KIRJALLINEN KYSYMYS 357/2002 vp
KK 357/2002 vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Parisuhteensa rekisteröineiden tasavertainen kohtelu
Eduskunnan puhemiehelle
Laki rekisteröidystä parisuhteesta
tuli voimaan vuoden 2002 maaliskuussa. Laissa todetaan yksiselitteisesti,
että parisuhteen rekisteröinnillä on samat
oikeusvaikutukset kuin avioliiton solmimisella. Vielä todetaan
erikseen, että laissa tai asetuksessa olevaa aviopuolisoa
koskevaa säännöstä sovelletaan
myös rekisteröityyn parisuhteeseen. Näistä
yleissäännöistä on tehty vain kaksi
poikkeamaa, joista ensimmäinen koskee isyyden toteamista
ja toinen lapseksi ottamista. Koko laki perustuu ajatukseen, että parisuhteensa
rekisteröineitä kohdellaan mainittuja poikkeuksia
lukuun ottamatta samalla tavoin kuin aviopareja. Lailla rekisteröidystä parisuhteesta
pyrittiin sekä poistamaan lainsäädännöstä johtuvaa
syrjintää että vaikuttamaan yhteiskunnan asenteisiin
ja käytäntöihin myös nykyistä laajemmin.
Tasavertainen kohtelu ei kuitenkaan ole toteutunut. Yhteiskunnan
eri tahoilta kuuluu viestejä siitä, kuinka parisuhteensa
virallistaneita kumppaneita kohdellaan eri tavoin kuin aviopareja. Työnantajien
puolella on ollut vaihtelevia tulkintoja siitä, koskeeko
esimerkiksi palkallinen hääpäivävapaa
tai hautajaispäivävapaa rekisteröityjä parisuhteita.
Tullilaitoksessa ollaan epätietoisia, onko parisuhteensa
rekisteröinyt henkilö oikeutettu vastaavansuuruiseen
tullittomaan häälahjaan kuin mihin avioliiton
solmiminen oikeuttaa. Kirkolliskokoukselle on tehty aloite, jolla pyritään
kieltämään kirkon työntekijöiden
oikeus parisuhteensa rekisteröintiin. Näiden
esimerkkien valossa näyttää siltä,
että jos lesbo- ja homoparien tilanne voidaan tulkita heille
epäedullisesti, näin myös tehdään.
On selvää, ettei tasavertaisuuden vaatimus
rajoitu vain perhelainsäädäntöön
tai perhesidonnaiseen lainsäädäntöön.
Perustuslain syrjintäkielto kattaa koko yhteiskunnallisen
toiminnan ja sisältää esimerkiksi työnantajan
velvollisuuden kohdella työntekijöitään
tasavertaisesti.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen
jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus takaa parisuhteensa rekisteröineiden
tasavertaisen kohtelun yhteiskunnan eri aloilla, esimerkiksi työpaikoilla
ja valtion virastoissa?
Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta
2002
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Irina Krohn /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Annika Lapintie /vas
- Susanna Huovinen /sd
- Tuula Haatainen /sd
- Heli Paasio /sd
- Erkki Kanerva /sd
Eduskunnan
puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen
jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Kirsi Ojansuun /vihr
ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 357/2002
vp:
Miten hallitus takaa parisuhteensa rekisteröineiden
tasavertaisen kohtelun yhteiskunnan eri aloilla, esimerkiksi työpaikoilla
ja valtion virastoissa?
Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti
seuraavaa:
Tasa-arvotyö perustuu yhtäläisiin
lähtökohtiin siitä riippumatta, mistä ihmisryhmästä on
kulloinkin kysymys. Näitä ovat huolehtiminen siitä, ettei
lakeihin tai muihin säädöksiin sisälly
erotteluja, jotka asettavat ihmiset perusteettomasti toisistaan
poikkeavaan asemaan. Niihin kuuluu myös koulutus- ja valistustyö,
jolla levitetään tietoa perus- ja ihmisoikeuksista
sekä edistetään suvaitsevuuteen perustuvia
asenteita. Arkielämän käytännöissä ja
työelämässä esiintyvää syrjintää voidaan
vastustaa myös sisällyttämällä lainsäädäntöön
syrjintäkieltoja ja tehostamalla niiden noudattamista rikoslainsäädännön
keinoin.
Kaikkia edellä mainittuja keinoja on viime vuosina
käytetty. Rekisteröityä parisuhdetta
koskevan lain säätäminen oli merkittävä yhdenvertaisuutta
toteuttava uudistus, jolla välittömän
oikeudellisen merkityksensä ohella tulee olemaan myös
yleisiä asenteita muuttavaa vaikutusta. Esimerkkinä muista
toimenpiteistä voidaan mainita lukuisiin työoikeudellisiin
lakeihin viime vuosina otetut syrjintäkiellot. Työsopimuslain (55/2001)
2 luvun 2 §:n mukaan työnantaja ei saa ilman
hyväksyttävää perustetta asettaa
työntekijöitä eri asemaan iän,
terveydentilan, kansallisen tai etnisen alkuperän, sukupuolisen
suuntautuneisuuden, kielen, uskonnon, mielipiteen, perhesuhteiden,
ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin
verrattavan seikan vuoksi. Samankaltainen säännös
on myös valtion virkamieslain (750/1994)
11 §:ssä ja kunnallisen viranhaltijan
palvelussuhdeturvasta annetun lain (484/1996)
2 §:ssä. Näiden kieltojen rikkominen
on rikoslain 47 luvun 3 §:n nojalla yleensä rangaistavaa
työsyrjintänä. Syrjintää koskeva
rangaistussäännös on lisäksi
rikoslain 11 luvun 9 §:ssä.
Kysymyksen perusteluissa mainitaan esimerkkeinä parisuhteensa
rekisteröineiden tasavertaisen kohtelun ongelmista työ-
tai virkasuhteen ehtoja koskevien sopimusten tulkinta ja evankelis-luterilaisen
kirkon kirkolliskokoukselle tehty aloite, jolla pyritään
kieltämään kirkon työntekijöiltä oikeus
parisuhteen rekisteröintiin. Ensiksi mainitun kysymyksen
osalta viittaan vastaukseen, jonka olen muutamia viikkoja sitten
antanut kansanedustaja Annika Lapintien kirjalliseen kysymykseen
(KK 259/2002 vp). Kuten siinä totean,
on aihetta olettaa, että työmarkkinoiden osapuolet
omin toimenpitein muuttavat työ- tai virkaehtosopimusten
ehdot sellaisiksi, ettei aviopareja ja rekisteröityjä pareja
perusteettomasti aseteta toisistaan poikkeavaan asemaan. Lainsäädännön
muuttuminen voidaan ottaa huomioon kesken sopimuskaudenkin neuvottelemalla
sopimusosapuolten kesken yhteisestä tulkinnasta.
Kysymys kirkon suhtautumisesta parisuhteen rekisteröintiin
on osittain kirkon opetukseen liittyvä kysymys.
Tältä osin asian pohtiminen kuuluu kirkolle
itselleen. Kuten eduskunnan perustuslakivaliokunta on
lausunnossaan PeVL 57/2001 vp todennut,
uskonnolliseen yhdistymisvapauteen sisältyy tietynasteinen
sisäinen autonomia. Tämän sisäisen
autonomian puitteissa pysyttäessä uskontunnustukseen
liittyvät ja opilliset näkökohdat voivat
oikeuttaa ihmisten asettamisen toisistaan poikkeavaan asemaan tavalla, joka
on perustuslain 6 §:n 2 momentin kannalta hyväksyttävissä.
Toisaalta on selvää, että muissa kysymyksissä yleinen
laki sitoo myös kirkon elämää ja
käytäntöjä. Missä autonomian
rajat kulkevat, on vaikea kysymys, johon ei ole yleistä vastausta.
On perusteltua, että kirkko voi ensin rauhassa pohtia asiaa
omassa keskuudessaan. Jos tällöin päädyttäisiin
ehdottamaan kirkkolain muuttamista, eduskunta voi viime kädessä huolehtia
siitä, ettei lakiin tule säännöksiä,
jotka sisältäisivät perustuslaissa tai
ihmisoikeussopimuksissa kiellettyä syrjintää.
Helsingissä 8 päivänä toukokuuta
2002
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Till
riksdagens talman
I det syfte 27 § riksdagens
arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem
av statsrådet översänt följande
av riksdagsledamot Kirsi Ojansuu /gröna m.fl.
undertecknade skriftliga spörsmål SS 357/2002
rd:
Hur säkerställer regeringen att personer
i registrerat partnerskap behandlas jämlikt inom olika
samhällsområden, till exempel på arbetsplatser
och vid statens ämbetsverk?
Som svar på detta spörsmål
får jag vördsamt anföra följande:
Arbetet för att främja jämlikheten
grundar sig på enhetliga utgångspunkter oberoende
av vilken grupp av mänskor det är fråga
om i ett visst sammanhang. Till dessa utgångspunkter hör
att se till att det i lagar och andra författningar inte
ingår bestämmelser som grundlöst ger
mänskor olika ställning. Till dem hör
också utbildnings- och upplysningsarbetet genom vilket
man sprider information om grundläggande och mänskliga rättigheter
samt främjar attityder som grundar sig på tolerans.
Diskriminering i vardagen och arbetslivet kan motarbetas också genom
att ta in förbud mot diskriminering i lagstiftningen och genom
att med straffrättsliga medel se till att dessa förbud
iakttas.
Alla ovan nämnda medel har använts under de senaste åren.
Stiftandet av lagen om registrerat partnerskap var en betydelsefull
reform med tanke på jämställdheten och
den kommer förutom direkta rättsliga verkningar
också att ha en allmän attitydförändrande
verkan. Exempel på andra åtgärder är
att ett förbud mot diskriminering tagits in i flera arbetsrättsliga
lagar under de senaste åren. Enligt 2 kap. 2 § arbetsavtalslagen (55/2001)
får arbetsgivaren inte utan godtagbart skäl särbehandla
arbetstagare på grund av ålder, hälsotillstånd,
nationellt eller etiskt ursprung, sexuell inriktning, språk,
religion, åsikt, familjeförhållanden,
fackföreningsverksamhet, politisk verksamhet eller någon
annan därmed jämförbar omständighet.
En liknande bestämmelse finns också i 11 § statstjänstemannalagen
(750/1994) och 2 § lagen
om kommunala tjänsteinnehavares anställningstrygghet
(484/1996). Att bryta mot dessa förbud är
straffbart som diskriminering i arbetslivet med stöd av
47 kap. 3 § strafflagen. Dessutom finns i 11 kap.
9 § strafflagen en straffbestämmelse
om diskriminering.
Som exempel på särbehandlingsproblem när det
gäller personer i registrerat partnerskap nämns
i spörsmålets motivering tolkningen av de avtal
som gäller villkoren i arbets- och tjänsteförhållanden
och ett till den evangelisk-lutherska kyrkans kyrkomöte
lämnat förslag som syftar till att förvägra
kyrkans arbetstagare rätten att registrera partnerskap.
När det gäller den första frågan hänvisar
jag till svaret på riksdagsledamot Annika Lapinties skriftliga
spörsmål (SS 259/2002 rd) för
några veckor sedan. Såsom där konstateras är det
befogat att anta att arbetsmarknadsparterna genom egna åtgärder ändrar
villkoren i kollektiv- och tjänstekollektivavtalen så att
makar och registrerade partners inte ogrundat ges sinsemellan avvikande
ställning. Ändringen i lagstiftningen kan beaktas
också under avtalsperioden genom förhandlingar
mellan avtalsparterna om gemensam tolkning av avtalen.
Frågan om kyrkans inställning till registrering av
partnerskap är delvis en med kyrkans läror förknippad
fråga som kyrkan själv måste begrunda.
Såsom riksdagens grundlagsutskott konstaterade i sitt utlåtande GrUU
57/2001 rd hör det en viss inre autonomi
till den religiösa föreningsfriheten. Inom ramen
för denna inre autonomi kan synpunkter som anknyter till
trosbekännelsen och lärorna tillåta att
mänskor ges olika ställning på ett sätt
som är godtagbart med tanke på 6 § 2 mom.
grundlagen. Frågan om autonomins gränser är
komplicerad och kan inte besvaras allmänt. Kyrkan måste
tillåtas begrunda frågan i fred. Om man inom kyrkan
stannar för att föreslå en ändring
i kyrkolagen, kan riksdagen i sista hand se till att det inte i
lagen tas in sådana bestämmelser om särbehandling
som grundlagen och konventionerna om mänskliga rättigheter förbjuder.
Helsingfors den 8 maj 2002
Justitieminister Johannes Koskinen