Perustelut

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka

Selonteossa todetaan, että Euroopan unioni on ympäristön- ja ilmastonsuojelun edelläkävijä ja yksi kansainvälisen ilmastopolitiikan johtajista, mikä luo edellytyksiä uudelle, vihreälle taloudelle. Yhtenä Suomen kannalta keskeisenä integraation kehittämishankkeena mainitaan ilmaston lämpenemisen torjuminen edistyksellisellä sääntelyllä ja globaalilla vaikuttamisella niin, että eurooppalaisten yritysten kilpailuasema säilyy kohtuullisena suhteessa ulkopuolisiin toimijoihin eikä EU:n sisäinen kilpailutilanne vääristy.

Ympäristövaliokunta pitää tärkeänä, että energia-, ilmasto- ja ympäristökysymysten kokonaisuus on nostettu selonteossa esiin tärkeänä politiikka-alueena, jolla on laajat vaikutukset myös muihin politiikka-alueisiin. Energiapoliittinen toimintaympäristö on murroksessa, ja taloudellisten kehitysnäkymien sekä EU:n kilpailuaseman heikkeneminen erityisesti suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan ovat aiheuttaneet sen, että useissa jäsenmaissa on alettu jälleen korostaa aiempaa enemmän kilpailukykyä energiapolitiikan tavoitteena. EU:n päästövähennystavoitteiden kiristäminen on siten osoittautunut vaikeaksi ja lyhyen tähtäimen kilpailukykyargumentit ovat olleet vahvasti esillä keskusteltaessa vuodelle 2030 asetettavista EU:n ilmastotavoitteista.

Valiokunta muistuttaa, että vasta julkistettu, hallitustenvälisen ilmastopaneelin uusi tieteellistä perustaa koskeva osaraportti vahvistaa entisestään IPCC:n aikaisemmissa raporteissa esille tulleita tutkimustuloksia ilmastonmuutoksen etenemisestä. Nykytahdilla kasvava kasvihuonekaasupäästökehitys johtaa maapallon keskilämpötilan kohoamiseen viime vuosikymmenten tasoon verrattuna lähes kolmesta viiteen astetta vuoteen 2100 mennessä. Jos taas päästöt onnistuttaisiin kääntämään nopeaan laskuun jo vuoden 2020 tienoilla, lämpötila nousisi silti noin asteen. Maapallon lämpötila on kohonnut keskimäärin 0,85 astetta vuodesta 1880. Raportin mukaan viimeiset kolme vuosikymmentä ovat olleet maailmanlaajuisesti lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosikymmen vuodesta 1850 alkaen. Raportin tiedot vahvistavat, että globaalit päästöt on saatava peruuttamattomien muutosten ehkäisemiseksi laskuun jo ennen vuotta 2020 ja puoliintumaan vuoteen 2050 mennessä.

Ympäristövaliokunta huomauttaa, että EU-selonteko ei ole se asiakirja, jossa Suomen kantoja energia- ja ilmastopolitiikkaan linjataan uudelleen, vaan tässä olennaisia ovat kansallinen energia- ja ilmastostrategia, josta myös valiokunta on antanut lausunnon (YmVL 16/2013 vp) sekä energia- ja ilmastotiekartta, jota parhaillaan valmistellaan parlamentaarisessa komiteassa.

Ympäristövaliokunta korostaa edellä mainittuun lausuntoonsa sekä EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuoteen 2030 antamaansa lausuntoon (YmVL 21/2013 vp) viitaten, että tavoitteena oleva rakennemuutos vihreään talouteen ei saa jäädä vaikeassa talouspoliittisessa tilanteessa vähemmälle huomiolle, sillä katastrofaalinen ilmastonmuutos on torjuttava maapallon pitämiseksi elinkelpoisena. Ilmastonmuutoksen torjumisen lisäksi investoinneilla hiilineutraaliin teknologiaan, päästöttömään energiaan sekä energia- ja materiaalitehokkaisiin ratkaisuihin vahvistetaan myös koko unionin kilpailukykyä pitkällä tähtäimellä. Kansainvälinen ilmastosopimus on välttämätön globaalien päästövähennysten aikaansaamiseksi, mutta se luo myös pohjaa vihreän energiatalouden investoinneille.

Valtioneuvoston selonteon mukaan on arvioitava perusteellisesti, onko päästövähennystavoitteen lisäksi tarpeen asettaa myös muita energiapolitiikkaan liittyviä vastaavia tavoitteita, ja sitä, että ainoastaan yhden ohjausvaikutuksiltaan suunnitellusti toimivan tavoitteen eli päästövähennystavoitteen asettaminen johtaa todennäköisesti parhaimpaan kustannustehokkuuteen. EU:n uusiutuvalle energialle asettama tavoite toisi ennakoitavuutta investoijille ja teknologian kehittäjille. Valtioneuvosto katsoo edelleen, että uusiutuvan energian tavoitteen tulisi olla ohjeellinen tai sitovan tavoitteen maltillinen ja että kolme erillistä EU-tasolla asetettua tavoitetta estäisivät toimien optimoinnin.

Ympäristövaliokunta korostaa, että ilmastopolitiikan peruslinjausten perusteellinen arviointi on tarpeen ottaen huomioon IPCC:n uuden raportin vahvistamat tiedot tarpeesta saada päästöt laskuun jo ennen vuotta 2020. Myös EU:n teollisuuspolitiikan ja elinkeinoelämän intressien kannalta on olennaista, että päätökset ovat ennakoitavissa mahdollisimman hyvin ja politiikka on johdonmukaista. Energiankulutuksen kasvun pysäyttämisen ja laskuun kääntämisen jälkeen on huolehdittava energiatehokkuuden parantamisesta ja vähäpäästöisten rakenteiden luomisesta. Valiokunta tähdentää, että energiatehokkuuden parantaminen ja energiansäästötoimenpiteet sekä uusiutuvan energian lisääminen parantavat itsessään myös EU:n energiaomavaraisuutta. Edistämällä investointeja puhtaaseen ja vähähiiliseen teknologiaan sekä energiansäästöön luodaan pitkällä tähtäimellä kestävää teollisuuspolitiikkaa ja kilpailuetua suhteessa Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Resurssiköyhän Euroopan tavoitteena tulisikin olla teknologiajohtajuus energiatehokkuudessa ja kestävyydessä.

Valiokunta muistuttaa siitä, että päästöjen vähentämiskustannukset on arvioitu yleisesti huomattavasti pienemmiksi kuin hallitsemattomasta ilmaston lämpenemisestä seuraavat menetykset. Niin EU:n kuin globaalienkin päästöjen tulisi asettua tavoitteena olevan enintään kahden asteen lämpenemisen linjaan. Ilmastopolitiikka on nähtävä myös Euroopan tasolla energiantuotannon murroksen kautta ilmenevänä mahdollisuutena kääntää haaste mahdollisuudeksi kilpailukyvyn ja kestävän kasvun kannalta. Päästövähennysten kiristämisen lykkääminen myöhemmäksi todennäköisesti hidastaa investointeja puhtaaseen teknologiaan, mikä puolestaan heikentää Euroopan kilpailukyvyn säilymistä.

Muut ympäristönpoliittiset tavoitteet

Ilmastonmuutoksen ohella keskeisiä ympäristöpoliittisia tavoitteita EU:ssa ovat luonnon monimuotoisuuden suojelu ja luonnonvarojen kestävä käyttö sekä energia- ja materiaalitehokkuuden parantaminen. Selonteossa nostetaan esiin paitsi tavoite hiilineutraalista energiasta myös energia- ja materiaalitehokkuuden parantamisesta erityisesti kilpailukykynäkökulmasta edettäessä kohti rakennemuutosta vihreään talouteen Eurooppa 2020 -strategian mukaisesti.

Ympäristövaliokunta pitää tärkeänä, että luonnonvarojen kestävyys ja materiaalitehokkuus mielletään selkeästi kestävän kehityksen mukaisesti osaksi kestävää talouspolitiikkaa. Selonteossa esitetty arvio EU:n ympäristö- ja luonnonsuojelusuojelupolitiikan kattavuudesta ja sisällöllisten tavoitteiden sijaan voimassa olevan lainsäädännön tehokkaan täytäntöönpanon merkityksestä on valiokunnan mielestä perusteltu. Ilmastonmuutoksen mahdolliset katastrofaaliset seuraukset ovat niin mittavia, että on perusteltua nostaa selonteossa esiin erityisesti ilmastopolitiikan haasteet. Samanaikaisesti on hyvä tunnistaa ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen keskinäisriippuvuus sekä biodiversiteetin merkitys luonnon kestokyvyn kannalta ilmaston lämmetessä. Suomen kannalta tärkeä osa-alue on myös Itämeri ja Itämeri-strategian toimeenpano, jota selonteossa ei ole lainkaan mainittu.

Ympäristövaliokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen siitä, että Suomen kannalta tärkeisiin asioihin tulee kyetä vaikuttamaan entistä varhaisemmassa vaiheessa. Varsinaisessa EU-valmistelussa on olennaista, että Suomella on riittävää henkilöosaamista sekä toimiva yhteensovittamisjärjestelmä, jossa eri sidosryhmät tulevat laaja-alaisesti kuulluiksi. Ehdottoman tärkeää EU:n demokraattisen legitimiteetin kannalta on edelleen se, että eduskunnan informoiminen osana tätä kokonaisuutta tapahtuu riittävän varhaisessa vaiheessa, jotta aito osallistuminen on mahdollista.

Valiokunta toteaa, että eduskunta on selonteon kattamana ajanjaksona ympäristövaliokunnan ehdotuksesta tehnyt kaksi toissijaisuushuomautusta, joista toinen koski energiatehokkuusdirektiiviä ja toinen direktiiviä merten aluesuunnittelun ja rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon puitteista. EU-lainsäädännön tarpeellisuutta ja hyväksyttävyyttä arvioitaessa on tärkeää, että sääntely ei ole tarpeettoman yksityiskohtaista ja että sääntelyn kustannushyödyt arvioidaan selkeästi mittaviksi.

Varsinaista EU-valmistelujärjestelmää varhaisemman vaikuttamisen haasteet on tunnistettu selonteossa hyvin. EU-vaikuttamisen järjestelmässä, jossa muodostetaan kannat komission julkaisemiin lainsäädäntöehdotuksiin, vaikuttaminen muodostuu välttämättä luonteeltaan reaktiiviseksi, jolloin ennakoiva suunnittelu ja kansallisten aloitteiden kehittäminen jää tekemättä. Demokraattisen järjestelmän kannalta on erityisen haasteellista toteuttaa hyvin varhaista vaikuttamista, mutta suomalainen valmistelukoneisto on selvinnyt hyvin näistäkin haasteista.