Lausumat
VNS 5/2005 - Lausuma 1
Valiokunta: Talousvaliokunta
Eduskunta edellyttää, että hallitus aktiivisesti, jo Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella,
edistää EU:n toimia globaalin ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi tavoitteena, että
- sopimus kattaa kaikki valtiot tai, mikäli olennaista kattavuutta ei saavuteta,
että EU-tasolla tarkastellaan, onko päästökauppa nykyisessä muodossaan ilmastonmuutoksen
torjunnan ja EU:n kilpailukyvyn kannalta tarkoituksenmukainen,
- uusi sopimus
painottaa teknologiakehitystä yhtenä keskeisenä keinona vastata ilmastonmuutokseen
ja ottaa tältä osin huomioon sen lähtökohdan, joka sisältyy Australian, Intian, Japanin,
Kiinan, Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen nk. puhtaan kehityksen ja ilmastokysymysten
kumppanuudesta antamaan julistukseen,
- päästökaupan säännöt muutetaan soveltuvin
osin vastaamaan arvopaperikaupassa noudatettavia periaatteita toiminnan läpinäkyvyyden
takaamiseksi,
- EU:ssa osoitetaan riittävät voimavarat ilmastonmuutoksen torjuntaan
tarvittavan uuden teknologian pitkäjänteiseen tutkimukseen, kehittämiseen ja kaupallistamiseen
ja että tähän liittyvän rahoituksen osalta harkitaan uusia tapoja esimerkiksi päästökaupparahaston
muodossa.
VNS 5/2005 - Lausuma 2
Valiokunta: Talousvaliokunta
Eduskunta edellyttää, että hallitus turvaa energian saatavuuden kohtuuhintaan ja maamme
energiahuoltovarmuuden kaikissa oloissa. Energiantuotannon omavaraisuus ja toimitusvarmuus
on oltava niin riittävä, että yhteiskunnan perustoiminnot ja elinkeinoelämän toimivuus
kansainvälisissä toimitushäiriöissäkin turvataan. Sähkön saatavuus on varmistettava
vastaamaan kulutuskysyntää poikkeuksellisissakin olosuhteissa.
VNS 5/2005 - Lausuma 3
Valiokunta: Talousvaliokunta
Eduskunta edellyttää, että hallitus
- ryhtyy toimenpiteisiin pitkän aikavälin, esimerkiksi vuoteen 2050 ulottuvan energia-
ja ilmastostrategian laatimiseksi, jossa peruslähtökohtana on päästöjen vähentäminen
kestävälle tasolle sekä päästöttömään tai vähäpäästöiseen energiaan perustuvan energiaomavaraisuuden
olennainen parantaminen ja keskeiset toimenpiteet niiden saavuttamiseksi,
- huolehtii
siitä, että energiantuotanto Suomessa pidetään vastaisuudessakin monipuolisena ja
mahdollisimman omavaraisena. Mitään päästötöntä, vähäpäästöistä taikka päästöjen kannalta
neutraalia, kestävää ja kustannusrakenteen kannalta kannattavaa tuotantomuotoa, myöskään
ydinvoimaa, ei saa sulkea pois, vaan kaikkia energiamuotoja tulee arvioida yhteiskunnan
kokonaisedun kannalta,
- käyttää ohjauskeinoja ja selvittää ennakkoluulottomasti
uusia tapoja energiantuotannon vähentämiseksi fossiilisilla polttoaineilla ja tuotannon
lisäämiseksi kotimaisilla uusiutuvilla energialähteillä, erityisesti bioenergialla,
sekä turpeen kilpailukyvyn parantamiseksi suhteessa kivihiileen. Uusiutuvien energialähteiden,
kuten bioenergian, peltobiomassojen ja biokaasun sekä jäte-energian ml. jätteen kaasutus
ja poltto, vesivoiman, tuulivoiman, maalämmön ja lämpöpumppujen sekä vetyenergian
hyödyntämiseksi on laadittava toimenpideohjelma ja tavoitteet.
VNS 5/2005 - Lausuma 4
Valiokunta: Talousvaliokunta
Eduskunta edellyttää, että hallitus esittää toimenpideohjelman energian säästön ja
energiatehokkuuden lisäämiseksi sekä huolehtii energiansäästösopimusten jatkon pikaisesta
varmistamisesta. Valtion on osaltaan osallistuttava eri toimenpitein niiden edistämiseen
sekä kannustettava säästöön ja tehokkuuteen johtavan uuden teknologian tutkimukseen,
kehittämiseen ja kaupallistamiseen kotimaassa ja vientimarkkinoilla.
VNS 5/2005 - Lausuma 5
Valiokunta: Talousvaliokunta
Eduskunta edellyttää, että hallitus osaltaan vaikuttaa Pohjoismaisen sähköpörssin,
Nord Poolin, toiminnan läpinäkyvyyden parantamiseksi ja huolehtii siitä, että asianomaiset
viranomaiset seuraavat pörssissä toimijoiden luotettavaa markkinoilla käyttäytymistä
markkinapaikan uskottavuuden takaamiseksi.
VNS 5/2005 - Lausuma 6
Valiokunta: Talousvaliokunta
Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla edistetään biopolttoaineiden
käytön lisäämistä asteittain EU:n tavoitteiden mukaisesti ajoneuvoliikenteessä.
VNS 5/2005 - Lausuma 7
Valiokunta: Talousvaliokunta
Eduskunta edellyttää, että hallitus esittää energiateknologioiden tutkimukseen, kehittämiseen,
kaupallistamiseen sekä investointeihin ja muihin edistämistoimiin tarpeelliset määrärahat,
jotta muun muassa uusiutuvan energiankäytön lisäämiselle asetetut tavoitteet voidaan
saavuttaa ja edistää ympäristöteknologian vientiä.
VNS 5/2005 - Lausuma 8
Valiokunta: Talousvaliokunta
Eduskunta edellyttää, että hallitus laadituttaa valtakunnallisen selvityksen yhteiskunnan,
ml. yhdyskuntarakenteen, ekotehokkuuden lisäämismahdollisuuksista erityisesti ilmastotavoitteen
näkökulmasta.