HALLINTOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2010 vp

HaVL 17/2010 vp - K 5/2010 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2009

Perustuslakivaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 20 päivänä huhtikuuta 2010 lähettänyt hallituksen toimenpidekertomuksen vuodelta 2009 (K 5/2010 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi perustuslakivaliokuntaan ja ulkoasiainvaliokuntaan ja samalla määrännyt, että pysyvien erikoisvaliokuntien on annettava asiasta lausunto perustuslakivaliokunnalle.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri, hallitusneuvos Esko Koskinen, hallitusneuvos Riitta Koponen, eversti Antti Hartikainen ja suunnittelujohtaja Sanna Heikinheimo, sisäasiainministeriö

Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet

  • valtiovarainministeriö
  • Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
  • Palkansaajajärjestö Pardia ry.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Valiokunta ei tällä kertaa käsittele tarkemmin hallituksen kertomusta toimialansa osalta, koska moni valiokunnan kannalta tärkeä asia tai asiakokonaisuus on vasta jokin aika sitten ollut valiokunnassa käsiteltävänä (muun muassa aluehallintouudistus, HaVM 13/2009 vp ja HaVM 18/2009 vp; kuntatalous, HaVM 19/2009 vp ja HaVL 12/2010 vp; kunta- ja palvelurakenneuudistus, HaVM 8/2010 vp; hätäkeskuslainsäädäntö, HaVM 12/2010 vp; sisäinen turvallisuus, HaVM 11/2010 vp ja HaVM 2/2010 vp, HaVL 12/2010 vp ja HaMV 7/2009 vp; turvapaikka-asiat, maahanmuutto ja kotouttaminen, HaVM 9/2010 vp ja HaVM 4/2010 vp, HaVM 8/2009 vp; rahapelilainsäädäntö HaVM 7/2010 vp) tai on parasta aikaa valiokunnassa käsiteltävänä (ampuma-aselainsäädäntö, HE 106/2009 vp) taikka on tulossa lähitulevaisuudessa käsiteltäväksi (esimerkiksi poliisi-, esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädäntö sekä kotouttamislainsäädännön uudistaminen).

Valiokunta viittaa tässä kohdin mainittuihin valiokunnan mietintöihin ja lausuntoihin. Lisäksi valiokunta toteaa, että se tulee tarkkaan seuraamaan parhaillaan täysistunnossa käsiteltävänä olevan hätäkeskuslainsäädännön ja koko hätäkeskusuudistuksen toimeenpanoa. Turvapaikka-asioissa valiokunta on meneillään olevalla kevätistuntokaudella edistänyt muun muassa perusteettomien turvapaikkahakemusten nopeaa käsittelyä ja turvapaikan hakuun liittyvien kansallisten vetovoimatekijöiden karsimista.

Valiokunta katsoo, että seuraavien eduskunnan lausumien johdosta suoritetut toimenpiteet ovat riittäviä tai lausumat ovat käyneet muutoin tarpeettomiksi.

  • Kiinteistöjä koskeva henkilötietojen rekisteröinti

    HE 75/2005 vp (s. 145)

  • Ulkomaalaishallinto

    HE 219/1994 vp (s. 151)

  • Poliisin hallintorakenneuudistus

    HE 72/2006 vp (s. 163)

  • Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toteuttaminen

    HE 155/2006 vp (s. 177)

Muut kuin edellä mainitut hallintovaliokunnan myötävaikutuksesta syntyneet lausumat ovat edelleen tarpeellisia, eikä niitä voida poistaa kertomuksesta.

Lausunto

Lausuntonaan hallintovaliokunta esittää,

että perustuslakivaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.

Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2010

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Tapani Tölli /kesk
  • vpj. Tapani Mäkinen /kok
  • jäs. Thomas Blomqvist /r
  • Maarit Feldt-Ranta /sd
  • Heli Järvinen /vihr
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Oiva Kaltiokumpu /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Outi Mäkelä /kok
  • Petri Pihlajaniemi /kok
  • Raimo Piirainen /sd
  • Lenita Toivakka /kok
  • vjäs. Veijo Puhjo /vas

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Ossi Lantto