyä koskevista edellytyksistä ja asetuksen (EY) N:o 1775/2005 kumoamisesta. Sääntely tulee asteittain voimaan siten, että se on kokonaisuudessaan sovellettavissa 3.3.2011 mennessä. Sääntelyn voimaantulon myötä markkinoiden oletetaan vähitellen integroituvan. Parhaillaan kehitetään yhteistä sääntelyä ja teknistä kapasiteettia. Unionin laajuisesti valmistellaan kymmenvuotinen verkon kehittämissuunnitelma, joka ei kuitenkaan sido jäsenmaita. Suunnitelma tarkastetaan joka toinen vuosi, ja se sisältää sähkön eurooppalaisen tuotannon riittävyysarviot. Integraation myötä toimitusvarmuus paranee, energialähdejakauma moninaistuu ja kilpailu lisääntyy vakauttaen samalla markkinoita ja ehkäisten nopeita hinnanmuutoksia. Integraation edellyttämät investoinnit infrastruktuuriin ovat kuitenkin kalliita ja yhdentyminen hidasta. Osaltaan sitä hidastavat eri jäsenmaiden avoimuudeltaan hyvin erilaiset markkinat. Alueelliset markkinat, ja niiden mukana myös pohjoismainen sähköpörssi, tullevat vielä suhteellisen pitkään toimimaan nykyisellä tavalla.

Oheiset tilastot kuvaavat osaltaan integraation nykytilaa osoittamalla, kuinka merkittävästi sähkön hinta vielä vaihtelee EU-maiden välillä. Tilastoista voi myös päätellä, että markkinoiden yhdentyessä Suomessa myydyn sähkön hintaan kohdistuu korotuspaineita.

(Kuvat vain mietinnön pdf-versiossa)

Tarve

Sähkön kysyntä

Strategian käsittelyn yhteydessä valiokunta arvioi, että yhteiskunnan sähköistymisen myötä voidaan olettaa sähkön suhteellisen osuuden energian kokonaiskulutuksesta kasvavan, vaikka energian kokonaiskulutus saataisiinkin käännettyä laskuun. Strategian perusurassa sähkön kulutuksen arvioitiin kasvavan 103 TWh:iin vuoteen 2020 mennessä. Tavoiteurassa tavoitteeksi asetettiin 98 TWh eli sama, johon on päädytty myös periaatepäätösten taustaoletuksissa ja joka on lähellä teollisuuden arviota tulevasta tarpeesta. Tavoiteuran saavuttaminen edellyttää, että energiatehokkuuden myötä sähkön kulutusta kyetään energiatehokkuustoimikunnanTEM, Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 esitysten mukaisesti leikkaamaan 5 TWh:lla.

Periaatepäätöksissä todetaan, että kustannustehokkainta on tuottaa tarvittava sähkö edullista energiaa tuottavissa, päästö- yms. normit täyttävissä perusvoimalaitoksissa. Lisäksi sähköhuolto on turvattava huippukysynnän aikana. Jotta teollisuuden tarpeet voidaan tyydyttää, tulee sähkökapasiteetin riittävyys perustaa oletukseen tavoitteellisesta talouskehityksestä.

Talouden taantuma johti sähkönkulutuksen nopeaan laskuun vuonna 2009. Alustavien tietojen mukaan sähkön kokonaiskulutus romahti tuolloin n. 81 TWh:iin. Viimeisten tietojen mukaan sähkön kulutus on kääntynyt kuluvana vuonna nopeaan nousuun. Tämänhetkisenä arviona on, että kokonaiskulutus kasvaa vuoden lopussa noin 84 TWh:iin.

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Teollisuuden osuus kokonaissähkönkulutuksestamme on noin puolet. Tämän osuuden kehittyminen muodostaa näin ollen merkittävän osan kulutusennustetta. Strategiaa käsiteltäessä oli epäselvää, miten metsäteollisuuden sähkönkulutus tulee kehittymään. Massa- ja paperiteollisuus on teollisuuden toimialoistamme merkittävin sähkön käyttäjä, joskin myös merkittävä uusiutuvan energian tuottaja. Suurimmillaan vuonna 2006 sen sähkönkäyttö oli lähes 27 TWh. Sektorin sähkönkulutus laski voimakkaasti taantuman myötä, ja osa tuotantolaitoksista on poistunut lopullisesti käytöstä. Alalla arvioidaan, että tehtaiden sulkeminen on vähentänyt sähkön vuotuista käyttöä pysyvästi noin 3,5 TWh. Suomessa toimii edelleen 50 sellu-, paperi- ja kartonkitehdasta sekä 240 teollisen mittakaavan puutuoteyritystä. Alalla arvioidaan, että alan sähkönkulutus tulee palautumaan taantumaa edeltävälle tasolle eli 27—28 TWh:iin vuoteen 2020 mennessä. Perinteisten tuotteiden tuotannon elpymisen lisäksi sähkönkulutuksen lisääntymiseen tulevat vaikuttamaan vireillä olevat biojalostamoinvestoinnit (noin 1,5—2,5 TWh:n lisäys sähkönkulutukseen) sekä muiden uusien metsäteollisuuden tuotteiden tuotanto. Tällaisiksi tuotteiksi mainitaan biopolttoaineiden lisäksi mm. kemikaalit, nanosellujohdannaiset, terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja uudet puutuoteratkaisut. Myös puurakentamisen toivotaan nopeasti lisääntyvän.

Erittäin energiaintensiivinen metallinjalostusteollisuus arvioi, että sähkön tarve Suomessa sijaitsevilla tehtailla kasvaa vuodelle 2010 arvioidusta noin 5,8 TWh:sta vuoteen 2020 mennessä 7,8 TWh:iin. Vuonna 2030 sähkönkulutuksen arvioidaan olevan jo 8,3 TWh. Outokumpu Oyj:n kesäkuussa 2010 julkistama ferrokromitehtaan laajentamista koskeva investointipäätös osoittaa osaltaan sähkönkysynnän kasvavaa trendiä. Metallinjalostusteollisuuden sähköintensiteettiä kuvaa se, että esimerkiksi ferrokromin tuotannossa sähkön osuus tuotantokustannuksista on yli 30 %.

Uusi teknologia, kuten sähköautot ja lämpöpumput, kasvattaa osaltaan sähkönkulutusta. Samoin tulee varautua kasvussa olevan palvelusektorin sähkönkulutuksen lisääntymiseen.

Sähkönkulutuksen kasvua ja kapasiteetin lisäystarvetta pyritään hillitsemään lisäämällä energiatehokkuutta ja energian säästöä. Nämä toimet muodostavat olennaisen osan hallituksen energiaratkaisua. Strategian mukaisesti tavoitteena on, että energian loppukulutusta vähennetään vuoteen 2020 mennessä noin 37 TWh:lla perusuraan verrattuna. Pääpaino on lämmönsäästössä. Sähkön säästötavoite on 5 TWh. Tavoitteiden täytäntöönpano on jo käynnissä (esimerkiksi hehkulamppujen poistuminen, aiempaa energiatehokkaampien sähkölaitteiden markkinoilletulo, LED-valaistuksen yleistyminen jne.).

Suomessa yritykset ovat jo pitkään solmineet vapaaehtoisuuteen perustuvia energiatehokkuussopimuksia, joiden avulla on saatu hyviä tuloksia aikaan. Teollisuuden suuret energiankäyttäjät ja merkittävä joukko pienempiä yrityksiä ovat olleet sopimusten piirissä jo toistakymmentä vuotta. Nyttemmin toimintaa on laajennettu yhä suuremmalle yritysjoukolle ja uusille toimialoille, kuten kauppaan sekä matkailu- ja ravintolapalveluihin.

Lisäpotentiaalia sähkön energiatehokkuuden lisäämiseen tuovat aikanaan teknologian kehitys ja tuotteiden saatavuus kohtuulliseen hintaan. Esimerkiksi jo nyt saatavissa olevien ja energiatehokkuutta lisäävien taajuusmuuttajien hinta ei nykyisellään ole kilpailukykyinen edistääkseen teknologian laajamittaisempaa käyttöä.

Kulutuskysyntää voidaan jossain määrin pyrkiä ajoittamaan siten, että kuormitus jakautuu mahdollisimman tasaisesti. Sähkönkulutuksessa on jo nyt markkinaehtoista kysyntäjoustoa, jota tällä hetkellä lähinnä vain osa teollisuudesta hyödyntää. Monet sähköyhtiöt tarjoavat jo nyt tunnittaiseen spot-hintaan perustuvia tuotteita, mutta jakeluyhtiöiden tietojärjestelmät eivät vielä pysty käsittelemään tuntimittaustietoja. Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman sähkötehotyöryhmän loppuraportissa (31.3.2010) todetaan, että markkinaehtoinen kysyntäjousto soveltuu käyttövarmuuden ylläpitoon huippukulutustuntien aikana, jolloin kysyntäjousto parantaa tehotasapainoa. Joustolla voidaan vaikuttaa myös huippukulutustuntien aikaiseen sähkön hintaan. Pidemmällä aikavälillä kysyntäjousto voisi tarjota pysyvän vaihtoehdon tai lisän tuotantokapasiteettiin perustuvalle tehoreservijärjestelmälle.

Ottaen huomioon, että lisäkapasiteettia rakennetaan usean vuosikymmenen käyttöä varten, talousvaliokunta katsoo, että kulutusennusteissa on kyettävä arvioimaan sähkön kulutustarvetta huomattavasti 2020-lukua pidemmälle. Vaatimatonkin talouskasvu (esim. 1,7 %/vuosi) johtaa bruttokansantuotteen kaksinkertaistumiseen vuoteen 2050 mennessä ja lähes viisinkertaistumiseen vuoteen 2100 mennessä. Arviota voi pitää maltillisena, sillä viimeiset 150 vuotta Suomen talous on kasvanut keskimäärin noin 2 % vuodessa. Korrelaatiota talouskasvun ja sähkönkulutuksen välillä kuvaa se, että bruttokansantuotteen kolminkertaistuessa viimeisten 40 vuoden aikana sähkönkulutus nelinkertaistui. Vaikka talouden kasvun voi perustellusti olettaa muuttuvan vähemmän energiaintensiiviseksi, talousvaliokunta ei pidä todennäköisenä, että sähkönkulutus vähentyisi samaan aikaan kuin kokonaistuotannon määrä moninkertaistuu. Sähkönkulutuksen kasvuun tulee näin ollen varautua myös 2020- ja 2030-lukujen jälkeen.

Sähkön tarjonta

Tärkeimmät sähköntuotannon energianlähteet ovat ydinvoima, vesivoima, kivihiili, maakaasu, puupolttoaineet, turve ja tuulivoima. Lisäksi sähköä tuodaan naapurimaista (noin 5—20 % kokonaiskulutuksesta). Sähkönkulutus on 2000-luvulla vaihdellut välillä 80—90 TWh.

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Strategian mukaisesti uusi kapasiteetti tulee rakentaa omavaraisuuden ja mahdollisimman päästöttömän energiantuotannon varaan. Tämä tarkoittaa, että tuontiriippuvuudesta täytyy päästä eroon ja luopua hiililauhteen käytöstä perusvoiman tuotannossa.

Vuosina 1999—2009 sähkön nettotuonti Suomeen on ollut vuosittain noin 5—17 TWh eli noin 6—20 % kokonaiskulutuksestamme. Suurimmillaan laskennallinen tuontitarve on ollut noin 1 800 MW. Toteutuneiden kulutushuippujen aikana sähköä on tuotu enimmillään noin 2 000—3 000 MW.

(Kuvat vain mietinnön pdf-versiossa)

Sähkön hankinnasta vajaa kolmasosa on tuotettu sähkön ja lämmön yhteistuotannon (CHP) avulla, jossa olennaisena raaka-aineena on uusiutuva energia. Suomi on sitoutunut EU:n energiapaketissa uusiutuvien energialähteiden osuuden nostamiseen 38 %:iin energian kokonaiskulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Talousvaliokunta on strategiasta antamassaan mietinnössä tarkastellut yksityiskohtaisesti uusiutuvan energian lisäyspotentiaalia paitsi tuotantomuodoittain myös käyttökohteittain. Valiokunta katsoo, että uusiutuvan energian lisääminen on ilmastonmuutoksen vastaisten toimenpiteiden olennainen osa. Se luo samalla pohjaa uudelle vihreälle teknologialle ja uudelle vientisektorille. Myös ympäristövaliokunta sekä maa- ja metsätalousvaliokunta ovat lausunnoissaan painottaneet uusiutuvan energian merkitystä. Maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo, että 38 %:n uusiutuvan energian osuutta tulee pitää minimitavoitteena.

Hallituksen suunnittelemalla uusiutuvan energian paketilla on tarkoitus tuottaa energiaa metsähakkeella 25 TWh, tuulivoimalla 6 TWh, biokaasulla 0,7 TWh, pelleteillä 2 TWh, lämpöpumpuilla 8 TWh ja kierrätyspolttoaineilla 2 TWh. Lisäksi on tarkoitus lisätä vesivoimaa ja nostaa liikenteen polttoaineiden biopolttoaineiden osuus 7 TWh:iin. Kokonaisuutena lisäystavoite on 38 TWh. Tavoite perustuu energian loppukulutusarvioon 327 TWh vuonna 2020, josta uusiutuvaa olisi 124 TWh. Hallituksen arvion mukaan kustannukset näistä toimista olisivat noin 341 miljoonaa euroa vuodessa viimeistään vuonna 2020. Kokonaissummasta tuulivoiman ja biokaasun syöttötariffin hinta olisi noin 200 miljoonaa euroa vuodessa sähkön markkinahinnasta riippuen. Tämän lisäksi muiden kuin tuulivoiman, biokaasusähkön ja metsäenergian tukemiseen tarvitaan investointitukia arviolta noin 50—70 miljoonaa euroa vuodessa. Teollisen mittaluokan biodiesellaitosten rahoitukseen varataan noin 100 miljoonaa euroa. Talousvaliokunta edellyttää, että eduskunta saa uusiutuvaa energiaa koskevat lainsäädäntö- ja rahoitusesitykset käsiteltävikseen kuluvan vuoden loppuun mennessä (Valiokunnan lausumaehdotus 3).

Valiokunta on todennut, että uusiutuvan energian lisäämisen edellyttämien ohjauskeinojen tulee olla yhdensuuntaisia ja hyvin koordinoituja. Ohjauskeinojen tulee myös olla teknologianeutraaleja sekä mahdollisimman kustannustehokkaita ja markkinaehtoisia kilpailunvääristymien ehkäisemiseksi. Ohjaustoimissa on varauduttava myös globaaliin tukikilpailuun. On tärkeää huolehtia, että Suomessa tuotettu uusiutuva energia auttaa Suomea saavuttamaan uusiutuvan energian lisäämistavoitteensa.

Sähkön lisäkapasiteetti turvaa mm. metsäteollisuuden tuotantoedellytyksiä globaalissa kilpailussa ja samalla uusiutuvan energian tuotantomahdollisuuksia Suomessa. Metsäteollisuuden tuotannon sivutuotteena syntyy jo nykyisin 70 % uusiutuvasta energiastamme, ja esimerkiksi edellä kuvatut biojalostamohankkeet lisäävät tuotantopotentiaalia entisestään.

Vaje ja sen kattaminen

Ilmasto- ja energiastrategia edellyttää, että sähkön hankinta tulee ensisijaisesti perustaa omaan kapasiteettiin ja tämän kapasiteetin tulee pystyä kattamaan huipun aikainen kulutus ja mahdolliset tuontihäiriöt. Tämä edellytys ei nykyisin täyty, vaan kotimaisen kulutuksen ja tuotannon välinen epätasapaino on jopa 2 000 MW. Edellä todettu sähkön kulutuskysynnän kasvu lisää vajetta.

Fingridin arvion mukaan Suomen tuotantokapasiteetti on nykyisellään 13 120 MW. Määrään sisältyy tehoreservijärjestelmän piiriin kuuluva 600 MW:n voimalaitoskapasiteetti (lauhdevoimaa). Suurimmillaan laskennallinen tehovaje oli talvikaudella 2006—2007 noin 1 800 MW. Vuonna 2007 kulutus ylitti kotimaisen tarjonnan yhteensä 379 tunnin ajan. Talven 2009—2010 aikana kulutus ylitti käytettävissä olevan kapasiteetin 240 tunnin aikana.

Suomen energiamarkkinoiden toiminnasta vastaavan viranomaisen eli Energiamarkkinaviraston arvion mukaan kapasiteettitilanne korjaantuu, kun OL3-laitos otetaan käyttöön olettaen, että tuolloin on vuositasolla käytössä myös 7 TWh uusiutuvaan energiaan perustuvaa sähköä ja ettei 600 MW:n tehoreserviin kuuluvaa lauhdevoimakapasiteettia ole poistettu käytöstä. Edellytyksenä on myös, että vanhentuvat CHP-laitokset on korvattu uusilla vastaavan tehoisilla laitoksilla. Näin laskien virasto arvioi, että kulutushuippuina Suomi muuttuu tuontiriippuvaiseksi jälleen vuonna 2015.

Kapasiteettitarpeeseen vaikuttavat paitsi kulutuskysynnän kasvu ja tuontiriippuvuudesta irtautuminen myös tarve korvata käytöstä poistuvaa kapasiteettia. IE-direktiivinDirektiiviehdotus teollisuuslaitosten päästöistä KOM(2007)844 (21.12.2007) voimaantulon myötä perusvoimantuotannosta arvioidaan poistuvan noin 2 100 MW lauhdevoimaa. Vuoden 2020 lopulla arvioidaan käytöstä poistuvan yhteensä noin 500 MW ydinvoimaa ja Suomi on jälleen sähkön nettotuoja.

(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)

Energiatehokkuustoimilla pyritään vähentämään erityisesti lämmönkulutusta. Kuten edellä on todettu, tämä saattaa samalla vähentää CHP-tuotannosta saatavan sähkön määrää, sillä yhteistuotanto on kannattavaa vain, jos sekä sen tuottama lämpö että sähkö pystytään hyödyntämään tehokkaasti. CHP-sähkön määrää saattaa vähentää myös se, että samalla lämpökuormalla saadaan vähemmän sähköä, kun siirrytään maakaasusta kiinteisiin polttoaineisiin ja jätevoimaloiden käyttöön. Vanhenevien maakaasuvoimaloiden määrä on kuitenkin suhteellisen pieni. Laitosten uusiminen, jota IE-direktiivi tulee osaltaan edellyttämään, parantaa laitosten tehoa.

Sähköä tulee olla verkossa joka hetki kysyntää vastaava määrä. Arvioitaessa tätä turvaavan sähkön tuotantokapasiteetin kokonaistarvetta ja laatua on otettava huomioon, että käytettävissä on oltava eri tarkoituksiin varattua tuotantokapasiteettia. Tarvitaan sekä perus-, säätö-, huippu- että varavoimaa. Perusvoima on sähköä, jota tarvitaan keskeytymättömästi ympäri vuorokauden ja jolla tyydytetään suurin osa sähköntarpeesta. Tyypillisesti perusvoimaa tuotetaan hiili-, vesi- ja ydinvoimalaitoksissa. Säätövoimalla tasataan sähkönkulutuksen vuorokausivaihteluja. Joustavinta säätövoimaa on vesivoima, jota voidaan säätää nopeasti. Sitä tarvitaan myös mm. tuulisähkön tuotantovaihteluja kompensoimaan. Todettakoon, että Ranskassa on myös ydinvoimaa käytetty hyvin tuloksin säätövoimana. Huippuvoimaa tarvitaan sähkönkulutuksen äkillisten kulutushuippujen aikana eli erityisesti kovilla pakkasilla. Huoltovarmuussyistä pidetään myös varavoimaa, joka otetaan käyttöön varsinaisten voimaloiden ollessa poissa käytöstä.

Kun oletuksena on, että vuonna 2020 sähkönkulutus on energiankulutuksen tehostamistoimenpiteet huomioon ottaen 98 TWh, on laskennallinen huippukulutus noin 16 300 MWvrt. v. 2006—2007 kulutuksen ollessa noin 90 TWh laskennallinen huippukulutus oli noin 15 000 MW. Omavaraisuustavoitteen täyttäminen edellyttää, että erilaisin voimaratkaisuin pystymme kansallisesti täyttämään tämän kapasiteettitarpeen. Kun otetaan huomioon 2020-luvun alkupuolelle mennessä poistumassa oleva kapasiteetti ja tuontiriippuvuudesta pääseminen ja toisaalta uusiutuvaa energiaa koskevien tavoitteiden täyttäminen samoin kuin erityisesti lämmitysenergian käyttöön liittyvä energiatehokkuuden lisääntyminen, olemme tilanteessa, jossa kahden nyt esitetyn ydinvoimalaitoksen käyttöönoton jälkeenkin huipunaikainen kapasiteetti olisi ilman tavanomaista lauhdevoimaa noin 16 200 MW.

Työ- ja elinkeinoministeriön arvioiden mukaan kulutushuippujen kattaminen omalla tuotannolla edellyttää, että vuoteen 2020 mennessä tulee tuotantokapasiteettia lisätä noin 2 000—3 200 MW ja vuoteen 2030 mennessä 4 500—5 500 MW (ml. Loviisan ydinvoimalaitoksen nykyisten yksiköiden korvaaminen). Tarvetta on sekä perus- että huippuvoimakapasiteetille. Laskelmissa on oletettu, että CHP-laitokset korvataan vastaavan tyyppisillä uusilla laitoksilla ja että osaa tavallisista lauhdevoimaloista voidaan käyttää huippuvoimantuotannossa vuoden 2023 loppuun asti, vaikka IE-direktiivi edellyttää asteittaisia uudistuksia jo vuodesta 2016 lukien. Arviona on, että sähköä pikemminkin viedään Viroon kuin tuodaan sieltä. Samoin oletetaan, että tuonti Venäjältä jatkuu.

Nykyteknologian avulla uusiutuvan energian suurin käyttömahdollisuus vesivoimaa lukuun ottamatta kohdistuu lämmöntuotantoon. Sähköntuotannossa merkittävin on tuulivoimapotentiaali, jota vuonna 2020 arvioidaan saatavan 6 TWh. Kapasiteettitarpeen laskennassa tuulivoimapotentiaalin osuus on kuitenkin rajallinen, sillä tuuliolosuhteiden vaihtelun vuoksi vain noin 6—10 % tuulivoimasta, eli nykyisten lisäämissuunnitelmien puitteissa maksimissaan noin 200 MW, voidaan laskea mukaan tehotarkasteluun. Vesivoiman tehostamismahdollisuudet ovat noin 100 MW. CHP-tuotantoon arvioidaan tulevan lisää hajautettua energiantuotantoa, mutta yksiköt tulevat olemaan siinä määrin pieniä, ettei niillä ole vaikutusta tehotarkasteluun. Älykkäät sähköverkot ja kysyntäjousto voivat tasoittaa kulutuspiikkejä ja näin vähentää kalliin huippuvoiman käyttöä. Perusvoiman tuotantotarpeeseen ne eivät kuitenkaan merkittävästi vaikuta.

Kustannustehokkainta päästötöntä perusvoimaa on vesivoiman- ja ydinvoiman tuotanto. Vesivoiman lisärakentaminen ei nykyisen sääntelyn puitteissa ole laajamittaisemmin mahdollista. Yhteistuotannon mittava lisääminen ei puolestaan ole kustannustehokasta, koska näin syntyvälle lämpökuormalle ei arvioida löytyvän riittävää kysyntää. Perusvoiman lisäystarve on näin ollen täytettävä joko ydinvoimalla tai hiililauhteella. Hiililauhteen käytön laajamittainen jatkaminen, puhumattakaan sen lisäämisestä, ei ole ilmastotavoitteiden mukaista.

Sähkönkulutuksen, tuotannon ja pitkän aikavälin strategian tavoitteiden täyttäminen muodostaa muuttujajoukon, jossa tavoitteet ovat selvät, mutta muut tekijät epävarmoja. Täyttä varmuutta ei ole siitä, miten sähkönkulutus lopulta kehittyy, eikä siitä, miten ja kuinka nopeasti eri energian tuotantoteknologiat ja energiatehokkuutta lisäävät teknologiat kehittyvät. Uusien energialähteiden merkitys on tällä hetkellä suuri erityisesti lämmöntuotannossa. CHP-tuotantoa ei kuitenkaan voida kustannustehokkaasti nostaa, sillä näin syntyvälle lämpökuormalle ei löydy käyttöä mm. lämpöpumppujen yleistymisen ja talojen energiatehokkuuden lisääntymisen myötä. Perusvoimantuotannon tulee perustua toimitusvarmaan ja kustannustehokkaaseen lähteeseen. Kokemukset nykyisten suomalaisten ydinvoimalaitosten toimintavarmuudesta ovat erinomaiset. Kaikkien neljän toiminnassa olevan laitoksen keskimääräinen vuotuinen käyttökerroin on ollut lähes poikkeuksetta yli 90 prosenttia vuodesta 1983 lähtien.

Vaikutukset

Taloudelliset vaikutukset

Esillä olevat ydinvoimainvestoinnit on tarkoitus toteuttaa markkinaehtoisesti, eikä ydinvoimarakentamisesta koidu yhteiskunnalle suoria kustannuksia. Kyseessä ovat erittäin merkittävät investointihankkeet, joiden välittömät ja välilliset positiiviset vaikutukset ovat kansan- ja kuntataloudellisesti huomattavat.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) arvioiden mukaan noin 1 700 MW:n ydinvoimainvestointi nostaisi kansantalouden kokonaisinvestointeja 2—3 % hankkeen rakennusaikana ja lisäisi myös pysyvästi investointitasoa. Hankkeilla olisi selvä vaikutus kokonaisinvestointeihin ja sitä kautta kansantuotteeseen. Kahden laitoksen rakentaminen kaksinkertaistaisi rakennusaikaiset investointivaikutukset, mutta pysyvät vaikutukset eivät suhteellisesti nousisi samalle tasolle kuin ensimmäisen voimalan kohdalla. Bruttokansantuotteen arvioidaan pidemmällä aikavälillä kasvavan noin puolella prosentilla investointien ja sähkön alhaisemman hinnan vaikutuksesta. Työllisyyden kasvu lisää kansantaloutta ja yksityistä kulutusta. Turun kauppakorkeakoulun vuonna 2008 tekemän selvityksen mukaan Olkiluoto 3 -rakennushankkeen vaikutus on enimmillään ollut lähes 2 % Suomen bruttokansantuotteesta.

Kuten edellä on todettu, määräytyy Suomessa kulutetun sähkön markkinahinta tulevaisuudessa yhä selvemmin eurooppalaisilla sähkömarkkinoilla. Yli puolet EU-alueella tuotetusta sähköstä tuotetaan vielä nykyisin fossiilisilla polttoaineilla, lähinnä kivihiilellä. Sähkön tuotanto kuuluu päästökauppasektorin piiriin, joten päästöoikeuden hinnalla tulee olemaan suuri merkitys EU-alueen sähkön hintaan olettaen, ettei fossiilisiin polttoaineisiin pääosin perustuvasta sähköntuotannosta kyetä nopeasti erkaantumaan. Valiokunta olettaa, että päästöoikeuden hinta saattaa merkittävästi nostaa sähkön markkinahintaa unionin alueella. Tämä saattaa energiaintensiivisen teollisuutemme kilpailullisesti kestämättömään tilanteeseen, mikäli vientiteollisuutemme joutuu tulevaisuudessa maksamaan sähköenergiastaan EU-alueen ulkopuolella olevia kilpailijoitaan huomattavasti korkeampaa hintaa. Kansainväliset ilmastosopimusneuvottelut, jotka tulokseen päästessään tasoittaisivat kilpailuolosuhteita, ovat edenneet erittäin hitaasti, eikä varmuutta lopputuloksesta ole. Komissio puolestaan valmistelee päästötavoitteiden yksipuolisia lisätiukennuksia EU-maiden osalta. Tätä taustaa vasten arvioiden on teollisuuden omakustannusperiaatteella saatava kohtuuhintainen sähkö välttämätön edellytys energiavaltaisen teollisuuden säilymiselle Suomessa.

Työ- ja elinkeinoministeriö on arvioinut, että kaikki hakijat kykenevät rahoittamaan hankkeensa. Sekä Teollisuuden Voima Oyj että Fennovoima Oy toimivat kaupallisella periaatteella ja ovat vakuuttuneita hankkeittensa kannattavuudesta. Päästöoikeuden hinta ei rasita ydinvoimalla tuotettua sähköä, mutta saattaa parantaa ydinsähkön kilpailukykyä, mikäli sähkön markkinahinta päästökaupan seurauksena nousee. Kustannuksia lisäävät erittäin suuret investointikustannukset, joita kansainvälisesti laajentunut kiinnostus ydinvoiman lisärakentamiseen saattaa vielä nostaa. Ydinvoiman kokonaiskustannuksista investoinnin osuus on OECD/NEA-arvioiden mukaan noin 60 %, käyttö ja kunnossapito 25 % ja ydinpolttoaineen kierto 15 %, josta raakauraanin osuus noin kolmannes. Kustannuksia lisäävät myös ydinjätehuollon kustannuksista vastaaminen sekä ydinvastuulain mukaisesta vastuuvakuutuksesta koituvat kustannukset. Nämä kustannukset jäävät kuitenkin kokonaisinvestointiin verrattuna suhteellisen pieniksi.

Kuluttajahinnan kannalta on olennaista, että mitä enemmän sähköpörssiin tulee muuttuvilta kustannuksiltaan kivihiililaudetta halvempaa, tasaiseen tuotantomäärään perustuvaa sähköä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä markkinahinnan määräävä lauhdesähkö syrjäytyy ja sähkön hinta alenee. Hintavaikutusten arviointi on kuitenkin erittäin vaikeaa, sillä muuttujia on muitakin kuin vain ydinsähkön tuotantomäärä. Koska osakkaina esillä olevissa hankkeissa on useita paikallisia energialaitoksia, hyötyvät kuluttajat osin suoraan myös osakkuussähköstä.

Mikäli markkinahinta laskisi, lisäisi se uusiutuvan energian tukitarvetta. Kuten edellä on todettu, kohdistuu sähkömme hintaan pikemminkin integraatiokehityksen ja päästökaupan mukanaan tuomia korotuspaineita. Myös sähköverkon rakennuskustannukset nostavat sähkön lopullista hintaa kohoavien siirtohintojen muodossa.

Samoin on tuotu esille epäily, että ydinvoiman lisärakentamiseen investoiminen vähentää mahdollisuuksia investoida uusiutuvaan energiaan. Valiokunta toteaa, että kyseessä ovat suuruudeltaan (yhtiöiden arvioiden mukaan yhteensä 7—10 miljardin euron) ja kansantaloudellisilta vaikutuksiltaan merkittävät investointihankkeet, eikä esille ole tullut, että hankkeiden mahdollisesti kariutuessa vastaavat investoinnit tehtäisiin uusiutuvaan energiaan tai johonkin muuhun Suomessa sijaitsevaan kohteeseen. Sen sijaan esimerkiksi metsäteollisuus katsoo ydinvoiman lisärakentamisen nimenomaisesti mahdollistavan lisäinvestoinnit uusiutuvaan energiaan.

Ydinvoiman lisärakentamisesta ei koidu suoria taloudellisia kustannuksia yhteiskunnalle. Ydinvoimalaitoksen haltija vastaa niin rakentamis-, käyttö- kuin jätekustannuksistakin. Myös säteilyturvaviranomaisen (STUK) toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan yritysten toimesta. Yhteiskunnan vastuulla ovat viranomaistoiminnot, kuten poliisi- ja pelastustoimen mitoittaminen ydinvoimalaitosten toiminnan edellyttämällä tavalla.

Välillisiä kustannuksia syntyy myös kantaverkon vahvistamisesta ja siirtoyhteyksien luomisesta Ruotsiin. Näillä toimilla pyritään estämään Suomen kantaverkon ruuhkautuminen. Uudet ydinvoimayksiköt samoin kuin tuulivoiman lisääminen 2 000 MW edellyttävät verkon kehittämistä. Tarvitaan siirtoyhteys Pohjois-Suomen ja Ruotsin sekä Etelä-Suomen ja Ruotsin välille samoin kuin maan sisällä pohjois—eteläsuuntaisen verkon vahvistamista. Kustannuksia aiheutuu myös tarpeesta lisätä varavoimaa. Lähtökohtana on, että häiriöreservi mitoitetaan suurimman tuotantoyksikön tai vakavimman verkkovian mukaan. Fingrid on suunnitelmissaan varautunut kahden uuden ydinvoimalaitoksen edellyttämiin muutostöihin. Kustannusten osalta on jo ennakoitu yhden uuden ydinvoimalan (OL3:n lisäksi) ja yhteensä 2 500 MW:n tuulivoimakapasiteetin edellyttämät lisäykset. Tästä aiheutuvat kustannukset arvioidaan 1,6 miljardin euron suuruisiksi. Kahden suuren ydinvoimayksikön lisärakentaminen merkitsee investointiohjelman kasvattamista 1,8 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. Varavoimatarve kasvaa Olkiluoto 3 -ydinvoimayksikön valmistuessa 1 300 MW:iin. Tuotantoyksikkö on kooltaan 1 600 MW, mutta varavoiman tarvetta pienennetään 300 MW teollisuuskuorman samanaikaisella irtikytkemisellä. Lisäydinvoiman rakentaminen nostaa varavoiman tarpeen 1 600 MW:iin. Varavoimakapasiteetti lisääntyy, kun Forssaan valmistuu vuoden 2012 aikana 240 MW:n suuruinen kaasuturbiinilaitos varavoimalaitokseksi. Valtio on tällä hetkellä vähemmistöomistajana (12 %) Fingrid Oyj:ssä. Suurimmat omistajat ovat Fortum Power and Heat Oy ja Pohjolan Voima Oy (25 % kummallakin). Institutionaaliset sijoittajat omistavat 38 % yhtiöstä. EU:n sääntely tulee edellyttämään muutoksia omistusrakenteeseen siten, että jakelu- ja tuotantoyhtiöiden omistus erotetaan toisistaan.

Hallitus on ilmaissut valmiuden nostaa omistusosuuttaan Fingrid Oyj:ssä. Myös eduskunta on hyväksyessään ilmasto- ja energiastrategiaa koskevan selonteon edellyttänyt lausumassaan (EK 19/2009 vp), että hallitus varautuu lisäämään omistusosuuttaan yhtiössä. Talousvaliokunta pitää omistusosuuden lisäämistavoitetta myönteisenä omistajapolitiikan linjauksena.

Mankala-periaate

Esitettyjen ydinvoimalaitosten on tarkoitus toimia ns. Mankala-periaatteella. Mankala-periaatteesta puhutaan sellaisten yhtiöjärjestysten yhteydessä, joissa yhtiön kukin osakas on velvollinen omistuksiensa suhteessa maksamaan yhtiön toiminnasta aiheutuneet kustannukset. Osakkaat saavat vastikkeeksi vastaavassa suhteessa sähköä, prosessihöyryä tai lämpöä. Mankala-yhtiö ei tavoittele voittoa. Osakkaat kantavat toiminnan riskit ja saavat osingon sijasta yhtiön valmistamaa tuotetta omakustannushintaan. Järjestelmä on veroneutraali, sillä osakkaan eteenpäin myymä sähkö tai tuote, johon osakkuussähköä on käytetty, verotetaan myyntihetkellä.

Valtiovarainministeriö on arvioinut, että Mankala-periaate saattaa alentaa myös sähkön tuotantokustannuksia, koska sähkövoimalaitos nähdään ensi sijassa osakkaita palvelevana osuuskuntana, jolloin siihen sijoitetulle pääomalle ei haeta yhtä suurta tuottoa kuin osakkaiden varsinaiseen liiketoimintaan sitoutuneelle pääomalle. Laitos ei myöskään muodosta suurta riskikeskittymää yhdenkään osakkaan taseessa. Näin ollen voimalaitoksen rahoitukseen liittyvät riskit ja samalla myös rahoittajien vaatima riskipreemio saattavat olla alemmat kuin tilanteessa, jossa riskinkantajia olisi vähemmän.

Mankala-periaatetta sovellettiin ensimmäisen kerran 1960-luvulla suurien vesivoimarakennustöiden yhteydessä, ja sen jälkeen sitä on käytetty lämmöntuotannossa, ydinvoimahankkeissa ja nyttemmin tuulipuistohankkeissa. Mankala-periaatteen avulla pienet ja keskisuuret yritykset ovat voineet osallistua suuriin energiainvestointeihin. Noin 42 % Suomessa tuotetusta sähköstä tehtiin vuonna 2008 osakkuusvoimalaitoksissa. Lisäksi voimalat tuottivat runsaasti kaukolämpöä, teollisuuden prosessihöyryä ja teollisuuslämpöä. Tuotanto jakaantui seuraavasti:

Taulukko: Osakkuusvoimalaitosten osuus Suomen sähköntuotannosta tuotantomuodoittain vuonna 2008 (Lähde: Energiateollisuus ry 2010)

	Suomi 2008	Osuusvoimalat	% koko tuotannosta
TUOTANTOSÄHKÖ GWH	74475	31183	41,9 %
Vesivoima	16909	8418	49,8 %
Tuulivoima	261	136	52,1 %
Ydinvoima	22050	14380	65,2 %
Lämpövoima	35 255	8249	23,4 %
- Yhteistuotanto	26476	2743	10,4 %
--kaukolämpö	14591	1163	8,0 %
--teollisuus	11885	1580	13,3 %
- Erillistuotanto	8779	5506	62,7 %

Luvut osoittavat, että Mankala-periaate on laajasti käytössä eri energian tuotantomuotojen yhteydessä. Lämpövoiman osalta Mankala-periaatetta käytetään kaikissa Suomessa käytössä oleviin energialähteisiin (puu, turve, hiili, maakaasu, öljy ja jopa vety) perustuvissa tuotantomuodoissa.

Periaatteen oikeudellista pitävyyttä on selvitetty kansallisesti 1960-luvulla, jolloin korkein hallinto-oikeus hyväksyi sen kahdessa ratkaisussaan vuosina 1963 ja 1968 (KHO 1963 I 5 ja KHO 1968 B II 521). Toinen ratkaisuista koski Oy Mankala Ab:tä, josta periaate on saanut nimensä. Valiokunnassa asiasta kuullut asiantuntijat eivät ole nähneet periaatteessa kilpailua vääristäviä elementtejä. Kilpailuvirasto toteaa arviossaan, että lähtökohtaisesti sellaiset elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, jotka merkittävästi estävät, rajoittavat tai vääristävät kilpailua, ovat kiellettyjä (kilpailunrajoituslaki 4 §, SEUT 101(1) artikla). Mankala-periaatteen kilpailuoikeudellisessa arvioinnissa on otettava huomioon myös se, ettei kilpailusäännösten tarkoituksena ole kuitenkaan estää markkinoiden toimivuutta edistäviä hankkeita, jotka eivät ole toteutettavissa ilman yhteistyötä. Yritysten on kyettävä osoittamaan yhteistyön välttämättömyys. Vaikka toiminnan tulkittaisiinkin olevan kilpailua rajoittavaa, saattaa siihen soveltua kilpailunrajoituslain 5 § (SEUT 101(3) artikla), jossa on säädetty poikkeuksista edellä mainittuun 4 §:ään. Poikkeussäännöksen mukaisesti 4 §:n kielto ei koske sopimuksia, joiden edut ylittävät kilpailunvastaiset vaikutukset. Virasto pitää Mankala-periaatteen keskeisenä etuna sitä, että se mahdollistaa pienille toimijoille tuotantokapasiteetin rakentamisen, vaikka niillä ei yksin olisi siihen mahdollisuutta. Viraston tiedossa ei ole seikkoja, jotka olisivat antaneet aiheen käynnistää Mankala-yhteistyöhön kohdistuvat kilpailunrajoituslaissa tarkoitetut selvitystoimet.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Mankala-periaatetta on arvioitu useaan otteeseen myös EU:n komissiossa, eikä se ole nähnyt tarvetta puuttua periaatteen soveltamiseen. Parhaillaan komissiossa on vireillä asiaan liittyvä kantelu ja kahden europarlamentaarikon tekemä kirjallinen kysymys.

Talousvaliokunta toteaa, että Mankala-periaate on mahdollistanut investointikustannuksiltaan suurten energiainvestointien toteuttamisen ja pienten toimijoiden pääsyn mukaan energiahankkeisiin sekä laajentanut näin energiamarkkinoilla toimivien tuottajien määrää. Sillä on ollut myös vaikutusta Suomen eurooppalaiseen keskiarvoon verrattuna edulliseen sähkön hintaan. Valiokunta katsookin, ettei saadun selvityksen perusteella ole tullut esille seikkoja, jotka saattaisivat estää Mankala-periaatteen käytön tulevissa energiahankkeissa ja joilla saattaisi olla vaikutusta esillä olevia periaatepäätöksiä koskevaan harkintaan.

Työllisyysvaikutukset

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on arvioinut, että pidemmällä aikavälillä ydinvoimainvestoinnit kasvattavat kansantuotetta suoran työllistävyyden ja toisaalta kilpailukykyvaikutusten avulla.

Periaatepäätöksissä on arvioitu, että investoinnit kasvattavat työllisyyttä erityisesti rakennusaikana, mutta myös pidemmällä aikavälillä työllisyys paranee. Yhden ydinvoimayksikön rakennusaikaisen työllisyysvaikutuksen arvioidaan olevan noin 30 000 henkilötyövuotta, josta kuitenkin ulkomaisen työvoiman osuus saattaa olla huomattava. Pysyvä kotimaisen työllisyyden lisäys olisi kerrannaisvaikutukset mukaan lukien noin 10 000 henkilötyövuotta.

On myös esitetty arvioita, joiden mukaan rakennusaikaiset työllisyysvaikutukset olisivat merkittävästi suuremmat, jos vastaava sähkön tuotantokapasiteetti tuotettaisiin millä tahansa vaihtoehtoisella tavalla. Talousvaliokunta kuitenkin toteaa, etteivät työllisyysvaikutukset ole kokonaistaloudellisesti verrannollisia keskenään, koska uusiutuvan energian tuotanto edellyttää vielä merkittävää yhteiskunnan tukea.

Teollisuuden Voima Oyj:n YVA-selostuksen mukaan rakentamisvaiheessa syntyisi noin 22 000—28 000 henkilötyövuoden kokonaisvaikutus työllisyyteen, josta välillinen vaikutus olisi noin 10 000—13 000 henkilötyövuotta. Fennovoima Oy:n selvityksessä kokonaisvaikutus on noin 25 000 henkilötyövuotta, josta välillinen vaikutus on noin 10 000 henkilötyövuotta.

Turun kauppakorkeakoulun tekemän selvityksen mukaan Olkiluoto 3 -rakennushankkeen työllistävä vaikutus on enimmillään ollut lähes 0,7—1,2 % kaikista työllisistä. Satakunnan alueella kokonaistyöllisyyden lisäys vastaa noin 5 %:a alueen kokonaistyöpanoksesta. Merkittävimmät kerrannaisvaikutukset ovat rakennustoiminnassa sekä koneiden ja laitteiden valmistuksessa. Suomalaisia eri alojen yrityksiä on ollut hankkeessa mukana lähes 800. Noin 40 % yrityksistä on sijainnut Länsi-Suomessa.

OL3-hankkeen rakentamiseen osallistuu paljon ulkomaalaisia työntekijöitä. Heidän osuudekseen arvioidaan noin 2/3 henkilötyövuosista. Teollisuuden Voima Oyj ja Fennovoima Oy ovat arvioineet hankkeidensa kotimaisuusasteeksi noin 35—45 %. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on lausunnossaan todennut, että vaikka ulkomaalaisen työvoiman runsas käyttö pienentää hankkeiden työllistävää vaikutusta, on ulkomaisella työvoimalla kuitenkin aluetaloudellisia kokonaiskysyntävaikutuksia. Tällaisia välillisiä vaikutuksia syntyy mm. ulkomaisen työvoiman asunnontarpeen, ravintolapalvelujen kysynnän sekä koulutus- ja muiden kunnallisten palvelujen tarpeen kasvun myötä. Myös hankkeeseen liittyvillä hankinnoilla samoin kuin hankkeeseen rekrytoitujen työntekijöiden yksityisillä hankinnoilla on oma välillisesti työllistävä vaikutuksensa, joka ei rajoitu voimalaitoksen lähialueeseen.

Talousvaliokunta painottaa, että positiivisia työllisyysvaikutuksia tulee arvioida laajemmin kuin pelkästään ydinvoiman rakentamisen ja voimaloiden käytön edellyttämän työvoiman kannalta. Perusvoiman merkittävän lisärakentamisen avulla voidaan turvata energiaintensiivisen teollisuutemme kilpailuedellytyksiä ja näin ollen myös työllistämismahdollisuuksia. Esimerkiksi metsäteollisuuden voidaan laskea työllistävän suoraan tai välillisesti noin 200 000 henkilöä Suomessa.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta toteaa lausunnossaan, että ulkomaalaisten työntekijöiden maksamat verot ovat vaikuttaneet myönteisesti Eurajoen ja Rauman kuntatalouteen. Fennovoiman hankkeen myötä syntyisi kokonaan uusi laitos, joka toisi työpaikkoja Pohjois-Suomeen ja tasapainottaisi siten alueellista kehitystä.

Terveysvaikutukset

Säteilyturvakeskuksen mukaan ydinvoimalaitosten käyttöön liittyvät säteilyhaitat ovat olleet saatujen kokemusten mukaan erittäin vähäiset niin Suomessa kuin muissakin maissa. Säteilyannokset laitosten lähiympäristössä asuville henkilöille ovat olleet jokaisena vuoden pituisena ajanjaksona samaa luokkaa kuin annos, jonka jokainen suomalainen saa jokaisen tunnin kuluessa elämänsä aikana. Tämä säteilyannos on peräisin ihmisen omassa kehossa olevista luonnon radioaktiivisista aineista, maaperästä tulevasta säteilystä ja kosmisesta säteilystä.

Elin- ja työympäristön kemiallisten ja fysikaalisten altisteiden aiheuttamia ennenaikaisia kuolemia ja syöpiä koskevan uuden tutkimuksenTerveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Säteilyturvakeskuksen yhteisselvitys, Ympäristö ja Terveys -lehti 3/2010 mukaan suurimmat ympäristöstä aiheutuvat riskit johtuvat liikenteen, puun pienpolton, energialaitosten ja muiden lähteiden pienhiukkasista, sisäilman radonista ja auringon ultraviolettisäteilystä. Elinympäristön merkittävimpiä altisteita ovat ulkoilman pienhiukkaset (1 800 ennenaikaista kuolemaa ja syöpää vuosittain), passiivinen tupakointi (lähes 300 tapausta), sisäilman radon (280 tapausta), auringon ultraviolettisäteily, ympäristömelu sekä kotien kosteusvauriot. Työympäristössä merkittävimpiä olivat työtapaturmat, pölyjen ja kemikaalien aiheuttama ihotautien ja astmariskin lisääntyminen sekä altistuminen työmelulle, kvartsipölylle, dieselpakokaasuille ja hitsaushuuruille.

Työntekijöiden säteilysuojausta on kehitetty sitä mukaa kuin teknologia on kehittynyt. Säteilyaltistusten seurannassa kirjattujen annosten vertailu osoittaa, että ydinvoimalaitoksilla työskentely oli vuonna 2009 säteilyn suhteen vähemmän vaarallista kuin esimerkiksi suomalaisen lentohenkilöstön työ.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on lausunnossaan tarkastellut terveysriskejä ja todennut, että kaikki energian tuottamisen muodot sisältävät tuotantoketjun varrella jonkinlaisia terveysriskejä. Ydinvoimaloiden terveyshaittojen on osoitettu olevan pienempiä kuin fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvat haitat. Normaalikäytössä ydinvoimalaitos on terveyden kannalta lähes riskitön. Riskit liittyvät polttoaineen eli uraanin hankintavaiheeseen, mahdollisiin voimalaitosonnettomuuksiin sekä käytetyn polttoaineen käsittely- ja varastointivaiheeseen. Louhinnan osalta valiokunta toteaa, että riskit vastaavat muusta kaivostoiminnasta aiheutuvia riskejä. Ydinpolttoainetta tarvitaan määrällisesti huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi kivihiiltä, mikä vähentää polttoaineen kuljetuksia ja sitä kautta terveysriskejä. Myöskään polttoaineen välivarastoinnista ei aiheudu merkittäviä radioaktiivisuuspäästöjä eikä kerry suuria jätemääriä. Uraanin ja ydinpolttoaineen elinkaarivaikutuksiin palataan jäljempänä käsiteltäessä ydinvoiman ympäristövaikutuksia

Merkittävät riskit liittyvät mahdolliseen ydinvoimaonnettomuuteen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta painottaa tarvetta suojata ympäristön asukkaita ja varmistaa, että heidän säteilyaltistuksensa jää vaaratilanteessa mahdollisimman vähäiseksi. Uuden teknologian myötä vaaraa laajamittaisesta ydinonnettomuudesta on kyetty pienentämään.

Ympäristövaikutukset

Ydinvoiman tuotannosta ei aiheudu kasvihuone- eikä pienhiukkaspäästöjä, joten tuotantomuotona se tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Periaatepäätösten mukaisten hankkeiden ympäristövaikutuksia on tarkasteltu laajasti kunkin hankkeen ympäristövaikutusarvioinneissa (YVA), ja lisäselvitykset jatkuvat edettäessä seuraaviin lupavaiheisiin. Näihin kysymyksiin palataan jäljempänä käsiteltäessä yksittäisiä periaatepäätöksiä. Yleisempinä ympäristökysymyksinä otetaan tässä esille erityisesti ydinvoiman rakentamiseen liittyvät maankäytölliset vaikutukset, laitoksen käytön vesistövaikutukset sekä uraanin ja ydinpolttoaineen ympäristövaikutukset.

Maankäyttö.

Maankäytöllisesti ydinvoiman rakentaminen edellyttää varsinaisen laitospaikan ja ydinjätteiden sijoituspaikan lisäksi sähkön siirtoverkon rakentamista. Edellä on jo tuotu esille tarve rakentaa uusia voimajohtoja paitsi ydinvoimaloiden myös tuuli- ja biovoimaloiden läheisyyteen ja jakeluverkoiksi, joten energiavarmuuden lisäämisestä aiheutuvat maankäytölliset vaikutukset ovat pelkkää ydinvoimarakentamista laajemmat.

Fingridin suunnitelmien mukaisesti voimajohdot tullaan sijoittamaan ensisijaisesti vanhan johdon paikalle tai viereen. Näin kyetään rakentamaan suurin osa eli noin 85—90 % tarvittavista johtokaduista. Talousvaliokunta toteaa, että kaikkien osapuolten intressissä on pitää rakentamisesta aiheutuvat maankäytölliset vaikutukset mahdollisimman pieninä. Täysin niitä ei kuitenkaan voida välttää. Rakentaminen edellyttää sujuvaa yhteistyötä kantaverkkoyhtiön, lupaviranomaisten ja maanomistajien välillä. Myös ympäristövaliokunta sekä maa- ja metsätalousvaliokunta ovat painottaneet tätä lausunnoissaan. Rakentamisaikataulu huomioon ottaen on toivottavaa, että tarvittavat maankäytölliset kysymykset kyetään mahdollisimman pitkälle hoitamaan ennakkosopimisella. Viime kädessä lunastustoimituksessa määritetään maasta maksettava korvaus. Korvauksen maksaminen perustuu lunastuslakiin (603/1977), jonka mukaisesti maanomistajille on pakkolunastustilanteessa maksettava korvaus käyvän hinnan mukaan.

Vesistö.

Ydinvoimaloiden jäähdytysvesien vesistövaikutukset tunnetaan varsin hyvin. Lämpötilan nousu purkualueella kiihdyttää eliöiden aineenvaihduntaa ja lisää biologista tuotantoa sekä ympäristöstä eliöille aiheutuvaa stressiä pohjoiselle Itämerelle tyypillisissä oloissa, joissa eliöstö on niukkaa ja sopeutunut alhaisiin lämpötiloihin.

Jäähdytysveden vaikutukset meriveden lämpötilaan ovat huomattavimmat talvella. Lämminvesipäästöt vaikuttavat jääolosuhteisiin voimalaitosten lähialueilla, joten kasvukausi pitenee molemmista päistä. Kasvukauden piteneminen ja talvehtimisajan häiriintyminen olosuhteissa, joissa eliöstö on tottunut selvään lepovaiheeseen talvella, aiheuttaa merkittävimmät lämpökuormituksesta johtuvat ympäristövaikutukset. Lisäksi vedenvaihdolla ja ravinnepitoisuudella on todettu olevan ratkaiseva merkitys ympäristövaikutuksen kannaltaYdinvoimalaitosten radioaktiivisten aineiden ja lämminvesipäästöjen ympäristövaikutukset pohjoisen Itämeren murtovesiolosuhteissa, Erkki Iluksen väitöskirja 25.9.2009. Ympäristövaliokunta toteaa lausunnossaan, että lämminvesipäästöjen biologiset vaikutukset ovat olleet tutkimusten mukaan merkittäviä jäähdytysvesien purkupaikkojen läheisyydessä, mutta vaikutusalue on suhteellisen rajoittunut.

Ydinpolttoaine.

Vaikka Suomeen tuodaan vain valmista ydinpolttoainetta, on aiheellista tarkastella koko ydinpolttoaineen tuotantoketjun ympäristövaikutuksia.

Ydinpolttoaineen raaka-aineena oleva uraani on raskasmetalli ja siten kemiallisesti myrkyllinen. Malmimineraalit ovat pelkistävissä oloissa vaikealiukoisia, mutta hapettuessaan uraani voi muodostaa kompleksiyhdisteitä ja joutua vesiliuoksiin. Tämä tulee erityisesti ottaa huomioon ydinpolttoaineen loppusijoittamista suunniteltaessa. Radioaktiivisuuden kannalta ongelmallisin on luonnonuraaniin sisältyvä isotooppi U-238, jonka puoliintumisaika on hyvin pitkä (noin 4,5 miljardia vuotta). Tänä aikana sen aktiivisuus on vähentynyt puoleen alkuperäisestä. Tytärnuklidien puoliintumisajat ovat lyhyempiä, 250 000 vuodesta muutamiin sekunteihin.

Uraanin tuotantoketjussa ympäristön kannalta huomioon otettavia vaiheita ovat malminetsintä, malminlouhinta, jalostus ja väkevöinti, kuljetukset, ydinpolttoaineen valmistus, välivarastointi, ydinpolttoaineen jälleenkäsittely ja loppusijoitus. Kaikkien näiden vaiheiden turvallisuus on erityisesti varmistettava uraanin haitallisten ominaisuuksien vuoksi.

Radioaktiivisia aineita sisältäviä ydinjätteitä syntyy lähes ydinpolttoainekierron kaikissa vaiheissa. Suomessa ei ole polttoainekierron alkupään teollisuutta, vaan kansallisesti joudumme hoitamaan ainoastaan polttoaineketjun loppupään eli reaktorien käytöstä aiheutuvien keski- ja matala-aktiivisten laitosjätteiden, korkea-aktiivisen käytetyn polttoaineen sekä laitosten käytöstä poistamisen edellyttämät varastointi-, kuljetus- ja loppusijoitustoimet. Ympäristövaliokunnan tapaan talousvaliokunta toteaa, että vaikka Suomessa ei olekaan uraanikaivostoimintaa tai ydinpolttoaineen valmistusta tai jälleenkäsittelyä, tulee Suomen kantaa vastuuta siitä, millaisissa oloissa täällä käytettävä ydinpolttoaine tuotetaan.

Uraanin väkevöinnissä eli isotooppirikastuksessa sen pitoisuus nostetaan 4 prosenttiin. Laitoksia on Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Hollannissa, Venäjällä, USA:ssa, Japanissa ja Kiinassa. Ydinpolttoaineen valmistuslaitoksessa kaasumainen uraaniyhdiste muunnetaan uraanioksidijauheeksi, josta puristetaan polttoainetabletteja, ladataan sauvoiksi ja koostetaan nipuiksi. Näitäkin laitoksia on useimmissa ydinenergiamaissa. Suomeen tuotava uraani on tässä muodossa. Siitä ei aiheudu merkittäviä radioaktiivisuuspäästöjä.

Välivarastointitekniikka perustuu perinteisesti vesialtaisiin (esimerkiksi Loviisassa ja Olkiluodossa), mutta uudemmat tekniikat perustuvat kuivavarastointiin. Välivarastointivaiheessa ei ole sattunut vakavia onnettomuuksia, eikä siitä aiheudu merkittäviä radioaktiivisuuspäästöjä.

Suomessa syntynyt käytetty ydinpolttoaine loppusijoitetaan. Teoriassa se voitaisiin myös jälleenkäsitellä. Jälleenkäsittelyssä ydinpolttoaineesta erotetaan uraani ja plutonium ydinreaktoreiden polttoaineena uudelleenkäytettäväksi. Noin 96 % polttoaineesta on jälleenkäsittelykelpoista. Jäljelle jää 3 % jätettä ja 1 % plutonium-239:ää. Edellä mainittu jäljelle jäävä korkea-aktiivinen neste kiinteytetään lasiin. Kaikesta tähän mennessä kertyneestä polttoaineesta vajaa kolmannes on jälleenkäsitelty. Laitoksia on Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Japanissa ja Venäjällä. Jälleenkäsittelyyn ei nykyteknologialla liity merkittäviä ympäristövaikutuksia. Riskit ovat turvallisuuspoliittisia, koska jälleenkäsittelyä voidaan käyttää myös plutoniumiin perustuvan ydinaseen valmistukseen. Toiminta pyritään tämän vuoksi pitämään ydinasevaltioiden hallinnassa ja tiukassa kansainvälisessä valvonnassa.

Ydinjätteiden loppusijoitukseen liittyviä kysymyksiä käsitellään jäljempänä ydinjätehuoltoa koskevassa kohdassa.

Uraani

Ydinsulkusopimus ja muut kansainväliset velvoitteet säätelevät uraanintuotantoa ja kauppaa. Lisäksi kaivosteollisuus on omaehtoisesti kehittänyt nykyaikaisia toimintaohjeita. Uraanikaivosteollisuuden oma järjestö World Nuclear Association on vastaavasti kehittänyt uraanikaivostoimintaan ohjelman "WNA Uranium Stewardship", johon tärkeimmät kaupalliset yhtiöt ovat sitoutuneet.

Uraanivarojen arvioidaan tällä hetkellä riittävän vähintään 80 vuodeksi. Hinnan noustessa köyhempiäkin esiintymiä hyödynnetään, jolloin nykyinen kulutus jo tiedossa olevien esiintymien puitteissa voidaan kattaa arvioiden mukaan 100—200 vuodeksi. Hyötyreaktoreiden käyttöönoton myötä uraanivarat riittävät huomattavasti tätä pidemmäksi aikaa. Markkinoilla on pitkään ollut tuotantoa suurempi kysyntä, joten uraanin hinta on noussut 2000-luvulla. Maailman nykyinen tuotanto on noin 50 000 t/v ja voimaloiden tarve 68 000 t/v. EU:n voimaloiden tarve on noin 20 000 t/v (Suomessa noin 500 t/v).

Kahdeksan maata tuottaa 90 % uraaniraaka-aineesta. Tuottajamaista vain Kanadassa, Venäjällä ja USA:ssa on omaa ydinvoimatuotantoa. Japani, USA ja EU-maat Suomi mukaan luettuna ovat riippuvaisia uraanin tuonnista. Suomen tunnetut uraanivarannot ovat niukat, mutta geologista potentiaalia taloudellisesti käyttökelpoisten uraanimalmiesiintymien olemassaololle kallioperässämme on.

Osana aseistariisuntaa ydinaseisiin alun perin tarkoitettua uraania on jo vuosia käytetty laimennettuna ydinpolttoaineena lähinnä USA:ssa. Koko globaalista ydinvoimalaitosten uraanitarpeesta tämä venäläinen ydinaseuraani on vastannut jopa 30—40 %. Uraania on tämän seurauksena louhittu viime vuodet vain noin 60 % siitä määrästä, jota sähköntuotannossa on tarvittu.

Turvallisuus

Ydinenergian käyttö on tarkassa kansainvälisessä valvonnassa. Kansainväliset järjestöt (IAEA, OECD/NEA ja Euratom) valvovat ydinpolttoainekiertoon liittyvien sopimusten noudattamista sekä ohjaavat ja opastavat ydinvoiman rauhanomaisessa käytössä. IAEA ylläpitää uraanikaivostoiminnan Best Practice -ohjeistusta ja pyrkii aktiivisesti edistämään alan osaamista ja tietotaitoa kehitysmaissa. Ohjeistuksella pyritään antamaan yhteiset perusteet jäsenmaiden turvallisuusvaatimuksille ja harmonisoimaan niitä. IAEA:n valmistelema Käytetyn polttoaineen ja radioaktiivisen jätteen huollon turvallisuutta koskeva yleissopimus on tullut Suomessa voimaan vuonna 2001. OECD:n ydinenergiajärjestön NEA:n tavoitteena on tukea jäsenmaidensa keskinäistä yhteistyötä radioaktiivisten jätteiden ja materiaalien huoltoon liittyen ja myötävaikuttaa kansallisten ja kansainvälisten ydinjätehuoltostrategioiden ja viranomaiskäytäntöjen kehittämiseen. EU:ssa ydinenergia-alaa yhdistää Euratom-sopimus ja kansallisten ydinalan sääntelyviranomaisten korkean tason ryhmä ENSREG.

Ydinenergialain 6 §:n mukaan ydinenergian käytön on oltava turvallista eikä siitä saa aiheutua vahinkoa ihmisille, ympäristölle ja omaisuudelle. Ydinlaitokset rakennetaan viimeisimmän teknisen tiedon mukaisesti, ja niitä parannetaan ja huolletaan säännöllisesti käyttöiän aikana. Säteilyturvakeskuksen mukaan ydinvoimalaitoksen turvallisuusriskit ovat normaalissa käytössä vähäiset, mutta onnettomuuden mahdollisuutta ei voida täysin sulkea pois.

Säteilyturvakeskuksella on keskeinen asema ydinenergian käytön turvallisuuden sekä turva- ja valmiusjärjestelyjen valvonnassa ja sääntelyn kehittämisessä. Ydinenergialain 55 §:ssä luetellaan tehtävät, joista Säteilyturvakeskuksen on erityisesti huolehdittava. Lain 10 luvussa annetaan Säteilyturvakeskukselle laajat valtuudet velvoittaa luvanhaltija tekemään välttämättömät muutokset ydinlaitoksen rakenteessa ja käytössä sekä poistamaan puutteellisuudet ja epäkohdat. Niiden tehosteena voidaan käyttää uhkasakkoa. Säteilyturvakeskus voi keskeyttää toiminnan tai rajoittaa sitä, jos puutteellisuudesta tai epäkohdasta aiheutuu tai jos muutoin on perusteltua syytä epäillä toiminnasta aiheutuvan välitöntä vaaraa. STUKin apuna turvallisuuskysymyksiä käsittelee ydinturvallisuusneuvottelukunta ja ydinalan turvajärjestelyjen neuvottelukunta. Näiden ohella valmistelutyötä tehdään myös ydinturvallisuustutkimusohjelmiin (SAFIR ja KYT) liittyvissä johtoryhmissä.

STUK omaa kansainvälisestikin arvioituna merkittävää asiantuntemusta ydinvoiman rakentamisen ja turvallisen käytön saralla. Tätä osoittaa mm. se, että muun Euroopan ydinvoimalaitoksia koskeva turvallisuussäännöstö on kehittymässä suomalaisten vaatimusten mukaiseksi. Talousvaliokunta pitää erittäin tärkeänä, että STUKin voimavarat turvataan ja tässä yhteydessä otetaan huomioon mahdollisesti samanaikaisesti käynnistyvien laitosten rakentamishankkeiden edellyttämät lisäresurssitarpeet. Vuonna 2009 ydinturvallisuusvalvonnasta Säteilyturvakeskukselle aiheutuneet kustannukset olivat 16 miljoonaa euroa. Se sai valvonnasta tuloja vastaavan määrän.

Suomen nykyisillä ydinvoimalaitoksilla on tehty niiden käyttöönoton jälkeen parannuksia, joilla varmistetaan reaktorin suojarakennuksen säilyminen ehjänä myös mahdollisen reaktorin sulamisen jälkeen. Parhaillaan rakennettavassa OL3-yksikössä on maailman ensimmäinen EPR-reaktori eli eurooppalainen painevesireaktori. Siinä on nelinkertainen jäähdytysjärjestelmä. EPR-reaktorissa on varauduttu myös tilanteeseen, jossa jäähdytys varotoimista huolimatta epäonnistuu. Näiden tilanteiden varalle reaktorin alle rakennetaan jäähdytettävä "sydänsieppari", jonka avulla sula, radioaktiivinen polttoaine pystytään pitämään hallinnassa ja eristyksissä ympäristöstä. Uusien laitosten turvallisuusvaatimuksia on tiukennettu entisestään. Niiden tulee mm. kestää suuren matkustajakoneen törmäyksestä koituvat vauriot ilman ydinonnettomuuden vaaraa. Säteilyturvakeskuksen antaman lausunnon mukaan Suomen uusien ydinvoimalaitosten suunnittelussa lähdetään siitä, että niiden turvallisuus on selkeästi ja todistettavasti parempi kuin nykyisin käytössä olevien laitosten.

Ydinenergialaki säätelee paitsi ydinvoimalaitoksen käytön turvallisuutta myös laitosalueen turvallisuutta. Lain 2 a luku asettaa tiukat määräykset noudatettavista turvallisuusperiaatteista sekä varautumisesta ja puuttumisesta havaittuihin epäkohtiin. Turvallisuutta säätelee myös ydinvoimalaitosten turvallisuudesta annettu valtioneuvoston asetus (733/2008). Sääntelyn mukaisesti ydinlaitoksen turvallisuussuunnittelun tulee kattaa kaikki muut tilanteet paitsi varautuminen sotatoimiin. Ydinvoimalaitosten turvallisuutta on arvioitava rakentamislupaa ja käyttölupaa haettaessa, laitosmuutosten yhteydessä sekä määräajoin laitoksen käytön aikana. Inhimillisten virheiden välttämiseen, havaitsemiseen ja korjaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota suunnittelun, rakentamisen, käytön ja kunnossapidon aikana. Onnettomuuksien ennaltaehkäisemisessä ja seurausten lieventämisessä on noudatettava toiminnallista syvyyssuuntaista turvallisuusperiaatetta. Radioaktiivisten aineiden leviäminen ydinreaktorin polttoaineesta ympäristöön on estettävä peräkkäisillä esteillä, joita ovat polttoaine ja sen suojakuori, ydinreaktorin jäähdytyspiiri ja suojarakennus. Suojautumisessa ulkoisilta tapahtumilta on otettava huomioon ainakin poikkeukselliset sääolosuhteet, seismiset ilmiöt ja muut ympäristöstä tai ihmisen toiminnasta johtuvat tekijät.

Ympäristövaliokunta on viitannut lausunnossaan Olkiluoto 3 -hankkeen rakentamisessa ilmenneisiin ongelmiin ja pitänyt näitä yhtenä perusteena olla kannattamatta lisäydinvoiman rakentamista. Talousvaliokunta toteaa tähän liittyen, että esille tulleet ja läpinäkyvästi käsitellyt ja ratkaistut ongelmat osaltaan osoittavat, että STUK valvoo erittäin tarkasti ja tinkimättömästi turvallisuusnormien noudattamista. Suomessa noudatettava tiukka turvallisuuskulttuuri on hakijoiden tiedossa, ja yritykset myös vastaavat tästä mahdollisesti aiheutuvista lisäkustannuksista. OL3-hankkeen yhteydessä saadut opit ovat hyödynnettävissä jatkohankkeissa. Talousvaliokunta ei pidä uusien hankkeiden hylkäämistä ympäristövaliokunnan esittämin kriteerein perusteltuna.

Hallintovaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota erityisesti turvallisuusjärjestelyihin, huoltovarmuuteen ja onnettomuustilanteisiin varautumiseen. Valiokunta tuo esille turva- ja pelastussuunnittelun sekä alan viranomaisten roolin ydinvoiman suunnittelun, rakentamisen ja käytön eri vaiheissa. Valiokunta katsoo, että poliisilla tulee olla toimintaryhmät jo rakennusaikaisia operatiivisia erityistilanteita varten. Paikallispoliisin ja valtakunnallisten yksiköiden ja muiden turvallisuusviranomaisten on yhdessä varauduttava yleisen järjestyksen ylläpitoon. Valiokunta toteaa, että rakennusluvan hyväksymisharkintaa tehtäessä tulee edellyttää, että pelastustoimen resurssit on turvattu sekä rakennusvaiheen että varsinaisen käytön aikaiseen toimintaan. Valiokunnan näkemyksenä on, ettei ydinvoimapaikkakuntien poliisin resurssitarpeita ole otettu riittävästi huomioon jaettaessa voimavaroja poliisilaitoksille.

Ydinjätehuolto

Ydinenergiatuotannon yhteydessä syntyy vähä- ja keskiaktiivista jätettä sekä käytettyä polttoainetta. Jätehuoltovelvollinen on vastuussa näiden säteilyltään ja vaarallisuudeltaan eriasteisten jätteiden varastoinnista ja siitä aiheutuvista kustannuksista.

Sääntely.

Ydinenergialain 6 a §:n mukaisesti Suomessa syntyvät ydinjätteet on käsiteltävä, varastoitava ja sijoitettava pysyvästi Suomeen. Lain 6 b §:ssä säädetään puolestaan ydinjätteiden tuonnin kieltämisestä. Lainkohdan mukaisesti ydinjätteitä, jotka ovat syntyneet muualla kuin Suomessa tapahtuneen ydinenergian käytön yhteydessä tai seurauksena, ei saa käsitellä, varastoida tai sijoittaa pysyväksi tarkoitetulla tavalla Suomeen. Poikkeuksen muodostavat vain vähäiset määrät lähinnä tutkimustarkoituksiin käytettyä jätettä.

Suomen lisäksi kansallinen ydinjätteen tuontikielto on voimassa ainakin Ranskassa ja Ruotsissa. EU:n perustamissopimuksissa tai sekundäärilainsäädännössä ei ole nimenomaisia määräyksiä ydinjätteen viennistä tai tuonnista. EU-sääntelyn mahdollisia vaikutuksia kansalliseen päätöksentekoon on arvioitu mm. vuonna 2001, jolloin eduskunta hyväksyi Posivan ydinpolttoaineen loppusijoituslaitosta koskevan periaatepäätöksen (TaVM 6/2001 vp). Tuolloin todettiin, ettei EU voi ilman jäsenmaan omaa suostumusta velvoittaa tätä ottamaan vastaan muiden jäsenmaiden ydinjätteitä. Vuonna 2001 annetun päätöksen jälkeen on tullut voimaan (16.6.2001) kansainvälinen ydinjätesopimus (SopS 36/2001), jonka johdanto-osan xii-kohdassa sopimuspuolet "tunnustavat, että jokaisella valtiolla on oikeus kieltää vieraassa valtiossa tuotetun käytetyn polttoaineen ja radioaktiivisen jätteen tuonti omalle alueelleen". EU-jäsenvaltioiden lisäksi myös Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom) on liittynyt sopimuksen osapuoleksi. Ydinjätteiden siirtoja säännellään myös vuonna 2006 annetussa radioaktiivisen jätteen ja käytetyn ydinpolttoaineen siirtojen valvonnasta ja tarkkailusta annetussa direktiivissä (2006/117/EURATOM). Direktiivi on luonteeltaan tekninen. Sen johdanto-osassa (7. ja 8. kappale) todetaan kuitenkin selkeästi, ettei direktiivillä saa velvoittaa jäsenvaltiota hyväksymään siirtoja loppusijoittamista varten eikä heikentää jäsenvaltioiden voimassa olevia oikeuksia kieltää sellaisten jätteiden siirtoa, joiden siirto edellyttää jäsenvaltion hyväksyntää. Samoin direktiivin 9 artiklan 2 b -alakohdassa säädetään jäsenvaltion oikeudesta evätä ydinjätteiden siirto kansallisen, unionin tai kansainvälisen lainsäädännön perusteella. Parhaillaan komissiossa valmistellaan uutta ydinjätedirektiiviä, joka on tarkoitus antaa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Saadun tiedon mukaan direktiivin tarkoituksena on velvoittaa jäsenmaat laatimaan suunnitelmat ydinjätehuollon toteuttamiseksi. Sen lisäksi direktiivissä mahdollisesti kielletään ydinjätteen vienti EU:n ulkopuolelle.

Edellä olevan perusteella talousvaliokunta katsoo, ettei kansainvälisestä eikä unionisääntelystä voida johtaa velvoitetta, jonka mukaisesti Suomen tulisi vastoin tahtoaan ottaa vastaan ydinjätettä muista maista. Pikemminkin voi todeta, että sääntely turvaa valtioiden suvereenia päätöksenteko-oikeutta tältä osin. Todettakoon, että vuosina 2001 ja 2002 annetut loppusijoitusta koskevat periaatepäätökset on tarkoin rajattu koskemaan vain päätöksissä nimetyistä ydinlaitoksista tulevaa, maksimimäärältään sitovasti määrättyä käytetetyn ydinpolttoaineen erää. Näin on esitetty tehtäväksi myös nyt käsiteltävänä olevassa periaatepäätöksessä.

Ydinenergialaki säätelee niitä velvoitteita, jotka jätehuoltovelvollisen eli ydinvoimalaitoksen käyttöön luvan saaneen yrityksen tulee täyttää. Sen mukaisesti velvollisen on huolehdittava kaikista tuottamiensa jätteiden ydinjätehuoltoon kuuluvista toimenpiteistä ja niiden asianmukaisesta valmistelemisesta sekä vastattava kaikista kustannuksista. Kustannuksiin lasketaan mukaan myös ydinvoimalaitosten poisto käytöstä ja purkujätteiden loppusijoitus. Jätehuoltovelvollisen on laadittava suunnitelma ydinjätehuollon toteuttamisesta. Suunnitelma on esitettävä toiminnan kestäessä säännöllisesti kolmen vuoden välein. Siihen on sisällytettävä myös yleispiirteinen suunnitelma seuraaville kuudelle vuodelle. Säännöllisesti kuuden vuoden välein on esitettävä suunnitelma myös ydinlaitoksen käytöstä poistamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö vahvistaa vuosittain ydinjätehuoltosuunnitelmien perusteella jätehuoltovelvollisten ydinjätehuoltoa koskevat vastuumäärät ja rahastotavoitteet. Varoja on kerättävä niin, että ydinjätehuoltoon tulevaisuudessa tarvittavat toimenpiteet voidaan varmuudella kaikissa olosuhteissa hoitaa.

Jätehuoltovelvollisen vastuu päättyy viimeistään, kun loppusijoitus ja ydinlaitoksen käytöstäpoisto on suoritettu loppuun Säteilyturvakeskuksen hyväksymällä tavalla. Vastuu siirtyy tällöin valtiolle. Valtiolla on oikeus ja velvollisuus ryhtyä loppusijoituspaikalla kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita ydinjätteen tarkkailu ja valvonta sekä ydinjätteiden loppusijoituksen turvallisuuden varmistaminen edellyttävät.

Loppusijoitus.

Matala- ja keskiaktiiviset voimalaitosjätteet loppusijoitetaan Suomessa laitosalueen kallioperään rakennettaviin tiloihin. Olkiluodossa tällainen loppusijoituslaitos on ollut käytössä vuodesta 1992. Loviisan loppusijoituslaitos otettiin käyttöön vuonna 1998. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamista tutkitaan edelleen. Lähtökohtana on sijoittaa jäte kapseloituna syvälle kallioperään. Ennen loppusijoitusta käytettyä ydinpolttoainetta jäähdytetään käytetyn polttoaineen välivarastoissa usean vuosikymmenen ajan.

Käytetty ydinpolttoaine on vaarallisinta ensimmäiset 600 vuotta. Sen jälkeen säteily polttoaineen sisältävän kapselin pinnalla on vähentynyt jo niin pieneksi, että oleskelu sen välittömässä läheisyydessä ei aiheuttaisi niinkään suurta säteilyaltistusta kuin matkustaminen lentokoneella. Kun loppusijoituksesta on kulunut 10 000 vuotta, ovat maan pinnalla saatavat säteilyaltistukset missä tahansa tutkitussa onnettomuusskenaariossa pienempiä kuin luonnosta saatava säteily.

Kuten edellä on todettu, hakijan ei tarvitse vielä ydinvoimalaitoksen rakentamisen periaatepäätösvaiheessa tarkoin kuvata jätteiden loppusijoitustapaa. Jätteiden loppusijoittamisesta tehdään aina oma periaatepäätöksensä, joka tullessaan hyväksytyksi valtioneuvostossa etenee normaaliin tapaan eduskuntakäsittelyyn, jolloin eduskunta voi sen joko hyväksyä tai hylätä. Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ei ole mahdollista, ennen kuin loppusijoittamisesta on annettu luotettava selvitys.

Eduskunta on vuosina 2001 ja 2002 hyväksyessään Olkiluotoon rakennettavan käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitosta ja sen rakentamista laajennettuna koskevat periaatepäätökset hyväksynyt loppusijoitustavaksi jätteiden kapseloinnin ja sijoittamisen syvälle kallioperään. Näin on tarkoitus hoitaa nykyisin käytössä olevista ydinvoimalaitoksista syntyvän jätteen loppusijoitus. Tällä teknologialla jätteitä loppusijoitettaessa turvallisuuden tärkeimpänä perustana pidetään ydinpolttoainenippujen pakkaamista kapseleihin, joiden korroosio on loppusijoitusolosuhteissa äärimmäisen vähäistä. Kapselit sijoitetaan savivaipan sisään olosuhteisiin, jotka vähentävät tehokkaasti korroosioriskiä. Kapselit kestävät tutkimusten mukaan moninkertaisesti sen ajan, joka tarvitaan jätteen muuttumiseksi vaarattomaksi. Vaikka kapseli murtuisi, ei se merkitsisi jätteen suoraa pääsyä ympäristöön. Jäte on tiukasti sitoutunut kiinteisiin keraamisiin polttoainenappeihin, ja radioaktiivisia aineita lähtisi liikkeelle vasta sen jälkeen, kun tämä keraaminen aine alkaisi hitaasti liueta ympäröivään pohjaveteen.

Loppusijoitus on varmistettava siten, ettei noin 100 000 vuoden sykleissä toistuva jääkausi vahingoita kapseleita. Loppusijoituspaikka on Olkiluodossa, peruskalliossa yli 400 metrin syvyydessä. Syvälle kallioon sijoittamisen tarkoituksena on varmistaa, ettei jääkaudenaikainen ikirouta yllä varastointitilaan ja vahingoita kapseleita. Näin pyritään myös estämään se, etteivät tulevat sukupolvet sattumalta joutuisi tekemisiin radioaktiivisen jätteen kanssa. Tähän liittyen pohditaan myös mahdollista tarvetta merkitä siilot varoitusviestein. Ainoa reitti radioaktiivisten aineiden pääsylle ympäristöön olisi kulkeutuminen pohjaveden mukana, jos jätekapselit menettäisivät eheytensä. Tietyt radioaktiiviset aineet voisivat kulkea pohjaveden mukana maan pinnalle asti, mutta useimmat aineet kiinnittyisivät matkalla kemiallisesti kallioperään eivätkä enää sen jälkeen liikkuisi mihinkään.

Suomen kallioperää pidetään erittäin vakaana. Se on läpikäynyt 100 000 vuoden jääkausisyklin jo noin 19 000 kertaa. Peruskallio on kovaa, vakaata ja ehjää ja sisältää vain hyvin hitaasti liikkuvaa pohjavettä. Talousvaliokunta pitää tärkeänä valittua lähtökohtaa, jonka mukaisesti loppusijoittaminen ratkaistaan Suomessa siten, ettei se estä tulevia sukupolvia päätymästä esimerkiksi uudenlaisten teknologioiden myötä toisenlaiseen ratkaisuun. Aikaa muillekin ratkaisuille on, sillä tämänhetkisen arvion mukaan loppusijoituspaikaksi tarkoitettu luolasto suljettaneen lopullisesti vasta 2100-luvulla. Käytetyn polttoaineen loppusijoittamisen pysyväksi tarkoitetulla tavalla Suomen kallioperään on arvioitu olevan parempi lähtökohta ydinjätteistä huolehtimiseksi kuin muut nykyisin tiedossa olevat vaihtoehdot. Jälleenkäsittely ei ole Suomessa käytännössä mahdollista, koska se on taloudellista vasta, jos tarvetta on loppusijoittaa kymmenien ydinvoimalaitosyksiköiden käytetty polttoaine. Jälleenkäsittelykin edellyttää korkea-aktiivisen jälleenkäsittelyjätteen loppusijoittamista. Pitkäaikainen välivarastointi puolestaan vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Valiokunta kuitenkin painottaa, että lähtökohdaksi valittuun kapselointiratkaisuun ja varastointisyvyyteen mahdollisesti liittyviä ongelmia samoin kuin mahdollisia uusia loppusijoitusvaihtoehtoja, kuten syväkairausta, tutkitaan tehokkaasti edelleen.

Ydinjätehuoltorahasto.

Jätehuoltovelvollisen on varauduttava tuleviin kustannuksiin maksamalla vuosittain maksuja valtion talousarvion ulkopuoliseen Valtion ydinjätehuoltorahastoon. Varoja käytetään ydinjätehuoltoon siinä tapauksessa, ettei jätehuoltovelvollinen itse täytä laissa säädettyä huolehtimisvelvollisuutta. Valtion ydinjätehuoltorahastolla on ydinjätehuollosta aiheutuvien kustannusten kattamiseen tarkoitettu Varautumisrahasto. Lisäksi rahasto hallinnoi Ydinturvallisuustutkimusrahastoa ja Ydinjätetutkimusrahastoa. Vuoden 2009 lopussa Varautumisrahastossa oli varoja noin 1 818 miljoonaa euroa. Jätehuoltovelvollisten Fortum Power and Heat Oy:n rahasto-osuus oli noin 786 miljoonaa euroa, Teollisuuden Voima Oyj:n noin 1 026 miljoonaa ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen noin 6 miljoonaa euroa. Periaatepäätöksen mukaan Olkiluodon ja Loviisan käytössä olevien ydinvoimalaitosyksiköiden yhteenlaskettu vastuumäärä vuoden 2010 alussa oli runsaat 2 miljardia euroa, joka on arvioitu siihen mennessä syntyneen ydinjätteen määrän perusteella. Vastuumäärän ja rahastoon jo talletettujen varojen erotuksen osalta voimayhtiöt ovat luovuttaneet valtiolle vakuudet. Jätehuoltovelvollisella on oikeus saada turvaavia vakuuksia vastaan Varautumisrahastosta lainaa määräajaksi. Vakuutena ei voi käyttää ydinlaitosta.

Talousvaliokunnan saaman arvion mukaan nykyisten ydinvoimalaitosten ydinjätehuollon kokonaiskustannukset ovat noin 6 miljardia euroa. Siitä noin 3 miljardia euroa käytetään ydinjätteen loppusijoituslaitoksen rakentamiseen ja jätteen loppusijoittamiseen, noin 1,5 miljardia euroa ydinvoimalaitosten purkukustannuksiin, jätteiden käsittelyyn, alueen puhdistukseen ja laitoksen käytöstä poistoon liittyviin muihin kustannuksiin sekä loput noin 1,5 miljardia euroa muihin kustannuksiin. Vuoden 2009 lopussa varautumiskustannukset ydinjätehuoltoon, mukaan lukien laitosten käytöstäpoisto, olivat 2 074 miljoonaa euroa.

Ydinvastuu

Ydinvastuulain (484/1972) 6 §:n mukaan ydinlaitoksen haltija on velvollinen korvaamaan omistamassaan ydinlaitoksessa sattuneesta ydintapahtumasta johtuneen vahingon. Laitoksenhaltijalla on ydintapahtuman aiheutumisen syystä riippumaton ns. ankara vastuu. Lain 18 §:n mukaan Suomessa sijaitsevan ydinlaitoksen haltijan vastuun enimmäismäärä samasta ydintapahtumasta johtuneista ydinvahingoista on 175 miljoonaa Kansainvälisen valuuttarahaston erityisnosto-oikeutta (SDR) eli noin 210 miljoonaa euroa (1 SDR = 1,20 euroa 16.6.2010). Ydinlaitoksen haltijalla on oltava tämän määrän kattava vakuutus. Jos vahingot nousisivat suuremmiksi kuin edellä mainittu laitoksenhaltijan vastuu, Brysselin lisäyleissopimukseen liittyneet valtiot (kansainvälinen korvausyhteisö) vastaisivat yhdessä vahingoista 125 miljoonaan SDR:ään eli noin 150 miljoonaan euroon asti.

Eduskunta on vuonna 2005 hyväksynyt ydinvastuulain muutoksen ja Pariisin yleissopimukseen perustuvat uudet vastuumäärät (HE 2/2005 vp — TaVM 8/2005 vp). Sopimusmääräysten voimaan saattamisesta annettujen lakien ja ydinvastuulain muutoksen voimaan saattamisista säädetään asetuksilla. Lait on vahvistettu 23.6.2005, mutta toistaiseksi voimaantuloasetuksia ei ole annettu sopimusvaltioiden ratifiointien puuttumisten vuoksi.

Pariisin yleissopimusta täydentävä pöytäkirja tulee voimaan, kun vähintään kaksi kolmasosaa sopimusvaltioista (vähintään 11 valtiota 16:sta) on ratifioinut sen, ja Brysselin lisäyleissopimusta täydentävä pöytäkirja, kun kaikki ovat sen ratifioineet. Talousvaliokunnan saaman lausunnon mukaan ratifiointia ovat hidastaneet ongelmat kattavuudeltaan ja kestoltaan laajentuvien vastuiden vakuuttamisessa. Vakuuttamisongelma koskee erityisesti henkilö- ja ympäristövahinkoja. Henkilövahinkojen kanneaika on nostettu 10 vuodesta 30 vuoteen. Korvausvastuun alaa on laajennettu ympäristövahinkoihin, joissa kanneaika on 10 vuotta.

Hyväksytyn mutta voimaan saattamattoman lainsäädännön mukaan ydinlaitoksen haltija vastaa vahingoista 700 miljoonaa euroa. Vastuidensa kattamiseksi laitoksenhaltijalla on oltava tämän määrän kattava vakuutus. Jos vahingot nousisivat korkeammiksi, isäntävaltio vastaa niistä enintään 500 miljoonaa euroa eli 1 200 miljoonaan euroon asti. Vahinkojen noustessa vielä tätäkin korkeammiksi kansainvälinen korvausyhteisö vastaa vahingoista 1 500 miljoonaan euroon asti. Tätäkin suuremmista Suomessa syntyneistä vahingoista laitoksenhaltija vastaa rajattoman vastuunsa perusteella. Laitoksenhaltijan rajoittamaton vastuu perustuu kansalliseen sääntelyyn.

Suomi oli ensimmäinen jäsenvaltio, joka saattoi kansallisen lainsäädäntönsä vastaamaan kansainvälisten sopimusten mukaista ydinvastuuta. Talousvaliokunnan saaman tiedon mukaan jäsenmaat ovat 17.—18.6.2010 pidetyssä EU-kokouksessa keskustelleet Pariisin yleissopimusta ja Brysselin lisäyleissopimusta täydentävien pöytäkirjojen ratifiointitilanteesta. Ratifioinnit eivät ole edenneet, eikä pöytäkirjojen voimaantulosta näin ollen ole tarkempaa arviota. Komissiossa ei kuitenkaan vaikuta olevan valmiuksia muutoksiin, eikä asian arvioida etenevän ainakaan kuluvan vuoden aikana.

Voimassa olevan sääntelyn puitteissa valtioneuvosto voi vapauttaa vakuuttamisvelvollisuudesta laitoksenhaltijan, joka asettaa muun yhtä turvaavan taloudellisen takuun vastuidensa varalta.

Kunkin sopimusvaltion maksuosuus lasketaan siten, että 35 prosenttia maksuosuudesta määräytyy sopimusvaltion bruttokansantuotteen perusteella ja 65 prosenttia sen reaktoreiden lämpötehon perusteella. Vuonna 2005 Suomen valtion korvausosuudeksi laskettiin noin 5,8 miljoonaa euroa (HE 2/2005 vp).

Talousvaliokunnan saaman tiedon mukaan Olkiluoto 1:n ja 2:n ydinvastuuvakuutusten maksut yhteensä ovat runsaat 500 000 euroa vuodessa. Vakuutusten kustannusosuus ydinsähkön hinnassa on noin 0,15 prosenttia. Vakuutusmaksujen noususta OL3:n ja mahdollisesti OL4:n vakuutusmaksujen määrästä ja niiden vaikutuksesta sähkön hintaan ei ole tällä hetkellä tarkkaa tietoa, mutta niiden suhteellisen osuuden sähkön tuotantokustannuksista arvioidaan olevan suunnilleen samaa tasoa.

Ydinvoimalaitosten haltijoiden vastuut ja vakuutusten kattamat vastuut vaihtelevat maailmalla huomattavasti. Esimerkiksi Ruotsissa voimassa olevan lain mukainen laitoksenhaltijan vastuu on noin 360 miljoonaa euroa (300 miljoonaa SDR), joka on katettava vakuutuksella. Ruotsin valtiopäivät on hyväksynyt 17.6.2010 uuden lain, jossa säädetään vastuista ja korvauksista onnettomuustapauksissa. Uudella lailla saatetaan Ruotsissa voimaan Pariin yleissopimuksen ja Brysselin lisäyleissopimuksen pöytäkirjoissa sovitut vastuumäärät sillä poikkeuksella, että laitoksenhaltijan vastuu reaktorionnettomuuksissa on 1 200 miljoonaa euroa ja muissa ydinlaitoksissa, mm. ydinaineiden ja ydinjätteiden käsittely- ja loppusijoituslaitoksissa, tapahtuneissa onnettomuuksissa 700 miljoonaa euroa. Laitoksenhaltijan on otettava näille vastuumäärille vakuutus tai annettava muu turvaava vakuus. Muilta osin Ruotsin uusi lainsäädäntö vastaa Suomessa vuonna 2005 hyväksyttyä ydinvastuulakia. Ruotsin uusi laki tulee voimaan hallituksen määräämänä ajankohtana. Saksassa laitoksenhaltija kattaa vahingot 250 miljoonaan euroon asti vakuutuksilla. Siitä eteenpäin laitoksenhaltijat (yhteensä 17 reaktoria) vastaavat yhteisesti vahingoista 2,5 miljardiin euroon asti. Tätäkin suuremmista vahingoista laitoksenhaltija vastaa rajoittamattomasti. Sveitsissä laitoksenhaltijan vastuu on rajoittamaton ja vakuutuksella katettava määrä noin 727 miljoonaa euroa (1 miljardi CHF). Ranskassa laitoksenhaltijan vastuu on 91,5 miljoonaa euroa ja tälle määrälle on otettava vakuutus. Tämän lisäksi valtion vastuu on noin 110 miljoonaa euroa (91,1 miljoonaa SDR) ja kansainvälisen korvausyhteisön noin 150 miljoonaa euroa (175 miljoonaa SDR). Venäjä on liittynyt Wienin yleissopimukseen. Laitoksenhaltijoiden korvausvastuusta ei ole säännelty laissa, eikä OECD/NEA ole saanut Venäjältä vakuuttamistietoja. Vastuumäärät, vakuutettavat vastuut, valtion vastuut ja muut järjestelyt vaihtelevat maailmalla huomattavasti.

Pohjoismainen Ydinvakuutuspooli.

Pohjoismaisessa Ydinvakuutuspoolissa on jäseninä 42 Suomessa tai Ruotsissa vakuutusliikettä harjoittavaa yhtiötä. Poolin tarkoituksena on kattaa ydinlaitoksen omistajan, käyttäjän, suunnittelijan tai toimittajan sekä ydinpolttoaineen tai ydinjätteen valmistukseen, kuljetukseen, varastointiin, jälleenkäsittelyyn ja loppusijoitukseen liittyvien toimittajien ja alihankkijoiden vakuutustarve. Poolin jäsenyhtiöillä on solidaarinen vastuu.

Maailmalla toimii 27 ydinvakuutuspoolia, jotka kattavat lähes koko maailman ydinvoimavaltiot. Pooleihin kuuluu lähes 300 vakuutusyhtiötä. Poolit jakavat riskit keskenään, ja kaikki poolit ovat riippuvaisia koko poolijärjestelmän riskinkantokyvystä. Riskinkantokykyyn vaikuttaa merkittävästi asiakkaan vakuutusturvan kattavuus.

Ydinlaitoksille on olemassa kolmentyyppisiä vakuutuksia: vastuuvakuutus, esinevakuutus ja keskeytysvakuutus. Vastuuvakuutuksella katetaan kolmannelle osapuolelle aiheutuneita vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet ydinlaitoksella tai kuljetuksen aikana sattuneen ydintapahtuman seurauksena. Esinevakuutus kattaa itse laitokselle sekä radioaktiiviselle aineelle kuljetuksen aikana sattuneet vahingot. Keskeytysvakuutus korvaa kustannukset, jotka syntyvät ostettaessa korvaavaa energiaa laitoksen asiakkaille tuotannon katkoksen aikana.

Pohjoismaisen Ydinvakuutuspoolin talousvaliokunnalle antaman lausunnon mukaan maailmanlaajuisen poolijärjestelmän riskikapasiteetti on kasvanut eikä hyväksytyssä ydinvastuulaissa säädetty 700 miljoonan euron vastuun vakuuttaminen ole määrällisesti ongelmallinen.

Pooli on toistanut sen, mitä se on lausunut aiemminkin, että uudessa ydinvastuulaissa säädetyn koko riskin kattaminen vakuutuksella ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollista. Ongelmat liittyvät ympäristövahinkojen korvaamisen tulkinnanvaraisuuteen ja henkilövahinkojen 30 vuoden kanneaikaan. Voimassa olevassa ydinvastuulaissa henkilövahinkojen kanneaika on 10 vuotta, eikä siinä säädetä ympäristövahinkojen korvaamisesta.

Pooli on todennut, että jos vakuutuksen kattavuudesta rajattaisiin ympäristövahingot ja yli 10 vuoden kanneaika pois, uuden ydinvastuulain mukaisesta vakuutuksesta maksettavan vakuutusmaksun taloudelliset vaikutukset ydinlaitoksen haltijalle tai sähkönkuluttajalle olisivat pienet.

Tutkimus- ja kehitystyö sekä osaaminen

Ydinteknologia on käytössä 32 maassa. Kaikkiaan toiminnassa on 439 reaktoria, joiden lisäksi parhaillaan rakennetaan 57:ää reaktoria ja suunnitteilla on 151 laitosta. Luvut osoittavat osaltaan, että ydinvoiman käyttö on kasvusuunnassa. Kiinnostus ydinvoimaa kohtaan ylläpitää myös teknologista kehitystä. Osa parhaillaan rakennettavista laitoksista on jo ns. kolmannen sukupolven reaktoreita, ja neljännen sukupolven fissioreaktorityypit ovat kehitteillä. Fuusiovoiman hyötykäyttöön arvioidaan päästävän aikaisintaan 50 vuoden kuluttua.

Ydinvoima-alan osaamista pidetään myös Suomessa eri tavoin yllä. Nykyisellään ydinenergia-alalla arvioidaan olevan noin 1 000 kansallista asiantuntijaa. Alaan liittyvää korkeakouluopetusta annetaan mm. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Korkeakoulu- ja ammattikorkeakouluopintojen lisäksi on viranomaistahojen, korkeakoulujen ja voimayhtiöiden yhteistyönä järjestetty ydinturvallisuuskursseja. Sen on läpikäynyt jo 350 ydinvoima-alan osaajaa. Ydinjätetekniikan osalta on järjestetty vastaavia kursseja, ja kuluvana vuonna on myös teollisuudelle räätälöity omia kursseja. Niistä on vastannut Finnuclear-niminen useiden organisaatioiden yhteenliittymä, joka pyrkii kehittämään suomalaista ydinalan teollisuutta.

Tutkimuksen puolella on erotettavissa toisaalta julkiset kansalliset ydinturvallisuustutkimusohjelmat (nyt käynnissä SAFIR2010 ja KYT2010) ja toisaalta ydinvoimayhtiöiden ja viranomaisten omat tutkimukset, jotka liittyvät käyvien tai uusien laitosten ja ydinjätehuollon valvonnan tai luvituksen piiriin.

Vuonna 2007 käynnistyi SAFIR2010-nimellä (SAfety of nuclear power plants — FInnish national Research programme) kulkeva ydinvoimalaitosten nelivuotinen tutkimusohjelma, joka seurasi aiempia vastaavia tutkimusohjelmia. SAFIR2010-ohjelman hankkeet voivat liittyä esimerkiksi ydinlaitosten ikääntymiseen, teknisiin uudistuksiin eri tekniikan alueilla sekä alueella tapahtuviin organisaatiomuutoksiin. Ohjelman on ylläpidettävä osaamista myös niillä alueilla, joilla ei suuria muutoksia ole mutta joiden valpas tutkimustoiminta on ydinvoiman turvallisen käytön edellytys.

Vuonna 2006 käynnistyi myös uusi kansallinen ydinjätehuollon tutkimusohjelma KYT2010 (2006—2010). Ohjelmassa rahoitetaan teknisluonnontieteellistä tutkimusta. Tarkoituksena on taata ja luoda niitä yleisiä perusvalmiuksia, joita maassamme tarvitaan ydinjätehuollon ratkaisuihin ja niiden toteutukseen. Keskeisenä osa-alueena ohjelmakokonaisuudessa ovat käytetyn polttoaineen geologisen loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuutta edistävät tutkimukset ja nykyisen Posivan ohjelman vaihtoehtojen tutkimus.

Olennaista on osallistuminen myös kansainväliseen tutkimustyöhön. Tärkeitä yhteistyötahoja ovat pohjoismainen ydinturvallisuusohjelma NKS, EU:n eli Euratomin fissiotekniikan tutkimusohjelma, OECD-järjestön ydinenergiatoimiston NEA:n ohjelmat sekä IAEA:n tutkimusohjelmat. Olkiluoto 3:n myötä on suomalaisilla ollut vahva asema ydinturvallisuusalan tutkimuksessa ja varsinkin eri maiden viranomaisten yhteistyössä.

Kansallisten ohjelmien rahoituksesta vastaavat ydinenergia-alalla toimivat keskeiset organisaatiot. Valtion ydinjätehuoltorahasto (VYR) on toiminut vuoden 2004 alusta merkittävänä kansallisen ydinturvallisuustutkimuksen rahoittajatahona. Tuolloin voimaan tulleen ydinenergialain muutoksen mukaisesti niillä, joilla on lupa rakentaa tai käyttää yleiseltä merkitykseltään huomattavaa ydinlaitosta, tai sillä, jolle valtioneuvosto on antanut myönteisen periaatepäätöksen sellaisen laitoksen rakentamiseen ja eduskunta päättänyt, että periaatepäätös jää voimaan, on velvollisuus maksaa Ydinturvallisuustutkimusrahastoon maksu tutkimustoiminnan rahoittamiseksi. Rahaston tarkoituksena on varmistaa, että Suomen viranomaisten ja muiden tarvitsijoiden käytettävissä on korkeatasoista ja nopeasti saatavissa olevaa ydinturvallisuutta koskevaa asiantuntemusta. Varat kerätään voimayhtiöiltä ydinvoimatehon ja ydinjätteen tuotannon mukaan.

Esimerkiksi SAFIR2010-ohjelman rahoitukseen vuonna 2010 rahastolla oli käytettävissään noin 3,0 miljoonaa euroa koko ohjelman rahoituksen ollessa noin 7 miljoonaa euroa, ja KYT2010-ohjelman rahoitukseen rahastolla oli noin 1,7 miljoonaa euroa koko ohjelman ollessa hieman suurempi. Nyt eduskunnassa olevilla periaatepäätöksillä on molemmilla noin miljoonan euron korottava vaikutus vuodesta 2011 lähtien, jos ne hyväksytään.

Lisäksi valtion viranomaiset käyttävät vuosittain joitakin miljoonia euroja erityisesti fissiotutkimukseen. Suurin osa (noin 70 %) ydinturvallisuustutkimukseen vuositasolla sijoitettavasta yhteensä noin 50 miljoonan euron kokonaisbudjetista liittyy voimayhtiöiden omaan tutkimustyöhön.

Talousvaliokunta painottaa tarvetta ylläpitää ja kehittää kansallista ydinvoimalan tutkimusta ja osaamista. Saman tarpeen on nostanut lausunnossaan esille myös työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Lähiajan haasteena valiokunta näkee tähän liittyen toisaalta uusien hankkeiden myötä kasvavan osaajien kysynnän kasvun ja toisaalta samanaikaisesti eläköitymisen myötä alalta tapahtuvan poistuman.

Hakijayhtiöt

Jäljempänä käsitellään kunkin hakijayhtiön periaatepäätökseen sisältyviä hakijakohtaisia keskeisiä kysymyksiä ja arvioidaan, täyttävätkö hakemukset periaatepäätöksen hyväksymisen edellytykset.

Harkinnassa otetaan lähtökohtana huomioon, että ydinenergialain edellyttämissä viranomaiskannanotoissa (Säteilyturvakeskus ja ympäristöministeriö) ei ole nähty esteitä hyväksyä hakemuksia. Tekemissään turvallisuusarvioinneissa STUK on mm. todennut, että kummankin ydinvoiman lisärakentamishankkeen osalta esitellyt laitosvaihtoehdot ovat toteutettavissa, vaikkakin edellyttävät muutoksia. Myös ehdotetut sijaintipaikkakunnat ovat antaneet suostumuksensa hankkeille.

Valiokunnan muilta erikoisvaliokunnilta saamissa lausunnoissa ei ole pääsääntöisesti otettu kantaa yksittäisten periaatepäätösten hyväksymisen tai hylkäämisen puolesta. Tulevaisuusvaliokunta on todennut lausunnossaan yleisesti, että vaikka ydinvoiman tuotantoon, kuten kaikkeen energiantuotantoon, liittyy etujen ohella ongelmia, voidaan ydinvoimaa pitää käytettävissä olevan tiedon perusteella yhteiskunnan kokonaisedun mukaisena. Ympäristövaliokunta on puolestaan lausunnoissaan puoltanut Posiva Oy:tä koskevan periaatepäätöksen hyväksymistä ja kummankin ydinvoiman lisärakentamista koskevan periaatepäätöksen hylkäämistä.

Teollisuuden Voima Oyj

Lähtökohdat.

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä on hyväksytty Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) hakemus sellaisenaan. Päätös raukeaa, mikäli yhtiö ei ole hakenut laitoksen rakentamislupaa viiden vuoden kuluessa siitä, kun eduskunta on päättänyt periaatepäätöksen voimaan jättämisestä.

Hakemuksen mukaisesti rakennettava laitosyksikkö (OL4) on lämpöteholtaan enintään 4 600 MW:n kevytvesireaktori (nettosähköteho 1 000—1 800 MW) ja sen sijoituspaikkana on Olkiluodon voimalaitosalue, jossa on toiminnassa kaksi laitosta (OL1 ja OL2) ja rakenteilla yksi laitos (OL3). Käytetty polttoaine on tarkoitus loppusijoittaa OL1—3-laitosten jo hyväksytyn suunnitelman mukaisesti Posiva Oy:n suunnittelemaan loppusijoituslaitokseen Olkiluodossa. Tähän liittyvää Posiva Oy:n hakemusta käsitellään jäljempänä.

TVO on vuonna 1969 perustettu yksityinen osakeyhtiö, joka kuuluu Pohjolan Voima -konserniin. TVO:n omistus on osakeyhtiöiden kautta jakautunut monille eri yhtiöille. TVO:n tuottamasta sähköstä noin puolet toimitetaan teollisuuden käyttöön omistajien 65 teollisuuslaitokseen 40:lle eri paikkakunnalle ja toinen puoli kotitalouksiin, maatalouteen ja palvelusektorille. Yhteensä 140 suomalaista kuntaa omistaa Pohjolan Voiman kautta TVO:n ydinvoimalaitosta. Nämä kunnat omistavat niitä kymmeniä energiayhtiöitä, jotka ovat näin välillisesti mukana TVO:n voimalaitoshankkeissa.

Talousvaliokunta toteaa, että kattava omistuspohja on omiaan hyödyttämään laajasti suomalaista elinkeinoelämää ja kotitalouksia.

Sijoituspaikka.

Periaatepäätöksen käsittelyn yhteydessä on tuotu erityisesti esille huoli siitä, että sähköntuotanto keskittyisi hakemuksen hyväksymisen myötä liiaksi samaan paikkaan. Tämän on arvioitu lisäävän sähköntuotannon haavoittuvuutta mahdollisessa häiriötilanteessa.

Saadun selvityksen perusteella talousvaliokunta katsoo, ettei sähköntuotannon keskittämisestä hakemuksessa kuvatulla tavalla arvioida aiheutuvan vaaraa huoltovarmuudelle. Järjestelmän haavoittuvuutta kyetään estämään mm. erottelemalla laitosyksiköiden tärkeimmät järjestelmät toisistaan ja sijoittamalla laitosyksiköt fyysisesti erilleen siten, että kullakin laitoksella on omat, noin 100 km:n etäisyydellä olevat kantaverkkoyhteydet, sekä huolehtimalla polttoaineen varmuusvarastoinnista. Lisäksi Fingrid varautuu varavoimaratkaisulla turvaamaan kansallisesti suurimman tuotantoyksikön toimintakatkoksen. Myös Huoltovarmuuskeskus on lausunnossaan todennut, että esitetyt turva- ja valmiusjärjestelyt täyttävät periaatepäätösvaiheessa edellytettävät kriteerit.

Valiokunta toteaa, että keskittämisestä koituu myös merkittäviä etuja. Resurssit kyetään käyttämään tehokkaasti ja esimerkiksi palo- ja pelastustoimeen liittyvät tarpeet voidaan järjestää keskitetysti.

Ympäristövaliokunta on lausunnossaan viitannut tarpeeseen ottaa erityisesti merenpinnan mahdollinen poikkeuksellinen nousu huomioon määritettäessä laitoksen sijoituskorkeutta. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että sijoituskorkeutta arvioidaan tarkasti rakentamisluvan antamista harkittaessa.

Ympäristövaikutukset.

Merkittävimpien käytönaikaisten ympäristövaikutusten arvioidaan aiheutuvan jäähdytysveden käytöstä. Myös ympäristövaliokunta viittaa lausunnossaan näihin kysymyksiin.

Ympäristövaikutusten täsmentämiseksi hakemusvaiheessa on teetetty erillisselvitys lisärakentamisen vaikutuksista Rauman saariston Natura 2000 -alueen luontoarvoihin. Tässä selvityksessä arvioidaan, ettei uuden yksikön toiminta yhdessä voimalaitoksen jo olemassa olevien yksiköiden kanssa todennäköisesti aiheuta merkittäviä muutoksia Natura-alueen luontoarvoihin.

Talousvaliokunta katsoo, että ympäristövaikutusten mallinnuksiin liittyy epävarmuutta, koska vielä rakenteilla olevan OL3-yksikön aiheuttaman lämpökuorman todelliset vaikutukset eivät ole tiedossa. Olkiluodon alueella on kuitenkin jo 1970-luvulta lähtien tehty kattavia ympäristöselvityksiä, joten pohjatietoa on ollut tavanomaista enemmän. Tehdyt selvitykset viittaavat siihen, että jäähdytysvesien vaikutusalue on suhteellisen rajoittunut. Vaikutuksia lieventänee myös se, että Olkiluodon alue sijaitsee avoimen vesialueen äärellä. Valiokunta pitää tärkeänä, että selvityksien täsmentämistä jatketaan prosessin jatkovaiheen yhteydessä, mutta katsoo, ettei nyt ole tullut esille mitään sellaista syytä, jonka perusteella hankkeen eteenpäin vieminen pitäisi ympäristövaikutusten vuoksi estää.

Ydinjätehuolto.

OL4-yksikön ydinjätehuolto on tarkoitus toteuttaa samalla tavoin kuin jo periaatepäätöksillä hyväksyttyjen OL1—3-yksiköiden.

Talousvaliokunnalla ei ole huomautettavaa suunnitelman osalta.

Posiva Oy

Lähtökohdat.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti loppusijoitustiloja voidaan laajentaa enintään sille määrälle käytettyä ydinpolttoainetta kuin edellä Teollisuuden Voima Oyj:n uuden ydinvoimayksikön kulloinkin voimassa olevan käyttöluvan perusteella arvioitu loppusijoitustarve edellyttää, kuitenkin yhteensä enintään 2 500:aa tonnia uraania vastaavalle määrälle. Päätös on voimassa 19.5.2016 asti samoin edellytyksin kuin yhtiön vuosina 2000 ja 2001 saamat myönteiset periaatepäätökset. Päätös kuitenkin raukeaa, mikäli periaatepäätös Teollisuuden Voima Oyj:n esittämän uuden ydinvoimayksikön rakentamisesta raukeaa.

Posiva Oy on perustettu vuonna 1995. Sen päätehtävänä on suunnitella ja toteuttaa omistajiensa eli Teollisuuden Voima Oyj:n ja Fortum Power and Heat Oy:n Suomessa käynnissä ja rakenteilla olevien sekä Suomeen suunnittelemien uusien ydinvoimalaitosten käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus.

Hakemuksen arviointi.

Posiva on vuonna 2001 saadun periaatepäätöksen jälkeen jatkanut käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen valmisteluun liittyvää tutkimus-, kehitys- ja suunnittelutyötä. Toiminta on keskittynyt Eurajoen Olkiluotoon, jossa rakennetaan maanalaista tutkimustilaa, Onkaloa. Onkalossa tehdään rakentamisen aikana loppusijoituksen toteutukseen ja turvallisuuteen liittyvää tutkimustyötä. Kuluvan vuoden aikana tutkimuksia ja loppusijoitustekniikan demonstrointia on tehty varsinaisella loppusijoitussyvyydellä.

OL4-yksikön käytettyä polttoainetta on tarkoitus välivarastoida, kunnes se loppusijoitetaan aikavälillä 2075—2120. Jo voimassa olevien periaatepäätösten nojalla loppusijoitustiloihin voidaan sijoittaa enintään noin 6 500 tonnia käytettyä ydinpolttoainetta. Loppusijoituslaitoksen laajentaminen Olkiluoto 4 -yksikön polttoainetta varten merkitsee, että loppusijoitettavan polttoaineen määrä kasvaa noin kolmanneksella eli yhteensä 9 000 tonniin. Tämä määrä käytettyä ydinpolttoainetta syntyy voimaloiden käyttöiän ollessa 60 vuotta.

Kun loppusijoitus on päättynyt, kapselointilaitokseen käytön aikana kertyneet radioaktiiviset jätteet sekä kapselointilaitoksen ja loppusijoituslaitoksen purettujen rakenteiden radioaktiivinen materiaali sijoitetaan niitä varten rakennettavaan loppusijoitustilaan. Lopuksi loppusijoituslaitos suljetaan pysyvästi. Nämä vaiheet kestävät noin 10 vuotta, joten loppusijoitustoiminta Olkiluodossa päättyy kokonaisuudessaan noin vuonna 2130.

Valiokunta on edellä käsitellyt yleisellä tasolla jätehuoltoon liittyviä kysymyksiä. Siinä yhteydessä on tuotu esille myös erilaisia epävarmuustekijöitä, joita loppusijoittamiseen liittyy. Ydinjätteiden loppusijoittamista Posiva Oy:n esittämällä tavalla on tutkittu jo useita vuosia. Tehdyt tutkimukset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että valitun ratkaisun avulla kyetään täyttämään turvallisuusvaatimukset hyvin pitkälle tulevaisuuteen. Koska tutkittava aikajänne on erittäin pitkä, on teoriassakin mahdotonta saavuttaa täyttä varmuutta valitun keinon täydellisestä turvallisuudesta.

Olkiluodossa tähän mennessä tehdyt kallioperätutkimukset ovat keskittyneet alueeseen, josta loppusijoitustilan rakentaminen ja varsinainen loppusijoittaminen on tarkoitus aloittaa. Periaatepäätöshakemuksen aineistosta ilmenee, että käytössä ja rakenteilla olevien ydinvoimalaitoksien käytetty ydinpolttoaine tulee täyttämään suurimman osan (80—95 %) hyvin tunnetusta ja käytettävissä olevasta Olkiluodon kallioperästä. Laitoksen suunniteltu laajennus tapahtuisi hakemuksissa esitetyn mukaan todennäköisesti nykyiseltä tutkimusalueelta itään olettaen, että myös sen alueen kallioperä soveltuu loppusijoittamiseen.

Saadun selvityksen perusteella talousvaliokunta katsoo, että Posivan esittämä ja eduskunnan Suomessa käytössä olevien ydinlaitosten käytetyn polttoaineen loppusijoitusratkaisuksi jo periaatepäätöstasolla hyväksymä menetelmä on paras tällä hetkellä tiedossa oleva tapa hoitaa loppusijoittaminen. Menetelmä mahdollistaa, että teknologian kehittyessä tulevat sukupolvet voivat päätyä myös toisenlaiseen ratkaisuun. Loppusijoituspaikan lopulliseen sulkemiseen on aikaa vielä yli 100 vuotta. Edellä oleva ei poista tarvetta jatkaa tutkimustyötä. Sitä tulee tehdä tiiviissä kansainvälisessä yhteistyössä. Samaa ongelmaa yrittävät ratkaista kaikki ydinvoimaa käyttävät maat.

Fennovoima Oy

Lähtökohdat.

Valtioneuvosto on periaatepäätöksessään hyväksynyt yhtiön hakemuksen osittain siten, että haetun kahden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisen sijasta ydinvoimalaitos voidaan rakentaa Pyhäjoen tai Simon voimalaitospaikalle niin, että laitos koostuu yhdestä ydinvoimalaitosyksiköstä, jonka lämpöteho voi olla enintään 4 900 MW, ja voimalaitoksen vähä- ja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen loppusijoituslaitoksesta. Periaatepäätös raukeaa, mikäli yhtiö ei ole hakenut laitoksen rakentamislupaa viiden vuoden kuluessa siitä, kun eduskunta on päättänyt periaatepäätöksen voimaan jättämisestä.

Periaatepäätös sisältää ehtoja myös ydinjätehuollon järjestämisen osalta. Periaatepäätöksen mukaisesti Fennovoima Oy:n tulee antaa rakentamislupahakemuksen yhteydessä selvitys täsmennetyistä suunnitelmistaan ydinjätehuollon järjestämiseksi. Lisäksi Fennovoima Oy:n on kehitettävä käytetyn polttoaineen loppusijoitusta koskevaa suunnitelmaansa siten, että kuuden vuoden kuluessa ydinvoimalaitoksen periaatepäätöksen vahvistamisesta eduskunnassa sen on esitettävä työ- ja elinkeinoministeriölle joko sopimus periaatepäätöshakemuksessa esitetyn kaltaisesta ydinjäteyhteistyöstä nykyisten jätehuoltovelvollisten kanssa tai ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) mukainen Fennovoima Oy:n oman käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitosta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma. Mikäli Fennovoima Oy laiminlyö tämän ehdon noudattamisen, ei ydinenergialain 18 §:n mukaista rakentamislupaa voida myöntää hankkeelle. Mikäli rakentamislupa myönnetään ennen mainitun kuuden vuoden määräajan päättymistä eikä Fennovoima ole lupaa myönnettäessä esittänyt mainittuja asiakirjoja, valtioneuvosto asettaa sitä koskevan ehdon rakentamislupaan.

Hakemuksen mukaisesti rakennettava laitosyksikkö olisi tyypiltään kevytvesireaktori ja sähköteholtaan maksimissaan 1 800 MW.

Fennovoima Oy on uusi, ydinvoimahanketta varten perustettu yhtiö, jolla on kaksi pääosakasta. Pääosan yhtiöstä (66 %) omistaa Voimaosakeyhtiö SF ja vähemmistöosakkaana (34 %) on E.ON Kärnkraft Finland AB. Voimaosakeyhtiön osakkaina on 48 paikallista energiayhtiötä ja 15 teollisuuden ja kaupan yritystä.

Talousvaliokunta toteaa, että uutena toimijana Fennovoima Oy:n hanke edistäisi kilpailua sähkömarkkinoilla. Yhtiön kattava omistuspohja on omiaan hyödyttämään laajasti suomalaista elinkeinoelämää ja kotitalouksia. Valiokunta pitää olennaisena myös tietoa, jonka mukaisesti suomalaisten osakkaiden enemmistöomistus Fennovoima Oy:ssä on turvattu osakassopimuksin.

Fennovoima Oy on tuonut hakemuksessaan esille myös mahdollisuuden hyödyntää laitoksen toiminnassa syntyvää hukkalämpöä. Talousvaliokunta toteaa, että tuotantoprosessissa syntyvän lämmön hyödyntäminen nostaisi merkittävästi ydinvoimatuotannon hyötysuhdetta. Valiokunta puoltaa tähän liittyvien jatkoselvitysten tekemistä.

Sijoituspaikka.

Yhtiöllä on kaksi vaihtoehtoista laitospaikkaa, jotka kumpikin sijaitsevat Pohjois-Suomessa. Sijainnilla arvioidaan olevan merkittäviä positiivisia aluetaloudellisia vaikutuksia. Toisaalta myös valiokuntakäsittelyn aikana esille tulleet kriittiset näkökohdat ovat pääosin liittyneet juuri laitospaikkojen valintaan. Pyhäjoen Hanhikiven niemen laitospaikkaa on vastustettu vetoamalla erityisesti alueen merkittäviin luontoarvoihin. Simon Karsikkoniemen erityisongelmana on pidetty suunnitellulla suojavyöhykkeellä olevaa asutusta.

Säteilyturvakeskus sekä Lapin pelastuslaitos ovat Karsikkoniemen osalta todenneet, että siihen liittyy sijaintipaikkana piirteitä, joihin tulee kiinnittää erityistä huomiota laitoksen suunnittelussa, valmius- ja pelastussuunnittelussa sekä luvanhakijan ja viranomaisten välisessä yhteistyössä. Näiden seikkojen ei kuitenkaan ole katsottu olevan esteenä periaatepäätöksen hyväksymiselle. Säteilyturvakeskus on todennut, että minkään vaihtoehtoisen sijaintipaikan olosuhteissa ei ole sellaisia piirteitä, jotka olisivat esteenä uuden ydinvoimalaitoksen ja hakemuksessa mainittujen siihen liittyvien ydinlaitosten rakentamiselle turvallisuusvaatimusten mukaisesti tai turva- ja valmiusjärjestelyjen toteuttamiselle.

Ympäristövaikutukset.

Molemmat ehdotetut sijoituspaikat ovat rakentamattomia ja pitkälle luonnontilaisia alueita. Kumpaankin liittyy myös luontoarvoja, jotka mahdollisen rakentamisen yhteydessä tulee ottaa tarkoin huomioon. Ympäristövaliokunta on lausunnossaan tuonut esille rakentamisen mahdolliset vaikutukset vesistöön, vaelluskaloihin ja kutualueisiin sekä muihin luontoarvoihin. Täysin rakentamisesta aiheutuvia vaikutuksia ei voida estää, mutta YVA-menettelyn yhteydessä tehdyt selvitykset samoin kuin sen jälkeen tehdyt lisäselvitykset antavat selkeät viitteet siitä, että vaikutukset jäävät suhteellisen pieniksi ja niitä voidaan edelleen rajata ottamalla luontoarvot tarkoin hankkeen suunnittelussa huomioon. Todettakoon myös, että kaikki luonnonsuojelualueet ja lailla suojellut luontokohteet on rajattu kaavoituksen ulkopuolelle.

Ydinjätehuolto.

Periaatepäätös kattaa rakennettavan ydinlaitoksen vähä- ja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen loppusijoituslaitoksen rakentamisen. Säteilyturvakeskus on katsonut, ettei kummallakaan laitospaikalla ole tullut esille sellaisia kallioperän tai pohjaveden ominaisuuksia, jotka estäisivät loppusijoitustilan turvallisen toteutuksen.

Ydinpolttoaineen loppusijoittamisen osalta hakemuksessa esitetään vaihtoehtoisia toteutustapoja. Fennovoima Oy:n ensisijaisena vaihtoehtona on ratkaista ydinpolttoaineen loppusijoitus yhteistyössä Suomen muiden ydinjätehuoltovelvollisten kanssa. Toissijaisena vaihtoehtona on rakentaa oma loppusijoituslaitos, jonka toteuttamiseen on aikaa noin 40 vuotta. Yhtiön mukaan Suomen kallioperän alustavat tutkimukset osoittavat, että maaperän puolesta on löydettävissä useita kriteerit täyttäviä loppusijoituspaikkoja.

Yhtiö toteaa, että yhtenäinen kansallinen loppusijoitusratkaisu olisi ydinenergialain hengen mukainen. Yhtiö viittaa ydinenergialain 29 §:ssä säädettyyn pakolliseen jätehuoltoyhteistyöhön. Lainkohdan mukaisesti ministeriö voi määrätä eri jätehuoltovelvolliset hoitamaan jätehuoltotoimenpiteitä yhteisesti, jos siten voidaan lisätä turvallisuutta tai pienentää merkittävästi kustannuksia tai jos muut painavat syyt sitä vaativat. Samalla on tarvittaessa määrättävä yhteisesti suoritettavista toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten jakamisesta. Säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 16/1985 vp, s. 42/I) todetaan muun muassa, että "esimerkiksi yhden yhteisen loppusijoitustilan rakentaminen saattaa olla sekä taloudellisesti edullisempaa että myös turvallisempi ratkaisu kuin usean erillisen loppusijoitustilan perustaminen". Säännöstä ei ole koskaan jouduttu soveltamaan, ja saadun selvityksen mukaan on jossain määrin epäselvää, missä rajoissa sitä voidaan käytännössä soveltaa ottaen huomioon, ettei säännöstä ole säädetty perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

Ottamatta tässä vaiheessa kantaa säännöksen soveltamisalaan talousvaliokunta katsoo, että kaikkien osapuolien kannalta on suotavampaa löytää toimiva kansallinen ratkaisu yhteisesti sopimalla. Tämä kattaa myös tarpeen selvittää, olisiko yhteinen, Olkiluodossa sijaitseva ydinpolttoaineen loppusijoitusratkaisu edes teoriassa mahdollinen (Valiokunnan lausumaehdotus 2).

Talousvaliokunta toteaa, että periaatepäätöksessä on asetettu tiukat ehdot ydinjätehuoltoon liittyvien suunnitelmien jatkovalmistelusta. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että loppusijoitustavan ja -paikan hyväksyminen tulee erikseen eduskunnan ratkaistavaksi oman periaatepäätöksen muodossa. Tämän perusteella valiokunta pitää Fennovoima Oy:n antamaa selvitystä ydinjätehuollon järjestämisestä tässä vaiheessa riittävänä.

Johtopäätökset

Sähkön saatavuuden ja kohtuullisen hinnan turvaaminen on Suomen kansantalouden ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Kyseessä on keskeinen tuotantotekijä, joka luo investointi- ja sijoitusmahdollisuuksia Suomeen sekä ylläpitää yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Kansantaloutemme on riippuvainen vientiteollisuutemme tuottavuudesta, sillä tavaraviennin osuus muodostaa lähes 40 % bruttokansantuotteestamme. Energiaintensiivisen teollisuutemme osuus tästä on lähes puolet. Tuotantorakenteemme osalta ei ole näköpiirissä nopeita muutoksia. Kansantaloutemmekin kannalta on erittäin toivottavaa, että yhteiskuntamme muuttuu entistäkin energiatehokkaammaksi. Samalla on kuitenkin myönnettävä, että myös vihreä talous tarvitsee sähköä. Sähkön saatavuudesta ei saa muodostua kehityksen pullonkaulaa.

Talousvaliokunta on edellä seikkaperäisesti arvioinut tulevaa sähkön tarvetta ilmasto- ja energiastrategian asettamat tavoitteet huomioon ottaen. Selvitysten pohjalta valiokunta pitää perusteltuna olettaa, että sähkönkulutus kasvaa valtioneuvoston olettamalla tavalla vuoteen 2020 mennessä ja että kulutus jatkaa kasvua myös tämän jälkeen. Kysynnän kasvun kompensoimiseksi, tuontiriippuvuuden poistamiseksi ja vanhentuvan kapasiteetin korvaamiseksi Suomen tulee merkittävästi lisätä sähköntuotantokapasiteettiaan. Tarve ylittää pidemmällä aikavälillä määrän, joka vastaa kummassakin periaatepäätöksessä hyväksyttäväksi esitettyä lisäkapasiteettia. Sähköntarpeen täyttäminen edellyttääkin perusvoimakapasiteetin lisäämisen ohella sekä energiatehokkuuden merkittävää lisäämistä että erityistä panostamista uusiutuvaan energiaan ja siihen liittyvään teknologiaan.

Perusvoiman lisäystarve voidaan teoriassa kattaa joko lisäämällä vesi-, tuuli- tai ydinvoimaa taikka hiililauhteen tai CHP-tuotantoa. Vaihtoehtona on myös lisätä sähkön tuontia. Koska tavoitteena on sähkön tuontiriippuvuuden poistaminen, ei tilannetta voida ratkaista sähkön tuontia lisäämällä. Vesivoiman merkittävä lisärakentaminen ei ole nykysääntelyn puitteissa mahdollista. Ilmastotavoitteiden täyttämiseksi hiililauhteen tuotannosta halutaan perusvoimana päästä kokonaan eroon, ja tuulivoiman massiivinen lisääminen olisi nykyteknologian puitteissa yhteiskunnalle erittäin kallista ja vaatisi tuekseen merkittävää säätövoimakapasiteettia. CHP-tuotannon huomattava lisääminen puolestaan edellyttäisi ollakseen kustannustehokasta, että tuotannosta syntyvälle lämmölle löytyy kysyntää. Erityisesti lämmitykseen liittyvät energiatehokkuustoimenpiteet huomioon ottaen talousvaliokunta ei pidä vaihtoehtoa realistisena. Jäljelle jää ydinvoima, jonka ilmastovaikutukset ovat positiiviset ja joka on sekä tuotantokustannuksiltaan että toimitusvarmuudeltaan erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto. Jo pelkkinä investointeina hankkeilla on huomattava kansantaloudellinen vaikutus puhumattakaan alueellisista vaikutuksista niin työllisyyteen kuin talouteen laajemminkin.

Talousvaliokunta toteaa, että eri viranomaiset ovat useissa selvityksissään katsoneet, että kaikkien hakijoiden hakemukset täyttävät niiltä periaatepäätösvaiheessa edellytetyt vaatimukset. Valiokunta on yhtynyt tähän näkemykseen mutta toteaa, että asiantuntijakuulemisissa on tullut esille edellä kuvattuja yksityiskohtia, jotka tulee tarkoin ottaa huomioon edettäessä mahdollisen rakennusluvan myöntämisvaiheeseen.

Posiva Oy.

Eduskunnan päätöksentekoa varten talousvaliokunta viittaa valtioneuvoston Posiva Oy:tä koskevan periaatepäätöksen voimassaoloa koskevaan määräykseen, jonka mukaisesti Posiva Oy:n periaatepäätös raukeaa, mikäli periaatepäätös Teollisuuden Voima Oyj:n esittämän uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta raukeaa.

Edellä esille tuodun perusteella talousvaliokunta katsoo, että valtioneuvoston Teollisuuden Voima Oyj:tä, Posiva Oy:tä ja Fennovoima Oy:tä koskevat periaatepäätökset ovat yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia, ja esittää, että ne jäävät voimaan muuttamattomina.