Perustelut

Kuntatalous ja kuntapolitiikka

Kokonaisuutena tarkastellen kuntatalous vahvistui vuonna 2001 edelliseen vuoteen verrattuna. Kuntien yhteenlaskettu vuosikate kasvoi noin 222 miljoonalla eurolla. Vuosikate parani 273 kunnassa ja heikkeni 112 kunnassa. Myönteisin kehitys tällä tavoin mitattuna oli 2 000—6 000 asukkaan kunnissa. Vaikka yli 100 000 asukkaan kunnissa vuosikate heikkeni, se oli edelleen selvästi koko maan keskiarvoa korkeampi. Negatiivisen vuosikatteen kuntien määrä väheni merkittävästi.

Vaikka viime vuonna kuntatalous kehittyi myönteiseen suuntaan, osassa kuntia on kuitenkin erittäin vaikea taloudellinen tilanne. Ennakkotietojen valossa tilinpäätös oli alijäämäinen noin 250 kunnassa. Vuoden 2002 talousarviota ja lähivuosien taloussuunnitelmaa valmisteltaessa kuntien on ensimmäistä kertaa tullut soveltaa kuntalakiin (365/1995) otettua velvoitetta alijäämän kattamisesta suunnittelukaudella. Saadun selvityksen perusteella on ilmeistä, että merkittävä osa taloudellisissa vaikeuksissa olevista kunnista ei kykene osoittamaan riittäviä konkreettisia toimia tasapainon saavuttamiseksi ja alijäämän kattamiseksi.

Valtion päätökset muuttaa kuluvan vuoden alusta verotulojen tasausmenettelyä ja kuntien arvonlisäveron takaisinperintää näyttävät jossakin määrin hillinneen kuntien välistä taloudellista eriytymiskehitystä. Samalla kuitenkin näihin ratkaisuihin liittyen esimerkiksi pääkaupunkiseudun kuntien taloudellinen asema on heikentynyt.

Kuntatalouden näkökulmasta valiokunta kiinnittää vakavaa huomiota valtion ja kuntakentän välisiin suhteisiin. Kuntien vakaan ja pitkäjänteisen talouden suunnittelun kannalta vaikeuksia on aiheuttanut valtion osin ennakoimaton ja lyhytjänteinen toiminta. Kuntatalouteen kohdistuneisiin leikkauksiin ja muutoksiin sekä uusiin tehtäviin varautumiseen kunnille ei ole jäänyt kunnolla aikaa eikä ole ollut käytettävissä riittävästi voimavaroja. Osa valtion toimenpiteistä on voinut olla kuntatalouden kannalta neutraaleja, mutta ne silti ovat voineet aiheuttaa hyvinkin erilaisia vaikutuksia yksittäisissä kunnissa.

Nykyisen tilanteen parantamiseksi valiokunta pitää välttämättömänä, että vähintäänkin vaalikausittain luodaan kuntien ja valtion yhteinen, koordinoitu sekä kuntien eri tehtävät huomioon ottava kokonaisvaltainen kuntapolitiikkaa koskeva linjaus. Kuntapolitiikalla huolehditaan pitkäjänteisesti valtion ja kuntien yhteisvastuusta hyvinvointiyhteiskunnassa, kuntien itsehallinnon turvaamisesta ja vahvistamisesta sekä varmistetaan peruspalvelujen tasapuolinen saatavuus maan eri osissa ja kuntien tehtävien edellyttämä rahoitus. Kuntapolitiikka edellyttää myös eduskunnalta vahvaa roolia linjauksia tehtäessä.

Valiokunta toteaa, että kuntien valtionosuusjärjestelmän pääperiaate on kustannusvastuun säilyttäminen suhteellisesti ennallaan kuntien ja valtion välillä. Tästä periaatteesta poiketen valtionosuuksien indeksitarkistukset on mahdollista tehdä — ja on tehtykin — toteutunutta kustannustason nousua pienempinä. Hallintovaliokunnan mielestä indeksitarkistukset tulee suorittaa täysimääräisinä vuodelle 2003. Lisäksi valiokunta muistuttaa ensi vuoden valtion talousarvioesityksen valmisteluun liittyen, että valtion ja kuntien kesken on sovittu siitä, ettei kunnille anneta uusia tehtäviä, ellei samalla huolehdita niiden edellyttämistä voimavaroista. Tässä yhteydessä valiokunta vielä kiinnittää huomiota siihen, että kuntatyönantajan on huolehdittava kilpailukykyisestä henkilöstöpolitiikasta, jotta osaavan henkilöstön puuttuminen ei vaaranna kunnallisten peruspalvelujen saatavuutta.

Poliisitoimi

Vuonna 2001 poliisitoiminnan keskeinen tavoite on ollut kansalaisten kannalta tärkeän toimintavalmiusajan — aika hälytyksen tekemisestä siihen, kun poliisipartio saapuu kiireellisessä tehtävässä paikalle — pidentymisen pysäyttäminen. Valtakunnallinen keskiarvoaika on parantunut vuonna 2001 ja on ollut asetettua tavoitetta parempi. Arviointiraporttien mukaan toimintavalmiusajat ovat parantuneet myös harvaan asutuilla alueilla, joskin alueelliset erot ovat suuria.

Poliisin turvallisuusbarometrin mukaan kansalaisten luottamus poliisiin on säilynyt aiempien vuosien tapaan korkealla tasolla. Palvelujen on kuitenkin koettu huonontuneen jonkin verran.

Saadun selvityksen perusteella toimintavalmiusajan myönteinen kehityssuunta on saatu aikaan siirtämällä resursseja rikostutkinnasta hälytystehtävien hoitamiseen. Rikostutkinnassa on vastaavasti nähtävissä lisääntyviä ongelmia. Rikosten selvitysaste on jo aiemmin joissakin rikosryhmissä pudonnut erittäin alhaiselle tasolle. Tämä johtuu ainakin osaltaan siitä, että tutkijoiden määrä on vähentynyt ja samalla yksittäisten tutkijoiden työmäärät ovat kasvaneet. Tutkintaa on entisestään kohdennettu niihin rikoksiin, joiden selvittämistä on pidetty yhteiskunnan kannalta tärkeimpinä, kuten huumausaine- ja talousrikoksiin. Työmäärän kasvaessa ja työn kuormittavuuden lisääntyessä yhä harvempi poliisimies hakeutuu rikostutkijaksi. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että rikostutkinnan tila selvitetään ensi tilassa mahdollisimman perusteellisesti.

Poliisi on toteuttanut kertomusvuonna valtioneuvoston 5.10.2000 tehtyä päätöstä huumausainepolitiikan tehostetuista toimista. Lisääntyneestä panostuksesta ja saavutetuista tuloksista huolimatta huumausainerikollisuuden kasvua ei ole pystytty pysäyttämään, vaan ongelma on pahentunut. Syynä tähän on nähty muun ohella ulkomailta Suomeen suuntautuneen ammattirikollisuuden voimistunut ote maamme huumausainemarkkinoilla.

Poliisi on asettanut järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan painopisteekseen. Kuitenkin myös järjestäytyneen rikollisuuden määrä on kasvanut. Euroopan unionin kriteerien mukaisten järjestäytyneiden rikollisryhmien määräksi vuonna 2001 on laskettu 33 ja näissä on toiminut yhteensä noin 400 jäsentä. Kaikkiaan Suomessa on toiminut kertomusvuonna keskusrikospoliisin arvion mukaan 66 järjestäytynyttä rikosllisryhmää.

Hallintovaliokunta on toistuvasti ja pidempään — sekä ainakin edellisellä että nykyisellä eduskunnan toimikaudella — valtion talousarvioesityksestä valtiovarainvaliokunnalle antamissaan lausunnoissa sekä osaksi myös hallituksen kertomuksista perustuslakivaliokunnalle antamissaan lausunnoissa kiinnittänyt huomiota poliisin resurssivajaukseen. Tästä huolimatta vuodesta toiseen on jatkunut valtiovarainministeriön ja sisäasiainministeriön kiistely poliisin määrärahoista. Toiminnallisen vastuun ja rahoituksen suhteiden näkökulmasta ei myöskään eduskunnan oma valtion talousarvioesitystä koskeva menettely ole ongelmaton.

Poliisin taloudellista tilannetta on nyttemmin selvittänyt sisäasiainministeriön asettama selvitysmies. Vuoden 2002 alussa valmistuneesta raportista on nähtävissä, että vuoden 2000 tasoisella budjettirahoituksella poliisitoimi ei selviydy tehtävistään. Raportin johtopäätökset eivät ole tulleet hallintovaliokunnalle yllätyksenä. Valiokunta kiinnittää vakavaa huomiota budjetin täydellisyysperiaatteen noudattamiseen.

Poliisin toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina merkittävästi, muun muassa Euroopan unionin jäsenyydestä johtuva kansainvälinen tehtäväkenttä on vaatinut uusia panostuksia. Vaikka poliisin budjetti on kasvanut nimellisesti vuosina 1998—2000, kasvu ei ole riittänyt kattamaan kasvaneita käyttömenoja, joista palkat ja vuokrat muodostavat yhdessä noin 83 prosenttia. Jos Euroopan unionin laajentuminen toteutuu, on odotettavissa entisestään lisääntyviä kustannuksia hallinnonalalle. Tällä hetkellä Suomen poliisivahvuus tuhatta asukasta kohti laskettuna on Pohjoismaiden alhaisin. Avoimia virkoja on saadun tiedon mukaan ollut vuoden 2001 lopussa 777.

Poliisitoimen asianmukaiseen hoitamiseen kuuluu muun muassa, että poliisi kykenee huolehtimaan mahdollisimman tasapuolisesti ja hyvin kansalaisten turvallisuudesta ja että poliisilla on edellytykset työskennellä rikosten torjumiseksi ja selvittämiseksi. Poliisin on myös voitava kohdentaa oikea-aikaisesti toimintansa tarpeiden edellyttämällä tavalla. Luonnollista on, että toimitilojen vuokrat on kyettävä maksamaan sekä kaluston ja laitteiston on oltava kunnossa ja tehtävien vaatimalla tavalla käyttökelpoisia. Nämä toimenpiteet on voitava hoitaa niin, ettei vaaranneta kihlakuntauudistuksen toimeenpanoa ja samalla aiheuteta uusia ongelmia (HaVM 6/2000 vp, HaVM 5/2002 vp). Poliisin toimintaedellytyksistä huolehtimiseen liittyy yhä keskeisemmin myös kysymys siitä, mikä rooli maassamme on toisaalta yhteiskunnalla ja toisaalta yksityisillä turvallisuuspalveluilla.

Ulkomaalaisasioista

Ulkomaalaisia koskevat asiat kuuluvat kauttaaltaan valiokunnan toimialaan. Ministeriötasolla niitä hoidetaan keskeisimmin sisäasiainministeriössä ja työministeriössä. Ulkomaalaispolitiikan kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa maahantuloon, maassaoloon, pakolaisuuteen, turvapaikkaan, kotouttamiseen ja työssäkäyntiin liittyvät kysymykset. Ulkomaalaispolitiikan toimivuus edellyttää ajantasaista lainsäädäntöä ja sen asianmukaista käytännön soveltamista. Tärkeää onkin saada mahdollisimman pian nykyinen ulkomaalaislaki (378/1991) uudistettua (HaVM 29/1998 vp). Samalla on syytä todeta, että valiokunnan arvioitavana on mietinnön HaVM 30/1998 vp pohjalta työministeriössä valmisteltu valtioneuvoston selonteko kotouttamislain toimeenpanosta (VNS 5/2002 vp).

Ulkomaalaisasioiden kokonaisuudesta valiokunta nostaa tässä yhteydessä esiin ulkomaalaisviraston palvelukyvyn. Kansalaisuushakemusten ja turvapaikkahakemusten käsittelyajat ovat pitkiä. Nopeutetuissa menettelyissä käsittely kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, mutta keskimääräinen käsittelyaika on kuitenkin yli vuoden mittainen. Normaaliin asiakaspalveluun kuuluu muun ohella myös se, että virastossa käsiteltävän asian käsittelyvaihetta koskevaan tiedusteluun asianosainen saa vaikeuksitta vastauksen. Viraston toiminnan kehittämiseen liittyen valiokunta viittaa mietinnössään HaVM 13/2000 vp lausuttuun (HE 15/2000 vp).

Muilta osin valiokunta viittaa sisäasiainministeriön hallinnonalan toimintakertomukseen ulkomaalaishallinnon osalta ja työministeriön hallinnonalan toimintakertomukseen maahanmuuttajia ja pakolaisia koskevilta osin.

Eduskunnan lausumat

Valiokunta katsoo, että seuraavien eduskunnan lausumien johdosta suoritetut toimenpiteet ovat riittäviä tai ne ovat käyneet muutoin tarpeettomiksi:

• Alueellisen kehittämisen rahoitus ja organisointi

  HE 99/1993 vp (s. 131)

• Pakolais- ja siirtolaisasioiden alue- ja paikallishallinnon järjestäminen

  HE 125/1995 vp (s. 133)

• Kunnallisessa virkasuhteessa olevien henkilöiden palkkatodistuksen saanti

  HE 24/1996 vp (s. 134)

• Kuntien valtionosuuslaki

  HE 149/1996 vp (s. 135)

• Rakennerahasto-osuuden myöntäminen

  Alueiden kehittäminen, lain uudistaminen

  HE 140/1999 vp (s. 145)

• Kotouttamislain seuranta

  HE 66/1998 vp (s. 294)

Muut hallintovaliokunnan myötävaikutuksella syntyneet lausumat ovat edelleen tarpeellisia.