Hankkeen tausta
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus poliittisen mainonnan avoimuudesta ja kohdentamisesta
(EU) 2024/900 annettiin 13.3.2024.
Asetus on suoraan jäsenvaltioissa sovellettavaa lainsäädäntöä, joka pääosin tulee voimaan 10.10.2025. Jäsenvaltioilta edellytettiin kansallista sääntelyä muun muassa valvontaviranomaisista, viranomaisyhteistyöstä ja sanktioista.
Oikeusministeriössä valmisteltiin hallituksen esitys, jolla täydenetään Euroopan unionin poliittista mainontaa koskevaa asetusta.
Valtiontalouden tarkastusvirasto on asetuksen pääasiallinen valvontaviranomainen ja kansallinen yhteyspiste. Muita valvontaviranomaisia ovat tietosuojavaltuutettu ja Liikenne- ja viestintävirasto.
Verkon välityspalvelujen valvonnasta annetun muutoslain mukaan yhteiskunnallisen ja poliittisen mainonnan avoimuuteen liittyviä valvontatehtäviä siirrettiin Valtiontalouden tarkastusvirastolle.
Ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lainmuutoksen mukaan valtiontalouden tarkastusvirasto voi velvoittaa ilmoitusvelvollisen sakon uhalla tekemään ilmoituksen taikka korjaamaan virheen tai puutteen, jos ilmoitusta ei ole tehty tai jos se on puutteellinen tai virheellinen. Uhkasakon tuomitsee valtiontalouden tarkastusviraston seuraamuslautakunta.
Puoluelain muutoksella valtiontalouden tarkastusviraston seuraamuslautakunta voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos asiakirjoja tai tietoja ei ole viraston kehotuksesta huolimatta toimitettu, korjattu tai täydennetty tai niiden oikeellisuutta ja riittävyyttä selvitetty ja laiminlyönti on kokonaisuutena arvioiden olennainen.
Lakia Valtiontalouden tarkastusvirastosta muutettiin siten, että uhkasakkolautakuntaa koskeva sääntely kumottaisiin. Tilalle perustettaisiin seuraamuslautakunta, joka määräisi kaikki seuraamusmaksut ja tuomitsisi maksuun viraston asettamat uhkasakot.
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia muutettiin niin, että vaalirahoitusta koskeva salassapitosäännös ulotetaan myös poliittisen mainonnan asetuksen valvontaan liittyviin tietoihin.
Muutoin muutokset liitelakeihin ovat teknisiä.
Hallituksen esitys
HE 57/2025 eduskunnalle EU:n poliittisen mainonnan avoimuutta ja kohdentamista koskevaa asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi annettiin eduskunnalle 28.5.2025. Lakivaliokunta esitti mietinnössään lakiehdotuksiin muutoksia ja eduskunta hyväksyi 18.11.2025 lakiehdotukset mietinnön mukaisena.
Hyväksytyt lakimuutokset ovat: Laki poliittisen mainonnan avoimuutta ja kohdentamista koskevan Euroopan unionin asetuksen noudattamisen valvonnan järjestämisestä
(1074/2025), Laki verkon välityspalvelujen valvonnasta annetun lain muuttamisesta
(1075/2025), Laki ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain 4 ja 10 §:n muuttamisesta
(1076/2025), Laki puoluelain 8 b ja 9 e §:n muuttamisesta
(1077/2025), Laki valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain muuttamisesta
(1078/2025), Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n muuttamisesta
(1079/2025), Laki sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta
(1080/2025).
Lait tulivat voimaan 1.1.2026.