Arvoisa puhemies! Jälleen kerran puhutaan välttämättömästä muutoksesta, joka tulee EU-lainsäädännön kautta tai ennen kaikkea EU-lainsäädännön soveltamisen kautta EU-tuomioistuimesta. Edustaja Keto-Huovinen tässä toi esiin niitä seikkoja, joista itsekin ajattelin puhua, mutta muutamat niistä tässä toistan.
Ennen kaikkea, mikä tässä on tärkeintä, on se, että nykytilanne on kestämätön, koska kännyköissä olevia todisteita ei voida käyttää rikostutkinnassa ja näyttönä tuomioistuimissa, ja siksi tämä on kiireellinen ja pitää nopeasti korjata. Eli tästä kaikilla on hyvin yhtenäinen näkemys, ja siksi on hyvä, että tämä saadaan nyt nopeasti eteenpäin. Mutta se huoli tulee sieltä, että kun tulee 10 000 uutta pakkokeinopäätöstä vuosittain tuomioistuimeen, niin väistämättä herää kysymys siitä, mitkä jutut sitten näiden sijaan jäävät istumatta tai miten pitkälle ne viivästyvät, koska resursseja nopealla aikataululla, kuten tämä laki vaatii, ei ymmärrettävästi saada aikaan. Jo nykyisellään meillä on iso ongelma se, että tuomioistuinten päätökset kestävät niin pitkään, että se uhkaa oikeusturvaa tässä yhteiskunnassa, ja tämä tulee entisestään sitä pahentamaan. Mutta kuten sanottu, niin tämä on välttämätöntä tehdä, en sitä kiistä ollenkaan.
Tietysti tätä tilannetta vielä heikentää se, että kun tämä tulee näin nopealla aikataululla, niin tietojärjestelmät eivät ole valmiina, vaan ainakin alkuvaiheessa joudutaan tekemään nämä pyynnöt ja järjestelyt manuaalisesti. Hyvää on se, että tässä tuodaan mukaan kiireelliset tilanteet, joissa sitten meillä jää tutkinnanjohtajalle mahdollisuus tehdä ilman oikeuden päätöstä niissä tilanteissa, joissa on aidosti vaarana, että se tieto puhelimesta häviää, ja kun nykyteknologia kehittyy niin nopeasti, että kaikenlaiset etähallinnat ja muut saattavat hyvinkin nopealla aikataululla mahdollistaa sen, että jo välittömästi, kun puhelin ei tiettyjä toimintoja käyttäjältään saa, tieto alkaa automaattisesti hävitä.
Mutta se, mikä itseäni tässä tietyllä tapaa harmittaa, on se, että nykymallissa ei ole jälkikäteisvalvonnassa havaittu suuria puutteita. Eli kun niitä on nykyisellään tehty niin, että tutkinnanjohtaja on päättänyt ja sitten jälkikäteen on tuomioistuin voinut sen harkita, että oliko se oikein vai väärin, niin niissä juurikaan ei ole havaittu virheitä eikä ongelmia. Siinä määrin herää itselleni kysymys siitä, korjataanko tässä ikään kuin ehjää konetta, jonka toki EU velvoittaa korjattavaksi — mutta 10 000 uutta juttua oikeusjärjestelmään ja merkittävä määrä lisää resursseja hallintoon tilanteessa, johon Suomessa ollaan kuitenkin tällä hetkellä oltu tyytyväisiä jo aikaisemmin. Suomalaiset luottavat voimakkaasti viranomaisiin, ja siksi tämä tilanne meillä on ollut ehkä parempi kuin eurooppalaisittain, ja nyt me sitten mennään siihen samaan malliin kuin eurooppalainen järjestelmä muutoin. Mutta tämän mukaan on mentävä, ja toivotaan, että me näillä nykyresursseilla pärjätään.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Karlsson, olkaa hyvä.