Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmassa todetaan, että "terveet ja hyvinvoivat ihmiset ovat Suomen taloudellisen menestyksen ja kilpailukyvyn perusta. Sosiaali- ja terveyspolitiikan tavoitteena on edistää terveyttä, toimintakykyä ja omatoimisuutta sekä kaventaa eri väestöryhmien välisiä terveyseroja". Hallitus on myös asettanut tavoitteekseen terveydenhuollon vakaan rahoituksen, palvelujen saatavuuden turvaamisen sekä perusterveydenhuollon aseman vahvistamisen. Hallituksen toimenpiteet ja taloudelliset panostukset terveyspalveluihin ovat kuitenkin näiden tavoitteiden kanssa pahassa ristiriidassa. Hallitus ei ole varannut kuntapalveluihin riittävästi rahaa.

Kuntapäättäjät tuskailevat vuosittain kohoavien erikoissairaanhoidon kustannusten vuoksi. Nämä kulut kasvavat, koska perusterveydenhuolto ei toimi. Paine kasaantuu kalliimpaan erikoissairaanhoitoon. Kyse ei ole niinkään kuntapäättäjien ymmärtämättömyydestä, vaan kuntien resurssipulasta, jota pahentaa väestön ikärakenteen nopea muutos ja toisaalta kohonneet kustannukset.

Oppositioryhmät vaativat jo vuosi sitten budjettiin 600 miljoonan euron lisäystä, jotta terveys- ja sosiaalipuolen haasteisiin voitaisiin vastata. Hallitus ei lisännyt määrärahoja, eikä myöskään parhaillaan käsittelyssä oleva valtion talousarvioesitys lupaa mitään helpotusta tilanteeseen. Hallitus haluaa priorisoida verokevennykset keskeisten peruspalvelujen turvaamisen edelle.

Vanhasen hallitus ei ole ymmärtänyt, millainen kriisitilanne terveydenhuoltomme perustaa, terveyskeskuksia, on uhkaamassa. Työkuorma on käynyt monissa terveyskeskuksissa ylivoimaiseksi. Reilusti yli puolet terveyskeskuslääkäreistä sanoo, ettei heillä ole riittävästi aikaa varsinaiseen vastaanottotyöhön eli potilaan kohtaamiseen, taudin diagnosointiin ja hoidon tarpeen määrittelyyn. Jopa puolet terveyskeskuslääkäreistä on valmiita vaihtamaan työpaikkaa. Terveyskeskuspalvelujen saatavuus on monin paikoin heikko. Monessa kunnassa hoitotakuu ei ole nopeuttanut kiireettömään hoitoon pääsyä lainkaan. Pääsy terveyskeskuslääkäreille on entisestään vaikeutunut ja terveyskeskusten vetovoima vähentynyt.

Terveyspalvelujen käyttö on eriytynyt. Hyvätuloiset käyttävät yhä enemmän yksityisiä palveluja, työssä käyvät pääosin maksutonta työterveyshuoltoa ja pienituloiset terveyskeskuspalveluja. Hallituksen toimenpiteet lisäävät entisestään eri väestöryhmien terveyseroja. Korkeat kustannukset vähentävät erityisesti pienituloisten hoitoon hakeutumista.

Terveydenhuollon asiakasmaksut ja lääkkeiden omavastuuosuudet ovat Suomessa maailman huippuluokkaa. Suomalaisen potilaan omakustannusosuus terveydenhuollon kustannuksista on lähes kaksinkertainen eurooppalaiseen keskitasoon verrattuna. On käsittämätöntä, että hallitus on edelleen halunnut nostaa maksuja. Hoidon ja tutkimusten viivästyminen nostaa kokonaiskustannuksia.

Myös kouluterveydenhuolto ja oppilashuolto ovat suurissa vaikeuksissa. Kunnat ovat vähentäneet kouluterveydenhuoltohenkilöstön virkoja ja kouluterveydenhuollon vastaanottokäyntejä huomattavasti. Kouluterveydenhuollon oppilasmäärät ovat kohtuuttoman suuria suosituksiin verrattuna. Yhdenkään läänin alueella ei enää tehdä suositusten mukaisia laajoja terveystarkastuksia. Vain reilussa puolessa kunnista kouluterveydenhoitajien mitoitus on suosituksen mukainen tai lähellä sitä. Joissakin kunnissa suosituksen mukainen oppilaiden enimmäismäärä ylitetään yli kaksinkertaisesti. Myöskään koulukuraattoreja ja koulupsykologeja ei ole riittävästi.

Mielenterveyspalveluiden hoitotakuu ei toimi. Laki ei turvaa oikea-aikaista, riittävää ja asianmukaista hoitoa mielenterveyspotilaille. Hoitosuunnitelma on tehty vain joka toiselle mielenterveyspotilaalle, eikä hoitojonoon pääse ilman hoitosuunnitelmaa. Psykiatrian erikoislääkärien vaje kohdistuu erityisesti avohoitoon. Samalla mielenterveyspalveluiden kysyntä kasvaa. Joka seitsemännellä nuorella on mielenterveysongelmia, kolmasosa työkyvyttömyyseläkkeiden menoista johtuu mielenterveydellisistä syistä. Hoitamalla tehokkaasti nuorten ja työikäisten masennusta voitaisiin välttää varhainen eläkkeelle jääminen sekä syrjäytyminen.