Yleisperustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä jäljempänä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Yleiset lähtökohdat

Julkiset hankinnat vaikuttavat merkittävästi kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Ne muodostuvat erilaisista palveluista ja tavarahankinnoista sekä julkisesta rakentamisesta, joiden avulla osaltaan turvataan hyvinvointiyhteiskuntamme kannalta keskeiset toiminnot. Ehdotuksella säänneltäisiin näihin hankintoihin liittyviä menettelytapoja julkisten varojen tehokkaan, syrjimättömän ja tasapuolisen käytön turvaamiseksi.

Esitys perustuu direktiiveihin ja EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Kansallista harkintavaltaa on käytetty EU-kynnysarvot alittavien hankintojen ja liitteessä B lueteltujen toissijaisten palveluhankintojen, kuten terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut sekä tuki- ja avustavat kuljetuspalvelut, osalta. Yleisenä huomionaan valiokunta toteaa, että kansallista sääntelyä hankaloittaa epätietoisuus yhteisösääntelyn sille asettamista rajoista. Sääntely perustuu tältä osin erityisesti EU:n oikeukäytäntöön ja siinä esilletulleisiin periaatteisiin, joiden soveltaminen erityisesti suomalaiseen kuntajärjestelmään ja kolmanteen sektoriin ei ole yksiselitteistä.

Ehdotus laajentaisi tällä hetkellä vain EU-kynnysarvot ylittyviin hankintoihin liittyvän ilmoitusmenettelyn kattamaan kaikki kansallisen kynnysarvon ylittävät hankinnat. Kansalliset kynnysarvot ylittäviä, mutta EU-kynnysarvot alittavia hankintoja arvioidaan tehtävän vuosittain noin 40 000 kappaletta. Tällä hetkellä ilmoitusmenettelyyn on vuositasolla tullut noin 2 000 ilmoitusta. Kappalemääräisesti mitattuna suurin osa hankinnoista, eli yli miljoona hankintaa, jäisi kansalliset kynnysarvot alittavina lain soveltamisalan ulkopuolelle. Hankintojen arvolla mitattuna laki koskisi kuitenkin edelleen 90 prosenttia hankinnoista.

Julkisiin hankintoihin liittyy huomattavat taloudelliset arvot. Suomen osalta niiden vuotuinen kokonaisarvo on noin 22,5 miljardia euroa eli noin 15 prosenttia bruttokansantuotteesta. Esityksen piiriin tästä kuuluisi noin 13,6 miljardin euron osuus, josta 3,6 miljardia olisi EU-kynnysarvot ylittäviä hankintoja vastaten noin 1 600 hankintaa.

Esityksessä sääntely on jaettu kahteen lakiin eli julkisia hankintoja yleisesti koskevaan lakiin (hankintalaki) sekä vesi- ja energiahuoltoa, liikennettä ja postipalveluja koskevaan lakiin (erityisalojen hankintalaki). Valiokunta pitää jakoa perusteltuna. Erityisalojen hankintalain osalta noudatettaisiin pääosin samoja menettelyjä kuin hankintalaissa, mutta se koskisi vain EU-kynnysarvot ylittäviä hankintoja. Erityisalojen hankintalain erityiskysymyksiä käsitellään jäljempänä omassa jaksossaan.

Talousvaliokunta katsoo, että esitys on omiaan joustavoittamaan nykyistä hankintamenettelyä. Uudet hankintamenettelyt antaisivat hankintayksiköille mahdollisuuden nykyistä paremmin ottaa huomioon erityisesti palveluhankintoihin liittyvät erityispiirteet. Ilmoitusmenettelyn laajentaminen puolestaan tehostaisi tiedonkulkua koko valtakunnan alueella vireillä olevista hankinnoista ja lisäisi näin kilpailua. Kansallisten kynnysarvojen asettaminen karsisi soveltamisalan ulkopuolelle kappalemääräisesti suuren joukon hankintoja. Toisaalta nämä hankinnat ovat taloudelliselta arvoltaan siinä määrin pieniä, että hankintamenettelystä aiheutuneet kustannukset ovat suurelta osin vieneet hankintamenettelystä koituvan hyödyn. Hankintamenettelylain mukainen kilpailutus ei ole ollut omiaan näissä tapauksissa tehostamaan julkista hankintatointa ja verovarojen käyttöä, kuten tarkoitus on.

Esityksessä on valittu periaate, jonka mukaisesti kansalliset kynnysarvot ylittäviin, mutta EU-kynnysarvot alittaviin hankintoihin sovellettaisiin jonkinverran joustavampaa menettelyä kuin EU-kynnysarvot ylittäviin hankintoihin. Joustoa olisi tarjousmenettelyissä neuvottelumenettelyn ja suorahankinnan osalta. Yhteisösääntely edellyttää, että EU-kynnysarvot alittavien hankintojen hankintamenettelyt noudattavat perustamissopimuksen perustavanlaatuisia oikeussääntöjä ja erityisesti kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa. EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntö on linjannut myös näitä hankintoja, ja näin saatua oikeuskäytäntöä on sisällytetty komission antamaan selventävään tiedonantoon (2006/C 179/02; sopimukset, jotka eivät kuulu tai kuuluvat vain osittain julkisia hankintoja koskevan direktiivin piiriin). Oikeuskäytäntö ja komission tiedonanto osoittavat sääntelyn suuntaviivat, mutta selkeitä sääntöjä kansallisten hankintamenettelyjen rajoista ei tällä hetkellä ole.

Esityksessä ehdotetaan, että kansallisen menettelyn joustoja sovellettaisiin myös liitteen B hankintoihin riippumatta siitä, ylittävätkö vai alittavatko ne EU-kynnysarvot. Direktiivi edellyttää tältä osin, että EU-kynnysarvot ylittäviin hankintoihin sovelletaan tarjousmenettelyjen osalta vain jälki-ilmoitusmenettelyä ja teknisiä eritelmiä koskevia sääntöjä.

Valiokunta toteaa, että yhteisösääntelyn puitteissa olisi voitu päätyä vielä nyt valittua joustavampiin hankintamenettelyihin liitteen B hankintojen ja EU-kynnysarvot alittavien hankintojen osalta. Valiokunta katsookin, että lainsäädännön tulevassa seurannassa tulee tarkkailla kansallisten menettelyjen sujuvuutta ja tarvittaessa harkita niiden kehittämistä EU-sääntelyn asettamissa rajoissa.

Valiokunta yhtyy esityksen yleisiin lähtökohtiin, mutta nostaa jäljempänä esille keskeisimpinä valiokuntakäsittelyn aikana esilletulleina kysymyksinä mm. hankinnoissa noudatettavat periaatteet, kansalliset kynnysarvot, kuntien välisen yhteistyön, kolmannen sektorin aseman sekä uuden lainsäädännön vaikutusten seurannan ja koulutuksen.

Hankinnoissa noudatettavista periaatteista

Kuten edellä on todettu esityksen tavoitteena on luoda puitteet hankintamenettelylle. Tämän vuoksi kummankin lakiehdotuksen 2 §:ssä on säännelty hankinnoissa noudatettavista periaatteista hyvin yleisellä tasolla. Erityislainsäädännössä on, näitä periaatteita noudattaen, mahdollista antaa tarkempia säännöksiä asianomaisen sektorin erityisistä hankintaperiaatteista.

Esityksen mukaisesti hankinnoissa on mm. hyödynnettävä kilpailuolosuhteita ja toimittava tasapuolisesti, syrjimättömättömästi ja avoimesti suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Avoimuuden periaatetta lukuunnottamatta sääntely vastaisi voimassaolevaa lakia. Hankintalakiehdotuksen 2 §:n 2 momentissa on lisäksi suosituksenluonteisesti kiinnitetty huomiota hankintojen tarkoituksenmukaiseen järjestämistapaan ja ympäristönäkökohtien huomioon ottamiseen.

Ympäristövaliokunta on lausunnossaan (YmVL 29/2006 vp) esittänyt harkittavaksi 2 §:n 2 momentin sanamuotoa muutettavaksi siten, että se ohjaa vahvemmin ympäristönäkökohtien huomioon ottamisen tavoitteeseen.

Esityksessä on viitattu ympäristönäkökohtiin edellä mainitun ehdotuksen 2 §:n 2 momentin lisäksi myös hankintalakiehdotuksen 45 §:n tarkoittamissa hankinnan teknisissä määrittelyissä sekä 54 §:ssä tulkittaessa, minkälaisen virheen perusteella ehdokas voidaan jättää tarjouskilpailun ulkopuolelle. Hankintalakiehdotuksen 59 §:n mukaisesti hankintayksikkö voi lisäksi, hankinnan kohteen sitä edellyttäessä, pyytää ehdokkaalta tai tarjoajalta selvityksen rakennusurakan toteuttamisessa tai palvelun suorittamisessa toteutettavista ympäristönhoitotoimenpiteistä.

Hankintalakiehdotuksen 62 ja 72 §:ssä on lisäksi esimerkinomaisesti tuotu esille niitä kriteerejä, joita tulee ottaa huomioon vertailtaessa tarjouksia ja harkittaessa, mikä niistä olisi kokonaistaloudellisesti edullisin. Kriteereinä on tuotu esille mm. laatu, hinta, ympäristöystävällisyys, elinkaarikustannukset ja kustannustehokkuus.

Talousvaliokunta toteaa, että ostajan tehtävänä on määritellä hankinnan ehdot sekä hinnan ja laadun painoarvot. Esitys ei rajoittaisi kriteerien määrittämistä muutoin kuin siten, että niillä ei saa pyrkiä suosimaan tai syrjimään mitään tarjoajaa. Esitys ei ota kantaa hankinnan sisältöön, koska sillä säädellään vain menettelytapoja eli sitä, miten voittava tarjous valitaan, eikä sitä, millainen voittavan tarjouksen tulee olla. Se olisi täysin ostajan harkittavissa. Lain systematiikan huomioon ottaen valiokunta katsoo, ettei valintakriteereistä, ympäristönäkökohdat mukaanlukien, ole aiheellista säätää ehdotettua velvoittavammin. Valiokunta pitää sen sijaan, ympäristövaliokunnan lausuntoon viitaten, tärkeänä, että kestävän kulutuksen ja tuotannon toimikunnan (KULTU) ehdotus julkishallinnon ympäristökriteerejä koskevan hankintastrategian laatimiseksi toteutetaan. Strategia loisi puitteet ympäristömyönteisten julkisten hankintojen määrän lisäämiseksi.

Esityksessä ei rajoiteta hankintasopimuksen ehtoja, kuten sopimuksen voimassaoloaikaa, asiakaspalautejärjestelmää tai vastaavia ostajan valittavissa olevia sopimusehtoja, kunhan ne eivät ole välittömästi tai välillisesti syrjiviä ja liittyvät hankintasopimuksen toimeenpanoon. Sopimuksen voimassaolonaikainen valvonta on täysin ostajan päätettävissä. Talousvaliokunta katsoo, että nykyinen hankintamenettely on liiaksi painottunut halvimman hinnan mukaisen tarjouksen valintaan. Laadulle tulee asettaa nykyistä suurempi painoarvo ja ottaa myös asiakkaiden näkökulma huomioon jo sopimusehdoissa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan viranomaiset voisivat yhteistyössä alan toimijoiden kanssa kehittää aiempaa enemmän laatusuosituksia tai muita malleja, joilla ohjattaisiin yksityiskohtaisemmin hankintaviranomaisia ostamaan laadukkaampia palveluja. Mahdollisesti myös sosiaali- ja terveyspalveluihin voitaisiin kehittää samanlaisia yleisiä sopimusehtoja tai palvelukohtaisia malliehtoja kuin on nyt olemassa tavarahankinnoista ja urakoista. Tämänkaltaiset suositukset tulisi sisällyttää hankintakäsikirjaan, jonka laatimistarvetta valiokunta perustelee jäljempänä.

Vastaavanlaisia suosituksia ja malliehtoja tulisi valiokunnan näkemyksen mukaan laatia myös muista erityisistä tarjousasiakirjaan liitettävistä hankintakriteereistä. Edellä mainitussa lakiehdotuksen 49 §:ssä säädellään hankintasopimuksen erityisehtoja. Lainkohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että nämä ehdot voivat liittyä esimerkiksi erityisistä työllistymisvaikeuksista kärsivien henkilöiden työllistämiseen, työttömyyden torjumiseen, vammaisten palvelukseen ottamiseen taikka ympäristönsuojelun tasoon tai toimeenpanoon. Valiokunta katsoo, että erityisehtoina voisivat tulla kyseeseen myös henkilöstön asemaan liittyvät kysymykset, kuten työ- ja virkaehtosopimusten yleissitovuuden noudattaminen ja tasa-arvoon liittyvät kriteerit.

Talousvaliokunta painottaa myös tarvetta ottaa huomioon pk-yritysten mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuun. Tarjoukset tulee pyrkiä laatimaan siten, että ne mahdollistavat lakiehdotuksen 61 §:n mukaisten ryhmittymien, kuten pk-verkoston, osallistumisen tarjouskilpailuihin.

Kansalliset kynnysarvot

Kansalliset kynnysarvot rajaavat hankintalain soveltamisalaa, sillä ne alittaviin hankintoihin lakia ei sovellettaisi. Voimassaolevassa hankintalaissa ei ole säädetty selkeää rahamääräistä rajaa, vaan sääntelyn ulkopuolelle on rajattu vähäiset hankinnat. Oikeuskäytännössä raja on asettunut noin 6 000 euron tasolle. Nyt tätä rajaa esitetään nostettavaksi.

Esityksen valmistelun yhteydessä on esitetty näkemyksiä sekä kynnysarvojen alentamiseksi että nostamiseksi. Lopputuloksena oli kompromissi, joka perustuu kolmeen kynnysarvoon. Tavarat ja palvelut 15 000 euroa, sosiaali- ja terveyspalvelut 50 000 euroa ja rakennusurakat 100 000 euroa. Esitystä valmistellut työryhmä esitti kahden kynnysarvon mallia, jossa tavarahankintojen ja kaikkien palvelujen kynnysarvona olisi ollut 20 000 euroa ja urakoiden osalta esityksessäkin omaksuttu 100 000 euroa.

Valiokunta toteaa, että kansallisten kynnysarvojen asettaminen vaikuttaa sekä itse hankinnan suorittamistapaan että muutoksenhakumahdollisuuksiin. Kynnysrajat alittavien hankintojen osalta tilaaja voi itse päättää, miten hankinta suoritetaan, kunhan se tehdään syrjimättömästi ja avoimesti sekä noudattaen hankintayksikön mahdollisia omia kilpailuttamisohjeita ja -menettelyjä. Kynnysarvot alittavista hankinnoista ei olisi muiden hankintojen tapaan mahdollista valittaa markkinaoikeuteen, vaan käytössä olisivat hallinto-oikeudelliset ja kunnalliset muutoksenhakukeinot. Hankintalain mukaiset oikeussuojakeinot voisivat poikkeuksellisesti olla käytössä niissä tapauksissa, joissa hankinnan arvo on saatu jäämään kansallisen kynnysarvon alle hankintalaissa kielletyn menettelyn seurauksena.

Hallintovaliokunta katsoo lausunnossaan (HaVL 25/2006 vp), ettei kansallisia kynnysarvoja tule ainakaan laskea esitetystä tasosta. Valiokunta pitää tärkeänä valtion ja kuntasektorin ohjeita lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävistä hankinnoista. Liikenne- ja viestintävaliokunta toteaa lausunnossaan (LiVL 24/2006 vp), että hankintalain ja erityisalojen hankintalain menettelyt ovat monimutkaisia eikä pieniä hankintoja pitäisi rasittaa ehdotusten mukaisilla hankalilla menettelyillä. Tämän vuoksi valiokunta katsoo, että kynnysrajoja tulisi korottaa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVL 13/2006 vp) pitää erillistä kansallista kynnysarvoa tarpeellisena pienten hankintojen joustavaksi toteuttamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valiokunta katsoo, että kansallisen kynnysarvon soveltamisen vaikutuksia tulee seurata huolellisesti ja arvioida mahdolliset muutostarpeet.

Asiantuntijakuulemisessa on käynyt selkeästi ilmi, että kynnysarvot vaikuttavat kuntien toimintaan eri tavoin kunnan koosta riippuen. Tämän vuoksi talousvaliokunta katsoo, että kansallisten kynnysarvojen vaikutuksia tulee seurata ja sisällyttää näin saadut tulokset valiokunnan ehdottamaan selontekoon.

Kuntien keskinäiset ostot

Kunnat voisivat edelleen täysin itsenäisesti päättää, haluavatko ne suorittaa hankinnan kunnan sisäisesti oman organisaationsa puitteissa ja omana työnään, tehdä sen yhteistyössä muiden kuntien kanssa vai hankkia sen ulkoisilta markkinoilta. Lait eivät koskisi kunnan sisäisiä hankintoja, ja ulkoisia hankintoja ne koskisivat vain kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta. Epäselvempää sen sijaan olisi, miltä osin hankintayksiköiden välinen yhteistyö kuuluisi lakien soveltamisalaan.

Hankintalakiehdotuksen keskeisin tähän liittyvä säännös on ehdotuksen 10 §, joka sisältää erityissäännöksen sidosyksikköhankinnoista (nk. in house -hankinnat), jotka tietyin edellytyksin rajataan lain soveltamisalan ulkopuolelle. Direktiivissä ei ole tähän liittyviä sääntöjä, vaan sääntely perustuu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EY-tuomioistuin) oikeuskäytäntöön. Erityisesti pohjana on ollut tuomioistuimen tuomio C-107/98 Teckal (Kok. 1999, s. I-8121), jota on seikkaperäisesti selvitetty hallituksen esityksessä (s. 61). Tuomion mukaisesti ehdotuksessa on suljettu lain soveltamisalasta hankinnat, joita hankintayksikkö tekee siihen sidossuhteessa olevalta yksiköltä. Sidossuhdetta arvioitaessa kiinnitettäisiin huomiota yksiköiden oikeudelliseen erillisyyteen ja päätöksenteon itsenäisyyteen. Jos hankinnat tehtäisiin muodollisesti erilliseltä yksiköltä, olisi sidossuhdetta arvioitava hankintayksikön määräys- ja valvontavallan laajuuden sekä sidosyksikön toiminnan kohdistumisen kannalta. Hankinta voitaisiin sulkea hankintalain soveltamisen ulkopuolelle vain niissä tapauksissa, joissa alueellinen tai paikallinen viranomainen valvoo kyseistä oikeushenkilöä samalla tavoin kuin se valvoo omia toimipaikkojaan ja joissa tämä oikeushenkilö harjoittaa pääosaa toiminnastaan sen omistavien viranomaisten kanssa. Edellä todettu koskee oikeuskäytännön perusteella myös sopimuksia, jotka eivät kuulu hankintadirektiivien soveltamisalaan tai jotka kuuluvat siihen vain osittain.

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että esimerkiksi kuntien sisäiset hankinnat niiden organisaatioon kuuluvilta osastoilta, liikelaitoksilta tai muilta yksiköiltä eivät olisi lain tarkoittamia hankintoja eivätkä ne näin kuuluisi kilpailuttamisen piiriin. Sen sijaan kuntien liikelaitosten osalta tulisi tapauskohtaisesti harkita, täyttääkö hankinta- ja sidosyksikön välinen suhde edellä todetut määräysvaltaa, valvontaa ja toiminnan pääasiallista kohdistumista koskevat edellytykset.

Koska kunnat ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä kuuluisivat niiden väliset hankinnat kilpailuttamisen piiriin. Komissio on Suomelle antamassaan lausunnossa (MARKT C 3/JK/mm d (2005) 16206) selkeästi todennut, että kunnat voivat päättää, tuottavatko ne palvelun itse, siirtävätkö toimivallan erilliselle oikeudelliselle henkilölle (esimerkiksi kuntayhtymä) vai hankkivatko palvelun markkinoilta. Jälkimmäisessä tapauksessa hankinta on kilpailutettava riippumatta siitä, tehdäänkö hankintasopimus yksityisen yrityksen vai toisen kunnan kanssa. Myös korkein hallinto-oikeus on tulkinnut Teckal-tuomiota kahdessa ratkaisussaan vastaavalla tavalla (KHO:2004:102 ja KHO:2006:61).

Sekä ehdotettu 10 § että edellä todettu komission kannanotto koskevat hankintasopimuksia. Lakiehdotuksen 5 §:ssä olevan määritelmän mukaan hankintasopimuksella tarkoitettaisiin kirjallista sopimusta, joka on tehty hankintayksikön ja toimittajan välillä ja jonka tarkoituksena on rakennusurakan toteuttaminen, tavaran hankinta tai palvelun suorittaminen taloudellista vastiketta vastaan. Ehdotuksessa ei sen sijaan ole laajemmin käsitelty, miten hankintalain näkökulmasta tulisi tulkita kuntalain (365/1995) 10 luvussa tarkoitettua kuntien yhteistoimintaa. Kuntalain 76 §:n mukaisesti kunnat voivat sopimuksen nojalla hoitaa tehtäviään yhdessä. Valiokunta toteaa, että myös kuntalain sääntely on tältä osin niukkaa. Käytännössä yhteistoimintasopimuksilla tarkoitetaan usein pitkäkestoisia sopimuksia, joissa yksi kunta tuottaa muiden yhteistoimintaan osallistuvien kuntien tarvitsemat, sopimuksessa määritellyt palvelut. Tavoitteena on sekä tietyn tehtävän hoitaminen että toiminnan kehittäminen yhteisesti. Sopimus kattaa useimmiten tietyn hallinnonalan tai sen osa-alueen tehtävät, esimerkiksi palvelu- tai viranomaisyksikön. Toiminnasta johtuvat todelliset kustannukset jaetaan yhteistoimintasopimuksissa sopijapuolten kesken yhteisvastuullisesti, käytön mukaan tai muulla vastaavalla tavalla ilman taloudellisen hyödyn tai voiton tavoittelua.

Hankintalain kannalta olennaiseksi tekijäksi muodostuu muun muassa se, onko toiminta yhteisesti järjestettyä ja julkisoikeudelliseen sopimukseen perustuvaa toimintaa vai palvelujen ostamista yksityisoikeudellisen sopimuksen muodossa. Viranomaistoiminta ei ole hankintaa, eikä laki rajoittaisi esimerkiksi kuntien yhteistyötä järjestettäessä virkavastuulla tapahtuvaa toimintaa. Tähän liittyen säädetään kuntalain 76 §:n 3 momentissa, että kunnat voivat sopia kunnalle tai sen viranomaiselle laissa säädetyn tehtävän antamisesta virkavastuulla toisen kunnan viranhaltijan hoidettavaksi. Viranomaistehtävien lisäksi kunnilla voi olla myös muuta yhteistoimintaa, jota ei ole perinteisesti pidetty hankintana. Erona on pidetty muun muassa sitä, että yhteistoiminnassa sopimuksen sisältöä arvioidaan yhdessäjärjestämisen näkökulmasta eikä kaupallisesti. Yhteistoiminnaksi katsotussa yhteistyössä tyypillistä on sopimuksen pitkäkestoisuus, kustannusten keskinäinen jakaminen ja yhteisvastuullisuus palveluista hyötyvien kuntien kesken ilman voiton tavoittelua.

Yhteistoimintana ei sen sijaan voida pitää yksittäistä hankintaa eikä sopimusta, jossa palvelun hinta määräytyy markkinaehtoisesti. Hankinnassa myyjän tavoitteena on kaupallisesti kannattava toiminta. Hankintasopimusten kesto on yleensä lyhyempi ja hinta tarkoin määrätty ja se määräytyy markkinaehtoisesti. Kuntien väliset sopimukset voivat olla myös kaupallisia, jolloin ne ovat hankintoja.

Yhteistoimintasopimuksessa toiminnan valvonta voi tapahtua yhteisen toimielimen alaisuudessa tai siten, että palvelun suunnittelun, toteutuksen ja kustannusten seuranta tapahtuu vapaamuotoisempana yhteistoimintana. Kuntalain 77 §:n mukaisesti yhteistyöhön osallistuvat kunnat voivat sopia, että ne valitsevat osan jäsenistä sen isäntäkunnan toimielimeen, joka vastaa tehtävistä. Yhteinen toimielin voi käytännössä olla lautakunta, johtokunta tai toimikunta. Yhteinen toimielin on yhden sopimuskunnan valtuuston tai hallituksen alainen.

Oikeuskäytännössä ei ole toistaiseksi otettu kantaa siihen, vaikuttaako hankintasopimuksen luonnehdintaan se, kuinka palvelusopimusta koskevat kustannukset jaetaan tai missä muodossa toiminnan valvonnan tulee tapahtua. Edellä mainitussa Teckal-tapauksessa ja sen tulkinnoissa on arvioitu ainoastaan määräysvaltaa sidosyksikköön ja myyntiä ulkopuolisille.

Näihin kysymyksiin saatetaan saada lisää selvyyttä EY-tuomioistuimessa parhaillaan vireillä olevien valitusten tultua ratkaistuiksi. Tämän huomioon ottaen valiokunta ei pidä nykytilanteessa tarkoituksenmukaisena säännellä kuntien välistä yhteistyötä hankintalakiesityksessä ehdotettua tarkemmin. Esityksen mukainen sääntely antaa oikeuskäytännön asettamien kriteerien puitteissa tilaa myös kuntien yhteistoiminnalle. Selkää rajanvetoa hankintasopimuksen ja yhteistoiminnan välille ei ole nykytilanteessa mahdollista tehdä.

Valiokunta ei pidä tilannetta tyydyttävänä vaan katsoo, että asiaa tulee selvittää edelleen ja sisällyttää tarvittavat säännökset kansalliseen erityislainsäädäntöön niin, että kriteerit hankintalain ulkopuolelle jäävälle yhteistoiminnalle olisivat nykyistä selkeämmin kaikkien osapuolten tiedossa. Tältä osin tulisi erityisesti selvittää mahdollisuutta täsmentää kuntalain sääntelyä osana parhaillaan vireillä olevaa kunta- ja palvelurakenneuudistusta (nk. PARAS-hanke), jota koskeva puitelaki (HE 155/2006 vp) on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Esityksessä puolletaan mm. ajatusta kuntien yhteistoiminta-alueen perustamisesta siten, että yksi kunta voisi järjestää palvelun muiden yhteistoiminta-alueen kuntien puolesta. Valiokunta painottaa, että kuntien välinen yhteistoiminta voi kilpailuttamisen tavoin tehostaa julkisten varojen käyttöä ja tuottaa esityksen tavoitteen mukaisen kokonaistaloudellisesti hyvän tuloksen.

Valiokunta ehdottaa hyväksyttäväksi lausuman, jossa hallituksen edellytetään selvittävän hankintatoimeen liittyvän kuntien yhteistoiminnan edellyttämät erityislainsäädännön kehittämistarpeet (Valiokunnan lausumaehdotus 1).

Kolmas sektori

Kuntien yhteistyön lisäksi hankintalain alaan kuuluvaan järjestelmäämme sisältyvät olennaisesti erilaiset aatteelliset yhdistykset ja säätiöt, joilla on pitkäaikainen rooli erityisesti sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen alalla. Tämä yleishyödyllinen järjestötoiminta on monilla tavoin Suomen voimavara, jota tulee ehdottomasti vaalia. Kasvavat paineet edellä mainittujen sektoreiden hoitoon tarvittavien resurssien riittävyydessä edellyttävät kaikkien, niin kuntien, yksityissektorin kuin kansalaisjärjestöjenkin, yhteistyötä. Valiokunta näkeekin kansallisena haasteena tämän järjestelmän tehostamisen.

Sosiaali-, terveys- ja koulutusalan palvelut ovat perustuslailla taattuja oikeuksia, minkä vuoksi niiden kilpailuttamisen tavoitteet, hyödyt ja haitat on arvioitava erityisistä lähtökohdista käsin. Näissä julkisen palveluvelvoitteen alaisissa hyvinvointipalveluissa on tärkeää niiden jatkuvuus, pysyvyys ja asiakkaiden kokema turvallisuuden tunne. Tämäntyyppiset arvot eivät aina ole täsmällisesti mitattavissa, mikä vaikeuttaa hankintojen kilpailuttamista. Näiden sektoreiden erityislaatua kuvaa myös se, että nämä yleishyödylliset palvelut on suljettu pois tulevan palveludirektiivin soveltamisalasta.

Yleishyödyllisten palvelujen sääntely on yhteisötasolla epäselvää. Komissio on niistä antamassaan valkoisessa kirjassa [KOM (2004) 374 lopull.; 12.5.2004] määritellyt yleishyödylliset palvelut kattamaan sellaiset sekä markkinapalvelut että markkinattomat palvelut, jotka viranomaiset luokittelevat yleishyödyllisiksi ja joihin ne soveltavat julkisen palvelun velvoitetta. Komissio toteaa, että yleishyödyllisiin palveluihin liittyvät velvoitteet on jaettu unionin ja jäsenmaiden kesken ja näiden palvelujen määrittely, organisointi, rahoittaminen ja seuranta kuuluvat ennenkaikkea kansallisille, alueellisille ja paikallisille viranomaisille.

Yleishyödylliset palvelut voivat olla voittoa tavoittelevia tai tavoittelemattomia. Sosiaali- ja terveyssektorilla toimivilla järjestöillä on usein aatteellisia tavoitteita. Järjestöt ovat syntyneet ja mahdollisesti toimivat edelleen varsinaisesti potilas- ja asiakasjärjestöinä, jotka ovat ryhtyneet tuottamaan oman jäsenistönsä tarvitsemia palveluja. Niiden tavoitteena on muun kuin taloudellisen voiton tuottaminen. Toiminnasta mahdollisesti saatava tuotto käytetään toiminnan kehittämiseen tai aatteellisen toiminnan rahoittamiseen.

Ehdotus antaa uusia välineitä käsitellä yleishyödyllisiin palveluihin liittyviä erityiskysymyksiä, kuten hoitotehtävien inhimillisiä näkökohtia, palveluketjujen pirstomisen välttämistä, hoitosuhteen jatkuvuuteen ja palvelujen laatuun liittyviä tekijöitä, jotka ovat välttämättömiä sosiaali- ja terveydenhuollon korkeatasoisuuden varmistamiseksi. Talousvaliokunta painottaa tältä osin sosiaali- ja terveysvaliokunnan tavoin erityisesti hankintalakiehdotuksen 66 §:n mukaisen neuvottelumenettelyn ja 67 §:ään perustuvan suorahankinnan käyttömahdollisuuksia. Suorahankinnan käyttäminen olisi mahdollista tilanteissa, joissa yksittäisen hankinnan osalta on tärkeää ottaa huomioon inhimilliset seikat. Kuten 1. lakiehdotuksen 67 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan (s. 113), menettelyä voitaisiin käyttää esimerkiksi tilanteissa, joissa olisi kohtuutonta muuttaa vanhuksen, vaikeasti sairaan tai kehitysvammaisen henkilön asumispalveluja. Näissä tilanteissa sopimus voitaisiin tehdä yksittäisen potilaan osalta saman palveluntarjoajan kanssa kilpailuttamatta sopimusta ja rajoittamatta sen voimassaoloaikaa. Sekä neuvottelumenettelyn että suorahankinnan käyttäminen tulee edellyttämään hyvää osaamista hankintaviranomaisilta. Tähän kysymykseen palataan jäljempänä opastusta ja koulutusta koskevassa osuudessa.

EY-sääntely ei suoraan anna mahdollisuutta ottaa kolmatta sektoria erityisesti huomioon hankintamenettelyissä. Lähtökohtaisesti kilpailuttaminen koskee sitä samalla tavalla kuin muitakin toimijoita. EY:n oikeuskäytännössä (kuten Sodemare C-70/90) todetaan, ettei EY:n perustamissopimuksen 52 ja 58 artiklan vastaista ole, että jäsenvaltio sallii ainoastaan sellaisten yksityisten toimijoiden, jotka eivät tavoittele voittoa, osallistua jäsenvaltioiden lakisääteisten sosiaalihuoltojärjestelmien toteuttamiseen tekemällä sopimuksia, joiden perusteella niillä on oikeus saada viranomaisilta korvaus terveydenhoitoalan sosiaalipalveluista. EY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklaa ei sovelleta kansalliseen lainsäädäntöön, jonka mukaan ainoastaan sellaiset yksityiset toimijat, jotka eivät tavoittele voittoa, saavat osallistua valtion sosiaalihuoltojärjestelmän toteuttamiseen tekemällä sopimuksia, joiden perusteella niillä on oikeus saada viranomaisilta korvaus terveydenhoitoalan sosiaalipalveluista. Edellä olevaan viitaten valiokunta toteaa, että kolmannelle sektorille on mahdollista osoittaa julkisen palvelun velvoitteisiin liittyviä tehtäviä, mutta näistä ja niihin liittyvistä oikeuksista ja velvoitteista on säädettävä tarkemmin erillisellä lainsäädännöllä.

Talousvaliokunta on osakeyhtiölain osalta antamassaan mietinnössä (TaVM 9/2006 vp) todennut, että hallituksen tulisi selvittää, onko Suomessakin tarvetta säätää erikseen yleishyödyllisistä, rajoitetun voitonjaon osakeyhtiöistä. Talousvaliokunta katsoo, että uudentyyppisellä, yhteiskunnalliset näkökohdat painotetusti huomioon ottavalla yleishyödyllisellä liiketoiminnalla olisi merkittävä rooli sosiaali- terveys- ja koulutusalan palveluiden tuotannossa sekä monien yhteiskuntapoliittisesti tärkeiden tavoitteiden edistämisessä. Yleishyödylliset osakeyhtiöt voivat olla väline julkisen sektorin rakenne- ja toimintatapamuutoksessa siirryttäessä julkisesta palvelutuotannosta liiketoiminnan suuntaan. Omistajien tuottovaateen kohtuullisuus antaa mahdollisuuden palveluiden maltilliseen hinnoitteluun.

Oman erityisalueensa kolmannen sektorin toiminnassa muodostaa erilainen esimerkiksi urheiluseurojen tekemä talkootyö. Valiokunta toteaa, että myös tällä toiminnalla on pitkät perinteet suomalaisessa yhteiskunnassa eikä hankintalain tulisi aiheetta antaa vaikuttaa sen jatkumiseen. Talousvaliokunta painottaa, että kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa, joita talkootyö pääosin koskee, kuntien omassa harkinnassa on, haluavatko ne kilpailuttaa niitä vai hankkia palvelut esimerkiksi järjestöiltä. EY-tuomioistuimen ratkaisu Altmark Trans -asiassa (C-280/00) puolestaan määrittelee ne erityisehdot, joiden täyttyessä annettua korvausta ei tule luokitella valtiontueksi. Edellytyksenä on, että edunsaajan tehtäväksi on annettu julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja korvausperusteet on etukäteen vahvistettu objektiivisesti ja läpinäkyvästi. Korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon toiminnasta saatavat tulot ja velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto.

Edellä olevaan viitaten talousvaliokunta ehdottaa hyväksyttäväksi lausuman, jossa hallituksen edellytetään selvittävän tarpeet säännellä erikseen voittoa tavoittelemattomien ja rajoitetun voitonjaon yhteisöistä, jotta erityisesti kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävä ja laadukas saanti voidaan turvata (Valiokunnan lausumaehdotus 2).

Erityisalojen hankintalaki

Erityisalojen hankintalaki koskee vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden EU-kynnysarvot ylittäviä hankintoja. Julkisten hankintojen kokonaismäärästä erityisalojen hankintalain piiriin arvioidaan kuuluvan alle 5 prosenttia hankinnoista, mikä tarkoittaa koko EU:n alueella noin 85 hankintaa vuodessa. Laki vastaa pääosin voimassa olevaa sääntelyä.

Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota lain soveltamisalaa koskevien säännösten vaikeaselkoisuuteen ja tulkinnanvaraisuuteen. Hankintayksikön ei ole aina helppoa tulkita, kuuluuko se lain piiriin vai ei. Valiokunta viittaa tältä osin lakiehdotuksen liikenteen alan määritelmään, joka on muuttunut voimassaolevaan sääntelyyn verrattuna. Ehdotettu sääntely on valiokunnan näkemyksen mukaan voimassaolevaa selkeämpi, mutta esityksessä ei ole tarkemmin selvennetty, miten sääntelyn alaa on ollut tarkoitus muuttaa.

Talousvaliokunta toteaa, että lakiehdotuksen soveltamisala määräytyy lähinnä sen 5 §:n hankintayksiköitä koskevan määritelmän sekä eri toimintoja koskevien 6—9 §:n perusteella. Ehdotuksen 11 §:ssä on säännelty mahdollisuus hakea komissiolta poikkeuslupaa suoraan kilpailulle avoimen toiminnan sulkemiseksi lain soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän mahdollisuuden on katsottu koskevan koko toimialaa, ei vain yhden toimijan tiettyä toimintaa.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunnossa on viitattu lain soveltamisalaan liittyen linja-autoliikennettä koskevaan epäselvyyteen. Talousvaliokunta yhtyy lausunnossa esitettyyn tulkintaan, jonka mukaisesti lopputulos on erilainen riippuen siitä, onko linja-autolla harjoitettu liikenne ostoliikennettä vai linjaliikennettä. Jos kyseessä on ostoliikenne, erityisalojen hankintadirektiiviä ei sovelleta yksityisiin liikenteenharjoittajiin, mutta jos kyseessä on linjaliikenne, direktiivi tulee sovellettavaksi.

Edellä oleva kuvaa tulkintatilanteiden vaikeutta. Valiokunta yhtyykin liikenne- ja viestintävaliokunnan näkemykseen tarpeesta selkeyttää nykyistä sääntelyä rajanvetotilanteiden osalta. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi jäljempänä ehdotetussa hankintakäsikirjassa.

Ympäristövaliokunta on lausunnossaan esittänyt, että 2. lakiehdotuksen 2 §:ään lisättäisiin vastaavanlainen säännös kuin 1. lakiehdotuksen 2 §:n 2 momentissa. Lainkohdassa kiinnitetään suosituksenomaisesti huomiota hankintojen tarkoituksenmukaiseen järjestämistapaan ja ympäristönäkökohtien huomioon ottamiseen. Talousvaliokunta pitää ehdotusta perusteltuna ja direktiivin hengen mukaisena ja ehdottaa 2 §:ää muutettavaksi esitetyllä tavalla lisäämällä siihen uusi 2 momentti.

Oikeussuojajärjestelmä

Kansallisten kynnysarvojen asettaminen merkitsee, ettei muutoksenhaku markkinaoikeuteen ole enää mahdollinen kynnysarvot alittavissa hankinnoissa. Tämä on periaatteellisesti merkittävä muutos, joka koskee suurinta osaa tehtävistä hankintapäätöksistä. Käytännössä markkinaoikeuteen on saatettu vuosittain erittäin pieni osa kaikista hankintapäätöksistä. Valitusmahdollisuudella on tosin saattanut olla merkittävää välillistä vaikutusta hankintayksiköiden toimintaan.

Markkinaoikeusmenettely on koettu raskaaksi ja kalliiksi erityisesti sen ruuhkautuneisuuden ja valitusprosessin pitkän keston vuoksi. Asioiden keskimääräinen käsittelyaika on noin 8,4 kuukautta. Markkinaoikeuden lisäresurssien myötä tilanne helpottunee tältä osin. Uusi sääntely saattaa tosin alkuvaiheessa tuoda markkinaoikeuteen lisävalituksia.

Markkinaoikeuteen kohdistuvaa painetta voi jossain määrin helpottaa myös hankintalakiehdotuksen 80 §:ssä todettu muutos, jonka mukaisesti hallintolainkäyttölain 74 §:n 3 momenttia ei enää sovellettaisi markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvan asian käsittelyyn. Lainkohta tarkoittaa tuomioistuimen oikeutta määrätä yksityinen asianosainen korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut. Voimassaolevan lain mukaan näin on voitu menetellä vain tilanteessa, jossa yksityisen asianosaisen esittämä vaatimus on ollut ilmeisen perusteeton. Esitys antaisi markkinaoikeudelle enemmän liikkumavaraa huomioida eri osapuolien vastuu oikeudenkäyntikuluista.

Esityksessä ei ole harkittu laajempia rakenteellisia muutoksia oikeussuojajärjestelmään. Siinä todetaan, että yhteisössä on parhaillaan virellä valvontadirektiiviehdotuksen valmistelu, jonka tullessa kansallisesti voimaansaatettavaksi voidaan samalla tarkastella kansallista oikeussuojajärjestelmää laajemmin. Valiokunta pitää tätä lähestymistapaa tarkoituksenmukaisena, mutta painottaa jäljempänä todetulla tavalla tarvetta tiiviisti seurata oikeussuojajärjestelmän toimintaa. Kuten hallintovaliokunnan lausunnossa todetaan, saattaa lain soveltamisalan ja siten samalla markkinaoikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden toimivallan rajaaminen aiheuttaa hankinta-asioiden käsittelyn siirtymää hallinto-oikeuksiin niissä tapauksissa, joissa hankintayksikkö on kunnan viranomainen. Tuolloin on harkittava, kuinka tehokas oikeussuojakeino kunnallisvalitus on verrattuna hankintamenettelyä koskevaan oikeussuojakeinoon.

Kuten esityksessäkin todetaan, tulee ehdotettujen muutosten vaikutuksia oikeussuojan toteutumiseen ja järjestelmän avoimuuteen sekä tehokkuuteen seurata tarkasti, jotta korjaaviin toimenpiteisiin voidaan tarvittaessa ryhtyä. Oikeussuojajärjestelmän uudistamisen tarvetta harkittaessa on otettava huomioon myös EU:n puitteissa tapahtuva kehitys. Valiokunta katsoo, että järjestelmän rakenteellisia uudistuksia harkittaessa tulee yhtenä vaihtoehtona selvittää mahdollisuutta vähentää markkinaoikeuteen kohdistuvaa painetta esimerkiksi lautakuntatyyppisen suosituksia antavan elimen avulla.

Opastus, koulutus ja seuranta

Valiokuntakäsittelyn yhteydessä on voimakkaasti tullut esille tarve parantaa sekä tarjoajien että ostajien hankintamenettelyihin liittyvää osaamista. Selkeästi on käynyt ilmi, ettei voimassaolevankaan sääntelyn velvoitteita kaikilta osin tunneta. Valiokunta toteaa, että uusi sääntely lisää tätä tarvetta entisestään. Uudet hankintamenettelyt edellyttävät korkeaa ammattitaitoa hankintaviranomaisilta. Samoin valiokunta näkee erityistä tarvetta kehittää hankintaosaamista siten, että erilaiset, muutkin kuin hintaan liittyvät, kriteerit osattaisiin nykyistä paremmin ottaa huomioon hankintoja tehtäessä.

Kauppa- ja teollisuusministeriön sekä Suomen Kuntaliiton ylläpitämän julkisten hankintojen neuvontayksikön toiminnan rahoitus on tällä hetkellä turvattu vuoden 2007 loppuun saakka. Valiokunta pitää tärkeänä, että neuvontatoimintaa voidaan jatkaa myös tämän jälkeen. Erikseen tulee harkita, mihin yksikkö sijoitetaan niin, että sillä on tehokkaasti aina käytettävissään viimeisin tieto kansallisesta ja yhteisötason sääntelystä sekä oikeuskäytännöstä.

Edellä olevaan liittyen valiokunta katsoo, että julkisten hankintojen osalta tulisi laatia tarpeen mukaan päivitettävä hankintakäsikirja, joka sisältäisi ajantasaiset kansalliset ja yhteisötason säädökset, keskeiset tuomioistuinten ratkaisut, soveltamisohjeita ja mahdollisesti myös mallitarjouksia yleisimpiin tilanteisiin. Käsikirjassa voitaisiin myös antaa suositusluontoisia ohjeita esimerkiksi laatukysymysten ja ympäristökriteerien huomioonottamiseksi.

Kuten edellä on käynyt ilmi, esitys sisältää osin merkittäviä muutoksia nykyisiin hankintamenettelyihin. Lainsäädännön yritys-, hallinto- ja oikeusturvavaikutusten seuraamiseksi ja tarvittavien muutosten tekemiseksi valiokunta esittää, että hallituksen edellytetään seuraavan tarkoin lainsäädännön vaikutuksia ja laativan eduskunnalle tätä koskevan selonteon tarvittavine muutosehdotuksineen vuoden 2008 loppuun mennessä (Valiokunnan lausumaehdotus 3).

Postipalvelut

Valiokuntakäsittelyn aikana on kiinnitetty huomiota ehdotuksen postipalveluja koskevaan asetuksenantovaltuuteen. 1. lakiehdotuksen 86 §:n 2 kohdan mukaisesti valtioneuvoston asetuksella voidaan tarvittaessa säätää lain soveltamisesta postipalvelujen alalla toimivien yhteisöjen hankintaan. Vastaava säännös sisältyy 2. lakiehdotuksen 63 §:n 2 kohtaan. Lisäksi 1. lakiehdotuksen 87 §:n 4 momentissa säädetään, että lakia sovellettaisiin postipalveluihin enintään 31 päivään joulukuuta 2008. Vastaavasti 2. lakiehdotuksen 64 §:n 4 momentissa säädetään, että erityisalojen hankintalakia sovelletaan postipalveluihin viimeistään 1 päivästä tammikuuta 2009.

Esitetyn sääntelyn on arvioitu jättävän keskeisen lain soveltamisalan määräytymiseen liittyvän seikan valtioneuvoston asetuksella säädettäväksi. Tämän on arvioitu olevan ristiriidassa perustuslain 80 §:n kannassa. On katsottu, että em. perustuslain näkökohdat ja lainsäädännön selkeys edellyttävät, että asiasta säädetään suoraan lain siirtymäsäännöksissä.

Edelläolevan vuoksi talousvaliokunta ehdottaa postipalvelujen sääntelyä täsmennettäväksi siten, että valtioneuvoston asetuksenantovalta tältä osin poistetaan ja postipalveluihin kulloinkin sovellettavasta laista säädetään laissa. Valiokunta ehdottaa, että postipalvelut siirretään 1. lakiehdotuksen soveltamisalasta 2. lakiehdotuksen soveltamisalaan 1 päivästä tammikuuta 2008. Tähän liittyvät muutokset ehdotetaan tehtäviksi 1. lakiehdotuksen 86 ja 87 §:ään sekä 2. lakiehdotuksen 9, 63 ja 64 §:ään.

Voimaantulo ja siirtymäsäännökset

Hankintadirektiivin ja erityisalojen hankintadirektiivin mukaan jäsenvaltioiden olisi tullut saattaa direktiivin edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan 31 päivänä tammikuuta 2006. Lait on tämän vuoksi ehdotettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Valiokuntakäsittelyn aikana on käynyt ilmi, että hankintalain mukaisen ilmoitusmenettelyn käynnistäminen ehdotetussa laajuudessa edellyttää uudistetun tietojärjestelmän (HILMA) käyttöönottoa. Järjestelmän uudistaminen ei ole edennyt oletetulla tavalla, minkä vuoksi hankintalain voimaantuloa tulee lykätä. Järjestelmän on arvioitu olevan käyttöönotettavissa viimeistään 1 päivänä kesäkuuta 2007. Kuten valiokunta on edellä todennut, edellyttää uuden lainsäädännön käyttöönotto myös riittävää koulutusta ja muuta ohjeistusta. Perusvalmiudet tulee olla olemassa jo ennen lain voimaantuloa. Myös tämä puoltaa voimaantulon lykkäämistä riittävän valmistautumisajan turvaamiseksi.

Edellä olevan vuoksi valiokunta katsoo, että 1. ja 2. lakiehdotus voivat tulla voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2007. Tarvittavien lakien täytäntöönpanoa edellyttävien toimien suorittamiseksi valiokunta ehdottaa, että kumpaankin lakiin lisätään tätä koskeva valtuus.